Janet Jackson vieraili Suomessa ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran pian The Velvet Rope -albumin julkaisun jälkeen.

Janet Jackson on esiintynyt Suomessa vain kerran, 13. toukokuuta 1998. Sen kunniaksi, että tuota Turkuhallin-konsertista tulee tänään kuluneeksi päivälleen 20 vuotta, Anna Brotkin paljastaa muutaman syyn rakastaa Janetin tuolloin tuoretta The Velvet Rope -albumia.

Sain Janet Jacksonin The Velvet Ropen (1997) käsiini Hyvinkään Torikadun tennishallin hikisessä tyttöjen pukkarissa, luultavasti vuonna 1999. Olin 11-vuotias. ja levy on kulkenut elämässäni mukana siitä lähtien.

Palaan siihen aina, kun olen epämääräisen levoton, paskana tai onnellinen, sydänsuruinen mytty tai itsesäälin kourissa, melankolinen, turta tai rakastunut. Palaan siihen jatkuvasti.

Vuonna 2018, freesissä 21 vuoden iässä ja tasan kaksikymmentä vuotta Jacksonin Turun-konsertin jälkeen, The Velvet Rope on edelleen yksi maailman parhaista R&B-levyistä. Ja edelleen ajankohtainen. Tässä viisi syytä jumaloida sitä.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Se on synkkä ja raaka

Janet oli The Velvet Ropen ilmestyessä 31-vuotias ja viettänyt suurimman osan elämästään julkisuudessa. Hän oli sairastunut masennukseen ja alkanut käsitellä päänsä sisällä vellovaa moskaa. Tuo itsetutkiskelu purkautui The Velvet Ropella harvinaisen kauniilla tavalla.

Ihmisen sisältä aukeava suhruinen maisema ei ole aina pirteä, mutta se on loputtoman kiinnostava ja rumanakin kaunis. Jälkikäteen Janet on kuvaillut haastatteluissa levyn olleen hänelle keino kohdata demoninsa.

Eikä se päästä helpolla kuulijaansakaan. What About kertoo parisuhdeväkivallasta, superherkkis Every Time rakkaudenpelosta. The Velvet Rope tuntuu levyltä kaikille rikkinäisille ja kaikille keskeneräisille. Eli kaikille meistä.

#2 Se on seksuaalinen

The Velvet Rope esitteli uudenlaisen Janetin: kokeellisemman, monipuolisemman ja entistä seksuaalisemman. Levy on täynnä huokailua, kiehnäystä ja silkkaa seksiä.

Kuuntele My Need tai Anything ja tajuat mitä tarkoitan. Rope Burn kertoo nimensä mukaisesti bondagesta.

Rod Stewart -cover Tonight’s The Night käynnisti huhut Janetin biseksuaalisuudesta. Speaker Phone -välispiikillä hän kuulostaa kuin masturboisi puhelimessa.

#3 Se oli edellä aikaansa

Yksi levyn kohokohdista, Empty, kertoo siitä, kun rakkaus löytyy internetistä. LOL! Itse olin hädin tuskin nähnyt sähköpostia vuonna 1997.

Levyn edelläkävijyydestä mutta samalla sen klassisuudesta kertoo jotain myös se, että The Velvet Ropen kaikuja on kuultavissa monella viime vuosien hienoimmista R&B-levyistä.

Väitän, etteivät Solangen A Seat at the Table (2016), SZA:n Ctrl (2017) tai NAO:n For All We Know (2016) olisi samanlaisia levyjä ilman The Velvet Ropea.

#4 Se yllättää

Parhaat asiat tarjoavat sitä mitä yleisö haluaa, mutta myös jotain mitä se ei tiennyt haluavansa. Kuka helvetti yhdistää Q-Tipin ja Joni Mitchellin? No tietysti Janet Jackson, ja lopputuloksena on upea Got ’Til It’s Gone.

Toinen yllätysmomentti löytyy The Velvet Ropen hidden trackista. Kannattaa siis kuunnella levyn loppuun asti ja sen ylikin.

#5 Se on albumi sanan varsinaisessa merkityksessä

The Velvet Ropella on nykymittapuulla valtavasti mittaa (22 biisiä ja yli 75 minuuttia). Toki osa kamasta on lyhyitä introja biiseihin, mutta silti. Kovinkaan moni popartisti ei kestä kuuntelussa yli tunnin mittaa, mutta Janet kestää.

Levyn avaava nimibiisi esittää ajatuksen siitä, että meistä jokainen haluaa tuntea olevansa erityinen. Olevansa joku. Koko levyn ajan sitä tavoitellaan, kunnes loppupuolen Special-biisissä kaikki keskeytyy äkisti kuin veitsellä leikaten ja Janet ilmoittaa: ”Work in Progress”. Kuten ihminen, ikuisesti work in progress.

Draamankaarta ja tarinankerrontaa hallitaan niin hienosti, ettei sen kauneuden ääressä voi kuin itkeä. Suosittelen lämpimästi makaamaan pimeässä ja kuuntelemaan The Velvet Ropen alusta loppuun ilman taukoja.

Oliko täällä joku matsikin?

Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liiga huipentuu taas maanantain vastaisena yönä, kun New Orleansin Superdome-stadionilla kohtaavat Baltimore Ravens ja San Francisco 49ers. Näyttävien koppien ja taklauksien, tuulta nopeampien juoksujen ja äimistyttävien taktisten oivallusten lisäksi kentällä nähdään periamerikkalaiseen tapaan puoliaikaspektaakkeli, jonka merkitys on vuosien saatossa vain kasvanut.

Vielä 1970- ja 1980-luvuilla esitysten keskiössä olivat eri oppilaitosten marssibändit näyttävine asuineen ja koreografioineen. Jos teema salli, saattoi mukana olla myös jokunen ulkopuolinen muusikko tai kuuluisuus. Teemoissa oli myös nykyistä suurempia vaihteluja, mutta usein niissä juhlistettiin jotain amerikkalaisen historian ja kulttuurin keskeistä toimijaa, esimerkiksi Hollywoodin 100-vuotissyntymäpäivää (1987), Motown-musiikkia (1982) ja Yhdysvaltain monipuolista musiikkiperinnettä (1974). Ehkä marssibändien soittokunnilla oli jotain tekemistä myös sen kanssa, että varsinkin 1970-luvulla kuultiin puoliaikaohjelmassa kunnianosoituksia jazzin legendoille, muun muassa Louis Armstrongille (1972) ja Duke Ellingtonille (1975).

1990-luvulla esitykset kasvoivat entistäkin järkälemäisemmiksi ja niiden huipennuksiksi nousivat popin supertähdet. Puoliaikaesiintyjän julkistuksesta on tullut yksi pop-maailman kuumimmista vuosittaisista uutisista ja esityksiä seurataan ympäri maailman, vaikka itse laji on edelleen pääasiassa amerikkalaisten huvia. Tänä vuonna lavan valtaa r&b-megatähti Beyoncé, jonka suoritusta seurataan silmä kovana presidentti Barack Obaman virkaanastujaisissa syntyneen taustanauhakohun jälkeen.

Ennen tämän vuoden väliaikapläjäystä on kuitenkin hyvä kääntää katse menneeseen. Tässä viisi kaikkien aikojen puhuttelevinta Super Bowl-esiintymistä.

#5 New Kids On The Block (1991)

Tämä on se esitys, joka aloitti uuden ajan Super Bowlin väliaikaesitysten historiassa. Lavalla ei enää nähty vain marssibändejä, leffajulkkiksia ja puolikuuluisia muusikoita, vaan aikansa supertähtiä. New Kids On The Block oli täydellinen esiintyjä Coca Colan sponsoroimaan ohjelmanumeroon, sillä sen esiintyminen ei ollut liian raju kotisohviltaan finaalia seuraaville perheen pienimmille tai näiden vanhemmille, mutta tarpeeksi jännittävä hurmatakseen teinitytöt ja lapset, joille ainakin Disneyn markkinointitilpehöörin määrästä päätellen tämä ohjelmanumero oli pohjimmiltaan suunnattu.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Phil Collins, Christina Aguilera, Enrique Iglesias & Toni Braxton (2000)

Uuden Super Bowl -vuosituhannen potkaisi käyntiin spektaakkeli, joka sisälsi kaikkea, mitä suuren urheilujuhlan väliaikashown kuuluu sisältää: mahtipontista heimomusiikista ammentavaa tunnelmannostatusta, mielipuolisen suuria teemoja, sekä liudan toisiaan täydentäviä megaluokan esiintyjiä. Uransa huipulla olevien Aguileran ja Igleasiasin rinnalla nähdään varsinkin varttuneemman yleisön makuun sopivat suurien tunteiden tulkit Collins ja Braxton. Esityksen teemana on maailmoja syleilevä rauhan ja rakkauden aikakausi, johon siirrytään valtavan Äiti maa -patsaan suojeluksessa. Kyynisyys tuhoutuu, maapallo pelastuu ja kaikki me olemme yhtä suurta perhettä. Näin se vuosituhat kuuluu startata.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Bruce Springsteen and the E-Street Band (2009)

Valtaosan 2000-luvusta Super Bowlin esiintymislavalle raahattiin puolikuolleita keskitien rock-mammutteja, jotta yleisöä ei vaan ärsytettäisi liikaa. The Rolling Stonesin, Paul McCartneyn, The Whon ja Tom Petty & The Heartbreakersin jälkeen esiintyneen, vuosikymmeniä stadioneita kiertäneen E-Street Bandin buukkaamista olisi helppo pitää mielikuvituksettomana varman päälle pelaamisena. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa, sillä Springsteen oli vain puoli vuotta aikaisemmin kampanjoinut näkyvästi Barack Obaman presidentiksi valinnan puolesta, mikä oli suututtanut monet hänen republikaanifaneistaan. Pomo ei enää ollut yhtä voimakkaasti kaikkien keski- ja työväenluokkaisten amerikkalaisten sankari, mutta tämä esitys osoittaa, että hänen ja yhtyeensä tinkimätön työskentely saavat aikaan rutkasti enemmän kuin aikaisempien vuosien ikämiessarjan esiintyjät yhteensä.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Janet Jackson & Justin Timberlake (2004)

Tässä syylliset siihen, ettei 2000-luvulla uskallettu juuri buukata väliaikashow’ksi muita kuin kaikkia miellyttävää eläkeläisrockia esittäviä yhtyeitä. Esitys ei ole oikeastaan edes kovin kummoinen, vaikka yhdistääkin ihan mukavasti 1980-luvun r&b-perinteen Timberlaken juuri näistä lähteistä ammentavaan musiikkiin ja esiintymiseen. Kukaan ei muista tätä esiintymistä musiikin, vaan Janet Jacksonin vahingossa paljastuneen rinnan takia. Kun Timberlake kiskaisi esityksen loppumetreillä yhden kangassuikaleen Jacksonin asusta pois, ei hän ainoastaan tullut paljastaneeksi tissiä, vaan amerikkalaisten kukkahattutätien kaksinaismoralismin ja huvittavan tuohtuneisuuden, sekä myös sen, kuinka tällaisesta tyhjänpäiväisestä kohusta syntyy nykyään niin kovin helposti kansainvälinen uutinen. Vielä nykyäänkin kaksikko väittää, että tapahtunut johtui ”vaatetuksen toimintahäiriöstä”, mutta kyynikko voisi epäillä, että kyseessä oli mestarillinen ja harkittu mediatempaus.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Michael Jackson (1993)

Ainoastaan Kuningas pystyy tähän. Ei ollut kulunut kuin kaksi vuotta New Kids On The Blockin esiintymisestä, joka asetti väliaikaohjelmalle uudet raamit, kun Michael Jackson tuli ja veti koko homman täysin omiin korkeuksiinsa. Miten tätä nyt edes selittää? Kitarasooloja tuulikoneiden edessä! Michael ilmestymässä räjähdyksestä valtavan videotaulun ylle! Maapallo ja kaikki maailman lapset ja rodut harmoniassa! Mitään näin hienoa ei näe edes aikamme viimeisimmillä efekteillä varustetuissa elokuvateattereiden 3d-rymistelyissä. Vain popin herra ja hidalgo, tanssilattioiden ylivoimainen kuukävelijä, Michael Jackson voi aloittaa 13 minuutin esiintymisen seisomalla pienen ikuisuuden paikallaan, ja silti saada tällaisen vastaanoton. Touchdown!

Video ei ole enää saatavilla

Janet Damita Jo, sisaruskatraan kymmenes ja nuorimmainen.

Indianalaisen Jacksonin perheen kahdeksas lapsi Michael varasti tunnetusti koko maailman huomion, mutta hänen varjostaan liki yhtä korkealle tähteyteen kohosi sisaruskatraan kymmenes ja nuorimmainen, Janet Damita Jo.

Isäpappa-Joseph oli Janetinkin kohdalla hyvin suosionkipeä ja tytön suorastaan odotettiin sopeutuvan viihdebisnekseen. Niinpä Janet esiintyi The Jacksonsin kanssa ensimmäisen kerran jo seitsenvuotiaana ja sooloura alkoi perhepiirissä 1970-luvun puolella. Rooli komediasarjassa Good Times vei lahjakkaan tytön lopulta studioon levyttämään omaa studioalbumia, joka on toistaiseksi saanut yhdeksän seuraajaa.

Itsetietoisesta nuoresta naisesta kasvoi lopulta Fame-sarjan kautta Jimmy Jamin ja Terry Lewisin muusa ja provokatiivisista sanoituksista tuttu MTV-ajan supertähti, etenkin Yhdysvalloissa. Ilman Janet Jacksonia meillä ei ehkä olisi naiseutta juhlistavia 2000-luvun artisteja, kuten Pinkiä, Beyoncéa, Jennifer Lopezia, Rihannaa, Christina Aguileraa tai Britney Spearsiä, jotka kaikki ovat nimenneet Janetin esikuvakseen.

Nuorgam juhlistaa Janetin yhdeksän vuoden takaisen Super Bowl -kohuesiintymisen vuosipäivää käymällä läpi hänen koko albumidiskografiansa.

Välttämättömät

Control (1986)

Control oli Janetin kolmas albumi, mutta sitä pidetään hänen varsinaisena esikoisenaan, koska se lopulta nosti hänet supertähdeksi ja sillä käynnistyi yhteistyö Jimmy Jamin ja Terry Lewisin kanssa. Siitä tuli myös Janetin ensimmäinen Yhdysvaltain albumilistan ykkönen.

Control on kompakti ja virheetön teos: yhdeksän kappaletta tiukkoja rytmejä, pirteää naisenergiaa ja puhdasta pop-r&b-neroutta. Levyllä lauletaan jo niistä asioista, joita Janet korosti myöhemmillä hittilevyillään. Nimibiisi ja What Have You Done for Me Lately puivat naisen asemaa parisuhteessa, Let’s Wait Awhile piirsi raamit tuleville Janet-slovareille, Paula Abdulin koreografiaan perustuva The Pleasure Principlen tanssivideo kohosi ikoniseen asemaan nostaen Janetin MTV-suosikiksi, ja Nastyn ote on vihjaileva: ”No, my first name ain’t baby/It’s Janet… Ms. Jackson if you’re nasty”.

Video ei ole enää saatavilla

Janet Jackson’s Rhythm Nation 1814 (1989)

Monet pitävät Rhythm Nationia Janetin parhaana ja tärkeimpänä albumina. Kriitikon näkökulmasta se voi sellainen ollakin – käsitteleehän albumi melko raskaita teemoja, kuten yhteisöllisyyttä (Rhythm Nation), koulutuksen tärkeyttä (The Knowledge), köyhyyttä ja kodittomuutta (State of the World) ja yksinäisyyttä (Lonely). Voittajakonsepti.

Silti se jättää saarnatessaan kuuntelijan hieman kylmäksi – miksi Jacksonin perheen kuopus alkoi yhtäkkiä laulaa noista teemoista? No, onneksi lauloi, vaikka albumin parhaat kappaleet kertovatkin perinteisistä popaiheista. Levyn kärkikaartia ovat aivan upeasti svengaava Love Will Never Do (Without You), ytimekäs Miss You Much, huvipuistoretkeltä kuulostava Escapade, Janetin ensimmäinen ihan yksin kirjoittama hitti Black Cat hevikitaroineen sekä ysi-puolen rakkauslaulu Come Back to Me.

Vaikka kaikkien tulisi kuunnella Rhythm Nation 1814 säännöllisin väliajoin, se ei missään nimessä ole musiikillisesti Janetin paras albumi. Valtavaksi menestykseksi kohonneelta levyltä lohkaistiin silti ennätykselliset seitsemän Hot 100 -listan top 5 -hittiä ja monet sen musiikkivideot lukeutuvat aikansa upeimpiin.

Video ei ole enää saatavilla

The Velvet Rope (1997)

The Velvet Rope on usein nostettu Rhythm Nationin rinnalle Janetin diskografiassa. Janet-maailmankiertueen uuvuttaman ja ajoittaisesta masennuksesta kärsineen artistin tilityksenä The Velvet Rope on henkilökohtainen ja paikoin raakakin levy. You säksättää uhmakkaan itsetietoisesti, Got ’til It’s Gonea ja I Get Lonelya voi hyvällä syyllä pitää Janetin uran parhaina r&b-lauluina, Go Deep ja aidsiin menehtynyttä ystävää muisteleva jättihitti Together Again ovat todellisia klubiaarteita, ja rehellisen Emptyn kokeellinen konetausta tekee laulusta erään Janetin hienoimmista albumiraidoista.

Koko albumin sanoitukselliseksi kliimaksiksi nousee What About, jossa roiskaistaan ilmoille parisuhteen henkinen ja fyysinen väkivalta: ”What about the times you hit my face?/What about the times you kept on when I said ’no more please’?/What about those things?/What about that, what about that?”. Biisin lopussa kertojalle lopulta riittää ja hän räjähtää vasten pahoinpitelijän naamaa. Janetia parhaimmillaan.

The Velvet Ropen tekijätiedoissa esiintyy Jimmy Jamin ja Terry Lewisin lisäksi myös Janetin silloisen aviomiehen René Elizondo Jr:n nimi. Pariskunta erosi riitaisasti vuonna 2000. Henkisesti epävakaaksi todettu Elizondo lienee ollut Janetille suuri taakka, mutta ilman häntä The Velvet Ropesta tuskin olisi tullut todellista mestariteosta.

Video ei ole enää saatavilla

Olennaiset

janet. (1993)

Janet ei turhaan nimennyt odotettua viidettä albumiaan etunimensä mukaan, sillä se osoittautui hänen uransa kannalta definitiiviseksi levyksi. Janet ei ole täydellinen, vaan pikemminkin huima tykitys monipuolisia hittejä, täytebiisejä ja muutaman sekunnin mittaisia interludeja, mutta sitä voidaan pitää yhdenlaisen albumitrilogian ensimmäisenä osana. Janetilla kuuluvat Rhythm Nationin tapaan yhteiskunnalliset ongelmat, mutta ennen kaikkea seksuaalisuus ja naiseus, joista tuli seuraavien Janet-albumien kantavia teemoja. Sisäkansissakin farkkujen nappi on jo kutsuvasti auki – samoissa sessioissa kuvattiin kuuluisa Rolling Stone -lehden kansi, jossa Janet poseeraa ilman paitaa, tuntemattoman miehen kädet rintojensa suojana. Mies osoittautui myöhemmin Elizondoksi.

Paljasta pintaa löytyy lauluistakin. That’s the Way Love Goes -klassikko lähinnä sykkii sensuellisti, mutta kiusoittelevan seksikäs If menee jo pidemmälle:

”How many nights I’ve laid in bed excited over you
I’ve closed my eyes and thought of us
A hundred different ways
I’ve gotten there so many times
I wonder how ’bout you?”

Fantastinen If on monen fanin mielestä Janetin uran hienoin biisi ja se yltää ainakin hyvin lähelle tuota titteliä. Samanlaista mahtipontista pop-paatosta uhkuvat myös loistavan funky You Want This ja pettämisestä kertova eeppinen This Time. Strippiklubille sopiva Throb tanssittaa, Because of Love keinuttaa hyväntuulisesti ja Poetic Justice -elokuvassakin kuultava Again on Janetin upeimpia balladeja.

Video ei ole enää saatavilla

All for You (2001)

Janetin suosio Yhdysvaltain hittilistoilla oli vuosituhannen vaihteessa huimaa: leffasingle Doesn’t Really Matter (2000) nousi Hot 100 -listan kärkeen ja All for You -singlen radioavaus oli historian parhaita. Biisistä tuli lopulta ehkä Janetin uran suurin jenkkihitti. Itse albumilla suunnilleen joka toinen kappale on aivan mahtavaa popneroutta ja joka toinen ei niinkään. Yhteiskunnalliset aiheet loistavat poissaolollaan ja sukunimensä hetkeksi kansista tipauttanut artisti keskittyy ruotimaan omaa elämäänsä ja ihmissuhteitaan.

You Ain’t Right ja Trust a Try kohoavat omassa Janet-rankingissani kevyesti kärkipäähän – Rockwilderin väkivaltaisesti groovaava tuotantojälki kuulostaa yhä hurjan relevantilta. Someone to Call My Lover ja Son of a Gun (I Betcha Think This Song Is About You) taas ovat Janetin 2000-luvun parhaat singlet. Jälkimmäinen kertonee Elizondosta, vaikka Janet ei sitä ole suoranaisesti myöntänytkään. Tukea uhmakkaalla mestariteoksella antaa Carly Simon ja singleversiolla lisäksi Missy Elliott.

Levyn pakollinen pornopätkä on Would You Mind, jonka Janet esitti All for You -kiertueella käsitellen lateksiasussa yleisöstä napattua miespuolista fania, joka sidottiin aktin ajaksi.

Video ei ole enää saatavilla

Damita Jo (2004)

Damita Jota edelsi unohtumaton Super Bowl -tapahtuma, josta ei tässä yhteydessä sen enempää. Albumi korosti sitä, että on olemassa julkinen Janet ja yksityinen Damita Jo. Ensin mainittu on R&B Junkie ja laulaa Cathy Dennisin sävellyksen Slolove, jälkimmäinen toteuttaa makuuhuoneessaan Moistin, Sexhibitionin ja Warmthin synnyttäneitä seksiseikkailuja.

Damita Jo on All for Youtakin rikkonaisempi albumi, mutta silläkin riittää upeita vetoja, kuten nuoren Kanye Westin tähdittämä My Baby, bilehitti All Nite (Don’t Stop) sekä tyylipuhdas r&b-standardi I Want You.

Mainettaan paremmasta Damita Josta tuli Janetin ensimmäinen kaupallinen pettymys sitten Controlin, mikä osaltaan johtui ehkä oudosta valinnasta ensisingleksi (Just a Little While) ja osaltaan varmasti siitä, että yhteiskunnallisesti valveutuneesta naapurin popjumalattaresta oli hiljalleen tullut vähissä vaatteissa keikistelevä seksipupu. Vaan kuka popin supertähti ylipäätään kykenee pitämään asemansa suvereenisti parin vuosikymmenen ajan?

Video ei ole enää saatavilla

Discipline (2008)

Discipline on paradoksaalisesti Janetin parhaita albumikokonaisuuksia, vaikka se ei kerro esittäjästään mitään uutta. Itse asiassa rouva ei kirjoittanut sille ainuttakaan kappaletta, ei edes yhtään sanoitusta. Niinpä Discipline on enemmän ulkopuolisen tirkistelijän näkemys Janetista artistina kuin perinteinen Janet-albumi. Silti se toimii poplevynä erinomaisesti tuottajinaan Ne-Yo, Rodney Jerkins, Stargate, The-Dream ja Jermaine Dupri.

Avausviisikko Feedback, Luv, Rollercoaster, Rock With U ja 2Nite on kokonaisuutena Janetin uralla jopa poikkeuksellisen hyvä. Lopussa kuullaan taas pari seksislovaria, joista sadomasokismista kertova Discipline on ehdoton kruununjalokivi.

Uudelle yhtiölle (Island Def Jam) levytetty Discipline menestyi laadustaan huolimatta hyvin keskinkertaisesti, mikä ei ollut suuri ihme fanienkin hylkäämän 20 Y.O.:n jälkeen. Janet todennäköisesti pelästyi kahta suhteellista floppia pahasti ja jätti meidät pohtimaan, onko hän kadottanut intonsa musiikin tekemiseen tyystin. Jos kaikki tai ei mitään -tilanteessa syntynyt Discipline olisi myynyt loistavasti, Janet olisi nyt artistina entistä ehompi. Sen sijaan joudumme kysymään vakavan kysymyksen: tuleeko vielä edes joskus uusi Janet-albumi? Toivottavasti tulee.

Video ei ole enää saatavilla

Unohdettavat

Janet Jackson (1982) & Dream Street (1984)

Janetin kaksi ensimmäistä albumia ovat jääneet hänen urallaan oikeastaan kuriositeeteiksi. Esikoinen on musiikillisestikin todella köykäinen paketti ajanmukaista poppia, mutta Dream Streetillä voi kuulla jo kaikuja nuoren naisen pyrkimyksistä itsenäiseksi. Eräs albumin parhaista raidoista on Giorgio Moroderin tuottama nimikappale.

Dream Streetin aikoihin Janet alkoi kapinoida perhettään vastaan: suhde ”vihollisperhe” DeBargen vesaan Jamesiin vei alttarille asti ja täysi-ikäisyyden saavutettuaan Janet erotti bisneksen ja perhe-elämän. A&M Recordsin John McClain esitteli nuoren naisen Jimmy Jamille ja Terry Lewisille ja loppu oli popmusiikin historiaa.

Video ei ole enää saatavilla

20 Y.O. (2006)

Damita Jon suhteellinen menestymättömyys saattoi suistaa Janetin raiteiltaan, sillä 20 Y.O.:n ainoa pointti on juhlistaa Controlista kulunutta kahta vuosikymmentä ja lopputulos on varsin mitätön. 20 Y.O. ei ole musiikillisesti luokaton – joku roti sentään – mutta sillä ei tee mitään.

Nellyn kanssa duetoitu Call on Me vetosi Yhdysvaltain r&b-asemiin, mutta So Excitedin riisumisrituaalit oli jo nähty ja kuultu. Lopulta Jermaine Duprin (Janetin tuolloinen mielitietty) valvonnassa syntynyt pannukakku jätti käteen aika vähän: lähinnä yritteliään This Bodyn, hauskat poplaulut Enjoyn ja Daybreakin sekä mainion With U -r&b-slovarin.

Jimmy Jam ja Terry Lewis olivat 20 Y.O:lla vielä pienemmässä roolissa kuin Damita Jolla, mutta tuottivat sentään tarinalliset interludet – Disciplinellä he eivät tehneet enää niitäkään.

Video ei ole enää saatavilla

Kolme duettoa, joita ei julkaistu Janetin studioalbumeilla

The Best Things in Life Are Free (1992)

Rhythm Nationilta lohkottiin singlejä useamman vuoden ajan ja Janet piti nimensä otsikoissa levytystauon aikana allekirjoittamalla historian siihen mennessä kalleimman sopimuksen Virginin kanssa ja laulamalla Luther Vandrossin, BBD:n (entinen Bell Biv Devoe) ja Ralph Tresvantin rinnalla tämän loistavan feel good -raidan. Biisi tehtiin Mo’ Money -elokuvaan ja siitä tuli kakkossijallaan Janetin uran suurin brittihitti. Hän ei siis ole koskaan käynyt Britannian singlelistan ykkösenä, myydyin single siellä on Together Again (#4, 1997). The Best Things in Life Are Free ylsi uudelleenjulkaisuna vielä seitsemänneksi vuonna 1995.

Video ei ole enää saatavilla

Scream (1995)

Janet on tiettävästi laulanut kolmella Michael Jacksonin kappaleella: Thrillerin P.Y.T. (Pretty Young Thing) -hitillä, HIStoryn ensimmäisellä singlellä Scream sekä Cry-singlen (2001) b-puolena julkaistulla Shoutilla. Vastaavasti Michael vieraili Dream Street -albumin Don’t Stand Another Chancella.

Scream on eräs pophistorian tasapainoisimmista tähtiduetoista, jonka kummatkin osapuolet tietävät olevansa popin kuninkaallisia ja kummatkin tietävät mistä laulavat, vaikka Janet ei koskaan ollut roskalehdistön hampaissa veljensä lailla.

Video ei ole enää saatavilla

Feel It Boy (2002)

Ehkä ainoa kappale, jonka levyttämistä Janet on julkisesti katunut – ilmeisestä syystä. Sateenkaariväen suosikkiartisteihin lukeutuva Janet nimittäin erehtyi vierailemaan saman levy-yhtiön listoilla olleen, homofobiasta tunnetun Beenie Manin sinkulle. Siitähän gay-yhteisö riemastui. The Neptunesin tuottama Feel It Boy on biisinä kyllä ihan kiva ja Janetin viimeisin top ten -single Britanniassa.

Video ei ole enää saatavilla

]]> https://www.nrgm.fi/artikkelit/25-janet-jackson-thats-the-way-love-goes/ Sat, 06 Oct 2012 06:00:32 +0000 http://www.nrgm.fi/?p=33514

Janet, 45, on nuorin yhdeksästä Jacksonin sisaruksesta.

Ah, rakkaus, tuo ihmiselon sulostuttaja ja surustuttaja, saavuttamattomien haaveiden ja toteutuneiden unelmien sidosaine, jonka tarkka määritteleminen on yhtä hankalaa kuin uskonnollisen kokemuksen tai happotripin kuvaaminen sitä kokemattomalle. Vaikka tunne pakenee määreitä, on sen kuvaamiseen ja piirteiden sanoiksi pukemiseen käytetty taiteen historiassa todennäköisesti enemmän työvoimaa ja aikaa kuin minkään muun asian puntaroimiseen.

Kauneimmillaan nämä kuvaukset ovat, kun ne saavuttavat tietyn helposti lähestyttävän intiimiyden tason, yleisen ja yksityisen risteyskohdan. Se mikä on tapahtunut kahden ihmisen välillä, on tapahtunut niin monelle muullekin.

”Like a moth to a flame
Burned by the fire
My love is blind
Can’t you see my desire?”

Janet Jackson huokaa näin That’s the Way Love Goesin alussa ja yhdessä taustalta unenomaisesti laskeutuvan kosketintapailun kanssa asettaa tunnelman kappaleelle, joka tavoittaa jotain oleellista tästä rakkauden visaisesta luonteesta. Halun, intohimon ja kaiken antavan rakkauden vastavoimana on tunteiden kuluttavuus ja pelko siitä, ettei toinen vastaa niihin.

Ja kuitenkin, rakkaus on myös optimismia, vimmaista halua näyttää toiselle, kuinka hyvä olisikaan olla yhdessä.

”I’m gonna take you places
You’ve never been before and
You’ll be so happy that you came”

Sulavana valuvan rytmiosaston ja näppärästi Janetin that’s the way -huokailun hidastettua luuppia hyödyntävän toiston kautta kappale rakentuu sellaiseksi intiimiyttä henkiväksi, mutta helposti aukeavaksi kutsuksi lemmen kipupisteisiin ja hauraisiin haluihin, ettei sen kutsulle voi olla antautumatta. Kappale ei jää vain romantisoitujen tunnehaikailujen tasolle vaan porautuu lihan ilojen ytimeen vain muistuttaakseen, kuinka herkästä hetkestä todella on kyse silloin, kun pelissä ovat sekä himo että tunteet.

”Go deeper
Baby deeper
You feel so good I’m gonna cry”

Vaikka maallisten tilastojen tutkiminen on tällaisen herkkyyden edessä hiukan mautonta, on todettava, että tämä suorasukainen, mutta niin haavoittuvainen kappale ilmeisesti tavoitti tuon mainitsemani risteyskohdan, onnistuen läpäisemään yleisen tajunnan yksityisyydellään. That’s the Way Love Goes oli ilmestyessään valtava hitti, joka vei myös sen sisältäneen Janet-albumin suoraan jenkkilistan ykköseksi ja takasi sille miljoonamyynnin.

Jackson oli levyn ilmestymisen aikoihin lausunut toimittajille, että levy kantaa vain artistin etunimeä, koska jotkut uskovat hänen suosionsa perustuvan vain hänen veljensä, Popin kuninkaan menestykseen. Laulajatar halusi tulla toimeen omillaan, ja millä tavalla hän sen tekikään. That’s the Way Love Goes on tyylipuhdas esimerkki aikuiseksi kypsyneen artistin kyvystä kuvata aiheista arkaluontoisimpia ilman ujostelua tai turhia imeliä kuorrutuksia. Siksi se ansaitsee paikkansa tällä listalla ja mustan rytmimusiikin historiassa.

Video ei ole enää saatavilla

Janet Prudence Control ja nästi poika.

Ujohkosta pikkusiskosta ei tullut isoa poptähteä helpolla. Janet Jacksonia olivat 1980-luvun alkupuolella tuottaneet muun muassa Giorgio Moroder, R&B-duo René Moore, Angela Winbush sekä omat veljet. Jälki oli laimeaa, osuessaankin vain hieman keskitasoa parempaa koneellista diskosoulia. Janetilla riitti siis kamppailtavaa myös muun kuin nuoren ikänsä ja sukunimensä kanssa.

Kun naisen kolmas albumi Control ilmestyi helmikuussa 1986 saatteinaan muun muassa elämäniloa pursuava When I Think of You ja uhitteleva Nasty, oli oma musiikillinen ääni löytynyt levyn tuottaneiden uusien ystävien Jimmy Jamin ja Terry Lewisin avulla.

Albumin teemat olivat tarkoituksellisen korostettuja ja omakohtaisia, kuten Jacksonin parhailla sooloalbumeilla ylipäätään: nuoren naisen itsenäistymisprosessi, Jacksonin klaanista irtautuminen ja menneen poispyyhintä. Temppu onnistui erinomaisesti, sillä mediassa kirjoitettiin vielä pitkään Jacksonin ”debyyttialbumista”.

Vaikka ikuiset pukumiehet Jam ja Lewis olivat jo testanneet samanlaisia ideoita S.O.S. Bandin, Cherrellen ja Alexander O’Nealin hienoilla julkaisuilla, on Control silti poikkeuksellisen hiottu timantti. Herrojen itsensä mukaan tavoitteena oli tehdä albumi, joka löytäisi tiensä jokaiseen afroamerikkalaiseen kotiin.

Visio toteutui, kenties pitkälti sen ansiosta, että Control onnistui yhdistämään afroamerikkalaisen musiikin menneisyyden ja tulevaisuuden vastaansanomattomasti. Nasty kytkeytyy muutaman muun Controlin kappaleen lailla Marvin Gayen ja Aretha Franklinin yhteiskunnallisesti kantaaottavan soulin perinteeseen. Biisin syntyyn vaikuttivat Jacksonia kadulla lähennelleet miehet, ja sanoitus onkin aina sitaatin meemiksi noussutta viimeistä säeparia myöten kuin päivitys Franklinin Respectistä.

“I’m not a prude, I just want some respect
So close the door if you want me to respond
’Cos Privacy is my middle name
My last name is Control
No, my first name ain’t ’Baby’
It’s Janet, Miss Jackson, if you’re nasty”

Nastyn rakeinen ja kasvoille sylkevä groove pohjautuu lähes kokonaan perkussiivisiin sampleihin, jotka tulivat viimein köyhemmällekin muusikkopolvelle mahdolliseksi Ensoniq Miragen kaltaisten halpojen 8-bittisten samplereiden saavuttua markkinoille. Samalla Jamin ja Lewisin tuotannosta karisevat ilmeisimmät Prince-pastissit ja hiphop saa heistä otteen.

Syntyy uusi, samplepohjainen versio R&B:stä, joka menestyy noin kymmenen vuoden ajan: swingbeat. Ja Nasty toimii tämän genren alkusysäyksenä. Michael kakoo kurkkuaan ja alkaa kyhätä omaa vastinettaan Smooth Criminalin muodossa. Kameleonttipersoonaansa vielä kehitelevä Madonna vaikuttaa hänkin jonkin aikaa kömpelöltä vanhukselta.

Törkeäntiukan grooven joukkoon mahtuu vielä Janet Jacksonin uran yllättävin laulusuoritus: kappaleen kulkua kylmähkösti ohjaileva ääni muuttuu lopussa vokaalirevittelyksi, jossa kovat biitit kohtaavat rähisevän naisen eivätkä muilta hiteiltä tuttua ilmavan ihanaa ääntä:

“Who’s that thinking nasty thoughts? Nasty boys!
Who’s that in that nasty car? Nasty boys!
Who’s that eating that nasty food? Nasty boys!
Who’s jamming to my nasty groove? Nasty boys!”

Samanlaista tietoisen ylikontrolloitua vaikutelmaa ei olisi missään nimessä välittynyt, jos Janet olisi valinnut henkisen itseravistelun ja Minneapolisin tuottajakaksikon sijaan How Will I Know’n, jota hänelle ennen Whitney Houstonia tarjottiin.

Jackson säilytti parhaimman poptatsinsa tästä eteenpäin noin 15 vuoden ajan, kunnes rouva menetti Jamin ja Lewisin mukaan täysin kiinnostuksensa omakohtaiseen laulunkirjoittamiseen. Tämä tapahtui siis ennen sitä surullisenkuuluisaa ”wardrobe malfunctionia”. Ehkä Justin Timberlakellekin olisi vain pitänyt antaa näästisti kyynärpäätä.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Jacksonin varsinainen debyytti vuodelta 1982, Soul Train -ohjelmassa playbackina esitetty Young Love.

Video ei ole enää saatavilla

Miksen kelpaa teille, Mariah kysyy?

Vuosikymmenten aikana yksi genre on jäänyt hieman paitsioon Suomen listoilla: naisten laulama r&b. Seuraavassa tusina meilläkin läpi lyönyttä ja omalla tavallaan kiinnostavaa naisten esittämää r&b-hittiä – sekä yksi kiinnostava noteeraamatta jäänyt. Lähdemateriaalina on käytetty muun muassa Timo Pennasen loistavaa Sisältää hitin -teosta (2006).

Roberta Flack – Killing Me Softly (With His Song)

Killing Me Softly on listahistorian ainoa r&b-kappale, joka on ollut jättihitti maassamme kahdesti alkuperäiskielellään ja kaiken kukkuraksi vahvojen naisten ansiosta: ensin vuonna 1973 Flackin esittämänä ja 1996 Fugeesin tulkitsemana. Flack ei ollut biisin ensimmäinen esittäjä, vaan sen julkaisi ihan ekana Lori Lieberman pari vuotta aiemmin.

Video ei ole enää saatavilla

Sade – Love Is Stronger Than Pride

Sade Adu yhtyeineen on Suomen listahistorian menestynein brittiläinen r&b-tähti. Love Is Stronger Than Pridesta tuli meillä isohko hitti vuonna 1988 – voi jopa sanoa, että se pärjäsi Suomessa paremmin kuin päämarkkinoillaan, mikä on soul-piireissä lähes ainutlaatuista. Syyksi on helppo nostaa edellisen Promise-albumin (1985) supersuosio: kymmenen viikkoa albumilistamme kärjessä.

Video ei ole enää saatavilla

Janet Jackson – That’s the Way Love Goes

1990-luvulle hypättäessä maailmasta tuli avoimesti eroottisempi, ja sensuelli r&b saattoi menestyä Suomessakin. Mitään jättihittejä ei silti irronnut I Will Always Love Youn kaltaisten balladien ulkopuolelta. Siinä mielessä Janet Jacksonin That’s the Way Love Goes oli merkkipaalu: vihjailevan seksikäs r&b-kappale, joka kelpasi suomalaisille radioasemille. Videolta voi bongata muuan Jennifer Lopezin.

Video ei ole enää saatavilla

Diana King – Shy Guy

Diana Kingin Shy Guy oli kesän 1995 ilmiö. Vaikea sanoa, miksi radiot soittivat sen puhki. Arvioisin syyksi pehmeät viittaukset reggaen suuntaan, vuotta aiemminhan kesähitiksi imaistiin Big Mountainin tulkinta Baby I Love Your Waystä. Shy Guy oli tarpeeksi kesäinen ja sopivan sovinnaisesti r&b. Biisi nousi singlelistamme kärkeen ja radiolistalla peräti kakkoseksi. 1995 oli muutenkin hyvä vuosi mustalle musiikille, sillä myöhemmin syksyllä Coolion Gangsta’s Paradise äityi niin ikään megahitiksi.

Video ei ole enää saatavilla

Brandy & Monica – The Boy Is Mine

Michael Jacksonin Thriller-albumin ensimmäinen single The Girl Is Mine innoitti varmasti Rodney Jerkinsiä, Dallas Austinia, Brandya ja Monicaa, kun joukkio levytti The Boy Is Minen. Kappale sisällytettiin molempien tähtien albumeille vuonna 1998 ja se nousi listoille kaikkialla. Näin voi sanoa, sillä se ylitti juuri ja juuri Rumban 50 hittiä -kynnyksen ja on vielä tänäkin päivänä sekä Brandyn että Monican ainoa hitti maassamme.

Video ei ole enää saatavilla

Lauryn Hill – Ex-Factor

Lauryn Hill kiinnosti Fugeesin The Scoren (1996) jälkeen myös suomalaisia siinä määrin, että The Miseducation -albumi (1998) menestyi ihan kivasti ilman radiotukeakin. Hill on harvoja Suomen listoille päässeitä ulkomaisia naisräppäreitä, mutta hänen varsinaiseksi ansiokseen pitää nostaa nousevien r&b-artistien kuten Erykah Badun, Macy Grayn ja Angie Stonen kiilautuminen Pori Jazzin järjestäjien toivelistan kärkeen.

Video ei ole enää saatavilla

TLC – Unpretty

TLC sai maistaa Suomi-menestystä jo CrazySexyCool-albumin (1994) sinkulla Waterfalls, mutta heidän suurimmaksi radiohitikseen eteni ulkonäköpaineita ruotiva Unpretty (1999), joka kuulosti musiikillisesti tarpeeksi Lene Marlinilta miellyttääkseen soittolistapomoja. Yleistäen r&b-biiseillä on ollut Suomessa sitä helpompaa menestyä, mitä pehmeämpiä ja popimpia ne ovat olleet soundiltaan. Sääntöön löytyy vahvistavia poikkeuksiakin.

Video ei ole enää saatavilla

Macy Gray – I Try

Suomi omaksui Macy Grayn yllättävän nopeasti heti Britannian jälkeen talvella 2000, hieman ennen Yhdysvaltoja. Samassa paketissa I Tryn kanssa listoille nousi myös Gabriellen brittihitti Rise. Tyylillisesti molemmat edustivat Lauryn Hillin perintöä, ja osasyynä suomalaistenkin Gray-innostukseen oli varmasti rouvan erikoinen ääni.

Video ei ole enää saatavilla

Destiny’s Child – Independent Women Part 1

Beyoncé ja kumppanit joutuivat aluksi neljästä Top 10 -jenkki- ja viidestä brittihitistään huolimatta tyytymään lähinnä MTV-näkyvyyteen. The Writing’s on the Wall -albumi ylitti listakynnyksen syksyllä 2000 ja viimeistään Charlie’s Angels -yhteyden jälkeen Independent Women Part 1 räjäytti pankin. Ihanaa, meillä oli viimein naisten laulama tanssittava r&b-jättihitti! Survivor-albumi (2001) myi platinaa.

Video ei ole enää saatavilla

Aaliyah – Try Again

Valveutuneet muistavat Aaliyahin jo Timbalandin sorvaamasta Are You That Somebodysta (1998) ja todella asiaan perehtyneet osaavat nimetä sitäkin varhaisemmat singlet, mutta Euroopan suurta yleisöä Aaliyah alkoi kiinnostaa vasta menehdyttyään elokuussa 2001. Tuhoisan lento-onnettomuuden jälkeen Aaliyah-albumi käväisi listoilla ja I Care 4 U -kokoelma (2003) ostettiin peräti Top 20:iin. Try Againista kehittyi sleeper-klassikko: biisi, joka ei koskaan tilastoitunut, mutta jonka aika moni tuntee.

Video ei ole enää saatavilla

Eve feat. Alicia Keys – Gangsta Lovin’

Kesän 2001 supertulokas Alicia Keys nousi meillä listoille vasta talvella 2002 ja Idols-kokelaidenkin tulkitsema Fallin’ jäi tyystin ilman tilastomerkintöjä. Läpimurron jälkeen vastaanotto oli niin lämmin, että räppäri Even groovaavasta Gangsta Lovin’ -biisistä tuli syksyllä 2002 Keysin omia balladeja suurempi menestys ainoastaan jälkimmäisen vierailun ansiosta. Biisinsä itse kirjoittavaa ja pianoa soittavaa Keysiä oli laulaja-lauluntekijä-orientoituneiden suomalaistenkin helppo diggailla. Esimerkiksi Evellä sekä selvästi Keysiä jyrkemmin puhtaaksi r&b-laulajaksi profiloituneella Ashantilla oli huomattavasti vaikeampaa.

Video ei ole enää saatavilla

Kelis – Milkshake

Kuinkahan moni Provinssirockissa 2000 Kelisin nähneistä oikeasti uskoi neidosta tulevan r&b:n ja myöhemmin tanssimusiikin kiintotähti? Muistan Rumban haukkuneen useita Kelisin alkuaikojen sinkkuja, mutta ääni kellossa muuttui, kun The Neptunesista tuli hip ja cool. Albumilistallemme neito ei tietenkään ole koskaan selviytynyt, mutta Milkshakesta sukeutui sinkku- ja klubihitti.

Video ei ole enää saatavilla

Mariah Carey – We Belong Together

Otin tämän mukaan havainnollistaakseni, miten vaikeaa r&b-hiteillä voi joskus Suomen listoilla olla. We Belong Together oli kaikilla kriteereillä tarkasteltuna vuoden 2005 suurimpia menestystarinoita kansainvälisesti: 14 viikkoa jenkkiykkösenä, Britannian kakkonen erinomaisin myyntiluvuin, Australian ja Hollannin ykkönen ja kärkikolmikossa useissa maissa. Suomessa sen olemassaolosta tuskin edes tiedettiin – ainakin, mikäli listoja on uskominen. Myös The Emancipation of Mimi -emoalbumi jäi ulos albumilistalta, vaikka Carey oli 1990-luvulla supertähti täälläkin. Get Your Number sekä Don’t Forget About Us paketoivat listojen valossa merkillisen albumiprojektin nousten sinkkukolmoseksi ja -ykköseksi.

Video ei ole enää saatavilla