Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet 21.06.2013 Valtteri-festivaali, Pakkahuone, Tampere.

Maailman ihanin Yona / Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet 13.08.2011 Flow, Helsinki.

Yona, ei pelkkää koivuntuohta ja tähtipölyä.

Nuorgamin levyjoulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat päivittäin kolmea vuoden 2012 albumia sekä halutessaan yhtä kuluneen vuoden kokoelmaa, ep:tä tai reissueta. Vuorossa Niko Peltonen.

Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet – Vaikka tekee kipeää, ei haittaa

Olin sivuuttanut Yonan aiemmat levyt, koska tiettyjen haastattelulausuntojen perusteella pidin häntä niin sfääreihin leijaillena hippinä, että musiikkinsakin olisi pelkkää koivuntuohta ja tähtipölyä. Tätähän se onkin, mutta mitä väliä: Vaikka tekee kipeää, ei haittaa on niin täydellisesti oma romanttinen ja melankolinen satumaailmansa, ettei sen soidessa muita maailmoja tarvita. Yona itse on tuon maailman sydämensä särkenyt prinsessa, mutta vaikka tätä musiikkia ei olisi olemassa ilman häntä, ei sitä olisi olemassa myöskään ilman 11-henkistä, huikean taitavaa ja uskomattoman herkkävireiseen ilmaisuun kykenevää orkesteria. Chanson, laulelma, tango tai psykedeliahuuruilu – kaikki otetaan leikiten haltuun. Pitkine instrumentaaliosuuksineen tämä musiikki kaihtaa helppoa iskelmämuottia ja rikkoo kaikki kategoriarajat.

Video ei ole enää saatavilla

Saint Etienne – Words and Music by Saint Etienne

Vuoden comeback. Yleensä en kannata levyjen tekemistä levyistä, mutta ihanalle ja maailman brittiläisimmälle Saint Etiennelle tämä aihemaailma on niin vahvasti heidän taiteensa ydintä, että kunnianosoituksesta popmusiikille tuli heidän pitkän uransa tasaisimmin loistokas ja mahdollisesti paras albumi. Biisien taso liikkuu akselilla erinomaisesta nerokkaaseen, ja joukkoon on annosteltu euforisia tanssihittejä, melankolista keskitempoa ja suloisenhaikeita balladeja juuri niin kuin pitääkin. Levystä tulee mieleen kesä, nuoruus ja Lontoon puistot. Ne eivät voi mitenkään tulla liian usein mieleen.

Video ei ole enää saatavilla

Jaakko Laitinen & Väärä Raha – Yö Rovaniemellä

Väärän Rahan suhteen olen aavistuksen jäävi, mutta jos kysytään, mikä musiikki on vaikuttanut elämääni kuluneen vuoden aikana eniten, vastaus on helppo. Kaikkein päällimmäisenä ovat lukuisat keikkamuistot: Kumpulan kyläjuhlilta, Kalasataman Konttiaukiolta, Kääntöpöydän luomukahvilalta, Lahden Torvesta. Tanssit saatiin aikaan kaikkialla, ja järjestään ilmassa oli niin paljon rakkautta ja yhteen ja samaan ihmiskuntaan kuulumisen tuntua, että läsnäolleille maailma on varmasti parempi paikka tämän yhtyeen takia. Levy on erinomainen sekin ja vie orkesterin Lapland-Balkan -soundia kohti uusia ääripäitä: niin suoraviivaisempaan iskelmään kuin härskiin hekumaan ja atmosfäärisiin balladeihinkin.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS! Kauko Röyhkä – Olen messias: Valitut teokset 1980-2012

Superfanille kuuden cd:n  Röyhkä-boksi oli vesi suunnilleen niin kielellä odotettu kuin tällainen julkaisu voi olla. Narttua väheksyvistä biisivalinnoista voisi mussuttaa maailman tappiin, eivätkä ennen julkaisemattomat demot ja livevedot ole ehkä kuin kiinnostavia, mutta Röyhkän omakätiset kansitekstit pelastavat paljon. Ennen kaikkea tämä laatikko kuuluu kirjahyllyn kunniapaikalle todisteena siitä, kuinka älyttömän paljon upeita lauluja tämä mies on tehnyt.

Video ei ole enää saatavilla

Yona äänittelee laulujaan Pessin ja Illusian häissä.

Kolmannella levyllään hippi-iskelmän aamutähti saavuttaa jotain, mistä kuka tahansa taiteilija voisi olla ylpeä: luo maailman, joka ei voisi olla kenenkään muun luoma.

Koskaan ei voi korostaa riittävästi sitä, kuinka ratkaisevan tärkeää rohkeus on taiteelle. Maailma on täynnä väärinymmärtäjiä ja heikkouksiin tarttujia, ja jokaisessa joukosta erottuvassa yksilössä on tarttumapintaa heille. Siksi kai poseeraaminen on niin suosittua. Mutta ei aidosti vaikuttavia taideteoksia synny niin, että hiotaan särmät ja pakotetaan ääripäät lähemmäs toisiaan. Niitä pitää korostaa. Niitä pitää alleviivata. Silläkin uhalla, että sille tullaan nauramaan.

Tämä Yonana tunnettu Johanna Louhivuori ei ole mikään ristiriidaton hahmo, kuulopuheiden ja haastatteluista luetun perusteella. Myönnän ärsyyntyneeni hänen sanomisistaan ja tekemisistään useinkin. Ja tuossa hän nyt loikoilee, tämän levyn koreilla väreillä juhlivassa kannessa, pastelliin pukeutuneena, oman fantasiamaailmansa prinsessana. Sen näköisenä, että torniin kiipeävää rakastajaa odottaa piikki tai parikin.

Sisäkannessa on kuva paljaista jaloista rantakivellä, huolettomasti pudotettu vaatekappale toisen nilkan ympärillä. Tämä roolileikki on nyt syytä leikkiä loppuun asti. Tällaisia lupauksia ei anneta kevyesti.

Onneksi Vaikka tekee kipeää ei pelkästään lunasta niitä, vaan osoittautuu monin verroin syvemmäksi teokseksi kuin kannen viettelijätytön kuvapäiväkirja antaa kaikessa söpöydessäänkin ymmärtää. Sen ytimessä on kyllä päätähden runotyttöpersoona lemmenhuolineen, ja niin pitääkin: jokainen kirjoittakoon siitä, minkä kokee itselleen oleellisimmaksi. Yona kirjoittaa ihmissuhdefantasiaa, jonka taustalla lienee samanlaisia rakastumisia, eroamisia, pettämisiä ja jättämisiä kuin kaikilla meistä, mutta joka kuulostaa heti paljon runollisemmalta ja kipeämmältä, kun laulaja kuvaa itsensä poimijaa odottavaksi suopursuksi tai unohdetuksi seinäruusuksi jossain 1950-luvun latotanssielokuvassa.

Jos jokainen kielikuva ei ansaitsisikaan paikkaa Saima Harmajan jälkeisessä suomalaisessa lyriikassa, niin jokainen tuntuu kuitenkin aidolta. Tämä maailma on tosi. Siinä mielessä se poikkeaa vaikkapa Elokuun laskelmoidun radioystävällisestä luomularppauksesta, jossa Lammassaaren pitkospuut toimivat vain helppona kulttuurisena signaalina nuorille kantakaupunkilaisille Pavlovin koirille.

Yona taas on kuulemani mukaan asunut jossain vaiheessa Lammassaaressa. Vaikka eihän sillä mitään merkitystä ole. Hänen henkinen kotinsa ei ole Helsingin Vanhankaupunginlahdella, vaan Narniassa tai aavan meren tuolla puolen, kuitenkin satumaan siinä osassa, jossa järjestetään punaviininhuuruisia jatkoja.

Mutta puhutaanpa vähän musiikistakin. Tämä levy ei toimisi ilman Yonan persoonaa, mutta musiikki sen lopullisesti nostaa kiertoradalle. Monet näistä kappaleista ovat ytimeltään variaatioita kansanlauluista tai iskelmistä, niiden melodiat ovat hyvin tutun kuuloisia, mutta se, mitä Orkesteri Liikkuvat Pilvet niille tekee, on aivan huikeaa. Tämä pääluvultaan runsas kollektiivi jousineen, pianoineen, harppuineen ja pystybassoineen venyy nähtävästi aivan mihin vain. Seinäruusun ujo tango, Panssarivaunun vereslihainen laskuhumalahoilaus ja Suopursun aistit äärimmilleen herkistävä hauraus taittuvat kaikki yhtä vaivattomasti. Harvoin kuulee näin superammattitaitoisten muusikoiden soittavan näin tunteella.

En vaivautunut tarkistamaan, missä levy on äänitetty. Varmaan jossain studiossa. Sen täytyy olla valhe. Kyllä tämä musiikki on taltioitu Pessin ja Illusian häissä tai jossain tuonilmaisien jatkobileissä.

Kun orkesteri pystyy mihin vaan, sen voi antaa tehdä mitä vaan. Niinpä Vaikka tekee kipeää on täynnä yllättäviä käänteitä. Elämän luonne -biisissä Yona vetää suloiseksi luomuräpiksi, kunnes vaikenee ja antaa bändin soittaa pari minuuttia yhä happoisemmaksi käyvää jamittelua. Yli seitsenminuuttiseksi venyvä Sumua vaan huipentuu parhaaseen vähään aikaan kuulemaani jousien alleviivaamaan hippikitarasooloon. Tarpeen vaatiessa nurkissa istujat muuntautuvat rosoiseksi taustakuoroksi juuri sinne, missä sellaista tarvitaan.

Täydellisyys tarvitsee vastapainokseen epätäydellisyyttä. En tiedä, miksi tämä levy on pitänyt nimetä väistämättä Antero Mertarantaan assosioituvalla lauseella, ja levyn päättävä nimikkomantra on varsin nolo. Mutta räppibiisit – Elämän luonteen ohella Asan tukema Kaleidoskooppi ovat tietyssä kömpelyydessäänkin hurmaavia, ja niiden paikka on juuri tällä levyllä. Koska Yonasta tuntui siltä.

87 Kysymykset aitoudesta ovat turhia. Yona kiertää ne asemoimalla itsensä sinne satujen saarensa rantakalliolle. Jos se paikka on olemassa hänen mielikuvituksessaan tai tämän levyn kansissa, on sen oltava totta. Ja vaikkei olisikaan, on siellä ollut huumaavaa vierailla.

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 185 Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet – Toisen oma

Yona on poikkeuksellinen artisti. Kirkasotsainen luonnonlapsi yhdistelee vanhaa kotimaista iskelmäperinnettä tuoreeseen ilmaisuun raikkaalla tavalla. Taitava laulaja ei sorru taidoillaan briljeeraamiseen, vaan kaikkea tekemistä leimaa luonnollisuus. Toisen omassa vaietaan kielletystä rakkaudesta, ja kuuma tango sulaa viileään jatsiin. Vuoden biisejä, ehdottomasti! (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 184 Jonathan Wilson – Desert Raven

Psykedeelisen folkin mestari ajaa akustisella, mietiskelevällä kitaroinnilla ja firegazing-laululla alkuvauhdit. Pikkuhiljaa Wilson työntää kuulijan melankoliselle, usvaiselle ja miltei laittomalta tuntuvalle lennolle öisen aavikon ylle. Analogisesti äänitetystä biisistä lähes kuulee mukaan tarttuneen 70-luvun taikapölyn. Stetson silmille, levitä kätesi ja lennä! (Sami Sankilampi)

Video ei ole enää saatavilla

# 183 Pallers – Wicked

Johan Angergård on tuttu muun muassa Acid House Kingsistä. Henrik Mårtensson on hänen lapsuudenystävänsä ja Pallers heidän yhteisen projektinsa (ja kotikaupunkinsa Åhusin kaupunginosan) nimi. Elise Zalbo vieraslaulaa tällä kappaleella, joka on Pallersin ultrasynteettiseltä esikoislevyltä The Sea of Memories. Wicked napsahtelee hyytävästi ja tuoksuukin pakkaselta. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 182 Class Actress – Keep You

Jonain päivänä joku ihmistä suurempi voima saa tarpeekseen viileistä, 80-luvun konepopista inspiroituneista naisartisteista ja pyyhkii heidät maailmankartalta nopeammin kuin kukaan ehtii sanoa batforlashes. Mutta niin kauan kuin voimme, nautimme Elizabeth Harperin kaltaisista jääkuningattarista, joiden albumeilta löytyy aina se 1–2 häikäisevän kirkasta pophelmeä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 181 The Antlers – Putting the Dog to Sleep

Kun Peter Silberman ulisee hylätyksi tulemisen pelostaan askeettisen säestyksen ja sydäntäriipaisevien rummuniskujen siivittämänä, ei voi muuta kuin lupautua hänen kovasti anelemakseen seuraksi kuoleman hetkellä. Tunnelma kuulostaa kitkerältä ja kauniilta samaan aikaan olematta korni. Kieroutuneella tavalla romanttinen kappale on taattua hipsterin häävalssikamaa. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 180 Julian Lynch – Terra

Terralla Julian Lynchin hypnagogahtava dronefolk saavuttaa nirvanan. Makuukamarijazz- ja intialaisvaikutteet sopivat Lynchin uniseen ja seesteiseen musiikkiin täydellisesti. Ne höystettynä tulkinnan herkkyydellä erottavat Lynchin niistä monista surfista, tropicaliasta ja delaystä innostuneista indiebändeistä, joita Amerikassa on pulpahdellut kuin sieniä sateella. (Juho Kaitajärvi)

Video ei ole enää saatavilla

# 179 John Grant – You Don’t Have To (Pretend to Care)

“Do you remember when we used to fuck all night long? Neither do I because I always passed out”. Vaikka John Grantilla on takanaan vuoden 2010 helmiin kuulunut Queen of Denmark -levy, oli vuoden 2011 molempien Helsingin-konserttien kohokohta tämä vielä levyttämätön tilitys entiselle rakastetulle. Vihaa, surua ja huumoria, niistä on suuret rakkauslaulut tehty. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 178 Twin Shadow – Changes

New Yorkissa asuva, alun perin Domikaanisessa tasavallassa keuhkonsa auki parkaissut George Lewis Jr. oli yksi vuoden odotetuimmista Flow-artisteista. Forget-esikoisalbumiin (2010) ihastuneiden harmiksi hän ei julkaissut päättyneenä vuonna kuin yhden singlen, Changesin. Biisi on cover – ei David Bowien vaan obskuurin 1980-luvun italo-artistin Baggaren tuotannosta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 177 Grimes – Vanessa

Miten nuori, yksin elektronista retropoppia tekevä naislaulaja erottuu muista kaltaisistaan? Claire Boucher eli Grimes sävelsi yksinkertaisesti hyvän kappaleen. Vanessa vangitsee suloisilla melodioillaan ja etenee määrätietoisesti vaiheesta toiseen. Minulla ei ole hajuakaan, kuka mainittu Vanessa on tai mistä kappaleessa on kyse – upeasti soljuva sävellys riittää. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 176 The Middle East – Black Death 1349

Näinä Fleet Foxesin ja Bon Iverin kulta-aikoina surullisesti kaikuvasta miesäänestä on tullut standardi anglosaksisessa vaihtoehtomusiikissa. Silti se uhkuu vahvaa ilmaisuvoimaa. Kuten The Middle Eastin hauras kuvaelma osoittaa, syvään melodiaan yhdistyessään tällainen ääni välittää tuhansia kohtaloita ja tunteita silloinkin, kun sanat kelluvat tajunnan vietävinä. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 175 Asa Masa – Kans alainen

Miksi hiphop ei voisi koukuttaa ja kiskoa tanssilattialle yhtä hyvin kansanmusiikkia kuin vuosikertafunkia kanavoimalla? Parhaisiin tuotoksiinsa lukeutuvalla Jou jou -soolollaan Asa todisti, että todellakin voi. Tämä letkeä biisi leikittelee kansalaisen käsitteellä: se tuntuu sisältävän sitoutumisen oravanpyörään, josta irtautuminen on ainoa tie oikeaan vapauteen. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 174 Those Darlins – Screws Get Loose

Nashvillen villeimpien lehmipunkkareiden kakkosalbumi oli yksi kevään takuuhymyilyttäjistä, ja sen nimikappale täydellinen yhdistelmä Crampsin röyhkeyttä, The Banglesin flirttiä ja Spector/Wilson-koulukunnan melodista briljanssia. Nuorgam nostaa mokkanahkaisen cowboy-hattunsa Nikkille, Jessille, Kelleylle ja ylväästi nimetylle rumpalille Linwood Regensburgille! (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.