Myös Chan halusi olla Dusty.

Chan in Memphis.

”Once I wanted to be the greatest
No wind or waterfall could stall me
And then came the rush of the flood
The stars at night turned deep to dust”

Monille se on Nina Simone, joillekin Elizabeth Fraser tai Tracey Thorn. Minulle naisäänistä the greatest on Chan Marshall.

Ensimmäisen kerran kuulin Marshallin tummaa, viskin ja ketjupolttamisen sävyttämää ääntä vuonna 2003 ilmestyneellä You Are Free -albumilla, joka oli jatkumoa Cat Powerin lo-fi-julkaisuille, mutta jo hieman lähestyttävämpi.

Kun omaa Chan Marshallin kaltaisen äänen ja on kotoisin Amerikan syvästä etelästä, ei ollut yllätys, että haluaa tehdä soul-levyn, oman Dusty In Memphisin. Marshall otti kitaransa ja matkasi Memphisiin vuonna 2005 äänittämään albumia paikallisten studiomuusikkolegendojen kanssa. Sessioiden tuloksena syntyi seuraavana vuonna julkaistu The Greatest -albumi, joka otti ison harppauksen Cat Powerin aiemmasta indiesoundista. Albumilta vuoden 2005 puolella julkaistu ensimmäinen single kantoi myös samaa nimeä.

Albumin kannessa roikkuvat kultaiset nyrkkeilyhanskat antaisivat ymmärtää, että The Greatest kertoisi Cassius Claysta/Muhammad Alista, mutta Marshallin mukaan laulu kumpuaa hänen sukunsa historiasta. Marshallit ovat sukupolvien ajan asuneet etelässä tehden hanttihommia eikä viinalla läträämiseltä tai mielenterveysongelmiltakaan ole säästytty. ”It’s just about to stay alive and have self respect”, kommentoi Marshall eräässä tv-haastattelussa kappaleen sanomaa.

The Greatest oli Cat Powerin ensimmäinen kappale, jossa Marshallin ääni saa sovitukselta kunnolla tukea. Löytyy kaihoisia jousia ja taustakuorokin, Marshallin ääni kuitenkin vahvasti etualalla kaiken aikaa. Kappaleen hienoudesta ja ajattomuudesta kertoo paljon myös se, että se kuulostaa täydelliseltä tänäkin päivänä, toisin kuin suuri osa vuonna 2005 julkaistusta musiikista, joka on popmusiikin kiertokulussa hankalassa vaiheessa.

Jos Johnny Cash olisi elänyt muutaman vuoden pidempään, veikkaan että Rick Rubin olisi esitellyt kappaleen Cashille ja meillä olisi kappaleesta myös mustapukuisen miehen näkemys.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Cat Powerilta äänestettiin myös kappaletta Lived in Bars.

The xx poseeraa niin nokturnaalisesti kuin osaa.

”How can less be more”, kysyi Yngwie Malmsteen aikoinaan. The xx antaa tyhjentävän vastauksen.

”And we, we live half in the day time
And we, we live half at night”

Kahden parhaan ystävyksen ja heidän koulukaverinsa muodostama trio julkaisi vuonna 2009 albumin, jolla ei kuulla yhtäkään turhaa nuottia tai instrumenttia. Levy-yhtiö tarjosi levylle tuottajaksi Diploa, mistä tuskin kovin moni debyyttialbumiaan levyttävä bändi olisi kieltäytynyt. The xx onneksi halusi luottaa omaan – ja varsinkin biittivastaavansa Jamie Smithin eli Jamie xx:n – näkemykseen.

Nykypäivän popmusiikissa harvoin tulee vastaan levyä, joka kuulostaa yhtä tuoreelta, yllättävältä ja omaperäiseltä kuin The xx:n R&B:tä, indiepoppia ja dubstepia suvereenisti yhdistellyt debyytti.

Neljäs sinkkujulkaisu albumilta oli interpolmaisen kitarakuvion päälle rakentuva VCR, joka on The xx:n tähänastisesta tuotannosta ehkä kaikkein lähimpänä perinteistä poplaulua. Mittaakin on popsinglelle sopivat alle kolme minuuttia.

VCR etenee The xx:lle ominaisena öisen raukeana ja intiiminä vuoropuheluna Romy Madley Croftin ja Oliver Simin välillä. Kappaleesta pystyy hyvin aistimaan, kuinka kaksikko on pikkutunneilla omissa huoneissaan kirjoittanut osuuksiaan ja meilaillut niitä toisilleen vielä taivaallisen tietämättöminä siitä, että kukaan ulkopuolinen tulee niitä koskaan kuulemaan.

Saati siitä, että kappaleen ”I think we’re superstars” värssy tulee pian pitämään paikkansa.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

The xx:ltä äänestettiin myös kappaleita Heart Skipped a Beat, Islands, Missing ja Sunset.

Henry Ojala ja Jessika Rapo ovat Burning Hearts. (Kuva: Tomi Palsa)

Jessika Rapon ja Henry Ojalan muodostama Burning Hearts tekee arktista versiota baleraarisesta popista, joka on kovin viehättävää.

”Life and death are given a different meaning
in grizzly kingdom above the treeline
where the permafrost’s growing deeper”

Ensimmäisen kerran kuulin Burning Heartsista Jori Hulkkosen A Peasant’s Dream -kappaleesta tekemän hienon remixin myötä. Silloin ei vielä selvinnyt oliko bändi, remix, vai kummatkin hyviä. Heinäkuussa 2011 yhdysvaltalaisella Shelflife-levymerkillä julkaistu Into The Wilderness kertoi, että kyseessä on poikkeuksellinen yhtye. Myös ulkomailla kiinnostus yhtyeeseen kasvoi ja kappaletta hehkuteltiin lukuisissa indieblogeissa.

Jos hyvän kappaleen mittarina pidetään sitä kuinka usein yllättää itsensä hyräilemästä sitä, on Pohjanmaan maaseudulla levytetty Into The Wilderness sieltä paremmasta päästä. Laulu on ehkä aavistuksen kömpelöä ja koko homma kuulostaa hieman kotikutoiselta, mutta kaikki tämä jotenkin kuuluu asiaan niin kuin ryijy mummolan seinustalle kaappikellon viereen.

Lähin vertailukohta, joka tulee mieleen, on Au Revoir Simone. Burning Hearts tekee sen tavoin seesteisen kevyttä, melankolista elektropoppia, jonka estetiikka on sukua twee-popille. Tämä ei yllätä, kun tiedetään, että Jessika Rapo ja Henry Ojala ovat vaikuttaneet Le Futur Pompisten ja Cats On Firen riveissä.

Jessika Rapo on laulanut myös Le Futur Pompistessa. (Kuva: Tomi Palsa)

Kuten brittiläinen popmusiikkisnobi-ystäväni totesi, kun laitoin hänelle linkin Into The Wilderness -videoon: ”Not an original but sweet”. Se oli suuri kohteliaisuus krantulta mieheltä, jonka kevyhyllyyn suomalaisesta musiikista ovat aiemmin kelvanneet vain Pekka Streng, Op:l Bastards ja Paavoharju. Burning Hearts ei ole omaperäisintä musiikkia, mutta poikkeuksellisen sympaattista.

Jos olet kesällä menossa mökille, Lappiin vaeltamaan tai muuten vaan luonnon helmaan, kannattaa tämä kappale ottaa mukaan matkavarustukseen.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

28. tammikuuta − Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti lahjontasyytteiden nostamisesta entistä ulkoministeri Ilkka Kanervaa vastaan. Törkeästä lahjuksen antamisesta syytetään toimitusjohtaja Kyösti Kakkosta, liikemies Toivo Sukaria sekä Nova-yhtiöiden entisiä johtajia Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä. Kanervan epäillään saaneen yli 50 000 euron arvosta etuja yhtiöiltä, jotka suunnittelivat suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen, jossa Kanerva johti Varsinais-Suomen liiton hallitusta sen puheenjohtajana. Kaikki syytetyt kiistivät väitteet.

Carly Simon sanoo muikku.

”La di-da, di-da”

Tämä on sitä kuuluisaa baleaarista soundia. Tosin vuonna 1982, kun Chic-organisaatio eli tuottajaduo Bernard Edwards ja Nile Rodgers loihti tämän raukean reggaediskokompin päälle rakennetun kappaleen Carly Simonin laulettavaksi, he eivät voineet aavistaa, että saman vuosikymmenen loppupuolella siitä tulisi yksi uuden klubimusiikkigenren suurimmista klassikoista.

Soup for One -leffan soundtrackille kirjoitettu single floppasi kotimaassaan, mutta nousi Iso-Britannian singlelistalla top kymppiin, mikä selittänee myös sen miksi kappaleen 12-tuumainen versio löysi tiensä monen 1980-luvun lopun keskeisen britti-dj:n levypakkiin, josta se kaivettiin esiin illan loppupuolella, kun e-pillereiden teho alkoi hiipua Haciendan entisessä tehdashallissa tai kun Ibizalla aurinko alkoi sarastaa.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

A Tribe Called Questin hitti Bonita Applebum vuodelta 1990 pohjasi vahvasti Whyn rytmiraitaan.

Video ei ole enää saatavilla

Musiikki pelasti Scrogginin siskokset pahoilta teiltä.

Mikä yhtye soitti Hacienda-klubin avajaisissa ja New Yorkin Paradise Garagen lopetusbileissä? Kyllä, se oli bronxilaisten siskosten (Renee, Deborah, Valerie ja Marie) muodostama ESG, jolle sisarusten äiti oli hommannut bändikamat, jotta tytöt eivät päätyisi pahoille teille.

ESG:n ensimmäinen ja klassisin julkaisu oli Factory Recordsin julkaisema kolmen kappaleen ep, joka sisältää kappaleet Moody, You’re No Good ja U.F.O. Se äänitettiin Manchesterissa tuottajalegenda Martin Hannettin huomassa. Perimätiedon mukaan sisarukset (ja kongo-mies Tito) päätyivät Hannettin kanssa studioon, kun Joy Divisionille buukattu studioaika jäi käyttämättä Ian Curtisin päätettyä päättää päivänsä.

Vaikka Hannettilla oli varmasti ajatukset toisaalla, tallentui nauhalle jotakin maagista. Harvoin – jos koskaan – on yhdessä kappaleessa yhdistelty niin täydellisesti montaa genreä. ESG:tä hehkutettiin ep:n julkaisun aikaan PIL:n Metal Boxin ja Motownin täydelliseksi liitoksi. Moodyn minimalistinen, krautrockista, postpunkista ja funkista ammentava groove, onkin vaivattomuudessaan täysin omaa luokkaansa popmusiikin historiassa.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Missä kulkee sämpläyksen ja coverin raja?

Video ei ole enää saatavilla

Bonus II!

Punkfunkin yhden hitin ihmeetkin ratsastivat Moodyn poljennolla.

Video ei ole enää saatavilla

”We were born to be alive /
Born, born to be alive
(Won’t you be alive)”

Ranskalaisen Patrick Hernandezin jättihitti yltää kaikkien aikojen suurimmat gay anthemit -listan lisäksi korkealle myös pophistorian absurdeimmat sanoitukset -listalla.

Euroopassa single oli jättihitti eikä kappaleen sanoitus tuntunut suuremmin haittaavaan rapakon takanakaan, missä kappale nousi singlelistalla sijalle 16. ja kassakone kilahti yli miljoona kertaa.

Kun Hernandez lähti kiertämään Amerikkaa hittinsä kanssa, palkkasi hän taustatanssijoikseen kaksi naista, joista toinen sattui olemaan uransa ensimmäisiä askelia ottava Madonna – jota Hernandez huhujen mukaan myös deittaili kolmen kuukauden ajan.

Toista kertaa Hernandez ei urallaan onnistunut iskemään kultasuoneen, vaikka Born to Be Alivea seurannut single oli nimetty yleisöä kosiskelevasti Disco Queeniksi.

Video ei ole enää saatavilla

Orlandossa oli neljä jäsentä, joista vain kaksi päästettiin kuviin.

Vuosi on 1995. Eletään brittipopin kulta-aikaa. Pulppien ja blurien vanavedessä listoille nousee myös Castin ja Ocean Colour Scenen tapaisia dad rock -tylsimyksiä.

Saarivaltakunnan viikkojulkaisut NME ja Melody Maker ovat vielä voimissaan ja pystyvät nostamaan kaikkien huulille bändejä, joilta ei kuultu vielä nuottiakaan.

Vastavetona dad rockille Melody Makerin tähtitoimittajat Simon Price ja Taylor Parks lanseeraavat uuden genren, joka ristitään romoksi (lyhennyksenä sanoista romantic, modernist). Romo-otsikon alle kelpuutetaan kaikki missä on riittävästi maskaraa, glamia tai 80-luvun futupoppia. Jos Hurts tai Villa Nah olisivat olleet olemassa vuonna 1995, olisivat ne olleet romoa.

Romo nostetaan Melody Makerin kanteen ennen kuin yksikään jutussa mainituista bändeistä on saanut ensimmäistäkään singleä levykaupan hyllylle tahi edes diiliä levy-yhtiön kanssa. Levy-yhtiöt heiluttelevat shekkivihkojaan ja muutamassa viikossa lähes jokaisella levy-yhtiöllä on oma romo-bändinsä. Harva bändeistä kuitenkaan ehtii saamaan albumia tai edes singleä ulos ennen kuin media ja levy-yhtiöt huomaavat muutamassa viikossa, että Lontoon Club Skinnyn, jossa romot pitävät hoviaan, ulkopuolella ketään ei kiinnosta.

Jotakin jälkipolville kuitenkin tallentui. Suurin osa siitäkin on varsin kuuntelukelvotonta, mutta maininnan ansaitsee Orlandon Passive Soul -albumi ja varsinkin ensimmäinen sinkku Just For A Second. Orlandoa kaupattiin Take Thatin ja Manic Street Preachersin risteytyksenä, mikä ei ole täysin tuulesta temmattu mainoslause. Orlandon androgyynin laulajan Tim Chippingin voi muuten bongata myös Pulpin Mis-Shapes-videon loppuosan pisuaari-kohtauksesta.

Video ei ole enää saatavilla

Manchesterilainen Sexus on toinen maininnan arvoinen yhtye. Tämä Pet Shop Boysinsa huolellisesti kuunnellut duo (kuinka yllättävää) ei harmillisesti koskaan päässyt esittelemään osaamistaan albumimitassa.

Tarinan opetus lienee se, että popin kiertokulku on aina vähintään 15 vuotta. Vai kuka laittaisi rahansa likoon electroclashin comebackin puolesta vuonna 2012?

ROMO Top 3

1. Sexus – The Official End of It All

Video ei ole enää saatavilla

2. Orlando – Just for a Second

Video ei ole enää saatavilla

3. Plastic Fantastique – Fantastique No5

Video ei ole enää saatavilla