Kun B.J. Thomas esitti Hooked On A Feelingin, ei David Hasselhoffista tai ”ooga-chuka-ooga-chukasta” ollut tietoakaan.

Popmusiikki on parhaimmillaan silloin, kun se yllättää. Silloin, kun sen parista löytää jotain, jonka olemassaolosta ei vielä hetki sitten tiennyt mitään.

Tältä soittolistalta löytyy kappaleita, joiden olen nähnyt herättävän yhden popmusiikin olennaisimmista kysymyksistä: ”Mikäs tää nyt on?” Kappaleita, joita eri paikoissa soittaessani olen kohdannut iloista, uteliasta hämmennystä: ”Tämä on tuttu, mutta ei kuitenkaan ole. Mikä tämä siis on?”

Soittolistan sydämen muodostavat alkuperäisversiot kappaleista, jotka tunnetaan nykyään paremmin jonkun muun artistin esittämänä. Jotkut niistä ovat olleet omana aikanaan suuria hittejä, kuten Venus, joka nousi listaykköseksi niin Shocking Bluen (1969) alkuperäisversiona kuin Bananaraman (1986) tulkitsemana. Mutta moni on lipunut suuren yleisön korvien ohi jälkiä jättämättä, kuten obskuurin Brick Supply -yhtyeen Not So Manic Now, jonka konepopyhtye Dubstar nosti täydellisestä tuntemattomuudesta Britannian singlelistan top 20:een.

Joistakin kappaleista on tehty useampia kuin yksi ”definitiivinen” cover-versio. Yksi sukupolvi liittää Could It Be Magicin Donna Summeriin, toinen Take Thatiin. Kappaleen kirjoitti kuitenkin Barry Manilow – ja vaikka sen ensimmäisenä levyttikin Tony Orlando, lienee perusteltua pitää säveltäjän omaa näkemystä kaikkein ”alkuperäisimpänä”.

Soittolistalla on alkuperäisversioiden lisäksi kappaleita, jotka ovat saaneet uuden elämän osana toisen artistin kappaletta – keskeisenä samplena, jota ilman uutta kappaletta ei voi edes kuvitella. Kiittäkää siis Fatboy Slimiä, Eric Prydziä ja The Bucketheadsia siitä, että listalla kuullaan Camille Yarbroughia, Steve Winwoodia ja Chicagoa.

Viimeisenä listalle kiilasi Mansun, kiitos Dev Hynesin alias Blood Orangen. Pöyhkeän ja kunnianhimoisen brittipopyhtyeen vuoden 2000 single I Can Only Disappoint U (kadonnut klassikko, jos mikä) löytyy yllättäen Blood Orangen kaksi viikkoa sitten julkaistulta Cupid Deluxe -albumilta. Vaikka Hynesin versio on suoraviivainen cover, on sen nimeksi merkitty Always Let U Down. Samanlaista venkslailua harrasti aikoinaan Happy Mondays, jonka soittolistalta löytyvä John Kongos -cover He’s Gonna Step On You Again sai uuden, ytimekkäämmän nimen Step On.

Tämä on Viimeiset virret -soittolistasarjan viimeinen ja kolmaskymmenes osa ja se ilmestyy marraskuun viimeisenä eli kolmantenakymmenentenä päivänä. Ja koska tänään on Nuorgamin olemassaolon viimeinen päivä, löytyy soittolistaltakin tavanomaisen 20 kappaleen sijaan 30 kappaletta. Tässä konkurssissa sillä tuskin on enää mitään väliä!

Kiitos, oli hauskaa. Hyvät tanssit itse kullekin.

Mikäs tää on?

1. Camille Yarbrough – Take Yo’ Praise (Fatboy Slim – Praise You)
2. Labi Siffre – It Must Be Love (Madness)
3. William DeVaughn – Be Thankful for What You Got (Massive Attack)
4. Brenton Wood – Gimme Little Sign (Danielle Brisebois)
5. Bobby Hebb – Sunny (Cher / Boney M)
6. Gloria Jones – Tainted Love (Soft Cell)
7. Shocking Blue – Venus (Bananarama)
8. Tommy James And The Shondells – Mony Mony (Billy Idol)
9. Randy & The Rainbows – Denise (Blondie)
10. The Paragons – The Tide Is High (Blondie)
11. Dandy Livingstone – Rudy, A Message To You (The Specials)
12. Max Romeo & The Upsetters – Chase the Devil (The Prodigy – Out of Space)
13. The S.O.S. Band – Just Be Good to Me (Mighty Dub Katz – Dub Be Good to Me)
14. Steve Winwood – Valerie (Eric Prydz – Call on Me)
15. Jigsaw – Who Do You Think You Are (Saint Etienne)
16. B.J. Thomas – Hooked On A Feeling (Blue Swede / David Hasselhoff)
17. Chicago – Street Player (The Bucketheads – The Bomb! [These Sounds Fall Into My Mind])
18. The Arrows – I Love Rock ’N’ Roll (Joan Jett & the Blackhearts)
19. John Kongos – He’s Gonna Step On You Again (Happy Mondays – Step On)
20. Neil Diamond – Girl, You’ll Be A Woman Soon (Urge Overkill)
21. Marlena Shaw – Woman of the Ghetto [Live] (Blueboy – Remember Me)
22. Dolly Parton – I Will Always Love You (Whitney Houston)
23. Bee Gees – I Started A Joke (Faith No More)
24. Barry Manilow – Could It Be Magic (Donna Summer / Take That)
25. Mansun – I Can Only Disappoint U (Blood Orange – Always Let You Down)
26. Skids – The Saints Are Coming (U2 & Green Day)
27. Brick Supply – Not So Manic Now (Dubstar)
28. Donnie & Joe Emerson – Baby (Ariel Pink’s Haunted Graffiti)
29. Bread – Everything I Own (Boy George)
30. The Everly Brothers – Love Hurts (Nazareth)

Kuuntele soittolista tästä.

”Öö, Dawn kuka..?”

Minulla on tunnustus: epäilen, että olet kuullut jonkin näistä kappaleista. Musiikkiautisteimmat joukossamme ovat saattaneet kuulla niistä useitakin.

Mutta kaikkein obskuureimpien demobiisien valinta ei ollut tämän soittiksen idea. Ajatus oli koota yhteen hienoja tämänvuotisia kappaleita (ja samalla vähän levyjäkin), jotka ovat jääneet syystä tai toisesta meillä Suomessa vähälle huomiolle.

Jotkin kappaleista saattoivat olla jonkinmoisia hittejä kotimaassaan ilman että Suomessa kukaan korvaansa lotkautti. Jotkut artisteista eivät ole koskaan päässeet kulttistatusta korkeammalle huomiotalouden hierarkiassa. Joidenkin kohdalla kukaan ei vaivautunut vaisun ensilevyn jälkeen tarkistamaan, miltä uusi albumi kuulostaa. Jotkin kappaleista julkaisutulva yksinkertaisesti pyyhkäisi alleen.

Jotkin kappaleista, kuten Aivovuodon ja TIP:n esitykset, saattavat olla asianharrastajille tuttuja, mutta eivät ne vaikkapa YleX:n Himotuimmat-listaa ole varsinaisesti monopolisoineet.

Ja yhden kappaleen hittipotentiaalin murskasivat CIA:n viekkaat ja katalat asiamiehet, koska se sisältää Bodom-surmaajan identiteetin ja totuuden R. Kellyn lapsipornosyytteistä. (Okei, keksin tuon viimeisen.)

Soittiksesta löytyy ns. jotain melkein kaikille: aika paljon erilaista elektronista poppia ja räppiä, mutta myös vähän punkia, indierockia, tanssimusaa, uuden aallon r&b:tä ja yksi kappale Miltonin Paradise Lostin pohjalta tehtyä teemamöhömahaindietä. (Odota, tule takaisin!)

Olen hirvittävän innoissani näistä kappaleista. Olen kuunnellut monia niistä soittolistaa kasatessani varmaan yli kymmenen kertaa, mutta haluan kuunnella niitä koko ajan uudelleen.

Uskon ja toivon, että soittolistalta löytyy yksi tai peräti useampi sinunkin kehoasi raivoisasti – tai edes semilöysästi – vatkaava musiikkiekstaattinen elämys. Tai sitten minä ja listan työstämiseen vieressä tuijottamalla osallistunut kilpikonnani olemme ainoat, joissa ne aiheuttavat kolinaa. Sekin on okei. Jäähän meille tämä lista.

Koska tämä on viimeinen Nuorgam-juttu, jossa kirjoitan henkilökohtaisella tasolla, haluan heittää samalla kiitokset – sinulle kun jaksoit lukea, Antille valtavasta duunimäärästä ja neroudesta ja muille nuorgamilaisille yleisestä ihanuudesta. Hauskaa on ollut, mutta nyt on aika heittäytyä kokonaisvaltaisesti kliseiden armoille ja jatkaa kohti uusia haasteita tai jopa – kauhistus sentään – seikkailuja.

PS. Mitä hävyttömän, ällistyttävän mahtavia vuoden unohdettuja kappaleita minä puolestani unohdin? Ehdotuksesi otetaan karhunhalauksin vastaan kommenteissa.

Vuoden parhaat kappaleet, joita et ole kuullut

1.   Chela – Zero
2.   Little Boots – All For You
3.   TIP – XTRM
4.   Black Milk – Interpret Sabotage
5.   Aivovuoto – Piilotajunnasta sylkee myrkkyy
6.   MØ – Dark Night
7.   Dawn Richard – Northern Lights
8.   Katy B – 5AM
9.   RL Grime – Pockets
10. Vinnie Who – 39
11. Grant Hart – Morningstar
12. Potty Mouth – Shithead
13. Vuvuvultures – Steel Bones
14. Man the Machetes – Mageplask
15. Mykki Blanco – David Blaine Bitches
16. Joey Bada$$ – Hilary Swank
17. Super Janne – Helmii
18. Elliphant – Music Is Life
19. Maya Jane Coles – Burning Bright
20. Kelela – Cut 4 Me

Soittolistaa pääset kuuntelemaan täällä.

Limp Bizkit – bändi, joka kehnon tuurin sattuessa saattaa soida korvissani kuoleman hetkellä.

Kuulemma kuollessaan ihminen näkee elämänsä vilistävän filminauhana silmien editse. Tai ainakin silloin, kun on välittömässä vaarassa kuolla.

Itse en ole moiseen tilanteeseen koskaan joutunut, enkä ole suunnitellut joutuvani vielä toviin. Silti olen välillä pohtinut, minkälaisia nuo kuolemaa edeltävät omaelämäkerralliset hetket mahtavat olla? Valikoituvatko ne jonkun tietyn proseduurin kautta, vai ajaako muisti hurjistuneella autopilotilla läpi koko aivokuoreen tallentuneen materiaalin, kuin kovalevyään tyhjäksi formatoiva tietokone? Keittiötason neuropsykologin taidoillani veikkaisin ensimmäistä vaihtoehtoa.

Siispä esitän jatkokysymyksen: minkälaisia ovat nuo hetket, joita ihminen kuollessaan näkee? Ensin on tietenkin otettava huomioon, että muistot ovat aina tavalla tai toisella vääristyneitä representaatioita oikeasti tapahtuneesta, jolloin ihminen luonnollisesti näkee vain mielensä muokkaaman version eletyistä hetkistään. Mutta kelaako muisti silmiesi eteen vain onnistumisen kimaraa, jotka saavat elämäsi näyttämään Joakim Pirisen Familjen bra -näytelmältä? Ensimmäisen työpaikan saanti, reippaimman oppilaan diplomin pokkaaminen koulun päättäjäisissä, lempilelun paljastuminen joulukääreen alta, mitä näitä nyt on? Vai saatko pelkästään nähdä, kun oksennat jatkoilla ihastuksesi syliin, syydät viimeiset pennosesti asuntolainan takaisinmaksuun tai saatat ystävääsi maan poveen (joka tietenkin oli ennen mainittua toimenpidettä saanut seurata samaa näytelmää kalmaisten 3D-lasiensa läpi)?

Latteana kompromissihypoteesina voi toki myös esittää, että tuo kyseinen hetki on pelkkää satunnaista tajunnanvirtaa, jossa vilisevät sekä koetut ilot että surut. Kenties perusluonne, kuolemaa edeltäneet hetket, ne kuuluisat lapsuuden tapahtumat ja ties mitkä seikat vaikuttavat siihen, mitä lopulta päätyy näkemään. Jos tuntisin aivotoiminnan hienomekaniikkaa paremmin, voisin sanoa näistä jutuista jotain varmempaa.

Sen sijaan olen vain tärvännyt yllä esitettyä skenaariota kohti määrätietoisesti laukkaavaa aikaani kirjoittelemalla viimeisen kahden ja puolen vuoden ajan kaikenlaisesta jonninjoutavasta rämpytyksestä internetiin. Ja ollut siinä samassa varsin keskinkertainen soittolistojen laatija. Kokoelma-CDr:iä toki tuli tehtailtua suurella innolla joskus kymmenisen vuotta sitten, aikana ennen ipodeja, mutta yleensä niille valitut kappaleet täyttivät vain yhden kriteerin: ne olivat hyvää musaa.

Nyt Nuorgam loppuu. Ovathan ne kaksi ja puoli vuotta olleet oikein mukavaa aikaa. Siksi ajattelin soveltaa pseudoeksistentialistista teoriaani tähän soittolistaan, peitellen sitä tosiasiaa, että loppujen lopuksi se on vain yksi soundtrack of my life muiden joukossa. Olkoot tämä Nuorgamin viimeiselle viikolle laatimani soiva testamentti, joka tavalla tai toisella pyrkii kuvastamaan tähän asti elettyä, verrattaen varsin lyhyttä elämääni.

Nämä lähdön hetkistä, kotisohvalla tennismailakitaralla rämpytellystä ilosta, päämäärättömän ratikka-ajelun äänimaisemasta, yli kolmen kuukauden jälkeisestä kotiinpaluusta ja monesta muusta tavalla tai toisella mieleen jääneestä tunnelmasta kootut kappaleet saattaisivat olla sellaisia, joista voisin tuonen koittaessa kuulla ainakin hajanaisia osia. Sikäli kun elämässä kuultu musiikki edes kelautuu tuona hetkenä samalla tavalla läpi kuin muut eletyt kokemukset. Toivottavasti.

En ota kantaa siihen, ovatko kaikki kappaleet mielestäni edes erityisen hyviä tai merkityksellisiä (suurin osa niistä on), minkä takia siirryn tässä tapauksessa kannattamaan esittämääni kompromissihypoteesia. Ja toisinaan se kaikkein merkityksettömin voi näyttäytyä hyvin raikkaana ja innostavana asiana – mikä minä olen sitä määrittelemään? Ennen kaikkea, ehkä tämä osittain itsestäänselvien ja kuluneidenkin laulujen kronologisesti kasattu kimara näyttäytyy jotenkin henkilökohtaisemmassa valossa tämän pohjustuksen myötä.

Kun mä kuolen, soittolistani sä saat

1. J. Karjalainen Yhtyeineen – Avaruuden Ikkuna
2. Michael Jackson – Smooth Criminal
3. Eagles – Take It Easy
4. Neil Young – Rockin’ In The Free World
5. Daft Punk – One More Time
6. Limp Bizkit – My Way
7. Iron Maiden – Revelations
8. Rush – A Passage To Bangkok
9. YUP – Väärinkäsityksiä merellä
10. Eläkeläiset – Humpan alla
11. Genesis – Dancing With The Moonlit Knight
12. Kuusumun Profeetta – Syysaika
13. Markku Peltola – Sähkösatula
14. Paavoharju – Valo tihkuu kaiken läpi
15. Värttinä – Itkin
16. The Smiths – Still Ill
17. Absoluuttinen nollapiste – Kotiinpaluu, jotenkin
18. Wilco – Via Chicago
19. Beach House – Norway
20. Kate Bush – Snowflake

Kuuntele soittolista tästä.

Matti Nykäsen mäki.

Ensimmäisiä elokuvamuistojani on se, kun katsoin James Bond -elokuvaa Erittäin salainen olohuoneessamme Vilppulassa vuonna 1993 tai 1994. Elokuvan takaa-ajokohtaus talvisissa maisemissa painui mieleeni vuosikausiksi. Kun ala-asteella hurahdin Bond-elokuviin kunnolla, lapsuuden lämmin muisto siivitti Erittäin salaisen kärkikastiin omalla listallani, kun Bondeista puhuttiin.

Noin viisi vuotta myöhemmin nähtyäni Erittäin salaisen uudelleen, erityisesti yksi asia tuossa takaa-ajokohtauksessa vaikutti minuun suuresti. James Bondin hypätessä mäkihyppytornista kuului elokuvan ääniraidalla kaikuisaa pianonsoittoa. Mäkihypyn ja musiikin välille syntyi aivoissani välittömästi kytkös.

Video ei ole enää saatavilla

Joitain vuosia myöhemmin olin yläasteella. Olin löytänyt Rush-yhtyeen musiikin, ja kuuntelin paljon Moving Picturesia, jonka olin poltattanut cd-levylle kaverillani. Pyysin häntä erikseen hakemaan albumin vertaisverkosta ja polttamaan sen levylle. Muistan, kuinka tytöt ihmettelivät välitunnilla levyä, jossa oli vain seitsemän kappaletta.

Moving Picturesia kuunnellessa syntyi vahvoja mielikuvia. James Bond ja mäkihyppy veivät minut sen ajatuksen äärelle, että jos minä hyppäisin mäkihyppytornista, taustalla soisi Rush. Jykevät ja isosti soivat syntetisoijat saivat minut haukkomaan henkeä, aivan kuin olisin korkeuksissa ja katsoisin alas. Syntetisoija ei ollut sama asia kuin piano, mutta yhtä jylhän kuuloinen.

Lukioaikana, vuosina 2004–2007, taisin olla joka vuosi rippileirillä tai useammalla isosena. Jonain kesänä minut oli kutsuttu varaisoseksi päivärippikouluun. Päivärippikoulusta tehtiin retki lähetysjuhlille Jyväskylään, ja lähdin mukaan, koska kaikki isoset eivät päässeet retkelle mukaan.

Jyväskylässä meillä oli aikaa pyöriä jonkin verran kaupungin keskustassa. Suunnistin hetimiten suosikkipaikkaani, Anttilan levyosastolle. Anttiloissa oli kesäisin käynnissä kampanja, jossa myytiin kaksi cd-levyä hintaan viisitoista euroa. Ostin monta levyä tuolle kampanjalle tarkoitetuista levylaareista.

Tuona päivänä ostin muistaakseni Rushin Moving Picturesin ja John McGregorin debyyttialbumin. Keskustasta matkasimme bussilla Matti Nykäsen mäelle syömään eväitä. Siellä mieleeni tuli ajatus.

Moving Pictures. Kannettava cd-soitin. Mäkihyppytorni.

En haaskannut aikaa, ja suuntasin aivan hyppyrin pään alle cd-soittimineni. Kokemus oli valtava. Katselin alas mäkimonttuun, katselin kaukaisuuteen ja tärisin siinä kuunnellessani Tom Sawyeria.

Myöhemmin olen löytänyt lisää musiikkia, jossa on jykeviä syntetisoijamattoja, jotka muistuttavat iltapäivästä Matti Nykäsen mäellä. Olen niputtanut sellaisen musiikin nimikkeen ”mäkihyppysoundi” alle.

Kokoamallani soittolistalla on kokonaisuudessaan mäkihyppysoundin ehdoton kulmakivi, Rushin Moving Pictures ja sen jälkeen 13 muuta huimausta aiheuttavaa kappaletta.

Mäkihyppysoundi

1. Rush – Tom Sawyer
2. Rush – Red Barchetta
3. Rush – YYZ
4. Rush – Limelight
5. Rush – The Camera Eye
6. Rush – Witch Hunt
7. Rush – Vital Signs
8. John Carpenter and Alan Howarth – Escape from New York [Main Title]
9. Popeda – Sukset (Vaikeata tämä hiihtäminen) [4 x 10 km hiihtoviehtimixaus]
10. Gary Moore – Run for Cover
11. Dingo – Nahkatakkinen tyttö
12. Taiska – Ei voittajaa – Nobody Wins
13. Alphaville – Sounds Like A Melody
14. Abba – The Visitors
15. Miljoonasade – Miljoonasade
16. Simple Minds – Glittering Prize
17. Tears For Fears – Everybody Wants To Rule The World
18. A-ha – Living A Boy’s Adventure Tale
19. Steve Winwood – Valerie
20. Talk Talk – It’s My Life

Kuuntele soittolista tästä.

2010-luvun hiphopin tärkeimmät hevoset eivät laukkaa, koska Tumblrissa ei ollut gifiä.

Subjektiivisesti katsoen musiikin historian vallankumouksellisin hiphop-levy on Kanye Westin 808s and Heartbreak. Objektiivisesti katsoen se on vain viimeisen viiden vuoden vallankumouksellisin hiphop-levy.

Kun Public Enemyn Don’t Believe the Hypen kuulee 2010-luvulla ensimmäistä kertaa, se kuulostaa 25 vuoden takaisesta voimastaan huolimatta juuri niin hassulta kuin NPR:n Austin Cooper kirjoitti.

Yksi maailman yliarvostetuimmista asioista on ajaton musiikki. Ajattomuuteen tähtääminen on peruste konservatiivisuudelle, loputtomalle samalle. Mitä vanhentuneemmalta kanonisoitu kappale myöhemmästä perspektiivistä katsoen vaikuttaa, sitä tarkempi kuva se kenties ajastaan oli. Uskon, että siinä oli Public Enemyn ja Beastie Boysin arvo.

Vuosien kuluessa seuraavat ajankuvat ovat piesseet pioneereja vuorotellen. Jäljelle on jäänyt suurilla kirjaimilla kaanoniin kirjattu viite ja sedille myytävät reissueboksit. Kuten nykytaiteenkin saralla, eteenpäin työntävät voimat ovat muuttuneet muistoiksi menneestä.

Toivon, että hiphop kehittyy seuraavien 25 vuoden ajan vastaavaa vauhtia kuin aikana jälkeen Public Enemyn. Sitten jossain post-Nuorgamin kuudennessa reinkarnaatiossa 2030-luvulla jokin nenäkäs kriitikko pääsee toteamaan, että nämä menneiden aikojen kappaleet kuulostavat hänestä koomisilta. Se olisi niille aivan oikein. Silloin jokin edistyksellisempi olisi piessyt ne historiaan.

Valitsin listalleni hieman neofiilisesti painotettuna sen hiphopin nykyestetiikan spektrin, jota minä (kymmenen vuoden takainen Eminem– ja Nelly-fanitus poislukien) opin ymmärtämään ja rakastamaan. Eikä näissä valinnoissa ole mitään hävettävää. Päinvastoin.

Kasinollakasien jälkeen eli kuinka lakkasin murehtimasta ja opin rakastamaan hiphop-musiikkia

1. Kanye West – Welcome To Heartbreak
2. Drake – Take Care
3. The Weeknd – House Of Balloons / Glass Table Girls
4. Gasellit – Jäniksen vuosi
5. Kendrick Lamar – Swimming Pools (Drank)
6. Danny Brown – 25 Bucks [feat. Purity Ring]
7. Angel Haze – Echelon (It’s My Way)
8. Future – Honest
9. A$AP Rocky – Goldie
10. Yung Lean – Ginseng Strip 2002
11. Tuuttimörkö – Pitkät vitut blogosfääriin
12. Eevil Stöö x Koksu Koo – Titanic
13. Ruger Hauer – Sfinxhufvud
14. Euro Crack – Futuro
15. The Underachievers – T.A.D.E.D
16. Migos – Hannah Montana
17. Schoolboy Q – Hands On The Wheel (feat. A$ap Rocky)
18. Paavoharju – Minä nousen sinne
19. Death Grips – Hacker
20. Kanye West – Bound 2

Kuuntele soittolista tästä.

Gentrifikaatio mainittu.

”Brooklyn, Bronx, Manhattan, Staten Island and Queens
Standing up and fighting is what living here means
In order to survive you’ve got to earn your respect
The only lessons that you learn are from things that you regret”
(Biohazard – Urban Discipline)

Näin pitkälle päästiin Nuorgamia ilman lyriikkalainausta Biohazardilta. Eikä toivottavasti tämän jälkeen sitten siitä bändistä enempää.

Koska olen viimeiset kaksi vuotta ihmetellyt maailmaa puhtoisessa ja turvallisessa New Yorkissa, ihmetellään jatkoilla luonani sen synkkää, väkivaltaista, rikollista, köyhää ja likaista historiaa. Aikaa jolloin Lower East Side oli rikkaiden turistien sijaan nistien, huorien ja väkivaltaisten väliamerikkalaisjengien valtaama betonierämaa. Nykyisten miljoonia maksavien loftien taloissa asuivat ihmiset, joilla ei ollut unelmia saati toiveita. Paitsi päästä bändin kanssa soittamaan tarunhohtoisille CBGB’sin jokasunnuntaisille päiväkeikoille.

Tämä on sen ahdistuksen synnyttämä kansanperintö. 20 biisiä olennaista New Yorkin hardcorea, olkaa hyvät.

Puhtoinen lähiöni New Yorkissa

1. Judge – New York Crew
2. Cro-Mags – Hard Times
3. Youth Of Today – Break Down The Walls
4. Madball – Can’t Stop, Won’t Stop
5. Agnostic Front – Police State
6. Breakdown – Sick People
7. Urban Waste – Police Brutality
8. Beastie Boys – Egg Raid On Mojo
9. Gorilla Biscuits – Things We Say
10. Cause For Alarm – Parasite
11. Kill Your Idols – Can’t Take It Away
12. Warzone – We’re the Crew
13. Sheer Terror – Just Can’t Hate Enough
14. 25 Ta Life – Hardcore Rules
15. Kraut – Getaway
16. Adrenalin O.D. – New Year’s Eve
17. Nihilistics – Here And Now
18. Reagan Youth – Reagan Youth
19. Sick of it All – Built To Last
20. H2O – Here Today, Gone Tomorrow

Kuuntele soittolista tästä.

Javier Bardem, omiaan esittämään toisen maailmansodan partisaanin veristä ja epätoivontäyteistä arkipäivää.

Maailma on pullollaan biisejä, joista saisi elokuvan. Tässä kaksikymmentä.

#1 Kendrick Lamarr – The Art of Peer Pressure

Lamarrin Good Kid, M.A.A.D City on konseptialbumi nuoresta miehestä, joka on lapsuuden ystäviensä kanssa ajautumassa mukaan jengitoimintaan. Tämä kappale kuvaa ratkaisevaa iltaa, jolloin pojat astuvat rajan yli väkivaltarikosten piiriin.

Pääosa: Michael B. Jordan

#2 Bruce Springsteen – The Hitter

Nyrkeillään itsensä pula-aikana elättänyt mies muistelee lannistuneena menneitä.

Pääosa: Michael Rooker

#3 Steely Dan – Don’t Take Me Alive

Kirjanpitäjän poika on pulassa ajauduttuaan törmäyskurssille isänsä kanssa Oregonissa. Tilanne on eskaloitunut piiritykseksi, jossa piiritetyllä on laatikollinen dynamiittia.

Pääosa: Bryan Cranston

#4 The Coup – Me and Jesus the Pimp in a ’79 Granada Last Night

Jesus-nimisen sutenöörin ja hänen poikansa suhde on ristiriitainen, varsinkin kun pojan äiti tekee isälle töitä. Sutenöörin ikääntyminen hankaloittaa tilannetta. Oidipaalinen draama.

Pääosa: Luis Guzman ja Gael Garcia Bernal

#5 Camper Van Beethoven – Jack Ruby

Yhden John F. Kennedyn salamurhan liepeillä toimineen hahmon muotokuva kaikessa karuudessaan.

Pääosa: Philip Seymour Hoffman

#6 Risto – Nina, olen palasina

Kertoja yrittää saada elämänsä hallintaan matkustamalla Tampereelta Riksuun ahdistelemaan ex-tyttöystävää. Paperinkeräyslaatikossa tehty ruusu tulkitaan kriitikoiden toimesta Citizen Kane -viittaukseksi.

Pääosa: Tommi Eronen.

#7 Slick Rick – Children’s Story

Teini-ikäinen häirikkö päätyy rikoksen polulle tässä kokoillan animaatioelokuvassa, joka ei todellakaan sovi koko perheelle.

Pääosa: Justin Timberlake ja Slick Rick

#8 Ghostface Killah & Raekwon – The Hilton

Kaverukset joutuvat väijytykseen Hilton-hotellissa asuessaan. Toinen liukastuu suihkussa saippuaan ja kaatuu pyssynsä päälle. Toisen mielestä se on ”dope”. Komediaa ja actionia.

Pääosa: Paul Newman ja Robert Redford

#9 Leonard Cohen – The Partisan

Toisen maailmansodan partisaanin veristä ja epätoivontäyteistä arkipäivää.

Pääosa: Javier Bardem

#10 Outkast – Spottieottiedopalicious

Katutason huumediileri yrittää laittaa elämäänsä järjestykseen orastavan isyyden kynnyksellä. Ei ole helppoa saada duunia kun virtsa on ”pilvistä”.

Pääosa: Ludacris

#11 Immortal Technique – Dance with the Devil

Metafyysinen trilleri, jonka keskiössä on sielunsa Paholaiselle myynyt Billy Jacobs. Loppuhuipennus on kuin suoraan Mozartin Don Giovannista, mutta raaempi.

Pääosa: Idris Elba

#12 New Order – Love Vigilantes

Kummitus- ja rakkaustarina, jossa sodasta palaava sotilas haluaa nähdä perheensä, mutta onkin oikeasti kuollut.

Pääosa: Antti Litja

#13 Richard Thompson – 1952 Vincent Black Lightning

Rikosaallon voimalla kaahaava road movie, jossa parin saattaa alussa yhteen nimen moottoripyörä.

Pääosat: Steve McQueen ja Faye Dunaway.

#14 UGK – Pocket Full of Stones

Tarina huumeimperiumin rakentamisesta. Eikä se edes romahda elokuvan lopussa. Virkistävän vähissä ovat moraaliset opetukset.

Pääosa: Wesley Snipes

#15 Kauko Röyhkä & Narttu – Kanavaan hukkunut

Kohtauksia erään parisuhteen hajoamisesta, jonka taustalla kummittelee kylässä tehty murha.

Pääosat: Tommi Korpela ja Susanna Mikkonen

#16 Eminem – Stan (feat. Dido)

Häiriintynyt fani stalkkaa lempiartistiaan ja koettaa saada tähän yhteyden. Epäonnistuessaan napsahtaa kohtalokkain seurauksin.

Pääosat: Eminem ja Kris Kristofferson

#17 Ice Cube – It Was A Good Day

Yksi päivä Los Angelesin Leopold Bloomin elämässä. Kaikki meni ihan sairaan hyvin.

Pääosa: Ice Cube

#18 Potter’s Field – Tom Waits

Juoppo vasikka kertoo Bronxissa tapahtuneista rikoksista viinalasillista vastaan. Happopäinen, väkivallan ja korruption läpisyömä film noir. Hyvä ei lopussa voita.

Pääosa: Brad Dourif ja Lance Henriksen

#19 Digital Underground – Freaks of the Industry

Tämä on pornoelokuva. Tarvitseeko se juonen?

Pääosa: jokainen voi netistä katsoa itselleen mieluiset esittäjät

#20 Biz Markie – Just a Friend

Klassinen college-komedia, jossa tyttöystävä pettää. Vierailevalla poikafrendillä voisi olla vaikka röökiaski t-paidan hihaan käärittynä, ellei Suomi pian kieltäisi moista.

Pääosa: Seth Rogen.

Maailmanlopun script pitching sessio

1. Kendrick Lamar – The Art of Peer Pressure
2. Bruce Springsteen – The Hitter
3. Steely Dan – Don’t Take Me Alive
4. The Coup – Me And Jesus The Pimp In A ’79 Granada Last Night
5. Camper Van Beethoven – Jack Ruby
6. Risto – Nina, olen palasina
7. Slick Rick – Children’s Story
8. Ghostface Killah – The Hilton (feat. Raekwon)
9. Leonard Cohen – The Partisan
10. OutKast – SpottieOttieDopaliscious
11. Immortal Technique – Dance With the Devil
12. New Order – Love Vigilantes
13. Richard Thompson – 1952 Vincent Black Lightning
14. UGK – Pocket Full Of Stones
15. Kauko Röyhkä ja Narttu – Kanavaan hukkunut
16. Eminem – Stan
17. Ice Cube – It Was A Good Day
18. Tom Waits – Potter’s Field
19. Digital Underground – Freaks Of The Industry
20. Biz Markie – Just a Friend

Kuuntele soittolista tästä.

Tack och adjö.

Syksyllä 2011, noin puoli vuotta isäni kuoleman jälkeen, ajoin yksin kohti kesämökkiäni. Pinnassa olivat niin muistot kuin tunteetkin. Mökki personoitui isääni, ja etenkin yhteiset syysretkemme sinne olivat olleet kummallekin arvokkaita. Vaikka olin tehnyt monta matkaa myös yksin, tuntui tyhjä tila pelkääjän paikalla paisuvan yhtäkkiä koko ympäröivää maisemaa suuremmaksi. Yhteisten matkojen aika oli ohi, lopullisesti. Ei sellaista ollut helppo käsittää ennen kuin sen koki.

Jossakin Pieksämäen pohjoispuolella radio poimi kuuluville Katri Helenaa:

”Mun sydämeni tänne jää
kun aika on mun mennä pois”

Tunsin autossa leijuneen alakulon ja kaipauksen puristuvan palaksi kurkkuuni.

”Syystuuli vaan soi lauluaan
kuin kaiken tietää vois”

Olin aina pitänyt tästä laulusta, liikuttunutkin siitä. Olin löytänyt sen riveiltä suomalaisen iskelmäperinteen humaaneimman puolen; kyvyn tarttua suuriin kysymyksiin yksinkertaisesti, lohduttavasti, ylenkatsomatta, myötäeläen. Mutta vasta nyt tunsin todella ymmärtäväni laulun sanoman. Se, minkä olin aikaisemmin ajatellut maalta muuttaneen sukupolven kuvaukseksi paikkasuhteistaan ja -kaipuistaan, olikin jotain paljon syvempää, paljon yleismaailmallisempaa.

Tästähän laulu kertoo. Pyyteettömimmästä rakkaudesta, ihmisen sitoutumisesta toisiin. Se on koskettava viesti siitä, miten jokainen meistä jatkuu paikoissa, muistoissa ja tunteissa. Se on perintömme, lupaus siitä että olemme olemassa, vieressä, silloinkin kun olemme jo joutuneet poistumaan.

Tuon olennaisempaa, puhtaampaa ja kauniimpaa viestiä on vaikea kuvitella.

”Mun sydämeni tänne jää
se lähelläsi aina on
Sen tavoitat jos haluat
vaik’ maa ois lauluton”

Melankolia purkautui kyyneleiksi. Niissä oli jotakin vapauttavaa. Ymmärsin matkani jäähyväisretkeksi, isälle, lapsuudelleni, kaikelle mitä joskus oli, mutta samalla tunsin saavani kaiken suremani takaisin entistä puhtaampana. Hetken aikaa isä istui jälleen vieressäni, omana itsenään, ennen kuin hajosi lopullisesti hengeksi ja tarinoiksi paikkojen pintaan, syvästi tiedostetuksi ymmärrykseksi siitä, että hän on olemassa niin kauan kuin minäkin. Ja varmaan sen jälkeenkin.

Paikoissa, joissa voimme tavoittaa toisemme vielä aina kun haluamme.

Ei ihme, että itku tuntui ystävältä.

 * * *

Tämä soittolista huokuu eroa ja lähtemistä, mutta se osoittaa että yhtä yleismaailmallista merkitystä lähdön hetkille ei voi antaa. Nuo hetket ovat tunteiden tiivistymiä, pisteitä joiden läpi joutuvat puristumaan niin mennyt kuin tulevakin. Joskus ne erottavat toisistaan lopun ja alun, joskus alun ja lopun. Ja useimmiten ne puristavat kummatkin samaan kasaan, erottamattomaksi tunteiden, muistojen, odotusten, yhteisyyden ja yhteismitattomuuden vyyhdiksi, joka jää elämään omana todellisuutenaan vielä kauan senkin jälkeen kun hetkien virta on vienyt kauas pois.

Näiden hetkien kanssa joudumme elämään koko elämämme. Ne ovat vaikeita tai helppoja, hitaita tai nopeita, kertaluontoisia tai jatkuvia, huomaamattomia tai seremoniallisia, odotettuja tai yllättäviä, mutta pois ne eivät lähde meistä millään.

Ehkä koko ihmisyys perustuu siihen, että tiedämme joutuvamme joskus eroamaan, jättämään, katoamaan. Ehkä omat identiteettimme ovat vain kokemiemme erojen heijastumia.

Koska lähtemättä ei voi myöskään palata.

Listan lauluilla on temaattinen yhteys, mutta vain väljä. Yhteistä lauluille on kuitenkin se, että ne ovat koskettaneet minua, tuoneet lähtemisen tematiikan eteeni niin todentuntuisina, että olen alkanut elää lähdön hetkiä näiden laulujen kautta samalla kun olen elänyt näitä lauluja lähdön hetkien kautta. Monet lauluista ovat alakuloisia, mutta yhtä lailla niissä on toivoa, rakkautta, luottamusta. Ihmisyyttä korostaa niistä jokainen.

Viimeisen sanan saa Junnu Vainio, Katri Helenan äänellä. Itseoikeutetusti. Lista on hyvä päättää siihen, mistä teksti alkoi. Sanoihin, joissa on syvyyttä, synkkyyttäkin, mutta myös toivoa, kepeyttä ja avaruutta. Tuskin kukaan olisi osannut sanoa tuota paremmin kuin Junnu. Ja tuskin kukaan olisi ollut niin oikea ihminen välittämään tuon sanoman valon kuin Katri Helena.

Nämä ovat asioita ja ajatuksia, jotka eivät tyhjene.

Olkoon tuo laulu samalla kaunis ja apea jäähyväiseni Nuorgamille, sivustolle jolla on aina paikka sydämessäni.

Aivan niin kuin sydämelläni on aina paikka Nuorgamissa.

Lähtöjä

1. Taisto Tammi – Eron hetki on kaunis
2. Weeping Willows – While I’m Still Strong
3. Kent – Stoppa mig juni (lilla ego)
4. Calexico – The News About William
5. J. Karjalainen Yhtyeineen – Mä käännyn hiljaa pois
6. Fleet Foxes – Mykonos
7. Keba – Piilopaikka
8. Stone Temple Pilots – Interstate Love Song
9. Eels – Climbing To The Moon
10. Antony & The Johnsons – Bird Guhl
11. Tapio Rautavaara – Ruusuja lurjukselta
12. Fredi – Isä kulje hitaammin – Daddy Don’t You Walk So Fast
13. Eppu Normaali – Viides toukokuuta
14. R.E.M. – Leave
15. Bruce Springsteen – Thunder Road
16. KOM-teatteri – Partisaanivalssi
17. Kauko Royhka – Auringonlasku
18. Agents – Tyhjää
19. Elliott Smith – I Didn’t Understand
20. Katri Helena – Mun sydämeni tänne jää

Kuuntele soittolista tästä.

Mitäs sanotte, jos näiden jälkeen siirtyisimme meille kaivelemaan b-puolia?

Torstain ilahdutukseksi tarjolla on lista oivallisista cover-kappaleista. Täten tarjolle saa 20 esittäjän sijasta tavallaan ainakin 40 artistia, Nine Inch Nailsista Ram Jamiin, Metersistä Kinksiin, Celtic Frostista Pink Floydiin ja Duran Duranista Hawkwindiin. Ja niin edespäin. Kaksi yhden hinalla!

Cover-kappaleiden kautta originaaleja kuunnellen on löytynyt aikojen saatossa paljon mahtavia artisteja musiikkimaun laajentuessa. Lainabiisien suosio on tätä nykyä suuri, eikä ole harvinaista, että bändit tekevät kokonaisia cover-levyjä suorastaan laumoittain. Aikaisemmin tätä lainaherkkua sullottiin lähinnä sinkkujen b-puolille, ja sieltä ne todelliset helmet pitäisi kaivaa nytkin. Fyysisen levyhyllyn avulla lista olisi monipuolisempi, koska kaikkia näitä entusiastin keräilyharvinaisuuksia ei Spotifyssa ole. Onneksi.

Tuttuja vieraita

1. Primus – Tippi Toes
2. Van Halen – You Really Got Me
3. Rage Against The Machine – Renegades Of Funk
4. Napalm Death – Incinerator
5. Monster Magnet – The Right Stuff
6. Oasis – I Am The Walrus
7. Red Hot Chili Peppers – Higher Ground
8. Prong – Get A Grip (On Yourself)
9. Sepultura – Orgasmatron
10. Stone – Friends
11. Deftones – The Chauffeur
12. Voivod – Astronomy Domine
13. A Perfect Circle – Imagine
14. Slayer – Abolish Government/Superficial Love
15. Obituary – Circle Of The Tyrants
16. Faith No More – Easy
17. Metallica – The Wait
18. Nirvana – Where Did You Sleep Last Night
19. Melvins – Black Betty
20. Johnny Cash – Hurt

Kuuntele soittolista tästä.

Sådant är livet.

Väistämättömän vanhenemisen teemaa on pohdittu poplauluissa aina. Ikäbiiseissä riittää haikea pohjavirettä – usein lauluissa kaivataan kadotettua nuoruutta tai muistellaan parempia aikoja. Keski-iästä ylöspäin hoilataan harvemmin, kun taas myyttinen ja läpeensä herkkä teini-ikä on popissa ikuisesti muodissa. 16-vuotias (tyttö) on ollut kaikenlaisen ihmettelyn, kuten myös suojelun, himon ja palvonnan kohde rock’n’rollin alkuhämäristä saakka.

Rakkaimpia ikäbiisejä tulee peilattua omaa elämää vasten. Itselleni Frank Sinatran It Was a Very Good Year on juuri tällainen kappale. Siinä muistellaan 17-, 21- ja 35-vuotiaana elettyä hyviä vuosia. Olen edennyt vanhan sinisilmän mukana jo kolmanteen säkeistöön.

Kasaamassani soittolistassa ihmisen elinkaari jännittyy alle minuutin ikäisen vauvelin (Isn’t She Lovely) ja 144 pitkää vuotta eläneen fantasiahahmon (Still Aging) välille. Pop-lyyrikoiden rakastamalle kuudelletoista ikävuodelle olen omistanut kolme kappaletta. Ikävuosien 20 ja 26 välille taas löytyi ilahduttavan luonteva jatkumo. 24 vuoden kohdalla nuoren Neil Youngin katse kohdistuu vanhaan tilallisherraan, mutta laulajalle itselleen maailma on 1970-luvun alussa vielä avoinna: ”Twenty-four and there’s so much more”.

Jay-Z räppää ironisesti kypsymisestään (”30’s the new twenty!”), kun taas Bruce Springsteen peilaa elämäänsä lapsuudesta varhaiskeski-ikään perheen ja kotikaupungin kautta: ”Im thirty-five, we got a boy of our own now / Last night I sat him up behind the wheel and said son take a good look around / This is your hometown”. Junnu Vainio puolestaan katsoo nelikymppisen empaattisin silmin 16-vuotiasta huolenkantajaa.

R.E.M. kyselee, elätkö 83-vuotiaaksi. Olisihan se komea suoritus.

P.S. The Beatlesin ilmiselvä When I’m Sixty-Four jäi pois listasta, koska kappale on rasittava eikä sitä löydy Spotifysta.

Poppia ikä kaikki

1. Stevie Wonder: Isn’t She Lovely
2. Big Star: Thirteen
3. Kiss: Christine Sixteen
4. Billy Idol: Sweet Sixteen
5. Whiskeytown: Jacksonville Skyline
6. Frank Sinatra: It Was A Very Good Year
7. Ladytron: Seventeen
8. Tegan & Sara: Nineteen
9. Samae Koskinen: 5 + 2
10. The Eagles: Twenty-One
11. Norah Jones: She’s 22
12. Blink-182: What’s My Age Again?
13. Neil Young: Old Man
14. Denison Witmer: 24 Turned to 25
15. Tuomo: 26
16. Jay-Z: 30 Something
17. Bruce Springsteen: My Hometown
18. Juha Vainio: Sellaista elämä on
19. R.E.M.: E-Bow the Letter
20. The Soundtrack Of Our Lives: Still Aging

Kuuntele soittolista tästä.

Mitä nyt taas?

Kuinka jouduit tänne?

On oudon vaikea muistaa, miksi olet metsässä. Tuntuu siltä kuin olisit etsinyt jotain, mutta et enää tiedä mitä. Seuraat polkua puiden alla, jotka muuttuvat vähitellen lämpimässä tuulessa kahisevista lehtipuista valtaviksi, tummiksi havupuiksi. Päivänvalon täplittämä aluskasvillisuus vaihtuu havujen verhoamaksi maaksi, jota on vaikea nähdä pimeydessä puiden oksien peittäessä auringon. Tuntuu siltä kuin päivä olisi yhtäkkiä vaihtunut yöksi.

Metsän keskeltä näkyy värikkäiden valojen loistoa ja kuuluu outoa musiikkia. Alat kävellä ääniä ja valoja kohti ja pian saavut suurelle aukiolle. Meneillään on mitä kummallisimmat pidot. Valtava pöytä on katettu täpötäyteen erilaisia ruokalajeja, ja sen ympärillä istuu kymmeniä ihmishahmoja.

Tarkkaan katsoessa kuitenkin huomaat, ettet tunnista suurinta osaa pöydällä olevista ruokalajeista. Olit väärässä myös pöydän ympärillä istuvista hahmoista, sillä ne eivät olekaan ihmisiä. Takkuisen karkean karvan peittämistä päistä nousee monihaaraisia hirvensarvia, terävät hampaat välkkyvät ja pitkät punaiset kielet lipovat. Osa hahmoista muistuttaa tuttuja metsän eläimiä, vaikka ne kävelevätkin kahdella jalalla, toiset eivät taas muistuta mitään tästä maailmasta.

Et kuitenkaan tunne pelkoa, vaan kuin lumottuna liityt mukaan pitoihin ja riemukkaaseen tanssiin. Voi, kuinka paljon jaksatkaan syödä: keittoja, lihaa, kalaa, makeisia, kakkuja, teetä ja paljon sellaista, mitä et tunnista, mutta joka yhtäkaikki maistuu herkulliselta. Juttelet viisaita sammakon kanssa, jolla on päässään vanhanaikainen peruukki, ja tanssit naisen kanssa, jolla on haikaran pää. Ilta-aurinko häikäisee ja sinusta tuntuu, ettet ole koskaan ollut näin onnellinen.

Sitten yhtäkkiä on yö ja kirkkaat tähdet tuikkivat taivaalta jäätävän kylminä. Keskelle aukiota on sytytetty valtava kokko. Valkoiset tähdet, verenpunainen tuli ja sinisenä hohtava yötaivas muuttuvat väriläiskiksi yhä villimmän tanssin pyörteissä. Et enää näe muuta kuin kirkkaat värit ja kuulet kummallisen musiikin.

Pyörit.

Pyörit.

Pyörit.

Unohdat.

Katoat.

Kummalliset pidot metsässä

1. Genesis – I Know What I Like (In Your Wardrobe)
2. Devendra Banhart – Santa Maria De Feira
3. David Bowie – The Laughing Gnome
4. Donovan – Voyage Into The Golden Screen
5. The Dukes Of Stratosphear – Have You Seen Jackie?
6. Kevin Ayers – The Lady Rachel
7. Sagittarius – Song To The Magic Frog
8. Nirvana – I Believe In Magic
9. Magnet – Willow’s Song
10. Nick Nicely – Hilly Fields
11. The Cure – The Caterpillar
12. Tim Buckley – Carnival Song
13. Tyrannosaurus Rex – Wind Quartets
14. The Idle Race – The Skeleton And The Roundabout
15. The Smashing Pumpkins – We Only Come Out At Night
16. Pink Floyd – Lucifer Sam
17. Alice Cooper – Years Ago
18. It’s A Beautiful Day – Girl With No Eyes
19. Tom Waits – Heigh Ho
20. The Poppy Family – There’s No Blood in Bone

Kuuntele soittolista tästä.

Video ei ole enää saatavilla

Jaa-a. Nämä soittolistapaikat jaettiin jo hyvän aikaa sitten, ja kun olin jossain riehumassa, niin en alun perin ollut tekemässä tällaista. Mutta eikös pari päivää sitten vapautunut paikka, joten nyt sitten joku räpellys piti saada aikaan. Omalla teemalla neuvottiin menemään. Vedin eilen perseet, se vaikuttaa tilanteeseen jonkin verran. Innostuin!

Sitten inspiraatio loppui tai mätäni – ei sitä tainnut pahemmin olla missään vaiheessa. Hylättyjä nimiehdotuksia soittolistalle olivat mm. ”Angstaamalla saa pillua”, ”Zeus ratsastaa parsakaalilla Jordan-joelle”, ”Älyämpärin uusia käyttötarkoituksia”, ”Bakteeridemografia”, ”Martta ja nikotiininhuuruinen yö”, ”Haulikkohäät: 20 tulista alkua rakkaustarinalle”, ”Nuorgamin vaikutukset seksielämääni”, ”Gynekologiaa Led Zeppelinin tapaan”, ”Jack Pitchforkianin oikeudenkäynti: kuolevaa ihmistä ei saa hukuttaa The Nationalin levyihin” ja vaikka mitkä muut pöljät.

”Rorschahin polkupyörä” oli vika nimiehdotus minkä tiputin pois, sen vois joskus käyttää johonkin. Näin unta sellaisesta muutama viikko sitten.

Jokaisen kohdalla mietin kuitenkin, että ”ei nyt tuollaista kehtaa” ja kävin tupakalla. Pohdin koko asiaa yleensä ottaen ihan liian paljon. Joten: nyt, sunnuntaina 17. marraskuuta teen soittolistaa darrassa, ja teemana on musertavan tylsä ”mitäs satuinkaan tänään kuuntelemaan”.

Joku saattaa luulla soittolistan olevan jopa jotenkin mietitty. No ei oo. Lojuin sohvalla ja kuuntelin mitä sattuu. Suunnilleen 15 biisin jälkeen tuli henkinen tauko, tein pizzaa ja sitten kuuntelin taas jotain. Kun en saanut parempaa ideaa, katsoin mitä olin kuunnellut viimeisen muutaman tunnin sisään ja heitin se soittolistaksi.

Ei kai siinä sitten muuta. Ai joo, perustan ehkä blogin mihin jatkan kirjoittamista mut ekaks opetteleen kirjoittamaan paremmin – alkaa tylsistyttää kun yleensä teen vaan tosi kuivaa informatiivista tekstiä ja en muista kielioppia. Oon joku huonosti tehty koulukirja tai jotain, ärsyttää. Anyhow, much love! Antti

Ovimies ja muita rumia partoja

1. Gilberto Gil – Miserere Nobis
2. Destroyer – Notorious Lightning
3. Melvin Stewart – Flying Saucer Monologue
4. Peer Günt – Shotgun Wedding
5. MX-80 – Tidal Wave
6. Pere Ubu – Bus Called Happiness
7. Ari Klem – Sademies
8. Mimmi Mustakallio – Borriquito
9. Veikko Lavi – Silakka-apajalla
10. Metro-tytöt – Egon
11. Armando Savini – Buttala A Mare
12. Petula Clark – Christopher Robin at Buckingham Palace
13. Kati Kovacs – Add Mar Uram Az Esot
14. Claudia Mori – Il Principe
15. Serge Gainsbourg – En relisant ta lettre
16. Flying Saucer Attack – My Dreaming Hill
17. Ty Segall Band – I Bought My Eyes
18. The Only Ones – Oh Lucinda (Love Becomes a Habit)
19. Trap Them – Damage Prose
20. Entombed – Out of Hand

Kuuntele soittolista tästä.

Fatboy Slim syö, nukkuu, reivaa ja tekee huomenna saman uudestaan.

Popmaailmaan mahtuu kerrallaan useita trendejä. Tänä vuonna yksi niistä on ollut hyvin paljon 1990-luvun suuntaan kumartava house eri muodoissaan.

Ja ymmärtäähän sen: popmusiikin kannalta ysäri on hyvin vahvasti nostalgiaa. Kun yritetään tehdä mahdollisimman monen näkökulmasta helposti omaksuttavaa musiikkia, kannattaa ottaa huomioon, että aika moni kuuntelijoista eli lapsuuttaan tai nuoruuttaan 1990-luvulla. Siksi sieltä ammennetut melodiakulut ja äänimaailma ovat tällä hetkellä turvallinen valinta.

Mikä ei tarkoita, etteikö musiikki voisi kuulostaa tuoreelta.

Tällä soittolistalla kuullaan kaksikymmentä vuoden 2013 houseksi luokiteltavaa tanssihittiä Euroopan listoilta. Millaisia vaikutteita sinä niistä bongaat?

House warming party

1. Showtek feat. We Are Loud & Sonny Wilson – Booyah!
2. Avicii – You Make Me
3. Chase & Status feat. Moko – Count on Me
4. Le Youth – C O O L
5. Asaf Avidan & The Mojos – One Day (Wankelmut Remix)
6. Storm Queen – Look Right Through
7. Fatboy Slim, Riva Starr & Beardyman – Eat Sleep Rave Repeat
8. Martin Garrix – Animals
9. Klangkarussell – Sonnentanz
10. Cyril Hahn feat. Shy Girls – Perfect Form
11. Disclosure feat. Sam Smith – Latch
12. The Saturdays – Gentleman (Signature’s Back to the 90’s Vocal Mix)
13. Duke Dumont feat. A*M*E – Need U (100 %)
14. Pet Shop Boys feat. Example – Thursday (Tensnake Remix)
15. Ben Pearce – What I Might Do
16. Wilkinson – Afterglow (Cyantific Remix)
17. Wankelmut feat. Emma Louise – My Head Is a Jungle
18. Alesso feat. Matthew Koma – Years
19. Steve Aoki, Chris Lake & Tujano – Boneless
20. Rudimental feat. Emeli Sandé – Free

Kuuntele soittolista tästä.

Einstürzende Neubauten nukkuu, vaikka maailma sortuisi.

Asun tällä erää Berliinissä. Olen laatinut kylään tulevia ystäviäni varten oheisen soittolistan, jolla esittelen 20 saksalaisen uuden aallon bändiä vaikkapa etkoilun yhteydessä. Harkitsen myös pienimuotoisen PowerPoint-esityksen laatimista.

Saksan 1970- ja 1980-lukujen vaihde on suunnattoman kiinnostava populaarimusiikillinen ajankohta, joka on luultavasti kielimuurin vuoksi jäänyt liian tuntemattomaksi Suomessa. Saksalainen uusi aalto, die neue Deutsche Welle, on kuitenkin monipuolinen soinnillinen ja taidefilosofinen aarreaitta, joka kiihottaa esteettisiä hermojani yli 30 vuotta syntymisensä jälkeenkin.

Saksalaisen uuden aallon teollinen kylmyys, elektroninen kokeileminen ja yhteiskunnallisesti tiedostava sanoittaminen löysi vaikutteensa samankaltaisista synkistä urbaanimaisemista kuin Magazine tai Joy Division. Bauhausin tai Echo and The Bunnymenin kaltaisesta fantastisesta naamioleikistä se ei juuri ollut kiinnostunut. Neue Welle sykki suoraan kylmän sodan aikaisen Euroopan ytimessä. Se hytisi kolkkojen suurkaupunkien viimassa, ahdistui jaetun Saksan henkisestä hajaannuksesta ja katsoi karsaasti sodassa poltetun maan päälle kohoavia rumia uudisrakennuksia. Se kritisoi itäsaksalaista sosialistista realismia ja Länsi-Saksan kriittistä realismia kiinnittäen huomionsa mieluummin 1900-luvun alun ekspressionismiin: Die Brückeen ja Der Blaue Reiteriin.

Näistä lähtökohdista se onnistui kokoamaan oman ainutlaatuisen kauneutensa, joka vaikutti myös takaisinpäin kohti Englantia ja Yhdysvaltoja sellaisten välikappaleiden kuin David Bowien tai Nick Caven kautta.

Ich bin so süchtig – dein Lenkrad zu fühlen.

Soittolistani tärkein nimi on tietenkin Einstürtzende Neubauten, yksi legendaarisen Festival Genialer Dilletanten esiintyjistä. Vahvan suositukseni annan myös Saksan tunnetuimman narkkarin, Christiane F:n Wunderbar-biisille. John Peelin suosima Xmal Deutschland löytyy luonnollisesti listalta, kuten myös Andreas Doraun tajunnanräjäyttävä Fred von Jupiter. Holger Hiller ja Robert Görl ovat saaneet kunnian päästä mukaan kahdella kappaleella. Hiller sekä sooloartistina että bändinsä Palais Schaumburgin kanssa, Görl soolona ja Deutsche Amerikanische Freundschaftin mukana. DAF:n jäsenistö on edustettuna myös Chrishlo Haasin Liaisons Dangereuses -projektin ja Kurt ”Pyrolator” Dahlken soolotuotannon myötä. Ei sovi myöskään unohtaa ”Länsi-Saksan Talking Headsia”, Rheingoldia, jonka Dreiklangsdimensionen-hitti kuuluu kaikkien aikojen parhaiden tanssikappaleiden joukkoon.

Listalta puuttuu valtavirran uusi aalto Nenasta Nina Hageniin ja Spliff-yhtyeen herkulliseen Carbonaraan. Valtavirran Neue Wellelle on ominaista melodinen rikkaus ja iloisuus, joka listaamiltani vaihtoehtobändeiltä yleensä uupuu. Lisäksi muutama upea bändi, kuten Grauzone, Sprung Aus Den Wolken, Kosmonautentraum tai Tödliche Doris, oli pakko jättää listan ulkopuolelle, sillä niitä ei löydy Spotifysta.

Joten tässä ne ovat: saksalaisen uuden aallon 20 olennaisinta kappaletta. Jos et osaa saksaa, ei se mitään. Konsonanttien ja äänteellisen staccaton muodostama vieras kieli on omiaan lisäämään musiikin vieraannuttavaa efektiä, jonka Bertolt Brechtkin varmasti hyväksyisi.

Das wesentlichste über die deutsche neue Welle

1. Einstürzende Neubauten – Tanz Debil
2. D.A.F. – Der Mussolini
3. Liasons Dangereuses – Los Niños Del Parque
4. Xmal Deutschland – Incubus Succubus II
5. Malaria! – Kaltes Klares Wasser
6. Abwärts – Computerstaat
7. Der Moderne Man – Der Sandman
8. Carambolage – Roxan
9. Zeitgeist – Es lebe die Lebendigkeit
10. Palais Schaumburg – Wir bauen eine neue Stadt
11. Holger Hiller – Das Feuer
12. Robert Görk – Mit Dir
13. Pyrolator – Die Haut Der Frau
14. F.S.K. – Fragen Der Philosophie (Völkerball)
15. Fehlfarben – Ein Jahr (Es Geht Voran)
16. Foyer Des Arts – Wissenswertes über Erlangen
17. Rheingold – Dreiklangsdimensionen
18. 1. Futurologischer Congress – Rote Autos
19. Christiane F. – Wunderbar
20. Andreas Dorau – Fred Vom Jupiter

Kuuntele soittolista tästä.

Stray Cats, tortut aloillaan.

Rockabilly ja varhainen rock ’n’ roll ovat kenties energisintä musiikkia, jota on tehty. Niissä on iloa ja naiiviutta, mutta myös seksikäs poljento.

Tämä lista on omistettu niihin hetkiin, jolloin bileiden ei ehkä enää pitäisi jatkua, mutta ne jatkuvat silti. Jos ylimääräistä vaihdetta ei kaiveta epäilyttävillä päihteillä, niin miksei tällä. Onnistuu, lupaan. Ainakin jos laskee kuinka monta kertaa Cadillac-sana mainitaan soittolistan biiseissä.

Listalla on varhaisia klassikoita ja jo vähän unohtuneita vanhoja helmiä, mutta myös poimintoja fifitarikulttuurin uusista aalloista eri vuosikymmeniltä tähän päivään. Muutama askel otetaan myös psychobillyn suuntaan. Suomessakin skene elää edelleen, josta näytteen antavat Jussi Syren, Whistle Bait ja Agents solistinaan Topi Sorsakoski.

Ja ei jatkoja ilman yhtä hidasta. Jos sammut, niin anna Brian Setzer Orchestran usvaisen Kiss Me Deadly -kappaleen soida taustalla. Hyvää yötä, Nuorgam.

5AM Rockabilly Revival

1. The Thunderbirds – Teen Scene
2. Elvis Presley – Baby Let’s Play House
3. Whistle Bait – Don’t Knock It!
4. Stray Cats – Fishnet Stockings
5. Sonny Burgess – Red Headed Woman
6. Nekromantix – Horny In A Hearse
7. Cliff Richard – Move It
8. Fatboy – Bad News From Pretty Red Lips
9. Horrorpops – Thelma & Louise
10. Danny and Juniors – At The Hop
11. Reverend Horton Heat – Drinkin’ and Smokin’ Cigarettes
12. Jussi Syren – Rockabilly Guitar Man
13. Little Richard – Good Golly Miss Molly
14. Bix Bryant & The Raiders – Let’s Have A Party
15. Chuck Berry – Back In The U.S.A.
16. Matchbox – Rockin’ At The Ritz
17. Gene Vincent – Dance to the Bop
18. Carl Perkins – Boppin’ the Blues
19. Topi Sorsakoski & Agents – Cadillac
20. Brian Setzer Orchestra – Kiss Me Deadly

Kuuntele soittolista tästä.

Tämä silta ei sijaitse Tartossa, vaan Jyväskylässä. Molemmat ovat sisämaan yliopistokaupunkeja, ja molemmissa on mahdollista miettiä laskuhumalassa kuolevaisuutta ja sen innoittamia soittolistoja.

Kun meille Nuorgamin kirjoittajille esiteltiin skenaario jokaisena marraskuun päivänä julkaistavasta henkilökohtaisesti latautuneesta soittolistasta, meille vihjaistiin myös, että oman julkaisuajankohtansa voisi valita jonkin itselle tärkeän päivämäärän mukaan.

Puhumme marraskuusta. Ase ohimolle: sen kuin laukaiset, vihaan harvoja asioita niin paljon kuin marraskuuta. Mitä tahansa marraskuun päivää. Paitsi tätä päivää, tämän soittolistan julkaisupäivää.

Nimittäin tänä päivänä minä olen jo matkalla pidennetylle viikonloppureissulle kaikkien aikojen suosikkikaupunkiini, Tartoon.

On ehkä vaikea perustella kaakkoisvirolaisen joki- ja opiskelijakaupungin paremmuutta kaikkiin muihin matkan varrelle osuneisiin kaupunkeihin nähden. Semmoinen rakkaus liittyy väistämättä asioihin, joista en voi tässä kirjoittaa. Mutta eikö subjektiivisessa rakkaudessa juuri tiettyihin musiikkiesityksiin ole kyse jostakin melko samankaltaisesta?

Elämä on kommunikaation etsimistä, kuolema on kommunikaation mahdollisuuden tuhoutumista. Sitä kuolema on eikä mitään muuta. Näin olen ajatellut. Sen tiedän myös, että ihmiselämän yksinäisin hetki on viideltä aamuyöllä jatkovieraiden poistuttua. Matkustaminen lähieurooppalaiseen kohteeseen on tapa karttaa sitä hetkeä. Mutta kyse on muutaman vuorokauden mittaisesta fantasiasta. Kun palaan Tartosta, olen kokemuksia rikkaampi, mutta edelleen yksinäinen. Katson ikkunasta ulos ja toivon, että tuulen viemä lehti osaisi laskeutua säntillisesti sisäpihalle.

Tämä soittolista koostuu kappaleista, joita kuuntelen silloin, karkottaakseni ajatuksen kuolemasta. (Itse kuolemaahan ei voi karkottaa. Ja osasta näitä lauluja välittyy ehkä sekin ajatus, että asiat voitetaan syleilemällä niitä, mutta valhetta, valhetta sekin vain on.)

Emajoki ja elämä

1. Lefty Frizzell – Saginaw, Michigan
2. Tom Waits – I Hope That I Don’t Fall In Love With You
3. Stone Poneys – Different Drum
4. Fairport Convention – Fotheringay
5. Hector – Jatkuvuus
6. Dave Lindholm – Pieni & hento ote
7. Yona – Pilvet liikkuu, minä en
8. Townes Van Zandt – Flyin’ Shoes
9. Pink Floyd – Comfortably Numb
10. Marillion – Afraid Of Sunlight
11. Pet Shop Boys – King’s Cross
12. Suede – Europe Is Our Playground
13. Nick Cave & The Bad Seeds – Loom of the Land
14. Sisters Of Mercy – Some Kind Of Stranger
15. Jaakko Laitinen & Väärä Raha – Saippuakupla
16. Lau Nau – Kuoleman tappajan kuolema
17. Marc Almond – Beautiful Losers
18. Ismo Alanko – Aika kuolla
19. Radiopuhelimet – Yö kun saatiin päätökseen
20. The Cure – Where The Birds Always Sing

Kuuntele soittolista tästä.

Lou Reed, Gene Simmons, Joey Ramone… ei kun…

Juutalaisiin liittyy paljon uskomuksia, intohimoja ja salaliittoteorioita. Kolmituhatvuotisen historiansa aikana heitä on vainottu niin uskonnollisista, taloudellisista, yhteiskunnallisista, rasistisista, ideologisista kuin kulttuurisistakin syistä. Varhaisen kristinuskon aikana puhuttiin Jeesuksen tappajista, keskiajalla röyhkeistä koronkiskojista ja rituaalimurhaajista, maailmansotien aikaan ”väärärotuisista” anti-arjalaisista ja nykyaikana superrikkaista pankkiireista ja Illuminatin johtajista. Kuten kaikki tietävät, syytöksillä on ollut dramaattiset seurauksensa.

Oli juutalaisista mitä mieltä tahansa, yksi asia on varma. Pelkästään viimeisen puolivuosisadan aikana ”Jumalan valittu kansa” on tehnyt poikkeuksellisen omaperäistä ja menestynyttä musiikkia. Hedelmällisintä (tai pitäisikö sanoa omenaisinta, eh eh) luomisprosessi on ollut New Yorkissa, jossa asuu noin 1 750 000 juutalaista. Isoa omenaa onkin syystä kutsuttu maailman juutalaistuneimmaksi kaupungiksi.

Alla olevalle soittolistalle on koottu yllekirjoittaneen musiikkimakuun istuvia yhtyeitä, joiden jäsenistä ainakin yksi on syntyperäinen juutalainen tai puoliksi juutalainen. Heidän nimensä on merkitty sulkuihin kappaleen perään. Soittolistan otsikosta huolimatta kaikki listan yhtyeet eivät ole newyorkilaisia – puolet kylläkin.

Jew York, Jew York

1. Dictators – (I Live for) Cars and Girls (Handsome Dick Manitoba)
2. New York Dolls – Personality Crisis (Sylvain Sylvain)
3. T.Rex – Jeepster (Marc Bolan)
4. Ramones – Beat on the Brat (Joey Ramone)
5. Bad Religion – Suffer (Greg Graffin, Brett Gurewitz, Greg Hetson, Lucky Lehrer)
6. Television – Friction (Tom Verlaine, Richard Hell, Richard Lloyd)
7. Wipers – Nothing Left to Lose (Greg Sage)
8. Velvet Underground – Heroin (Lou Reed)
9. Big Star – Don’t Lie to Me (Alex Chilton)
10. KISS – Strutter (Gene Simmons, Paul Stanley, Ace Frehley)
11. Van Halen – Runnin’ With the Devil (David Lee Roth)
12. Twisted Sister – Shoot ’Em Down (Dee Snider)
13. Anthrax – Indians (Scott Ian, Dan Spitz)
14. Beastie Boys – No Sleep Till Brooklyn (Adam Horovitz, Michael Diamond, Adam Yauch)
15. Melvins – Honey Bucket (Buzz Osborne)
16. Jesus Lizard – Boilermaker (David Yow, Duane Denison, David Wm. Sims, Mac McNeilly)
17. Dinosaur Jr. – Freak Scene (J Mascis, Lou Barlow)
18. Cramps – Garbageman (Lux Interior)
19. Suicide – Ghost Rider (Alan Vega, Martin Rev)
20. Doors – The End (Robby Krieger)

Kuuntele soittolista tästä.

Rick Astley, uhri.

”I know that boys are all the same
They want to be a Casanova
They think that love is just a game
And not worth crying over”

Tuotettuaan kymmenen vuotta hittejä Sinittalle, Samanthalle, Sabrinalle, Sandralle, Sonialle, Sybilille ja muutamalle artistille, joiden nimi ei ala S:llä, tuotantotiimi Stock–Aitken–Waterman hajosi 1990-luvun alkupuolella. Perinnöksi jäi yli sata top 40 -brittihittiä ja sukupolvi täynnä korvamatoja.

SAW-hitit kirjoitettiin nopeasti, tunneissa tai vain kymmenissä minuuteissa. Liukuhihnamainen työskentelytapa toi varsinkin kappaleiden sanoituksiin rentoa demomaisuutta. Lyriikoita ei todellakaan mietitty puhki.

Samat fraasit ja kielikuvat pyörivät laulusta toiseen. Poikiin ei kannata luottaa ”cos they’re all the same”. Myös ystävät saattavat jättää pulaan ja ”who needs a friends who never show”? Edes omiin tunteisiin ei ole luottaminen: ”Never trust your own emotions, they’ll always let you down”.

Mike Stock vei sanoituksissaan teiniangstin potenssiin kymmenen, mutta vastapainoksi saatiin pophistorian pirtsakoimpia melodioita ja pomppuisimpia sovituksia. Mutta pirteinkään rumpukonekomppi ei pysty peittämään alati vaisuja parisuhdenäkymiä. Esimerkiksi Kylie Minoguen hampaissa narskuvan toiveikas I Should Be So Lucky kertoo rakkaudesta, joka on vain kertojan oman harhaisen mielen tuotosta.

”It’s a crazy situation
You always keep me waiting
Because its only make believe
And I would come a-running
To give you all my loving
If one day you would notice me”

Monissa SAW-hiteissä rakkauteen suhtaudutaan huolestuttavan pakkomielteisesti. Varsinainen stalkkeri-klassikko on Sonian You’ll Never Stop Me Loving You, jonka sanoitusta lukee kuin potilaspäiväkirjaa:

”When I know that you’re alone
I wander to your home
And catch a glimpse or two…
You know I would meet you
Any time, night or day
But still you just refuse
And no matter what you do
I’ll never let you get away”

Miesartisteille kirjoitetut hitit pursuavat joko euforista omistautumista tai koiramaista kerjäämistä. Monesti kappaleen laulaja tyytyy suhteen roskakoriksi ja ottaa kiitollisena vastaan pienimmätkin murut huomiota ja hellyyttä. Tämänkaltaiselle parisuhteelle ei tietenkään voi rakentaa tervettä itsetuntoa tai myönteistä minäkuvaa. Varsinkin Rick Astley on hiteissään toistuvasti säälittävän alakynnessä:

”Time and time you say you wanna be free
And you can have some fun that’s okay with me
When you’re all alone and if you’re feeling down
Call me, and I’ll be around
Whenever you need somebody
I’ll bring my love to you
You don’t have to say you love me
I just wanna be with you”

Kun positiiviset kokemukset puuttuvat, viedään vahingolliset mutta tutut parisuhdemallit suhteesta toiseen. Esimerkiksi Sinittan kyynisyys ja esineellistävä suhtautuminen miehiin helposti korvattavina ”lelupoikina” juontanee juurensa aikaisemmista pettymyksistä. Sinittahan on hiteissään muun muassa joutunut nöyryyttävästi hyväksymään poikaystävänsä objektiseksuaalisen rakkauden Pontiac GTO -merkkiseen autoon: ”But I wonder if he’ll ever know, if he loves me or just his G.T.O.?” Puolustusmekanismina on syntynyt illuusioton nainen, joka ei turhia toiveita elättele.

”No I don’t believe in miracles
How often does a dream come true?”

Vuosina 1984–1990 Stock-Aitken-Waterman ja PWL vastasivat 13 brittiykkösestä. Näillä sanoituksilla ja Just Seventeenin kaltaisten lehtien neuvoilla evästettiin yksi sukupolvi kohti aikuisuutta ja parisuhteita. Seuraavasta soittolistasta voi todeta kuinka onnekkaita me olimme!

Älä usko ihmeisiin – Stock-Aitken-Waterman ja 20 opetusta rakkaudesta

1. Rick Astley – Together Forever (Lover’s Leap Remix)
2. Bananarama – I Heard A Rumour (Horoscope Mix)
3. Brother Beyond – The Harder I Try
4. Divine – You Think You’re a Man
5. Dead Or Alive – You Spin Me Round (Like a Record) (Performance Mix)
6. Samantha Fox – Nothing’s Gonna Stop Me Now
7. Pepsi & Shirlie – Heartache
8. Bananarama – Love, Truth & Honesty
9. Rick Astley – My Arms Keep Missing You (The ”Where’s Harry?” Remix)
10. Hazell Dean – Whatever I Do (Wherever I Go)
11. Sinitta – Toy Boy
12. Mel & Kim – That’s the Way It Is
13. Sabrina – All Of Me
14. Laura Branigan – Shattered Glass
15. Donna Summer – This Time I Know It’s For Real
16. Cliff Richard – I Just Don’t Have The Heart
17. Lonnie Gordon – Happening All Over Again
18. Kylie Minogue – Better the Devil You Know
19. Sybil – Make It Easy On Me
20. Sinitta – I Don’t Believe In Miracles

Kuuntele soittolista tästä.

Kikkelis kokkelis.

– Kumpi dippi on susta parempaa? Se punertava vai valkoinen?

– Minusta ehkä se valkoinen, koska se punertava maistuu vähän joltain elintarvikeväriltä. Tai no, en tiiä. Toisaalta se on hyvä, että on niitä molempia, koska pidemmän päälle siitä valkosesta tulee mieleen kalapuikot.

– Niin, sit ku syö niitä molempia, niin ei pääse sillä tavalla kyllästymään kumpaankaan.

Kaljaa ja sipsejä

1. Beyoncé – Single Ladies (Put a Ring on It)
2. Noisettes – Don’t Upset The Rhythm (Go Baby Go)
3. Antti Tuisku – Juuret
4. The Human League – Don’t You Want Me
5. Metronomy – The Look
6. Dubstar – Not So Manic Now
7. Tv-Resistori – Serkut rakastaa paremmin
8. The Smashing Pumpkins – 1979
9. Theme Park – Jamaica
10. Robert Palmer – Johnny And Mary
11. Bruce Springsteen – Dancing in the Dark
12. Madness – Our House
13. Kindness – Swingin Party
14. Friendly Fires – Paris (Aeroplane Remix)
15. EMF – Unbelievable
16. LL Cool J – Phenomenon
17. The Notorious B.I.G. – Hypnotize
18. Big Boi – Mama Told Me
19. Katy Perry – California Gurls
20. Sin With Sebastian – Shut Up (And Sleep With Me)

Kuuntele soittolista tästä.

Bruce, isä itsekin.

Bruce Springsteen laulaa autoista ja tytöistä, senhän kaikki tietävät.

Väärin.

Bruce Springsteen laulaa siitä tyhjästä kohdasta, jota autoilla ja tytöillä koitetaan täyttää.

Yhtäältä kyseessä on post-kerouaciaaninen moderni amerikkalainen itseään pakenemisen kulttuuri, länteen ja luvattuun maahan suuntautuva toivioretki, toisaalta pako hiljaisesta ja pimeästä talosta, jonka keittiöstä istuu mies hiljaa polttaen, oluttölkki edessään pöydällä, niin että pimeästä erottuu silloin tällöin vain savukkeen hiiltyvä pää.

Bruce, Doug ja Pamela Springsteen.

Isän irvikuva

”Douglas Springsteen vietti suurimman osan noista vuosista itseensä käpertyneenä: hän oli filmitähti John Garfieldia muistuttava synkänkomea mies, mutta vajonnut liian syvälle omiin ajatuksiinsa löytääkseen yhteyden keittiönikkunansa ulkopuolella kohisevaan maailmaan. Hänellä oli usein vaikeuksia keskittyä työtehtäviinsä, ja hän ajelehti työstään Fordin tehtaalla ensin lyhyeksi aikaa Pinkertonin vartijaksi ja taksinkuljettajaksi ja sitten pariksi vuodeksi läheiseen M&Q Plastics -tehtaaseen veistämään epämääräisiä teollisia kapineita, vietti sen jälkeen muutaman erityisen onnettoman kuukauden vanginvartijana, satunnaisia lyhyitä rupeamia kuorma-auton kuljettajana ja sitten pidemmän ajan Monmouthin piirikunnan ja New Yorkin välisen työmatkabussiin kuljettajana. Työssäolojaksoja ympäröivät usein pitkät työttömyyskaudet , jolloin Douglasin päivät kuluivat enimmäkseen yksin keittiön pöydän ääressä tupakkaa poltellen ja tyhjyyteen tuijotellen.”
(Peter Ames Carl: Bruce, s. 30)

Douglas Springsteen (1925–1998) oli epäonnistuja, luuseri. Hiljainen ja katkera mies, jonka menestyksen tiellä oli joku näkymätön este. Oli se sitten hänen nuorena kuollut siskonsa tai tapahtuman seurauksena Randolph Streetin kolkkoon taloon pesiytynyt pysähtyneisyyden henki, hän kuitenkin siirsi sen pojalleen varsin ristiriitaisena miehuuden mallina.

Randolph Streetin talo.

Isälläkin oli isä, tietenkin. Pienen Brucen ensimmäinen ”isäsuhde” oli osittain invalidisoituneeseen isoisäänsä Frediin, jonka mukana hän kiersi keräämässä radioiden romuja ja ihmisten hylkäämiä elektronisia laitteita kunnostaakseen niitä. Tästä hahmosta ja Springsteenien kotitalosta Bruce laulaa tällä varhaisella laululla.

”And the man, they said, his work could’ve hung in the room
Now he sits around all day because his left arm won’t move
He was a master of the art of electricity
He lectured on tubes and circuitry
He was self-employed, but he could never see his way into the light
He had a room full of switches and dials and lights and
A head full of clouds and eyes full of sight
And when it got dark
I could hear his heartbeat like a mother in the night”
(Randolph Street)

Fredin kuoltua järkyttyneelle nuorelle Brucelle jäi vaan Doug. Hiljainen, sulkeutunut Doug. Synkällä albumitrilogiallaan (Darkness on The Edge of Town – The River – Nebraska) Springsteen käsittelee miehuutta ja isän hahmoa usealla kappaleella.

Ne ovat säälimättömiä, mutta silti lempeitä yrityksiä ymmärtää sitä kaikkein lähintä miestä, joka kuitenkin tuntui kaikkein vieraimmalta.

Douglas Springsteenin hahmo kulkee Factoryn läpi työn lannistamana zombiena, ja ostaa Used Carsissa perheelleen ”upouuden käytetyn auton”. Ristiriitojen mies, toden totta.

Independence Day taas on juuri sitä, yritys itsenäistyä, halu paeta isän kohtaloa.

”Well Papa go to bed now it’s getting late
Nothing we can say is gonna change anything now
I’ll be leaving in the morning from St. Mary’s Gate
We wouldn’t change this thing even if we could somehow
’Cause the darkness of this house has got the best of us
There’s a darkness in this town that’s got us too
But they can’t touch me now
And you can’t touch me now
They ain’t gonna do to me
What I watched them do to you”
(Independence Day)

Kaikkein kuuluisin isän kohtaaminen Springsteenin tuotannossa tulee varsinaisen kappaleen ulkopuolella, ”Live-boksilla” julkaistussa puhutussa introssa The Riveriin. Kaikki fanit tietävät sen, se on yksi koskettavimmista hetkistä Brucen levytetyssä tuotannossa.

Isän ja pojan ainaista riitelyä käsittelevä tarina loppuu siihen, että armeijalla poikaa uhitellut isä on lopulta hiljaa mielissään, että poika ei läpäissyt kuntotestiä, jonka perusteella hänet olisi lähetetty Vietnamiin sotimaan. Isän hahmon jyrkkään auktoriteettiin tulee särö, jonka läpi rakkaus ja huoli paistavat.

Pojasta isäksi

My Hometown on ensimmäinen laulu, jossa Bruce laulaa omista lapsistaan, toki roolin kautta vielä tässä vaiheessa. Kappaleen kaksi ääripäätä ovat isän sylissä oleva pieni poika ensimmäisessä säkeistössä ja tuo sama poika viimeisessä säkeistössä 35-vuotiaana miehenä, oma poika sylissään. Maailma ympärillä muuttuu, mutta jotkut asiat pysyvät samana.

Epäonnistuneen ensimmäisen avioliiton jälkeen Bruce löysi rinnalleen Patti Scialfan, ja katosi Tunnel of Loven kiertueen jälkeen pariksi vuodeksi perustamaan perhettä ja löytämään itsensä. Kodin käsite oli kouriintuntuva viiden vuoden hiljaisuuden rikkoneen Lucky Townin (1992) avaavassa Better Daysissä.

”Every fool’s got a reason for feelin’ sorry for himself
And turning his heart to stone
Tonight this fool’s halfway to heaven and just a mile outta hell
And I feel like I’m comin’ home” (Better Days)

Toinen samana päivänä julkaistu albumi Human Touch taas päättyy Brucen pojalleen Evanille säveltämään kehtolauluun Pony Boy, joka on niin kritiikittömän täynnä vanhemman rakkautta (Scialfa laulaa taustoja, tietenkin), että tuntuu siltä kuin ympyrä sulkeutuisi. Levyt on omistettu Brucen lapsille ja Pattille.

Evan Springsteen ja Bruce Springsteen.

Kaksi muuta lasta, Jessica ja Sam, ovat läsnä kappaleessa Long Time Comin’, joka julkaistiin vasta Devils & Dustilla (2005), mutta juontaa juurensa näihin vuosiin. Sen toisessa säkeistössä Douglas Springsteenin hahmo kummittelee taas.

”Well my daddy he was just a stranger
Lived in a hotel downtown
Well when I was a kid he was just somebody
Somebody I’d see around”

Pojasta kuitenkin polvi paranee, ja vaikka oma avioero ja epäonnistuminen soi viimeisen säkeistön viimeisessä lauseessa, siinä tuntuu myös laulavan joku aiempi isyyden muoto, joku epäonnistunut versio siitä, joka nyt aikoo onnistua.

”Well there’s just a spark of a campfire left burnin’
Two kids in a sleeping bag beside
Reach ’neath your shirt, put my hands across your belly and feel
Another one kickin’ inside
And I ain’t gonna fuck it up this time”

Bruce ja tyttärensä Jessi.

Pojasta on tullut isä, ja kysymykset ja hiljaisuudet ovat omalta osaltaan saaneet vastaukset.

Sitten on toki kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.

Viimeisen kerran Doug kummittelee Brucen laulussa levyllä The Rising. Nyt kyseessä ei ole selittämätön hiljainen hahmo lapsuudesta, vaan konkreettinen haamu: Doug Springsteen on kuollut vuonna 1998. Vaikka The Rising kertoo päällisin puolin 9/11:n jälkeisestä kansallisesta viattomuuden menetyksen tilasta, kaivaa Springsteen taas materiaalia omasta kokemuksesta. Enää laulun keskipisteessä ei ole keittiössä hiljaa istuva mies, vaan se tyhjä kohta, jonka hän on jättänyt jälkeensä.

Hiljainen mies on siirtynyt aivan uudelle hiljaisuuden tasolle.

”Shirts in the closet, shoes in the hall
Mama’s in the kitchen, baby and all
Everything is everything
Everything is everything
But you’re missing
Coffee cups on the counter, jackets on the chair
Papers on the doorstep, but you’re not there
Everything is everything
Everything is everything
But you’re missing
Pictures on the nightstand, TV’s on in the den
Your house is waiting, your house is waiting
For you to walk in
For you to walk in
But you’re missing, you’re missing
You’re missing when I shut out the lights
You’re missing, when I close my eyes
You’re missing, when I see the sun rise
You’re missing”
(You’re Missing)

Isäni talossa – isän hahmo Bruce Springsteenin lauluissa

1. Factory
2. Used Cars
3. My Father’s House
4. The River (Live)
5. Independence Day
6. My Hometown
7. Better Days
8. Long Time Comin’
9. Pony Boy
10. You’re Missing

Kuuntele soittolista tästä.

* *

Epilogi

Yksi näistä kappaleista ei asetu ongelmitta aikajanalle.

My Father’s House on kolkolta akustiselta levyltä Nebraska (1982), hyvän 15 vuotta ennen Dougin kuolemaa. Toki tyhjä talo voi hyvinkin olla lapsuudenkoti Randolph Street, joka varmasti on tuntunut Brucesta kolkolta autiotalolta muun perheen muutettua Kaliforniaan.

Ehkä ei kuitenkaan. Sehän olisi aivan liian helppoa.

Kappaleen voimakkaat allegoriset tasot tuntuvat ohjaavan kohti toisenlaista tulkintaa. Brucen, tuon nunnakoulun vanhan kasvatin, tuotannossa katolinen usko on tasaisin väliajoin nostanut päätään. Ei ole sattumaa, että kautta tuotannon kulkevan naishahmon nimi on ”Mary”, Maria.

My Father’s Housen painajaismainen tunnelma on juuri sitä, painostava uni, sen Bruce sanoo heti alussa (”Last night I dreamed that I was a child…”). Lapsen ja isän suhde on tässä myös merkittävä. Pojan ja isän, jopa.

Öinen metsä tuo mieleen Danten Jumalaisen näytelmän alkuasetelman. Se on pelottava paikka, jossa aavemaiset äänet nousevat laaksosta ja Piru louskuttaa leukojaan aivan hänen kannoillaan. Ryteikön läpi puskiessaan (oksat ja ohdakkeet repivät hänen vaatteitaan ja ihoaan, vrt. orjantappurakruunu) Bruce näkee isänsä talon.

Mikä on tämä isän talo? Missä on se paikka, jossa isä asuu?

Kun kirjoittaa Isän isolla alkukirjaimella, alkaa koko sanoitus saada aivan toisenlaisen sävyn. Mäellä pimeän metsän keskellä majakan lailla loistava talo on tietenkin kirkko. Tulkintaa tukee ympäröivän metsän pimeys, sen aavemaiset äänet ja Pirun hönkäily aivan metsän läpi juoksevan hahmon kantapäillä. Rikkinäinen polku, jota pitkin talolle pyrkivä hahmo joutuu matkaamaan on Via Dolorosa, jonka hahmo kestää, koska perillä pääsee turvaan, kaatuu täristen isän syliin.

Mielenkiintoista on, että määrätietoisesti etenevä hymnimäinen kappale ei tässä vaiheessa ala suitsuttaa isän talon ihanuutta, vaan muuttaa tunnelman yhä painostavammaksi.

Bruce herää painajaisestaan ja ajaa yöllä isänsä talolle. Koputukseen vastaa nainen jota Bruce ei tunnista, ja tämä sanoo ettei talossa asu ketään hänen isänsä nimistä. Unessa näyttäytynyt talo ei olekaan enää hänen isänsä talo, vaan isä on poissa, ja siellä asuu joku muu.

Ei lienee sattumaa, että tasan sata vuotta aiemmin Nietszche on teoksessaan Die fröhliche Wissenschaft (1882) julistanut Jumalan olevan kuollut. On helppo kuvitella Brucen kohdanneen ajatuksen sanomalehtien ja aikakauslehtien sivuilla, kun teoriasta on merkkipäivän kohdalla kirjoitettu kiivaasti. Hänen mielessään isän tyhjä talo, isän poissolo, on muototunut voimakkaaksi metaforaksi, joka värisee pahanenteisesti tämän järisyttävän kappaleen taustalla.

My Father’s House asettaa protagonistin samanlaisen kysymyksen eteen, sen mahdollisuuden eteen, ettei hiljaisuudessa olekaan enää ketään. Yksinäisyys ja hiljaisuus My Father’s Housessa on kosmista, ankaran ja tiukkahuulisen isän kivikasvoista rakkautta, jonka olemassaolosta ei lopulta voi olla varma.

Sen autius loistaa kylmän maailman halki.

Maailman, jossa syntejämme ei vielä ole sovitettu.

”My father’s house shines hard and bright
It stands like a beacon calling me in the night
Calling and calling, so cold and alone
Shining ’cross this dark highway where our sins lie unatoned”

Hyvää syntymäpäivää, Maarit ja Vicky!

Tänään on kahden merkittävän artistin syntymäpäivä: Maarit Hurmerinta täyttää 60 ja Virve Rosti 55 vuotta. Tämän kunniaksi päivän soittolistalla esittäytyvät 1970-luvun suomalaiset naispopparit. Osa heistä on kenties unohtunut ja osa tunnetaan iskelmällisemmästä urastaan. Erityisesti Lea Laven ehti seikkailla tyylilajista toiseen ennen kuin löysi sisäisen Rotunaisensa.

Valtaosa biiseistä on arvatenkin käännöksiä, mutta tulkittavaksi on päätynyt monenlaisia nimiä, kuten David Bowie, 10cc, Joni Mitchell, Free ja The Beatles. Bay City Rollersin Rock ’n’ Roll Love Letter muuntui Anna Babitzinin suussa fanivuodatukseksi Serenadi Beijareille. Ainoa esittäjänsä oma sävellys on Carita Holmströmin upea Joki vuodelta 1973.

Hei hei suomineitonen hei

1. Maarit Hurmerinta – Hän lähtee pois
2. Virve Rosti – Pistin pennit jonoon
3. Anki – Kaupungin aamu
4. Tiitta Spout – Sataa & 22
5. Irina Milan – En saa laulaa
6. Annika – Lauantai
7. Marion – Paha Oot
8. Muska – Hei, on meillä bailut
9. Raya – Mies joka myi maailman
10. Taiska – Ihmemaa
11. Ami Aspelund – Kuinka voi nyt hän
12. Carita Holmström – Joki
13. Marjo-Riitta Kervinen – Dynamiitti
14. Lea Laven – Epitafi
15. Carola – Herrojen kanssa pellon laidassa
16. Päivi Paunu – Kun lauloin uudestaan
17. Anna Babitzin – Serenadi Beijareille
18. Mona Carita – Suoraan taivaalta
19. Maarit – Anna tukan valuu vaan
20. Virve Rosti – Äiti, laita avain paikkaan entiseen

Kuuntele soittolista tästä.

Cachaça on brasilialaisen alakulon alku ja juuri.

Ah, brasilialaiset! Tuo iloluontoinen kansa, jolla rytmi sykkii veressä! Caipirinha virtaa, häpykarvat on nypitty ja aurinko porottaa. Kun samba soi, ei itkeä saa.

Voi toki olla että stereotypioillakin on jokin yhteys todellisuuteen. Kuten kaikki Brasialiassa matkustelleet tietävät, on se eittämättä yksi maailman kauneimmista maista. Toisaalta kuten kaikki uutisia lukeneet tietävät, muistuttaa paratiisi usein epäilyttävästi helvettiä.

Varmaa kuitenkin on, että karnevaali loppuu joka vuosi aikanaan ja cachaçasta saa aivan kaamean krapulan. (Cachaça on brasilialaista sokeriruokoviinaa, jota ilman caipirinha ei kertakaikkiaan ole caipirinha. Älä anna yhdenkään baarimikon muuta väittää.)

Tämä soittolista on lyhyt, henkilökohtainen johdanto brasilialaiseen alakuloon, johon liittyy kiinteästi juuri karnevaaleja seuraava krapulapäivä: quarta-feira, keskiviikko. Siis vähän niinkuin sunnuntaifiilis, paitsi että juhlia on odotettu koko vuosi ja ne ovat kestäneet suurin piirtein viikon. Sen jälkeen iskee helposti niin sanottu saudade.

Saudade on portugalia ja tarkoittaa tökerösti käännettynä kaipuuta. Wikipediasta löytyy aiheesta pitkähkö artikkeli, josta voi tarkistaa miten vahva kulttuurillinen merkitysverkosto voi yhden pienen sanan ympärille muodostua. Mutta lyhyesti, saudade on melankolinen kaipuu jotain rakasta kohtaan, joka ei todennäköisesti enää palaa.

Toisaalta termiin liittyy ilo siitä, että onnen hetket on edes päästy kokemaan. Toisaalta saudade voi jopa kohdistua tulevaisuuteen: soittolistalla Walter Alfaiaten Olha Aí! juhlii karnevaalia, mutta melankolinen kappale tuntuu jo ennakoivan juhlien päätöstä.

On tietysti hieman tylsää, ettei kappaleiden lyriikoista saa paljoakaan irti, jos ei ymmärrä portugalia. Monessa kappaleessa, esimerkiksi Fernanda Takain soittolistalla esittämässä Dis Que Fui por Aí:ssa juuri lyriikat luovat kappaleen dramaturgian. Iloinen rallattelija, joka kiertelee kaupungilla soittopeli kainalossa ja lesoilee lemmenöillään paljastaa lopuksi kaipaavansa kamalasti jotakuta aivan muuta.

Lisäksi sanoitukset ovat usein todella hienoja. Ansioituneimmista kynäilijöistä mainittakoon nyt vaikkapa Antônio Carlos Jobimin, bossa novan isähahmon, yhteistyökumppani muusikko ja runoilija Vinicius de Moraes. Jos portugalin opiskelu ei kiinnosta, löytyy netistä tietysti käännöksiä teksteistä.

Jokaisesta soittolistan kappaleesta olisi pieni tarina kerrottavana, mutta jätetään puuduttavat luennot ja matkakertomukset toiseen kertaan. Jokainen kappaleista on särkenyt sydämeni. Ja muistakaahan, lapset, olla varovaisia niiden caipirinhojen kanssa – kuten Jobim A Felicidadessa laulelee: onni loppuu aikanaan, mutta suru on loputon.

Saudade

1. Adoniran Barbosa – Trem das Onze
2. Nara Leão – Maria Moita
3. Luiz Bonfa – A Felicidade
4. Caetano Veloso – Chuvas De Verão
5. Hyldon – Na Rua, Na Chuva, Na Fazenda (Casinha De Sapê)
6. Fernanda Takai – Chuva no Oceano
7. Ivete Sangalo – A Luz de Tieta
8. Fernanda Takai – Diz Que Fui por Aí
9. Cartola – Preciso me encontrar
10. Céu – Malemolencia
11. Gal Costa – Desafinado
12. João Gilberto – Saudade fez um samba
13. Toquinho – Onde Anda Você
14. Jorge Ben – Chove Chuva
15. Chico Buarque – Fado Tropical
16. Maria Bethânia – Lagrima
17. Walter Alfaiate – Olha Aí!
18. Adoniran Barbosa – Saudosa Maloca
19. Paulinho Da Viola – Dança da Solidão
20. Marisa – Ta-Hi (Pra Você Gostar De Mim)

Kuuntele soittolista tästä.

Lauluja yhdistää se, että ne ovat kaikki minun parhaiden bestisten tekemiä biisejä. Ettekö usko muka? Katsokaa vaikka todistusaineistoksi liitettyjä lomadioja kaikilta hienoilta yhteisiltä matkoilta, joita olen kyseisten artistien kanssa tehnyt.

Pidemmittä puheitta: musat soimaan ja diaesitys käyntiin!

Kuuntele soittolista tästä ja katsele se… alta.

”Haluaisitko nähdä lomadiojani?”

1. Penniless – Brothers (kuvassa Ossi Alisaari)

2. Paramore – Brick By Boring Brick (kuvassa Hayley Williams)

3. The National – Fake Empire (kuvassa Matt Berninger)

4. M.A. Numminen – Tikka tuulispää

5. Veronica Maggio & Håkan Hellström – Hela huset

6. Medeia – We All Fail (kuvassa Keijo Niinimaa)

7. Antero Raimo ja Ovet – Hissi (kuvassa Raimo Laine ja Jari Rönkkö)

8. Jonna Tervomaa – Minä toivon

9. Sonic Youth – Schizophrenia (kuvassa Thurston Moore)

10. Mike Patton & Mondo Cane – Urlo Negro

11. Haim – The Wire (kuvassa Este, Danielle ja Alana Haim)

12. Bright Eyes – Shell Games (kuvassa Conor Oberst)

13. Robin – Erilaiset

14. Gwen Stefani – Cool

15. Ken Stringfellow – You’re a Sign

16. The Tiger Lillies – Mad Man In The Curtains (kuvassa Martyn Jacques)

17. The Mars Volta – This Apparatus Must Be Unearthed (kuvassa Cedric Bixler-Javala)

18. Aqua – Roses Are Red (kuvassa Lene Nystrøm)

19. Calexico – Fortune Teller (kuvassa John Convertino ja Joey Burns)

20. Johanna Kurkela – Valoihminen

Olen ollut Last.fm-palvelun käyttäjä jo yli kahdeksan vuoden ajan, enkä näe lopettavani sitä pitkään aikaan. Kasvoin suoraan mp3-aikaan, enkä ole enää vuoden 2005 jälkeen juurikaan kuunnellut cd-levyjä, vaikka olen niitä vielä viime vuosiin asti ostanutkin. Jostakin sisäisiä mielihaluja tyydyttäneestä syystä on ollut paljon nautittavampaa päästä nauttimaan kuuntelutottumusteni tilastoinnista ja soittokertojen tarkkailusta.

Varsinkin nuorempana olin hyvin pedantti palvelun suhteen ja pyrin lataamaan sinne mahdollisimman tarkasti myös iPodilla tai muulla kannettavalla laitteella kuunnellut kappaleet. Samalla nälvin puolivitsillä joitakuita kavereitani, jotka saattoivat jättää tietokoneensa päälle yön ajaksi ja musiikin äänettömälle toistumaan niin, että – hui olkoon – palveluun pääsi satoja ”kuuntelemattomia” merkintöjä. Sehän oli silkkaa kusetusta!

Sittemmin olen hellittänyt neuroottisissa tavoissani. Ajan mittaan myös kuuntelumääräni ovat vähentyneet merkittävästi. Vielä lukiossa ollessani saatoin paukuttaa keskimäärin 700 kuuntelukertaa – aitoa sellaista! – viikossa, kun nykyään hyvänä viikkona kuunteluiden määrä nousee jonnekin 150:n tienoille. Se on seurausta sekä musiikin kuuntelun että kotona oleskelun vähenemisestä ja siitä, että musiikkia tulee nykyään enenevissä määrin kuunneltua tietokoneen tai puhelimen lisäksi myös muilta välineiltä.

Luontevaa muutosta on myös se, että nykyään eniten toistetut kappaleet keräävät korkeintaan 20–30 soittokertaa koko ”tehosoittonsa” aikana. (Tällä listalla esiintyvä Wolf Paraden biisi on kerännyt tililleni 290 soittoa.) Vertailun vuoksi viimeisen vuoden aikana olen kuunnellut eniten Boards of Canadaa, jonka kappaleet ovat saanut kasaan kelvolliset 232 kuuntelua. Vuonna 2006 saatoin kuunnella viikossa saman verran Belle and Sebastianin kappaleita.

Tätä soittolistaa muodostaessani palasin pedantimpiin tapoihini. Tiistain 28. kesäkuuta 2005 ja sunnuntain 3. marraskuuta 2013 välille mahtuu 3 051 päivää, joiden aikana tililleni on kertynyt noin 172 600 soittokertaa. Sille välille mahtuu paljon aikaa ja musiikkia. Olen tuona aikana käynyt lukion ja viisi vuotta yliopistoa ja asunut kuudella eri paikkakunnalla. Kesällä 2005 olin 15-vuotias ja Siilinjärvellä, nyt olen pian 24-vuotias ja Pekingissä. Musiikki on kulkenut mukana koko ajan, ja turhantarkan arkistointini vuoksi pääsen halutessani virkistämään auditiivis-tilallista muistiani CBS Interactiven omistaman datapilven kautta. Tämä soittolista koostuukin pilveen talletetuista palasista ja oman pääni sisältämistä muistikuvista.

Päätin ryhtyä tarkastelemaan kuunteluhistoriaani yksittäisten viitepisteiden avulla ja muodostaa niiden kautta soittolistan. Siispä seuraavat 20 kappaletta on valittu naurettavankin jäykästi ja järjestelmällisesti. Jaoin tuon 3 051 päivän mittaisen aikajanan 19 yhtä pitkään, noin 160 ja puolen päivän mittaiseen osaan, ja katsoin mitä kappaleita noiden osien alku- ja päätepisteiksi osuneilla päivämäärillä oli kuunneltu. Aikamatka kulkee ensin kesäkuusta 2005 joulukuun alkuun 2005, siitä vuoden 2006 toukokuun puoliväliin, ja siitä tasatahtia aina viime viikon sunnuntaihin asti. Jokaiselta päivältä on valittu yksi kappale, paitsi silloin, jos päivälle ei kertynyt soittokertoja, jolloin siirryin lähimpään päivämäärään. Järjetöntäkö? Ehkä. Työlästäkö? Kyllä vain. (Jos osaisin vähääkään ohjelmoida, olisi koko urakka varmaankin sujunut keveämmin.) Suositeltavaa? Miksi ei?

Tämä soittolista ei ole välttämättä kovin koherenttia kuunneltavaa, mutta joitakin piirteitä siitä helposti havaitsee. Sen sisältämät kappaleet ovat pääsääntöisesti viimeisen kahdeksan vuoden ajalta ja ovat olleet julkaisunsa aikoihin melko tuoreita. Painopiste on ulkomaisessa musiikissa ja niin kutsutussa Pitchfork-indiessä – tyylilaji, jota myönnän seuranneeni melko tarkasti viime vuodet.

Tämän listan kappaleet on kenties poimittu kömpelöllä metodilla, mutta silti sen joukosta löytyvät samanlaiset ilon (David Bowie, Serge Gainsbourg) ja rakkauden (The Walkmen, Hot Chip) hetket kuin muiltakin soittolistoilta, jotka tunnetiloista väsäisin. Biisit kulkevat kesän lämmöstä (Air France, Panda Bear, Kurt Vile) talvikuukausien introverttiin tutkiskeluun (Burial, Tim Hecker, Leonard Cohen) ja moneen muuhun paikkaan. Moniin kappaleisiin liittyy rakkaita muistoja, kuten Good Weekendin huutamiseen teini-ikäisenä kotibileissä, joulukuu 2008 The Walkmenin soidessa tai viime vapun viettäminen Sea Sex and Sunin soidessa taustalla. Toisaalta menetelmäni mekaanisuuden vuoksi mukaan valikoitui myös vähemmän elävästi aivokuoreen jääneitä kappaleita, kuten Fiery Furnacesin I’m Waiting to Know You tai Hyperdub-levy-yhtiön kokoelmalta löytyvä Burialin Fostercare, joka ei suurimmaksi suosikikseni William Bevanin tuotannosta nouse.

Kenties olisin halunnut päättää nykyisen olinpaikkani vuoksi soittolistan tähän kiinalaiseen korvamatoon, mutta tällä kertaa se jääköön Spotifyn vuoksi bonusmateriaaliksi teille.

Last.fm-muistoja

1. Tiistai 28. kesäkuuta 2005: Architecture in Helsinki – In Case We Die (Part 1-4)
2. Maanantai 5. joulukuuta 2005: Wolf Parade – Dear Sons and Daughters of Hungry Ghosts
3. Maanantai 15. toukokuuta 2006: Art Brut – Good Weekend
4. Sunnuntai 22. lokakuuta 2006: Swan Lake – Are You Swimming in her Pools?
5. Sunnuntai 1. huhtikuuta 2007: The Fiery Furnaces – I’m Waiting to Know You
6. Lauantai 8. syyskuuta 2007: David Bowie – Station To Station
7. Lauantai 16. helmikuuta 2008: Caetano Veloso – Alegria, Alegria
8. Lauantai 26. heinäkuuta 2008: Air France – June Evenings
9. Perjantai 2. tammikuuta 2009: The Walkmen – In The New Year
10. Perjantai 12. kesäkuuta 2009: Panda Bear – Comfy In Nautica
11. Torstai 19. marraskuuta 2009: Burial – Fostercare
12. Torstai 29. huhtikuuta 2010: Pet Shop Boys – Can You Forgive Her?
13. Torstai 7. lokakuuta 2010: Leonard Cohen – Famous Blue Raincoat
14. Torstai 17. maaliskuuta 2011: Tim Hecker – The Piano Drop
15. Keskiviikko 24. elokuuta 2011: Kurt Vile – Jesus Fever
16. Tiistai 31. tammikuuta 2012: Rustie – Ultra Thizz
17. Tiistai 10. heinäkuuta 2012: Barry Andrewsin Disko – Viime yönä
18. Maanantai 17. joulukuuta 2012: Hot Chip – Look at Where We Are
19. Maanantai 27. toukokuuta 2013: Serge Gainsbourg – Sea, Sex and Sun
20. Sunnuntai 3. marraskuuta 2013: Drake – Hold On, We’re Going Home

Poimi kappaleet tästä.

Mad Season: Paskat bileet mutta tulipahan vietettyä.

Olin kirjoittanut viime viikolla hassunhauskan jutun ryypiskelystä soittolistani kylkeen, mutta tänään se ei enää naurattanut. Heräsin eilen hirveässä krapulassa, naama ruvella. Tänään poden sekä fyysistä että henkistä krapulaa. Ei tämä ole enää hauskaa.

En moralisoi kenenkään juomista, mutta vauvan ripulikakan täyttämää vaippaa vaihtaessani totesin, että joku rajapyykki on nyt saavutettu.

1990-luvulla osattiin tehdä mahtavan masentavaa musaa. Niinpä soittolistani on omistettu tällä hienolle vuosikymmenelle. Listan aloittaa sopivasti vieroitusklinikalla alkunsa saaneen Mad Seasonin kappale Wake Up.

90’s Golden Shits

1. Mad Season – Wake Up
2. Whipping Boy – We Don’t Need Nobody Else
3. Life Of Agony – Let’s Pretend
4. dEUS – Suds & Soda
5. The Amps – Tipp City
6. The Vaselines – Slushy
7. Caesars – Optic Nerve
8. Porno for Pyros– Bad Shit
9. Inspiral Carpets – Saturn 5
10. Everclear – You Make Me Feel Like A Whore
11. Butthole Surfers – Goofy’s Concern
12. Snot – Joy Ride
13. Grinspoon – American Party Bomb
14. L7 – Pretend We’re Dead
15. Green Apple Quick Step – Dirty Water Ocean
16. Mudhoney – No End In Sight
17. P.O.L. – Hemphead
18. Orgy – Fiend
19. Orange 9mm – Glistening
20. Lard – Forkboy

Kuuntele soittolista tästä.

Kyllä se siitä, Juuso.

Ulkona on pimeää ja kylmää, poika- tai tyttöystävä on jättänyt, baarista saa vaan pakkeja ja rukkasia ja suosikkimusiikkimediasikin ilmoitti lopettavansa. On siis syytä rypeä itsesäälissä, surussa, kaipauksessa, ehkä tehdä känninen aamuyön puhelu exälle tai kirjoittaa aamulla nolottava avautumisstatuspäivitys Facebookiin.

Tämä soittolista on koottu surussa piehtaroinnin ja yksin pimeässä asunnossa aamuyöllä itkeskelyn apuvälineeksi. Piristyminen on paskaa, nyt vollotetaan. Listan kappaleet vaihtelevat tunnelmaltaan viattoman surumielisistä narsistista katkeruutta tihkuviin. Ja koska murjottamiseen kuuluu oleellisesti se hetki, kun tajuaa käytöksensä vähintäänkin lievästi naurettavaksi, joukossa on myös muutama sydänsurut voimanpurkauksiksi kääntävä teos.

Rypemisen ytimessä

1. Inc. – Angel
2. Active Child – Feeling Is Gone
3. Drake – Marvins Room
4. James Blake – Why Don’t You Call Me
5. Kate Bush – Snowed in at Wheeler Street
6. M. Ward – Oh Lonesome Me
7. Ryan Adams – Come Pick Me Up
8. Nick Cave & The Bad Seeds – Far From Me
9. Hurriganes – I Will Stay
10. The Magnetic Fields – I Don’t Want To Get Over You
11. First Aid Kit – Tangerine
12. Mark Kozelek & Jim Lavelle – You Missed My Heart
13. Bon Iver – I Can’t Make You Love Me/Nick Of Time
14. Ramones – Here Today, Gone Tomorrow
15. Jens Lekman – F-word
16. Jamie Woon – Gravity
17. The Weeknd – Wicked Game
18. S O H N – Red Lines
19. Twin Shadow – Run My Heart
20. Phil Collins – I Don’t Care Anymore

Kuuntele soittolista tästä.

Tonga Hut hiljenee, mutta ilta ei ole vielä ohi.

Last call, Tonga Hut, 12808 Victory Blvd, North Hollywood, 1976.

Valomerkin aikaan Tonga Hutissa on tyhjää. Olen istunut täällä keskiyöstä saakka, tilannut drinkkejä aakkosjärjestyksessä ja ottanut välillä mai tain pitämään asiat järjestyksessä. Toisin sanoen olen organisoinut. Imitaatiobambulla verhoillulla seinällä beachcomber-krääsän keskellä oleva taulu luettelee Uskollisten Kuolaavien Paskiasten Killan jäsenet Polaroid-kuvilla varustettuna. Nimeni tulee seisomaan siinä vasta kun jonain päivänä pääsen drinkkimenun loppuun: ”Gator.” Joku vitsiniekka on liimannut sanomalehdestä revityn Lester Maddoxin kaljun joukon jatkeeksi.

Mutta nyt musiikki hiljenee, olutmerkin valokyltti, Bolsius-lyhdyt ja pienoisvesiputous sammutetaan. Avoimesta ovesta virtaa aamuyön hikistä ilmaa. Muistini mukaan elokuvassa Hustle Burt Reynolds kertoo Catherine Deneuvelle, että kun Roomassa kapuaa Trinità dei Montin portaille, voi tuntea Afrikan tuoksun sieraimissaan. Kun pasaatituuli täällä tuo kosteaa ilmaa Tyyneltämereltä ylös kukkuloille, se tuoksuu Havaijilta. Tussulta. Minut ohjataan ulos ja tervehdin mennessäni ovea vartioivaa valtavaa täytettyä sinikelta-araa. Se vaikenee uskollisesti.

Tonga Hut hiljenee, mutta ilta ei ole vielä ohi. Kukaan Kuolaava Paskiainen ei lopeta näin aikaisin. Minulla on edessäni vielä mittava taival kotiin. Toivon että matkan varrella on avoin kalaravintola tai edes siunattu kultakaari, josta voin poiketa hakemaan kassillisen Filet-O-Fishejä.

Ohjastan vuoden ’73 New Yorkerin kohti El Segundoa, mietin kuinka bungalowin kokolattiamatto tuoksuu turvalliselta ja televisiossa pyörii aamuyön elokuvana Hell and High Water, kun sekoitan daiquiri-kannullista ämpärilliseen jäitä. Tuuletin pyyhkii seisovaa ilmaa. Asetan kasiraituriin kokoelman parasta tietämääni musiikkia rentoutumiseen. Hetkeksi puupaneloitu luola muuttuu trooppiseksi paratiisiksi. Tiki-musiikin soidessa sammuminen on autuasta.

Aloha, So Hammered

1. Elliot Easton’s Tiki Gods – Tiki Gods Theme
2. Martin Denny – My Little Grass Shack In Kealukekua
3. Martin Denny – The Enchanted Sea
4. Arthur Lyman – Hawaii 5-0
5. Andy Williams – The Hawaiian Wedding Song
6. Basil Henriques – Stranger On the Shore
7. The Surfers – Song of Old Hawaii
8. Arthur Lyman – Hawaii Tattoo
9. Arthur Lyman – Hilawe
10. Elliot Easton’s Tiki Gods – Blue Lava
11. Jimmy Buffett – Volcano
12. Jimmy Buffett – Cheeseburger Paradise
13. Elvis Presley – Ku-U-I-Po
14. Elvis Presley – Hawaiian Sunset
15. The Surfaris – Wipe Out
16. Arthur Lyman – Blue Hawaii
17. Andy Cummings & His Hawaiian Serenaders – Kauai Beauty
18. Les Baxter – Jungle Flower
19. Milt Raskin & His Exotic Percussion Orchestra – Kapu
20. John McFarland – Head Hunters

Kuuntele soittolista tästä.

Jopa Nick Cave on ollut joskus 25.

Tänään täytän 25 vuotta. Siksi tein soittolistan, jolla on ainoastaan kappaleita, jotka on kirjoitettu/äänitetty/julkaistu artistin ollessa tässä iässä. Listan tekeminen sai minut surulliseksi siitä, kuinka hienoja asioita hienot ihmiset ovat jo saaneet aikaan, ja kuinka minun suurin saavutukseni on tämä sattumanvarainen ja monen mielestä ihan tyhmä soittolista.

Lapset, tehkää rokkia, jos haluatte tulla muistetuiksi.

Listaa tehdessäni olin iloinen silti siitä, että sain ujutettua sille joitain lempikappaleitani. Kiitos Elliott, Jeff, Annie ja kumppanit, kun teitte musiikkia 25-vuotiainakin. Kiitos myös siitä, että teitte/teette musiikkia kuolemaanne asti. Teidän kanssanne neljännesvuosisadan hyvästely tuntuu vähän helpommalta.

25 on luonnollinen luku

1. The Zombies – Time of the Season
2. The Birthday Party – Big Jesus Trash Can
3. Sonic Youth – Kill Yr. Idols
4. The Cure – The Caterpillar
5. The Smiths – Still Ill
6. Jesus And Mary Chain – Happy When It Rains
7. My Bloody Valentine – Feed Me With Your Kiss
8. Violent Femmes – Nightmares
9. Pixies – Velouria
10. Teenage Fanclub – Everything Flows
11. Pavement – Summer Babe (Winter Version)
12. The Lemonheads – It’s A Shame About Ray
13. The Auteurs – Show Girl
14. Stina Nordenstam – When Debbie’s Back From Texas
15. Elliott Smith – Roman Candle
16. PJ Harvey – Down By The Water
17. Neutral Milk Hotel – Where You’ll Find Me Now
18. Weezer – El Scorcho
19. Guillemots – Made-Up Lovesong #43
20. St. Vincent – Marry Me

Kuuntele soittolista tästä.

Happy Halloween!

Lauantaina vietetään pyhäinpäivää eli kristillisten pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivää. Suomeen toden teolla viimeisen vuosikymmenen aikana rantautunutta halloweenia vietetään tänä vuonna samana päivänä.

Ympäri maata järjestetään erilaisia halloween-bileitä, joihin pitää pukeutua… no, naamiaisasuihin. Joissain juhlissa tarkoituksena on pukeutua mahdollisimman pelottavasti, joissain taas riittää, jos saapuu paikalle pukeutuneena jotenkin muuten kuin miten yleensä pukeutuisi.

Alun perin halloween juontaa juurensa kelttiläiseen kansanperinteeseen. Kelttiläisen kansanperinteen mukaan vuoden tärkeimpinä juhlapäivinä oli liikkeellä monenmoista tuonpuoleisen väkeä, kuten keijuja, joiden joukossa kulki joskus vainajiakin.

Kristinuskon mukaan vainajien oli kuitenkin odotettava haudoissaan kaikessa rauhassa tuomiopäivää, eikä heidän ollut lupa lähteä noin vain käymään entisillä asuinsijoillaan. Tästä syystä vainajien liikkumisen sanottiinkin olevan paholaisen työtä.
Noidat, mustat kissat ja lepakot tulivat samaa tietä, erilaisten pahan voimien livahtaessa osaksi halloween-perinnettä.

Suomeen viime vuosina rantautunut halloween on sekoitus erilaisista kansanperinteen muodoista. Vahvimpana suomalaisessa halloweenin vietossa näkyy amerikkalainen, kaupallisempi perinne.

Halloweeniin kuuluu luonnollisesti myös musiikki. Tällä soittolistalla on mukana 20 kappaletta vainajille pyhitettyyn päivään. Listalle päätyi yksi suomenkielinen kappale, joka on ainoita musiikkikappaleita, jonka musiikkivideo ja sanoitukset ovat päätyneet lapsuudessa allekirjoittaneen painajaisiin asti. Listalla ovat edustettuina niin hautausmaat, kuolleet sielut, haamut, ihmissudet, hirviöt, noidat, painajaiset kuin olkinaisetkin.

Pelkoa ja kauhua halloweenina

1. Miljoonasade – Olkinainen
2. Type O Negative – Black No. 1
3. Ozzy Osbourne – Bark at the Moon
4. Pantera – Cemetary Gates
5. Joy Division – Dead Souls
6. Screamin’ Jay Hawkins – I Put a Spell on You
7. Eagles – Witchy Woman
8. Siouxsie and the Banshees – Halloween
9. Misfits – Ghouls Night Out
10. Warren Zevon – Werewolves of London
11. David Bowie – Scary Monsters (And Super Creeps)
12. Tegan & Sara – Walking With a Ghost
13. Rob Zombie – Living Dead Girl
14. Bauhaus – Bela Lugosi’s Dead
15. Alice Cooper – Welcome to My Nightmare
16. The Cure – Lullaby
17. Nick Cave & the Bad Seeds – Red Right Hand
18. Blue Oyster Cult – (Don’t Fear) The Reaper
19. The Ramones – Pet Semetary
20. Michael Jackson – Thriller

Kuuntele soittolista tästä.

Jatkot meillä! Kuka tulee?

Tervetuloa, käykäähän peremmälle. Ensin kuitenkin varoituksen sana. Eilisen syntymäpäiväni ja Nuorgamin lopettamisuutisen jälkimainingeissa olen ajautunut perimmäisten kysymysten äärelle. Näillä äärimmäisen vakavahenkisiksi äityvillä jatkoilla vonkaamisen ja sekoilun sijaan antaudumme pohtimaan ajan olemusta ja sen kulumisen väistämätöntä tragediaa omassa elämässämme. Kulmat kurttuun ja OPM!

Ajan edessä me kaikki olemme tasa-arvoisia. Koska ajan kuluminen on kiinteä osa ihmisen elämää, on aikaa myös käsitelty miljoonin eri tavoin musiikissa. Itse asiassa aika on läsnä sielläkin, missä sitä ei ensikuulemalla välttämättä huomaa. Mennyt, nykyhetki, tulevaisuus – määritämme kaiken suhteessa aikaan. Musiikki saattaa myös itsessään toimia aikakoneena, ovena menneisyyteen ja muistoihin.

Kirjavan soittolistani kappaleissa aikaa käsitellään monin eri tavoin: vanhemisena, menetyksinä, ikääntymisen pelkona, menneisyyden kaipuuna, naiivina nostalgiana, mutta myös taaksepäin tuijottamisen kriittisempänä tarkasteluna, ajan kulumisen yleisenä ihmettelynä, sen hyväksymisenä sekä elämän ainutkertaisuuden arvostamisena. Luonnollisesti lukemattomia kappaleita jäi suppean soittolistan ulkopuolelle. Mutta mitä kappaleita sinä lisäisit samaan listaan, jos aikaa olisi rajattomasti?

Eilen kun mä tiennyt en

1. Tapio Heinonen – Eilen kun mä tiennyt en
2. Atmosphere – Yesterday
3. Ultramariini – Väistämättömyys
4. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
5. Leevi and the leavings – 1963: viisitoista vuotta myöhemmin
6. Iron And Wine – Each Coming Night
7. Tapio Rautavaara – Väliaikainen
8. Teenage Fanclub – Time Stops
9. Eppu Normaali – Kaikki häipyy, on vain nyt
10. The Deep Dark Woods – All the Money I Had Is Gone
11. Ritva Oksanen – Kuolleet lehdet
12. Carpenters – Yesterday Once More
13. Hector – Nostalgia, osa 1
14. The Highwaymen – Against the Wind
15. Topi Sorsakoski & Agents – Tuuli tuo tuuli vie
16. Editors – The Phone Book
17. Georg Ots – Muuttuvat laulut
18. Tom Waits – Time
19. Carola – Penkki, puu ja puistotie
20. Sage Francis – The Best of Times

Kuuntele soittolista tästä.

Infinite zzzzz -listalla kappaleita, joita olen kotona kuunnellut ja joista olen paljon pitänyt. Biisit valikoituivat melko satunnaisesti, mutta yritin järjestää ne sellaiseen jonoon, että kokonaisuus kuulostaisi johdonmukaiselta.

Ajattelin laittaa listalle myös The Velvet Undergroundia, mutta sitten Lou Reed kuoli ja internet täyttyi linkeistä, jotka johtivat hänen tekemäänsä musiikkiiin… Sorry Lou!

Infinite zzzzz

1. The Gist – Love At First Sight
2. Devendra Banhart – Never Seen Such Good Things
3. The Shangri-Las – Out In The Streets
4. Honey Ltd. – Silk ’n Honey
5. The Clean – Loog
6. Kaleidoscope – The Sky Children
7. The Rain Parade – This Can’t Be Today
8. Grant Hart – Morningstar
9. Wire – The 15th
10. Guided By Voices – Game Of Pricks
11. The Greenhornes – The End Of The Night
12. Dirty Beaches – Lord Knows Best
13. Francoise Hardy – L’anamour
14. Nina Simone – Baltimore
15. Felt – The World Is As Soft As Lace
16. The Orchids – Underneath The Window, Underneath The Sink
17. The Durutti Column – Sketch For A Summer
18. Tropic of Cancer – Children of a Lesser God
19. Ariel Pink’s Haunted Graffiti – Gray Sunset
20. Brian Eno – Spider And I

Kuuntele soittolista tästä.