Näihin yhtyeisiin ja artisteihin Nuorgam panee toivonsa. Nouse, Suomen nuoriso!
The Guardiania ja Pitchforkia myöten löyhytetty helsinkiläisyhtye on ”musiikkia, jonka tahdissa”.
Kaikki bändit Nuorgamin Kaikki huomisen bändit -sarjasta, jotka Spotify pystyy handlaamaan!
Herkän ja rennon boogie-svengin mestarit eivät piittaa sateesta.
The Hearing ei ole yhden naisen Pintandwefall ja hyvä niin.
Freestyle-taidoillaan rapin SM-kisat viime vuonna voittanut Gettomasa tekee nyt debyyttilevyään.
Mushmouthed Talk ja paluu rokkimusiikin perusasioihin ja mitä näitä nyt on.
Risto Juhani pysyi debyyttinsä jälkeen kuusi vuotta piilossa. Nyt hän teki yhden vuoden parhaista lauluntekijälevyistä.
Nuorgam esittelee huomisenbändin, jonka historia on syvällä eilisenbändeissä, ja tarjoaa ennakkokuuntelun tulevasta albumista.
Hopeajärvessä on aivan liikaa koukkuja ja tarttumapintaa, jotta bändin voisi antaa hukkua undergroundiin.
Kuudes silmä pitää 6. päivästä, kuudennesta käskystä ja kuudennesta raskausviikosta.
Panssarijunaa potuttavat neohipsterismisyytökset.
Oudolta, päättömältä ja vittumaiselta kuulostava Atom Mouth Gimlies ei keksi nimelleen mitään järkevää syytä.
Espoo-rapin uusi toivo Kostaja myöntää omistavansa Cheekin levyn, mutta kieltäytyy näyttämästä sitä kenellekään. Straight Outta Olari!
Utu on yhtye, jota kuvaillessa samaan lauseeseen päätyvät haitari ja Sonic Youth -kitarat.
On lohduttavaa nähdä, että tässä mumfordandsonsien syövyttämässä maailmassa joku onnistuu tekemään hissuttelematonta rämistelykantria, jonka luomusävyt ovat aitoa multaa ja ruostetta.
The Vultones on suomalaisen retrorockin Usual Suspects.
Kun Sur-rurista otetaan pois kirjaimet ja yhtä vaille kaikki jäsenet, tässä on lopputulos.
CC33:n elokuvallisessa instrumentaalimusiikissa kuuluu kaikuja niin postrockista kuin chillwavestakin. Sen vuoksi yhtyeen valmiilta, mutta julkaisemattomalta debyyttialbumilta voi odottaa mitä tahansa.
Tiiu Helinän musiikki sijoittuu henkisessä levyhyllyssä kansanlaulujen arkistolevytysten ja glitch-electronican väliin.
Loppuvuosi 2012. Joku hikinen luola. Tupaten täynnä. Tunnelma vanhatestamentillisen hurmoksellinen. ”Modarit” lavalla. Kaikki tahtoo kasetit ja vinyylit. Kehutaan kilpaa, innostutaan yhdessä. Onhan tää nyt ihan parasta.
Sin Cos Tan kirvoittanee runollisia adjektiivipurskahduksia musiikin ajattomuudesta ja ylevää kaunopuhetta synteettisen ja tunteikkuuden taitavasta yhdistelemisestä.
Tänään torstaina Lost in Music -festivaalilla esiintyvän Aino Vennan ääni kuulostaa parhaimmillaan pullolliselta V.S.O.P.-konjakkia.
Vaikka Absnt ei paljasta henkilöllisyyttään, käyttää nukkaista pipoa ja tekee alakuloista konemusiikkia, hänen yhteydessään ei mainita Burialin nimeä.
Neufvoinista tuli Neøv. Samalla Rubik-assosiaatiot katosivat musiikista, mutta lahjakkuus ei minnekään.
Sans Parade on jättimäisellä soundilla operoiva bändi, jonka sisäiset ristiriidat kiteytyvät kysymykseen: ”Bon Iver – neroutta vai pölvästiyttä?”
∞ pyrkii kohti SE-yhtyeen ja Cult of Lunan yhdistävää ideaa ja onnistuu tavoitteessaan vakuuttavasti.
1960-luvun psykedeelinen garagerock, 1970-luvun Stooges-protopunkjytä ja 1980-1990-lukujen vetelehtivän suriseva kitaraindie paiskaavat herkullisesti kättä mystisen bänditulokkaan musiikissa.
”Nykyajan ’ironia’-keskustelu on pilannut kokonaisen sukupolven toimittajia, kriitikoita ja musiikinharrastajia”, väittää Seremonian Ilkka Vekka, joka ei häpeä mitään omistamaansa levyä.
Helsinkiläinen kitarapop-yhtye Milesmore väänsi debyyttiään vuosikaudet. Prosessi sai defleppardmaisia piirteitä, mikä ei onneksi näy lopputuloksessa.
Rubikin Artturi Taira ja Sampsa Väätäinen ovat kuin Midaita, jotka muuttavat kosketuksellaan Laran kunnianhimoisen vision kullaksi.
Nuorgam
