Wilco. Jay Bennett ei kuvassa. Hän on kuollut.

Jesus etc. on romantiikkaa ihmisille, jotka eivät enää usko romantiikkaan.

”Jesus, don’t cry
You can rely on me, honey
You can combine anything you want
I’ll be around
You were right about the stars
Each one is a setting sun”

Oli kyse sitten Ginsbergin Huudosta tai Kubrickin Kellopeliappelsiinista, monia kaupallisesti menestyneitä ja kriittisesti arvostettuja klassikkotaideteoksia edeltää huomattavat julkaisuongelmat. Näin kävi myös chicagolaisen Wilcon tapauksessa vuonna 2001, kun se yritti saada kunnianhimoisen Yankee Hotel Foxtrot -albuminsa ulos silloisen levy-yhtiönsä Reprise Recordsin kautta. Warnerin alainen Reprise ei jostain syystä halunnut julkaista sitä. Niinpä Jeff Tweedy bändeineen istui hetken erinomaisen materiaalin päällä, antoi sen sitten vapaasti kuunneltavaksi nettiin ja päätyi lopulta tekemään sopimuksen Nonesuch Recordsin kanssa. Ilmestyttyään Yankee Hotel Foxtrot käväisi Billboard 200 -listan sijalla 13, on tähän päivään mennessä Wilcon suurin kaupallinen menestys, valittiin monille vuoden 2002 parhaat levyt -listoille ja muistettiin vielä koko vuosikymmenen parhaita albumeja valitessakin. Onnea Reprise.

Yankee Hotel Foxtrotin tekeminen oli turbulenttia aikaa myös bändin sisällä. Laulaja-kitaristi Tweedy riitautui äänityssessioissa yhtyeen toisen taiteellisen voimahahmon, multi-instrumentalisti Jay Bennetin kanssa, joka sai kenkää. Sam Jones taltioi draaman I Am Trying To Break Your Heart –dokumenttiinsa, joka kartoittaa tapahtumia raadollisen tarkasti.

Kaikista vaikeuksista huolimatta Yankee Hotel Foxtrot on upea albumi, joka työntää perinteisen yhdysvaltalaisen biisinkirjoittamisen rajoja ulos- ja ylöspäin. Minulle sen itsestäänselvä huippuhetki on kuitenkin aina ollut levyn konventionaalisin kappale, Jesus Etc. Se on niitä harvoja biisejä, joista tietää kaksi ensimmäistä tahtia kuultuaan, että sitä tulee rakastamaan.

Ei siihen edes tarvita mitään erityistä. Jesus Etc. on vain traditiotietoinen americana-laulu, joka on erittäin hyvin kirjoitettu. Se sisältää kaikki americana-musiikin tyyppielementit: Neil Youngin Harvest Moonin kalifornialaisen ilta-auringon paahtaman rennon poljennon, steel-kitaran ja tietenkin jouset. Kappaleen jousisoittimet on sovitettu riemastuttavan monipuolisiksi: ne ovat pääosassa introssa, A-osissa puolestaan kuullaan taustalla häilyviä, uhkaavia tremoloja, jotka sulautuvat pitkiin ja kauniisiin ääniin. Välillä viuluja näppäillään kielisoitinten rinnalla. Seuraksena koko äänimaailmasta muodostuu rikas ja lämmin.

Jesus Etc.:lla on kaikki edellytykset olla ällöttävän siirappinen. Se keikkuu koko ajan sentimentaalisuuden yllä putoamatta kuitenkaan sen upottavaan silmäkkeeseen kertaakaan. Sen sijaan Tweedyn surumielinen teksti ja laulun sielua hivelevä melodia synnyttävät riipaisevan melankolian tunteen. Jesus Etc. on väsyneen ihmisen itkuntuhruinen rakkaudentunnustus. Jesus etc. on romantiikkaa ihmisille, jotka eivät enää usko romantiikkaan.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

Wilcolta äänestettiin myös kappaleita Ashes of American Flags, At Least That’s What You Said, Heavy Metal Drummer, I Am Trying to Break Your Heart, Impossible Germany ja Poor Places.

Jeff Tweedyn (edessä) on helppo hymyillä.

Aloin ymmärtää Wilcon päälle luettuani Soundi-lehdestä viiden tähden arvion yhtyeen Summerteeth-levystä. Tuolloin levyarviot vaikuttivat merkittävästi ostopäätöksiini ja päätinkin hankkia albumin viipymättä.

Summerteeth tulvi raikasta klassista poppia ja folkrockia, johon oli helppo hurahtaa. Maaliskuussa 1999 julkaistusta Summerteethistä tuli kesälevyni, jota luukutin nuoruuden innolla juhannuksenakin. Wilcon tuolloin niin tuoreet vauhtibiisit, kuten Can’t Stand It, ELT, I’m Always in Love ja A Shot In the Arm soivat rinta rinnan Don Henleyn The Boys of Summerin kanssa.

Jeff Tweedy ja vuonna 2009 edesmennyt multi-instrumentalisti Jay Bennett iskivät ”kesähampaita” kasaan kikkailemalla studiolla Pro Toolsin kanssa ja tekemällä paljon päällekkäisäänityksiä. Tämä metodi ei ehkä tule ensinnä mieleen maanläheiseksi mielletyn Wilcon kohdalla. Aiemmat levynsä chicagolaisbändi olikin vetänyt suurin piirtein kertalaakista livenä purkkiin.

Yhtyeen kolmas levy oli siis pitkälti Tweedyn ja Bennettin luomus. Basisti John Stirratin ja silloisen rumpali Ken Coomerin roolit lähentelivät vaarallisen paljon tavallista sessiosoittajaa. Bennett hoiteli rytmiryhmänkin osuuksia silloin, kun miehet eivät sattuneet olemaan paikalla. ”Ei se oikeastaan ollut bändi, vaan kaksi jätkää, jotka sekosivat studioon”, totesi Coomer myöhemmin.

Wilcon albumi oli poikkeuksellinen muillakin tavoin. Bändin harmonisen kevytpsykedeelisissä poplauluissa kajahteli niin The Beatles kuin Brian Wilson. Toisaalta rohkeasti hyödynnetyt kosketinsoundit ja efektit henkivät Amerikkaan siirrettyä 1990-luvun lopun OK Computer -aikaa. Esimerkiksi R.E.M. napsi Up-levylleen (1998) vaikutteita samasta pulputtavasta lähteestä.

Modernia perinteiseen hienosti sulauttanut albumi sai kriitikoilta ansaittua suitsutusta, mutta sen myynti jäi vaisuhkoksi. Myöhemmät surullisenkuuluisat levy-yhtiötekniset kuviot Reprise Recordsin kanssa ovatkin aivan oma lukunsa Wilcon tarinassa.

Summerteethin ydinbiiseihin kuuluu suoraviivaisesti sykkivä A Shot in the Arm, jonka sävellyskrediitit menevät Bennettin ja Tweedyn ohella myös Stirratille. Kappale kertoo näppärin sanakääntein unettomista öistä, heroiiniaddiktiosta ja turhauttavasta taistelusta sitä vastaan. Tweedy itse oli biisien kirjoittamisen aikoihin koukussa kipulääkkeisiin sekä Henry Millerin ja William H. Gassin kaltaisiin amerikkalaiskirjailijoihin.

”The ashtray says
You were up all night
When you went to bed
With your darkest mind

Your pillow wept
And covered your eyes
And you finally slept
While the sun caught fire

You’ve changed”

Ulkopuolisena tarkkailijana toimivan Tweedyn laulama kakkossäkeistö tuo tarinaan toisen osapuolen ja harmittoman kuuloisia musiikillisia viittauksia, kuten sen, että rakkaus syttyi C:n sävellajissa. Kappaleen keskivaiheilla Tweedy alkaa toistaa ”maybe all I need is a shot in the arm” -mantraa, joka huipentuu pakonomaiseen hokemaan ”something in my veins, bloodier than blood”. Loppu on kuitenkin toiveikas. Kappaleen toimija on valmis muutokseen.

”What you once were isn’t what you want to be any more”

Rankka aihe saa vastapainokseen reilun neljän minuutin kirkasotsaisen pop-pyrskähdyksen. Yksinkertaisuudellaan hurmaavan kappaleen rakennuspalikoina toimii helkkyvä piano, tasaisen reipas rumpukomppi ja taloudellisesti käytetyt sointuvaihdokset. Pirteä nostattavuus maksimoidaan patarummun iskuilla. Bennettin sopivan mielivaltainen syntikalla ja jousilla häröily tuo kokonaisuuteen oman pikantin mausteensa.

A Shot in the Arm ei ehkä ole kahdeksan studiolevyä julkaisseen Wilcon paras biisi, mutta jotenkin siihen ei vain pysty ikinä kyllästymään. Samat sanat pätevät koko Summerteeth-albumiin, joka toiminee allekirjoittaneen kesäisenä ääniraitana tänäkin vuonna.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Wilcon livesettien vakiokalustoon kuuluvasta A Shot in the Armista on päästy nauttimaan muutamaan otteeseen Suomessakin. Näin railakkaasti biisi kulkee lavaolosuhteissa.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus II!

Hivenen rujompi ja enemmän bändisoittoon luottava versio A Shot in the Armista on ujutettu Summerteeth-levyn loppuun piiloraidaksi.

Video ei ole enää saatavilla

El-P, etäisesti James Murphyn näköinen mies.

Nuorgamin levyjoulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat kolmea vuonna 2012 ilmestynyttä täyspitkää sekä halutessaan yhtä ep:tä tai reissueta. Vuorossa Niko Vartiainen.

El-P – Cancer 4 Cure

El-P eli Jaime Meline laittoi tänä vuonna ulos niin viimeistellyn ja hiotun levykaksikon, että vähemmästäkin olisi tullut ähky. Soololevynsä lisäksi Meline tuotti atlantalaisräppäri Killer Miken R.A.P. Musicin, jolla etelävaltio-rap, poliittinen raivo ja synkät New York -biitit lyövät kättä. Cancer 4 Curella El-P jatkaa samalla vainoharhaisella tieteisfiktiolinjalla, mistä hänet on opittu tuntemaan jo Funcrusherin ajoilta. Biittejä El-P on aina osannut takoa, ja levyn komeille instrumentaaleille on jätetty ansiosta tilaa. Vuoden 2007 I’ll Sleep When You’re Deadiin verrattuna Meline on nostanut tasoaan räppärinä eikä hän tällä kertaa vajoa yhtä pateettisille tasoille. Levy on Melinen soolouran paras ja lukuisista vieraista huolimatta se on täysin hänen näköisensä.

Video ei ole enää saatavilla

Various Artists – Don’t Break My Love: A Collection of Lost Memories from Sunset & Clown

…eli Nicolas Jaarin toinen, tai vähintäänkin puolestoista albumi. Jaarin johtaman Clown & Sunset -levymerkin kokoelmalevy oli kauan vuoden hankalimmin kuultavia julkaisuja – se julkaistiin maaliskuussa pienenä alumiinikuutiona, johon pystyi yhdistämään kaksi paria kuulokkeita. Väitetysti tuo 40 dollarin arvoinen metallikuutio, nimeltään The Prism, oli vielä hyvin hauras ja rikkoutui helposti. Onneksi Jaar ja kumppanit tulivat järkiinsä ja laittoivat kappalekokoelman myyntiin digitaalisessa muodossa marraskuun lopussa, sillä Don’t Break My Love -kokoelma kuuluu vuoden parhaimpiin. Kuunnellessa sitä voin jossain määrin ymmärtää julkaisumuodon: nämä kappaleet ovat tarkoitettu nimenomaan suoraan korviin annosteltavaksi. Levyn – tai kuution – huippukohta Avalanche on upea ja rauhallinen pianoballadi 2010-luvun elektroniseen musiikkiin yhdistettynä. Kun kuulin sen ensimmäisen kerran Jaarin mahtavassa Essential Mixissä, luulin kuuntelevani Feistiä, niin hyvin Sasha Spielbergin laulu voisi The Reminderille sopia.

Neil Young & Crazy Horse – Psychedelic Pill

Puolitoista tuntia? Ja yksi lähes puolituntinen kappale? Eihän tämä ole vielä edes pitkä! Ja kyllähän Niilolle aikaa pitää löytyä. Psychedelic Pillille Young ja luottoyhtye Crazy Horse ovat löytäneet loistavan soittovireen ja erityisesti Ramada Innin ja Walk Like A Giantin kohdalla kuusi-seitsenkymppisten soittoniekkojen jameja kuuntelee hypnotisoituneena. Youngin tekstikynä ei kenties ole enää terävimmillään – Driftin’ Back sen todistaa – mutta kun soitto on näin hyvää, hiphop-hiukset ja mp3-valitukset unohtuvat.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus! Wilco – Roadcase

Joviaaleina miehinä Jeff Tweedy ja kumppanit ovat ottaneet jamibändeiltä tutun kaavan käyttöönsä ja ryhtyneet julkaisemaan keikkataltiointeja verkkosivuillaan: http://wilcoworld.net/#!/roadcases/ Jos olet jäänyt miettimään kaiholla livevetoa Impossible Germanysta ja Nels Clinen sooloja, ei tarvitse kuin mennä bändin sivuille ja ostaa taltiointi tiedostoina koneelle. Impossible Germany ja muutama muu biisi löytyvät jokaisesta settilistasta, oma suosikkini Poor Places on harvinaisempi. Mutta sekin löytyy. Tältä kuulostaa yksi maailman hienoimmista livebändeistä.

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 125 Friendly Fires – Hawaiian Air

Friendly Firesin kakkoslevy oli aurinkoista elektropoppia, joka unohtui hetkessä, mutta tulevien kesien soittolistoille voi sisällyttää ainakin trooppisesti jossain Karibianmeren yllä liihottavan Hawaiian Airin. Tyhmässä videossa ollaan lentokoneessa, vaikka pitäisi ratsastaa monivärisillä jättipapukaijoilla Galapagos-saarten rannikolla. Tai jotain vielä kivempaa. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 124 Suvi Isotalo – Vastarakastuneet

Suvi Isotalon oivaltaminen vaati kaksi soolokeikkaa. Molemmilla kerroilla se ratkaiseva kappale oli P.S. Maj’lle -albumin päätösraita, pianoballadi Vastarakastuneet, jossa tiivistyy Isotalon merkittävin avu: kaiken vakavuuden ja mahtipontisuudenkin takaa pilkistävä huumori. Laulu, joka kuulostaa joka kerta siltä kuin se syntyisi siltä istumalta, ei voi olla huono. (Antti Lähde)

Syyskuussa julkaistu PS. Maj

Voit kuunnella Vastarakastuneet Spotifyn kautta tästä.

# 123 Moonface – Return to the Violence of the Ocean Floor

Ajattelin aluksi, että kappale käsittelee taiteen ja yleisönkosiskelun välistä tasapainoa. Luulin keksineeni hyvän selityksen – laulussa mainittu henki valuu joskus hiekkana rannalle, jossa meri kohtaa maan ja ”yleisön”. Joskus tekee taas mieli palata meren väkivaltaiselle pohjalle, hankalan taiteen pariin. Väärin. Laulu kertoo Spencer Krugin mukaan itsemurhasta. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 122 Ladytron – White Elephant

White Elephantin tunnistaa parissa sekunnissa ehdaksi Ladytroniksi. Palkeiden välistä tihkuu kuitenkin joukko uusia sävyjä – auringon säteitä, herääviä tunteita. Vaikka yleistunnelma on odotetun kolho, kappaleen huokoinen majesteettisuus vihjaa Ladytronin löytäneen musiikkiinsa sellaista inhimillistä lämpöä, jota yhtye on sekä etsinyt että väistellyt läpi uransa. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 121 Ruudolf & Karri Koira – Mammat riivaa

Danza Kuduro oli jo sellaisenaan täysin kelvollinen osanottaja tällä listalla, mutta Ruudolfin ja Karri Koiran huikea lokalisointi nostaa hommat ihan uusille tasoille! Vaikka biisiä ei edes julkaistu Youtube-videota virallisemmin, se lukeutuu silti helposti vuoden 2011 kesähittien joukkoon. Täysin ansaitusti. Etenkin virallisen tanssin esitelleen videon ansiosta. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 120 Wilco – Art of Almost

Wilcon paras kappale vuosiin on nimetty oudosti. Art of Almostilla kun mikään ei ole melkein vaan kaikki on justiinsa justiinsa. Seitsemässä ja puolessa minuutissa opus kasvaa rumpuloopista puoliorgaaniseksi poplauluksi huipentuen Nels Clinen pitkään sooloon. Samalla se todistaa Wilcon olevan vuonna 2011 parempi Radiohead kuin nykyinen Radiohead itse. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 119 The Lonely Island – Jack Sparrow

Huumorimusiikki on vaikea laji. Monet sen klassikoista panostavat lähinnä lyyriseen antiin, musiikin toimiessa lähinnä tarjottimena, jolla pihvi tarjoillaan. Lonely Islandin nerouden ydin piilee siinä, että ellei kuuntelisi sanoja, sen voisi helposti uskoa olevan tosissaan tehtyä modernia rytmimusiikkia. Michael Bolton pistää itsensä upeasti peliin vierailullaan. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 118 Coldplay – Princess of China (feat. Rihanna)

Chris Martinin johtaman supertähtinelikon viides albumi kuulosti aiempia helpommalta popilta. Miellyttävään virtaan mahtui onneksi pari yhtyeen parhaiden kappaleiden seuraksi kelpaavaa hetkeä, joita bändi voi tykittää stadioneilla. Rihannan kanssa esitetty Princess of China hymyilyttää syntetisaattorien ja eeppisen kertosäkeen voimin. Nautittavaa. Ja säväyttävää. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 117 Anna Abreu – Stereo

Kultasormi-lokeroon tipahtavan Jukka Immosen yhdessä brittituen kanssa kirjoittama Stereo jatkoi Hysterian aloittamaa Abreun rynnistystä. Kappale kipusi pophittien sarjassa joka suhteessa vuoden valioiden kastiin. Kertosäe paisuu suorastaan taivaallisen nostattavaksi ja Raaseporin linnassa kuvattu videokin on ilmiselvistä gagaismeistä huolimatta kunnianhimoinen. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 116 Rival Sons – Pressure & Time

Basisti Robin Everhart on tässä se sankari. Svengaa kuin Lee Sklar Billy Cobhamin Stratuksella. Tämän ensi kertaa kuullessa tuli aivan sama olo kuin ensi kertaa Rancidille altistuessa. Myös Rancidin kantava voima oli basisti. Rival Sonsissa on kaikki muukin kohdillaan, laulajan kukkoilua, rumpalin nännikomppia ja kitaristin kliseevapaata sooloilua myöten. Rockia. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 115 Zombi – Escape Velocity

Pittsburghilais-duo Zombi löytää Escape Velocityssä sisäisen Kraftwerkinsä. Rumpuihin ja syntetisaattoreihin kutistettu soitinarsenaali ei kuitenkaan ohenna elävän kuolleen soundia, vaan kasarivaikutteinen, mutta silti moderni elektroninen rock muodostuu hyvinkin monitahoiseksi. Lääkärin määräyksestä levyllinen päivässä akuuttiin savolaisen Aavikon puutostilaan. (Sami Sankilampi)

Toukokuussa ilmestynyt Escape Velocity on Zombin neljäs albumi.

Kuuntele Escape Velocity Spotifyn kautta tästä.

# 114 Shabazz Palaces – Swerve… the Reeping of All That is Worthwhile (Noir Not Withstanding)

Shabazz Palaces -nokkamies Ishmael Butler todistaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä uusiutua. Digable Planetsin kanssa briljanttia jazzilla sävytettyä rappia tehnyt Butler on noussut viime vuosina uudelleen otsikoihin raikkaan abstraktilla hiphopilla taituroivan Palacesin kanssa. Swerve… on hyönteisrobottiarmeijan kanssa tehty päivitys kultakauden rapista. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.