Tässä kuvassa Antti ja Jussi Hyyrynen poseeraavat tavalla, joka ei ärsytä toimittajaa.

Hyyrysen veljesten meriseikkailussa samalle luodolle ovat rantautuneet lastenlaulut, Ultra Bralle sukua oleva paatos sekä YUP:läinen neuroottisuus. Stam1naa tässä on yllättävän vähän.

Ymmärtääkseni WÖYH! (jonka nimeä on vaikea lausua ilman naaman venymistä hölmistyneeseen hymyyn) on kytenyt myyttisenä sisäpiirivitsinä jo vuosikausia, milloin YUP:n, milloin Stam1nan keikkabussissa. Vaan miten nostaa YUP:n Jussi ja Stam1nan Antti Hyyrysen mukava ajanvieteprojekti pienen piirin hihittelyä suuremmaksi opukseksi?

En ole tainnut koskaan kuulla Stam1nalta kokonaista levyä. Bändi ei ole suoraan sanoen koskaan napannut. Sen sijaan YUP:n diskografian omistan lähes kokonaan, joten kiinnostus isoveli-Jussin nykyisiä edesottamuksia kohtaan vei IKKILLYKin äärelle. Vaikka Thriller-henkisellä videolla tarjoiltu Lokki-biisi aikanaan pöhköydessään viehättikin, en osannut odottaa kokopitkältä oikeastaan mitään.

Avaus- ja nimiraidassa epäkuntoisen risteilytorpedon lailla ammuttu kitarariffi kertoo mistä on kyse: se voisi olla miltä tahansa YUP:n levyltä, olematta kuitenkaan pastissinomainen. Jussi on pysynyt tyylilleen uskollisena, mikä on mukavaa. Kappale etenee sumutorvenomaisesti jyrähtävään saksofoniin, jossa soi King Crimsonin juhlava hevijatsi. Jos ajattelee sitä lähdemateriaalia, jonka summana veljesten aiemmat yhtyeet komeilevat, kuuluu tässä olevan paljon enemmän YUP:tä kuin Stam1naa. Yllättävää sinällään, sillä sävellykset ovat kauttaaltaan Antin käsialaa.

Pieneksi klassikoksi muodostunut Lokki on päivitetty levyä varten entistä teatraalisemmin kasvavaksi, ja riemastuttavaa paatosta on huiluineen kaikkineen vähintäänkin saman verran kuin Ultra Bran massiivisissa eläin-oodeissa. Vaikka veljesparin teatteri onkin tasoa vappunenä, onnistuu lämminhenkinen tunnelma jollakin tapaa viettelemään puolelleen. Ehkä syynä ovat Jussin surrealistiset sanoitukset, jotka ovat kollaasi merisäätä, luontodokumentteja ja ylästeen biologiankirjojen Itämerta käsitteleviä lukuja.

Levyn suoraviivaisempaa osastoa edustava Hieho voisi melkein olla lätkämaalikimaran taustabiisi, mutta on sävellyksenä lopulta liian lyyrinen vajotakseen junttirockiksi. Ihan Whitesnakeksi meno menee viimeistään Kalasatamaan-hoilotuksessa. Levyn lastenlaulumaisin veto Kaskelotti edustaa progeilun parasta puolta, kun taas Parvessa jää hienosta rakentelustaan huolimatta vähän kesken. Lopussa pyörivä Siipiratas on nätti sävellys, mutta kuulostaa melkein CMX-parodialta.

Ajoittaisesta tilkemateriaalistaan ja sisäpiirihassuttelustaan huolimatta IKKILLYKin voinee kiteyttää sanaan ”leppoisa”. Hyyryset tekevät poikamaista teatteria, mutta suurella sydämellä ja kunnianhimolla. Tästä kertoo ainakin kolmiosaiseksi paisunut musiikkivideosaaga sekä komeaan mutta kryptiseen vihkotaiteeseen kääritty cd-levypaketti, joka onnistuu puoltamaan henkitoreissaan olevan formaatin olemassaoloa. Visuaalisesta tyylistä jää hieman tosin nyppimään promokuvien äijähassuttelu: vaikka te Hyyryset olettekin ihan mukavia poikia, niin jättäkää se post-hynysläinen ironia vähemmällä, vaikka kieli kuinka poskessa olisi.

77 IKKILLYK on luultavasti vuoden hauskin kahden veljeksen kokonaistaideteos.

Video ei ole enää saatavilla

Wöyh! 07.03.2013 Levykauppa Äx, Helsinki.

Upouusi Wöyh! -albumi ”IKKILLYK” nyt levykaupassasi. Mars ostoksille!

Giffaa hei! jää pienelle tauolle uuden sataluvun rikkoutumisen kunniaksi. Kotvasen aikaa keskitytään Nuorgamin printtiin sekä toivottavasti myös lomailuun. Palataan asiaan sitten keväämmällä. Voikaa hyvin!

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 257 Big Wave Riders – Behind These Walls

Tätä energian määrää! Jos yksi biisi kertoo meille mitään, niin Big Wave Riders on viime vuosien lukuisista kitaraa vatkaavista, enimmäkseen 1980- ja 1990-luvuille katsovista indie-bändeistä se lupaavin. Tämä on soundina ja räjähdyksenä täysosuma. Se ampuu yli kaikissa oikeissa paikoissa. Se on röyhkeä silloin kun pitää. Se ei koskaan pyytele anteeksi nuoruuttaan. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 256 Still Corners – Cuckoo

Alkusyksyisiltä päiväuniltaan hunajaan hukutetun kamomillateen ja selittämättömän ikävän tuoksuun heränneeltä Portisheadilta kuulostavassa Cuckoossa ei ole oikeastaan juuri mitään omaperäistä. Monotoniset ja nynnyt komppi ja basso, kosketintäkki, johon kääriytyä sekä huokaileva, taas uneen vaivuttava ääni sattuvat nyt vain olemaan täydellisen vapaapäivän takeet. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 255 Wöyh! – Lokki

Lokkia voi pitää nykykalevalaisena kansanperinteenä. Laulu eli vuosia suusta suuhun Hyyrysen veljesten riemukkailla matkoilla. Itse muistan kuulleeni laulun lukuisia kertoja kesällä 2004. Oheinen video sai ensi-iltansa vanhemman wöyhöttäjän eli Jussin 40-vuotisjuhlilla. Nyt kansa janoaa lisää Wöyh!-lauluja. Julkaisujen esteenä saattavat olla arveluttavat tekstit. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 254 Gatto Fritto – Lucifer Morning Star

Britti Ben Williams pläjäyttää oikeilla synilla ja vocoderillaan elektronista huojuntaa, joka omaksuu myötämielisen kuulijan osaksi organismiaan. Mieleen nousee italoihme Kanon ja miespuolisen Cocteau Twinsin yhteistyö, kakerandelismin ja shoegazingin ristisiitos, jossa jokainen soittaa luontevasti toisten soittimia. Kehtolauluhyminää digitaaliajan lapsukaisille. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 253 Frank Ocean – Swim Good

Odd Future -mies Frank Ocean on eräs vuonna 2011 esiin nousseen uuden, dekonstruktionistisen r’n’b:n tärkeimmistä tekijöistä. Ilmaiselta Nostalgia, Ultra -mixtapelta löytyvä Swim Good oli kappale, joka sai ihmiset höristämään korviaan. Biisi on kuin R. Kellyn musiikista olisi herutettu viimeinenkin hunajatippa, jolloin jäljelle jää vain askeettista robottisoulia. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 252 Gauntlet Hair – Top Bunk

Journalisti Simon Reynolds lanseerasi aikoinaan termin oseaaninen rock. Hän viittasi sillä Cocteau Twinsin ja A.R. Kanen kaltaisiin bändeihin, joiden musiikki karkaa ahtaista raameista esteettömiin luonnonmaisemiin. Gauntlet Hairin voisi väittää tekevän luolarockia. Kaksikon soitanta junnaa, velloo ja kimpoilee isosti pienessä tilassa. Ja kaikuu niin penteleesti. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 251 Nero – Guilt

Olin tietoinen dubstepistä jo sen ollessa cool ja uusi juttu. En vain juurikaan pitänyt siitä. Mielestäni se oli nuivaa ja vieraannuttavaa musiikkia, jossa oli pari hyvää uutta tuotantoideaa. Onnekseni 2010-luku on tuonut nämä hyvät ideat populistisemman musiikin pariin, jotta kaltaiseni niheilijätkin voivat nauttia siitä. Neron Guilt tekee tämän upealla tavalla! (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 250 Miracle Fortress – Raw Spectacle

Graham Van Pelt ei toisella albumillaan yltänyt loistavan Five Roses -debyytin tasolle, mutta eivät kaikki levyn elektroniset yritelmät huteja olleet. Ei etenkään Raw Spectacle, joka klassisen elektropopkappaleen lailla saa uskomaan, että koneessa on sielu. Sen henkäyksiä lienevät äänikuvan laidoilla lipuvat syntetisaattoriarpeggiot ja pehmeät konerumpusykäykset. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 249 Ulver – Providence

Ulver onnistuu maalaamaan niin maagisen tainnuttavia mielikuvia, että tekisi mieli ottaa kokonaan loparit tästä oravanpyörästä, mitä länsimaiseksi elämäksikin kutsutaan, ja karata kaukaisuuteen. Öinen metsä Norjan tuntureilla, yksinäiset tähdet mustalla taivaalla ja viehättävän kaunis yksinäisyys soivat hienovaraisen tyylikkäästi tässä upeassa Ulver-maalauksessa. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 248 Beth Ditto – I Wrote the Book

Ditto on Gossipin tuhti nainen. Gossipilla on noin kaksi hyvää kappaletta. Diton soolouran aloittaneen ep:n tuotti modernin elektropopin superkaksikko, Simian Mobile Disco. Ep:llä on neljä kappaletta, joista I Wrote the Book ei ole paras, mutta ainoa, josta on tehty video. Videosta näkee, mihin Ditto tähtää; suureksi diivaksi, lihavaksi Madonnaksi. Se voi onnistua. (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 247 Black Milk & Danny Brown – Zap

Detroitilaiset biittinero Black Milk ja räppäri Danny Brown ovat niittäneet kunniaa omilla tahoillaan. Spin-lehti muun muassa valitsi Brownin XXX:n vuoden rap-albumiksi. Ei siis ihme, että yhteistyössä syntynyt Black & Brown -ep oli niin onnistunut. Zap on optimaalinen sekoitus retrofuturistista biittiä ja Brownin sanat huolella pureksivaa ja sylkevää ulosantia. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 246 Jai Paul – BTSTU

Joskus yksikin kappale voi riittää. BTSTU on liian nuoren britin ainoa single, harsomaisen falsetin, raukean rytmin ja jälkijunassa pörisevän basson liitto, Draken ja Beyoncén samplaamaksi päätynyt avaruuspopin klassikko, joka villitsi musiikkiblogeja jo toissa vuonna, mutta sai virallisen julkaisunsa vasta huhtikuussa. XL Recordingsilla on käsissään kultakimpale. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.