Bryan Ferry – aina valmis ”lauteille”.

Alkukuusta listasimme artisteja tai bändejä, jotka eivät ponnista Suomi-neidon helmoista, mutta ovat syystä tai toisesta levyttäneet suomeksi. Innokkaat lukijat muistuttivat, että lisääkin löytyy – siispä Suomi laulettu, osa 2, olkaa niin hyvät!

#1 Déjà Voodoo – Hiekkaa Hietarannan

Mikä: Vuonna 1977 amerikkalainen The Ramones julkaisi aurinkoisen rantarallin Rockaway Beach, mistä Ne Luumäet teki yhdeksän vuotta myöhemmin suomenkielisen version nimellä Hiekkaa Hietarannan, jonka kahden vuoden päästä siitä coveroi kanadalainen Déjà Voodoo. Kyseessä oli kahden miehen rock-bändi, joka yhdisteli tyylissään rockabillyä, punkia ja lo-fi-räminää ja soitti nelikielistä kitaraa ja rumpuja kokonaan ilman peltejä.

Miksi: 1980-luvun ajan aktiivisesti toiminut bändi keikkaili useaan otteeseen Suomessa ja saavutti mainetta legendaarisella ”Bäkkärillä”, eli Tavastian yläkerrassa olleella punk-klubilla. Bändiltä on myös julkaistu livelevy Live at The Backstage Club, Helsinki Finland vuonna 1990. Mahdollisesti juuri Bäkkäriltä bändin bongasi yksi kotimaisen punkin ja 1980-luvun alakulttuuripöhinän tärkeimpiä maahantuojia ja eteenpäinviejiä, Kimmo Miettinen, jonka levy-yhtiö Gaga Goodies julkaisi bändin vuoden 1987 albumin Gotta Have Money. Tarina ei kerro onko Miettinen vaikuttanut bändin Hietsu-coveriin vai mahtaako kyseessä olla känniläppä joltain Suomen-keikalta, mutta molemmat lienevät yhtä mahdollisia vaihtoehtoja.

Kannattiko: Cover-hommissa olennaisinta on nähdäkseni se, ettei toisinna alkuperäistä biisiä soundilleen, vaan tekee siitä itsensä näköisen. Siinä Déjà Voodoo on onnistunut jo yksinkertaisen settinsä vuoksi. Gerard van Herkin hellyyttävällä r-vialla höystetty laulu, alkuperäistä hidastempoisempi rytmi ja rujon yksinkertainen, bluesmainen rämpytys on herttainen kunnianosoitus Hietsulle. Biisi sopisi hyvin niihin perinteisimpiin kesälomakeleihin; puolipilvisiin, vähän harmaisiin ja oikeastaan aika kylmiin päiviin, kun istutaan väkisin rannalla, vaikka mereltä tuulee ja kohta varmaan sataakin.

Video ei ole enää saatavilla

#2 New Duncan Imperials – Lenkkimakkaraa!

Mikä: Chicagolainen kolmen miehen rockabilly-punk-bändi, joka omien sanojensa mukaan yhdistelee musiikissaan white trash -kulttuuria, dadaismia ja Chuck Berryä. Vuodesta 1990 asti toiminut, stetsoneihin ja mauttomiin pukuihin pukeutuva roskatrio tunnettiin sekopäisistä keikoistaan ja esimerkiksi Jägermeisterista kertovista biiseistään. Vuonna 1993 bändi julkaisi sinkun Lenkkimakkaraa!, jossa varsin yksiselitteisesti huudetaan ”Lenkkimakkaraa!” ja mahdollisesti jotain viinaan liittyvää, mikä ei useankaan kuuntelun jälkeen auennut. Makkaralaulua voidaan pitää jonkinlaisena sisarteoksena Déjà Voodoon hiekkalaululle, sillä myös New Duncan Imperials keikkaili 1990-luvun alussa punk-klubi Bäkkärillä ja julkaisi suomisinkkunsa Gaga Goodiesin kautta.

Miksi: Bändi tiivistää nettisivuillaan mottonsa jotakuinkin seuraavasti: ”Typeryys on viihdyttävää ja viihdyttävyys on typerää, ja me olemme valmiita tekemään mitä vaan, koska olemme viimein typeriä!” Bändi kertoo lyhyesti, että keikkailu Suomessa sai heidät nauttimaan vodkaa ja makkaraa sekä julkaisemaan yhden sinkun suomeksi. Jos Hiekkaa Hietarantaan ei välttämättä ollut känniläppä, Lenkkimakkaraa! hyvin todennäköisesti on.

Kannattiko: Biisin hakkaavasta yhden soinnun kitaravallista tulee vahvasti mieleen PMMP:n Matoja-biisin uhoava C-osa, mikä on ainoastaan hyvä mielikuva, onhan Matoja yksi PMMP:n parhaita biisejä. Yksinkertaista hakkauskomppausta ja makkarahuutelua väritetään kepeällä välilallattelulla, ooh yeah -kuorolla ja jopa kitarasoololla, mikä on elintarvikeaiheisissa kännivitseissä melko poikkeuksellista. Jos biisi olisi aikoinaan ollut yhtään tunnetumpi, se olisi voinut hyvin korvata grillimyyjiä vuosikymmeniä ilostuttaneen hillittömän hauskan ”ei munalla vaan rahalla” -vitsin.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Bryan Ferry – Tender Is the Night

Mikä: Roxy Music -solisti Bryan Ferry julkaisi vuonna 2010 sooloalbumin Olympia, jonka herkkä päätösraita Tender Is the Night alkaa hämmentävällä suomenkielisellä spiikillä. Eurythmicsista tutun David A. Stewartin kanssa sävelletyn kappaleen alussa kuuluu selkeästi suomalaisen miehen ääni, joka kertoo toteavasti “Erillinen saunarakennus ja sitten semmonen…” Tämän jälkeen suomispiikki feidaantuu, mutta samaa höpötystä kuullaan myöhemminkin biisissä pääosin tunnistamattomana, mutta välillä saunarakennus nousee terävänä utuisilta ääniraidoilta.

Miksi: En kertakaikkiaan tiedä. Internet ei tunnu tarjoavan tähän hämmentävään saunamainokseen mitään selitystä, eikä Ferry ole ilmeisesti asiaa medialle avannut. Mutta biisiä varten saunarakennus-spiikkiä tuskin on tehty. On vaikea uskoa, että Ferry edes tietäisi mitä spiikissä sanotaan, sillä se kuulostaa lähinnä siltä kuin mies olisi katsonut studiossa telkkarista jotain kahden markan suomalaista kesämökki-lifestyle-ohjelmaa ja äänittäjä olisi nojannut recciin juuri sillä hetkellä, kun pihapiirin saunakalustoa esitellään.

Kannattiko: Tender Is the Night on varsin kaunis sävellys, hauras ja melankolinen, öinen tutkielma yksinäisyydestä ja kuulumattomuuden tunteesta. Harmi vain, että suomalaiseen korvaan useasti toisteltu maininta ”erillinen saunarakennus” tiputtaa tunnelmasta täydellisesti ja huvittaa joka kuuntelukerralla. Saunarakennus-heitto herättää mielikuvan, että se olisi napattu jostain huonosta nettivideosta, ja kun sen ajatuksen vietäväksi heittäytyy, kohta ollaankin jo Risu-ukossa, hidastetussa Remontti-Reiskassa ja Tonnin setelissä. Koita siinä nyt ottaa koskettavaa kappaletta tosissaan.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Metallica – Rappiolla

Mikä: Tätä tarinaa kertovat jo Pihtiputaan mummotkin, mutta kerrottakoon se vielä kerran. Mahdollisesti maailman tunnetuin amerikkalainen metallibändi Metallica keikkaili Suomessa toukokuussa ja vetäisi yleisön yllätykseksi haltioituneelle Hartwall Areenalle Hassisen Koneen kappaleen Rappiolla. Koko bändi ei ralliin osallistunut, vaan sen duetoivat kitaristi Kirk Hammett ja basisti Robert Trujillo, joka toimi myös kappaleen solistina.

Miksi: Hammett ja Trujillo soittelivat Metallican taannoisella Euroopan-kiertueella kulloiseenkin keikkakohteeseen sopivia hittibiisejä muissakin maissa, esimerkiksi Ruotsissa kuultiin Europen The Final Countdown ja Norjassa A-han Take on Me. Rappiolla on kuitenkin siinä mielessä harvinaisuus, että harvemmin bändi keikkamaansa rajojen sisäpuolelle jääneitä, maan omalla kielellä esitettyjä kappaleita coveroi.

Kannattiko: Kyllä, ainakin jos Ismo Alangon kitaristilta Jussi Jaakonaholta kysytään. Alanko bändeineen vastasi Metallican hatunnostoon soittamalla omalla keikallaan Rappiolla-biisin alkuun pätkän Enter Sandmania, ja koska 2010-luvulla eletään, tästä kuvattu video löysi tiensä internetin syövereihin välittömästi. Videon sattui näkemään suomalaisen ystävänsä kautta myös itse Trujillo, joka lähetti Jaakonaholle videoterveiset, joissa neuvoi kitaristia hiomaan vielä yhtä kohotettua ääntä ja lupasi, että biisiä voidaan treenailla yhdessä sitten, kun Metallica seuraavan kerran Suomeen sattuu.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Erik Lundin – Lopeta

Mikä: Ruotsalainen rap-artisti, joka räppää joulukuussa 2017 ilmestyneellä Lopeta-sinkullaan kertosäkeessä toistuvasti ”lopeta, lopeta, lopeta”. Yhden suomenkielisen sanan lisäksi biisissä kuullaan ruotsia ja yhden virkkeen verran oletettavasti jotain Afrikasta lähtöisin olevaa kieltä, jota Google Translate sitkeästi väittää kiinaksi (ei varmasti ole). Lundinin isä on lähtöisin Gambiasta, joten kieli lienee jotain Gambian vähemmistökielistä; mandinkaa, fulaa, wolofia, sereriä tai jolaa.

Miksi: Mahdollisesti siksi, että ”lo-pe-ta” riimittyy varsin hyvin oletettavasti jotain afrikkalaista kieltä olevan ”ndoke fa mo ke ta” -virkkeen kanssa. Mitään tarkempaa selitystä internet ei tarjoa sanan käyttöön, eikä suomalainen media taida Lundinia vielä niin hyvin tuntea, että olisi miestä ehtinyt aiheesta haastatella. Toisin kuin Bryan Ferry saunoineen, Lopeta-biisin lyriikoista voinee olettaa, että Lundin ainakin tietää mitä käyttämänsä suomenkielinen sana tarkoittaa.

Kannattiko: Tässä kohtaa on nostettava kädet pystyyn ja myönnettävä, että puhun niin huonosti sekä ruotsia että räppiä, että en osaa muodostaa kovin perusteltua mielipidettä asiasta. Maanisessa ”lopeta, lopeta, lopeta” -hokemassa on vahvaa korvamatopotentiaalia, mutta onko se hyvä vai huono asia, riippunee kuulijasta.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Eddie Edwards

Mikä: Eddie Edwards on 1980-luvun lopulla mediakohua herättänyt englantilainen urheilija, joka muistetaan ennen kaikkea maailman huonoimpana mäkihyppääjänä. Urheilumaailman ulkopuolelta lajin pariin lähtenyt, pahasti likinäköinen Edwards oli aina viimeisille sijoille jäänyt antisankari, jonka sitkeään yrittämiseen ja lahjakkuuden puutteeseen rakastuttiin erityisesti Suomessa. Viihdearvoaan valuutaksi muuttanut Edwards julkaisi ensin Englannissa huonouttaan käsittelevän Fly Eddie Fly -kappaleen vuonna 1988, ja siitä kolme vuotta myöhemmin kotimaisella sinkkulistallakin menestyneen suomenkielisen version Mun nimeni on Eetu. Sinkun B-puolella kuullaan Edwardsin vähemmän tunnettu suomenkielinen biisi, Eddien siivellä.

Miksi: Edwardsin suomisinkun tekstitti itse Irwin Goodman, ja alun perin Edwardsin olikin tarkoitus levyttää Mun nimeni on Eetu -kappale yhdessä Irwinin kanssa. Duo kuitenkin peruuntui murheellisista syistä, sillä kun Edwards saapui Suomeen biisin äänityksiin, Irwin oli juuri kuollut sydänkohtaukseen. Edwards halusi kuitenkin levyttää sinkun yksin kunnianosoituksena Irwinille.

Kannattiko: Sori vaan Irwin, mutta ei. Molemmat Edwardsin biisit ovat 1980-luvun huoltoaseman C-kasettihyllyltä kuulostavia, nuotin vieressä soivia huumorihumppia, joihin verrattuna Matti Nykänen ansaitsee Grammyn. Sen lisäksi, ettei Edwards osaa hypätä mäkeä, valitettavasti hän ei osaa myöskään laulaa. Edwardsin surkuhupaisaan antisankariuteen viehättyneille se todennäköisesti toimii, mutta ei näitä biisejä voi kuunnella kuin vähintään kolmen promillen humalassa. Jos silloinkaan.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Umberto Marcato

Mikä: Umberto Marcato on italialainen iskelmälaulaja, joka loi 1950- ja 1960-luvulla menestyksekästä uraa tanssilavoilla niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Marcato oli olennainen osa suomalaista tanssilavakulttuuria ja myi listamenestyksiä esimerkiksi sellaisilla italiankielisissä hiteillä kuin Guaglione (Poika varjoiselta kujalta) sekä Lazzarella, ja myöhemmin suomeksi muun muassa tangoilla Miksi puhelin ei soi ja Liljankukka.

Miksi: 1950-luvulta 1980-luvulle asti varsinkin iskelmämusiikissa oli tyypillistä tehdä käännösversioita suosituista biiseistä – monet rakastetut suomenkieliset iskelmät ovatkin alun perin juuri italialaisia. Samaa logiikaa käytettiin paikoittain myös artisteihin. Marcato oli erityisen suosittu Pohjoismaissa, joten italian lisäksi hän levytti suomeksi ja ruotsiksi, myös englantia kokeiltiin. Suomen kielen pariin hänet sai houkuteltua itse Toivo Kärki. Marcato on myös esiintynyt omana itsenään suomalaisissa iskelmäpainotteisissa elokuvissa Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960) ja Iskelmäprinssi (1991).

Kannattiko: Marcaton uran kannalta kyllä, sillä vaikka italialaista suklaasilmää rakastettiin Suomessa, kotimaassaan hän ei erityisemmin menestynyt. Italian ja suomen kielet soivat foneettisesti sen verran samoin, että Marcaton lausuminen menee läpi lähes täydellisesti, pienet painotusvirheet tuovat ilmaisuun vain luonnetta. Suomeksi levytetyt kappaleet ovat 2010-luvullakin pesunkestäviä Finnhits-tangoja, jotka uppoaisivat harvenevaan lavatanssikansaan lämpimissä kesäöissä todennäköisesti edelleen.

Video ei ole enää saatavilla

Niina Virtanen esittelee Manowarin Isän ja seitsemän muuta maailmalla syntynyttä ainakin osittain suomenkielistä laulua.

Mikään ei kutkuta suomalaista sielua niin kuin se, että meidät noteerataan maailmalla. Se vasta torille vetääkin, kun ulkomaalaiset bändit tai artistit uskaltautuvat levyttämään suomeksi tai parhaassa tapauksessa luomaan kokonaisen uran suomen kielen varaan. Listasimme kiinnostavimmat tapaukset.

#1 Manowar – Isä

Video ei ole enää saatavilla

Mikä: Sankarihevin suuruudenhulluin nahkaritariretkue Manowar julkaisi vuonna 2009 suomenkielisen balladin nimeltä Isä. Manowariksi poikkeuksellisen herkkä slovari on akustisella kitaralla ja juustoisella synalla kuorrutettu kiitoslaulu joko isälle tai Isälle, riippuen siitä haluaako lyriikkaa tulkita maanläheisesti vai uskonnollisesta näkökulmasta. Tekstiltään paikoittain jopa virreltä tuntuva kappale kallistuu juuri sen verran kohti kornia kalkkunaballadia kuin Manowarilta sopii odottaakin.

”Opetit hyvän ja pahan
Ohjeet elämään
Annoit parhaan lahjan
Sen tärkeimmän

Et hylännyt koskaan
Teit minusta vahvan
Kun menin harhaan
Tai en tiennyt suuntaa”

Miksi: Bändin nokkamies Joey DeMaio on kertonut, että bändi halusi tehdä biisin, jolla voi osoittaa faneilleen kuinka paljon heille merkitsevät. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut kiitellä vain suomalaisia faneja – sama kappale on tehty 15 muullakin kielellä, esimerkiksi puolaksi, norjaksi, japaniksi ja portugaliksi. Manowar on tunnettu yleisöä kosiskelevista tempauksista, joten sinänsä usealle kielelle tehty kappale ei yllätä tältä orkesterilta.

Kannattiko: Jos olisi ilkeä, kappaletta olisi helppo verrata keskinkertaista humalaisempaan aamuneljän karaokeherkistelyyn, mutta onhan ajatus amerikkalaisten tekemästä suomenkielisestä nahkahevi-iskelmästä periaatteessa kaunis. Ja biisikin mahdollisesti Manowarin ystävälle.

#2 Damien Rice – Eskimo

Video ei ole enää saatavilla

Mikä: Melankolisen singer-songwriter-folkin ja särkyneiden sydänten kuningas Damien Rice julkaisi vuonna 2002 O-albumin, jonka jylhässä päätöskappaleessa Eskimo mies laulaa surun hetkellä kääntyvänsä eskimoystävänsä puoleen. Biisi viimeistellään suureen operettimaiseen lopetukseen, missä sinfoniaorkesteri ja oopperalaulaja ottavat valtaa Ricelta. Satunnaiskuulijalta saattaa kuitenkin mennä ohi se, että dramaattinen sopraano laulaa omat osuutensa suomeksi. Ooppera ei ole helpointa hahmotettavaa muutenkaan, ja tässäkin tapauksessa esimerkiksi ”kosketa minua / halua käsilläsi / huuto sielussa saa” -lauseet saattavat hukkua kokonaisuuteen. Biisin jylhä lopetus ei kuitenkaan jätä epäilystä siitä, mitä lauletaan – sopraano toistelee selvällä suomen kielellä ”minä kaipaan eskimoystävääni”.

Miksi: Internet ei valaise tarinaa kovin tarkkaan, mutta yleisesti kerrotaan että Damien Ricella oli suomalainen ystävä, joka käänsi biisin viimeiset rivit ja josta kappale mahdollisesti kertoo. Koska valtaosa Ricen tuotannosta keskittyy raastaviin rakkaustarinoihin, rakkaudennälkäinen romantikko voi halutessaan keksiä mahdollisen romanssin Ricen ja suomalaisen eskimoystävän välille.

Kannattiko: Mikä ettei – biisi on taattuun Damien Ricen tyyliin sydän syrjällään henkivää yksinäisen miehen melankoliaa. Eeppisiin mittoihin kasvava kappale viimeistelee hienosti komean albumin, ja suomenkieliset loppurivit lämmittävät nöyryyteen taipuvaisen kansan mieltä; se ihana irkkumies kaipaa meitä. Ainoa miinus annettakoon siitä, että sivistymätön kuulija saattaa biisin aiheen ja kielivalinnan äärellä erehtyä kuvittelemaan, että Suomessa on eskimoita.

#3 Kauan

Video ei ole enää saatavilla

Mikä: Ukrainalais-venäläinen bändi, joka tekee synkkämielistä ja maalailevaa doom-post-rock-folk metalia suomeksi. Kolme suomenkielistä pitkäsoittoa julkaissut bändi on levyttänyt myös venäjäksi, mutta valtaosa tuotannosta on suomeksi.

Miksi: Bändin solisti ja nokkamies Anton Belov on kertonut, että halusi bändiä perustaessaan ihmisten keskittyvän enemmän musiikkiin kuin tekstiin, joten viiden miljoonan asukkaan kieli tuntui sopivalta valinnalta, jotta valtaosa kuuntelijoista ei ymmärtäisi sitä. Belov oli kuunnellut paljon suomenkielistä metallia ja rakasti kieltä, joten halusi kirjoittaa lyriikat suomeksi. Rakkaus kieltä kohtaan on helppo uskoa jo biisien hurmaavista nimistä. Kappaleilla on sellaisia runollisen kauniisti soljuvia nimiä kuin Ommeltu polku, Sateen huuhtoma, Syleilyn sumu ja Neulana hetkessä. Pääasiassa bändin tekstittäjänä on toiminut Belov, mutta viimeisimmällä levyllään Kaiholla bändi käytti ensimmäistä kertaa suomalaista sanoittajaa, laulaja-lauluntekijä Marja Mattlaria.

Kannattiko: Ehdottomasti. Kauanin maalailu on taidokkaasti tehtyä melankoliaa jo sävellystensä puolesta, mutta lyyriset tarinakokonaisuudet nostavat koskettavat levyt uusille ulottuvuuksille. Esimerkiksi Sorni Nai -albumi kertoo tositarinan Uralille 1950-luvulla kuolleesta vuorikiipeilijästä. Ja kauniisti kertookin, kuten allaoleva ote kappaleesta Akva osoittaa.

”Silmäripset jäätyy kylmässä
Talvituuli puskee ikkunaa
Juna kiiruhtaa, halkoo yötä
Vanassaan laulujen kaiku”

Sinänsä sääli, että monet Kauanin fanit jäävät paitsi lyriikoiden sisällöstä, sillä bändillä on taito rakentaa harvinaisen hienoja ja visuaalisia ärsykkeitä kiihottavia tekstejä, joihin ei taivu monen kotimaisenkaan lyyrikon kynä.

#4 Laukaus

Video ei ole enää saatavilla

Mikä: 2000-luvun alussa viiden vuoden ajan toiminut japanilainen hardcore punk -bändi, joka lauloi suomeksi. Suomi-HC:stä innostunut bändi teki covereita esimerkiksi 1980-luvun alussa toimineen tamperelaisen Riistetyt-bändin biiseistä. Uransa aikana bändi ehti julkaista vain kaksi EP:tä, Mikä on tuolla? (2002) ja Ollaan punk nuorisoo… (2004).

Miksi: Suomenkielistä HC-punkia on lähetelty maailmalle C-kaseteilla jo 1970-luvulla, ja esimerkiksi Mike Patton on bongattu Terveiden Käsien keikalta. Ei siis sinänsä ole yllätys, että punkin piirissä on rohkaistuttu myös leikkimään suomen kielellä. Japanissa ollaan kiinnostuneita suomalaisesta kulttuurista, eikä Laukaus olekaan lajissaan ainoa. Ainakin Varaus SS on tehnyt urallaan kunniaa suomenkieliselle punkille jo nimensäkin puolesta. Nimi kumartelee kahdelle edesmenneelle suomalaiselle punk-bändille, Varaukselle ja Tampere SS:lle.

Kannattiko: Laukaus on melko perinteistä, kahtasataa kaahaavaa hooceeta, kyllähän semmoiseen kovaan ajoon suomeksi huutaminen toimii. Sanoista ei hirveämmin saa selvää, mutta onko sillä tässä genressä niin väliäkään. Lausuminen on melko moitteetonta, ainakin kun teksteissä pysytään perusasioissa ja samanlaisissa loppusoinnuissa. Mikä on tuolla? -EP:llä kertosäkeissä huudetaan esimerkiksi Vihaa, Paskaa, Valtaa, Tuhoa ja Kuolemaa (eri biiseissä). Homma helpottuu huomattavasti, kun voi joka biisissä huutaa samaa ääntä.

#5 Kultasiipi

Video ei ole enää saatavilla

Mikä: Saksalainen power ja folk metal -bändi, joka esittää karvaliivisiä metalliversioita suomalaisista kansanlauluista. Bändi on sorvannut esimerkiksi sellaisista klassikoista kuin Soittajapaimen metsämetallia, joka on kuorrutettu irlantilaisilla kansanlauluperinteillä ja keskimaalaisella estetiikalla. Useimmat kansanlaulut bändi esittää suomeksi, mutta ainakin suurin ”hitti” Ievan polkka on saanut saksankielisen tekstin. Se annettakoon anteeksi, ottaen huomioon ettei valtaosa alkuperäisestä Ievan polkastakaan ihan tolkullista suomea ole.

Miksi: Koska suomi on uuden maailman kieli, ainakin bändin omien sanojen mukaan. Kerrotaan että Kultasiiven innoittajana olisi toiminut myös Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, joka aikoinaan julkaisi kaksi pitkäsoittoa saksaksi. Bändi kertoo inspiroituvansa myös esimerkiksi kanteleesta, mutta musiikissa sitä ei kylläkään ole kuultavissa.

Kannattiko: Vaikea sanoa. Kuten peikkohevi useimmiten, myös Kultasiipi herättää kysymyksen onko bändi vitsi. Jos on, pitäisikö sille nauraa? Jos ei naurata, ollaanko onnistuttu? Bändi kertoo itse voittaneensa ”paras suomalainen tekokarvafantasiahevibändi Berliinistä eli Etelä-Suomesta” -kilpailun. Eli ilmeisesti bändin mielestä kannatti. Tämä vastannee myös kysymykseen siitä onko bändi vitsi.

#6 Laakso – Mämmilärock

Video ei ole enää saatavilla

Mikä: Ruotsalainen indie-bändi Laakso julkaisi vuonna 2007 suomenkielisen levyn Mämmilärock, joka leikittelee bändiläisten suomalaisilla taustoilla. Bändin ruotsinsuomalaiset perustajajäsenet Markus Krunegård ja David Nygård puhuvat myös suomea, mutta muuten Ruotsissa menestynyt bändi on levyttänyt lähinnä englanniksi. Mämmilärock liikkuu jossain Tiisun ja Olavi Uusivirran leikkikentillä, tarjoillen pilke silmäkulmassa revittelevää suomenkielistä indiepoppia. Levyn parhaimmistoa on lystikäs hanuritango Unelmia oli, joka vitsailee suoraan bändin juurilla ja toisen äidinkielen heikentymisellä.

”60-luvun kieltä täällä väännellään
Tämän päivän slangi on meille hämärää
Ruotsia kun sekaan saa niin paremmin sen ymmärtää
Kieli unohtuu ja isoäiti suuttuu
Likaiseksi menee tämä sukupuu”

Miksi: Bändin perustajajäsenten sukujuuret juontavat Tornionjokilaaksoon, mistä poppoon nimikin on peräisin. Pitkään suomenkielisestä levystä haaveilleet miehet halusivat kunnioittaa juuriaan Mämmilärock-levyllä, joka on lyriikoiltaan yllättävän rikasta ja monimuotoista suomea. Bändi on nimennyt yhdeksi vaikuttajakseen Juice Leskisen, mikä on leikittelevän levyn äärellä helppo uskoa. Levyltä löytyy jopa muutamille suomalaisille ikoneille osoitettu biisi, jossa kiitellään Juicea, Remua ja Baddingia oman elämän pelastamisesta. Knoppitietona mainittakoon, että bändin solisti Krunegård ei ole perheensä ainoita muusikoita. Miehen sukulaisiin kuuluvat esimerkiksi Suvi Teräsniska, tangokuningatar Susanna Heikki sekä Ruotsin Idols-voittaja Markus Fagervall.

Kannattiko: Kannatti. Levy kuulostaa suomalaiselta, mutta näkökulma on ainutlaatuisella tavalla ulkopuolisen. Oivaltava ja lämminhenkinen Mämmilärock on täynnä teräviä, mutta rakkaudella tehtyjä havaintoja niin suomalaisuudesta, ruotsalaisuudesta kuin ruotsinsuomalaisuudestakin. Kesäinen levy sopii loistavasti juuri tähän vuodenaikaan, voin hyvin kuvitella ne mökkireissut, kun kaveriporukat hoilaavat aamuyöstä katkeransuloisessa laskuhumalassa Hetkinen Juice Leskinen -kappaletta.

”Aikaa kului itsaria harkitessa
apu saapui yllättäen supermarketissa
kaiuttimissa surkea stemma
Juice saarnas ettei elämästä selviä hengissä
Hetkinen Juice Leskinen, tässä multa kiitokset
Sun laulut pelasti mut, saanks mä pelastaa sut?”

#7 God Is My Co-pilot – Ootko sä poika vai tyttö?

Video ei ole enää saatavilla

Mikä: 1990-luvun alusta asti New Yorkin underground-piireissä toiminut queercore-noise-punk-bändi, jonka periaatteisiin kuuluu se, että mitään ei tarvitse osata soittaa, mutta täytyy yrittää, ja soittimen äänestä on pidettävä. Bändi julkaisi vuonna 1995 reilun minuutin mittaisen punk-rallin Ootko sä poika vai tyttö? Kappaleessa kysellään huonosti lausutulla suomella ”kuinka vanha sä oot, ootko sä poika vai tyttö?”

Miksi: Todennäköisesti siksi, että avantgardemaisesta sekoilusta innostuneelle bändille niinkin eksoottisella kielellä kuin suomeksi levyttäminen tuntui tarpeeksi hullulta idealta. Orkesteri on levyttänyt muillakin itselleen vierailla kielillä, kuten jiddishiksi, turkiksi ja saksaksi.

Kannattiko: Meluisasta free-punkista on sinällään vaikea sanoa kannattaako, mutta ei vapautunut sekoilu koskaan huono veto ole. Levynkansi ei välttämättä kannattanut, sillä monet levykaupat eivät ottaneet alkuperäistä EP-julkaisua hyllyynsä, sillä kannessa on piirretty kuva kahdesta naisesta harrastamassa strap-on-seksiä.

#8 Brian Jonestown Massacre – Viholliseni maalla

Video ei ole enää saatavilla

Mikä: Multi-instrumentalisti ja musiikkitaiteilija Anton Newcomben johtama psykedeelinen kenkiintuijottelubändi Kaliforniasta. Orkesteri teki englanninkielisestä In the Land of My Enemy -biisistään suomenkielisen version Viholliseni maalla, joka kertoo… öh, jostain. Alkuperäistä englanninkielistä biisiä ei ole koskaan virallisesti levyllä julkaistu, mutta suomenkielinen löytyy Aufheben-albumilta vuodelta 2012.

Miksi: Newcombe on erikoislaatuinen eksentrikko, joka on tehnyt biisejä muillakin kielillä kuin äidinkielellään. Newcombe vaikuttaa pääasiassa Berliinissä, kuten myös biisin laulaja ja oletettava tekstittäjä, suomalainen taiteilija Eliza Karmasalo. Ilmeisesti taiteilijoiden tiet ovat törmänneet Berliinin alakulttuureissa ja Newcombe on päättänyt tehdä virallisen version biisistään suomeksi Karmasalon kanssa yhteistyössä.

Kannattiko: Lyriikat ovat melkoista googletranslatea, mutta Newcomben tietäen ja suomalaisen laulajan huomioon ottaen se lienee tietoinen valinta. Tekstissä ei ole juurikaan tolkkua, mikä toisaalta toimii hämyiseen tunnelmaan täydellisesti. Savuisessa taiteilijakuppilan nurkassa sisäänpäin kääntyneenä junnaava biisi jättää kokonaisuutena kuitenkin hämmentyneen olon, ainakin ilman psykedeelejä. Tässä voi olla kysymys jostain tai sitten ei mistään.

”Pellavansiemen kädessäni, pelkää jänis silmässä
Hän ymmärtää minua, valko salon metsään”

Tiedätkö muita ulkomaisia kappaleita, joissa lauletaan suomen kielellä? Kerro kommenteissa.

Emma Salokoski, poikkeuksellisesti veden yllä. (Kuva: Tomi Palsa)

Sukelletaan pinnan alle kohti voimaannuttavaa rakkautta ja vedenalaista satufantasiaa.

”Joo, mä tiedän, on veden pinta kaukana
En nää pohjaan, en näe onko sen alla
Haukia tai haita
Jotka mut voi kerralla hotkaista

Mut sä näät pintaakin syvemmälle
Sä viet mukaan
Saat minut uskaltamaan sun kaa
Niin vaarallisesti
En oo koskaan mä sukeltanut

Veden pintaa keihään lailla
Halkoo hahmosi jäntevä
Sulava, valuva
Vahva, vakuuttava, vaikuttava
Niin sä viet varmalla otteellasi
Aina vaan kauemmas rannan

Turvasta ja mua huimaa ja pelottaa mut
Siinä sun äänes mua rauhoittaa
Sä saat mun salaisen voiman
Nyt heräämään enää
En tahdo piiloon mä juosta
En aina takertua, päästän irti nyt
Aion karata”

Emma Salokosken Veden alla -kappale on vaikea kommentoitava. Toisin kuin suurin osa kaikesta muusta kuuntelemastani musiikista, Veden alla on teos, josta kaikki tuntuvat pitävän. Kaikki ystävistä vanhempiin, puolisoon, puolison vanhempiin, isovanhempiin, tv-ohjelmiin ja radiokanaviin. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään helposti nieltävä radiohumppa, vaan rehellisesti syvällinen ja koskettava biisi, joka menee pintaa syvemmälle ja vie kuulijan mukanaan.

Eero Heinosen vienosti melankolisen ja toiveikkaan välillä seilaava pianomelodia sekä Salokosken hauras tulkinta ja koskettava teksti tekevät kappaleesta kotimaisen helmen. Siinä missä kappale piirtää kaunista kuvaa vedestä elementtinä, se on ennen kaikkea vaikuttava rakkauslaulu, joka kertoo rakkaalleen kuinka helppoa on olla rohkea pelottavassakin paikassa, kun rinnalla on joku johon luottaa.

Syvälle sukeltava, veden pintaa keihään lailla halkova hahmo synnyttää myös satumaisia mielikuvia kansantarun Näkistä ja vedenalaisesta maailmasta. Melkein tulee mieli sukeltaa öiseen järvimaisemaan satua etsimään.

Vedenalaisen fantasian lisäksi kappaleen tekstissä on tunnelmaltaan jotain samaa kuin kohdun sisään sijoittuvassa Kate Bushin Breathingissä; molemmat kuvailevat äärimmäisen upeasti miltä tuntuu olla ihmisenä osa sellaista elementtiä ja ainetta, mikä ei ole ihmiseläimelle helpointa käsittää tai käsitellä. Pitkälti vettä välttelevän maakravunkin on helppo samastua ja ihastua Salokosken vapauttavaan huutoon:

”Kuuletko kun veden alla mä
Huudan ääneen sen kaiken
Ihanan, vapauttavan
Janottavan, kiperän
Pelottavan, uuden
Siinä sun äänes mua rauhoittaa”

Suuren yleisön suosion ja tunnettuuden sekä erinäisten reality- ja kykyohjelmien suursoiton ja coveroinnin seurauksena Veden alla on kuitenkin hiukkasen valunut samaan laariin tylsien tusinahittien kanssa. Kappale vaatisikin säännöllisin väliajoin kahdenkeskista aikaa, ettei pääsisi unohtumaan kuinka upea biisi meillä tässä on. Täytyykin laittaa Veden alla korvakuulokkeisiin ja lähteä soutelemaan.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

11. heinäkuuta 2008 – Applen iPhone-puhelin tuli myyntiin Suomessa.

Sydän, sydän ja ärsyttävyyden rajoilla kikkaileva Tuomas Skopa (oikealla). (Kuva: Tomi Palsa)

Kukko ohjaa Tuomas Skopan kotiin.

”Pyyhin kaiken pois; kumitin sen vahingossa
Seuraan kukkoani; ainakin se tietää minne mennä
En voinut vastustaa sen kiusausta
Laske katsettasi, jotakin jäi vähän liikaa

Seuraan vain, kukkoa kotosalle
Seuraan vain juttuja
Kaipailen, kukkoa kotosalle
Kaipaan ja kaipaan ja kaipaan jotain”

Kun lähdin parisen vuotta sitten joksikin aikaa, maailmalle sain ystäviltä matkaan levyn, johon jokainen oli valinnut jonkun minulle ja maailmalle sopivan biisin. Yksi biiseistä oli Sydän, Sydämen Kukko, mitä luukutin korvanapeissa pitkin Manhattanin katuja. Kukosta tuli symboli minulle ja reissulleni, kappale joka kuvasti samaan aikaan sekä maailman kutsun kuulemista että kaipuuta tuttuun ja turvalliseen. Kun reissun loppupäässä odotin kolmisen päivää Heathrow’n lentokentällä pääsyä jollekin lennolle lumikaaoksen keskellä, ajattelin että pääsen kotiin kunhan seuraan vain kukkoa kotosalle.

Mistä Kukko todella kertoo – en todellakaan tiedä. Mutta jos jokseenkin pelottavasta maatilan nokkaeläimestä saan aikaa biisin, joka saa kuulijan korvanapeissa toisella puolella palloa täysin uuden merkityksen, on kyseessä oltava yksi 2010-luvun kotimainen merkkiteos.

Sydän, sydän yhdisti kanalinnun ja kaljan. (Kuva: Tomi Palsa)

Sydän, sydämen toinen pitkäsoitto Au vuodelta 2006 pitää sisällään 15 kappaletta, joista kymmenen on nimetty eläinlajien mukaan. Yksi ei-eläinbiisi on nimeltään Viha ei kuihdu koskaan, toinen puolestaan Hirviö. Logiikkaa ja johdonmukaisuutta siis juuri Sydän, Sydämen tyyliin.

Mukavan vinosti räminän ja rauhan välimaastossa sinkoilevalla levyllä Kukko edustaa sisimmässään albumin herkkispuolta. Vaikka kyseessä onkin varsin reipastahtinen ja iskevä ralli, sanoitusten puolesta Tuomas Skopalla on selkeästi sydän syrjällään kukkoa kohti. Olkoon se kukko sitten metafora kadotetulle rakkaudella tai rehellinen oluenjano, kukkoa nyt kuunnellaan.

”Eksyn helposti; koetan etsiä paikkaa
Seuraan kukkoani; pitkälle ei päästä
Ei, en voinut vastustaa sen ohjausta
Voi kun soittaisit; itse en uskalla koskaan”

Napakan pituisen biisin sopivan hämmentävät sanoitukset yhdistettynä räiskyvään kitarariffiin ja Skopan ärsyttävyyden rajoilla kikkailevaan, mutta ei sitä ylittävään, ääneen tekevät Kukosta yksinkertaisen tyylikkään progepop-biisin. Ja mahdollisesti ainoan koskaan sävelletyn kappaleen, joka voisi samanaikaisesti kertoa sekä kanalinnusta että kaljasta.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Sydän, sydän esittää Kukon Tampereen Telakalla 20.1.2012. Kappaletta edeltää jännittävä ihmiskoe, kun yleisöstä valikoitunut avustajajoukkio tekee viisarikäännöksen livenä. Videon on kuvannut Tomi Palsa.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

31. toukokuuta 2006 − Äänekosken käräjäoikeus tuomitsi Konginkankaan bussiturmassa toisena osapuolena olleen rekan kuljettajan kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen 24 kuolemantuottamuksesta, kolmesta vammantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä hänen työnantajansa Transpointin 10 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Regina Spektor taitaa tietävästi kaikki maailman kielet volapyykkiä ja savoa lukuun ottamatta.

Kuudes albumillinen taattua Reginaa: pianoa, värikästä äänellä revittelyä, rauhallisia biisejä ja sopivalla tavalla kieroja rallatuksia.

Regina Spektor on melkoisen harvinainen nainen lajissaan. Neuvostoliitossa venäläisjuutalaiseen perheeseen syntynyt Spektor muutti perestroikan aikana perheineen Yhdysvaltoihin, opiskeli klassista pianoa New Yorkissa ja tajusi teini-ikäisenä lahjansa säveltämiseen lauleskellessaan omia rallatuksiaan kavereille juutalaisen opin vaellusretkillä Israelissa. Muun muassa presidentti Obaman perheen luona esiintymässä piipahtanut venäjää ja hepreaa puhuva nainen käyttää lauluissaan myös ranskaa, latinaa ja siteeraa kaikkea Hemingwaysta Raamattuun.

Sellaista. Toiset reilut kolmekybäset kaljoittelee edelleen Kallion baareissa ja miettii mitä tekis elämällään.

Naisen kuudes albumi What We Saw from the Cheap Seats pitää sisällään melko tyypillistä Reginaa, vaan ei täysin revi kuulijaa halvoilta paikoilta eturiviin hurraamaan. Levyllä kuullaan naiselle tuttuja elementtejä; pianoa, värikästä äänellä revittelyä, rauhallisia biisejä ja sopivalla tavalla kieroja rallatuksia.

Levyn parhaimmistoon kuuluu italialaisittain väännetyllä englannilla, Reginan omalaatuisilla beatbox-rummuilla ja vanhalta lelupianolta kuulostavalla soundilla väritetty Oh Marcello, mielenkiintoisilla krapulaoksennuskarjumisilla ryyditetty surumielinen balladi Open sekä levyn upea ensimmäinen sinkku All the Rowboats. Regina tuntuu ladanneen lyriikkalaatikostaan kaikki helmet näihin veneisiin, sillä mitkään levyn sanoitukset eivät kolise niin kuin vaikuttava maalailu museoiden vangeiksi jääneestä taiteesta:

”All the rowboats in the paintings
they keep trying to row away
and the captains’ worried faces
stay contorted and staring at the waves
They’ll keep hanging in their gold frames
for forever, forever and a day

Here’s your ticket, welcome to the tombs
they’re just public mausoleums
The living dead fill every room
But the most special are the most lonely
god, I pity the violins
In glass coffins they keep coughing
They’ve forgotten, forgotten how to sing, how to sing”

Levy on pituudeltaan yllättävän lyhyt, vain reilut puoli tuntia, ja useampi biisi kohtaa loppunsa jo parin minuutin soinnin jälkeen. Muutamasta biisistä jää sellainen olo, että juuri, kun niiden räjähtämistä eniten odottaa, juostaan kiireellä eteenpäin: ”tää on ihan hyvä jo, seuraava biisi!”

Lyhyydessä ei ole mitään vikaa, jos kappale muuten täyttää mittansa ja antaa annettavansa, mutta What We Saw’lla esimerkiksi päätösbiisit The Party ja Jessica tuntuvat siltä, etteivät ne jaksa komean Openin jälkeen kiinnostaa artistia itseäänkään. The Party on ihan sympaattinen synttärilaulu, mutta eikö se riittäisi vaikka synttärilahjaksi ystävälle tai kevyeksi välibiisiksi keikan encoreen ennen sitä suurinta hittiä, jonka yleisö kuitenkin haluaa kuulla?

Spotifysta löytyvällä albumiversiolla on kolme lisäraitaa, muun muassa dramaattinen venäjänkielinen cover Bulat Okudzavan kappaleesta The Prayer of François Villon. On vissiin tuottaja vetänyt sikeitä studiossa, kun on laskenut tyhjänpäiväiset synttärirallatukset levylle tällaisen upean teoksen ohi.

Kymmenissä Hollywood-elokuvissa ja tv-sarjoissa soinut Spektor on jollain tavalla täydellinen 2010-luvun loppuvuosien naisartisti: mielenkiintoisilla juurilla varustettu kansainvälinen newyorkilainen, älykäs ja rohkea, mutta samaan aikaan kevyt ja lähestyttävä. Samassa paketissa hassu ja dramaattinen, naisellinen ja anarkistinen, päällä herttainen pallomekko ja jaloissa risat maiharit.

What We Saw from the Cheap Seats ei ole vielä täysosuma Spektorin uralla, mutta siitä on hyvä jatkaa.

65 Spektor on jollain tavalla täydellinen 2010-luvun loppuvuosien naisartisti: mielenkiintoisilla juurilla varustettu kansainvälinen newyorkilainen, älykäs ja rohkea, mutta samaan aikaan kevyt ja lähestyttävä.

Video ei ole enää saatavilla

Annina Antinranta painaa nappia, ja generaattorin ääni nousee! (Kuva: Tomi Palsa)

Maailmanloppu tulee olemaan kaunis päivä, ainakin jos Tuvalulta kysytään.

”Puheentunnistimet eivät avaa porttia
Verkkokalvoni ei sovi profiilinlukijaan
Maksuvälineet ovat vanhentuneet mukanani
Yhteyspyyntönne hylätty
Viilenee, generaattorin ääni nousee
Viilenee, kevyt askel käy raskaaksi, pitenee
Viilenee, lasiin vesivirtoja mustia piirtyy
Tämä on jälleen kerran kaunis päivä”

Apokalypsi, harmageddon, tuomiopäivä, ragnarök… Rakkaalla maailmanlopulla on monta nimeä. Ajatus pallon lopullisesta tuhosta on inspiroinut taiteilijoita kautta aikain, niin myös tamperelais-helsinkiläistä scifi-proge-pumppu Tuvalua.

Bändi maalaili romanttisen mustia kuvia lopullisesta tuhosta jo ensimmäisellä kokopitkällä Pimeä saartaa meitä! -albumillaan, mutta varsinainen armageddon oli toinen albumi Viimeiset hetket ovat käsillä! Levyllä heinäsirkat tulevat, kovalevyt lyövät tyhjää, magneettiset navat vaihtavat paikkaa keskenään, varjoeläimet heräävät henkiin… Sellaisia ihan tyypillisiä poppilyriikoita.

Tuvalu oudoksutti uransa alussa tekemällään Dogma04-julistuksella, joka esimerkiksi kielsi yhtyeen musiikin soittamisen radiossa. (Kuva: Tomi Palsa)

Levyn nimibiisi Viimeiset hetket ovat käsillä! kuvailee aseistariisuvasti sitä hetkeä, kun viimeiseen hengenvetoon asti taistelleet asfalttisoturit tuupertuvat hylättyihin kadunkulmiin ja heittävät valitut aseensa savuaviin viemärikuiluihin. Scifi-nahkaan kääritty kappale haisee The Matrixilta, mutta tuntuu hiljaa myöntyvässä epätoivossaan enemmänkin Cormac McCarthyn The Roadilta. Kaiken jälkeen saattaa tulla jopa kaunis päivä, ainakin niin kaunis kuin se tämän maailman jälkeen voi olla.

Kappale alkaa Mars Voltalle kumartavalla instrumentaalimaalailulla, kasvaa pikku hiljaa kokoonsa ja räjähtää kertosäkeessä komeasti metelöiväksi avaruusrockiksi. Annina Antinrannan puhdas ääni soi miellyttävän rouheasti megafonin ja elektronisten kaikujen läpi, eihän tällaista musaa kirkkaalla nuotilla voisi luritellakaan. Nopeat kitarat, kiihkeät elektroniset kilkatukset ja kirskahdukset ja kuin ydinpommia pakoon laukkaava rytmi luovat biisistä juuri oikealla tavalla painostavan ja ahdistavan teoksen.

Muistan levyä ja biisiä aikoinaan kritisoitaneen ulkokohtaiselta tuntuvasta suorittamisesta ja kylmyydestä, mitä en ymmärtänyt silloin enkä ymmärrä nyt. Viimeiset hetket on kylmä kuin sorkkarauta pakkasella, mutta niin pitää ollakin.

Kun minä kaivan nahkahametta ja karvaliiviä kaapista post-apokalyptisessa paikassa, joka joskus Suomena tunnettiin, en todellakaan välitä kuulla mitään herkkää folkkailua tai söpöjä balladeita. Koita siinä sitten taistella elintilastasi kun joku Celine Dion hoilaa maailman soundtrackilla. Kylmää metallia ja kuumaa nahkaa sen olla pitää.

Viimeiset hetket lienevät suuren yleisön näkökulmasta olevan vielä niin kaukana, ettei Viimeiset hetket ovat käsillä! koskaan (vielä?) saavuttanut erityisen suurta suosiota tai myynyt jalometallia.

Ihan niin kuin reilu seitsemänminuuttinen scifiprogeilu maailmanlopusta olisi kuulijalle jotenkin työlästä pureskeltavaa? Eihän se tietenkään ole, jos vähän viitsii käyttää niitä hampaitaan. Kannattaa alkaa harjoitella, maailmanlopussa niitä tarvitaan.

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

17. helmikuuta 2008 – Serbian albaanienemmistöinen maakunta Kosovo julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi.

Ulverin Kristoffer Ryggillä on korvaa rockin klassikoille.

Onni on vanhemmat, jotka soittavat lapsilleen 1960-luvun progea ja psykedeelistä rockia.

Erityisesti, jos vanhemmat kasvattavat norjalaisia nuoria miehiä, jotka päätyvät myöhemmin Ulver-nimiseen yhtyeeseen ja päättävät vuosia myöhemmin tehdä cover-levyn lapsuutensa ja nuoruutensa merkittävimmistä biiseistä. Harva muusikko rohkenee levyttää itselleen merkittävät klassikot uudelleen, mutta kun sen tekee aidolla tunteella ja taidolla niin kuin Ulver, ei tarvitse jännittää häviävänsä alkuperäisille.

Childhood’s Endille on rakennettu vaikuttava draaman kaari biisien teemojen mukaan. Ne keskittyvät pitkälti lapsuuden loppumisen eli teini-iän mukanaan tuomiin tunteisiin: ahdistukseen, hämmennykseen ja rakkauden mysteerin käsittämiseen.

Albumi polkaistaan käyntiin Bracelet of Fingersillä, joka on kuultu alun perin The Pretty Thingsin Sebastian F. Sorrow -nimisen miehen elämästä kertovalla S.F. Sorrow -teemalevyllä. Biisissä kerrotaan niistä harvoista asioista, joista nuori mies innostuu, kukin päätelköön itse mitä tällä ”sormirannekkeella” tarkoitetaan.

Innostumisen jälkeen siirrytään mutkattomasti aiheiltaan raskaanlaisiin The Byrds -cover Everybody’s Been Burnediin ja Bonniwell Music Machinen The Trapiin:

“Everybody knows it never works
Everybody knows and me
I know that door that shuts just before
You get to the dream you see
Everybody’s been burned
And the feeling that the brotherhood is running out of time
in the trap, the trap, the trap”

Ahdistumisen jälkeen siirrytään luontevasti nuorten ja isompienkin miesten sydäntä riipivään ikuisuusaiheeseen, rakkauteen. Jefferson Airplanelta lainattu psykedeelinen balladi Today kuuluu ehdottomasti levyn koskettavimpiin biiseihin. Nyt on tosi kyseessä – oikea rakastuminen:

“With you standing here I could tell the world what it means to love
To go on from here I can’t use words, they don’t say enough”

Muutaman biisin päästä (ensi?)rakkaus on jo muuttunut uhoavampaan typyköiden maanitteluun The Troggsin 66-5-4-3-2-1-coverilla:

“It’s no use pretending, baby
I’m feeling the same way, too
So come on over to my place
There’s so much that we can do”

Ulverille ominaiseen tyyliin levyllä liikutaan myös mystisissä ja maagisissa tunnelmissa, mutta ei lipsuta korniuden puolelle, vaikka joku saattaisi sitä 1960-luvun fantasiahippibiiseiltä pelätäkin. Erityisesti versiot The Electric Prunesin I Had Too Much to Dreamista, The Beau Brummelsin Magic Hollowsta ja The Left Banken Dark is the Barkista kunnioittavat upeita alkuperäisteoksia, mutta soivat hienovaraisen hypnoottisella, surumielisellä norjalaisella magiikalla kuulostaen juuri sopivasti esittäjältään.

Levyn loppua kohden sisäinen tasapaino alkaa löytyä ja pimeydessä näkyy valoa. Teini-iästä on selvitty, aikuisuus häämöttää tulevaisuudessa. Les Fleur De Lysin I Can See the Light ja United States of American Where Is Yesterday tarjoilevat komean lopetuksen levylle ja lapsuudelle.

Coverit ovat aina covereita, jonkun muun teoksia ja taidonnäytteitä, mutta Childhood’s End on yksi vaikuttavimpia ja pohdituimpia kuulemiani cover-levyjä. Lapsuuden naivistisen onnen ja uskon loppuminen on tuotu levyn kanteen asti; kannessa on yksi Nick Utin legendaarisista valokuvista Vietnamin sodan napalmihyökkäyksen lapsiuhreista vuodelta 1972.

Ulverin Kristoffer Rygg on kertonut, että yksi syy levyn tekemiseen oli halu toimia vanhojen, osittain pienen yleisön piiriin jääneiden proge- ja psykedeliaklassikoiden sanansaattajana ja näyttää Ulver-faneille millaisesta musiikkihistoriasta bändi on inspiroitunut ja kasvanut. Juuri näin covereita tulisikin tehdä; kunnioituksesta ja kiitollisuudesta omille suosikeille, mutta omalla äänellä ja tunteella.

90 Levyn loppua kohden sisäinen tasapaino alkaa löytyä ja pimeydessä näkyy valoa. Teini-iästä on selvitty, aikuisuus häämöttää tulevaisuudessa.

Video ei ole enää saatavilla

Evan Dando ei ilahtunut kuvaajan ”goo-goo-go-choo”-tervehdyksestä.

Onneen ei tunnetusti ole oikotietä, mutta hittilistojen kärkeen voi karauttaa myös lainahevosella. Otimme tarkasteluun 15 tapausta, joissa paikkaa parrasvaloissa on tavoiteltu jo ennestään kovin tutuilla sävelillä.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

1. The Lemonheads: Mrs. Robinson

Mitä: 1990-luvun alun vaihtoehtoehtorockin söpöliinit tarttuivat Simon & Garfunkelin klassikkoon.

Miksi: Itseään vielä Lemonheadsiksi ilman artikkelia kutsunut yhtye oli päässyt suurelle levy-yhtiölle ja kiinni isompiin rahoihin ja yleisöihin. Puitteilla oli kuitenkin hintansa ja kun yhtyettä pyydettiin levyttämään Mrs. Robinson osana Miehuuskoe-elokuvan vhs-version markkinointikampanjaa, ei yhtyeen auttanut kuin suostua.

Millä seurauksilla: Version suosio yllätti kaikki. Mrs. Robinson muodostui pikkuhitiksi ja laitettiin jopa Wayne’s World 2:n soundtrackille. Yhtyeen vastalauseista huolimatta cover lisättiin myös It’s a Shame About Ray -levyn myöhempiin painoksiin.

Miten pärjää alkuperäiselle: Yhtye ei itse ollut kappaleesta innossaan ja Evan Dando määritteli sen jopa huonoimmaksi levyttämäkseen lauluksi, jonka lisääminen It’s a Shame About Ray -levylle tuhosi kokonaisuuden. Tämä on hieman yllättävää, sillä itse asiassa yhtye suoriutuu laulusta mainiosti. Hitaampaan originaaliin verrattuna Lemonheadsin versiossa on raikasta vimmaa.

Entäpä sitten: Mrs. Robinson antoi Lemonheadsille mukavan myötätuulen seuraavalle levylleen Come on Feel the Lemonheads. Levy ei kuitenkaan ollut odotetunlainen hitti ja Dando alkoi sekoilla huumeiden kanssa. Mrs. Robinson on yhä yhtyeen tunnetuin levytys. (JM)

Video ei ole enää saatavilla

2. The Byrds: Mr. Tambourine Man

Mitä: The Byrds käsitteli Bob Dylanin Mr Tambourine Manin ja julkaisi sen debyyttisinglenään huhtikuussa 1965.

Miksi: Oli kätilöitävä ilmiö nimeltä folkrock. Se tapahtui naittamalla The Beatlesin heleä Rickenbacker-soundi nuoren Dylanin vertauskuvia vilisevään tarinankerrontaan.

Millä seurauksilla: The Byrdsin debyyttisinkku ampaisi Britannian ja Yhdysvaltain sinkkulistojen paalupaikalle ja raivasi polun suurmenestykselle. Välillisenä vaikutuksena folkrock dominoi yhä tänäkin päivänä Radio Suomen viikonloppuja. Ihan hyviä saavutuksia siihen nähden, että The Byrdsin ainoa kunnolla soittotaitoinen jäsen Mr Tambourine Manin julkaisun aikaan oli Roger McGuinn, jonka 12-kielinen tarjoaa biisin introssa palan taivasta – muutoin levytys on maineikkaan The Wrecking Crew -sessioporukan musisoima. Koko sopimus Columbian (joka sattui myös olemaan Dylanin levy-yhtiö) kanssa olisi jäänyt luultavasti solmimatta ilman suositusta Miles Davisilta.

Miten pärjää alkuperäiselle: The Byrds korjasi alkuperäisteoksesta pari avaintekijää: pätkäisi keston puoleen ja heivasi kamalan huuliharpun laulua rumentamasta. Cover on myös originaalia huomattavasti pirteämpi. Siinä missä vanhan känisijän saarna tamburiinimiehestä kuunnellaan jalat ristissä istuen, voi The Byrdsin stoorin tahdissa tanssahdella, kuten Dylankin ihastuneena totesi lainaversion kuultuaan.

Entäpä sitten: The Byrds avasi uransa lainalaululla ja harrasti covertouhuja estoitta myöhemminkin, mutta onnistunut Dylan-versio takasi heti kättelyssä laajan kuulijapohjan bändille, jonka oma tuotanto ansaitsi paljon korvapareja. (J-PR)

Video ei ole enää saatavilla

3. Van Halen: You Really Got Me

Mitä: Tukkametallin esi-isät versioivat The Kinksiä.

Miksi: 1970-luvun lopussa The Kinks oli hämmentävän suosittu. The Jam levytti David Wattsin ja Pretenders Stop Your Sobbingin. Komein covereista oli kuitenkin aloittelevan Van Halenin energinen tulkinta You Really Got Mesta.

Millä seurauksilla: Lainakappale auttoi yhtyettä saamaan radiosoittoa. Yhtyeen iloksi coveri soitettiin usein yhdessä sitä edeltävän Eruption-instrumentaalin kanssa.

Miten pärjää alkuperäiselle: Van Halenin versiossa on vissiä energiaa, mutta kopio on kuitenkin aina kopio. The Kinksin Dave Davies on julkisesti paheksunut lainaa julistaen, että Van Halen olisi jäänyt pennittömäksi ilman heidän kappalettaan.

Entäpä sitten: Daven sanoja sopii kuitenkin epäillä. Van Halen ei jäänyt lainahitin ihmeeksi vaan päätyi kiintotähdeksi kasarihevin kaanoniin. (JM)

Video ei ole enää saatavilla

4. Problems?: Katupoikien laulu

Mitä: Problems? tarttuu George de Godzinskyn klassiseen iskelmään.

Miksi: Koska sähköisesti ja nopeasti soitettu iskelmä iskee silloinkin, kun uusi sovitus ivaa sen alkuperäistä sovinnaisuutta. Ja koska Problemsin Tumppi Varonen on sielultaan täysverinen kivikaupunkiromantikko.

Millä seurauksilla: George de Godzinskyn sävelmä ylitti sukupolvirajat ja kappaleen nostalginen kuvasto tarjosi Problemsille jotakuinkin täydellisen identiteetin. Vuonna 1995 Tumppi Varonen versioi kappaleen akustisesti myös Pelle Miljoona & Rockersin Landella-levylle (sic). Viime vuosina Problemsin tulkintaa on aseteltu kohtalaisella menestyksellä Jokereiden tunnussäveleksi.

Miten pärjää alkuperäiselle: Lähes täydellisesti. Kappaleen liki 20 levytetystä versiosta juuri Problemsin tulkinnassa kaikuu aito katujen nuotti.

Entäpä sitten: Laulu poiki Problemsille tärkeän pikkuhitin aikana, jona yhtyeet olivat lyhytikäisiä ja kokoonpanot väljiä. Vaikka Problems vaipui nopeasti Varosen muille kiireille ja soittopesteille alisteiseksi yleisotsikoksi, pysyvät kadut, poikamaisuus ja rock edelleen yhtyeen kolmiyhteisenä lähtökohtana. Viriili osoitus tästä on Problemsin viimevuotinen livelevy Suora lähetys. (HL)

Video ei ole enää saatavilla

5. Roxy Music: Jealous Guy

Mitä: Keikariyhtye kunnioitti John Lennonin muistoa.

Miksi: John Lennon murha sai Roxy Musicin ottamaan Jealous Guyn keikkaohjelmistoonsa kunnianosoituksena. Kappaleesta tuli niin suosittu, että keväällä 1981 yhtye julkaisi versiostaan singlen.

Millä seurauksin: Single osui järkyttyneiden musiikinystävien hermoon ja nosti Roxy Musicin ainoan kerran brittilistan ykkössijalle.

Miten pärjää alkuperäiselle: Roxy Music epäonnistui harvoin, mutta nyt ei voi mitään. Sinänsä sulava kasaritulkinta ei mitenkään pärjää Lennonin alastomalle rehellisyydelle.

Entäpä sitten: Singlen voi ajatella auttaneen yhtyettä keräämään voimansa vielä komealle Avalon-albumille. Muuten Jealous Guy jäi yhtyeen diskografiaan kuriositeetiksi, josta yleensä vaietaan kohteliaasti. (JM)

Video ei ole enää saatavilla

6. Los Lobos: La Bamba

Mitä: Meksikolaisamerikkalaiset juurimuusikot versioivat Richie Valensin postuumin mestariteoksen.

Miksi: Tilaustyönä. Yhtye levytti La Bamban ja muutamia muita Valensin kappaleita 17-vuotiaana kuolleen rockarin elokuvasta kertoneeseen elokuvaan, nimeltään tietysti La Bamba.

Millä seurauksilla: Elokuvasta tuli hitti ja Los Lobosin tunnari nousi listaykköseksi.

Miten pärjää alkuperäiselle: Vaikka La Bamba on versioitu kymmeniä kertoja, mikään ei pärjää Valensin alkuperäiselle. Ei Los Lobosin tulkinta silti huono ole, joskin akustisesta outrosta voi olla monta mieltä.

Entäpä sitten: Kappale teki Los Lobosista tunnetun. Listamenestys ei kuitenkaan ollut ykköstekijä yhtyeelle, joka seurasi suurinta hittiään espanjankielisellä levyllä uusia ja perinteisiä meksikolaisia kappaleita. (JM)

Video ei ole enää saatavilla

7. Fugees: Killing Me Softly

Mitä: Rapsoul-kollektiivi tarttui Roberta Flackin helmeen.

Miksi: Olisi houkuttelevaa ajatella, että joka paikasta vaikutteita napannutta Wyclef Jeania olisi houkuttanut tekstin metaulottuvuus: toki toisen laulajan kuuntelusta kertova laulu on itsessään kuin tekstimuotoinen sample. Todellisuudessa yhtye olisi kuitenkin halunnut lainata kappaleesta vain melodian ja tehdä omat sanat otsakkeella Killing Them Softly. Kun tähän ei kuitenkaan suostuttu, joten yhtye päätti tehdä tavallisen coverin.

Millä seurauksilla: Killing Me Softlysta tuli listakakkonen ja Fugeesin uran suurin hitti. Itse asiassa levy-yhtiön täytyi ”tappaa” single lopettamalla sen valmistus, jotta markkinoille saatiin tilaa seuraavalle Ready or Not -lohkaisulle.

Miten pärjää alkuperäiselle: Fugeesin versiossa ei ole Flackin herkkyyttä, mutta toisaalta sen äänimaailma, jossa samplataan ainakin A Tribe Called Questia, on kiinnostavampi. Sovitaan, että tasapeli.

Entäpä sitten: Fugeesin levy myi kuin häkä, mutta yhtye päätti pitää taukoa ennen jatkoa. Tauon päättymistä odotellaan edelleen. (JM)

Video ei ole enää saatavilla

8. Robbie Willliams: Freedom

Mitä: Syttyvä poptähti julistaa vapauttaan George Michaelin sanoin ja sävelin.

Miksi: Robbie Williams halusi juhlistaa eroaan Take Thatista tällä nopealla julkaisulla. Tahti oli niin ripeä, ettei kappaletta oltu vielä edes levytetty videota kuvattaessa, joten Williams aukoi suutaan George Michaelin originaalin tahtiin.

Millä seurauksilla: Williamsin versio nousi brittilistan kakkossijalle ja myi liki 300 000 kappaletta, mutta sen tärkein merkitys taisi silti olla vapauden julistamisessa.

Miten pärjää alkuperäiselle: No, ei Robbieta tästä muisteta.

Entäpä sitten: Alkuinnostuksen jälkeen Williams tuntui tulevan toisiin ajatuksiin. Kappale ei kelvannut debyyttilevylle Life Thru a Lens ja se käytännössä unohdettiin herran diskografiasta ennen sen laittamista kokoelmalle vuonna 2010, liki 15 vuotta julkaisunsa jälkeen. (JM)

Video ei ole enää saatavilla

9. HIM: Wicked Game

Mitä: Aloittevat rakkausmetallistit tulkitsevat Chris Isaakia.

Miksi: Wicked Game kuului HIMin uraan ensimmäisestä julkaisusta, vuoden 1996 EP:stä 666 Ways to Love: Prologuesta alkaen. Joku voi ajatella yhtyeen yksinkertaisesti pitäneen laulusta. Kyynisempi sanoisi, että yhtyeellä oli taitoa ja tyyliä, mutta hitti puuttui, joten se lainattiin.

Millä seurauksilla: HIMin kolmantena singlenä julkaistu Wicked Game ei noussut listoille mutta auttoi yhtyettä nousemaan Suomen tunnetuimmaksi metalliyhtyeeksi. Kappaleen teho selvästi ymmärrettiin: HIM levytti Wicked Gamen uudemman kerran lisäraidaksi Razorblade Romancen saksalaiselle ja brittiläisille versioille.

Miten pärjää alkuperäiselle: Ville Valo ei yllä Chris Isaakin falsettiin eikä yhtyeen junttaava tulkinta saa otetta kappaleen nyansseista. Valo onkin muistellut yhtyeen opetelleen kappaleen huonolaatuiselta kasettikopiolta, mikä kuuluu mutkien vetämisenä suoriksi ja pieninä virheinä sanoituksessa.

Entäpä sitten: Yhtyeen noustua tunnetuksi se alkoi kirjoittaa omat hittinsä. Wicked Game päätyi vielä 1997–2004 hittikokoelmalle, mutta on kokolailla unohtunut osa yhtyeen perintöä. (JM)

Video ei ole enää saatavilla

10. Limp Bizkit: Behind Blue Eyes

Mitä: Fred Durst nyyhkii itsesääliään The Whon tahtiin.

Miksi: Mahdollisesti siksi, että vuoden 2003 Results May Vary -levylle saataisiin varmasti edes yksi kunnon listahitti, kuka tietää? Limp Bizkitin ensimmäiseltä täysin Fred Durst -johtoiselta, kovin sanoin kritisoidulta albumilta ei noussut suuriksi kansainvälisiksi hiteiksi muita biisejä.

Millä seurauksilla: Sinkku menestyi mukavasti ympäri maailmaa, myi kultaa Yhdysvalloissa ja platinaa Australiassa. Biisi päätyi myös mukaan kauhuraina Gothikaan, minkä seurauksena Fred Durst ohjasi biisille Gothika-henkisen musiikkivideon ja laittoi itsensä imuttelemaan elokuvan kaunotartähti Halle Berrya. Kätevää.

Miten pärjää alkuperäiselle: Se aito ja vaikuttava ”kukaan ei tiedä miltä suru näiden silmien takana tuntuu” -lataus, jonka Pete Townshend onnistui alkuperäiseen kappaleeseen kirjoittamaan ja Roger Daltrey tulkitsemaan, jäi Limp Bizkitin versiossa kolkoksi ja teennäiseksi. Videon paidaton Durst kielaroimassa Halle Berrya etäännytti tunnetta entisestään. C-osan speak & spell -syntetisaattorihöpinä oli mukavan omaperäinen lisä alkuperäiseen ja mahdollisesti koskettavinta, mitä biisillä oli tarjota.

Entäpä sitten: Bändi jatkoi uraansa tutun tyylinsä parissa. Ennen Results May Varya eronnut kitaristi ja bändin toinen primusmoottori Wes Borland palasi poppooseen vuoden 2005 The Unquestionable Truth (Part 1) -levylle. Levyn jälkeen bändi jäi tauolle ja Durst siirtyi työskentelemään indie-elokuvaohjaajana ja tuottajana. Vuonna 2011 Limp Bizkit teki paluun Gold Cobra -levyllä, joka ei kuitenkaan myynyt kultavuosien tapaan. (NV)

Video ei ole enää saatavilla

11. Scissor Sisters: Comfortably Numb

Mitä: Disco otti saksiotteen Pink Floydista.

Miksi: Koska homodiskossa synkeinkin masennus ja vieraantuneisuus on muunneltavissa värikylläiseksi camp-juhlaksi alkuperäisen sanoman kuitenkaan kärsimättä.

Millä seurauksilla: Ennakkoluuloton ja räävitön ajatus tarttua Pink Floydin klassikkoon vei Scissor Sistersin kertaheitolla Brittien singlelistan kärkikymmenikköön.

Miten pärjää alkuperäiselle: Erinomaisesti. Scissor Sisters ei yritäkään toistaa alkuperäisversion vaanien keinuvaa dynamiikkaa, vaan ruuvaa kappaleen täysin uuteen uskoon. Puritaaneja vauhti voi hirvittää, mutta tavallaan maanisen diskokompin yhdistäminen kolkonkouraiseviin sanoihin suorastaan alleviivaa kappaleen sanomaa.

Entäpä sitten: Scissor Sisters olisi oletettavasti löytänyt tiensä ironiantajuisten ja elämänjanoisten hipsterihileiden sydämiin omallakin materiaalillaan. Comfortably Numb varmisti yhtyeelle kuitenkin maksimaalisen huomion ja myöhempää menestystä täydellisesti ruokkineen maineen. Tästä huomiosta ja maineesta yhtye on pitänyt enemmän tai vähemmän tiukasti kiinni jo neljän levyn ajan. (HL)

Video ei ole enää saatavilla

12. Alien Ant Farm: Smooth Criminal

Mitä: Pomppumetalliyhtye ratsasti listakärkeen Michael Jacksonin hitillä.

Miksi: Virallisen selityksen mukaan muurahaisfarmarit soittivat kappaleen riffiä soundchekeissa, fanit kuulivat sen ja vaativat livevetoa, josta tuli suosittu. Epävirallisesti voisi epäillä, että yhtye halusi huomiota debyyttilevylleen Anthology.

Millä seurauksilla: Juuri niillä kuin sopi toivoa: kappaleesta tuli iso hitti ja toi yhtyeen kansanväliseen valokeilaan. Kappale päätyi myös American Pie 2 -elokuvaan säestämään kohtausta, jossa yksi päähenkilöistä liimaa kätensä nivusiinsa. Mikä olikin aika sopiva paikka tälle tuotokselle.

Miten pärjää alkuperäiselle: Ei pärjää. Tempon nopeutus vielä menisi, mutta laulutaidotonta mölisijää ei pitäisi päästää versiomaan Michael Jacksonin osuuksia. Oma lukunsa on kappaleen video, jossa yhtye kunnioittaa hittinsä tekijää matalamielisellä vittuilulla.

Entäpä sitten: Hämmentävää kyllä Alien Ant Farm ei jäänyt yhden hitin ihmeeksi vaan porskuttaa edelleen, tosin pieneneville yleisöille. Nykyään yhtye soittaa Smooth Criminalia ”kunnianosoituksena” edesmenneelle Jacksonille. (JM)

Video ei ole enää saatavilla

13. Kelly Osbourne: Papa Don’t Preach

Mitä: Music Televisionin reality-tytär yrittää olla Madonna.

Miksi: Miksipäs ei, maailmanmaine ja mammona Kelly Osbournella oli jo hallussa. The Osbournes –tv-sarja keräsi biisin julkaisun aikaan vuonna 2002 miljoonien katsojalukuja ympäri maailmaa, joten rämäpää tytär päätti debytoida laulajana, kun rauta kävi kuumana.

Millä seurauksilla: Biisi oli Kellyn ponnistuslauta lyhyehköksi jääneelle laulajanuralle. Sinkun jälkeen Kelly julkaisi kohtuullisesti myyneen debyyttinsa Shut Upin vuonna 2002 ja enemmän elektronisen new wave -popin suuntaan kumartelevan Sleeping in the Nothing -albumin vuonna 2005. Papa Don’t Preachin lisäksi Kellyn suurimpia hittejä oli Ozzy-isän kanssa vuonna 2003 levytetty uudelleenversionti tämän vanhasta Changes-kappaleesta.

Miten pärjää alkuperäiselle: Madonnan vuonna 1986 julkaisema Papa Don’t Preach sai aikoinaan sekä pop-kriitikot että fanit polvilleen ja nousi Billboard-listan ykköseksi. Vaikka kyseessä on ”vain” pop-kappale, Madonna onnistui tekemään biisin aiheesta yhteiskunnallisen – biisi herätti teiniraskaudesta kertovalla arkaluontoisella aiheellaan äänekkäät pro-life/pro-choice -keskustelut Yhdysvalloissa. Kellyn versio ei saanut aikaiseksi samanlaista haloota, vaikka omalle aikakaudelleen uskollinen pop-punk-cover onnistuikin myymään ihan mukavasti, ja oli toki oiva älä saarnaa -silmänisku isukille.

Entäpä sitten: Pitkällä tähtäimellä ei paljoakaan, lyhyellä tähtäimellä sai nuoren naisen kokeilemaan hetkellisesti laulajanuraa. Vuoden 2005 jälkeen Kelly ei ole musiikkibisneksessä pyörinyt eikä ole indikoinut musiikin pariin palaavansa. (NV)

Video ei ole enää saatavilla

14. Denigrate: Mombasa

Mitä: Tuusulaisrokkarit kuokkivat Taiskan lomakohteessa.

Miksi: Niin, miksi tosiaan?

Millä seurauksilla: Menolippu Mombasaan -elokuvan tunnuslaulu lennätti tuntematonta tuusulalaista Denigratea Suomen tähtitaivaalla yhden syyskesän ajan. Sitten tuli talvi.

Miten pärjää alkuperäiselle: Jos Taiskan kireänkuulaasti tulkitsema ”alkuperäiskäännös” jakaakin mielipiteitä, on se myös kiistatta kotimaisen iskelmän klassikko. Denigraten tulkinnassa soi puolestaan lähinnä kiusallinen ja halpa muistuma niistä vuosista, jolloin tuore myytti Suomesta metallimusiikin luvattuna maana tuotti pakahduttavan määrän yksitotisia, yksitoikkoisia ja yksinkertaisia junttariffejä.

Entäpä sitten: Menolippu Mombasaan tarkoitti Denigratelle meno-paluulippua maineeseen ja takaisin. Kun yhtye purkitti vuonna 2003 englanninkielisen debyyttipitkäsoittonsa, oli Mombasa muodostunut jo taakaksi. Levy myi kehnosti, ja Denigrate jäi ihmisten mieliin sillä ainoalla kappaleellaan, jolla ei todennäköisesti ollut yhtyeen jäsenille mitään merkitystä. (HL)

Video ei ole enää saatavilla

15. The Ataris: Boys of Summer

Mitä: 2000-luvun poppunkkarit yrittävät ymmärtää Don Henleytä ja vanhempiensa sukupolvea.

Miksi: Hyvä kysymys. Ehkä bändin johtohahmo Kris Roe todella luuli babyboomernostalgian taipuvan punkiksi.

Millä seurauksilla: Boys of Summer oli ilmeisesti tarkoitettu albumiraidaksi, mutta siitä tehtiin yhtyeen harmiksi single radioasemien innostuttua. Coverista tuli yhtyeen ainoa tunnettu kappale.

Miten pärjää alkuperäiselle: Idean tasolla AOR-raidan muuttaminen punk-kaahailuksi on hauska, mutta toteutus on pidemmän päälle yhtä nokkela kuin deadhead-tarran korvaamine Black Flag -tarralla sanoituksessa.

Entä sitten: The Atarisista ei sittemmin ole paljon kuultu. Yhtye on yhä kasassa, mutta kuudennen levyn julkaisu on venynyt venymistään. (JM)

Video ei ole enää saatavilla

The Lemonheads Tavastialla sunnuntaina 6.5.2012 ja Tampereen Klubilla maanantaina 7.5.2012. Showtime kello 21. Liput 26,50-28 €.

Nosta lippu salkoon ja osta lippu Tampereen elokuvajuhlien Queerscenes-näytökseen.

Nuorgam esittelee kymmenen seksuaalisella suuntautumisellaan vaikuttanutta artistia. Aiheeseen voi paneutua syvällisemmin parhaillaan käynnissä olevilla Tampereen elokuvajuhlilla, jonka ohjelmistoon kuuluu tänä vuonna erillinen Queerscenes-ohjelmasarja.

#1 Ma Rainey

1920-luvun nousukauden aikaan New Yorkin Harlemissa tanssittiin bluesin ja jazzin tahtiin. Avoin aikakausi salli myös homoseksuaalisuuden, ja erityisesti moni tunnettu blues-laulajatar harrasti lesbosuhteita, vaikka tavan mukaan eri sukupuolen kanssa todennäköisesti lopulta sitoutuikin. Yksi 1920-luvun Harlemin tunnetuimpia lesbonaisia oli bluesin äidiksikin tituleerattu Ma Rainey. Albumillaan Prove It on Me Blues Ma puhui monologissaan naisia rakastavista naisista ja kertoi käyvänsä ulkona naisten kanssa, koska ei pidä miehistä. Myös Ma oli naimisissa miehen kanssa, mutta ei koskaan peitellyt rakkauttaan naisiin, vaikka joutui välillä ongelmiin lesbosuhteidensa takia. Ma muun muassa pidätetiin taustalaulajiensa kanssa harjoittamiensa ryhmäseksisessioiden takia.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Rob Halford

Kevyemmän metallimusiikin ja hardrockin historia pitää sisällään useita androgyynisesti esiintyneitä ja laittautuneita artisteja, mutta homoseksuaalisuus ei ole ollut metallikulttuurissa koskaan yleisesti tunnustettua. Ensimmäinen homoseksuaalinen metallitähti on tietysti Judas Priestin nokkamies Rob Halford. Niitein koristelluista nahka-asuistaan tunnettu metallijumala on kertonut, että seksuaalisuuden salaamisen takia kärsi alkoholi- ja huumeongelmista ja sairastui masennukseen. Halford vieroittautui päihteistä vuonna 1986 ja astui ulos kaapista kaksi vuotta myöhemmin. Jälkikäteen spekuloitiin, että suuntautuminen olisi pitänyt arvata Halfordin pukeutumistyylistä, mutta mies on itse kertonut kokeneensa tällaiset väitteet loukkaaviksi ja sanonut, että pukeutuminen on aina liittynyt vain bändiin ja sen musiikkiin, ei millään tavalla hänen henkilökohtaiseen suuntautumiseensa.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Dana International

Vaikka euroviisuilla on maine homokulttuurissa juhlittuna laulukilpailuna, ei sitä heti huomaisi kilpailun viime vuosikymmenten voittajista. Ainoastaan vuonna 1998 Diva-kappaleella voittanut israelilainen Dana International erottuu selkeästi joukosta. Vuonna 1972 mieheksi syntynyt Dana kävi läpi sukupuolenkorjausleikkauksen vuonna 1993. Vaikka Danan transsukupuolisuus aiheutti Israelissa kohua, hän on saavuttanut arvostetun aseman kotimaassaan: kultaa myynyt artisti on muun muassa palkittu vuoden naisartistina, esiintynyt Tel Avivin 100-vuotisjuhlassa ja toiminut Idols-tuomarina.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Tonéx

2000-luvun alkupuolella Anthony Charles Williams II tunnettiin paremmin nimellä Tonéx. Hiphopia, funkia, jazzia, urbaania rockia ja gospelia yhdistävä esiintyjä löi lujaa läpi gospel-kentällä ja myi puoli miljoonaa kappaletta toista albumiaan Out the Box ja nousi ykköseksi Billboardin gospel-levyjen listalla. Vuonna 2009 Tonéx myönsi yllättäen olevansa homoseksuaali The Lexi Show -tv-ohjelmassa ja sai konservatiiviset kristilliset piirit sekaisin. Vaikka näyttävissä asusteissa, puuhkissa ynnä muissa esiintyneen Tonéxin seksuaalista suuntautumista oli kristillisissä piireissä salaa epäilty, ei avoimen homoseksuaalista gospel-artistia pystytty hyväksymään. Tonéxilta peruttiin keikkoja ja sovittuja yhteistyöprojekteja ja hänet suljettiin pois seurakunnasta. Tonéx lopulta luopui pastorin virastaan. Nykyään hän luo uutta uraa r&b:tä, glamia ja poppia yhdistelevänä artistina nimeltä B. Slade. Nimen innoittajana on toiminut Brian Sladen hahmo Velvet Goldmine -elokuvasta.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Freddie Mercury

Queenin johtohahmo Freddie Mercury on väistämättä yksi musiikkihistorian tunnetuimpia seksuaalista vähemmistöä edustaneita muusikoita. Vaikkei esimerkiksi ”I am as gay as a daffofil, darling” -sitaatista tunnettu Mercury koskaan halunnut mediassa avautua suuntautumisestaan, hän ei koskaan kokenut tarvetta peitellä sitä. Eikä suuri yleisö siitä ollut kiinnostunut. Mercury on loistava esimerkki siitä, että silloinkin, kun homoseksuaalisuus oli vähemmän suvaittua kuin nykyään, tarpeeksi suuri lahjakkuus ja karisma kiinnittää yleisön huomion olennaisimpiin asioihin. Valitettavasti Mercury ei kuitenkaan jää musiikkihistoriaan vain poikkeuksellisen lahjakkuutensa ansioista, vaan myös sen takia, että hän antoi surullisella kohtalollaan kasvot 1980-luvun AIDS-epidemialle.

Video ei ole enää saatavilla

#6 t.A.T.u.

Kymmenisen vuotta sitten All the Things She Said -hitillä radioaaltoja vallannut tyttöduo on sarjassaan ainutlaatuinen, sillä se on harvoja popyhtyeitä maailmassa, joita markkinoitiin valheellisesti lesbouden avulla. Ainutlaatuisuutta lisää, että kyseessä ei ollut mikään Hollywoodin keksintö, vaan bändi oli lähtöisin Venäjältä. Duon laulajattaret Lena ja Yulia tulivat ulos kaapista vuonna 2004 ja myönsivät olevansa heteroita; koulutyttöasuissa esiintyvät ja musiikkivideoissaan pikkurikoksia tekevät lesbohahmot olivat vain osa tuottaja Ivan Shapovalovin käsikirjoitusta. Samoihin aikoihin tytöt riitaantuivat Shapovalovin kanssa, joka halusi keskittyä musiikin sijaan pelkkiin skandaaleihin.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Jari Sillanpää

Kun iskelmätähti Jari Sillanpää myönsi vuonna 2006 Tuomas & Juuso Experience -ohjelmassa seurustelleensa miehen kanssa, kansa ei suuresti kohahtanut. Sillanpää on kertonut, että tunnustuksen jälkeen monet fanit sanoitvat jo tienneensä tai arvanneensa asian. Julkisen salaisuuden tunnustaminen oli kuitenkin merkittävä mittapuu suomalaisessa iskelmämusiikin perinteessä, joka ei juuri homotähtiä tai homotangokuninkaita tunne. Sillanpään ulostulo ei ole miehen uraa hidastanut tai innokasta naisyleisöä pienentänyt; debyyttialbumi Jari Sillanpää on edelleen Suomen kautta aikojen myydyin kotimainen albumi.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Terrence Dean

Yksi populaarimusiikin homofobisimpia musiikkigenrejä on edelleen hiphop. Vaikkei seksuaalinen suuntautuminen ole populaarimusiikkirintamalla enää juurikaan noteerattava asia, ei avoimesti homoja räppäreitä ole vielä tänä päivänä musiikkikanavilla nähty. Yksi hiphop-kulttuurin salaista homoseksuaalisuutta valottanut mies on nostettava listalle, vaikkei hän varsinaisesti muusikko olekaan. MTV:n entinen johtaja, kirjailija ja hiphop-vaikuttaja Terrance Dean julkaisi vuonna 2008 kirjan Hiding in Hip Hop, jossa hän kertoo, millaista on elää homomiehenä vihamielisen homofobisessa hiphop-maailmassa. Toivoa muutokselle kuitenkin on, sillä esimerkiksi Fat Joe ja Game ovat jo ilmaisseet tietävänsä, että homoseksuaaleja räppäreitä on olemassa, ja toivovansa, että he tulisivat ulos kaapeista ja edustaisivat itseään ylpeinä.

#9 Beth Ditto

Viime vuosina yksi populaarikulttuurissa voimakkaimmin vaikuttaneista naisista on kiistatta The Gossip -yhtyeen solisti Beth Ditto. Transmiehen kanssa seurusteleva Ditto on rikkonut tabuja niin perinteisen sukupuolisen suuntautumisen kuin kauneusihanteidenkin suhteen, toiminut LGBT-asioiden puolestapuhujana ja inspiroinut perinteisesti alipainoisia naisvartaloita ihannoivaa muotikenttää esiintymällä esimerkiksi Jean Paul Gaultierin muotinäytöksessä. Räväkkä nainen ei turhia neiteile; YouTubesta löytyy video, jossa Ditto kaappaa käsiinsä 30 Seconds to Mars -solistin, näyttelijä Jared Leton ja kanniskelee kiusaantuneen oloista miestä sylissään kuin vauvaa.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Chely Wright

Suomalaiselle yleisölle Chely Wright lienee tuntemattomampi artisti, mutta Yhdysvalloissa nainen tunnetaan yhtenä harvoista avoimen homoseksuaaleista country-artisteista. Yli miljoona levyä myynyt ja miehen etsimisestä kertovasta Single White Female -hitistä tunnettu Wright eli vuosia kaapissa naissuhteet itseltään kieltäen, mutta päätti vihdoin vuonna 2010 kertoa totuuden itsestään People Magazinen kansikuvajutussa. Samoihin aikoihin Wright julkaisi rehellisen elämänkertakirjansa. Vaikka countryn konservatiivinen historia pitääkin sisällään salattua homoseksuaalisuutta, Wright on kautta aikojen ensimmäinen mainstream-tähti, joka on myöntänyt suuntautumisensa julkisesti. Nykyisin Wright on naimisissa LGBT-aktivisti Lauren Blitzenin kanssa ja tekee itsekin työtä LGBT-oikeuksien edistämiseksi.

Video ei ole enää saatavilla

Queerscenes-näytökset Tampereen elokuvajuhlilla pe 9.3. klo 18 (Plevna 5) ja klo 20 (Tullikamari), la 10.3. klo 22 (Plevna 5) ja su 11.3. klo 18 (Plevna 5). Lisäksi pe 9.3. klo 21 Tampereen Klubilla Discordia-klubi, jonka ohjelmassa muun muassa queer-kollektiivien dj:tä, saksalainen elektroartisti Easter sekä kotimaisen konemusiikin tähti Jaakko Eino Kalevi.

Rauli Badding Somerjoki: Levanterin laulu

Video ei ole enää saatavilla

Yleisesti tunnetuinta musiikillista rietastelua on selkeästi huumoriksi kallistuvat lurittelut: Aarne Tenkasen Hemaisevan seksikäs pörröpää, Simo Salmisen Pornolaulu ja Juha Vainion Pahojen poikien laulut kuulunevat soitetuimpiin kotimaisiin kaksimielisyyksiin. Myös työväenmusiikin perinteiltä lainaavia pornolauluja on kuunneltu pirtin hämärässä vanhemmilta piilossa.

Esimerkiksi Rauli Badding Somerjoki on levyttänyt monien joukossa trad-pohjaisen Levanterin laulun Levanterista, joka etsi komealle kullilleen sopivaa pesää:

”Levanteri tiedusteli pieksujen hintaa,
emäntä se silitteli pimppinsä pintaa.
Hura huh hah hei,
Ei nähty näillä mailla
ole Levanterin kullia komiampaa.”

Kappale etenee Levanterin halutessa ostaa emännältä käyttöä kullilleen, mutta kun käytetyn tavaran naimisesta pitäisi pulittaa jopa kymppi, suuntaa Levanteri emännän ohjeistuksella navettaan karjapiikaa panemaan.

Levanterin laulun sanoituksesta vastaa mittavan uran musiikissa tehnyt Jani Uhlenius, joka on julkisuudessa tunnetumpi esimerkiksi yhteistyöstään M.A. Nummisen kanssa sekä säveltämästään iskelmähitistä Pilvet karkaa – niin minäkin.

Neljä Ruusua: Suikki

Video ei ole enää saatavilla

Suurin osa pornolauluista on sävellykseltään yksitoikkoisia, mitäänsanomattomia tai perin ärsyttäviä kolmen soinnun renkutuksia, mutta kukapa sävellyksiä kuuntelisikaan, jos tarpeeksi monta kertaa hokee pillua tai kullia. Vaikea sanoa onko perimmäinen syy pornolauluihin tarve hoilottaa siitä mistä puute vai onko rivouksien hokemisella vain helppo saada huomiota, kun biisissä ei muutakaan mielenkiintoista ole.

Todennäköisesti kysymys on molemmista, mutta Neljä Ruusun Suikki-kipale kallistunee ensimmäisen syyn puoleen:

”Hei beibi ota suihin
Hei beibi ota suihin
Hei beibi ota suihin
Hei beibi ota nyt”

Ironisesti vuoden 1987 Kasvukipuja-albumilla Alangon veljeksistä nuorin pyörii kaupungilla tytöistä unelmoiden ja saa houkuteltua yhden tyttölapsen huoneeseensa ”teelle”. Epätoivoinen ruinaaminen kruunautuu toivottuun suihinottoon, vaikka lauantaina temppujen lyhytikäisyys vähän masentaakin. Onneksi aina on ensi perjantai.

Edu Kehäkettunen, DJPP, Stig Dogg: Kullii

Video ei ole enää saatavilla

Edu Kehäkettunen on nostettava juttusarjaan jo toistamiseen, siinä määrin antaumuksella Edu on alapään asioista räpännyt, vaikkei olekaan oikein osannut päättää kiinnostaako enemmän pylly vai penis. DJPP:n ja Stig Doggin kanssa tehty biisi Kullii vuodelta 2009 keskittyy kuitenkin aika tarkkaan yhteen elimeen, vaikkei pyllyäkään unohdeta:

”Kullii, sen mä laitan ineen
Kullii, meil on anaalibileet
Kullii, pallit puskee hikee.
KULLII, KULLII, KULLII, KULLII”

Kertosäkeen melodia on lainattu Cheekin Liiku-biisistä, joten kertosäettä on helppo hoilata itsekseen, jos sattuu melodian muistamaan. Kullia tarpeeksi toistelemalla osuu todennäköisesti melko lähelle alkuperäistä. Biisin video on kummelimainen lyhytelokuva, jonka alkuperäinen pitkä versio on nähtävissä Edumania-dokumentissa.

Minisarja päättyy tähän.

Nuorgam teki katsauksen kotimaiseen eroottiseen, välillä suorastaan pornahtavaan musiikkiin. Kolmiosaisessa minisarjassa käymme läpi mielenkiintoisimmat löydökset ruumiinosa kerrallaan. Toisessa osassa tutustumme lauluihin, joissa on pääosassa vagina.

Mari Rantasila: Auringossa

Video ei ole enää saatavilla

Rietastelevimmat biisit ovat useimmiten lähtöisin miesten kynistä, mutta kyllä naisetkin osaavat. Siinä missä Mariska pyytää nätisti ”kokkaa mua” ja Mona Carita käskee suoremmin ”anna, kulta anna”, Mari Rantasila menee itse asiaan vuoden 1989 hitissään Auringossa:

”Maasta nousee jotain jalkoja pitkin lanteille.
Ottaa hameeni pois ja pikkuhousutkin pois.
Avaa pienet reidet vie pientä sormea ylös ja alas.
Auringossa.”

Luontoaiheisilla metaforilla väritetty lyriikka kuvailee, miten nuori tyttö heittäytyy tuhmaksi ja nauttii sormileikeistä. Oman likaisen lisänsä biisiin tuo se, että sävellyksestä ja sanoituksesta vastasi Se-yhtyeestä tuttu, Auringossa-biisin aikaan 32-vuotias Yari.

Rantasila on saavuttanut nuoruusvuosien jälkeen kiltimmän maineen näyttelijänä ja Risto Räppääjä -elokuvien ohjaajana, mutta jostain selittämättömästä syystä teki Auringossa-biisistä teknomman, italiankielisen version Nel Mio Sole vuonna 1998. Kuuntele kappale Spotifystä. 

Leevi & The Leavings: Syntisen kaunis mies

Video ei ole enää saatavilla

Vakavammin otettavan musiikin saralla eroottisten ja ironisten kielikuvien kruunaamaton prinssi lienee Leevi & The Leavingsin edesmennyt keulahahmo Gösta Sundqvist. Leevin tuotannosta löytyy niin helman alla piilossa haisevat Eldoradot kuin housuissa sykkivät kankeat toteemipaalutkin, mutta itse aktia kuvaavin symbolinen tekstinpätkä taitaa olla kappaleessa Syntisen kaunis mies vuodelta 1996:

”Edestakaisin mäntä liikkuu kun soutulaitteella seilaa
ja rynkytellen rysän päällä
uimapatjalla kuin järven jäällä
lystikkäästi kuin kaksin kiikkuu ja kattopeilistä peilaa”

Samaisena vuonna Sundqvist palkittiin myös 6 000 euron arvoisella Juha Vainio –sanoittajapalkinnolla. Seksuaalisia kielikuvia voi siis kirjoittaa taidokkaasti ja suurelle yleisölle sopivastikin, jos sattuu omaamaan yhtä oivaltavan mielen kuin Göstä.

Ripsipiirakka: Sanni

Video ei ole enää saatavilla

2000-luvun alussa Blink-182:n kaltaiset pippelihuumorilla naurattaneet pop-punk-poppoot takoivat rahaa maailmalla. Niiden vanavedessä läpilyöntiä yritti yhden hitin ihmeeksi jäänyt Ripsipiirakka. Hittibiisissään vähän alle parikymppiset jannut lauloivat Sannista, jonka piirakkaa olisi ollut kiva päästä maistamaan.

”Mua haluttaa
Mua himottaa
Mua panettaa
Pää pimahtaa

Mä haluun saada pimppirasiaa Sannilta
Mä haluun saada pimppirasiaa Sanniltaa
Mä haluun saada pimppirasiaa Sannilta
Mä haluun saada pimppirasiaa Sanniltaa”

Sanoituksista päätellen abiristeilyllä tai muulla teinien ördäysristeilyllä dokaillut Sanni ei kuitenkaan koskaan päätynyt bändien poikien hyttiin, vaan lähti jonkun ruotsalaismiehen matkaan. Myöhemmin Ripsipiirakka teki maailmanennätyksen kuvaamalla Ripsipiirakka Show -levynsä jokaisesta 12 biisistä musiikkivideon vuorokauden aikana eri lokaatioissa Tampereella. Vau.

Minisarjan kolmas osa julkaistaan huomenna.

Nuorgam teki katsauksen kotimaiseen eroottiseen, välillä suorastaan pornahtavaan musiikkiin. Kolmiosaisessa minisarjassa käymme läpi mielenkiintoisimmat löydökset ruumiinosa kerrallaan. Ensimmäisessä osassa tutustumme lauluihin, joissa on pääosassa takapuoli.

Eveliina Kurki: Sä osaat sillä lailla peppua vemputtaa

Video ei ole enää saatavilla

1990-luku on jäänyt kotimaisten naisartistien osalta mieleen erityisesti avoimen seksuaalisen Kikan flirttailevien ja kaksimielisten kappaleiden suursuosiosta, mutta Kikan huippuvuosien jälkeen listoille yritti myös eräs toinen hemaisevan törröhuulinen blondi.

Sittemmin julkisuudesta kadonnut Eveliina Kurki levytti ainoalle albumilleen vuonna 1999 biisin Sä osaat sillä lailla peppua vemputtaa, joka nousikin naisen suurimmaksi hitiksi. Kurjen tyyli on inasen Kikkaa kainompi, mutta antaa nainen kuitenkin taitavasti peppua käyttävälle rakastajalleen luvan laittaa kädet taskuun ja tehdä temppuja.

”Olet ainoo jonka antaa uskallan
Käden laittaa taskuuni mun
Sillä tiedät tempun tosi taitavan
Josta aina mä innostun
Sä osaat sillä lailla peppua vemputtaa”

Tapani Kansa: Hyppypeppu

Vuonna 1987 Tapani Kansa teki reippaan fiftarityylisen käännösbiisirallatuksen nimeltä Hyppypeppu. Vanhan liiton käännösbiisiperinteen mukaan Hyppypeppu on lähes täydellinen kopio alkuperäisestä Jackie Wilsonin Reet Petitestä vuodelta 1957. Kansan itsensä sanoittama biisi ei pidä sisällään juurikaan tolkullisia lyriikoita, vaan pääosin pitkitettyjä vokaaleja ja nätin tytön pyllyn inspiroimaa änkytyksenomaista huokailua ja huutelua, samoin kuin alkuperäinenkin kipale.

Radioystävällisempi Reet Petite kertoo kuitenkin kiltisti nätistä tytöstä, mutta Kansan versio on suomalaiseen tyyliin astetta ronskimpi. Wilson rakastuu biisissään tyttöön, Kansa omassaan käytännössä tytön pyllyyn:

”No siinä sitten meni mun sydämeni
Mun pää, mun tää, mun tytölleni meni
Mun päääää, mun tääääää
On juttu sellainen, hän otti kaiken sen
Tuo tyttö hyppypeppuinen”

Tapani Kansan kappaletta ei valitettavasti löydy YouTubesta, mutta kuuntele se Spotifystä.

Melaveikot: Pepputemppu

Video ei ole enää saatavilla

Peppubiiseistä selkeästi härskein ja häiritsevin on pääkaupunkiseudun räppäreistä koostuvan Melaveikkojen Pepputemppu vuodelta 2003. Provosoivan vastenmielinen pyllybiisi pursuilee pornografisia kielikuvia, ja kipaleessa esiintyvät Antti Theodor, B-rapun Talonmies ja Burt Pakarat vannovat ennen kaikkea anaaliyhdynnän nimeen:

”Ja B-rapun talonmies heittää hohtimet kaivoon
jos pepputemppuu ei tuu ni alkaa ottaa aivoon
mä diggaan sivaltaa ainoastaan tuhkaluukkuun
ja kun sitä ei oo tarjolla tyydyn perinteiseen runkkuun”

Artistit kuitenkin muistuttavat, että temppua vastaanottavan neidin on syytä pitää peppunsa kurissa, ettei käy näin:

”Pakko myöntää, tarkoitus oli niin siis tapahtua
mut ei sitä, et alat rupsuttaa tuhnusia farttuja
häpeä, neiti, kaasuttelut oli siis kiellettyjä
pelisääntöihin kuuluu pelkkää syljeskelyä ja nieleskelyä

Kun teet pepputempun, varo ettei sinapit tule samalla ulos!”

Biisin takaa löytyvässä Melaveikoissa toimi Kehäkettu (sittemmin Edu Kehäkettunen) ja Tuomio & Kone. Vehkeet levällään/Pepputemppu -vinyylisingle on ainakin toistaiseksi jäänyt veikkojen ainoaksi julkaisuksi.

Minisarja jatkuu huomenna.

Maria Mena kutsuu kuulijan perheillalliselle.

Norjalainen ex-teinipoppari avaa päiväkirjansa sivut yhä henkilökohtaisemmiksi käyvillä lauluillaan.

Eipä olisi äkkiseltään uskonut, että vuonna 2002 läpimurron herttaisen hassuttelevalla You’re the Only One -poppirallattelulla tehnyt Maria Mena tekisi vajaa kymmenen vuotta myöhemmin tunteellista ja suorasanaista avautumispoppia pettävästä poikaystävästä ja anoreksiaan ajaneista vanhemmista. Paljon on kyyneleitä vuodatettua ja päiväkirjaa kirjoitettu. Ei saisi sanoa onneksi, mutta sanon silti. Kipu sattuu, mutta kun kivusta saa luotua Viktoria-albumin kaltaisen teoksen, on kärsimyksellä ollut tarkoitus.

Menan musiikin ominaispiirre on aina ollut henkilökohtaisuus ja hyvin omaelämänkerralliset biisit, mutta viides albumi nousee edeltäjiään korkeammalle erityisesti dramaattisesti soivilla melodioilla. The Art of Forgivenessin kertosäkeen jylhät viulut ja revittelevä kitarasoolo kyydittävät hienosti katkeraa naista laulamaan sisäisestä vihastaan pettänyttä miestä ja tämän salarakasta kohtaan. Eipä olisi kiva olla se jannu jolle tämä biisi on osoitettu.

Mena jatkaa samalla tematiikalla pari biisiä myöhemmin hienolla My Heart Still Beatsilla, jossa pohtii kuinka kolhitun sydämen kanssa voisi jatkaa kivikkoista elon tietä eteenpäin. Valitettavasti kappaletta seuraava, levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu This Too Shall Pass on levyn hajuttomin ja mauttomin tekele; miellyttävän tasapaksu radiobiisi, joka jää auttamattomasti voimakkaampien kollegoidensa jalkoihin.

Mena ei turhaan piilottele biisiensä kohteita kielikuvien alle. Siinä missä edellisellä albumilla, Cause & Effectillä, rajua kritiikkiä sai ennen kaikkea Menan taiteilijaäiti, tällä levyllä syyttävä sormi kohdistetaan pääosin pettäneisiin miehiin. Poitsukaveri ei ole enää The Only One, nyt se on pettävä kusipää. Voipi olla, että olen kuulijana perinteisen kyyninen suomalainen, mutta jotenkin kusipäisyys on yksinkertaisesti mielenkiintoisempaa kuin ne ihanat, kiltit (ja tylsät) poikakaverit.

Musiikkihistoria toistaa itseään tässäkin asiassa; tuskasta nousee parempia biisejä kuin ihastumisesta. Cause & Effectistä poiketen tällä kertaa nainen myös itse tiedostaa olevansa välillä heikko ja hankala. Tuskin voi olla tämän itsereflektiivisempää albumia, kun levyn nimikin on peräisin artistilta itseltään – Menan toinen nimi on Viktoria.

Levyn upeimpia kappaleita on kylmiä väreitä nostattava Habits. Tanskalaisen Mads Langerin kanssa duetoitu kappale tuo tunnelmaltaan mieleen Damien Ricen ja Lisa Hanniganin raastavimmat duetot parisuhteen vaikeuksista. Habits kuuluu niihin Viktorian biiseihin, joissa Mena ymmärtää itse olevansa ongelmiensa lähde ja pyytää kumppaniltaan vuoden aikaa oman päänsä selvittämiseen:

”So grant me this wish and meet me back here in a year
If we still exist, I can let go of my fear
Fear of normalcy
Fear of the solid walls of our future and let go of my past”

Menan kaikilla albumeilla toistuva rehellinen rohkeus ja kyky suodattaa henkilökohtainen elämä musiikiksi on ihaltavaa, mutta toisinaan myös kiusaannuttavaa. Nuoruus ei ollut helppoa ei, mutta kelläpä olisi? Tarviiko sitä mutsia näin avoimesti kaikista anoreksiakohtauksista syyttää? Välillä ikävistä poikaystävistä valittaminen tuntuu inasen naiivilta, kun samat aiheet toistuvat biisistä toiseen. Toisaalta, jos vääristä miehistä saa näin upeita biisejä aikaiseksi, on naiivius helppo antaa anteeksi.

Sekä Menan aiempien levyjen että Viktorian kuuntelemisen jälkeen on väkisinkin sellainen olo, että olisi lukenut naisen päiväkirjaa, tai vähintään vain kavereille avointa blogia. Eikä voi olla miettimättä minkähänlaiset ovat Marian perhesuhteet nykyisin. Levyn päätösraita Am I Supposed to Apologizen perusteella Menan perheen synkkien muistojen vuodattamisesta julkisuuteen on perheillallisilla ainakin keskusteltu:

”You critized my choice
to stand up to my past
to give the pain a voice
so that it too could pass”

Ilmeisemmin päivällispöydässä ei erityisen avoimesti jutella edelleenkään, sillä Mena päättää levynsä sanoihin:

”But I will spend a lifetime trying to understand
Why someone sharing my bloodline
would not lend me their hand…
Am I supposed to apologize?”

Mena ei ole vielä valmis antamaan anteeksi. Vielä on töitä tehtävänä anteeksiantamisen ja ihmisten erehtyväisyyden ymmärtämisessä. Vielä on uitava tunteiden syvissä vesissä, jotka käsittelevät muutakin kuin ongelmallisia perhesuhteita tai parisuhdeongelmia. Mena on nostanut itseään levy levyltä korkeammalle jalustalle ja karistanut vuosien mittaan söpön teinilaulajan viittaa harteiltaan.

Kun vajaassa kymmenessä vuodessa on tultu jo näin pitkä matka, innolla odotan millaisia tunnemaailmoja käsitellään seuraavan kymmenen vuoden päästä neljääkymppiä lähentelevän Marian päiväkirjalevyillä.

88 Kipu sattuu, mutta kun kivusta saa luotua Viktoria-albumin kaltaisen teoksen, on kärsimyksellä ollut tarkoitus.

Video ei ole enää saatavilla