Peter Hook tarttuu Joy Divisionin Closer-albumiin yli 30 vuoden tauon jälkeen.

Harvalla musiikin parissa työskentelevällä ihmisellä on nimissään vastaavia saavutuksia kuin Peter ”Hooky” Hookilla, jonka hyytävistä, melodisista bassolinjoista on tullut hieman yllättäen eräs viime vuosikymmenten kopioiduimmista. Kaikkien (myös Sinun) Joy Divisionin ja New Orderin jäsenenä tuntema kovasanainen taiteilija on luonut uraansa jo yli 35 vuoden ajan, eikä loppua ainakaan toistaiseksi tunnu näkyvän.

Hooky tunnetaan paikoin erittäin suorasanaisena haastatateltavana, mutta Nuorgamin kysymyksiin hän vastasi vailla sen suurempaa draamaa, mikä lienee pieni ihme sinänsä.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Luoja… mielenkiintoinen kysymys. Sen täytyy olla joko Staple Singersin Respect Yourself tai Cockney Rebelin Sebastian.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Ianin (Curtis). Olin kotona sunnuntai-iltapäivänä, kun poliisi soitti minulle ja kertoi siitä.”

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Hmm. Mikäli haluan rajata tämän vain yhteen artistiin, täytyy varmaan ottaa huomioon myös musiikin show-aspekti. Eli kun näet jonkun esiintyvän, ikään kuin ajaudut toiseen maailmaan. Tämän vuoksi vastaukseni on Lady Gaga.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”En oikeastaan tiedä, mikä on eräs vanhenemisen kamalimmista puolista! Se on tavallaan aika ärsyttävää, sillä jossain vaiheessa huomaa, ettei ole oikeastaan mitään uutta. Olet tavallaan nähnyt jo kaiken. Kuulostaa varmaan hyvin oudolta kuulla tämä minun suustani, mutta vaikuttavinta viime aikoina kuulemaani musiikkia, joka samalla on muuttanut musiikin suuntaa olemalla uniikkia, on dubstep! Pidän aika paljon jostain dubstepista ja pidän sen vaikutuksesta r’n’b:hin sekä joissain määrin moderniin poppiin. Mitä sen jälkeen tapahtuu? Toivon olevani vielä täällä, kun se selviää.”

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

”Hmm… Itselleni se on sävellys. Se, miltä kappale lopulta kuulostaa, on hyvin objektiivista kuulijalle. Muusikon on ensisijaisesti kyettävä tekemään mitä ja miten hän haluaa. Kuten Neil Young sanoi joskus: ’Jos haluat tehdä itsesi kaltaista musiikkia, et tee sitä ihmisille.’ Sanon siis sävellys, mutta senkin ensimmäinen asia on tapa, jolla se tehdään. Minulla oli mielenkiintoinen keskustelu tästä Barneyn (Bernard Sumner) kanssa. Hänen mielestään kappale on lopullisessa muodossaan äänitettynä, kun taas omasta mielestäni kappaleet ovat täydellisimmillään livenä soitettuna. Minua on kiehtonut tapa, jolla ihmiset esittävät kirjoittamansa kappaleet livenä.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

”Se, että ihmiset kutsuvat Joy Divisionin musiikkia masentavaksi. Se on jotain, jota en itse missään vaiheessa siitä löytänyt. Minusta se on hyvin mieltä ylentävää ja mahtavaa musiikkia. Ehkä minä olen se, joka on masentava? Kenties. Sanoitusten sisällön vuoksi musiikki on hyvin intensiivistä, mikä tavallaan estää musiikilta pakoon pääsemisen. Ianin sanoitukset ovat hyvin, hyvin nerokkaita, eivätkä millään tasolla kertakäyttökamaa. Jos niihin keskittyy, huomaa meidän olleen hyvin tosissamme asian suhteen. Outoa kyllä, sitä kautta monet tulkitsevat musiikkiamme väärin, eivätkä ymmärrä musiikin ja sanojen välistä painovoimaa, joka tuntuu paikoin raskaalta. Joka tapauksessa, suurin väärinkäsitys on musiikkimme pitäminen masentavana. Minua se on aina ärsyttänyt.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Ikävä kyllä olen täysin pimennossa suomalaisen musiikin suhteen! Se on kamala asia ja tunnen siitä usein syyllisyyttä. Koska Britannian musiikillinen tarjonta on niin valtava, englantilaiset ovat usein hyvin itsekkäitä ja tyytyvät omiin juttuihinsa. Eli ei, en tiedä mitään suomalaisesta musiikista, hahah! En aio kusettaa sinua!”

Mikä sai sinut valitsemaan bassokitaran? Mikä on paras asia soittimessa?

”Paras asia bassossa oli se, että siinä on vain neljä kieltä, tasaluku. Minulla ei ollut valinnanvapautta, sillä Bernardilla oli jo kitara perustaessamme Warsaw’n, ja punkbändeissä, ainakin omasta mielestäni, on aina vain yksi kitaristi. Halusin olla bändissä, mutta en halunnut olla rumpali, enkä halunnut olla laulaja, joten jäljelle jäi vain basso. Pidin bassosta, sillä se antoi minulle mahdollisuuden tehdä instrumentista täysin omani, mikä on aikamoinen saavutus.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Varmaankin lähinnä hengissä pysyminen, sillä en missään tapauksessa olisi 21-vuotiaana aloittaessani uskonut tekeväni musiikkia vielä 56-vuotiaana, saati sitten tienaavani sillä elantoni ja nauttivani kaikesta tekemästäni! Avain siihen on itsensä viihdyttäminen ja luovuutensa tyydyttäminen. On mielenkiintoista, että lopetin uuden musiikin tekemisen, kun jokainen siihen liittyvä asia alkoi hankaloitua internetin myötä. Tuntui masentavalta edes yrittää tehdä mitään, sillä musiikkia ei enää saanut listoille, sillä ei voinut herättää kohua. Musiikki lakkasi olemasta kiinnostavaa, ja se ehti häiritä minua pitkään. Jokin aikaa sitten aloin kuitenkin jälleen tehdä musiikkia ja tajusin, mistä siinä on loppujen lopuksi kyse. Huomasin sen olevan mieltäylentävää ja nautinnollista, inspiroivaa.. Oli mahtavaa saada jälleen jotain aikaan ja valmiiksi. Outo tunne.

Tänä päivänä musiikintekijöiden keskuudessa taistellaan, sillä heidän on pitänyt muuttaa työ- ja ajattelutapojaan. Ennen kaikki pohjautui kappaleiden säveltämiselle ja levyjen julkaisemiselle. Tapa, jolla ihmiset reagoivat näihin asioihin, on muuttunut täysin kuluneen 5–10 vuoden aikana. Kaltaisellani vanhalla dinosauruksella on ollut hankaluuksia mukautua tilanteeseen, jos totta puhutaan.”

Mikä laulu saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

”Hmm… Bobby Goldsboron Summer (The First Time). Se muistuttaa minua siitä, kun olin 16-vuotiaana ensimmäistä kertaa lomailemassa eräässä merenrantakaupungissa Pohjois-Englannissa. Huolettomia, huumavia nuoruuden päiviä aikana, jolloin olin ensimmäistä kertaa todella kiinnostunut tytöistä ja vailla elämän todellisia ongelmia.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavalla Manchester on vaikuttanut musiikkiisi?

”Kaikki Manchesterissa on vaikuttanut tekemääni musiikkiin, ihan alusta lähtien. Manchester on edelleen hyvin vaikutusvaltainen musiikin saralla. Tälläkin hetkellä on niin älyttömän paljon uusia luovia, kiinnostavia bändejä, kuten Everything Everything ja Delphic. Sitten on jo läpimurtonsa tehneitä bändejä, kuten Elbow ja I Am Kloot. Manchester on aina tuonut hyviä bändejä maailmalle. Minusta se on hyvin mielenkiintoista.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä erottaa manchesterilaiset yhtyeet muista?

”En oikeastaan tiedä miksi Manchester on hyvän musiikin keskipiste, mutta olen onnellinen ollessani osa sitä. Jos asiaa alkaa miettiä kunnolla, niin en olisi muutama vuosi sitten vielä uskonut, että vuonna 2012 olisi niin paljon kerettiläisiä paluita. Happy Mondays, Inspiral Carpets, The Stone Roses ja jopa New Order palaavat muodossa tai toisessa. Kaikessa tuntuu olevan kyse menneisyydestä! Uusille muusikoille tilanteen täytyy olla hyvin hankala, sillä he eivät ole vielä pystyneet vakiinnuttamaan omaa asemaansa. Vastassa ei ole vain yhtyeitä ja faneja, jotka ovat ’tässä ja nyt’, vaan myös niitä, jotka olivat ’siellä ja silloin’. Tilanne on monelle varmasti hankala, Englannissa on muutenkin hämmentävät ajat.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

”Johnny Rotten sai minut tekemään sen päätöksen. Punk.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Todennäköisesti tekisin jotain autoihin liittyvää, sillä ne ovat pakkomielteeni. Varmaankin olisin töissä romuttamolla.”

Minkä musiikkityylin päälle et ole koskaan ymmärtänyt?

”Jazzin.”

Millä tavalla tuhlaat mieluiten aikaasi?

”Koiraa ulkoiluttamalla.”

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Lady Gaga!”

Vinyyli, kasetti, cd vai mp3?

”Olen cd:n käyttäjä tehdessäni dj-keikkoja, mutta suosikkini on kuitenkin vinyyli. En oikein pidä tätä mp3- ja usb-tikkujuttua yhtään minään, sillä mielestäni niistä puuttuu sielu, usein myös sisältö. Vinyyli kotona, cd töissä.”

Muutama vuosi sitten Lahdessa esitettiin Ian Curtisin elämään perustuva Control – yhden miehen postpunk-ooppera. Mikä on mielipiteesi vastaavista kunnianosoituksista?

”Nuo asiat ovat aina eri ilmaisutapoja aiheelle. Control-elokuvasta saisi mielettömän näytelmän, mutta sen tekeminen olisi hyvin kallista ja hankalaa, mutta toisaalta se herättäisi ihmisissä varmasti suuria tunteita. Nykyään olen tuon kaltaisten asioiden suhteen paljon vapaamielisempi kuin nuorempana. Vanhetessani minusta on tullut leppoisampi ja avoimempi eri vaihtoehtojen suhteen. On mukavaa kuulla, että joku tekee tuollaista.”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

”Poikani soitti minulle tämän hetken ykköshitin, joka on (Gotyen) Somebody That I Used to Know. Hän mainitsi, että ihmiset joko vihaavat tai rakastavat sitä – ja minä ikävä kyllä rakastan!”

Video ei ole enää saatavilla

Peter Hook & the Light esittää Joy Divisionin Closer-albumin Helsingin Nosturissa 5.3.

Hei siellä alhaalla!

Slackerismia klassisiin popmelodiakaunokkeihin sekoittava Merries on herättänyt kuhinaa ja kateutta luvattomasti kilpailijoiden keskuudessa. Kaksi viidesosaa yhtyeestä halusi välttämättä kertoa faktoja itsestään, eikä meillä ollut siihen mitään vastaansanomista.

Yhtyeeseen kuuluvat:
Juuso (laulu, kitara), Milla (laulu, kitara), Tomi (basso), Arttu (rummut) ja Maria (kosketinsoittimet).

Perustettu:
2009, Arttu ja Juuso soittaneet yhdessä tosin jo vuodesta 2006 lähtien. Pääosin Merries liikkuu Helsinki–Tampere–Oulu-akselilla.

Julkaisut:


Merries/Sur-Rur -split 10”
Summer Love/Pirates 7”


Todennäköisimmin Merries…
…lähtee kiertämään myös naapurimaita puolen vuoden sisällä, mutta ei soita Tavastialla omaa keikkaa.



Epätodennäköisimmin Merries…
…ei ole Suomen lupaavin bändi. Yhtye tuskin jättää kuulijaa kylmäksi loppuvuodesta julkaistavalla debyyttialbumillaan. Sitä ennen on luvassa vielä ainakin yksi single.

Levyhyllyssä Merries sijoittuu…
…The Beatlesin, Sur-Rurin ja ääniraamatun lähettyville. Kaikella todennäköisyydellä levy ei pysy hyllyssä, vaan soittimessa.

Miksi Merries on hyvä?


Merries naittaa täydellisen popmusiikin ja slackerismin lähes saumattomasti yhteen, ja heidän Summer Love/Pirates -singlensä oli viime vuoden parhaita julkaisuja. Bändin jäseniä ei valittu niinkään soittotaidon perusteella, vaan siksi, että viisi ihmistä tulee hyvin toimeen keskenään ja keskittyy oikeaoppisuuden sijaan hauskanpitoon ja musiikista nauttimiseen.

Kuvailkaa musiikkianne kolmella sanalla:


Tomi: ”Ei Sunrise Avenue. Se on aika valmis bändi.”

Juuso: ”Ei valmis. Mä vihaan valmiita bändejä, tai siis jos sellaista sanamuotoa käytetään kuvaamaan jotain bändiä. Sellainen ärsyttää. Sympaattinen on kuulunut aika monelta suunnalta kans.”

Tomi: ”’Sympaattinen’, siinä on kyllä negatiivinen leima.”

Juuso: ”Siinä on vähän negatiivinen leima, joo. Sellainen, että ”ei tämä nyt oikein miltään kuulosta, mutta ihan hauskaa noilla näyttää olevan.'”

Tomi: ”Siinä on kanssa sellaista näpertelyn makua, siis siinä sympaattisessa.”

Juuso: ”Joo, soittamaan opettelemista ja sellaista. Noita asioita.”

Mitä kappaletta toivot DJ:ltä silloin, kun olet todella humalassa?

Tomi: ”Reverend Horton Heatin Baby I’m Drunk. Manic Street Preachersin No Surface All Feeling soi ainakin joskus Kalliohovin spotifysta. ABBAn One of Us myös.”

Juuso: ”The Carsin Drive on aika perus.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

Tomi: ”Oasiksen Definitely Maybe.”

Juuso: ”Varmaan Weezerin Pinkerton, koska se on ollut lapsesta asti sankarilevy.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?



Tomi:

 ”Although I laugh and I act like a clown / Beneath this mask I’m wearing a frown” (The Beatles – I’m a loser)

Juuso: ”Varmaan John Lennonin Beautiful Boy:”

Life is what happens to you while you’re busy making other plans”.

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?



Tomi: ”Uutta hyvää musiikkia löytyy jopa aika läheltäkin välillä, mutta varmaan joku jossain viidakossa tekee sitä kaikkein tärkeintä.

”

Juuso: ”Sur-Rur. Ihan sen takia, että niin vanhaksi bändiksi he pystyvät edelleen tekemään ajankohtaisia kappaleita vuodesta toiseen. Niiden uusin levy on varmaan koko tuotannon paras, varsinkin sanoitusten puolesta.”

Kuka on suosikkibeatlesi?



Tomi: ”Lennon.

”

Juuso: ”Lennon, ei sille voi mitään. Georgie boy tulee kakkosena.”

Tomi: ”Paitsi Lennon ei ole beatle, se sanoutui irti siitä, toisin kuin Macca.”

Juuso: ”Macca on kolmas!”

Tomi: ”Pete Best on neljäs, sen jälkeen vasta Ringo.

”

Juuso. ”Ringo on silti maailman paras rumpali. George Martin on varmaan kuudentena.”

Mikä oli ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?



Tomi: ”Roxetten The Look tai Joyride ainakin tulee mieleen. Olen MTV:n kasvatteja.”

Juuso: ”R.E.M.:in Out of Timelta löytyvä Shiny Happy People, muistan nähneeni joskus tosi pienenä sen musiikkivideon usein telkkarista.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavoin musiikkibisnes tulee muuttumaan seuraavan kymmenen vuoden aikana?

Tomi: ”Nyt on vinyyli kova sana, seuraavaksi tulee savikiekko… No ei mulla ole oikeasti mitään näkemystä tuohon.”

Juuso: ”Isot bändit myy ainoastaan internetissä, pienet ja kiinnostavammat bändit tekee toivon mukaan muutaman sadan kappaleen vinyylipainoksia. Levy-yhtiöihin en usko ollenkaan, enkä koe niiden kuuluvan tulevaisuuteen millään lailla.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?



Tomi: ”Varmaan aika samat asiat kuin Korkeasaaren asukeillakin.”

Juuso: ”Rakkaus ja musiikki. Kolmannen kohdan jätän arvoitukseksi.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

Tomi: ”No onhan tämä järkevintä mitä voi tässä maailmassa tehdä.

”

Juuso: ”Pohjimmainen tarve purkaa tuntoja, aika kliseinen vastaus kyllä. Löytää oikea kanava, mihin siirtää mielentiloja. Jonkinlainen maailmanahdistus.
”

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelisit uudelle tuttavuudelle?

Tomi: ”Sunrise Avenue! No ei nyt. Mistreat, hähäh. Toinen mitä suosittelisin on Epic Sax Guy.

”

Juuso: ”Neil Youngin tuotantoa alusta loppuun kaikille maailman ihmisille. Kannattaa lähteä ihan alusta ja kuunnella kaikki mitä se on ikinä tehnyt tähän päivään asti.


”

Video ei ole enää saatavilla

Tätä miestä et bongaa karaokebaarista.

Muun muassa Black Flagin ja Rollins Bandin keulahahmona tunnettu ja pidetty Henry Rollins on harvoja ihmisiä, joilla on pätevä mielipide ihan kaikesta. Sis ihan kaikesta. Toistaiseksi musiikkihommat taakseen jättänyt moniottelija esiintyy puhekeikalla Helsingin Savoy-teatterissa keskiviikkona 8.2.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

“Minulla ei ole mitään muistikuvaa tuosta. Kenties jokin Beatlesin kappale, minulla oli heidän levyjään, kun olin hyvin nuori.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

“Minulla ei ole tästä hajuakaan. Ei lainkaan. Helvetti, haluaisin tietää vastauksen tuohon itsekin.”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

“Billy Strayhornin Lush Life. Nerokkaat sanoitukset riettaudesta ja kuolemasta.”

“I used to visit all the very gay places
those come-what-may-places
where one relaxes on the axis of the wheel
to get the feel of life
from jazz and cocktails”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

“Sitä ei tule ikinä tapahtumaan.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

“Saint Vitusin Armondo Acostan. Hän oli hyvä tyyppi. Kuulin hänen kuolemastaan, kun olin Los Angelesissa.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

“Hyvällä tavalla Billie Holidayn, Nina Simonen ja David Bowien – maailmassa on paljon hyviä laulajia.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

“Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi halunnut tehdä albumin.”

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

“John Coltranen ja Jimi Hendrixin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

“En juurikaan pidä muusikoita tärkeinä ihmisinä. Saatan pitää heidän tekemästään musiikista, mutta sen lisäksi heillä ei ole juurikaan väliä. Ajatus ‘tärkestä musiikista’ on minusta huvittava.”

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

“En tiedä voinko vastata tuon kaltaiseen joko–tai-tyyppiseen kysymykseen. Kappale on sitä miltä se kuulostaa.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana? Mitä jää jäljelle?

“Varmaankin tulemme näkemään cd:n menettävän markkina-arvonsa. Mielestäni monet levy-yhtiöt ovat hiljalleen hylkäämässä cd:n ja siirtymässä latauksiin ja rajoitettuihin vinyylipainoksiin. Jäljelle jää musiikki, onneksi.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

“Totta puhuen en muista, että minua olisi tulkittu väärin. Tiedän kuitenkin, ettei minusta ole aina pidetty.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

“Eräs yhtye pyysi minua laulajakseen ja hyppäsin heidän matkaansa. En ole koskaan pitänyt itseäni muusikkona. Valinta oli ilmeinen, sillä muuten olisin joutunut jäämään vanhaan, tylsään työpaikkaani.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

“Jos en olisi alkanut tehdä musiikkia, olisin varmaankin tehnyt hanttihommia. Minusta olisi tullut työläinen.”

Minkä levyn ostit viimeksi?

“Wolfgang Riechmannin Wunderbar-vinyylin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

“Kiertue, jolla olen tällä hetkellä. Ei oikeastaan juuri mikään muu, sillä se vaatii paljon energiaa, aikaa ja omistautumista.”

Mikä saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

“Kenties UK Subsin Keep on Runnin’. Muistan missä olin ja mitä olin tekemässä, kun ostin sen singlen. Kyseinen kappale on aina kuulostanut mielestäni coolilta.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

“Tuo on hyvä kysymys. Varmaan Leedsistä, Englannista tulevaa Ashtray Navigationsia. He ovat todella siistejä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikinlaji, johon olet törmännyt?

“Klubimusiikki.”

Kuka on suosikkibeatlesi? Miksi?

“Todennäköisesti Ringo. Hän pystyi sietämään kaikkea sitä kolmen muun jäsenen aiheuttamaa draamaa ja keskittyi vain olemaan hyvä rumpali.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“En tiedä siitä mitään.”

Mikä on noloin omistamasi levy?

“En häpeä mitään omistamaani levyä.”

Millä tavalla mieluiten tuhlaat aikaasi?

“Pelaamalla The War on Terroria.”

Vinyyli, kasetti, cd vai mp3?

“Vinyyli on optimi. Se kuulostaa parhaalta.”

Henry Rollins Savoy-teatterissa 8.2.

Video ei ole enää saatavilla

Brittirockin coolein veljespari ja pari tonokkia, joista toinen meni ja perusti Primal Screamin.

SKRREEEEEEEEETTTTTTTCCCCHHHHHHHHHHHHHHH.

Upside Down on eräs harvoista musiikkimaailman välittömästi ylösalaisin kääntäneistä kappaleista. Kakofonian läpi tulviva melankolia, himo, vaaran tunne ja herkkyys, jonka tasolle yhtye itsekin pääsi enää harvoin uransa aikana. Se oli lommoille murjottu täydellinen popkappale aikana, jona ihmiset olivat kiinnostuneempia neonväreistä ja Spandau Ballet’sta.

Vuoteen 1983 mennessä Jim ja William Reid olivat eläneet Glasgow’n sosiaalituilla viisi vuotta kirjoittaen lauluja, jotka muodostivat myöhemmin julkaistun Psychocandy-albumin rungon. Skotlanti ei kuitenkaan ollut vielä valmis ymmärtämään The Jesus & Mary Chainin hienoutta, vaan ensimmäisen suuren oven avaamiseen tarvittiin vielä yhden skotin, Creation Recordsin perustajan Alan McGeen apua ja halua raahata yhtye Lontooseen allekirjoittamaan singlen kattava sopimus.

Yhtyeen itsensä tuottama Upside Down ilmestyi marraskuussa 1984. Se oli Creationin ensimmäinen oikeasti merkittävä julkaisu. Musiikkilehdistö kasteli pöksynsä, mutta suurta yleisöä ei tuntunut kiinnostavan. Tämä mahdollisesti edesauttoivat lähinnä vittuilun vuoksi tehdyt kymmenminuuttiset keikat ja veljesten jo tässä vaiheessa katkonainen suhde.

Jesus & Mary Chainin iholle tuleva herkkyys vain korostuu alastomalla ja räjähtävämäisillään olevalla sovituksella – luolamieskomppi, pompottelubasso, mumina ja ne kitarat, jotka muuttivat käsityksesi hyvästä soundista joskus vuosia sitten. Tarkemmin ajatellen ne muuttivat käsityksesi koko popmusiikista. Kaiken taustalla on kauniiseen melodiaan kätketyt umpinihilistiset sanoitukset, joiden muoto on silkkaa 1960-luvun tyttöpoppia.

”You live with so much carelssness
‘cause no one takes you serious
And now you think you’re dangerous
You never was but you can’t see

And if you feel there’s no one else
You’re all alone and by yourself
Your life is like a broken shell
it doesn’t really matter to me

Doesn’t matter to me
Doesn’t matter to me
Knowing you can’t see
Upside down”

Jesus & Mary Chainista puhuttaessa jaksetaan aina mainita The Velvet Undergroundin, Shangri-Lasin ja Beach Boysin suunnaton vaikutus, mutta retroilun sijaan Reidin veljesten onnistui tehdä omalla kentällään yksinkertaisista aineksista vaikutusvaltaisempaa musiikkia kuin tylsään intellektuellismiin kaatuneiden postpunk- ja futubändien koko yhdistetty tuotanto. Tämä kaikki alle kolmessa minuutissa!

Sokerina pohjalla oli vielä Reidin veljesten nerokas verbaalinen ulosanti (”Miksi uskotte ihmisten olevan niin innoissaan teistä?” ”Koska me ollaan niin vitun hyviä!”) sekä musiikkia 100-prosenttisesti tukenut visuaalinen olemus. Tavaramerkiksi muodostuneet nahkatakit ja mustat aurinkolasit olivat kaikesta rock’n’roll-banaaliudesta huolimatta yhdistävä, persoonasta riisunut univormu yhtyeen ja fanien välillä, joka myös toimi seksuaalisena täkynä Marlon Brandon ja James Deanin tyyliin. Vastaavassa onnistui seuraavan kerran vasta Suede kymmenen vuotta myöhemmin.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Kappale antoi oikeutetusti nimensä Creation Recordsin tarinan kertovalle dokumentille, jota voinee suositella kaikille hyvän musiikin ja huumorin ystäville.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus II!

Kannattaa myös tsekata sinkun varsin röyhkeä b-puoli. Vegetable Man oli viimeinen Syd Barrettin Pink Floydin jäsenenä kirjoittama kappale, joka on pyörinyt vuosikymmeniä vaihtelevantasoisilla bootlegeilla. Kappaleen alkuperäistä versiota ei vieläkään ole julkaistu virallisesti.

Video ei ole enää saatavilla

Yuck ei ole nimensä veroinen. Max Bloom toisena vasemmalta.

Indiekentän piristävä tulokas Yuck on yksi tämän hetken ahkerimmista yhtyeistä. Helmikuusta asti maailmaa kiertänyt ja lokakuun 27. päivänä ensimmäisen Suomen-keikkansa tehneen yhtyeen perustajajäsen kitaristi Max Bloom jutteli Nuorgamin kanssa vain muutama minuutti ennen h-hetkeä Tavastialla.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Muistan pitäneeni lapsena paljon Abbasta. Ajattelen edelleen heidän kirjoittaneen joitakin kaikkien aikojen parhaista poplauluista!”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Ensimmäinen mieleeni tuleva kappale on Nicon Fairest of the Seasons. Minulla oli 17-vuotiaana pakkomielle Nicoon; kuuntelin Chelsea Girliä jatkuvasti kouluun mennessäni ja sieltä tullessani. Se oli hyvin masentava vaihe elämässäni, mutta löysin tästä albumista aina jotain kiinnostavaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Varmaankin jotain nu-metallia. Vieraillessamme Tokiossa joimme uskomattomat kännit ja menimme karaokeen. Lauloin pääosin Papa Roachia, Limp Bizkitiä, Linkin Parkia ja muuta vastaavaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Mark Linkousin (Sparklehorse) kuolema oli järkytys meille kaikille. Esitimme Pigin keikalla hänen kuolemansa jälkeen.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

”Olisin todella halunnut nähdä Big Starin. He ovat yksi kaikkien aikojen suosikeistani, ja olin hyvin surullinen kuullessani Alex Chiltonin kuolemasta. Olisin halunnut nähdä heidät aikana, jolloin he vielä levyttivät, en uudelleenkoottuna versiona.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

”Neutral Milk Hotelin Jeff Mangum antaa minulle kylmiä väreitä. Hänen äänensä on uskomattoman voimakas ja tunteikas, mutta samaan aikaan vaivaton. Myös Jeff Tweedyn äänellä on minuun sama vaikutus. En juurikaan kuuntele yhtyeitä, joiden laulajat saavat minut puistelemaan päätäni!”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”On hankalaa määritellä ero niiden yhtyeiden välillä, joista pidämme ja jotka ovat merkittäviä. Minulla ei ole mitään hajua mikä on merkittävää. Fanzine, A Grave With No Name, Unknown Mortal Orchestra, Tame Impala ja Porcelain Raft tekevät kuitenkin todella hyvää musiikkia tällä hetkellä.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”On vaikea ennustaa mitään tuohon liittyvää. En juurikaan ole kiinnostunut musiikin bisnespuolesta, mutta yhtyeet voivat selvästi julkaista musiikkiaan hyvin helposti ja saada nopeasti mainetta. Enää ei tarvita monta ihmistä auttamaan siinä, joten musiikkibisneksessä työskentelevien ihmisten täytyy muuttaa suhtautumistaan musiikin julkaisemiseen.”

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

”Molemmat ovat yhtä riippuvaisia toisistaan. Kappale iskee kaikkein kovimmin tunteisiin, kun se kuulostaa täydelliseltä, mutta toisaalta se ei merkitse mitään, jos pohjana ei ole hyvää sävelmää.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

”Yritän olla lukematta mitä musiikistamme sanotaan. Mitä ihmiset ajattelevat musiikistamme, imagostamme tai ihan mistä tahansa on heidän oma asiansa, vaikka me itse olisimmekin eri mieltä. Emme halua julistaa mitään sanomaa.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

”Se ei oikeastaan ollut mikään päätös. Suhteeni musiikkiin on ollut aina kiihkeä. Yleensä yhtyeet, jotka perustetaan halusta ja intohimosta soittaa musiikkia, kehittyvät ja lopulta vakiinnuttavat asemansa. Mielestäni noin tapahtuu kaikkein parhaille yhtyeille. Kun ihmiset soittavat yhdessä pääasiassa rahan ja toimeentulon vuoksi, on lopputulos yleensä huonompi.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Minulla ei ole totta puhuen aavistustakaan! Muistan halunneeni lääkäriksi yhdessä vaiheessa, mutta todennäköisesti olisin tappanut tuhansia ihmisiä tahattomasti. Voin kuvitella tekeväni vain jotain luovaa elämässäni, mitä se sitten tuokaan tullessaan…”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?

”Kuuntelin ennen paljon elektronista musiikkia, ja olen aina pitänyt Chemical Brothersin Star Guitar -videosta. Se on edelleen eräs lempivideoistani, koska rakastan musiikin kuuntelemista samalla, kun katson ulos liikkuvasta kulkuvälineestä., ja tuo video sattuu olemaan sille todella upea visuaalinen vastine.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Luen tällä hetkellä John Steinbeckin kirjaa nimeltä Travels With Charley, joka kertoo hänen matkastaan Amerikan halki villakoiransa kanssa. Se saa minut nostalgiseksi, sillä olemme kiertäneet Pohjois-Amerikkaa paljon tänä vuonna. Se on valtava ja monipuolinen paikka. Haluaisin palata takaisin ja matkustaa siellä kunnolla – en ainoastaan kiertueella.

Slint on hyvin inspiroiva yhtye. Amerikassa ollessani luin kirjaa Spiderlandista ja sen tekemisestä. Se on mahtava albumi alusta loppuun, ainutkertainen valonsäde, jota ei enää koskaan voi toistaa. Hankin myös uuden kaikupedaalin, joka on hyvä inspiraationlähde.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Olen suositellut Slintiä monille ihmisille. He olivat aivan tajuttoman mielenkiintoinen yhtye, eikä toista heidän kaltaistaan ole.”

Mikä on ärsyttävin musiikinlaji, johon olet törmännyt?

”Varmaankin dubstep… Totta puhuakseni se on aika tyhjänpäiväistä!”

Kuka on suosikkibeatlesi?

”Vaihtelee paljon, mutta olen varmaankin asettautunut Georgen kannalle. Hän oli heistä ensimmäinen, joka sai listaykköseksi kavunneen albumin The Beatlesin hajottua. Mielestäni häntä kohdeltiin aika epäreilusti The Beatlesissa, ja tietääkseni muut tekivät pilaa hänen lauluistaan aika paljon. Kun hän viimein oli vapaa ilmaisemaan itseään The Beatlesin rajojen ulkopuolella, hän teki erään kaikkien aikojen parhaista albumeista, All Things Must Passin.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Tietämykseni suomalaisesta musiikista on hyvin rajoittunut. Tuolla tarkoitan, että en tiedä mitään suomalaisesta musiikista. Valista minua.”

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Mikään ei ole yliarvostettua.”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

”Smith Westernsin Weekend on uskomaton kappale. Myös Unknown Orchestran FFunny FFriends ja Tame Impalan Alter Ego ovat hyviä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä instrumenttia haluaisit oppia soittamaan?

”Varmaankin jotain puupuhallinta. Pidän todella paljon siitä, miltä huilut kuulostavat harmoniassa soitettuna.”

Millä tavalla mieluiten tuhlaat aikaasi?

”Seuraamalla The Wireä.”

Kuka voittaisi tappelun J. Mascisin, Kevin Shieldsin ja Thurston Mooren välillä?

”Luulen, että he alkaisivat tapella ja päätyisivät lopulta halailemaan toisiaan.

Yuck esiintyi Helsingin Tavastialla 27.10.

Video ei ole enää saatavilla

The Melvins, kolme miestä ja ananas.

The Melvinsin ananaskampauksinen johtohahmo Buzz Osborne avasi sydämensä Nuorgamille muutama päivä ennen mutametallin mestariyhtyeen kahden keikan mittaista Suomen-kiertuetta. Osborne paljastui romantikoksi, joka pitää kuitenkin siitä, että mennään suoraan asiaan…

Mikä oli ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Ensimmäinen? Hmm. Varmaan jotain Creedence Clearwater Revivalilta. Pidin – tai no, pidän edelleen – Up Around the Bendin kitarasoundista.

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Mama, just killed a man
put a gun against his head
pulled the trigger now he’s dead”
(Queen – Bohemian Rhapsody)

”Pidän tuosta, koska se on romanttinen, mutta menee samalla suoraan asiaan.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Voi Jeesus, kuka tietää? Varmaan jotain The Wholta. Hmm. Sanotaanko, että Won’t Get Fooled Againia. Se huuto lopussa…

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”John Lennonin. Olin katsomassa kotona futispeliä televisiosta ja avasin radion. Dj itki, minä en. Ehkä olisi pitänyt…”

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Bob Dylanin. Tietääkseni hän on myynyt aika paljon levyjä.”

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Jim Thirwell (Foetus). Miksi? Koska hänellä on rohkeutta ja kunniaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”Musiikin myymisestä tulee hankalampaa. Suurin osa bändeistä tulee edelleen olemaan hirvittäviä.”

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

”En koskaan kyllästy kuuntelemaan Howlin’ Wolfia. Sitä en puolestaan osaa oikein sanoa, kuka laulaja saa minut voimaan huonosti, koska yleensä löydän jotain hyvää melkein jokaisen äänestä.

Video ei ole enää saatavilla

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

”Laulut ovat aina kaikkein tärkeimpiä. Jimi Hendrixin kuulemisessa AM-radion kautta on silti oma viehätyksensä.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

”Tämä jääköön selvittämättä.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Vaikutusvaltainen asianajaja, varas tai tyhjäntoimittaja.”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?

”Ööh… En juurikaan kiinnittänyt niihin huomiota, mutta jos on aivan pakko valita yksi, niin ehkä Blondien Rapture. Ehkä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä laulu saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

”Eipä oikeastaan mikään. Pidän edelleen lähes kaikesta teini-iässä kuuntelemastani musiikista, se kuulostaa vuosien jälkeenkin tuoreelta.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Vain kolme? Elokuvat Female Trouble, Dirty Harry ja Godspell.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?

”En oikein mitään. Mielestäni se tarkoittaa sitä, että pidät jostain mistä et muka saisi pitää, mikä on vain kammottavan typerää.”

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”The Latin Playboysia.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”Voi hyvä luoja, en!”

Mikä on ärsyttävin musiikinlaji, johon olet törmännyt?

”Rap ja hiphop. Uskomattoman typerää.”

Kuka on suosikkibeatlesi?

”Ringo! Hän on heistä kaikkein vanhin ja coolein.”

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Rap ja hiphop.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Minulla ei ole hajuakaan suomalaisesta musiikista.”

Mikä on noloin asia levyhyllyssäsi?

”Suomalaisen musiikin puuttuminen…”

The Melvins Lost in Music -tapahtumassa Tampereen Klubilla 20.11. ja Helsingin Tavastialla 21.11.

Video ei ole enää saatavilla

Yliarvostettu, tuumaa Phil Oakey superhitistään.

The Human Leaguen juuret olivat muiden 1980-luvulla oikeasti merkittävien asioiden tavoin Blitz-yökerhossa, tai pikemminkin sen kävijäkunnassa, joka ei missään tapauksessa halunnut esiintyä sellaisena kuin oli. Monet heistä määrittelevät edelleen suuren osan näkemästämme ja kuulemastamme populaarikulttuurista, muodista puhumattakaan.

Yhtye oli liian älykäs ja karismaattinen ollakseen vain osa trendikästä uusromantiikkaa, vaikka siihen toki vaikuttikin. Edelleen monet varmasti teilaavat yhtyeen pitkälti visuaalisten aistihavaintojen perusteella, mikä tekee yhtyeestä ja sen musiikista huvittavan älykkyystestin.

Kylmä tulkinta kohtasi lämpimät syntetisaattorit, eikä bändi kuulostanut (ainakaan vielä) tavanomaiselta. Jotain kertoo sekin, miten myöhemmin kosketinsoitinten alkeet oppineen Philip Wrightin kyseenalainen alkuperäinen rooli oli huolehtia yhtyeen visuaalisesta puolesta.

Vuonna 1981 Human League oli lievästi sanottuna kriisissä. Huikea velka Virgin Recordsille yhtyeen kahdesta ensimmäisestä ja täysin flopanneesta albumista (todennäköisesti Nick Rhodes hamstrasi näistä suurimman osan) ja alkuperäiskokoonpanon hajoaminen juuri sopivasti Euroopan-kiertueen alla olivat huolista päällimmäisenä. Human Leaguesta oli tullut Phil Oakeyn johtama yhden ihmisen demokratia.

Uuden ja monin verroin paremman Human Leaguen jäseniksi tulivat vielä peruskoululaiset Susanne Sulley (blondi) ja Joanna Catherall (brunette), jotka Phil Oakey oli bongannut Crazy Daisy -futudiscon tanssilattialta. Molemmat olivat laulu-, soitto- ja tanssitaidottomia, ja ilmeisesti valinta tapahtui omalaatuisen ulkonäön perusteella.

Yhtyeen uusi, tarttuvampi linja oli lähes täydellisessä kontrastissa niin yhtä lailla omaksi alakulttuurikseen kehittyneen NWOBHM:n kuin pöhöttyneen listahötön kanssa. Edelläkävijän tie ei ole helppo, kuten monet tulivat huomaamaan vain muutamia kuukausia myöhemmin julkaistun Dare-albumin myötä.

Don’t You Want Me julkaistiin yhtyeen toiveista huolimatta singlenä marraskuussa 1981, mikä ajoi yhtyeen maailmanmaineeseen ja siinä sivussa hermoromahduksen partaalle. Alun perin hätäisesti filleriksi sävelletyn ja albumin b-puolen loppuun hylätyn kappaleen inspiraationlähteinä toimivat sekä iltapäivälehdessä ollut tarina että A Star Is Born -elokuva – joskin on jäänyt epäselväksi minkä version Phil Oakey siitä katsoi.

Sulleyn kanssa duetoitu kappale – jonka monet uskovat edelleen kertovan hänen liittymisestään bändiin – on niin ikään lähempänä Warholin lakonista huumoria ja arjen korostamista kuin 1980-luvulle tyypillistä keskinkertaisuuden (ja keskiluokan) glamourisointia.

Tämä korostuu entisestään kappaleen dramaattisen intron jälkeen, kun sanoituksen riitaisa dialogi paljastaa laulun kertovan seksuaalisuudesta ja sen käyttämisestä sosiaalisena hyödykkeenä. Vaikutusvaltaisen ja/tai kuuluisan miehen havahtuminen omaan elämäänsä vain jonkun toisen hyödyntämänä objektina ja osana klassista valta-asetelmaa tuo ainakin allekirjoittaneelle mieleen Angie ja David Bowien avio-onnen.

”Now five years later on you’ve got the world at your feet
Success has been so easy for you
But don’t forget it’s me who put you where you are now
And I can put you back down too”

Mutta naisella onkin ollut tämä suunnitteilla jo alusta asti, ja hän paljastaa sen imettyään miehen ensin kuiviin:

”I was working as a waitress in a cocktail bar
That much is true
But even then I knew I’d find a much better place
Either with or without you”

Myös vuonna 1981 aloittanut MTV otti rotaatioon Don’t You Want Men näyttävän ja hienovaraisia taideviittauksia vilisevän musiikkivideon, joki oli ensimmäisiä vakavasti otettavia uutta mediaa hyödyntäneitä mainoksia tai taideteoksia. Se on itsessään popkulttuurin virstanpylväs ja vähintään yhtä tärkeä (ellei tärkeämpi) ajankuva kuin itse kappalekin.

Don’t You Want Men kaltaisia samaan aikaan uraauurtavia ja klassisia täsmäiskuja tulee vastaan äärimmäisen harvoin. Vielä tänäkin päivänä Phil Oakey väittää laulun olevan yliarvostettu.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus-kimara!

Magnetic Fieldsin keulahahmona tunnetun Stephen Merrittin sivuprojekti Future Bible Heroes äänitti tämän uskomattoman coverin kymmenen vuotta sitten. Plussaa roolien vaihtamisesta.

Video ei ole enää saatavilla

Lähinnä mallin urastaan tunnettu Mandy Smith teki ihan onnistuneen mutta vähän turhankin uskollisen coverin vain seitsemän vuotta alkuperäisen julkaisun jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

Kun taas naapurimaan entisen vientitoivon Alcazarin versio on… mielenkiintoinen.

Video ei ole enää saatavilla

Ikävä kyllä myös Gleen tuotantotiimi on päässyt apajille.

Video ei ole enää saatavilla

Gang of Four.

Populaarimusiikin innovatiivisimpiin yhtyeisiin kuuluva Gang of Four on viimeistään 2000-luvulla saanut ansaitsemansa arvostuksen, kun postpunkista vaikutteita ottaneet uudet yhtyeet ovat marssineet esiin kaupunkien kellareista. Nuorgam soitti kitaristina ja tuottajana arvostetulle Andy Gillille, koska mekin rakastamme miehiä univormuissa.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

“Hankala kysymys. Hmm. Voi luoja, todella hankala kysymys. On vaikeaa valita vain yhtä kappaletta, mutta se ei ole oikein kummoinen vastaus, vai mitä? Hmm. Kappale, jota olen ainakin kuunnellut hyvin paljon, on The First Cut Is The Deepest, jonka Cat Stevens kirjoitti silloin, kun hän vielä käytti tuota nimeä. Äänitys, jota kuitenkin tarkoitan, on I-Roy-nimisen reggaeartistin versio. Hänen versionsa on uskomaton, ja minulla oli siihen vuosia kestänyt pakkomielle. Se on eräs parhaista koskaan tehdyistä äänityksistä ja paljon parempi kuin muut kappaleesta tehdyt versiot. I-Royn tulkinta on jotain täysin ainutlaatuista – ikään kuin hän äänensä avulla tanssisi ympäri rytmiä ja sanoituksia tavalla, joka tuo siihen täysin uuden näkökulman. Minulle se on definitiivinen versio kappaleesta.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

“Varmaankin Chicin Le Freakia.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä tärkeintä musiikkia maailmassa?

“Jälleen hankala kysymys. On muutama asia, joista todella pidän. En usko tietäväni kuka tekee koko maailman tärkeintä musiikkia, mutta voin kertoa muutamasta yhtyeestä, joihin olen viime aikoina tutustunut. Molemmat ovat tietääkseni Ruotsista, The Knife ja Fever Ray. Tiedätkö ne? Joku sanoi, että minun kannattaisi tutustua niihin. Olen katsonut heidän videoitaan paljon Youtubesta, ja molemmat kuulostavat mahtavilta! Todella omaperäinen suhtautuminen melodiaan, minkä lisäksi he riisuvat kappaleistaan kaikki ylimääräiset elementit. He kuulostavat aidosti tuoreilta ja innovatiivisilta. Pidän heidän musiikistaan paljon. Eräs ystäväni kuvaili The Knifen soundia hyvin: ‘Kappaleet ovat sävellyksinä minimalistisia, mutta bändi kuulostaa siitä huolimatta massiiviselta’.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikinlaji, johon olet törmännyt?

“Tuolle sijalle on valtava ylitarjonta. Oikeastaan mitä tahansa Britannian radiosta, jossa soitetaan pääosin äärimmäisen ärsyttäviä ja vaivaannuttavia popbändejä. Huonona päivänä Oasis kuulostaa ärsyttävimmältä. He ovat – tai olivat, Oasishan ei ole enää kasassa – hyvin ylpeitä ja tuntuivat oikeasti ajattelevan tekevänsä jotain todella merkittävää, vaikka todellisuudessa he vain kopioivat The Beatlesia. Kuka tahansa pystyy siihen.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

“Jimi Hendrixin. Olin hyvin nuori, suunnilleen 13–14-vuotias, ja minulla oli pakkomielle Hendrixiin. Pidin paljon kaikesta mitä hän teki, mutta etenkin Band of Gypsysistä ja myöhemmin A Cry of Lovesta eli levystä, jota hän työsti ennen kuolemaansa. Hän teki uskomattomia levyjä ja hänellä oli paljon sanottavaa. Hendrix tuntui ennen kuolemaansa olevan menossa täysin uusille ja tuntemattomille musiikillisille alueille, joten on todella sääli, että tapahtui mitä tapahtui. Luonnollisesti hänen kuolemansa oli minulle suuri shokki, sillä hän merkitsi minulle todella, todella paljon.”

Missä olit, kun kuulit hänen kuolemastaan?

“Hmm. En tiedä, en muista, mikä on hieman outoa, koska yleensä ihminen muistaa tarkasti tärkeät paikat ja tapahtumat. Muistan kuitenkin, että minulla oli kuva Hendrixistä huoneeni seinällä. Oudointa on, että se putosi lattialle sinä päivänä, kun hän kuoli.”

Mikä laulu saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

“Van Morrisonilla on kappale nimeltä Linden Arden Stole the Highlights. Se on vain pari minuuttia pitkä, mutta saa kenet tahansa purskahtamaan kyyneliin – se on niin vaikuttava! On uskomatonta, miten joku kykenee tekemään niin vain muutaman minuutin aikana. Se löytyy albumilta Veedon Fleece ja on kappaleena sinänsä Van Morrisonille aika tyypillinen. Ihan vain tiedoksi; Linden Arden oli viinaan päin menevä, mutta kuitenkin hyväsydäminen heppu Irlannista. Van Morrison on tehnyt paljon asioita, jotka eivät ole millään tasolla mielenkiintoisia, mutta hänen äänensä on kuitenkin sen verran mahtava, että hän kykenee puristamaan muutamaan sanaan tai tavuun uskomattoman tunnelatauksen. Se pysäyttää kuulijan täysin.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

“Hmm. En oikein osaa sanoa. On ihme, jos jokin ei tule muuttumaan, koska tällä hetkellä etenkin nuorten muusikoiden on hankala elättää itsensä millään järkevällä tavalla. On typerää, että Euroopan valtiot eivät tee enempää suojellakseen luovia aloja ja niihin liityvää teollisuutta. Sen sijaan esimerkiksi autoihin tai tietokoneisiin liittyvää teollisuutta suojellaan henkeen ja vereen, vaikka kaikki tietävät sen siirtyvän alati kiihtyvällä tahdilla maihin, joissa työvoima on mahdollisimman halpaa. Valtioiden pitäisi vaalia ja suojella pitkälti yksityisyrittäjinä toimivia kulttuurintekijöitä eli käytännössä lähes koko luovaa alaa. Lähes 8 prosenttia Euroopan taloudesta liittyy jollain tavalla luoviin aloihin, joten valtioiden pitäisi pitäisi taata, että luovilla kulttuurialoilla työskentelevät ihmiset saavat tarvitsemansa toimeentulon, ja suojella näiden alojen ylläpitoa.

“Tämä tuo tuloja Iso-Britanniaan, Suomeen, Ranskaan ja ihan minne tahansa. Jokainen valtio on riippuvainen luovista aloista. Kuitenkin näiden alojen luonteen mukaisesti kaikki on hyvin fragmentoitunutta. Musiikkibisneksestä puhuttaessa tarkoitetaan julkaisijoita, kaikkea mitä on vielä jäljellä suurista levy-yhtiöistä, kolmen ihmisen ylläpitämiä pienyhtiöitä, ihmisiä jotka omistavat kappaleiden tekijänoikeudet ja niin edelleen. Kyseessä on monitahoinen ja monimutkainen ala, joka ei tällä hetkellä saa ansaitsemaansa arvostusta. En tiedä mihin suuntaan se menee tulevaisuudessa, sillä internet on muuttanut musiikin jakelutavat täysin. Vaikka fyysisen tallenteen kaupasta ostamisen sijaan ladataan tiedostoja läppärille – maksoi niistä tai ei – ihmisten ei pitäisi hylätä käsitystä oikeudenmukaisuudesta. Tiivistettynä kyse on moraalista, siitä mikä on oikein ja mikä väärin.”

Muutamat ystäväni eivät julkaise lainkaan fyysisiä tallenteita, vaan käytännössä jakavat musiikkiaan ilmaiseksi internetissä, koska fyysisten tallenteiden julkaisu ei ole heille taloudellisesti kannattavaa. Esimerkiksi suomalainen bändi Viola (terveisiä Tommille! – toim. huom.) lopetti kokonaan fyysisten tallenteiden tekemisen ja jakaa nykyään koko tuotantonsa vapaasti verkossa. Se on hieman surullista. Suosin itse vinyylilevyjä, mutta ei minulla sinänsä ole mitään mp3-tiedostoja vastaan.

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

“Hmm. Huonolla tavalla Mariah Careyn. Vihaan teeskenneltyä tunneilmaisua ja sitä, että kappaletta yritetään käyttää vain teknisen taidon näyttämiseen. Periaatteessa – ja ihan käytännössäkin – se muistuttaa enemmänkin korkeushyppyä; mitataan esimerkiksi sitä, kuinka monta oktaavia pystyt hyppäämään. Se saa minut voimaan pahoin, sillä se latistaa musiikillisen ilmaisun fyysiseksi suorituksesi. Hyvällä tavalla minuun vaikuttaa puolestaan Bob Dylan. Onnistuessaan hän kykenee äänellään ihmeisiin.”

Mikä on suosikkisäkeesi popmusiikissa?

“Todennäköisesti Kylie Minogue laulamassa I Can’t Get You Out of My Headia, koska jollain ihmeen tavalla siinä on onnistuttu muodostamaan rytmin, melodian ja sanoitusten täydellinen liitto. Toinen vastaava kappale on Rolling Stonesin (I Can’t Get No) Satisfaction, siinäkin kaikki edellämainitut elementit yhdistvät täydellisellä tavalla.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein tajunnut ymmärtänyt?

“Glen Campbellin Wichita Linemania.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

“Jimi Hendrixin, en koskaan ehtinyt nähnyt häntä elävänä.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

“En pidä siitä, että ihmiset uskovat meidän pyrkineen täydelliseen sosialismiin. On myös häiritsevää, että ihmiset ajattelevat meidän heiluttavan sosialismin punaista lippua ylipäätään. Nämä ihmiset eivät ole kuunnelleet lainkaan tai ainakaan tarpeeksi hyvin kappaleitamme, sillä pinnan alla kaikki on paljon monimutkaisempaa.”

Minkä kappaleen todennäköisimmin laulat karaokebaarissa?

“The Whon Pinball Wizardin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

“Hmm. Varmaankin jotain uutta. Pidän siitä reaktiosta minkä ihmisiltä saa, kun he kuulevat jotain heille ennestään tuntematonta. Jotain yksinkertaista, mutta jotain jossa on rytmiä ja groovea. Todennäköisimmin jotain elektronista musiikkia, jossa kuitenkin on rock’n’rollin energiaa. Pidän sen tyyppisestä musiikista itse paljon.”

Vinyyli, CD, kasetti vai mp3?

“Vinyyli kuulostaa kiistatta parhaalta. Mp3-tiedostot ovat enemmänkin näytteitä ja makupaloja, jotka antavat musiikista jonkinasteisen mielikuvan. Jos haluaa nauttia musiikista parhaimmillaan, niin kannattaa hankkia levyt vinyylinä ja niistä hyvät painokset. Mikään muu formaatti ei kuulosta yhtä hyvältä hyvien stereoiden kautta soitettuna.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“Varmaankin. Joskus esimerkiksi joku toimittaja saattaa suositella jotain tiettyä artistia ja kysyä olenko kuullut sitä. Yleensä vastaan vain ‘kyllä’, joka on silkka valhe, jotta en vaikuttaisi typerältä.”

Englantilaisella musiikkimedialla on aika kyseenalainen maine. En ole esimerkiksi ikinä ymmärtänyt NME:n tapaa nostaa uusia bändejä kanteen ennen kuin ne ovat välttämättä edes julkaisseet mitään. Miksi he tekevät niin?

“NME yrittää aina olla coolimpi kuin muut vastaavat musiikkilehdet. He haluavat aina olla ensimmäinen, joka määrittelee mikä on hyvää ja mikä huonoa, pystyäkseen mainostamaan löytäneensä jonkin artistin ennen muita.”

Edelleen Oasiksen hajoamisen jälkeenkin Gallagherin veljekset ovat lähes viikottain lehden jututettavana.

“Sanos muuta! Vielä 1970- ja 1980-luvuilla NME oli todella hyvä julkaisu, joka käsitteli myös musiikkia laajempia asioita.”

Mikä on ensimmäinen popkappale josta muistat pitäneesi?

“Umm. Ensimmäinen kappale, josta muistan pitäneeni, oli The Beatlesin She Loves You. Sain singlen äidiltäni, kun olin lapsi, ja se oli ensimmäinen omistamani levy. En välitä siitä enää, mutta nuorempana kyllä. Pidin etenkin siitä, miten kitarat, rummut ja muut olivat silkkaa rytmiä! Englannissa ennen The Beatlesia tehty musiikki ei ollut lainkaan niin rytmikästä, vaan keskittyi lähes yksinomaan melodiaan ja sointuihin eli hyvin perinteiseen laulunkirjoittamiseen.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“En tiedä juuri mitään suomalaista, joten tähän kohtaan tulee varmaan tyhjää tilaa.”

Voisin suositella Shadowplayta, joka teki 1980-luvulla uskomattoman hyvän version kappaleestanne Damaged Goods. Heidän versionsa kuulostaa aivan The Stoogesilta soittamassa smooth jazzia.

“Todellako? Lupaan kuunnella sen jahka ehdin.”

Lisäksi Pan Sonic on varmasti aiempien sanomisiesi perusteella ainakin tutustumisen arvoinen. Minimalistista elektroa, joka jakaa mielipiteet – se on aina hyvä merkki.

“Kuuntelen paraikaa Youtubesta heidän kappalettaan nimeltä Leikkuri. Aika teollisen kuuloista. Ihan mielenkiintoista.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on paras uusi kappale, jonka olet kuullut?

“Jotain The Knifelta, mutta en ikävä kyllä muista kappaleen nimeä.”

Kumpi on tärkempää: kappale vai se miltä se kuulostaa?

“Molemmat. Et voi saada toista ilman toista. Kappaleen soundi on yhtä tärkeä kuin itse sävellys. Hyvä esimerkki on aiemmin mainitsemani The First Cut Is The Deepest. Se on Rod Stewartin esittämänä täysin yhdentekevä, mutta I-Royn versioimana mestariteos.”

Mikä on noloin omistamasi levy?

“Jotain Simply Rediltä.”

Gang of Four ja Liikkuvat lapset Korjaamolla 3.9. Liput 34/36 euroa.

Video ei ole enää saatavilla

Naoko Yamano (keskellä) arvostaa psykedeliaa ja rokkaamista.

”Kun viimein pääsin näkemään heidät keikalla, muutuin hysteeriseksi, 9-vuotiaaksi tytöksi Beatlesin konsertissa.”
– Kurt Cobain

Nirvanan ja Sonic Youthin kaltaisten polemisoijien aikoinaan suosikkiyhtyeekseen tituleeraama ja muun muassa Yoshitomo Naran kanssa työskennellyt Shonen Knife lienee edelleen maailman tunnetuin tuntematon bändi. Alun perin uuden aallon harjalla aloittanut, moneen otteeseen maailmalle eksynyt yhtye saattaakin edelleen olla monelle vain häilyvä muisto Tehotytöt -sarjan soundtrackilta. 30-vuotisjuhlakiertueellaan myös Suomeen saapuvan Shonen Knifen perustaja ja ainut alkuperäisjäsen Naoko Yamano otti utelumme yhtyeen kuulumisista erittäin raskaasti.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

“Kuuntelin teini-ikäisenä paljon The Beatlesia. Ei minulla ollut tai ole niiltä mitään varsinaista lempikappaletta, mutta pidän Strawberry Fields Foreverista paljon. Psykedeeliset vivahteet ovat mieleeni.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

“Nautin aina Judas Priestistä.”

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

“Kaikki musiikki on tärkeää ja ei tärkeää, ei sitä voi muuten sanoa. Musiikista joko pitää tai ei pidä, riippuen kunkin ihmisen omasta mausta.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

“Mimi Hiyoshin. Hän oli japanilainen laulaja. Luin uutisen hänen kuolemastaan internetistä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mimi Hiyoshi – Hoshi no Nagare ni

Mikä kappale saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

“Ron Sexsmithin musiikki. En kylläkään osaa sanoa miksi.”

Mikä on paras asia japanilaisessa musiikissa?

“En juurikaan kuuntele japanilaista musiikkia. Japanilainen musiikki eroaa pääosin hyvin paljon esimerkiksi englantilaisesta tai amerikkalaisesta musiikista. Oikeastaan pidän vain japanilaisista underground-bändeistä, joita näkee pikkuklubeilla.”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

“Hmm… Judas Priestin Breaking The Law. Se on vain niin cool.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

“Michael Jacksonin.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

“Ei mikään! Jokainen voi kuunnella musiikkiamme miten tahtoo, omalla tavallaan.”

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

“Ozzy Osbournen Mr. Crowleyn.”

Video ei ole enää saatavilla

Ozzy Osbourne – Mr. Crowley

Mikä on suosikkisi klassisen musiikin tyylisuunnista?

“Pidän klassisesta musiikista, kuuntelen sitä usein ollessani kotona. Ei minulla ole musiikkityylin suhteen mitään tiettyä, mutta pidän paljon Nobuyuki Tsujiista, eräästä japanilaisesta pianistista.”

Video ei ole enää saatavilla

Nobuyuki Tsuji – Chopinin Etydit op. 10

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

“Sleepiä! Simppeliä ja raskasta.”

Video ei ole enää saatavilla

Sleep – Dragonaut

Vinyyli, kasetti, cd vai mp3?

“Vinyyli, koska se kuulostaa paremmalta.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“Ei, en ole.”

Mikä oli ensimmäinen popkappale josta muistat pitäneesi?

“Finger Fiven Kojun Jyugyo. He olivat tavallaan kuin Japanin oma Jackson 5.”

Video ei ole enää saatavilla

Finger Five – Kojun Jugyo

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“Hanoi Rocks!! Niin hauska! Pidän myös paljon muumeista.”

Mikä on viimeisin todella hyvä kappale, jonka olet kuullut?

“Shonen Knifen Osaka Ramones -albumi kokonaisuudessaan!”

Video ei ole enää saatavilla

Shonen Knife – The KKK Took My Baby Away

Kumpi on tärkeämpää: kappale vai se miltä se kuulostaa?

“Rokkaaminen! Hauskanpito on tärkeää.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

“En tiedä. Uskon, että hän oli ennen kuolemaansa hyvin sairas ihminen, jonka ajatteleminen saa minut vain surulliseksi.”

Shonen Knife esiintyy Helsingin Bar Loosessa sunnuntaina 4.9.2011.

Mudhoney soittaa Suomessa 12.-14. heinäkuuta. Nuorgamin jututtama Mark Arm levittelee sukunimelleen uskollisesti käsiään.

Mudhoney tekee vaikutusvaltaista mutta pieniä määriä myyvää metelipoppiaan jo kolmatta vuosikymmentä, ja nuorten yhtyeiden huulilta lehdistön korviin kantautuneet kehut ovat nostattaneet sen jälleen ajankohtaiseksi. Seattlen jääräpäät saapuvat ensi viikolla kolmelle keikalle Suomeen, joten Nuorgamilla on kaikki ilo kosketella sairaita ja tarjota laulaja-kitaristi Mark Armin ajatuksia translitteroituna versiona.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Hmm, todella hankala kysymys. En tiedä, en osaa vastata tähän. Tai siis, kuuntelen niin paljon musiikkia, etten todellakaan osaa oikein sanoa yhtä eniten kuuntelemaani biisiä elämäni ajalta – tai edes kymmentä.”

Mitä kappaletta pyydät todennäköisimmin dj:ltä, kun olet todella, todella humalassa?

”Hmm. Siis mitä kappaletta pyytäisin dj:ltä? Hmm. Birthday Partyn Deep in the Woods, ei epäilystäkään.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia?

”En tiedä, mielestäni jokaisella on omat tärkeät yhtyeensä ajasta tai paikasta riippumatta. Yritän välttää itseään tärkeinä pitävien bändien musiikkia, siis sellaisten, joita ilman ihmiset eivät muka pystyisi elämään. En usko universaalisti tärkeää musiikkia olevan olemassakaan, jos totta puhutaan. Tai siis, mikään ei ole mielestäni tylsempää kuin tärkeilevä ja/tai turhamainen musiikki.”

Mikä on mielipiteesi The Beatlesista? Kuka on suosikkibeatlesi ja miksi?

”Hyvä bändi! George Harrison. Hmm, en tiedä miksi. Hän vaikutti aina kaikkein rehellisimmän ja aidoimman oloiselta, eikä hänestä tullut The Beatlesin hajottua mikään show-off, kuten esimerkiksi Lennonista. Pidän hänen tyylistään paljon, siinä on jotain hyvin omalaatuista ja salaperäistä. While My Guitar Gently Weeps, Taxman ja Something kai riittävänevät perusteluiksi.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Ron Asheton, Lux Interior ja Don Van Vliet. Totta puhuen en muista missä olin kun kuulin heidän kuolemastaan, todennäköisesti töissä joka kerta. Etenkin Ron Ashetonin poismeno jäi harmittamaan, hän oli korvaamaton ihmisenä ja muusikkona. Ketään hänenkaltaistaan ei tule enää koskaan.”

Mikä kappale saa sinut aina nostalgiseksi?

”The Stoogesin Dirt, koska se vie minut aina siihen aikaan nuoruuttani, jolloin kuuntelin sitä tauotta.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on mielipiteesi auto-tunesta?

”Kamalaa. Kerta kaikkiaan kamalaa. Tai siis, olen aivan sataprosenttisen varma, että se tullaan muistamaan tulevaisuudessa samankaltaisena vanhentuneena temppuna kuin noise-gaten läpi vedetyt rummut 1980-luvulla – turhanpäiväinen studiokikka. Siis se PSSSSSSHHHHHH-soundi. Me emme onneksi kuitenkaan pelkää olla out-of-tune! Itseasiassa on parempi olla vähän out-of-tune kuin auto-tune, hahah!”

Mitä yhtyeitä tai artisteja kaikki kiertuebussissanne suostuvat kuuntelemaan?

”Eheh, tai siis pakussa – emme ole koskaan olleet kiertueella bussissa. Hmm, äkkiseltään tulee mieleen The Fall, The Stranglers, Captain Beefheart, The Stooges, The Byrds, Gang of Four ja kaikki Nick Caven jutut.”

Kenen laulajan ääni saa hyyn soimaan selkäpiissäsi?

”Hyvällä tavalla John Brannonin. Hän on siis se Negative Approachin tyyppi. Hän tuntuu olevan niin brutaalin rehellinen kaikissa tekemisissään, ja se varmasti myös ärsyttää joitan ihmisiä. Huonolla tavalla… ehdottomasti Billy Corgan. En voi sietää sitä ininää. Sitten toinen on se Red Hot Chili Peppersin laulaja, kuka se nyt olikaan… Antony Kiedis! Yhtä rasittava ja huonolla tavalla päällekäyvä. En pidä kummastakaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkisanoituksesi popmusiikissa? Miksi?

”The sunshine bores the daylight out of me”
(The Rolling Stones – Rocks Off)

”En tiedä miksi, samaistun vain noihin riveihin. Se vain iskee kovaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Miksi?

”Äh, en minä tiedä. Omienkin kokemusteni kautta voin sanoa, että usein unelmakokoonpanon muodostavat bändit onnistuvat kuulostamaan vain kuolettavan tylsiltä. Tai siis, kaikki pelaavat varman päälle ja koko homma lässähtää kasaan. Hmm, unelmakvartettini on itseasiassa jo tainnut ollut olemassa. Se oli The Stoogesin ensimmäinen inkarnaatio. Mutta haluatko kuulla ketkä kaikki soittaisivat inhokkikokoonpanossani? Kerron joka tapauksessa! Sting bassossa, Michael Stipe ja Bono laulussa, Dave Navarro kitarassa ja Lars Ulrich rummuissa. Hahah, tuohon kiteytyy aika lailla kaikki, mikä rockmusiikissa on ollut pielessä viimeisen 30 vuoden ajan. Tuli näköjään viisi. Noh, ei voi mitään.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

”Äh. Taas näitä kysymyksiä. En oikein osaa sanoa juuta enkä jaata tuohon, jokaisella on oma tapansa tulkita sanoituksia ja sävellyksiä. Sehän tekee asioista mielenkiintoista, kun ihmisillä on eri näkemyksiä ja tulkitantatapoja asioiden suhteen.”

Minkä kappaleen todennäköisimmin laulat karaokebaarissa?

”En ole laulanut karaokea vuosiin, ja silloinkin lauloin sitä yleensä hyvin humalassa. Hmm, todennäköisesti sitä peruskamaa, Princea, Kissiä ja Led Zeppelinä kai lähinnä.”

Mikä on mielestäsi parasta metallimusiikkia? Miksi?

”Umm, heheh. Hauskoja kysymyksiä, oikeasti! En tiedä. En juurikaan kuuntele musiikkia, joka nykyään luokitellaan metalliksi. Sanoisin, että se alkuvoimainen, bluespohjainen ja originaali metalli. Black Sabbath. Tärkein metalliyhtye koskaan, vaikka ei sitä kukaan enää mielläkään metalliksi. Tai siis, joo, pidän myös Motörheadista älyttömästi. Siinä on jotain… alkuvoimaista – sanon tuota usein, hahah! En usko, että sitä kuitenkaan luokiteltaisiin metalliksi, vaikka tavallaan se on sitä, vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Iron Maiden ja AC/DC. Vihaan niitä helvetin keksimonsteri-vokaaleja, joita uusilla metallilevyillä kuulee. Ne kuulostavat vain huvittavilta, en voi ottaa niitä lainkaan tosissani.”

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”En lähtisi suosittelemaan tuntemattomalle ihmiselle mitään, ellen tietäisi edes jotain hänen maustaan ja tietämyksestään. Riippuu todella paljon siitä, mikä mahdollisuus jollakin henkilöllä olisi tutustua johonkin yhtyeeseen ilman suosittelua. Nykyään on helppoa löytää uusia bändejä helposti, joten on hankalaa edes suositella mitään uutta.”

Vinyyli vai cd? Miksi?

”Aaah, hankala kysymys! En tiedä, molemmissa on puolensa. Totta puhuen kuuntelen nykyään musiikkia lähinnä iTunesin kautta töissä ollessani, koska vinyyleitä ei voi helposti siirrellä paikasta toiseen. Mutta on niissäkin hyvät puolensa, tiedäthän, niissä on kaksi puolta per levy ja ne on pakko kuunnella kerralla kokonaan. On uskomatonta, miten joidenkin levyjen tiettyyn puoleen voi saada pakkomielteen, ja tietenkin niiden kuuntelussa on oma tunnelmansa. Mp3:t ja cd:t ovat nykyään matkustaessa ja työpaikalla paljon käytännöllisempiä, vinyylit enemmänkin kotona kuunneltaviksi tarkoitettuja.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin oletkaan?

”Häh? Tuohan on niin subjektiviinen asia, etten ole nähnyt vaivaa. Tai siis, katsos, jokaisella ryhmällä ja ihmiselle on kuitenkin oma käsityksensä cooliudesta. Yhden cool voi olla toiselle hyvinkin uncool.”

Mikä on ensimmäinen poplaulu, josta muistat pitäneesi?

”Muistan laulaneeni The Beatlesin I Want to Hold Your Handia lapsena, vaikka olin tuskin kuullut koko kappaletta. Kaikki naapuruston isommat lapset lauloivat sitä, joten opin sen heiltä. Ensimmäinen ostamani levy oli varmaankin The Osmondsin Just Like a Yo Yo. Tiedäthän, se hauskan ärsyttävä renkutus.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suurin syy sille, että et pidä jostain kappaleesta?

”Liikasoitto. En juurikaan kuuntele radiota, enkä tiedä tämän päivän pophittejä. Muutama vuosi sitten, ja tarkoitan tällä siis 1990-luvun loppua, kävin yhdellä punttisalilla pari kertaa viikossa. Siellä soi tauotta Pop Radio -niminen kanava, jota jouduin sietämään ja tutustumaan muun muassa sellaisiin ihmeisiin kuin Backstreet Boys. Tuskin yllätyt, jos kerron, että en käy siellä enää.”

Miten hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Hmm. Aika vähän. Joskus 1980-luvulla täällä vaikutti eräs suomalainen bändi, joka oli aivan älyttömän kova. Smack, tiedätkö ne? Run Rabbit Run on edelleen aivan mahtava biisi. Sitten eräs toinen, josta pidän edelleen paljon, on Terveet Kädet, aivan mieletöntä. Muistan myös joskus kuunnelleeni jotain Hanoi Rocksin levyjä, mutta ne eivät ole kestäneet aikaa yhtä hyvin. Eikös myös The Flaming Sideburns ole Suomesta? Ovatko he yhä koossa?”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on paras koskaan kirjoittamasi tai äänittämäsi kappale?

”Hahah, sen kun tietäisi! En yleensä ajattele asiaa tuosta näkökulmasta. En halua takertua menneeseen. En tiedä edes mikä on huonoin kirjoittamani kappale.”

Kumpi on tärkeämpää: kappale vai se miltä se kuulostaa?

”Molemmat kulkevat käsi kädessä. Hyvän biisin voi pilata huonoilla soundeilla, mutta hyvätkään soundit eivät pelasta huonoa biisiä. Yhtä tärkeitä asioita levyllä molemmat.”

Mitä mieltä olet ”kielletystä nautinnosta” musiikissa?

”Äh… Ei minulla ole mitään kiellettyä nautintoa. Tai siis, pidän monista bändeistä ja kappaleista, joista minun ei odoteta pitävän tai joista muut bändissä eivät pidä – hyvin korneista asioista. Ei ole mitään järkeä kieltää itseltään asioita, joista nauttii. En halua kieltää itseltäni asioita, joista nautin. Paitsi jos sattuu nauttimaan ihmisten tappamisesta, mutta se onkin hieman eri asia.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”En kutsuisi Jim Morrisonia kummaksikaan. Tai siis, pidän kyllä monista The Doorsin biiseistä. Sanoisin, että neroksi kutsuminen on liioittelua, sillä hän oli usein pölvästi samaan aikaan.”

Mudhoney Suomessa:

Ti 12.7.2011 Turku, Klubi
Ke 13.7.2011 Helsinki, Tavastia
To 14.7.2011 Tampere, Pakkahuone (Tammerfest)

”It’s just an old war /
Not even a cold war /
Don’t say it in Russian /
Don’t say it in German /
Say it in broken English”

Marianne Faithfullin kariutuessa 1970-luvulle hän menetti lapsensa huoltajuuden, katkaisi välit Mick Jaggeriin ja aloitti hurmoksellisen avoimen suhteen heroiinin ja kokaiinin kanssa, mikä vaikutti pysyvästi hänen ääneensä. Vietettyään Sohossa muutaman vuoden perinnetietoista narkomaanielämää Faithfull asettautui joksikin aikaa kadulle. Sieltä eri tahot pyrkivät ja epäonnistuivat nostamaan hänen uraansa uuteen nousuun.

Ensimmäinen askel Broken Englishin synnyssä oli Ben Brielyn (The Vibrators) kanssa vallatussa talossa alkanut suhde, joka asetti Marianne Faithfullin punkin ensimmäisen ja uuden aallon kosketusetäisyydelle. Broken English onkin näkyvin vedenjakaja Marianne Faithfullin uralla ja oli aikoinaan hyvin radikaali irtiotto häneen tyypillisesti liitetystä folkmusiikista ja laululintu-imagosta.

Broken English on sekä Ulrike Meinhofille omistettu ja hänestä kertova että myös tavallaan omakohtainen tilannekatsaus. Kappaleen nimi viittaa murteen lisäksi Faithfullin elintapojen juuri oikealla tavalla runtelemaan ääneen ja siitä juontuvaan hankaavampaan ilmaisutapaan, jolle syntetisaattoreille pohjautuva toteutus ja kylmää hohkaava tuotanto luovat ihanteellisen äänimaiseman. Kauneus pettää, ja juuri siksi Broken English on mestariteos.

Video ei ole enää saatavilla

Siouxsie & the Banshees suoraan sanottuna ankeassa puutarhassaan.

”Harmful elements in the air /
symbols crashing everywhere /
reaps the fields of rice and reeds /
while the population feeds

Siouxsie & the Banshees oli imagoa myöten punkrockin ensimmäisiä taidekoulukasvatteja, joiden asiana oli asioiden tekeminen mielenkiintoisesti teknisestä osaamisesta – tai sen puutteesta – huolimatta. Tietenkään nämä kaksi aspektia eivät sulje toisiaan pois tässäkään tapauksessa; yhtye oli kehittynyt uskomattoman nopeasti kammottavasta, Billy Idolin ja Sid Viciousin sisältäneestä inkarnaatiosta debyyttisingleensä mennessä.

Banshees ei vielä ollut täysin jäsentensä tasapainoiselta summalta kuulostanut pophirviö, vaan nojasi uransa alkuvaiheessa lähinnä jääkuningatar Siouxsie Sioux’n (Susan Ballion) persoonaan ja äänenkäyttöön.

Kriitikko ja kirjailija Simon Reynolds kirjoittaa Rip It Up and Start Again -opuksessaan yhtyeestä ja Hong Kong Gardenista enemmän kuin osuvasti: ”Siouxsie & the Bansheesin kappaleet olivat tarttuvia, mutta ne eivät tuntuneet melodisilta.”

Kappaleen nimen- ja inspiraationlähteenä oli yhtyeen suosima kiinalainen ravintola, jota rasistisen National Frontin jäsenet 1970-luvulla häiriköivät. Hong Kong Garden toimi sekä henkilökohtaisena kannanottona syrjintää vastaan että hienovaraisena vittuiluna jo vuoteen 1977 mennessä seestynyttä ensimmäistä punkaaltoa kohtaan.

Aluksi lastenlaulumaiselta kuulostava kappale paljastaa kyntensä heti, kun Siouxsie avaa suunsa, muiden instrumenttien muodostaessa laulua ympäröivän kaaoksen. Kappale loppuu gonginiskun saattelemana kuin seinään.

”Slanted eyes meet a new sunrise /
A race of bodies small in size”

Hong Kong Gardenin viimeisen säkeistön avaavat rivit viittaavaat upealla tavalla mongolipoimuun ja ravintolan työntekijöille arkipäiväisen ilmapiirin tummentamiin silmiin, mutta myös kaikesta ulkopuolisuuden tunnetta aiheuttavasta sorrosta huolimatta päivä kerrallaan selviämiseen, mikä kuvaa yhtyettäkin varsin hyvin.

Monet erehtyvät usein pitämään Siouxsie & the Bansheesia goottibändinä, jota se toki oli muutaman albumin ajan, jättäen huomiotta kolmen vuosikymmenen läpi kulkeneen uran eklektisyyden. Yhtyeellä on kuitenkin enemmän yhtymäkohtia David Bowien ja Lou Reedin ambivalentin ja sukupuolettoman poptaiteen sekä esimerkiksi Wiren ja The Pop Groupin äkkiväärän ilmaisun kanssa.

Edelleen tuhansien nuorten naisten kopioimaa Siouxsie Sioux’n voi lisäksi jälkikäteen ajatella olleen popmusiikin enimmäinen domina, joka piti niin kriitikot kuin fanitkin tossun alla.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Elektrotähti Uffie teki kappaleesta melko uskollisen coverin viime vuonna julkaistulle Sex Dreams and Denim Jeans -albumilleen.

Video ei ole enää saatavilla

We’re nothing, and nothing will help us /
Maybe we’re lying, then you better not stay /
But we could be safer, just for one day

Alusta asti kolossaaliselta kuulostava ja koko kuuden minuutin kestonsa ajan alati kasvava ”Heroes” on eräs harvoista krautrockin piiriin kuuluvista rakkauslauluista. Berliiniin huumeista ja vainoharhoista selviämään majoittunut Bowie äänitti alunperin instrumentaaliksi suunnitellun kappaleen yhdessä Tony Viscontin, Brian Enon ja Carlos Alomarin johtaman taustabändinsä kanssa Hansa Tonstudiolla.

Kappale sai alkunsa kahden soinnun improvisaatiosta, johon Brian Enon kanssa jo aiemmin King Crimsonin hajoamisen jälkeen yhteistyötä tehnyt Robert Fripp kävi antamassa viimeisen silauksen. Hänen viiltävä kitararaitansa on eräs populaarimusiikin tunnistettavimpia ja kopioiduimpia.

Iggy Popin kanssa kanssa asunnon jakanut Bowie vietti tämän aikakauden lähinnä tutustumalla paitsi musiikkiin, myös itseensä ja omaan elämäänsä, maalaten tauluja (ja lauluja!), ahmien Yukio Mishiman tuotantoa ja käyden katkeraa oikeustaistelua poikansa huoltajuudesta tulevan ex-vaimonsa Angie Bowien kanssa. Uuden asuinpaikkansa vuoksi hän oli niin ikään seuraamassa aitiopaikalta kylmän sodan zeniittiä, joka langetti suuren varjonsa koko tummana ja salaperäisenä soivalle ”Heroes”-albumille. Itse nimikkoraita muistuttaa dramaturgialtaan sodanjälkeisiä viihdeballadeja, joka on omiaan korostamaan sen voimaa.

Brian Eno vapautti Bowien eksessiivisestä elämäntavasta ja karikatyyrimäisistä roolihahmoista, joiden loukkuun Bowie oli pahimpien huumejaksojen aikana jäänyt. Hänen vaikutuksensa Bowien sävellystyöhön tällä periodilla oli myös kiistaton, eikä ainoastaan avustajana ja tukihenkilönä. Flamboyantti Bowie esitti persoonan minimoimiseen pyrkinyttä Enoa jopa siinä määrin, että hän kreditoi kappaleitaan kernaasti osittain Enon nimiin, oli hän ollut tekemässä niitä tai ei.

”Heroes” on samaan aikaan sekä romanttinen ja kiihkeä että kylmän teollinen kuvaus kahdesta rakastavaisesta poliittisesti ja sosiaalisesti kahtiajakautuneessa mustavalkoisessa maailmassa, jonka inspiraationlähteenä toimi silloin vielä Mary Hopkinin kanssa naimissa olleen Tony Viscontin salasuhde taustalaulaja Antonia Maaßin kanssa. Rakkauden käsite muuttuu kappaleen edetessä loppua kohti jopa poleemiseksi, jonka voi myös halutessaan ymmärtää antiteesinä aikakauden pahimmalle beibittelylle, joka oli osaltaan edesauttamassa postpunkin syntyä tunteista karsitulla ilmaisulla. Kuitenkin tämä herättää usein suuremman reaktion vierautensa vuoksi – Bowie laulaa kenties intohimoisemmin kuin millään muulla kappaleella koko uransa aikana.

Romanttinen asetelma rakkauteen on suurimmilta osin ollut aina popmusiikin oma horror vacui, tyhjän tilan kammo, joka ei yleistävän ja stereotypisoivan sisältönsä vuoksi toimi yleensä vähänkään realistissa mittasuhteissa. (Tämä tulee ilmi etenkin maailman kamalimpia lauluja listattaessa.) Onkin mielenkiintoista, miten Bowien onnistui välttää tämä sudenkuoppa yhdistämällä junnaavan ja puksuttavan teollissävytteisen sävellyksen yltiösentimentaalisiin sanoituksiin.

Tarina päättyy kiihtyvän ilmaisun myötä neutraaliin, murenevien toiveiden täyttämään pessimismiin, jonka keskellä on häivähdys toivosta. Tietyllä tavalla se on kuin saavuttamattomien unelmien kehä, jonka keskellä yletymme kurottamaan halujamme, mutta vain harvoin täysin saavuttamaan niitä. Kuten kaikissa suurissa rakkauslauluissa, kappaleen henkilöhahmot eivät saa toisiaan.

On vaikea arvata, mikä manchesteriläisyhtye otti muutamaa vuotta myöhemmin selkeitä vaikutteita suurimpaan hittiinsä.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

”Heroes” on eräs Bowien coveroiduimpia kappaleita. Tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tässä esimerkkinä pari täysin uudenlaisen vaikutelman kappaleesta antavaa tulkintaa…

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

…ja pari, joita ilman maailma olisi parempi paikka elää:

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Yuck ei onneksi ole nimensä veroinen.

Mitä ihmettä, eikö tämä ole tehty ennen vuotta 1991, jolloin punk meni rikki? Angsti ei ole pitkään aikaan kuulostanut näin hyvältä.

Jos olisin kirjoittanut tämän arvostelun heti levyn saatuani, olisin todennäköisesti haukkunut sen 90s-revivalismiksi ihan kivoilla soundeilla. Onneksi muut kiireet viivästyttivät arvostelun puhtaaksikirjoittamista, sillä alati kiihtyvässä noususuhdanteessa olevan brittiyhtyeen debyytti on elämää häiritsevän hiiviskelijän tavoin asettautunut pienen alkukankeuden jälkeen sitkeästi allekirjoittaneen alkuvuoden kuunnelluimpien levyjen joukkoon.

Piensuosiota nauttineen Cajun Dance Partyn raunioille perustettu Yuck heittää heti uransa alkumetreillä kovat pöytään. Lontoolaisyhtye runnoo fuzzpopillaan kappaleet levyllä olevaan muotoon niin vaikuttavasti, että on vaikea uskoa kyseessä olevan vasta uransa keväästä nauttiva ryhmä noviiseja. Kerrankin myös albumin visuaalinen toteutus onnistuu tukemaan musiikista saatua mielikuvaa – kansikuvassa komeileva ruma, sukupuoleton hahmo on tarpeeksi tunnistettava ja karu noustakseen esiin.

Utuisen särövallin peittämä avausraita Get Away on osuvasti levyn ensimmäinen täysosuma, joka kertoo jo kättelyssä kaiken oleellisen Yuckin soundista. Avausriveistä lähtien kappaleen sanoitukset muistuttavat tietyiltä osin paljon Sonic Youthin Teenage Riotin utopistista kertomusta nuorten kollektiivisesta hyökkäyksestä Thurston Mooren maailmannäkemyksen vastaisia instituutioita (Reaganin aikainen hallinto, konservatiivit, suuret levy-yhtiöt) kohtaan popmusiikin keinoin, joskin ymmärrettävästi subjektiivisemmin ja vailla poliittista latausta.

Molemmissa kappaleissa alati läsnä oleva Me vastaan maailma -asetelma yksinkertaisesti toimii, ja Yuck tuntuu tiedostamattaan (?) tekevän vankan pesäeron saarivaltion musiikkilehdistöä riesaaviin kertakäyttötähtiin. Kappaletta voisi muutenkin kuvailla passiivis-aggressiiviseksi pophelmeksi, joka toimii ahdistuksen ja epäluulon purkautumiskanavana.

”We break down /
I’m gonna break it up again /
Me and my guitar /
Drowning down, down, down /
Ready when the pain kicks in /
Tell me when the pain kicks in”
(Get Away)

Suicide Policeman on taas nimestään huolimatta levyn säröisimpään materiaaliin nähden täysin päinvastainen. Kappale on käytännössä parasta Belle And Sebastiania vuosikausiin, mellotroneineen kaikkineen. Hartaimmissa kappaleissa Yuck puolestaan herättää mielikuvia Wilcon ja R.E.M.:n suuntaan, kuulostamatta kuitenkaan kummaltakaan. Kuinka usein luulette tämän nykypäivänä onnistuvan?

Eräs albumin mielenkiintoisimmiksi nousevista kappaleista on Operation, jonka kaltaista roiskimista kuultin viimeksi SST:n ja Homestead Recordsin julkaisemilla äänitteillä. Yuck on selvästi valinnut vaikutteensa hyvällä maulla ja onnistuu samalla päivittämään ihailemiensa artistien soundia piirun verran tähän päivään.

Muitakin viittauksia 1990-luvun (valtavirtaisempaan) vaihtoehtorockiin on, joista vahvimpana esimerkkinä on alusta asti puuduttava ja mielenkiinnoton Rose Gives a Lilly -instrumentaali. Käytännössä koko kappale koostuu Smashing Pumpkinsin aliarvostetun Adoren ihastuttavimpiin hetkiin kuuluvan Shamen riffin venyttämisestä neljään minuuttiin.

Toinen punakynän alle joutuvista kappaleista on Sunday, joka on ikään kuin epätoivoinen yritys vastata (jälleen!) edellämainitun yhtyeen Disarm-klassikkon tekstiin varsin, eh, kornilla tavalla. Kuulijalle tarjoillaan täysin turhanpäiväinen täyteraita tsemppilyriikoilla, jotka eivät jaksa kiinnostaa ketään. Kaksi edellämainittua kappaletta ovat kuitenkin albumin ainoat varsinaiset kompastuskivet, ja ne tulevat vieläpä huvittavasti peräkkäin.

”Sunday, you’re gonna take me back /
Today I had a heart attack /
Sunday, you’re gonna take me back /
I’ve got a choice now /
I’ve got a voice now”
(Sunday)

Kritisoimisen aihetta on myös paikoin häiritsevästi laaditussa kappalejärjestyksessä, joka nostaa alitajunnasta esiin traumaattiset muistot peruskoulun limudiscoista, noudattaen pääosin nopea, hidas, nopea -kaavaa. Onneksi tämä on sentään nykytekniikan avulla korjattavissa, mutta suorastaan säälin tätä levylautaselta luukuttavia, muutamaa kokoa liian pieniin pillifarkkuihin itsensä pusertaneita indiefaneja. Asiaa tosin tuskin enää huomaa noin 50 kuuntelukerran jälkeen.

Levyn päättää yhtyeen ensimmäinen single, nerokas Rubber, joka paisuu feedbackin saattelemana ulos mittasuhteistaan ja muuttuu seksuaalisesti latautuneeksi urbaaniksi gospeliksi. Tavallaan se myös palauttaa albumin lähtöruutuun, ja sen jälkeen tekeekin mieli soittaa levy samantien uudelleen. Sävellys ja toteutus kuvaavat hyvin sanoituksen himoa käsittelevää teemaa, päättyen musiikilla ilmaistuun vietille antautumiseen. Uskomaton biisi.

”If I put a rubber in your skin
Would you move around and rub it in?
I’ve tried painting from the inside out
But I’ve done nothing that I can shout about
Should I give in?
(Rubber)”

Muutamista puutteistaan huolimatta Yuck on toivottu ja toimiva poikkeus nuorten kitarabändien joukossa. Toisin kuin uudella albumillaan lähinnä hirvittävältä indie for the sake of it -blogisoittolistalta kuulostanut Pains of Being Pure at Heart, Yuck tekee oikeasti mieleenpainuvaa ja koskettavaa musiikkia.

Yuckin tyylistä hohkaa läpi se vilpitön välinpitämättömyys, josta tuntee vaikuttavan debyytin. Monella saralla he ovat ensimmäisellä albumillaan samankaltaisessa asemassa kuin esimerkiksi Nirvana tai Smashing Pumpkins aikanaan. Yhtyeen selkeimmät vaikutteet kuuluvat musiikista vahvasti läpi, mutta niiden takaa heijastuu myös räiskyvä karisma, niin sanottu ”It factor”.

Mikäli Yuck onnistuu tulevaisuudessa laajentamaan palettiaan ja jalostamaan vaikutteistaan täysin omanlaisensa ilmaisun, siitä voi hyvinkin tulla yksi oman sukupolvensa tulkeista. Yhtyeellä on siihen kaikki mahdollisuudet.

Erityismaininta täytyy antaa Max Bloomin upean minimalistiselle soitannalle. Säröisen äänimaiseman ja maalailevan slidekitaran yhdistelmä on aina hyvä asia.

86 Nuoren outolinnun häkellyttävän vahva debyytti karauttaa samantien vuoden merkittävimpien levyjen joukkoon ja tulee varmasti vielä nousemaan arvossa. Onneksi Yuck ei ole nimensä veroinen.

Video ei ole enää saatavilla

”Life in the hive puckered up my night /
The kiss of death, the embrace of life /
There I stand beneath the Marquee Moon /
Just waiting”

Koko 10-minuuttisen kestonsa sinisellä liekillä palava Marquee Moon lunasti Televisionille paikan popmaailmankartalla, mutta siinä sivussa tuhosi yhtyeen; massiivisuudellaan se nosti riman Televisionin ulottumattomiin.

Marquee Moonin lähtöasetelma oli jo itsessään ristiriitainen; kappaleen kompleksinen minimalismi antoi sille tilaisuuden riistäytyä täysin käsistä, mikä tässä tapauksessa on kaikkea muuta kuin huono asia. Tom Verlainen ja Richard Lloydin helisevien kitaroiden ristiaallokon läpi tunkeutuvat, eksistentialismissa ja symboliikassa uitetut sanoitukset vastaavat musiikin toismaailmallisuuteen ja ovat malliesimerkki intertekstuaalisuuden rajojen venyttämisestä – viittauksillaan ne tukevat toisiaan täydellisesti, mutta toimivat myös omillaan.

Television niputti Marquee Moonilla punkin, jazzin ja progen saman kappaleen sisälle kuulostamatta kuitenkaan miltään muulta kuin itseltään.

Yhdellä otolla äänitetty kappale on kiistatta yhtyeen paras, ja nousee kärkisijoille laulujen laulua valittaessa.

Video ei ole enää saatavilla

”You talk to me / As if from a distance / And I reply /
With impressions chosen from another time, time, time /
From another time”

Ambientin pioneerin viimeiseksi merkittäväksi poplevyksi jäänyt Before And After Science on Iggy Popin The Idiotin ohella osa David Bowien Berliini-trilogian keskeltä halkaisevaa rinnakkaistrilogiaa. Kutakuinkin samaan aikaan, samassa paikassa ja osittain samojen muusikoiden kanssa valmistuneet albumit eroavat sisällisesti paikoin hyvinkin radikaalisti toisistaan, mutta ovat temaattisesti toisiinsa kietoituneita vieraantuneisuutta käsittelevien aiheidensa puolesta. Siinä missä Bowie ja Pop keskittyivät suosion myötä kehittyneiden henkilökohtaisten helvettiensä ääniraitojen säveltämiseen, oli masennuksesta ja musiikillisista suorituspaineista kärsivällä Enolla vireillä jotain ihan muuta.

Clusterin kanssa äänitetty By This River ikään kuin leijailee ulos stereoista, laskostaen oman hiljaisen hetkensä huoneen pimeimpiinkin nurkkiin. Sävellys ei noudata popkaavaa, eikä se sisällä ainoatakaan koukkua – päinvastoin, se on lakoninen kuvaelma yksinäisyydestä ja sen aiheuttamasta kaipuusta, antaen siitä huolimatta lähes visuaalisia aistihavaintoja. Sen pastoraalinen ja hauras tunnelma on eräs kuvaavimmista yhdistelmistä ambientia ja popmusiikkia, sekä usein varjoon jäänyt helmi Enon mittavassa diskografiassa. Reilu kolme minuuttia sedatiivista melankoliaa, jotka samalla ovat lähes konkreettisesti tekijänsä vaitonaiset jäähyväiset poptähteydelle.

Video ei ole enää saatavilla

Kalifornian auringonpaahteisissa lähiöissä vuosien aikana syntynyt garagerock-skene on uusien tulokkaiden myötä jälleen ajankohtainen. Yhtyeiden soundi on välittömästi tunnistettava ja tarttuva, mutta ei kuitenkaan muistuta mitään aiemmin tehtyä.

Nuoruuden kirkasotsaiset hulluttelut ja tunteenpurkaukset, kitsch, purkkapop, yhteisöllisyys ja sen paineessa muodostunut yksilöllisyys ovat nousseet valttikorteiksi, joita esitellään sosiaalisen median kautta hyvällä tuloksella.

Kalifornian skeneen kuuluva ja siitä glitterillä koristellulla Tom of Finland -imagollaan räikeästi erottuva Hunx & His Punx on kehittynyt uuden albuminsa myötä oikeaksi, hyvin toimivaksi bändiksi.

Aiemmin umpisurkeassa Gravy Train!!!! -yhtyeessä soittanut Seth Bogart on ikäloppu teini, joka lispaa nuotin vierestä lähinnä seksistä, pojista ja seksistä poikien kanssa.

Hetken aikaa Nobunnyn kanssa seurustellut ja yhteistyötä tehnyt Bogart perusti vuonna 2008 Hunx & His Punxin, jonka kokoonpano vakiintui muutaman vuoden sisällä.
Yhtye sai välittömästi huomiota etenkin musiikkia osuvasti kuvaavilla videoillaan, jotka muistuttavat hellyttävällä tavalla 1970-luvun juonellisia pornoleffoja, joista on leikattu seksikohtaukset pois.

Hunx & His Punxin nahkaan kääritty keulahahmo päihittää pitelemättömällä karismallaan ja viihdyttävyydellään suurimman osan tällä hetkellä pinnalla olevista tähtösistä ja onnistuu siinä sivussa tekemään tästä kyynelten ja siemennesteen kuorruttamasta albumista yhden vuoden riemastuttavimmista yllättäjistä. Seth Bogart on poikaystävä, josta sinunkin vanhempasi olisivat ylpeitä.

Monelle rockbändille tyypillisesti Hunx & His Punxin kappalemateriaali on kaukana omaperäisestä. Pääpaino on tällä kertaa 1970-luvun amerikkalaisessa protopunkissa ja 1960-luvun sokerihuurteisessa popissa.

Nurinkurisen ilmaisun ansiosta yhtye kuitenkin eroaa selvästi aikalaisistaan, saaden naiiveimmatkin romanssiluritukset kuulostamaan rivoilta kutsuilta lähimpään vessakoppiin, puskaan tai – tilanteen salliessa – jopa ihan oikeaan sänkyyn.

Entisen Richard Hell & the Voidoids -kitaristin Ivan Julianinin tuottama Too Young to Be in Love ei ole sen silotellumpi kuin yhtyeen singlejulkaisutkaan, lähinnä vain paremmin äänitetty, soitettu ja sovitettu. Yksinkertaiset kompit, sinnepäin viritetyt kitarat ja yllättävän monessa kappaleessa käytetyt kirpputoriurut luovat sopivan äänimaiseman Bogartin camp-henkiselle melodraamalle.

Suurin huomio kappaleissa kiinnittyy kuitenkin vahvasti esillä oleviin stemma- ja taustalauluihin. Jumalaisella lauluäänellä siunattu basisti Shannon Shaw suorastaan vetää maton alta sekä Lovers Lane -avausraidalla että säveltämällään The Curse of Being Youngilla, jossa kiteytyy kaikki se huumorin taakse kätkeytynyt ahdistus, joka Hunx & His Punxin soinnissa on aiemmin kuulunut vain ajoittain.

Video ei ole enää saatavilla

If You’re Not Here (I Don’t Know Where You Are) voisi olla sävellyksensä puolesta The Ronettesin kadonnut single – eikä kyseessä ole edes albumin kohokohta. New York Dollsia kainostelematta kouriva Bad Boy tuo mieleen The Crampsin ja The Rocky Horror Picture Show’n, kun taas levyn päättävä Blow Me Away on levyn muusta linjasta poikkeava sentimentaalinen valssi.

Albumin nimibiisi Too Young to Be in Love puolestaan kiteyttää avausriveillään sen, mistä koko yhtyeessä on kyse:

”Why won’t you do it with me?
I wanna do it with you
You’re my bad boy, my little pile of joy”

Too Young to Be in Love on siinä mielessä harvinainen albumi, että se kuulostaa kerta kerran jälkeen paremmalta ja sitä on yksinkertaisesti hauska kuunnella. Se itkettää, naurattaa ja paikoin myös turhauttaa kuulijaa, nostaa tunteet ja mielipiteet pintaan molemmin puolin.

Käytännössä Hunx & His Punx on siis maailman ensimmäinen miehen johtama tyttöbändi.

83 Mielipiteitä jo ennen debyyttialbuminsa julkaisua jakanut Hunx & His Punx suorittaa tulikokeen huomiota herättävästi ilman sen suurempia virheitä. Too Young to Be in Love pitää sisällään alkuvuoden rajuimmat balladit ja haikeimmat solvaukset.

Viime vuosien suomenkielisen folkpopin uuden nousukauden kirjoittamattoman sääntökirjan kaksi ensimmäistä artiklaa voisivat olla nämä: akustisvoittoinen musiikki on aina aidompaa kuin elektroninen ja nostalgia elättää lauluntekijän pinteessä.

Älä sammu aurinko hoitaa edellämainitut tontit moitteetta, mutta jättää silti – tai pikemminkin juuri tämän takia – laimean jälkimaun. Albumilta puuttuu lähes täysin se yllättäen päin kasvoja tuleva kuvainnollinen viima, joka teki Zen Cafén kappaleista paikoin toimivia, usein vain siedettäviä.

Edellisellä Elämä on juhla -albumilla alkanut trubadurismi on viety tällä kertaa astetta pidemmälle, mutta matkan varrella repusta ilmeisesti putosivat niin tarttuvat sävellykset kuin oivaltavat sanoitukset. Jäljelle jäi vain pettuleivän murusia ja helteen eltaannuttaman luomumaidon kastelemat savukkeet.

Tätä alijäämää yritetään peittää sinänsä hyvin soitetuilla, mutta mieleenpainumattomilla sävellyksillä.

Vaikka albumi on irtiotto Samuli Putrolle, se on perin yllätyksetön sellainen. Tuotannon 1960-luvulta suuntaa hakeva soundimaailma ja kuohittu kokonaistunnelma kuvaavat hyvin ilmassa vellovaa henkistä taantumaa.

Suuri ongelma Älä sammu auringossa on pikkuhiljaa hiipivä aavistus Putron omaksi ilokseen tekemästä välityöstä. Vaikka albumi alkaa yllättävän lupaavasti reklusiiviseksi muuttuneen lauluntekijän nykyelämää sivuavalla kappaleella Saaressa on aina sunnuntai, heitetään kuulijan niskaan kylmää vettä jo seuraavien minuuttien aikana.

Singlenäkin julkaistu nimibiisi ei toimi juuri millään tasolla, ja ikävä kyllä se valaa pohjan lähes koko loppualbumille. Sanat todetaan ja sävellykset soitetaan keskitempolla läpi.

Maailmantuskasta ammentavat aiheet ja stereotypisoidut hahmot (jotkut kutsuvat näitä realistisiksi) nousevat ajoittain esiin ihan kiitettävästi, mutta saatu vaikutelma on näistä huolimatta rutiininomainen ja jokseenkin keskeneräisen tuntuinen.

Kuulomuistista häviävien kappaleiden linjasta poikkeuksia ovat suhteen päättymisestä kertova Anna minun mennä, joka tosin pilataan idioottimaisilla lyriikoilla, sekä huvittavalla tavalla rytmitetysti syljetty Tulkoon kesä. Toisessa ääripäässä onkin sitten Intiaan-etnohumppa ja puolivillaiselta Bonanza-teemalta kuulostava Rämpytimies, jolle sopivampi paikka olisi ollut mahdollisimman syvällä kirjoituspöydän vetolaatikkossa.

Jos Putro kerran on parhaimmillaan tarinankertojana, niin miksi ihmeessä hän tyytyy täyttämään albumin sanoitukset epäolennaisilla ja ontuvilla aforismeilla? Ikään kuin hän esittäisi kansantaiteilijaa eläytymättä roolihahmoonsa, samalla kuitenkin ollen ristiriitaisesti sen vanki. Edellisellä albumillaan kansankynttiläksi syttynyt Samuli Putro ei suo valoa kuuntelijalle.

Kokonaisuutena Älä sammu aurinko on yhtä mielenkiintoinen kuin raitistunut Dionysos.

32 Periaatteessa toimivista aineksista toteutettu tylsähkö AOR-levy, jonka koristeltuihin hahmotelmiin Samuli Putron kovimmatkaan fanit tuskin mieltyvät.

Video ei ole enää saatavilla

Samuli Putro – Älä sammu aurinko