Disco Ensemble / Miikka Koivisto 07.08.2005, Ankkarock, Korso.

1980-luvun alun ihmevuosien jälkeen suomalainen punk muuttui yhä ehdottomammiksi hardcore-suuntauksiksi, kuppikunniksi ja underground-liikkeiksi. Laajan maan jokaisessa kolkassa on edelleen mittavat määrät hc-bändejä, -klubeja ja miniatyyrilevy-yhtiöitä, mutta näiden työstä ei välity juuri mitään pienen skenen ulkopuolelle. Tyytyväisyys tilanteeseen lienee molemminpuolinen valtavirtayleisön ja hc-piirien kesken.

Disco Ensemble ja Pertti Kurikan nimipäivät toimivat kellarien ulkopuolella, suomalaisen punkin jäävuoren huippuna. Ne näyttävät laajemmalle yleisölle, että punk asenteineen elää yhä. Disco Ensemblen tapauksessa se on naamioitunut musiikillisesti post-hardcoreksi ja lisännyt sointiinsa elektronisia elementtejä ja pop-koukkuja. Mutta kehitysvammaisten muodostamalla Pertti Kurikan nimipäivillä musiikki on ehtaa vuodesta 1977 periytyvää jyräämistä. Kappaleiden aihevalinnat ja näkökulma maailmaan vain ovat täysin ainutlaatuiset.

Disco Ensemble

Video ei ole enää saatavilla

Mikä se on?

Disco Ensemble perustettiin Ulvilassa vuonna 1996. Se on kategorisoitavissa väljästi post-hardcorea soittavaksi rockbändiksi, joka teki varsinaisen läpimurtonsa 2005 julkaistulla First Aid Kit -albumillaan. Siitä asti bändin päiväjärjestykseen ovat kuuluneet myös pitkät Keski-Euroopan-kiertueet. Kotimassaan se on ollut aina Fullsteam Recordsin leivissä, mutta tehnyt myös kansainvälisiä levytys- ja jakelusopimuksia Universalin ja Sonyn kanssa.

Miksi se kiinnostaa?

Disco Ensemble on suuren energian bändi. Parhaiten tästä saa luonnollisesti kuvan sen rajuilla ja hikisillä keikoilla, mutta saman fiiliksen tavoittaa myös levytyksiltä. Yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia, Viper Ethics ja First Aid Kit, yhdistivät suoraviivaista punk-kohkaamista hoilauskertosäkeisiin ja fiksuihin pop-koukkuihin. Parilla seuraavalla levytyksellään bändi putosi hetkeksi faniryhmäänsä kuulumattomien kuuntelijoiden tutkan ulkopuolelle. Vuoden 2012 Warriors paljasti Disco Ensemblesta kuitenkin uusia mielenkiintoisia piirteitä. Pop-Midas Jukka Immosen kanssa tehty yhteistyö sai bändin aikuistumaan ja liikkumaan kohti U2:n ja The Killersin stadionrockia säilyttäen silti oman äänensä. Se palasi yhdeksi Suomen kansainvälisesti relevanteimmista rock-bändeistä.

Kokoonpano:

Miikka Koivisto (laulu ja koskettimet)
Jussi Ylikoski (kitara ja taustalaulu)
Mikko Hakila (rummut)
Lasse Lindfors (basso)

Julkaisut:

Viper Ethics (Fullsteam Records, 2003)
First Aid Kit (Fullsteam Records, 2005)
Magic Recoveries (Fullsteam Records, 2008)
The Island of Disco Ensemble (Fullsteam Records 2010)
Warriors (Fullsteam Records, 2012)

Jos bändiä pitäisi kuvailla kolmella adjektiivilla, ne olisivat…
…kiihkeä, hoilaava, intensiivinen.

Yhtyeen jäsenet ovat todennäköisesti kuunnelleet elämässään eniten…
…And You Will Know Us By The Trail Of Deadia, At The Drive-Iniä ja muita kummallisesti nimettyjä post-hardcore-bändejä.

Jos yhtye saisi hyvältä haltijalta yhden toiveen, se olisi todennäköisesti…
…olla Big In Japan.

Jos bändi pitäisi lähettää maailmankiertueella lämmittelemään tähtiesiintyjää…
…tuhoaisi se U2:n lavan räimeellään. Bono ymmärtäisi bändinsä laimeuden ja lopettaisi muusikon uransa.

Kahden vuoden päästä…
…Disco Ensemble valmistelee Warriorsille loogista seuraajaa ja valmistautuu Euroopan isoille kesäfestivaaleille.

Pertti Kurikan nimipäivät

Video ei ole enää saatavilla

Mikä se on?

Pertti Kurikan nimipäivät on neljästä kehitysvammaisesta koostuva punk-orkesteri, joka koottiin yhteen Lyhty ry:n järjestämän kulttuurityöpajan myötä vuonna 2009. Bändi on saanut nimensä kitaristiltaan Pertti Kurikalta, joka vastaa kappaleiden säveltämisestä ja sanojen kirjoittamisesta yhdessä laulaja Kari Aallon kanssa. Yhtyeestä tehty kiitelty ja palkittu dokumentti Kovasikajuttu tuli levitykseen vuonna 2012. Elokuvassa nähdään muun muassa Kurikan vierailu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlissa.

Miksi se kiinnostaa?

Kun Kari Aalto laulaa Kallioon!-kappaleessa ”mä tarviin vähän kunnioitusta ja tasa-arvoa elämään”, hän esittää yleisinhimillisen vaateen. Pertti Kurikan nimipäivät lataa musikkiinsa omasta näkökulmastaan ja lähtökohdistaan kritiikkiä, vihaa ja toiveita, jotka ovat tuttuja kenelle tahansa kromosomimäärään tai terveydentilaan katsomatta. Samalla se tiivistää kaiken, mistä punkissa on koskaan ollut kyse. Pertti Kurikka on vaikuttanut musiikillaan suomalaisten asenteisiin kehitysvammaisuutta kohtaan enemmän kuin mihin koulujen integraatioluokat tai poliitikkojen puheet ovat aikoihin pystyneet. Kun terve ihminen katsoo bändiä livenä, näkee hän neljä kaltaistaan ihmistä kehitysvammaisuuden pinnan takana. Hän ei naura vammaisuudelle, vaan jakaa elämänilon, joka bändistä välittyy. Kukaan ei voi suhtautua Pertti Kurikan nimipäiviin ironisesti.

Kokoonpano:

Pertti Kurikka (kitara)
Kari Aalto (laulu)
Sami Helle (basso)
Toni Välitalo (rummut)

Julkaisut:

Ei yhteiskunta yhtä miestä kaipaa EP (Kakka-hätä 77 -split: Airiston punk-levyt, Red Lounge Records, 2010)
Osaa eläimetkin pieree EP (Punk & Pillu Mauski Records, 2011)
Päättäjä on pettäjä EP (Hikinauhat Records, 2011)
Asuntolaelämää EP (Airiston punk-levyt, 2012)
Kuus kuppia kahvia ja yks kokis LP, kokoelma (Airiston punk-levyt, 2012)

Jos bändiä pitäisi kuvailla kolmella adjektiivilla, ne olisivat…
…aito, periksiantamaton ja elämänjanoinen.

Yhtyeen jäsenet ovat todennäköisesti kuunnelleet elämässään eniten…
…19970- ja 1980-lukujen vaihteen suomalaista punkia Eppu Normaalista Ratsiaan.

Jos yhtye saisi hyvältä haltijalta yhden toiveen, se olisi todennäköisesti…
…että saisi elää terveenä Kalliossa ja tehdä saatanan hyvää punk-rockia.

Jos bändi pitäisi lähettää maailmankiertueella lämmittelemään tähtiesiintyjää…
…voisi se antaa kenelle tahansa oppitunnin realiteeteista, ammattitaidosta ja diivailun turhuudesta.

Kahden vuoden päästä…
…Pertti Kurikan nimipäivät jatkaa yhteiskuntakritiikkinsä purkamista punk-kappaleisiin ja heidät noteerataan Suomessa yhtenä 2000-luvun alun merkittävimmistä kantaaottavista taiteilijaryhmistä.

Eurosonic järjestetään Hollannin Groningenissa 9.-12.2013. Mukana on 19 suomalaisyhtyettä ja -artistia.

Fullsteam 

75Disco Ensemble on hieno sinkkubändi ja siinä mielessä myös klassinen rockbändi, jolla on hienot edellytykset menestykselle uudessa, pikkuhiljaa albumimitasta fokustaaan pois siirtävästä ääniteteollisuudesta. Bändin historiasta löytyy hienoja täysosumakappaleita, kuten Black Euro, We Might Fall Apart, Bad Luck Charm ja Pitch Black Cloud.  Täysosumien listan voidaan lisätä myös kärkikahinoihin yltävä uuden levyn ensimmäinen sinkku Second Soul. Disco Ensemble saavuttaa uudella levyllä myös sen maailmoja ja stadioneja syleilevän soundin, johon edellisellä pyrittiin. Jukka Immonen osaa asiansa.  Second Soul on ehdottomasti kirkasotsaisin poppis levyllä. Muissa huomionarvoisissa biiseissä ollaan ehkä hiukan lähempänä bändin juuria. I’ve Seen The Future on oivallisen toimiva esimerkki siitä miten paatos naitetaan ylitsevuotavaan energiaan. Instrumentaaliväliosan heavy-viitteille plussaa. Levyn päättävä Your Shadow on myös yksi bändin historian hienoimpia hetkiä. Warriors on kokonaisuutena vahvin Disco Ensemble sitten First Aid Kitin ja levyllä soittaa hyvällä tavalla huomattavasti aikuisempi bändi. Muuten, viimeistään tällä levyllä on myös aika selvä, että Miikka Koivisto on yksi maamme parhaita rock-laulajia.    (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

The Fresh & Onlys – Long Slow Dance

Souterrain Transmissions

73 The Fresh & Onlys olisi helpointa määritellä The Smithsiksi vailla taikaa. Silti sen musiikissa on oma jännittävä taustavireensä. Lakonisen dramatiikan sijasta yhtye luottaa neljännellä albumillaan avoimeen, melodisesti ehyeen pateettisuuteen. Sen maailma on tumma, mutta samalla pehmeä ja häiriötön. Laulut rullaavat järkähtämättä eteenpäin, kitarat punoutuvat sulosuruksi ja Tim Cohen laulaa erotarinoita omistautuneesti. Long Slow Dancelta onkin helppo löytää yhtymäkohtia niin War on Drugsin hiekkapölyiseen rullaukseen, Cats on Firen litterääriin romantiikkaan kuin Weeping Willowsin tunneahdettuun melankoliaankin. Välillä yhtyeen järkähtämättömässä tyylitajussa ja perinnetietoisissa viittauksissa häivähtää Echo & The Bunnymen, välillä jopa suomalaisen rautalangan kaiho. Vaikka The Fresh & Onlys’n soinnista tekee mieli etsiä enemmän verrokkeja kuin yhtyeen omaa ääntä, ei näillä lähtökohdilla voi epäonnistua kovinkaan pahoin – varsinkaan kun nauhalle on tarttunut monta ensiluokkaista sävellystä. Jos yhtye seuraa yksinäistä tähteään, sillä on edellytykset vaikka mihin. Tällaiselle vaarattomaksi jalostuneelle surumielisyydelle löytyy aina sijansa. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Kardemimmit – Autio huvila

Frigg

77 En ole taipuvainen syysmasennukseen, mutta Kardemimmien kolmosalbumin nimikappale, Antti Järvelän sävellys Lauri Pohjanpään runoon lähestulkoon aiheuttaa sellaista. Vaan nythän ollaan elokuun haikeuden sijaan jo lokakuussa, joten ahdistus loppuvasta kesästä ei tunnu yhtä vahvana. Silti villasukanpehmyt neliäänilaulu kanteleenhelinän säestämänä maalaa melankolista kuvaa syksyn kalpeassa auringossa yksinään lahoavasta huvilasta jotenkin puistattavasti. Kuin näkisi mätänevässä pihakeinussa yksinään hyräilevän pikkutytön, joka puoli vuosisataa sitten hukkui lähirannan äkkisyvään. Melkoista stoalaista pysähtyneisyyttä levy henkii muutenkin, ja ala-asteiästä asti yhdessä soittaneet Jutta Rahmel, Maija Pokela sekä Leeni ja Anna Wegelius kuulostavatkin edelleen melkein viisivuotiailta. Kuin Joanna Newsom debyyttilevyllään. Loppua myöten intensiteetti nousee Röntyskälaulujen ja unkarilaisen Häpeään joutunut tyttö-tarinan avulla, ja etenkin ensinmainittu rempseän karjalaisine teksteineen istuukin vähän ristiriitaisesti muuten melko antiräväkkään ilmaisuun. Toisaalta päätösraidalla kuolevat niin päähenkilö kuin tämän mielitiettykin. Ehkä pienieleinen hempeys on taittumassa pehmeästä satumaailmasta kohti jotakin tummempaa? Joka tapauksessa kolmilevyinen Kardemimmien saaga versoo yhä ylemmäs. (Mikael Mattila)

Metz – s/t

Sub Pop

79 Metzin musiikki on ihanaa, pieninä annoksina. Kanadalaisyhtyeen käsitys punkrockista on ämpärillinen liisteriä, johon on piilotetty 167 partaterää – yhtä monta kuin sen nimettömän esikoisalbumin kappaleet keskimäärin sekunteina kestävät. Metzille riittää usein yksi nuotti, joskus yksi sointu ja yksin riffikin. Bändin kappaleissa on sävyjä, mutta ne ovat kaikki harmaanruskehtavia ja hyvin lähellä toistiaan. Levyn parhaat kappaleet ovat jo nimiensä puolesta hilpeitä – Headache, Wasted, Rats – ja yhdistävät Shellacin ja Jesus Lizardin parhaat puolet raikkaalla ja ihmisruumista armotta rankaisevalla tavalla. Metzin ainoa ongelma on, mitä tämän jälkeen, sillä tavallaan kaikki tarpeellinen on esikoislevyn myötä jo sanottu. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Ochre Room – Evening Coming In

Lumpeela julkaisut

70 Ahkerasti keikkaileva tamperelainen folkrock-tulokas saa puhtaat paperit esikoisalbumistaan. Bändin vahvuus on laulaja Lauri Myllymäki, jolla kieltämättä on maneerinsa, mutta ainakin ne ovat eri maneerit kuin 99,9 prosentilla suomalaislaulajista. Myllymäen äänessä on Ron Sexsmithin raukeaa alavireisyyttä, mutta myös Turin Brakesin Olly Knightsin täsmällistä pistävyyttä. Parhaimmillaan Myllymäki – ja sitä myötä koko Ochre Room – on, kun häntä tukee kirkasääninen Minttu Tervaharju. Laulajaparin täydellisesti toisiinsa sulautuvat äänenvärit nostavat hieman tavanomaisemmankin sävellyksen, kuten A Little Cloudin, toiselle tasolle. Ochre Roomin americanan-makuinen folkrock on kokonaisuudessaan vielä hieman liian mukavuudenhaluista, vaikka hyvää hakua Calexicon laajakangasmaisemiin onkin kuultavissa. Only Love Can Break Your Heartin hengessä valssaava Blue Ribbon on maukkain herkku levyllä, joka on oiva lisä paitsi bändin omaan, myös tasaisesti profiiliaan nostavan Lumpeela julkaisujen katalogiin. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Pöläkkä – Pöläkkä

Kansanmusiikki-instituutti

84 Kokkolan ammattikorkeakoulun kansanmusiikkiosastolla perustetun Pöläkän riippakivenä saattaa olla se, että se on ”vain” vuosikurssibändi ja täten hajoaa omille teilleen jahka sen jäsenet koulusta valmistuvat. Tämä on sääli, sillä latteusautomaattina sanoisin tämän hieman pöhkösti nimetyn bändin musiikin olevan ”kiehtovan määrittelemätön keitos”. Vaan voi, osanneeko tuota muutenkaan luonnehtia? Kuusikon (johon kuuluu mm. Kuorosodan voittaneen kuoron johtaja Marita Pasanen) raikkaasti soundaava multi-instrumentalismi venyttelee perinnemusiikin saumoja häikäilemättömästi Kumman vian kaltaisista ilmiselvistä radiohiteistä pariin Mike Oldfieldin hyviltä hetkiltä kuulostavaan instrumentaaliin sekä huikean melodramaattiseen operetti-restauraatioon Saarijärven Paavosta, joka kuulostaa siltä kuin Edgard Varèse ja Reverend Bizarre olisi päästetty säveltämään Bohemian Rhapsodya. Bändin moniääninen laulu ei välttämättä ole mitään beachboysia, mutta parhaimmillaan tämä suora kailotus kuulostaa hyvinkin jylhältä. Päävokalistina loistaa Pasasen lisäksi Henri Uusitalo, jonka mahtaileva hevipaatos vain viimeistelee klangin. Pitkästä aikaa nykykamubändi, joka on lähtenyt tavoittelemaan pop-estetiikkaa, siinä hillittömän hyvin onnistuen. Jos neuvoisin jotakuta popnörttiä kuuntelemaan tämän vuoden kansanmusiikkitarjonnasta yhden levyn, ojentaisin hänelle Pöläkkää. (Mikael Mattila)

Tame Impala – Lonerism

Modular Recordings

88 Tame Impala pystyy perustelemaan nimensä antiloopin ketteryydellä, mutta mitään kesyä australialaismuusikko Kevin Parkerin varaan rakentuneessa yhtyeessä ei ole. Kakkosalbumillaan Parker vyöryttää ilmoille järeän ilmavia äänikollaaseja, joissa soi 1970-luku, mutta jollaisia vain 2010-luku voi synnyttää. Lonerism sukeltelee samoissa happoaltaissa Animal Collectiven kanssa, mutta käyttää äänikuvan vääristymiä lisämausteena sen sijasta, että tekisi keskittymishäiriöistä tavaramerkkinsä. Surrealistisimpienkin kuvaelmien pohjalta löytyy rouhea, mantramainen soitto, jota tuotanto murjoo riemukkaan kylmäverisesti. Vaikka sävellykset ovat lähinnä tekosyitä hukuttautua instrumentalisoinnin rimmikkoon, pitää kokonaisuus otteessaan. Levyn piilokauniit melodiat pysäyttävät ajan ja kaleidoskooppisina laajenevat kuvaelmat tekevät elämän aikakapselissa mielenkiintoiseksi. Parker onkin tekemisissä samojen voimien kanssa kuin Forest Fire viimevuotisella Staring at the X -mestariteoksellaan. Hän potkaisee kuulijan perspektiivin vinoon, repii kartat ja tarjoutuu sen jälkeen oppaaksi. Kun Lonerism virtaa sähkönä ruumiin läpi, ei tarjousta tahdo kyseenalaistaa. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Tilly and the Wall – Heavy Mood

Team Love Records

55 Pohjimmiltaan Tilly and the Wallissa kiinnostaa lähinnä yhtyeen konsepti. Tuhansista muista keskitason indiebändeistä poiketen yhtye höystää rytmiraitojaan steppinumeroilla. Suoranaiseksi taivaassa solmituksi liitoksi yhdistelmä ei kuitenkaan kasva. Vaikka ronskin kitara- ja konepohjan takaa kuuluvat tömistelyt ja naputukset ovat sinällään kiehtovia, jäävät elementit usein irrallisiksi. Yrittämisen voi palkita muutamalla lisäkuuntelulla, mutta kovin syvään suhteeseen ei yhtyeen neljäskään levy houkuttele. Varsinkin alkupuolella, hapuillessaan odottamatta Primal Screamin suuntaan, Tilly and the Wall huojuu lähellä kuilun reunaa. Levyn kuluessa yhtye löytää onneksi omimman tonttinsa, ja Echo My Loven, Youthin sekä Defendersin muodostama jylhänhaikea päätöstroikka herättää aidon kiinnostuksen. Vaikka Heavy Mood pinnistelee kohokohtiensa myötä niukin naukin plussan puolelle, alkaa orkesterille hahmottua lopullinen paikka mieleni musiikkikartalla. Haluaisin edelleen uskoa Tilly and the Wallin potentiaaliin, mutta tällaisten levyjen myötä yhtye mieltyy vastaisuudessakin vain ”bändiksi, jossa on se steppaaja”. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Ved – s/t

Adrian Recordings

77 Kuuntelin VEDin nimettömän albumin neljä kertaa ennen kuin otin selvää, mistä yhtyeessä on kyse. Sen instrumentaalisessa musiikissa oli harvinaista salaperäisyyttä, jota en halunnut häivyttää kaikenkertovalla googlauksella. Johtolankoja oli tasan yksi: kolmannen kappaleen nimi (Din egen spegelbild) ja sen alussa kuultava puhesample eivät olisi voineet vihjata yhtään vahvemmin rakkaaseen länsinaapuriimme Ruotsiin. Kun lopulta googlasin VEDin, totesin, että vain yhdellä yhtyeen jäsenellä on parta – lähes kaikilla sentään jonkinlaiset viiksiksi tulkittavat. Hämmästyin, sillä malmöläiseksi paljastuneen yhtyeen musiikki on erittäin karvaista. Se on samalla tavalla hauskaa kuin oikein iso ja pärisevä parta; siinä on sattumia italialaisista kauhuelokuvista, pyramidien katveessa svengaavista blues-kameleista sekä ruotsalaisista dokumenttielokuvista, jotka kertovat pienistä kalastajakylistä, 1900-luvun villaneulemuodista ja/tai kreikkalaisista amatööritähtitieteilijöistä. Levy ei voisi olla yhtään viileämmällä tavalla proge tai psyke, vaikka sen kanteen olisi painettu Pekka Laineen kuva. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Verma – Exu

Verma

80 Chicagolaisen stoner-kvartetin uusin julkaisu on kuin Amon Düül II keikkailemassa hikisellä prätkäklubilla kaljatuoppien pyörremyrskyä väistellen. Progeilu suoristuu pakostakin etuvetoiseksi riffittelyksi, kuin johonkin olisi kiire, mutta hitaat vaikuttaisivat yhä verenkierrossa. Näin tiivistyy oudossa aikaluupissa eteen ja taakse tahmeasti kelautuvaa nauhakaikujen sinfoniaa, parhaimmillaan raskasta kuin mannerlaattojen hankautuminen toisiinsa jossain siellä San Andreasin liitoksen tienoilla, mistä tällainen tavara normaalisti Tulee. Lyyriset teemat liikkuvat genrelle ominaisesti taas maailmanloppujen, hirmumyrskyjen ja räjähtävien vuorien tornadovyöhykkeellä. Raju levy, mutta saarnasiko esimerkiksi Led Zeppelin koskaan ilmastonmuutoksesta? Ei, senkin nörtit! (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Disco Ensemblen viides albumi Warriors ilmestyy 21. syyskuuta 2012. (Kuva: Tomi Palsa)

Emopunkkarit laajensivat kotimaan radiohitillä kuulijakuntansa pienistä vaihtoehtopiireistä kansainväliseen indie-skeneen.

“On any given day, we might fall apart
On any minute now, we might fall apart
Like a house of cards”

Kuulin We Might Fall Apartin kansalliselta radiokanavalta niinkin eksoottisessa paikassa kuin Kalevan Prisman pihalla. Ennen ostoshelvetin syövereihin astumista oli jäätävä kuuntelemaan biisi loppuun. Oli varmistuttava, että olihan esittäjä ounastelemani ulvilalainen Disco Ensemble eikä jokin jenkkibändi. Ja toiseksi, biisi oli sairaan hyvä.

Heti ensi kuulemalta oli selvää, että We Might Fall Apart kuljetti emo-rähjääjiä oikeaan suuntaan. Biisin ja koko First Aid Kit -levyn valtavirtaa kosiskeleva suosio toki kismitti underground-faneja. Yhtye nousi kappaleen myötä ns. seuraavalle tasolle kansainvälisestikin. Sukseeta ei varsinaisesti haitannut kappaleen päätyminen FIFA 08 -potkupallopelin ääniraidalle.

Pääsyy suosioon on kuitenkin se, että Disco Ensemble oli tehnyt rehellisesti sanoen hyvän biisin. Se ei ole teknisesti niin monimuotoinen tai uskalias kuin kappaleet, joihin yhtye tätä nykyä kykenee, mutta debyytti Viper Ethicsin räiskyvään emopunk-paahtoon verrattuna mukana on kosolti enemmän sävyjä. Selkeä harppaus eteenpäin debyytin ilmaisusta on havaittavissa sävellyksellisestikin: kertakuulemalta mieleen jäävän biisin korvamato-aste on huikea.

Lainkaan väheksymättä oivasti nytkyvää kitarariffiä ja sitä villisti pönkittävää rytmitystä, Miikka Koiviston kiipparilla ja laulaen tarjoilemat melodiat muodostavat biisin pihvit.

Miikka Koiviston aseina ovat kiipparit ja keuhkot. (Kuva: Tomi Palsa)

Koskettimet olivat bändille uusi löytö, mutta ne olivat samalla myös avain laajempaan ilmaisuun. Vaikka sormion rooli We Might Fall Apartilla on lopulta varsin vähäinen, melodicamaisella tuuttauksella on kappaleelle suuri merkitys. Se johdattaa biisiin muovisen värjyvästi keskeistä riffiä mukaillen. Aivan Jump-tason ikonisuudesta ei voida intron kohdalla puhua, mutta erittäin tunnistettavaksi alun kosketinosio on muodostunut.

Rivakka punk-ote räjäyttää biisin kulmikkaaseen loistoonsa, jota höystää mainion hengästyttävä tunnelma. Kappale etenee mukavassa etukenossa, mikä hahmottuu bändin hektisestä soittotatsista ja toisaalta Koiviston melankolista riehakkuutta uhkuvasta tulkinnasta.

Sovitukseltaan We Might Fall Apart on varsin yllätyksetön, vaikka esimerkiksi rytmitykseen onkin kiinnitetty rutkasti huomiota ja taukoja käytetään tehokkaasti aksentoimaan osien vaihtumista. Biisin muoto onkin kuin oppikirjaesimerkki, kuinka rakennetaan perinteinen, ”oikeaoppinen” rock-kappale. We Might Fall Apart on kuitenkin mainio esimerkki siitä, miten perinteikkäälläkin rakenteella varustettu biisi saadaan pysymään mielenkiintoisena ja kuuntelua kestävänä. Tarvitaan vain riittävästi osaamista, sopivasti näkemystä ja ennen kaikkea laadukkaat raaka-aineet.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Lafkatoveri Rubikin tulkinta kappaleesta ei ole likimainkaan yhtä tarttuva tai mukaansatempaava. Se kuitenkin uuttaa esiin kappaleen melankolisen ytimen samalla harvinaisen surumielisyyden löytäen.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

16. toukokuuta 2005 − Paperiliitto aloitti lakon, johon Metsäteollisuus ry vastasi työsululla kaksi päivää myöhemmin. Lakko ja työsulku kestivät lähes puolitoista kuukautta.

Helsinkiläisen rytmikollektiivin viides studioalbumi Fiesta ilmestyy syyskuun loppupuolella. Levyn ensimmäinen single on Living The Life, jonka videon ovat ohjanneet Tuukka Konttinen ja Aleksi Raij. Videolla esiintyy katutanssija Topi Tateishi.

Video ei ole enää saatavilla

Disco Ensemble – Second Soul

Suomen 2000-luvun menestyksekkäimpiin indiebändeihin lukeutuva Disco Ensemble julkaisee viidennen täyspitkänsä Warriorsin. Jukka Immosen tuottaman levyn ensimmäinen single on Second Soul, joka esittelee soundiaan suurempaan suuntaan päivittäneen bändin.

Video ei ole enää saatavilla

Paul Banks – The Base

Yhden albumin ja yhden EP:n Julian Plenti -nimellä tehnyt Interpol-laulaja julkaisee 24. lokakuuta toisen sooloalbuminsa, tällä kertaa omalla nimellään. Matadorin kautta ilmestyvän Banks-albumin ovat tuottaneet Banks ja Peter Katis, joka on työskennellyt aiemmin niin Interpolin kuin esimerkiksi The Nationalin ja Twilight Sadin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Ellie Goulding – Anything Could Happen

Brittiläinen elektropoptulokas Ellie Goulding nousi kahden vuoden takaisella Lights-esikoisalbumillaan brittilistan ykköseksi. Noin 1,3 miljoonaa kappaletta myynyttä albumia seuraa lokakuun alussa Halcyon, jonka kaikki kappaleet ovat Gouldingin ja Jim Eliotin (Kylie, Ladyhawke) kirjoittamia ja tuottamia.

Video ei ole enää saatavilla

Amanda Palmer & the Grand Theft Orchestra – Want It Back

Punk-kabareeyhtye The Dresden Dollsin laulaja julkaisee 11. syyskuuta kolmannen studioalbuminsa Theatre Is Evilin, jolla häntä säestää konsolipelimäisesti nimetty Grand Theft Orchestra. Kickstarter-rahoitteisen (yli miljoona dollaria) albumin on tuottanut John Congleton (Okkervil River, The Walkmen). Jim Batt on ohjannut Want It Back -kappaleen videon, jossa – huomioikaa – näkyy ihka oikea tissi!

Video ei ole enää saatavilla

Viidettä kertaa Tampereen klubeilla ja yökerhoissa järjestettävä Lost in Music käynnistyy keskiviikkona 19. lokakuuta. Nelipäiväisen showcase-festivaalin huipennus koetaan luonnollisesti torstaina, kun Nuorgamin ylivertaiset dj:t päästävät lahjakkuuteensa valloilleen Yo-talon Ilta Nuorgamin kanssa -illassa. Viihtyminen on kuitenkin mahdollista myös lukemattomilla tapahtuman aikana järjestettävillä keikoilla, joihin pääset perehtymään sekä Lost in Musicin nettisivuilta löytyvien aikataulujen että alle kokoamamme soittolistan avulla. Sen kautta voit kuunnella kaikkia tapahtumassa esiintyviä artisteja, joiden musiikkia Spotifystä löytyy.

Lost in Music 2011

1. Magenta Skycode – The Simple Pleasures
2. Burning Hearts – Into the Wilderness
3. Iconcrash – Delete
4. Cosmobile – Curtain
5. Ewert and the Two Dragons – (In the End) There’s Only Love
6. Kim Curly Band – Passerby
7. Delay Trees – About Brothers
8. Vuk – Rukous
9. Manna – Shackles
10. Sansa – Low
11. Eleanoora Rosenholm – Ambulanssikuskitar
12. Regina – Ui mun luo
13. Zebra and Snake – Big Bad Drummer
14. Nightsatan – Karelian Starmaster (Evil Lucifer)
15. Siinai – Marathon
16. Huoratron – $$ Troopers
17. Kiveskives – Kosketin
18. Felix Zenger – Pitkät päivät täällä (feat. Asa & Kari Tapio)
19. Freeman – Tuhatjalkainen
20. Chisu – Sabotage
21. Pasa – Metsä yöhön vaihtuu
22. Palava – En ollut
23. Arttu Wiskari – Tuntematon potilas
24. Frida Andersson – Memory
25. Maija Moisio – Syvemmälle
26. Suvi Isotalo – Kaikki sanat
27. Hehkumo – Meitä onni hipaisi
28. Vesa Ja Tytöt – Ei Kauempaa
29. Anssi Tikanmäki – Valkeakosken tehtaanpiiput
30. Sakari Kukko & Piirpauke – Kylätiellä
31. Jarmo Saari – Liian paljon liikaa
32. Värttinä – Oi dai
33. Wimme Saari – Váimmuluohti
34. Notkea Rotta – Pattaya pomppii
35. Redrama – The Getaway
36. Daco Junior – Gravity
37. The Northern Governors – Happy Souls
38. Korpi Ensemble – Rely
39. Dalindéo – Vintage Voyage
40. Iiro Rantala – Tears for Esbjörn
41. Raoul Björkenheim – I Told You So
42. Black Motor – Hard Man Anthem
43. Fun – Earthmover
44. Final Assault – Wave of Blood
45. Melvins – Honey Bucket
46. Swallow the Sun – Falling World
47. Kiuas – Kiuassault
48. Ensiferum – Twilight Tavern
49. For the Imperium – Creator
50. Profane Omen – Base
51. Metsatöll – Vaid vaprust
52. MyGrain – Trapped in an Hourglass
53. Amoral – Year of the Suckerpunch
54. Medeia – Suffocation Diuturnal
55. The Wrecking Queens – Middle and Between
56. Private Line – Dead Decade
57. The Irrationals – Years Rollin’
58. Disco Ensemble – White Flag for Peace
59. Part Time Killer – Heartbreaking Music
60. Wedding Crashers – Lost Case
61. Young Guns – Crystal Clear
62. Black City – Summertime
63. Hate Gallery – Dead Celebrity (Queen of the Damned)
64. Jessica Wolff – You Should Get Over Me
65. Ronya – Annoying
66. Martina – Red Light On

Linkki soittolistaan tästä.

Disco Ensemble / Miikka Koivisto 05.08.2011 Porispere, Pori.

Kyyria. Mekin olimme sitä itseään.

Nu metal, nuustis, pomppumetalli, ostoskeskushevi… Uusiometallin ensiaskeleista on miltei 20 vuotta. On aika katsoa, ketkä alan tekijöistä selvisivät 2010-luvulle kuivin jaloin.

Uuden genren lanseerasivat tietämättään esimerkiksi Faith No Moren alternative metal ja Rage Against the Machinen rap rock. Sepulturan metalliklassikoksi nostettu Chaos A.D. -albumi määritteli myös keskitempoisuudessaan ja riffiensä pomputtavuudessa nuustiksen ääriviivoja. Bändin seuraava albumi Roots olikin sitten jo rehellisesti sitä itseään.

Nu metal oli tietyllä tavalla vallankumouksellista: soittaakseen raskasta sähkökitaramusiikkia ei välttämättä tarvinnut enää osata soittaa virtuoosimaisesti. Lisäksi aiemmin niin monipolvisiksi sävelletyt metallibiisit eivät nuustiskäsittelyssä tarvinneet kuin pari osaa. Pääasia, että asenne, soundit ja efektit olivat riittävän vihaisia ja angstisia. Kokonaisuuden kruunasivat sieltä täältä esiin puskeneet huutorap-säkeistöt, jotka viimeistään kaatoivat perinteistä metallia kannattaneiden körmyjen kupit.

Nu metal -nimikkeen alle niputettiin paljon toisistaan soundillisesti, ideologisesti ja imagollisesti poikenneita bändejä. Yhtäläisyyksiä esimerkiksi Kornin, Deftonesin, Hed(PE):n, Papa Roachin, Limp Bizkitin, Sevendustin, Linkin Parkin ja Static X:n välillä olivat lähinnä soittajiensa perinteisestä metallilookista eronneet habitukset ja sähkökitaroiden alavireisyys.

Suomen musiikkikentässä oltiin 1990-luvun loppupuolelle tultaessa valmiita. Nu metaliksi luettavia bändejä perustettiin Helsingistä Rovaniemelle. Tampereella laitettiin pystyyn kaiken tyylisiä alternative-yhtyeitä sisältänyt Treunion-kollektiivi, joka laajeni 2000-luvun alussa Helsingin Helunion-haarakonttoriksi. Treunion-klubit Tampereen Yo-talolla ja Klubilla keräsivät toistuvasti lähiseudun altsunuoret yhteen.

Treunioniin kuului muun muassa Velcra, jonka EMI-yhtiön kautta julkaisema esikoisalbumi Consequences of Disobedience (2002) on rap metalia kiukkuisimmillaan. Bändi kiersi Eurooppaa taajaan 2000-luvun alussa. Kotimaan ulkopuolelle tähysi myös Treunioniin kuulunut tamperelainen Killpretty, jonka esikoislevy The Art of Letting Go (2006) julkaistiin venäläisen Kapkan-yhtiön kautta. Myös Disco Ensemble -yhtye kuului Treunioniin, jonka TreCords-merkin kautta julkaistiin bändin Ghosttown Effect -ep (2001). Ep:llä bassoa soittanut Jami Westergård musisoi nykyään Herra Ylppö ja ihmiset -bändissä.

Video ei ole enää saatavilla

Velcra: My Law (live) (levyltä Consequences of Disobedience)

Video ei ole enää saatavilla

Killpretty: All the World Has to Offer (Levyltä The Art of Letting Go)

Video ei ole enää saatavilla

Disco Ensemble: Turpentine (live) (ep:ltä Ghosttown Effect)

Velcra hajosi Hadal-albumin (2007) jälkeen eri suuntiin: solisti Jessi muutti Englantiin, kitaristi O.D. lähti leffa-alalle ja on toiminut leikkajana muun muassa Sauna-elokuvassa. Rumpali Herranen on tuottanut lukuisia kotimaisia metallilevyjä. Killprettyn musiikista vastannut kitaristi Samuli Peltola on viime vuosina keskittynyt menestyksekkäästi Medeia-bändinsä luotsaamiseen, rumpali Antti Hietala löysi kodin Tigerbombsin ja I Was a Teenage Satan Worshipperin kannujen takaa ja solisti Antti Westman on tehnyt sekä soolouraa että laulanut Brightboy– ja Jalava-yhtyeiden riveissä.

Treunionin äärimetallisempaa laitaa edusti teuvalainen Nicole-yhtye, joka on liukunut nu metalista siihen brutaaliin ilmaisuun, josta bändi nyt tunnetaan. Etelä-Pohjanmaan suunnalta tuli myös toinen Treunion-uusiometallibändi Discore.

Video ei ole enää saatavilla

Nicole: Lahja (ep:ltä Lahja, 2000)

Video ei ole enää saatavilla

Discore: Rautakahle (ep:ltä Palava, 2004)

Treunioniin kuului myös rapia, metallia ja funkia yhdistellyt Oxygenol-yhtye, jonka basisti Lasse Lindfors värvättiin Disco Ensembleen. Solisti Hakim Hietikko matkasi ensin April-yhtyeeseen ja sen jälkeen For the Imperium -bändiin, jonka major label -debyytti on tätä kirjoittaessa ulkona. Oxygenolin kitaristi J-P Cavonius on sittemmin nauhoittanut joka toista helsinkiläistä demobändiä Munkkiniemen MD-studion talonmiehenä sekä soittanut The Scaramangasissa ja Bat Attackissa.

Video ei ole enää saatavilla

Oxygenol: Spineless Creep (demo, 2002)

Kotimaisia nu metal -nimikkeen alle mahtuvia levyjä oli tehty 2000-luvun vaihteen buumia aiemminkin. Kyyrian kakkosalbumi A.L.I.E.N (1997) kurotteli moneenkin alternative rockin subgenren suuntaan, ja se sisältää kenties suomi-nuustiksen hienoimman biisin Centerpiecen sekä maukkaan Mouthful of Dust -riffittelyn.

Kyyriakin haki lähtökohtaisesti elintilaa Suomen ulkopuolelta: A.L.I.E.N. julkaistiin saksalaisen Gun-yhtiön kautta, joka on myöhemmin napannut rosteriinsa Suomesta muun muassa HIMin ja Lovexin.

Video ei ole enää saatavilla

Kyyria: Mouthful of Dust

Kyyrian jäsenet sinkoutuivat bändin hajoamisen jälkeen uusiin ympyröihin: kitaristi Mikael Tanner perusti uuden, 1990-lukulaista alternativea soittavan Cro Loner -yhtyeen, rumpali Gas pestattiin HIMiin, basisti Nicu ja synisti Sande Amorphisiin ja solisti Ville Tuomi Suburban Tribeen ja myöhemmin Leningrad Cowboysiin. Suburban Triben Manimal-albumi (2004) on muuten tyylipuhdasta nuustista.

Video ei ole enää saatavilla

Sub Urban Tribe: Swallow (levyltä Manimal)

Myös suomalaisen rockin eturiviin noussut Sara-yhtye aloitti nu metalilla.

Video ei ole enää saatavilla

Sara: Seuraa (Live, Jyrki-tv-ohjelma) (levyltä Narupatsaat, 1999)

Ja joka genreä kokeillut Apulanta vieraili niin ikään ostoskeskushevin maailmassa Heinola 10 -levyllään (2001).

Video ei ole enää saatavilla

Apulanta: Ruhtinaat (levyltä Heinola 10)

Isot levy-yhtiöt heräsivät nuorisoa ravistelleeseen uusiometallikuumeeseen. Sony Musicin vastaus Rage Against the Machinelle oli Panic I.C., jonka kitaristi Ollista tuli Jyrki-ohjelman Molli-Olli. Universal signasi KMA-yhtyeen, jonka rumpali Oze paukuttaa nykyään Iconcrashissa. Basisti Harto puolestaan palkattiin juontajaksi Subtv:llä pyörineeseen Touhutippa-ohjelmaan. KMA:n ydinporukka perusti myös perinteisempää metallia soittaneen Heaven’n Hell -bändin.

Video ei ole enää saatavilla

KMA: Pommeja (Levyltä Ääripäät, 2002)

1990-luvun nu metal -räjähdyksestä saatiin joitain kansainvälisiäkin selviytyjiä, vaikka genren kuolemaa ennustettiin jo ennen vuosituhanteen vaihdetta. Linkin Park on kaupallisilla mittareilla planeetan isoimpia rockbändejä, Korn julkaisee tänä syksynä uutta materiaalia, Papa Roach on pistänyt ulos levyjä melkein joka toinen vuosi, Limp Bizkitiltä tuli menneenä kesänä uusi albumin, Sevendust kiertää edelleen maailmaa ja Deftones on lisännyt levy levyltä soundiinsa kerroksia ja sävyjä.

Lopuksi video amerikkalaisyhtyeeltä, joka ei selvinnyt nu metal -hyökyaallosta.

Video ei ole enää saatavilla

Deftones esiintyy Helsingin The Circuksessa 30.8. 

Kirjoittaja soitti 2000-luvun alussa Treunioniin kuuluneessa Damet-nuustisbändissä ja sen jälkeen April-yhtyeessä.

Miikka Koivisto / Disco Ensemble 5.7.2008 Ruisrock, Turku