Paper Bag Records

81 Pari vuotta sitten newyorkilainen Oneohtrix Point Never -artistinimeä käyttävä Daniel Lopatin julkaisi runsaasti blogijulkisuutta saaneen Replica-albumin. Lopatinin musiikki kuulosti siltä kuin hän olisi valvonut yökausia hieltä tuoksuvassa autotallissa pelaten Cyberpunk 2020 -roolipeliä. Kanadalainen Michael Silver, eli CFCF, on musiikillisesti kuin Lopatinin velipuoli. Mutta siinä missä Lopatin on käyttänyt vapaa-aikansa katsellen VHS-kaseteilta 1980-luvun scifi-elokuvia, Silver on mitä luultavimmin opiskellut matematiikkaa. Silverin Music For Objects –ep on sisäsiistiä, mutta yksityiskohtia pursuavaa elektronista äänimaisemaa. Kirurgintarkasti leikattuja looppeja säestävät marimban helinä ja pianomelodiat. Hetkittäin Music For Objects uhkaa vajota hissimusiikiksi, mutta avausraita Glassin kaltaiset kappaleet tekevät siitä yhden kuluneen kesän kiinnostavimmista ep-julkaisuista. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Jagwar Ma – Howlin

Marathon

66 Jagwar Ma kääntää kelloa reilut kaksikymmentä vuotta taaksepäin ja ottaa suunnan Manchesteriin – aikaan, jolloin puntit olivat leveitä ja rytmit letkeitä. Australialaisyhtyeen esikoisalbumi on kehuttu pystyyn ja käynyt kaupaksikin. Uudesta baggy-klassikosta ei kuitenkaan ole kyse; levyltä ei löydy toista täysosumaa huumaavan The Throw -singlen rinnalle. Jagwar Ma on yhtye, jota on mukava kuunnella mutta josta on vaikea saada otetta. Onko bändi se moppitukkien partio, joka kiskoo hihastaan Let Her Gon kaltaisia vaivattomia sixties-pophittejä, vai se itsensä Beach Boysilla ja Screamadelicalla ravinnut hippiretkue, joka Come Save Mella heittää haasteen Animal Collectivelle? Vai kenties se epävarmasti rockin ja elektron välisellä nuoralla tasapainotteleva wannabe-Chemical Brothers, joka kuulostaa parhaimmillaankin vuonna 1998 julkaistulta remix-kokoelmalta brittipophittien big beat –versioita? Niin, Noel Gallagher on fani. Tietenkin. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Ty Segall – Sleeper

Drag City

71 Sleeperin nimikappaleen helistessä kuulokkeista tunnelma on välittömästi jossain Nights in White Satinin ja Hurriganesin I Will Stayn välimaastossa – aiemmin bensaa liekkeihin lisännyt garagepunkkari on siis tehnyt kornin rajoja lähentelevän nuotiokitaralevyn, mutta kokemus on silti voimakas remuavan kaljankittaajan viidenpennin tunnespektrin ehdottomuutta henkien. Mukana on Bon Iverin metsämökin (tai autotallin) rustiikkisuutta, toisaalta myös peribrittiläistä folk-koristelua. Ei yllättävää, kun tietää artistin Pink Floyd -viehtymyksestä. Ty Segall on tällä kertaa pystynyt enempään kuin (lopulta melko matalalta aidan ylittävään) suoraviivaiseen Kalifornia-sekoiluun, mutta lopulta Sleeper osoittautuu vain kokoelmaksi lauluja. Uusi, seestyneempi Ty Segall vaikuttaa yhä hienolta tyypiltä: Sleeper-levyn mainosklipeissä Segall tekee, mitä muutakaan, kuin nukkuu sohvalla. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

White Hills – So You Are… So You’ll Be

Thrill Jockey

45 White Hills oli jossain vaiheessa hauska yhtye. Frying on This Rock -albumi tarjosi viime vuoden jylhimmän meteliodysseian modernin space rockin tyylilajissa. Swans– ja Sonic Youth -tuottaja Martin Bisin ohjauksessa syntynyt So You Are… So You’ll Be on kuitenkin pettymys. Se sisältää kourallisen bändin ydinosaamaa jälkipoltinrockia mutkattomassa sähkökitaratranssissa eteenpäin kuljetettuna – vauhti ei missään vaiheessa kiihdy yhtä intensiiviseksi kuin Frying on This Rockilla. Eritoten biisien tehoa kuitenkin syö kappaleisiin ja niiden väliin interludimaisesti ahdettu, täysin turha, huonolla tavalla vanhentuneen scifileffan tyylinen ”avaruusromu” ja The Internal Monologuen kaltaiset instumentaaliraidat. Lyriikkaa sisältäessäänkin White Hillsin jamit venyvät kestämättömän pitkiksi ja usein sanoitukset koostuvat otsikon rytmisestä toistelusta. Kaoottinen kokonaisuus summaa hyvin sen, kuinka psykedeelistä rocklevyä ei pidä tehdä. Saman demonstraation suoritti moni yhtye jo 1960-luvulla tarpeeksi monta kertaa. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Daniel Wohl – Corps Exquis

New Amsterdam

78 Ranskalaisen Daniel Wohlin esikoisalbumi on yksi lystikkäimmistä modernin klassisen piirissä syntyneitä levyjä, jotka ovat nostattaneet edes jonkinlaisia laineita populaarimusiikin kentällä. Corps Exquis on viisihenkisen Transit-orkesterin (klarinetti, viulu, sello, piano, lyömäsoittimet) esittämä, mutta sillä soivaa musiikkia on hetkittäin hyvin vaikea uskoa ihmisten soittamaksi. Perinteisimpinä hetkinään, kuten päätösraidalla Corpus (jolla vierailee Julia Holter), musiikki on yllättävänkin romanttista, mutta vallattomaksi ja atonaaliseksi heittäytyessään suorastaan riemastuttavan kekseliästä pulputusten, vingahdusten ja lonksutusten ristitulta. Vaikeasti ymmärrettävää äänitaidetta Corps Exquis ei ole: ennemminkin se kutsuu luokseen kuuntelemaan, mitä kummallista sillä on tarjottavanaan. Kuuntelen yhä mieluiten Hauschkaa, jos haluan nauttia avantgardeni kauniin ja kontrolloituna, tai Colin Stetsonia, jos kaipaan kuritusta sisuskaluilleni, mutta leikkisinä hetkinäni taidan jatkossa turvautua Daniel Wohliin. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Young Fathers – Tape Two

Anticon

82 Indie-hiphopin klassikkolevy-yhtiön Anticonin kiinnittämän Young Fathersin juuret ovat Liberiassa, Nigeriassa – ja Skotlannissa. Trion ilmeisin hengenheimolainen on kuitenkin Brooklynistä, nimittäin TV on the Radio. Edinburghilaisyhtye yhdistelee Amerikan-serkkunsa tavoin sielukasta, Afrikkaankin kurottavaa melodiikkaa rujoon ja tummasävyiseen electronicaan sekä hakkaavaan, punkista energiaa saavaan kitararockiin. Young Fathers lisää keitokseen vielä räpin, ja siinähän alkaakin olla jo kaikenlaista: vaikka bändin kappaleet ovat yleensä vain parin–kolmen minuutin mittaisia, koostuvat ne yleensä neljästä tai jopa viidestä osasta, jotka kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti nivoutuvat yhteen täysin luontevasti. Demomaisuus ja luonnosmaisuus ovat osa Young Fathersin ja Tape Twon – bändin toinen levy, kuten nimestä voi päätellä – viehätystä, mutta ehkä seuraavaksi olisi sen hiotumman, aivan kaikki maailman pankit räjäyttävän mestariteoksen aika? (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Dave W. ja Ego Sensation muodostavat White Hillsin ytimen.

White Hills on yksi viime vuosien mielenkiintoisempia tulokkaita raskaan ja psykedeelisen rockin saralla. Muun muassa The Flaming Lipsin ja Sleepin kanssa kiertänyt amerikkalaisyhtye on suoltanut vuoden 2005 esikoisalbuminsa They’ve Got Blood Like We’ve Got Bloodin jälkeen sisuksistaan hurjan määrän albumeita, ep-levyjä, split-singlejä ja livelevyjä. Viime viikolla julkaistusta Frying on the Rock -albumista uskaltaa povata jatkoa viimevuotisen H-p1-albumin ja sitä edeltäneen White Hillsin (2010) käynnistämälle pienimuotoiselle läpimurrolle.

Lauantaina Kuudennella linjalla esiintyvät avaruusrockraketin laulaja-kitaristi Dave W vastaili Nuorgamin small talk -kysymyksiin.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

“Jefferson Airplanen Law Man. Jorman (Kaukonen) ulvova kitara ja Gracen (Slick) lauluääni vain osuivat ja upposivat. Biisi kolahtaa minuun yhä edelleen.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

“Musiikki on aina ollut minulle hyvin tärkeä asia. Musiikki liityy kaikkein varhaisimpiin muistoihini. En muista aikaa, jolloin en olisi halunnut olla muusikko.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

“Masentunut.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

“Maailmankaikkeus, [geodeettisistä kupoleistaan tunnettu arkkitehti] Buckminster Fuller ja [eteläafrikkalainen tanssimusiikkityyli] Shangaan-elektro.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

“Siitä on jo aikaa, mutta vastaan silti Jeff Buckley. Buckley siksi, että näin hänen kuolemansa etukäteen näyssä samana päivänä, jona hän kuoli. Olin silloin Pariisissa, sain tietää hänen kuolemastaan vasta palattuani kotiin San Franciscoon. Oli todella omituista ymmärtää, että olin nähnyt näyn juuri sinä päivänä, kun hän katosi.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Queenin Don’t Stop Me Now’ta.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

“[Kokeellinen ääni- ja kuvataiteilija] Christian Marclay, koska hän pyrkii jatkuvasti löytämään vastauksen siihen, mitä musiikki on.”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä musiikkityylin päälle et ole koskaan ymmärtänyt?

“Smooth Jazzia.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko jossain vaiheessa White Hillsin uraa kokenut heureka-hetken, jolloin oivalsit yhtyeestä jotain olennaista?

“Toki. Silloin, kun äänitimme ensimmäistä albumiamme They’ve Got Bloodia. Palaset vain loksahtivat paikoilleen ja syntyi sapluuna sille, mitä White Hills on.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä psykedeelisen rockin ja avaruusrockin kliseitä pyrit välttelemään? Mitä niistä haluat toisaalta vaalia?

“Pyrin välttämään sitä, että White Hills kuulostaisi ‘valkoisten poikien bluesbändiltä’. Hulluus ja vallattomuus ovat puolestaan musiikinlajin ominaisuuksia, joita haluan vaalia.”

Mistä White Hillsiin tutustuminen kannattaa mielestäsi aloittaa?

“Mitä äänitettyyn tuotantoomme tulee, vastaukseni on aina, että aloita uusimmasta levystä ja lähde siitä taaksepäin. Keikkakokemus on asia erikseen. Kannattaa sukeltaa rohkeasti musiikkimme molempiin puoliin ja päättää itse, kummasta nauttii enemmän.”

Musiikkiasi on verrattu laajaan kirjoon erilaisia artisteja. Oletko törmännyt vertailukohtiin, joita et vain ymmärrä?

“On tietysti. Hiljattain meitä verrattiin Eurythmicsiin. En todellakaan ymmärrä, miksi.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

“Yhtye nimeltä Girls.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?

“Ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä nautinnon löytämisestä minkäänlaisesta musiikista. Jos pidät siitä, syleile sitä.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“En milloinkaan!”

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

“Nick Caven.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“En kovin hyvin, mutta rakastan kyllä Circleä ja monia siitä siinneitä yhtyeitä.”

Video ei ole enää saatavilla

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

“Nero.”

White Hills, Demonic Death Judge ja DJ Jugh Helsingin Kuudennella linjalla 31. maaliskuuta.

Video ei ole enää saatavilla