”Kukkuu, sano.”

Suomalainen death metal tunnetaan maailmalla. Nykypäivänä varhaiset suomalaisjulkaisut mainitaan samassa hengenvedossa niin ruotsalaisten kuin amerikkalaisbändienkin tuotosten kanssa lajityypin urauurtavina merkkiteoksina. Monen suurimpaan maailmanmaineeseen yltäneen suomalaisbändin – vaikkapa Amorphisin ja Sentencedin – jäljet johtavat suoraan suolia tursuavalle sylttytehtaalle, kuolonmetalliin.

Tässä jutussa emme käy läpi death metalin semiotiikkaa, sen kotimaisen historian kaikkia vaiheita tai kaikkia alkuvaiheen yhtyeitä. Sen sijaan kurkistamme suomalaisen death metalin alkuhämärään 1990-luvun alkupuolen merkittävimpien kuolonmetalliyhtyeiden avulla. Pidemmittä puheitta: seitsemän varhaista suomalaista death metal -pumppua, jotka katsoimme olennaisimmiksi.

Demigod

Demigod elää metsästä.

Kuten tangolaulajat ja keihäänheittäjät, myös useimmat 1990-alkupuolen death metal -bändeistä olivat kotoisin pikkukaupungeista. Demigodin kotipaikka oli Loimaa. Ihmekös tuo, sillä mikään tuskin ruokkii nuoren miehen halua soittaa mutilaatioista, saatanasta ja pimeydestä kertovaa, helvetin panssaripataljoonan hyökkäykseltä kuulostavaa musiikkia siinä kuin suomalainen kyläpahanen sydäntalvella.

Demigod soitti superraskasta mutta melodisehkoa (suhteellinen käsite death metalin kentällä) dödistä, joka ei ollut valovuosien päässä naapurimaan Entombedin Left Hand Path -klassikosta. Vuoden 1992 Slumber of Sullen Eyes -debyytti on kansainvälisesti tunnustettu death metal -merkittävyys. Laulaja Esa Linden saattoi näyttää poikareportteri Tintiltä, mutta hänen kurkkulaulunsa kuului alan möreimpien esitysten joukkoon.

Video ei ole enää saatavilla

Sentenced

Sentenced. Miika Tenkula ensimmäisenä oikealla.

Nykyihmiset muistavat Sentencedin suosittuna heavy metal -pumppuna, jonka videot näkyivät muun muassa MTV:llä silloin joskus, kun MTV:llä näkyi videoita. Erityisen sisäsiisti Sentenced ei sen sijaan ollut: yhtyeen haastatteluissa puhuttiin housuun kakkaamisesta, itsemurhista ja viinan juomisesta. Valitettavan hyvin kuvaan sopii, että yhtyeen säveltäjä ja kitaristi Miika Tenkula menehtyi vuonna 2009.

1990-luvun alkumetreillä Sentenced oli kuitenkin eräs maamme tärkeimmistä death metal -bändeistä – ja eräs ensimmäisistä levyttäneistä. Sen debyytin julkaisi – ja siinä sivussa albumin kaikki mahdolliset tuotot anasti – ranskalainen pikkulevymerkki Trash Records.

Debyytin tylsähkön perus-deathin jälkeen yhtye muutti kurssia vuoden 1992 Journey to Pohjola -promolla. Sillä kuultiin aivan ensimmäisiä kertoja sellaista kylmäävää, hyisen pohjolan talven estetiikasta innoituksensa hakevaa melodista death metallia, jota matkivat myöhemmin sadat ja taas sadat death- ja black metal -yhtyeet.

Video ei ole enää saatavilla

Vaikka Youtube-videossa toisin lukee, tämä Wings-kappaleen versio julkaistiin juuri Journey to Pohjola -promolla.

Demilich

Demilich: saatanan hipit.

Kuopiolainen Demilich on eräs vähemmälle huomiolle jääneistä varhaisen 90-luvun death metal -bändeistä. Demilich oli kuitenkin aikanaan enemmän tai vähemmän samalla viivalla tunnetumpien suomalaisyhtyeiden kanssa – kahmimassa samoja kallisarvoisia, valokopioituja palstamillimetrejä Sentencediltä, Mayhemiltä tai vaikka Impaled Nazarenelta.

Demilichin musiikin erottaa aikalaisista äärettömän syvä örinälaulu ja kanssayhtyeitä teknisempi soitanta. Yhtyeen vaikutteet tulivat pikemminkin Yhdysvalloista ja Keski-Euroopasta kuin Skandinaviasta.

Primus motor Antti Bomanin laulua epäiltiin usein tehostetuksi, minkä yhtye jyrkästi kielsi. Ei mikään ihme, että epäiltiin. Kuulostaahan se äärimmäisen jätteisesti pulputtavan viemärin ja Ghostbustersin Zuulin risteytykseltä.

Video ei ole enää saatavilla

Xysma

Xysma: urbaani vaihtoehto.

Rakastettu pitkän linjan rockyhtye Xysma aloitti taipaleensa jo 1980-luvun lopulla. Naantalin lahja maailmalle oli aivan ensimmäisiä suomalaisia varhaisen Carcassin death-grindcoren temput anastaneita yhtyeitä. Lyriikoissa möhjättiin mädäntyvien ruumiiden, matojen ja erinäisten sisäelinten parissa. Karmivasta aiheistosta huolimatta touhu oli kaikkea muuta kuin synkkää ja vakavaa; Xysman musiikki oli kieli poskessa tehtyä anarkiaa, minkä laulajan taiteilijanimikin – Janitor –  saattoi nokkelimmille paljastaa.

Jo varsinaisella debyyttialbumillaan Xysma kuitenkin huiteli aivan uusilla teille – siinä vaiheessa, kun muu metallia kuunteleva maailma oli vasta alkanut ymmärtää, että tällaistakin musiikkia voisi kuunnella tai tehdä.

Vuoden 1990 Yeah-albumilla esittäytyi maailman ensimmäinen death rock’n’roll -yhtye. Levyn kannessa tököttivät Pääsiäissaarten patsaat ja musiikki svengasi kuin samaisen saariryhmän auringossa elämänsä taateleita popsinut Black Sabbath. Myöhemmin erehdyttävästi laulajaa alkanut muistuttaa Janitor – myöhemmin myös Joãnitor Lottoner jne. – örisi vielä debyytillä leukapartaansa kuin WC-Ankalla kurlannut belsebuub.

Video ei ole enää saatavilla

Funebre

Turkulaisia nahka- ja denim-pioneereja.

Turkulainen Funebre oli aivan ensimmäisiä suomalaisia death metal -yhtyeitä. Ääninäytteemme demokin on tehty jo vuonna 1989. Sinä vuonna julkaistiin muun muassa Madonnan Like a Prayer ja tämä albumi. Siitä on toisin sanoen hirvittävän kauan aikaa.

Demo on erinomainen esimerkki varhaisen suomalaisen death metallin ihastuttavasta kaoottisuudesta ja häkellyttävästä, kymmenen tonnin painolla murjovasta raskaudesta. Varhainen suomidöödis ei kuulostanut musiikilta tästä maailmasta – eikä ollut tietysti tarkoituskaan.

Vuosi 1989 oli pitkälti death metalin year zero. Ensimmäiset demonsa julkaisivat muun muassa Entombed, Grave ja Cannibal Corpse, kun taas amerikkalaiset pioneeriyhtyeet Autopsy, Obituary ja Morbid Angel julkaisivat debyyttialbuminsa.

Funebre varmisti paikkansa legendojen kirjoissa hajoamalla pian Spinefarmin vuonna 1991 julkaiseman Children of the Scorn -esikoisensa jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

Abhorrence / Amorphis

Abhorrence: pikemminkin lutuinen kuin abhorrent.

Abhorrence oli Funebren ja Sacred Cruxifixin ohella todellinen suomi-deathin pioneeri. Lyhyeksi jääneeseen uraan mahtui noihin aikoihin kovasti tuttua levy-yhtiöiden kusetusta ja muun muassa keikkamatka Norjaan, jonka aikana pojat yöpyivät Mayhemin jäsenten kotona.

Pian Abhorrencen pantua pillit pussiin vuoden 1990 lopulla Tomi Koivusaari siirtyi aiemmin samana vuonna perustetun Amorphisin laulaja-kitaristiksi. Samalla tiellä hän on edelleen.

Varhaisen Amorphisin musiikki oli vielä läheistä sukua Abhorrencen maanalaiselle brutaliteetille, mutta jo Amorphisin debyyttialbumilla yhtye oli keksinyt tarttua sanoituksissaan myytteihin. Musiikki oli selkeäpiirteistä, folkahtavilla lead-kitaramelodioilla ryyditettyä death metalia. Yhtye oli heittäytynyt progeksi, mikä ominaisuus ainoastaan korostui seuraavalla Tales From a Thousand Lakes -levyllä, jolla sanoituksetkin oli poimittu mistäs muualta kuin Kalevalasta.

Sen jälkeen eräs Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä on jatkanut enemmän tai vähemmän samoilla linjoilla – joskin Koivusaaren gutturaalimurinaa on kuultu enää satunnaisesti ja progen ja jopa jatsin määrä on toisinaan kasvanut hälyttävästi.

Video ei ole enää saatavilla

Disgrace

Disgracen mielestä musta on uusi musta.

Nykyään Disgrace muistetaan kai turkulaisina stahanovilaisen rock-työn sankareina: Jukka Taskisen ja kumppanien bändi on ollut kasassa jo vuodesta 1987, missään vaiheessa sille ei ole lohjennut juuri minkäänlaista suosiota ja miehiä on jopa kaatunut matkan varrella (Toni Stranius vuonna 2006), mutta silti rock-karavaani on puksuttanut eteenpäin kaikki nämä vuodet.

Nuorgam arvostaa.

Työn sankaruuden ohella Disgrace oli myös Suomen ensimmäisen death metal -aallon perusbändejä, johon ei voinut olla törmäämättä yhdessäkään metallizinessä. Ihastuttavan brittiläisesti nimetyllä debyyttialbumilla Grey Misery kuultiin jo vinkeitä ennusmerkkejä bändin myöhemmin omaksumasta hillittömästi paahtavasta action rock -soundista.

Video ei ole enää saatavilla

Xysma 04.07.2013 Klubi, Turku.

Viikonloppuna juhlitaan Joensuun Laulurinteellä Ilosaarirockia. Varsinainen festivaali käynnistyy huomenna lauantaina, mutta varaslähtö rokkiin otetaan jo tänään perjantaina avajaisklubien merkeissä. Töminä-klubin pääesiintyjänä on maailman paras Xysma.

Jes! Giffaa hei! palaa pitkäksi venähtäneeltä tauolta. Nyt juhlitaan!

Xysma 19.11.2011, Klubi, Turku.

Xysma 05.02.2006 Klubi, Turku.

Uskottava se on! Huomenna, mikäli luoja suo, astuu Turun Klubin Illassa lavalle Xysma, yksi maailmankaikkeuden hienoimmista orkestereista! Mikäli et saavu paikalle, se on täysin omaa typeryyttäsi. Tapahtuman liput on loppuunvarattu.

Xysma, kyllä, tässäkin kuvassa he olivat edellä aikaansa. Kuva voisi olla vuodelta 1999, mutta se on 1996. Kuva: Tomi Palsa

Grindin-sukuisesta metallista aloittanut ja stoner rockiin taipunut Xysma soittaa comeback-keikan Turun Klubilla 19. marraskuuta.

Yhtye kokoontuu juhlimaan Deluxe (1994) ja Lotto (1996) -albumien uusintajulkaisua. Levyt saapuvat kauppoihin ensimmäistä kertaa vinyylinä, kun First & Magical -albumin (1992) julkaisi Svart Records LP-levynä jo viime vuonna. Seuraavaksi neljä perustelua, miksi kaikkien sähkökitaralla soitetun rockin ystävien kannattaa saapua paikalle.

1. Xysma oli uudisraivaaja monessa eri genressä

1988 Naantalissa perustettu Xysma oli Suomen ensimmäinen grindcore -yhtye. Sen suurena vaikuttajana on kuultavissa Black Sabbath ja sen maukkaan junnaavat riffit. Olikin loogista, että yhtyeen musiikki kehittyi stoner rockiksi 1990-luvulla.

Laulaja Janitor Muurisen laulu oli alussa tiukkaa matalaa örinää. Levy levyltä Muurisen laulu muuttui kuulaammaksi. Yhtye hyppäsi äkkiväärästi kohti brittipop- ja soulsävyjä.

Tässä Xysma uransa keskivaiheessa, olennainen ydin on kuultavissa selkeästi. Turning-kappaleella yhtye on raivokas ja leikkii sujuvasti monen genren laidoilla.

Video ei ole enää saatavilla

Xysma – Turning

2. Xysman riffit olivat Suomen parhaat (Hurriganesin jälkeen)

Xysman suurimmat ässät pöytään lyötäessä ovat yhtyeen soulahtavat, koko yhtyeen yhteisellä svengillä soitetut kitarariffit.

Jani Muurinen aloitti Black Sabbathin hengessä tekemään riffejä yhtyeen grindcore-aikoina. Olli Nurminen viimeisteli riffisammon synnyn. Nurminen sai vaikutteita Otra Romppaiselta Psychoplasma-aikoinaan.

Yhtye jätti perinteisen virityksen Naantaliin ja soitti loppu-uransa kaikki kappaleet pudotetulla D-vireellä. Toni Stranius keksi monta loistavaa avaruus-riffiä, ja bändillä oli Suomen oloissa poikkeuksellinen yhteinen boogie.

Suomalaiset metallibändit lainasivat Rick Rubinin tuotantonäkemyksestä vain tarkan, jämptin soundin. Mikko Karmila tuotti ja teki monen yhtyeen kanssa hyvää jälkeä, mutta klikki määritti svengin määrän.

Jani Lankinen tuotti Xysman levyjä rohkeasti 1970-luvun soundeilla. Tuotanto eksentrisyydessään liimasi yhtyeen indiesarjaan. Mainstreamiin olisi ehkä kaivattu helpommin omaksuttavaa äänimaailmaa.

Lahjakkaita riffintekijöitä kopioidaan. Kuuntele näyte Xysman I Feel Like Lou Reedistä (1993) ja Apulannan 003-kappaleesta (1999).

Video ei ole enää saatavilla

Xysma – I Feel Like Lou Reed

Video ei ole enää saatavilla

Apulanta – 003

3. Xysmalla oli pokkaa ja iloa keikoilla

Keväällä 1993 Xysma oli juuri saanut Deluxe-levynsä valmiiksi. Yhtyeellä oli juuri sopivan suuri uho, kun se saapui TVO:n lavalle levynjulkistamiskeikalle. Kun levyn aloitusbiisi jyrähti käyntiin, tuntui faktalta, että lavalla soitti juuri se Suomen Nirvana, odotettu suunnanmäärittäjä ja auktoriteetti.

Bändillä oli oikeaa asennetta ja aivan hirveän pitävä pokka. Laulaja Janitor oli keskipisteenä kuin Elvis. Ollin, Tepon, Tonin ja Kallen leppoisista olemuksista viesti perille, että lavalla ollaan tekemässä maailman tärkeintä asiaa. Yhtyeestä välittyi Suomen oloissa poikkeuksellisen nautittava soittamisen ilo.

YouTubesta löytyy harmillisen vähän klippejä, joista kävisi ilmi Xysma-yhtyeen jäsenten persoonallisuudet. Keskenjääneen dvd:n traileri raottaa ovea heidän preesensiinsä.

Video ei ole enää saatavilla

 Xysma dvd – preview

4. Xysma sekoitti tyylejä reippaalla kädellä

1990-luvun alun metalliskenessä oli nähtävissä tyylien sekaantuminen. Puritanistinen heavy metal oli murentumassa Yhdysvalloissa muun muassa Faith No Moren, Helmetin ja Kyussin toimesta. Suomessa taas Waltari ja Sub Urban Tribe ottivat askelia modernimpaan ilmaisuun.

Erityisesti Xysmalle siirtyminen värikkääseen alternative- ja indierokkaamiseen oli luontevaa. Vaikka yhtyeen soinnissa oli tunnistettavissa rytmejä ja kitaransuristelua Sonic Youthin ja Dinosaur Jr:n tapaan, yhtye kehitti aivan omanlaisen svengaavan stoner-tyylinsä.

Kuuntele ensin Teppo Pullin lennokasta svengiä Above the Mind of Morbidity -ep:ltä…

Video ei ole enää saatavilla

Xysma – Foetal Mush

……ja sitten basisti Kalle Taivaisen tulkitsema Bob Mould -henkinen The King, joka julkaistiin kahdeksan vuotta myöhemmin.

Video ei ole enää saatavilla

Xysma – The King

Loppusanat: Xysman jälkeen

Yhtyeen jäsenet versoutuivat erilaisiin yhteyksiin. Olli Nurminen oli perustamassa Shake-yhtyettä ja soittaa nykyään Samae Koskisen Taikabändissä.

Magenta Skycoden basistinakin nähty Kalle Taivainen soitti Ollin kanssa Spectre Quartetissa ja perusti oman Moto-yhtyeensä.

Teppo Pulli soittaa Trouble Bound Gospelissa.

Jani Muurinen on laulanut Mannhain jälkeen Helge Kontio Populärissä.

Toni Stranius soitti Kalsaripaidassa ja Mothers Against Sex Associationissa. Hän menehtyi Irlannissa vuonna 2006. Yhtye teki saman vuoden syksynä muistokeikan Turun Päiväkodissa. Keikalla häntä tuurasi Juha Nousiainen.

Nousiainen paikkasi Irlantiin muuttanutta Straniusta jo kevään Tour De Luxe -kiertueella, jolla soittivat kaikki Xysmasta versonneet uudet kokoonpanot Xysman ohella. Tämän vuoden comeback-keikalla Toni Straniuksen kaksoisolennoksi muuttuu yhtyeen ikifani Samae Koskinen.

Xysma oli bändi, jolla oli kaikki todellisen kulttibändin ainekset, oma soundi ja hyviä biisejä. Brian De Palma käytti yhtyeen musiikkia Snake Eyes -elokuvassa. Yhtye teki kiertueen Saksassa, ja Xysmaa kuunneltiin ympäri maailmaa.

Lopullinen suosio saattoi jäädä saavuttamatta, koska yhtye vaihtoi tyyliä jokaisella levyllä. Heavymusiikkissa tällainen kiinnostava pyrkimys evoluutioon horjuttaa usein fanien vastaanottokykyä. Myös bändin jäsenten työ-, taide-, ja koulutusprojektit häiritsivät keskittymistä todelliseen tähteyteen. Toivottavasti pojat jättävätkin joskus lapset ja vaimot kotiin itkemään ja lähtevät tosissaan valloittamaan maailman.

Jani Muurisen laulua grindcore-uran jälkeen:

Video ei ole enää saatavilla

Multimediakonsultit – Kun päättyy työ

Bonus: musiikkia hyvin kuvaava nimi!

Xysma tarkoittaa suomeksi ripuliulosteista limakalvon muodostelmaa. Ihmebantu-tv-sarjassa yksi sketsi käsitteli pelkästään tätä ilmiötä. Jollei ihmisen suolistossa olisi Xysma-ainetta, kakka ei pysyisi yhtenäisenä pökäleenä. Yhtyeen nimi onkin loppujen lopuksi ollut hyvä enne: tämä tavara on tiukasti paketissaan, hyvää shittiä!

Video ei ole enää saatavilla

Xysma – Why am I?

Xysma esiintyy Turun Klubilla 19.11.