Suicide Silence. Meillä on kanta-asiakaskortti tatuoijalle.

Tuska 2012 -festarit tuovat tulevana viikonloppuna Helsinkiin junalasteittain tummanpuhuvaa juhlakansaa. Siltä varalta, että olet jättämässä Suvilahden metallimessun väliin, Nuorgam kaivoi puolestasi viisi mielenkiintoista bändivierasta raskaan musiikin laitamilta.

Suicide Silence

Mistä? Riversidesta, Kaliforniasta, USA:sta.

Kenelle? Tatuointi-ilakoijille. Pitissä viihtyjille. Äärimetallisteille. Nuorisolle.

Kuinka? Nopeaa, brutaalia ja alavireistä. Raivoa, groovea ja blastbeatia.

Miksi? Visuaalisessa kuvastossaan bändi viljelee kauhuleffakliseitä puuduttavuuteen asti, mutta biisit toimivat.

Tuskassa? Su 1.7. klo 13.30 kakkoslavalla.

Video ei ole enää saatavilla

Suicide Silence: You Only Live Once

For the Imperium

Mistä? Helsingistä.

Kenelle? Punkkareille, funkkareille ja sekoilijoille. Myös musiikin opiskelijoille.

Kuinka? Helsinkiläinen nelikko rönsyilee hardcoren, punkin ja metallin välimaastoissa – ja vispaa mukaan häikäilemättömät määrät teknistä taituruutta.

Miksi? Vain tämän bändin levyllä voivat paiskata kättä Stingistä muistuttavat pianosovitukset, Igniten räjähtävyys ja Dream Theaterin tilutukset.

Tuskassa? La 30.6. klo 20 neloslavalla.

Video ei ole enää saatavilla

For the Imperium: Breathing Life in You

Animals as Leaders

Mistä? Washington DC:stä, USA:sta.

Kenelle? Insinööreille. Kitaranrakentajille. Piripäille.

Kuinka? Haastavia skaaloja, kahdeksankielisiä, supernopeita staccato-nuotteja ja epätavallisia rytmejä. Kitaravelho Tobin Abasin sooloprojektina alkanut yhtye esittää progressiivista ja välillä hyvinkin mielikuvituksellista instrumentaalimusiikkia.

Miksi? Totista suorittamista ja teknisesti ylivertaista kenkiin tuijottelua. Keikkansa tosin saattavat olla puuduttavia kokemuksia.

Tuskassa? Pe 29.6. klo 15 kakkoslavalla.

Video ei ole enää saatavilla

Animals as Leaders: Cafo

Textures

Mistä? Tilburgista, Hollannista.

Kenelle? Matemaatikoille. Jalkapallon vihaajille. Filosofian harrastajille.

Kuinka? Tahtilajeiltaan kimuranttia ja rytmeiltään nykivää nykymetallia mielenkiintoisimmillaan. Toisin kuin monet kilpailijansa, Textures osaa ja myös haluaa kirjoittaa ylvään tyylikkäitä melodioita.

Miksi? Bändi on kärsinyt miehistönvaihdoksista ja levytyksensä ovat epätasaisia. Liikaa egoja niin kuin Hollannin jalkapallomaajoukkueessa?

Tuskassa? La 30.6. klo 15.30 kakkoslavalla.

Video ei ole enää saatavilla

Textures: Awake

Ministry

Mistä? Chicagosta, Illinoisista, USA:sta.

Kenelle? Tuska-veteraaneille. Poliittisesti valveutuneille. Ihan kaikille.

Kuinka? 53-vuotiaan Al Jourgensenin johtama industrial-hirviö on selvinnyt päihdehelveteistä, miehistönvaihdoksista ja hajoamisuutisista ja julkaisi alkuvuodesta uuden albumin.

Miksi? No miksikäs ei?

Tuskassa? Su 1.7. klo 19.30 päälavalla.

Video ei ole enää saatavilla

Ministry: Jesus Built My Hotrod

Bonus!

Suuntaa joko aidan taakse tai päälavan eteen perjantain pääesiintyjän, Megadethin keikalle. Olivat kuulemma pari vuotta sitten Tuskassa melko hapoilla, mutta viime aikojen huhut kielivät terveemmästä ja raittiimmasta Dave Mustainesta sekä tiukoista keikoista.

Video ei ole enää saatavilla

Megadeth: Public Enemy No. 1

Tussaa tämä penaalisi kylkeen.

Brasilialaisten katupoikien Belo Horizonten kaupungissa perustama Sepultura-yhtye täytti vuodenvaihteessa 26 vuotta, jos syntymäksi lasketaan ensimmäisen ep:nsä, Bestial Devastationin, julkaisu joulukuussa 1985.

Tästä homma etenee. Bestial Devastation -ep:n nimiraita:

Video ei ole enää saatavilla

1. KUOLEMANMUSTAT KASVOT

Varhainen Sepultura flirttaili niin thrashin kuin death- ja black metalinkin kanssa. Bändin myötävaikutus molempien genrejen kehitykseen on myös ilmeinen. Vuonna 1985 äärimetalli musiikkityylinä kulki vielä vauvan potkuhousuissa: Slayerin thrashin uudelleen määritellyt Reign in Blood -albumi ja Metallican miljoonamyyntiin yltänyt Master of Puppets eivät olleet vielä ilmestyneet, underground-metallissa kohistiin lähinnä Venomin, Possessedin ja Bathoryn kaltaisista pioneereista.

Tähän hedelmälliseen – tai no, karrelle palaneeseen – maaperään Sepultura iski. Vaikka he matkivat ep:llään Venomin ja Celtic Frostin kaltaisia bändejä ja käännättivät sanoituksena ystävillään portugalista englanniksi (kukaan bändistä ei puhunut sanaakaan englantia), heidän vihassaan oli aitoa köyhyyden ja näköalattomuuden aikaansaamaa epätoivoa. Cavaleran veljekset Max (kitara & laulu) ja Igor (rummut) elivät ennen bänditoimintansa käynnistymistä keskiluokkaista elämää, mutta heidän isänsä yllättävä kuolema suisti perheen taloudelliseen kurimukseen. Sepultura tiesi soittajilleen ulospääsyä kotikaupunkinsa katuväkivallasta ja köyhyydestä.

Joku latasi koko Morbid Visions -esikoisalbumin (1986) YouTubeen.

Video ei ole enää saatavilla

Sepulturan neljä ensimmäistä levyä, Morbid Visions (1986), Schizophrenia (1987), Beneath the Remains (1989) ja Arise (1991) kulkevat yhden musiikillisen kaaren alusta päätepisteeseen. Levyille ovat tyypillisiä nopeat thrash metal -rumpu- ja kitararytmit, synkkiä fantasiamaailmoja, kuolemaa ja hävitystä (kömpelösti) käsittelevät sanoitukset ja tuhnuiset tuotantoarvot. Kitaristi Andreas Kisser totesi vuonna 1993 haastattelussa, että kaikki edellä mainitut levyt kuulostavat siltä ”kuin ne olisi nauhoitettu peltipurkin sisällä”.

Sepultura keikalla 1990-luvun vaihteessa: ”Mass Hippie Noses”.

Video ei ole enää saatavilla

Sepultura solmi kansainvälisen levytyssopimuksen Roadrunner Records -levy-yhtiön kanssa Beneath the Remains -albumin julkaisun yhteydessä. He nousivat yhtiöltä saamansa promootiotuen ja ankaran keikkailun siivittäminä äärimetallin tunnetuimpien yhtyeiden joukkoon,  heti maailmanmaineessa paistatelleen Slayerin kannoille. Kun Arise-levyn promotoimiseksi tehty, 220 keikkaa ja kaksi vuotta kestänyt maailmankiertue oli vuodenvaihteessa 1993 lopuillaan, oli aika pestä kasvot.

Thrash metal –Sepulturan päätepiste: Arise, 1991.

Video ei ole enää saatavilla

2. KOLMANNEN MAAILMAN KASVOT

Syyskuussa 1993 ilmestynyt Chaos A.D. -albumi oli jotain aivan uutta. Poissa olivat tuulennopeat thrash-kaahaukset ja yksiulotteiset sanoitukset: 1990-luvun Sepultura oli ajankohtaista, kantaa ottavaa ja raja-aitoja rikkovaa. Bändi yhdisti metallijuuriinsa hard coren energiaa ja sanomaa, kotimaansa kansanmusiikkia ja pop-elementtejä akustisten kitaroiden, kertosäehokemien, grooven ja tarttuvien rytmien muodossa. Sepultura tuli vahingossa keksineeksi nu metalin, vaikka genren läpimurtoon oli vielä hyvä tovi aikaa.

Sepultura: Territory (1993):

Video ei ole enää saatavilla

Chaos A.D. on 20 vuotta ilmestymisenä jälkeen yhtä ajankohtainen ja poliittinen kuin koskaan. Max Cavaleran sanoitukset kertovat diasporaan ajetuista kulkureista, maansa menettäneistä kansoista, rasismin ja apartheidin uhreista, hallituksen painostuksen alla järkkymättömistä kapinallisista ja niistä, joita taloudellinen ja poliittinen eliitti jatkuvasti sortaa. Cavaleran tuohtuneisuus suodattuu pitelemättömänä hänen lauluunsa. Tästä aikakaudesta alkoi hänen muodonmuutoksensa metalheadista kohti sitä hullua poppamiestä, jollaisena hänet nykyään tunnetaan.

Chaos A.D.:n aloittama crossover-vaihe Sepulturan musiikissa sai täyttymyksensä vuonna 1996, kun Roots-albumi julkaistiin. Kirskuvan alavireiset kitarat (joihin bändi myönsi ottaneensa Deftonesilta ja Kornilta vaikutteita), kilisevät brasilialaiset perkussiot, samplet, koskettimet ja ääniefektit punovat monimutkaista ja yhtä aikaa täydellisen mainstreamia rock-kudosta. Sepultura oli murtautunut lopullisesti undergroundista laajemman rockyleisön yhtyeeksi, ja yhtyeen jäsenet olivat itse muuttuneet metallimuusikoista sukupolvensa ja edustamansa kolmannen maailman ihmisten äänitorveksi.

Bändin suurin hitti Roots Bloody Roots.

Video ei ole enää saatavilla

Olikin kuvaavaa, että kasvojenpesun aika oli jälleen ovella, tällä kertaa pakon sanelemana. Menestyksekkään albumijulkaisun ja sitä seuranneen kiertueen kesken Max Cavalera erosi yhtyeestä.

Aikansa hienoin metallibändi? Hollannin tv:ssä esitetty studiolive vuodelta 1996: Ratamahatta/Kaiowas -medley.

Video ei ole enää saatavilla

3. UUDESTISYNTYNEEN LEGENDAN KASVOT

Tapahtumat, jotka johtivat laulaja-kitaristin eroon, eivät ole vieläkään aivan selviä. Muu yhtye ei halunnut käyttää optiovuottaan managerisopimukseen Maxin vaimon Gloria Cavaleran kanssa,  ja he ilmoittivat asian kirjallisesti, kuten oli sovittu. Tämä tulkittiin Cavalerojen perheessä tunteettomaksi toimintatavaksi.

Kolmiodraaman yhtenä kärkenä oli Glorian pojan Dana Wellsin kuolema, joka kosketti syvältä solistia. Hautajaisjärjestelyistä oli myös epäselvyyksiä bändin jäsenten kesken, ja vuonna 2010 antamassaan haastattelussa Cavalera syytti Kisserin vaimoa hautajaisten peukalointiyrityksestä.

Max Cavalera kertoo vaimonsa pojan hautajaiskähminnästä. Haastattelu on vuodelta 2010:

Video ei ole enää saatavilla

Oli totuus mikä tahansa, vuodenvaihteessa 1997 Max oli ulkona bändistä, ja uransa huipulla ollut Sepultura liikkeellä ilman solistia.

Bändi ei jäänyt neuvottomaksi, vaan nauhoitti uuden biisin ilman lauluraitoja. He laittoivat kappaleen levitykseen, ja potentiaaliset laulajaehdokkaat saattoivat nauhoittaa oman näkemyksensä biisistä taustojen päälle.

Tältä pohjalta uudeksi Sepultura-solistiksi valittiin ohiolaissyntyinen Derrick Green, monien NYC:n alueen underground-bändien veteraani. Hänen ensimmäinen Sepultura-levytyksensä Against (1998) putosi kauas Rootsin myyntiluvuista, ja fanitkin karsastivat uutta keulamiestä. Näistä ennakkoasenteista Green ei ole 2010-luvullakaan päässyt irti, vaikka Sepultura on nauhoittanut Greenin kanssa jo kuusi studioalbumia, yhtä monta kuin Maxin kanssa. Ja kun rumpali Igor Cavalera jätti yhtyeen vuonna 2006, ainoa Bestial Devastationin aikainen jäsen ryhmässä on basisti Paolo Jr.

Derrick Green ja Sepultura vuonna 2009: We’ve lost You

Video ei ole enää saatavilla

Henkilövaihdoksista ja kadonneesta kaupallisesta suosiosta huolimatta myös 2000-luvun Sepultura kuulostaa ajankohtaiselta ja suurisydämiseltä bändiltä. Yhtye on ollut mukana synnyttämässä niin death metalin, thrashin kuin asennemetallinkin genrejäkin. Legendan kasvot ovat eletystä elämästä kurttuiset, mutta silmät loistavat vuonna 2012 kirkkaina.

Sepultura esiintyy Helsingin Virgin Oilissa torstaina 22.3.

Jaa mekö suosittuja? Noemmäätiedä.

Atlantalainen Mastodon on viisi albumia julkaissut amerikkalainen yhtye, jonka uusin albumi The Hunter ilmestyi syksyllä 2011. Albumin ensimmäinen single Curl of the Burl kuulostaa tältä:

Video ei ole enää saatavilla

Mastodon mielletään yleisesti metallibändiksi, ja yhtye on usein esiintynyt samoilla lavoilla metallin isoimpien nimien kanssa. Silti bändi nauttii suurta arvostusta yli genrerajojen: Kerrangin, Metal Hammeinr ja Terrorizerin kaltaisten lehtien tavanomaisen suitsutuksen ja palkintojen lisäksi yhtye on saanut kunniaa muun muassa Rolling Stone -lehdessä (”Sukupolvensa paras raskaan rockin bändi”) ja Pitchforkissa, joka kiinnitti sen Pitchfork Music Festival -tapahtumaan esiintymään rap- ja indie-bändien joukkoon.

Näiden lisäksi Mastodon on vieraillut Conan O’Brienin ja David Lettermanin talk show’issa ja säveltänyt musiikit Megan Foxin ja Josh Brolinin tähdittämään Jonah Hex -elokuvaan. Leffa haukkasi rapaa mutta Jonah Hex: Revenge Gets Ugly EP -levy sai varauksetonta kiitosta. Mastodon on lisäksi ollut kaksi kertaa Grammy-ehdokkaana parhaan hard rock -esityksen sarjassa.

Näyttäisi siis siltä, että te rakastatte, me rakastamme ja kaikki tuntuvat rakastavan Mastodonia. Erityisesti ns. indie-piirit tuntuvat ottaneet yhtyeen omakseen. Tässä neljä myötävaikuttavaa elementtiä tähän yllättävään liittoon.

1. Imago!

Mastodonin soittajat eivät ole kaljupäisiä hevijermuja, vaan muistuttavat partoineen, takatukkineen ja tatuointeineen lähinnä rasvaisten rock-klubien kantapeikkoja. Yhtye on antiteesi mustiin pukeutuville ja kädet puuskassa poseeraaville metalliyhtyeille. Nämä miehet voivat kietoutua vaikkapa oransseihin kauluspaitoihin tai keltaisiin t-paitoihin. Samoin bändin livetuotanto on Marshall-seiniin ja valtavan kokoisiin rumpukioskeihin verrattuna hyvinkin askeettinen.

Katso Mastodonin biitit ja tyylit vuoden takaisilta Download-festareilta:

Video ei ole enää saatavilla

2. Soundit!

Mastodonin soundi koostuu alavireisistä mutta vain kevyesti särötetyistä kitarariffeistä ja -valleista, kaiutetuista ja oktaaviefektein tuetuista sooloista ja jopa jazzia lähenevästä, ilmavan progressiivisesta rumputyöstä. Siinä missä nykymetallilevyt editoidaan ja sämplätään täydellisen kuuloisiksi ja koneellisiksi, Mastodonin albumeiden yleissoundi on hengittävä, viimeistelemättömän kuuloinen ja luonnollinen. Bändi käyttää perinteisiä Les Paul -, Flying V -ja Explorer-kitaroita, Precision- ja Jazz-mallisia bassoja, Marshallin ja Fenderin vahvistimia ja hyvin riisuttua rumpusettiä.

Lauluvastuun jakavat rumpali Brann Dailor, basisti Troy Sanders ja kitaristi Brent Hinds, joiden äänet eivät ole metalliseen tyyliin muhkean moitteettomia vaan ennemminkin tyylikkään ohuita ja omalaatuisia. Soittotaidoltaan yhtye pesee useimmat metallibändit.

Kitaristit Hinds ja Bill Kelliher valottavat soundinsa saloja:

Video ei ole enää saatavilla

3. Sanoitukset!

Raskaassa rockissa on aina flirttailtu fantasia- ja kauhuaiheiden kanssa, mutta Mastodon vie tämän tematiikan tukevasti yläpilviin. Neljä ensimmäistä albumia on Sandersin mukaan jaettu temaattisesti elementteihin: Remission (2002) edustaa tulta, Leviathan (2004) vettä, Blood Mountain (2006) maata ja Crack the Skye (2009) ilmaa.

Lisäksi yhtye heittää tehosekoittimeen popkulttuuri-, kirjallisuus-, korkeakulttuuri- ja kansanperinnelainoja. Sanoituksissa vilahteleva kapteeni Ahab ja Moby Dick, kykloopit, yksisarviset, lumimiehet, Loch Nessin hirviö, Rasputin, Venäjän tsaarit ja David Lynchin Elefanttimies. Tässä vaiheessa viittaussuhteissaan piehtaroiva kuuntelija lienee lopullisesti koukutettu Mastodonin huuruiseen todellisuuteen.

Sukella Blood and Thunder -kappaleen unohtumattomiin tarinoihin:

Video ei ole enää saatavilla

4. Yhteistyökumppanit!

Feattaaminen on metallipiireissä epätavanomaista, mutta Mastodon on kerännyt itselleen kunnioitusta herättävän – ja yllättävän – vierailijalistan. Neurosis-yhtyeen laulaja Scott Kelly on mukana kaikilla paitsi bändin ensimmäisellä levyllä, ja muutkin vierailijat ovat indie-uskottavia: Queens of the Stone Agen Josh Homme, The Mars Voltan ja At the Drive-inin Cedric Bixler-Zavala, Clutchin Neil Fallon…

Tuottajikseen bändi on valinnut metallinimien sijaan hiphop-hahmoja (Mike Elizondo; yhteistyötä muun muassa Eminemin, 50 Centin ja Dr. Dren kanssa), rockguruja (Rich Costey; miksannut ja tuottanut muun muassa Musea, Mew’ta, New Orderia ja Glasvegasia) ja grunge-tekijöitä (Matt Bayles; nauhoittanut Soundgardenia, Pearl Jamia ja Alice in Chainsia).

Ainoa etäisesti (uus)metallinen nimi Mastodon-levyjen takana on Crack the Skye -albumin (2009) tuottanut Brendan O’Brien, joka on lukemattomien rock- ja popduuniensa ohella tuottanut Kornin, Limp Bizkitin ja Papa Roachin albumeita. Juuri Crack The Skyella Mastodon otti tyylillisiä harppauksia metallijuuristaan kohti klassista rockia ja huutolaulusta kohti laulumelodioita.

Cedric Bixler-Zavala vierailee Siberian Divide -biisissä:

Video ei ole enää saatavilla

Bonus: Miksi Suomi rakastaa Mastodonia?

Mastodon on suomalaisten suosiossa. Miksi? Rakkaussuhteen muotoutumiseen ovat myötävaikuttaneet ainakin Mastodonin lukuisat Suomen keikat. Bändi kävi vuonna 2005 Tavastialla klubikeikalla, minkä lisäksi se on soittanut muun muassa Sonisphere- ja The Unholy Alliance -kiertueilla sekä Metallican ja Iron Maidenin lämppärinä. Ainoa festariesiintyminen on toistaiseksi vuoden 2007 Ruisrockissa. Yhteensä bändi on esiintynyt Suomessa kymmenkunta kertaa.

Crack the Skye -albumilla on myös voimakkaasti Amorphis-vaikutteinen kappale Ghost of Karelia, joka on – enteellistä kyllä – myös levyn nopein, raskain ja surumielisin raita:

Video ei ole enää saatavilla

Mastodon esiintyy 11.1. Tampereen Pakkahuoneella ja 12.1. Helsingin The Circuksessa.

Kyyria. Mekin olimme sitä itseään.

Nu metal, nuustis, pomppumetalli, ostoskeskushevi… Uusiometallin ensiaskeleista on miltei 20 vuotta. On aika katsoa, ketkä alan tekijöistä selvisivät 2010-luvulle kuivin jaloin.

Uuden genren lanseerasivat tietämättään esimerkiksi Faith No Moren alternative metal ja Rage Against the Machinen rap rock. Sepulturan metalliklassikoksi nostettu Chaos A.D. -albumi määritteli myös keskitempoisuudessaan ja riffiensä pomputtavuudessa nuustiksen ääriviivoja. Bändin seuraava albumi Roots olikin sitten jo rehellisesti sitä itseään.

Nu metal oli tietyllä tavalla vallankumouksellista: soittaakseen raskasta sähkökitaramusiikkia ei välttämättä tarvinnut enää osata soittaa virtuoosimaisesti. Lisäksi aiemmin niin monipolvisiksi sävelletyt metallibiisit eivät nuustiskäsittelyssä tarvinneet kuin pari osaa. Pääasia, että asenne, soundit ja efektit olivat riittävän vihaisia ja angstisia. Kokonaisuuden kruunasivat sieltä täältä esiin puskeneet huutorap-säkeistöt, jotka viimeistään kaatoivat perinteistä metallia kannattaneiden körmyjen kupit.

Nu metal -nimikkeen alle niputettiin paljon toisistaan soundillisesti, ideologisesti ja imagollisesti poikenneita bändejä. Yhtäläisyyksiä esimerkiksi Kornin, Deftonesin, Hed(PE):n, Papa Roachin, Limp Bizkitin, Sevendustin, Linkin Parkin ja Static X:n välillä olivat lähinnä soittajiensa perinteisestä metallilookista eronneet habitukset ja sähkökitaroiden alavireisyys.

Suomen musiikkikentässä oltiin 1990-luvun loppupuolelle tultaessa valmiita. Nu metaliksi luettavia bändejä perustettiin Helsingistä Rovaniemelle. Tampereella laitettiin pystyyn kaiken tyylisiä alternative-yhtyeitä sisältänyt Treunion-kollektiivi, joka laajeni 2000-luvun alussa Helsingin Helunion-haarakonttoriksi. Treunion-klubit Tampereen Yo-talolla ja Klubilla keräsivät toistuvasti lähiseudun altsunuoret yhteen.

Treunioniin kuului muun muassa Velcra, jonka EMI-yhtiön kautta julkaisema esikoisalbumi Consequences of Disobedience (2002) on rap metalia kiukkuisimmillaan. Bändi kiersi Eurooppaa taajaan 2000-luvun alussa. Kotimaan ulkopuolelle tähysi myös Treunioniin kuulunut tamperelainen Killpretty, jonka esikoislevy The Art of Letting Go (2006) julkaistiin venäläisen Kapkan-yhtiön kautta. Myös Disco Ensemble -yhtye kuului Treunioniin, jonka TreCords-merkin kautta julkaistiin bändin Ghosttown Effect -ep (2001). Ep:llä bassoa soittanut Jami Westergård musisoi nykyään Herra Ylppö ja ihmiset -bändissä.

Video ei ole enää saatavilla

Velcra: My Law (live) (levyltä Consequences of Disobedience)

Video ei ole enää saatavilla

Killpretty: All the World Has to Offer (Levyltä The Art of Letting Go)

Video ei ole enää saatavilla

Disco Ensemble: Turpentine (live) (ep:ltä Ghosttown Effect)

Velcra hajosi Hadal-albumin (2007) jälkeen eri suuntiin: solisti Jessi muutti Englantiin, kitaristi O.D. lähti leffa-alalle ja on toiminut leikkajana muun muassa Sauna-elokuvassa. Rumpali Herranen on tuottanut lukuisia kotimaisia metallilevyjä. Killprettyn musiikista vastannut kitaristi Samuli Peltola on viime vuosina keskittynyt menestyksekkäästi Medeia-bändinsä luotsaamiseen, rumpali Antti Hietala löysi kodin Tigerbombsin ja I Was a Teenage Satan Worshipperin kannujen takaa ja solisti Antti Westman on tehnyt sekä soolouraa että laulanut Brightboy– ja Jalava-yhtyeiden riveissä.

Treunionin äärimetallisempaa laitaa edusti teuvalainen Nicole-yhtye, joka on liukunut nu metalista siihen brutaaliin ilmaisuun, josta bändi nyt tunnetaan. Etelä-Pohjanmaan suunnalta tuli myös toinen Treunion-uusiometallibändi Discore.

Video ei ole enää saatavilla

Nicole: Lahja (ep:ltä Lahja, 2000)

Video ei ole enää saatavilla

Discore: Rautakahle (ep:ltä Palava, 2004)

Treunioniin kuului myös rapia, metallia ja funkia yhdistellyt Oxygenol-yhtye, jonka basisti Lasse Lindfors värvättiin Disco Ensembleen. Solisti Hakim Hietikko matkasi ensin April-yhtyeeseen ja sen jälkeen For the Imperium -bändiin, jonka major label -debyytti on tätä kirjoittaessa ulkona. Oxygenolin kitaristi J-P Cavonius on sittemmin nauhoittanut joka toista helsinkiläistä demobändiä Munkkiniemen MD-studion talonmiehenä sekä soittanut The Scaramangasissa ja Bat Attackissa.

Video ei ole enää saatavilla

Oxygenol: Spineless Creep (demo, 2002)

Kotimaisia nu metal -nimikkeen alle mahtuvia levyjä oli tehty 2000-luvun vaihteen buumia aiemminkin. Kyyrian kakkosalbumi A.L.I.E.N (1997) kurotteli moneenkin alternative rockin subgenren suuntaan, ja se sisältää kenties suomi-nuustiksen hienoimman biisin Centerpiecen sekä maukkaan Mouthful of Dust -riffittelyn.

Kyyriakin haki lähtökohtaisesti elintilaa Suomen ulkopuolelta: A.L.I.E.N. julkaistiin saksalaisen Gun-yhtiön kautta, joka on myöhemmin napannut rosteriinsa Suomesta muun muassa HIMin ja Lovexin.

Video ei ole enää saatavilla

Kyyria: Mouthful of Dust

Kyyrian jäsenet sinkoutuivat bändin hajoamisen jälkeen uusiin ympyröihin: kitaristi Mikael Tanner perusti uuden, 1990-lukulaista alternativea soittavan Cro Loner -yhtyeen, rumpali Gas pestattiin HIMiin, basisti Nicu ja synisti Sande Amorphisiin ja solisti Ville Tuomi Suburban Tribeen ja myöhemmin Leningrad Cowboysiin. Suburban Triben Manimal-albumi (2004) on muuten tyylipuhdasta nuustista.

Video ei ole enää saatavilla

Sub Urban Tribe: Swallow (levyltä Manimal)

Myös suomalaisen rockin eturiviin noussut Sara-yhtye aloitti nu metalilla.

Video ei ole enää saatavilla

Sara: Seuraa (Live, Jyrki-tv-ohjelma) (levyltä Narupatsaat, 1999)

Ja joka genreä kokeillut Apulanta vieraili niin ikään ostoskeskushevin maailmassa Heinola 10 -levyllään (2001).

Video ei ole enää saatavilla

Apulanta: Ruhtinaat (levyltä Heinola 10)

Isot levy-yhtiöt heräsivät nuorisoa ravistelleeseen uusiometallikuumeeseen. Sony Musicin vastaus Rage Against the Machinelle oli Panic I.C., jonka kitaristi Ollista tuli Jyrki-ohjelman Molli-Olli. Universal signasi KMA-yhtyeen, jonka rumpali Oze paukuttaa nykyään Iconcrashissa. Basisti Harto puolestaan palkattiin juontajaksi Subtv:llä pyörineeseen Touhutippa-ohjelmaan. KMA:n ydinporukka perusti myös perinteisempää metallia soittaneen Heaven’n Hell -bändin.

Video ei ole enää saatavilla

KMA: Pommeja (Levyltä Ääripäät, 2002)

1990-luvun nu metal -räjähdyksestä saatiin joitain kansainvälisiäkin selviytyjiä, vaikka genren kuolemaa ennustettiin jo ennen vuosituhanteen vaihdetta. Linkin Park on kaupallisilla mittareilla planeetan isoimpia rockbändejä, Korn julkaisee tänä syksynä uutta materiaalia, Papa Roach on pistänyt ulos levyjä melkein joka toinen vuosi, Limp Bizkitiltä tuli menneenä kesänä uusi albumin, Sevendust kiertää edelleen maailmaa ja Deftones on lisännyt levy levyltä soundiinsa kerroksia ja sävyjä.

Lopuksi video amerikkalaisyhtyeeltä, joka ei selvinnyt nu metal -hyökyaallosta.

Video ei ole enää saatavilla

Deftones esiintyy Helsingin The Circuksessa 30.8. 

Kirjoittaja soitti 2000-luvun alussa Treunioniin kuuluneessa Damet-nuustisbändissä ja sen jälkeen April-yhtyeessä.

Me olemme Attack Attack! Älä sekoita meitä yhtyeeseen Attack! Attack!

Jenkkiläisistä ja saksalaisista modernin metallin yhtyeistä koostuva The Mosh Lives -kiertue rantautuu Tavastialle toukokuun puolivälissä. Lavalla esiintyy jos jonkin sortin core-loppuisten musatyylien edustajia. Tunnetko muun muassa nämä coret?

1. Deathcore

Joku vanhemman liiton hevimies voisi jopa kutsua tätä musiikkityyliä ihan perinteisesti death metaliksi. Corea muuten teknisestä, nopeatempoisesta ja koukeroisesta deathista tekevätkin soittajiensa ei-niin-metalliset habitukset sekä hardcorea henkivät keskitempoiset sovitusratkaisut. Laulutyyli kumpuaa viemäreiden syvimmistä tervahaudoista, ja soundien bassovoittoisuus kuuluu asiaan. Tavastian-vieraista Emmure ja War from a Harlots Mouth lienevät lähimpinä deathcorea, jonka trendikkäin edustaja lienee Englannin Sheffieldistä ponnistava Bring Me The Horizon.

Video ei ole enää saatavilla

Bring Me the Horizon: Pray for Plagues

Video ei ole enää saatavilla

Emmure: Solar Flare Homicide

2. Crabcore

Tämä uudehko musiikkityyli, kotimaisittain ”rapukore”, on saanut nimensä soittajien rapujen liikehdintää imitoivista liikkeistä, joita on eritelty olevan toista kymmentä. Itse musiikki on usein yhdistelmä metallisia breakdowneja, örinää, discobiittejä, punk-komppeja ja autotune-efektoitua laulua. Kansainvälisellä tasolla tyylisuuntaa edustaa tyypillisimmillään jenkkiläinen Attack Attack!, jota ei pidä sekoittaman walesilaiseen Attack! Attack! -rockyhtyeeseen. Attack Attack! itse muuten kutsuu musiikkiaan dub coreksi. Genren kotimainen edustaja on vaasalais-jyväskyläläinen One Morning Left, jonka vokalisti on nähty useasti hölkkäämässä livetilanteissa. Tämä paikoillaan juoksu tunnustetaan yleisesti kuuluvaksi crabcore-liikkeiden kirjoon. Huomio: Älä sekoita crabcorea painonnostoheviin (esim. Steel Panther, Teräsbetoni), jonka tahdissa kelpaa vain puntata.

Video ei ole enää saatavilla

Attack Attack!: Stick Stickly

Tässä One Morning Leftin tuoreessa videossa on perinteistä vähemmän rapuliikkeitä, mutta mukana on yksi kaikkein legendaarisimmista: Talladega Bench Press. Siinä kaikki kitaristit (mukaan lukien basisti) vievät kitaransa päänsä taakse ja eteen yhtäaikaisesti. Liike vilahtaa kohdassa 2:07 – ole tarkkana!

Video ei ole enää saatavilla

One Morning Left: !liaF cipE

3. Mathcore tai animalcore

Estetiikaltaan läheistä sukua crabcorelle, mutta musiikkityyleissä on viljalti eroa. Alaskan Iwrestledabearonce ja kotimaiselle Spinefarm Recordsille kiinnitetty kanadalainen Protest the Hero edustanevat ”eläinkorea”, jälkimmäiset jopa pukeutuivat musavideollaan apinoiksi. Musiikille ovat tyypillisiä vaikeat ja usein vaihtuvat tahtilajit, ultranopeat blastbeat-pyrähdykset, mielettömän kimurantit kitarakuviot, kireäksi venyvä laulanta ja taidetta lähentelevät kappalerakenteet. Tunnetaan myös kansainvälisemmällä ja tunnustetummalla mathcoren nimellä. Mainittakoon vielä, että animalcorea googlettamalla tulokseksi saat lähinnä eläinpornosivuja. (Älä siis yritä sitä töissä!)

Video ei ole enää saatavilla

Protest the Hero: Heretics and Killers

Video ei ole enää saatavilla

Iwrestledabearonce: Tastes Like Kevin Bacon

4. Nintendocore

Yhdistelmä modernia rock- ja metallimusiikkia ja kahdeksanbittisten pelikoneiden soundimaailmaa. Genren pioneerina voidaan pitää viisi studioalbumia julkaissutta Horse the Band -yhtyettä, jolta myös termi nintendocore on peräisin. Genrensä tämän hetken kuumin mutta ei tyylipuhtain edustaja on eittämättä isobritannialainen Enter Shikari, joka on päässyt musiikihybridillään pitkälle: kotimaassaan Shikarit esiintyvät loppuunmyydyille saleille, ja bändi on kiertänyt maailmaa muun muassa The Prodigyn lämmittelijänä.

Video ei ole enää saatavilla

Horse the Band: A Million Exploding Suns

Video ei ole enää saatavilla

Enter Shikari: Sorry You’re Not a Winner

Tausta: lähtökohtina metalcore ja post-hardcore

Metalcoreksi alettiin noin 1990-luvun puolivälissä kutsua yhtyeitä, jotka yhdistivät hardcore-punkin raakuuden ja asenteen usein keskitempoisiin ja näin yleisöjään moshpiteihin ja slamdanceen kutsuneisiin metalliriffeihin, breakdowneihin sekä korkeatasoiseen soittotaitoon. Tällaisia varhaisia genren edustajia olivat muun muassa Suicidal Tendencies, Earth Crisis ja Agnostic Front.

Vuosituhannen vaihdetta kohti mukaan liittyi Biohazardin, Hatebreedin ja Pro-Painin kaltaisia selkeitä hc-bändejä, joilla oli kuitenkin soitossaan metallinen ote. 2000-luvun alussa Killswitch Engagen, All That Remainsin ja God Forbidin kaltaiset jenkkibändit lisäsivät metalcore-ilmaisuunsa melodisia laululinjoja, hitusen ruotsalaisia death metal -riffejä sekä ripauksen rockasennetta, ja genre oli valmis kaupalliseen läpimurtoon.

Osaltaan metalcore voidaan lukea myös luontaiseksi punkista lähtöisin olevaksi jatkumoksi, jossa punkimpaa ilmaisua metallisen kustannuksella suosivia bändejä voidaan kutsua post-hardcoreksi. Skenen tunnetuimpia bändejä ovat muun muassa jo hajonneet At the Drive-in, Glassjaw ja Refused. Tietenkin viiva post-hardcoren ja metalcoren välillä on veteen piirretty, ja molemmat tyylilajit kehittyivät suurin piirtein samana aikakautena ja toisiinsa kiinnittyen.

Myös monilla kaupallista menestystä 1990-luvulla niittäneillä mainstream-yhteillä on ollut vaikutuksensa metalcoren ja post-hardcoren kehittymiseen. Esimerkiksi Panteran riffit ovat hyvin lähellä klassisia breakdowneja, Faith No Moren laululinjat kaikuvat niin post-hardcore- kuin metalcore-bändienkin tuotannossa ja Helmetin ilmaisussa kolisevat post-hardcorelle tyypilliset kitarasoundit.

The Mosh Lives -kiertue: Emmure (US), Iwrestledabearonce (US), War from a Harlots Mouth (DE), Winds of Plague (US) ja We Set the Sun (DE) Helsingin Tavastia-klubilla tiistaina 17.5. Showtime kello 20.