King Krule, tervetuloa!

Syksyllä 2011 äänestimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#40 Coldplay (–17)

Mikä: Yksi 2000-luvun suosituimmista yhtyeistä, jota tuskin tarvitsee sen suuremmin esitellä.

Kauan odotettu: Koko 2000-luvun ajan.

Tuleeko: Ehkä kesällä 2020, kun Helsingin Olympiastadion on saatu remontoiduksi. Mikään muu paikka Suomessa ei ole yhtyeelle tarpeeksi iso. Tarinan mukaan Coldplay oli muutama vuosi sitten tulossa Hartwall Areenaan, mutta viikonloppu oli jo varattu monsteriautoille.

Video ei ole enää saatavilla

#39 Sun Kil Moon (+29)

Mikä: Entisen slowcore-mestarin ja nykyisen tajunnanvirtaänkyrän ja Vaikean Ihmisen Mark Kozelekin folk-akti, joka samaan aikaan on ja ei ole synonyymi kaikille Kozelekin nykytekemisille.

Kauan odotettu: Vuodesta 2001, jolloin Kozelekin edellinen yhtye Red House Painters käytännössä vaihtoi nimensä ja jatkoi toimintaa korealaisen höyhensarjan nyrkkeilijän Sung-Kil Moonin mukaan nimettynä Sun Kil Moonina.

Tuleeko: Periaatteessa on jo tulossa: Sun Kil Moon on yhtä kuin Kozelek, joka esiintyy soolona Savoy-teatterissa lokakuussa, mutta soittaa Sun Kil Moonin musiikkia. Vuoden 2014 konsertti jäi yritykseksi Kozelekin suivaannuttua ääniteknikkoihin soundcheckissä. Kozelekin uusin levy ilmestyi toukokuussa ja on julkaistu hänen omalla nimellään, vaikka se on tyyliltään identtinen parin edellisen Sun Kil Moon -levyn kanssa. Että päätä siinä sitten.

Video ei ole enää saatavilla

#38 Sampha (uusi)

Mikä: Draken, Kanye Westin ja Solangen levyillä laulanut ja The xx:ää ja Chairliftiä remiksannut lontoolainen soul-laulaja ja tuottaja, jonka musiikissa on TV on the Radiota ja tunnetta.

Kauan odotettu: Hype ehti kiehua vuodesta 2013 asti, kunnes yksikään indiefani ei päässyt saati halunnut päästä pakoon Process-levyn singlejä Blood on Me ja (No One Knows Me) Like the Piano. Lopullisena sinettinä levy voitti vuosi sitten Mercury-palkinnon.

Tuleeko: Kaikki oli jo valmiina, kunnes Suuri Flow-myrsky tuli ja pilasi. Paikkaava keikka lienee lähitulevaisuudessa itsestäänselvyys.

Video ei ole enää saatavilla

#37 Panda Bear (uusi)

Mikä: Lissabonissa asuva Noah Lennox, Animal Collectiven merkittävintä soolouraa tehnyt neljännes.

Kauan odotettu: Vuoden 2007 Person Pitch -levy valmisteli indieyleisön korvia Animal Collectiven Merriweather Post Pavilionia varten ja osoitti, ettei Lennoxin oma materiaali kalpene lainkaan pääbändin tekeleiden rinnalla.

Tuleeko: Lennoxin houkutteleminen Portugalista Pohjois-Eurooppaan on ollut yllättävän vaikea tehtävä. Edesmenneen H2Ö:n ympärillä pyöri huhuja tai ainakin toiveita, mutta Lennox on käynyt edes Ruotsissa viimeksi vuonna 2010. Sopivia keikkapaikkoja kyllä piisaisi: Panda Bear on soittanut viime vuosina niin Berliinin Berghainissa kuin New Yorkin MoMassa ja Music Hall of Williamsburgissa.

Video ei ole enää saatavilla

#36 Spoon (+9)

Mikä: Neljännesvuosisata sitten Texasin Austinissa perustettu bändi, joka yhdistelee melodista kitararockia kokeelliseen ilmaisuun. Kuulostaa siltä mitä onkin: power pop -yhtyeeltä, joka on ottanut nimensä Canin kappaleesta.

Kauan odotettu: Viitisentoista vuotta. Vuoden 2007 Ga Ga Ga Ga Ga -albumi taisi haravoida täydet pisteet niin Rumbasta, Soundista kuin SUE-lehdestäkin.

Tuleeko: Vaikeaa, muttei mahdotonta. Bändi on ollut kotimaassaan reilut kymmenen vuotta top 20 -kamaa, mutta on löytänyt aikaa maailman kiertämiselle – Australiaa ja Etelä-Amerikkaa myöten. Viime vuonna bändi soitti Euroopassa yli 30 keikkaa, lähimmät Norjassa ja Tanskassa.

Video ei ole enää saatavilla

#35 Johnny Jewel (uusi)

Mikä: 43-vuotias John Michael Padgett, Italians Do It Better -levy-yhtiön perustaja, mestarmieli Chromaticsin, Glass Candyn ja Desiren takana ja viime vuosina myös soolomuusikko ja soundtrackintekijä.

Kauan odotettu: Bändiensä kanssa Jewelin on saattanut jo nähdä Suomessa, mutta soolokeikka on alkanut kiinnostaa hänen tehtyään musiikkia viime kesänä Twin Peaks: The Returniin. Tänä talvena ilmestyi soololevy Digital Rain.

Tuleeko: Vaikea sanoa. Ainakaan tähän mennessä Jewel ei ole tehnyt keikkoja soolomateriaalinsa tiimoilta.

Video ei ole enää saatavilla

#34 Alvvays (uusi)

Mikä: Perinteensä läpikotaisin tunteva torontolainen indiepop-bändi.

Kauan odotettu: Viime syksynä ilmestynyt kakkoslevy Antisocialites ja sen huippukappaleiden nippu lunastivat nimettömän debyytin (2014) luomat odotukset.

Tuleeko: Miksei. Ainakin Alvvays olisi erittäin hyvää viihtymismusiikkia maamme indiefestivaaleille.

Video ei ole enää saatavilla

#33 Adele (+58)

Mikä: Aikamme suurin popdiiva.

Kauan odotettu: Ensilevystä 19 alkaen, eli jo kymmenen vuotta.

Tuleeko: Ei varmaan pitkään aikaan, mutta mahdollisesti joskus. Adele kärsii pahasta ramppikuumeesta, minkä lisäksi hänellä on ollut ongelmia äänensä kanssa. Mutta toisaalta Adele on vasta 30-vuotias ja voi hyvin jatkaa uraansa melkein puoli vuosisataa. Ehkä siis ehtii joskus tännekin.

Video ei ole enää saatavilla

#32 The Strokes (–7)

Mikä: Vuosituhannen vaihteessa kitararockin ”pelastanut” ja New Yorkin pelastanut kvartetti.

Kauan odotettu: Keväästä 2001 alkaen, jolloin bändin esikois-ep The Modern Age hullaannutti niin diskohileet kuin kriitikotkin.

Tuleeko: The Strokesin edellisestä levystä on jo viisi vuotta aikaa, seuraavaan liittyy epämääräisyyttä, eikä bändi ole kiertänyt viime vuosina kovinkaan ahkerasti. Kyseessä on silti sen luokan mahatapaus, että eiköhän jokin Suomen suurista festivaaleista – ehkä todennäköisimmin niistä rock-mielisin eli Provinssirock – vielä jonain vuonna pulita itsensä kipeäksi.

Video ei ole enää saatavilla

#31 Sleater-Kinney (uusi)

Mikä: 1990-luvun Riot grrrl -liikehdinnän bändeistä viimeisiä ja suurimpia. Oli tauolla vuodet 2006–2014 ja palasi levytyskantaan vuonna 2015 hukkaamatta mitään vanhoista vahvuuksistaan. Tällä välin bändin laulaja-kitaristi Carrie Brownsteinista oli ehtinyt tulla Portlandia-tv-sarjan tähtikäsikirjoittaja.

Kauan odotettu: 1990-luvun puolivälistä.

Tuleeko: Vaikeaa vaan ei mahdotonta. Paluunsa jälkeen bändi on tehnyt Euroopassa tasan yhden festivaalikeikan (Primavera 2015) ja pienen nipun klubikeikkoja (mm. Lontoo, Berliini, Amsterdam). Brownstein on lupaillut uutta levyä ensi vuoden alkuun. Jos sitä seuraa jäntevämpi Euroopan-kiertue, ainakin Sideways-toimistossa toivottaneen kalenterivoittoja ja tehtäneen tarjouksia sormet syyhyten.

Video ei ole enää saatavilla

#30 Taylor Swift (uusi)

Mikä: Kantrin ihmelapsesta popin megatähdeksi vuosien varrella kasvanut laulaja-laulunkirjoittaja.

Kauan odotettu: Kuranttien kantritähtien koukkailut Eurooppaan ovat ylipäätään aika harvinaisia, joten realistisesti Swiftiä on odotettu tänne noin kahdeksan vuotta, Speak Now -albumista lähtien.

Tuleeko: Swift on tuoreimmilla kiertueillaan esiintynyt Euroopassa vain suurimmissa kaupungeissa ja suurimmilla stadioneilla. Juuri Yhdysvalloista käynnistynyt Reputation-kiertue käsittää surkeat kuusi keikkaa Euroopassa, kaikki Brittein saarilla. Eli ei tule.

Video ei ole enää saatavilla

#29 Mitski (uusi)

Mikä: Brooklyniin päätynyt japanilais-amerikkalainen rock-muusikko, jonka soitossa ysärin collegerock kuuluu vahvasti.

Kauan odotettu: Viimeistään vuodesta 2016, jolloin läpimurtolevy Puberty 2 ilmestyi.

Tuleeko: Ennen pitkää. Mitski on kiertänyt Eurooppaa taajaan, ja Sidewaysin tai Flow’n luulisi buukkaavan artistin lähivuosina. Klubikeikkakaan ei ole poissuljettu, sillä kokoonpano on pieni.

Video ei ole enää saatavilla

#28 Jim O’Rourke (uusi)

Mikä: Chicagolaislähtöinen, useita vuosituhannen taitteen amerikkalaisia indieklassikoita (Wilco, Smog, Joanna Newsom) äänittänyt ja tuottanut erikoismies, joka on soolourallaan touhunnut yhtä sun toista noisesta Burt Bacharach -covereihin. Soolotuotannosta tunnetaan parhaiten Drag Cityn julkaisemat viisi poplevyä, joista vuoden 2001 Insignificancea pidetään yleisesti indieklassikkona.

Kauan odotettu: Jim O’Rourke on kyllä käynyt Suomessa, mutta vain Sonic Youthin rivijäsenenä Ilosaarirockissa 2003. Suomessa hänen suosionsa indie-nörttien keskuudessa lieneekin karttunut juuri Sonic Youth -yhteistyön kautta.

Tuleeko: Epätodennäköiseltä näyttää. O’Rourke on lentopelosta kärsivä erakkoluonne, joka on asunut jo liki 20 vuotta Japanissa. Hän viihtyy parhaiten tokiolaisessa Steamroom-studiossaan tai paikalliskiertueilla uudessa kotimaassaan. Viime syksynä suomalaiset O’Rourke-fanit hieraisivat tosin silmiään, kun ruotsalaisen Extravagans-festivaalin esiintyjälistasta löytyi myös O’Rourken nimi. Kävi kuitenkin ilmi, että tapahtumassa vain esitettiin hänen sävellyksensä.

Video ei ole enää saatavilla

#27 Guided by Voices (–11)

Mikä: Kaikkien janoisten sankari Robert Pollard sekoittaa varhaista R.E.M.:iä, The Whota ja miljoonaa unohdettua voimapopbändiä ja julkaisee levyjä useammin kuin sinä vaihdat sukkia.

Kauan odotettu: Ainakin 1990-luvulta lähtien. Vaikka taso vaihtelee, Pollard (ja keitä bändissä nyt sillä viikolla sattuu olemaankin) on yksi suurimpia jenkki-indien sankareita.

Tuleeko: Vaikeaksi menee: kuluvalla vuosikymmenellä bändi on hajoillut ja kasautunut uudelleen ja tehnyt vain yhden keikan Yhdysvaltojen ulkopuolella. Jostain syystä se nähtiin vuoden 2011 Øya-festivaalilla Oslossa. Sitä edeltävänä kahdeksana vuonna se ylitti Kanadan rajan vain kahdesti. Edellisestä Euroopan-kiertueesta on 15 vuotta.

Video ei ole enää saatavilla

#26 Weyes Blood (uusi)

Mikä: Natalie Mering, ihan juuri kolmekymppinen pehmopsykedelikko ja kevytprogeilija Santa Monicasta.

Kauan odotettu: Kiinnostus roihahti vuoden 2016 Front Row Seat to Earth -levystä ja erityisesti sen Do You Need My Love? -huippulaulusta ja on sittemmin ottanut lisäkierroksia Ariel Pinkin kanssa tehdystä ep:stä ja keikkasettiin ilmaantuneista Moonlight Shadow’sta ja Vitamin C:stä.

Tuleeko: Viimeistään seuraavan levyn aikaan Suomen-keikalle ei pitäisi olla esteitä tai hidasteita.

Video ei ole enää saatavilla

#25 Grandaddy (uusi)

Mikä: Indierockyhtye Modestosta Kaliforniasta.

Kauan odotettu: Suomesta löytyy naivistisen indiepsykedelian pikkuklassikosta The Sophtware Slumpista (2000) hullaantunut kiihkomielinen Grandaddy-seuraajakunta, joka on pitänyt käsiään ristissä vuoden 2012 comebackistä lähtien.

Tuleeko: Hetken näytti paremmalta, nyt taas heikommalta. Yhtyeen basisti Kevin Garcia kuoli vuosi sitten vappuna, minkä jälkeen Grandaddy perui tulevat keikkansa, eikä ole antanut ennustetta tulevaisuudestaan.

Video ei ole enää saatavilla

#24 Chance the Rapper (uusi)

Mikä: Chicagolainen hyvästä ja voimauttavasta meiningistään tunnettu räppäri Chancellor Bennett (s. 1993), joka sai aikoinaan urahaaveilleen tsemppiä itseltään Barack Obamalta (Bennettin isä työskenteli tämän avustajana senaatissa). Sittemmin Bennett on kirjoittanut kappaleita muun muassa Kanye Westin Life of Pablo -albumille.

Kauan odotettu: Enemmistö vuoden 2013 Acid Rap -mixtapesta ja loput vuoden 2016 The Colouring Book -debyyttialbumista lukien. The Colouring Book oli ensimmäinen vain striimauspalveluissa julkaistu albumi, joka nousi Billboardin top 10:een ja voitti Grammyn.

Tuleeko: Chance on tyypillinen amerikkalainen räppitähti, jonka saaminen Eurooppaan on kiven takana ja vaivannäöstä kiitos on usein peruminen – kuten Øya ja Way Out West huomasivat vuosi sitten. Flow ei ollut Chancea buukannut ja välttyi perumiselta. Todennäköisin syy on artistin täkäläisen vetovoiman ja keikkapalkkion välinen epäsuhta. Se lienee merkittävä hidaste Suomen-keikoille myös jatkossa.

Video ei ole enää saatavilla

#23 Dead Can Dance (+72)

Mikä: Brendan Perryn ja Lisa Gerrardin yrmystä keskiaikagotiikasta etnisiä ulapoita kohti seilannut taiderockyhtye.

Kauan odotettu: Mustahuulisimmat varmaan jo vuoden 1984 debyytistä saakka, esoteerisempi yleisö kenties 1990-luvulta, jolloin kaksikon ilmaisu karisti viimeisetkin yhteytensä klassiseen rockilmaisuun.

Tuleeko: Voipa hyvinkin tulla! Maailma on pienentynyt siinä missä Dead Can Dancen ilmaisu on laventunut, joten ilmeisesti tänä syksynä uuden albumin julkaiseva yhtye voisi hyvin tulla Suomeenkin. Musiikkinsa puolesta sopisi monen hyvinkin erilaisen festivaalin ohjelmistoon, tosin Kalajoen Juhannuksen tuskin kannattaa tarjouspyyntöä jättää.

Video ei ole enää saatavilla

#22 Eminem (+47)

Mikä: Eminem.

Kauan odotettu: Parikymmentä vuotta.

Tuleeko: Eminemin kesän keikat Skandinaviassa ovat ensimmäiset 17 vuoteen. Seuraava, edes spekulatiivinen mahdollisuus saada Eminem Suomeen lienee siis noin vuonna 2035.

Video ei ole enää saatavilla

#21 King Krule (uusi)

Mikä: Archie Marshall, 23 vuotta, mölinälaulaja, pisamanaama ja ihmelapsi Etelä-Lontoosta.

Kauan odotettu: Pikkuklubeille vuoden 2011 nimettömästä esikois-ep:stä lähtien, isommille areenoille vuoden 2013 esikoisalbumista 6 Feet Beneath the Moon.

Tuleeko: Todennäköisesti ennen pitkää. Etelä-Suomen Krule-fanit rukoilevat Flow’n tai Sidewaysin – tai esimerkiksi Tavastian – ehtivän ennen Ilosaarirockia, jonka monipuoliseen linjaan brittinuorukainen sopisi paremmin kuin hyvin.

Video ei ole enää saatavilla

Coldplay vastaa plagiaatiosyytöksiin kylmällä katseella.

Kaiketi koko 2000-luvun suurimman bändin hittibiisi, joka ei omalaatuisuudessaan ole edes yhtyeen paras tekele, mutta varmaankin tunnetuin ja tarttuvin.

”For some reason I can’t explain
I know Saint Peter won’t call my name
Never an honest word
But that was when I ruled the world”

Kesällä 2008 ilmestynyt Coldplayn neljäs albumi Viva la Vida or Death and All His Friends meni suoraan listaykköseksi lähes kaikissa mahdollisissa maissa, paitsi Suomessa. Toki suomalaisen listan kakkossijaan syynä lienee se, että julkaisupäivä oli kaikkialla sama, mikä tarkoitti Suomessa kahta päivää lyhyempää listaviikkoa. Levystä puhuttiin jo etukäteen lähes yhtä paljon bisnestapauksena kuin taiteellisena kokonaisuutena, mutta se ei laskenut yhtään levyn musiikillista tasoa.

Itse arvion levyn Sue-lehteen toiseksi parhaalla arvosanalla ja päätin arvioni lauseeseen ”A Rush of Blood to Headin (2002) yksittäisten loistobiisien jatkumoa ei uutukaiselta löydy, mutta kokonaisuutena levy on Coldplayn paras albumi.”

Seison edelleen sanojeni takana ja ei ollut mitenkään itsestäänselvyys, että valitsin tähän äänestykseen Coldplaylta juuri Viva la Vidan. Äänestin biisiä ehkä siksi, että miellyttävän staccato-viulusektion ympärille rakennettu biisi erottuu toteutuksellaan lähes kaikesta muusta Coldplay-tuotannosta ja on erilaisuudessaan omalaatuinen poikkeus tummasävyisemmän tuotannon joukossa. Coldplayn biisejä yleensä kuljettavat kitarat ja pianot ovat poissa ja sovituksensa takia biisi on monesti heitetty barokkipopin kategoriaan.

Vokalisti Chris Martinin kirjoittamassa tekstissä on raamatullisia viittauksia ja tarina huipentuu Martinin havaintoon kuinka hän ei olekaan valittujen listalla eikä Pyhä Pietari huudakaan hänen nimeään. Q Magazinen haastattelussa Chris Martin analysoi enemmänkin uskontojen ”lopuksi hyvät teot palkitaan” -ajatusmallia ja vitsaili omasta pahuudestaan bändihommissa.

Ehkäpä tekstissä ja kommentoinnissa olikin jotain syvällisempää ja omantunnonpuhdistusta, sillä Viva la Vidaa on useammin kuin kerran syytetty plagiaatiksi. Kitaristi Joe Satriani haki oikeusteitse selvitystä onko Viva la Vidassa riittävästi yhteyksiä Is There Love in Space? -instrumentaaliinsa, mutta lopullisen sovun asia sai oikeussalin ulkopuolella. Prosessin ollessa vielä kesken Cat Stevens pohti Foreigner Suite -mammuttinsa loppuosan yhtäläisyyksiä Viva la Vidaan, mutta jäi odottelemaan ensin Satriani vs. Coldplay -tapauksen lopputulemaa ja lopulta myöntyi, että Coldplay on plagioinut biisinsä vahingossa.

Omaksi tekeleekseen Viva la Vidaa on väittänyt myös amerikkalainen bändi Creaky Boards ja yhtäläisyyksiä on löytynyt myös italialaisen Giovanni Battista Pergolesin sävellykseen, mutta hän ei ole vaatinut asiasta selvitystä, koska kuoli vuonna 1736.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

Coldplaylta äänestettiin myös kappaleita Clocks, High Speed ja The Scientist.

Ei olisi Chrisistä aikoinaan uskonut.

Chris varttuu viisilapsisessa perheessä Devonissa Isossa-Britanniassa. Äiti työskentelee musiikinopettajana, isä kirjanpitäjänä.

19-vuotiaana Chris aloittaa yliopisto-opinnot Lontoossa. Koulussa hän tutustuu Jonnyyn, Williin ja Guy’hin. Nopeasti he huomaavat pitävänsä samoista yhtyeistä. Ei siis mikään ihme, että he päättävät alkaa soittaa yhdessä.

Aluksi he ovat Pectoralz, sen jälkeen Starfish, lopulta he ryhtyvät yhteisymmärryksessä Coldplayksi.

Jo heidän debyyttialbumiaan ennakoivasta Yellow-singlestä tulee jättimenestys.

Mutta mitä Chrisille kuuluu nyt?

Hänen elämänsä on kääntynyt ylösalaisin.

Chris on naimisissa Hollywood-tähti Gwyneth Paltrow’n kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta. He omistavat asunnot Lontoosta, New Yorkista ja Los Angelesista.

Chrisin ansioluettelosta on tullut hämmästyttävän pitkä. Hän on vieraillut Simpsoneissa, eläinsuojelujärjestö Peta on taannoin valinnut hänet vuoden seksikkäimmäksi vegaaniksi, mutta ennen kaikkea hän on rikastunut Coldplayn kanssa tekemällään musiikilla.

Vuonna 2000 julkaistu Yellow tiivistää Coldplayn hiteistä olennaisimman. Se on yltiösentimentaalinen ja mieleenpainuva. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana kappale.

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 125 Friendly Fires – Hawaiian Air

Friendly Firesin kakkoslevy oli aurinkoista elektropoppia, joka unohtui hetkessä, mutta tulevien kesien soittolistoille voi sisällyttää ainakin trooppisesti jossain Karibianmeren yllä liihottavan Hawaiian Airin. Tyhmässä videossa ollaan lentokoneessa, vaikka pitäisi ratsastaa monivärisillä jättipapukaijoilla Galapagos-saarten rannikolla. Tai jotain vielä kivempaa. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 124 Suvi Isotalo – Vastarakastuneet

Suvi Isotalon oivaltaminen vaati kaksi soolokeikkaa. Molemmilla kerroilla se ratkaiseva kappale oli P.S. Maj’lle -albumin päätösraita, pianoballadi Vastarakastuneet, jossa tiivistyy Isotalon merkittävin avu: kaiken vakavuuden ja mahtipontisuudenkin takaa pilkistävä huumori. Laulu, joka kuulostaa joka kerta siltä kuin se syntyisi siltä istumalta, ei voi olla huono. (Antti Lähde)

Syyskuussa julkaistu PS. Maj

Voit kuunnella Vastarakastuneet Spotifyn kautta tästä.

# 123 Moonface – Return to the Violence of the Ocean Floor

Ajattelin aluksi, että kappale käsittelee taiteen ja yleisönkosiskelun välistä tasapainoa. Luulin keksineeni hyvän selityksen – laulussa mainittu henki valuu joskus hiekkana rannalle, jossa meri kohtaa maan ja ”yleisön”. Joskus tekee taas mieli palata meren väkivaltaiselle pohjalle, hankalan taiteen pariin. Väärin. Laulu kertoo Spencer Krugin mukaan itsemurhasta. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 122 Ladytron – White Elephant

White Elephantin tunnistaa parissa sekunnissa ehdaksi Ladytroniksi. Palkeiden välistä tihkuu kuitenkin joukko uusia sävyjä – auringon säteitä, herääviä tunteita. Vaikka yleistunnelma on odotetun kolho, kappaleen huokoinen majesteettisuus vihjaa Ladytronin löytäneen musiikkiinsa sellaista inhimillistä lämpöä, jota yhtye on sekä etsinyt että väistellyt läpi uransa. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 121 Ruudolf & Karri Koira – Mammat riivaa

Danza Kuduro oli jo sellaisenaan täysin kelvollinen osanottaja tällä listalla, mutta Ruudolfin ja Karri Koiran huikea lokalisointi nostaa hommat ihan uusille tasoille! Vaikka biisiä ei edes julkaistu Youtube-videota virallisemmin, se lukeutuu silti helposti vuoden 2011 kesähittien joukkoon. Täysin ansaitusti. Etenkin virallisen tanssin esitelleen videon ansiosta. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 120 Wilco – Art of Almost

Wilcon paras kappale vuosiin on nimetty oudosti. Art of Almostilla kun mikään ei ole melkein vaan kaikki on justiinsa justiinsa. Seitsemässä ja puolessa minuutissa opus kasvaa rumpuloopista puoliorgaaniseksi poplauluksi huipentuen Nels Clinen pitkään sooloon. Samalla se todistaa Wilcon olevan vuonna 2011 parempi Radiohead kuin nykyinen Radiohead itse. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 119 The Lonely Island – Jack Sparrow

Huumorimusiikki on vaikea laji. Monet sen klassikoista panostavat lähinnä lyyriseen antiin, musiikin toimiessa lähinnä tarjottimena, jolla pihvi tarjoillaan. Lonely Islandin nerouden ydin piilee siinä, että ellei kuuntelisi sanoja, sen voisi helposti uskoa olevan tosissaan tehtyä modernia rytmimusiikkia. Michael Bolton pistää itsensä upeasti peliin vierailullaan. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 118 Coldplay – Princess of China (feat. Rihanna)

Chris Martinin johtaman supertähtinelikon viides albumi kuulosti aiempia helpommalta popilta. Miellyttävään virtaan mahtui onneksi pari yhtyeen parhaiden kappaleiden seuraksi kelpaavaa hetkeä, joita bändi voi tykittää stadioneilla. Rihannan kanssa esitetty Princess of China hymyilyttää syntetisaattorien ja eeppisen kertosäkeen voimin. Nautittavaa. Ja säväyttävää. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 117 Anna Abreu – Stereo

Kultasormi-lokeroon tipahtavan Jukka Immosen yhdessä brittituen kanssa kirjoittama Stereo jatkoi Hysterian aloittamaa Abreun rynnistystä. Kappale kipusi pophittien sarjassa joka suhteessa vuoden valioiden kastiin. Kertosäe paisuu suorastaan taivaallisen nostattavaksi ja Raaseporin linnassa kuvattu videokin on ilmiselvistä gagaismeistä huolimatta kunnianhimoinen. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 116 Rival Sons – Pressure & Time

Basisti Robin Everhart on tässä se sankari. Svengaa kuin Lee Sklar Billy Cobhamin Stratuksella. Tämän ensi kertaa kuullessa tuli aivan sama olo kuin ensi kertaa Rancidille altistuessa. Myös Rancidin kantava voima oli basisti. Rival Sonsissa on kaikki muukin kohdillaan, laulajan kukkoilua, rumpalin nännikomppia ja kitaristin kliseevapaata sooloilua myöten. Rockia. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 115 Zombi – Escape Velocity

Pittsburghilais-duo Zombi löytää Escape Velocityssä sisäisen Kraftwerkinsä. Rumpuihin ja syntetisaattoreihin kutistettu soitinarsenaali ei kuitenkaan ohenna elävän kuolleen soundia, vaan kasarivaikutteinen, mutta silti moderni elektroninen rock muodostuu hyvinkin monitahoiseksi. Lääkärin määräyksestä levyllinen päivässä akuuttiin savolaisen Aavikon puutostilaan. (Sami Sankilampi)

Toukokuussa ilmestynyt Escape Velocity on Zombin neljäs albumi.

Kuuntele Escape Velocity Spotifyn kautta tästä.

# 114 Shabazz Palaces – Swerve… the Reeping of All That is Worthwhile (Noir Not Withstanding)

Shabazz Palaces -nokkamies Ishmael Butler todistaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä uusiutua. Digable Planetsin kanssa briljanttia jazzilla sävytettyä rappia tehnyt Butler on noussut viime vuosina uudelleen otsikoihin raikkaan abstraktilla hiphopilla taituroivan Palacesin kanssa. Swerve… on hyönteisrobottiarmeijan kanssa tehty päivitys kultakauden rapista. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Coldplay / Chris Martin 28.06.2011 Where The Action Is, Göteborg, Ruotsi.

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#30 Kasabian

Mikä? Eräs Iso-Britannian suurimmista rockbändeistä on onnistunut kasvamaan lad-rockin varjosta varteenotettavaksi yhtyeeksi.

Odotettu? Edellyttäen, että Kasabiania kuunnellaan Suomessa jossain muuallakin kuin tamperelaisissa brittipubeissa, ehkäpä vuoden 2006 läpimurtolevy Empiresta lähtien.

Tuleeko? Yhtyeen suosio tuntuu rajoittuvan lähinnä kotimaahansa, ja se onkin käynyt Skandinaviassa vain parilla festivaalikeikalla. Mahdollisesti joskus – Ruisrockiin tai Provinssiin.

Video ei ole enää saatavilla

#29 My Morning Jacket

Mikä? Jim Jamesin johtama kentuckylaisbändi, jonka musiikki on eklektisyydessään kuin avaruusromun seassa sinkoilevaa alt-countrya tulevaisuudesta.

Odotettu? ”2005: Grooveavaruusseikkailu” -tyyppisestä Z-albumista lähtien.

Tuleeko? Varmasti vielä joskus. Ja täyttää samalla Tavastian.

Video ei ole enää saatavilla

#28 Mariah Carey

Kuka? Nainen, ääni, hitit, hinkit.

Odotettu? 1990-luvun alusta alkaen, jolloin Carey pamahti popsoul-kuningattareksi.

Tuleeko? Tuskin, mutta piipahtihan Celine Dionkin.

Video ei ole enää saatavilla

#27 The Fall

Mikä? Vuonna 1976 perustettu pohjoisenglantilainen bändi, joka on toiminut vaihtelevalla miehistöllä siitä lähtien. Laulaja Mark E. Smith on ainoa vakituinen jäsen ja koko projektin pointti.

Odotettu? Vähintään 1980-luvulta saakka, jolloin bändi julkaisi klassikkoja, kuten Hex Enduction Hour ja This Nation’s Saving Grace.

Tuleeko? Se on aina mahdollista, vielä toistaiseksi. Tänä vuonna piti jo tulla, mutta kiertue peruuntui. Smith alkaa tulla vanhaksi…

Video ei ole enää saatavilla

#26 Stereolab

Mikä? Lontoolainen äänekkäästi ja krautvaikutteisesti suriseva tai bossanovan ja exotican tahtiin rytmittelevä indiepop-bändi.

Odotettu? Jo 21 vuotta.

Tuleeko? Ei. Stereolab jäi määrittelemättömälle tauolle vuonna 2009.

Video ei ole enää saatavilla

#25 The Strokes

Mikä? Vuosituhannen vaihteessa kitararockin ”pelastanut” newyorkilaiskvartetti.

Odotettu? Keväästä 2001 alkaen, jolloin bändin esikois-ep The Modern Age hullaannutti niin diskohileet kuin kriitikotkin.

Tuleeko? Vaikka ylihintainen onkin, niin eiköhän bändi vielä jonain päivänä nähdä Ruisrockin tai Provinssirockin päälavalla.

Video ei ole enää saatavilla

#24 Beyoncé

Kuka? Modernin R&B:n kuningatar.

Odotettu? Sitten diivan tähdeksi tehneen Destiny’s Childin vuosituhannen vaihteen huippuvuosien.

Tuleeko? Elokuussa Beyoncé ilmoitti olevansa raskaana, joten ei ainakaan lähiaikoina.

Video ei ole enää saatavilla

#23 Coldplay

Mikä? Suurin 2000-luvulla aloittanut brittipop-yhtye. Yhdistelee maanläheisyyttä taiteellisuuteen ja maailmojasyleileviä melodioita rehtiin bändisoittoon.

Odotettu? Menestyksekkäästä Parachutes-debyytistä (2000) asti, mutta viimeistään suursuosioon nostaneesta A Rush of Blood to the Head -albumista (2002) lähtien.

Tuleeko? Tokkopa, koska kysyntää isommilla markkinoilla on riittämiin – paitsi tietenkin, jos Mylo Xyloto floppaa täysin ja bändi joutuu makkaraa leivälleen saadakseen kyntämään myös periferiassa.

Video ei ole enää saatavilla

#22 Neu!

Mikä? 1970-luvulla Kraftwerkin sivutuotteena syntynyt kitaristi-kosketinsoittaja Michael Rotherin ja rumpali Klaus Dingerin muodostama yhtye, joka oli luomassa krautrockia sellaisena kuin sen nyt tunnemme.

Odotettu? Neljä vuosikymmentä sitten tuskin kukaan odotteli Neu!:ta Suomeen, sillä yhtye ei tuolloin juuri menestynyt. Vuonna 2010 Rother jatkoi edesmenneen Dingerin perintöä soittamalla Neu!-materiaalia Hallogallo-nimen alla muun muassa Sonic Youth -rumpali Steve Shelleyn kanssa.

Tuleeko? Ei ainakaan ihan heti, sillä Hallogallo-kokoonpanon keikat päättyivät viime joulukuussa, ja tänä vuonna Rother on keskittynyt taideinstallaatioon Japanissa.

Video ei ole enää saatavilla

#21 Mission of Burma

Mikä? Hardcore- ja postpunkin optimaalinen risteytys, 1980-luvun alussa salaman lailla välähtänyt bostonilaisnyrkki.

Odotettu? Vuodesta 2002, jolloin bändi teki comebackin, josta tulikin yllättäen pysyvä.

Tuleeko? Viides studioalbumi tekeillä, joten mahdollista se on. Hengenheimolaisten Pere Ubun ja Gang of Fourin tämänvuotiset Suomen-visiitit antavat toivoa.

Video ei ole enää saatavilla

Vimpaksi eli viimeröiseksi viikon Levyraadissa jäi:

Rihanna feat. Calvin Harris – We Found Love – 3.24 pistettä

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=e560V-O0ifw

Kahden nuoren lahjakkuuden yhteinen hedelmä ei maistunut raatilaisille. Calvin Harris ei selvästikään olisi kuulunut Nuorgamin mahlanjuoksuttajiin. Rihannanhan nämä iloiset lappilaiset unohtivat / jättivät listalta kokonaan.

Juha Tuominen – 5
”Rehellistä tanssipoppista, ei ärsytä ollenkaan, ainakaan vielä. Herätti mussa ysärivibat ja häpeilemättömän tarttuva synabiitti tuo jotenkin mieleen Coldplayn(?!). Yllätyin positiivisesti vaikkei ookaan mun kuppi teetä.”

Niina Virtanen – 1
”Ai tämänkö tekijä on jonkinlainen mahlanjuoksuttaja? Ei tämä meikäläiselle tee muuta kuin juoksuta pois niiden kaiuttimien läheltä mistä tämä jytää, harvoin kuulee näin tyhjänpäiväistä jumputusta. Yleensä tämän genren biisit edes ärsyttävät, mutta tässä ei ole sitäkään sisältöä että jaksaisi vaivautua kiinnostumaan tästä mitenkään. Yleensä karismaattinen Rihannakin kuulostaa lähinnä tylsistyneeltä männävuosien idols-tähtöseltä joka laulaa tässä biisissä vain koska parempiakaan ei ole tarjottu.”

Tanja Oksa – 1
”jumpjumpjumpjump” + autotune-Rihanna = voi surku. Vaikkei Rihannan musiikki koskaan ole kuulunut suosikkeihini (olen väärää kohderyhmääkin), niin jotkut tyttösen biiseistä ovat väkisinkin jääneet takaraivoon pyörimään (Umbrella jne.) Niissä biiseissä on sentään ollut joku koukku, mutta tämä on täysin mitäänsanomaton. Calvin Harris ei pääse lähellekään omaa mahlanjuoksuttaja-listaani, tökin sen kepillä kauemmaksi. Tämä on huonoa popmusiikkia ja ko. biisi on tehty miljoonaan kertaan.”

Toiseksi viimeiseksi eli vimpperöiseksi Levyraadissa tuli…

Lou Reed & Metallica – The View – 3.69

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=8LWtb621DRg

Joni Kling – 7
”Ööh… Onhan tämä dementoituneinta, mitä olen kuullut aikoihin. Mutta kun ei tämä silti huono ole. Tai siis on… ja ei. Metallicalla ja Loulla on molemmilla hävinnyt koherenssin taju aikapäiviä sitten ja tavallaan siksi tämä on niin viihdyttävää: ”taiderockin” kuuluukin olla tehty liiasta yrittämisestä ja höyrypäisistä konsepteista, tässä löytyy molemmat. Eikä mitään ironista diggailua: tässä on oikeasti munaa. Ei heikkohermoisille.”

Jari Mäkelä – 5
”Parasta kuulemaani Metallicaa ja pahinta Reediä sitten 80-luvun. Merkitseekö se jotain? Ei.”

Valtteri Vääri – 1
”Arvoisa Metallica, jos luette tätä, niin voitteko lopettaa musiikin tekemisen? Kiitos jo etukäteen! T. Master of puppets.”

Mutta yksi ymmärtäjäkin löytyi:

Jani Kortti – 10
”Jos sä et tajuu, niin sä et sitten tajuu. Paranee joka kuuntelulla.”

Kolmenneksi viimeiseksi eli vimperöiseksi eli pronssia nappasi tällä viikolla tämä tekele:

Kele feat. Lucy Taylor – What Did I Do – 3.72

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=EFBxZaWZy-k

Aki Pyykkö – 6
”Jos tämä viitoittaa tietä Kelen musiikin tulevaisuudelle, niin hiukan huolestuttaa. Tämänkertaisessa tasapaksuhkossa levyraadissa erottuu kuitenkin hienoisesti edukseen, vaikka video onkin lähinnä tylsä.”

Jan Markus Salminen – 6
”Tätä voisi tanssia maanantain ja tiistain välisenä yönä kännissä yökerhossa, johon on päätynyt vain siksi, ettei parempiakaan paikkoja ole auki. Vähäpukeisista naisista piste plussaa.”

Jaakko Tikari III – 3
”Ihan ok:n kuuloinen. Miinuksia wubstep-taustasta, geneerisestä videosta ja yleisluonteesta.”

Justus Pienmunne – 3
”Voi jumalauta, eikö tuosta raivostuttavasta WOBBLE WOBBLE WOBBLE:sta päästä ikinä eroon!! Kaikkialle sitä tungetaan ja lähes poikkeuksetta musiikkinautinto on pilalla. Bloc Party oli jes, Kelen Boxer oli kanssa jes, mutta nyt ollaan jo tosi tylsillä ja geneerisillä vesillä. Missä on kaikki tunne ja sielu? Ja Lucy Taylor, who?”

Toiseksi vähiten viimeiseksi eli vimpperöiseksi eli toiseksi tuli, ehkä yllättäen…

Coldplay – Paradise – 4.79

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=J6ZWlDks0nQ

Janne Samuli Sirviö – 8
”Kierroksen paras biisi IMO. Hyvä koukku, toimiva tuotanto ja itse kuulun niihin ihmisiin, joille Chris Martinin lauluääni on, noh, hunajaa. Pistää odottamaan koko levyä ja petraa huomattavasti levyn ensimmäisestä sinkusta. Woo-oo-oo-o-oo-o-o-ooo:t toimii taatusti stadioneilla. Kai se on taas sit ensi vuonna mentävä kokemaan se omin korvin!”

Markus Kahila – 5
”Promoteksti ”Taken from the album Mylo Xyloto” kertoo omaa tarinaansa siitä, kuinka kova yritys tässä on tehdä merkityksellistä pop-taidetta. Fantastiljardin dollarin tuotanto antaa kovasti paljon ja isoa, mutta kaikki sisältö onkin sitten pientä ja harmitonta. Meneehän tämä taustalla…mutta mitä tahansa teetkin, älä pysähdy kuuntelemaan hra. Martinin sanoituksia.”

Heikki Kerkkänen – 3
”Kappale, jonka nimi on ”Paradise” ei lupaa koskaan hyvää. Lyriikat ovatkin ehtaa koneen tekemää kuona-ainesta. Taannoin Roxetten ”mama told me”- tason lyriikat herättivät naurunpyrskähdyksiä, mutta pistävät melodiat pelastivat yhtyeen mukavaksi radiopopiksi. Tässä kappaleessa ei valitettavasti ole melodiallisia koukkuja, ja suureelliset äänimatot ”para-para-paradise” – kertosäkeen kohdalla saavat allekirjoittaneen hakemaan lääkkeeksi jotain särmikästä ja persoonallista, jolla huuhdella korvat levyraadin jälkeen. Mitäs sitä löytyisi… jaha, Frank Zappa. Saa kelvata. Aah.”

Ja Levyraadin numero neljän raadin vähiten viimeinen eli vimpperöinen kappale eli voittaja oli tällä viikolla tämä rallatus:

Tom Waits – Bad as Me – 5.76

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=B6Ta3H-ck6s

Niina Virtanen – 8
”Tässä meillä on mies, jolle on jaettu karismaa sellaisella kauhakuormaajalla, että vetäytyisin kananlihalle hepun äänestä vaikka hän vain hyräilisi mainosjingleja vanhoista Walkmaneista. Bad as me:n räkäiset torvet, rouhea huuliharppu ja aina sopivalla tavalla skitsofreniapotilaalta kuulostava Tom tuudittavat synkkenevään syksyyn vallan mainiosti. Ei erityisen romanttinen suomalainen jäärä ihastuu tämän tyyppisestä kierosta ja karusta rakkauslaulusta, tässä on noin biljoonakertaisesti enemmän aitoa tunnetta ja rakastumista kuin edellisessä pilipalipopituksessa.”

Arttu Tolonen – 8
”Takuuvarmaa ja 100% turvallista Tom Waitsiä… Koukku ja koskettavuus puuttuvat.”

Jussi Mäntysaari – 5
”Olisi mahtavaa jos biisin nimi olisi Bad Ass Me. Moukkana en ole koskaan tajunnut Tom Waitsin hienoutta, mutta ihan kivaa kilkutteluahan tämä on, viehko rytmi.”

Tommi Forsström – 2
”Todella ärsyttävä ”Tom Waits yrittää olla niin Tom Waits kuin Tom Waits vain voi” -tyyppinen rykäisy. Olen ehkä nössö, mutta pidän Waitsista huomattavasti enemmän seesteisenä ja nämä väkinäiset äkkivääristelyt ovat minulle musiikillinen vastine ruusukaaleille. Menevät kyllä hyvässä padassa, mutta mielummin noukin pois. Levyn herkistelymatskua odotellessa.”

Loppuun vielä statseja eli tilastotiedettä tämän viikon Levyraadista.  Osallistujia 29 kappaletta, joista naisia ennätykselliset kolme kappaletta! Jukka tykkää teistä! (Ja miehistä ja pojistakin kyllä). Koko raadin kaikkien biisien keskiarvo oli 4.24.

Ensi kerralla eli jo huomenna uudet biisit ja uudet kuviot. Heippa!

Levyraati keskittyy tällä kertaa popmusiikin supertähtiin. Ensimmäisenä on vuorossa Rihanna, jonka marraskuussa ilmestyvän kuudennen albumin avaussinglen on tuottanut brittiläisen tanssipopin lahjakkuus, 27-vuotias mahlanjuoksuttaja Calvin Harris.

Video ei ole enää saatavilla

Tom Waits – Bad as Me

Bad as Me on Tom Waitsin seitsemästoista studioalbumi, ensimmäinen sitten vuoden 2004 Real Gonen. Albumin ovat tuottaneet Waits itse ja hänen puolisonsa Kathleen Brennan.

Video ei ole enää saatavilla

Lou Reed & Metallica – The View

Tuskin mitään levyä on tänä vuonna, tuskin edes 2000-luvulla, odotettu yhtä pelonsekaisin tuntein kuin Metallican ja Velvet Underground -jäärä Lou Reedin yhteisalbumia. Marraskuussa ilmestyvä Lulu perustuu saksalaisen näytelmäkirjailijan Frank Wedekindin tekstiin.

Video ei ole enää saatavilla

Kele feat. Lucy Taylor – What Did I Do

Bloc Partystä hiljalleen irtautuva Kele Okereke on hankkiutunut eroon sukunimestään. Lokakuun 31. päivänä ilmestyvän The Hunter -ep:n ensilohkaisulla hän on luopunut myös lauluvastuusta; What Did I Do -kappaleen hoilottaa kuorolaulajana ansioitunut 18-vuotias Lucy Taylor.

Video ei ole enää saatavilla

Coldplay – Paradise

Coldplayn viides albumi Mylo Xyloto ilmestyy 24. lokakuuta ja saattaa myydä jokusen kappaleen. Levyn kakkossinglen ovat tuottaneet Markus Dravs, Dan Green ja Rik Simpson.

Video ei ole enää saatavilla

Chris on syvällinen mies, ei kitarassaan ole edes kaikukoppaa talvella. Kuva: Tomi Palsa

”Musiikkia miehille, jotka itkevät runkatessaan” ei ole ehkä kohteliain määritelmä, jonka musiikista voi sanoa.

Vaikka Coldplayn kohdalla usein eri muodoissa vastaantullut luonnehdinta olisikin osuva, brittijättiläistä – ilmeisesti suurinta 2000-luvulla esikoisalbuminsa julkaissutta uutta yhtyettä – ja sen keulakuvaa Chris Martinia ei voi sivuuttaa, kun puhutaan uuden vuosituhannen popparineroista. Ei vaikka haluaisi.

Nimittäin neroutta se on taiten ja päihdyttävästi tehty suureellisuuskin – sadantuhannen ihmisen kietominen samaan tahtiin laulavaksi, hyppiväksi ja onnellisesti hunningolla toisiaan halailevaksi vyyhdiksi. Kyynikonkin on myönnettävä, että jotain Coldplayn täytyy tehdä oikein.

Jätetään itsestäänselvyydet ja palataan Roskilden festivaalin kesän 2009 päätöskonserttiin, joka hienosti ilmensi Coldplayn magnumjipon.

Kun brittipopin ruhtinaat paukuttivat sydämensä kyllyydestä valtavalle yleisömerelle hetkeen vangitsevinta mahdollisista popviihdettä, runkkailu – ainakaan säälittävä ja sisäänpäinkäpertynyt sellainen – ei kelvannut vertailukohdaksi. Ja nimenomaan viihteestä Roskilden hurlumheissa oli kyse. Keikan aikana koettiin esimerkiksi yleisöä valoheittimillä sohimaan saapunut helikopteri ja erivärisistä silkkipaperiperhosista koostunut konfettisade.

Video ei ole enää saatavilla

Muutama viikko sitten tarkastin yhtyeen livekunnon Belgiassa Werchterin festivaaleilla. En voinut kuin ihailla Martinin joukon rennonoloista terävyyttä ja hauskaa taiturimaisuutta, joka puri vastustamattomasti noin 80 000 -päiseen yleisöön. Uusia kappaleita (jotka lupailevat Brian Enon tuottaman tulevan albumin jatkavan edeltäjänsä maisemissa) kiitettävästi esitellyt yhtye asteli lavalle Paluu tulevaisuuteen -elokuvan tunnarin tahdissa. Viva la vida loca.

Ja ne biisit. Kirkkaimmiksi helmiksi on syytä nostaa bändin ensimmäisen britti- ja jenkkiykkösen Viva la Vidan ohella ihanaisen Rimakauhua ja rakkautta -sarjan liikkiksestä hautajaisjaksosta ja takaperin rullaavasta onnettomuusvideosta tutun The Scientistin. Kun tukkuun lisätään Speed of Sound, Politik, God Put a Smile Upon Your Face, Green Eyes, Rush of Blood to the Head, In My Place ja Clocks (liki koko kakkosalbumi siis), ei voi väittää, ettei Martinin ja kumppanien sävelkynä olisi parhaimmillaan ihailtavan terävä.

Kun vierailin yhtyeen studiopäämajassa, Lontoon The Bakeryssa, hieman ennen Viva la Vida or Death and All His Friends -albumin julkaisua keväällä 2008, musiikkileipomon seinällä komeili kehystettynä – jos en väärin muista – jonkin The Beatlesin kappaleen nuotit. Coldplayn vertaaminen Fab Fouriin on toki liioiteltua, mutta ei täysin perusteetonta: harvassa ovat 2000-luvulla olleet brittiartistit, joiden kappaleet olisivat valloittaneet maailman yhtä ansiokkaasti kuin Coldplayn ovat onnistunut tekemään.

Video ei ole enää saatavilla

www.mariaguzenina.net

Mikä on soittolistasi nimi?

”Valaistuminen on vain soittolistan päässä.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Paitsi että ihminen tarvitsee toista ihmistä, ihminen tarvitsee myös mieltä ravitsevia biisejä.”

Keille ihmisille suosittelet soittolistaasi ja miksi?

”Kaikille, koska musiikki on upea seikkailu.”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Johanna Kurkelan Kaunis mieli. Sen on kirjoittanut toinen upea nainen, Laura Sippola. Biisi on yksinkertaisuudessaan nerokas sanomaltaan.”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Kuuntelen musiikkia enimmäkseen autossa, mutta myös juostessa sekä kiireettöminä sunnuntaiaamuina kotona.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Kate Bush – kuulin hänen musiikkiaan ensimmäisen kerran noin 14-vuotiaana. En ollut kuullut koskaan aiemmin mitään vastaavaa, enkä ole kuullut vieläkään. Minuun tekee vaikutuksen hänen musiikkinsa sielukkuus. Tosin tälle soittolistalle valitsin häneltä Marvin Gaye -coverin.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

”Johanna Kurkelan. Kuulin hänen biisinsä radiosta, ja menin siltä istumalta ostamaan cd:n.”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”Kyllä, myönnän ostavani silloin tällöin cd-levyjä. Käytän myös niiden kansia jään skrabaamiseen auton ikkunoista. Cd-levyt ovat siis monikäyttöisiä.”

Spotify vai iTunes?

”Spotify.”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Viimeksi kävin katsomassa Mikan keikan Circuksessa Helsingissä. Ystäväni oli kiertueella mukana taustalaulajana. Yleisö koostui ihanan innokkaista varhaisteineistä, ja oma innostukseni oli vähintään samalla tasolla, minkä ilmaisin pomppimalla pogo-tyyliin.”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”Jumala, koska Lemmylläkin on pomonsa.”

Maria Guzeninan soittolista

1. Coldplay – Viva La Vida
2. Kate Bush – Sexual Healing
3. Moloko – The Time Is Now
4. Phoenix – If I Ever Feel Better
5. Stereophonics – Handbags and Gladrags
6. Feeder – Just the Way I’m Feeling
7. Coldplay – Fix You
8. U2 – Moment of Surrender
9. Johanna Kurkela – Kaunis mieli
10. Tom Waits – Tom Traubert’s Blues

Kuuntele Maria Guzeninan soittolista.