Janine Rostron, ryppyotsaisen elektronisen musiikin mestari.

Planningtorock eli Janine Rostron on Berliinissä asuva ja Berliinistä inspiroituva brittimuusikko. Hänen kolhoa elektropop-performanssiaan voi tuijotella lauantaina Kuudennella linjalla kello yhdeltä yöllä. Ehkä silloin muurit murtuvat ja Helsingistä tulee uusi Berliini?

Mitä kappaletta olet kuunellut eniten elämäsi aikana? Mikä tekee siitä erityisen?

”Public Image LTD:n Risea. Siinä on hieno sanoma, ja se on muutenkin upea biisi.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikki pop-lyriikkasi? Miksi?

”Se löytyy Bronski Beatin biisistä Why. Kappaleessa yhdistyy pop ja politiikka täydellisellä tavalla.”

”Contempt in your eyes
As I turn to kiss his lips
Broken I lie
All my feelings denied
Blood on your fist
Can you tell me why?”

Mikä on ärsyttävin tulkinta, joka musiikistasi on tehty?

”Kaikki ihmisten tekemät tulkinnat ovat ärsyttäviä. Paitsi omani.”

Mikä tekisit, jos et olisi muusikko?

”Tekisin elokuvia.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Läheiset ystäväni, Berliini sekä Adrienne Cecile Richin runokokoelma A Wild Patience Has Taken Me This Far.”

Mikä laulu tuo sinulle aina nostalgisen olon?

”Sally Porterin Orlando-elokuvan soundtrackilta löytyvä [Jimmy Somervillen] Coming. Näin elokuvan hyvin nuorena läheisen ystävän seurassa ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Otimme itsestämme kuvan elokuvateatterin ulkopuolella, jotta muistaisimme tilanteen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä artistia tai bändiä suosittelisit kiinnostavalle uudelle tuttavuudelle?

”Niitä on monia. Esimerkiksi Light Asylumia, Nik Voidia tai Oxymorea…”

Video ei ole enää saatavilla

”…tai sitten Hieroglyphic Beingiä. Hänen musiikkinsa on monipuolista, arvaamatonta ja raikasta.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”Haha, en ikinä! Mutta monet ystäväni ovat tunnustaneet, että he ovat harrastaneet seksiä ja kuunnelleet samalla biisejäni.”

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Sosiaalinen status.”

Mikä on viimeisin todella hyvä uusi biisi, jonka olet kuullut?

“Micachu and the Shapesin Never.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikki-ajanviettotapasi?

”Roskaelokuvien katsominen.”

Planningtorock Kuudes aisti -festivaalilla tänään lauantaina Kuudennessa linjassa kello 01.

Video ei ole enää saatavilla

Ripley Johnson ja Samae Yamada.

Yhdysvalloista saapuva psykedeliayhtye Moon Duo aloittaa Kuudes Aisti -festivaalit perjantaina kello 18. Saimme tilaisuuden kysyä muutamia kysymyksiä yhtyeen kosketinsoittajalta Sanae Yamadalta.

Minkä kuudennen aistin Moon Duo herättää kuulijoissaan?

”Uskoisin kuuntelijoiden pystyvän kertomaan tämän paremmin.”

Wooden Shjips tunnetaan intensiteetillä soitetuista livekeikoistaan. Millaisen shown Moon Duo tarjoaa?

”Ripley Johnson soittaa toki kummassakin, mutta eri soittajat löytävät toisenlaisen dynamiikan ja sitä kautta luovat omanlaisensa kokonaisuuden.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä tahtoisit sanoa ihmisille, jotka eivät vielä tiedä Moon Duoa?

”Hei!”

Mikä oli ensimmäinen popkappale josta muistat pitäneesi?

”Pidin The Beatlesin Twist and Shoutista todella paljon, kun olin pieni. Rakastin tanssia ja laulaa sen tahtiin, ja yritin huutaa kuin John Lennon.”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Yritän yleensä vältellä karaokea mutta jos päätyisin valokeilaan, niin varmaankin The Stoogesia. Se jättäisi tilaa laulaa hieman nuotin vierestä!”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä sukulaisesi ovat musiikistanne?

”Vanhempani kertoivat minulle vähän aikaa sitten soittavansa levyjämme illalliskutsuilla. Heidän ystävänsä luulevat heitä varmasti seonneiksi.”

Minkä edesmenneen yhtyeen haluaisit nähdä livenä?

”The Velvet Underground & Nicon.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

”Halu.”

Jos et olisi muusikko, mitä tekisit?

”Toimin ennen opettajana, joten olisin luultavasti vieläkin siinä ammatissa. Mutta en usko muusikon uran sulkevan pois muita vaihtoehtoja – olin aikoinaan päivätöissä ja tein samanaikaisesti musiikkia. Jos urani loppuisi, tekisin silti musiikkia.”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?

”Madonnan Lucky Starin. Se oli ensimmäinen asia, jonka näin MTV:llä. Olin kuusivuotias ja se teki valtavan vaikutuksen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on viimeisin levy, jonka olet ostanut?

“WITCHin We Intend to Cause Havocin. Se on sambialaisen yhtyeen tuotannon kokoava boksi. Se on aivan mahtava!”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä laulu saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

“Bob Dylanin Mr. Tambourine Man. Isäni lauloi sitä minulle, kun olin pieni.”

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki kiertuebussissasi suostuvat kuuntelemaan?

”Meitä on vain kaksi ja olemme suurimman osan aikaa samaa mieltä. Esimerkiksi Neil Young soi varsin paljon.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia? Onko sinulla suosikkeja?

”En tunne suomalaista musiikkia hirveän paljoa, mutta pidän K-X-P:stä ja Siinaista.”

Video ei ole enää saatavilla

Vinyyli, kasetti, CD vai mp3? Miksi?

”Vinyyli, ehdottomasti. Se kuulostaa parhaalta ja pidän siihen liittyvästä rituaalista – neulan laskemisesta ja b-puolen kääntämisestä. Mielestäni se, että levyn kanssa on fyysinen kontakti, on tärkeää ja se tekee alitajuisesti myös kuuntelusta nautittavampaa.”

Jos talosi syttyisi palamaan ja voisit pelastaa sieltä vain yhden levyn, mikä se olisi?

”Siinä tapauksessa olisi varmaankin parasta antaa kaiken palaa ja aloittaa jälleen alusta.”

Mikä levy auttaa parhaiten krapulaan?

”Yksikään levy ei ole koskaan täysin vienyt krapulaani pois, mutta Yusuf Lateefin Eastern Sounds auttaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Moon Duo esiintyy Kuudes Aisti -kyläjuhlien päälavalla tänään perjantaina 27.7 kello 18.

Video ei ole enää saatavilla

Festarit kiinnostaa, erikoiset artistit kiinnostaa, meininki kiinnostaa. Aikataulua selaillessa menee kuitenkin sormi suuhun sekavan runsaudenpaljouden edessä. Miten viikonlopusta saisi mahdollisimman paljon irti? Nuorgamin Voittajan oppaaseen on poimittu makeimmat rusinat Kuudennesta aistista päivä päivältä.

PERJANTAI

16:30 ETKOT: SILTASEN TERASSI / RED BULL –AUTO / NUORGAMIN TORI
Festarilla on kolme mainiota etkopistettä tunnelman nostattamiseen, ja todellinen festari-thriatlonisti tietysti testaa yhtä joka päivä. Perjantaina tarjolla Sounds Like Kotibileet (RBA), Dj Harvest (ST) ja dj Astro-Sofia plays nuoruus (NRGM).

17:15 SHOTGUN CLUB (FI)
Parasta tanssiin kutsuvaa jumitusta. Kuin Ian Curtis ja Badding suutelemassa discon parketilla pilkun jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

18:00 MOON DUO (US)
Kalifornian kitara-syntikka-duo seilaa psykoanalyyttisesta sivaltelusta rapsakkaan tykittelyyn. Kyllä, uskallan sanoa sen vielä uudestaan: rapsakkaan tykittelyyn. Tähän vielä jotain hirvistä ja kolmiolääkkeistä. Kitaristi on se Wooden Shjipsin partajarru.

Video ei ole enää saatavilla

18:45 BLACK LIZARD (FI)
Nuorgamin tämän viikon poiminta Kaikki huomisen bändit -sarjaan. Jatkaa siitä mihin Moon Duo jää, kääntäen kelkkaa jyrämpään suuntaan juuri sopivasti kuumassa ilta-auringossa kirvelevän niskan riuhtomiseen.

19:30 RÄTTÖ & LEHTISALO (FI)
2000-luvun viralliset mahlanjuoksuttajat sekoittavat krautrockia, outoja tarinoita ja lipevän eroottista ihanaa.

Video ei ole enää saatavilla

20:15 PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT (FI)
Kaiken tämän sfääreissä olemisen jälkeen kepillinen halonhakkuupunkkia tekee hyvää kelle tahansa. Kovasikajuttu!

Video ei ole enää saatavilla

21:00 KURT VILE & VIOLATORS (US)
Kaarella Bob Dylanista Moonfaceen Kurt Vile keikkuu melko lailla paraabelin harjalla. Monelle varmasti festarin odotetuimpia keikkoja.

Video ei ole enää saatavilla

22:00 VILLE PIRINEN (FI) + 23:23 (FI)
Illan viimeinen ulkoilmakeikka nähdään Nuorgamin torilla, hiljaa ja melko sähköttä. Hämärään toritunnelmaan keinuttamassa muun muassa Black Audiossa vaikuttava Ville ”Ornette Birks Makkonen” Pirinen ja Delay Trees -johdannaisen 23:23:n seesteiset segikset.

23:00 SHABAZZ PALACES (US)
Perjantain ensimmäinen hiphop-annos tulee USA:n Lahdesta, Chicagosta. Entisen Digable Planets -miehen Ishmael Butlerin johdolla kuivakkaa napsutusta ja sensuellia ilmaisua.

Video ei ole enää saatavilla

23:45 BURNING HELL (CAN)
Jööstä nimestään huolimatta Burning Hellin musiikki on akustista ja kaunista, joskin tarinat terävine ja nihilistisine huomioineen maailmasta ja sen sivuvaikutuksista saavat selkäpiissä käymään hyyn.

Video ei ole enää saatavilla

00:45 JORI HULKKONEN (FI)
Illan kääntyessä yöksi on aiheellista huudahtaa ”Let’s kreba!” ja suunnata vähäksi aikaa Salamestan teknotansseihin. Saa nähdä mitä kotimaisen elektronisen musiikin kiistaton suursmurffi on tällä kertaa keksinyt.

01:30 DAVID RODIGAN (UK)
Tähän väliin maistuu kuuma levylautasellinen rytmejä Jamaikalta, eikä kenenkään muun kuin itsensä Englannin kuningattaren prenikoiman pitkän linjan radio-dj-legendan ”RamJam” Rodiganin kioskilta.

Video ei ole enää saatavilla

03:00 SIPULIJASKA
Illan viimeiset ajatukset aivoon ruuvaa kotimaisen hiphopin flipahtanein mystikko. Mind is a motherf*cker, varaudu päästämään Jaska omaasi.

Video ei ole enää saatavilla

MUISTA MYÖS NÄMÄ:
Perjantaina jää väkisin monta mielenkiintoista tapausta näkemättä. Jos aiot poiketa oppaan ohjelmasta, pidä mielessä ainakin Siltasen kotimaiset lauluntekijätulokkaat Kari Tapiiri (21:30) ja Aino Venna (22:30), The Duplo!-johdannainen garagerocktulokas Gim Kordon (00:00) sekä brittiläinen dubsteppari Mala (01:00).

LAUANTAI

16:30 EDU KEHÄKETTUNEN & CO (FI)
Iltapäivänousut ja kevyesti funkkaava törkyhuumori, ei kai sen parempaa aloitusta festaripäivälle voi olla.

Video ei ole enää saatavilla

17:15 TOMBSTONED (FI)
Täsmädoping tehokkaaseen iltaan: perjantain vaikut räjähtävät korvista, mutta syke pysyy vielä kurissa.

Video ei ole enää saatavilla

18:00 KIM GORDON & IKUE MORI (US/JP)
Sonic Youth -laulajattaren ja no wave -pioneerin yhteiskeikka on festivaalin TAPAUS.

Video ei ole enää saatavilla

18:45 DEATH LASER (FI)
Jos päälavalta malttaa, voi käydä heiluttelemassa rystysiä tämän nousevan voodoopunkgaragebluestrion mytkyttelyn tahtiin.

Video ei ole enää saatavilla

19:30 K-X-P (FI)
Op:l Bastardsin, Larry and the Lefthandedin, Circlen, Aavikon ja ties miten monen muun riveistä tuttujen naamojen, kai sen voi sanoa, SUPERbändi!
http://vimeo.com/koja/k-x-p

20:15 HIDRIA SPACEFOLK (FI)
Jos tämä ei ole PSYKEDEELISTÄ ROCKIA, niin ei sitten mikään.

Video ei ole enää saatavilla

21:00 BLACK LIPS (US)
Garagepunkin ja surfin välimaastossa piehtaroiva tunnetaan päihdyttävistä keikoistaan. Oksentaako se toinen kitaristi tällä kertaa hattuunsa?

Video ei ole enää saatavilla

22:00 PEKKO KÄPPI & FAARAO PIRTTIKANGAS (FI)
Kukaan ei voi tietää mitä tapahtuu kun karjalaisen perinneinstrumentin soittaja kohtaa Cosmo Jones Beat Machinesta ja Can Can Caravanista tutun hullun savolaisen, mutta sen arvaa, että paikalla kannattaa olla.

Video ei ole enää saatavilla

23:00 ANAALIVAIHE (FI)
…eeeeeeiiiiiiiii……. tästä kannata sanoa mitään… kuunnella vaan… ja antaa… mennä.

Video ei ole enää saatavilla

00:00 THE SPLITS (FI)
Kotimaisen garageräyhän uusi ykköskärki.

01:00 PLANNINGTOROCK (DE)
Chicks on Speed -yhteyksiä ja kiertue LCD Soundsystemin kanssa. Janine Rostron se vain osaa.

Video ei ole enää saatavilla

01:30 RÄJÄYTTÄJÄT
Vaikkei ihan alkuun ehtisikään, Räjäyttäjien Hurriganesin perintöä vaaliva ja ”haista sinä vittu, minä soitan nyt kyrvällä kitaraa, mitäs siihen sanot” -asennetta huokuva ROKKIshow tarjoaa herkullisen kontrastin Planningtorockin tyylikkyydelle. Räjä ’n’ roll all night long!

Video ei ole enää saatavilla

02:45 EEVIL STÖÖ, KRIDLOKK & KOKSUKOO (FI)
Lauantaikin päätetään hidastelevaan hiphopiin. Suomen Memphis-soundin kuninkaat jumittavat uhkaavasti minkä ehtivät.

Video ei ole enää saatavilla

MUISTA MYÖS NÄMÄ:
22-Pistepirkon PK Keräsen sooloilu (23:30), Hannibal & Black Motor (00:30) sekä tanskan elektroihme Redshape (02:30). Sekä tietenkin Nuorgamin torin Skrillex-finaali!

SUNNUNTAI

16:30 ETKOT
Jos vielä sunnuntaina etkot houkuttavat, tarjolla on dj Arttu plays AOR (NRGM) tai J-Laini & Enrico (Takalava).

18:00 RUBIK (FI)
Artturi Tairan luotsaama hippiretkue on kypsynyt yhdeksi Suomen parhaista bändeistä, millä tahansa mittarilla.

Video ei ole enää saatavilla

19:30 VERONICA FALLS (UK)
Ihanaa indiekitarapoppia sanan rakkauden- ja sokerintäyteysimmässä merkityksessä.

Video ei ole enää saatavilla

21:00 CIRCLE (FI)
Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon pääyhtye on avantgardistisen krautrock-vaikutteisen erikoismusiikin mestari, eikä vain Porin piirikunnallisissa.

Video ei ole enää saatavilla

22:00 BLACK TWIG (FI)
Sonic Youth, Teenage Fanclub… Black Twigin yhteydessä muistetaan aina mainita vaikka ketä. Totta kuitenkin on, että bändi on nykyisen suomi-kitaraindiebuumin kirkkaimpia koruja.

Video ei ole enää saatavilla

23:30: ICEAGE (DE)
Nuoret kiukkuiset tanskalaiset + noiserock-punk-post-hardcore-riekunta = ENERGO!

Video ei ole enää saatavilla

01:00 TY SEGALL (US)
Jos Black Lips maistui, älä missaa tätä. Garagepunkin villi lapsi antaa sydämen laulaa.

Video ei ole enää saatavilla

02:30 THE AVENGERS (US)
Californian yli 1977–79 pyyhkäisseen punk-aallon harjalla ratsasti The Avengers. Nyt he ovat täällä. Festivaalin odoteuimpiin kuuluvan bändin esiintymisaika ei kaikkia välttämättä naurata, mutta sanotaanko, että jos tämä ei kelpaa selitykseksi nukahtelulle maanantaiaamun palaverissa, kannattanee vaihtaa työpaikkaa.

Video ei ole enää saatavilla

MUISTA MYÖS NÄMÄ:
Sunnuntain poiminnat heijastelevat vahvemmin allekirjoittaneen omaa musiikkimakua, sillä kolmantena päivänä ei enää jaksa yhtä lapsenomaisesti juosta diggailemassa ja rakastamassa kaikkea. Tästä syystä päivän laaja konemusiikkitarjonta jää kieltämättä jalkoihin. Tarjolla on kuitenkin vaikka mitä Shackletonin äänikuvista (UK, 00:30) Manboyn elektroversiohin omista biiseistään (22:00). Samaten on harmillista, että Red Bull Garagen ja Siltasen mielenkiintoinen kotimainen tarjonta sattuu pahasti päällekkäin Kutosen isojen ”ei voi missata” -nimien kanssa.

Etuvasemmalla oleva Marion Herbain on turvallisimmassa paikassa, kun Veronica Falls on putoamisen partaalla.

Sunnuntai-iltana Kuudennessa aistissa esiintyvän, kolkkoa indiepoppia soittavan ja mitä suositeltavimman Veronica Fallsin basisti Marion Herbain asettui jutustelupiinapenkkiimme. Osansa lontoolaiselta saivat kuningatar ja Pomo.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi? Mikä siinä vetosi?
”Muistan tykänneeni ja tanssineeni kolme- tai neljävuotiaana M:n Pop Muzikin tahtiin. Se oli julkaistu jo muutama vuosi aiemmin, mutta vanhemmillani oli single, ja he soittivat sitä kotona. Se oli todella välitön ja tarttuva biisi. Nykyään tosin ärsyynnyn siitä, haha.”

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassikkokappaletta et ole koskaan ymmärtänyt?
”Mitä tahansa Bruce Springsteenin kappaletta, jota voi väittää klassikoksi.”

Mikä on suosikkisäkeesi pop-musiikissa?
”Vaikka kokonaisuutena Scott Walkerin No Regrets on erinomainen, erityisesti iskee kohta:”

”The thoughts we used to share / I now keep alone”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä toivot dj:ltä, kun olet hyvin, hyvin humalassa?
”Khian My Neck, My Backia.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos saisit valita kenet tahansa, kenet haluaisit soittamaan bändisi levylle?
”Peter Buckin. Nyt kun R.E.M. lopetti, hänellä olisi aikaa.”

Kenen ääni saa sielussasi soimaan hyyn hyvällä ja kenen huonolla tavalla?
”The Zombiesin Colin Blunstone värisyttää todella kovaa hyvässä mielessä. Pidän Pulpista ja yhtyeen teksteistä, mutta joudun sanomaan, etten tykkää Jarvis Cockerin lauluäänestä. Sori.”

Minkä hajonneen bändin tai edesmenneen artistin olisit todella halunnut nähdä livenä?
”Slant 6:n. He ovat yksi kaikkien aikojen suosikeistani.”

Video ei ole enää saatavilla

Fanititko jotain muusikkoa teini-ikäisenä? Ketä ja miksi?
”Minulla oli outo vaihe, jossa olin samaan aikaan hulluna sekä Dinosaur Jr.:iin että Take Thatiin. Ehkä niillä molemmilla oli omat tehtävänsä.”

Mikä on ärsyttävin väärintulkinta, jonka olette kuulleet musiikistanne / teksteistänne / julkikuvastanne?
”Meitä sanottiin alkuvaiheessa twee-bändiksi, mutta luulen, että niin väittivät ihmiset, jotka eivät olleet kuunnelleet kunnolla musiikkiamme ennen kirjoittamista siitä. Onneksi nyt kyseinen leima näyttää kadonneen.”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?
”Soundgardenin Black Hole Sunin. Minulla oli tapana tuijottaa MTV:tä tuntikausia. Tämä video sekä järkytti että kiinnosti minua uskomattoman paljon.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet kielletyn nautnnon konseptista musiikissa?
”Minusta se on hassu. Jos pidät jostain biisistä, niin siinä on varmasti tehty jotain oikein sinun ja monen muun mielestä, jolloin on sillä oltava meriittejä. Minua ei hävetä yhtään se musiikki, mistä pidän. Tuntuu surulliselta, jos ihmiset kuuntelevat vain yhdenlaista musiikkia.”

Mitä artistia tai bändiä suosittelisit kiinnostavalle tuttavuudelle?
”R. Stevie Moorea, jos tuttavuutta kiinnostaisi vanhempi materiaali, ja Bleachedia, jos he olisivat uudemman perään.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin oikeasti olet?
”Ei. En valehtelisi tästä. Saatan olla sanonut, että tunnen bändin, jota en oikeasti tunne, mutta en ikinä valehtelisi omasta mielipiteestäni, jos minulla jostain artistista sellainen on.”

Mitä musiikkigenreä et ole koskaan ymmärtänyt?
”En pidä juuri mistään funky-tyyppisestä alagenrestä, kuten funky-jazzista tai funky-housesta. Chillout loungestakaan en innostu, mutta sitä sentään ymmärrän.”

Kuka on suosikkibeatlesi? Miksi?
”Ringo. Hän oli aina bändin coolein.”

Kuinka paljon tunnet suomalaista musiikkia? Onko sinulla suosikkeja?
”En juurikaan. Jos ollaan rehellisiä, niin tunnen tasan kaksi suomalaista artistia: Jimi Tenorin ja Lordin. Ja jos niistä on valittava suosikki, se on ehdottomasti Jimi Tenor.”

Kuka tai mikä on täysin yliarvostettua?
”Kuningattaren 60-vuotisen hallitsijakauden juhlinta.” (haastattelu tehtiin jo toukokuussa, toim. huom.)

Mikä on suosikkitapasi tuhlata aikaa?
”Netissä oleminen. Tosin en vieläkään tiedä, onko se ajantuhlausta.”

Millä musiikilla parannat todennäköisimmin krapulasi?
”John Cagen 4’33”:lla.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?
”Molemmat ovat liian rajuja väittämiä. Pidän kyllä joistain hänen biiseistään.”

Veronica Falls Kuudes Aisti -festivaalilla sunnuntaina 29.7.

Video ei ole enää saatavilla

Burning Hell saapuu Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kuva: Agnus Rowe MacPherson.

Kanadalaisen The Burning Hellin kokoonpano vaihtelee levystä, kiertueesta ja keikasta toiseen. Vakiona pysyy kuitenkin kuolemaa, lapsuutta ja leikkiä käsittelevä lyriikka sekä tietty arvaamattomuus. Kuudes Aisti -festareille saapuvan yhtyeen parrakas hipster-keulahahmo Mathias Kom arvostaa Nickelbackia, Lionel Richietä ja Pekka Strengiä.

Mikä oli ensimmäinen popkappale josta muistat pitäneesi?

”Ensimmäinen kappale, josta minulla on eläviä muistikuvia, on The Banglesin Walk Like An Egyptian. Muistan olleeni kahdeksanvuotias ja soittaneeni sitä jukeboksista ravintolassa, jossa olin vanhempieni kanssa. Minut vangitsi se, kuinka siistiltä kappale kuulosti, ja kuulostaa yhä. Se ei välttämättä kerro oikeastaan yhtään mistään, mutta tuo oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, että musiikki voi olla muutakin kuin piirrettyjen taustaääniä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Kanadalaisen Men Without Hatsin kappaletta Pop Goes The World. Se on minulle erityinen, koska a) se on hieno kappale, ja b) siihen liittyy nostalgiaa: kyseessä on ensimmäinen sinkku ensimmäiseltä omalla rahalla ostamaltani levyltä, ja ensimmäinen yhtye josta todella innostuin.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”Niitä on useampia, mutta koska olemme viime aikoina kuunnelleet kiertuepakussamme paljon Beatlesia, vastaan Yesterday. Puklaan suuhuni hitusen aina kun kuulen sen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Aivan liian vaikea kysymys. Oikeasti? Vain yksi? Ugh. Annas kun mietin muutaman kuukauden.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Wu-Tang Clanin levyä Enter The Wu-Tang Clan (36 Chambers). Ja kun dj sanoo, ettei hänellä ole sitä, varmaankin Vanilla Icea.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Yhden tai kaikkien jäsenten jamaikalaisesta The Jolly Boysista.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka monta jäsentä yhteen bändiin voi oikein tupata?

”Se riippuu täysin siitä, kuinka ystävällinen ja/tai typerä yhtyeen keulahahmo osaa olla.”

Kuinka monta keikkaa voi yhtye 24 tunnissa soittaa? Jos joku voittaa ennätyksenne (10 konserttia vuorokaudessa), aiotteko yrittää uudestaan?

”Voi luoja. Ei enää ennätysyrityksiä, kiitos!”

Kuinka monta instrumenttia hallitset?

”Soitan ukulelea, kitaraa ja bassoa. Opettelen lisäksi alttotorvea.”

Mikä on lempiaiheesi, kun kirjoitat musiikkia?

”Tasapeli: joko kuolema tai sen pelkääminen.”

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

”Onko tämä noloa? En tiedä, mutta totuus on: Creedence Clearwater Revival.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Kaikki niistä. Oikeasti. Tärkeintä on, että kaikki heistä tekevät musiikkia – jopa ne, jotka ovat surkeita. Jopa Nickelback. Jos vain saisimme jok’ikisen ihmisen maailmassa perustamaan bändin, vaikka sitten huonon bändin, olisi se mielestäni paljon parempi tapa käyttää aikaa kuin se tylsä ja itsetuhoinen paska, johon useimmat meistä tyytyvät.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”Ainut, mikä pysyy samana, kuten se on musiikkibisneksen historiassa aina pysynyt, on se, että ihmiset puhuvat sen epävarmuudesta ja muuttuvista tulevaisuudennäkymistä.”

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

”Aivan ehdottomasti sävellys. Hyvää fonttia on kiva katsella ja lukea, mutta tarina on se, joka lopulta ratkaisee kaiken.”


Mikä on paras kappale jonka olet kirjoittanut tai levyttänyt?

”Kirjoitin kaikki parhaat biisini ennen kuin kuvittelin tekeväni tätä oikeasti. Varmaankin I Love The Things That People Make.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

”Ei sellaisia ole! Mielestäni väärinymmärrykset ovat yleensä parempia kuin kappaleen varsinainen ajatus.”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?

”Ehdottomasti Thrillerin.”

Minkä levyn ostit viimeksi?

”Neil Youngin Transin, jonka ostin Ruotsissa, kaikista maailman paikoista.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”1. Pohjoisnapa, 2. Ikääntyminen, 3. Se, kuinka olen löytänyt uudelleen rakkauteni tieteisromaaneja kohtaan (enkä häpeä sitä).”

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki kiertuebussissasi suostuvat kuuntelemaan?

”Meillä ei ole kiertuebussia, vaan tila-auto, jossa kaikki nauttivat tällä hetkellä ainakin mahtavasta norjalaisesta bändistä nimeltään Yoyoyo Acapulco.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”Onko paavi katolinen?”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”Luojan tähden, en! Erektion ylläpitäminen omaa musiikkiaan kuunnellessa on luullakseni jotakin sellaista, mihin kykenevät vain pahimman laatuiset ihmisyksilöt. Tai Prince.”

Minkä musiikkityylin päälle et ole koskaan ymmärtänyt?

”Rakastan kaikkia genrejä, vaikka toisaalta en kai juuri ymmärrä mitään niistä.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”En kauhean hyvin, mutta viimeisten parin vuoden aikana olen innostunut oppimaan lisää. Ainut elektronisen musiikin rakkauteni on skweee, ja odotan löytäväni Helsingistä lisää Harmönian julkaisuja, sillä niitä on käytännössä mahdotonta löytää Kanadasta. Pidän myös Jaakko Eino Kalevin Modern Lifesta ja Pekka Strengin Kesämaasta. Ystävämme Ville soittaa mahtavassa bändissä, nimeltään Plutonium 74, ja heidän levyjään olemme kuunnelleet kiertueautossamme. Viimeksi Helsingissä käydessäni ostin myös loistavan levyn Teddy and the Tigers -nimiseltä suomalaiselta rockabilly-yhtyeeltä. Kyseessä on luultavasti ainut rockabilly-levy, josta tällä hetkellä pidän.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on noloin omistamasi levy?

”En häpeä levyhyllystäni mitään, kaikelle on syynsä. Jopa Lionel Richielle.”

Video ei ole enää saatavilla

Vinyyli, kasetti, cd vai mp3?

”Kaikki mainituista. Fetisoin vinyyliä ihan niinkuin kuka tahansa muukin parrakas hipsteri, ja se kuulostaa ja näyttää hyvältä. Kasetti on lapsuuteni formaatti, ja minulla on yhä tallessa kaikki mixtapet, joita minulle on vuosien varrella tehty. Cd:t ovat hauskoja, halpoja ja kertakäyttöisiä, musiikkibisneksen donitseja. Ja mp3:t kuulostavat paskalta mutta ovat todella käytännöllisiä. Tarvitsemme siis näitä kaikkia!”

Mitä odotat keikaltanne Kuudes Aisti -festivaaleilla?

”Se on kolme kuukautta kestäneen kiertueemme viimeinen ilta, joten toivon, että yleisö on valmis pitämään kanssamme hauskaa. Suosittelen ostamaan bändille kierroksen fisua!”

The Burning Hell Kuudes Aisti -festivaaleilla Helsingissä perjantaina 27.7. K18. Liput alkaen 39 euroa.

Video ei ole enää saatavilla

Jos tässä kuvassa ei ole sitä kuuluisaa rokkenrollia, voi kyseisen termin julistaa kuolleeksi. Ylärivissa vasemmalta oikealle: Julius Jääskeläinen, Tomi Leppänen, Pekka Jääskeläinen, Janne Westerlund ja Jussi Lehtisalo. Alla Mika Rättö.

Millä tavoin Circleä osaisi enää luonnehtia, sitä kun on koko bändin olemassaolon ajan tehty loputtomiin? ”Omalaatuinen”, ”toisinajatteleva”, ”hämmentävä”, ”maailman paras”? Samoja käsitteitä olen itsekin pyrkinyt nivomaan yhteen reilut nelisenkymmentä julkaisua kattavan Circle-kokoelmani kanssa.

Circle on eräänlainen kylähullu. Moni raitilla kävellyt tuntee hänet, mutta suurin osa seuraa häntä kohteliaalta etäisyydeltä – silti ehkä hieman kunnioittaen, ainakin hänen häikäilemätöntä tapaansa toimia toisin kuin yhteisö vaatii. Kylähullu puuhailee ja julistaa maallikkosaarnaajan tavoin maanisesti koko ajan. Tuotteilaisuus on hengästyttävää: vuonna 1991 perustetun bändin katalogi kattaa ainakin päälle viitisenkymmentä julkaisua.

Tietenkään kaikkia ei kiinnosta. Vaan sitten on meitä, joihin Circle iskee kuin loinen, jättäen sieluun hikisiltä niittirannekkeilta löyhkäävän jäljen. En tiedä milloin se lähtee pois. Minulla se on ollut jo kuuden vuoden ajan.

Circle on keskittynyt aina valtavirran ulkopuolella hoippuvien harhailijoiden pyydystämiseen, ja kenties siksi se on onnistunut aina olemaan valtavirran aikalaisiaan huomattavasti ajankohtaisempi ja relevantimpi. Aina on jokin bändi tai skene ilmoittanut vannovansa porilaisten nimeen.

Valtavirta ja matkaoppaat jakavat ainakin yhden saman heikkouden: ne ovat lyhytnäköisiä ja valheellisia. Ne keskittyvät vain kohteensa niihin puoliin, jotka ne mieltävät kaikkein edustavimmiksi. Tietenkään kaikkea totuutta ei voi kääriä yksiin kansiin, mutta miksi siltikään keskittyä vain pintapuolisten ominaisuuksien hehkuttamiseen?

Circle esiintyy Kuudes aisti -festivaalin Päälavalla sunnuntaina 29.7. klo 21. Siksi onkin mitä ajankohtaisinta juuri nyt ottaa kaveria harteilta, ja toisella kädellä juhlallisesti viittoa yli maiseman, jolla komeilee Circlen parikymppinen levytysura. Vaan toimikoot seuraava – narsistisen subjektiivisesti koottu – opas myös tulevia Circlestä innostuvia polvia ohjeistaen!

I: 1990-luku

Circlen tuotanto on eräänlainen populaarikulttuurin ja jopa ihmisen historian pienoismalli siinä mielessä, että mitä pidemmälle se on ehtinyt, sitä tiheämmäksi ja kirjavammaksi se on muuttunut ja sitä laajemmalle se on levittäytynyt. Siksi on perusteltua rajata 90-luku omaksi alueekseen, koska se on tyylillisesti ainakin piirun verran yhtenäisempi kuin sitä seurannut vuosikymmen.

Aina ja jatkuvasti Circleen rinnastettu kraut-määre ampuu sikäli ohi maalin, ettei se juurikaan ole bändin alkupään tuotantoon vaikuttanut. 90-luvun alussa olivat Jussi Lehtisalon suurimmat vaikutteet brittiläiset Spacemen 3 ja Loop, jotka tosin kenkiintuijottelevassa jurnutuksessaan olivat oppinsa Canilta ja Faustilta imeneet. Varhais-Circlen sinkkuja ja EP:itä halutakseen joutuu tietenkin maksamaan itsensä kipeäksi, ja yhtä harvinainen on myös nuo julkaisut yksiin kansiin sulkeva Kollekt-kokoelma-CD.

Video ei ole enää saatavilla

Yksi syy ysäri-Circlen hallitummalle tuotteilaisuudelle oli sen suurempi pieteetti tekemistensä suhteen. Kieltämättä Meronian, Zopalkin ja Porin kaltaiset levyt soundaavat edelleen monikerroksisemmilta ja viimeistellymmiltä kuin monet myöhemmät tuotokset. Niillä on läsnä täysin omanlaisensa energia ja mystiikka, joka syntyy uhkaavan monotonisista riffeistä, jäisistä syntikkataustoista ja Lehtisalon itsensä utuisesta baritoniäänestä. Meronia on häkellyttävän vahva debyyttialbumi hyökyaaltojen lailla lyövine kitaravalleineen, mutta etenkin Zopalkilla tuntuu tämä uv-valossa kylpevä mystinen tunnelma suorastaan puistattavan vahvana.

Omanlaistaan viimeisteltyä henkeä luo myös erilainen visuaalisuus, joka ilmenee eritoten Mika Taanilan komeiden musiikkivideoiden kautta. Niissä vain häivähdyksenomaisesti esiintyvä bändi uppoaa Taanilan mielikuvituksellisen abstrakteihin kollaaseihin, joiden materiaali on kerätty ties mistä. Niiden neuroottisesti pykivä kuvien tulva onnistuu olemaan muutakin kuin vain musiikin taustavisuaalia, ja toisinpäin. Siksi Taanila on abstraktien videokollaasien mestari, joiden kerrontaa Circlen painostava junnaus vain elävöittää.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

II: Valtaisa hahmo

2000-luvulle tultaessa Circle julkaisi kaksi tuotantonsa ehdottomiin kulmakiviin kuuluvaa kokonaisuutta, albumit Prospekt ja Taantumus. Jälkimmäiseltä löytyvä kappale Valtaisa hahmo kuvastaa bändin tuonaikaista toimintaa osuvasti, sillä maksimalismi oli todellakin saatettu huippuunsa: kappaleet kasvoivat välillä jostakin hyvin pienestä äärimmäisen tiheäksi ja mahtailevaksi äänikudelmaksi, jota rakennettiin noin kymmenen jäsenen voimin. Tähän poppooseen kuului muun muassa näyttelijälegenda Markku Peltola, sekä vakijäseniksi jääneet laulaja-kiipparisti Mika Rättö ja rumpali Tomi Leppänen, joiden preesenssi tulisi vaikuttamaan bändin tulevaan ilmaisuun mitä suurimmin.

Siksi molemmat levyt eivät sisällä pelkästään erinomaisia biisejä, vaan niistä huokuu myös vankka luottamus yhdessä tekemisen voimaan: siihen, miten näin suuren joukon uhraukset tämän hahmon alttarille tuottavat suurenmoisia underground-klassikoita.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

III: Rituaalifolkia mielen aarniometsistä ja unohtuneilta rämeiltä

Vuoden 2002 Alotus-levyyn mennessä kaikki oli tapahtunut suhteellisen johdonmukaisesti, mutta sitten ideoiden hallinta karkasi käsistä. Tulevina vuosina Lehtisalosta, Rätöstä, Leppäsestä ja Janne Westerlundista koostuva ydinnelikko alkoi tehtailla levyjä, jotka eivät olleet keskenään enää ollenkaan johdonmukaisia ja saattoivat jo itsensä sisälläkin poukkoilla vastakohdasta toiseen.

Circle kokeili montaa tyylilajia yhtä aikaa, ja palasi niihin jos oli tarvis. Vuoden 2002 Sunrisen hennon psykedeeliset folk-palat tuovat mieleen saman ajan Kuusumun Profeetan, mutta vuoden 2003 Guillotinella epävireisten akustisten kitaroiden rikkonainen rämpyttely kuulostaa täydellisen nyrjähtäneeltä hillbillyilyltä. Sen yllä pauhaavat vielä tunnistamattomaksi mongerrukseksi editoidut nauhaloopit. Laajempaa ja kauniimpaa kaarta maalaavat sentään Metsän henget ja Alta rautatammien.

Guillotine oli vain hämmentävä, vuoden 2004 Forest puolestaan karmiva. Kuin yksinäinen haahuilu öisessä metsässä, jossa umpimähkään kantoja ja oksia väistellen haluaa vain kompuroida eteenpäin ja päästä pois. Janne Westerlundin kähinä tulee välillä kuumottavan lähelle ja kolkot perkussiot tuntuvat kolisevan loputtomiin tässä primitiivisessä rituaalissa.

Kuuntele Spotifystä raikkaasta riettaaseen kulkeva Metsän henget, joka saattaa olla yhä paras yksittäinen Circle-kappale, sekä Luikertelevat lahoavat, jossa on kenties maailman raastavin akustinen kitarariffi.

IV: Kun motorinen pulssi vajoaa vellomiseksi

Todennäköisesti jokainen Circlen tunteva ihminen osaa ainakin määritellä bändin musiikin ”junnaukseksi”. Motoriseksi takomiseksi, jota livenä siivittää vielä Mika Rätön ponteva paikallaanjuokseminen. Yhden asian jankuttaminen on ehdottomasti Circleä omimmillaan, mutta samalla se on aina silloin tällöin pyrkinyt purkamaan tuon motoriikan osiin ja tutkimaan jokaista elementtiä omana itsenään.

Pitkin 2000-lukua on bändi tiputellut tällaisia improvisaatioon perustuvia trippejä etupäässä pienissä vinyylierissä, minkä takia fyysisten kappaleiden löytäminen on varsin hankalaa. Mikäli improilut eivät olisi jo itsessään tarpeeksi utuisia, on taltioinneilla ammuttu vielä Rätön ja Lehtisalon munkkimainen messuaminen päin runsailla kaikuefekteillä mukiloitua ääniavaruutta, kuten albumeilla Empire ja Mountain. Lopputulos on hypnoottista kuultavaa.

Kaikkein rohkein ja seesteisin veto on kuitenkin ollut vuoden 2006 Miljard, joka on katalogissa edelleen ehkä epäcirclemäisin. Kaksi tuntia kestävä pianoambient on äärimmäisen haurasta, hienovaraista ja kaunista. Vaikka joku Brian Eno Music for Airportsilla saman onkin jo käytännössä tehnyt, ilmenee Miljardilla jotakin inhimillisempää. Se on kuin lämpimän mökin ikkunasta nähty talvimaisema, jossa jokainen pianon helähdys kuulostaa hankeen putoavalta lumihiutaleelta.

Kuuntele Spotifystä Empire tai Miljardin avausraita Parmalee, joka käsittää kaiken oleellisen.

V: NWOFHM

Junnauksen lisäksi kaikki tietävät Circlen nimihirviöstä New Wave of Finnish Heavy Metal. Häkellyttävän pöyhkeä heviposeeraaminen on ollut monille varmasti keskeisin syy ottaa etäisyyttä kylähulluun ja tuumia, josko hän on kadottanut viimeisenkin tolkkunsa. Niitit ovat sitkeästi roikkuneet bändin univormuissa jo kymmenkunta vuotta, vaikka musiikki ei välillä olisi heviä tai hardrockia nähnytkään.

Visuaalisuus on aina ollut Circlelle tärkeää, eikä spandexeihin ja fetisistisiin niittiasuihin pukeutuminen eroa ilmiönä juurikaan siitä, kun bändi 90-luvulla sonnustautui pimeässä hohtaviin maaleihin.

Kaikki alkoi vuoden 2002 Sunriselta, jonka täysin pitelemätön avausraita Nopeuskuningas potkii kuin tuhatpäinen ratsuväki. Kolmisen vuotta myöhemmin NWOFHM teki toisen täsmäiskunsa Tulikoiran myötä. Ilmiö on toki laajentunut Circlen ulkopuolelle sivuprojekteihin, mutta Circle itse on pyrkinyt vääntämään koko hevimusiikin käsitettä vinoon, sotkemalla päällekäin black metal-sahausta ja synapop-melodioita (Katapult, 2007) tai viemällä sitä myös progressiiviseen ja aikuisrockimpaan suuntaan, kuten ”läpimurtolevyllä” Rautatie (2010) ja kuluvan vuoden toistaiseksi ainoalla studiolevyllä Manner. Riemastuttava NWOFHM-karkelo on myös Lehtisalon sankarin, Jesters of Destiny-mies Bruce Duffin kanssa tehty Hollywood (2008).

Mitä tulee vastustamattoman tarttuviin hittibiiseihin, on NWOFHM-Circlellä niiden suhteen jumalainen vainu:

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Loppuun vielä toinen maailmojasyleilevä rokkieepos Manner-albumilta, suoraan Sardinian Dunajam-festarin aivan älyttömän hienoista maisemista.

Video ei ole enää saatavilla

Circle Kuudennen aistin Päälavalla sunnuntaina 29.7. kello 21.

D.N.A. Ikue Mori vasemmalla.

Helsingissä 27.–29.7. järjestettävillä Kuudes aisti -festivaaleilla esiintyvän Kim Gordon & Ikue Mori -duon tunnetumpi puolisko Gordon muistetaan toki palvotusta vaihtoehtorockyhtye Sonic Youthista. Ikue Morilla on kuitenkin osansa yhtä vaikutusvaltaisessa musiikillisessa ilmiössä, jonka voidaan sanoa jopa antaneen alkukipinän Sonic Youthille. Mori nimittäin aloitti uransa 1970-luvun lopulla D.N.A.-yhtyeessä, joka oli olennainen osa niin kutsuttua no wave -skeneä, jonka avantgarde-taiteen ja punkin ristisiitoksen inspiroimana Sonic Youth aloitti uransa 1980-luvun alkuvuosina.

Gordonin ja Morin duon Suomen-esiintymisen kunniaksi Nuorgam muistelee no wavea ja juhlii/kauhistelee sen tärkeintä testamenttia, kokeellisen rockin tinkimätöntä merkkipaalua, No New York -albumia.

– Is your music new wave?
– More like no wave.

Ote Lydia Lunchin haastattelusta vuodelta 1978.

Toisin kuin monen musiikkigenren, no waven syntymähetken voi ilmoittaa melkein päivän tarkkuudella. Kaikki alkoi New Yorkin Artist Spacessa järjestetyllä festivaalilla toukokuun ensimmäisellä viikolla vuonna 1978. Pienessä Tribecan naapurustossa sijaitsevassa galleriassa esiintyi viiden päivän aikana kymmenen yhtyettä. Julisteissa luki vain ”bändejä” ja mikäs siinä – ei näistä yhtyeistä ollut kukaan aikaisemmin kuullutkaan. D.N.A., Mars, James Chance and The Contortions, Teenage Jesus and the Jerks, Theoretical Girls, The Gyneocologists…

Yhdestä asiasta saattoi olla varma: nämä eivät olleet mitään popyhtyeitä – ellei kyse sitten ollut jostain helvetillisestä rinnakkaistodellisuudesta.

No Wave New York -albumin tuottanut Brian Eno (vasemmalla) tekee tuttavuutta no wave- skeneen.

Festivaalin yleisön joukossa oli Brian Eno, joka oli New Yorkissa masteroimassa Talking Headsin More Songs About Buildings and Food -albumia. Eno kiinnostui lavalta tulvivasta armottomasta ja tinkimättömästä musiikista ja päätti, että se pitäisi tallentaa jälkipolville. Hän vei studioon neljä festivaalilla soittanutta yhtyettä: James Chance and The Contortionsin, D.N.A.:n, Teenage Jesus and the Jerksin ja Marsin, joista kukin nauhoitti samana vuonna julkaistulle No New York -albumille neljä kappaletta. Eno, joka oli tunnettu persoonallisesta tuotantotyylistään, ei juuri muokannut yhtyeiden soundeja, vaan pyrki vangitsemaan ne melkein folkloristisella otteella.

”I hate art. It makes me sick… SoHo… should be blown off the fucking map, along with all its artsy assholes.”

– James Chance

No wave oli lyhytaikainen musiikillinen liike, joka saattoi syntyä vain yhdessä ajassa ja paikassa – 1970-luvun lopulla New Yorkin Lower East Sidessä. Uusi nuorten taiteilijoiden sukupolvi oli muuttanut New Yorkiin sen rikkaan taidemaailman houkuttelemana. Nämä uudet kasvot, kuten Lydia Lunch, Arto Lindsay, Pat Place, Robin Crutchfield ja Mark Cunningham olivat ensisijaisesti kuvataiteilijoita, elokuvantekijöitä, performanssitaiteilijoita tai runoilijoita, mutta New Yorkin vitaalisti sykkivä uusi rock alkoi vetää heitä puoleensa kuin liekki yöperhosia.

Elitististen gallerioiden ja performanssitilojen täyttämän SoHon gentrifikoitunut ilmapiiri ei houkutellut näitä nuoria kapinallisia, joten he suuntasivat ränsistyneeseen Lower East Sideen. Nistien, pummien, kulkurien ja köyhien asuttama naapurusto muistutti lähinnä sotatoimialuetta ja oli melkein yhtä vaarallinen, kuten Mars-yhtyeen Conny Burg muistelee Simon Reynoldsin kirjassa Rip It Up and Start Again: ”Siellä oli todella vaarallista. Näin, kuinka ihmisiä ammuttiin lähes joka päivä. Ruumiit jätettiin vain puistoon lojumaan.”

Lower East Siden vuokrat olivat (ymmärrettävästi) uskomattoman alhaisia, eikä siellä asuvien nuorten taiteilijoiden täytynyt tehdä päivätöitä elättääkseen itsensä. He saattoivat keskittyä taiteeseensa ja hedonistiseen elämään, joka haki vertaistaan Weimarin tasavallan aikaisesta Berliinistä. Aids oli vielä pelkkä musta pilvi kaukana horisontissa, ja taiteilijat ryyppäsivät, naivat ja käyttivät huumeita (erityisesti heroiinia) vailla huolta huomisesta.

”I like my own note. What’s wrong with the note I have?”

– Lydia Lunch

Teenage Jesus and the Jerks sekä laulajansa Lydia Lunch (vasemmalla).

Koska no wave -yhtyeiden jäsenistä harvalla oli musiikillista kokemusta (poikkeuksena oli The Contortionsin johtohahmo James Chance, joka oli opiskellut Wisconsin Conservatory of Musicissa), heidän musiikkinsa tulvi odottamattomia yhdistelmiä ja löysi aivan uusia luovia väyliä. Vaikka punk oli aktivoinut kokonaisen sukupolven heräämään omatoimiseen rockin tekemiseen, oli se kuitenkin tarkemmin katseltuna hyvinkin perinnetietoista musiikkia – paluu oikeaan, ”vanhaan kunnon rockiin” progen ja stadionrockin pöhöttyneisyyden jälkeen.

No wave oli perinteistä vain siinä mielessä, että sen tekijät käyttivät enimmäkseen klassisia rocksoittimia – kitaraa, urkuja, rumpuja ja bassoa. Nämä (epä-)muusikot suhtautuivat instrumentteihinsa kuin uusiin, vieraisiin esineisiin ja näkivät niissä loputtomia tapoja tuottaa aikaisemmin kuulemattomia ääniä. Rytmillisesti no wave -yhtyeet vaihtelivat The Contortionsin funkista Marsin ja D.N.A.:n freejazz-vaikutteisiin abstraktioihin. Melodiat ja harmoniat marssitettiin ensimmäisinä giljotiiniin.

Kun rockin perinteet heitettiin romukoppaan, unohtuivat myös monet rockin ennakkoluulot ja rajoitteet. Esimerkiksi naiset näyttelivät no wave -yhtyeissä rooleja, joihin pääseminen oli perinteisissä rockbändeissä vielä 1970-luvun lopulla harvinaista. Kolmella neljästä No New York -kokoelman yhtyeestä oli naiskitaristi ja sekä Marsissa että D.N.A.:ssa oli naisrumpali.

”It’s a nihilistic burnt-out last blast of mangled energy that scours the spirit. Its cleansing power that is unreal – spend a few hours with this record and then everything sounds different.”

Richard C. Wallsin No New York -arviosta huhtikuun 1979 Creem-lehdessä.

No wave oli kuin äkillinen ja väkivaltainen kouristus, joka oli ohi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin – Mars hajosi jo samana vuonna, kun No New York julkaistiin, The Contortions ja Teenage Jesus and the Jerks vuonna 1979 ja pisimpään kasassa pysynyt D.N.A. vuonna 1982. Niinpä Brian Enon tuottama No New York jäi yhdeksi harvoista jälkipolville säilyneistä tyylin pyhäinjäännöksistä.

No wave saattoi viihtyä parhaiten nuhjuisten rockklubien lavoilla, joilla sen yhdistelmä tinkimätöntä musiikkia ja performanssitaiteesta vaikutteita ottanutta yleisön shokeeraamista, herättelyä ja härnäämistä pääsi todella oikeuksiinsa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei se tarjoaisi voimakasta kokemusta myös levyltä kuultuna.

Vuodet eivät ole tylsistyttäneet No New Yorkin terää, vaikka se ei nykypäivänä enää kuulostakaan yhtä hämmentävältä ja ainutlaatuiselta kuin sen on epäilemättä täytynyt kuulostaa vuonna 1978. Tuolloin sen ainoat kuviteltavissa olevat esikuvat olivat The Velvet Undergroundin vähiten perinteistä popmusiikkia muistuttavat hetket, Lou Reedin pelkästä kitara-feedbackista koostuva Metal Machine Music, Sun Ran ja Albert Aylerin free jazz, Yoko Onon Plastic Ono Bandin ulvova heittäytyminen, Canin ja Faustin hypnoottinen krautrock, The Stoogesin väkivaltainen kaaos ja Captain Beefheartin Trout Mask Replican kulmikkaat abstraktiot. Lähes jokainen no wave -artisti mainitsi esikuvakseen usein joukkotappeluiksi yltyvistä keikoistaan ja primitiivisillä rumpukoneilla ja syntetisaattoreilla luodusta edelläkäyvästä musiikistaan tunnetun newyorkilaisen Suiciden.

“I’m supposed to be fucking positive? Fuck you! You want positive, go elsewhere. Go find a different lie.”

– Lydia Lunch

Levyn aloittaa neljä kappaletta James Chance and the Contortionsin maanista jazzfunkpunkia. The Contortionsin nimi on osuva – sen musiikki kouristelee ja vääntäytyy mahdottomiin muotoihin. Chance karjuu kuin touretten oireyhtymästä kärsivä raivohullu yhtyeensä rystyset valkoisena puristavan ja hullusti hihittävän musiikin päälle.

Chancen saksofoni lyö tuskallisia kipinöitä jonnekin silmien taakse ja kitaristi Pat Placen avantgardistinen slidekitaratyöskentely raastaa kuin juustohöylä selkärankaa. The Contortions tasapainoilee kuin piikkilangan päällä jossain sairaskohtauksen ja tanssihuuman välimaastossa Chancen suurimpien esikuvien Iggy Popin, James Brownin ja Albert Aylerin hymyillessä taustalla hyväksyvästi. Ja tämä oli albumin lähimmäksi poppia pääsevä yhtye.

Video ei ole enää saatavilla

Seuraavana on vuorossa Teenage Jesus and The Jerks, jonka johtohahmo, laulaja ja kitaristi Lydia Lunch, kuvaa tuolloista persoonaansa Rip It Up and Start Again -kirjassa adjektiivein karkea, raaka, katkera ja pelottava. Samoin sanoin voisi kuvata myös The Jerksin ilottoman sotilaallisesti marssivaa musiikkia, jonka päälle Lunch ulvoo ja valittaa kuin kadotettu sielu.

Lunchin mielestä punk oli vain nopeutettua Chuck Berryä, ja hänen omasta musiikistaan onkin amputoitu groove, elämänilo, huumori ja tarttuvat melodiat kuin ne olisivat myrkyllisiä kasvainpesäkkeitä. Jäljelle jää armoton, tuhkanharmaa ja lohduton maisema täynnä neliskulmaisia betonirakennuksia, pelkoa, väkivaltaa, ahdistusta ja hulluutta.

Video ei ole enää saatavilla

China Burgin ja Sumner Cranen johtama Mars aloittaa oman osuutensa hyönteisten ininää muistuttavia kitaroita, pahaenteistä bassoa, levottomana pitkin seiniä kipittäviä rumpuja ja kuin mielisairaalan sellistä kaikuvaa ulvontaa yhdistelevällä Helen Forsdale -kappaleella. Hairwaves puolestaan kuulostaa siltä kuin lopullisesti järjen valon hukannut nainen hyräilisi soittimiaan virittelevän ja niitä tuon tuostakin lattialle pudottelevan yhtyeen päälle. Tunnelilla Crane kuulostaa siltä kuin hän puhuisi kielillä.

Mars saattaa olla kvartetin armottomin kokemus – sen musiikissa ei ole häivähdystäkään svengistä, melodiasta tai harmoniasta. Pidemmän päälle se saattaa saada kuuntelijan epäilemään omaa tai tämän musiikin tekijöiden selväjärkisyyttä.

Video ei ole enää saatavilla

Albumin päättää D.N.A.:n jyrkkä svengi, jossa Arto Lindsayn kitara hylkää kokonaan perinteiset soittotekniikat ja päätyy sylkemään paksuja ja vaarallisen teräviä sirpaleita korviavihlovaa meteliä. Ikue Mori hakkaa rumpujaan kuin rytmi olisi vieras kieli, jonka hän on opetellut William Burroughsin cut-up-tekniikkaa hyödyntävien kirjojen avulla, ja urkuri Robin Crutchfieldin koskettimet surisevat kuin niiden sähköjohdot olisivat katkeamispisteessä. Lindsayn laulu kuulostaa siltä kuin Talking Headsin David Byrne olisi siirtynyt neurooseista eteenpäin totaaliseen psykoosiin. Kokonaisuutena D.N.A. tuo mieleen jonkin valtavan hajoavan ja ruosteisen kuolemankoneen, joka karkaa mestareiltaan viimeiselle apokalyptiselle kamikaze-tehtävälleen.

Video ei ole enää saatavilla

”A friend, 3/4 into the first side, complained that the music was painful – she wasn’t referring to any abstract reaction, she was grimacing.”

Richard C. Wallsin No New York -arviosta huhtikuun 1979 Creem-lehdessä.

No New York on raaka ja kuuntelijaa säästelemätön, mutta myös voimakas kokemus. No waven tinkimättömässä uuden etsimisessä ja vanhan kursailemattomassa hylkäämisessä on jotain hyvin sankarillista. Nämä muusikot etsivät ja löysivät omia henkilökohtaisia tapojaan soittaa rock’n’rollia ja ilmaista itseään sen avulla. No New York ei ole levy, joka laitetaan soimaan rentoutumista tai edes nauttimista varten. Sen sijaan se tarjoaa haastavan ja seikkailullisuudessaan elähdyttävän kokemuksen, joka sähköistää kuuntelijansa kerta toisensa jälkeen.

Vaikka no wave oli kovin lyhytaikainen, paikallinen ja epäkaupallinen ilmiö, se on osoittautunut erittäin vaikutusvaltaiseksi. Kuudes aisti -festivaalilla esiintyvän Ikue Morin lisäksi sellaiset no wave -skenen avainhahmot, kuten Lydia Lunch, Theoretical Girlsin Glenn Branca, Rhys Chatham ja Arto Lindsay ovat tehneet näyttävän uran musiikin parissa.

No wave on myös ollut esimerkki lukemattomille meluisille rockyhtyeille ja artisteille 1980-luvun noiserockista (Sonic Youth, Swans, Big Black, The Butthole Surfers) saman ajan ”mutanttidiskoon” ja punkfunkiin (Lizzy Mercier Descloux, Was (Not Was), Liquid Liquid, Bush Tetras) sekä nykypäivän kokeellisiin yhtyeisiin (Liars, Erase Errata, Ex Models, Blonde Redhead, joista viimeisin otti nimensä D.N.A.:n kappaleesta).

Kaikki alkoi yhdestä New Yorkin kaupunginosasta ja pienestä galleriasta. Tuolloin syntyneen hirviön lonkerot ovat kuitenkin ulottuneet vaikuttavan pitkälle. No wave saattoi sanoa jyrkän ”EI!”:n kaikelle, mutta lukemattomat sitä seuranneet muusikot ovat vastanneet siihen epäröimättä ”KYLLÄ!”.

Lähteet:

Simon Reynolds: Rip It Up and Start Again: Post-punk 1978-1984

Marc Masters: No!: The Origins of No Wave (http://pitchfork.com/features/articles/6764-no-the-origins-of-no-wave/)

Richard C. Wall: No New York -arvio, Creem, huhtikuu 1979. (http://music.hyperreal.org/artists/brian_eno/interviews/creem79b.html)