<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?>


<rss version="2.0"
  xmlns:content="http://purl.org/rss/1.0/modules/content/"
  xmlns:dc="http://purl.org/dc/elements/1.1/"
  xmlns:atom="http://www.w3.org/2005/Atom"
  xmlns:sy="http://purl.org/rss/1.0/modules/syndication/"
  xmlns:media="http://search.yahoo.com/mrss/"
  >

<channel>
  <title>Nuorgam — Wolf People</title>
  <atom:link href="https://www.nrgm.fi/artisti/wolf-people/feed/" rel="self" type="application/rss+xml" />
  <link>https://www.nrgm.fi</link>
  <description>Verkkomedia, jossa rakkaus musiikkia kohtaan kukoistaa ja voi hyvin.</description>
  <lastBuildDate>Wed, 18 Mar 2026 13:17:32 +0000</lastBuildDate>
  <language>fi</language>
  <sy:updatePeriod>hourly</sy:updatePeriod>
  <sy:updateFrequency>1</sy:updateFrequency>
  <generator>https://wordpress.org/?v=6.9.4</generator>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/y/o/u/younggalaxyjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/y/o/u/younggalaxyjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Minikritiikit vko 19: Eläin, Fleetwood Mac, Karl Hyde&#8230;</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/kritiikit/minikritiikit-vko-19-wolf-people-young-galaxy-karl-hyde/</link>
    <pubDate>Mon, 06 May 2013 11:00:02 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Arviot]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=43572</guid>
    <description><![CDATA[Arviotuna Ismo Alangon, Eläimen, Karl Hyden, Iggy &#038; the Stoogesin, Wolf Peoplen ja Young Galaxyn uudet albumit sekä Fleetwood Macin uusi EP.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<h2>Ismo Alanko – Maailmanlopun sushibaari</h2>
<p><em>Fullsteam</em></p>
<p><span class="arvosana">47</span> Alangon viimeisin albumi voisi nimensä puolesta olla<strong> Arto Paasilinnan</strong> uusi romaani, miksei sisältönsäkin. Samasta suomalaisesta visakoivusubstanssista tämäkin teos on veistetty. Se ei kurota mihinkään, se limboaa alitse sähköpaimenen, johon ei ole edes kytketty virtaa. Musertavaa huomata, kun ottaa huomioon, että tässä on mies <strong>Hassisen</strong> ja <strong>Sielun Veljien</strong> takana. Alangon sooloura sen sijaan on ollut jatkuvaa löysällä nuoralla tasapainoilua. Ja tällä kertaa kapsahdetaan pahasti keskinkertaisen puolelle – osoituksena jo epäinnoittunut<em> Harmaa on hyvä väri</em> -single. Entä onko <em>Naapurin saunareissu</em> yritys tehdä <strong>Risto</strong> vs. <strong>Koskenniemi</strong> -tyylinen huumoriraita? <em>Tuulen selkään</em>, jossa Alanko näyttää, ettei hänen lauluäänensä ole vain kuluneen manieristista temppuilua, on valopilkku. Saisinko albumillisen tällaisia lauluja, sillä nyt käsissäni on vain epäkesko valikoima mielikuvituksettominta ja tasapaksuinta musiikkia aikoihin. Ajoittain sävelkynä pysyy sentään Alangon kädessä, kuten <em>Vuoden turhin laulu</em> osoittaa, kuulostaen enemmän herran pikkuveljen tuotokselta. Tuntuukin kohtalon ivalta, että kappale pilkkaa kertakäyttöpoppia sen potentiaalia hahmottamatta. Kun asioihin otetaan tarpeeksi etäisyyttä, huomaa <strong>Neljän Ruusun</strong> lopulta nousseen historiallisesti merkittävämpää Ismo Alankoa musiikillisesti kiinnostavammaksi entiteetiksi. Tässä koko &#8221;taiderockin&#8221; ongelma: se on rakennettu vaihtoehtokulttuurin ehdoilla, ohjelmallisesti muka-oudoksi, tulevaksi klassikoksi, valmiiksi popmuseoon kelpaavaksi. Ja museot ovat kuolleita paikkoja. Todellinen etulinja kaivetaan lopulta populaarikulttuurin roskiksista. (<strong>Joni Kling</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/qOfAQw9hoXg" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/qOfAQw9hoXg</a></p>
<h2>Eläin – Joensuu</h2>
<p><em>Juki Records</em></p>
<p><span class="arvosana">70</span> Minä tunnen useamman kuin yhden popnörtin, jotka joensuulaisyhtye Eläimen nimen kuullessaan alkavat toistuvasti puhua siitä, kuinka se on yksi Suomen aliarvostetuimmista bändeistä. Puheissa on kieltämättä siinä mielessä perää, että yhtyeen edellinen <em>2000</em> <em>Deluxe </em>-albumi (2011) sisältää tarttuvaa ja omaperäistä kitarapoppia. Esimerkiksi <em>Television sininen valo</em> on heittämällä yksi viime vuosien kovimmista kotimaisista popbiiseistä. Tuoreimmalla <em>Joensuu</em>-albumillaan yhtye ottaa kuitenkin suunnan pois <strong>bob hund</strong> -kaahauksesta. Esimerkiks<em>i Tiedän ettet rakasta minua enää </em>-kappale soi rehellisenä, <strong>Stellan</strong> mieleentuovana suomirockina. <em>2000 Deluxella</em> yhtyeen tekstit kuulostivat parhaimmillaan siltä kuin <strong>YUP:n Jarkko Martikainen</strong> olisi havahtunut hereille ja huomannut, että elämme 2000-lukua. Nyt tekstit kuitenkin kompastelevat usein toteavuuteensa ja saarnaavuuteensa, kuten esimerkiksi <em>Politiikka</em>-raidalla. Levyn sinkkunakin julkaistu nimikappale jää sen kirkkaimmaksi hetkeksi. Kappalemateriaalista olisi saanut tiivistettyä erinomaisen ep:n. (<strong>Tuomas Kokko</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=_SRL4MVQR-E" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/_SRL4MVQR-E</a></p>
<h2>Fleetwood Mac – Extended Play</h2>
<p><em>LMJS Productions</em></p>
<p><span class="arvosana">67</span> Fleetwood Macin edellisistä uusista biiseistä on jo vuosikymmen. Tämä neljän biisin omakustanne tuli huhtikuun lopussa iTunesiin ladattavaksi ilman ennakkopromootiota. EP on pääasiassa laulaja-kitaristi <strong>Lindsey Buckinghamin</strong> vetämä kevyehkö reki, josta löytyy tutuntyyppisiä Mac-biisejä, mutta tavallista demohenkisempinä. <em>Sad Angel</em> ja <em>Miss Fantasy</em> ovat tätä hienoa brändin mukaista kitarapoppia. <strong>Stevie Nicksin</strong> biisipanos jää tällä kertaa 40 vuotta vanhaan <em>Without Youhun</em>, joka laulettiin Buckinghamin kanssa pöytälaatikkoon jo ennen duon Fleetwood Mac -pestiä. Bootlegiksi olisi suonut biisin jäävänkin, sillä se on tylsemmän puoleinen ja Fleetwood Macille harvinaisen suora rakkauslaulu, jonka julkaisu täyttänee lähinnä Buckingham/Nicks-shippereiden fantasioita. EP:ltä jää ikävästi uupumaan myös höyryinen popkokeilu, joita Buckingham on jaksanut viljellä eläkeikäisenäkin. Ehkä sellaisena voi pitää<em> It Takes Timea</em>, itseään hitaasti kiduttavaa pianoballadia, jollaisia on kuultu paljon ennenkin, muttei kuitenkaan Lindsey Buckinghamilta. (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=_AR9R88pzAo" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/_AR9R88pzAo</a></p>
<h2>Karl Hyde – Edgeland</h2>
<p><em>Smith Hyde Productions</em></p>
<p><span class="arvosana">84</span> Karl Hyden ensimmäinen sooloalbumi on ihanalla tavalla aikuinen levy. <em>Edgeland</em> soi moitteettoman kauniisti, ikinuorelle mutta silti 55-vuotiaalle <strong>Underworld</strong>-maestrolle luonnollisella tavalla. Pääyhtyeensä mullistavan ja aliarvostetun tekno- ja housesoundin sijaan levyllä soi kypsä, chilloutista ja maailmanmusiikista lainaava ambient-pop, joka sijoittuu samaan jatkumoon <strong>Brian Enon</strong>, <strong>Pink Floydin </strong>ja <strong>Talk Talkin</strong> mestariteosten rinnalta. Tuottaja, sessiomuusikko ja elokuvasäveltäjä (ja, öh, <strong>Imogen Heapin</strong> kiertuekitaristi) <strong>Leo Abrahams</strong> osoittautuu Hydelle sopivaksi aisapariksi; vaikka ensimmäisen äänimaailmat hetkittäin äiteliksi lipsahtavatkin, on jälkimmäisen ulosannissa aina ripaus Romfordin runopojan rosoa, joka teki Underworldinkin musiikista parhaimmillaan ainutlaatuista. Yllättävintä levyssä on sen ripeämpien kappaleiden (<em>Dancing On The Graves Of Le Corbusier&#8217;s Dreams, The Boy With The Jigsaw Puzzle Fingers</em>) leikkisä melodiikka ja rytmiikka, joka kumartaa Afrikan mantereelle samalla tavalla kuin <strong>Peter Gabriel</strong> ja <strong>Paul Simon</strong> 1980-luvun levyillään. Osaltaan levy on myös paluu Hyden nuoruuteen: Underworldia edeltäneen <a href="http://youtu.be/u5QRT1CbMN0"><strong>Freur</strong>-yhtyeen briljantti pikkuhitti <em>Doot Doot</em></a> istuisi <em>Edgelandille</em> kuin nenä päähän. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/nqKYDQz8EJU" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/nqKYDQz8EJU</a></p>
<h2>Iggy &amp; the Stooges – Ready to Die</h2>
<p><em>Fat Possum</em></p>
<p><span class="arvosana">54</span> Kun ei lähde, niin ei lähde. Maailman unohdettu poika on taas renkiensä seurassa, mutta nyt ei etsitä uutta tuhottavaa, vaan muistellaan menneitä saaliita. Aiheet ovat hyväksi havaittuja: on aseita, paskaduuneja ja isoja hinkkejä, ruotuun palannut <strong>James Williamson</strong> soittaa hyvin, mutta vimma puuttuu. Ja Stooges-levy ilman vimmaa on yhtä hauska kuin pyssy ilman panoksia. <em>Ready to Die</em> on parempi kuin vuoden 2007 Stooges-levy <em>Weirdness</em> ja helpommin sulava kuin Iggyn viime vuosien chanson-levytykset. Vanha fani kunnioittaa yhtyettä silti parhaiten ostamalla <em>Ready to Dien</em> mutta kuuntelemalla <em>Raw Poweria</em>. (<strong>Juha Merimaa</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/RDGG2k3tbIw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/RDGG2k3tbIw</a></p>
<h2>Wolf People – Fain</h2>
<p><em>Jagjaguwar</em></p>
<p><span class="arvosana">73</span> <em>Fain</em> on albumi, josta huomasin yllättäen pitäväni paljon enemmän kuin olisin osannut arvatakaan. Lontoolaisyhtyeen kolmas albumi kuulostaa ensi alkuun askeettisuudessaan hyvinkin vaatimattomalta, mutta hiipii hiljalleen ihon alle. Wolf Peoplen salaisuutta voi olla hankala hahmottaa; yhtyeellä ei ole hihassaan ällistyttäviä temppuja eikä laulaja <strong>Jack Sharp</strong> juuri milloinkaan poikkea kuulaan toteavasta tyylistään. Jotain meditatiivista bändin svengaavassa, harkitun oloisessa folk-progessa kuitenkin on. Wolf Peoplea on verrattu usein <strong>Jethro Tullin</strong> ja <strong>Gentle Giantin</strong> kaltaisiin, keskiajaltakin ammentaneisiin 1970-luvun mammutteihin, mutta aivan niin ummehtunutta kvartetin musisointi ei sentään ole. Itse kuulen sen napakasti pörisevissä riffeissä <strong>Black Sabbathin</strong> varhaisheavyä ja hienovaraisessa svengissä<strong> The Metersin</strong> minimalistista funkia. Muutama <em>Fainin</em> kappalee kutittelee seitsemän minuutin rajapyykkiä, mutta pääosin pysytään kohtuudessa, joka pukee Wolf Peoplea hyvin. Levyn tuotantokin miellyttää korvaa vanhanaikaisessa ”kaikki soittimet erottuvat” -tyylissään. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/7F0fxgkJW8s" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/7F0fxgkJW8s</a></p>
<h2>Young Galaxy – Ultramarine</h2>
<p><em>Paper Bag</em></p>
<p><span class="arvosana">56</span> Efektipedaaleja polkien ja kenkiinsä tuijotellen uransa aloittanut vancouverilaisyhtye teki kolmannella albumillaan <em>Shapeshiftingillä</em> (2011) muodonmuutoksen ja viilasi göteborgilaisen <strong>Dan Lissvikin</strong> (<strong>Studio</strong>) johdolla tyyliään elektronisen popin suuntaan – ja teki sen melko onnistuneesti. Neljännelle albumilleen Young Galaxy ei ole yrittänytkään keksiä mitään uutta; <em>Ultramarine</em> on jälleen Lissvikin tuottama ja eroaa edeltäjästään lähinnä yhdentekevämmän biisimateriaalinsa osalta. En saa levyn muovisesta ja kliinisestä tunnelmasta oikein mitään otetta. Levyn avaava <em>Pretty Boysin</em> ”baleaarinen <strong>Yazoo”</strong> -fiilis toki viehättää, mutta jo sitä seuraava <em>Fall for You</em> tuntuu leikkisästä rytmistään huolimatta täysin kuolleelta – ei vähiten <strong>Catherine McCandlessin</strong> lattean laulutavan takia. <em>Privileged Poor</em> antaa flegmaattiseksi latistuvalle levylle tarvittavaa piristystä varhaisesta <strong>New Orderista</strong> muistuttavassa energisyydessään, mutta muilta osin <em>Ultramarinella</em> ei ole tarjota mitään mitä <strong>JJ</strong> ei olisi tehnyt tyylikkäämmin tai <strong>Chairlift</strong> innostavammin. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/2zpMEcrxdpY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/2zpMEcrxdpY</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/w/o/l/wolfpeoplejpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/w/o/l/wolfpeoplejpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Small talk: vieraana Wolf People</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/small-talk/small-talk-vieraana-wolf-people/</link>
    <pubDate>Tue, 25 Oct 2011 08:15:24 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Small talk]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=16597</guid>
    <description><![CDATA[Tavastialle lauantaina saapuvat lontoolaiskvartetin riveistä löytyy intohimoisia suomalaisen musiikin ystäviä. Ja kärkäs leivonnais-kriitikko.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img fetchpriority="high" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-16598" class="size-full wp-image-16598" title="WolfPeople" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/10/WolfPeople.jpg" alt="Tää musahomma on mennyt tähän asti putkeen, Wolf People ilakoi. Dan, Tom, Joe ja Jack." width="575" height="374" /></a><p id="caption-attachment-16598" class="wp-caption-text">Tää musahomma on mennyt tähän asti putkeen, Wolf People ilakoi. Dan, Tom, Joe ja Jack.</p>
<p>Kaikkien karvaisten progehuuhkajien iloksi Helsingin Tavastialle tämän viikon lauantaina saapuva <strong>Wolf People</strong> kertoi <em>Nuorgamille</em> musiikista – ja leivonnaisista. Viime vuonna kehutun <em>Steeple</em>-albumin Jagjaguwar-levy-yhtiön kautta julkaisseesta lontoolaiskvartetista olivat äänessä kitaristi <strong>Jack Sharp</strong>, basisti <strong>Dan Davies</strong> ja rumpali <strong>Tom Watt</strong>.</p>
<p class="kysymys">Mitä kappaletta olette kuunnelleet eniten elämäsi aikana?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Ei aavistustakaan! Luultavasti kuitenkin jotain <strong>The Jimi Hendrix Experienceltä</strong>. Olisiko se <em>1983… (A Merman I Should Turn to Be)</em>? Teini-iässä kuuntelin sitä niin paljon, että nauha kului loppuun. Ja se soi yhä usein kiertuepakussamme.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/SmRoGtiJp_E" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/SmRoGtiJp_E</a></p>
<p><strong>Dan:</strong> “Luultavasti <strong>Led Zeppelinin</strong> <em>Lemon Songia</em>. Olen luukuttanut sitä aika pakonomaisesti siitä lähtien, kun sain ensimmäisen bassokitarani. Biisissä on uskomattoman kekseliäs bassomelodia, ja koska se on panoroitu stereomiksauksessa voimakkaasti vain toiseen kaiuttimeen, siitä saa helposti selvän.&#8221;</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/5tHHRpAzGcM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/5tHHRpAzGcM</a></p>
<p class="kysymys">Mitä klassista popkappaletta ette ole koskaan oikein ymmärtäneet?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “On runsaasti ‘klassisia’ biisejä, joita en välittäisi enää kuulla. [<strong>Roy Ayersin</strong>] <em>Everybody Loves the Sunshine</em> tulee mieleen, sitä ei tulisi ikävä. Ja <strong>Minnie Ripertonin</strong> <em>Les Fleur</em> – olisin ihan tyytyväinen, vaikken kuulisi sitä enää koskaan.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/M36OGCfYp3A" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/M36OGCfYp3A</a></p>
<p><strong>Tom:</strong> “Hah! Itse asiassa pidän noista molemmista kappaleista! Mutta on paljon klassikkobiisejä, joita en ymmärrä. Toisaalta en kiinnitä juuri koskaan huomiota biisien sanoituksiin.”</p>
<p class="kysymys">Mitkä ovat suosikkisäkeenne popmusiikissa?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Rakastan <strong>Groundhogsin</strong> <em>Thank Christ for the Bombin</em> sanoitusta. Siinä maalataan niin eloisa kuva kertojasta, joka tuomitsee ihmiskunnan ja yrittää jättää sivilisaation taakseen.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/KzhZ55dKDxg" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/KzhZ55dKDxg</a></p>
<p class="kysymys">Mitä kappaletta toivotte dj:ltä silloin, kun olette todella, todella humalassa?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “<strong>Amon Düül II</strong>:n <em>Archangels Thunderbirdiä</em> tai <strong>Nenan</strong> <em>99 Red Balloonsia</em>. En tosin ole sellainen ihminen, joka esittäisi biisitoiveita, ellei dj sitten satu olemaan tuttu kaveri. Kun ystävämme <strong>Rich Hero</strong> soittaa levyjä kiertueellamme, toivomme aina <strong>Paul St. Johnin</strong> <em>Flying Saucers Have Landedia</em>.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/JJyM51Yvriw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/JJyM51Yvriw</a></p>
<p class="kysymys">Kenen muusikon kuolema kosketti viimeksi syvästi?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Yritän välttää liiallista sentimentaalisuutta näissä tilanteissa, mutta tulin kieltämättä todella surulliseksi, kun kuulin <strong>Bert Janschin</strong> kuolemasta. Hän vaikutti maanläheiseltä kaverilta, joka suhtautui aina yhtä nöyrästi valtavaan lahjakkuuteensa. Nautin hänen pitkästä urastaan aina viimeisiin albumeihin ja esiintymisiin asti, aivan kuin olisin tuntenut hänet. Olen varma, että hänellä olisi ollut vielä annettavaa, joten itsekkäästi toivoin vielä yhtä albumia ja vielä yhtä kiertuetta.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/JmVA7BHsF1I" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/JmVA7BHsF1I</a></p>
<p><strong>Tom:</strong> “Myös <strong>Bo Hanssonin</strong> kuolema viime vuonna kosketti. Hän oli todellinen inspiraation lähde. On surullista nähdä, kuinka jotkut artistit vain alkavat hiipua tehtyään niin paljon upeaa musiikkia.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/DzesBe48Gh4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/DzesBe48Gh4</a></p>
<p class="kysymys">Ketkä soittaisivat unelmakvartetissanne? Kuka toimisi tuottajana?</p>
<p><strong>Tom:</strong> “Tuottaja olisi <strong>Gustav Ejstes</strong> (<strong>Dungen</strong>), rumpali <strong>Clyde Stubblefield</strong> (mm. <strong>James Brown</strong>), basisti <strong>Holger Czukay</strong> (<strong>Can</strong>), kitaristi <strong>Jukka Tolonen</strong> (<strong>Tasavallan presidentti</strong>) ja laulaja <strong>Nina Persson</strong> (<strong>The Cardigans</strong>).”</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Hauska kysymys! Öö&#8230; <strong>Mitch Mitchell</strong> (The Jimi Hendrix Experience), <strong>Richard Thompson</strong>, <strong>Anne Briggs</strong> ja Bert Jansch. Minä soittaisin bassoa. <strong>Joe Boyd</strong> tuottaisi Sound Techniques -studioilla.”</p>
<p><strong>Dan:</strong> “<strong>Terry Reid</strong> laulussa, <strong>James Jamerson</strong> (Motownin studiobändi) bassossa, <strong>Randy California</strong> (<strong>Spirit</strong>) bassossa ja <strong>Jim Keltner</strong> rummuistta. Tuottajana <strong>Kurt Boettcher</strong>.”</p>
<p class="kysymys">Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “<strong>Joanna Newsom</strong>. Kukaan muu ei tee samanaikaisesti niin progressiivisia ja monimutkaisia lauluja ja esitä sitä niin luontevasti ja inhimillisesti. Hän on myös hyvin suosittu, joten vaikka hän tekeekin haastavaa musiikkia, ihmiset ostavat sitä ja maksavat nähdäkseen hänen esiintyvän. Ja nykypäivänä se on ehdottoman tärkeää.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/IYl0uLrXP7U" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/IYl0uLrXP7U</a></p>
<p class="kysymys">Kumpi on tärkeämpää: kappale itsessään vai se, miten se on toteutettu?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Kappale ehdottomasti. Hyvä biisi selviää mitä hirvittävimmästä äänityksestä tai esityksestä.”</p>
<p><strong>Dan:</strong> “Siinä olen samaa mieltä, että kappale on tärkein. Mutta toisaalta, huono versio voi tuhota merkittävän osan siitä, mikä tekee melodiasta tai sanoituksesta hyvän. Joten hyvä soundi, tai ainakin kiinnostavalla tavalla tehty äänitys, on kenties lähes yhtä tärkeää.”</p>
<p class="kysymys">Mitkä kolme asiaa inspiroivat teitä tällä hetkellä?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Britannian syksy, <strong>Sandy Denny</strong> ja Groundhogs-yhtye.”</p>
<p><strong>Dan:</strong> “Dokumenttielokuvat muinaisesta historiasta, <em>Finders Keepers</em> -kokoelma ja värikkäät unet, joita näen syötyäni juustoa.”</p>
<p class="kysymys">Minkä laulu saa teidät tuntemaan olonne nostalgiseksi?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “<em>Plains of Waterloo</em>, kansanlaulu, jota äiti lauloi minulle. Muistan, kun kuulin <strong>Shirley</strong> ja <strong>Dolly Collinsin</strong> version ensimmäisen kerran, ja kaikki muistot tulvivat mieleeni. Laulu herättää minussa paljon tunteita ja on luultavasti suurin syy siihen, että olen seonnut trad-lauluihin niin täydellisesti.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/ezLk0ST_DhI" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ezLk0ST_DhI</a></p>
<p><strong>Dan:</strong> “<em>Puff the Magic Dragon</em>.”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/Wik2uc69WbU" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Wik2uc69WbU</a></p>
<p class="kysymys">Mitä yhtyettä tai artistia kaikki kiertuebussissanne suostuvat kuuntelemaan?</p>
<p><strong>Tom:</strong> “Dungenia – ja oikeastaan melkein mitä tahansa! Onneksi meillä kaikilla on hyvin samanlainen musiikkimaku. On itse asiassa suoranainen järkytys, jos kaverit eivät tykkää jostain heille soittamastani musiikista!&#8221;</p>
<p><strong>Jack:</strong> “<strong>Black Sabbath</strong>, <strong>Dark</strong>, <strong>Mighty Baby</strong> ja <strong>NWA</strong> soivat usein pakussamme. Gangsta-räp tuntuu sopivan hyvin moottorin hurinan sekaan!”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/u31FO_4d9TY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/u31FO_4d9TY</a></p>
<p><strong>Dan:</strong> “Yleisesti ottaen musiikin täytyy olla reipasta. Mikään liian unelias, psykedeelinen tai jumittava ei oikein sovi pitkille ajomatkoille.”</p>
<p class="kysymys">Oletteko koskaan valehdelleet musiikkimaustanne vaikuttaaksenne viileämmältä kuin olettekaan?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “En usko. Minä <em>tiedän</em>, etten ole cool.”</p>
<p class="kysymys">Minkä musiikkityylin päälle ette ole koskaan ymmärtäneet?</p>
<p><strong>Tom</strong>: “Rehellisesti sanoen en ole koskaan ymmärtänyt nykyistä 1980-lukutrendiä. En ymmärtänyt myöskään taannoista nu rave -buumia.”</p>
<p><strong>Jack:</strong> “House-musiikki ei ole koskaan miellyttänyt minua lainkaan, mutta olen aina valmis kuulemaan jotain, joka muuttaa mieleni.”</p>
<p class="kysymys">Kuinka hyvin tunnette suomalaista musiikkia?</p>
<p><strong>Tom:</strong> “Suhteeni suomalaiseen musiikkiin on itse asiassa syvän rakastava – ja syvenee vuosi vuodelta. Tasavallan Presidentti on toki loistava, mutta suosikkini on <strong>Charlies</strong>; uskomaton yhdistelmä Sabbath-riffejä ja jazz-groovea. On sääli, että heidät tunnetaan niin huonosti. Pidämme kaikki myös <strong>Maru &amp; Mikael</strong> -duon albumista (1975); olemme jopa yrittäneet äänittää omaa versiotamme yhdestä levyn kappaleista. Nykybändeistä pidän <strong>Husky Rescuesta</strong> ja <strong>Circlestä</strong>; molemmat hyvin taitavia ja kokeellisia. Olen itse asiassa tehnyt blogiini <a href="http://wolfpeople.wordpress.com/2010/05/06/finnish-chart/">listan suomalaisista suosikkibändeistäni!</a>”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/fuvVP82MHw0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/fuvVP82MHw0</a></p>
<p><strong>Jack:</strong> “Tom on opastanut meitä suomalaisen musiikin saloihin, mutta tiedän siitä yhä hyvin vähän. Hiljattain näimme <strong>Pharaoh Overlordin</strong> Roadburnissä ja he olivat uskomattomia!”</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/feuI1Xqe5XI" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/feuI1Xqe5XI</a></p>
<p class="kysymys">Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Moni artisti on yliarvostettu. Musiikki on kuitenkin vain musiikkia.”</p>
<p><strong>Dan:</strong> “Munkit (<em>doughnuts</em>). Ne ovat periaatteessa sama asia kuin tavalliset donitsit (<em>donut</em>), mutta virtaviivaisten ja fifties-tyylisten pakkausten takia ne maksavat noin kahdeksan kertaa enemmän. Mitä huijausta…”</p>
<p class="kysymys">Mikä on noloin omistamanne levy?</p>
<p><strong>Tom:</strong> “Ei mikään niistä minua sinänsä nolota, mutta joukossa on toki levyjä, joiden voi ajatella olevan ‘kiellettyjä nautintoja’. Nenan <em>99 Red Balloons</em> on hyvä esimerkki.”</p>
<p><strong>Jack:</strong> “En häpeä mitään, paskoja levyjä minulta kuitenkin löytyy!”</p>
<p class="kysymys">Mikä on Wolf Peoplen vahvuus livebändinä?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Hyvänä päivänä olemme dynaamisia.”</p>
<p class="kysymys">Mitä “susi-ihmiset” itse asiassa ovat?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Pesue karvaisia idiootteja, jotka yrittävät soittaa rockmusiikkia niin hyvin kuin osaavat.”</p>
<p><strong>Tom:</strong> “Ne ovat hahmoja lastenkirjasta nimeltä <em>Little Jacko and the Wolf People</em> (<strong>Margaret Greaves</strong>, 1973). Jack oli merkinnyt Wolf Peoplen nimiin joitakin demojaan, joita soitimme bändin alkuaikoina, ja nimi vain jäi. Emme koskaan keksineet mitään parempaakaan!”</p>
<p class="kysymys">Vielä yksi: Jim Morrison – nero vai pölvästi?</p>
<p><strong>Jack:</strong> “Nöyrä mielipiteeni on, että hän oli ilmeisesti idiootti. Tai ehkä hän vain on valtavan yliarvostettu. Hänen aikanaan oli niin monia muusikoita, runoilijoita ja sanoittajia, jotka löivät hänet laudalta mutta saivat vain murto-osan hänelle osoitetusta huomiosta.”</p>
<p class="loppukaneetti">Wolf People Tavastialla 29.10.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=FJn9PwTCIQ4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/FJn9PwTCIQ4</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
  </channel>
</rss>
