Onko tässä Suomen helsinkiläisin ja Helsingin punavuorelaisin yhtye?

Stockersissa on tyyliä, tyylitajua ja yhtä paljon Las Vegasia kuin The Killersissä.

Olin aivan varma, että tulisin vihaamaan tätä albumia, koska yhtye koettelee jo pelkällä nimellään hermojani. Bändi näyttää Hennes & Mauritzin keskiaukeamalta ja sen jokainen jäsen harvinaisen ärsyttävältä. Lähtökohdat olivat näin ollen erittäin epäsuotuisat yhtyettä ajatellen. Pidin Stockersia yhtä värittömänä kuin We Are The Numbersin kansikuvaa.

Levy kuitenkin lähtee käyntiin kuin Bloc Partyn klassikkoalbumi Silent Alarm konsanaan. Jo ensimmäiset kaksikymmentä sekuntia saivat minut vakuuttuneeksi.

Stockersissa on tyyliä, tyylitajua ja yhtä paljon Las Vegasia kuin The Killersissä. Sen, Editorsin ja jo mainitun Bloc Partyn yhteensulautumana Stockers! saa biiseihin hyvin ilmaa ja ennen kaikkea energiaa.

Yhdeksi levyn selvistä hitiksi nousee jo aikaisemminkin julkaistu albumin kakkosbiisi Closer. Sen jälkeen alkaa ilotulitus, joka jatkuu aina levyn päätökseen saakka. Jos Vanish ei saa jengiä liikkeelle Tavastian Lauantaidiskossa, niin jotain on pahasti vialla. Kyseinen polkka on niin tarttuva, ettei mitään rajaa. Stockers! tekee selväksi mistä yhtyeessä on kysymys: tautisen tarttuvista biiseistä.

Singlebiisi Times Before on kaikessa yksinkertaisuudessaan ehdoton ässä. Sometimes koukuttaa kliseisestä nimestään huolimatta heti näppärällä kitarariffillä, ja tähän kun lisätään vielä pari hyvää rallia, niin homma alkaa olla paketissa. Biisimateriaaliin on toki päässyt livahtamaan muutama heikompi ralli, mutta kun kokonaisuus toimii ja huippuhetket ovat todella vakuuttavia, niin annettakoon yhtyeelle anteeksi muutama ohilyönti.

Stockersilla on vain yksi ongelma. Se on liian punavuorelainen yhtye kalliolaisten makuun ja liian helsinkiläinen suomalaisille. Älkää kuitenkaan antako asian häiritä, vaan ottakaa We Are The Numbers vastaan ennakkoluulottomasti.

87 Stockers! nousee debyyttialbumillaan yhdeksi Suomen mielenkiintoisimmista uuden polven yhtyeistä.

Video ei ole enää saatavilla

Sigur Ros harjoittelee salakavalaa soljuntaa arktisissa olosuhteissa.

Pohjoisen pallonpuoliskon herkimmät runosielut osoittavat jälleen, että islantilainen melankolia toimii Suomen suvessakin.

Ensi kuulemalta Valtari ei tarjoa juuri mitään uutta kuulijoilleen. Nämä pitkän linjan merisään ennustajat, joiden sävellyksistä voi päätellä, että huomenna sataa enemmän tai vähemmän vettä, ovat pidättäytyneet omassa tunnistettavassa äänimaailmassaan.

Valtari on kaunis kuin kesäaamu parhaimmillaan, mutta se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Èg anda avaa pelin todella hienosti, ja kolmantena kappaleena kuultava Varúo mahtipontisine lopputykityksineen on ehdoton helmi. Muu materiaali onkin sitten sitä, mitä tältä kokoonpanolta saattaa odottaa: salakavalasti ohi soljuvaa haurasta popmusiikkia.

Valtaria vaivaa tietyllä tapaa tasapainoisuus. Se ei ole millään tapaa tylsä levy, vaan ennemmin se on niin taattua laatua, ettei se herätä sen suurempia tunteita.

Sigur Rós on sitä kokoluokkaa oleva yhtye, ettei sen tarvitse todistella taitojaan yleisölle. Antaa niin sanotusti musiikin puhua puolestaan. Jónsi Birgissonin falsettilaulua on kuunneltu pitkälti toistakymmentä vuotta, mutta missään vaiheessa se ei ole alkanut häiritä, vaan päinvastoin se on toiminut yhtyeen musiikissa yhtenä instrumenttina, tunnelmanluojana.

Islantilaisnelikon tavaramerkki on aina ollut toinen toistaan tukevat sävellykset ja draamankaaren noudattaminen. Mahtipontisen alun jälkeen Sigur Rós vetäytyy tällä kertaa kuoreensa, ja levy etenee huomaamattomasti kohti loppua.

Takk… teki itseeni aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, enkä voi olla vertaamatta Valtaria siihen. Näiden kahden albumin välinen ero on se, ettei Valtari tarjoa toista nostetta alkumetrien jälkeen, vaan levyn päätyttyä kuulijalle hiukan jopa hiukan ontto olo.

Kaikesta huolimatta se suomalainen yhtye, joka pystyy samaan suoritukseen, joko suomeksi tai islanniksi laulettuna, ja samanlaisen äänimaailman toistamiseen, saa allekirjoittaneelta kahvit ja pullat.

81 Sigur Rósin kohdalla rima on niin korkealla, etteivät kaikki odotukset voi yksinkertaisesti ylittyä. Siitä huolimatta Valtari on todella hieno levy.

Video ei ole enää saatavilla