Moi moi, sanoo Momoiro Clover Z.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta. Sarja päättyy.

Tyttöpop on pelkkää pintaa, mahdottomia unelmia ja muovisia ihmisiä levy-yhtiöiden ja promoottorien luomissa keinotekoisen kauniissa paketeissa. Siinä ei ole mitään inhimillistä saati luovaa, eikä sen kautta voi kokea mitään todellisia tunteita. Tässä tyttöpopaiheisen juttusarjan viimeisessä osassa osoitan, että tyttöpoppia vastaan voi taistella esimerkiksi… tekemällä tyttöpoppia.

Momoiro Clover Z , Ke$ha & BiS

Tyttöpoppia vastaan tyttöpopin keinoin

Japanilainen tyttöbändi BiS (nimi on lyhenne sanoista Brand-New Idol Society) on vastareaktio siirappiseen peruspoppiin. Japanissa idoleiksi kutsutaan nuoria, teini-ikäisiä tai parikymppisiä mies- tai naispuolisia julkkiksia, jotka voivat olla poptähtiä, tv-kasvoja, malleja tai kaikkia kerralla. Idolin oletetaan edustavan viattomuutta ja puhtoisuutta. Hänellä ei voi olla poika- tai tyttöystävää, eikä hän ole romanttisesti kokenut.

BiS-yhtyeen suhde idoleihin ei ole täysin ongelmaton.

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen nimi on IDOL Is DEAD. Uusimmalla videollaan BiSimulation käydään idol-bändien naiskuvaa vastaan. Verta, räkää ja hikeä roiskuu ja ruhjeet näyttävät ruhjeilta, vaikka biisi onkin tyyliltään vähän lähempänä perinteisiä Japani-lallatuksia.

Video ei ole enää saatavilla

Kaikesta kritiikistä huolimatta BiS on osa japanilaista tyttöpopkoneistoa. Yksi yhtyeen erikoisemmista tempauksista on huutokaupata itsensä taloudenhoitajiksi. Voittaja saa yhtyeen jäsenet kolmeksi tunniksi asunnolleen kokkaamaan ja pesemään pyykkiä. Asiaa koskeva ilmoitus pitää sisällään japaninkielisen sanaleikin, joka viittaa runkkaamiseen.

Bändi pelaa muutenkin seksillä. Läpimurtohitti My Ixxx on katsottu YouTubessa yli 1,3 miljoonaa kertaa. Bändin jäsenet ovat näyttäytyvinään siinä alasti.

Video ei ole enää saatavilla

Idoliahdistus asettuu Japanissa omaan kontekstiinsa, jossa meininki on paikoin karumpaa kuin esimerkiksi meillä Suomessa. Supersankariaiheisen tyttöbändin Momoiro Clover Z jäsenet pistettiin vaa’alle julkisessa tapahtumassa bändin aloittaessa Universal Music Japanin tallissa. Ideana oli varmistaa, ettei kukaan heistä ollut salaa liian läski idoliksi.

Bändin nokkahahmo Reni Takagi oli 0,8 kiloa liian painava. Hänet käskettiin laihduttamaan ja sitten uudelleen punnittavaksi. Takagi on videolla violetissa.

Video ei ole enää saatavilla

Biisin nimi on Mouretsu Uchuu Koukyoukyoku Dainana Gakushou ”Mugen no Ai”. Ei ole ihme, että järjestelmää vastaan halutaan kapinoida. Mutta tuleeko kapinasta vain osa järjestelmää?

Tyttöpopin konventioita vastaan osataan toki taistella Yhdysvalloissakin. Ke$han tyyli on mietitty tarkoin sellaiseksi, että jokainen naisartistin imagon peruspalikka on toisin kuin yleensä.

Video ei ole enää saatavilla

Kappale on Tik Tok. Ke$ha ryyppää, ei huolehdi henkilökohtaisesta hygieniastaan tai pukeutumisestaan ja koheltaa krapulassa perinteisesti miesrokkareille ja alt-bändeille varattuun tyyliin. Tästä huolimatta Ke$ha on valtavirran keskipisteessä.

Paikalleen ei voi jäädä jumittamaan, ja niinpä Ke$hakin joutuu laajentamaan imagoaan. Seurauksena on biisin Blow video.

Video ei ole enää saatavilla

Yhteenveto

Ke$ha on sliipattu ja glamourikas. Kumpi on aito Ke$ha? Tik Tokin räkädarraaja vai Blow’n surrealistinen Bond-tyttö? Oliko kapina vain pintaa, vai voiko kapinallinenkin joskus pistää ykköset päälle?

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyi maaliskuussa 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.

Joku roti olla pitää, Rihanna tietää.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta. Sarja päättyy viikon päästä.

Tyttöpop on kurinalaista, tiukkaa treeniä ja tinkimätöntä otetta vaativaa suorittaista. Kenties siksi ei ole ihme, että sadomasokistinen kuvasto on löytänyt tyttöpopin maailmasta luontevan paikkansa. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin osoittamaan, että balettikorot, sitomisleikit ja kumi ovat yhtä keskeinen osa tyttöpopin sielunmaisemaa kuin cheerleaderit ja diivaposeeraukset.

Rihanna, Christina Aguilera, Lady Gaga & Kerli

Kumi, nahka ja kuri

Lady Gaga on viljellyt sadomasokistista kuvastoa monilla eri biiseillä ja videoilla: kappaleessa Poker Face sanotaan, että hauskaa on vain jos se sattuu, Bad Romancen videolla fetissivetimet sulautuvat osaksi laajempaa, nykytaiteesta ja muodin maailmasta ammentavaa kokonaisuutta, ja Paparazzin videolla päästään jo sairaalatarvikkeiden ja vammaisuuden estetisöimiseen.

Tämä ei jäänyt huomaamatta. Rihanna lähti leikkiin mukaan ytimekkäästi nimetyllä kappaleella S&M.

Video ei ole enää saatavilla

Videon ydinmetafora koskee artistin suhdetta lehdistöön: toimittajilla on suukapulat, mutta samalla artisti liimataan kelmulla seinään. Rihanna on domina, mutta joutuu silti alistumaan nöyristelevän lehdistön joukkovoiman alla.

Liveversiossa kappaleesta on mukana Britney Spears. Esitys on vuoden 2011 Billboard Music Awardsista.

Video ei ole enää saatavilla

Christina Aguileran S&M-video on biisistä Not Myself Tonight.

Video ei ole enää saatavilla

Samaan tapaan kuin Rihannakin, Aguilera ottaa vuorotellen dom- ja sub -roolin. Taustatanssijoiden ympäriöimänä hän hallitsee, mutta seuraavalla hetkellä hän onkin lattialla lähestymässä koiranruokakuppia. Bonuspisteitä video saa kullalla ja jalokivillä koristellusta glitterbondagesta.

PVC, nahka ja korkosaappaat ovat popvideopuvustuksessa niin peruskamaa, ettei niillä vielä erotu joukosta. Siihen tarvitaan balettikorkkarit. Ne ovat fetissijalkineita, joissa korko on nostettu niin ylös, että jalka on balettitanssijatyyliin varpaiden varassa.

Balettikorkkareita voi tarkastella Beyoncén videolla Green Light. Itse asiaan päästään ajassa 1:12.

Video ei ole enää saatavilla

Fetissiuskottavat korkkarit esiintyvät myös virolaisen purkkagoottiartisti Kerlin videolla Walking on Air.

Video ei ole enää saatavilla

Kerli on muutenkin videoillaan ja keikoillaan hankalien jalkineiden ystävä, eivätkä kengät paljoa tätä hankalammiksi pääse. Kenties siksi ne sopivatkin parhaiten kivisängyllä makailuun, kuten ajassa 2:03.

Yhteenveto

Mitä on sadomasokismi? Tähän asti käsiteltyjen videoiden perusteella se on ennen kaikkea fetissivetimiä ja estetiikkaa, joka näyttää niin upealta, että sitä sopii viljellä kaikkialla. Vallan ja seksin yhdistelemää voi vähän tapailla vielä koreografioissa ja esiintyjän asenteessa, ja paketti onkin valmis.

Lady Gagan Paparazzi-videolla seksiin liittyvät valtapelit liitetään artistin ja lehdistön suhteeseen, samalla tavalla kuin Rihannankin biisissä S&M. Tällä kertaa meininki on kuitenkin kipeämpää. Videolla ei lainata S&M:n pintaa, vaan mennään jonnekin syvemmälle. Kuten monilla muillakin Lady Gagan videoilla, artistia riepotellaan.

Video ei ole enää saatavilla

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyi maaliskuussa 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.

Natalya Shevlyakova alias n.A.T.o.: tyttöpoppia burkassa.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Tyttöpopin tehtävä ei ole pelkästään viihdyttää ja ilahduttaa. Ehei! Tyttöpopin tehtävä on myös ravistella, ahdistella ja pakottaa kohtaamaan uusia asioita. Kunnon tyttöpop tähtää kuuntelijansa ihon alle, eikä lähde sieltä koskaan. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin osoittamaan, että tyttöpop on provosoivaa, aggressiivista ja törkeää. Mikään aihe ei ole riittävän pyhä, etteikö siitä voisi tehdä musavideota.

t.A.T.u. & n.A.T.o.

Provosointi tyttöpopin pääasiallisena sisältönä

Venäläisbändi t.A.T.u. oli alkujaan tuottaja Ivan Shapovalovin luomus. Shapovalovin todelliset lahjat eivät kuitenkaan olleet musiikin saralla, vaan provosoinnissa. Vaatii todellista vakaumusta tulla pidätetyksi tyttöpopin palveluksessa, mutta juuri näin Shapovaloville kävi.

Kappaleen Show Me Love piti olla t.A.T.u.: ensimmäisen levyn kolmas sinkku, mutta levy-yhtiön säätämisen vuoksi se julkaistiin vain Puolassa. Kappaleelle tehtiin myös musiikkivideo, joka jätettiin suurellisesta ideastaan huolimatta julkaisematta. YouTubesta se tietenkin löytyy:

Video ei ole enää saatavilla

Videon ideana on kuvata teinilesbokoulutyttömielenosoituksia ympäri maailmaa. Joissain paikoissa, kuten Shapovalovin kotikulmilla Moskovan Punaisella torilla, luvattomaan mielenosoittamiseen suhtaudutaan nyrpeästi. Shapovalov joutui ohjaajan ominaisuudessa putkaan. Lontoossa viranomaisahdistelu oli vähäisempää: miekkaria jouduttiin vain siirtämään Big Benin luota Tower Bridgelle.

Olennaista t.A.T.u.:ssa on, että bändi on peruskonseptiaan myöten provokaatio. Teinilesboilussa ei ole kyse ensisijaisesti seksistä, vaan provosoinnista. Show Me Loven video on siitä loistava osoitus. Luvattomien mielenosoitusten koko pointti on aiheuttaa kalabaliikkia ja hämmennystä. Videolla näytetään naisia suutelemassa eri puolilla maailmaa, eikä konteksti ole seksi vaan politiikka. Video yrittää tehdä t.A.T.u:n tytöistä teinilesbovapautuksen kärkihahmoja.

Provokaatio on läsnä muissakin alkupään kappaleissa. Biisin 30 Minut videolla räjäytetään koulu.

Video ei ole enää saatavilla

Yulia Volkova näyttää videolla aivan siltä kuin olisi karannut Gus van Santin kouluammuskeluelokuvasta Elephant. Van Sant ja Shapovalov panostavat molemmat siihen, että nuoret esiintyjät todella näyttävät nuorilta.

Tässä sama englanniksi nimellä 30 Minutes.

Video ei ole enää saatavilla

Seksiin t.A.T.u. pääsee vasta neljännellä videollaan, mutta Shapovalov päätti hoitaa senkin niin iskevästi kuin osasi: keskittymällä paljaan pinnan sijaan paljaaseen tunteeseen.

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen nimi on Prostye Dvizheniya. Suurin osa videosta on lähikuvaa Volkovan kasvoista. Ääniraita ja Volkovan ilmeet antavat ymmärtää, että hän runkkaa, mutta katsoja ei koskaan näe mitään muuta kuin kasvot. Videon ideana on keskittyä seksin tunteeseen objektifioinnin sijaan. Ja sehän on paljon hevimpää kuin mikään bikinimeininki.

Suositellaan kuunneltavaksi kovalla volyymillä avotoimistossa.

Video ei ole enää saatavilla

Pian t.A.T.u. kuitenkin suuntasi maailmalle ilman Shapovalovia, ja tämä ryhtyi kehittelemään uutta artistia, jonka nimi on n.A.T.o. Muslimi, nainen, itsemurhapommittaja. Moskovassa olleen keikan pääsyliput olivat lentolipun mallisia, hauskana viittauksena 9/11-iskuihin.

Video ei ole enää saatavilla

Biisin nimi on Chor javon. Tässä kohtaa on viimeistään selvää, että Shapovalovia kiinnostaa enemmän politiikka kuin seksi. Artistilla on burka, ja mustavalkoista uutiskuvaa piisaa.

Mahtavista ideoistaan huolimatta n.A.T.o. jäi tähdenlennoksi. Tässä artistin toinen video, Tajiksong.

Video ei ole enää saatavilla

Yhteenveto

Hyvä provo ei tietenkään ole yhdestä miehestä kiinni. Vaikka Shapovalov jäikin kyydistä jo varhain, t.A.T.u:n myöhemmälläkin uralla osattiin. Kappaleen White Robe videon kuvauksissa ongelmana oli, että Volkova oli raskaana. Provokaattorille se oli tilaisuus.

Video ei ole enää saatavilla

Kärsimättömille tiedoksi, että teloitus alkaa kohdassa 2:40. Tässä vielä venäjänkielinen versio Beliy Plaschik.

Video ei ole enää saatavilla

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyi maaliskuussa 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.

Gogoosha on pressan pikku prinsessa.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Kukapa ei rakastaisi tyttöpoppia? Näin ajattelevat epäilemättä myös Valko-Venäjän, Uzbekistanin ja Pohjois-Korean valtaapitävät, sillä näissä maissa tyttöpop on voimissaan diktatoriaalisen vallan palveluksessa. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin osoittamaan, että tyttöpopilla on mahdollista myydä mitä tahansa girl powerista kansallistunteeseen. Länsimainen rahaa palvova pop alkaa maistua puulta näiden ylpeän nationalististen ylistysten jälkeen.

Anastasia Vinnikova, Googoosha & Moranbong Band

Tyttöpop absoluuttisen vallan palveluksessa

Totalitaarinen tyttöpop teki vahvan esiintulon vuoden 2011 Euroviisuissa Saksassa. Demokratiavajeesta kärsivän Azerbaidjanin edustajat Eldar & Nigar voittivat biisillä Running Scared. Tämän vuoksi seuraavana vuonna Euroviisuista tulikin azerinationalismin ylistyslaulu, jossa esiintyi myös aidossa diktatuurinepotismin hengessä maan presidentti Ilham Aliyevin tyttären aviomies, laulaja ja liikemies Emin Agalarov.

Saksan Euroviisujen nationalistisin kappale ei kuitenkaan ollut Running Scared, vaan valkovenäläisen Anastasia Vinnikovan esittämä, ytimekkäästi nimetty I Love Belarus:

Video ei ole enää saatavilla

Euroviisuihin menevistä kappaleista on tapana tehtailla halpismusiikkivideot ellei artistilla muuten sellaisia ole, eikä Vinnikova ole tässä poikkeus:

Video ei ole enää saatavilla

Kappale tuli ohjelmistoon viime hetkellä, sillä alunperin Vinnikovan piti osallistua biisillä nimeltä Born in Bielorussia. Suunnitelma kariutui, kun kävi ilmi, että kappale oli esitetty aiemmin jo vuonna 2010.

Siitäkään ei puuttunut kansallistunnetta:

Video ei ole enää saatavilla

Huomatkaa erityisesti kohdassa 2:38 aloittava ylväs mieskuoro.

Uzbekistanissa tyttöpop on valjastettu tiukasti nepotismin ja egoismin palvelukseen. Maan presidentti Islam Karimov on ollut virassa vuodesta 1990 asti. Hänen vanhin tyttärensä Gulnara Karimova on ilmeisesti todellinen monilahjakkuus. Hän on ehtinyt toimia ulkoministerin neuvonantajana, ollut mukana edustamassa maataan YK:ssa ja palvellut maan suurlähetystössä Moskovassa. Vuonna 2008 hänet nimitettiin Uzbekistanin pysyväksi edustajaksi YK:lle ja muille Genevassa toimiville kansainvälisille järjestöille. Vuonna 2010 hänestä tuli maan suurlähettiläs Espanjassa.

Tämän lisäksi Karimovalla on tietenkin bisneksiä monella eri alalla, muun muassa logistiikassa, mobiiliverkoissa, terveydenhuollossa ja mediassa.

Tämä ei tietenkään riitä. Lisäksi Karimovalla on tyttöpopura, jonka varhaisiin huippukohtiin kuuluu duetto Julio Iglesiaksen kanssa. Biisi on Besame Mucho.

Karimovan taiteilijanimi on Googoosha. Ensimmäinen kansainvälistä huomiota saanut biisi on Round Run, vuodelta 2012. Musiikkivideo on hieno:

Video ei ole enää saatavilla

Musiikki, diplomatia ja liiketoimet eivät toki riitä pitämään presidentin tytärtä puuhassa. Siksi Karimovalla on myös oma korubrändi Guli, jonka pääsuunnittelijana hän toimii. Guli-brändillä syntyy myös hajuvesiä, joista uusin on nimeltään Victorious, ”tuoksu vahvalle, voimakkaalle, voittamattomalle ja suurelle miehelle.” Se tarjoaa ”sielun rikkautta, valtaa ja suuren voittajan viisautta”.

Pohjois-Koreassa tyttöpop on valjastettu propagandan palvelukseen. Individualismi ei sovi maassa vallitsevaan juche-ideologiaan, ja siksi bändissäkin piisaa jäseniä.

Seuraava keikkataltiointi on tunti ja 40 minuuttia pitkä, mutta pohjoiskorealaisen musiikki-ilmaisun raikkaus saa konsertin varmasti kulumaan yhdessä hujauksessa:

Video ei ole enää saatavilla

Kyseessä on Moranbong Band, ja keikka on pidetty 6.7.2012. Bändin alkusysäyksenä toimi tietenkin suuri johtaja Kim Jong Un.

Yhteenveto

Tyttöpopin arvo totalitaarisen diktatuurin propagandavälineenä on toki kiistämätön. Googooshan tapaus herättää kuitenkin mielenkiintoisen kysymyksen: onko mahdollista puskea itsensä supertähdeksi, jos on joidenkin arvioiden mukaan 600 miljoonan dollarin omaisuutta hallitseva diktaattorin tytär?

Sen voi kukin päättää itse:

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen nimi on How Dare. Googoosha on presidentti Karimovin lapsuuden lempinimi tyttärelleen.

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy 13.3.2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.

Elämä Via Grassa on kuluttavaa: bändissä on ollut sen olemassaolon ajan 13 eri jäsentä.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Venäjältä, Ukrainasta ja muualta Itä-Euroopasta tuleva tyttöpop on valtava ilmiö. Siinä on paljon samaa kuin meikäläisessäkin, mutta silkassa pornoilussa ja rahan palvonnassa erityisesti ukrainalaiset ovat lyömättömiä. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin osoittamaan, että itäeurooppalainen tyttöpop on maailman parasta. Siihen verrattuna kaikki suomalainen pop on puhdasta köyhyyden ylistystä.

Via Gra & Vera Brezhneva

Jos joskus rikastut, kaikki tämä voi olla sinun

Näin ukrainalaisen tyttöbändi Via Gran livenä pari vuotta sitten yökerhossa Minskissä. Se oli yksi uskomattomimpia keikkoja, joita olen koskaan nähnyt. Ei bändin, vaan yleisön ja keikkapaikan takia.

Hotellin yhteydessä oleva yökerho oli tarkoitettu kauniille ja rikkaille ihmisille. Poke katsoi seurueemme rähjäisiä persoonia epäluuloisesti, mutta kun kävi ilmi, että puhumme ulkomaata, pääsimme sisään.

Yökerhossa oli valloillaan sama status-estetiikka, johon pääsee tutustumaan myös ukrainalaisten tyttöbändien musiikkivideoissa. Tässä Via Gran biisi Stop Stop Stop:

Video ei ole enää saatavilla

Tyyli on vieläkin paremmin esillä ukrainalaisen Vera Brezhnevan videolla Sexy Bambina:

Video ei ole enää saatavilla

Huomatkaa erityisesti kohdalla 2:17 alkava osuus, jossa verikoirat huolehtivat esiintyjän strippaamisesta.

Keikalla lippuja oli kahta sorttia: kalliita ja ihan helvetin kalliita. Meillä oli kalliit liput. Olimme siis tavalliseen valkovenäläiseen verrattuna eliittiä, mutta tämän yökerhon standardeilla ankeita proleja. VIP-alueelle olisi päässyt pulittamalla useita satoja euroja.

Keikka oli organisoitu tavalla, joka oli ainakin itselleni uusi. VIP-alue sijaitsi välittömästi lavan edessä, siinä missä yleensä innokkaimmat fanit tanssivat. Alue oli rajattu köysillä, ja sitä vartioi joukko parimetrisiä pukuihin sonnustautuneita korstoja. Seisoin itse yhden tällaisen korston vieressä, suoraan lavan edessä mutta VIP-alueen toisella puolella.

Tässä liveversio Via Gran kappaleesta Anti Geysha:

Video ei ole enää saatavilla

Yökerho oli tupaten täynnä, ja ihmiset fanittivat bändiä, mutta VIP-alueella oli väljää ja välinpitämätöntä. Rikkaille oli tuotu sohvia, eivätkä he olleet moksiskaan siitä, että parisataa ihmistä kiinnitti heidän tekemisiinsä yhtä paljon huomiota kuin itse bändiin.

Mukana oli nuoria, tyylikkäitä ja kauniita tyttöystäviä, vanhoja rikkaita setämiehiä ja nuoria korskeita mulkkuja. Keikan kuluessa köyden toisella puolella, noin puolentoista metrin päässä minusta, vedettiin kokaiinia pöydän pinnalta. Yksi nuorista naisista otti mieheltä suihin tämän katsellessa välinpitämättömänä ympärilleen.

Se oli vaikuttavaa.

Tässä vielä liveversio Via Gran biisistä Biologiya:

Video ei ole enää saatavilla

Saman biisin musiikkivideolla bändin tytöt kutistetaan, laitetaan luodin sisään ja ammutaan vanhan pervon aivoihin:

Video ei ole enää saatavilla

Itä-Euroopan ulkopuolella nimellä Nu Virgos esiintynyt Via Gra vuodesta 2000 vuoteen 2012 jatkuneen kaarensa aikana käydä läpi 13 eri jäsentä. Bändi oli tuottajavetoinen: manageri Dmitriy Kostyuk ja biisintekijä Konstantin Meladze olivat vastuussa siitä, mitä bändi teki ja kuka siinä oli mukana.

Luksuksen estetiikka on vahvasti läsnä myös omalla suosikillani Via Gran biisien joukossa:

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen nimi on L.M.L. Tässä vielä sama englanniksi:

Video ei ole enää saatavilla

Huomatkaa erityisesti 2:48 alkava ranskankielinen osuus. Siihen luksus tiivistyy.

Yhteenveto

Venäjällä, Ukrainassa ja muualla Itä-Euroopassa tyttöpop on onnistunut välttämään ironian ja itsetietoisuuden, aitouden ja herkkyyden joka riivaa niin suurta osaa meikäläisestä popista. Tai ainakin tyyli on kalibroitu vähän toisin, sillä suurellista tragediaa videoista usein löytyy. Olennaista on lupaus paremmasta elämästä:

Video ei ole enää saatavilla

Musiikki myy unelmaa siitä, että joku päivä sinäkin olet poken ja köysiaidan paremmalla puolella vetämässä kokkelia samalla, kun sadat ihmiset katselevat kateellisina ympärillä.

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy 13.3.2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.

Glukoza loihtii eloa vaikka animaatiohahmoihin.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Kuka haluaa ihmisen, kun voi saada elämää suuremman, elämää ohuemman kiiltokuvan tai piirroshahmon? Poptähtien imagoja rakennetaan usein muovista, mutta paikoin itse tähtikin on puhdasta plastiikkia. Tai ainakin yrittää olla. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin nostamaan esille muovia ja muistuttamaan siitä, kuinka paljon hauskempaa Barbie-nukeilla on.

Glukoza & Lady Gaga

Popin sarjakuvahahmot ja muukalaiset

Vuonna 2002 uransa aloittanut venäläislaulaja Glukoza starttasi piirroshahmona. Tai sellainen ainakin on hänen varhaisissa musiikkivideoissaan esiintyvä persoona:

Video ei ole enää saatavilla

Ensimmäisen videon nimi on Nenavizhu (”Vihaan”). Glukozan lauluääni ja biisin lallatteleva tyyli tekevät artistista entistä karikatyyrimäisemmän.

Tietokoneanimoitu Glukoza toistui videosta toiseen. Paras on nimeltään Schweine, joka oli mukana myös videopelin GTA IV soundtrackillä. Siinä Glukoza on vapaustaistelija, joka sotii sika-Hitleriä vastaan.

Video ei ole enää saatavilla

Kun oli ensin tottunut videoissa esiintyvään animaatio-Glukozaan, oli outoa nähdä keikkavideoita.

Video ei ole enää saatavilla

Kukas tämä henkilö on? Miksi piirroshahmon biisiä laulaa ihminen? Kappale on edelleen Schweine, tällä kertaa englanniksi.

Toki ihminenkin voi tehdä itsestään karikatyyrin. Tästä paras esimerkki on Lady Gaga. David Bowie oli avaruuden muukalainen, joka on pudonnut keskuuteemme taivaalta. Myös Lady Gaga edustaa vierasta maailmaa, mutta paljon eksoottisempaa kuin joku taivaalla killuva planeetta. Lady Gaga esittää olevansa kotoisin nykytaiteen ja muodin maailmasta.

Video ei ole enää saatavilla

Biisi on Paparazzi. Videolla toistuu useissa Lady Gagan videoissa esiintyvä asetelma, jossa Gaga on puolustuskyvyttömässä, alisteisessa tai riippuvaisessa asemassa. Tällä kertaa hänet yritetään murhata, jonka jälkeen hänestä tulee rampa.

Lady Gaga on tunnettu erityisesti keikkojensa ylimaallisesta spektaakkelista. Tässä sama biisi vuoden 2010 VMA Awards -tapahtumasta:

Video ei ole enää saatavilla

Lady Gaga on näppärästi ottanut wow-taiteen ja erityisesti muodin estetiikkaan kuuluvan suurellisen absurdismin näppärästi osaksi omaa tyyliään. Hänen tapauksessaan siihen kuuluu tietty huumorittomuus. Herkkä pianonkilkuttelu jättimäinen pinkki rusetti päässä ei ole mikään naurun asia! Se, että kaikki absurdeimmatkin jutut tehdään aina täysin tosissaan, on tärkeä osa Lady Gagan viehätystä.

Video ei ole enää saatavilla

Biisi on Marry the Night.

Karikatyyrisen pophahmon ongelma on samaistumispinnan puute. Aitouden estetiikkaa tavoitellaan, koska sen myötä kuuntelija kokee tuntevansa poptähden ihmisenä. Sen myötä musiikki merkitsee hänelle enemmän.

Ehkä karikatyyrin rajat tulivat Glukozallakin vastaan. Uudemmalla matskulla piirroshahmotyylistä on luovuttu:

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen nimi on High Sign. Venäjänkielisen version nimi on Взмах:

Video ei ole enää saatavilla

Yhteenveto

Karu totuus on, että animaatio-Glukoza on hauskempi kuin ihmis-Glukoza. Lady Gagasta voitte vetää omat johtopäätöksenne. Tässä pre-Gaga Stefani Germanotta, flyygelitunnelmissa:

Video ei ole enää saatavilla

Kumpi voittaa, tuo vai kappale Telephone (feat. Beyoncé):

Video ei ole enää saatavilla

Huomatkaa erityisesti alussa esiintyvät palavista röökeistä kootut aurinkolasit.

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy 13.3.2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.

Kirsikankukka-akatemiassa on kivaa niin kauan kuin on riittävän nuori.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Japani on teollisen tyttöpopin ykkösmaa. Kaupallinen laskelmointi hallitsee järjestelmää, jossa jokaisesta uudesta ideasta pyritään pusertamaan viimeinenkin pisara. Kaupallisuus ei silti tarkoita aina mielikuvituksen puutetta, sillä joskus laskelmointi johtaa kummallisiin lopputuloksiin. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin osoittamaan, kuinka joskus kirjanpitäjän luovuus päihittää taiteilijan, ja osoittamaan, että todellinen omaperäisyys voi olla täysin keinotekoista.

Sakura Gakuin, Twinklestars, Logica? & Babymetal

Kirsikankukka-akatemiassa opiskellaan tyttöpoptähdiksi. Japanilaisen Babymetal-bändin videosta Doki Doki Morning tuli viraalihitti:

Video ei ole enää saatavilla

Japanilaisen tyttöpopin ja metallin yhdistelmä vetosi laajalti myös Japanin ulkopuolella. Video on purkaus popkulttuuriavaruudesta, jossa eri elementtejä voi yhdistellä vapaasti yhä puhuttelevampien synteesien löytämiseksi.

Kaipuu aihetta kohtaan oli esillä jo vuonna 1998 ilmestyneessä elokuvassa Blade. Siinä on kohtaus, jossa vampyyrit hengaavat baarissa samalla, kun japanilaiset koulutytöt esiintyvät:

Video ei ole enää saatavilla

Uploadaaja on huomaavaisesti luupannut matskua muutamaan kertaan, jottei katsojan fiilistely keskeytyisi banaalisti siihen, että video loppuu.

Babymetal on Sakura Gakuin -nimisen ”emobändin” alajaosto. Sakura Gakuin (suom. Kirsikankukka-akatemia) on kouluaiheinen teemabändi, jossa on joidenkin japanilaistyttöbändien tapaan yli kymmenen jäsentä. Kouluaiheen mukaisesti vuonna 2010 perustettuun bändiin tullaan nuorina ja kun ikää on liikaa, pitää lähteä.

Bändin taustalta löytyy Amuse-niminen tuotantoyhtiö, joka tekee myös tv:tä, radiota, elokuvia ja muuta viihdekamaa.

Tässä emobändin ensimmäinen video Yume ni Mukatte:

Video ei ole enää saatavilla

Kouluteemaa herutetaan antaumuksella. Tarkkasilmäinen voi bongata kaikki samat naamat kuin Babymetal-videollakin.

Sakura Gakuinin alaryhmien ideana on, että emobändi tekee peruspoppia, ja alabändit yhdistävät tyttöpopin aina johonkin musiikkityyliin. Babymetal on näistä kaikkein persoonallisin. Alabändit ovat olevinaan koulun kerhoja. Mukana on muun muassa ruuanlaittokerho, journalismikerho, tenniskerho ja metallikerho eli Babymetal.

Toinen alabändi on nimeltään Twinklestars, ja sen ensimmäinen video Dear Mr. Socrates:

Video ei ole enää saatavilla

Sokrates katsoo kaukoputkeen ja näkee Twinklestars-yhtyeen tähdet.

Ainakin näin Japanin ulkopuolelta tarkasteltuna Babymetal on kuitenkin parasta, mitä Sakura Gakuin on saanut aikaiseksi. Metalliuskottavuus on ottanut askeleen eteenpäin videolla Headbangeeeeerrrrr!!!!!:

Video ei ole enää saatavilla

Videolla on erityisesti pakko arvostaa moshaamaan pakottavaa sairaalafetisististä kaulatukea ja japanilaisiin kauhuelokuviin, kuten Grudge-sarjaan, viittaavaa valokuvien tarkastelua.

Mikäli aiempi neljän minuutin video Blade-elokuvan tyttöbändikohtauksesta ei ollut riittävä, tässä vielä melkein kahdeksan minuutin mittainen versio:

Video ei ole enää saatavilla

Yhteenveto

Japanissa tyttöpop on teollisempaa kuin Suomessa tai vaikkapa Yhdysvalloissa. Laskelmointi voi silti johtaa erikoisiin yhdistelmiin, joista Babymetal on yksi esimerkki. Tuotantoyhtiössä joku keksi, että tyttöpop + ? = menestys.

Aina laskelmointi ei tuota tulosta. Logica?-alabändin kappale Science Girl Science Boy on labratakeista ja tekokaljusta huolimatta peruskamaa:

Video ei ole enää saatavilla

Babymetalin viimeisimmällä videolla Ijime, Dame, Zettai sen sijaan tapaillaan Nightwish-tyylistä paatoksellista soundia:

Video ei ole enää saatavilla

Videota katsoessa ajattelee pakostakin, että tekijöille tyttöpopmetallista on tullut jotain suurempaa.

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Sarjan kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy alkuvuodesta 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan.

Hatsune Miku on laulanut jo kymmenillä tuhansilla kappaleilla.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Poptähti on fiktiivinen rooli, jota yleensä vetää ihminen, joka on jotenkin oikeastikin olevinaan esittämänsä henkilö. Todellisuudessa yksikään artisti ei ole sitä miltä julkisuudessa esittää olevansa, ja se on ihan okei. Kuka haluaa ihmisen kun voi saada tähden? Tämän juttusarjan kuluessa pyrin nostamaan keksityt pop-persoonat jalustalle ja osoittamaan, että falskeimpia kaikista ovat ne, joiden persoonaan kuuluu aitous.

Hatsune Miku & Jenni Vartiainen

Onko poptähden pakko olla ihminen?

Hatsune Miku on vuonna 2007 uransa aloittanut japanilainen poptähti. Hän on 16-vuotias, syntynyt 31.8., 158 cm pitkä, painaa 42 kiloa ja pärjää parhaiten välillä 70–150 bpm. Toistaiseksi hän on ehtinyt laulaa useilla kymmenillä tuhansilla kappaleilla.

Hatsune Miku on synteettinen poptähti. Hän on syntynyt kokonaan tietokoneen sisuksissa, lauluääntä myöten. Kysymys kuuluu, tekeekö se hänestä vähemmän aidon kuin vaikkapa Jenni Vartiaisesta?

Seuraavalla videolla Hatsune Miku esiintyy livenä Tokiossa vuonna 2010. Kappaleen nimi on World Is Mine.

Video ei ole enää saatavilla

Huomaa ihmisistä koostuva taustabändi.

Hatsune Miku on monella tapaa vallankumouksellinen artisti. Tuotantoyhtiö Crypton Future Media on pyrkinyt häivyttämään etäisyyden artistin ja yleisön välillä. Fanit voivat tehdä omia Hatsune Miku -biisejään Vocaloid 2 -ohjelmalla, joka tuottaa autenttista Hatsune Miku -lauluääntä synteettisesti. Voi siis sanoa, että artisti laulaa jokaisella fanibiisillä itse.

Tuotantotiimin tehtävä on kuratoriaalinen. He valitsevat fanien tekemistä biiseistä parhaat keikkoja ja muita virallisia yhteyksiä varten. Hatsune Miku on open source -poptähti, jolle kuka tahansa voi tehdä materiaalia. Sen takia esimerkiksi seuraavan kaltainen fanivideo ei ole mitenkään enemmän tai vähemmän aito kuin suureen tyyliin tehty livekeikka.

Video ei ole enää saatavilla

Tässä vertailun vuoksi Jenni Vartiaisen video kappaleelle Malja:

Video ei ole enää saatavilla

Mukana on paljon samoja tehokeinoja kuin viime viikon Azealia Banks -videolla. Mustavalkoisuus ja mukamas spontaani läsnäolo luovat vaikutelman siitä, että katsoja tarkastelee artistia sellaisena kuin tämä todella on. Se on tietenkin valhetta, sillä musiikkivideon jokainen elementti on harkittu ja tahallinen. Video houkuttelee uskomaan, että todellinen Jenni Vartiainen on samanlainen kuin videolla esiintyvä Jenni Vartiainen.

Joskus roolihahmot ovat ilmeisempiä. Vannoutuneemmatkaan Lady Gaga -fanit tuskin odottavat, että hän on siviilissäkin samanlainen kuin videolla.

Video ei ole enää saatavilla

Vai pelaako Lady Gagakin uskottavuuspeliä? Kappaleen Marry the Night videon täyspitkällä versiolla alussa on varsin mittava monologi, jossa koomaava Gaga käy läpi tuntojaan. Teksti voi olla elämänkerrallinen tai täysin keksitty, mutta ollakseen videossa sen on täytynyt käydä roolihahmon filtteri läpi.

”Lady Gaga” on Stefani Germanottan itselleen luoma roolihahmo. t.A.T.u:n tuottaja Ivan Shapovalov loi bändinsä jäsenille roolihahmot toisiinsa rakastuneina lesbotyttöinä. Tässä mielessä voisi väittää, että Hatsune Miku on näitä artisteja vähemmän fiktiivinen, sillä häneen ei sisälly poptähdille ominaista ajatusta siitä, että julkisivu vastaisi todellista persoonaa. t.A.T.u-fani pettyy kuullessaan, ettei mitään suhdetta oikeasti koskaan ollutkaan. Miku-fani ei joudu pettymään koskaan, koska synteettiseen poptähteen ei sisälly valhetta todellisesta ihmisestä.

Hatsune Mikun aitoutta korostaa entisestään se, että hänen koko repertuaarinsa koostuu yleisön syvimmistä tunnoista. Monia artisteja Kari Tapiosta alkaen on kutsuttu kansan tuntojen tulkiksi, mutta lopulta biisit kuitenkin tekee joku musiikkielitisti. Hatsune Mikun tapauksessa artisti on kirjaimellisesti yleisönsä peilikuva. Keikalla yleisö näkee oman luovuutensa hedelmät.

Yhteenveto: Jenni Vartiainen on valhetta, koska elävän ihmisen muodostama artisti sisältää aina ajatuksen siitä, että esiintyjä ja roolihahmo ovat yhtä. Tämä ei ole totta:

Video ei ole enää saatavilla

Kappale on nimeltään Tunnoton.

Hatsune Miku on ylpeän synteettinen, mutta edustaa samalla kansan syvien rivien aidoimpia impulsseja. Hänessä ei ole ristiriitaa. Sen takia tämä ei ole valhetta:

Video ei ole enää saatavilla

Joskus kone on autenttisempi kuin ihminen.

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Sarjan kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy alkuvuodesta 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan.

Jeffree Star – aito vai feikkiaito?

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Tyttöpoppiin liittyy paljon arvolatauksia. Aito on hyvä, feikki on huono. Artistin henkilökohtaisista tunnoista kumpuava kama on hienoa ja laskelmoitu taktikointi kamalaa. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin poksauttamaan moiset kuplat. Rakastan itse kaikkea muovista ja keinotekoista, ja levitän mielelläni feikkiyden ilosanomaa.

Azealia Banks, Kesha, Jeffree Star & the Donnas

Katy Perry on muovinen. Azealia Banks on aito. Toistaiseksi kaikki on selvää. Ongelmia syntyy, kun aitouden estetiikkaa rakennetaan riittävän teollisesta lähtökohdasta. Lopputulos on feikkiaito, tai aitofeikki. Tässäkin kannattaa muistaa, että laskelmoitu ja huono eivät ole synonyymejä.

Azealia Banksin toinen musiikkivideo 212 vuodelta 2011 on malliesimerkki aitouden estetiikasta:

Video ei ole enää saatavilla

Aitous alkaa tietenkin siitä, että video on mustavalkoinen. Se sijoittuu urbaaniin ympäristöön (liikennevalo, kulmakauppa, tiiliseinä). Tanssissa ja liikeissä on kepeän spedeilyn tuntua. Kamera kiinnittää huomiota suun liikkeisiin. Mikki Hiiri -paitainen Banks esiintyy tavallisena hahmona cooliin hipsterijäbään verrattuna. Ihan lopussa on pätkä, jossa Banks on ikään kuin ei esiintyisi kameralle.

Kommenteissa voi ottaa kantaa siihen, onko Banksin viime vuonna julkaistu video Atlantis autenttista rumuudella mälläystä vai laskelmoitua retroironiaa:

Video ei ole enää saatavilla

Jenkkiartisti Keshalle on rakennettu white trash -imago, esimerkiksi Tik Tok -videossa. Rähjäinen olemus ja kännäämiseen ja sekoiluun keskittyvät sanoitukset hakevat aitoutta, mutta musiikin äärimmilleen tuotettu soundi ei tue tätä pyrkimystä. Kesha vaikuttaa nuhjuiselta rikkaalta ihmiseltä. Ehkä se on tarkoituskin.

Rappioromantiikka on edukseen Take It Off -kappaleen videolla:

Video ei ole enää saatavilla

Itseeni vetosi erityisesi kännitekstaamiseen liittyvä pätkä: ”Get my drunk text on / I’ll regret it in the morn”. Joskus humalassa tekee mieli tehdä jotain tyhmää juuri siksi, että se on tyhmää. Laskelmoinnista huolimatta, tai sen takia, Kesha onnistuu videoissaan tavoittamaan jotain.

Kappaleen innoituksena on ollut drag show, ja se näkyykin paremmin kappaleesta tehdyllä vaihtoehtoisella videolla:

Video ei ole enää saatavilla

Drag nostaa hienosti esiin aidon ja keinotekoisen summittaisuuden. Harva asia on muovisempaa kuin drag, mutta samalla se on autenttista alakulttuurillista itseilmaisua. Ollaanko tässä nyt sitten aitoja vai feikkejä?

Videon yleisen trash-estetiikan keskellä varsinaista drag-kulttuuria käy edustamassa moottorisahan kanssa heiluva Jeffree Star. Tässä hänen videonsa Beauty Killer:

Video ei ole enää saatavilla

Take It Off on suosittu nimi biisille. Sen nimisiä kappaleita ovat tehneet muun muassa The Black Eyed Peas, Busta Rhymes, De La Soul, Kiss, LL Cool J ja The Donnas. Nykymusiikin perinteisin tapa olla uskottava ja aito on keskittyä rock-meininkiin.

Tässä The Donnas -bändin Take It Off, vuodelta 2002:

Video ei ole enää saatavilla

The Donnas kierrättää laskelmoidusti rockin peruskliseitä. Bändiskabassa on alussa nolo yhtye, mutta sitten paikalle rymeltää The Donnas. Rokkimeininki iskee eloisasti ankeuden keskellä. Rockin kyky päräyttää meininkiä ankeaan taviselämään lienee parhaiten esillä Twisted Sisterin videolla We’re Not Going to Take It.

Yhteenveto

Mitä aitous tarkoittaa? Onko Keshan hampparityyli autenttisempi vai vähemmän autenttinen kuin The Donnasin rokki? Onko poptähti aina muovisempi kuin rokkari, ja onko muovi aina epäaitoa?

Aitous on tyyli muiden joukossa. Ei sen aidompaa kuin mikään muukaan.

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Sarjan kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy alkuvuodesta 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan.

Yulia Volkova ja Lena Katina, teinilesboilun asialla.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Tyttöpopin kentällä on paljon yrittäjiä eikä menestystä voi taata. Poptuottaja voi pelata varman päälle, mutta tuttu ja tylsä ei aina menesty. Tämän juttusarjan kuluessa paneudutaan tyttöpopin kaavoihin. Pyrin osoittamaan, ettei kaavamaisuus aina ole pahaksi, eikä laskelmointi ole sama asia kuin omaperäisyyden puute.

Britney ja t.A.T.u.

1990-luvun lopussa uransa aloittaneet jenkkitähti Britney Spears ja venäläinen duo t.A.T.u. edustavat laskelmoinnin voittoa. Molemmilla on ensimmäisillä videoillaan sama matikka. Spears oli 17-vuotias hänen ensimmäisen hittinsä, …Baby One More Timen (1998) ilmestyessä:

Video ei ole enää saatavilla

Spearsin myöhemmänkin uran tyyliin musiikkia myydään aggressiivisen suoraviivaisesti seksillä. Videon loppupuolella on esillä urheilullisempia vaatteita, mutta videon tunnusomaiseksi ilmeeksi on muodostunut alun koulutyttölook, joka korostaa seksin ohella artistin nuoruutta.

t.A.T.u:n ensimmäinen hitti Я сошла с ума purkitettiin vuonna 1999 ja julkaistiin vuonna 2000:

Video ei ole enää saatavilla

Myös t.A.T.u. panostaa koulutyttömeininkiin, mutta meininki on provosoivampaa. Romanssia tapailevat artistit ovat aidan takana ihmisten pällisteltävinä. Se on reipas aloituskuva bändille, jonka konseptina oli myydä fiktiivistä teinilesboilua. Bändin jäsenistä Yulia Volkova oli biisin ilmestyessä 15, Lena Katina 16.

Tässä vielä videon englanninkielinen versio All the Things She Said:

Video ei ole enää saatavilla

Kenties siksi, että t.A.T.u:n tytöt olivat nuorempia, heidän meininkinsä ei ole ihan yhtä pornoisaa kuin Spearsilla. Kapina ja herkkyys tukevat toisiaan.

Spearsin kakkosvideolla Sometimes meininki on aivan toinen:

Video ei ole enää saatavilla

Spears näyttää karanneen jogurttimainoksesta, seksistä ei ole tietoakaan ja kaikki on kunnollista. Jenkkiteiniunelma on näytillä valkeimmassa muodossaan. Kun artisti on ensin lanseerattu ykkösvideossa tietyllä tavalla, on kakkosvideon tarkoitus laajentaa kuvaa päinvastaiseen suuntaan.

Omalla kakkosvideollaan Нас не догонят t.A.T.u. lähti samalle linjalle:

Video ei ole enää saatavilla

Koulupukujen sijaan videolla fiilistellään teiniromantiikkaa toppatakit päällä. Jenkkikamalle ominaisen hiotun meiningin sijaan Volkovan ja Katinan romanssi näyttäytyy inhimilisenä ihmisten välisenä toimintana.

Imagonlaajennukseen liittyvän peruskaavan ulkopuolella videot ovat toki hyvin erilaisia. t.A.T.u:n itsemurhahakuinen säiliöautokolarointi on kestänyt aikaa paljon paremmin kuin Spearsin elämästä vieraantuneempi lähestymistapa.

Tässä englanninkielinen versio Not Gonna Get Us:

Video ei ole enää saatavilla

t.A.T.u:lla ja Spearsilla on muutakin yhteistä. Kummatkin saivat alkunsa lapsitähtinä. Spears oli uransa alkuvaiheessa The Mickey Mouse Clubissa. t.A.T.u:n Volkova ja Katina tutustuivat puolestaan venäläisessä lapsibändissä nimeltä Neposedi. Nimi viittaa lapsiin, jotka eivät osaa olla aloillaan.

Sekä t.A.T.u-kaksikolla että Spearsilla oli lisäksi vanhemmat, jotka panostivat siihen, että heidän jälkikasvunsa suuntaisi viihdealalle mahdollisimman nuorina. Showbisnesäidin stereotyyppi on vahvasti läsnä.

Yhteenveto

Menestystä halajavan tyttöpopartistin täytyy siis aloittaa seksikkäällä videolla, tehdä seuraavaksi tunteikas video ja muistaa panostaa koulupukuihin. Lastenohjelmatausta ei ole haitaksi. Parhaimmillaan taktikointi johti t.A.T.u:n kohdalla siihen, että provosoivin ratkaisu oli aina paras, ja Spearsin kohdalla hyökkäävään seksin soveltamiseen. Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, nämä ovat artistien parhaita ominaisuuksia.

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Sarjan kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy alkuvuodesta 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan.