Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#13 Joose Keskitalo

Joose Keskitalon ulkoinen habitus istuu täydellisesti musiikin estetiikkaan. Kuva: Tomi Palsa

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Mies ja kitara. Kovin paljon muuta yhteistä ei olekaan Joosella ja M. Wardilla, paitsi loistava musiikki.

Kuva: Tomi Palsa

Voin kuvitella niiden kuulijoiden reaktiot, jotka laittoivat vuonna 2004 ensimmäistä kertaa levysoittimeensa Joose Keskitalon Luoja auta –albumin. He saivat heti alkuun kuulla täyslaidallisen kuolemasta ja
jumalasta keskeltä soundimaailmaa, joka karuudessaan tuo mieleen lähinnä viime vuosisadan alun
blues-levyt. Jo debyyttialbumin aloittavassa nimikappaleessa kiteytyy Joose Keskitalon estetiikka olennaisimmillaan.

Joose Keskitalosta on seitsemän vuoden aikana kirjoitettu paljon. Hän on luonut – kenties tahattomastikin – itsestään kuvan konservatiivis-kristillisenä eksentrikkona, jonka laulut ovat unenomaisia ja välillä surrealistisen makaaberejakin kertomuksia jumalasta, kuolemasta, romantiikasta, sodasta. Olemassaolosta ylipäätään.

Hahmona hän taas on aivan liian outo niin koko kansalle kuin gospel-skenellekin. Ehkä juuri tämän takia se suosiollinen koti onkin löytynyt rocklehdistöstä ja sen seuraajista, vaikka tämä – Joosen tuntien – häntä tuskin hetkauttaakaan.Luoja auta oli ilmestyessään ja on edelleen yksi suomalaisen rock-perinteen komeimpia debyyttejä. Sen tunnelma on melankolisen harras, ja Joosen väkevä tulkinta suorastaan vaatii kaikuvan ja rämisevän äänimaailman.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Oma käsitykseni Joose Keskitalosta muodostui Kaupungit puristuvat puristimissa -nimisen kakkoslevyn aikoihin. Sillä melankolia onkin saanut jo pehmeämmät kulmat, vaikka loppupuolen nimibiisi ja Koti-ikävä sisältävätkin rippeitä debyytin raskaudesta. Mutta onhan Ikaros laskee mäkeä täysin erilainen levynaloitus debyyttiin verrattuna, ja Kilpa-ajajassa mieleen juolahtaa jopa J. Karjalainen.

Kiinnostukseni Jooseen oli kuitenkin hiljalleen kasvavaa sorttia, ja varsinainen innostus alkoi vasta kolmoslevyn, Kolmannen maailmanpalon myötä. Sillä samanniminen bändi ryhtyi Joosen omaksi Crazy Horseksi, taustoittamaan näkyjä niin ryssäkenraalin inkarnaatiossa tulevasta maailmanlopusta kuin pontikkaa juovista riivaajistakin. Vastapainona toimii Saimaan rannalla -laulun kaltainen koskettava klassikko, ja levy päättyy Seitsenkertaisen auringon nerokkaan nyrjähtäneeseen funkiin.

Unet, ne ovatkin olleet Joosen laulujen ehtymätön lähde. Tämä vaikutelma on korostunut etenkin uudemmilla levyillä. Viimeistään vuoden 2009 Tule minun luokseni, kulta on täynnä niitä jo ylempänäkin mainittuja surrealistisen makaabereja tarinoita. Niiden kohteena on tämän tästä vastakkainen sukupuoli, joka voitetaan omaksi muun muassa paloittelemalla tai syömällä.

Shokkiarvon sijaan Joosen ”rakkauslevy” on täynnä unisymboliikkaa. ”On kuulemma tyypillistä nähdä unta, jossa syö jotain tai jonkun, jota pitää hyvin läheisenä. Itse en ole sellaisia nähnyt. Se ei ajatuksen tasolla ole väkivaltaa vaan arvostuksen osoitus”, Joose kertoo Kuusi-lehden haastattelussa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Soolouran lisäksi tunnetuin yhteistyö lienee tehdyn jo pieneksi legendaksi muodostuneen Paavoharju-kollektiivin kanssa. Sen kanssa tehdyt Musta katu, Italialaisella laivalla ja Laulu laakson kukista ovat ilmettyä Joosea; kaikki kolme kaihoisaa lo-fi iskelmää kun istuisivat hänen soololevyilleenkin.

Maailman (tai ainakin Suomen) ehkä ainoa kristillinen gangsta rap-hanke Harmaa Getto puolestaan osoitti suomihop-skenen huumorintajuttomuuden herättämällä siinä lähinnä ärsytystä. Minusta levy on taas Lauri Ainalan kieroudessaan nerokkaine taustoineen ja Arwi Lindin ehkä tönkköine mutta täydellä sydämellä vedettyine räppeineen taas loistava.

Oikeastaan molemmat projektit osoittavat sen, että Joose Keskitalo on vain yksi osa Savonlinnasta kotoisin olevaa kristittyjen kollektiivia, jota yrittää valottaa Unien Savonlinna -niminen Fonal Recordsin julkaisema DVD. Ja tuossapa tuo ”uni” tuli taas mainittua, koko Savonlinna-skenen ilmaisu näyttää keskittyvän häilyntään uninäkyjen ja rationaalisen todellisuuden välillä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Livenä Joose Keskitalon olemuksessa on havaittavissa niin blues-saarnamiestä kuin kansanlaulajaakin. Keikkojen avulla hänen taiteellinen kehityksensä on ollut ehkä parhaiten havainnollistettaessa. Vertailukohtina voisi käyttää hänen livekasettejaan sekä keväällä ilmestynyttä Maan näkyjä -tuplajulkaisua.

Edellämainituilla ilmaisu on vangitsevan pienieleistä miehen ja kitaran voimin, Maan näkyjä on taas kuin eri ulottuvuudesta. Onhan silläkin sellaisia iskelmiä kuten On hyvä että olet surullinen, mutta välillä Kolmas maailmanpalo -yhtyeen kohkaus on kuin hurmoksellista sielunveljetmäistä rituaalia, tai kraut-leijuntaa.

Parhaimmillaan tämä monipuolisuus on tullut ilmi yhden keikan aikana, kuten Facesissa 2009. Se onkin edelleen Joosen keikoista paras näkemäni. Aluksi lavalle ilmestyi pukuun sonnustautunut silmälasipäinen mies arvelemaan, että Luultavasti jäit junan alle.

Piakkoin lavalle ilmestyi myös muu bändi, jonka jälkeen tunnelmat risteilivät folk-grungesta talvisota-aiheiseen hanuridiscoon ja encorena vedettyyn shamanistiseen jamiin, jonka aikana Keskitalo pomppi ympäri lavaa marakassit käsissään.

Eläessämme yhteiskunnassa, jossa liberaalit ja konservatiivit ovat viime aikoina kärjistyneet voimakkaasti vastakkain, ei Joose Keskitalokaan ole voinut välttyä keskustelulta, tai sen kohteeksi joutumiselta. Talvella hänet suljettiin ulos pop-messusta, koska oli väittämän mukaan vaatinut paikalle pelkkiä miespappeja. Todelliset syyt tälle tapaukselle jäänevät epäselviksi, sillä omien sanojensa mukaan Keskitalo olisi todennäköisesti osallistunut messuun pappien sukupuolesta huolimatta.

On ymmärrettävää, että Keskitalon näkemykset herättivät närää yleisesti liberaalina tunnetun musiikkiväen keskuudessa (joskin homouden Joose sanoi hyväksyvänsä), mutta silti on hyvä pitää taiteilija- ja siviilipersoonat erillään. Harva taiteilija kun on selviytynyt saamatta kusipään mainetta. On tietenkin hyvä kysyä oikeuttaako taiteilijuus tympeään käytökseen, mutta siitä voin olla varma, että Joose Keskitalo on ehdottomasti niitä vähiten tympeitä persoonia.

Mutta miten kansanmusiikkiyhtye Tallari liittyy Joose Keskitaloon? Sain taannoin käsiini bändin 20-vuotisjuhlakonsertista taltioidun levyn. Siltä löytyvät sellaiset kappaleet kuin Jos olet veli ja Valoa
ikkunasta
. Ja kuinka ollakaan, ne ovat kuin ovatkin Joose-covereita, itsensä professori Heikki Laitisen laulamina! Kertonee jotakin Joose Keskialon laulujen vaikuttavuudesta, jos häntä kolmisenkymmentä vuotta vanhemmat muusikot intoutuvat versioimaan niitä.

http://www.youtube.com/watch?v=jgHeZt4WomM

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress