Eddie Vedder: elossa!

Tunnettujen urheilijoiden tekemä musiikki ei juuri kuulijoita ilahduta, vaan ennemmin naurattaa. Kuuntelua kestävää musiikkia urheilusta löytääkseen kannattaakin kurkistaa urheilukäsitteen äärilaidoille.

Surffaajat, skeittaajat ja lumilautaililjat eivät aina haluaisi pitää itseään urheilijoina. Sen sijaan muusikon hatun moni huippulautailija pistäisi mielellään päähänsä. Lautailu onkin musiikin kaltainen elämäntapa ja tyylikysymys.

Lautailun ja musiikin suhde on tiivis ja kaksisuuntainen. Musiikkia tekevien huippulautailijoiden lisäksi on lukuisia lautailua aktiivisesti harrastavia ammattimuusikoita. Laudat ovatkin olennainen osa monia bändejä Beach Boysista Beastie Boysiin. Lautailu on myös synnyttänyt kokonaisia surffikitaran ja skeittipunkin kaltaisia musiikkikäsitteitä.

Laadimmekin listaa lautailevista muusikoista päättyvän lumilautakauden ja alkaneen skate- ja surffikauden kunniaksi. Näiden kolmen lautailumuodon yhdistelmä tunnetaan Kalifornia-kolmosena, joka onnistuu lautailijoilta tarvittaessa Suomessakin.

#1 Let’s go surfing now!

Surffauksen historialla on leppoisa maine. Se tuo mieleen hippejä, nuotiokitaroita ja aurinkoisia lauluharmonioita. Hippimeininki korostuu edelleen surffimuusikoiden musiikissa, vaikka kilpasurffaus onkin muuttunut adrenaliinin makuiseksi vauhtilajiksi.

Stereotyyppi: Jack Johnson

Jack Johnson oli 1990-luvun alussa surffauksen nuori toivo. 17-vuotiaana hän pääsi kaikkien aikojen nuorimpana kotikaupunkinsa Oahun maailmancupin osakilpailussa finaaliin. Pian kisojen jälkeen oma kotiranta kosti. Pahan kaatumisen seurauksena Jackin kasvoja ja suuta jouduttiin rakentamaan uudestaan. Jack ei halunnut palata kilpasurffiin onnettomuutensa jälkeen.

Lopetettuaan kilpasurffauksen Jack Johnson päätyi tekemään musiikkia harrastettuaan sitä aktiivisesti lapsuudesta asti. Surffiura auttoi musiikkiurankin käynnistämisessä, sillä Jack sai musiikkiaan heti suosittuihin surffifilmeihin ja pääsi esiintymään isoimpiin surffibileisiin.

Jack Johnson on levyttänyt viisi studioalbumia, joista kaupallisesti parhaiten on menestynyt vuoden 2005 In Between Dreams. Parempia arvosteluja ovat kuitenkin keränneet debyyttilevy Brushfire Fairytales tai viimeisin To the Sea.

Video ei ole enää saatavilla

Muita surffilautamuusikoita

Surffaajat tuntuvat edelleen harrastavan aktiivisesti leirinuotioita hiekkarannoilla. Musisoivien huippusurffaajien lista on nimittäin lähes yhtenevä ammattilaiskiertueiden osallistujalistojen kanssa.

Surffauksen maailmancupin vuoden 2013 avausta hallitsi keski-ikäinen veteraani Kelly Slater samalla varmuudella kuin J. Karjalainen kotimaan soittolistoja samaan aikaan. Kelly Slater on muodostanut yhdessä ammattisurffaajien Rob Machadon ja Peter Kingin kanssa jopa The Surfers -nimisen bändinkin. Vuonna 1998 se julkaisi Songs From the Pipe -albumin.

Ammattisurffaajista musiikkia harrastavan aktiivisesti myös esimerkiksi Donavon Frankenreiter ja naisten maailmanmestari Steph Gilmore.

Musiikkia tekeville ammattisurffaajille seuraa pitävät mielellään aktiivisesti surffaavat ammattimuusikot.

Eddie Vedder oli yksi San Diegon aktiivisimpia surffaajia kunnes muutti Seattleen tultuaan valituksi Pearl Jamin laulajaksi. Hitiksi muodostunut Alive-biisi on sanoitettu vielä San Diegon surffispotilla aaltojen välissä laudalla kellutellessa.

Surffaavia muusikoita löytyy erityisen paljon Yhdysvaltain länsirannikolta. Taitavina ja aktiivisina surffaajina tunnetaan esimerkiksi Red Hot Chili Peppersin Anthony Kiedis ja Flea, Metallican Kirk Hammett, Pennywisen Jim Lindberg ja kitaralegenda Dick Dale.

Flea, märkä hiekka kutsuu.

#2 Skate or die!

Skedespoteilla on perinteisesti soinut punk, raskas rock ja räp. Niistä löytyy vimmaa, jota tarvitaan sekä temppuihin että haavojen ja ruhjeiden sietämiseen.

Skeittipunk tai -rock ovatkin omia musiikkigenrejään. Niiden alle on kuitenkin niputettu lukuisia bändejä, joiden jäsenet ovat korkeintaan keskitasoisia skeittaajia. Ammattiskeittaajissa tunnettuja muusikoita on sen sijaan suhteellisesti ammattsurffaajia vähemmän.

Stereotyyppi: Tommy Guerrero

Vaikka skeittimusiikki on yleensä aggressiivista, niin parhaiten muusikkona huippuskeittaajista on menestynyt leppoisa Tommy Guerrero. Guerreroa pidetään nykyaikaisen katukeittauksen pioneerina yhdessä Mark ”The Gonz” Gonzalesin kanssa. Guerrero ja Gonz veivät 1980-luvun lopulla ammattiskeittauksen alamäistä, tyhjistä uima-altaista ja rampeilta takaisin kadulle ja puistoihin. Grindaus ja hypyt ovat olleet keskeisin osa skeittausta Guerreron vuoden 1985 Future Primitive -skeittivideosta alkaen.

Musiikkia Guerrero alkoi tehdä perinteistä punkahtavaa skeittirockia soittaneessa Free Beer -yhtyeessä. Soolotuotanto on kuitenkin enemmän surffifolkia muistuttavaa.

Guerreron tunnetuin albumi on Soul Food Taqueria vuodelta 2003. Se oli myös viimeisiä Mo’ Wax -kulttilevy-yhtiön julkaisuja. Guerrero on tehnyt musiikkia myös muun muassa Money Markin ja Shawn Leen kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Muita skedemuusikoita

Skeittaavia ammattimuusikoita on runsaasti sekä skeittirockin että hiphopin parissa. Skeittausinnostuksestaan tunnetuimpia ovat olleet Beastie Boysin jäsenet. Beastiet saattoivat skeitata esimerkiksi MTV Music Video Awards -gaalassa lavalla vielä aikuisiässäkin.

Suomessakin on aktiivisesti skeittaavia muusikoita, kuten Asa sekä SMC Lähiörottien ja Tombstonedin miehet.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Ain’t no mountain high enough!

Lumilautailu on maailmalla marginaalilaji surffaukseen ja skeittaukseen verrattuna. Lumilautailijat joutuvatkin tyytymään pitkälti surffaajien ja skeittaajien musiikkiin. Poikkeuksiakin kuitenkin löytyy.

Stereotyyppi: Trevor Andrew

Trevor Andrew on nykyaikainen kunnianhimoinen lumilautailija. Hän muutti jo teininä Kanadan Whistleriin tullakseen ammattilumilautailijaksi. Varsinaista kilpailumenestystä Trevorille ei ole tullut, mutta monien muiden huippulautailijoiden tavoin hän onkin panostanut kilpailuja enemmän lumilautailuvideoilla ja valokuvissa laskemiseen.

Trevor Andrew joutui pitämään taukoa lumilautailusta vuonna 2004 loukkaantumisen takia. Tuolloin hän kasasi bändin Trouble Andrew, joka on julkaissut muutamia levyjä. Hän on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Santigoldin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Muita puuterimuusikoita

Lumilautailevat muusikot ovat maailmalla usein samoja kuin surffaavat tai skeittaavat muusikot. Esimerkiksi Beastie Boysin edesmennyt MCA eli Adam Yauch rippasi erinomaisesti lumilaudallakin ja myös Red Hot Chili Peppersin jäsenet ovat vaihtaneet lumella laskeissaan sukset lumilautoihin.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=1035wEsQzzA

Suomessa huippulumilautailijoiden musiikillista puolta edustaa nykyään Chebaleba eli Teemu Saario. Chebaleba on myös varmistanut, ettei lumilautailussa tulla kokemaan yllättävää kannabiskohua. Jääkiekkokin olisi kohulta välttynyt, jos liigakiekkoilijoilta tai edes JVG:ltä olisi kuultu Cypress Hill -coveri.

Video ei ole enää saatavilla

Slash silloin kun tukka ei ollut silmillä ja kitara kädessä.

Polkupyöräily on ollut nosteessa suomalaisissakin kaupungeissa viime vuosina. Myös pyöräkulttuurin kansainvälinen suurtapahtuma Bicycle Film Festival saatiin vihdoin Helsinkiin. Tämän fillariaiheisen kulttuurimoniottelun kunniaksi Nuorgam listasi listasi erilaisia pyöräilyaiheisia kappaleita ja artisteja inspiroimaan rullailua kaduilla. Kappaleet esitellään kronologisessa järjestyksessä.

Queen – Bicycle Race (1978)

Video ei ole enää saatavilla

Bicycle Race saattaa olla maailman tunnetuin pyöräkappale. Kokonaisuuden kruunaa erittäin hieno video. Se välittää positiivista fiilistä oikeastaan kappaleen musiikkiakin enemmän. Videolla on klassisia maantiepyöriä, kauniita ihmisiä ja alastomuutta. Vanha video tuntuu jotenkin ajankohtaiseltakin. Moni nykyartisti haluaisi nykyään varmasti samanlaisen ellei tätä olisi jo tehty.

Kraftwerk – Tour de France (1983)

Video ei ole enää saatavilla

Kraftwerk kuvaa maantiepyöräilyä saksalaisella insinööritarkkuudella. Kraftwerkin kunnianosoitus maantiepyöräilyn merkkitapahtumalle alkoi singlen muodossa jo vuonna 1983. Vuonna 2003 Tour de France-singlellä aloitettu työ vietiin loppuun, kun Kraftwerk julkaisi kokonaisen pitkäsoiton saman teeman ympäriltä.

Tour de Francea voi sekä kappaleena että albumina pitää pyöräilymusiikin ääripäänä. Vastaavaa pyöräilyn tunnelmaa konemusiikissa on tavoitellyt myös Autechre biisillään Bike, mutta Kraftwerkin suoritusta on yksinkertaisesti mahdotonta päihittää.

Sekä alkuperäisen biisin että koko levyn tempo ja kulku on rakennettu maantiepyöräilijän sykkeen ympärille. Hyvä syke oli myös levyn jälkeisellä kiertueella, joka kävi Helsingissäkin. Kiertueen myyntimateriaalina oli pyöräilypaitoja ja -lippiksiä. Fiksi- ja fillaribuumi ei ollut tuolloin vielä iskenyt Helsinkiin, ja Kraftwerkin pyöräilytuotteet kävivät huonommin kaupaksi kuin perusteepaidat. Moni on varmaan harmitellut jälkikäteen ostamatta jääneitä Kraftwerkin Tour de France -fillarituotteita.

Talking Heads / David Byrne – This Must Be the Place (Naive Melody) (1983)

Video ei ole enää saatavilla

Pyöräilyaiheisten biisien tekeminen ei ole helppoa vaikka Kraftwerk siinä onkin onnistunut. Siksi tosipyöräilijä osaa tarvittaessa välttää aiheen musiikissaan. David Byrne on nykyaikaisen rennon kaupunkipyöräilyn edelläkävijä. Hänet on jopa palkittu New Yorkissa pyöräilyn edistämisestä. Silti hän ei ole levyttänyt varsinaisia pyöräilykappaleita.

David Byrne on sen sijaan julkaissut pyöräpäiväkirjoja ja niistä koostetun kirjan. Hän on esiintynyt pyörän selässä lukuisissa haastatteluissa. Kiertueellaan Byrne kuljettaa polkupyörää tai laittaa vuokrapyörän raideriinsa tutustuakseen kiertuekaupunkeihin. Näin Tamperekin on päätynyt Byrnen blogiin hänen raportoituaan pyöräilystä ympäri Tamperetta mainion vuoden 2004 konserttinsa yhteydessä.

Talking Headsin This Must Be The Place on kuulunut Byrnen soolokiertueidenkin vakionumeroihin. Biisi ei ole pyöräilybiisi, mutta sen tunnelmassa on silti jotain pyöräilymäistä. Siitä tulee mieleen iloisesti helähtävä soittokello. Siinä on pyöräilyaiheisille biiseille tyypillinen naiivius mukana vaikkei aiheesta lauletakkaan.

Hopeton Lindo – Bicycle man (1988)

Video ei ole enää saatavilla

Pyöräilyaiheiset biisit antavat siitä yleensä todella positiivisen kuvan. Mutta onko pyöräily tosiaan oikeasti cool juttu? Valloittavatko hipsteripojat tyttöjen sydämiä kaupungilla sittenkään pyörien avulla?

Reggaeartisti Hopeton Lindo tiputtaa realismia pöytään todella vakuuttavan kuuloisesti. Hanki sittenkin se auto, jos haluat statusta. Mutta toisaalta omalle luonnolleen ei kukaan mahda mitään. Bicycle man is what I am!

Guns N’ Roses – You Could Be Mine (1991)

Video ei ole enää saatavilla

David Byrne voi olla nykyään yhtä tunnettu pyöräilyteoistaan kuin taiteestaan. Mutta Byrnen lisäksi on paljon kovia pyöräilijämuusikoita, joiden mainetta pyöräilijöinä ei samalla tavalla tunneta.

Esimerkiksi nostettakoon rock-kitarasankari Slash. Slashista on YouTubessakin video, jossa hän leikkii ja kaatuilee todennäköisesti humalassa vanhalla bmx-pyörällä Gunnareiden lavarakennelmissa soundcheckiä odotellessaan. Slashilla pyöräilystä meinasi tulla ammattiura ennen kuin kitara vei voiton. Slash oli oman aikansa nuori bmx-lupaus, jonka kuvat päätyivät alan lehtiin ja jonka ovella pyörätallit koputtelivat.

Slashin tavoin kovia pyöräilijöitä on ollut muitakin. Esimerkiksi Twisted Sistersin laulaja ja kasarihevijumala Dee Snider kuului joukkioon joka aloitti Kaliforniassa maastopyöräilyn. Dee Snider loikki hyppyreistä ennen kuin maastopyöriä oli kunnolla keksittykään. Sniderin pyöräuran kunniaksi on jopa tehty hänen myöhäisemmän ja tuntemattomamman bändinsä nimeä kantava maastopyörämalli.

Slashin ja Guns N’ Rosesin nostaa tälle lista muiden pyöräilymuusikoiden ohi kuitenkin Axl Rose. Miehen meriitti pyöräilyn kannalta on hieman toisenlainen. Axl nimittäin tappoi pyöräilyshortsit muotikuvastosta kymmeniksi vuosiksi.

Muotisuunnittelijat olivat onnistuneet tekemään 1980-luvulla pyöräilyshortseista osan katukuvaa. Sitten Axl Rose veti niin pahat pyöräilyshortsiöverit, ettei niistä toivuta välttämättä koskaan.

Axl pukeutui vuonna 1992 kokonaisen kiertueen ajan lähinnä pyöräilyshortseisin ja yhdisti ne kaikkeen vaatetukseen. Pyöräilyshortsit ja prätkänahkatakki. Pyöräilyshortsit ja flanellipaita. Pyöräilyhousut ja kiltti. Pyöräilyshortsit ja toiset pyöräilyshortsit? Todellakin!

Axl saattoi vaihtaa keikan aikana parikin kertaa pyöräilyshortseja. Ensin valkoiset, sitten punaiset, sitten siniset. Koska suosikkiväriä on mahdoton valita, niin biisiksi poimittakoon You Could Be Mine, josta löytyy nettivideo legendaarisilla jenkkilippushortseilla!

R.A.M.B.O. – U-Lock Justice (2001)

Video ei ole enää saatavilla

Tämä kappale soi pitkän linjan fillarilähettien ja fiksiharrastajien ytimessä. Punk on ollut aina luontainen valinta yhteiskunnan marginaalissa eläneille rähjäisille pyöräfriikeille. R.A.M.B.O.:n rutistuksessa kuuluu tämän jengin elämän rytmi.

Biisi kuvaisi fillariskenen ydinjengiä pelkällä musiikillaankin, mutta vasta sanoma tekee sitä selvän fillarikappaleen. U-Lock Justice, eli fillarilukko nyrkkiraudaksi, kun sännätään pyörän selästä tappelemaan autoilijoiden tai muita jurpojen kanssa.

Klamydia – Ookko tehnyt lenkkiä… (2002)

Video ei ole enää saatavilla

Fillarijengin musiikki on tyypillisimmillään R.A.M.B.O.n kaltaista on vihaista ja undergroundia punkia. Klamydian punk ei missään nimessä edusta punkin vihaista tai marginaalista laitaa, mutta sen avulla voi ottaa varovasti tuntumaa fillaripunkiin. Lisäksi biisin kieli poskessa tehdyt fillariaiheiset sanoitukset nostavat sen fillariskenenkin soittolistoille hc-revittelyn rinnalle.

Juhani – Poljen mun pyörää (2005)

Video ei ole enää saatavilla

Suomenkielisen folkhenkisen hiphopin esitaistelija on tehnyt monta pyöräilyaiheista kappaletta. Niissä pyörät ovat luontevasti esillä. Biiseistä puuttuu monia pyöräilybiisejä  vaivaava naiivius. Silti ne ovat sielultaan positiivisia.

Juhani onkin pyöräalan ammattilainen. Pyörien rakentelua harrastanut ja nykyään Töölössä pyöriä päivästä toiseen huoltava mies tietää, mistä puhuu.

Kapteeni Ä-ni – Rullaan (2002)

Video ei ole enää saatavilla

Kapteeni Ä-nen lyhyen uran loppuvaiheen kappaleessa on jotain esimakua Jukka Pojan soolotuotannon iloisista tunnelmista ja aiheista. Varhaisemmalla Kapteeni Ä-nellä rullaaminen olisi todennäköisesti viitannut pyöräilyn sijaan savukkeiden käärimiseen.

Kappaleen naiivius vaivaa liian monia pyöräilystä sanoituksissa kertovaa kappaletta. Tämän kohdalla video korostaa naiiviutta. Simppeli 3d-animaatio ei ole oikein kestänyt aikaa.

Nummiranta – Jag gillar min fillar (2008)

Video ei ole enää saatavilla

Nummiranta on melko uusi tulokas fillaribiisien listoille. Juhanin tavoin Porvoon suunnalta ponnistava Nummirantakin onnistuu saamaan fillaribiisiinsä positiivisuutta ilman naiiviutta. Muutenkin meininki on nykyfolkhenkisen popin parempaa päätä. Hyvä video kruunaa paketin. Tätä kuuntelisi ja katsoisi pidempäänkin kuin alle kaksi minuuttia.

Mc SpandX – Performance (2009)

Video ei ole enää saatavilla

Missä kulkee oikean popkappaleen ja vain euroilla tehdyn mainosmusiikin raja? Keksityn taitelijanimi SpandX:n takana on yllättäen Performance-niminen jenkkiläinen halpapyöräkauppaketju. Mutta biisiä voi pitää oikeana biisinä, koska sen voi ostaakin ainakin iTunesista.

Performancen julkistus oli yksi kaikkien aikojen onnistuneimpia netin viraalikampanjoita. Sen ajoitus oli täydellinen. Fiksipyöristä innostuneet edelläkävijät olivat juuri alkanet innostua myös vaihteellisista kilpapyöristä, kun fiksejä alkoi olla jo liikaa katukuvassa. Performance oli kuin bensaa tähän juuri syttyneeseen maantiepyöräinnostuksen liekkiin.

Performance uskalsi nauraa fiksipyörille juuri samalla hetkellä, kun moni aktiiviharrastaja itsekin oli uskaltanut kyseenalaistaa fiksin ainoana oikeana pyöränä. Ja loput fiksiharrastajista innostuivat biisistä ironiana.

Joka tapauksessa fiksi- ja fillarijengi levitti biisiä netissä kulovalkean tavoin joko ironialla tai ilman. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin levittäjät itse saivat tietää biisin mainokseksi. Silloin moni nolostui, ja ironia loisti poissaolollaan. Mutta vahinko oli jo sattunut, ja biisi soi kaikkien päässä.

Monen fillarien ja musiikin ja fillarimusiikin ystävän kesä pelastuu perjantaina 27. heinäkuuta. Silloin edellä mainittu Juhani tekee odotetun paluun mikin ja dekkien ääreen. Juhani esiintyy Jätkäsaaren idyllisessä L3-Makasiinissa Bicycle Film Festivalin jatkoklubilla. Järjestäjät lupaavat että polkupyörät, skeittilaudat ja muut kaupunkirullailuvälineet saa ottaa halutessaan sisään konserttisaliin.

Näin sitä ollaan! Popeda positiivisena.

Jokainen suomalainen tunnistaa muutamia Popedan kappaleita, vaikkei omistaisi yhtään yhtyeen levyä eikä olisi koskaan laittanut omaan soittimeensa Popedan äänitettä. Wikipediakin listaa yhtyeen esittelyn kärkeen seitsemän liiankin tuttua rallatusta Kersantti Karoliinasta Kuuman kesän kautta Rio de Janeiroon.

Tällaiset kaikkien tuntemat karaokehitit muodostavat Popedaan liitettävät mielikuvat. Ja nämä mielikuvat jakavat mielipiteet ja koko Suomen kansan. Suuri radiokuuntelijoiden perusjoukko tykkää Popedastaan. Tai ainakin tukee ja arvostaa Popedaa, vaikkei varsinaisesti yhtyeen musiikille lämpiäisikään.

Pienempi ja paljon uuttakin musiikkia seuraava urbaanien kaupunkilaisten joukko taas suorastaan vihaa Popedaa. Tai ainakin halveksuu Popedan peruskuuntelijoita.

Nyt on aika hienosäätää omat näkemykset manserockin perusinstituutiosta ja päästä eroon hittien mahdollisesti aiheuttamasta kroonisesta Popeda-kammosta. Markku Jussila listaa yksitoista Popedan uraa peilaavaa 1980-luvun klassikkokappaletta, jotka ovat jääneet isojen radiohittien varjoon.

#1 Rock and roll (Popeda, 1978)

Popedan debyytin aloitus. Kappale ei ole erityisen hyvä, mutta kiteyttää koko Popedan heti kättelyssä. Popedan arvoimisen olisi siis voinut lopettaa jo tähän vuonna 1978. Sen jälkeen mikään ei ole muuttunut.

Rock and roll niputtaa tulevat 30 vuotta (tai 40, 50 tai 60 vuotta) noin kolmeen minuuttiin. Tuossa pitkän tähtäimen tarkkanäköisyydessä onkin biisin hienous.

Laulussa esimerkiksi kerrotaan Popedan onnistuneen – vieläpä imperfektissä. Nykyisin onnistumisesta on helppo puhua, ainakin jos asiaa tarkastelee takautuvasti myytyjen levyjen, keikkojen määrän, soittajien asuinneliöiden tai takahuoneeseen houkuteltujen bändärien kriteereillä. Mutta onnistumisen toteaminen samalla äänenpainolla vuonna 1978 on vaatinut kristallipalloa tai valtavaa optimismia.

Vielä menestysennustusta tarkempi on kappaleen kuvaus alkoholista. Yleisesti tunnustetaan, että alkoholilla ja Pate Mustajärven kamppailuilla alkoholismin kanssa on merkitystä Popedan maineelle. Suuret tarinat vaativat suurta draamaa. Ilman suomipäihteiden kunkkua Popeda ei olisi Popeda.

Tulevat alkoholiongelmatkin on ennustettu heti debyytin avauksessa ja vieläpä kertosäkeen painoarvolla. Ei vielä. Ei vielä ainakaan paljoa. Ei vielä, mutta ehkä kohta enemmänkin…

“Me ollaan tosi kovii jätkii, meiltä homma käy
Eikä vielä liika viina paljon päälle päin näy”

Popedan perusluonne ja kansan mielipiteen jakautuminen kahtia tehdään samalla tavalla heti selväksi. Debyytistä alkaen Popedan levyt ovat olleet vaikeasti ennakoitava sekoitus huumoria ja pateettistakin vakavuutta. Myös tämä kerrottiin kaikille jo debyytin avauksessa. Samalla tehtiin selväksi näiden välinen priorisointi kuin suuryritysten strategioissa tai arvolistauksissa konsanaan.

“Ei tää oo pelkkää paskaa, meillä on myös asiaa
Mutta silti on tärkein, että kaikilla on mukavaa”

Video ei ole enää saatavilla

#2 Da da (Raswaa koneeseen!, 1980)

Täysverinen Raswaa koneeseen! -levyn Popeda-klassikko, joka on kuitenkin jäänyt isompien, uudempien ja hassumpien hittien varjoon. Tämä on rehtiä rock’n’rollia.

Da daa kuunnellessa on syytä muistaa, että Popeda on luonut uransa keikkailemalla. 1980-luvun Popeda kiersi keikkapaikkoja suomenennätystahtia ja pisti joka ilta pystyyn todella kovan rockshown.

Sielun veljet haastoi Popedan soittokaksintaisteluun vuonna 1985. Räppärien battlejen tyyliin bändit soittivat vuorotellen salin vastakkaisissa päissä olevilla lavoilla. Popeda voitti battlen selvästi. Muistelmissa Sielun veljet ja Popeda ovat veikanneet, että tulos olisi saattanut olla Helsingissä toinen.

Popeda oli kuitenkin parhaimmillaan niin kovaan kuntoon hiottu keikkakone, että Sielun veljillä olisi tehnyt tiukkaa monella kaupunkilavallakin. Popedan parhaiden vuosien keikkakokemus ei välity miltään Popedan studioalbumilta, ja valitettavasti kaikissa 1980-luvun suomalaisten livealbumien toteutuksissa olisi paljon parannettavaa. Niinpä Da da päästää lähimmäs 1980-luvun keikka-Popedaa.

Da da on lyriikaltaan Popedan asiallisemman pään rockia. Tähänkin biisiin liittyy kuitenkin Popedalle tyypillinen huumoripuoli. Popedan keikoilla nähneet tietävät yleensä, että ylöspäin ja alaspäin voivat kertosäkeessä liikehtiä muutkin kuin unimaailmat.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Nukke (Raswaa koneeseen!, 1980)

Popedan levyt ovat sekava yhdistelmä huumoribiisejä ja vakavampia veisuja. Sama yhdistelmä hyvin erilaisia elementtejä vaihtelee Popedalla joskus jopa yhden biisin sisällä.

Huumoribiiseillä ja seksilyriikoilla on vaikea saada uskottavuutta esimerkiksi Helsingin musiikkipireissä. Se onnistuu lähinnä olarilaisilta räppäreiltä tai Punavuoren r’n’b-laulajilta, muttei missään nimessä niidenkään tamperelaisilta vastineilta. Popeda onkin ollut lähimpänä skeneuskottavuutta malttaessaan pysyä vakavana. Uransa alkuaikoina yhtye ei tunkenut vakaviin kappaleisiinsa liikaa mahtipontisuutta, vaan ne olivat myöhemmin tehtyjä rockvirsiä raikkaampia.

Raswaa koneeseen! -levyllä vakavuuden ja huumorin suhde on 9:3. Yhdeksästä vakavammasta viisi tai kuusi on vieläpä hyviäkin. Melko vakavasti musiikkiin suhtautuvalle kaupunkilaiselle voikin suositella Popeda-annokseksi juuri Raswaa koneeseen! -levyä muutamista hassunhauskoista täyebiiseistä karsittuna.

Nukke edustaa punkille tyypillistä yhteiskuntakritiikkiä. Se on melko sopiva yhdistelmä punkahtavuutta ja autotallirockia. (Voit kuunnella kappaleen Spotifyn kautta tästä.)

Nuken rinnalle sopii samalta levyltä Älä kirjoita tauluun. Tabula rasa on filosofian ja psykologian keskeisimpiä käsitteitä. Harva uskoisi, että tabula rasan käsitteen on parhaiten selittänyt, tulkinnut ja tiivistänyt juuri nuori Popeda.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Sä pelkäät! (Raswaa koneeseen!, 1980)

Koko Raswaa koneeseen! -levy antaa vihjeitä täysin erilaisesta Popedasta. Popedasta, joka hallitsee vakavuuden ja yhteiskunnalliset kannanotot paremmin kuin seksin ja huumorin. Levy vihjailee jopa musiikillisesti kunnianhimoisesta nuoresta bändistä, joka voisi vaikka jatkojalostaa laskusuhdanteessa olleen punkin kestämään 1980-luvun haasteita yhdistämällä siihen nousussa ollutta heavyrockia.

Sä pelkäät! on ytimeltään punk. Sen raskaat soundit ja aggressiivisuus antavat samalla viitteitä heavystä ja myös hc:stä. Suomi-hc tai suomiheavy ei kuitenkaan ollut varsinaisesti vielä syntynyt vuonna 1980. Popeda edelläkävijänä tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Kaikilla on hetkensä.

Kappaleen lyriikkakin toimii. 1980-luvulla nuorten maailma oli aggressiivinen. Jengit ottivat mittaa toisistaan eivätkä eri musiikkityylien kannattajat tyytyneet vain sanallisiin yhteenottoihin.

Sä pelkäät! kuvastaa oman aikansa katukuvaa iltahämärässä. Se on rujo kasvutarina, jossa kiusaamisen uhri muuttaa kohtalonsa. Siinä hyökkäys onkin paras puolustus. Siinä säilytetään kuitenkin moraalinen korrektius: väkivalta ei ole kaunista.

Mitä jos Popeda olisi tehnyt seuraavalle levylleen lisää Sä pelkäät! -tyylisiä kappaleita ja liikkunut niiden viitoittamaan suuntaan? Nuorgamin suosikkilista alkoholisoituneista hc-bändeistä olisi varmasti eri näköinen. Samalla pitkätkuumatkesät, kersanttikaroliinat ja tapparanmiehet olisivat jääneet syntymättä.

Kuuntele kappale Spotifyn kautta tästä.

#5 Jos joet ois… (Mustat enkelit, 1982)

Popedan tai ainakin Pate Mustajärven suhde alkoholiin on määrittänyt Popedan imagoa aina. Koko Popedan 1980-luvun tuotannosta löytyykin selviä omakohtaiseksi tulkittavia kuvauksia viinan iloista ja suruista.

Yksi näistä sisältyy Mustat enkelit -levyn kappaleeseen Jos joet ois… Alkoholi nähdään läpimurron partaalla kiikuttelevassa bändissä vielä melko positiivisessa valossa.

Popedan menestykseen vaikuttanee vielä alkoholiakin enemmän Mustajärven lauluääni ja laulu. Jos joet ois… on ensimmäisiä biisejä, joissa Pate tulkitsee isosti. Karkeaan lauluun yhdistyy monipuolista ääntelyä. Myöhemmin vastaavat tulkinnat tahtoivat jäädä Paten soololevyille, ja Popedan levyillä Pate tyytyi runttaamaan suoraviivaisempaa rokkilaulua. Tässä onkin mukana jotain Paten tulevien soololevyjen hengestä.

Lyriikkakaan ei ole huonoimmasta päästä. Hieno tulkinnallinen yksityiskohta liittyy kertosäkeen tuplajossitteluun: Asiat olisivat toisin vain, jos joet olisivat whiskyä. Vasta strategisen hengähdystauon jälkeen jossittelua jatketaan toteamalla, ettei sekään itse asiassa riittäisi, vaan pitäisi olla vielä ankkakin.

Tässä vaiheessa Patelle ei varmaan ollut vielä paljastunut, että elämän joet ovat joillekin whiskyä, ja hän on itsekin näissä sameissa vesissä jonkinlainen sorsalintu.

Pessimistisempiä alkoholikuvauksia löytyy Popedan myöhemmiltä levyiltä. Esimerkiksi Pauli, pikku Pauli, jonka kertosäkeessä Pate tunnustaa näkevänsä darrassa usein pyylintuja. Pate on kertonut ihmetelleensä, kun kertosäkeen “sehän on selvä pyy” tulkittiin asioiden selvyyttä kuvaavaksi sanonnaksi, vaikka kyse on kertojan harhaisista kanalintuhavainnoista.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Yö (Mustat enkelit, 1982)

Popedan musiikki ei ole suosion ja ikävuosien myötä ainakaan yksinkertaistunut. Yksinkertaisuus jää Popedalla lähinnä lyrikoihin ja kertosäkeen hokemiin. Sekä yleisöön.

Popedan musiikissa ja sen toteutuksessa sen sijaan on usein turhankin paljon elementtejä. Tietynlainen suureellisuus vaivaa erityisesti Popedan hitaampia ja vakavampia tunnelmointeja. Tämäkin kasvattaa osaltaan kuilua Popedan perusyleisön ja urbaanien nuorten musadiggareiden välillä. Isompien kaupunkien rock-klubeilla arvostettaisiin usein enemmän taitavaa pelkistämistä kuin suuruudenhulluutta. Ja nokkelimmat ratkaisut pitäisi mielellään kohdistaa lyrikkaan eikä sovituksiin.

Popedaa arvioidessa on kuitenkin kuunneltava myös hitaampia ja suurempia kappaleita. Tässä katerogiassa kärkipäätä edustaa Yö.

1980-luvun loppupuolella kuvaamataidon opettajakseni yläastelle tuli vähäksi ainaa nuori muusikkokundi. Pitkätukka oli välittömästä teinityttöjen ihastuksen ja rakkaripoikien ihailun kohde. Tämä sijaisopettaja sanoi Popedan Yötä maailman parhaaksi kappaleeksi.

Pitkätukkasijaisen lausahdus oli antaaksiantamattomasti liioiteltu. Mutta silti Yö on mahdollisesti Popedan paras hituri. Siinä ei vielä syyllistytä liialliseen pateettisuuteen, vaikka siinä isoja tunteita onkin.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Soittomatkalla (Kaasua, 1983)

Popedaa ei voi irrottaa laajemmasta manserockin skenestä. Juice Leskinen toimi sanoittajana sekä Popedalle että erityisesti Patelle. Eppu Normaalin kanssa toteutettu yhteisprojekti EppuPopedaNormaali puolestaan tuotti hitin 20 vuotta sikana.

Pate Mustajärvi ei ole kummoinenkaan lyyrikko. Niinpä yhteistyökumppani Juicen sanoittama Soittomatkalla eroaa Popedan tuotannossa helposti edukseen.

Kyseessä on käännösversio Lynyrd Skynyrdin kitarariffiklassikosta Needle and the Spoon. Alkuperäinen kappale on sanoitukseltaan paljon huonompi. Kyseessä on vain liiasta whiskynjuonnista kärsivien southernrockareiden kirjoittama tarina heroiiniriippuvuudesta. Epäuskottavuus paistaa alkuperäiskappaleesta kirkkaana läpi.

Juicellakaan ei tainnut olla kokemusta heroiiniriippuvuudesta. Eikä Pate tiennyt omien sanojensa mukaan aiheesta “hevonvittua”. Mutta mestarisanoittajana Juice onnistui silti luomaan todella uskottavan tekstin. Teksti ei ole suoraviivainen käännös englanninkielisestä, vaan paljon enemmän. Teksti on kääntäjä-Juicea parhaimmillaan.

Juicen tekstiä ja Paten tulkintaa kuunnellessa on helppo kuvitella eteensä Los Angelesin pimeämpiä katuja kävelevä pitkätukkainen rokkari, jonka huumeidenkäyttö on juuri kääntynyt kuolemalla vain imagotasolla leikittelevästä nuoruudenrohkeasta elämäntavasta vakavaksi ja epämiellyttäväksi ongelmaksi.

“Tietty reiät sätkän polttamat silkkipaidan rintaan kuuluvat
Ketjut kaulassa ja lusikkahopee kimaltaa kuin unelma”

Soittomatkalla on Popedan läpimurtolevyltä Kaasua, joka on melko suoraviivainen hardrock- ja heavylevy. Raskas rock myi vuonna 1983 kuin häkä, mutta suomen kielellä sitä ei tehty oikeastaan ollenkaan. Popedalla ei ollut kilpailijoita tällä saralla, joten keskivertotasoinenkin levy myi kultalevyn verran.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Palle and the Boys (Harasoo, 1984)

Palle and the Boysissa on kaikki rock-karaokehitin ainekset. Juuri tällaiset rallatukset selittävät Popedan suosion. Kappale on päässyt joillekin Popedan kokoelmille, muttei silti koko kansan suosioon.

Biisi on Popedan tyyliin täynnä erilaisia, melko käsittämättömiä elemettejä. Kuin viimeistä päivää ulvovia urkuja, kirkkokuorofalsetteja tavoittelevaa lallattelu-ulvontaa ja lopun massiivista, joukkohumalan tunnelmaa kuvaavaa rallatusta.

Palle and the Boysin pelastaa kuitenkin tasapaino. Suurin osa siitä on pelkistettyä ja suoraviivaista rockin paaluttamista pelkän komppiryhmän päälle. Se on perustaltaan lähempänä AC/DC:n tai ZZ Topin jyrää kuin Bohemian Rhapsodyn kerroksellisuutta. Moninaiset tuotannolliset lisäainekset pysyvät Palle and the Boysissa pelkkinä mausteina.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Älä vokota mua baby (Pohjantähden alla, 1985)

Popedan kansansuosiota selittävät paljolti ns. panobiisit. Uran alkupään julkaisuja lukuun ottamatta jokaisella levyllä on jokin vain siitä itsestään yksinkertaisesti ja maskuliinisesti kertova kappale. Ja joillakin uudemmilla levyillä yhteen ja samaan asiaan keskitytään useamman kappaleen ajan.

Älä vokota mua baby on kuitenkin monimutkaisempi. Siinä ei lauleta vain yhdestä asiasta. Siinä käsitellään peräti kahta asiaa.

Kappale alkaa rehtinä autoilurokkina. V8:t, kuutiotuumat, bensiini, Pontiacit, avolavat… Salakavalasti autolla kruisailu kääntyy kuitenkin siihen, että kertojakuski alkaa ajatella ajelevansa jenkkirautansa sijaan vieressä istuvaa repsikkatyttöä.

Tässä on autojen ja seksin myötä sitä kaikkein rehellisintä rock’n’rollin perusuhoa. Suomenkielisiä autoilukappaleita ei ole liikaa. Tätä voikin testosteronihuumassa maantietä kaahatessa huudattaa yhtä hyvin sähkömoottorisessa Teslassa kuin V8-avolavassakin. Laulu kuuluu autoilijan soittolistalla jonnekin Roadrunnerin lähelle.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Takapenkkiboogie (Ei oo valoo, 1987)

Popedan kaltaista megasuosiota ei saavuteta vain mies- tai naisyleisöllä. Tarvitaan molemmat. Popedan suosio naisten keskuudessa selittyykin paljolti Costello Hautamäellä.

Costello on se nätti pitkätukka, jossa yhdistyy rockin maskuliininen vaarallisuus feminiiniin herkkyyteen ja kauneuteen. Myöhemmin samasta puusta on veistetty esimerkiksi Lenny Kravitz ja Julian Casablancas.

Takapenkkiboogiessa tunnustetaan Costellon asema. Costellon päästäminen mikin varteen oli viimeinen niitti Popedan keikkojen pikkuhiljaa kasvaneelle fanityttöjoukolle. Sen myötä Popedan tyttöyleisössä siirryttiin Dingo-faniuden tasoiselle pyörtymisasteelle.

Eikä Costellon asemaa ensisijaisesti seksuaalisena kohteen vältellä. Tämä on niitä biisejä vain siitä yhdestä itsestään. Ja nupit pistetään Costellolle heti kaakkoon.

“Sun mutsi tuli sinä yönä meidän oven taa
Ja huusi että täällä liian nuorta korkataan”

Takapenkkiboogie on sitä Popedaa, jossa suureelliset sovitukset saadaan juuri ja juuri toimimaan. Alun sirkusorkesteri kääntyy rockiksi melko kankeasti. Piirunkin huonompi toteutus olisi tehnyt siitä täysin sietämättömän tuotannollisen ratkaisun. Nyt sen kestää kuunnella, ja se luo kokonaisuuteen omaa tunnelmaansa.

Video ei ole enää saatavilla

#11 Roudari hani (Raaka-Arska, Raaka-Arska EP, 1989)

Kuten Soittomatkalla-kappaleen yhteydessä todettin, Popedan suosion takana on Paten ja Costellon lisäksi muitakin henkilöitä, esimerkiksi Juice Leskinen.

Juiceakin keskeisempi henkilö Popedalle on ollut Raaka-Arska. Raaka-Arska on yksi legendaarisimpia suomalaisia roudareita. Jossain vaiheessa roudarilegenda alkoi laulaa Popedan keikoilla yhden kappaleen tarjoten Patelle tankkaustauon.

Raaka-Arska esiintyi lavalla sellaisella intensiteetillä, ettei samaan tyyliin olisi useampaa kappaletta kukaan jaksanutkaan. Ei ole liioiteltua väittää, että Raaka-Arskan osuus oli usein keikkojen kohokohta, vaikka koko Popedakin olisi ollut kovassa lavakunnossa.

Raaka-Arskan bravuureja olivat käännöscoverit. Alkuaikoina kyseessä oli yleensä jo Kontran tutuksi tekemä Muumi muumi. Myöhemmin rinnalle tuli käännös Hurriganesin Roadrunnerista.

Raaka-Arskan käyttö kuvaa Popedan leikkimielistä asennetta. Moni itseensä ja musiikin tosissaan suhtautuva bändi jättäisi hyvänkin roudarin takahuoneeseen. Popedalla ei ole ollut mitään tarvetta moiseen nipottamiseen ja esiintymislavan omimiseen omalle egolle. Juuri siinä onkin Popedan ydin sekä hyvässä että pahassa.

Video ei ole enää saatavilla