<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?>


<rss version="2.0"
  xmlns:content="http://purl.org/rss/1.0/modules/content/"
  xmlns:dc="http://purl.org/dc/elements/1.1/"
  xmlns:atom="http://www.w3.org/2005/Atom"
  xmlns:sy="http://purl.org/rss/1.0/modules/syndication/"
  xmlns:media="http://search.yahoo.com/mrss/"
  >

<channel>
  <title>Nuorgam — Drive-By Truckers</title>
  <atom:link href="https://www.nrgm.fi/artisti/drive-by-truckers/feed/" rel="self" type="application/rss+xml" />
  <link>https://www.nrgm.fi</link>
  <description>Verkkomedia, jossa rakkaus musiikkia kohtaan kukoistaa ja voi hyvin.</description>
  <lastBuildDate>Wed, 18 Mar 2026 13:17:32 +0000</lastBuildDate>
  <language>fi</language>
  <sy:updatePeriod>hourly</sy:updatePeriod>
  <sy:updateFrequency>1</sy:updateFrequency>
  <generator>https://wordpress.org/?v=6.9.4</generator>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/d/b/t/dbtabclinch1jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/d/b/t/dbtabclinch1jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Southern Thing – Drive-By Truckers ja matka etelän ytimeen</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/southern-thing-drive-by-truckers-ja-matka-etelan-ytimeen/</link>
    <pubDate>Sat, 19 May 2018 05:09:45 +0000</pubDate>
    <dc:creator>Jarkko Immonen</dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Uusi loppu]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=52263</guid>
    <description><![CDATA[Drive-By Truckers jos kuka osaa kertoa tarinoita. Parhaimmillaan bändi tuntuu enemmänkin säveltävän novelleja kuin kirjoittavan lauluja, Jarkko Immonen kirjoittaa.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img fetchpriority="high" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-52264" class="size-large wp-image-52264" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/05/dbt_ab_clinch1-700x362.jpg" alt="Drive-By Truckers tekee pistokeikan Eurooppaan 25. elokuuta Amsterdamissa järjestettäville Once In a Blue Moon -festivaaleille. Patterson Hood (kesk.) ja Mike Cooley (toinen oik.) tuskin malttavat odottaa." width="700" height="362" srcset="https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/05/dbt_ab_clinch1-700x362.jpg 700w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/05/dbt_ab_clinch1-460x238.jpg 460w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/05/dbt_ab_clinch1-768x397.jpg 768w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/05/dbt_ab_clinch1-480x248.jpg 480w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/05/dbt_ab_clinch1.jpg 1247w" sizes="(max-width: 700px) 100vw, 700px" /></a><p id="caption-attachment-52264" class="wp-caption-text">Drive-By Truckers tekee pistokeikan Eurooppaan 25. elokuuta Amsterdamissa järjestettäville Once In a Blue Moon -festivaaleille. Patterson Hood (kesk.) ja Mike Cooley (toinen oik.) tuskin malttavat odottaa.</p>

<p>Drive-By Truckers jos kuka osaa kertoa tarinoita. Parhaimmillaan bändi tuntuu enemmänkin säveltävän novelleja kuin kirjoittavan lauluja.</p>

<p>Yhdysvaltain etelä kiehtoo minua suunnattomasti. Tuntuu, ettei mikään muu maailmankolkka ole saavuttanut populaarikulttuurissa yhtä latautunutta, myyttistä ja luonteeltaan tavoittamatonta asemaa. Kiinnostukseni etelään (kuten Yhdysvaltojen kaakkoissektoria tässä jutussa kutsun kätevyyden nimissä) alkoi varhaisteininä soul- ja r&amp;b-innostuksestani noin 20 vuotta sitten ja onkin liittynyt ihan viime vuosiin asti ensisijaisesti populaarikulttuuriin. <strong>William Faulkner</strong>, <strong>Otis Redding</strong>, <strong>Truman Capote</strong> ja<strong> Candi Staton</strong> olivat ja ovat suuria etelän romanssejani.</p>
<p>Alueen todellinen historia poliittisine virtauksineen ja sosioekonomisine suhdanteineen ei kuitenkaan kiinnostanut mystiikannälkäistä lukutoukkaa. Edes ihmisoikeusaktivismin ja rotuerottelun brutaali ja räiskyvä historia ei itsessään kutkuttanut tarpeeksi: en lukenut ihmisoikeustaistelijoiden elämäkertoja, vaan ahmin taiteilijoiden heistä kertomia tarinoita. Yliopistossa yritin opiskella etelän historiaa, mutta luennoista ei jäänyt mieleen juuri muuta kuin että jotkin natiiviheimot kasvattivat ruoakseen perunaa ja marsuja.</p>
<p>Vika ei ollut opinnoissa, vaan totaalisen perverssissä suhteessani etelään. Alitajuisesti varmaan pelkäsin taian katoamista – että jos otan asioiden todellista tolasta liiaksi selvää, rakastamani myyttinen ja ristiriitaisuuksissaan lumoava etelä, joka päähäni oli muodostunut, lakkaisi olemasta. Idioottimaista totta kai, mutta niin kai me ihmiset välillä idiootteja olemme.</p>
<p>Sitten löysin bändin nimeltä Drive-By Truckers ja kaikki muuttui.</p>
<p>Tärkein ensin: Drive-By Truckers jos kuka osaa kertoa tarinoita. Parhaimmillaan bändi tuntuu enemmänkin säveltävän novelleja kuin kirjoittavan lauluja. Samaan kerronnalliseen briljanssiin yltää harva aikalaisyhtye tai -artisti. (Yksi näistä harvoista – <strong>Mark Kozelekin</strong> ja ehkä<strong> James McMurtryn</strong> lisäksi – on hävyttömän aliarvostettu oregonilaisbändi Richmond Fontaine, jonka kanssa Drive-By Truckersilla on yllättävä yhteinen historia. Aiheesta lisää tuonnempana.)</p>
<p>Drive-By Truckers on kuitenkin enemmän kuin piinkova tarinan iskijä: Alabaman Muscle Shoalsista kotoisin oleva yhtye on koko yli 20-vuotisen uransa ajan tarkastellut, kritisoinut, repinyt, vihannut ja rakastanut kotiseutuaan ja etelää poikkeuksellisen tarkkanäköisesti ja älykkäästi. Kun tämä älykkyys yhdistyy kolmen särökitaran mouruavaan riffittelyyn ja läskiin 1970-lukulaiseen rytmiikkaan, on lopputulos ainutlaatuinen ristisiitos svengaavaa blue collar -rockia, lyyristä kauneutta ja ajatuksen kirkkautta.</p>
<p>Truckers myös tarjosi kipeästi kaipaamani samastuttavan näkökulman etelän historiaan. Tutustuessani bändin tuotantoon tajusin pian, että juuri perspektiivin puute oli hiertänyt minun ja etelän suhdetta. Kaikki mikä minua etelässä kiinnosti, oli jotain mennyttä ja myyttistä. Etelä näyttäytyi minulle kiehtovana, muttei missään nimessä samastuttavana. Se oli kuin toinen maailma jossain oman todellisuuteni ulkopuolella, ja ihailemani jo kuolleet taiteilijat enemmänkin kuin <strong>Nick Caven</strong> laulujen hahmoja kuin oikeita ihmisiä. Truckers tarkastelee etelää ajallisesti samasta perspektiivistä, mutta keskeltä oikean etelän nykyisyyttä.</p>
<h2>Etelän kaksijakoisuus</h2>
<blockquote><p>”Proud of the glory, stare down the shame<br />
That’s the duality of the southern thing”<br />
(Southern Thing, Southern Rock Opera, 2001)</p></blockquote>
<p>Bändin perustajat <strong>Patterson Hood</strong> ja <strong>Mike Cooley</strong> elivät lapsuutensa 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa keskellä sekä kevyen musiikin että etelän keskeistä historiaa tajuamatta sitä itse. Hoodin isä <strong>David Hood</strong> oli nyttemmin legendaarisen Muscle Shoals -studion vähintään yhtä legendaarisen The Swampers -studiobändin basisti, jonka normaaliin päivärutiiniin kuului äänittää biisejä <strong>Wilson Pickettin</strong>, <strong>Aretha Franklinin</strong> ja Candi Statonin kaltaisten ikonien kanssa.</p>
<p>Hoodien näkökulmasta se oli kuitenkin duuni muiden joukossa. Studiossa valkoinen bändi ja tuottaja tekivät tiivistä yhteistyötä mustien artistien kanssa, mikä ei sen ajan Alabamassa ollut mitenkään itsestään selvää, mutta arkea nuoren Pattersonin perheessä. Hood sanookin kappaleessa <em>The Three Great Alabama Icons</em>, että heidän kodissaan ”rasismi oli vain jotain mistä puhuttiin tv:ssä”.</p>
<p>Kotiseudun rasistisuus, toisaalta sen ennenkuulumattoman rikas ja edistyksellinen kulttuurituotanto sekä muualta tulevien ihmisten penseä ja yleistävä suhtautuminen ”etelän punaniskoihin” alkoi valjeta kaksikolle vasta myöhemmin. Olla valkoinen ja kotoisin Alabamasta tarkoitti tulla leimatuksi rasistiseksi juntiksi, vaikka olisi sanoutunut irti kaikesta siihen liittyvästä ja halunnut vain olla ylpeä kotiseutunsa kulttuurisesta annista.</p>
<p>DBT:n läpimurtolevy, vuonna 2001 julkaistu mammuttiprojekti <em>Southern Rock Opera</em> käsitteli tätä kaksijakoisuutta perin juurin ja paalutti bändin tekstilliset maalitolpat syvälle etelän soiseen maaperään. Levy kertoo bändistä haaveilevan nimettömän alabamalaispojan kautta legendaarisen southern rock -yhtye Lynyrd Skynyrdin tarinan päättyen vuoden 1977 kohtalokkaaseen lento-onnettomuuteen, joka vaati laulaja <strong>Ronnie Van Zantin</strong>, kitaristi <strong>Steve Gainesin</strong> ja taustalaulaja <strong>Cassie Gainesin</strong> hengen.</p>
<p>Aihevalinta saattaa kuulostaa vielä levyn nimeäkin banaalimmalta [kyseessä ei onneksi ole mikään oikea ”rock-ooppera” – toim. huom.], mutta lähemmin tarkasteltuna se on täydellinen. Skynyrdissa kulminoitui etelän ristiriitaisuus: bändi oli joukko punaniskaisuudestaan ylpeitä ryyppääviä tappelupukareita Floridasta, jotka kuitenkin vastustivat rotuerottelua. Tällainen kaksijakoisuus ei mahtunut monenkaan päähän, ei fanien eikä vihamiesten, ja Skynyrd assosioitiin jatkuvasti rotuerottelukysymyksessä konservatiivien puolelle.</p>
<p>Tilannetta ei helpottanut, että bändi käytti itsepintaisesti konfederaattilippua osana visuaalista ilmettään korostaakseen ylpeyttä kotiseudustaan. On vaikea kuvitella, miten symbolisesti latautunut kyseinen rätti on varmasti ollut 1970-luvun Alabamassa, kun sen asema populaarikulttuurisena symbolina on hankala vielä tänäkin päivänä ympäri maailmaa – myös Suomessa. Kun <strong>Pekka Laine</strong> aiemmin tässä kussa kirjoitti <em>Nuorgamiin</em> <a href="http://www.nrgm.fi/artikkelit/rakkaallani-on-huono-maine-pekka-laine-ja-rockabillyn-kuusi-virhetta/">ansiokkaan artikkelin</a> &#8221;rockabillyn virheistä&#8221;, nousi lippuasia esiin. Yllättävä määrä sosiaalisen median kommentoijista koki tarpeelliseksi kirjoittautua sanallisesti irti lipun edustamasta rasismista ja muusta nurkkapatrioottisesta ”The south will rise again” -älämölöstä. USA:n sisällissodan reliikki kantaa olemuksessaan outoa poleemista voimaa. Lipun voi viedä etelästä, muttei etelää lipusta.</p>
<p>Kuuluisin esimerkki Skynyrdin poliittisesta väärinymmärtämisestä on jättihitti <em>Sweet Home Alabama</em>. Van Zant kirjoitti biisin vastauksena <strong>Neil Youngin</strong> <em>Alabama</em>&#8211; ja <em>Southern Man</em> -kappaleille, joissa Young kritisoi etelän rotupolitiikkaa. <em>Sweet Home Alabama</em> tulkittiin välittömästi konservatiivisen rotupolitiikan fanfaariksi ja Van Zant ja Young maalattiin lehdissä vihamiehiksi, vaikka todellisuudessa he olivat hyviä ystäviä ja samalla puolella rotukysymyksessä – Van Zantin tarkoitus oli <em>Sweet Home Alabamalla</em> vain huomauttaa maailmalle ja kanadalaiselle Youngille, etteivät kaikki etelän valkoiset ole rasistisia juntteja – iso osa heistäkin inhoaa ultrakonservatiivista kuvernööri <strong>Wallacea</strong> (sanoituksen maininta Wallacesta on poikkeuksellisen väärinymmärretty).</p>
<p>Temaattisesti levy on syväluotaava tutkielma etelän kaksinaisuudesta: häpeä ja ylpeys, unelmat ja näköalattomuus, rotuerottelu ja ihmisoikeusaktivismi vetävät jatkuvasti köyttä eikä voittajia löydy. Kuten Allmusic.comin kriitikko <strong>Hal Horowitz</strong> <a href="https://www.allmusic.com/album/southern-rock-opera-mw0000660406">kirjoittaa</a>, <em>Southern Rock Opera</em> on pakollista kuunneltavaa paitsi genren faneille, myös kaikille 1970-luvun Yhdysvaltain etelän historiasta kiinnostuneille.</p>
<p>Suorasukaisin historian oppitunti levyllä on <em>The Three Great Alabama Icons</em>.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/1MIztbe1_e8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/1MIztbe1_e8</a></p>
<p>Neil Youngin ja Ronnie Van Zantin suhteesta kerrotaan kappaleessa <em>Ronnie and Neil</em>.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/wrG5_2-OH8c" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/wrG5_2-OH8c</a></p>
<h2>Silta yli padotun virran</h2>
<blockquote><p>”They powered up the city with hydro-electric juice<br />
Now we got more electricity than we can ever use”<br />
(Uncle Frank)</p></blockquote>
<p>Aina etelän ristiriitaisuudet eivät ole yhtä räikeitä ja näkyviä kuin ihmisoikeuskysymysten kohdalla. Vuoden 1999 levyllä <em>Pizza Deliverance</em> (okei, alkumetreillä levyjen nimeäminen ei ollut bändin vahvuus) on Mike Cooleyn kappale <em>Uncle Frank</em>, joka kertoo Yhdysvaltain ensimmäisestä liittovaltion vesivoimayhtiöstä TVA:sta (Tennessee Valley Authority) ja sen toiminnan vaikutuksista etelän asukkaisiin 1930-luvulla. Yhtiö perustettiin parantamaan ja modernisoimaan kituvan alueen elinoloja ja ennen kaikkea tuomaan sähköä etelään.</p>
<p>Vesivoimalat kuitenkin tarvitsevat toimiakseen patoja, ja patojen rakentaminen tarkoittaa aiemmin kuivien alueiden täyttymistä vedellä. Noin 15 000 perhettä joutui 1930-luvulla jättämään maansa ja kotinsa.</p>
<p><em>Uncle Frank</em> on Mike Cooleyn kappaleeksi harvinaisen suora ja selväsanainen (yleensä hänen tekstinsä ovat monitulkintaisempia ja leikittelevämpiä kuin Hoodin, jonka kynästä muun muassa <em>Three Alabama Icons</em> ja <em>Ronnie and Neil</em> ovat). Tarina on kuin <strong>John Steinbeckin</strong> romaanista: valtio tulee, vie maat ja lupaa luku- ja kirjoitustaidottomalle sotaveteraanille työtä korvauksena kodin jättämisestä. Lupaukset eivät kuitenkaan toteudu ja lähtemishaluton veteraani hirttää itsensä keittiössään.</p>
<p>Kappale ei itsessään nosta esiin mitään oivaltavaa ympäristö- tai sosiaalipoliittista ristiriitaa. Sen aika tuli kymmenen vuotta myöhemmin.</p>
<p><em>Uncle Frank</em> on mukana vuonna 2009 julkaistulla <em>The Fine Print</em> -kokoelmalevyllä. Heti sen perään on laitettu aiemmin julkaisematon kappale <em>TVA</em>. Sen on tehnyt <strong>Jason Isbell</strong>, vaihtoehtokantrin tämän hetken suurin tähti, joka soitti Truckersissa vuodet 2001–2007 ennen lähtemistä soolouralleen.</p>
<p>Laulussa tämän päivän kertoja muistelee nuoruuttaan TVA:n rakentaman padon katveessa: helliä hetkiä rakkaan kanssa, kalastelua, isoisän tarinoita tämän omasta isästä, joka oli rakentamassa patoa, ja sitä miten presidentti <strong>Roosevelt</strong> vastasi isoisoäidin kirjeeseen. Kappale kommentoi TVA:n toimintaa siis aikalaisemme näkökulmasta: jonkun, joka on saanut nauttia massiivisten ja rajujen uudistustoimien kaikista hedelmistä.</p>
<p>Kumpikin kappale on yhtä totta. Kumpikaan ei ole enemmän oikeassa kuin toinen, vaikka ne ovat räikeässä ristiriidassa keskenään. Tämän Drive-By Truckers haluaa meille näyttää laittamalla kaksi <em>TVA</em>-aiheista kappalettaan levylle peräkkäin. Ympäristötieteilijä <strong>Jeff Opperman</strong> kirjoittaa <a href="https://blog.nature.org/science/2017/04/12/rivers-dams-and-drive-by-truckers/">blogitekstissään</a> <em>Rivers, Dams, and Drive-By Truckers</em> (12.4.2017) aiheesta hienosti: molemmat kappaleet kertovat meidän todellisuudestamme ja elävät totuuksina rinnakkain, vaikka yhteiselo onkin hiertävää.</p>

<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/2mK9C7s0jr0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/2mK9C7s0jr0</a></p>
<h2>Hyvien puolella machoja vastaan</h2>
<blockquote><p>”It&#8217;s Decoration Day<br />
And I got a family in Mobile Bay<br />
And they&#8217;ve never seen my Daddy&#8217;s grave<br />
But that don&#8217;t bother me, it ain&#8217;t marked anyway”<br />
(Decoration Day)</p></blockquote>
<p>Eräs puoli Truckersin maailmankuvassa on yksiselitteinen: konservatiivinen republikaanien Amerikka on paha, jota vastaan on taisteltava kaikin keinoin. Truckers on ollut alusta asti vahvasti poliittinen yhtye, ja kutsuukin itseään leikkisästi ”Vastarintaliikkeen bailubändiksi” (”We’re the dance band for the resistance” on Hoodin vakiolausahduksia hänen esitellessä yhtyettä keikoilla).</p>
<p>Poliittisuus on iän myötä vain korostunut: bändin viimeisin levy, vuoden 2016 <em>An American Band</em> on sen kaikkein vihaisin, ajankohtaisin ja poliittisin kannanotto. Löyhät aselait ja rasismi ovat levyn keskeisiä teemoja, ja ne ovat toki olleet pitkään tapetilla etelässäkin, mutta kritiikki koskee koko maata. Tästä vihjaa jo levyn kansikuva, puolitankoon vedetty Yhdysvaltain lippu.</p>
<p><em>Guns of Umpqua</em> kertoo Oregonissa vuonna 2015 tapahtuneesta kouluammuskelusta (”We’re all standing in the shadows of our noblest intentions of something more / than being shot in a classroom in Oregon”). <em>What It Means</em> puolestaan on kaunistelematon kannanotto maata riivaavaa etnistä väkivaltaa vastaan (”I mean <strong>Barack Obama</strong> won and you can choose where to eat / But you don&#8217;t see too many white kids lying bleeding on the street”). Levyn suorimmat tilitykset ovat niin häkellyttävän koruttomia ja yksiselitteisiä, että niitä turha ruotia. Suosittelen tutustumaan.</p>
<p>Näitä uuden levyn tykistökeskityksiä lukuun ottamatta Truckers on kuitenkin aina tarjoillut jyrkätkin kannanottonsa tyylikkäästi tarinan keinoin ja ovelasti konservatiivien omaa kuvastoa ja perinteisiä käsityksiä hyväksikäyttäen. Erityisen hyökkäyksen kohteena on etelän perinteissä ja mielikuvissa sitkeästi elävä machokulttuuri, jossa miehet elättävät perheen ja vapaa-ajallaan ryyppäävät, käyvät huorissa ja puolustavat suvun kunniaa väkivallan keinoin.</p>
<p>Poliittisuus on usein rivien välissä: samoin kuin Skynyrd aikanaan, bändi asettaa itsensä alttiiksi väärinkäsityksille laulamalla juuri näistä machohahmoista, mutta sillä on tärkeä etu puolellaan: DBT on tässä pelissä monin verroin Skynyrdiä taitavampi. Ehkä kaikkein taitavin. Teema on bändin tuotannossa niin keskeisessä roolissa, että otetaan esimerkki jokaiselta biisintekijältä.</p>
<h3>Jason Isbell – Decoration Day (Decoration Day, 2003)</h3>
<p><em>Decoration Day</em>, nykyisin Memorial Day, on Yhdysvaltojen vastine kaatuneiden muistopäivälle – sillä erotuksella, että se on kansallinen vapaapäivä ja silloin todella käydään haudoilla perheen kanssa.</p>
<p>Kappale kertoo kahden suvun, Hillien ja Lawsonien väkivaltaisesta vihanpidosta. Kertoja, yksi Lawsonin perheen pojista, ei tiedä riidan alkuperäistä syytä, sillä se alkoi ennen hänen syntymäänsä. Kertojan isä kuolee toisen suvun luotiin, mutta sen sijaan, että kertoja perinteiden mukaisesti puolustaisi sukunsa kunniaa jatkamalla koston kierrettä, hän kirjoittautuu ulos koko sotkusta ja kiroaa sukunsa, isänsä etunenässä, niin sanotusti helvettiin:</p>
<blockquote><p>”It&#8217;s Decoration Day<br />
And I&#8217;ve a mind to go spit on his grave<br />
If I was a Hill I&#8217;d have put him away<br />
And I&#8217;d fight &#8217;til the last Lawson&#8217;s last living day”</p></blockquote>
<p>Isbell on myöhemmin kertonut kappaleen perustuvan tarinoihin, joita hänen suvussaan kerrottiin. Kappale on säilynyt Isbellin keikkasetissä näihin päiviin asti.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/VV3q4klpYJE" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/VV3q4klpYJE</a></p>
<h3>Patterson Hood – Putting People On the Moon (The Dirty South, 2004)</h3>
<p><strong>Reaganin</strong> ajan Amerikkaan sijoittuva kappale on Truckersin rakastetuimpia. Pääosassa on eteläinen arkkityyppi, herravihasta käyttövoimaa ammentava hulttio, joka ei vähästä lannistu. Autotehdas suljetaan ja työttömyys iskee. Valkoisen talon herrasväkeä eivät kansan syvien rivien ongelmat kiinnosta, mutta vaimo ja lapsi on ruokittava. Luovana ja aloitteellisena miehenä kertoja alkaakin myydä huumeita ja kaikki on taas hyvin – kunnes vaimo sairastuu syöpään:</p>
<blockquote><p>”Mary Alice got cancer, just like everybody here<br />
Seems everyone I know is gettin&#8217; cancer every year<br />
And we can&#8217;t afford no insurance, I been 10 years unemployed<br />
So she didn&#8217;t get no chemo and our lives they was destroyed<br />
And nothin&#8217; ever changes, just the cemetery gets more full”</p></blockquote>
<p>Vaimo kuolee. Kertoja jättää huumebisneksen ja menee töihin Wal-Martiin pitääkseen edes lapsen leivän syrjässä kiinni. Lopun aikaa hän kuluttaa kiroamalla poliitikkoja ja tv-evankelistoja.</p>
<p>Kappale on tietysti ensisijaisesti kritiikkiä USA:n terveydenhuoltojärjestelmää ja sosiaalipolitiikkaa kohtaan, mutta kertojan kutistaminen rennosta etelän rebelistä halpamarketin hyllyjä täytteleväksi yksinhuoltajaleskeksi on hieno kuvaelma etelän myyttien ja realismin suhteesta: rakastettavat pikkurikolliset pärjäävät usein lauluissa ja iltasaduissa paremmin kuin tosielämässä.</p>

<h3>Mike Cooley – Birthday Boy (The Big To-Do, 2010)</h3>
<p>Eteläisen machokulttuurin perinteinen kuvasto on sovinistista ja ilotyttö sen naiskuvista ikonisimpia. Tarinoissa uhkea prostituoitu pyyhkii murheet raskaan työn raatajan mielestä taitavan ammatinharjoittajan ottein ja nauttii machomiehen taholta samanlaista alentavaa näennäisarvostusta kuin plantaasin omistaja saattaa suoda talon vanhimmalle värilliselle palvelijalle.</p>
<p>Truckers on leikitellyt ilotyttökuvastolla muuallakin (esimerkiksi antamalla vuoden 2011 kokoelmalevylle nimen <em>Ugly Buildings, Whores and Politicians</em> ja kappaleessa <em>World of Hurt</em>, jonka Hood avaa lausahduksella ”once upon a time, my advice to you would have been go out and find yourself a whore”), mutta Cooleyn <em>Birthday Boy</em> on ikonin murjomisessa aivan omaa luokkaansa. Itse en pysty kuuntelemaan kappaletta liikuttumatta.</p>
<p>Kertoja on ikääntyvä ilolintu Miss Trixie, jonka palveluksia on tilattu lahjaksi nuorelle syntymäpäiväsankarille, kun on lähdetty vähän jätkissä huoriin:</p>
<blockquote><p>”Which one&#8217;s the birthday boy?<br />
she said, I ain&#8217;t got all night<br />
What&#8217;d your momma name you?<br />
You can call me what you like”</p></blockquote>
<p>Miss Trixie kuitenkin näkee pojan läpi ja ymmärtää, ettei tämä taida ihan tajuta mitä on tekemässä:</p>
<blockquote><p>”Got a girlfriend, don&#8217;t you, boy?<br />
Nervous hands can&#8217;t lie<br />
Married men don&#8217;t ask how much<br />
Single ones ain&#8217;t buying<br />
One day you&#8217;ve got everything<br />
The next day it&#8217;s all broke<br />
Let Miss Trixie sit up front<br />
Let her wipe your nose”</p></blockquote>
<p>Miss Trixie säälii poikaa siinä määrin, että päättää kertoa tälle hieman elämän realiteeteista:</p>
<blockquote><p>”Working for the money like you got eight hands<br />
Flat on your back under a mean old man<br />
Just thinking happy thoughts and breathing deep”</p></blockquote>
<p>Tässä kohtaa minun panssarini murtuu, joka kerta. Todellinen pommi tulee kuitenkin Trixien loppupuheenvuorossa:</p>
<blockquote><p>”Pretty girls from the smallest towns<br />
Get remembered like storms and droughts<br />
That old men talk about for years to come<br />
I guess that&#8217;s why they give us names<br />
So a few old men can say<br />
They saw us rain when we were young”</p></blockquote>
<p>Minulle kappaleen voima on kahdessa asiassa. Ensiksikin nuoren pojan ja Trixien kohtaaminen toimii täydellisenä symbolina myytin ja todellisuuden erolle; poika näkee Trixien etelän machokuvaston ikonisena ilotyttönä. Osana maailmaa, jossa jätkät lähtevät syntymäpäivillä huoriin ja kaikilla on hauskaa. Trixien asettaminen tarinan kertojaksi tekee hänestä kuitenkin oikean ihmisen tuskineen ja taakkoineen, ja ikoninen kuva iskeytyy säröiksi. Sängyn laidalla istuvat vierekkäin etelän myytti ja todellisuus, ja vain toinen niistä on oikeasti olemassa.</p>
<p>Toiseksi Cooleyn teksti on minusta yksinkertaisesti upea. Empatian määrä, jota kappaletta kuunnellessani koen Miss Trixietä kohtaan, on lähes sietämätön. Lisäksi Cooley kutistaa etelän sovinistisen perinnön ovelasti ”muutaman vanhan miehen” horinoiksi ja muisteloiksi, mikä tuo biisiin yllättävän toiveikkaan twistin: ehkä ajat ja asenteet voivat muuttua.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/H1SP8gYY1W0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/H1SP8gYY1W0</a></p>
<h2>Etelä, ikuisesti</h2>
<p>Kritiikki, syytökset, pettymykset, hampaiden kiristely ja vittuilu – rakkautta se kaikki on, beibi.</p>
<blockquote><p>”Ever Southern in my carriage, ever southern in my stance<br />
In the Irish of my complexion and the Scottish in my dance<br />
In the way I bang my head against my daily circumstance</p>
<p>Let this blue eyed southern devil take you out upon the prowl<br />
With decadence and charm we’ll take it into town<br />
Tell you stories of our fathers and the glories of our house<br />
Always told a little slower, ever south.”<br />
(Ever South, An American Band, 2016)</p></blockquote>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/lwM2yd2QZ2Q" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/lwM2yd2QZ2Q</a></p>
<h2>Bonus! (se Richmond Fontaine)</h2>
<p>Kuten mainitsin, on Richmond Fontaine yksi harvoista aikalaisyhtyeistä, jotka mielestäni yltävät tarinamuotoisessa lyriikassa DBT:n tasolle. Tyyleissä on eroa: siinä missä Truckersin tekstit tuovat mieleen Faulknerin ja Steinbeckin romaanit, on Richmond Fontaine tyylillisesti lähempänä <strong>Raymond Carverin</strong> ja <strong>Alice Munron</strong> musertavan humaania novellikerrontaa.</p>
<p>Yhtyeiden välillä vallitsee muitakin yhteyksiä kuin tarinaniskennän taito. Richmond Fontainen laulaja-lauluntekijä <strong>Willy Vlautin</strong>, myös arvostettu romaanikirjailija, on sanonut haastattelussa Drive-By Truckersin olevan ainoa yhtye, jossa hän olisi halunnut soittaa RF:n lisäksi. Samassa yhteydessä Vlautin mainitsi suosikkikappaleekseen DBT:ltä Jason Isbellin biisin <em>Outfit</em>, joka kertoo isästä, joka ei halua poikansa seuraavan jalanjäljissään maalarina. Vlautin sanoi itkeneensä, kun kuuli kappaleen ensimmäisen kerran, sillä hänellä itsellään ”on kokemusta talojen maalaamisesta”.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/u9TQ9AZ2xv8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/u9TQ9AZ2xv8</a></p>
<p>Vlautin kertoo omista kokemuksista pensselin varressa kappaleessa <em>I Fell Into Painting Houses in Phoenix, Arizona.</em></p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/le2SVwxQdO4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/le2SVwxQdO4</a></p>
<p>Tarinan mukaan Patterson Hood sattui puolestaan lukemaan Vlautinin romaanin <em>Lean On Pete</em> (2010) ja ihastui teokseen niin paljon, että alkoi kirjoitella kirjeitä Vlautinille. Heistä tuli Hoodin sanojen mukaan ”kirjakavereita”.</p>
<p>Vuonna 2014 Vlautin lähetti uuden romaaninsa <em>The Free</em> luettavaksi Hoodille, joka kirjan innoittamana kirjoitti DBT:n samana vuonna ilmestyneelle albumille <em>English Oceans</em> kappaleen <em>Pauline Hawkins</em>, joka kertoo <em>The Freen</em> samannimisestä päähenkilöstä.</p>
<p>Seuraavana vuonna Patterson Hood perheineen teki ison päätöksen ja muutti Portlandiin, Oregoniin, jossa myös Willy Vlautin asuu. Lehtitietojen mukaan miehet ovat nykyään hyviä ystäviä ja viettävät yhdessä aikaa kaupungin kuppiloissa.</p>
<p>Heidän yhteisiä musiikillisia tuotoksiaan odotellessa aion avata avoimen yliopiston kurssiesitteen uudemman kerran.</p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/p/h/o/phoodjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/p/h/o/phoodjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Small talk: vieraana Patterson Hood</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/small-talk/small-talk-vieraana-patterson-hood__trashed/</link>
    <pubDate>Thu, 08 Nov 2012 10:00:22 +0000</pubDate>
    <dc:creator>Jarkko Immonen</dc:creator>
    		<category><![CDATA[Small talk]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=35767</guid>
    <description><![CDATA[The Hold Steadyn Craig Finnin ja Monsters of Folkin Will Johnsonin kanssa Helsingin Kuudennelle linjalle maanantaina saapuva Drive-By Truckers -mies rakastaa Todd Rundgrenia ja ymmärretään poikkeuksetta väärin.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-35768" class="size-large wp-image-35768" title="PHood" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2012/10/PHood-700x330.jpg" alt="Herra Hood – terapian tarpeessa?" width="640" height="301" /></a><p id="caption-attachment-35768" class="wp-caption-text"><br />Herra Hood – terapian tarpeessa?</p>
<p>Helsingin Kuudennella linjalla nähdään maanantaina 12.11. erikoinen keitos, kun <strong>Craig Finn</strong> (<strong>The Hold Steady</strong>), <strong>Will Johnson</strong> (<strong>Monsters of Folk</strong>) ja <strong>Drive-By Truckers</strong> -laulaja Patterson Hood esittävät omaa ja toistensa musiikkia yhdessä ja erikseen. Suurin kysymys varmaan kuuluu, että miksi. Hood yritti selittää.</p>
<p class="kysymys">Miksi yhteiskiertue? Kenen idea se oli?</p>
<p>“Kaikki sai nähdäkseni alkunsa illastaessani kerran Craigin kanssa. Hän oli juuri julkaissut sooloalbuminsa ja minä viimeistelemässä omaani. Ajattelimme, että yhdessä kiertäminen voisi olla hauskaa. Kun meille sevisi, että myös Will oli julkaisemassa levyn, nappasimme hänet mukaan. Hän soittaa minun ja Craigin levyillä ja on rakas ystävämme.”</p>
<p class="kysymys">Tämähän on jonkinlainen nykyfolkrockin superbändi. Oletteko te 2000-luvun Travelling Wilburys?</p>
<p>”Emme. Tässä bändissä ei ole beatleja, dylaneita tai orbisoneja.”</p>
<p class="kysymys">Mitkä ovat kolmistaan kiertämisen parhaat ja paskimmat puolet?</p>
<p>”Ei niitä voi vertailla. Nämä äijät ovat hyviä ystäviäni ja meillä on hauskaa yhdessä.”</p>
<p class="kysymys">Kumman ottaisit kumppaniksesi autiolle saarelle, Craigin vai Willin?</p>
<p>”Hirveä kysymys. Kuin <em>Sofian valinta</em>! Rakastan heitä molempia.”</p>
<p class="kysymys">Mikä on ensimmäinen popkappale, johon rakastuit?</p>
<p>“Kolmevuotiaana minulla oli pakkomielle <strong>The Associationin</strong> <em>Windyyn</em>.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/0Ul7sYUGvbg" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/0Ul7sYUGvbg</a></p>
<p class="kysymys">Ketkä olivat ensimmäiset idolisi teini-ikäisenä?</p>
<p>“<strong>The Clash</strong>.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/JVygiX0KEEw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/JVygiX0KEEw</a></p>
<p class="kysymys">Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?</p>
<p>”Luultavasti <strong>Todd Rundgrenin</strong> <em>Hello It’s Me</em>. Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kun tekstiin paneutuu, se onkin todella monitahoinen.”</p>
<blockquote><p>”Think of me, you know that I&#8217;d be with you if I could<br />
I&#8217;ll come around to see you once in a while<br />
Or if I ever need a reason to smile<br />
And spend the night if you think I should”</p></blockquote>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/c3-3k_kd0e0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/c3-3k_kd0e0</a></p>
<p class="kysymys">Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?</p>
<p>“Minulta lähtee todella tykki tulkinta [<strong>Bruce Springsteenin</strong>] <em>Born in the USA:sta</em>. Samoin [<strong>Princen</strong>] <em>Little Red Corvettesta</em>.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/6U1U-GeyFa8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/6U1U-GeyFa8</a></p>
<p class="kysymys">Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?</p>
<p>“Sain uudelle levylleni juuri ne ihmiset, jotka halusinkin, ja he olivat kaikki mahtavia. Jonain päivänä haluaisin tehdä yhteistyötä <strong>Bradford Coxin</strong> (<strong>Deerhunter</strong>, <strong>Atlas Sound</strong>) kanssa. Tahtoisin myös levyttää Yhdysvaltain-kiertueella taustabändinäni soittavan <strong>The Downtown Rumblersin</strong> kanssa. He ovat upeita.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/jmlBI2bhTL8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/jmlBI2bhTL8</a></p>
<p class="kysymys">Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn hyvällä ja kenen huonolla tavalla?</p>
<p>“Hyvällä Will Johnsonin,<strong> Kelly Hoganin</strong> ja <strong>Hope for a Golden Summerin</strong> siskosten. Kauniita ääniä. Huonolla omani, välillä, kun se ei toimi kunnolla. Teen kyllä töitä asian eteen.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/QrarWj7yW6k" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/QrarWj7yW6k</a></p>
<p class="kysymys">Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, jonka olet kuullut?</p>
<p>“Pelkäänpä, että suurin osa urastani perustuu laulujeni väärille tulkinnoille. Toivottavasti riittävä määrä terapiaa auttaa minua hyväksymään sen ja siirtymään eteenpäin.”</p>
<p class="kysymys">Minkä levyn ostit viimeksi?</p>
<p>“Olen diggaillut kovasti <strong>Father John Mistyn</strong> <em>Fear Funia</em> ja <strong>The War On Drugsin</strong> <em>Slave Ambientia</em>. Kaksi uskomatonta levyä, joita soitan ympäri ja ympäri. Pidän kovasti myös Willin uudesta <em>Scorpion</em>-albumista ja nautin edelleen täysin rinnoin Craigin soololevystä.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/b-XraF8tZM4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/b-XraF8tZM4</a></p>
<p class="kysymys">Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?</p>
<p>”<strong>R.E.M.:iä</strong>.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/iCQ0vDAbF7s" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/iCQ0vDAbF7s</a></p>
<p class="kysymys">Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?</p>
<p>“En tiedä. En juuri kuuntele radiota, joten vältyn yliarvostetulta musiikilta.”</p>
<p class="kysymys">Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?</p>
<p>”Amerikan-kiertueeni lämppäri on nimeltään Hope for a Golden Summer. Heidän uudella levyllään<em> Life Inside The Body</em> on kappale <em>Daniel Bloom</em>, jonka tahtiin herään joka aamu. He ovat uskomattomia.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/9Yzzb_BWzoI" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/9Yzzb_BWzoI</a></p>
<p class="kysymys">Jos saisit pelastaa yhden levyn kokoelmastasi, mikä se olisi?</p>
<p>“Todd Rundgrenin <em>Something/Anything</em> on kaikkien aikojen suosikkilevyni.”</p>
<p class="kysymys">Mikä levy parantaa tehokkaimmin krapulasi?</p>
<p>“En ole vielä löytänyt levyä joka moiseen pystyisi.”</p>
<p class="loppukaneetti">Patterson Hood &amp; Craig Finn &amp; Will Johnson Helsingissä Kuudennella linjalla maanantaina 12.11.2012.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/nbl_WxLfLPM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/nbl_WxLfLPM</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/w/p/c/wpcontentthemesnrgminostokuvajpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/w/p/c/wpcontentthemesnrgminostokuvajpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Vuoden 2011 parhaat kappaleet – sijat 341–330</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/vuoden-2011-parhaat-kappaleet-sijat-341-330/</link>
    <pubDate>Tue, 03 Jan 2012 10:00:28 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=20829</guid>
    <description><![CDATA[Nuorgam kunnioittaa päättyneen vuoden 365 parasta kappaletta 365 eri artistilta 365 merkin mittaisin ylisanoin. Tammikuun jokaisena päivänä julkaistavan juttusarjan kolmannen osan avaa Handsome Furs ja päättää Totally Enormous Extinct Dinosaurs.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<p class="ingressi">Nuorgam kunnioittaa päättyneen vuoden 365 parasta kappaletta 365 eri artistilta 365 merkin mittaisin ylisanoin. Juttusarja ilmestyy tammikuun jokaisena päivänä.</p>
<p class="spotikkalinkki"><a href="http://open.spotify.com/user/nrgm/playlist/62cGiNfnLfreLiELanU8IJ" target="_blank">Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.</a></p>
<h2># 341 Handsome Furs – Serve the People</h2>
<p>Kanada ja pop – minkäs sille oikein voi. Toimii. Genren elektronisempaa laitaa edustaa tämä perverssillä tavalla Suomeen rakastunut aviopari. Biisi on uuden <em>Sound Kapital</em> -levyn helmi. Se yhdistää hienosti humisevan tuotannon, hyvällä tavalla perinteisen sävellyksen ja (myös <strong>Wolf Paradesta</strong> tutun) <strong>Dan Boecknerin</strong> sopivasti paatoksellisen ja julistavan laulutyylin. (<strong>Jarkko Immonen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/JIKeQTjeo0M" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/JIKeQTjeo0M</a><br />
<span class="videokuvateksti">Serve the Peoplen videon on ohjannut Han Xia.</span></p>
<h2># 340 Zervas &amp; Pepper – Cigar Store Indian</h2>
<p>Vihaan radiota suuresti. Kuulin kuitenkin virkistävän kappaleen YleX:n <em>Uuden musiikin iltavuorossa</em>. Tuntui kuin <strong>Neil Young</strong> ja <strong>Midlake</strong> kohtaisivat intiaanien leirinuotiolla. Vaikutuin ja tilasin Zervas &amp; Pepperin albumin kuulematta sekuntiakaan muita biisejä. Levyn pikkukiva aikuisfolk petti odotukset, mutta <em>Cigar Store Indian</em> kuuluu kevyesti vuoden biisivalioihin. (<strong>Tomi Palsa</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/RoyD7PWETWw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/RoyD7PWETWw</a><br />
<span class="videokuvateksti">Zervas &amp; Pepper esittää Cigar Store Indianin livenä Wales Onlinelle.</span></p>
<p><em>Kappaleen studioversion voit kuunnella <a href="http://soundcloud.com/zervas-and-pepper/cigar-store-indian">tästä</a>.</em></p>
<h2># 339 Noah Kin – Outerspace</h2>
<p>Valtavassa nosteessa julkaistu debyyttialbumi ei ehkä täyttänyt kaikkia kohtuuttomiksi kasvaneita odotuksia, mutta se oli kelpo päänavaus nuorelta räppäriltä. <em>Outerspace</em> on albumin paras biisi – hengästyttävästi eteenpäin kiitävä palanen jostain ulkoavaruuden ja klubin tanssilattian väliltä. Mikä huikeinta, sekä tuotanto että riimit ovat Noah Kinin omaa käsialaa. (<strong>Santtu Reinikainen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/S6V-3H6cAUE" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/S6V-3H6cAUE</a><br />
<span class="videokuvateksti">Outerspace löytyy Noah Kinin marraskuiselta esikoislevyltä No Matter the Season.</span></p>
<h2># 338 Loch Lomond – Blue Lead Fences</h2>
<p>Britannian suurimman järven mukaan itsensä nimennyt portlandilaisyhtye on kuin <strong>Sufjan Stevensin</strong> maanläheinen serkkupoika kengännauhabudjetilla. <strong>The Decemberistsin</strong> kanssa tehty Amerikan-kiertue ja sitä seurannut neljäs albumi toivat bändille vihdoin jonkinlaisen läpimurron, mikä kaikkia kellopelien, staccato-viulun, mandoliinien ja vibrafonien ystäviä ilahduttaa. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/6lzkscaR_gk" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/6lzkscaR_gk</a><br />
<span class="videokuvateksti">Blue Lead Fences löytyy helmikuussa julkaistulta albumilta Little Me Will Start a Storm.</span></p>
<h2># 337 The Dirtbombs – Good Life</h2>
<p>Kun utelias ja konsepteihin tykästynyt rockbändi päättää tulkita albumillisen teknon klassikoita, on lopputuloksena sielukkaan kuuloinen versio kahdeksan vuoden takaisesta <strong>The Rapturesta</strong>. Tämä näkemyksellinen Detroit-synteesi<strong> Inner Cityn</strong> vuoden 1988 tanssihitistä maistunee myös heille, jotka toivovat musiikkinsa oikeiden ihmisten oikeilla soittimilla soittamana. (<strong>Mikko Valo</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/p5XU1CeZD_k" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/p5XU1CeZD_k</a><br />
<span class="videokuvateksti">The Dirtbombs versioi Party Store -albumilla myös muun muassa Carl Craigia ja DJ Assaultia.</span></p>
<h2># 336 Tenhi – Haaksi</h2>
<p>Tenhin <em>Haaksi</em> on nimensä mukaisesti kuin pitkä venematka. Teemat polveilevat, musiikilliset kaaret ovat suorastaan postrockmaisia. Rytmi keinahtelee hijaisten laineiden lailla, ja etäisesti kaikuva piano on se seestynyt ulappa. Nämä vedet ovat tyyniä, matka etenee hiljalleen mutta varmasti. Haaksen nokassa <strong>Tyko Saarikko</strong> mumisee usvaisesti kuin ennenkin. Kaunista. (<strong>Mikael Mattila</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/fknH2sQVhvY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/fknH2sQVhvY</a><br />
<span class="videokuvateksti">Haaksi julkaistiin Tenhin viidennellä studioalbumilla Saivo.</span></p>
<h2># 335 Nightwish – Storytime</h2>
<p><strong>Holopainen</strong> vihdoin lunastamassa täyden potentiaalinsa! Vähemmän itäsuomalaista heviautismia, enemmän <strong>Danny Elfmania</strong>, <strong>Lloyd Webberiä</strong> ja <strong>Abbaa</strong>! Vielä kun mies saisi karsittua Nightwishistä loputkin jäykän paalutusmetallin ainekset. Mitä paremmaksi bändi muuttuu, sitä enemmän se saa odottamaan hajoamistaan, jotta Holopainen voisi keskittyä esimerkiksi musikaaleihin. (<strong>Tommi Forsström</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/5g8ykQLYnX0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/5g8ykQLYnX0</a><br />
<span class="videokuvateksti">Storytimen videon on ohjannut Stobe Harju, joka ohjaa myös tulevat Nightwish-elokuvan Imaginaerumin.</span></p>
<h2># 334 Drive-By Truckers – Used to Be a Cop</h2>
<p>2000-luvun ylivertaisimman southern rock -koplan yhdeksäs levy <em>Go-Go Boots</em> oli bändin uran heikoimpia – siltä löytyi ”vain” 4–5 virheetöntä americana-timanttia. Niistä kirkkain on <em>Used to Be a Cop</em>, piilevää raivoa kihisevä vinjetti päähänpotkitusta ja katkeroituneesta ex-jeparista, kuin <strong>Springsteenin</strong> <em>Highway Patrolman</em>, jossa kertoja ja päähenkilö ovat yksi ja sama. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/kvJ-lWOZMYg" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/kvJ-lWOZMYg</a><br />
<span class="videokuvateksti">Used to Be a Copin videon on ohjannut Jason Thrasher.</span></p>
<h2># 333 Eini – Mä jään</h2>
<p>Vuoden &#8221;vanha koulu kohtaa uuden aallon&#8221; -ilmiön omasta mielestäni pisimmän korren suhteessa odotustasoon vetänyt projekti oli Einin ja <strong>Lemonator</strong>-lähtöisen tuottajatiimin yhteistyönä syntynyt <em>Mä jään</em>, joka päivittää kasaridiskodiivan soundin 2010-luvulle menettämättä tippaakaan Iskelmäradio-ulottuvuudestaan, jolla daamin vanha fanikanta pysynee edelleen otteessa. (<strong>Tommi Forsström</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/RjqSUm-CePk" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/RjqSUm-CePk</a><br />
<span class="videokuvateksti">Mä jään -kappaleen videon on ohjannut Anatom Allstar.</span></p>
<h2># 332 Jimmy Träskelin – Tuhannes laulu</h2>
<p>Yksi vuoden lupaavimmista lauluntekijöistä tunnelmoi juhlavasti harmonin säestyksellä debyyttinsä päätösraidalla. Tyylikäs herrasmies tulkitsee kuin <strong>Hector</strong> parhaina päivinään. Laulussa on sekä paljon lopullista, että jotain avoimeksi jättävää: paljon kokenut tuulisen kylän poika juoksee rakastettunsa kanssa pitkin katua ja auringonlaskuun, kohti uusia seikkailuja. (<strong>Mikael Mattila</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/Il3BzEPJI0Q" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Il3BzEPJI0Q</a><br />
<span class="videokuvateksti">Jimmy Träskelin esitti Tuhannennen laulun Hangon Parkissa elokuussa.</span></p>
<p><em>Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta <a href="http://open.spotify.com/track/68NyQumElivxZWEABNvxG1">tästä</a>.</em></p>
<h2># 331 Kemopetrol – A Song &amp; a Reason</h2>
<p>Kemopetrol palaa tavalla, joka ei jätä toivomisen varaa. Huolella työstetyn albumin nimiraita kantaa tittelinsä taakan ylväänä ja jäntevänä. Melodia nousee korkeuksiin kuin huomaamatta, sanojen alakulossa on vapauttavaa uhmaa. Lopuksi niin rakenne kuin sävelkin katoavat tuuleen kuin tanssiaskelten häätämä epätoivo. Viimeistään silloin laulu ja sen syy ovat yhtä. (<strong>Hannu Linkola</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/vK1NnAyay8Q" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/vK1NnAyay8Q</a><br />
<span class="videokuvateksti">Kemopetrol esitti A Song &amp; a Reasonin Oulun 45 Specialissa marraskuussa.</span></p>
<p><em>Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta <a href="http://open.spotify.com/track/4MAoeeXoAHXKpWOexAQrml">tästä</a>.</em></p>
<h2># 330 Totally Enormous Extinct Dinosaurs – Garden (Soul Clap Like It’s ‘97 Remix)</h2>
<p>Silloin tällöin runopojat ja -tytöt kekkaavat, että tanssimusiikkihan on nastaa. Oxfordin dinot astelevat parketille <strong>Hot Chipin</strong>, <strong>Holy Ghostin</strong> ja kumppaneiden avaamaa väylää. Lakoninen laulanta asettuu luonnikkaasti ekstrovertin biitin lomaan. Soul Clapin tulkinta väittää olevansa vuodelta 1997 mutta lehmänkellot ja syndrumit vievät sen vielä kauemmas historiaan. (<strong>Harri Palomäki</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=Me3tAMxgagk" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Me3tAMxgagk</a><br />
<span class="videokuvateksti">Valtavia ja sukupuuttoon kuolleita dinosauruksia remixannut Soul Clap tulee Bostonista.</span></p>
<p class="loppukaneetti">Sarja jatkuu huomenna.</p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/t/o/m/tomwaitsjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/t/o/m/tomwaitsjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Kuusi onnistunutta Waits-tulkintaa, jotka vetävät vertoja alkuperäisille</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/kuusi-onnistunutta-waits-tulkintaa-jotka-vetavat-vertoja-alkuperaisille/</link>
    <pubDate>Wed, 26 Oct 2011 11:18:41 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Wanha!]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=16837</guid>
    <description><![CDATA[Waits on kertonut suhtautuvansa kaikkiin lauluistaan tehtyihin versioihin imarteluna, olivatpa ne sitten hyviä tai vähemmän hyviä. Tuomo Yrttiaho esittelee kolikon molemmat puolet.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-16839" class="size-large wp-image-16839" title="tom_waits" alt="Uskaltaisitko lainata laulun tämän näköiseltä mieheltä?" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/10/tom_waits-700x437.jpg" width="640" height="399" /></a><p id="caption-attachment-16839" class="wp-caption-text">Uskaltaisitko lainata laulun tämän näköiseltä mieheltä?</p>
<p>Pikkuhiljaa 40. vuottaan levyttävänä artistina lähestyvä <strong>Tom Waits</strong> jos kuka on saanut uransa aikana osakseen palvontaa ja ihailua niin yleisöltä kuin kollegoiltakin. Muusikkopiirien tyypillisin osoitus arvostuksesta lienee cover-version levyttäminen – ja Waitsin tuotannossa on todella varaa mistä valita. Niinpä hänen kappaleitaan ovat esittäneet lukemattomat artistit ja yhtyeet tyylilajin vaihdellessa jazzista punkiin ja bluesista indiepopiin.</p>
<p>On selvää, että vilpittömästä ihailusta huolimatta monen Waitsin lauluihin tarttuneen motiivina on ollut saada oma osansa mestarin sädekehästä. Siksi onkin syytä todeta, että Waitsin kaltaisen artistin tuotantoa käsiteltäessä on oltava poikkeuksellisen tarkkana. Yksikin puolivillainen versio saattaa saada asialle vaihkiytyneet fanit takajaloilleen, maestrosta puhumattakaan.</p>
<p>Toisaalta Waits on kertonut suhtautuvansa kaikkiin covereihin periaatteessa imarteluna, olivatpa ne sitten hyviä tai vähemmän hyviä.</p>
<p>Waitsin lauluisa tehtyjen covereiden määrä on melkoinen. Seuraavassa kuusi esimerkkiä uudelleentulkinnoista, joissa laulun alkuperäinen ja uusi versio elävät virheettömässä sopusoinnussa.</p>
<h3>BOOKER T. JONES &amp; DRIVE-BY TRUCKERS – GET BEHIND THE MULE</h3>
<p>Stax-yhtiön hovimuusikkona maineensa luonut Booker T. Jones tarttui <em>Potato Hole</em> -albumillaan (2009) <em>Mule Variationsilla</em> (1999) ilmestyneeseen <em>Get Behind the Mule</em> -kappaleeseen. Legendojen kohtaamisessa ei ollut kyse irtopisteiden kalastelusta tai hiipuvan uran lämmittelystä, vaan vilpittömästä ihailun osoittamisesta Waitsin musiikkia kohtaan.</p>
<p>Alkuperäinen, maantiepölyssä kieritelty blues muuntui hieman rehevämmäksi instrumentaaliksi, jossa Booker T:n tavaramerkkisooloilua tukee Drive-By Truckersin tunkkainen southern rock. Kuriositeettina mainittakoon, että vanha inisijä <strong>Neil Young</strong> soittaa kappaleella kitaraosuuksia.</p>
<p>Booker T:n johtama versio ei lyö alkuperäistä laudalta, mutta sen hitaasti eteenpäin lönköttelevässä groovessa on imua. Joskus on hyvä pysyä perusasioissa.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=S4A7MptlF70" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/S4A7MptlF70</a><br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=ORSMACaVPYY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ORSMACaVPYY</a></p>
<h3>MILJOONASADE – ROKKIBÄNDI WOUNDED KNEE</h3>
<p>Parhaimmillaan cover ei ole vain uudelleenluenta vaan ennen kaikkea uudelleentulkinta. Onnistuessaan se saattaa jopa hämärtää alkuperäisen ja uuden version rajaa niin, että sen ytimessä yhdistyy kummankin musiikillinen sielu.</p>
<p>Kestää aikansa ennen kuin <em>Rokkibändi Wounded Kneestä</em> kuoriutuu kuulijan korvassa Tom Waits, sillä se on hengeltään niin tyypillistä Miljoonasadetta. <em>Vain nopeat elävät</em> -albumilla (1989) ilmestyneen kappaleen krediitteihin kirjattiin kuitenkin Waitsin <em>Jockey Full of Bourbon</em> (<em>Rain Dogs</em>, 1985), ja onhan kappaleen tunnelma sointukiertoa myöten alkuperäiseen kallellaan.</p>
<p>Sovitus sekä ennen kaikkea <strong>Heikki Salon</strong> teksti sitovat kappalen tiukasti osaksi Miljoonasateen maailmaa. Kuitenkin siinä on myös jotain waitsmaisen vinksahtanutta:</p>
<blockquote><p>” Meit oli Käpä ja Antsu, Nykä ja mä /<br />
ja se hullu kauppiaan poika /<br />
se kirkonpoltosta sittemmin satimeen jäi /<br />
kun se paistoi siellä perunoita”</p></blockquote>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=-MblUx6AMvY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/-MblUx6AMvY</a><br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=m7LqgIefUNI&#038;feature=related" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/m7LqgIefUNI</a></p>
<h3>AMY LaVERE – GREEN GRASS</h3>
<p>Pystybassoa lätkyttävän Amy LaVeren lauluääni ei voisi olla kauempana Tom Waitsin äänestä. Silti LaVeren lausuessa <em>Green Grassin</em> ensisäkeitä käy selväksi, että hän on <em>Died of Love</em> -EP:lle (2009) päätyneessä versiossaan sisäistänyt täydellisesti sen rajan takaa kaikuvan rakastetun kutsun, joka tekee kappaleesta yhtä aikaa lohduttavan ja hyytävän.</p>
<p>Se on kaivattu vastaus Waitsin <em>Real Gone</em> -albumin (2004) mullastakumpuavalle alkuperäisversiolle.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=GD7qikFCSyw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/GD7qikFCSyw</a><br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=acv_a6O8doo" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/acv_a6O8doo</a></p>
<h3>JOHN HAMMOND JR. – WICKED GRIN</h3>
<p>Laajaa arvostusta sekä intohimoista palvontaa nauttivan mestarin tekemisiin kajoava ottaa aina suuren riskin. Pitkän linjan bluesmies John Hammond Jr. otti <em>Wicked Grin</em> -albumillaan (2001) tämän riskin useaan kertaan. Se kannatti, sillä tuloksena on upea kokoelma Waits-covereita.</p>
<p>Vaikka joitain saattaa närästää, että levyn kappaleista on karsittu lähes kaikki waitsmainen outoilu pois, niiden omaperäinen nerokkuus ei ole kadonnut mihinkään. Kun Hammond taivuttaa kappaleet tasaisemmaksi bluesiksi, niistä itse asiassa paljastuu toisenlaisia ulottuvuuksia. Jokainen albumille päätynyt versiointi kelpaisi onnistuneiden listalle.</p>
<p>Hammondin työtä helpotti, että albumilla oli Waitsin täysi tuki. Tämä oli vahvasti mukana albumin tekoprosessissa tuottajana ja taustamuusikkona.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=aAChMIJvUgY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/aAChMIJvUgY</a><br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=Pv8IM_-Bam0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Pv8IM_-Bam0</a></p>
<h3>HOLLY COLE – TEMPTATION</h3>
<p>Myös kanadalainen jazzlaulaja Holly Cole osoitti ihailuaan Waitsin monipuolista tuotantoa kohtaan levyttämällä kokonaisen albumillisen tämän musiikkia.</p>
<p><em>Temptation</em> (1995) on Hammondin <em>Wicked Grinin</em> ohella yksi onnistuneimmista kokoelmista Waits-covereita. Cole taivuttaa albumillaan peräti seitsemäntoista Waits-kappaletta viehkosti jatsaaviksi tulkinnoiksi, joissa pääosaa näyttelevät Colen notkea ääni, piano ja kontrabasso. Tästä olisi <strong>Scarlett Johanssoninkin</strong> ollut hyvä ottaa oppia.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=PGJV6bI77QU" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/PGJV6bI77QU</a><br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=c2Tn8w1w2_Y" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/c2Tn8w1w2_Y</a></p>
<h3>ILMILIEKKI QUARTET – TAKE IT WITH ME</h3>
<p>Romuluisen bluesin ja kieron kabareen ohella Tom Waitsin musiikissa on aina ollut mukana rauhallinen, jazzista ammentava juonne. Ilmiliekki Quartet hyödyntää tätä ulottuvuutta rohkeasti pidemmälle.</p>
<p>Vaikka<em> Mule Variationsilla</em> (1999) ilmestynyt <em>Take It With Me</em> edustaa levollisinta Waitsia, on Ilmiliekki Quartetin vuoden 2006 albumin nimikappale vielä alkuperäistäkin seesteisempi.</p>
<p>Vaikka sanoitusten merkitys Waitsin kappaleissa onkin suuri, Ilmiliekki Quartetin instrumentaaliversio vangitsee kappaleen pohdiskelevan hengen, tavoittaa sen ytimen. <strong>Verneri Pohjolan</strong> trumpetti pudottelee harvakseltaan Waitsin sanoja:</p>
<blockquote><p>”…always for you<br />
and forever yours<br />
it felt just like the old days…”</p></blockquote>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=1qwHxASQ8sw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/1qwHxASQ8sw</a><br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=Dixxse4dpQ4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Dixxse4dpQ4</a></p>
<h2>BONUSKIERROS!</h2>
<h3>Neljä Waits-coveria, joita et halua levyhyllyysi</h3>
<h3>TIM BUCKLEY – MARTHA</h3>
<p>Waitsin <em>Closing Time</em> -debyytin (1973) <em>Martha</em> lienee varhaisimpia osoituksia tuolloin vain vähän yli parikymppisen artistin kyvyistä kirjoittaa kappaleita kuin elettyä elämää olisi takana jo useita vuosikymmeniä, eri ihmisten nahoissa. Toki tämä Waitsin<em> Mitä kuuluu Marja-Leena</em> on jo aiheensa puolesta vaarassa livahtaa sentimentaalisuuden puolelle, mutta kuten ei <strong>Gösta</strong>, ei Tomkaan sorru korostettuun tunteellisuuteen.</p>
<p><em>Martha</em> on rehellinen, karhea ja kaunis kuvaus menetetyn nuoruuden, rakkauden ja mahdollisuuksien kalvamasta miehestä.</p>
<p>Mutta mitä tekee Tim Buckley? Huumeiden yliannostukseen vuonna 1975 kuollut laulaja levytti oman näkemyksensä <em>Marthasta</em> pari kuukautta <em>Closing Timen</em> jälkeen ilmestyneelle <em>Sefronia</em>-albumilleen. Versio on kuin uusi Hollywood-tuotanto alun perin pienen budjetin laatuelokuvasta: täynnä imelyyttä, kompromisseja, yleisön kosiskelua ja alkuperäisdean sivuuttamista.</p>
<p>Vaikka kappale on selvästi sama, Buckley on ladannut oman tulkintansa täyteen alleviivaavia jousisovituksia ja kiekumista, joka on lyödä ylitulkinnassaan <strong>Meat Loafinkin</strong> laudalta.</p>
<p>Buckleyn puolustukseksi on toki sanottava, että tuolloin Waitsia tunnetumman artistin versio toi <em>Closing Time &#8211;</em>albumin myös suuremman yleisön tietoisuuteen.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=d-I0CiiRa2E" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/d-I0CiiRa2E</a><br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=y9Mse62NFl4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/y9Mse62NFl4</a></p>
<h3>MEAT LOAF – MARTHA</h3>
<p>Mutta ehkä Pappa-Buckley sittenkin kohtasi voittajansa Meat Loafin <em>Welcome to the Neighbourhood</em> -albumilla (1995). Vai mitä olette mieltä?</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=b_emhUWorGw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/b_emhUWorGw</a></p>
<h3>BABLO – TAIVAS SINIVALKOINEN</h3>
<p><em>Heartattack and Vine</em> -albumilla (1980) ilmestynyt <em>Jersey Girl</em> on yksi suosituimmista Waits-covereista. Se kuuluu muun muassa <strong>Bruce Springsteenin</strong> vakio-ohjelmistoon.</p>
<p>Laulaja-lauluntekijä Bablo levytti kappaleen nimellä <em>Taivas sinivalkoinen</em> vuonna 2001 ilmestyneelle samannimiselle albumilleen. Niin ikään samoin nimetty tv-sarja otti Bablon version tunnussävelmäkseen, ja kappaleesta tulikin yksi artistin siihenastisen uran suurimmista hiteistä.</p>
<p>Myönnettäköön, että <em>Jersey Girl</em> on Waitsin mittapuulla poikkeuksellisen romanttinen kappale shalalalalaineen ja jousineen, mutta mouruava Waits tuo kontrastia ja särmää hempeyden keskelle. Bablon käsittelyssä kujakollin vilpitön rakkaudentunnustus kuitenkin muuttuu tympeäksi iskelmäriimittelyksi, jonka kliseitä vilisevässä kuvastossa on sinistä ja valkoista, kesäyötä, sydämiä ja sitä oikeaa.</p>
<p>Riivaavasta haitari–mandoliini-melodiastako se ajatus sitten lähti, että varataan kirkko ja työväentalo ensi kesäksi ja kutsutaan tv-kamerat todistajiksi?</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=BWdaSirQWp8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/BWdaSirQWp8</a><br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=aw5JkJQgYsM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/aw5JkJQgYsM</a></p>
<h3>JANE BIRKIN – ALICE</h3>
<p>Tom Waitsin <em>Alice</em>-albumi (2002) on synkkää ja lyyristä Waitsia parhaimmillaan. Kuten kielletyn rakkauden teemaan kietoutuva albumi, myös sen avaava nimikappale on haikea ja kaunis, mutta pinnan alla elää jotain muutakin. Laulun surumielisyydessä on ripaus uhkaavuutta, joka muuttaa viattoman kaipuun pakkomielteeksi.</p>
<p>Waits ja vaimonsa <strong>Kathleen Brennan</strong> tekivät kappaleen alun perin <strong>Richard Wilsonin </strong>näytemään, joka käsitteli <em>Liisa Ihmemaassa</em> -teoksen kirjoittajaa<strong> Lewis Carrollia</strong> ja Liisan esikuvana pidetyn <strong>Alice</strong>-tytön kiisteltyä suhdetta. Kirjailijan sanotaan olleen poikkeuksellisen kiintynyt ystäväperheensä tyttäreen.</p>
<p>Tätä taustaa vasten <em>Alicen</em> voisi ajatella sopivan juuri Birkinille, tulihan tämä aikoinaan tunnetuksi paitsi näyttelijänä ja laulajana myös itseään parikymmentä vuotta vanhemman <strong>Serge Gainsbourgin</strong> muusana ja rakastajattarena, jonka imago oli yhdistelmä seksisymbolia ja lolitaa.</p>
<p>Sinänsä kelvollisella <em>Fictions</em>-albumillaan (2006) Birkin pelaa kuitenkin varman päälle ja tekee <em>Alicesta</em> tyypilliseen tyylikkyyteensä kangistuvan chanson-hönkäilyn, jossa vesitetään lähes kaikki waitsmainen pakkomielteisyys ja syyllisyyden kyllästämä kaipuu.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=cJsiNLA6qG0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/cJsiNLA6qG0</a></p>
<p>Birkinin versiota ei voi kuitenkaan pitää samalla tavalla epäonnistuneena kuin edellä mainittuja esimerkkejä. Tässä tapauksessa se pikemminkin kiteyttää covereihin liittyvän ikuisuuskysymyksen:<em> onko olemassa kappaleita, joihin ei saisi kajota?</em></p>
<p>Ehkei Jane tiennyt sitä, mutta valitettavasti Tom Waitsin <em>Alice</em> on juuri sellainen kappale.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=aEj-mrwwaxo" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/aEj-mrwwaxo</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/w/p/c/wpcontentthemesnrgminostokuvajpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/w/p/c/wpcontentthemesnrgminostokuvajpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Heitä me odotamme!</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/soittolistat/heita-me-odotamme-soittolista/</link>
    <pubDate>Thu, 20 Oct 2011 08:00:23 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Soittolistat]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=15992</guid>
    <description><![CDATA[Nuorgam esitteli juttusarjassaan sata yhtyettä ja artistia, joita ei ole haaveilusta huolimatta vielä nähty Suomen kamaralla. Kuuntele tästä olimmeko oikeassa!]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-15966" class="size-large wp-image-15966" title="BethGibbons" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/10/BethGibbons-700x467.jpg" alt="Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin." width="640" height="426" /></a><p id="caption-attachment-15966" class="wp-caption-text">Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.</p>
<p>Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta <em>Nuorgamin</em> torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.</p>
<p><a href="http://www.nrgm.fi/artikkelit/heita-me-odotamme-osa-1">Kymmenosaiseen artikkeliimme</a> perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan <strong>Bill Callahan</strong>, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.</p>
<p>Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin <em>Nuorgam</em> kiittää!</p>
<h2>Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):</h2>
<ol>
<li>Portishead – Machine Gun</li>
<li>Pixies – Where Is My Mind?</li>
<li>My Bloody Valentine – Only Shallow</li>
<li>OutKast – Ms. Jackson</li>
<li>Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti</li>
<li>The Knife – We Share Our Mother&#8217;s Health</li>
<li>Beck – Gamma Ray</li>
<li>Bon Iver – Skinny Love</li>
<li>Daft Punk – One More Time</li>
<li>PJ Harvey – Let England Shake</li>
<li>Kate Bush – Flower of the Mountain</li>
<li>Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows</li>
<li>Arctic Monkeys – Piledriver Waltz</li>
<li>Feist – 1234</li>
<li>Guided by Voices – Everywhere With Helicopter</li>
<li>Yo La Tengo – You Can Have It All</li>
<li>The Divine Comedy – Absent Friends</li>
<li>Gorillaz – On Melancholy Hill</li>
<li>The Magnetic Fields – The Book of Love</li>
<li>Mission of Burma – Academy Fight Song</li>
<li>Neu! – Neuschnee</li>
<li>Coldplay – Clocks</li>
<li>Beyoncé – Best Thing I Never Had</li>
<li>The Strokes – You Only Live Once</li>
<li>Stereolab – Cybele&#8217;s Reverie</li>
<li>The Fall – Totally Wired</li>
<li>Mariah Carey – Fantasy</li>
<li>My Morning Jacket – Victory Dance</li>
<li>Kasabian – Fire</li>
<li>The Blue Nile – Tinseltown in the Rain</li>
<li>Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll</li>
<li>Hot Chip – One Life Stand</li>
<li>Magazine – Definitive Gaze</li>
<li>Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman</li>
<li>Gary Numan – Are &#8217;Friends&#8217; Electric?</li>
<li>Basement Jaxx – Raindrops</li>
<li>Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark</li>
<li>Wire – Adapt</li>
<li>Beirut – Santa Fe</li>
<li>Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin&#8217; on Our Tongues</li>
<li>Doves – Winter Hill</li>
<li>Devendra Banhart – Baby</li>
<li>Built to Spill – Liar</li>
<li>Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb</li>
<li>Gang Gang Dance – MindKilla</li>
<li>Dolly Parton – Jolene</li>
<li>The Avalanches – Frontier Psychiatrist</li>
<li>The Decemberists – O Valencia!</li>
<li>Joni Mitchell – Coyote</li>
<li>Camera Obscura – Lloyd, I&#8217;m Ready to Be Heartbroken</li>
<li>The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend</li>
<li>The Shins – Phantom Limb</li>
<li>Ennio Morricone – L&#8217;Estasi Dell&#8217;oro</li>
<li>St. Vincent – Cruel</li>
<li>Happy Mondays – Kinky Afro</li>
<li>Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)</li>
<li>Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages</li>
<li>Bat for Lashes – Daniel</li>
<li>Grizzly Bear – Two Weeks</li>
<li>British Sea Power – Waving Flags</li>
<li>Mount Eerie – Between Two Mysteries</li>
<li>Okkervil River – The Valley</li>
<li>Noel Gallagher&#8217;s High Flying Birds – If I Had a Gun…</li>
<li>Sunset Rubdown – You Go On Ahead</li>
<li>Guillemots – Walk the River</li>
<li>Rob Zombie – Dragula</li>
<li>Sun Kil Moon – Carry Me Ohio</li>
<li>Eminem – Lose Yourself</li>
<li>The Walkmen – The Rat</li>
<li>Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart</li>
<li>The Rapture – How Deep Is Your Love?</li>
<li>Cat Power – The Greatest</li>
<li>The Black Keys – Tighten Up</li>
<li>Marc Almond – Tears Run Rings</li>
<li>Tyler, the Creator – Yonkers</li>
<li>The The – Uncertain Smile</li>
<li>Boards of Canada – Music Is Math</li>
<li>Beady Eye – The Roller</li>
<li>A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus</li>
<li>Conor Oberst – Cape Cañaveral</li>
<li>Charlotte Gainsbourg – IRM</li>
<li>Drive-By Truckers – Used to Be a Cop</li>
<li>Explosions in the Sky – Your Hand in Mine</li>
<li>Luke Haines – Love Letter to London</li>
<li>Christina Aguilera – Beautiful</li>
<li>Metronomy – The Look</li>
<li>Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours</li>
<li>Steve Mason – Boys Outside</li>
<li>White Denim – Let&#8217;s Talk About It</li>
<li>Adele – Rolling in the Deep</li>
<li>The Get Up Kids – Holiday</li>
<li>Nelly Furtado – I&#8217;m Like a Bird</li>
<li>Clinic – Walking With Thee</li>
<li>Dead Can Dance – The Host of Seraphim</li>
<li>Death In Vegas – Your Loft My Acid</li>
<li>Aimee Mann – Save Me</li>
<li>Daniel Johnston – Life in Vain</li>
<li>The Besnard Lakes – Albatross</li>
<li>Silversun Pickups – Lazy Eye</li>
</ol>
<p class="spotikkalinkki">Pääset soittolistaan <a href="http://open.spotify.com/user/nrgm/playlist/2rrZk38ZicpQk27c6dxuhD">tästä</a>.</p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/w/p/c/wpcontentthemesnrgminostokuvajpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/w/p/c/wpcontentthemesnrgminostokuvajpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Heitä me odotamme, osa 2</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/heita-me-odotamme-osa-2/</link>
    <pubDate>Wed, 12 Oct 2011 06:30:48 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=15926</guid>
    <description><![CDATA[Nuorgam esittelee sata yhtyettä ja artistia, joita ei ole haaveilusta huolimatta vielä nähty Suomen kamaralla. Sarja ilmestyy päivittäin.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<p>Olkaa hyvä, toinen osa 10-osaisesta ja päivittäin julkaistavasta juttusarjastamme, jossa esittelemme sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta <em>Nuorgamin</em> torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.</p>
<h2>#90 White Denim</h2>
<p><strong>Mikä?</strong> White Denimin keväisellä pitkäsoitolla <em>D</em> southern rock, jazz ja psykedelia törmäsivät miellyttävin tuloksin.</p>
<p><strong>Odotettu?</strong> Ainakin viime keväästä.</p>
<p><strong>Tuleeko?</strong> Yhtye kiersi eurooppalaisia estivaaleja viime kesänä päätyen lähimmillään Ruotsiin. Ehkä ensi kesänä tai sitä seuraavana kesänä joku kutsuu yhtyeen Suomeenkin.<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/0VNKAuRNjRc" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/0VNKAuRNjRc</a></p>
<h2>#89 Steve Mason</h2>
<p><strong>Kuka?</strong> Skottilainen monipuolisuusihme, joka on seikkaillut <strong>Beta Bandin</strong> hajoamisen jälkeen niin elektropopin, hiphopin kuin dubinkin maailmassa.</p>
<p><strong>Odotettu?</strong> Siitä hetkestä, kun Beta Bandin esikois-ep (1997) ja sen meditatiivisesti jumittava avausraita <em>Dry the Rain</em> kietoivat pauloihinsa.</p>
<p><strong>Tuleeko?</strong><strong></strong> Toivottavasti. Vain jokusen festivaalikeikan Britannian ulkopuolella tehnyt Mason olisi räjäyttävä kokemus Kuudennen linjan tyyppisellä klubilla.<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/Douyhgq9I4g" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Douyhgq9I4g</a></p>
<h2>#88 Richard Hawley</h2>
<p><strong>Kuka?</strong> Brittipopbändeissä <strong>Longpigs</strong> ja <strong>Pulp</strong> soittanut, 2000-luvulla äänensä löytänyt 44-vuotias englantilainen laulaja ja kitaristi.</p>
<p><strong>Odotettu?</strong> Soolouralle vuosituhannen alussa lähteneestä Hawleysta tuli haluttu vieras viimeistään läpimurtolevyn <em>Coles Corner</em> (2004) myötä.</p>
<p><strong>Tuleeko</strong>? Eiköhän. Hawley levyttää ja keikkailee aktiivisesti. Sheffieldistä Helsinkiin on vain 1 760 kilometriä.<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/SCsKRbChILA" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/SCsKRbChILA</a></p>
<h2>#87 Metronomy</h2>
<p><strong>Mikä?</strong> 2000-luvun sympaattisin yhden miehen makuuhuoneprojektina käynnistynyt popyhtye.</p>
<p><strong>Odotettu?</strong> Vuodesta 2008, kun Metronomy julkaisi <em>Heartbreaker</em>-hitin.</p>
<p><strong>Tuleeko?</strong> Hyvinkin mahdollista, vaikka bändi onkin hankalan kokoinen – liian suuri Kuudennelle linjalle, kenties liian pieni Tavastialle.<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/wEvoY-ygd-A" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/wEvoY-ygd-A</a></p>
<h2>#86 Christina Aguilera</h2>
<p><strong>Kuka?</strong> Voimakkaasta äänestään ja niukasta vaatetuksestaan tunnettu popdiiva.</p>
<p><strong>Odotettu</strong>? Sitten vuosituhannen vaihteen teinipopbuumin.</p>
<p><strong>Tuleeko?</strong> Mahdollista, mutta vuonna 2012 ilmestyvä uusi levy pitää laulajattaren toistaiseksi kiireisenä.<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/pFi8NOJqMxM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/pFi8NOJqMxM</a></p>
<h2>#85 Luke Haines</h2>
<p><strong>Kuka?</strong> Mies <strong>The Auteursin</strong> ja <strong>Black Box Recorderin</strong> takana on nyt kärttyinen sooloilija ja pahansuopa kirjailija.</p>
<p><strong>Odotettu?</strong> Vuodesta 1992, jolloin The Auteursista povattiin kiintotähteä brittipopin taivaalle.</p>
<p><strong>Tuleeko</strong><strong>?</strong> Popin oravanpyörästä sivuun astunut eksentrikko ei itse promoottorien ovia kolkuttele, mutta voisi hyvinkin tulla, jos joku erehtyy pyytämään.<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/qxXlkNqG9eo" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/qxXlkNqG9eo</a></p>
<h2>#84 Explosions in the Sky</h2>
<p><strong>Mikä?</strong> Austinilaiskvartetin melodista postrockia on kuultu levyjen lisäksi televisiossa ja valkokankaalla.</p>
<p><strong>Odotettu?</strong> Viimeistään kolmosalbumin <em>Earth Is Not a Dead Cold Place</em> (2003) myötä yhtyeestä innostuivat niin popparit kuin rockaritkin.</p>
<p><strong>Tuleeko?</strong> Ehkä joskus. Marraskuussa bändi saapuu taas Ruotsiin, muttei Suomeen. Yhtye tosin palaa tammikuussa Eurooppaan.<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/Xbe8RKfaIjU" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Xbe8RKfaIjU</a></p>
<h2>#83 Drive-By Truckers</h2>
<p><strong>Mikä?</strong> Juurevan americanan ja vaihtoehtorockin risteyksen tienoilla viidentoista vuoden ajan ansiokkaasti hurjastellut konkariyhtye.</p>
<p><strong>Odotettu?</strong> Joissakin piireissä 2000-luvun alusta asti, mutta viimeistään viimevuotinen albumi <em>The Big To-Do</em> herätti laajemmankin musadiggarijoukon.</p>
<p><strong>Tuleeko?</strong> Rekkakuskin työtahdilla Yhdysvalloissa keikkaileva yhtye piipahti viime kiertueellaan pari kertaa Euroopassa, joten pientä toivoa on.<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/FthiOls0w4I" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/FthiOls0w4I</a></p>
<h2>#82 Charlotte Gainsbourg</h2>
<p><strong>Mikä?</strong> <strong>Serge Gainsbourgin</strong> ja <strong>Jane Birkinin</strong> tytär, joka lienee tunnetumpi näyttelijänurastaan.</p>
<p><strong>Odotettu?</strong> Debyyttialbumi jo 15-vuotiaana vuonna 1986, mutta aktivoitunut laulajana vasta 2000-luvun alusta lähtien.</p>
<p><strong>Tuleeko?</strong> Elokuvat työllistävät jatkossakin, joten suuret maailmankiertueet lienevät utopiaa. Toisaalta marraskuussa ilmestyy tuplalevy <em>Stage Whisper</em> – kenties sen tiimoilta?<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/fxyDxsJh0lA" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/fxyDxsJh0lA</a></p>
<h2>#81 Conor Oberst</h2>
<p><strong>Mikä?</strong> Indierockin 31-vuotias ex-ihmelapsi, joka on tehtaillut kymmeniä julkaisuja teinivuosien sooloteoksista Monsters of Folk -superkokoonpanon esikoisalbumiin.</p>
<p><strong>Odotettu?</strong> Valistuneiden keskuudessa jo vuosituhannen vaihteesta. Laajemmin vuodesta 2004, jolloin <strong>Bright Eyes</strong> -singlet <em>Lua</em> ja <em>Take It Easy (Love Nothing)</em> valloittivat jenkkilistan kärkipaikat.</p>
<p><strong>Tuleeko?</strong> Luulisi. Oberst on esiintynyt säännöllisesti Tukholmassa (viimeksi helmikuussa), joten eiköhän Suomen-keikkakin toteudu ennen pitkää. Kulttuuritalolle?<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/-sBlGgS5kr4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/-sBlGgS5kr4</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/p/a/t/pattersonhoodjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/p/a/t/pattersonhoodjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>#89 Patterson Hood</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/89-patterson-hood/</link>
    <pubDate>Sun, 12 Jun 2011 06:00:28 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=6456</guid>
    <description><![CDATA[Drive-By Truckersin työmyyrä on mies, jossa kiteytyy oikeastaan kaikki, mikä rockissa on hienoa, Jean Ramsay kirjoittaa.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<p><img loading="lazy" decoding="async" class="aligncenter size-medium wp-image-7878" title="pattersonhood" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/06/pattersonhood-460x503.jpg" alt="#89 Patterson Hood" width="460" height="503" /></a>”The duality of the Southern thing”, laulaa Patterson Hood yhtyeensä<strong> Drive-By Truckersin</strong> suurteoksella<em> Southern Rock Opera</em> – ja voisi niin tehdessään laulaa itsestään.</p>
<p>Yhtäälta Hood on uppiniskainen, steveearlemainen intoilija ja aktivisti, jonka lauluissa vilisee oudolla tavalla sankarillisia epäonnistujia ja muita omaan mahdottomuuteensa kompastuvia punaniskoja, ja toisaalta hän on itse klassisen rockin lumoissa oleva, useiden avioliittojen arpeuttama mies, joka kuitenkin sulkee silmänsä coveroidessaan <strong>Alice Cooperin</strong> <em>I&#8217;m Eighteenia</em>.</p>
<p>Ihan kun peiliin katsoisi. Parrakkaalle rockin kanssa rimpuilevalle harrastelijamuusikolle ja popkirjoittajalle Hood on mieluisa peilikuva, sillä tähän ristiriitaiseen hahmoon kiteytyy oikeastaan kaikki, mikä rockissa on hienoa: punkmainen intohimo rokata pää hiessä yhdistettynä syvään perinteen tiedostamiseen. Eikä Hood pelkää laulaa äidistään, sillä laulaessaan äidistään hän laulaa koko Etelän elämäntavasta. Ja ne spiikit&#8230;</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=jUlskrUQnLg&#038;feature=related" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/jUlskrUQnLg</a></p>
<p>Alabamassa kasvanut <strong>Muscle Shoals</strong>/<strong>Stax</strong> -basisti <strong>David Hoodin</strong> poika on hengittänyt musiikkia syntymästään lähtien. Ensimmäinen merkittävä yhtye miehen uralla oli vuonna 1985 yliopistossa perustettu <strong>Adam&#8217;s House Cat</strong>, joka vuonna 1988 valittiin <em>Musician</em>-lehden toimesta parhaaksi vailla diiliä olevaksi bändiksi. Yhtye oli suosittu Etelässä, mutta sen ainokaista albumia ei koskaan virallisesti julkaistu.</p>
<p>Merkittävin asia yhtyeessä oli, että se toi Hoodin piiriin <strong>Mike Cooleyn</strong>, joka on noista päivistä ollut Hoodille elintärkeä aisapari ja lauluntekijäkollega. Cooley on pitkälti se vastavoima, joka panee Hoodin sekä seinää vasten että lopulta liikkeelle, eikä hänen merkitystään voi Hoodin tarinassa ohittaa.</p>
<p>Kaverukset olivat jo luovuttamassa, kunnes vuonna 1996 päättivät siirtää indierockiansa piirun verran etelään päin, ja niin syntyi Drive-By Truckers. Kahden ensimmäisen levyn <em>Ganstabilly</em>n (1998) ja <em>Pizza Deliverance</em>n (1999) akustinen melankolia oli sukua enemmän <strong>The Bandille</strong> kuin <strong>Lynyrd Skynyrdille</strong>, mutta Hoodin sävel- ja etenkin tekstikynä olivat jo terässä.</p>
<p>Kappaleet kuten <em>The President&#8217;s Penis is Missing</em>,<em> Too Much Sex</em> (<em>Too Little Jesus</em>) ja <em>Panties in Your Purse</em> ovat malliesimerkkejä Hoodin tyylistä: näennäisen karkeaa, mutta silti hienostunutta. Myös <strong>Johnny Cashin</strong> kirjoittamaa ja <strong>Waylon Jenningsin</strong> kuuluisaksi tekemää <strong>Hank Williams </strong>-biisiä päivittävä <em>The Night G.G. Allin Came to Town</em> kannattaa mainita.</p>
<p>Vuonna 2001 julkaistu <em>Southern Rock Opera</em> oli massiivinen harppaus eteenpäin. Taiteellisesti kunnianhimoinen, kahteen näytökseen jaoteltu teemalevy sotki Syvän Etelän mytologiaa ja kurjuutta Lynyrd Skynyrdin tarinaan, mutta tuntui kertovan enemmän yhtyeen faneista (tai Truckersista) kuin yhtyeestä itsestään. Soundillisesti levy esitteli kolmen sähkökitaran (millä muulla tavoin Skynyrdiä voisi eulogisoida?) vallin, joka on pysynyt DBT:n valttikorttina siitä asti.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=1MIztbe1_e8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/1MIztbe1_e8</a></p>
<p><em>Decoration Day</em> (2003) ja etenkin kansainvälinen läpimurto <em>The Dirty South</em> (2004) jatkoivat korkeaa tasoa, joskin niillä eturiviin Hoodin rinnalle astuivat Mike Cooley ja yhtyeeseen liittynyt <strong>Jason Isbell</strong>. Hood onkin DBT:n tuottoisin ja tasavarmin lauluntekijä, työmyyrä, joka ei vastaa yhtyeen huipuista, mutta pitää homman kasassa tasavarmalla laadullaan.</p>
<p>Kun haastattelin Hoodia Dirty Southin aikoihin, hänen äänestään kuului riemu siitä, että unelma oli saavutettu. Kotoaan antamassa haastattelussa Hood oli avoin ja innokas puhumaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän hehkutti tuntemattomia paikallisia bändejä ja kritisoi Amerikan ulkopolitiikka.</p>
<p>Kun haastattelin Hoodia pari vuotta myöhemmin, hän tuntui yhtyeensä vastuunkantajana vastoinkäymisten lannistamalta (Jason Isbellin yhtyettä rampauttanut ero), mutta jaksoi silti uskoa uuteen nousuun. Tämä kertoo paljon Hoodin hahmosta.</p>
<p>Hood on myös ainoa Trucker, joka on julkaissut soololevyjä. Alunperin keikoilla myytäväksi cd-r:ksi tarkoitettu akustinen ja synkkä, hieman nebraskamainen <em>Killers and Stars</em> (2001/2004) dokumentoi tuskallista avioeroa, kun taas vuonna 2009 julkaistu <em>Murdering Oscar and Other Love Songs</em> tuntuu miltei Truckers-levyltä, sillä lähes koko yhtye soittaa sillä.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=ggk5CUXwmQY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ggk5CUXwmQY</a></p>
<p><em>Drive-By Truckersin viime vaiheita käsittelevä elokuva The Secret to a Happy Ending on juuri julkaistu DVD:llä.</em></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/j/a/s/jasonisbellandthe400unitherewerestjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/j/a/s/jasonisbellandthe400unitherewerestjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Jason Isbell &#038; The 400 Unit &#8211; Here We Rest</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/kritiikit/jason-isbell-the-400-unit-here-we-rest/</link>
    <pubDate>Thu, 21 Apr 2011 10:36:02 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Arviot]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=4831</guid>
    <description><![CDATA[Jean Ramsay riemuitsee: entinen Drive-by Truckers -kitaristi Jason Isbell on lauluntekijänä taas huippukunnossa!]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<p class="ingressi">Ex-Drive-by Truckerin kolmas soololevy jatkaa tasapainoilua ylimakean jenkkiläisen radiorockin ja rootsimman materiaalin välillä.</p>
<p><strong><img loading="lazy" decoding="async" class="alignleft size-thumbnail wp-image-4838" title="Jason-Isbell-and-the-400-Unit-Here-We-Rest" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/04/Jason-Isbell-and-the-400-Unit-Here-We-Rest-220x220.jpg" alt="Jason Isbell &#038; The 400 Unit &#8211; Here We Rest" width="220" height="220" /></a>Jason Isbell</strong> on pitkälti syy siihen, miksi <strong>Drive-by Truckers</strong> löi läpi niin voimallisesti kuin se teki. Toki hän ei enää ollut yhtyeessä silloin, mutta Isbellin aikana tehty pohjatyö loi perustan bändin maineelle. Isbell vastasi <em>Decoration Dayn</em> ja <em>Blessing &amp; A Cursen</em> välillä yhtyeen parhaista kappaleista ja sai yhtyeen ydinkaksikon <strong>Mike Cooleyn</strong> ja <strong>Patterson Hoodin</strong> kiinnostumaan lauluntekemisestä uudestaan. Hän sytytti kipinän itsensä magnum opuksellaan (<em>Southern Rock Opera</em>) väsyttäneen yhtyeen pallogrillissä.</p>
<p>Kun haastattelin pää-Trucker Patterson Hoodia <em>Dirty South</em> -albumin aikoihin, hän intoutui kehumaan Isbelliä vuolain sanankääntein. Kotikaupunkinsa Athens, Georgian lauluntekijäpiireistä löytynyttä lahjakasta nuorta tekijää vaivasivat ylipaino ja itsetunto-ongelmat, mutta hänellä kyky tehdä lauluja, jotka olivat puuttuva lenkki Hoodin ja Cooleyn välillä. Nissä oli ensimmäisen intohimoa ja toisen taitavaa käsityöläisyyttä ja mustaa huumoria.</p>
<p>Ensimmälle yhteiselle levylle <em>Decoration Day</em> Isbell kirjoitti yhden yhtyeen klassisimmista kappaleista, <em>Outfitin</em>. Kappale päivittää <strong>Lynyrd Skynyrdin</strong> <em>Simple Manissa</em> esitetyn etelävaltiolaisen punaniskaisen ylpeyden ja uppiniskaisuuden nostalgian ja huumorin keinoin. Levyn nimikappale tekee saman hieman vähemmän huumoriin nojautuen.</p>
<p>Seuraavalla levyllä yhtyeeseen liittyi basisti <strong>Shonna Tucker</strong>, jonka kanssa hoikistunut ja itsetuntonsa omahyväisyyden rajoille rakentanut Isbell meni jonkun ajan päästä naimisiin. Viimeiseksi jääneellä levyllän Truckersin kanssa Isbell tuntui piilottelevan valttikortteja hihassaan. Pian selvisi mikä tuo valttikortti oli: Isbell erosi sekä Tuckerista että Truckersista ja ilmoitti työstävänsä ensimmäistä soololevyään <em>Sirens of the Ditch </em>(2007).</p>
<p>Siinä missä tuo levy kärsi Truckersien jälkeisestä krapulasta (sillä soittaa yhtyeen rytmisektio ja sen on tuottanut Patterson Hood), oli vuonna 2009 ilmestynyt <em>Jason Isbell and The 400 Unit</em> askel oikeaan suuntaan. Vaikka kappalemateriaali noudatti pitkälti debyytin kaavaa (puolet hiottua radiorockia ja puolet rootsimpaa särmää), tuntui Isbell energisoituneen uuden taustabändinsä kautta musiikilliseti aivan toisella tavalla. Esimerkiksi <em>Good</em> oli niin energinen rypistys, ettei sen kaltaisesta olisi voinut edellislevyllä edes unelmoida. Kappaleet olivat myös täynnä koukkuja, minkä ansiosta levy palasi lautaselle usein.</p>
<p>Kolmas soololevy <em>Here We Rest </em>parantaa vielä edellisestäkin. Nyt musiikillisen fokuksen lisäksi Isbell on saanut otteen myös teksteistä, jotka ovat edellisillä levyillä olleet hieman hukassa. Truckersin aikana Isbellin tekstejä leimasivat hienot henkilöhahmot, joiden tuntoja hän kuvitti ihailtavan detaljirikkaasti. Nyt nuo todellisen tuntuiset ihmiset ovat palanneet hänen lauluihinsa. Vietettyään huomattavan ajan tien päällä Isbell palasi pieneen kotikaupunkiinsa pohjois-Alabamaan ja näki omin silmin laman vaikutukset. Tämän on sanottu olevan <em>Here We Restin</em> taustalla, ja kieltämättä sen kuulee näistä kappaleista.</p>
<p>Levyllä on edelliseen verrattuna enemmän akustisia instrumentteja. Kitaroita, mandoliineja ja viuluja. Tämä itsessään lisää sen rustiikkista tuntua. <em>Daisy Mae</em> on kaikkien perinteiden mukainen akustinen balladi white trash -tytöstä, jolle elämä on jakanut samaan aikaan liian paljon ja liian vähän. Tulee mieleen Ree elokuvassa <em>Winter&#8217;s Bone</em>.</p>
<p>Hauska on myös kuulla Isbellissä uusia sävyjä. <em>Codeine</em> ja etenkin <em>Never Could Believe</em> kantavat sisällään voimakkaana <strong>Steve Earlea</strong>, ensimmäinen vanhan narkkarin haamua ja toinen letkeästi groovaavan vanhemman valtiomiehen bluesahtavaa kantrifunkia, jossa sanat rakentavat rytmiikkaa esimerkillisellä tavalla. Vähemmän onnistunut on <strong>Candi Staton</strong> -cover <em>Heart on A String</em>, joka on niin äklön makea, että vatsaa kääntää.</p>
<p><em>Here We Rest</em> on myös hyvin yksinäinen levy. Sen ihmiset tuntuvat elävän tien päällä, joku  kiertävinä muusikoina tai muuten vaan sosioekonomisen tilaneteen pakottamina. Levy 11:sta kappaleesta 4 käsittelevät muuttoa tai uudelleen asettummista, lähtöä ja sitä seuraavaa juurettomuutta.  <em>Alabama Pines</em> kääntää syyttävän sormen kohti kertojaa itseään.</p>
<blockquote><p>&#8221;The AC hasn&#8217;t worked in 20 years / probably never made a single person cold / I can&#8217;t say the same for me / I&#8217;ve done it many times.”</p></blockquote>
<p>Ja heti seuraavassa kappaleessa <em>Go It Again</em> ollaan taas tie päällä. <em>”It&#8217;s too bad we all live the dream”</em> on kylmäävä huomio, ja tuo mieleen muinaisen emobändin ja sen loppuvaiheet. Itse asiassa tarkemmin tarkasteltuna Isbellin oma henkilöhistoria ja tilinteko oman epäonnistuneen ihmissuhteen kanssa tuntuu tihkuvan läpi kappaleen kertosäkeistä.</p>
<blockquote><p>&#8221;Realising just how close you&#8217;ve come to death / I&#8217;m re-arranging accordingly / I&#8217;m realising what I&#8217;ve lost and what I&#8217;ve left / from &#8217;taking it home&#8217; to &#8217;go it alone&#8217;, again / In real life these things don&#8217;t happen much at all / it&#8217;s too bad we all live the dream / I&#8217;m realising just how far I had to fall / from &#8217;taking it home&#8217; to &#8217;go it alone&#8217;, again&#8221;</p></blockquote>
<p>Muistuu mieleen toinen juttutuokio Patterson Hoodin kanssa, vuonna 2007 kun yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä Isbellin lähdön jälkeen. Hood vaikutti väsyneeltä ja haluttomalta edes puhumaan aiemmin maasta taivaisiin kehumastaan Isbellistä. ”Jason on loistava tyyppi ja loistava lauluntekijä, mutta hän tekee nyt omaa juttuuaan, ja tekee melkein mieli sanoa Luojan kiitos. Niiden kahden (Isbell ja Tucker) riitely oli tuhota bändin. Olen iloinen että Jason lähti”, muistan Hoodin sanoneen.</p>
<p>Iloisia pitää olla meidänkin, sillä tämä vaikeasti paikallistettava jokin on puuttunut aikaisemmilta soololevyiltä. Isbell on jälleen verta ja lihaa, omasta kokemuksestaan ja lähipiiristään tarkalla silmällä ja ihailtavalla rehellisyydellä kirjoittava lauluntekijä.</p>
<p class="loppukaneetti"><span class="arvosana">89</span>Jason Isbell on saanut yhdistettyä slide-sankarin ja lauluntekijän lahjansa täysvaltaisesti, ja voidaan helposti puhua miehen parhaasta soololevystä. Kirjoittajana Isbell alkaa olla taas Truckersin aikaisen itsensä tasolla.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=Hxv0g-6m3GY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Hxv0g-6m3GY</a></p>
<p><span class="videokuvateksti">Jason Isbell &amp; The 400 Unit &#8211; Alabama Pines</span></p>
]]></content:encoded>

    </item>
  </channel>
</rss>
