Kermit tietää, ettei ole helppoa olla vihreä.

Viihde ja taide ovat ihmeellisiä asioita. Vaikka ne yleensä pyritäänkin näkemään toistensa vastavoimina, molempien tehtävä on herättää tunteita hysteerisestä naurusta aina pakahduttavaan surumielisyyteen asti ja saada ihminen ajattelemaan sekä pakenemaan arjesta.

On kuitenkin erittäin harvinaista, että yksittäinen taiteilija, elokuva, äänilevy, koomikko, maalaus tai tv-ohjelma onnistuu niin kokonaisvaltaisesti käsittelemään tunteiden koko skaalaa kuin alkuperäinen Muppet Show, jota tehtiin viisi kautta 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun alkuun.

Tänään saa Yhdysvaltain-ensi-iltansa uusi Muppet-elokuva. Sitä juhlistaaksemme kokosimme listan kahdestakymmenestä Muppet Show’n unohtumattomasta musiikkiesityksestä. Kuten ohjelman luonteeseen kuuluu, osa näistä naurattaa, osa herkistää. Osa on älyllistä, osa pähkähullua.

Pitäkää peukkuja, että uusi elokuva saadaan elokuvateattereihin myös Suomessa!

Muppet Show’n musiikkiesityksiä on yhteensä yli 600. Mitkä ovat sinun suosikkisi? Kerro se meille kommenteissa.

Mahna Mahna

Klassikoiden klassikko! Ensimmäisen Muppet Show -jakson ensimmäinen musiikkiesitys, joka asetti heti lähtöviivalla riman päätähuimaavalle korkeudelle.

Muppet Show’ssa käytettyjen kappaleiden alkuperä on usein hieman hämmentävä, sillä ohjelman musiikillinen johtaja Jack Parnell kaivoi välillä mukaan materiaalia, joka jo 1970-luvun lopulla oli kadonnut aikaan. Harva yksittäinen tapaus on kuitenkaan yhtä herkullinen kuin Mahna Mahna, joka on alkuperältään italialaisen Piero Umilianin säveltämä tunnari pehmopornahtavaan ruotsalaisten seksuaalisuutta, alkoholismia ja itsemurhia käsittelevään mondo-dokkariin Svezia, inferno e paradiso. 

Video ei ole enää saatavilla

Woodland Animals: Man Smart, Critter Smarter

Metsäneläinten hykerryttävä luonnonsuojeluaiheinen viesti ihmisille Harry Belafonten calypso-klassikkoa Man Smart (Woman Smarter) mukaillen. Biisin huipentava tehtaan räjäyttäminen ei välttämättä menisi tänä päivänä enää läpi.

Video ei ole enää saatavilla

Elton John: Crocodile Rock

Yksi Muppet Show’n ikimuistoisimmista musiikkivierailuista, jonka Cee-Lo Green palautti mieliimme esittämällä Forget You -biisinsä tämän vuoden Grammy-gaalassa Sir Eltonin asun jäljennös yllään ja aidoista Muppeteista koostuvan taustabändin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

The Swedish Chef: Yes, We Have No Bananas

Mikään Muppet-lista ei olisi täydellinen ilman Ruotsalaista Kokkia! Vaikka hän ei varsinaisesti musiikkimiehiä olekaan, tämä borkinkielinen tulkinta 1920-luvun musikaalihitistä Yes, We Have No Bananas tuskin jättää ketään kylmäksi.

Video ei ole enää saatavilla

Behemoth & Shaky Sanchez: I’ve Got You Under My Skin

Muppetmainen luenta Frank Sinatran klassikoksi laulamasta Cole Porterin sävellyksestä. Shaky Sanchez -raukan karu kohtalo Behemoth-hirviön kidassa sopii loistavasti kauhukuningas Vincent Pricen tähdittämän kauhuteemaisen jakson tarjontaan.

Video ei ole enää saatavilla

Muppet Pigs: In the Navy

Viikingeiksi pukeutuneita possuja esittämässä Village Peoplea ja ryöstämässä kylän? Kyllä! Muppet Show’ssa.

Video ei ole enää saatavilla

Whatnot Girls feat. Crazy Harry: Chanson D’Amour

Muppetit ovat parhaimmillaan täyttä dadaa, joka potkii kaikki kulttuurilliset muurit murskaksi. Tämä ohjelman kakkoskauden klassikkoesitys on sitä parhaimmillaan. Kaunis 1950-luvun lopun laulelmahitti yhdistettynä Crazy Harryn maaniseen räjäyttelyvimmaan ei ole voinut syntyä kirjoittajien palaverissa täysin vailla kemiallista apua.

Lopussa Statler & Waldorf -parivaljakon klassista puujalka-näsäviisastelua.

Video ei ole enää saatavilla

Buddy Rich vs. Animal Drum Battle

Muppet Show’n keskeinen hahmo musiikillisessa mielessä on toki aina ollut kaikkien rock-rumpaleiden tärkein esikuva, Animal. Tässä legendaarisessa klipissä yksi maailmanhistorian kirkkaimmista rumpalitähdistä Buddy Rich ottaa Animalista mittaa rumpubattlessa.

Video ei ole enää saatavilla

Rita Moreno & Animal: Fever

Latinokaunotar Rita Moreno (mm. West Side Story) yrittää saada Animalia vetämään asteen hillitymmin setin takana. Turhaan.

Video ei ole enää saatavilla

Johnny Cash & Miss Piggy: Jackson

Myös mies mustissa nähtiin ohjelman vieraana sen viimeisellä kaudella, ja tietysti Miss Piggyn piti päästä olemaan Nancy Sinatra Johnny Cashin Lee Hazelwoodille. Taustalla tietysti Muppet Show’n oma jug band.

Video ei ole enää saatavilla

Robin the Frog: Over the Rainbow

Kermitin veljenpojan, Robinin, laulamat kappaleet ovat lähes poikkeuksetta Muppet Show’n pakahduttavimpia hetkiä. Wizard of Ozin ikiklassikko ei ole kuulostanut näin herkältä sitten Judy Garlandin. Kannattaa myös katsoa Robinin klassikko Halfway Down the Stairs.

Lyömme myös mistä tahansa vetoa, että Mercury Revin Jonathan Donahuen yksi suurimpia vaikuttajia tässä maailmassa on juurikin Robin-sammakko (Ja Kermit My Morning Jacketin Jim Jamesin! – edit. huom.).

Video ei ole enää saatavilla

Dr. Teeth and The Electric Mayhem: Minuet in A Major

Muppetien rajut rokkijäbät, Dr. Teeth Electric Mayhem -bändeineen, yrittämässä vetää normaalin Uriah Heep -henkisen jyystönsä sijaan klassista. Siihen asti, kunnes Animalin itsehillintä pettää ja homma lähtee Spinal Tap -sfääreihin.

Video ei ole enää saatavilla

Hugga Wugga

Jäätävän Uuno Turhapuro -henkisen wah-kitaran vauhtiin piiskaavaa avaruudellista musiikkihupailua, jossa ei ole järjen hiventä, mutta neroutta sitäkin enemmän.

Video ei ole enää saatavilla

Roger Moore: Talk to the Animals

Vaikka Lasse Mårtenson vetikin musiikillisesti ehkä pidemmän korren tämän 1960-luvun elokuvasävelmän coveroinnissa, 007:n puhelauluun nojaava tulkinta aiheesta ei missään tapauksessa ole ansioton, vaikka Moore uhkaakin hieman jäädä käsinukke-kanssanäyttelijöidensä varjoon.

Video ei ole enää saatavilla

Rowlf the Dog: Man’s Best Friend

Tom Waitsia fanittaville koiraihmisille ei Rowlf-koiraa parempaa asiaa ole olemassa! Koskettavia pianon kuljettamia tarinoita Waitsin varhaisten levyjen hengessä ja koira-aiheisia puujalkavitsejä, mitä muuta voi elämältä toivoa?

Marvin Suggs and his Muppaphone: Witch Doctor

Monty Pythonin klassiselle Arthur Ewing and his Musical Mice -sketsille paljon velkaa oleva sekoilu, joka saa Pythonin tavoin kierimään lattialla naurusta.

Video ei ole enää saatavilla

Debbie Harry & Kermit the Frog: The Rainbow Connection

Muppeteille varta vasten sävelletyistä kappaleista ylivoimaisesti klassisin, ensimmäisen Muppet-elokuvan ikimuistoinen avainsävelmä Kermitin ja New Yorkin taidepunkin ylipapittaren sekä jokaisen indie-kuikelon päiväunen, Blondie-yhtyeen Debbie Harryn duettona. Parhautta.

Video ei ole enää saatavilla

Gonzo the Great: My Way

Muppetien surullisen hahmon ritari Gonzo esittämässä katkeransuloisen tulkinnan My Way -klassikosta. Täynnä haikeaa optimismia ja surusilmäistä kaukokaipuuta, kuten Gonzolla aina.

Video ei ole enää saatavilla

Rowlf the Dog & Sam the Eagle: Tit Willow

Konservatiiviselle Sam The Eaglelle naureskelu on yksi Muppetien suosikkiajanvietteitä. Tässä laulussa Rowlf pistää Samia halvalla laulattamalla hänellä ”kevyttä oopperaa”.

Video ei ole enää saatavilla

Bernadette Peters & Muppets: Just One Person

Muppetit liikuttavimmillaan klassisissa musikaalinpäätöstunnelmissa, jossa näyttelijä Bernadette Peters haluaa auttaa Robin-sammakkoa itsetunto-ongelmissaan.

Laulun perässä on vielä Muppetien esittämä uskomattoman koskettava versio samasta laulusta Jim Hensonin muistolle.

Video ei ole enää saatavilla

Lisää tietoa Muppeteista mm. Muppet Centralista ja Muppet Wikistä.

Bonus!

Weezer osoitti vuonna 2002 rakkautta Muppeteille huikealla Keep Fishin’ -videollaan.

Video ei ole enää saatavilla

Clint Mansell nyt.

Hitchcock/Herrmann. Fellini/Rota. Leone/Morricone. Greenaway/Nyman. Lynch/Badalamenti. Burton/Elfman. Mitä ohjaaja–säveltäjä-kaksikoita ikoniseen listaan uskaltaisi lisätä 2000-luvulta?

Ensimmäisenä mieleen tuleva kandidaatti on parivaljakko Aronofsky/Mansell, jonka kollektiivinen nerous on tuottanut jo viisi toisistaan suuresti eroavaa, mutta yhtä lailla onnistunutta elokuvaa.

Clint Mansellin keskeinen soundtrack-idea Requiem for a Dream -elokuvassa oli kamarijousien yhdistäminen elektronisiin elementteihin. Tummanpuhuvan äänimaailman päällä sinnikkäästi toistuvat yksinkertaiset melodiset koukut luovat assosiaatioita minimalismiin, mutta myös Mansellin pop-menneisyys on kuultavissa.

Clint Mansell silloin.

Vanhan liiton scores-eppien sekaan tuoreutta kiitellyillä soundtrack-syrjähypyillään tuoneiden Jonny Greenwoodin ja Trent Reznorin tavoin myös Mansellilla on bänditausta. Kymmeneen vuoteen Pop Will Eat Itselfin keulakuvana mahtui brittilistasijoituksia samplepohjaisella indiedancerockilla, räppäystä rastat päässä ja industrial-vaikutteita Reznorin Nothing-levymerkillä. Lopulta yhtyeen nimen ennustus kävi ilmeisesti toteen, ja Amerikka ja elokuvat kutsuivat.

Audiovisuaalisuuden onnetar saattoi Mansellin Darren Aronofskyn aisapariksi, ja yhteinen debyytti Pi valmistui 1998. Sopivasti riipivä migreenielektro yhdistettynä kabbalamatemaattiseen juoneen sai pään sekaisin, ja kummankin nimet iskostumaan tukevasti tajuntaan.

Molempien suuri läpimurto koitti nopeasti jo seuraavan elokuvan myötä – Requiem for a Dream (2000) oli scoremittakaavassa suuri hitti. Kronos Quartetin kolkon dramaattiset staccato-jouset säestivät kaiken aikaa painostavammaksi yltyvää addiktiokuvausta ja pauhasivat päässä vielä pitkään kauheuksien poistuttua verkkokalvoilta.

Elokuvan keskeinen teema Lux Aeterna alkoi elää omaa elämäänsä lukuisissa mainoksissa, joista laajimmin pauhasi sävellyksen uudelleenorkestroitu versio Lord of the Ringsin keskimmäisen osan trailerissa. Tyylillisiä pastisseja tuntuu tulevan nykyään vastaan joka toisen synkkämielisen toimintaelokuvan mainoskampanjassa.

Seuraava Aronofsky-yhteistyö The Fountain (2006) jakoi elokuvapiirien mielipiteet ja kavahdutti kyynisimpiä, mutta soundtrack on koskettavuudessaan ehkä säveltäjänsä hienoin. Mansell naittoi Kronos Quartetin yhteen Mogwain kanssa, ja lopputulos on juuri niin pakahduttavan eeppisesti postrockahtavaa kauneutta kuin vain voi kuvitella.

Tuottelias Mansell on päätynyt tekemään myös vähemmän ikimuistettavaa musiikkia vähemmän ikimuistettaviin elokuviin (Sahara?, Doom?), mutta ainakin Duncan ”Zowie Bowie” Jonesin mainioon Moonin (2009) ääniraita toimii.

Edustavin jälki on kuitenkin edelleen syntynyt Aronofskyn kanssa. The Wrestlerin (2008) musiikki tosin taisi hieman jäädä rujon realismin ja Mickey Rourken roolityön varjoon, ja upean Black Swanin (2010) vaikuttavuudesta suuri osa menee toki herra Tsaikovskin piikkiin. Mutta kenties yhteistyö onkin vasta alussa.

Video ei ole enää saatavilla