Editors. Sumea Justin Lockey toisena vasemmalla.

Brittibändi Editors kävi keikkailemassa tänä kesänä Ruisrockissa ja on tulossa takaisin Suomeen 30. syyskuuta. Kitaristi Chris Urbanowicz jätti yhtyeen huhtikussa 2012, ja kesäkuussa julkaistulla The Weight of Your Love -albumilla kuultiin ensimmäistä kertaa Editorsin uutta jäsentä Justin Lockeya.

Lockey muisteli Nuorgamin kanssa kesäistä festarikeikkaansa ja kertoi unelmakvartettiinsa kuuluvan muun muassa tv-sarjoista tuttuja hahmoja ja kuuluisia filosofeja.

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Riippuu kuuntelijasta ja siitä, mitä pitää tärkeänä. En usko, että musiikki muuttaa nykyään maailmaa samalla tavalla kuin 1960- tai 1970-luvulla. Ihmisillä on paljon tärkeämpääkin tekemistä kuten tekstailu tai PlayStationin pelaaminen, eikö?”

Soititte Ruisrockissa tänä kesänä. Millainen keikka oli?

”Suomi oli hieno kokemus. En tiennyt, mitä odottaa. Pidin vapaapäivän Turussa ennen festaria ja kävelin ympäriinsä. Festareilla oli kiva soittaa – etenkin, kun kaikki suuret laivat ja lautat menivät lavan ohi, kun soitimme.”

Miltä on tuntunut soittaa uutta albumia livenä?

”Tosi hyvältä! Kesän festivaalisetissämme oli neljä tai viisi biisiä uudelta levyltä ja ne upposivat yleisöön. Tällä hetkellä meillä on menossa viimeiset treenipäivät ennen Euroopan-kiertuetta, joka alkaa tällä viikolla. Lisäsimme settilistaamme lisää uusia biisejä ja myös nipun ekstrakappaleita aiemmilta levyiltä.”

Soitatko mieluummin festivaaleilla vai klubeilla?

”Tykkään molemmista. Festareilla soitetaan ihmisille, jotka eivät normaalisti tulisi keikoillemme, joten siellä täytyy taistella voittaakseen yleisö. Klubeilla taas saa soittaa omalle yleisölle. Siellä voi kunnolla esitellä kaikkien albumien kirjoa.”

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Bruce Springsteen. Hän on pomo.”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka tuottaisi?

”Aristoteles, Homer, Platon ja Ringo Starr. Tuottaja olisi Martin Sheenin näyttelemä presidentti Bartletin hahmo West Wingistä.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn hyvällä ja kenen huonolla tavalla?

”Hyvällä tavalla norjalaisen Susanna and the Magical Orchestran Susanna [Wallumrød]. Huonolla tavalla kuka tahansa, joka ei ole Susanna.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?

”Mielestäni sellaista käsitettä ei ole. Sävelmästä tykkää tai ei tykkää. Kielletty nautinto taitaa tarkoittaa sitä, että kavereille täytyy erikseen tunnustaa jostain bändistä tykkääminen, jos pelkää tulevansa naurunalaiseksi. Maailmassa on paljon isompia asioita, joista huolehtia, kuin se, että joku ei tykkäisi musiikkimaustasi.”

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

”Douglas Darea. Hän on erikoislaatuinen brittipoika, joka signattiin juuri Erased Tapes Recordsille. Hän on tosi siisti tyyppi.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos saisit pelastaa yhden levyn kokoelmastasi, mikä se olisi?

”The Breedersin Pod tai Nirvanan In Utero. Ne ovat suorastaan ylhäisiä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä levy parantaa tehokkaimmin krapulasi?

”Freen Free. Erityisesti kappale Laying in the Sunshine.”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä olivat ensimmäiset idolisi teini-ikäisenä?

”En koskaan oikein idolisoinut ketään. Tykkäsin Nirvanasta ja Pixiesistä, mutten tehnyt niistä itselleni pakkomielteitä.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”Artisteja kusetetaan yhä enemmän. Samoin yleisöä.”

Kumpi on tärkeämpää: kappale itsessään vai se, miten se on toteutettu?

”Kappale itsessään ja lyriikat, jotka ovat kaiken alku, kipinä ja idea. Mutta tarvitaan myös muita juttuja, jotta biisistä tulee paras mahdollinen.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Tee, John le Carrén kirjat ja kymmenen sukkaparin pakkaus, jonka ostin H&M:ltä Pietarista.”

Editors Helsingin The Circuksessa 30.9. Liput ennakkoon 37 euroa, ovelta 38 euroa.

Video ei ole enää saatavilla

Näkemiin, Simone, sanovat Erika, Annie ja Heather.

Brooklynilaisyhtye Au Revoir Simonen edellisen albumin julkaisusta on kulunut neljä vuotta. Yhtye saapuu Tavastialle tänä perjantaina, ja uusi levy julkaistaan 24. syyskuuta. Tauon aikana bändin jäsenet ovat muun muassa lisääntyneet, tutkineet sademetsien maaperien dna:ta ja kartuttaneet soitinkokoelmiaan.

Bändiläiset kertovat Nuorgamille antaneensa itsestään enemmän uudelle Move in Spectrums -albumille. Tulevaisuudessa tavoitteena on muun muassa laulaa Drakea japanilaisessa karaokessa.

Edellisen albuminne Still Night, Still Lightin julkaisusta on jo jonkin aikaa. Mitä olette puuhailleet?

Annie: ”Monia asioita. Sain vauvan, opiskelin paljon musiikkia, ostin syntikoita ja kirjoitin todella paljon lauluja. Me olimme myös kiertueella pitkään edellisen albumimme julkaisun jälkeen. Olimme aika kiireisiä ihanalla tavalla.”

Heather: ”Hankin tutkinnon ympäristöbiologiasta Columbian yliopistossa. Vietin paljon aikaa laboratoriossa erottelemassa dna:ta maaperistä, joita olin kerännyt Malesian sademetsistä. Se oli upea kokemus, jota kaipaan todella paljon.”

Erika: ”Olen laulanut, kirjoittanut lauluja sekä soittanut keikkoja muiden bändien kanssa. Lisäksi olen työstänyt sooloprojektiani Erika Springiä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on muuttunut sitten viime albuminne?

A: ”Minusta on tullut itsevarmempi näiden neljän vuoden aikana. Olen pystynyt löytämään elämälleni vision ja näkemään tavoitteet, joihin pyrin. Ne eivät ole suuria, mutta tuntuu kivalta tietää, mitä haluaa ja sitten tyytyä siihen, mitä on, jos suunnitelmat eivät toimikaan.”

H: ”Musiikin evoluutio harrastuksesta uraksi tapahtui niin huimaavan nopeasti, ettei minulla koskaan ollut mahdollisuutta kysyä itseltäni, oliko ammattimuusikkous jotain, mitä edes halusin. Kun sain aikaa työstää toista intohimoani eli tiedettä, sain paljon kaivattua perspektiiviä siihen, kuinka tärkeää musiikki minulle on. Tämän seurauksena olen antanut itsestäni paljon enemmän Move in Spectrumsille kuin olen antanut edellisille albumeillemme.”

Viime Suomen-keikallanne tapasitte Paola Suhosen ja päädyitte soittamaan hänen muotinäytökseensä Pariisin muotiviikoille. Millaisia suunnitelmia teillä on tämänkertaisen vierailunne varalle? Onko teillä uusia kuumia designereita mielessä?

A: ”Kunpa voisinkin sanoa, että olen perillä Suomen muotiskenestä, mutta ostin juuri ihanan Ivana Helsingin mekon Paolan kaupasta New Yorkista. Suomessa soittaminen on aina kiertueemme kohokohta. Rakastan sitä, miten yleisö innostuu tanssimaan ja laulamaan mukana.”

E: ”Olin itse asiassa yhteydessä Paolan kanssa vuonna 2005 jo ennen kuin kävimme Suomessa. Olen hänen tekstiiliensä suuri fani! Hän on todella lahjakas suunnittelija ja luova visionääri. Mutta kyllä, olen innoissani Helsinkiin palaamisesta. Hienoa nähdä, mikä meitä odottaa tällä kertaa.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

A: ”Tänä kesänä se on ollut Draken Headlines. Olen kuunnellut sitä vähintään kerran päivässä. Rakastan biisin introa, joka muistuttaa Philip Glassia ja sen monia älykkäitä rytmejä ja sanoituksia. Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan kappaletta karaokessa seuraavalla Japanin-kiertueellamme.”

H: ”iTunes-kirjastoni mukaan se on yllättäen Philip Glassin Facades. Mikä outo yhteensattuma Annien kanssa! Selvästi olemme tämän takia bändi. Kuuntelen biisiä juuri nyt ja se on erittäin rauhoittava.”

E: ”Viimeksi, kun olin todella pitkällä kiertueella, tapailin uutta tyyppiä, joka lähetti minulle Comet Gainin kappaleen I Close My Eyes to Think of God. Kuuntelin sitä toistolla tuntikausia jonkinlaisena säälittävänä terapiana kääntääkseni ajatukseni muualle. Biisi taitaa edelleen olla kuunnelluin iTunesissani.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

A: ”Vau, taas noin vaikea kysymys! Rakastan monia sanoituksia. Yksi lemppareistani on pätkä Modest Mousen Head Southista…

’You bleached your hair
And you pawned your skis
And then you sold out for the
Shape of the palm tree scene
Surrounded, cut off jeans
And cut off jeans and cut off
Jeans are what you mean
When you say, ’Head south!’’

Rakastan sitä, miten kappaleen sisäinen rytmin kaava toimii sanoituksen konsonanssin kanssa erityisesti kohdassa ’Sold out for the shape of the palm tree scene’. Sanoitus on niin elävän tuntuinen olematta liian kirjaimellinen. Yritän kirjoittaa tuon kaltaisia lyriikoita. Joskus onnistun.”

Video ei ole enää saatavilla

H: ”Rakastan Fiona Applen lyriikoita niiden tunteellisen rehellisyyden takia. Hänen kadenssivalintansa ovat ihania. Hänen kappaleensa Love Ridden on kuin isku sydämeen…

’Nobody sees when you are lying in your bed
and I wanna crawl in with you, but I cry instead
I want your warm, but it will only make me colder
when it’s over so I can’t tonight, baby
No, you’re not ’baby’ anymore
If I need you I’ll just use your simple name
Only kisses on the cheek from now on
and in a little while, we’ll only have to wave’”

E: ”’There’s a lot to be done while your head is still young’ Belle and Sebastianin Sleep the Clock Aroundista.”

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

A: ”Nerokkaita muusikoita on nykyään niin paljon. Ehkäpä Martin Rev. Hän on mahtava.”

H: ”Giorgio Moroder, ehdottomasti. Hän on mestari.”

Video ei ole enää saatavilla

E: ”Nile Rodgers. Hän on kirjoittanut, tuottanut tai soittanut melkein kaikki lempikappaleeni. Unelmani olisi nähdä, kun hän ideoi.”

Mikä on noloin omistamasi levy?

A: ”Ei ole mitään yhtä tiettyä, mutta täytyy myöntää, että on ihanaa, kun Taylor Swift soi radiossa.”

H: ”Kuka tahansa normaali henkilö sanoisi Enya, mutta opettelen ylpeästi heiluttamaan Enya-lippuani.”

Video ei ole enää saatavilla

E: ”Minulla on joitain seksikkäitä kummajaisdiskojameja, pitkiä instrumentaaleja. En usko, että kukaan muu kuin minä tykkää niistä.”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

A: ”Gunild Keetmanin Vier Stücke für Xylophon: Allegro für Sopran-, Altxylophon, Schellentrommel und kleine Trommel ohne Schnarrsaite Spielbuch für Xylophon II Nr. 15, 1966.”

H: ”Daft Punkin Instant Crush. Kuulin albumin, kun se julkaistiin ja olin koukussa.”

E: ”Yksi uusi lempparini brooklynilaisbändi on Tezeo. He lähettivät minulle juuri uuden, kohta julkaistavan albuminsa ja se on todella hyvä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

A: ”O-ou. Näinä aikoina se olisi todennäköisesti jotakin Draken Take Care -albumilta. Enkä edes vitsaile.”

Video ei ole enää saatavilla

H: ”Kyllä, vastaus on Britney Spears.”

E: ”Olen usein dj, jolta toivotaan ihmisten salaisia paheita, mutta kun en itse soita saatan toivoa Janetia tai Michaelia. Parasta.”

Ketkä olivat ensimmäiset idolisi teini-ikäisenä?

A: ”Propaghandi. Pidin siitä, kuinka he puolustivat tasa-arvoa, eläinten oikeuksia ja radikaaliutta.”

H: ”Minun oli Tori Amosin, Björkin ja PJ Harveyn pyhä kolminaisuus. He ovat vahvoja, voimakkaita ja järjettömän lahjakkaita naisia. Ihailen heitä yhä.”

E: ”The Beatles! Tuhatprosenttisesti!”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

A: ”Broadway-musikaalit. Herranen aika, miten ne saavat minut kavahtamaan! Yritän olla avoin, mutta en rehellisesti ymmärrä, miksi ihminen altistaisi itsensä niin kauhealle kidutukselle.”

H: ”Julkisuus, ilmeisistä syistä. Tämä kuulostaa kuluneelta, mutta ihmiset, jotka muuttavat maailmaa eniten eivät näy US Weeklyn sivuilla.”

E: ”Jäädytetty jogurtti.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

A: ”Poikani elämänilo ja kaiken kyseenalaistaminen, syntikkakokoelmani sekä kirja Songwriters on Songwriting.”

H: ”Ohjaajani Krista McGuiren työ Columbian yliopistossa, Elon Muskin unelmat ja nettisivu www.coursera.org.”

Video ei ole enää saatavilla

E: ”Superlahjakkaat ystäväni, jotka ottavat kaiken irti jokaisesta päivästä, hiphop-tanssitunnit ja ympäristöasiat, kuten kierrättäminen ja kompostointi Nykissä. Niin, ja vesisärötyksen (fracking) vastainen liike.”

Mikä on parasta Brooklynissa?

A: ”Rakastan bändien välisiä verkostoja. On ihanaa nähdä keikka ja nörtteillä muusikkojen kanssa siitä jälkeenpäin. Se on uskomattoman inspiroivaa. Olisi houkuttavaa karata maalaistaloon tekemään musiikkia eristäytyneeseen ympäristöön, mutta en usko, että pystyisin siihen. Pidän kaikista keikoista, joilla käyn ja ihmisistä, joiden kanssa voin soittaa.”

H: ”Brooklyn on todella yliarvostettu. Pidän siitä, että naapurustossani on puita ja että pääsen 20 minuutissa metrolla Manhattanille.”

E: ”Rakastan ystäviäni siellä sanoinkuvaamattoman paljon.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, jonka olet kuullut?

A: ”Se, että me olisimme ylisöpöjä. Minusta bändillämme on aito pimeä puoli, johon täytyy uppoutua ymmärtääkseen sitä. “

H: ”Se, että antaisimme jonkun muun kuten managerin tai levy-yhtiön tehdä päätöksemme puolestamme. Me olemme olleet mukana tuottamassa kaikkia albumeitamme ja olemme pyörittäneet omaa levy-yhtiötä melkein koko uramme ajan. Meidät signattiin juuri erääseen levy-yhtiöön, mutta teemme silti itse kaikki luovat ja taloudelliset ratkaisumme.”

E: ”Olen tainnut tuomita meidät rankemmin kuin yksikään näkemäni arvostelu. En kuunnellut ensimmäisiä kahta albumialle vuosiin, koska olin varma, että nolostuisin. Kuuntelin kuitenkin hiljattain The Bird of Musicin ja olin ainoastaan ylpeä saavutuksestamme. Teimme albumin, ilmaisimme jotakin meille tärkeää ja teimme meille itsellemme vieraalta ja uskaliaalta tuntuvaa musiikkia. ”

Kumpi on tärkeämpää: kappale itsessään vai se, miten se on toteutettu?

A: ”Molemmat ulottuvuudet ovat älyttömän tärkeitä, mutta toteutus taitaa voittaa. Halveksun virheettömiä kappaleita. Ihan sama, miten hyvin biisi on kirjoitettu, jos siinä ei ole särmää. Silloin en voi edes kuunnella sitä.”

H: ”Kappale itsessään. Hyvä biisi on hyvä, soitettiinpa se orkesterin kanssa tai hyräillen.”

E: ”Kappale. Hieno biisi on jotakin, jonka tuntee vartalossa ja tietää sen ennen kuin on edes kuullut sitä ensimmäistä kertaa.”

Au Revoir Simone Tavastiaklubilla 13.9.2013.

Video ei ole enää saatavilla

Ville Ahonen ja Jussi Moila tekivät rumankorean kappaleen. (Kuva: Tomi Palsa)

Ville Ahonen saa karun tarinan kuulostamaan kauniilta.

“Pidin susta aivan liian lujaa
niin, että mulle jäi käteen lopulta vain tuppo tukkaasi
Ja kun sä hyppäsit ikkunasta
niin mä tulin sua vastaan samalla tavalla kuin asvaltti
Sano, että olisit hypännyt ilman apuakin”

Vuonna 2010 laulaja-lauluntekijä Ville Ahosen konstailematta nimetty yhtye Minä ja Ville Ahonen julkaisi debyyttialbuminsa, jonka tunnelataus hiljensi Suomen indiekansan. Levyn haikeita kappaleita terästivät suomenkieliset hämmentävät lyriikat, ja Ahosen vaikeroiva ääni tunkeutui kuulijan tajuntaan.

Ensilevyn avausraita Sano tiivistää koko 40-minuuttisen albumin hienouden. Siinä on kaikkea sitä, mistä Ahosta on kiitelty. Se on viiltävä, kaunis ja ristiriitainen kappale. Levynkannesta läpitunkevasti tuijottava Ahonen ujeltaa herkästi, mutta välinpitämättömästi.

Sano-biisistä on vaikeaa kirjoittaa mainitsematta sen sanoitusta, jossa piilee koko kappaleen voima. Tuntuu silti turhalta lähteä analysoimaan sitä tarkemmin. Toisaalta laulun tarina on yksiselitteinen ja brutaalin konkreettinen. Toisaalta taas jokainen voi löytää siitä omia merkityksiä ja tulkintoja. Ei olisi reilua kajota niihin.

Jokainen löytää Sano-kappaleesta oman merkityksensä. (Kuva: Tomi Palsa)

Isoisoäitini tapasi aikoinaan käyttää adjektiivia rumankorea. Sano-kappale on juuri sellainen. Unettavan hempeä melodia paiskataan maanpinnalle karmivilla sanoilla.

On kiistatta totta, että rakkausballadista tulee kertaheitolla mielenkiintoisempi, kun joku tiputetaan ikkunasta.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

4. tammikuuta 2010 – VR:n Intercity-juna törmäsi Helsingin rautatieaseman seinään. Syynä oli ilmeisesti jarruvika.

Lokkeja, lavalla ja taivaalla. (Kuva: Tomi Palsa)

Damn Seagulls on tehnyt muutenkin kunnioitettavan uransa lisäksi ultimaattisen kesäbiisin. Se saa yhä edelleen ihmiset ulos kodeistaan tanssimaan polttavalle asfaltille.

“You know there’s something calling you
But will you take the chance
Can you feel it?
There’s a fire on the streets downtown tonight”

Siitä on jo melkein seitsemän vuotta, kun Damn Seagulls julkaisi hellehittinsä Human Torchin. Jokainen kesä synnyttää renkutuksen, joka soi niin etkoilla kuin jatkoillakin. Human Torch oli julkaisunsa jälkeen juuri tällainen kappale.

Kunnioitettavaa yhtyeen singlelohkaisussa oli hetkellisen tarttuvuuspotentiaalin lisäksi se, että ainakin minun musiikkilaitteissani se soi yhä ja edelleen, myös tänä kesänä. Harvemmin kesähiteistä on moiseen.

Damn Seagulls on eittämättä livebändi, ja Human Torch on yksi yhtyeen harvoista kappaleista, joiden energia ja kapasiteetti on tallentunut vahingoittumattomana myös äänitiedostoksi.

Ratkaiseva tekijä biisin tempaavuudessa on introttomuus. Kun Lauri Eloranta kysyy tokaisevasti “are you feelin’ alive now” ilman turhaa käynnistelyä, henkiin herää väkisinkin. Vaikkei Human Torch suoranaisesti räjähdä kaiuttimista, se potkii kuulijansa liikkeelle.

Taustalla ujeltavat sähköurut ja jousisoittimet voisivat tehdä muuten yksinkertaisesta kokonaisuudesta kaoottisen, mutta tässä tapauksessa ne antavat Human Torchille persoonaa. Niiden ansiosta kappale takertuu muistin sopukoihin ensikuulemalta.
Hieman kliseinen sha la la la -rallattelu biisin lopussa on jopa turha lisä, sillä festareilla hoilattavia koukkuja riittää Human Torchissa muutenkin.

Kappaleen voimaannuttava vaikutus perustuu osittain sen lyriikoihin. Vaikka seasta pilkistää turhauttavaa ihmissuhdehuttua, pääpaino sanailussa on kannustamisella ja sisuuntumisella. Kun joku laulaa palavista keskustan kaduista, lentosuukoista ja mahdollisuuksiin tarttumisesta, pienestä juustoisuudesta huolimatta sen tuntee syvällä. Lauri Elorantaa lainatakseni:

“It’s coming down
I can feel it in my bones”

Video ei ole enää saatavilla

29. toukokuuta 2006 – Porvoon tuomiokirkon katto paloi tuhotyön vuoksi kahden aikaan aamuyöstä. Tekijät ilmoittautuivat myöhemmin vapaaehtoisesti, kun poliisi oli jo heidän jäljillään.

Erki Pärnojan (oik.) Laura Pausini -esitys ei "kolahtanut" hänen yhtyetovereihinsa.

Etelänaapurin indiejättiläinen Ewert and the Two Dragons pokkasi juuri debyyttialbumillaan Helsingin Sanomilta neljä tähteä ja on hyvässä nosteessa muuallakin kuin Suomessa. Bändin kitaristi Erki Pärnoja paljastaa Nuorgamille jotain italialaiskiekuja Laura Pausiniin liittyvää.

Jos voisit valita kenet tahansa, kuka laulaisi tai soittaisi albumillasi?

”Sir Paul McCartney. Siihen ei ole mitään suurta selitystä. Se vain olisi hän.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee maailman tärkeintä musiikkia tänä päivänä?

”Toisaalta on mahdotonta sanoa yhtä muusikkoa tai bändiä, joka tekisi tärkeämpää musiikkia kuin joku toinen. Se olisi epäreilua. Mutta ihan sama. Minun mielestäni Fleet Foxes, Bon Iver, Leslie Feist ja St. Vincent ovat tärkeitä. Nöyrä mielipiteeni on, että he tekevät tänä päivänä musiikillista vallankumousta. Se on samaan aikaan jonkinlainen aikamatka, mutta myös vallankumous.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Täytyy myöntää, ettei kovin syvä. Tiedämme toki maailmallakin suosittuja yhtyeitä. Ja myös esimerkiksi Rubikin!”

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Kuuntelin monia The Beatlesin biisejä, mutta niitä ei oikeastaan voi kutsua popkappaleiksi. Se oli varmaankin ABBAa, mutta haluan vastata, että Oasiksen Wonderwall, vaikkei se olekaan totta.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista kappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”Jos tarkoitat klassisen musiikin kappaletta, en oikein ymmärrä naispuolisia oopperalaulajia, varsinkaan sopraanoja. He aloittavat laulunsa aina sillä tappovibratolla. Mutta jos tarkoita klassikkobiisejä, jotka useimmat ihmiset tuntevat, niin vastaan Eaglesin Hotel California. En oikein koskaan ole tajunnut sitä. Siinä ei ole mitään minulle.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä biisiä toivot todennäköisimmin dj:ltä, kun olet todella, todella humalassa?

”Sillä täytyisi olla jotakin tekemistä Michael Jacksonin kanssa. Jackson 5, sitä olisi kiva tanssia. Tai ABBAa.”

Mitä todennäköisimmin laulat, jos päädyt karaokebaariin?

”En ole koskaan tehnyt tätä, mutta kun oikein ajattelen, niin olisi todella kivaa nousta lavalle hienossa puvussa ja laulaa Frank Sinatran Strangers in the Night ja olla oikein hurmaava.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on noloin asia levyhyllyssäsi?

”Täytyy tunnustaa, että minulla oli kausi, jolloin kuuntelin Laura Pausinia. Yleensä en kehuskele tällä asialla… Ja haluan vielä lisätä, että siitä on piiiitkä aika.”

Video ei ole enää saatavilla

Mistä yhtyeesi lohikäärmenimi oikein juontaa juurensa?

”Me vain tarvitsimme nimen ja laulajamme Ewert kertoi meille vitsin, jota emme oikein tajunneet. Luulimme, että hän oli vakavissaan ja nimi kävi meille oikein hyvin.”

Teitte musiikkia muille jo kauan ennen kuin aloitte tehdä musiikki itsellenne. Miksi?

”Me kaikki tykkäämme olla myös tuottamisesta ja äänittämisestä. On aika hassua, että me musiikkia yhdessä vuosia muille artisteille ennen kuin tajusimme, että voisimme oikeasti olla bändi. Jotkut ihmiset vain ovat vähän hitaampia kuin toiset.”

Vielä yksi: Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Aivan ehdottomasti nero. Miksi ihmeessä pölvästi?”

Video ei ole enää saatavilla

Ewert and the Dragons Helsingin Bar Loosessa 10.2. ja Tampereen Yo-talon Valoa-festivaalilla 11.2.

The Black Keys löysi menestyksen avaimet.

El Camino kuulostaa siltä kuin se olisi syntynyt vaivatta ja luonnollisesti kuulostamaan juuri siltä miltä pitääkin.

Dan Auerbach ja Patrick Carney tietävät mitä tekevät. He ovat yhdysvaltalaisesta rockista, bluesista ja americanasta ammentava kaksikko The Black Keys, joka on onnistunut luomaan seitsemännellä albumillaan autenttisen aikamatkan Chevrolet’n kyydissä 1950- ja 1960-lukujen taitteeseen.

Yhtye kertoi sillä olleen vaikeuksia soittaa livenä muutamia edellisen Brothers-nimisen albuminsa hitaampia ja laiskempia kappaleita. Tästä syystä miehet päätyivät El Caminolla nostamaan tempoa ja panoksia. Ratkaisu kannatti, sillä 40 minuutin kokonaisuus on tehokas ja tiivis.

Väliin mahtuu tälläkin kertaa myös rauhoittumista, muun muassa fiilistelykappale Sisters, eikä sekään kolmeminuuttinen tunnu pelkältä täytteeltä.

Black Keysin linja on yksinkertainen. Albumin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluu aloitusraita ja singlelohkaisu Lonely Boy, jonka kitararock- ja blueskaavaa toistellaan hieman varioiden läpi koko loppulevyn. Tätä voisi sanoa tylsäksi, mutta The Black Keysin kohdalla se olisi kohtuutonta. Yhtye nimittäin toteuttaa kuvionsa niin merkittävän taidokkaasti ilman tippaakaan yliyrittämistä.

El Camino kuulostaa siltä kuin se olisi syntynyt vaivatta ja luonnollisesti kuulostamaan juuri siltä miltä pitääkin. Selkeä rämistely jatkuu koko levyn läpi ylikäyttäen fuzzia, eivätkä yksittäiset biisit nouse kovinkaan paljon esiin.

Se ei suinkaan ole heikkous, vaan Black Keys on saavuttanut jotakin haastavampaa. Tunnelma, taito ja tanssittavuus säilyvät läpi koko albumin, minkä takia selkeästi nimettäviä huippukohtia tai hittejä ei tarvitse eritellä.

Runsaasti suitsutusta saanut Little Black Submarines ansaitsee kuitenkin kunniamaininnan, sillä se erottuu alun rujossa akustisuudessaan kauniisti ja koskettaen, mutta samalla kasvaen ja loppua kohti karaistuen.

Joukosta löytyy myös vähemmän onnistuneita hetkiä; Money Maker sekä Run Right Back kuulostavat aivan liikaa Red Hot Chili Peppersiltä. Black Keysin laulaja-kitaristi Auerbachin äänessä on ärsyttävän paljon samanlaisia viboja kuin Anthony Kiedisin laulussa. Näissä ja parissa muussa biiseissä on muutenkin turhan paljon yhtäläisyyksiä kalifornialaisjankuttajien uuden ja väsähtäneen materiaalin kanssa, mikä ei todellakaan ole hyvä asia.

Auerbachin ääni on vahvimmillaan ja cooleimmillaan silloin, kun hän laulaa korkealta ja välinpitämättömästi. Esimerkiksi biisissä Stop Stop kiekaisut koukuttavat ja tuovat uudenlaista särmää.

90 El Camino ei laimene missään vaiheessa, vaan säilyttää vetovoimansa ja juhlittavuutensa loppun asti. Sen avulla näkee maailman Instagram-suodattimen läpi, ja sitä kuunnellessa tekee mieli hypätä kolisevaan avoautoon, tanssia likaisilla epäilyttävillä klubeilla ja käyttää liikaa huulipunaa.

Video ei ole enää saatavilla

Max pettää yhdenmiehenjenginsä ja pelehtii väärän eläimen kanssa.

Wolf Gang eli Max McElligott julkaisi kesällä esikoisalbuminsa Suego Faultsin. Sunnuntaina 11. joulukuuta multi-instrumentalisti saapuu Nosturiin soittamaan sekä kriitikoilta että kuulijoilta kehuja saaneita kappaleitaan. Sitä ennen sympaattinen mies ehti kuitenkin rupatella Nuorgamille muun muassa Lady Gagasta, lapsuuden harrastuksistaan ja humalatilan vaikutuksesta musiikkimakuunsa.

Miltä debyyttialbumisi kuulostaa?

”Hyvin kesäiseltä. Oli kesä, kun se julkaistiin. Se taitaa olla aika suurieleinen.”

Mikä on ensimmäinen pop-kappale, josta muistat pitäneesi?

”Herranen aika, en ollenkaan tiedä. Siitä taitaa olla pitkä aika. Se oli varmaankin The Beatlesin Let it Be.”

Kuka on suosikkibeatlesi?

”Hmm. Tykkään Paul McCartneyn äänestä. Tosin George Harrisonkin on cool. Hänestä julkaistiin juuri kiinnostava dokumentti! Mutta he ovat kaikki hauskoja omalla tavallaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Ehkäpä Jeff Buckleyn Lover, You Shouldn’t Come Overia. Noin kahden vuoden ajan kuuntelin sen melkein joka päivä. Se on yksi lempikappaleistani. Rakastan sen lyriikoita, ne ovat niin runolliset. Se on kaikin tavoin täydellinen!”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassikkokappaletta et ole koskaan ymmärtänyt?

”Suurin osa ystävistäni on suuria Michael Jackson -faneja, mutta minä en oikein ymmärrä sitä. Ehkä olen kuullut häntä liikaa radiossa.”

Mitä kappaletta pyydät dj:ltä, kun olet todella, todella humalassa?

”Tanssin mitä tahansa, kun olen humalassa. Mitä enemmän humallun, sitä epätarkemmaksi musiikkimakuni muuttuu. Jos pitäisi valita yksi, se olisi luultavasti Womack & Womackin Teardrops.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on paras kappale, jonka olet tehnyt?

”Debyyttialbumillani on biisi nimeltä Midnight Dancers. Pidän sen rakenteesta. Mikään kappaleistani ei ole täydellinen enkä oikein voi sanoa, että ne olisivat parasta, mitä olen tehnyt, mutta pidän niistä kaikista eri syistä.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Lady Gaga. Kuulin häntä radiossa taas tänään. Hän vertaa itseään Madonnaan, joka on aivan mahtava artisti. Lady Gaga tuntuu olevan vain laimeampi versio hänestä.”

Mitä tekisit, jos et olisi muusikko?

”Hmm. Voisin tehdä monia juttuja, joista olin lapsena kiinnostunut. Tykkäsin esimerkiksi urheilusta ja politiikasta. Mutta en varmasti tekisi mitään niin hyvin kuin musiikkia.”

Mikä on edellinen albumi, jonka ostit?

”Florence + the Machinen Ceremonials. Se on erittäin hyvä, rakastan sitä. Hän luo levylle aivan oman maailmansa.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä genreä et ole koskaan ymmärtänyt?

”Todella raskasta metallia.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua juuri nyt?

”Erilaiset elokuvat, kuvat ja talvi, koska kirjoitan juuri uutta albumia. Inspiroidun aina käsillä olevasta vuodenajasta.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Tiedän hyvin vähän. Toivottavasti minua koulutetaan siellä, kun tulen keikalle.”

Vinyyli, kasetti, mp3 vai CD?

”Ehdottomasti vinyyli. Siinä on tunnelmaa, kun tiputtaa neulan levylle. Vinyylillä kuuntelee aina koko albumin eikä skippaa kappaleita. Rakastan myös lämmintä ja hieman rahisevaa äänenlaatua.”

Wolf Gang Nosturissa 11. joulukuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Bradford Cox tunnetaan Atlas Sound -sooloprojektinsa lisäksi myös Deerhunterista.

”Parallax on yksinäisin albumi, jonka olen koskaan tehnyt. Kun tein tätä levyä, en puhunut kenenkään kanssa, en halunnut puhua kenellekään.”

Atlas Sound -nimen alla sooloileva Bradford Cox ruotii taannoin Pitchforkissa julkaistussa haastattelussa uutukaistaan. Hänen edellinen lausahduksensa kiteyttää loistavasti Parallaxin keskeisen äänimaiseman, sillä se todella kuulostaa eristäytyneeltä.

Tämä ulottuvuus tuo albumiin massoittain syvyyttä ja sielua. Parallaxilla kuuluu paljon samaa melun ja haikailun keitosta kuin miehen aiemmassa tuotannossa niin Deerhunterissa kuin Atlas Soundissakin, mutta siinä on myös jotakin tummempaa, selkeämpää ja tarkkanäköisempää.

Edellämainitussa hankomedian haastattelussa Cox kertoo, että aiempia kahta Atlas Soundin albumia työstäessään miehen mielessä oli koko ajan joku tietty ihminen ja rakkaus, toisin kuin Parallaxin tekovaiheessa. Liekö sitten rakkaussumun puuttuminen syynä yhtäkkiseen skarppaamiseen ja terävöitymiseen, mutta joka tapauksessa Parallax on Coxin paras albumi tähän mennessä.

Nyt jo uutta materiaalia työstävä Deerhunter julkaisi viime vuonna Halcyon Digestin, ja sen ja Atlas Soundin Parallaxin väliltä löytää tavallista enemmän samankaltaisuuksia. Varsinkin Deerhunterin kappaleessa Basement Scene on kiteytettynä koko Parallaxin pulppuileva tunnelma.

Halcyon Digest kuulosti ulostulonsa aikaan loistavalta albumilta, mutta nyt Parallaxin ujuttautuessa tajuntaan se alkaa tuntua lähinnä raakaversiolta ja kokeilulta Coxin sooloprojektia varten. Muun Deerhunterin läsnäolo biisinteossa vaikutti varmasti Halcyon Digestin hieman raaempaan kokonaisuuteen, ja nyt Atlas Soundissa Cox onkin vihdoin saanut työstää samankaltaisia visioita ja kursia kappaleita kasaan välittämättä demokratiasta.

Parallax syö hieman kunniaa Halcyon Digestilta, mutta niin käy myös toisin päin. Atlas Soundissa olisi ollut enemmän tehoa ilman Deerhunterin lämmittelykierrosta. Jos Halcyonia ei olisi julkaistu antamaan osviittaa Coxin hienovaraisesta tyylinmuutoksesta, Parallaxia pitäisi lähes neroutena. Nyt se vaikuttaa kuitenkin enää vain pieneltä parannukselta Deerhunterin edelliseen verrattuna.

Tarttuvuutta Parallaxin kappaleista on turha etsiä, mutta se on ainoastaan hyvä asia. Surina sulautuu yhdeksi matoksi, joka tuntuu hellältä ja turvalliselta. Soljuvaa unenomaisuutta kuuntelee autuaana yhä uudelleen ja uudelleen kaipaamatta väleihin hittiherätyskelloja.

Joukosta jää silti paremmin mieleen Coxin hellyyttävällä ja korkeammalla hyräilyllä terästetty vauhdikkaampi Mona Lisa. Se löytyy myös viime vuonna julkaistulta Coxin kovalevyntyhjennysoperaatiolta, jota Bedroom Databanks -demokokoelmaksikin kutsutaan.

Herkkä Terra Incognita taas on osoitus siitä, että akvaariopulinan seassa voi myös liikuttua. Riipaisevat lyriikat yhdistettynä kauniiseen kitaramelodiaan pysäyttävät ja saavat kuulijan vielä kerran vakuuttumaan siitä, että Parallax on mitä mainioin albumi.

91 Bradford Cox on monimutkainen musiikintekijä, joka on tehnyt yhden vuoden kiinnostavimmista albumeista. Parallax yksinkertaisesti kuulostaa todella hyvältä.

Video ei ole enää saatavilla

Alexi Murdoch, riemumielin Suomeen.

Alexi Murdoch antoi odottaa viisi vuottaa seuraajaa vuoden 2006 palkitulle esikoisalbumilleen Times Without Consequence. Vihdoin maaliskuussa julkaistu Towards the Sun sementoi Kreikassa ja Ranskassa varttuneen ja nykyään Berliinissä majailevan brittiartistin aseman yhtenä indiefolkin kiinnostavimmista laulaja-lauluntekijöistä. Ensi viikon tiistaina Helsingin Tavastialla ensimmäisen Suomen-keikkansa tekevä Murdoch kertoi Nuorgamille säveltävänsä kappaleensa vanhassa puuveneessä, ”jotta se ei uppoaisi”.

Lempisäkeesi popmusiikissa?

”Preachers preach of evil fates
while teachers teach that knowledge waits
can lead to hundred dollar plates
but even the president of the United States
must sometimes have to stand naked”
(Bob Dylan: It’s Alright Ma [I’m Only Bleeding])

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana? Mikä tekee siitä erityisen?

”En tiedä, mitä olen kuunnellut eniten, mutta nykyään kuulen aina erään tietyn kappaleen minne ikinä menenkin. En tosin tiedä sen nimeä. Enkä sitäkään, mikä tekee siitä erityisen.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Omaani.”

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

”Hyvällä tavalla Woody Guthrien ja huonolla tavalla Bill O’Reillyn.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin kuulemasi väärä tulkinta, joka on tehty sanoituksistasi?

”Kaikki väärin tulkitseminen on ihan yhtä ärsyttävää.”

Mikä on viimeisin albumi, jonka olet ostanut?

“Glenn Gouldin The English Suites.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos voisit valita kenet tahansa, kuka laulaisi tai soittaisi albumillasi?

”Arvo Pärt.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”En ole kuullut mitään muuta kuin hiukan Sibeliusta. Anteeksi!”

Vinyyli, kasetti, CD vai mp3?

”Analoginen on parempi vaihtoehto. En kiistele siitä. Mutta hyvä musiikki digitaalisessa formaatissa on parempaa kuin huono musiikki vinyylillä…”

Mitä genreä et ole koskaan ymmärtänyt?

”Kaupallista musiikkia.”

Mikä on ensimmäinen kappale, josta muistat pitäneesi? Mistä pidit siinä?

”En tiedä. Ehkäpä jotakin Ray Charlesin tekemää?”

Video ei ole enää saatavilla

Sävellät musiikkiasi vanhassa puuveneessä. Miksi?

”Jotta se ei uppoaisi.”

Mikä inspiroi sinua juuri nyt?

”Hiljaisuus, silloin kun siihen on mahdollisuus.”

Ja vielä yksi: mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Tekniikka.”

Alexi Murdoch Helsingin Tavastialla 8.11.

Video ei ole enää saatavilla

Yann Tiersen vieraili tänä kesänä Tavastialla ja kaksi vuotta sitten Flow Festivalilla.

Elokuvasäveltänä tunnettu ranskalainen valloittaa myös omana itsenään.

Vaihtoehtotyttöjen suosikkileffan Amélien (2001)soundtrackin taiteillut ranskalainen Yann Tiersen on osoittanut pitkähkön uransa aikana suurta lahjakkuutta elokuvasäveltäjänä. Hänen kappaleensa saattavat olla kovin yksinkertaisia, mutta miehen taito maalata kuvia verkkokalvoille pelkkien ääniaaltojen voimalla on vakuuttanut niin filmitunnelmoijat kuin kriittisemmät musiikinkuuntelijatkin.

Tiersen valloittaa kuulijansa myös itsenäisillä pitkäsoitoillaan. Vain reilu vuosi on kulunut Tiersenin edellisen albumin Dust Lanen julkaisusta, kun klassisesta musiikista ammentava säveltäjä julkaisee jo uuden ja kepeämmän teoksen, Skylinen.

Vaikkei Skylinen ole tarkoitus soida minkään elokuvan taustalla, Tiersen on rakentanut kokonaisuuteen draamankaaren, jonka näkisi mielellään myös valkokankaalla. Hän sekoittelee Skylinessa monia vaikutteita suurilta nimiltä, kuten Mew’ltä ja M83:lta. Vaikka elementit kuulostavat välillä varastetuilta, niitä leimaa Tiersenille ominainen leikkisyys ja kekseliäisyys.

Levyn aloitusraidan Another Shoren äänivallit tuntuvat paikoin Godspeed You! Black Emperorin tapaan hyökkääviltä eikä Sigur Rós -melankolialtakaan vältytä. Silti kappale asettaa Skylinelle positiivisen vireen jo kättelyssä, sillä Tiersen saa tummemmatkin sävelet kuulostamaan kevyiltä.

Kakkosbiisi I’m Gonna Live Anyhow jatkaa kuulaasti, mutta siirryttäessä Monumentsiin ja The Gutteriin marssirummut ja vaimeat ujelluksenomaiset jouset alkavat tuntua jo liiankin tutuilta. Tiersen tekee toki ihailtavan hyvin sen mitä tekee, mutta linjaan kaipaa välillä jotakin jännittävämpää ja arvaamattomampaa.

Unenomaista tunnelmaa rikkomaan on kuitenkin luotu Exit 25 Block 20, jonka kirkaisut ja instrumenttikokeilut herättävät keskittymään. Hesitation Wound tosin palauttaa nopeasti takaisin horrokseen, mutta hyvällä tavalla.

Toisaalta Skylinea ei pitäisi syytellä sen ennalta-arvattavuudesta tai ilmeisyydestä, sillä Tiersen toteuttaa konseptinsa loistavasti. Haikean haahuilun, kasvavien kitarahyökkäyksien ja herkän kilinän sekoittelua kaipaavalle albumi on nautinto. Silti olisi suotavaa kuulla välillä Tiersenin loikkaavan pois mukavuusalueeltaan ja kokeilevan jotakin aivan uutta.

80 Skyline on yllätyksetön albumi, joka saa kuitenkin ennustettavuutensa anteeksi onnistuneen toteutuksensa ansiosta.

Video ei ole enää saatavilla

Justice, nahkaa ja neuleita.

Pitkistä luovista tauoista voi olla hyödyn lisäksi haittaa. Näin on käynyt Justicen tapauksessa, sillä Audio, Video, Disco tuntuu ylityöstetyltä.

Ranskalaisen Justicen eli Gaspard Augénin ja Xavier de Rosnayn debyyttialbumin (”Cross”) julkaisusta on kulunut jo neljä vuotta, ja näillä elektron ristiretkeläisillä on ollut runsaasti aikaa tehtailla yhtä tämän vuoden odotetuinta julkaisua.

Yhtyeen haastattelut ja pienet maistiaiset levyltä lupailivat massiivisia progekyhäelmiä, ja niitä myös saatiin – valitettavasti.

Neljässä vuodessa yhtye on ehtinyt hioa tyyliään ja muuttua isommaksi. Kakkosalbumillaan tämä ranskalaisyhtye alkaakin olla jo lähes stadionmitassa, jos sellainen yksikkö elektron saralla edes on olemassa. Se ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä asia, sillä Audio, Video, Disco murisee mustanpuhuvana ja pauhaa liian hyökkäävästi.

Jylisevät vyörytykset olisivat loistavia tehokeinoja, jos niitä ilmenisi vain paikoitellen. Kun kuitenkin koko albumi koostuu epätoivoisista yritelmistä muodostaa progekappaleita pelkkien mahtipontisten kitarasoolojen avulla, se alkaa kyllästyttää.

Eihän kaikkien 11 biisin pelkkää D.A.N.C.E.a tarvitsisi ollakaan, mutta nyt kokonaisuudesta ei löydy leikkisyyttä lainkaan. Justicella on taito tehdä älykkäitä mutta silti kepeitä ja tarttuvia tanssibiisejä, joten on sääli, että sellaisia ei uudesta tuotannosta juuri löydy.

Audio, Video, Disco ei silti ansaitse aivan kaikkea parjausta, jota on jo ehtinyt saada osakseen. Levyltä löytyy myös helmiä ja koukuttavia kohtia, niitä vain on huomattavasti vähemmän, ja ne piiloutuvat kaiken progemassan lomaan. Sinkkulohkaisu Civilization on oiva osoitus siitä, että Justice taitaa vielä tarttuvat kertosäkeet. Myös On’n’On muistuttaa vanhasta tanssittavammasta housesta.

Albumin ensimmäinen raita Horsepower ei ole aivan niin täräyttävä aloitus kuin mitä nimi lupailee, mutta kelpo pelinavaus kuitenkin. Vaikka yhtyeellä riittää tehoja levyn varhaisvaiheilla, kokonaisuus lässähtää totaalisesti puolivälissä. Loppuun asti kuunteleminen alkaa puuduttaa, ja viimeiset biisit tuntuvat pakkopullalta kerta toisensa jälkeen.

Varsinkin kun koko muu b-uolisko on niin tylsistyttävä, näin suurieleiseen teokseen kaipaisi lopetukseksi jotakin, joka ravistelisi sisuskaluja. Levyn nimikko- ja päätösraita Audio, Video, Disco ei kuitenkaan tällaiseksi muodostu, vaan junnaa paikallaan kadoten mielestä heti levyn loputtua.

Erona Justicen aiempaan tuotantoon albumilla kuullaan ainoastaan mieslaulajia. Vaihtuvat laulajat saattaisivat piristää albumia, mutta toisaalta ratkaisu käyttää ainoastaan mieslaulajaa toimii hyvin ja eheyttää kokonaisuutta.

61 Toteutukseltaan Audio, Video, Disco on laadukas, tosin ehkä jopa liiankin hiottu ja tuotettu. Kappaleiden kuunteleminen ei tuota tuskaa mutta kylläkin suuren pettymyksen. Justicen parivaljakko on lahjakas, joten siltä odotti jotakin omaperäistä ja vielä paljon suurempaa. Albumia tullaan varmasti kuuntelemaan paljon, mutta toisin kuin Crossin tapauksessa, sitä tuskin muistetaan enää kovin kauaa kaiuttimien hiljennyttyä.

Video ei ole enää saatavilla