Kappale, joka antaa jokaiselle täyden oikeuden kaivata omaa nuoruutta. Juju vain on siinä, ettei menneitä pidä haluta takaisin.

”’Rock, rauha ja rakkaus’
me sitä täysillä hoilailtiin
ja usein meni kortsuja koko pakkaus
kun makuupussissa toilailtiin
Silti sydämeni täyttää lämpö ja kaipaus
kun olen itseni hyväksynyt, sisäisesti sivistynyt
tavallinen vakosamettihousuinen mies”

Kaikki alkaa kevätsiivouksesta. Vanhan madonsyömän turkin taskusta löytyy rikkinäinen peace-kaulakoru. Turkis ja riipus on käytettyjä puhki vuosia sitten, jonka jälkeen ne on unohdettu ullakolle. Kevätsiivouksen yhteydessä ne osuvat taas silmiin, ja siltä seisomalta mieli täyttyy nuoruusmuistoista.

Siinä tilanteessa ei auta, vaikka olisi kuinka itsenä hyväksynyt, sisäisesti sivistynyt ja ihan tavallisia vakosamettihousuja käyttävä ihan tavallinen mies.

Juuri tästä kertoo vuonna 1995 ilmestynyt Vakosamettihousuinen mies. Vanhat tavarat ullakolla tempaa kappaleen minäkertojan muistelemaan nuoruutensa kesiä, jolloin ajettiin rättikattoisella Citroënilla festareille, laulettiin ääni käheäksi sekä kulutettiin kondomeja teltta-alueella.

Tätä kaikkea muistellessa keski-ikäistynyt sydän täyttyy lämmöstä ja kaipauksesta. Arkeen rauhoittunut vakosamettihousuinen mies alkaa väistämättä ikävöidä nuoruuttaan. Ainakin hän haluaa pitää siitä jollain tapaa kiinni, koska jo ajatus vanhojen sandaalien hävittämisestä saa aikaan paniikin. Hätääntyminen hänelle suotakoon.

Kuitenkin kertojan täyttää myös lämpö, ”kun olen itseni hyväksynyt, sisäisesti sivistynyt”. Ehkäpä sydämeen leviävä lämpö johtuu nykyisyydestä eikä menneisyydestä. Nuoruusaikojen seikkailut ovat arvokkaita muistoja, mutta kenties ne eivät herätä katkeruutta nykyhetkeä kohtaan. Sitä paitsi kuka helvetti enää jaksaa jonottaa tuntia bajamajajonossa, kun voisi olla kotona oman vessan ja sängyn välittömässä läheisyydessä?

Vakosamettihousuisen miehen tarina on varsin hellyttävä. Se nostaa esille tilanteen, jonka moni varmasti joskus kohtaa. Vaikka omassa elämässä meno ei olisikaan enää ”tosi kova”, se ei tarkoita, että nykyisyys kalpenisi menneisyydelle. Se on vain erilaista, siinä kaikki.

Mikä olisi hienompaa kuin kaivata aina ajoittain menneitä ja samalla tuntea lämpöä nykyisyyttä kohtaan? Siinä on tavoitetta kerrakseen.

Video ei ole enää saatavilla

”Mitä merkitsee muutamat vuodet
tai tuhannetkaan
kun on ihminen pelkästään tuskaa tuoden
tuhonnut maapalloaan”

Se on masentava näky. Roskia, kuolleita kaloja ja lasinsiruja leikkikentällä. Sen sellaista, aika arkipäiväistä. Melkein jo niin arkipäiväistä, ettei jätelieju Helsingin Kauppatorin rantavedessä herätä sen suurempia tunteita. Mutta se on masentava näky, ainakin sen pitäisi olla.

Silti muovipullo lillumassa merivedessä tuntuu maapallon tuhoutumisen kannalta melko pieneltä seikalta, ja sekös vasta ahdistaakin. Tulee naiivi halu paeta. Tätä varten on Raparperitaivas, piilo- ja turvapaikka, jossa mansikkamaat eivät kuivu. Sinne olisi päästävä ja äkkiä.

”Raparperitaivas
missä se lie
ilmalaiva meidät perille vie
ja se taivas on sun ja mun
piilopaikka yhteinen”

Raparperitaivas on ajatuksena ihana sekä täysin vastuuton. Kun Gösta Sundqvist laulaa siitä silkinpehmeällä äänellään, on mukavaa sulkea silmät ja kadota toviksi. Siellä sitä sitten hetki ollaan suloisessa välinpitämättömyydessä ja auvossa. Ja mikä parasta, se on täysin oikeutettua.

On mielenkiintoista, kuinka Sundqvist pystyy lausumaan säkeet ”on ihminen pelkästään tuskaa tuoden tuhonnut maapalloaan” leimautumatta vähääkään puunhalaajaksi. Moinen tuskin onnistuisi nykypäivänä ilman hipittelyä. Sundqvistiltä se kuitenkin onnistuu, sillä harva uskaltaa raavasta, parrakasta miestä nälviä kävynkerääjäksi. Jollain tapaa se nostaa Raparperitaivaan arvoa entisestään.

Jos tuntuu, että Raparperitaivaaseen ei pääse pelkällä silmien ummistamisella, lähelle pääsee, kun pyöräyttää seuraavan reseptin mukaisen piiraan. Kutsukaamme sitä raparperitaivaspiirakaksi. Se on muunnelma Kaarina Roinisen vuonna 1997 ilmestyneestä Parhaat kotileivonnaiset -kirjasta. Nauttikaa!

Raparperitaivaspiirakka

• 2 kananmunaa
• 1½ dl fariinisokeria
• ¾ dl kuohukermaa
• 100 g sulatettua margariinia
• 2½ dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• päälle 6 dl pieniä raparperikuutioita
• pinnalle ½ dl fariinisokeria, ½ dl kuohukermaa ja yksi kananmuna

Vatkaa munat ja sokeri kevyesti. Lisää kerma, jäähtynyt margariini ja jauhoseos. Sekoita tasaiseksi ja levitä voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele päälle raparperi. Sekoita pinnalle tulevat aineet keskenään ja kaada päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Kuuntele leipoessasi Raparperitaivasta.

Video ei ole enää saatavilla

Varför har jag så stora fötter, Joakim Berg ihmettelee.

Pakkoruotsi kannattaa jo siitä syystä, että se auttaa ymmärtämään Kentiä paremmin.

”Men plåtarna till himlen
Var slut när vi kom dit
Och priset vi betalat
För att klassas som elit
Var att vi blev som dom andra
Vi blev som dom andra
Vi blev som dom andra”

Opettaja tuijotti jokaista oppilasta vuorotellen tiukasti silmiin. Hän esitteli itsensä ruotsiksi, piti katsekontaktin ja kysyi jokaiselta saman kysymyksen.

”Vad heter du?”

Vuoroni tuli. Vastasin hieman epäröiden mutta kuuluvalla äänellä.

Ja näin loistokkaasti alkoi muistikuvieni mukaan ruotsin kielen opiskelutaipaleeni seitsemännellä luokalla. Mikä onni se onkaan ollut! Epäsäännöllisten verbien tankkaus ei aina välttämättä ollut erityisen hauskaa, mutta se kannatti, sillä kouluvuosien varrella opin kohtalaisen hyvin hallitsemaan uuden, kauniin kielen.

Muistan, miten hymyillä-verbi taipuu (le, ler, log, lett), mutta se ei ole ruotsin kielen osaamisessa palkitsevinta. Palkitsevinta on ymmärtää Kentiä paremmin.

Ihan ensimmäisenä kuuluu ikään kuin huohotusta, sitten vasta tulee vihellys. Se vihellys.

Dom andran vihellyksen kaikuessa tulee nykyään hieman nostalginen olo. Siinä on haikeutta, joka liittynee siihen, että vaikka Kent tekee vielä uutterasti uutta musiikkia, yhtyeen bäst före -päivämäärä on jo mennyt. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä Dom andra ja monet muut yhtyeen valiokappaleet korvaavat kyllä nykyisen, vähän mitäänsanomattomamman tuotannon.

Vihellyksessä on myös jotain aavemaista, kun sävelten välissä Joakim Berg laulaa kuolemasta, ihmisen typeryydestä ja riittämättömyydestä, raukkamaisuudestakin. Dom andra voi olla kuvaus luokkayhteiskunnan raapivista eroista tai se voi kertoa siitä, kun yksilö tajuaa luopuneensa arvoistaan ollakseen jotain, mitä ei ole. Selkeää juonta ei piirry, mutta sävy on selvä: se on pettymyksestä raskas.

”En undran vem som svek vem först
Och jag blir gärna en martyr
Vi behöver nog en ny
Sälj dig, sälj dig dyrt”

Säälimättömässä Dom andrassa periaatteet ovat kauppatavaraa. Kappaleessa heittäydytään marttyyriksi, palataan lähtöpisteeseen ja antaudutaan. Jos myyt itsesi, myy kalliilla, Berg laulaa. Ajatus on totuudessaan karmiva.

Ruotsintunneilla opin paljon, mutta yhtä suurenmoista sanaa siellä ei tullut vastaan. Onneksi Dom andra korjasi asian. Makustelkaapa tätä: kärlekstörst. Siinä yksi lisäsyy ihailla tätä synkeää kappaletta yhtä enemmän.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Kentiltä äänestettiin myös kappaleita 400 slag, FF, Palace & Main, Socker, Sömnen ja Vinternoll2.

Isaac Brock (edessä) lupaa hyviä uutisia.

Hei me kellutaan.

”Sometimes life’s okay”

Peruutat poliisiautoon.

Sanot liian paljon ja liian ilkeästi.

Sinulta huijataan rahat.

Saat potkut.

Mutta ei se mitään, sillä sellaista elämä välillä on. Hyvät uutiset saapuvat kyllä.

Näin väittää Isaac Brock, Modest Mousen laulaja-kitaristi yhtyeen Float On -hitillä. Sanoma on bändille epäilyttävän positiivinen ja saa siksi pohtimaan, nauretaanko kappaleen välityksellä suu auki kaikille ”tsemppiä hei, elämä järjestyy, everybody hurts, hold on” -itsemurhanestokappaleille.

Onhan Float On ilmestynyt synkkäsävyisellä Good News for People Who Love Bad News -albumilla, jonka Satin in a Coffin -kappaleessa Brock tiedustelee hyvinkin inhottavan kuuloisena: ”Are you dead or are you sleeping? God, I sure hope you are dead.”

Toisaalta Modest Mousen ominainen synkeys on voinut johtaa siihen, että Brock on itsekin tarvinnut pienen kaarnalastun, jonka päälle nousta kellumaan. Float On ei ole sielunhoidollinen vässykkävärssy vaan tarttuva popkappale, jonka päättäväinen ”alright, we’ll all float on, okay” -kertosäehokema on niin määrätietoinen ja kiivas, että se aiheuttaa ennemmin selviytymisenhalua kuin itkua. Se on ainoa aidolta tuntuva selviytymiskeino Modest Mousen kaltaiselle yhtyeelle.

Eikä ole oikeastaan väliä, onko kappaleen motiivi pilkkaava vai ei. Float On on yksinkertaisesti loistava kappale, jota voi kuunnella uudestaan ja uudestaan jo ihan vain sen koukuttavan voiman takia. Lisäksi se saa odottamatonta syvyyttä, kun siihen punoutuu nerokkaasti sitä edeltävä The World at Large -kappale:

”We’ll float on, maybe would you understand?” Brock kysyy ja myöhemmin jatkaa:

”Walk a little farther to another plan
you said that you did, but you didn’t understand”

Good News -albumin takakannessa on kuva kuumailmapallosta, jonka matkustajakorin tilalla roikkuu ankkuri. Se on aluksi älyttömältä tuntuva yhdistelmä: toinen voima vetää ylös, toinen alas. Jäljelle jää tulokseton tila, ristiriita. Kun asiaa miettii tarkemmin, voi kuvan nähdä toisessakin valossa: siihen piirtyy tasapaino ja rauhoittava keskitila.

Ankkuri-ilmapallo on tatuoitu Isaac Brockin, basisti Eric Judyn sekä allekirjoittaneen käsivarteen. Koska hei, mikäs sen inhimillisempi sanoma kuin että tsemppiä kaikille, kyllä me tässä kivasti kellutaan? Ottakoon ironiana ken kykenee.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Modest Mouselta äänestettiin myös kappaletta Dashboard.

The Killers löysi ajattoman leopardikuosin.

Levyjoulukalenterissa nuorgamilaiset suosittelevat kolmea vuoden 2012 levyä sekä halunsa mukaan yhtä kuluneena ilmestynyttä kokoelmaa, ep:tä tai reissueta. Vuorossa Auroora Vihervalli.

The xx – Coexist

Piirtyy selvä kuva: tyhjä uima-allasosasto, vain pinnan alla valot. Veden lohdutan liplatus, ei muuta ja siinä juuri kaikki. Coexist on tämän vuoden surullisin levy. On käsittämätöntä, miten lontoolaiset ovat saaneet yhteen levyyn niin todentuntuista melankolisuutta ja nimenomaan sellaista, joka ei ole sepitettyä tai teennäistä. The xx:n minimalistinen ote on kylmä ja kliininen, taitava. Coexist ei kuitenkaan ryve surussa määrättömästi, vaan levyssä on myös odottamatonta toiveikkuutta. Oikeastaan levyn kaikki kappaleet ovat tematiikaltaan samanlaisia: on joku, jonka halutaan takaisin. Siksi Coexist antaa myös hieman lohtua kaikesta riipivyydestään huolimatta. Se on paljon yhdeltä levyltä.

Video ei ole enää saatavilla

The Killers – Battle Born

– Älä oo tommonen.
– Miten niin tommonen, kysyin.
– No tommonen, joka tuomitsee ennalta. Tule nyt vaan, Brandon Flowers sanoi. Kyräilin, mutta lähdin mukaan. Jaa minne? Nevadan auringon korventamaan autiomaahan, cowboy-bootsien jalanjäljille Flowersin perään. Se kannatti. Alkuvaikeuksista huolimatta Battle Born osoittautui yhdeksi tämän vuoden parhaimmista levyistä. Se on yhtä suuruudenhullu kuin Mount Rushmore ja yhtä komea kuin Bruce Springsteen pimeässä tanssiessaan vuonna 1984. Hienointa lienee se, että levy onnistuu olemaan kaikessa stadionmaisuudessaan vakuuttava ja karismaattinen. Oli siis hätiköityä ajatella, että Sam’s Town –levy olisi The Killersin huippu. Miss Atomic Bombin kaltainen superhitti kuulostaa kaiuttimissakin hyvältä, joten voi vain kuvitella, miltä se kuulostaa isolla areenalla. Helmikuu, tule jo!

Video ei ole enää saatavilla

Zebra and Snake – Healing Music

On suoranainen vääryys, kuinka vähän Zebra and Snaken debyyttialbumi on saanut huomiota. Healing Music on loistava levy, joka ansaitsee tulla nostetuksi korokkeelle. Levyltä löytyvät Money in Heaven, Now and Forever ja Empty Love Song ovat kaikki tämän vuoden ehdottomia suosikkeja. Tapio Viitasaari ja Siinaistakin tuttu Matti Ahopelto eivät turhia kikkaile, vaan miehet luottavat selkeyteen ja sopivaan koruttomuuteen. Healing Musicin tarttuva synapop ei ole varsinaisesti mitään mullistavaa, mutta se kuulostaa innostavalta, tuoreelta ja yksinkertaisesti hyvältä. Jos Healing Music soisi useamman kuulokkeissa aamupimeässä bussia odottaessa, ei luonnonvalolamppuja tai D-vitamiinipuristeita juurikaan tarvittaisi.

Video ei ole enää saatavilla

Regina. Vasemmalta Mikko Rissanen, Iisa Pykäri ja Mikko Pykäri. (Kuva: Tomi Palsa)

Vuodessa klassikoksi kivunnut kappale muistuttaa, että aina kannattaa kokeilla onneaan.

”Kaikki haalistuu”

Jos et sä soita valittiin täällä Nuorgamissa viime vuoden toiseksi parhaimmaksi biisiksi. Koska pääpalkinto luiskahti Ranskaan M83:lle, se tarkoittaa lyhyellä matikallakin sitä, että Reginan soljuva hittibiisi oli viime vuoden paras kotimainen. Samoja ylistyksiä on turha toistaa, joten voit lukea syyt hehkutukseen täältä. Samaisista syistä Jos et sä soita keimailee näin korkealla tälläkin listalla.

Vaan mietitäänpä, mistä tämä kappale kertoo.

Minä olen tehnyt sen kerran. Muutama vuosi sitten lymysin helsinkiläisen kaupan hyllyjen välissä, kunnes uskaltauduin kassalle. Maksettuani kulissiostokseni raapustin hätäisesti kuitin reunaan puhelinnumeroni. Ojensin sen ihanalta vaikuttavalle myyjälle hymyillen kauhusta kankeana. ”Soittele, jos haluat lasilliselle”, sanoin ja pakenin paikalta.

Ei soitellut.

Soita mulle (2011) oli Reginan neljäs studioalbumi. (Kuva: Tomi Palsa)

Päivän aikana olotila vaihteli pollevasta epäuskoiseen, jännittyneestä pahoinvoivaan. Seuraavana päivänä vilkuilin kenties turhan usein puhelintani. Sitten aloin jo unohtaa. Myyjän kasvot haalistuivat mielestäni ja oli vaikeaa muistaa, miksi alun perin olinkaan halunnut tyrkyttää tälle tuntemattomalle ihmiselle numeroani. Jotenkin hän siinä neonputkilamppujen loisteessa oli tuntunut kiehtovalta, jollain tapaa kaltaiselta ja tutustumisen arvoiselta. Kai.

Uu-u-uu, visertää Iisa samassa tilanteessa ja jatkaa:

”Ei ehkä haittaa, jos et soita sittenkään”

Ei haittaakaan. Korkeintaan sitä joutuu välttelemään yhtä tiettyä myymälää, ei sen enempää. Niin että hei, anna numerosi kiinnostavalle tyypille, soittele. Kokeile.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Anna Hanskin tulkinta samasta aiheesta kahdenkymmenen vuoden takaa.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

11. toukokuuta 2011 − Tuhannet roomalaiset pakenivat kaupungista, koska täksi päiväksi ennustettiin vuosikymmeniä sitten tuhoisa maanjäristys. Maanjäristystä ei tullut.

Olavi Uusivirta tavoitti Minä olen hullu -levyllään tarkasti 2000-luvulla aikuistuneiden ahdistuksen ja epävarmuuden.(Kuva: Tomi Palsa)

Tästä ei seuraa mitään hyvää.

”On kädet kuin kerjäläisen
niin rengin kuin isännänkin”

Olihan siinä mistä valita. Nukkekoti palaa, Salmisaaren Salome, On niin helppoo olla onnellinen, mitä näitä nyt on. Entten tentten -metodi tuntui kuitenkin aivan liian mielivaltaiselta, joten oli turvauduttava tuttuun ja turvalliseen eliminointiin.

Se oli odotettua nopeampi prosessi. Kun silmäilin Olavi Uusivirran viiden studioalbumin kappalelistoja, oli selvää, että tämän listasarjan pophelmi piileksii Minä olen hullu -albumilla, vaikka se ei olekaan lauluntekijän ehein albumi. Minä olen hullu on rosoinen ja vinksahtanut levy, siinä on näyttämisen halua ja kouriintuntuvaa ahdistusta. Silti se on kahta edeltäjäänsä syvällisempi ja älykkäämpi.

Minä olen hullu sivalsi oikeasta kohdasta. Ei ole ollenkaan korkealentoista sanoa, että Uusivirta tavoitti levyllään tarkasti 2000-luvulla aikuistuneiden ahdistuksen ja epävarmuuden. Mutta taas oli valittava. Salmisaaren Salome, Huomenna hän tulee sekä Ukonlintu ja virvaliekki kinastelivat voittajan tittelistä, kunnes niiden ohi keuli albumin aloituskappale Löysäläisen laulu.

Syy on yksinkertainen: Löysäläisen laulu on täydellinen aloitus Minä olen hullu -levylle, se on ovi ja lähtöviiva. Kappale taluttaa kuulijan Uusivirran hulluuden kallistamaan maailmaan, ottaa kädestä riuskasti kiinni muttei sysi. Näin karhea levy tarvitsee juuri tällaisen aloituksen.

Löysäläisen laulu ei tuo turvaa tai yritä pehmitellä tulevaa. Jo ensisäkeet enteilevät pahaa, vaikka kauhukuvaa ei väläytetä kuulijalle suoraan.

”Nyt lähti pojatkin Aatamin
taas naapurin omenia poimimaan”

Uusivirran sanoissa on jotain puistattavaa. Tulee tunne, että tästä ei voi seurata mitään hyvää. Laulun kertoja rakastuu epätodellisiin kiiltokuviin, muistaa vielä lapsuutensa, joka nyt on jo hyvin kaukana, tavoittamattomissa. Kertojan mieli alkaa hiljalleen pirstaloitua.

Näyttelijänäkin kunnostautuneelta Olavi Uusivirralta on julkaistu tähän mennessä viisi albumia. (Kuva: Tomi Palsa)

Löysäläisen laulu huipentuu loppuaan kohden. Yhtäkkiä kuulija huomaa, että alun rauhallisuus on poissa ja jäljellä on epätasapainoisen nuoren miehen uhma, harha ja kaipaus.

”Ja pidänkin siitä huolen, että lasini viini täyttää
ja kun pahalta alkaa näyttää
viime pisaran siitä nuolen
ja odotan, että taipuu
jo lopulta selkä mielen
jota kuristaa kahleet kielen
ja vapauden villi kaipuu”

Sanat iskevät lujaa. Löysäläisen laulussa ahdistus lyö kertojan kurkkuun kiinni ja alkoholi höllää tuota kuristusta siinä määrin, että itsensä turruttaminen tuntuu armeliaalta ratkaisulta. Kertojaa ei voi syyttää, sillä kun Löysäläisen laulua on kuunnellut jatkuvalla syötöllä kaksi päivää, jotta voisi kirjoittaa siitä jonkinlaisen läpileikkauksen, viini alkaa tuntua houkuttelevalta, jopa tarpeelliselta.

Eino Leino päätti 1920-luvulla kirjoittamansa Löysäläisen laulu -nimisen runon näin:

”On sulla sun itsesi ies”

Ei liene tarpeen korostaa, kuinka mestarillisesti Uusivirta on onnistunut kuvaamaan tämän ajatuksen kappaleessaan.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

22. huhtikuuta 2008 – Volvo ilmoitti sulkevansa linja-autotehtaansa Tampereella, mikä merkitsi 213 työntekijän irtisanomista. Tehtaan tuotanto oli tarkoitus siirtää Volvon tehtaalle Puolan Wroclawiin.

Christel Sundberg, suomipopin suursuosikki. (Kuva: Tomi Palsa)

Kun vapaa tahto ja kohtalo lähtivät kilpasille.

”Hei kohtalo, oon iso tyttö jo
ja mä päätän sen, kenen oon tai en”

Tanssilattia oli pieni ja täynnä. Kyseessä oli suljetun kuppikunnan kekkerit, ja parketilla tanssiliikkeittään esitteli joukko musiikkitoimittajia, suurin osa lähemmäs 30–40-vuotiaita miehiä. Keskiyön lähestyessä kaiuttimista alkoi kuulua Chisun Kohtalon oma -kappaleen ensisävelet.

Ja sitten mentiin.

Siinä hetkessä oli jotain perin kaunista. Aikuiset suomalaismiehet hyppivät tasajalkaa ja heiluttivat käsiään ilmassa samalla laulaen mukana: ”Hei kohtalo, oon iso tyttö jo.” Samanlaista antaumusta näkee harvoin.

Ei pidä käsittää väärin: kukaan tanssilattialla ei pilkannut Chisun Kun valaistun -levyn radiohittiä. Päinvastoin hetki oli kunnianosoitus kyseiselle kappaleelle, sillä Kohtalon omaa voi imarrella niinkin suotuisilla adjektiiveilla kuin ihastuttava, mukaansatempaava ja valloittava.

Ihastuttava, mukaansatempaava ja valloittava. (Kuva: Tomi Palsa)

Hienointa Kohtalon omassa on se, että riippuen kuuntelukerrasta säkeet avautuvat aina hieman eri tavalla.

”Mut kuule kohtalo
mul oma tahto on”

Joskus sanat tuntuvat huumaavan naiiveilta: onhan lähtökohtaisesti typerää, että kohtaloa muka voisi puhutella. Tuntuu myös lapsellisen itsepäiseltä ajatella, että rakastuminen on pelkästään päätöksestä kiinni. Toisaalta sama ajatus on varsin kiehtova. Ainainen sydämellä ajattelu ja holtiton tunteiden seuraaminen kaikessa söpöydessään voi alkaa ällöttää, joten Chisu tarjoaa tähän kyllästymiseen vastapainoksi kylmän järjen ja päätöksenteon.

Tuntuu lapsekkaalta sysätä kaikki kohtalon varaan ja yhtä lapsekasta on kuvitella päättävänsä itse kaikesta. Kohtalon oma onkin salakavalan viisas kappale, vaikka tanssilattialla se voi kuulostaa sanomattomalta popbiisiltä. Tanssihuumassa kaikki eivät huomaa, että Christel Sundberg on tiivistänyt kolmeen minuuttiin ja viiteenkymmeneen sekuntiin yhden elämän suurimmista eksistentiaalisista valtataistelukysymyksistä: missä suhteessa kohtalo ja vapaa tahto ovat toisiinsa.

Niin, yllättävän syviä vesiä. Mutta nyt filosofoinnit sikseen ja kappale soimaan. Saa tanssia, saa miettiä, yhtä aikaa tai erikseen.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

1. helmikuuta 2011 − Korkein oikeus ei myöntänyt Alma Media -viestintäkonsernille valituslupaa toimittaja Johanna Korhosen nostamasta syrjintäkanteesta käydyssä oikeusjutussa.

Mannan Silent on kuin rankkasade. (Kuva: Tomi Palsa)

Viime vuonna ilmestyneen Shackles-albumin helmi, jota ei jostain syystä ongittu singleksi.

”I hope that I don’t need to wait at all
hope that all I have is what I came here for
and all the things I have, I don’t need no more“

Ikään kuin olisi pakottava tarve kertoa kaikille sen olemassaolosta.

”Joo, joo, Lead Me ja Battleships on ihan kivoja, mutta kuuntelitko Silentin? Höh, no sen yhden hitaan ja kauniin biisin. Sen surullisen. Ai et? No kuuntele uudestaan! Se on koko albumin paras biisi, miten sä et voinut huomata?”

Myönnetään, Silent jää Shackles-levyn sinkkubiisien puristuksiin, joten sen voi epähuomiossa ohittaa. Muttei kannata, koska kyseessä on Mannan merkittävin kappale. Hidastempoinen, laahaava ja surusta raskas. Ja juuri siksi niin tavattoman kaunis, että sen soisi soivan kaikkien korvissa.

Tuntuu väärältä runnoa Silentia yhtään tämän enempää adjektiivilokeroihin, ikään kuin kappaletta tulisi hieman varoa. Tuntuu typerältä todeta, että kappale kertoo luopumisesta ja sen hyväksymisestä, koska lausunto kuulostaa pintapuoliselta pelkistämiseltä, vaikka onkin totta. On kappaleita, joiden nerokkuudesta voisi jauhaa loputtomiin, mutta Silent ei ole sellainen. Kenties se on liian henkilökohtainen, kenties liian hauras.

Haluan kuitenkin, ettei kenellekään jää epäselväksi, miksi juuri tämä Mannan kappale komeilee tällä mahlalistalla. Runotyttökammoiset voivat lopettaa lukemisen tähän, sillä nyt seuraa lyhyt ja väistämättä pseudotaiteellinen mielikuvaharjoitus. Sen on tarkoitus auttaa ymmärtämään, mikä Silentissa on niin mykistävää. Kuvittele:

Rankkasade. Niin rankka, ettei sen läpi näe. Niin väkivaltainen, että sen voiman pelkää hakkaavan ikkunat pirstaleiksi. Ja se ääni, se takoo tärykalvot soimaan. Sitten kuin iskusta se lakkaa, mutta maisema valuu vettä vielä pitkään. Kun ovesta uskaltautuu vihdoin ulos, vastaan hyökkää sateen pieksemä ilma, sumea mutta puhdistettu. On hiljaista.

Sellainen on Silent.

Samaan aikaan maailmalla

2. elokuuta 2011 − YK:n turvallisuusneuvosto ei päässyt Kiinan ja Venäjän vastustuksen vuoksi yksimielisyyteen päätöslauselmasta, joka olisi tuominnut Syyrian hallituksen toimet demokratiaa vaatineita mielenosoittajia vastaan.

Video ei ole enää saatavilla

Ailu Valle pohjoisen pauloissa kera Pummiharmonian

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Mahdotonta sanoa. Korvani ovat kuin tuuliviiri biisien suhteen.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Kun olen todella, todella humalassa, dj tuskin toivoo, että tulen kyselemään mitään.”

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Saamelaisartisteista ehdottomasti Mari Boinen, suomalaisista räppäreistä Asan.”

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Olen viime aikoina sulkenut ulkopuoliset vaikutteet täysin, jotta musiikistani tulisi omantyylistä. Minä itse siis, se on tunne juuri tällä hetkellä, levyprojektin toteuttaminen vaatii tällaisen psyykkaamisen. Mutta jos ollaan tosissaan, niin varmaan K’Naan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

”Lapsesta asti äiti on varmaan ollut suurin syypää siihen, että sivuraiteita pitkin rupesin itse tekemään jotain. Hän soitatti klassista musiikkia, Elvistä, iskelmiä ja rock’n’rollia… Sitten otin ohjat omiin käsiini ja innostuin hevistä – mikä tietenkin oli äidille painajaismaista. Räppi on sittemmin ollut minulle lähes selviytymiskeino tietyistä vaikeista ajoista ja jutuista, sillä tiellä olen edelleen.”

Video ei ole enää saatavilla

Todellista äidinrakkautta on perehdyttää lapsi tähän lauluun

Minkä levyn ostit viimeksi?

”Pyhimyksen Paranoidin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Saamen luonto, globalisaation aikaansaama talouskriisi ja tunteiden vuoristorata.”

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Jos edelleen pysytään räpin saralla, niin Crooked I:ta tai Royce Da 5’9″:a.”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä musiikkityylin päälle et ole koskaan ymmärtänyt?

”Sanotaanko näin, että lähes kaikkea on tullut pienestä pitäen kuunneltua enkä mitään ole vihannut. Riippuu tietysti siitä, mitä tarkoittaa ymmärtämisellä – enpä voi väittää, että olisin kovinkaan monen musiikkityylin syvimmästä olemuksesta perillä. Paitsi räpin.”

Onko saamelaisuus mielestäsi mielekäs kategoria musiikille?

”Riippuu ja roikkuu. Tietystä näkökulmasta on hyvä erottautua identifioimalla itseään ja tuoda esiin omaa kulttuuriaan, mutta lähestymistapana tämäntyyppinen kategorisoiminen voi olla myös marginalisoivaa. Saamelaisuus käsitteenä saa varmasti perehtymättömät kiinnostumaan, koska he ovat uteliaita tätä eksotiikkaa kohtaan. On kuuntelijasta kiinni, jäädäänkö stereotypioiden tasolle vai lähdetäänkö tutustumaan tarkemmin. Silloin artistilla on mahdollisuus aukaista syvempiä merkityksiä ja purkaa noita nimenomaisia stereotypioita.”

Miten kuvailisit omaa musiikkiasi?

”Kantaaottavaa filosofointia, melko pitkälle menevää pohdiskelua ja runoilua. Maailmankuvallista haastamista ja kyseenalaistamista, mutta olen pyrkinyt tekemään sellaista musiikkia, että jos ei jaksa kuunnella sanoja, niin biisien tahtiin voi myös tanssia ja heilua miten huvittaa. Sanoitukset siis herättävät nukkuvankin, mutta nukkua saa. Biitti herättää ne loputkin nukkuvat omalla tavallaan.”

Näkyykö saamelaisuus musiikissasi muuten kuin räppikielessä?

”Aika on ollut rajallinen debyyttini suhteen, joten en ole saanut instrumentteihin ehkä niin paljon saamelaista vivahdetta kuin olisin päiväunillani haaveillut, mutta kaikki aikanaan. On ihan hyväkin aloittaa tuomalla raa’at räppisoundit oman yhteisön kuultaviksi ja osoittaa, että niitäkin voi hyvin yhdistellä kieleen kuulostamatta vieraalta.”

Kun puhutaan sinusta artistina, korostetaanko saamelaisuutta liikaa? Onko se sivuseikka vai pääpointti?

”Tällä hetkellä se saamelaisuus on nimenomaan pääpointti, sillä koko konseptini perustuu saamelaiskulttuurin ja kielen vaalimiseen. Myöhemmin on tarkoitus julkaista räppiä myös suomeksi ja ehkäpä vielä englanniksikin. Englanniksihan nämä hommat aloitinkin.”

Millainen on mielestäsi saamelaismusiikin nykytila?

”Mielestäni saamelaismusiikki elää ja voi hyvin. Loistavia artisteja löytyy Norjasta ja Ruotsista enemmänkin, mutta myös Suomesta. Nuori polvi on nousemassa ja saisi nousta rohkeamminkin, kyllä sitä taitoa löytyy.”

Video ei ole enää saatavilla

Vallen fiittausta voi kuulla myös Roolipolunveljesten levyllä

SomByn keikoilla tunnustetaan väriä.

Kun pohjoissaamenkielistä SomBya perustettiin, sen jäsenet tiesivät, kuinka vähän saamenkielistä rockia tehdään. Mutta se ei ollut tärkein syy perustaa yhtye. Pääsyy oli se, että Sodankylän Vuotsossa ei ollut muutakaan tekemistä. Sittemmin yhtye on saanut Saamelaiskäräjien kulttuuripalkinnon, julkaissut debyyttinsä Álas eanan (2011) ja kiertänyt  Keski-Eurooppaa. Eipähän ole enää tylsää. Nyt SomByn laulaja Miira Suomi ja rumpali Unna Pulska kertovat Nuorgamille, miksi saamelaismusiikki on erityisen tärkeää.

Mikä oli ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

Miira: ”Tiktakin Lopeta. Tiktakin Frendit-albumi oli ensimmäinen cd-levy, jonka sain synttärilahjaksi.”

Video ei ole enää saatavilla

Unna: ”Kaija Koon Kuka keksi rakkauden. Pikkusena kuuntelin jatkuvalla syötöllä Kaija Koota ja muistan vieläkin joka ikisen biisin ulkoa tuolta kasetilta, jolla tämäkin biisi oli.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

Miira: ”Varmaan jotakin Bon Jovin biisiä, koska äiti on jo minua oottaessa kuunnellut Bon Jovia. Siitähän se on minnuun tarttunut. Muistan pienenä, ko aina automatkoilla kuunneltiin Bon Jovin Cross Roads -kasettia ja viime kesänä käytiin sitten Helsingissä kattomassa Bon Jovia.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

Unna: ”Lapsuusidolini, Shamaani Duon laulaja Maaren Aikio olisi kiva saaha mukaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

Unna: ”En tiiä, voiko sanoa, kuka tekee tärkeintä musiikkia, koska miten määritellään se tärkein? Jos ajattelee saamelaisuuden kannalta, niin kaikki saamelaismusiikki on tärkeää, miksei tärkeintäkin, koska minusta se jollakin tapaa vahvistaa identiteettiä sekä ylläpitää ja kehittää kulttuuria.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

Miira: ”Perus hoillakaloillaa-meininki.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

Miira: ”Pikkukylässä Vuotsossa ei ollut niin paljon harrastustoimintaa, joten pitihän sitä alkaa musisoida kylän tyttöjen kans! Meillä oli bändikerhotoimintaa jonkun aikaa ja pianotunneilla pienempänä kuljettiin, joten siitä se musiikki sitten jäi elämään.”

Unna: ”Vuotsossa tehtiin sitä, mitä sielä pysty milloinkin tekemään ja sitä, mitä tarjottiin. Joskus sattui olemaan bändikerho ja sinne sitten jämähin rumpuihin. Pianonsoiton aloitin kyllä paljon aikaisemmin ihan pikkutyttönä, koska äiti halus vaalia oman sukunsa puolelta tulevaa musikaalisuutta.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

Miira: ”Kevätaurinko, hiihto ja musiikki.”

Unna: ”Se on tämä kevät, salibandyn saamenmestaruus ja hiihto.”

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki kiertuebussissasi suostuvat kuuntelemaan?

Miira: ”Minusta tuntuu, että meijän henkilökohtainen musiikkimaku on niin erilaista, että ei löytyis kaikille sopivaa.”

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

Unna: ”No, tähän saattais tulla joskus muulloin eri vastaus, mutta nyt olen kuunnellut melko paljon Mari Boinen tuotantoa, niin saattaisinpa sitä kehua.”

Video ei ole enää saatavilla

Miira: ”Mie sanoisin sammaa ko Unna eli Mari Boinea suosittelisin saamelaismusiikin kannalta. Suomalaismusiikista voisin mainita Chisun.”

Video ei ole enää saatavilla

Onko saamelaisuus mielestäsi mielekäs kategoria musiikille?

Miira: ”Minusta saamelaisuus ei voi olla kategoria, mutta saamelaismusiikki kyllä. ”

Näkyykö saamelaisuus musiikissanne muuten kuin laulukielessä?

Miira: ”Esiintymisasuina käytämme lapintakkeja eli gákteja ja toisena vaihtoehtona lapintakkien rockimpaa versiota.”

Kun puhutaan yhtyeestäsi, tartutaanko saamelaisuutta liikaa? Onko se sivuseikka vai pääpointti?

Unna: ”No, me ollaan saamelaisia ja tehään saamenkielistä rockia. Meiän aikana ei tarvi hävetä, että on saamelainen, vaan me ollaan siitä ylpeitä. Siitä huolimatta me ei haluta ratsastaa saamelaisuudella, vaan paremminkin halutaan, että musiikkia arvostetaan sen ittensä takia. Mutta se saamelaisuus on siellä silti olemassa.”

Millainen on mielestäsi saamelaismusiikin nykytila?

Miira: ”Saamelaismusiikin asema on nykyään vahvistumassa, mutta sitä on loppupeleissä kuitenki vähän, varsinkin rock-musiikkia. Saamelaismusiikille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia tulla kuuluviin.”

Video ei ole enää saatavilla

Matt McGinleyn (toinen oikealta) harrastuksiin kuuluu yhtyekaverien juomiin pissaaminen.

Liikuntatunneilla traumatisoituneet huomio! Ikävän kohtalonne jakaa kansanne myös Gym Class Heroesin rumpali Matt McGinley. Ja katsokaas häntä nyt: rock/hiphop-yhtyeen jäsenenä tämä matkustelee ympäri maailmaa, sattuupa esiintymään myös Helsingin Tavastialla maanantaina 16. tammikuuta. Miten jumppaluuserista tuli jumppasankari? Vinkki: isokokoinen ystävä ei ainakaan haittaa.

Mikä oli ensimmäinen popkappale josta muistat pitäneesi?

”Varmaankin Michael Jacksonin Smooth Criminal. Se oli ensimmäinen popkappale, joka todella vei minut mennessään. Mikään ei silloin vetänyt sille vertoja. Muistan, että olen yrittänyt tanssia sen musiikkivideon tahtiin. ”

Video ei ole enää saatavilla

Michael Jackson – Smooth Criminal

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

“Paul Simonin 50 Ways to Leave Your Lover. Se on uskomaton kappale! On ällistyttävää, miten se biisi muuttuu kolmen minuutin sisällä. Mietin aina, miten Simon pääsi pisteestä a pisteeseen b niin onnistuneesti. Myös rumpalin näkökulmasta kappale on klassikko.”

Video ei ole enää saatavilla

Paul Simon – 50 Ways to Leave Your Lover

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Bruce Springsteenin Born To Run, koska se on niin hyväntuulinen biisi. Osaan sen
hyvin ja se varmasti nostaisi karaokebaarissa tunnelmaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Bruce Springsteen – Born to Run

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Itse asiassa en ole koskaan toivonut mitään. Mutta jos näin kävisi, pyytäisin sitä yhtä Kelly Clarksonin biisiä, mikä sen nimi nyt onkaan? (Alkaa laulaa) Cause we belong together… Mikä se on?”

Taitaa olla My Life Would Suck Without You.

”Juuri se! Toivoisin sitä, se on mahtava biisi! Mutta pyytäisin jotain teknoversioita.”

Video ei ole enää saatavilla

Kelly Clarkson – My Life Would Suck Without You

Minkä levyn ostit viimeksi?

”Ostin vasta The Rolling Stonesin Sticky Fingersin. Luen nyt Keith Richardsin elämäkertaa Elämä ja minusta on hauskaa samalla kuunnella hänen biisejään. ”

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

“Amy Winehousen Back to Blackia. Se on uskomattoman hyvä. Se tuntuu vieläkin
uudelta ja erityiseltä. Se on mielestäni mestariteos.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”En. Facebookissa ihmiset tykkäävät bändeistä ihan vain sen takia, että vaikuttaisivat sivistyneiltä. Itse en oikein ymmärrä sitä.”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”Olen melko varma, etten ole. Mutta en voi olla täysin varma. On mahdollista, että joku meidän biisi on juuri tullut radiosta tai telkkarista. Vaihtaisin varmaankin kanavaa, koska Travisin (McCoy) äänen kuuleminen kesken seksin veisi varmasti suoritustani alaspäin.”

Kuka on tunnetuin henkilö joulukorttilistallasi?

”Varmaan Travis. Hän ei tosin lähettänyt minulle korttia, mutta minä lähetin hänelle.”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

”Odota vähän, aukaisen iTunesin äkkiä. Oi! James Blaken Joni Mitchell -cover A Case of You. Se on mahtava! Kuuntelen sitä aina uudestaan ja uudestaan. Joka kerta se tuntuu liian lyhyeltä, siksi kuuntelen sen aina monta kertaa peräkkäin.”

Video ei ole enää saatavilla

James Blake – A Case of You

Loistitko koulussa liikuntatunneilla?

”En. Vietin jumppatunnit istuen salin laidalla puhuen musiikista ja tytöistä. En panostanut hirveästi, mutta se ei tarkoita, ettenkö saisi palloa koriin. En vain halunnut mennä seuraavalle tunnille hikisenä. Tein sen verran, että pääsin liikuntakursseista läpi.”

Kiusattiinko sinua, koska et ollut kovin urheilullinen?

”Joo, ehdottomasti. Oli tyyppejä, jotka eivät päästäneet kovin helpolla. Mutta se loppui melkein heti, kun aloitin high schoolin, jossa tapasin Travisin ensimmäisinä päivinä. Travishan on aika iso kaveri, oli jo silloin. Tutustumisen jälkeen me kuljettiin aina yhdessä, joten hän oli melkein kuin henkivartija. Se oli mahtavaa! Kavereiden pitäisi puolustaa toisiaan.”

Mikä on lempiurheilulajisi?

”Tennis. En pelaa hirvittävän usein, mutta seuraan sitä televisiosta. Olen myös innostunut amerikkalaisesta jalkapallosta.”

http://www.youtube.com/watch?hl=fi&v=T3E9Wjbq44E

Gym Class Heroes feat. Adam Levine – Stereo Hearts

Gym Class Heroes ja 15 Minutes Before the Dive esiintyvät Helsingin Tavastia-klubilla maanantaina 16.1.

Los Campesinos vain hetkeä ennen Nuorgamilta saamansa arvosanan julistamista.

Walesissa alkunsa saanut indiepoprykelmä heittäytyi kerralla niin vakavaksi, että eihän se paljon naurata, viihdytä saati kosketa.

Maanisia kellopelimaratoneja, hengästyttävää huutolaulua ja kepeän idioottimaisia kertosäkeitä: iloa ja nuoruutta. Tätä kaikkea Los Campesinos! oli ensimmäisillä levyillään. Nyt seitsenpäinen bändi on tehnyt täyskäännöksen. Se on surullista kuultavaa.

Edellinen albumi Romance Is Boring (2010) esitteli ensimmäisen kerran yhtyeen vakavampaa puolta. Bändi kantoi uuden tyylivivahteen yllättävällä ryhdillä. Muutos kertoi kypsymisestä, aikuistumisesta. Los Campesinos! ei tuntunut enää yliopistokaveriporukan perustamalta bändiltä vaan se näytti itsestään moniulotteisemman ja kypsemmän puolen.

” I can’t believe I chose the mountains every time you chose the sea”, Gareth Campesinos huokaisi Romance Is Boring -levyn Coda-lopetuskappaleessa. Sydäntä vihlaisi.

Vaan eipä vihlo enää. Hello Sadness vetää murjottamisen niin reippaasti yli, että säälipisteet loppuvat ja niiden tilalla ropisevat epäuskon rippeet.

”It’s only hope that springs eternal
and that’s the reason why
this dripping from my broken heart
is never running dry”
(Hello Sadness)

Kaikki tuntuu liioitellun dramaattiselta. Ikään kuin seitsikko olisi istunut alas ja päättänyt tehdä teemalevyn surusta. Niin he ovat tehneetkin, mutta konsepti ei vain yksinkertaisesti toimi. Suru on liian selvää, laskelmoitua ja tönkköä. Se ei tunnu aidolta.

Mitä enemmän Hello Sadnessia kuuntelee, sitä falskimmalta se vaikuttaa. Surutuputus pursuaa yli sietorajan ja jäljelle jää halu laittaa tälle itkunäytelmälle loppu. Eniten Hello Sadnessissa harmittaa se, että levy tuntuu suorastaan kuulijan aliarvioinnilta. Lyriikat eivät anna varaa omille ajatuksille, vaan kaikki kipataan syliin kysymättä.

“The black bird is a part of me
so sad to see
so sad to be me”
(The Black Bird, The Dark Slope)

Los Campesinosin suurin vahvuus on aina ollut sen monipuolisuus ja rönsyilevyys. Seitsemän ihmistä saa aikaan upeita äänimaailmoja, runsautta ja rikkautta. Tässä suhteessa ei ole onneksi notkahdettu, sillä tälläkin albumilla ksylofonit kilkkaavat ja viulut vinkuvat tuttuun tapaan. Gareth milloin laulaa milloin puhuu reippaalla brittiaksentillaan. Mutta ei näillä osatekijöillä uppoavaa laivaa pinnalla pidetä. Vaikka soitto on tuttua, taattua Campesinos-laatua, se ei yllätä tai tuo pöytään mitään, mitä ei olisi kuultu jo debyytillä vuonna 2008.

Hello Sadnessin idioottivarma tematiikka ärsyttää niin paljon lähinnä siksi, että Romance Is Boring -edeltäjällä tunnusteltiin kaihoa ja kaipausta varsin onnistuneesti. Levyltä löytyy hienovaraisia oivalluksia ja kauniita ajatuksia menetyksestä ja surusta ilman, että ne olisivat pursunneet yli. Yhtye siis todistettavasti pystyy käsittelemään vaikeita tunteita hienovaraisesti ja oivaltavasti. Harmi, että samanlainen ymmärrys ei ole yltänyt enää uudelle levylle.

On parasta päättää tämä arvio yhteen Romance is Boring -levyn koskettavimmista säkeistä. Se olkoon muistutus siitä, että Los Campesinos! on hieno yhtye, joka tällä kertaa epäonnistui yrittäessään mahduttaa yhdelle levylle liian suurta surua. Sattuuhan sitä.

”I can see five hundred years dead set ahead of me
five hundred behind
a thousand years in perfect symmetry”
(The See Is a Good Place to Think of the Future)

20 Los Campesinos! todistaa, että surun käsitteleminen popbiiseissä on paljon vaikeampaa kuin tanssitaidottomuudesta kertovien kappaleiden rustailu. Nyt yhtye ymppää yhdelle levylle niin paljon surua, että se muuttui korniksi. Se on levyssä surullisinta.

Video ei ole enää saatavilla

Jeremy Greenspan (oikealla) ei ymmärrä indierockia.

Nuorgam tavoitti Junior Boys -elektroduon toisen puolikkaan Jeremy Greenspanin puhelimitse keskeltä Yhdysvaltain Kentuckya. Miehen mukaan Suomessa syödään pekonia ja hakataan halkoja. Totuus selvinnee keskiviikkona 16.11., kun yhtye esiintyy Helsingin Tavastialla.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Pidin toki lastenlauluista ja musikaalien tunnuskappaleista, mutta ensimmäinen rakastamani popkappale taisi olla A-han Take on Me.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Olen kuunnellut Neil Youngia nuoresta asti ja rakastan hänen musiikkiaan vieläkin. Kappaletta on vaikeaa sanoa, mutta After the Gold Rush on varmasti eniten kuuntelemani levy.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt Velvet Undergroundia.”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Varmaankin jotain Bryan Ferryltä. [Roxy Musicin] In Every Dream Home a Heartache -kappaleessa on hieno kohta: ’I blew up your body, but you blew my mind’.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Itse asiassa en ikinä toivo mitään, koska inhoan sitä, kun ihmiset vinkuvat dj:ltä kappaleita. Se on ärsyttävää.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Conrad Schnitzler kuoli vähän aikaa sitten. Hän oli saksalainen muusikko, jota arvostan kovasti.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Valitsisin jonkun mahtavan rumpalin, kuten Bernard Purdien.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Varmaankin opiskelisin. Olisin yksi niistä opiskelijoista, jotka yrittävät saada itselleen mahdollisemman monta tutkintoa.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Pari uutta syntetisaattoria, jotka ovat vasta tulleet markkinoille. Paska, mitähän vielä? Taiteilija nimeltä James Castle. Ja vaikka Lil Wayne.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki kiertuebussissasi suostuvat kuuntelemaan?

”Me ollaan kaikesta eri mieltä! Mistäköhän me kaikki pidämme? No ainakin Robert Hoodista, sellaisesta vanhasta teknojäbästä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Kelley Polaria.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”En ikinä!”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”En ikinä!”

Mitä musiikkigenreä et ole koskaan ymmärtänyt?

”Indierockia.”

Kuka on suosikkibeatlesi?

”Paul, koska hän kirjoitti parhaimmat laulut.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Voi, en minä tiedä! Varmaankin minä.”

Nolointa levyhyllyssä?

”Kaikki Rush-albumit vuodesta 1973–1988.”

Video ei ole enää saatavilla

Olet kanadalainen. Miten se näkyy?

”Syön paljon pekonia ja hakkaan halkoja. Vähän niin kuin Suomessa.”

Voitko kuvitella tekeväni muunlaista musiikkia kuin elektroa?

”Voisin, vaikkapa jonkinlaista abstraktia metallia.”

Kuvaile uusinta albumianne kolmella sanalla.

”Jeesus Kristus! Siis ei Jeesus Kristus! Tai no miksei, siinä tuli ainakin kaksi sanaa.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Ei ainakaan nero. En sanoisi pölvästiksikään, mutta enemmän kyllä pölvästi kuin nero.”

Junior Boys Tavastialla 16.11.

Video ei ole enää saatavilla