Joillekin Björk-faneille huovutetut hiukset olivat jo liikaa.

On vuosi 1993. Pimeän metsän keskellä olevassa puumökissä istuu homssutukkainen nainen, joka laulaa ihmisten mutkikkaasta tunnekäyttäytymisestä. ”Be ready, be ready to get confused”, Björk sanailee Michel Gondryn ohjaamalla surrealistisella Human Behaviour -videolla.

Peikkonainen on syntynyt. Björkin Debut-albumia myydään maailmalla muutamassa kuukaudessa satojatuhansia kappaleita. Se sisältää ihanaa, voimaannuttavaa musiikkia.

Seuraa kolme muuta albumia, jotka nekin ovat jokseenkin täydellisiä popin ja elektronisen musiikin taidonnäytteitä: riemunkirjava Post (1995), jylhiä teknobiittejä jousiin naittava Homogenic (1997) sekä hauraista, lämpimistä rytmeistä kudottu Vespertine (2001).

Sitten tapahtuu jotain. Björkin musiikki muuttuu vaikeasti lähestyttäväksi, näkökulmasta riippuen joko haastavaksi tai vain tylsäksi.

Seuraavassa Björk-fani tilittää, mikä meni pieleen ja miksi korva kääntyi albumien sijaan b-puolien puoleen.

Medúlla

Kun Medúlla-albumi ilmestyi vuonna 2004, taide tuntui ottaneen niskalenkin musiikintekijästä. Björk halusi levyn sisältävän lähes kokonaan pelkkää ihmisääntä, minkä vuoksi saimme kuulla melodioiden sijaan islantilaista kuoroa ja kurkkulaulua.

Björk vaikutti välillä vain kiekuvan. Ehkä hän iloitsi siitä, että nyt sukellettiin aikaan vuosituhansien taakse, jolloin homo sapiens korisi nuotiolla.

Ensimmäistä kertaa Björkin singlejen b-puolelta löytyvät remiksaukset olivat kauttaaltaan alkuperäisiä kappaleita parempia. Esimerkkinä toimikoot Vökuró, joka Gonzalesin miksaamana on lähdemateriaaliansa lämpimämpi ja sympaattisempi.

Näin oli:

Video ei ole enää saatavilla

Björk: Vökuró

Näin olisi pitänyt olla:

Björk: Vökuró – vv mix

Drawing Restraint 9

Totuus on, että Björk oli parempi muusikko silloin, kun hän kompuroi rakkauselämässään. 1990-luvulla hänen kainalossaan nähtiin muiden muassa triphopin kylähullu Tricky ja kultahampainen drum’n’bass-tähti Goldie.

Kun vuosituhat vaihtui, Björk tapasi tulevan elämänkumppaninsa, amerikkalaisen kuvataiteilijan Matthew Barneyn, joka tunnettiin friikeistä Cremaster Cycle -avantgardefilmeistään.

Mutta kaksi loistavaa taiteilijaa ei välttämättä tee toisistaan parempia. Björk näytteli Barneyn elokuvassa Drawing Restraint 9 (2005) ja teki siihen väsyttävän tekotaiteellisen soundtrackin harpun säestämine lallatuksineen ja japanilaisine shō-soittimineen.

Sitä yllättyi, kun Björk noina aikoina lauloi oikean melodian, kuten vaikka silloin, kun hän coveroi Joni Mitchellin The Boho Dancen.

Näin oli:

Björk: Cetacea

Näin olisi pitänyt olla:

Video ei ole enää saatavilla

Björk: The Boho Dance

Volta

Kun Earth Intrudersin kaoottiset rytmit jylläsivät ensimmäisen kerran, odotukset Volta-albumia (2007) kohtaan kasvoivat. Ehkä Björk olisi antanut periksi musiikillisille kokeiluilleen ja hellittänyt hieman taiteellisesta kunnianhimostaan.

Ilo oli ennenaikaista. Vaikka Volta sisältää muutamia Björkin 1990-luvun albumeista muistuttavia kappaleita, ne eivät valitettavasti ole yhtä hyviä. Tuntui siltä, että Björk yritti korkeakulttuurisilla viittauksilla peittää sitä tosiasiaa, etteivät häneltä enää luonnistuneet toimivat melodiat.

Pompöösi, venäläisen Fjodor Tjuttševin runoon tehty The Dull Flame of Desire, duetto Antony Hegartyn kanssa, on tästä kammottavin esimerkki.

Näin oli:

Video ei ole enää saatavilla

Björk: Wanderlust

Näin olisi pitänyt olla:

Video ei ole enää saatavilla

Björk: Wanderlust (Ratatat remix)

Biophilia

Ja niin teknologia otti niskalenkin taiteilijasta. Uudesta Biophilia-levystä on kirjoitettu etukäteen enemmän kuin monesta muusta Björkin levystä, mutta levyn kuunneltuaan tuntuu siltä kuin Björk olisi lopullisesti päättänyt tehdä musiikkia iPadille ihmisten sijaan.

Levyllä yhdistyvät ilmeisesti luonto ja teknologia, esi-isien kuiskaukset ja mystinen universumi, mutta elämänilo siltä tuntuu kokonaan kadonneen.

Siksi ainoa mitä enää voi kuunnella on syyrilaisen Omar Souleymanin remix-ep kolmesta albumin kappaleesta.

Eihän se luontevalta kuulosta, mutta luontevuus katosi Björkin musiikista jo kymmenen vuotta sitten.

Näin on:

Video ei ole enää saatavilla

Björk: Crystalline

Näin olisi pitänyt olla:

Video ei ole enää saatavilla

Björk: Crystalline (Omar Souleyman Version)

Björkin Biophilia Spotifyssa

Me olemme Topmost. Kauluspaidoissamme on spektrin kaikki värit.

Kotimaista iskelmää ei tarvitse soittaa camp-hengessä. Joskus suomalaiset coverit ovat oikeasti parempia kuin alkuperäiset biisit, ja joskus suomalainen iskelmä osuu muuten vain maaliin. Nuorgam esittelee kuusi kappaletta, joiden on todistettu toimivan tanssilattialla ilman ironiaakin. Hyvä Suomi!

1. Topmost – Näen mustaa vain (1966)

1960-luvun loppupuolella Suomessa oli kaksi teinityttöjä villiinnyttävää popyhtyettä: Jormas ja Topmost. The Beatlesista innostuneen Topmostin tavaramerkkinä olivat coverit ajan suosituimmista popbiiseistä.

Bändin jäsenistä Kisu ”Juustossa löytyy” Jernström on sittemmin luonut pitkän soolouran ja päätynyt luomutuotteisiin erikoistuneen kyläkaupan pitäjäksi. Heimo Holopainen on juontanut radiossa ja esiintynyt Frank Pappana. Gugi Kokljuschkin on toiminut kotimaisessa musiikkibisneksessä ja X Factor -ohjelman tuomarina.

Näen mustaa vain on versio espanjalaisen yhden hitin yhtyeen Los Bravosin siitä yhdestä hitistä Black is Black. Toppareiden laulaja Harri Saksala hymyilee videolla paljon siihen nähden, että on laulamansa mukaan jäänyt yksin tyhjyyteen ja näkee nyt vain mustaa.

Video ei ole enää saatavilla

2. Carola: Voi saasta (1970)

”Lasket myrkyt ilmaan veteen, pilaat minkä luonto soi. Kasvikunta, eläinkunta, vallassasi vaikeroi”, laulaa ihana Carola.

Voi saasta kuuluu Kirkan Varrella virran ja Merja Rantamäen Jossain -kappaleiden ohella niihin 1970-luvun iskelmiin, jotka ottavat kantaa luonnonsuojelun ja ympäristön puolesta.

Mutta miten hyytävän hienosti Carola sen tekeekään! Kliimaksia kohden biisiä kuljettavat sähköurut, sähkökitarat ja saksofoni. Biisin säveltäjä Aarno Raninen on muuten vastuussa myös Kymppitonnin tunnusmusiikista.

Video ei ole enää saatavilla

3. Fredi – Saarnaaja (1975)

Fredin Rakkauslauluja-levy sisältää iskun palleaan. Hempeiden rakkauslaulujen rinnalla kuulija ei oikein osaa odottaa svengaavaa biisiä perhehelvetistä. Mies itse sävelsi ja Vexi Salmi sanoitti tämän synkeän melodraaman.

Video ei ole enää saatavilla

4. Markku Aro – Pois sun vien (1975)

Tummien miesten nelikko The Four Tops levytti vuonna 1966 biisin Reach Out I’ll Be There, josta tuli Motown-levymerkin tunnetuimpia hittejä. Sittemmin biisin ovat levyttäneet lukuisat artistit, muiden muassa Diana Ross, Michael Bolton – ja Markku Aro.

Mouhijärven lahja maailmalle, jonka 1970-luvun tuotannosta löytyy monia kotimaisen popmusiikin helmiä, jäljittelee discodiiva Gloria Gaynorin versiota biisistä. Poljento on uljas, vaikka ääni ei ehkä ylläkään Atlantin takaisten siskojen ja veljien tasolle.

Video ei ole enää saatavilla

5. Marjo-Riitta: Paa pienet pumpit taas (1977)

Marjo-Riitta Kervinen kuuluu niihin kotimaisiin laulajiin, jotka on syyttä unohdettu. Ernos-yhtyeessä uransa aloittanut Kervinen teki Marjo-Riitta & Savannah -kokoonpanossa hienoa kotimaista rockia. 1970-luvun loppupuolella hän kokeili soolouraa, joka ei kuitenkaan lähtenyt lentoon.

Chrisse Johanssonin sanoitus ei ehkä ole järkevimmästä päästä, mutta versio Tina Charlesin discobiisistä Dance Little Lady Dance pesee alkuperäisen mennen tullen.

Kansi näyttää siltä kuin levy sisältäisi jäykkää hengellistä folkmusiikkia, mutta jessus mitkä pumpit. Ja lasit!

Video ei ole enää saatavilla

6. Satu Pentikäinen: Soi, soi (1980)

Kesäilta maaseudulla. Mankassa soi huoltoasemalta ostettu c-kasetti. Kuumaa ja kosteaa.

Satu Pentikäisen discoiskelmässä kuuluu jo vahvasti 1980-luku. Mutta miten ihanasti se soi. Jos rakkaus tällaista tekee, jatkukoon näin…

Video ei ole enää saatavilla