Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 53 Chairlift – Amanaemonesia

Olisivatpa kaikki elektropop-biisit yhtä kekseliäitä kuin Chairliftin Amanaemonesia. Kappaleen säkeistön laulun ja biitin välinen polyrytmia on niin harhauttavaa laatua, että aivot pehmenevät ja lantio vääntyy totaalisen solmuun. Kun kertosäe upottaa valtavan melodiakoukun sydämen sisään, mitään ei ole enää tehtävissä: diskopallo pyörii ja muistikuvat hälvenevät. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 52 Washed Out – Soft

Ensimmäinen sana: Slowdive. Syvältä pumpulin keskeltä nouseva narkomelodia kiertelee, kaartelee ja tempautuu termiikin mukana korkeuksiin. Toinen sana: baleaarinen. Kenkiinhän tässä taas tuijotellaan, mutta mitäs kummaa, popot tapailevat varovasti askelia shuffle-kompin tahtiin. Mitä tässä kiirehtimään, kun ei ole varsinaista määränpäätäkään. Rannalla kun ollaan. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 51 Tyler, the Creator – Yonkers

Räpin uusi paha poika ja OWFGKTA-kollektiivin jäsen teki keskinkertaisen levyn, jonka rosoinen kasettiestetiikka viehätti mutta myös turrutti. Siltä lohkaistu Yonkers on vuoden parhaita biisejä. Levyn loputon itseironia on problemaattista: Tyler uhoaa tökkivänsä bloggaavia hipsterhinttareita hangolla (pitchfork), mutta elää ja kuolee juuri näiden blogien kautta. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 50 Yuck – Get Away

Kummasti enemmän amerikkalaiselta kuin brittiläiseltä kuulostava lontoolaisbändi teki levyllisen 1990-luvun lämpöä hehkuvaa kitaramourua, joka ei kuitenkaan sorru sisällöttömään retroiluun. Jo debyytin avausraita Get Away on täynnä riffejä, joista yhtyeen esikuvat olisivat kateellisia, aivan syystä. Sen pitäisi olla jokaisen tulevan ilmakitaristin ohjelmistossa. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 49 Eleanoora Rosenholm – Valo kaasumeren hämärässä

Aiemmin Eleanoora Rosenholm kertoi makaabereja tarinoita ruumiinvalvojaisista. Silloin hän oli raadollisuudessaankin herttainen. Mutta kun hän nyt vie pommi-iskun jälkeisille raunioille, hyytyy kuulijan hymy. Ulkokohtaisen tarinoinnin tilalla on jotakin paljon kouriintuntuvampaa – hämmennys keskellä todellisuutta, joka on yhtäkkiä muuttunut untakin epätodemmaksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 48 Justice – Civilization

Lähestulkoon maailmanlopulta ja moottorin jyrinältä kuulostavan alun jälkeen biisistä kuoriutuu tarttuva tanssihitti, joka kuulostaa ylilyödyltä mutta silti sivistyneeltä. Ranskalaisduon odotetun kakkosalbumin Audio, Video, Discon ainoa aidosti yksinään toimiva kappale, josta löytyy vielä Justicelle aiemmin ominaista hulluutta ja luovuutta ilman yliyrittämistä. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 47 Battles – Futura

Tämän pitäisi soida Groove FM:llä. Ehkä se tulee kymmenen vuoden päästä soimaankin. Battlesin Futura on funkyin kappale miesmuistiin. Kun John Stanierin takoma rytmi alkaa minuutin kitarannytkyttämisen jälkeen kuulua, ei lantio pysy perässä. Hitaahko rytmi vie mukanaan kuin lumivyöry. Futura on täynnä virtuoosimaista taituruutta, järkeä ja ennen kaikkea tunnetta. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 46 LMFAO – Party Rock Anthem

Kuluneen vuoden ykköstanssittajasta ei liene epäselvyyttä. LMFAO:n yhdistelmä OutKastin hulluutta ja Black Eyed Peasin avaruusajan tuotantoa lanasi tanssilattiat sileiksi Hangosta Nuorgamiin. Bändi selvästi ymmärsi varsin syvällisellä tasolla, että promillelukemien ollessa noususuhdanteessa ja desibelimäärän noustessa toiselle sadalle, turha älyllisyys on pahasta. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 45 Tv-resistori – Koputan puuta

Viime vuoden ehdottomasti paras kotimainen pop-albumi oli Tv-resistorin eponyymi kolmoslevy. Jos näit Ykän, Päivin, Aleksin, Tomin ja Honkan soittamassa syksyn viimeisillä keikoilla Koputan puuta, yhtä levyn monista huippuhetkistä, tiedät että yhtye oli elämänsä kunnossa. Mitä tahansa he tekevätkään tulevaisuudessa, tulevat numerot aina olemaan heidän puolellaan. (Mikko Valo)

Respa sanoi loppuvuodesta hei hei.

Kuuntele Koputa puuta Spotifyn kautta tästä.

# 44 Cults – Go Outside

Manhattanilaisduo Cults vastasi eräästä vuoden 2011 debyyttialbumeista. Yhtyeen uudelle vuosituhannelle päivitetty spektoriaaninen tyttöbändipop kuulosti suorastaan hätkähdyttävän omaperäiseltä – samanaikaisesti jokseenkin valheellisen viattomalta ja kimmeltävän kohtalokkaalta. Go Outside oli todistuskappale ”A” Madelin Follinin ja Brian Oblivionin popneroudesta. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 43 The Vaccines – Post Break-Up Sex

Lontoolaisyhtyeen ässäsingle vaikutti ensi kuulemalta huvittavalta. Yhdistelmä kaikuisia nakutuskitaroita ja lakonisia ihmissuhdepohdintoja oli kuin räätälöity menestysresepti indiepopmaineeseen. Vaccines osoittautui kuitenkin riemastuttavaksi, jopa sielukkaaksi kitarabändiksi, eikä Post Break-Up Sex suostu poistumaan päänsisäiseltä soittolistalta sitten millään. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 42 Freeman – Mattolaituri

Suurenmoisen Liian myöhään -hitin jälkilämmössä paistattelevat Freeman ja Uusi fantasia päättivät viisaasti yhdistää voimansa kokonaisen pitkäsoiton parissa. Lopputuloksena oli mainio Freeman IV, jolla muistettiin historia, mutta katsottiin myös tulevaisuuteen. Paula Vesalan sanoittama koskettava Mattolaituri vei mukanaan kuin aallot ja mäntysuopa elämän tahrat. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Yuck ei ole nimensä veroinen. Max Bloom toisena vasemmalta.

Indiekentän piristävä tulokas Yuck on yksi tämän hetken ahkerimmista yhtyeistä. Helmikuusta asti maailmaa kiertänyt ja lokakuun 27. päivänä ensimmäisen Suomen-keikkansa tehneen yhtyeen perustajajäsen kitaristi Max Bloom jutteli Nuorgamin kanssa vain muutama minuutti ennen h-hetkeä Tavastialla.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Muistan pitäneeni lapsena paljon Abbasta. Ajattelen edelleen heidän kirjoittaneen joitakin kaikkien aikojen parhaista poplauluista!”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Ensimmäinen mieleeni tuleva kappale on Nicon Fairest of the Seasons. Minulla oli 17-vuotiaana pakkomielle Nicoon; kuuntelin Chelsea Girliä jatkuvasti kouluun mennessäni ja sieltä tullessani. Se oli hyvin masentava vaihe elämässäni, mutta löysin tästä albumista aina jotain kiinnostavaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Varmaankin jotain nu-metallia. Vieraillessamme Tokiossa joimme uskomattomat kännit ja menimme karaokeen. Lauloin pääosin Papa Roachia, Limp Bizkitiä, Linkin Parkia ja muuta vastaavaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Mark Linkousin (Sparklehorse) kuolema oli järkytys meille kaikille. Esitimme Pigin keikalla hänen kuolemansa jälkeen.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

”Olisin todella halunnut nähdä Big Starin. He ovat yksi kaikkien aikojen suosikeistani, ja olin hyvin surullinen kuullessani Alex Chiltonin kuolemasta. Olisin halunnut nähdä heidät aikana, jolloin he vielä levyttivät, en uudelleenkoottuna versiona.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

”Neutral Milk Hotelin Jeff Mangum antaa minulle kylmiä väreitä. Hänen äänensä on uskomattoman voimakas ja tunteikas, mutta samaan aikaan vaivaton. Myös Jeff Tweedyn äänellä on minuun sama vaikutus. En juurikaan kuuntele yhtyeitä, joiden laulajat saavat minut puistelemaan päätäni!”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”On hankalaa määritellä ero niiden yhtyeiden välillä, joista pidämme ja jotka ovat merkittäviä. Minulla ei ole mitään hajua mikä on merkittävää. Fanzine, A Grave With No Name, Unknown Mortal Orchestra, Tame Impala ja Porcelain Raft tekevät kuitenkin todella hyvää musiikkia tällä hetkellä.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”On vaikea ennustaa mitään tuohon liittyvää. En juurikaan ole kiinnostunut musiikin bisnespuolesta, mutta yhtyeet voivat selvästi julkaista musiikkiaan hyvin helposti ja saada nopeasti mainetta. Enää ei tarvita monta ihmistä auttamaan siinä, joten musiikkibisneksessä työskentelevien ihmisten täytyy muuttaa suhtautumistaan musiikin julkaisemiseen.”

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

”Molemmat ovat yhtä riippuvaisia toisistaan. Kappale iskee kaikkein kovimmin tunteisiin, kun se kuulostaa täydelliseltä, mutta toisaalta se ei merkitse mitään, jos pohjana ei ole hyvää sävelmää.”

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

”Yritän olla lukematta mitä musiikistamme sanotaan. Mitä ihmiset ajattelevat musiikistamme, imagostamme tai ihan mistä tahansa on heidän oma asiansa, vaikka me itse olisimmekin eri mieltä. Emme halua julistaa mitään sanomaa.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

”Se ei oikeastaan ollut mikään päätös. Suhteeni musiikkiin on ollut aina kiihkeä. Yleensä yhtyeet, jotka perustetaan halusta ja intohimosta soittaa musiikkia, kehittyvät ja lopulta vakiinnuttavat asemansa. Mielestäni noin tapahtuu kaikkein parhaille yhtyeille. Kun ihmiset soittavat yhdessä pääasiassa rahan ja toimeentulon vuoksi, on lopputulos yleensä huonompi.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Minulla ei ole totta puhuen aavistustakaan! Muistan halunneeni lääkäriksi yhdessä vaiheessa, mutta todennäköisesti olisin tappanut tuhansia ihmisiä tahattomasti. Voin kuvitella tekeväni vain jotain luovaa elämässäni, mitä se sitten tuokaan tullessaan…”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?

”Kuuntelin ennen paljon elektronista musiikkia, ja olen aina pitänyt Chemical Brothersin Star Guitar -videosta. Se on edelleen eräs lempivideoistani, koska rakastan musiikin kuuntelemista samalla, kun katson ulos liikkuvasta kulkuvälineestä., ja tuo video sattuu olemaan sille todella upea visuaalinen vastine.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Luen tällä hetkellä John Steinbeckin kirjaa nimeltä Travels With Charley, joka kertoo hänen matkastaan Amerikan halki villakoiransa kanssa. Se saa minut nostalgiseksi, sillä olemme kiertäneet Pohjois-Amerikkaa paljon tänä vuonna. Se on valtava ja monipuolinen paikka. Haluaisin palata takaisin ja matkustaa siellä kunnolla – en ainoastaan kiertueella.

Slint on hyvin inspiroiva yhtye. Amerikassa ollessani luin kirjaa Spiderlandista ja sen tekemisestä. Se on mahtava albumi alusta loppuun, ainutkertainen valonsäde, jota ei enää koskaan voi toistaa. Hankin myös uuden kaikupedaalin, joka on hyvä inspiraationlähde.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Olen suositellut Slintiä monille ihmisille. He olivat aivan tajuttoman mielenkiintoinen yhtye, eikä toista heidän kaltaistaan ole.”

Mikä on ärsyttävin musiikinlaji, johon olet törmännyt?

”Varmaankin dubstep… Totta puhuakseni se on aika tyhjänpäiväistä!”

Kuka on suosikkibeatlesi?

”Vaihtelee paljon, mutta olen varmaankin asettautunut Georgen kannalle. Hän oli heistä ensimmäinen, joka sai listaykköseksi kavunneen albumin The Beatlesin hajottua. Mielestäni häntä kohdeltiin aika epäreilusti The Beatlesissa, ja tietääkseni muut tekivät pilaa hänen lauluistaan aika paljon. Kun hän viimein oli vapaa ilmaisemaan itseään The Beatlesin rajojen ulkopuolella, hän teki erään kaikkien aikojen parhaista albumeista, All Things Must Passin.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Tietämykseni suomalaisesta musiikista on hyvin rajoittunut. Tuolla tarkoitan, että en tiedä mitään suomalaisesta musiikista. Valista minua.”

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Mikään ei ole yliarvostettua.”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

”Smith Westernsin Weekend on uskomaton kappale. Myös Unknown Orchestran FFunny FFriends ja Tame Impalan Alter Ego ovat hyviä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä instrumenttia haluaisit oppia soittamaan?

”Varmaankin jotain puupuhallinta. Pidän todella paljon siitä, miltä huilut kuulostavat harmoniassa soitettuna.”

Millä tavalla mieluiten tuhlaat aikaasi?

”Seuraamalla The Wireä.”

Kuka voittaisi tappelun J. Mascisin, Kevin Shieldsin ja Thurston Mooren välillä?

”Luulen, että he alkaisivat tapella ja päätyisivät lopulta halailemaan toisiaan.

Yuck esiintyi Helsingin Tavastialla 27.10.

Video ei ole enää saatavilla

Yuck ei onneksi ole nimensä veroinen.

Mitä ihmettä, eikö tämä ole tehty ennen vuotta 1991, jolloin punk meni rikki? Angsti ei ole pitkään aikaan kuulostanut näin hyvältä.

Jos olisin kirjoittanut tämän arvostelun heti levyn saatuani, olisin todennäköisesti haukkunut sen 90s-revivalismiksi ihan kivoilla soundeilla. Onneksi muut kiireet viivästyttivät arvostelun puhtaaksikirjoittamista, sillä alati kiihtyvässä noususuhdanteessa olevan brittiyhtyeen debyytti on elämää häiritsevän hiiviskelijän tavoin asettautunut pienen alkukankeuden jälkeen sitkeästi allekirjoittaneen alkuvuoden kuunnelluimpien levyjen joukkoon.

Piensuosiota nauttineen Cajun Dance Partyn raunioille perustettu Yuck heittää heti uransa alkumetreillä kovat pöytään. Lontoolaisyhtye runnoo fuzzpopillaan kappaleet levyllä olevaan muotoon niin vaikuttavasti, että on vaikea uskoa kyseessä olevan vasta uransa keväästä nauttiva ryhmä noviiseja. Kerrankin myös albumin visuaalinen toteutus onnistuu tukemaan musiikista saatua mielikuvaa – kansikuvassa komeileva ruma, sukupuoleton hahmo on tarpeeksi tunnistettava ja karu noustakseen esiin.

Utuisen särövallin peittämä avausraita Get Away on osuvasti levyn ensimmäinen täysosuma, joka kertoo jo kättelyssä kaiken oleellisen Yuckin soundista. Avausriveistä lähtien kappaleen sanoitukset muistuttavat tietyiltä osin paljon Sonic Youthin Teenage Riotin utopistista kertomusta nuorten kollektiivisesta hyökkäyksestä Thurston Mooren maailmannäkemyksen vastaisia instituutioita (Reaganin aikainen hallinto, konservatiivit, suuret levy-yhtiöt) kohtaan popmusiikin keinoin, joskin ymmärrettävästi subjektiivisemmin ja vailla poliittista latausta.

Molemmissa kappaleissa alati läsnä oleva Me vastaan maailma -asetelma yksinkertaisesti toimii, ja Yuck tuntuu tiedostamattaan (?) tekevän vankan pesäeron saarivaltion musiikkilehdistöä riesaaviin kertakäyttötähtiin. Kappaletta voisi muutenkin kuvailla passiivis-aggressiiviseksi pophelmeksi, joka toimii ahdistuksen ja epäluulon purkautumiskanavana.

”We break down /
I’m gonna break it up again /
Me and my guitar /
Drowning down, down, down /
Ready when the pain kicks in /
Tell me when the pain kicks in”
(Get Away)

Suicide Policeman on taas nimestään huolimatta levyn säröisimpään materiaaliin nähden täysin päinvastainen. Kappale on käytännössä parasta Belle And Sebastiania vuosikausiin, mellotroneineen kaikkineen. Hartaimmissa kappaleissa Yuck puolestaan herättää mielikuvia Wilcon ja R.E.M.:n suuntaan, kuulostamatta kuitenkaan kummaltakaan. Kuinka usein luulette tämän nykypäivänä onnistuvan?

Eräs albumin mielenkiintoisimmiksi nousevista kappaleista on Operation, jonka kaltaista roiskimista kuultin viimeksi SST:n ja Homestead Recordsin julkaisemilla äänitteillä. Yuck on selvästi valinnut vaikutteensa hyvällä maulla ja onnistuu samalla päivittämään ihailemiensa artistien soundia piirun verran tähän päivään.

Muitakin viittauksia 1990-luvun (valtavirtaisempaan) vaihtoehtorockiin on, joista vahvimpana esimerkkinä on alusta asti puuduttava ja mielenkiinnoton Rose Gives a Lilly -instrumentaali. Käytännössä koko kappale koostuu Smashing Pumpkinsin aliarvostetun Adoren ihastuttavimpiin hetkiin kuuluvan Shamen riffin venyttämisestä neljään minuuttiin.

Toinen punakynän alle joutuvista kappaleista on Sunday, joka on ikään kuin epätoivoinen yritys vastata (jälleen!) edellämainitun yhtyeen Disarm-klassikkon tekstiin varsin, eh, kornilla tavalla. Kuulijalle tarjoillaan täysin turhanpäiväinen täyteraita tsemppilyriikoilla, jotka eivät jaksa kiinnostaa ketään. Kaksi edellämainittua kappaletta ovat kuitenkin albumin ainoat varsinaiset kompastuskivet, ja ne tulevat vieläpä huvittavasti peräkkäin.

”Sunday, you’re gonna take me back /
Today I had a heart attack /
Sunday, you’re gonna take me back /
I’ve got a choice now /
I’ve got a voice now”
(Sunday)

Kritisoimisen aihetta on myös paikoin häiritsevästi laaditussa kappalejärjestyksessä, joka nostaa alitajunnasta esiin traumaattiset muistot peruskoulun limudiscoista, noudattaen pääosin nopea, hidas, nopea -kaavaa. Onneksi tämä on sentään nykytekniikan avulla korjattavissa, mutta suorastaan säälin tätä levylautaselta luukuttavia, muutamaa kokoa liian pieniin pillifarkkuihin itsensä pusertaneita indiefaneja. Asiaa tosin tuskin enää huomaa noin 50 kuuntelukerran jälkeen.

Levyn päättää yhtyeen ensimmäinen single, nerokas Rubber, joka paisuu feedbackin saattelemana ulos mittasuhteistaan ja muuttuu seksuaalisesti latautuneeksi urbaaniksi gospeliksi. Tavallaan se myös palauttaa albumin lähtöruutuun, ja sen jälkeen tekeekin mieli soittaa levy samantien uudelleen. Sävellys ja toteutus kuvaavat hyvin sanoituksen himoa käsittelevää teemaa, päättyen musiikilla ilmaistuun vietille antautumiseen. Uskomaton biisi.

”If I put a rubber in your skin
Would you move around and rub it in?
I’ve tried painting from the inside out
But I’ve done nothing that I can shout about
Should I give in?
(Rubber)”

Muutamista puutteistaan huolimatta Yuck on toivottu ja toimiva poikkeus nuorten kitarabändien joukossa. Toisin kuin uudella albumillaan lähinnä hirvittävältä indie for the sake of it -blogisoittolistalta kuulostanut Pains of Being Pure at Heart, Yuck tekee oikeasti mieleenpainuvaa ja koskettavaa musiikkia.

Yuckin tyylistä hohkaa läpi se vilpitön välinpitämättömyys, josta tuntee vaikuttavan debyytin. Monella saralla he ovat ensimmäisellä albumillaan samankaltaisessa asemassa kuin esimerkiksi Nirvana tai Smashing Pumpkins aikanaan. Yhtyeen selkeimmät vaikutteet kuuluvat musiikista vahvasti läpi, mutta niiden takaa heijastuu myös räiskyvä karisma, niin sanottu ”It factor”.

Mikäli Yuck onnistuu tulevaisuudessa laajentamaan palettiaan ja jalostamaan vaikutteistaan täysin omanlaisensa ilmaisun, siitä voi hyvinkin tulla yksi oman sukupolvensa tulkeista. Yhtyeellä on siihen kaikki mahdollisuudet.

Erityismaininta täytyy antaa Max Bloomin upean minimalistiselle soitannalle. Säröisen äänimaiseman ja maalailevan slidekitaran yhdistelmä on aina hyvä asia.

86 Nuoren outolinnun häkellyttävän vahva debyytti karauttaa samantien vuoden merkittävimpien levyjen joukkoon ja tulee varmasti vielä nousemaan arvossa. Onneksi Yuck ei ole nimensä veroinen.

Video ei ole enää saatavilla