No Fun At All, Ingemar Jansson keskellä.

Sidewaysiin saapuvan No Fun At Allin laulaja toivoo, että skate punk -konkariyhtyeen musiikki ja lyriikat olisivat muuttaneet jonkun elämän. ”Se olisi paras kohteliaisuus, jonka voisi saada.”

No Fun At All on ruotsalainen, vuonna 1991 perustettu punkbändi, joka edustaa ns. skate punk -genreä muiden melodisten kaahailijoiden kuten NOFX:n, Millencolinin ja Pennywisen kanssa. Tänä vuonna ryhmä on aktivoitunut sekä keikkarintamalla että levyttämällä uuden albumin kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Nuorgam sai langan toiseen päähän bändin laulajan Ingemar Janssonin, jonka kanssa kehkeytyi erittäin nauruntäyteinen rupattelusessio. Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, punk oli hyvin pienessä osassa keskustelua. Ingemar ilmoitti muun muassa pitävänsä monista country-tähdistä ja progesta sekä kertoi tarinan siitä, kuinka Michael Monroe pelasti hänet eurodancelta.

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja ja mitkä yliarvostettuja?

”Pidän paljon englantilaisesta The Monochrome Setistä. Älykästä 1970- ja 1980-luvun taitteen poppia, joka olisi ansainnut suurempaa menestystä. Yliarvostettua? Minulle tulee mieleen ainoastaan jälleen nosteessa oleva ABBA, joka on erittäin yliarvostettua. Nuoruudessani 1980-luvulla kaikki vihasivat heidän musiikkiaan, mutta nyt tuntuu olevan ok tykätä ABBAsta.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana? Mikä tekee siitä erityisen?

”Sen täytyy olla joku kappale Frank Zappan One Size Fits All -levyltä. Kun menen stereoiden ääreen, huomaan monesti laittavani Inca Roadsin soimaan. Se on fantastinen kappale ja siitä löytyy myös suomalainen yhteys.”

Onko näin?

”Kyllä, kappaleen kitarasoolo on nauhoitettu Helsingissä keikalla vuonna 1974 tai jotain. Zappa miksasi sen mukaan studioalbumille sen verran hyvin, että harvempi huomaa, että kyseessä on livenä nauhoitettu pätkä.” (Asiasta lisää Mikael Huhtamäen artikkelissa ulkomaisten artistien Suomessa taltioiduista livelevyistä! – toim. huom.)

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin oletkaan?

”(Naurua koko vastauksen ajan) Olen tehnyt kyllä niin, mutta ainoastaan urpoille. Minusta on täysin oikeutettua tietyissä tilanteissa tehdä niin.”

Minkä kappaleen laulaisit todennäköisesti karaoke-baarissa?

”Jotain Elvis Costellolta… ei, ei, vaihda se… karaokebaarissa ei varmaan ole Joe Jacksonia… jotain Ramonesilta… laulaisin varmaan Blitzkrieg Bopin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Jos menettäisin täysin järkeni, pyytäisin AC/DC:n Back in Blackin! Hyvä bändi! Selvänä kuuntelen Bon Scottia, mutta jos olen kännissä, kuuntelen Brian Johnsonia.”

Video ei ole enää saatavilla

Viime vuosina monet bändit ovat palanneet jopa vuosikymmenien tauolta ja julkaisseet uutta materiaalia. Mikä sai teidät julkaisemaan uuden levyn kymmenen vuoden tauon jälkeen?

”Kun kierrämme Eurooppaa, on kuin olisimme takaisin 1990-luvulla. Tuntuu kuin mitään ei olisi tapahtunut 20–25 vuoteen! Ehkä harmaita hiuksia on tullut lisää… Yhtäkkiä päätimme, että ei helvetti, kokeillaan vielä kerran levyn tekemistä ja kierretään sen tiimoilta oikein kunnolla. On paljon bändejä kuten me, jotka ovat tehneet viimeiset 10–15 vuotta vain noin kymmenen keikkaa vuodessa. Kyse on trendeistä. Musiikkimme on kuumaa tavaraa nyt, joten miksemme käyttäisi hyväksi tätä mahdollisuutta ja pitäisi hauskaa!”

Vein juuri 8-vuotiaan poikani elokuviin katsomaan Petteri Kaniinia, ja kesken elokuvan alkoi soimaan Rancidin Time Bomb. Olin, että mitä helvettiä! Mitä tämä mielestäsi kertoo punkin tilasta? Miten tähän pisteeseen on päädytty?

”Ne, jotka viettivät teini-ikänsä ja nuoruutensa kuunnellen tuota musiikkia, ovat vakiinnuttaneet asemansa yhteiskunnassa. Heillä on myös paljon rahaa… ainakin Ruotsissa. Nelikymppiset ovat rikkaita. Vaihtoehtomusiikista on tullut jotain, minkä tavalliset ihmiset hyväksyvät yhä helpommin. Näin on jopa No Fun At Allin tapauksessa. Meitä normaalit ihmiset eivät koskaan hyväksyneet… ainakaan Ruotsissa! Ruotsissa emme koskaan olleet iso bändi.”

Video ei ole enää saatavilla

Mistä mielestäsi johtuu, ettei teitä koskaan hyväksytty Ruotsissa?

”No, vuosina 1995 ja 1996 olimme isoja Ruotsissa, mutta pienissä maissa trendit vaihtuvat todella nopeasti. Pari vuotta sinua pidetään coolina, mutta siten pitää jo kuunnella jotain muuta musiikkia. Sen sijaan isoissa maissa, kuten Saksassa, trendit vaihtuvat hitaammin. Siellä on paljon ihmisiä, jotka kuuntelevat erilaista musiikkia.”

Mitä artistia tai bändiä suosittelisit henkilölle, jonka olet juuri tavannut?

”(Miettii pitkään) Ihan noin vain… suosittelisin heitä kuuntelemaan Hank Williamsia. Hän on minusta yksi parhaita laulunkirjoittajia koskaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, jonka olet kohdannut?

”En todellakaan pidä Swedish House Mafian musiikista. Pidän heitä myös erittäin yliarvostettuina. Toisaalta, myös 1990-luvun eurotekno oli todella… todella ärsyttävää.”

Video ei ole enää saatavilla

Se tuntuu olevan nyt kovassa huudossa, ainakin Suomessa.

”Itse asiassa, tuosta tulee mieleen toinen yhtymäkohta Suomeen. Soitimme Suomessa muistaakseni vuoden 2000 juhannuksena. Samalla festareilla soittivat Da Buzz ja Michael Monroe. Yritimme hengata Michael Monroen seurassa niin paljon kuin mahdollista. Ilmeisesti Da Buzz kuului siihen ei niin hyvään skeneen!”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkitapasi tuhlata aikaa?

”Pidän todella keikkailusta…vai onko se ajan tuhlausta?”

Tarkoitan tässä tapauksessa jotain, mikä ei liity työhön.

”Pidän todella television katsomisesta! Stargate SG-1 ja Atlantis… olin niihin koukussa ja nautin todella niiden katsomisesta.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä inspiroi sinua tällä hetkellä?

”Kesä… ja, itse asiassa tämä kuulostaa todella oudolta, mutta Yhdysvallat, hah!”

Punk-bändin tapauksessa ymmärrän sen oikein hyvin.

”Ja minun vaimoni, hän on aina inspiraationi.”

Nimeä bändi, josta pidät, mutta jota muu bändi ei voi sietää?

”Pitää mennä takaisin countryyn! On bändi nimeltä Asleep at the Wheel, joka soittaa western swingiä. Yritin soittaa bändiä kiertuebussissa moneen kertaan, mutta kaikki vihasivat sitä todella paljon. En pysty enää koskaan kuuntelemaan sitä kovaa bussissa. Todella hyvä bändi, mutta kaikki jotka tunnen, vihaavat sitä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä pidät termistä skate punk?

”(Naurua) Nykyään todella pidän siitä! Minusta se on hyvä kuvaus tekemällemme musiikille. 1990-luvulla en pitänyt sitä niin coolina. Australiassa ja ehkä Kaliforniassa tällaista musiikkia kutsuttiin surf punkiksi, se kuulosti paljon coolimmalta!”

Entä pop punk?

”Mikä?”

Pop punk -genre.

”(mietteliäänä) Ei kuulosta kovin hyvältä… Onko se vähän kuin Blink-182?

Kyllä. Ja tavallaan siihen voi liittää jopa Rancidin.

”Niin, popular punk, vähän kuin The Offspring ja Sum 41. Näitä niin sanottuja punk-bändejä. Lämmittelemme Offspringia kahdesti tänä kesänä, joten en voi sanoa paljon… en voi puhua heistä pahaa!”

Nimeä laulaja, jonka ääni saa sinut kananlihalle.

”John Fogerty.”

Video ei ole enää saatavilla

Kohteliaisuus, jonka haluaisit kuulla musiikistasi jonain päivänä?

”Olisi mahtavaa kuulla, jos musiikkimme ja varsinkin lyriikkamme olisivat muuttaneet jonkun elämän. Joskus saamme meilejä ja viestejä, joissa ihmiset kertovat, että ollessaan helvetin masentuneita ja uidessaan syvissä vesissä, kappaleemme auttoi heitä jaksamaan. Se on paras kohteliaisuus, jonka voi saada. Se, että voi muuttaa jonkun elämän ja auttaa tätä vaikeassa tilanteessa.”

No Fun At All Helsingissä Sideways-festareilla perjantaina 8. kesäkuuta.

Video ei ole enää saatavilla

”The Nationalin High Violet oli bändin kansainvälinen läpimurto ja parasta, mitä ohiolaisryhmä on saanut aikaan. ”

Itsesääliä ulkoavaruudessa The Nationalin High Violetilta, joka kuuluu ”paskasti menee” -levyjen ehdottomaan aateliin.

”Sorrow’s a girl inside my cake”

Edesmenneen Stephen Hawkingin mukaan maailmankaikkeutemme syntyi ajattomassa, kaksiulotteisessa tilassa, jossa mitkään fysiikan lait eivät päteneet. Neljätoista miljardia vuotta myöhemmin lillumme monimutkaisen, kolmiulotteisen hologrammin sisuksissa, jossa tätä nykyä jylläävät Murphyn lakien lisäksi myös fysiikan vastaavat.

Ihmisenä olemisen tragedioita on se, että kun löydämme jotain hyvää ja arvokasta, meitä neuvotaan pitämään siitä kiinni. Tämä samalla, kun Telluksemme linkoaa meitä 1 700 kilometrin tuntivauhdilla ja linnunrata laajenee 500 metriä sekunnissa.

Yritä siinä sitten tasapainotella chakroja lootusasennossa ja olla harmoniassa universumin kanssa, kun samalla parikymmentä kertaa aurinkoamme kookkaammat mustat aukot tuhoavat ympärillämme SOS:ää vilkuttavia tähtiä ja röyhtäilevät ylensyöneinä kaasuja ulos.

Mutta kukapa tässä ehtii murehtia suhteellisuusteorian ja kvanttiteorian yhteensopimattomuutta. Hetkeksi kun kääntää selkänsä, sitä löytää sen verran Fiskarsin metallia lapaluiden välissä, että kellahtaa selälleen. Sitten sosiaalisen median diileri piippaa ja paljastaa, että sinulle rakkain ihminen olikin elämäsi suurin virhe.

Maassa maaten, ilmat pihalla, yrität haukkoa henkeä ja mietit, ettei tästä nouse enää koskaan. Siitä alkaa usvainen matka, jossa yhdestä rutiinipäivästä selviytyminen tai edes sohvalta nouseminen ei tunnu onnistuvan. Selviytymiseen on monia keinoja ja yksi niistä on adoptoida levy, josta tulee vaikean elämänvaiheen soundtrack.

Paskasti menee -levyjen ehdotonta aatelia on The Nationalin High Violet. Se on bändin kansainvälinen läpimurto ja parasta, mitä ohiolaisryhmä on saanut aikaan.

Miksi High Violet on sitten surutyöhön ja masennukseen niin osuva? Ensinnäkin siinä on juhamietomaista, ihan mahtavaa rypemistä heti levyn avauskappaleesta Terrible Lovesta lähtien.

Se ei kuitenkaan ole mitään kakkosraidan Sorrow’n rinnalla. Sorrow lähtee liikkeelle levottomalla hi-hatin nakutuksella, saa kaverikseen alakuloisen kitaran ja lopulta entisen graafisen suunnittelijan repeilevän äänen.

”Sorrow found me when I was young / Sorrow waited, sorrow won”

No niin, sehän lähti kivasti liikkeelle! Ja bileet sen kuin jatkuvat:

”Sorrow, they put me on the pill / It’s in my honey, it’s in my milk”

Mutta onko kappale itse asiassa niin yksioikoinen täysilaidallinen ahdistusta kuin antaa olettaa? Toki se on masentava, mutta myös tunnelmallinen, melodramaattinen ja romanttinen. Sisältääpä se myös viittauksen kundien suosikkivaatemerkkiin (Rag & Bones) ja palan huumoria.

Sydänsurussa rypeminen, huumorin löytäminen ja yhden levyn repeatillä paukuttaminen voi sopivina annoksina nostaa varsin syvästäkin kuopasta. Ja jos oikein etsimällä etsii, löytää taivaalle katsomalla monia, jopa romanttisia asioita. Kun kaksi tietyn tyyppistä metallia koskettaa toisiaan avaruudessa, ne kiinnittyvät toisiinsa ikuisesti.

Video ei ole enää saatavilla

Eli kuinka feikkibändin perustaja hukkasi itsensä.

”It starts right now, there’s a way I was before
But I can’t recall how I was those days anymore”

Vuonna 2009 MySpace oli todellakin vielä suosituin sosiaalinen media ja merkittävä ponnahduslauta monille bändeille. Tämän tiesi eräs opiskelija vanhempiensa kellarissa Ohiossa, jossa hän pumppasi läjän feikkibändejä tähän palveluun. Kuinka ollakaan, yksi näistä feikkibändeistä nimeltä Cloud Nothings lähti lentoon, ja pian Dylan Baldi ilmoittikin jo vanhemmilleen, että hän jättää opiskelut ja ryhtyy kokopäiväiseksi muusikoksi.

Vähitellen Cloud Nothings kasvoi bändiksi ja löysi itsensä Steve Albinin tuottamalla, erinomaisella ja jopa vihaisella kakkoslevyllään. Sen sijaan vuonna 2014 ilmestynyt Here and Nowhere on kaikesta simppeliydestään ja suoraviivaisuudestaan huolimatta varsin hämmentävä levy. Itsensä ja yleisönsä löytäneen bändin 22-vuotias laulaja avautuu kappaleissaan siitä, kuinka hän on kadottanut identiteettinsä. Kiekon teemana on itsensä löytäminen ja näin erityisesti levyn päättävällä I’m Not Part of Me -kappaleella.

Clould Nothings on mielenkiintoinen hybridi 1990-luvun grunge-nostalgiaa, garagea sekä punkkia kera poppi-ansojen. Baldin ääni on täydellinen paketti nasaalia, räkää, epävarmuutta, välinpitämättömyyttä, raivoa, ironiaa sekä haavoittuvuutta. Chris Brownin kiertävä, nuhjuinen kitarasoundi kuulostaa myös ihanalta, mutta bändin selkäranka löytyy rumpupatteriston takaa.

Jayson Geryczian eläimellinen kapuloiden paiskominen on merkittävä osa bändin kokonaispakettia ja livenä todella vangitsevaa katseltavaa. Mies painelee keikat läpi kuin ase ohimolla.

Lähes jokainen Cloud Nothingsin biisi sopisi kauhuelokuvan kohtaukseen, jossa näyttelijä juoksee henkensä edestä pimeässä metsässä. Onko tämä se mitä Dylan Baldin päässä liikkuu? Sitä hän tuskin meille kertoo, sillä jotain hyvin härmäläistä hänessä on.

”I’m not telling you all I’m going through
I feel fine”

”You’re not what I really needed
Now you could just leave me on my own”

Here and Nowhere -kiekon jokainen kappale on kirjoitettu eri kaupungissa. Olisi mielenkiintoista tietää, missä päin nimenomaan I’m Not Part of Me on syntynyt. Se on joka tapauksessa upea lopetus hienolle levylle. Aihe tuskin vanhenee, sillä Dylan Baldi miettii samoja teemoja luultavasti vielä vuosikymmenienkin päästä.

Tien päällä voi myös hukata itsensä.

”I’m learning how to be here and nowhere else
How to focus on what I can do myself”

Video ei ole enää saatavilla

Jimmy Page: niin ”dazed and confused”, että soittaa kitaraa jousella.

Sigur Rós tunnetaan omaperäisen tyylinsä ja itse keksimänsä kielen vonlenskan (jonka varomattomampi voi sekoittaa islantiin, kuten tästä käy ilmi) lisäksi laulajansa Jónsin tavaramerkistä eli jousikitarasta. Jónsi eli Jón Þór Birgisson veivaa sellon jousella Les Paul -varianttejaan, joista tunnetuin lienee kitarateknikon kiertueella tekemä ja ”linnuksi” nimetty Ibanez PF200.

Kari Koivistoinen valitsi Sigur Rósin lauantaisen Helsingin-keikan kunniaksi viisi kaikkien aikojen parasta biisiä, joissa kitaristi turvautuu soiton lomassa myös jouseen.

#1 Sigur Rós – Sæglópur

Video ei ole enää saatavilla

#2 The Creation – Painter Man

Video ei ole enää saatavilla

#3 Kaleidoscope – Beacon From Mars

Video ei ole enää saatavilla

#4 Led Zeppelin – Dazed And Confused

Video ei ole enää saatavilla

#5 Pink Floyd – Lucifer Sam

https://vimeo.com/46704326

Bonus!

Radioheadin kitaristi Jonny Greenwood käyttää Pyramid Songin live-vedoissa myös jousikitaraa.

Video ei ole enää saatavilla

Sigur Rós Hartwall Areenalla lauantaina 30. marraskuuta.

Tähan vapaavalintainen sanaleikki, asiasanoina Jonathan Davis ja korni.

Olen monesti miettinyt, miksi juuri nu metali aiheuttaa niin voimakkaita reaktioita. Paskat sanoitukset? Haara-asennossa poseeravien kitarasankarien puuttuminen? Verkkarit? Räppi? Linkin Park?

Sitten se iski. Kyseessä oli potku konservatiivisen macho-kulttuurin nivusiin. Liehuletit reagoivat genreen kuin Luther-säätiö naispappeuteen. Lökäpöksyt kehtasivat uudistaa jotain, joka oli niin tarkkaan määriteltyä ja pyhää.

Vaikka räppimetallilla oli historiaa jo ennen vuotta 1994, juuri tuona vuonna se löysi identiteettinsä. Valokeilaan laahusti Kornin huonoryhtinen laulaja, joka pukeutui hameeseen, käsitteli lauluissaan homoiluaan ja koulukiusatuksi joutumista. Kitinää pursuavan debyytin lopetti insestistä kertova biisi, jonka neljä viimeistä minuuttia ovat laulajan itkuntuherrusta ja kiukuttelua. Huonostihan tällainen esiintulo istuu samalle hyllylle niiden levyjen kanssa, joissa lihaksikkaat, rasvatut miehet poseeraavat miekat tanassa naisten ympäröiminä. Voitokkaiden sankaritarinoiden sijaan keskiössä olivat kuolukiusatut luuserit.

Kovin montaa hyvää plattaa genre ei kuitenkaan pystynyt synnyttämään ennen kuin homma lähti täysin lapasesta. Tätä nykyä pomppumetalli on jo henkitoreissaan ja syy on selvä. Hämmästyttävää kyllä, genren parhaimmat levyt ovat lähes kaikki yhden miehen tuotantoa. Tehtävään tarvittiin mies, joka osasi ottaa bändeistä irti genrelle tyypillisen itkupotkuraivari-meiningin. Ross Robinson pisti laulajat paitsi emotionaalisesti, myös fyysisesti niin koville, että monen nenä alkoi studiossa paahdetun huutomaratonin jälkeen vuotaa verta.

Näistä sessiosta syntyi läjä hienoja pomppumetalli-levyjä. Tässä niistä viisi parasta.

#1 Korn – s/t (1994)

Kornin debyytti on Nirvanan Nevermindin jälkeen 1990-luvun kovin levy. Vaikka Ross Robinson oli tässä vaiheessa vielä keltanokka tuottajahommissa, loi hän kaaoksesta jotain, joka nosti sekä hänet itsensä että bändin valokeilaan. Kornin iskuryhmä oli tuohon aikaan Adidas-verkkareineen, säkkipilleineen ja alavireisine kitaroineen joukko todellisia kummajaisia. Levy käytännössä loi koko nu metal -genren ja on helposti parasta, mitä pomppumetallilla on tarjota.

Itse kuuntelin tätä levyä julkaisuvuonna puoli vuotta putkeen joka päivä: junassa, syödessä, bilettäessä, naidessa. Se oli kuin filtteri, jonka kautta hengitin elämääni. Enkä ollut yksin diggailuni kanssa. Levy inspiroi lukuisia bändejä, ja pian listoilla alkoi rampata ties minkälaista lökäpöksyä.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Limp Bizkit – Three Dollar Bill, Yall$ (1997)

Sen, minkä Korn loi, Limp Bizkit paisutti ja lopulta tuhosi lähes täydellisesti. Ironista tietysti on, että Korn itse kylvi tuhon siemenet. Bändin basisti suostutteli Robinsonin kuuntelemaan Limp Bizkitin demon – ja loppu on historiaa.

Limp Bizkitistä tykkääminen on kuin hengaaminen luokan epäsuosituimman kaverin kanssa. Se on sosiaalinen riski. Haastan kuitenkin kuuntelemaan bändin ensimmäisen levyn. Siitä on aikamoinen matka Behind Blue Eyes -raiskaukseen.

Limp Bizkit ei ole koskaan ollut cooli eikä tule olemaan. Se on kuin känniuhonsa kukkuloilla räyhäävä teini, joka kusee oksennuksensa päälle. Three Dollar Bill, Yall$ on yhtä pahan olon ja ulkopuolisuuden katkeroittamaa huutoa, jossa on myös myöhemmistä levyistä puuttuvaa särmää.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Tura Satana / Manhole – All Is Not Well (1996)

Ensimmäisen levyn jälkeen Tura Satanaksi muuttuneen Manholen debyytti on myös yhtä pahan olon purkamista. Mutta siinä missä Limp Bizkit on ”kukaan ei tykkää musta” -ruikuttamista, tämä on puhdasta vihaa, katkeruudesta hengittävää raivoa ja kostonhalua. Levyn kappaleet pyörivät kepoisten aiheiden (raiskaus, jengiväkivalta, seksismi, miesystävän tappaminen) ympärillä.

Tairre B on yksi rock-historian pelottavimmista naisista, Hän ei pelkää puhua tai toimia oikeiksi mieltämiensä asioiden puolesta. Bändi lensi ulos Fear Factoryn rundilta, kun Tairre hyökkäsi järkkärin kimppuun kesken keikan puolustamaan nuorta faniaan. Hän on sanonut, että on mieluummin pelätty kuin rakastettu, sillä viha on rakkautta pysyvämpää. Aikamoista vaimoainesta.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Slipknot – s/t (1999)

Moni pomppumetalli-vihaaja kuuntelee ihan tyytyväisenä Slipknotia, vaikka bändin nimikkoalbumi kuulostaa ajottain niin kovasti Kornin debyytiltä, että sitä voisi pitää tribuuttialbumina. Esimerkiksi Scissorsissa Corey Taylor kiukuttelee kuin Jonathan Davis parhaina päivinään.

Toki tässä nu metal -sopassa on vaikutteita monista metallin genreistä aina industrialista lähtien. Lisäksi tuplabasari kiihdyttää kierroslukumittarin ihan omille leveleilleen. Yhtä kaikki, hieno levy ja toimii niin kuin esikuvansakin eli ensiluokkaisena suolihuuhteluna kaiken sisäisen paskan kanavointiin.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Sepultura – Roots (1996)

Kornin debyytti inspiroi monia metallibändejä, ja sen vaikutus myös Sepulturan kuudenteen albumiin on ilmeinen. Mukana levyn teossa olivatkin Kornin Jonathan Davis ja David Silveria. Lisäksi levyn tekoon oli kaivettu räppimetalli-pioneeri Mike Patton ja Limp Bizkitin DJ Lethal.

Sanomattakin on selvää, ettei tällainen kokoonpano miellyttänyt kaikkia yhtyeen groove metal/thrash metal -tyyliin kiintyneitä faneja. Ainutlaatuiseksi Sepulturan paketin tekee Brasilian rytmien ja politiikan sulauttaminen samaan keitokseen. Vaikea olisi kuvitella jonkun jenkkibändin vetävän sellaisia kappaleita kuin Ratamahatta tai Itsari (juu, luit aivan oikein, Itsari).

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Terry Daten tuottama Deftonesin debyytti on myös nu metal -levyjen eliittiä – ja tottahan tässäkin sopassa oli Robinsonilla osansa. Hän tuotti sekä levylle päätyneen Nosebleedin demoversion että debyytin päättävän Fist-kappaleen.

Video ei ole enää saatavilla

Mad Season: Paskat bileet mutta tulipahan vietettyä.

Olin kirjoittanut viime viikolla hassunhauskan jutun ryypiskelystä soittolistani kylkeen, mutta tänään se ei enää naurattanut. Heräsin eilen hirveässä krapulassa, naama ruvella. Tänään poden sekä fyysistä että henkistä krapulaa. Ei tämä ole enää hauskaa.

En moralisoi kenenkään juomista, mutta vauvan ripulikakan täyttämää vaippaa vaihtaessani totesin, että joku rajapyykki on nyt saavutettu.

1990-luvulla osattiin tehdä mahtavan masentavaa musaa. Niinpä soittolistani on omistettu tällä hienolle vuosikymmenelle. Listan aloittaa sopivasti vieroitusklinikalla alkunsa saaneen Mad Seasonin kappale Wake Up.

90’s Golden Shits

1. Mad Season – Wake Up
2. Whipping Boy – We Don’t Need Nobody Else
3. Life Of Agony – Let’s Pretend
4. dEUS – Suds & Soda
5. The Amps – Tipp City
6. The Vaselines – Slushy
7. Caesars – Optic Nerve
8. Porno for Pyros– Bad Shit
9. Inspiral Carpets – Saturn 5
10. Everclear – You Make Me Feel Like A Whore
11. Butthole Surfers – Goofy’s Concern
12. Snot – Joy Ride
13. Grinspoon – American Party Bomb
14. L7 – Pretend We’re Dead
15. Green Apple Quick Step – Dirty Water Ocean
16. Mudhoney – No End In Sight
17. P.O.L. – Hemphead
18. Orgy – Fiend
19. Orange 9mm – Glistening
20. Lard – Forkboy

Kuuntele soittolista tästä.

Ernest Greene tekee musiikkia 18–19-vuotiaille pilveä polttaville nuorille, joiden ei tarvitse ottaa vastuuta mistään ja jotka vain hengaavat päivät pitkät tietokoneen ääressä

Yhdysvaltaisen Ernest Greenen taustatarina ei sisällä vauhtia tai vaaratilanteita. Hän on kirjastonhoitaja, joka ei saanut alansa duuneja ja alkoi sen takia tehdä musiikkia vanhempiensa nurkissa. Laahustavasta chillwavesta hän on siirtynyt uudella levyllään vielä maalailevampaan dream popiin.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Vanhempani ostivat minulle Bruce Springsteenin levyn, ja lauleskelin Born in the U.S.A. -kappaletta kylvyssä. Siinä on helppo kertsi.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos Washed Out olisi jäätelö, minkälainen jäätelö olisi kyseessä?

”Hei, minulla on tähän hyvä vastaus! Levyn teon aikaan kävimme syömässä jäätelöä lähellä olevalla jäätelökioskilla ja siellä oli pink peppercorn -jäätelöä. Se inspiroi levyä ja sen kanttakin, siinä on samanlaisia värejä. Tätä nykyä meillä on jo oma jäätelömakukin.”

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja ja mitkä yliarvostettuja?

”Katy Perry on kumpaakin. Toisaalta hän on supertähti, joka on myynyt todella paljon levyjä, ja hänellä on sekä parhaat tuottajat että biisinkirjoittajat apunaan. Hän tekee purkkapoppia. Toisaalta suosionsa myötä hän on tuonut täällä french housen radiokanaville ja monet ovat alkaneet sen takia tehdä french housea. Minusta hänelle kuuluu tästä kunnia.”

Video ei ole enää saatavilla

Taidat olla aika laiska ja pihi, kun olet tehnyt uuden levysi takapihallasi?

”Hah! Viimeksi eilen en saanut unta, joten oli helppo mennä alas tekemään musiikkia. Työskentelen outoihin vuorokaudenaikoihin ja siksi tämä on kätevä järjestely. Minulla ei ole mitään hienoja, monimutkaisia laitteita. Kotona voin kokeilla rauhassa, toisin kuin kalliissa studiossa, joissa on paineita kustannuksista.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”DJ Shadow’n Endtroducing-albumia kokonaisuudessaan. Yleensä kuuntelen joka vuosi jotain uudenlaista musiikkia, mutta tuohon levyyn palaan aina.”

Video ei ole enää saatavilla

Aloitit chillwavella, joka on aikamoista jumitusta. Nyt olet siirtynyt dream popiin, joka on vielä lungimpaa osastoa. Miten musiikkisi toimii livenä?

”Urani alkuaikoina soitin yksin ja luotin sekä valoihin että taustagrafiikoihin. Nyt minulla on bändi mukana ja lupaan, että meininki on hyvä. Soitamme ainoastaan 2–3 hidasta biisiä. Olen sitä mieltä, että live-tilanteessa ihmiset pitää saada liikkumaan. Jos haluat vain kuunnella levyä, voit jäädä kotiin. Haluamme pitää intensiteettiä yllä. Hintana on tietysti se, että keikka ei tule olemaan niin intiimi ja unenomainen.”

Miksi dream pop on suosittua juuri nyt?

”Se on täydellinen soundtrack 18–19-vuotiaille pilveä polttaville nuorille, joiden ei tarvitse ottaa vastuuta mistään ja jotka vain hengaavat päivät pitkät tietokoneen ääressä, hah hah!”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

“Tällä hetkellä Draken Hold On We’re Going Homea. Se ei ole mikään guilty pleasure, vaan oikeasti hyvin tuotettu levy.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, jonka olet kohdannut?

“Moderni country, se pop country. En kiinnitä sanoituksiin yleensä hirveästi huomioita, mutta siinä musiikinlajissa ne ovat ihan hirveitä.”

Tulet ensimmäistä kertaa Suomeen? Onko sinulla jonkinlaisia odotuksia keikasta?

”Ensimmäistä kertaa, niin kai… meidän kiertuemanagerimme on suomalainen, ilmeisesti Helsingistä. Hän on puhunut hyvää Helsingistä. Uskon, että luvassa on hyvä keikka; aloitamme Euroopan-rundin Suomesta, joten emme ole vielä siinä vaiheessa väsyneitä.”

Fullsteam ja Nuorgam esittävät: Washed Out (US) ja Amateur Best (UK) Helsingin Tavastialla 7.10. Mukana menossa Nuorgamin dj:t Musavisa ja Oskari. Liput ennakkoon 24,50 e, ovelta 25 e.

Video ei ole enää saatavilla

Lianne Charlotte Barnesin esikoislevy Is Your Love Big Enough ylsi Britannian albumilistalla neljänneksi.

Soulia ja folkia lempeästi naittava Lianne La Havas saapui ensimmäistä kertaa Suomeen Helsingin juhlaviikoille. Nuorgam talutti syntymäpäiviään viettävän tähden soundcheckin ja keikan välissä kameran eteen.

Iso-Britanniassa suuren suosion saavuttaneesta nuoresta lauluntekijästä syntyi haastattelun aikana symppis kuva. Kun tämä symppis sitten pari tuntia myöhemmin nousi lavalle, nousi sinne hurmaava ja itsevarma esiintyjä, joka kaappasi hetkessä teltallisen sydämiä haaviinsa äänensä ja kitaransa voimin.

Video ei ole enää saatavilla

Mitäs postiluukusta pilkistää, Dizzee tuumaa…

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Dizzee Rascalilta äänestettiin myös kappaleita Bonkers, I Luv You ja Stand Up Tall.

Kyle Thomas. Ja äitinsä silmälasit.

King Tuffia eli Kyle Thomasia ei voi syyttää huumorintajuttomuudesta, sillä hän nimeää tässä haastattelussa ärsyttävimmäksi musiikkigenreksi edustamansa garage rockin. Jotkut saattoivat tutustua Kyleen jo J Mascisin stoner-bändin Witchin kautta, mutta vielä useammat kuulivat hänestä, kun viimeisin King Tuff -levy (King Tuff, 2012) julkaistiin Sub Popin suojissa.

Nuorgam jututti lauantaina Kuudes Aisti -festivaalilla esiintyvää pitkätukkaa.

Mikä on ensimmäinen popkappale, jonka muistat kuulleesi?

”Olen aina rakastanut The Banglesin Manic Mondayta. Minulla oli se mikrokasetilla, kun olin pieni.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

”Ei se oikeastaan ollut valinta. Se on jotain mitä olen tehnyt koko elämäni. En koskaan ole oikein ajatellut tekeväni mitään muuta.”

Paras slacker-anthem?

”The Ramonesin I Just Want To Have Something To Do.”

Video ei ole enää saatavilla

Miten vertaisit itseäsi J Mascisiin artistina?

”Meillä molemmilla on pitkät hiukset, pidämme baseball-lippiksiä, soitamme kitaraa, ensimmäinen soittimemme oli rummut ja olemme kummatkin New Englandista.”

Mitä toivot dj:ltä ollessasi hyvin, hyvin humalassa?

”The Poguesin Dirty Old Town, koska Old Gary ja minä tykkäämme esiintyä irlantilaisina.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Se olisi jotain liittyen visuaaliseen taiteeseen, todennäköisesti maalari. Kun olen rundilla, yritän pyhittää aikaa taiteelle. Pidän alastomien ihmisten piirtämisestä.”

Jos King Tuff olisi jäätelö, mikä jäätelö olisi kyseessä?

”Se olisi rock’n’rollin makuinen. Joka kerta, kun puraisisit suklaapalaa, Johnny B. Goode alkaisi soida.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja, mitkä yliarvostettuja?

”En perusta hirveästi arvosteluista. Haluan antaa kaikelle mahdollisuuden ja yleensä löydän aina jotain, josta pidän.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Minulla oli viiden vuoden periodi, jonka aikana kuuntelin vain The Beatlesin tuotantoa läpi. Erityiseksi heidän musiikkinsa tekee ainakin se, että he näyttävät ja kuulostavat Beatlesilta.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”En. Nautin siitä, että voin kertoa ihmisille kuuntelevani paskaa musaa. Nautin myös siitä, että kun kuulen joidenkin puhuvan jostain viileästä underground-bändistä, voin kommentoida, että minulla ei ole hajuakaan mistä he puhuvat. Minusta se on viileämpää kuin olla tietävinään kaikki.”

Mitä laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Seuraavalla kerralla aion ehdottomasti laulaa AC/DC:tä. Ehkä myös Roger Milleriä, jos heillä on sitä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä artistia tai yhtyettä suosittelisit uudelle tuttavuudelle?

”Led Zeppeliniä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

”Garage rock.”

Suosikkitapasi tuhlata aikaa?

”Tuijotan seinää.”

Yhtye, josta tykkäät, mutta josta muut bändisi jäsenet eivät pidä?

”En ole varma pitävätkö he siitä, että luukutan John Mayerin You’re Body Is A Wonderland -kappaletta.”

Video ei ole enää saatavilla

Kolme asiaa, jotka inspiroivat sinua juuri nyt?

”Kasvit, viini, rakkaus.”

Kenen lauluääni saa ihosi kananlihalle?

”Dead Moonin Fred Colen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat odotukset tulevasta Suomen-visiitistäsi?

”Odotan innolla tapaavani suomalaisia, jotka pitävät bilettämisestä!”

King Tuff Kuudennessa Aistissa lauantaina 6.7.

Video ei ole enää saatavilla

Andy Cairns, purkkaa ja suklaanonparelleja.

Pohjoisirlantilainen Therapy? aloitti taipaleensa 1980-luvulla ja teki hittinsä vaihtoehtorockbuumin aikana 1990-luvulla. Intoa jatkaa kuitenkin riittää, ja tällä kertaa luuriin vastasi erittäin skarpin oloinen laulaja Andy Cairns. Vastaukset tulivat kuin sadettajan suuttimesta, ja tällä kertaa edes jäätelö-kysymyksemme ei onnistunut hämmentämään.

Mikä on ensimmäinen popkappale, jonka muistat kuulleesi?

”Olin 6–7-vuotias, kun ihastuin The Sweetin Blockbusteriin. Se on sellaista UK-glamrockia T.Rexin hengessä. Kuuntelin kappaleen jonkin aikaa sitten uudelleen ja se oli edelleen oikein hyvä.”

http://www.dailymotion.com/video/xp1fy_the-sweet-blockbuster_music#.Ub9cYz_oa60

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Joy Divisionin New Dawn Fadesia Unknown Pleasures -levyltä. Teini-ikäisenä se kuulosti kovalta ja epätoivoiselta. Jälkikäteen ajatellen se on yksinkertainen, kaunis kappale, joka kuulostaa valtavalta kuulokkeissa. Se on eeppinen ja myös optimistinen kappale.”

http://vimeo.com/39564150

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja, mitkä yliarvostettuja?

”Monia pop-artisteja voisi pitää yliarvostettuina, mutta se on poppia. En kuuntele musiikkia, josta en pidä. Mitä tulee aliarvostettuihin, niin Burial, Artic Flowers, Nuclear Blast Suntan sekä Buzzcocks. Kaikki muistavat mainita The Clashin ja Sex Pistolsin, mutta ilman Buzzcocksia ei olisi sellaisia bändejä kuin Green Day.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”En tiedä Suomesta, mutta Britanniassa jonkin aikaa sitten kaikki bändit sanoivat tärkeimmiksi levyiksi juuri samat viisi levyä, kuten Televisionin ja Suiciden albumit. En itse pystyisi valehtelemaan pitäväni levystä, jota en olisi kuunnellut.”

Mitä laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Kuuntelin 14-vuotiaana paljon Ramonesia ja laulaisin todennäköisesti Blitzkrieg Boppin tai I Wanna Be Sedatedin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä toivot dj:ltä ollessasi hyvin, hyvin humalassa?

”Jos haluaisin tanssia, pyytäisin James Brownia.”

Mitä artistia tai yhtyettä suosittelisit uudelle tuttavuudelle?

”Elektronista musiikkia Zombylta ja jo aikaisin mainitsemaani Nuclear Blast Suntania.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos Therapy? olisi jäätelö, mikä jäätelö olisi kyseessä?

”Purukumi-maku, jossa on suklaanonparellia.”

Teillä on innokkaita suomalaisia faneja. Mitä suomalaiset näkevät Therapy?-bändissä?

”Minulla on suomalaisia ystäviä, ja mielestäni irlantilaisia ja suomalaisia yhdistää asenne. Vaikka kuinka lyötäisiin maahan, niin aina siitä noustaan.”

Olette käyneet monta kertaa Suomessa. Onko joku kommellus jäänyt erityisesti mieleen?

”Joskus 1990-luvulla palasin keikan jälkeen hotellihuoneeseen. Siellä oli vastassa irlantilainen kaveri, joka lauloi sänkyni päällä humalassa tyhjän minibaarin vieressä. Heitin hänet ulos huoneesta. Tälle toiselle irlantilaiselle oli annettu avaimeni respasta, kun hän oli väittänyt unohtaneensa omansa. Sitten hän meni tyhjentämään minibaarini.

Diane-kappaleenne video on aika… mielenkiintoinen. Se aikoinaan jäi ihmetyttämään. Mistä siinä on oikein kyse?

”Emme yleensä tee kalliita musiikkivideoita, mutta kun Diane alkoi menestyä, levy-yhtiö halusi tehdä siihen kalliin videon, jota palkattiin tekemään nimekäs ohjaaja W.I.Z. En ihan tarkkaan tiedä, mitä video käsittelee. Ohjaaja kyllä kertoi minulle… jotain uudelleensyntymisestä.

Video kuvattiin varastossa, ja minun piti olla lämpimässä vedessä. Lämmitin kuitenkin hajosi, joten jousuin viettämään 6–7 tuntia kylmässä vedessä. Muiden bändin jäsenten ei tarvinnut esiintyä kohtauksessa, joten he nauroivat vieressä katketakseen. Se on huonoin video, jonka olemme koskaan tehneet.”

http://www.dailymotion.com/video/xvhv66_therapy-diane-uncensored_music#.Ub9zcD_oa60

Therapy? Rock the Beachin klubilla The Circuksessa torstaina 27.6.

TV on the Radion Kyp Malone (vas.) ja Tunde Adebimpe Ankkarockissa vuonna 2009. (Kuva: Tomi Palsa)

Röntgensäteiden ja konvektiovirtausten valssi.

”Staring at the sun
oh my own voice
cannot save me now
standing in the sea
it’s just one more breath
and then down I go”

Olin vuonna 2004 kivitalon kellarissa Vend-bändin treeniksellä ottamassa pohjia. Saapuessani pojat soittelivat vielä, joten join yksin nuhjuisella sohvalla, keskellä rakennuspölyä ja suojamuoveja. Kun ryhmä pisti vapaalle, yhtyeen kitaristi Timo pisti TV on the Radion Desperate Youth, Blood Thirsty Babes -levyn soimaan.

Aina joskus harvoin tulee vastaan niitä hetkiä, jolloin rakastut siltä istumalta uuteen bändiin. Se sokaisee ja vie kaikelta huomion. Platan starttaavan The Wrong Wayn aloitti aamuyöstä seonnut saksofoni, joka muuttui laivan konehuoneen ryskeeksi, palaten takaisin siksakkia poukkoilevaan puhallinsoittimeen.

Mutta sitten tuli se kappale. Liukuovet napsahtivat ympäriltäni kiinni ja suhahdin sukkulalla kohti lähintä tähteämme. En voinut muuta kuin tuijottaa tuota kuumaa, keltaista vetypalloa silmämunat pullistuneena ja tuntea väreilevä euforinen lämpö sisälläni.

Ei, en laskenut alleni. Treeniksen kajareista humisi rintalastan läpi sydämeeni Staring At The Sun. Kun laulaja Tunde ulisi mikrofoniin, rämisevä basso värisytti sisäelimiäni ja kappale aloitti hypnoottisen, itseään toistavan poljennon, dopamiini puski kehooni. Sanoitukset käsittelevät kaikkea sodasta kuolemaan ja seksiin, mutta en pystynyt niihin keskittymään, sillä keskushermostoni oli saanut lamauttavan annoksen Tv on the Radiota.

Ankkarockissa vuonna 2009. (Kuva: Tomi Palsa)

Hehkutin innostuksissani uutta tuttavuuttani sen verran, että Vendin rumpali Kalle kommentoi omaan sarkastiseen tyyliinsä bändin musiikkia juuri sellaiseksi, josta kriitikot tykkäävät. Pitänee varmasti paikkansa, että bändin kuulijakunnasta iso osa on niitä, jotka suhtautuvat musiikin kuunteluun hivenen oireellisesti.

Seuraavana päivänä ostin bändin koko tuotannon ja t-paidan kaupan päälle. Nykyään salamarakkaus on väsähtänyt viimeisimpien levyjen myötä välinpitämättömyydeksi, mutta Staring at the Sun jaksaa vielä muistuttaa siitä röntgensäteiden ja konvektiovirtausten valssista, joka aaltoili sisälläni.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

TV on the Radiolta äänestettiin myös kappaleita I Was a Lover ja Wolf Like Me.

Luin aikoinani mielipidekirjoituksen, jossa paheksuttiin festareilla juoksevia kolmekymppisiä. Väittäisin kuitenkin, että suurin osa omasta ikäluokastani ei enää sellaisille festareille osallistu, joista ei pääse pienellä vaivalla yöksi kotiin. Näinpä on aika aktivoida perheen parissa nysväävät pullukat ja survoa heidät festarijunaan. Pennut mummolaan, rinkka selkään ja mustat silmänaluset kohti Provinssia!

Seinäjoella soittavat tänäkin vuonna samat nuoruuden suosikkisi kuin reilut kymmenen vuotta sitten. Itselläni on lämpimiä muistoja vuodesta 1995, jolloin muistaakseni tuli todistettua Bad Religion, Danzig ja Ismo Alanko. Bonuksena tällä kertaa kotiintuliaisiksi saattaa tulla ihan jotain muuta kuin pari välähdyksenomaista filminpätkää, ruma tatuointi ja kutina alapäässä.

Kolmekymppisen Provinssirock

1. J. Karjalainen yhtyeineen – Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään
2. Ismo Alanko – Nuorena syntynyt
3. Popeda – Maunosoittaa stereoo
4. Kaija Koo – Vanha sydän
5. Blur – Parklife
6. Mew – Am I Wry? No
7. Bad Religion – Do What You Want
8. Disco Ensemble – Dynamite Days
9. Children Of Bodom – Are You Dead Yet
10. In Flames – Sober And Irrelevant
11. Danzig – Mother
12. Turbonegro – Every Body Loves A Chubby Dude

Kuuntele soittolista tästä.

Bad Religionin mukaan on hyvä uskoa läheisiin ja ystäviin, ei poliitikkoihin tai uskonnollisiin johtajiin.

Uskonnot muokkaavat vahvasti sitä, miten me maailmaa hahmotamme. Pakanana sitä välillä pysähtyy hämmästelemään, kuinka Jeesus onnistuu sheikkaamaan ihmisten maailmankuvaa niinkin väkevästi.

Ruudolf-räpäyttäjä kysyi minulta aikanaan, mitä pahaa on uskonnossa. Hämmennyin. Samanlaisen reaktion olisi saanut, jos olisi kysynyt, mitä pahaa on kansallissosialismissa. Kuulostanee pahalta, mutta avataan asiaa musiikin keinoin. Tässä viisi viisua uskovaisille.


#1 Jello Biafra and Mojo Nixon – Will the Fetus Be Aborted?

Video ei ole enää saatavilla

Poliittinen eläin Jello Biafra on ottanut uskonnon hampaisiinsa niin Dead Kennedys -aikoina (Religious Vomit, Moral Majority) kuin Nomeansnon kanssa (Jesus Was a Terrorist), mutta hilpeintä jälkeä syntyi Mojo Nixonin kanssa country-levyllä Prairie Home Invasion. Plastic Jesuksessa ajetaan kännissä muista välittämättä, koska Jeesus suojelee. Are You Drinking With Me Jesus? -kappaleessa mies kuvittelee tuntevansa Jeesuksen lämmön sisällään kunnes tajuaa laskeneensa alleen. Parasta levyllä on kuitenkin Will the Fetus Be Aborted, joka käsittelee naisen oikeutta omaan vartaloonsa.

“Annie’s pregnancy
Would kill her
Doctor’s warning
Gave her strife
Fundamentalists
Said ‘Jesus take her’
She said, ‘I want my right to life’”

Jostain syystä uskontoihin on sisäänkirjoitettu naisten alistaminen ja vihaaminen. Uskonnon varjolla ollaan hunnuttamassa, kivittämässä, silpomassa ja huorittelemassa. On näyteikkunoiden vähäpukeisten naishahmojen syytä, jos miehet raiskaavat, ja jos tästä kertoo, joutuu itse linnaan tai veli tappaa, koska kunnia. Ja oli tuleva lapsi sitten raiskaajan tai vie vaikka äidin hengen, aborttia ei saa tehdä. Tästäkin maasta löytyy politiikkoja, jotka haluavat päättää naisten puolesta. Mutta jospa he saisivat kuitenkin valita ihan itse?

“Kathy had two
Kids already
And an abortion
Is what she chose
Christian showed her
A bloody fetus
She said ‘That’s fine
I’ll have one of those’”

#2 
Minor Threat – Filler

Video ei ole enää saatavilla

Mitä tulee aatteeseen, tunteen paloon ja räjähtävään ulosantiin, jopa hardcore-punk-piireissä Minor Threat hakee vertaistaan. Sen turhautumisen, raivon ja energian määrä synnytti hikisiä kultakimpaleita, kuten Filler. Biisissä avaudutaan siitä, kuinka uskonto muuttaa ihmistä.


“What happened to you?
You’re not the same
Something in your head
Made a violent change”

Ulkopuolisen silmin uskoon tulevat ihmiset muuttuvat hetkessä, hylkäävät vanhat aatteensa ja monesti myös lähimmäisensä. On pelottavaa seurata, kun ystävän kovalevy tyhjennetään ja uusi materiaali koostuu ristiriitaisesta, sekavasta propagandasta.

“Your brain is clay
What’s going on?
You picked up a bible
And now you’re gone
You call it religion
You’re full of shit”

Hivenen ironista tietysti on, että Minor Threatin Straight Edge -kappale oli osaltaan luomassa samannimistä alakulttuuria, jossa suhtauduttiin kielteisesti päihteisiin ja siveettömyyttä vastustettiin. Niin siinä sitten käy. Kun jostain teoksesta tehdään uskonkappale ja fundamentalistit ottavat ohjat, on helvetti irti.

#3 
Black Grape – Reverend Black Grape

Video ei ole enää saatavilla

Black Grape otti levyllään It’s Great When You’re Straight… Yeah kantaa yläkerran asioihin useammalla biisillä. In The Name Of The Fatherin videolla Shaun Ryder irvailee valkoinen puku päällään kantotuolissa lähetyssaarnaajille, ja Kelly’s Heroesissa ruoditaan huumorilla sankarikulttia:

“Jesus was a black man
No Jesus was Batman
No, no, no, no, fuck
That was Bruce Wayne”

Mutta nimenomaan Reverend Black Grape pisti osalta kuulijoista ehtoollisviinit väärään kurkkuun.

“
Oh Pope he got the Nazis
To clean up their messes
He exchanged the gold and paintings
He gave them new addresses
Clean up your messes”

Jotta hyökkäys ei jäisi puolitiehen, kappaleessa käytetään virren O Come All Ye Faithful säkeitä ja pätkää Adolf Hitlerin puheen taustasta.

”

Hi, hi fuhrer
Hi, hi fuhrer”

Hivenen julmaa, mutta katolisessa kirkossa ei tunnuta tällaisia asioita murehdittavan. Nykyiselläkin paavilla on ollut yhteyksiä Argentiinan sotilasdiktatuuriin, ja Mussolinin avustuksella luotiin järjettömän kokoinen kiinteistöomaisuus. Vuosisatojen aikana tötteröpäät ovat ottaneet alaikäisiä rakastajia, piilotelleet äpärälapsia, murhanneet ja antaneet hyväksyntänsä vaikka mille hirveyksille. Nykyiset mafian rahojen pesut, pedofiilikohut, korruptio, homojen sekä naisten oikeuksien tallominen ja kommentit Afrikan vierailulla siitä, että kondomit pahentavat AIDS-ongelmaa, ovat vain pieni sivujuonne tässä synkässä näytelmässä.

Huvittuneena voi vain seurata uusimman kaapukaverin Franciscuksen ajatuksia köyhien auttamisesta. Kenenköhän sen pitäisi sitten tehdä? Järjettömän rikasta katolista kirkkoa ei ainakaan omaisuuden jakaminen köyhille kiinnosta. Niin, uskonnossahan ei ole kyse auttamisesta, vaan bisneksestä.

“
Sellin’ him your religion
Say I walking down a hit song
A booming business
Buying, selling belief
Standing in the pews
Talking ballshit, ballshit, ballshit
Ballshit, ballshit”

#4 
Bad Religion – All Good Soldiers

Video ei ole enää saatavilla

Bad Religionin mukaan usko on hyvä asia, jos se on uskoa läheisiisi ja ystäviisi. Mutta älä usko poliittisiin tai uskonnollisiin johtajiin. Jos uskontoa ei satukaan olemaan pääsyy sotaan, ryöstöretken voi aina nimetä ristiretkeksi.

Ensimmäisen ristiretken aikana vuonna 1099 koko Jerusalemin väestö murhattiin, niin juutalaiset kuin muslimit. Ja historia toistaa itseään. Yksi Bad Religionin suurimmista inhokeista, George W. Bush, käytti ristiretki-sanaa Irakin sodan yhteydessä. God bless America, ja pommia itään.

“
Will go anywhere the president says
Because the president believes in God
Like all good soldiers should”

Oli kyseessä jihadisti tai suomalainen pappi jatkosodassa, pyhä sota pulpahtaa helposti kirkonmiehen suusta. Viides käsky ja toisen posken kääntäminen ovat ilmeisesti vain salahelinää, kun kirkonmiehet ovat siunaamassa milloin mitäkin sotia ja lähettävät vielä sotilaspastoreita taistelumoraalia ylläpitämään.

#5 
John Lennon – Imagine

Video ei ole enää saatavilla

“Imagine there’s no heaven
It’s easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people living for today”

Imagine on koskettavampi kappale kuin yksikään The Beatlesin levytys. Se on mahtavan naiivi ja suora kappale, joka ei yritä piilotella sanomaansa metafora-viidakkoon. Vaikka kappale ei kerro yksinomaan uskonnosta, juuri sen alku (”Imagine there’s no heaven”) herkistää kyynelkanavat. Joskus huutamista tehokkaampi tapa on kirjoittaa kaunis ja herkkä kappale.

Imagine on sanomaltaan sen verran radikaali, että sitä sensuroidaan vielä tänäkin päivänä.

“Imagine there’s no countries
It isn’t hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion too
Imagine all the people living life in peace

Juuri kappaleen ”and no religion too” -kohta on erityisen kivulias paikka. Lontoon olympialaisten yhteydessä se aiheutti polemiikkia Turkissa, ja kun Cee Lo Green esitti kappaleen suorassa tv-lähetyksessä toissavuoden vaihtuessa, muuttui säe muotoon ”all religion is true”.

Kommari-laulu tai ei, ovat kommarit (tai natsit) harrastelijoita, kun vertaa sitä sorron, murhaamisen, henkisen ja fyysisen väkivallan määrää, mitä uskontojen nimissä on harrastettu vuosituhansien ajan. Saman toki voi sanoa kansallisvaltioista ja juuri tästä Imaginessa puhutaan.

Mitä jos kappaleen mukaan elettäisiinkin tätä päivää, tehtäisiin tästä planeetasta parempi paikka elää, eikä haaveiltaisi paratiisista? Paratiisin voi tehdä myös maan päälle. Uskonnot eivät tätä edesauta. Sitä tekee sen sijaan esimerkiksi tiede, jonka rattaisiin kirkonmiehet tunkevat ristejä minkä ehtivät. Aina on kuitenkin toivoa siitä, että asiat menevät parempaan suuntaan. Pitää unelmoida ja uskoa parempaan huomiseen.

“
I’m a dreamer, but I’m not the only one
I hope some day you’ll join us
And the world will be as one”

Bad Religion Provissirockissa perjantaina 14.6.2013.

Will the real Great Britain please stand up?

”Union Jack and Union Jill
Back up and down the same old hill
Sell the flag to the youths
But who swallows the bill”

1990-luvulla elettiin Cool Britannia -buumia ja saarivaltiossa isänmaallisuus kupli yli äyräiden. Säälittävin hahmo tässä näytelmässä oli Union Jack -kitarastaan tuttu Noel Gallagher, joka kaveerasi kokkelipäissään Tony Blairin kanssa Downing Street kympillä. Retardi-veli sen sijaan osoitti harvinaista pelisilmää jäämällä pirkeistä pois, sillä seuraava vuosituhat toi krapulan viimeistään ensimmäisten pommien paukkuessa Bagdadissa.

”Blairful of Thatcher
Stuck on the 45
The suits have changed
But the old ties survive
New Britannia cool
Who are you trying to fool?
Behind your fashion-tashion
I see nothing at all”

Toisaalta jonkinlaista harhaista krapulaa Yhdistynyt kuningaskunta on potenut jo yli puoli vuosisataa. Tämä entinen teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta näkee peilissä jotain ihan muuta kuin nykyisen todellisuuden. Niinpä siihen suhtaudutaan kuin kekkereillä uhoavaan jurriseen uunoon, jonka kengänpohjasta roikkuu pitkä vessapeperinpala. Pitäisikö sille sanoa jotain vai antaa olla? Sanoa vaikka, että olisi aika katsoa eteenpäin.

”So will the real, the real Great Britan
Step forward
This is the national identity parade
Shoegazer nation forever looking
Backwards
Time to reject the sixties charade”

Iso-Britannia haluaa nähdä itsensä modernina, rikkaana maailmanmahtina. Tosiasiassa se on persaukinen jenkkilän apupoika, jonka infrastruktuuri sekä luokkayhteiskunta ovat vieläkin viktoriaanisella ajalla. Jos synnyt rikkaaseen perheeseen ja osaat puhua oikeaa murretta, hyvä, jos et, paskempi juttu.

”Care for the commodity
Cuts the nation into three
Rich pickings for the first
Bottom third you never see
While middle England keeps swinging it’s
Loyalty
No concern for the future
Just with dead royalty”

Jotain tämän maan tilanteesta kertoo se, että mikään ei ole muuttunut. Oli vallan kahvassa sitten Thatcher, biisin julkaisun aikaan Blair tai nyt Cameron, julkista sektoria romutetaan taas kerran puskutraktorilla, mutta ydinpelotteesta ja monarkiasta pidetään kiinni, maksoi mitä maksoi. Olympialaiset 14 miljardia? Onnistuu! Millennium Dome vajaalla miljardilla? Totta kai! 25 milljardia sotiin Irakissa ja Afganistanissa? Tottahan toki! Lisää rahaa koulutukseen? Ei vitussa!

”Not enough schools
Not enough homes
Just phony care in his millennium dome
More prime cuts than beef on the bone”

Johtuneeko se sitten mahtavasta Provinssirockin keikasta vuonna 2000, poliittisesta suuntautumisestani, Euroopan talous-kohmelosta tai kappaleen erinomaisuudesta, mutta allekirjoittaneesta Real Great Britain ei ole vanhentunut päivääkään. Se on kaunis muistutus siitä, kuinka hyvää ja raikasta poliittinen musiikki voi parhaimmillaan olla.

Video ei ole enää saatavilla

Kashmir luottaa mustaan.

Nirvanana aloittanut ja Led Zeppelinin biisistä sittemmin nimensä napannut Kashmir on veivannut indierockiaan jo parisenkymmentä vuotta. Vaikka maailmanvalloitus jäi kesken ja keulakuva yritti loikata Pink Floydin riveihin, tanskalaisbändi nauttii vielä nykyäänkin vankkaa suosiota. Parissa vuosikymmenessä ihminen muuttuu, mistä tulikin kantava teema tähän lähes nelikymppisten juttutuokioon.

Ensikosketukseni bändiinne oli mahtavan poukkoileva, kokeellinen Art of Me -kappale. Uusin levynne kuulostaa puolestaan lähinnä hautajaismusiikilta.

”Hautajaismusiikkia, hah! Kuten kaikki elämässä, tämä on ollut matka. Olin Travelequeta tehdessäni 16–17-vuotias. Silloin meillä ei ollut mitään sääntöjä, teimme kokeellista musiikkia ja yritimme sulloa kaikkia tyylilajeja samaan kappaleeseen. Jatkoimme kokeilemista niin kauan, että saimme biisin toimimaan. Se oli hyvä asia bändillemme; harjoittelimme paljon eri tyylilajeja, mikä kehitti meitä. Teimme monimutkaista musiikkia, inspiroiduimme muista bändeistä, ja tämä loi pohjan musiikillemme. Nyt olen 37-vuotias ja pidän itse asiassa uuttakin levyämme varsin kokeellisena.”

Video ei ole enää saatavilla

Ymmärrän. Ku löysin Kashmirin, polttelin pilveä Prahassa. Nyt olen 37-vuotias ja minulla on kaksi lasta. Elämä on nykyään varsin erilaista.

”Olemme olleet aika samanlaisissa elämäntilanteissa. Pidän kuitenkin edelleen vanhoista suosikeistani. Kun laitan Nirvanan levyn soimaan, se vie edelleen jalat alta. Rakastan edelleen The Curea. Heidän musiikkinsa inspiroi minua yhä. Me haluamme kuitenkin muuttua, ja musiikki muuttuu siinä samalla.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ensimmäinen kappale, josta muistat pitäneesi?

”Onpa vaikea, hah! Vanhemmillani oli Abban albumi, ja siitä varsinkin Dancing Queen oli suosikkini. Rakastan popmusiikkia. Pidin myös Gasolin’-yhtyeestä, kun he olivat suosittuja Tanskassa.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä bändi on yliarvostettu, mikä aliarvostettu?

”Mikä oli se bändi, jossa oli Tommy Lee?”

Mötley Crüe.

”Juu, Mötley Crue on todella yliarvostettu, hah! Ja Guns N’ Roses. Grandaddy on vähän aliarvostettu, tiedätkö bändin?”

Video ei ole enää saatavilla

Juu, hieno bändi kieltämättä.

”Heidän kappaleensa ovat simppeleitä ja hyvin sävellettyjä. Myös Wilco on aliarvostettu.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Tosi vaikea kysymys. Kuuntelin The Curea jatkuvasti teininä. Varsinkin The Head on the Doorin Close to Me –kappaletta. Se on yksinkertainen ja nerokas. The Cure on tehnyt hyvin erilaisia kappaleita ja hämmästyttää minua edelleen. Haluan edelleen kuunnella heidän tuotantoaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Laulajanne Kasper jätti aikoinaan bändin kesken levynteon ja yritti liittyä Pink Floydin riveihin. Kuinka se on vaikuttanut bändiinne ja suhteisiinne?

”Kyllähän se vaikutti. Olemme kaikki kuitenkin suuria Pink Floyd -faneja. Kyseessä oli sellainen kerran elämässä -tilaisuus. Hän olisi päässyt soittamaan Roger Watersin sooloja. Olemme puhuneet asiasta useasti jälkikäteen. Onneksi Kasper ei saanut paikkaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, kun olet todella, todella humalassa?

”Mikä se Charlie’s Angels -kappale olikaan… Destiny’s Childilta? Independent Women! Sitä on vain pakko rakastaa! Toinen kappale olisi [Britney Spearsin] …Baby One More Time. Se on käsittämättömän hyvä kappale. Se on hyvin tehty ja tuotettu. Olen hulluna popmusiikkiin!”

Video ei ole enää saatavilla

Kashmir Tavastian Kesäklubilla perjantaina 3.5.2013. Dj:t Erkko ja Harvest. Liput 22 €.

Video ei ole enää saatavilla

Tornion lahja Suomelle aloitti melkein kolmekymmentä vuotta sitten vihaisella hardcore-punkilla, mutta on lipsunut sittemmin osaksi keskiolutkuppiloiden jukeboksien leijonakoru-soittolistoja. Kaappikello on tikittänyt, tukka lähtenyt, keskivartalo alkanut hyllyä ja itusalaatti vaihtunut sisäfilepihviksi. Siksi pyysimme bändin kitaristia Timo ”Loose” Rasiota luomaan soittolistan entisille punkkareille.

1. Terveet Kädet – Vapaa Pohjola

”Vaikka joitain alkupään räimeorkestereita Suomesta, Jenkeistä ja Briteistä oltiin jo kuunneltu jonkin aikaa, niin mulle punk alkoi 1970-luvun loppupuolella, kun kuulin Torniossa Ruotsin radiosta Terveitten käsien Vapaa Pohjola -kappaleen. Läjästä tuli välittömästi esikuva, ja mikä hienointa, sain Äijälän veljesten kautta kiertoteitse opastusta tutustumisen arvoisiin bändeihin. Ja TK:n ukot oli perkele samasta kylästä kotoisin.”

Video ei ole enää saatavilla

2. The Stooges – I Wanna Be Your Dog

”Ylivoimaisesti vaikuttavin punk-bändi! Ei niin poliittinen kuin aikalaisensa, mutta kuten tiedetään turhautuneisuus ja varsinkin rakkaus tappaa, luultavasti nopeammin ja varmemmin kuin valtiovalta. Ron Ashetonin mukaan paras rakkauslaulu koskaan. Vaikea olla eri mieltä, kun biisin nimikin on mitä on.”

Video ei ole enää saatavilla

3. The Sex Pistols – God Save the Queen

”Vaikea ohittaa ensimmäistä tehtailtua punk-osaston poikabändiä. Maailma oli hiukka herkkähipiäisempi tuohon aikaan, varsinkin Englanti ja aateliset. Kaikista kahnauksista päätellen Rotten ja kumppanit osuivat muutamaankin hermoon.”

Video ei ole enää saatavilla

4. The Dead Kennedys – Chemical Warfare

”Kun Ramonesin surffauspop alkoi väsyttää, löytyi hämmentävän kuuloinen ryhmä länsirannikolta. Siinä missä Stooges groovasi komeasti, Dead Kennedys vyöryi äärimmäisen tiukasti todella upeilla synkillä riffeillään, ja sitä yhteiskuntakriittistä sanomaa Jellon jumalaisella äänellä. Biafra oli oikeassa silloinkin, ja onko mikään muuttunut?”

Video ei ole enää saatavilla

5. Stray Cats – Runaway Boys

”Tästä lensin perseelleni täysin. Överitötterötukat ja mikä biisi! Ongelma oli, että punkkarina en voinut kuunnella bändiä kuin suljettujen ovien takana. Melkein kaikkea muuta sai kuunnella mutta ei fiftarikamaa. Musiikilliset crossoverit tulivat pikkasen myöhemmin.”

Video ei ole enää saatavilla

6. Alan Vega – Viet Vet

”Luokkaretkellä (1981) Torniosta Tampereelle bussissa oli vain yksi äänite, jolla oli kaksi biisiä: Vegan Viet Vet ja Kraftwerkin Trans Europe Express. Niitä soitatettiin looppina tunnista toiseen. Matkustimme yötä vasten, ja kuljettaja yritti itsemurhaa muistaakseni jo ennen Jyväskylää…”

Video ei ole enää saatavilla

7. The Jam – Ghosts

”Kaikkien brittirähinäpunkorkesterien seassa kahlanneet, ehkä vähän selkeämmät ja melodisemmat Buzzcocks ja The Damned kuulostivat jotenkin mielenkiintoisimmilta. Uuden aallon ryhmistä yksi parhaista oli The Jam. Tuutulaulumaisessa biisissä takerruin sanoitukseen, pitäisköhän tehdä jotain…”

Video ei ole enää saatavilla

8. Patti Smith – Piss Factory

”Kaikilla on siis toivoa. Ehkä joillakin sitä vain on enemmän. Patti on kyllä nero ja kaikin puolin kaunis ihminen. Lukekaa jotain, käykää jossain ja ennen kaikkea katsokaa ympärillenne.”

Video ei ole enää saatavilla

9. The National – Racing Like a Pro

”Loikkaus kauas eteenpäin, kun meuhkaaminen tuntuu niin eiliseltä. Kaikesta pehmeydestä huolimatta mieleen purjehtii tietysti Joy Division. Brilliant!”

Video ei ole enää saatavilla

10. John Cage – 4’33

”En ole täysin varma, mitä tällä sävellyksellä on haettu, mutta tämän täytyy olla suurin punk-kappale koskaan! Äärettömän pysäyttävä sävellys. Pistää kyllä kelaamaan. Tulee mieleen Warholin järjestämä kiusallinen kuvaustuokio.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuuntele soittolista tästä.

The Raveonettes: Sune Rose Wagner ja Sharin Foo.

Tanskalainen surfrockia veivaava synkistelijäkaksikko The Raveonettes saapuu ensimmäiselle klubikeikalleen Helsinkiin. Koska halusimme keskittyä olennaiseen, ohitimme kysymykset bändin kymmenvuotisesta historiasta ja uusimmasta levystä. Kitaristi-laulaja Sune ei tosin halunnut vastata kaikkiin kysymyksiin ja osaa hän piti vain tyhminä, mutta tv-sarjoista pääsimme sentään puhumaan. Kenestä tv-kokista Sune pitää? Mihin tv-sarjaan hän suhtautuu pakkomielteisesti ja mikä sarja on inspiroinut bändiä koko uran ajan? Se kaikki selviää alta.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

“Buddy Hollyn Everyday. Rakastan sen yksinkertaisuutta, melodiaa ja sanoituksia. Kaikki siinä kappaleessa on fantastista ja piristävää.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

“Joskus et voi valita, vaan asiat vain tapahtuvat. Kokeilin nuorena monia eri asioita, mutta päädyin kirjoittamaan lauluja. Se ei ollut minun valintani. “

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

“Jotain, johon liittyy ruoka ja viini.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana? Mikä tekee siitä niin erityisen?

“The Ronettesin Be My Baby. Yksi parhaista kappaleista koskaan, itse asiassa täydelllinen kappale. Siinä on kaikkea: draamaa, dynamiikkaa, melodia ja mieletön laulaja. Puhdasta täydellisyyttä.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“En.”

Mitä laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

“The Rolling Stonesin Gimme Shelter -kappaleen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä toivot dj:ltä ollessasi hyvin, hyvin humalassa?

“Kanye Westin Welcome To Heartbreakia.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä artistia tai yhtyettä suosittelisit uudelle tuttavuudelle?

“Suicidea.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

“Smooth jazz.”

Suosikkitapasi tuhlata aikaa?

“Teen sitä juuri nyt.”

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja, mitkä yliarvostettuja?

“Jody Reynolds on aliarvostettua, Arctic Monkeys yliarvostettua.”

Video ei ole enää saatavilla

Siinä missä osa kappaleistanne on melodioiden osalta täynnä kauneutta ja toivoa, itse sanoituksissa käsitellään kaikkea itsemurhista raiskauksiin. Kuinka tietoisesti rakennatte kappaleet tällaisten ääripäiden ympärille?

“En mieti sitä paljon, mutta onhan se hyvä kontrasti. Olen ollut siitä tietoinen useasti.”

Mikä on kaunein asia maailmassa?

“P40 Warhawk –lentokone.”

Kolme asiaa, jotka inspiroivat sinua juuri nyt?

“Los Angeles, toisen maailmansodan slangi ja Mario Batali.”

Kenen lauluääni saa ihosi kananlihalle?

“Aaliyahin.”

Video ei ole enää saatavilla

Kohteliaisuus, jonka haluaisit kuulla musiikistasi?

“Voin kuolla nyt.”

Esiinnyt Klovni-elokuvassa. Tanskalaisilla on aika uniikki huumorintaju. Näkyykö se teidän musiikissanne jotenkin?

“Ei oikeastaan, mutta suhtaudun Klovni-sarjaan pakkomielteisesti ja tulen aina suhtautumaan!”

Video ei ole enää saatavilla

Onko joku kappaleistanne saanut inspiraationsa Twin Peaksista?

“Lähes jokainen. Twin Peaks on paras tv-sarja koskaan.”

Video ei ole enää saatavilla

The Raveonettes ja Black Lizard Helsingin Tavastialla torstaina 7.3.2013. Liput keikalle 24 euroa.

Lou Barlow’n mielestä Dinosaur Jr:n musiikki on makeaa ja siinä on isoja sattumia.

Dinosaur Jr. on ollut vahva vaikuttaja 1990-luvun musiikkivirtauksissa aina grungesta shoegazingiin. Vaikka menestystä on tullut, Lou Barlow on edelleen läjä vettä, typpeä ja hiiltä, joka valehtelee musiikkimaustaan vaikuttaakseen viileämmältä kuin onkaan, soittaa lapsilleen ikisuosikkiaan Abbaa ja jaksaa hämmentyä suosiostaan. Lou tietää, että tämä kaikki on vain epätodennäköisten yhteensattumien summaa ja toisessa rinnakkaistodellisuudessa hänestä olisi voinut tulla sairaanhoitaja.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

“The Beatlesin I Feel Fine.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

“Sattuma. Löysin hc-punkin ja ymmärsin, että kuka tahansa voi oppia soittamaan. Sitten perustimme J Mascisin kanssa Deep Wound -hardcorepunk-bändin.”

Video ei ole enää saatavilla

Oliko jotain tiettyjä hardcore-bändejä, joista pidit?

“Niitä oli paljon: D.O.A., Minor Threat, Black Flag, Meat Puppets…”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

“Sairaanhoitaja.”

Miksi juuri sairaanhoitaja?

“Koska en ole tarpeeksi älykäs lääkäriksi, hah! Siinä ammatissa voi oikeasti auttaa ihmisiä.”

Ikimuistoisin hetki urallasi?

“Eilisilta, heh heh! Soitimme Lontoossa täydelle salille. Kun aloitin nuorena soittamisen, Lontoo vaikutti kaukaiselta ja mystiseltä paikalta. Sinänsä Lontoossa ei ole mitään ihmeellistä. Jotenkin sitä kautta kuitenkin konkretisoitui, kuinka paljon olen saavuttanut ja kuinka epätodennäköinen urani on ollut.”

Yleensä bändien comeback-levyt pitkän tauon jälkeen eivät ole kummoisia, mutta te onnistuitte Beyondilla. Miksi?

“Kun aloimme tehdä uutta materiaalia, emme muuttaneet mitään. Käytimme samaa kaavaa, jonka keksimme 1980-luvulla. Minun bassoni yhdessä Murphin rumpujen kanssa ja siihen yhdistettynä J Mascisin ainutlaatuinen ääni. Se vain tapahtui luonnollisesti. Meillä on ihan oma soundimme, ja olemme siinä mielessä onnekkaita. Meitä on vaikea kopioida ja meidän on vaikea kopioida muita. Yleensä suuretkin bändit, kuten The Rolling Stones, imitoivat muita bändejä ja luovat näistä vaikutteista oman juttunsa. He eivät ole kuitenkaan mitenkään ainutlaatuisia. En sinänsä vertaa meitä Ramonesiin, mutta jokaisen Ramonesin levyn tunnistaa heti Ramonesiksi ja sama on meidän bändimme kanssa.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos Dinosaur Jr olisi jäätelö, minkälainen jäätelö se olisi?

“Jotain, jossa on suklaata maapähkinöiden kanssa… maapähkinävoita, ei ainakaan vaniljaa. Se olisi aika makeaa ja siinä olisi isoja sattumia.”

Mitä pidät shoegazing-musiikista?

“Rakastan sitä! 1990-luvulla kuuntelin monia shoegaze-bändejä, kuten Rideä ja Slowdivea.”

Video ei ole enää saatavilla

Ovatko shoegazing-bändit ottaneet mielestäsi vaikutteita teidän musiikistanne?

“Kyllä, olen jutellut monen bändin jäsenien kanssa. Esimerkiksi My Bloody Valentine muutti ensilevynsä jälkeen soundiaan kuultuaan bändiämme. Myös Cocteau Twins muutti tyyliään raskaammaksi ja säröisemmäksi sen jälkeen, kun he olivat kuulleet musiikkiamme.”

Video ei ole enää saatavilla

Keskityit Dinosaur Jr:sta lähdettyäsi Sebadohiin. Mikä on Sebadohin perintö musiikkimaailmalle?

“Emme ole olleet Sebadohin kanssa yhtä onnekkaita kuin olen ollut Dinosaur Jr:n kanssa. Sebadohissa olemme monesti vaihtaneet tyyliä ja jäseniä. Kyse on enemmän filosofiasta kuin musiikista; Sebadohissa kaikki ovat tasa-arvoisia. Uskon, että olemme inspiroineet muita tekemään musiikkia. Meiltä on tulossa uusi levy tänä vuonna.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana? Mikä tekee siitä niin erityisen?

“Abban Dancing Queeniä. Suhtauduin siihen pakkomielteisesti nuorena. Soitan sitä vieläkin itselleni ja lapsilleni.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“Kyllä. Kun minulta kysytään bändeistä, joista pidän, saatan mainita bändin, jonka biisejä olen kuullut vain pari. Näin annan vaikutelman, että pysyn ajan hermoilla uusien bändien osalta. Ne eivät kuitenkaan ole bändejä, joiden t-paitoja pitäisin. Se onkin hyvä testi, pidätkö oikeasti bändistä vai et.”

Minkä kappaleen laulaisit todennäköisimmin karaokebaarissa?

“Olen löytänyt joistain karaoke-paikoista omia kappaleitani, joten niitä tietysti. Olen myös laulanut Britney Spearsin Hit Me Baby One More Timen monta kertaa. Ja Foreigneria.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja?

“Vaikea sanoa. Yleensä nykybändit, joista pidän, ovat jo arvostettuja. Ne bändit, jotka tekevät hyvää musiikkia, saavat kyllä arvostusta lopulta, vaikkeivät hirveän suuriksi kasvaisikaan. Joitain 1960-luvun bändejä tulee kyllä mieleen, kuten The Music Machine, josta pidän paljon. Mielestäni se on erittäin aliarvostettu.”

Video ei ole enää saatavilla

Entä yliarvostettuja?

“Olen pitänyt monia bändejä, kuten Pixiesiä, yliarvostettuina, mutta ymmärtänyt myöhemmin, miksi ihmiset pitävät heistä. He ovat hyviä esiintyjiä ja tekevät musiikkia, joka puhuttelee monia. Olen myös pitänyt Radiohedia yliarvostettuna, mutta sitten kuulin heidän musiikkiaan radiosta ja se oli todella kaunista.”

Video ei ole enää saatavilla

Voisiko Pixiesin kohdalla kyseessä olla kateus?

“Kyllä siinä on kateutta… vähän. Moni pitää jotain bändejä yliarvostettuina, koska kadehtii niitä. Aloin ymmärtää Pixiesin vahvuuksia, kun Frank Black tuli kanssamme lavalle. Hänellä on mahtava ääni. Ymmärsin, kuinka heidän musiikkinsa oli vaikuttavampaa ja helpommin lähestyttävämpää kuin Dinosaur Jr.:n musiikki.”

Video ei ole enää saatavilla

Dinosaur Jr. Tampereen Klubilla 24. helmikuuta ja Helsingin Tavastia-klubilla 25. helmikuuta. (USA). Tampereella lämmittelijänä Sokea piste ja Helsingissä Hero Dishonest.

The Dandy Warhols ei arvosta herska-amatöörejä.

Heroiini, tuo vanha kunnon yskänlääke, morfiinin ja kodeiinin rakkaudeton kristallinvalkoinen jälkeläinen, on varsin myyttisessä asemassa rock-musiikissa. Millään muulla päihteellä ei ole sankarihuumeen kaltaista mainetta. Siinä missä presidenttikin voi pössytellä nuoruudessaan, opiskelija napata E:tä reiveissä tai pankkiiri imaista kokkelia yökerhon vessassa, harva menee niin pitkälle, että käärii hihansa ja lamauttaa keskushermostonsa piikin avulla. Kyseessä on kalmankalpea kuninkuuslaji.

Mutta juuri 1990-luvulla muusikkopiireissä koomattiin mustuaiset nuppineuloina. Tätä Bayerin rekisteröimää tuotemerkkiä käytettiin hyvinkin avoimesti (Primal Scream), osalla bänditoimintakin jäi sivualalle (Elastica), monen kuolemassa se oli vahvasti osallisena (Kurt Cobain) tai varsinainen syy (Kristen Pfaff/Hole). Alice in Chainsin Layne Staley sentään sinnitteli tälle vuosituhannelle, kunnes diamorfiini vei mennessään.

Näinpä 1990-luvulla moni bändi tunsi tarvetta tehdä puolisynteettisestä opioidista kappaleen, mutta kaikista maailman heroiinibiiseistä juuri The Dandy Warholsin Not If You Were The Last Junkie On Earth eroaa joukosta röyhkeydelllään. Sen sijaan, että laulaja Courtney Taylor-Taylor olisi lähtenyt mystifioimaan ainetta, saarnaamaan, tilittämään kokemuksiaan kärsivänä taiteilijana tai surrut manalaan neulan kautta haihtuneita, hän karnevalisoi koko aiheen. Koko kappaleen sanoman voi tiivistää toteamukseen “vitun amatöörit”.

The Dandy Warhols ei todellakaan ollut mikään streittari-bändi, mutta päihteiden käyttö pysyi kontrollissa. Näinpä Not If You Were The Last Junkie On Earth on nännännää lällällää -kappale niille, joilta homma lähti käsistä.

“Heroin is so passe, hey
Herion is so passe, hey, hey
Aaaah
So passe nowadays
You never thought you’d get addicted, just be cooler in an obvious way”

Erityisen röyhkeäksi irvailun tekee, että pilkka osui kivuliaan lähelle. The Dandy Warholsin kanssa läheisissä tekemisissä olleella The Brian Jonestown Massacrella homma ei pysynyt lapasessa. Erityisen henkilökohtaisesti kappaleen otti bändin moniongelmainen johtohahmo Anton Newcombe, jolla levyntekokin luisui jatkuvaksi tikkaamiseksi. Läppä ei naurattanut, vaan Newcombe otti sen henkilökohtaisena vittuiluna ja tästä sisuuntuneena bändi teki biisin Not If You Were the Last Dandy on Earth.

Välit taantuivat mutapainiksi, mutta olihan se ironista, että Massacren kundit Not If You Were The Last Junkie On Earth -videon kuvauksista poistuessaan soittivat kappaletta autossaan ja vetivät kamaa siinä samalla. Brian Jonestown Massacaren lisäksi biisi oli omistettu Courtneyn edelliselle tyttöystävälle, josta oli tullut heroiiniaddikti. Sanoituksia kuunnellessa jääkin miettimään, kuinka paljon Courteyn kontolla on naisen luisuminen narkkariksi:

”In a way, I can’t help but feel responsible
I always knew that you were insane”

Bändin filosofian huumeista voineekin kiteyttää siihen, että käyttö on ihan jees – mutta siis vähän noloa jäädä koukkuun. Varsinkin, jos kyseinen päihde ei ole enää muodissa. Herttaista!

Oli The Dandy Warholsista mitä mieltä tahansa, kappale on mitä mainion ja vielä säväyttävämpi on muotikuvaaja David LaChapellen ohjaama musiikkivideo. Siinä karnevalisoitu aihe puhkeaa täyteen kukintoon, kun bändi soittaa vaaleanpunaista taustaa vasten kasarihenkisessä tv-visailussa, joka vilisee oksentelevia pellejä, hautoja, palavia autoja ja tanssivia huumeneuloja.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Brian Jonestown Massacren Not If You Were the Last Dandy on Earth.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus II!

Blurin näkemys heroiinista.

Video ei ole enää saatavilla

Jason Pierce saa räntäsateen näyttämään galaksien rakastelulta.

Nuorgamin levyjoulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat kolmea vuoden 2012 albumia ja halutessaan yhtä ep:tä, kokoelmaa tai reissueta. Vuorossa Kari Koivistoinen.

The Shins – Port of Morrow

Valittaessa bändiä, joka tekee täydellistä musiikkia, The Shins huopaa kärkikahinoihin vaivattoman oloisesti. James Mercerin iloisen diktatuurin alla on syntynyt jo neljä erinomaista albumia, jotka saavat halaamaan tyynyä. Port of Morrow ei ole edes bändin paras, mutta se hypnotisoi kyynisen punkkarinkin juoksentelemaan kedolla päivänkakkarat hampaissaan. Levy on epätodellisen koskettava ja tällä kertaa jopa yllättävän lähestyttävä, vaikka jälkimmäinen tosiasia saattaakin joitain puristeja skreboista hangata. Ihan sama. The Shinsin arvostelu on kuin väittäisi taivasta liian siniseksi.

Video ei ole enää saatavilla

Spiritualized – Sweet Heart Sweet Light

Suuruudenhulluus on aina riski. Se saa artistin näyttämään joko säälittävältä kylähullulta, suhteellisuudentajunsa menettäneeltä miljonääriltä tai rohkealta visionääriltä. Kun tämän asenteen sulattaa levymuotoon, saattaa itsekritiikin täysin menettänyt artisti rakastua omaan kakkapökäleeseensä ja tuloksena puristuu The 2nd Law. Tai sitten pompöösit jouset, ylipitkät kappaleet, typerät sanoitukset ja oman persoonan (pippelin) tutkistelut voivat toimia maailmanpyöränä, joka saa sydämen puristumaan kasaan ja räntäsateen näyttämään galaksien rakastelulta, jota halkoo yksisarvisella ratsastava Jeesus. Huh?

Video ei ole enää saatavilla

Django Django – s/t

On harvoin hyvä merkki, jos joutuu miettimään, kuinka tosissaan bändi on tekemisiensä suhteen. Django Django on yrittänyt parhaansa ollakseen helppo maali. Kyseessä on kasa ärsyttäviä taidekoulurunkkareita, jotka käyttävät kookospähkinöitä soittimina, pukeutuvat livenä mm. safari- ja lentäjä-asuihin ja koristelevat lavaa palmunlehdillä. Mutta minkäs teet, kun ryhmän debyytti on hysteerinen, tarttuva hyvänolon trippi maailmaan, jossa musiikkigenret on julistettu tarpeettomaksi. Se laskeutuu preerialle auringonlaskun aikaan kuin diskovaloihin kietaistu, pillastunut marakatti. Tämä ei ole ihmisen synnyttämää musiikkia. Täysin hoopo Wor pakottaa tanssilattialle ja kiertoradalla pörisevää Hail Boppia on pakko rakastaa. Onko tämä kultti ja jos on, miten siihen pääsee mukaan?

Video ei ole enää saatavilla

Rancid, asiaankuuluvasti mustavalkoisena.

Tutustuin skedepunkiin varsin myöhään, toisin kuin coolit kaverini. Green Day iski Dookien myötä, The Offspring avautui Smash-albumin avulla ja pikkusiskolta lainaamani …And Out Come the Wolves sai minut rakastumaan Rancidiin. Näinpä olin missannut The Offspringin Lepakon-keikan, ja Rancidkin oli kuulemma vain Operation Ivyn paska versio. Mutta väliäkö tuolla, kapinoivan keskiluokkaisen kakaran oli helppo hoilata kännissä Time Bombia.

”Black coat, white shoes, black hat, Cadillac
We are building a time bomb”

Myöhemmin sitten selvisi, että Lars ja Tim raakkuivat mikkiin ihan jotain muuta:

”Black coat, white shoes, black hat, Cadillac
The boy’s a time bomb”

Punk-bändiksi Rancid ei ole koskaan ollut kovin poliittinen, eikä tässäkään kappaleessa voitu pahoin muovilelujen keskellä. Nenä on juuri ja juuri viemärikannen yläpuolella, eikä käytöstä sanele nahkaan sidottu kirja vaan selviytymisvaisto.

”Like a cat 15 years old take him to the youth authority home
First thing you learn is that you got to make it
In this world alone”

Bändi on ammentanut nuhruisten asfalttiyhteisöjen elämästä vuodesta toiseen, ja onhan kundeilla siitä ihan omakohtaistakin kokemusta. Matt Freeman kyllästyi katsomaan kadulla asuneen Armstrongin hukkumista pulloon, ja ratkaisuksi perustettiin Rancid.

Time Bomb on bändin monen muun kappaleen tapaan sen verran loppuun asti tuotettu ja tehokas, ettei siitä voisi jättää mitään pois. Esimerkkinä vaikka erittäin tunnistettava neljän sekunnin alku kitarariffeineen, jossa Brett Reed paukuttaa kaksin käsin kannujensa peltejä ja naps, saman tien kappale alkaa nakuttaa tasaiseen tahtiinsa kuulija mukanaan. Kipakka tanssittaja pistää kaljat läikkymään hetken, kunnes törmää minimalistiseen kitarasooloon. Kokonaisuuden kruunaa The Slackersissä vaikuttavan Vic Ruggieron urkutyöskentely, jota ilman teos jäisi mehukatti-purkin pohjien päähän loistavasta.

Aiheensa lisäksi Time Bombissa on paljon muitakin Rancidin tavaramerkkejä, kuten kappaletta hyppyyttävä, poukkoileva basso-kuvio sekä katukollien Armstrongin ja Frederiksenin sähisemä kertosäe. Vaikka bändi on imenyt äidinmaitonsa amerikkalaisesta punkista, suurimmat keesipäiden fanituksen kohteet löytyvät 1970-luvun Englannista. Pyörivien mustien kiekkojen keskustoja ovat koristaneet ainakin kirjainyhdistelmät The Clash, UK Subs ja The Specials. Ska-vaikutteista huolimatta nelikko jätti torvet muille bändeille, keskittyen karumpaan ja riisutumpaan riehumiseen.

Itse asiassa …And Out Come the Wolves on lähes täydellinen punk-levy. Maxwellmurdereineen ja rubysohoineen se on tarttuvien ja tehokkaiden biisien perhepakkaus, jossa ei ole lähdetty pujottelemaan yksittäisiä koukkuja, vaan troolaamaan tiheällä verkolla, kaikuluotain laulaen ja talismaanit kaulassa kolisten.

Rancid erosi aikalaisistaan monessa suhteessa. Se ei syyllistynyt keskenkasvuisiin sanoituksiin, eikä pukumiesten ilmestyessä kuvioihin hypännyt ensimmäiseen kahisevalla täytettyyn sänkyyn. Bändi ei myöskään kahlinnut musiikkiaan trendien orjana tiettyyn aikakauteen, vaan kappaleet kestävät kuuntelua vielä tänäkin päivänä. Vai miten on? Saisiko Pretty Flyn (for a White Guy) sinut riehaantumaan tanssilattialle vai nousisivatko polvet kohti kattoa mielummin Time Bombin tahdissa?

Video ei ole enää saatavilla

BONUS!

Rancidin Let’s Go -albumin Motorcycle Ride -kappale alkaa tismalleen samoilla säkeillä kuin Time Bomb.

”If you want to make the move
Then you better come in
It’s just the ability to reason
That wears so thin”

Video ei ole enää saatavilla

Dan Bejar. Valmiina tuhoamaan. Sinutkin.

Muun muassa The New Pornographersista ja Swan Lakesta tunnetun Dan Bejarin luotsaama Destroyer esiintyy sunnuntaina Tavastialla. Viime vuonna ilmestynyt Kaputt-albumi oli rohkea irtiotto kanadalaisyhtyeen vanhemmasta materiaalista ja sukellus 1980-luvun syövereihin.

Nuorgam sai selville, että Bejar on armoton Pete Doherty -fani, joka on enemmän kuin kiinnostunut laulamaan surullisen disco-biitin päälle.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

“Jos Disneyn kappaleita ei lasketa, niin The Beatlesin Twist and Shout.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

“Mitään muuta uravaihtoehtoa ei ilmaantunut. Valinta oli jo tehty puolestani, kun päädyin johtopäätökseen neljä vuotta sitten.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

“Valmentaisin näyttelijöitä.”

Jos Destroyer olisi jäätelö, minkälainen jäätelö olisi kyseessä?

“Kookosjäätelö.”

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja, mitkä yliarvostettuja?

“Rock*A*Teens taisi olla paras 1990-luvun amerikkalainen rock-bändi. Mitä tulee toiseen kysymykseen, lista on pitkä.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“Tervetuloa elämääni vuosina 1992–1995.”

Mitä laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

“Todennäköisesti The Pretendersin kappaleen.”

Video ei ole enää saatavilla

Kaputt-albumisi olisi loistava soundtrack 1980-luvun elokuvaan, jossa sataa koko ajan. Kuinka tietoisesti otat vaikutteita 1980-luvusta? Inspiroivatko jotkut sen ajan bändeistä sinua erityisesti?

“Hauskaa, että ilmaisit asian noin. En ajatellut tiettyä vuosikymmentä tehdessäni Kaputtia, vaan elokuvaa ja sadetta. Sinällään kaikki ratkaisut, joita tein levyyn liittyen, olivat hyvin tarkkoja ja tietoisia.

Olin erittäin inspiroitunut Roxy Musicin Avalonista sekä Talk Talkista ja David Sylvianista, jotka Avalonin innoittamina veivät hommaa pidemmälle, keskittymättä kuitenkaan levyn sarjakuvamaisiin sävyihin. Olen myös erittäin kiinnostunut laulamaan surullisen disco-biitin päälle.”

Mitä toivot dj:ltä ollessasi hyvin, hyvin humalassa?

“En ole koskaan pyytänyt kappaletta dj:ltä, mutta olen pyytänyt ystäviäni tiedustelemaan, löytyykö dj:ltä The Doorsia.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä artistia tai yhtyettä suosittelisit uudelle tuttavuudelle?

“Pitää aloittaa perusteista, joten suosittelisin The Beatlesia, The Rolling Stonesia ja Bob Dylania.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

“Omituista kyllä, pidän niistä lähes jokaisesta.”

Millä tavalla tuhlaat mieluiten aikaasi?

“Se on salaisuus.”

Video ei ole enää saatavilla

Kolme asiaa, jotka inspiroivat sinua tällä hetkellä?

“Juuri lukemani [Laszlo Krasnahorkain] Satantango-kirja sekä Satantango-elokuva, jonka katson pian. Lisäksi minua inspiroivat Josephine Fosterin Blood Rushing –levyn kappaleet.”

Video ei ole enää saatavilla

Onko olemassa bändiä, josta sinä pidät mutta jota muut yhtyeesi jäsenet eivät voi sietää?

“Kuuntelen kaikkea mihin Pete Doherty koskee. Kaikki eivät tätä keikkabussissa arvosta. Lisäksi ehkä jo aikaisemmin mainittu Jim Morrison…”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen lauluääni saa ihosi kananlihalle?

“Frank Sinatran.”

Kohteliaisuus, jonka haluaisit kuulla musiikistasi?

“Kuulostaa Frank Sinatralta!”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“Tunnen Edward Vesalan, Siinain, Esin, Demilichin, Demigodin…”

Video ei ole enää saatavilla

Esiinnyit viime vuonna Flow-festareilla. Kuinka keikka meni? Tutustuitko mielenkiintoisiin bändeihin tai ihmisiin?

“Kyseessä taisi olla suosikkini sen kesän festareistamme. Menin suureen pimeään telttaan, istuin säkkituolille ja kuuntelin bändiä, joka kuulosti suomalaiselta Sun Ralta.”

Video ei ole enää saatavilla

Olet varmasti tietoinen siitä, että uusin levysi on täydellistä musiikkia treffeille. Oletko onnekkaampi naisten suhteen tämän levyn myötä?

“Olen hämmästyttävän hyvä kirjoittamaan fiktioita, ehkä paras.”

Destroyer (CAN), Kari Tapiiri ja DJ:t Bobo Dylan & Nick Triani Tavastia-klubilla sunnuntaina 25. marraskuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Omar Rodríguez-López tuo kaikki sateenkaaren värit myös syysharmaaseen Helsinkiin.

Omar Rodríguez-López tunnetaan parhaiten maanisen progeyhtye The Mars Voltan ja paluukeikkoja tekevän post-hardcore-pumppu At the Drive-Inin kitaristina. Nuorgam tavoitti miehen Saksasta ja haastattelun aiheet poukkoilivat kuin miehen kappaleiden rakenne. Niinpä keskustelimme muun muassa hänen lapsuudestaan, puertoricolaisesta kulttuuritaustastaan, ystävyydestään John Fruscianten kanssa, virheistään tuottajana, punkin kuolemasta ja maailmasta ilman uskontoja.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Kuuntelin nuoruudessani salsaa. Black Flagin White Minority oli ensimmäinen englanninkielinen kappale, josta muistan pitäneeni. Siinä oli samanlaista intohimoa kuin salsassa. Lisäksi pidin The Beatlesista, jota isäni soitti.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

”Se vain tapahtui, en koskaan ajatellut sinä urana. Puertoricolaisessa kulttuurissa kaikki soittavat ja näin oli myös meidän perheessämme. Isälläni oli bändi ja koska pojat ottavat vaikutteita isiltään, niin minunkin piti perustaa bändi.”

Olet multi-instrumentalisti, kirjoitat kappaleita, tuotat, näyttelet ja ohjaat elokuvia. Mistä näistä ammateista nautit tällä hetkellä eniten ja miksi?

”Minulle tuo kaikki on vain itsensä ilmaisemista. En erottele niitä toisistaan. Vaikka osaan pariakin eri kieltä, eivät ne riitä itsensä ilmaisemiseen. Käytän tähän erilaisia työkaluja kuten rakkautta, ruuan laittoa, musiikkia ja niin edelleen.”

”Puertoricolainen kulttuuri kannustaa itsensä ilmaisemiseen ja antamiseen. Isä on esimerkiksi tehnyt kappaleita äidilleni ja minulle. Syyksi tähän ei tarvitse mitään erikoista kuten syntymäpäivä. Sitten kun isä sai ensimmäisen videokameransa, hän alkoi ilmaista itseään sen avulla.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämässäsi? Mikä tekee siitä erityisen?

”Vaikea kysymys. Varmaan Ray Barretton Vive y Vacilaa. Kappale kertoo siitä, kuinka aina on toivoa ja pahojen asioiden yli voi päästä huumorin avulla.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos Omar Alfredo Rodríguez-López olisi jäätelö, minkälainen jäätelö se olisi?

”Olisin sekoitus jäätelökioskin päivän jämistä, joita kukaan ei halunnut.”

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja, mitkä yliarvostettuja?

”Aliarvostettuja ovat kaikki ne ihmiset, jotka soittavat kunnon musiikkia. Nykyään ei oteta enää mitään riskejä, oli sitten kyseessä musiikki, elokuvat tai vaikka teatteri. Musiikkigaalassa kaikki ehdokkaat ovat sitä samaa homogeenista tavaraa, joka on tehty yhdessä sävellajissa ja tempossa. Sinänsä geneeriselle musiikillekin on paikkansa. Tarvitaan kuitenkin kaikkia sateenkaaren värejä, ei vain yhtä. Nyt kaikki vähänkin erilainen musiikki marginalisoituu.”

Minkä kappaleen laulaisit karaokessa?

”Orchestra Harlow:n ja Ismael Merandan esittämän Abran Pason.”

Video ei ole enää saatavilla

Olet tuottanut paljon musiikkia. Oletko tuottajana diktaattori vai vai yksi bändin jäsenistä?

”Olin ennen diktaattori, joka saneli hyvin tarkkaan miten asiat tehtiin ja päätin pienistäkin yksityiskohdista. Tuottajan pitäisi kuitenkin olla yhteistyökykyinen ja järjen ääni. Opettelen vielä tätä.”

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

”Se koko 1990-luvun juttu… mikä se olikaan… nu metal ja Limp Bizkit. Siinä ylistettiin paikkojen hajottamista, vihaa ja naisten hyväksikäyttöä. Musiikin pitäisi ylistää ajattelua, ei vihaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavalla tuhlaat mieluiten aikaasi?

”Ykkösenä tulee vaeltelu luonnossa, kakkosena ehdottomasti elokuvat.”

Minkälaista on työskennellä John Fruscianten kanssa? Voisi kuvitella, että hänellä on aika iso ego ja vaikea sanoa ei.

”Voisi kuvitella, että Johnin kaltaisella paljon saavuttaneella henkilöllä on iso ego, mutta hän on yksi lapsenomaisimpia henkilöitä joita tunnen. Toki hän on myös ystäväni ja sen takia Johnin kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Niin artistit toimivat, tekevät ystäviensä kanssa juttuja. Hengaamme paljon yhdessä, katsomme videoita, teemme ruokaa ja jossain vaiheessa saatamme vain tarttua esimerkiksi syntikkaan ja asioita alkaa tapahtua. Emme kuitenkaan etukäteen suunnittele tekevämme musiikkia yhdessä.”

Mitä toivot dj:ltä ollessasi hyvin, hyvin humalassa?

”Peter Gabrielin ja Kate Bushin Don’t Give Upin tai Kate Bushin Hounds of Loven.”

Video ei ole enää saatavilla

Kolme asiaa, jotka inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Eniten minua inspiroi perheeni, johon lasken myös ystäväni. Toisena tulee luonto ja kolmantena ihmisen tahto. Ihminen voi saavuttaa tahtoessaan paljon, hyvässä ja pahassa. On hienoa, kun näkee ihmisten nousevan tyranneja vastaan.”

Kenen lauluääni saa ihosi kananlihalle?

“Oum Kalthoumin, Celia Cruzin, Kate Bushin ja Billie Holidayn.”

Video ei ole enää saatavilla

Kohteliaisuus, jonka haluaisit kuulla musiikistasi?

”Suosikkejani ovat ne, kun ihmiset sanovat, että inspiroin heitä aloittamaan soittamisen tai biisien tekemisen. Tai kun he eivät pitäneet musiikistani ja se inspiroi tekemään musiikkia. Kyseessä on kuin luonnon kiertokulku. Ihminen kuolee ja maatuu, madot syövät ruumiin, lintu syö madon ja niin edelleen. Se inspiroi.”

Mitä mieltä olet progressivisesta musiikista genrenä?

”Proge? En tiedä. Progressiivinen on sinänsä sanana kiva; mennään eteenpäin. En ole puristi. Minua eivät genret kiinnostavat, pitää olla sävyjä. Mielenkiintoisimmat jutut syntyvät silloin, kun asioita sekoitetaan keskenään. Parhaat maistamani ruuat ovat sellaisia, joihin on yhdistetty yllättäviä aineksia. Queen sekoitti klassista musiikkia rockiin ja PiL yhdisti progeen punkkia. PiL on paljon mielenkiintoisempi kuin Sex Pistols. Pidän sekarotuisista pareista. Maailman ongelmat yleensä alkavat, kun pitää olla puhdas sitä tai puhdas tätä, kuten puhdas rotu, puhdas oppi ja niin edelleen. Haaveilen maailmasta ilman uskontoja.”

Kun otettiin politiikka puheeksi, niin jos Mitt Romney haluaisi käyttää kappalettasi kampanjassaan, sallisitko sen?

”En tietenkään. Mittillä ja hänen kamalalla porukallaan on kaikenlaisia ajatuksia, kuten että raiskattu ei tule raskaaksi tai että rikkaiden ei tarvitsisi maksaa veroja. Hänen kaltaisissaan ihmisissä on se hyvä puoli, että voit löytää omat arvosi heidän avullaan. Voit todeta, että olen tuota ja tuota asiaa vastaan.”

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

”Suosittelisin Kimbraa, joka on Uudesta-Seelannista.”

Video ei ole enää saatavilla

Cedric Bixler Zavala on sanonut uusimman The Mars Voltan levyn teeman olevan, että ’me kaikki olemme artisteja’. Mitä hän tarkoitti sillä ja miten minun pitäisi suhtautua tähän tietoon?

”Ai on sanonut näin… (hämmennystä)… minun mielipiteeni tähän on… sinänsä olen samaa mieltä. Sinun pitää harjoittaa jotain taitoa intohimoisesti kehittyäksesi siinä ja lopulta asiat joita teet ovat taidetta. Olit sitten kokki, käsittelet jalkapalloa taidokkaasti tai pelaat tennistä. Sen sijaan mitä helvettiä on korkeataide? Voin nähdä osan korkeataiteesta vastenmielisenä. Kuka muka tietää, mikä on paskaa ja mikä ei?”

Olet ollut useamman kerran Suomessa. Mitä kokemuksia sinulla on täältä?

”Minulla ei ole koskaan ylimääräistä aikaa, kun vierailen Skandinaviassa. Luonto on mieletön, festivaalialueen vieressä saattaa olla järvi.”

Olisiko mitenkään mahdollista, että At the Drive-In tulisi keikalle Suomeen?

”Olemme nyt heittäneet jonkin verran keikkoja bändin kanssa. Onhan se aina mahdollista, mutta ei meillä ole mitään sellaisia suunnitelmia tällä hetkellä.”

Mitä olet mieltä punkin tilasta tänä päivänä?

”Onko nykyään muka olemassa punkkia? Sitä eivät ole ainakaan bändit, joita näen festivaaleilla ja jota nämä bändit väittävät punkiksi. Nykyään punk on hiustyyli ja tapa pukeutua. Se on samaa paskaa toistettuna yhä uudestaan. Punkin pitäisi tarkoittaa muutosta. Minusta moderni punk on sitä, että tehdään itse läppärillä kotona poppia ilman levy-yhtiötä, käyttäen yksinkertaisia rumpubiittejä. Punk on asenne. Siinä ilmaistaan olemassa olevilla työkaluilla itseään.”

Omar Rodriguez Lopez Group (USA) ja Black Motor Tavastia-klubilla keskiviikkona 12. syyskuuta 2012.

Video ei ole enää saatavilla

The Vaccines.

The Vaccinesin post-punkilla marinoitu indierock loi esittäjilleen räjähtävän alun. Ennen ensimmäistäkään julkaistua singleä hype yhtyeen ympärillä oli niin kova, että Vaccines päätyi esiintymään Jools Holland Show’ssa. Esikoisalbumi What Did You Expect From The Vaccines? (2011) jatkoi menestystä ja karautti brittilistan neljänneksi.

The Vaccines kitaristi Freddie Cowan vastaili Nuorgamin kysymyksiin bändin tänään ilmestyvän kakkosalbumin Come of Agen julkaisun alla..

Olitte elokuussa Red Hot Chili Peppersin lämppärinä Tampereella. Miten keikka meni?

”Keikka oli hieno kokemus. Tämä oli toinen keikkamme Suomessa. Ensimmäinen keikka oli festareilla, jonka nimeä en muista. Olisi mahtavaa hengata Helsingissä. Olemme vain niin kiireisiä, etten tiedä, ehdimmekö tulla. Käyn keikkakiireiden takia nykyään kotona vain kääntymässä.”

Kyseessä taisi olla vuoden 2011 Provinssirock. Millainen kokemus se oli?

”Heittelimme backstagelle frisbeetä. Rumpalimme osui frisbeellä Hanoi Rocksin laulajaa päähän, hän kääntyi ja katsoi meitä pahasti. Bändin porukka oli kyllä kummallisen näköistä.”

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”The Beatlesin Lady Madonna. Minulla on siihen viha–rakkaus-suhde. Olin nuorena isäni luona viikonloput, koska vanhempani olivat eronneet. Kun isäni vei minua autolla kouluun, hän soitti kyseistä biisiä. Minä tietysti vihasin koulua.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

”Sain kitaran nuorena, ja se kiehtoi minua. En varsinaisesti pidä vieläkään muusikon uraa järkevänä valintana, enkä suosittelisi sitä pojalleni. En kuitenkaan osaa mitään muutakaan.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Uskon kohtaloon. Katsoisin, mitä tapahtuisi. Ammattiin pitää olla intohimoa. Ehkä olisin valokuvaaja, mutta en usko, että tulisin siinä ammatissa onnelliseksi.”

Jos The Vaccines olisi jäätelö, minkälainen jäätelö olisi kyseessä?

”Minttujäätelö, jossa on suklaapaloja. Sen olemassaolosta ei moni tiedä, mutta se on monien suosikki.”

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja, mitkä yliarvostettuja?

”The Horrors on aliarvostettu. He ansaitsisivat isomman yleisön (Freddien veli soittaa The Horrorsissa – toim. huom.). En tykkää puhua paskaa muista bändeistä, mutta en pidä Guns N’ Rosesista.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämässäsi?

”The Beach Boysin God Only Knows. Se on minulle aina ajankohtainen kappale. Se on vuodesta toiseen yhtä vaikuttava. Se tulee olemaan minulle aina tärkeä ja relevantti kappale.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko valehdellut musiikkimausta vaikuttaaksesi coolimmalta kuin olet?

”En muistaakseni. Pelkäisin, että jäisin siitä kiinni, enkä oikein usko, että sillä tavalla voi tehdä itsestään coolimpaa.”

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”En käy karaokessa kuin Japanissa. Siellä karaokeissa on aina meidän kappaleemme. Sen taustalle on tehty hauska video.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, jos olet hyvin, hyvin humalassa?

”Dr. Dren Xxplosivea.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on paras tapa tuhota baari?

”Kun alkuaikoina soitimme Skotlannissa, yleisö tuhosi baarin Wreckin’ Bar (Ra Ra Ra) -biisimme aikana todella usein.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

”1980-luvun hevi, kuten Guns’n’Roses tai Hanoi Rocks… tai älä laita Hanoi Rocksia, en tunne heidän musiikkiaan. Tehän Suomessa rakastatte heviä? Rakastan kyllä Black Sabbathia, mutta vihaan tukkametallia, sitä popmetallipaskaa. Siinä sovinistisessa musiikissa lauletaan nahkahousut jalassa epäolennaisista asioista, kuten rock-starana olemisesta. Parasta Nirvanassa oli, että se tappoi tämän genren.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä bändiä tai artistia suosittelisit ihmiselle, jonka olet juuri tavannut?

”Vähän riippuu siitä kuka on kyseessä. Ehkä amerikkalaista R. Stevie Moorea. Hän itse asiassa on mielestäni kaikkein aliarvostetuin artisti.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavalla tuhlaat mieluiten aikaasi?

”Katson läppäriltäni rtv-ohjelmia. Voisin katsoa brittikomedioita, kuten Mustaa kyytä, koko päivän. En tekisi sitä kotona, mutta kiertue-elämän vastapainona se toimii.”

Kenen lauluääni saa ihosi kananlihalle?

”Annie Lennoxilla on mieletön ääni ja energia. En ole Eurythmics-fani, mutta Annien ääni iskee palleaan voimalla.”

Video ei ole enää saatavilla

Kohteliaisuus, jonka haluaisit kuulla musiikistasi?

”Se, että joku nuori on perustanut bändin tai aloittanut kitaran soiton takiamme. Rakkaus musiikkia kohtaan on puhtaimmillaan 14–15-vuotiailla. Et voi huijata sen ikäisiä. He eivät analysoi sitä, he vain diggaavat.”

Post Break-Up Sex -kappaleen aihe on mainio. Mistä idea tuli ja kuinka henkilökohtainen kappale on?

”Justin oli juuri eronnut, kun liittyi bändiin. Kyseessä on erittäin suora, rehellinen ja itsensä selittävä kappale.”

Ensimmäinen levynne oli hieno, pidin siitä ensi kuulemalta. Se sisälsi sekä bile-biisejä että melankoliaa. Toinen albuminne ei ole avautunut minulle ainakaan vielä. Mitä yrititte levyllä saavuttaa?

”Se on bändimme seuraava luku. Aiheet ovat erilaisia, kuten myös itse bändi. Yritämme tulla paremmiksi siinä mitä teemme ja toivon, että toinen levymme on edeltäjäänsä parempi.”

Suosio tuli bändillenne nopeasti. Onko tällä ollut jotain negatiivisia vaikutuksia?

”Olen soittanut kymmenen vuotta eri bändeissä. Meillä ei ollut mitään agendaa, se vain tapahtui. Vähän riippuu miten määrittelet menestyksen ja teetkö itsellesi merkityksellisiä asioita. Olisi mahtavaa, jos voisimme tehdä vielä viisi vuotta hyviä keikkoja ja levyjä; tehdä asioita, jotka merkitsisivät jotain. Halusimme välttää tekemästä keskinkertaista levyä, joita monet ovat tehneet. Nähtäväksi jää, onnistuimmeko siinä myös yleisön mielestä.”

The Vaccinesin toinen albumi Come of Age ilmestyy 3. syyskuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Acid house auttoi meitä. Mikä sinua auttaa?

Hektisessä ”nyt kaikki mulle heti” -maailmassa oletuksena on, että bändi joko breikkaa pian tai sitten ei koskaan. Viimeistään silloin kun ensimmäinen levy on ulkona, mutta listasijoitus vain kaukainen kangastus, yhtyettä lasketaan jo kuoppaan ja innokkaimmat ripottelevat multaa päälle. Samalla menestyneitä bändejä pidetään lähinnä onnekkaina.

Vaikka onnella on osansa, yleensä menestyksen takaa löytyy pitkä ura, näännyttäviä rundeja ja paljon vastoinkäymisiä. Tämä juttu onkin omistettu bändeille, joiden matka maailmanmaineeseen oli pitkä ja monesti kivinen.

Genesis – Myydyin levy 19 vuotta perustamisen jälkeen

Vuonna 1967 perustetun Genesiksen alku ei ollut lupaava, sillä ensimmäinen levy (From Genesis to Revelations, 1969) myi aikanaan vaivaiset 650 kappaletta. Bändi tarvitsi lopulta 13 vuotta ja 9 levyä puskeutuakseen suuren yleisön korviin. Voidaan puhua myös aikamoisesta työvoitosta, kun 19 vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen julkaistusta, uran 13:sta levystä, tuli bändin myydyin.

Video ei ole enää saatavilla

Elbow – Kun levy-yhtiö jätti julkaisematta debyytin

Kuinka sopivaa onkaan, että nallemaisen Guy Garveyn luotsaama Elbow aloitti uransa vuonna 1990 nimellä Mr Soft. Nimi vaihtui ennen ensimmäistä levyä, joka jäi arkistojen uumeniin Universalin ahmaistaessa sisäänsä silloisen Island Recordsin. Onneksi bändi ei jäänyt naftaliiniin, vaan tästä sisuuntuneena äänitti kolmen EP:n ja albumin suoran, joka sai kiitosta kriitikoilta. Suuren yleisön suosiota nämä ansiokkaat äänitteet eivät kuitenkaan tuoneet.

18 vuotta bändin perustamisen jälkeen julkaistu The Seldom Seen Kid muutti kuitenkin kaiken. Vaikka albumi ei sinkoutunut räjähdysmäisesti listakärkeen, levy on myynyt tasaisen varmaan tahtiin tähän päivään mennessä yli miljoona kappaletta. Osaltaan menestystä ovat tukeneet albumin ”sivutuotteet”, kuten Mercury-palkinto, esiintyminen Wembleyllä ja Coldplayn kanssa kiertäminen. The Seldom Seen Kidia seuranneella Build a Rocket, Boys! -kiekolla (2011) Elbow pääsi ensimmäistä kertaa brittien albumi-listan kakkoseksi.

http://vimeo.com/15736825

Pulp – 17 vuoden matka huipulle rullatuolissa, pyllistellen ja nenä valkoisena

Vaikka Pulp tuli suurelle yleisölle tutuksi 1990-luvun brittipop-buumin yhteydessä, aloitti bändi taipaleensa jo 1978. Oman tyylin lisäksi hakusessa oli myös miehistö. Tätä nykyä bändin entisten jäsenten määrä on kasvanut jo yli parinkymmenen. Pulpin alkumetreille mahtui myös ulkomusiikillisia vastoinkäymisiä. Huvittavin lienee Jarvis Cockerin hämähäkkimies-episodi. Tehdäkseen vaikutuksen erääseen tyttöön hän esitti supersankaria ikkunanlaudalla ja huonostihan siinä kävi. Herra kopsahti kuudesta metristä alas ja vietti seuraavat pari kuukautta pyörätuolissa.

Myös musiikkibisnes heitti kapuloitaan Pulpin rattaisiin. Yhtyeen kolmas levy (Separations, 1992) nauhoitettiin viikossa levy-yhtiön painostuksesta, mutta sen julkaisun kanssa viivyteltiin vuosi. Seuraava levy-yhtiö ei tarjonnut juurikaan sen parempaa kokemusta; yhtiö jätti orkesterin purkittaman singlen kokonaan julkaisematta.

17 vuotta bändin perustamisen jälkeen julkaistu Different Class nosti Pulpin lopulta maailmanmaineeseen. Mainetta tuli ehkä enemmän kuin oli hyväksi, sillä pian menivät liitot karille, Kolumbian vientituote maistui ja omaa sarjaansa oli tietysti Jarvisin hyökkäys BRIT Awardseissa Michael Jacksonin keikalle, lapsikuoron keskelle pyllistelemään.

Tällä hetkellä Pulp on kuitenkin jälleen kasassa. Ja ehtipä Cocker joukkioineen esiintymään Ruisrockissakin päättyneenä kesänä.

Video ei ole enää saatavilla

Primal Scream – Kun masteri haihtui savuna ilmaan

Vuonna 1982 perustetun Primal Screamin alku ei ollut helppo. Bändin ensimmäinen kesken jäänyt nauhoitussessio oli sellaista galaksien räjähtelyä, että sinkun masteri ilmeisesti poltettiin ihan varmuuden vuoksi. Sitten laulaja Bobby Gillespie liittyi hetkeksi The Jesus and Mary Chainin riveihin ja jäi melkein sille tielle. Keikoilla homma ei myöskään toiminut, rumpalille näytettiin ovea ja vihdoin kun saatiin ensimmäinen levy valmiiksi, se lytättiin lehdistössä. Paremmin ei käynyt toisenkaan levyn kanssa, kun fanikunta ei pitänyt tyylin vaihdoksesta, eivätkä arvostelijatkaan olleet sen armollisempia.

Mikä pelasti sitten ryhmän? Innostuminen acid housesta. Bändi tapasi reiveissä DJ Andrew Weatherallin, joka työsti uudelleen kakkoslevyn kipaleen I’m Losing More Than I’ll Ever Have. Tuloksena oli Loaded, josta tuli yhtyeen ensimmäinen hitti. Nousukiidon aikana orkesterin jalat eivät kuitenkaan pysyneet maassa ja heroiinia alkoi kulua summattomasti. Loistavan Rocks-kipaleen sisältävän  Give Out But Don’t Give Upin ilmestymisen jälkeen bändi melkein hajosi, mutta pysyi kuitenkin pystyssä ja  24 vuotta perustamisen jälkeen julkaistu Country Girlistä tuli ryhmän myydyin sinkku.

Video ei ole enää saatavilla

R.E.M. – viidennellä levyllä tärppäsi

Vaihtoehtorockin suuri nimi R.E.M. perustettiin vuonna 1980, mutta bändi pääsi suosion syrjästä kiinni vasta viidennellä albumillaan Document vuonna 1987. Tämä varsin kantaanottava albumi sisälsi mm. hitin The One I Love ja oli ilmestymisen jälkeisenä vuonna myynyt jo yli miljoona kappaletta. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä 1990-luvulla bändi loisti listoilla Shiny Happy Peoplen, Man on the Moonin ja Losing My Religionin kaltaisilla biiseillä.

Video ei ole enää saatavilla

Screaming Trees – Kun edes Chris Cornell tuottajana ei auttanut

Vuonna 1985 perustetun Screamin Treesin neljä ensimmäistä levyä eivät ottaneet tulta alleen. Vaikka monet Seattle-bändit saivat sekä näkyvyyttä että myyntiä, ei yhtyeen viidennestäkään yrityksestä, Uncle Anesthesiasta, tullut kuin korkeintaan kulttiklassikko. Ei, vaikka tuottajana hääri Chris Cornell. Vasta kuudes levy, Sweet Oblivion, iski kultasuoneen. Osakiitos menestyksestä kuuluu Cameron Crowen ohjaamalle Singles-elokuvalle, jonka soundtrackille kiinnitetty Nearly Lost You pääsi X-sukupolven soittolistoille.

Video ei ole enää saatavilla

Soundgarden – Kun isolle levy-yhtiölle siirtyminen ei ollutkaan avain onneen

Kun cover-bändi The Shemps jammaili 1980-luvun alussa, ei kukaan vielä osannut arvata, että neljä vuotta myöhemmin sen jäsenistä Chris Cornell ja Kim Thayil perustaisivat yhden seuraavan vuosikymmenen tärkeimmistä bändeistä.

Soundgardenin uran alku ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Yhtyeen ensimmäisen levyn (Ultramega OK, 1988) tuottajalla ei ollut hajua, mitä Seattlessa oli tapahtumassa. Vaikka Soundgarden kirjoitti debyyttilevynsä jälkeen ensimmäisenä grunge-bändinä sopimuksen ison levy-yhtiön kanssa, ei se päässyt kaupalliselle aallonharjalle yhtä nopeasti kuin esimerkiksi Nirvana ja Pearl Jam. Sen sijaan suurelle levy-yhtiölle siirtyminen herätti närää faneissa.

Bändi löysi oman soundinsa vasta kolmannella levyllään, Badmotorfingerillä (1991). Myös kokoonpano asettui tällöin lopulliseen muotoonsa. Avaimia täydelliseen läpimurtoon ei tämäkään kiekko antanut, eikä MTV:n päätös lopettaa Jesus Christ Posen näyttäminen ohjelmissaan auttanut asiaa. Vasta kymmenen vuotta bändin perustamisen jälkeen ilmestynyt Superunknown toi kultaa ja kunniaa.

Video ei ole enää saatavilla

The Black Keys – Hiljaa hyvä tulee

Vaikka atleettinen Dan Auerbach ja syrjäänvetäytyvä Patrick Carney ovat tunteneet toisensa alle kymmenenvuotiaista lähtien, he eivät koskaan ole viettäneet vapaa-aikaansa yhdessä. He eivät tee sitä vieläkään, vaikka yhteinen bändi on ollut kasassa yli kymmenen vuotta. Kaksikon sovittivat aikanaan yhteen veljet ja olosuhteiden pakko, mutta myös yhdessä soittamisen ilo.

Yhtyeen matka maineeseen oli niin hidas, että Carney mietti kolmannen levyn jälkeen (Rubber Factory, 2004) vakavissaan paluuta koulun penkille. Vähitellen maine alkoi kuitenkin kasvaa ja bändin kappaleita käytettiin runsaasti TV-sarjoissa ja mainoksissa. Nyt tiukkaakin tiukempi seitsemäs albumi El Camino on myynyt kultaa Englannissa ja päässyt Yhdysvaltain albumilistan kakkoseksi. Tulevaisuus näyttää kuinka isoksi bändi vielä kasvaa.

Video ei ole enää saatavilla

Refused – Kun paras tapa saada hypeä on lopettaa bändi

Ruotsissa vuonna 1991 perustettu hardcorepunk-bändi Refused ehti tehdä viisi EP-levyä ja kolme albumia ennen kuin se pisti pillit pussiin vuonna 1998. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että tänä aikana bändillä ehti olla kolmetoista basistia. Viimeiseksi levyksi jäänyt Shape of Punk to Come oli ryhmän kohdeyleisölle liikaa, sillä se yhdisteli ennakkoluulottomasti muun muassa hardcorea, teknoa, progea ja hitusen jazzia.

Levyn yhteydessä tehty rundi oli henkisesti musertava ja pari viikkoa kiekon ilmestymisen jälkeen pojat pistivät pillit pussiin kesken kiertueen. Hyvän fiiliksen maksimoimiseksi poliisi keskeytti viimeisen keikan neljännen biisin jälkeen. Eipä siis ihme, että viimeinen katkera lehdistötiedote oli otsikoitu nasevasti ”Refused are fucking dead!”

Vuosia bändin hajoamisen jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua. Vähitellen sana alkoi kiiriä ja  mm. Kerrang! listasi viimeiseksi jääneen levyn kaikkien aikojen 13:ksi vaikutusvaltaisemmaksi levyksi.  Innostus kasvoi kun Epitaph julkaisi deluxe-version, joka sai lehdistöltä rakkautta, ja lopulta fanien vinkuna sai bändin kasaamaan rivinsä. Tänä vuonna startannut paluukiertue kiertää sellaisia suuria festareita kuin Coachella, Primavera ja Roskilde. Vetipä bändi loistavan keikan myös Ruisrockissa.

Video ei ole enää saatavilla

Bad Religion – DIY-meiningillä maailmanmaineesen

Vuonna 1979 perustettu Bad Religion on merkittävä bändi monellakin tavalla. Yhtyeen levyjä myydäkseen kitaristi Brett Gurewitz perusti legendaarisen punk-lafka Epitaph Recordsin, ja yhtye on toiminut esikuvana lukemattomille ryhmille AFI:sta The Offspringiin. Kuten aina, yhtyeen paras julkaisu on makuasia, mutta bändi breikkasi isosti vasta vuonna 1993 ilmestyneellä Recipe for Hatella. Seuraavan vuonna ja 15 vuotta bändin perustamisen jälkeen julkaistu Stranger Than Fiction oli puolestaan yhtyeen kaupallisesti menestynein levy. Vaikka tänä päivänä Bad Religion ei olekaan ehkä se kovin juttu, on 16. albumi jo tuloillaan.

Video ei ole enää saatavilla

The Flaming Lips – Häröjengi iskee kultasuoneen 19 vuoden jälkeen

Muusikot ottavat yleensä tekemisensä vakavasti ja fanit ovat usein vielä tosikkomaisempia.  Vuonna 1983 perustettu The Flaming Lips on kuitenkin tehnyt alusta asti selväksi, että se on moisen yläpuolella. Niinpä sen häröilyt, kuten Christmas on Mars -leffa, eivät ole saaneet fanikuntaa kääntämään selkäänsä. Oikeita vastoinkäymisiä on kuitenkin tarjoillut varsinkin multi-instrumentalisti Steven Drozdilla, jonka taistelu heroiinin kanssa sai aika surullisia piirteitä.

The Flaming Lips saavutti kohtalaista suosiota Yhdysvalloissa jo vuonna 1993 julkaistulla She Don’t Use Jelly -kappaleellaan, mutta stadionluokkaan oli tuolloin vielä matkaa. Uransa taiteellisen lakipisteen yhtye saavutti vuonna 1999 julkaistulla The Soft Bulletinilla, ja 19 vuotta bändin perustamisen jälkeen ilmestynyttä Yoshimi Battles the Pink Robotsia pidetään bändin läpimurtolevyinä.

Video ei ole enää saatavilla

Soul Asylum – Bändi, joka melkein lopetti ennen läpimurtoaan

Useimmille Soul Asylum tuli tutuksi vuoden 1992 Runaway Train -hitin myötä. Bändi aloitti kuitenkin jo vuonna 1981 nimellä Loud Fast Rules; Soul Asylumina yhtye tunnettiin vuodesta 1983 lähtien. Yhtyeen 1980-luvun vähäinen levymyynti ei ole suuri ihme, sillä ryhmän alkuaikojen räkäinen punk oli kaukana hittilistojen kasari-meiningistä, jota hallitsivat tukkahevi ja Culture Club. Niinpä esimerkiksi yhtyeen sinänsä hieno debyytti Say What You Will, Clarence… Karl Sold the Truck myi alle 10 000 kappaletta. Homma toimi livenä, mutta kun pari vuotta ennen läpimurtolevyä ilmestynyt viideskään albumi ei myynyt, bändi harkitsi vakavissaan lopettamista. Se olisi ollut virhe, sillä heidän kaksi seuraavaa levyään myivät vähintään platinaa.

Video ei ole enää saatavilla

Goo Goo Dolls – Punkista mainstream-siirappiin

Soul Asylumin tavoin myös Goo Goo Dolls aloitti punkilla. Muun muassa The Replacementsilta kuulostanut bändi perustettiin ilman suurempia suunnitelmia ja yhtyeen nimikin poimittiin muuatta keikkaa varten lelumainoksesta. Kymmenen vuotta perustamisensa jälkeen bändi löi läpi viidennellä levyllään A Boy Named Goo. Tähän päivään mennessä yhtyeen albumeita on myyty jo yli 10 miljoonaa kappaletta.

Video ei ole enää saatavilla

Nick Cave and the Bad Seeds – Luolamiehen heroiinihöyryistä Kylie-duetolla maailmanmaineeseen

Nick Cave and the Cavemen perustettiin vuonna 1983 The Birthday Partyn vielä savuaville raunioille. Myöhemmin Bad Seeds -nimen omaksuneen australialaisbändin matkaan mahtuu kaikenlaista; ongelmia ovat tuottaneet muun muassa Caven 1980-luvun sekoilu alkoholin ja huumeiden kanssa, joka on jatkunut vieroituksen jälkeenkin. Bändi rantautui listoille vuonna 1996 Kylie Minoguen kanssa nauhoitetun Where the Wild Roses Grow -dueton julkaisun myötä.

Video ei ole enää saatavilla

Ministry – Synapopista raskassoutuisille vesille

Trent Reznorin tapaan myös vuonna 1981 perustetun Ministryn menneisyys on kirjoitettu synapopin ihmeellisessä maailmassa. Vasta vuonna 1992 julkaistu viides levy Psalm 69: The Way to Succeed and the Way to Suck Eggs avasi yhtyeen tien listoille Jesus Built My Hotrod -hitin siivittämänä.

Video ei ole enää saatavilla

The Afghan Whigs on ollut 1990-luvun vaihtoehtobändeistä aina se kriitikoiden lempilapsi ja syystä. Bändin pahaenteinen, sydämen kammioita rutisteleva musiikki kera Dullin synkkien sanoitusten ja repivän äänen tekevät siitä ainutlaatuisen kokonaisuuden. Chicagosta puhelimitse tavoitettu Dulli oli kuitenkin musiikkinsa nähden hyväntuulinen herrasmies, joka tuntui olevan hyvin harmoniassa ympäristönsä ja itsensä kanssa. Miehen mielimusiikkikin oli aika kaukana ranteiden viiltelystä.

Mikä on ensimmäinen pop/rock-kappale josta muistat pitäneesi?

”The Jackson 5:n I Want You Back.”

(Toim. huom. Bändi myönsi aikanaan lainanneensa kyseisen kappaleen alkuosaa Debonair-kappaleeseen ja biisin vaikutus näkyy muutenkin bändin tuotannossa.)

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämässäsi? Mikä tekee siitä niin erikoisen?

 ”I Want You Back oli ensimmäinen biisi, jota kuuntelin ja jonka ostin, pidän kappaleesta vieläkin. Lisäksi kovassa kuuntelussa ovat olleet Marvin Gayen Let’s Get It On, William Bellin I Forgot to Be Your Lover, Miles Davisin kappaleet…”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

”Mitä tulee muusikkona olemiseen, tämä ura valitsee sinut. Se vetää puoleensa kuin liekki silmää. Aloitin 12-vuotiaana bändissä, 14-vuotiaana soitin baarissa ja nautin live-tilanteen jännityksestä. Läpi opiskeluaikojen musiikki oli aina mukana. Sitten tein ensimmäisen levyni ja sain levytyssopimuksen. Nyt 25 vuotta myöhemmin keskustelen tästä asiasta kanssasi.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Teen jo nyt kaikkea muuta, omistan kolme baaria, valokuvaan ja maalaan.”

The Afghan Whigsin tuotannosta minulla on kaksi erityistä suosikkia, Gentlemen ja Blame, Etc. Voisitko kertoa vähän näiden kappaleiden taustoista ja sanomasta?

”Kummatkin kappaleet ovat viestejä minulle, niissä on versio itsestäni. Esimerkiksi Gentlemenissä paljastin kuka olin ja mihin tilanteeseen tekoni olivat minut saattaneet. Aiheena olivat asiat mitä halusin, mitä en voi saada ja pakkomielteeni.

Blame, Etc. kertoo The Temptationsin laulajasta David Ruffinista, josta tuli narkomaani. Hänet potkaistiin ulos bändistä, sooloalbumi ei myynyt hyvin ja hän lopulta kuoli crack-luolassa. Jammailimme aikanaan Temptationsia bändin kanssa ja esitimme myös covereita.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavalla tuhlaat mieluiten aikaasi?

”Maalaan, luen, pelaan korista, nukun ja uin.”

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja, mitkä yliarvostettuja?

”En halua puhua negatiivisesti mistään bändistä, mutta mitä tulee aliarvostettuihin, lista on pitkä. Viimeksi olen kuunnellut soulia ja hiphopia. Pidän Frank Oceanista ja Van Hunt on todella aliarvostettu laulaja, samoin D’Angelo. Pidän myös rockista. Elektronisesta musiikista tulee mieleen Emeralds ja akustisen musiikin nimistä James Blackshaw.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä bändiä tai artistia suosittelisit ihmiselle, jonka olet juuri tavannut?

”Princen tuotantoa vuosilta 1980–1989.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, jos olet todella, todella humalassa?

“Eddie Kendricksin Keep on Truckin.”

Video ei ole enää saatavilla

Häiritseekö sinua koskaan, kun The Gutter Twinsin keikoilla Mark Lanegan vain seisoo paikallaan koko setin ajan. Tiedän, että se on hänen juttunsa, mutta se mies ei oikeasti liiku yhtään, ei pienintäkään jammailua.

“Hän on cool, hän on rock ’n’ rollin Clint Eastwood. Ei Clintkään jammaile, hän tappaa pahiksia.”

Jos The Afghan Whigs olisi jäätelö, minkälainen jäätelö olisi kyseessä?

”En osaa sanoa, en syö jäätelöä.”

Laulaja, jonka ääni saa sinut kananlihalle?

”Niitä on monia, kuten Marvin Gaye sekä Nina Simone.”

Video ei ole enää saatavilla

Kolme asiaa, jotka inspiroivat sinua?

”En tiedä, osaanko sanoa kolmea… ihan vain aamulla herääminen ja elossa oleminen. Minua inspiroivat myös hyvät ystävät, jatkuva elämän mysteeri ja käveleminen ulkona tietämättä, mitä eteen tulee.”

Kuulostat varsin onnelliselta ihmiseltä…

”Hetken on mennyt erittäin hyvin, tunnen itseni onnekkaaksi ja onnelliseksi. ”

 Te teette hienoja covereita. Miten tehdään hyvä cover-versio?

”Ensiksi toivon, että olisin tehnyt kappaleen ja sitten teen sen.”

 Jos laulaisit karaokea, minkä laulun valitsisit?

”En oikeastaan laula karaokessa, mutta valitsisin Katy Perryn Teenage Dreamin.”

Video ei ole enää saatavilla

Sitä haluaisin olla kyllä todistamassa. Tunnetko suomalaisia bändejä?

”Eikö Hanoi Rocks ollut Suomesta? Rakastin bändiä nuorena ja oli siistiä, että bändi oli jostain Suomesta. Työskentelin levykaupassa kun kuulin, että rumpali oli kuollut auto-onnettomuudessa. Se teki minut surulliseksi. Keikkaileeko laulaja muuten vielä?”

Kyllä keikkailee ja on vielä erinomaisessa keikkakunnossa. Mikä on paras kohteliaisuus, jonka voit saada musiikistanne?

”Kuuntelin musiikkianne, samalla kun teimme lapsemme.”

Oletko kuullut, että näin on tapahtunut?

”Kyllä, olen kuullut tällaisia tarinoita.”

Video ei ole enää saatavilla

The Afghan Whigs (USA) The Circuksessa tiistaina 7.8. Liput 39 euroa, ovelta 42 euroa.

French Films Garden Partyssa kesäkuun 2012 lopulla.(Kuva: Tomi Palsa)

Kuten monessa French Filmsin kappaleessa, myös Convictissa piruillaan kevyesti yhteiskunnan mielettömyyksille ja ihannoidaan oravanpyörästä hyppäämistä.

”I’m a convict in a madhouse blues
Trying to live by the silver rule
I don’t understand a word about
Pension plans or saving accounts”

French Filmsin idea on soittaa mahdollisimman yksinkertaista ja tehokasta, poikamaista ilottelua, josta on karsittu kaikki turha pois. Koska bändin kaikki viisi jäsentä laulavat, laulustemmoilla kuorrutetut biisit tekevät paketista poppimaisen tarttuvan, kepeän ja ihanan huolettoman.

Se on The Vaccinesin tapaan helposti lähestyttävää punkkia, josta voi surffari mukisematta diggailla. Vaikutteita on haettu rapakon takaa, sellaisilta bändeiltä kuin The Beach Boys, Ramones ja The Drums. Briteistä suosikkeihin kuulunevat ainakin Joy Division ja The Cure.

Sekä 2010 ilmestynyt Golden Sea EP että viime vuonna julkaistu debyyttialbumi Imaginary Future nostivat French Filmsin hypen harjalle, ja bändi lähti kiertämään maailmaa. Yhtye oli hypensä ansainnut, sillä debyytti oli itsevarma albumi, josta riitti sinkkuja irrotettavaksi.

Vaikka yhtyeen jäsenet asustavat Espoossa ja Järvenpäässä, nauhoittivat he kummatkin levynsä Orimattilassa. Levyn perusteella Orimattila on varsin reipas ja iloinen kaupunki tai vaihtoehtoisesti niin synkeä paikka, että se pakottaa turvautumaan näin alleviivaavaan eskapismiin.

Pojilla oli selkeä visio levyä purkittaessaan, siitä minkälaista musiikkia he tekisivät ja miltä sen pitäisi kuulostaa. Niinpä he tuottivat levyn itse. Kosketinsoittaja Santeri Vainion koulussa äänitettyä levyä tehtiin aina kun ehdittiin, ja ainoa ”ulkopuolinen” oli bändin äänimies Valtteri Väänänen.

Mitä tulee pophelmeemme Convictiin, se syntyi Johannes Leppäselle tavanomaiseen tapaan, kitara sylissä sängyssä löhöillen, ”rämpytellen niitä näitä”. Pian Johannes jo hyräili kertosäettä, ja muutamassa minuutissa kappale alkoi rakentua itsestään kolmen soinnun ympärille.

Convict-single vakuutti muun muassa Orange Juice -legenda Edwyn Collinsin. (Kuva: Tomi Palsa)

Lyriikoissaan Johannes ei väitä tietävänsä kaikkea, mutta jotain sentään. Systeemi kusee, alistaa ja moni meistä raataa näköalattomasti katkeraan loppuun asti, eikä pysty irtautumaan kuin vetämällä pään täyteen.

”It’s weekends and the nightlife tunes
Dying lust in the smoking rooms
They take whatever they make
Heart fails or Jesus saves”

Tätä sitten jatketaan kertsissä ja kysellään, että onko tämä nyt sitä elämää, jota haluat elää.

”Now was it all I ever wanted too
All I ever wanted too”

Aiheena on myös nuoruuden salakavala, mutta hidas haalistuminen, unelmien kuoleminen ja kyynisyys.

”Flick through for a better view
Screens get bigger for smaller news
I’d like to love but it’s a teenage dream
And all the Biebers turn into junkies at nineteen”

Kuten monessa French Filmsin kappaleessa, tässäkin reilun kahden minuutin pyrähdyksessä piruillaan kevyesti yhteiskunnan mielettömyyksille ja ihannoidaan oravanpyörästä hyppäämistä.

”Suits, ties and lies for good
Black-eyed wives drinking Jack at noon
Don’t you miss your one last chance
To lose everything for the dance”

Hivenen synkistä aiheistaan huolimatta Convict on kompakti, rivakka ralli, jonka rakenne toimii erinomaisesti, vaikka olikin syntyessään sattumien summaa. Esimerkiksi ensimmäisen kertsin jälkeinen kitaraväliosa oli hetken mielijohde. Ja kun biisi oli jo periaatteessa valmis, sai se hivenen tyhjältä kuulostavaan loppuunsa viime tingassa Santun syntikkakuvion. Hyvä näin, vaikea kuvitella kappaletta ilman sitä.

Kuten muutkin French Filmsin kappaleet, ovat Convictinkin tavaramerkkejä helisevät kitarat, Johanneksen jylhä, mutta sopivan välinpitämättömän kuuloinen laulu ja kauniit melodiat. Kuitenkin juuri tähän kappaleeseen bändi onnistui puristamaan filosofiastaan sen oleellisimman.

Convictin kuuntelu on mitä parhain tapa nostattaa fiilistä ja aloittaa vaikkapa kesäloma. Videon esittelyn hoitaa Edwyn Collins, joka twiittasi siitä: ”I’ve found a treat, a really good band, see this, very good indeed”.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

French Films Japanissa.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

2. toukokuuta 2011 − Osama bin Laden sai surmansa yhdysvaltalaisten sotilaallisessa iskussa Pakistanissa. Iskussa kuoli myös kolme muuta miestä ja yksi nainen.

Kirsi Ranto oli tälläkin kertaa viimeinen niitti.

Tilanne on monelle piinallisen tuttu. Jatkoilla porukka näyttää zombielaumalta, joka yrittää pysyä pystyssä myrskyn riepottelemassa laivassa auringon ensimmäisten säteiden paljastaessa koko tilanteen brutaaliuden, karummin kuin yksikään valomerkki. Tästä huolimatta baarista helmoihin tarttunut seurue ei tunnu tajuavan väistämätöntä, vaikka kuinka asiasta yrittää sarkastisesti huomautella. Ainahan sitä voi huutaa kitarisat lepattaen tai riuhtaista porukkaa käytävään yksi kerrallaan, mutta näin rakkauden mediana Nuorgam suosii pehmoilua, puiden halailua, vauvojen pussailua ja soittolistoja, jotka hoitavat vieraiden karkottamisen tehokkaammin kuin pohjalaiset painiotteet.

Ennen listan polkaisemista käyntiin on hyvä varautua vastalauseiden lisäksi pienimuotoiseen kapinaan. Kuten vallankumouksissa yritetään ensiksi kaapata tv-torni, niin tässä tapauksessa moni tulee yrittämään dj:ksi dj:n paikalle. Tämän takia on syytä nakutella AV-osaston ympärille pieni barrikadi. Viimeisten valmistelujen aikana voi listan laittaa jo päälle, sillä alkuun lähdetään liikkeelle varsin sovittelevasti Supergrassin Time to Gon ja John Denverin Take Me Home, Country Roadsin tahdissa.

“Thanks to everyone for everything you’ve done but now
It’s time to go
You know it’s hard
We’ve had some fun
But now the moment’s come
It’s time to go”

Porukka, jolla tuntosarvet nappaavat vielä jotain signaaleja, ymmärtävät kellon lyöneen ja poistuvat. Oma haasteensa on lemmenkipeät leppäkertut, joilla on harhaisia suunnitelmia sinun suhteesi. Todellisuuteen näitä liihottelijoita voi herätellä Let’s Call the Whole Thing Offilla ja Hit the Road Jackilla. Sanoma alkaa jo mennä perille, mutta valitettavasti lannistuneet ja osittain ärsyyntyneet yön yksinäiset seuraavat luontoäidin kelmeää kutsua ja suuntaavat jääkaapille, jonka sisällön olet toivon mukaan ymmärtänyt piilottaa.

Sori, No More Booze ja No More Beer. Kyllä, paska meininki. Kun kiepautat ilmoille Juicea, homman pitäisi taipua jo omalla painollaan. Viimeistely hoituu kappaleilla Aika lähteä ja Sammuttakaa kaikki valot.

”Sammuttakaa kaikki valot
Täällä on liikaa säpinää
Sammuttakaa kaikki valot
Hetkemme ei saa ohi vain välähtää
Tällaisena toivon meidän muistavan tän”

Ilma seisoo paikallaan, matala örinä on laantunut ja kukaan ei enää lorota pönttösi ohi? Ei? On aika kaivaa esiin vaalea pitkä takki, Spede-tukka ja mursu-viikset. Ota avuksi käänteispsykologia ja iske porukka maihin Mikko Alatalon pyynnöllä Viivy vielä hetki. Kivuissaan kouristelevat voi sitten pehmittää lopullisesti surkeimmalla coverilla koskaan eli Kirsi Rannon Ei jaksa kiinnostaa -karmeudella. Jos sattuu oikein julmalle päälle, voi hommaa tehostaa laulamalla mukana Katkeraan loppuun saakka.

”Ei jaksa kiinnostaa mua
on sulla otsaa muhun liimautua
Sä oot jees, kaikin puolin alright
mut pelkkää pikaruokaa sä minusta kai hait
Ei jaksa kiinnostaa mua”

Tässä vaiheessa iltaa kommunikointi on lähinnä jankkaamista. Valitettavasti sille tasolle on alennuttava, jotta osa porukasta saadaan takaisin tälle galaksille ja sen jälkeen ovesta ulos. On aika selkeyttää sanomaa, on aika get out ja end -biisien kolmen suoralle. Jos tämä ei vielä jollekin sohvanuokkujalle tai sängyssäsi röhnöttävälle avaudu, niin viiden perättäisen Fuck off -biisin pitäisi kristallisoida sanoma. Varmuuden vuoksi vielä suomeksi eli Menkää pois.

”Jos te vihdoinkin tajuaisitte mennä kauas pois
Täällä kaikilla paljon hauskempaa ja mukavampaa ois
Menkää pois, menkää pois
Menkää pois, menkää pois
Menkää pois, menkää pois
Menkää pois, menkää pois”

Kämppä lienee tämän jälkeen melko apokalyptisessa kunnossa ja hiljenemään päin. Pölyn laskeutuessa pyörähtää Vangeliksen Blade Runner (End Titles) ja perään Mogwain End. Homma on hoidettu, on aika päästä nukkumaan. Jos joku sietämätön urpo on kuitenkin sammunut olohuoneesi lattialle, eikä lähde edes kaapimalla, tee seuraava: Kanna kaiutin kummallekin korvalle, basso sydämen kohdalle ja pistä soittolistan viimeinen biisi eli noise-artisti Prurientin Ashen Morning Glory luuppaamaan. Parin kierroksen jälkeen joko kaveri juoksee ulos tai naapurisi tulevat kiepauttamaan kaverin kierreportaista kierteellä ulos.

Kuuntele soittolista tästä.

Ultimaattinen jatkojen upottaja

1. Supergrass – Time to Go
2. John Denver – Take Me Home, Country Roads
3. Ray Charles – Hit the Road Jack
4. Fred Astaire – Let’s Call the Whole Thing Off
5. Ed McCurdy – No More Booze
6. Michael Kenzik – No More Beer
7. Juice Leskinen – Ihmiskunnan jatkot
8. Kaarina Salonen band B Aika lähteä
9. Jonna Tervomaa – Sammuttakaa kaikki valot
10. Mikko Alatalo – Viivy vielä hetki
11. Kirsi Ranto – Ei jaksa kiinnostaa
12. Reilukerho – Katkera loppu
13. Archive – Get Out
14. Kate Bush – Get Out of My House
15. Thin Lizzy – Get Out of Here
16. She Wants Revenge – This Is the End
17. Sleigh Bells – End of the Line
18. The Brian Jonestown Massacre – End of the Day
19. The Meteors – Fuck Off
20. Blood on the Wall – Get the Fuck Off My Cloud
21. Jute Musikka – Menkää pois
22. Condemnatory – Fuck Off!
23. Killer – Fuck Off
24. Grave Babies – Fuck Off
25. Vangelis – Blade Runner (End Titles)
26. Mogwai – End
27. Prurient – Ashen Morning Glory

Linkki soittolistaan tässä

Tavastialla 25. kesäkuuta esiintyvää Brian Jonestown Massacrea ei ole aikaisemmin Suomessa nähty.

Parikymmentä vuotta psykedeelistä rockia veivannut The Brian Jonestown Massacre tunnetaan parhaiten Boardwalk Empire -sarjan tunnusmusiikista ja Dig!-dokumenttielokuvasta, jossa bändin keulahahmo Anton Newcombe kunnostautuu muun muassa potkaisemalla yleisön edustajaa päähän, jäämällä heroiinikoukkuun ja lähettämällä paketissa The Dandy Warholsin jäsenille nimikoidut haulikonluodit.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Ensimmäinen suosikkikappaleeni oli Dusty Springfieldin The Look of Love. Tämän jälkeen pidin todella paljon Jimi Hendrixistä. Pidin siitä vapaudesta, voimasta ja fiiliksestä, jotka sain hänestä ja hänen musiikistaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

”Rakastan musiikkia ja mahdollisuutta ilmaista rajattomasti itseään. Se on kuin valokuvausta. Voit valita kohteen, työkalut, kuinka käsittelet kohdetta ja kuinka esität sen. Pidän tämän tapaisesta vapaudesta.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Jumala.”

Aufheben on kahdestoista levynne. Mikä on uranne kohokohta ja missä vaiheessa olitte pohjalla?

”En arvioi elämääni uran kautta. Kohokohtia ovat ne hetket, jolloin katson asioita eteenpäin kasvaakseni ja kokeillakseni. Uran alku oli hankalaa, kun oli halua muttei kokemusta. Hukkasin aikaa miettimällä, miten pääsisin eteenpäin.”

Aufhebenillä on suomenkielinen versio kappaleesta In the Land of My Enemy. Miksi?

”Jossain vaiheessa päätin, että olisi mielenkiintoista kokeilla ja tehdä biisejä muilla kielillä. Nautin eri maiden musiikista, eikä esimerkiksi ranskalaisesta musiikista nauttiakseen tarvitse osata ranskaa. Minulla oli idea ja pyysin siihen liittyen Eliza Karmasaloa kirjoittamaan jotain suomeksi, ja olin tyytyväinen tulokseen. Työskentelen parhaillaan saksan- ja espanjankielisen kappaleen parissa. Tarkoituksenani on jatkaa tätä prosessia ja tavata uusia ihmisiä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on paras tapa kuunnella The Brian Jonestown Massacren uusinta levyä?

”Livenä, sillä musiikkimme muuttuu silloin konseptuaalisesta taiteesta joksikin muuksi. Toivon, että keikallamme ihmiset kokevat jotain, mitä he kokevat muuten vain harvoin.”

Kuinka muuttaisit musiikkiteollisuutta?

”Pakottaisin kaikki erottamaan nuo kaksi asiaa toisistaan sen sijaan, että niitä pidettäisiin samana asiana. Ilman taidetta ei ole bisnestä. Maailma on muuttumassa radikaalisti. Ihmiset ovat sen verran arvokkaita, ettei heitä pitäisi nähdä vain kuluttajina.”

Bändissäsi on ollut erittäin mielenkiintoisia jäseniä, kuten Peter Hayes (Black Rebel Motorcycle Clubin perustaja) ja Will Carruthers (ex-Spiritualized). Kuinka löydät nämä lahjakkaat ihmiset vai löytävätkö he sinut?

”Hyvä kysymys, johon minulla ei ole vastausta. Auttaa, jos olet kiinnostunut muista bändeistä ja artisteista yhtä paljon kuin omasta työstäsi.”

http://www.youtube.com/watch?list=PLF9948F61B8DB6EED&feature=player_embedded&v=l_yU2Nr2YH8#!

Jos The Brian Jonestown Massacre olisi jäätelö, minkälainen jäätelö se olisi?

”Minttu-jäätelö.”

Mitkä bändit ovat mielestäsi yliarvostettuja, mitkä aliarvostettuja?

”Jos pitää nimetä yksi, niin unohtakaa The Beatles. Massamarkkinoinnin ongelma on, että ihmiset missaavat tuhansia artisteja, joilla on loistavia kappaleita. Jos kuuntelet vaikka radioasemaa, joka soittaa 1960- ja 1970-luvun biisejä, sieltä tulee lähes joka tunti The Beatlesia, eikä siitä koskaan päästä sen pidemmälle.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämässäsi? Mikä tekee siitä erityisen?

”Ei ole mitään erityistä kappaletta, vain yhä kasvava lajitelma kappaleita. Kuuntelen ainoastaan musiikkia, josta pidän. Se auttaa minut pysymään oikeassa mielentilassa. Vältän valtavirtaa, sillä sen tarkoituksena on tehdä minusta kuluttaja, jotta minulle saataisiin myytyä paskaa, jota en halua enkä tarvitse.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin olet?

”En. Olen erittäin cool henkilö, enkä tarvitse mitään vahvistusta siihen.”

Minkä kappaleen laulaisit karaokessa?

”Musiikki on työni ja harrastukseni, joten en laula karaokea. Toivoisin kirjoittavani kappaleen, joka olisi hitti karaokea harrastavassa Japanissa. Mutta en tee musiikkia tehdäkseni hittejä, vaan teen musiikkia, jota haluan kuunnella.”

Mitä toivot dj:ltä ollessasi hyvin, hyvin humalassa?

”Kuka tietää, minulla on eklektinen musiikkimaku ja pidän ihmisten ärsyttämisestä. Nykyinen moderni elämänmeno ja media on paskaa. Voit ärsyttää normaaleja ihmisiä soittamalla erinomaista musiikkia. En tarvitse humalaa. Elämme maailmassa, jossa roska hallitsee ja laatu on myrkkyä. En yritä teeskennellä tietäväni, miksi tyhmät ihmiset nauttivat tyhmyydestään. Paskat heistä.”

The Dandy Warholsin ja Brian Jonestown Massacren käänteistä kertova Dig!-dokumentti sisälsi sekoilua huumeiden kanssa, tappeluita, pidätyksiä ja paljon muuta. Se ei välttämättä antanut sinusta tai bändistäsi hirveän hyvää kuvaa. Julkisuutta tuli, mutta oliko dokumentti lopulta hyvä vai huono asia bändisi kannalta?

”Vaikea sanoa, yritän olla ajattelematta sitä. Mielestäni elokuvan tekijät hukkasivat mahdollisuuden tehdä mielenkiintoisemman elokuvan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on nykyinen suhteesi The Dandy Warholsiin?

”Olemme ystäviä. Haluaisin tehdä tulevaisuudessa soundtrackin, ja olisi hienoa tehdä kappale yhdessä Courtneyn (The Dandy Warholsin laulaja) kanssa.”

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

”Salvador Dali tulee mieleeni.”

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

”Kaikki valtavirran musiikki tänä päivänä. Nicki Minaj ja Lady Gaga? Poikabändit ja talent show’t? Kaikki se pitää tuhota, jotta pelastumme.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavalla tuhlaat mieluiten aikaasi?

”Olen erittäin tuottelias henkilö. Opiskelen sitä, mikä on paras tapa tuhlata sinun aikaasi.”

Mikä inspiroi sinua tällä hetkellä?

”Minusta tämä on hienoa aikaa olla elossa. Saamme todistaa kuinka elämä sellaisena kuin olemme sen oppineet tuntemaan tuhoutuu täydellisesti.”

Kenen lauluääni saa ihosi kananlihalle?

”Rakastan aivan liian monta artistia, jotta voisin valita yhden. Youtube-kanavaltani löytyy kuuntelemisen arvoisia kappaleita.”

Video ei ole enää saatavilla

Kohteliaisuus, jonka haluaisit kuulla musiikistasi?

”Että olen inspiroinut jotakuta soittamaan musiikkia.”

The Brian Jonestown Massacre, Black Lizard ja Dj Knight Rocker Tavastialla maanantaina 25.6. Liput 28 euroa, ovelta 30 euroa.

Video ei ole enää saatavilla

Delay Treesin tuorein julkaisu on elokuussa 2011 ilmestynyt EP Before I Go Go. (Kuva: Tomi Palsa)

About Brothersin avulla Delay Trees sai huomiota niin kotimaassa kuin ulkomailla ja varmisti ensimmäisen levydiilinsä.

“Japanese cartoons that I’ve always tried to avoid
Showing me feelings and scenes from a dream that I don’t know
I’m loving a robot; my brother has turned to steel
How should I feel?”

Kun lahjakkaat ihmiset haikailevat yön pimeinä tunteina menetettyjen asioiden perään, syntyy välillä jotain todella kaunista. Näin kävi Hämeenlinnassa, kun Rami Vierula talvimasennuksensa kourissa muisteli vanhoja kavereitaan. Häntä suretti, kuinka parikymppisenä kaveriporukat hajoavat ihmisten muuttaessa ulkoimaille ja perustaessa perheitä.

“We’ve never spoken of things that we truly share
You’ve started a family, a home and I don’t feel I’m welcome there
But let’s bury the past in the sand, down where it belongs
Don’t say I’m not yours”

Vieraantumisen tunteesta ammentava herkkä folk-näppäily syntyi vartissa. Kappale käytännössä kirjoitti itse itsensä ja päätyi yhtyeen ensimmäiseksi singleksi. Jos vain saatten jostain käsiinne alkuperäisen singlen, suosittelen lämpimästi kuuntelemaan siltä biisin akustisen demo-version. Se on juuri sellainen, joka pistää aikuisenkin kyynisen miehen kyyneliin ja tarraamaan vierustoverista kiinni. Sen intiimiys ja kauneus on pakahduttavaa, läpitunkevaa ja niin aseistariisuvaa, ettei sitä voi mitenkään ohittaa.

Kappaleesta tehtiin debyyttialbumille vielä kolmas, rullaavampi ja täyteläisempi versio. Runko on kuitenkin pysynyt samana versiosta riippumatta, kuten myös kappaleen haikeus, herkkyys, lohduttomuus ja samalla kuitenkin toiveikas pohjavire.

Niin Stone Rosesilta kuin modernimmastakin popista vaikutteita saaneen Delay Treesin alku on ollut vahva. Sen voi myös nähdä osana viime vuosina häntäänsä nostanutta dream pop / shoegazing -trendiä. Tosiasia kuitenkin on, että bändin ensialbumi kuuluu helposti tämän vuosikymmenen parhaimpiin kotimaisiin debyytteihin.

http://vimeo.com/20847314

Samaan aikaan maailmalla

10. joulukuuta 2008 – Julkisen sanan neuvosto antoi TV 2:n Silminnäkijä-ohjelmalle vapauttavan päätöksen pääministeri Matti Vanhasen omakotitaloon liittyneessä ns. lautakasajutussa. Langettavaa tuomiota kannattanut JSN:n puheenjohtaja Pekka Hyvärinen erosi vastalauseena neuvoston ratkaisulle.

Happy Mondays, brittipopin maanantaikappaleet.

Yksi Factory-levy-yhtiön legendaarisimmista artisteista Joy Divisionin ja New Orderin lisäksi on ehdottomasti Happy Mondays. Yhtye täräytti Manchesterin maailmankartalle ja loi termin Madchester. Eikä käy kieltäminen, etteikö meno olisi ollut hullua.

Monelle on varmasti tuttu tarina, jossa Happy Mondays lähetettiin Barbadokselle levyttämään, ja yhtye käytti levy-yhtiön antamat rahat ja studiokamat huumeisiin. Varsinkin bändin keulahahmon Shaun Ryderin sekoilut kaman ja aseiden kanssa ovat omaa luokkaansa. Aika harva artisti uhkailee aseella toimittajaa tai kiristää levy-yhtiön pomolta rahaa huumeisiin ammuskelemalla baarissa.

Vuonna 1988 Happy Mondays sai valmiiksi toisen albuminsa Bummedin, joka silloisen managerin Nathan McGough’n mukaan oli ensimmäinen rocklevy, joka tehtiin ekstaasia nappaillen. Pojat myös myivät nappeja muusikon uraansa rahoittaakseen.

Aikaisemmin muun muassa Joy Divisionin levyt Unknown Pleasuresin ja Closerin tuottanut Martin Hannett otti myös osansa, koska vaimo oli kieltänyt kaljan juomisen. Tämän arvellaan tuoneen levylle sen omaleimaisen, psykedeelisen ja kaiuissa uivan soundin. Miksauspöydästä oli ilmeisesti vain väännetty joka nuppi täysille. Plattaa kuunnellessa on helppo uskoa, että studio muistutti tappelun jäljiltä olevaa pimeä yökerhoa, housen paukkuessa taustalla.

Manageri tajusi, että bändi pitää myydä reivi-kansalle, joka kasvoi ilmiönä kasvamistaan. Näinpä oli luontevaa, että vuonna 1989 julkaistu ja Hannettin tuottama neljän kappaleen EP sai nimen Madchester Rave On. Taktiikka toimi, sillä kyseessä oli bändin ensimmäinen Britannian top 40 -albumilistalle päässyt levy.

EP:n aloitti kuin tynnyrissä soitettu, kilkatuksilla ja kirkuvilla, aavemaisilla kitaroilla alkava Hallelujah. Kappaleen kruunaa Shaunin laiska teksti, joka vaikeroi:

”Hallelujah, hallelujah
Not here to praise ya
Just here to raise ya
Fill you full of maze”

Vuoden lopulla Happy Mondays esitti kappaleen Top Of The Popsissa, ja seuraavana vuonna ilmestynyt albumi Pills ’n’ Thrills and Bellyaches varmisti yhtyeen aseman merkittävimpien brittibändien joukossa.

Kun ajattelee Madchesteria ja siihen liittyviä elintapoja, voisi kuvitella, että tänä päivänä ilmiö olisi kuopattu, kuten heroiinin kanssa taistellut tuottaja Hannett. Toisin kuitenkin kävi. New Order on edelleen kasassa ja sekä Stone Roses että Happy Mondays ovat palanneet yhteen.

Video ei ole enää saatavilla

Jos The Døn musiikki olisi jäätelö, se olisi tuoretaateli-basilika-chili-jäätelö.

Ranskalais-suomalainen indiepop-duo The Dø eli Olivia Merilahti ja Dan Levy pääsivät debyytillään vuonna 2008 Ranskan albumilistan ykköseksi. Ei hassumpaa ranskalaiselta yhtyeeltä, joka laulaa englanniksi – ellei sitten suomeksi, kuten kappaleessa Unissasi laulelet. Nuorgam tavoitti yhtyeen matkalla Puolan läpi. Kysymyksiin vastasi laulaja Olivia Merilahti.

Mikä on ensimmäinen pop-kappale, josta muistat pitäneesi?

“The Beatlesin Thank You Girl. Kotona kuunneltiin paljon Beatlesia, ne ovat ensimmäiset pop-muistoni.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

“Päätin sen hyvin nuorena. Olen laulanut pienestä lähtien, ja teininä aloin laulaa bändeissä. Opiskelin yliopistossa vähän aikaa ennen kuin tuli vastaan vakavampia musiikkiprojekteja.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

“Olisin kielien kanssa tekemisissä, pidän kielitieteestä.”

Mikä on mielestäsi aliarvostettua, mikä taas yliarvostettua?

“Micachu & the Shapes, Jenny Wilson ja Deerhoof ovat mahtavia, ne ansaitsisivat enemmän huomiota. Florence and The Machine on minusta yliarvostettu.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä olisi paras aika, paikka ja tilanne kuunnella uutta levyänne?

”Juhannuksen kokkoa tuijotellen, laadukkaat kuulokkeet korvissa, hyvää punaviiniä lasissa. Tai autossa, jos on pitkä matka uuteen paikkaan.”

Mikä tekee teidän musiikistanne niin maanläheistä ja kaunista?

“Kiitos, en tiedä. Etsimme kantaperäistä ponnistusta ja rehellistä ilmaisua. Meillä on se velvollisuus, varsinkin kun tunnemme Danin kanssa toisemme niin hyvin, ettemme voi teeskennellä.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana? Mikä tekee siitä erityisen?

“Radioheadin Nudea. Se on kuin taivaasta tippunut.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“Olen kai, mutta olen huono valehtelija!”

Mitä laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

“Jonkun Rihannan biisin. Tai My Favourite Thingsin The Sound of Musicista.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä bändiä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

“Peter Kerneliä tai Tune-Yardsia.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos The Dø olisi jäätelö, minkälainen jäätelö se olisi?

“Tuoretaateli-basilika-chili. Se kai maistuisi oudolta.”

Mitä toivot dj:ltä ollessasi hyvin, hyvin humalassa?

“Die Antwoordin I Fink U Freekyä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

“Lounge-musiikki.”

Mitä yhtyettä et voi soittaa kiertuebussissanne, koska muut eivät voi sitä sietää?

“Meillä ei ole mitään suurta eripuraisuutta, mutta minun heikkouteni on Alicia Keys ja Danin on Cold War Kids. Niitä ei kuunnella samassa bussissa.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkitapasi kuluttaa aikaa?

“Istua kahvilassa ja katsoa ihmisten menoja. Hauskaa ja inspiroivaa toimintaa.”

Kolme asiaa, jotka inspiroivat sinua tällä hetkellä?

“Antonin Artaud, Twin Peaks ja haikarat. Niitä on joka puolella täällä Puolassa, jossa olemme tällä hetkellä ajamassa.”

Kenen lauluääni saa ihosi kananlihalle?

“Nina Simonen, Julian Casablancasin ja Lotte Lenyan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on kohteliaisuus, jonka haluaisit kuulla musiikistanne joku päivä?

“Jotkut fanit ajavat jopa 500 kilometriä tullakseen meidän keikalle. Se on minulle voittamaton kohteliaisuus.”

The Dø sekä Zebra & Snake Tavastialla maanantaina 23.4. Liput 22 euroa, ovelta 24 euroa.

Video ei ole enää saatavilla