<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?>


<rss version="2.0"
  xmlns:content="http://purl.org/rss/1.0/modules/content/"
  xmlns:dc="http://purl.org/dc/elements/1.1/"
  xmlns:atom="http://www.w3.org/2005/Atom"
  xmlns:sy="http://purl.org/rss/1.0/modules/syndication/"
  xmlns:media="http://search.yahoo.com/mrss/"
  >

<channel>
  <title>Nuorgam — Warren Zevon</title>
  <atom:link href="https://www.nrgm.fi/artisti/warren-zevon/feed/" rel="self" type="application/rss+xml" />
  <link>https://www.nrgm.fi</link>
  <description>Verkkomedia, jossa rakkaus musiikkia kohtaan kukoistaa ja voi hyvin.</description>
  <lastBuildDate>Wed, 18 Mar 2026 13:17:32 +0000</lastBuildDate>
  <language>fi</language>
  <sy:updatePeriod>hourly</sy:updatePeriod>
  <sy:updateFrequency>1</sy:updateFrequency>
  <generator>https://wordpress.org/?v=6.9.4</generator>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/h/a/n/hannumikkolajpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/h/a/n/hannumikkolajpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Suomi mainittu! 16 ulkomaalaisen artistin näkemys Finlandiasta</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/suomi-mainittu-16-ulkomaalaisen-artistin-nakemys-finlandiasta__trashed/</link>
    <pubDate>Tue, 04 Sep 2012 07:45:24 +0000</pubDate>
    <dc:creator>Gaius Turunen, Juha Merimaa, Hannu Linkola, Antti Lähde</dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=33668</guid>
    <description><![CDATA[Nuorgam otti selvää, mitä ne ulkomaalaiset artistit ovat vuosien varrella meistä ajatelleet.
]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img fetchpriority="high" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-33670" class="size-full wp-image-33670" title="HannuMikkola" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2012/09/HannuMikkola.jpg" alt="Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Myös ralliautoilun maailmanmestari Hannu Mikkola." width="660" height="393" /></a><p id="caption-attachment-33670" class="wp-caption-text">Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Myös ralliautoilun maailmanmestari Hannu Mikkola.</p>
<p>Muistatko vielä ajan, kun Suomen maininta jossain elokuvassa, televisiosarjassa tai muunmaalaisbändin biisissä tuntui pieneltä mediatapaukselta? Eipä valehdella; siltä se saattaa tuntua vieläkin. Kansallinen itsetuntomme on kyllä parantunut tai tullut vähemmän tärkeäksi, mutta olemme silti vain 5,4 miljoonan ihmisen maa, joka on englanninkielisissä komediasarjoissa se paikka, jossa aurinko ei koskaan paista. <a href="http://www.youtube.com/watch?v=yOO46W8x-Jc">Terveisiä vaan <em>Communityn</em> käsikirjoittajille</a>.</p>
<p>Yksi <em>Nuorgamin</em> tehtävistä on kollektiivinen musiikkiterapia. Siksi kaivoimme tällä kertaa esiin 16 (okei, oikeasti 15) ulkomaalaisten tekemää kappaletta, jossa Suomi tai suomalaiset mainitaan. Jos näkemys maastamme on negatiivinen, niin sellaisellekin on välillä hyvä tirskua. Joskus Suomeen viittaus jää vain turhan maininnan tasolle ja herää kysymys, miksei sanoittaja olisi voinut käyttää jotain muuta maata. Sanoitussitaattia seuraa <em>Nuorgamin</em> kirjoittajan tulkinta tapauksesta.</p>
<p>Helsinki tuli vääjäämättä etsintätyössämme esiin jonkin verran. Kelpuutimme tähän juttuun lopulta kuusi pääkaupunkimme mainitsevaa laulua. Yritimme rajata ulkopuolelle spesifit suomalaiset julkkikset, mutta pari livahti salavihkaa mukaan. Myös lähinaapurimaiden suomiretostelut jätimme pois, niitä nimittäin piisaa.</p>
<p>Nyt ei kun Amerikan legendaarista Finglish-muusikkoa <strong>Bobby Aroa</strong> siteeraten: <em>”We have a time that&#8217;s gay when the nurkka rekoord-masiin starts to play!”</em></p>
<h2>Laurie Anderson – Finnish Farmers (1984)</h2>
<blockquote><p>”During WWII, the Russians were testing their parachutes. Sometimes they didn&#8217;t open at all and a lot of troops were lost this way. During the invasion of Finland, hundreds of troops were dropped during the middle of winter. As usual, some of the chutes didn’t open and the troops fell straight down into the deep snow, drilling holes fifteen feet deep. The Finnish farmers would then get out their shotguns, walk out into their fields, find the holes, and fire down them.”</p></blockquote>
<p>Laurie Andersonin tunnetuin albumi <em>Big Science</em> on koostettu monta vuotta tekeillä olleesta, normityöpäivän mittaisesta <em>United States I–IV</em> -järkäleteoksesta. Koko teoksen ensi-ilta oli helmikuussa 1983. Esitykset äänitettiin ja julkaistiin 4½-tuntisena boksina <em>United States Live</em>, jonka kakkososan päättää <em>Finnish Farmers</em>. Sotatarina ei ole pelkkää legendaa. Rintamalinjan taakse pudotettujen desanttien laskuvarjojen pakkolaukaisimet eivät aina toimineet. Lumikerrokset lienevät teoriassa vaimentaneet syöksykiitoa niin, että jotkut desantit saattoivat jäädä vakavasti loukkaantuneina henkiin. Maatiloilleen jääneiden eläkeikäisten taipumusta ammuskella näitä kaloja tynnyreissä on varmaankin liioiteltu.</p>
<p>Biisissään Anderson vertaa tätä maavuokriin, joita amerikkalaiset maanviljelijät tarjosivat valtiolle kuivuuden aikana. Tälle keskilännen maalle rakennetut ohjussiilot naamioitiin normaaleiksi viljasiiloiksi, jotka yhdistettiin maanalaisella rautatiellä. Kylmän sodan kontekstissa aivan normaalia paranoiaa. <em>United States</em> alkaa uskonnollisen kultin teorialla siitä, kuinka Nooan arkin lähtösatama oli New Yorkin osavaltiossa. Vietetäänpä hetki 30 vuoden takaisessa mielialassa, jolloin vainoharhateorioita saatettiin sovitella yhteen jälkimainittujen huuhaateorioiden kanssa. Miltä vaikuttaa ajatus Pohjanmaan lakeuksista lähitaisteluohjusten sijoituspaikkana? (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><em>Kuuntele Finnish Farmers <a href="http://open.spotify.com/track/5ChQ0Czke8uteDpY1Z405a">Spotifysta</a>.</em></p>
<h2>Asia – Countdown to Zero (1985)</h2>
<blockquote><p>”Do you realize what&#8217;s happening in Western Europe?<br />
Norway, Finland, Scotland, England<br />
We&#8217;ll be the first to go<br />
Don&#8217;t do it”</p></blockquote>
<p>Ja tässä ydintuho on juuri toteutumassa. <strong>Geoff Downesin, John Wettonin</strong> ja <strong>Carl Palmerin</strong> superbändin kolmas albumi on niin päihtynyt isosta soundistaan, että Laurie Andersonin jäätävä pahaenteisyys unohtuu saman tien. Suomi on räiskinnän keskellä vain jätemaata muiden joukossa ja tämä puhesitaatti väliosassa voisi tulla kenen tahansa mitättömän pikkuvaltion päämiehen suusta. Vaihda valtioiden nimiä ja ketään ei kiinnosta. Suuren tuotantokoneiston leffaa koko biisi, alkaahan se vielä alkuperäänsä alleviivaten THX:n ”deep notella”. (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/K0XNZHuCt58" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/K0XNZHuCt58</a></p>
<h2>Bee Gees – Odessa (City on the Black Sea) (1969)</h2>
<blockquote><p>”I just can&#8217;t understand why you just moved to Finland<br />
You love that vicar more than words can say<br />
Ask him to pray that I won&#8217;t melt away<br />
And I&#8217;ll see your face again”</p></blockquote>
<p>Kovatasoinen aloitus Bee Geesin arvostetuimmalle alkupään albumille: seitsemän minuuttia kamaripopsoutua ja kuorolaulua, kunhan olet avannut allergisoivan vanuvinyylikannen. Nimibiisissä toistetaan merenkulkumyyttejä ja uskaltaudutaan Itämerelle rakastetun perään, vaikka peräti Suomeen asti pitäisi jäävuorella ajelehtia. Päähenkilömme on selvästi houreissaan, kun puhuu sanoituksessa välillä Mustanmeren satamakaupungille Itämeren sijaan. Ja miksikö rakkaudenkohde muutti Suomeen? Ehkä <strong>Scott Walkerin</strong> perään, hänelläkin kun oli 1960-luvulla vahva halu muuttaa Fennoskandiaan. (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/bMuvTZT0PJI" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/bMuvTZT0PJI</a></p>
<h2>The Clash – London Calling -albumin kansiteksti (1979)</h2>
<blockquote><p>”Howard McNee is living in Finland”</p></blockquote>
<p>Vaikka The Clash oli lyriikoissaan kiinnostuneempi Casbahista kuin Kajaanista, on yhtyeen monumentaalisen <em>London Calling</em> -tuplan kansiteksteistä löytyvä julistus ihmetyttänyt pieniä punkkareita vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Kuka Howard McNee? Ja mitä teki Suomessa?</p>
<p>Opetti englantia, kuuluu vastaus. The Clash törmäsi opettaja-maanmieheensä vuoden 1979 Ruisrockissa. McNee pyysi tulla mainituksi tulevan levyn kansissa ja kohtelias yhtye toteutti toiveen. Joskus 1990-luvulla muistan lukeneeni The Clash -artikkelin, joka päättyi toteamukseen: <em>Howard McNee is still living in Finland</em>. Ilmeisesti tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä ainakaan numerotiedustelu ei tunne Suomesta ainoatakaan McNee-nimistä henkilöä. (<strong>Juha Merimaa</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=kSKc5sNNuOc" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/kSKc5sNNuOc</a></p>
<h2>CSS – Left Behind (2008)</h2>
<blockquote><p>“Baby you&#8217;ve got me thinking<br />
&#8217;Bout things I left behind<br />
A suitcase in Helsinki<br />
Full of things I wanna set on fire“</p></blockquote>
<p>Cansei de Ser Sexy eli ytimekkäämmin CSS lämmitteli lokakuussa 2007 Hartwall Areenalla <strong>Gwen Stefania</strong>. Keikan jälkeen brasilialaisyhtye järjesti Bar Nollassa jatkobileet, joiden aikana ihmiskunta riemastui ja tanssi muun muassa pöydillä <strong>Scatman Johnin</strong> tahtiin. Tapahtuman pääkohdat olisivatkin olleet jotakuinkin siinä, jollei kohtalon sormi olisi puuttunut peliin tuona muuten ei-niin-kohtalokkaana lokakuun yönä. Kävi nimittäin niin, että Suomesta jo poistuttuaan eräs CSS-henkilö havaitsi unohtaneensa maamme kamaralle yhden matkalaukuistaan. CSS-henkilön epäonni oli valitettavaa, mutta koitui lopulta maailman kaikkien klubimusiikin ystävien iloksi: matkalaukun unohtuminen muodostaa lyyrisen selkärangan (ja melko köykäisen metaforan menneisyyden painolastista, jonka yksilö voi jättää taakseen) yhtyeen kakkosalbumin ensimmäisellä singlellä<em> Left Behindillä</em>. Singlestä ei ollut hitiksi, kuten ei siitä seuranneesta <em>Donkey</em>-albumistakaan – paitsi Helsinki-maininnasta vauhkoontuneessa Suomessa, jossa CSS nettosi listasijat #18 (single) ja #22 (albumi). (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/vIhJC2-UNZA" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/vIhJC2-UNZA</a></p>
<h2>Damon &amp; Naomi – Helsinki (2011)</h2>
<blockquote><p>”A private time we find<br />
In moments lost all kind<br />
Watching birds that fly<br />
Through unknown skies<br />
On these streets too cold to be called a paradise</p>
<p>And no one knows<br />
This time we share<br />
All the thoughts we have<br />
But never dare</p>
<p>Tell them nothing<br />
Just you and me feeling free<br />
In the leaves of grass”</p></blockquote>
<p><strong>Galaxie 500:n</strong> rytmisektiona tunnettu, pari vuosikymmentä duouralla ollut pariskunta käväisi ensimmäisellä Suomen-keikallaan toukokuussa 2010. Tutut Keski-Euroopan ja Iso-Britannian mestat olivat jo takana. Ennen Bostoniin paluuta oli enää jäljellä matka kauas itään pelkkää Kuudennen Linjan keikkaa varten. Kuulijoille tarjoiltiin erinomaisten soolobiisien ohella vanhan bändin <em>Blue Thunder</em> ja tämä vuotta myöhemmin <em>False Beats and True Hearts</em> -albumilla julkaistu lämmittävä äänikirje. Siinä ei kuulla stadiontähdille ennen Helsingin-keikkaa yleisön kosiskelemiseksi opetettavaa suomea, eikä siinä mainita Helsingin maamerkkejä. Sen sijaan tiedämme nyt, että määränpäässään Damon ja Naomi saivat kokea jotain niin yhteistä ja kaunista, ettei siitä voi kertoa kuin sen, että se tapahtui. Sydämellisempää tapaa kiittää helsinkiläisiä ei liene montaa. (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><em>Kuuntele Helsinki <a href="http://open.spotify.com/track/63FgF8s7u640HrlQAXnNMi">Spotifysta</a>.</em></p>
<h2>Brian Eno – Seven Deadly Finns (1974)</h2>
<blockquote><p>”The first is a freak with a masochistic streak<br />
And the second is a kitten up a tree<br />
The third is a flirt with an awful print skirt<br />
And the fourth is pretending to be me<br />
The fifth wears a mac and never turns his back<br />
And the sixth never shows his eyes<br />
But the Seventh Deadly Finn is so tall and slim<br />
He shouldanever been with those guys”</p></blockquote>
<p>Brian Peter George St. John le Baptiste de la Salle Enon uran alkupään glam-outoiluihin kuuluu myös tämä singlehelmi, joka on uusintajulkaisun puutteessa jäänyt vähemmälle huomiolle. Eno seurusteli 1970-luvulla valokuvaaja <strong>Ritva Saarikon</strong> kanssa, ja tämän kuvat pääsivät klassikkoalbumien<em> Another Green World</em> ja <em>Before and After Science</em> kansiin. Voi myös olla, että seitsemän kuolemansyntiä vääntyivät suomalaisiksi juuri Saarikon myötävaikutuksesta. Tietäen Enon tuonaikaisen pornografiaharrastuksen ei meillä ole syytä epäillä tätä kuvausta suomalaisten seksuaalisesta kyltymättömyydestä Ranskassa. (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=SaLrS0WG7Z0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/SaLrS0WG7Z0</a></p>
<h2>Gene – From Georgia to Osaka (2001)</h2>
<blockquote><p>&#8221;From Georgia to Nevada<br />
Helsinki to Ann Arbour<br />
Bring me wonder<br />
Bring me laughter<br />
From Tooting to Osaka&#8221;</p></blockquote>
<p>Musiikkimaailman mittakaavassa Gene-yhtyeen <em>Libertine</em>-levyn (2001) Yhdysvaltain-painos edustanee Hyrynsalmen kaltaista periferiaa. Kuitenkin, kuten syrjäseuduilta aina, albumin uumenista löytyy tarkoin piilotettu kaunokki, katkeransuloinen<em> From Georgia to Osaka</em>. Laulun syntiä janoavissa, mutta pikemminkin alistuneissa kuin alistavissa sanoituksissa kuljetaan ristiin rastiin anglosaksista maailmaa, kunnes matka vie odottamatta Osakaan ja Helsinkiin. Mutta miksi Helsinkiin? Mitä tekemistä kaupungilla on Watfordin, Cardiffin, Ann Arborin ja laulussa käsiteltyjen lääkärileikkien, lihanhimon ja rakkaudenkaipuun kanssa? Genen nokkamies <strong>Martin Rossiter</strong> vastaa kysymykseen kohteliaasti kierrellen: ”Nautin Helsingistä suunnattomasti niinä kahtena kertana, kun kaupungissa vierailin. Mutta syyt kaupungin mainitsemiseen saavat puolestani kadota ajan sumuun”. Olkoon tulkinnan rajana siis pelkkä mielikuvitus. (<strong>Hannu Linkola</strong>)</p>
<p><em>Kuuntele From Georgia to Osaka <a href="http://open.spotify.com/track/1IBlGYeRChWd4AnmOj8obk">Spotifysta</a>.</em></p>
<h2>Half Man Half Biscuit – Architecture, Morality Ted and Alice (1986)</h2>
<blockquote><p>&#8221;The wonderful dexterity of Hannu Mikkola<br />
Makes me want to shake hands with the whole of Finland<br />
But the horrible sincerity of Miriam Stoppard<br />
Makes me wanna go out and commit mass murder”</p></blockquote>
<p>Merseysiden punk- ja folksurrealistit ovat noin 30 vuoden aikana sohineet sanoituksissaan moneen suuntaan. Suomen kohdalle käsi sattui bändin toisella EP:llä<em> The Trumpton Riots.</em> Joensuun rallisuuruuden mainitsemisen kohdalla teemme listassamme poikkeuksen, sillä sitä seuraava halu kätellä koko Suomea on jo jotain muuta. <strong>Hannu Mikkolan</strong> ralliura oli tuolloin jo jäähdyttelyvaiheessa vuoden 1983 maailmanmestaruuden jälkeen. Vaan kukapa ei mieluummin seuraisi hänen rattikättään kuin <strong>Tom Stoppardin</strong> tuolloisen vaimon terveysneuvoja. (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=oOtO5ArQNj8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/oOtO5ArQNj8</a></p>
<h2>JJ72 – October Swimmer (1999)</h2>
<blockquote><p>“The grey coats of the infantry<br />
Victims looking for sympathy<br />
The splash of October swimmers<br />
The cheers of Helsinki winners”</p></blockquote>
<p>JJ72 oli hetken ajan yksi vuosituhannenvaihteen suurimmista indierock-lupauksista. Dublinilaistrion resepti oli yhdistää <strong>Smashing Pumpkinsin</strong> surisevat kitarat <strong>Joy Divisionin</strong> kohtalokkuuteen, <strong>Sueden</strong> romanttisuuteen ja<strong> Jeff Buckleyn</strong> teatraalisuuteen. Se poiki kaksi top 20 -albumia ennen kuin yhtye hajosi vuonna 2006 ennen kolmannen ja lopulta julkaisematta jääneen albuminsa ilmestymistä. <em>October Swimmer</em> on yhtyeen esikoissingle ja todennäköisesti paras kappale. Sen mahdottoman teennäistä sanoitusta – avaussäe: <em>“The dreams of dying mothers / I awoke my insides shuddered”</em> – ei tarvitse kuin vilkaista tietääkseen, ettei sen kirjoittaja voi olla juuri yli kahdenkymmenen. Miksi <strong>Mark Greaney</strong> päätti sisällyttää tekstiin “Helsingin voittajien hurraa-huudot”, siitä tuskin hänellä itselläänkään on edes harmaata aavistusta. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/sirRyQmaM_U" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/sirRyQmaM_U</a></p>
<h2>Monty Python – Finland (1980)</h2>
<blockquote><p>”Finland, Finland, Finland<br />
The country where I want to be<br />
Pony trekking or camping<br />
Or just watching TV<br />
Finland, Finland, Finland<br />
It&#8217;s the country for me”</p></blockquote>
<p><strong>Michael Palinin</strong> vaatimaton ylistyslaulu vaatimattomalle maalle nimeltä Suomi on yksi sympaattisimpia kädenojennuksia, joita ”mitä ne meistä ajattelee” -ahdistuksen parissa painiskelevalle kansallemme on osoitettu. Suomessa voi tehdä mitä vain: ratsastaa ponilla, katsella televisiota, haukata välipalaa tai ihailla esimerkiksi korkeita puunlatvuksia. Ja siitäkin huolimatta: lomakohteita vertailtaessa jäämme jopa Belgian varjoon. Kappaleen on säveltänyt <strong>André Jacquemin</strong>, brittiläinen tuottaja, jonka cv voisi olla hämmentävyydessään suoraan Monty Python -sketsistä: hänen palveluksistaan ovat saaneet nauttia niin <strong>Spandau Ballet</strong> -laulaja <strong>Tony Hadley</strong>, kristillisyyteen herännyt <strong>Classix Nouveux’n Sal Solo</strong>, espanjalainen death metal -yhtye <strong>Golgotha</strong>, skottilainen indiealisuorittaja <strong>BMX Bandits</strong> – sekä tietenkin <strong>Girlschool</strong>. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/7rwc3VGvlRY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/7rwc3VGvlRY</a></p>
<h2>Mountain Goats – Million (1996)</h2>
<blockquote><p>”When I came back from Finland<br />
the taxi took me down the street”<br />
[&#8230;]<br />
”And you had questions only a masochist would ask<br />
written all over your big brown eyes”</p></blockquote>
<p>Maininta <strong>John Darniellen</strong> johtaman bändin 1990-luvun lofi-tuotoksella ei paljoa suomalaisia lohduta, koska <em>Millionin</em> sisältävää <em>Nothing for Juice</em> -albumia edelsi kokonainen albumi nimeltään <em>Sweden</em>. Jälkimmäisellä Darnielle ei kuitenkaan suoraan käsittele Ruotsia itseään. Ehkä vedämmekin lyhyemmän korren, kun <em>Millionin</em> laulajahahmon läheinen ystävä haluaa välttämättä kuulla Suomesta. Meistä lottohäviäjistä kun ovat kiinnostuneet vain itsensä kiduttajat. Lopussa Darnielle paikkailee suhteitaan tänne päin kuitenkin mukavasti: <em>”And I brought you a blanket, hand woven, hand dyed”</em> ei voi olla muuta kuin ylistys suomalaiselle käsityöläisyydelle. (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><em>Kuuntele Million <a href="http://open.spotify.com/track/50wetRjqSFbx6XI4DKjNQZ">Spotifysta</a></em>.</p>
<h2>Cole Porter – Let&#8217;s Do It, Let&#8217;s Fall in Love (1928)</h2>
<blockquote><p>”The Dutch in old Amsterdam do it<br />
Not to mention the Finns<br />
Folks in Siam do it<br />
Think of Siamese twins”</p></blockquote>
<p>Ties vaikka kenen levyttämä Cole Porterin legendaarinen luettelobiisi on varmaan tehty sormi karttapallossa Baltian maiden kohdalla, koska suomalaisten lisäksi myös liettualaiset ja latvialaiset harrastavat biisissä jotain vaakamambon tapaista. Suomi on säkeistössään kuitenkin kovassa seurassa Pervodamin ja Thaimaan kanssa. Alkuperäinen sensuroimaton sanoitus sisältää vielä aikanaan sallittua rasismia:<em> ”Chinks do it, Japs do it, up in Lapland little Laps do it”</em>. Kaukoitäläisten puolesta on kyllä pahastuttu, mutta kuka puolustaisi lyhytkasvuisiksi väitettyjä lappalaisia? (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=lXYKGL6MgKM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/lXYKGL6MgKM</a></p>
<h2>Sir Douglas Quintet – Meet Me in Stockholm (1983)</h2>
<blockquote><p>”Meet me in Stockholm, baby, we&#8217;ll mess around<br />
Take a real slow boat to Helsinki town<br />
When it&#8217;s over, now you wanna stay<br />
Live your life with me the Scandinavian way”</p></blockquote>
<p>Älkää kysykö miksi, mutta 1980-luvulla Teksasin anglofiilein lauluntekijä <strong>Doug Sahm</strong> päätyi levyttämään ruotsalaiselle Sonet-levymerkille.</p>
<p>Ensimmäinen Sahmin vanhan yhtyeen Sir Douglas Quintetin nimellä julkaistu levy <em>Midnight Sun</em> sisälsi Sahmin ylistyksen skandinaaviselle elämänmuodolle. Ihastus oli kokonaisvaltaista: Tukholman ja Helsingin lisäksi kappale mainitsee myös Oslon ja Kööpenhaminan. (Mahtoi reykjavikilaisia kismittää!)</p>
<p>Hyväntuulinen yleisönkosiskelu tuotti tulosta. Levy myi platinaa ja single oli hitti koko Skandinaviassa. Sittemmin kappaletta on pitänyt esillä <strong>Kari Peitsamo</strong>, joka soittaa sitä usein soolokeikoillaan. (<strong>Juha Merimaa</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=PBfz5f7_xXk" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/PBfz5f7_xXk</a></p>
<h2>Tricky – Christiansands (1996)</h2>
<blockquote><p>“I&#8217;ve met a christian in Christiansands<br />
a devil in Helsinki<br />
I&#8217;ve met a christian in Christiansands<br />
a devil in Helsinki”</p></blockquote>
<p>Yhden teorian mukaan Helsingissä lymyillyt paholainen oli tamperelainen toimittaja <strong>Jussi Niemi</strong>, joka onnistui käräyttämään jokusen virtapiirin Trickyn aivoissa haastatellessaan triphop-pioneeria<em> Soundiin</em>. Toisen teorian mukaan tarina kertoo Trickyn ja mitä ilmeisimmin norjalaisen (Tricky esiintyi Kristiansandissa järjestetyllä Quart-festivaalilla vuosi ennen kappaleen julkaisemista) naisen suhteesta ja suhteen hajoamisesta. Kolmannen teorian mukaan Trickyn laulajakaveri <strong>Martina Topley-Bird</strong> olisi jossain Suomen musiikkilehdessä paljastanut kyseessä olleen nimeltä mainitsemattoman täkäläisen naistoimittajan. Neljännen teorian mukaan kaikki mainitut teoriat pitävät paikkaansa ja viidennen teorian mukaan ei yksikään. Trickyllä olisi vuonna 1996 ollut varmasti muitakin hyviä teorioita, niin vainoharhaisin silmin artisti tuolloin maailmanmenoa katseli. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://youtu.be/Te3-KmKhjpc" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Te3-KmKhjpc</a></p>
<h2>Warren Zevon – Hit Somebody! (The Hockey Song) (2002)</h2>
<blockquote><p>”The goalie committed; Buddy picked his spot<br />
Twenty years of waiting went into that shot<br />
The fans jumped up<br />
The Finn jumped too<br />
And cold-cocked Buddy on his follow-through</p>
<p>The big man crumbled<br />
But he felt alright<br />
‘Cause the last thing he saw was the flashing red light<br />
He saw that heavenly light”</p></blockquote>
<p>Lopuksi lätkä jää pystyyn. Warren Zevon ei vielä toiseksi viimeisen albuminsa <em>My Ride&#8217;s Heren</em> aikana tiennyt sairastavansa vatsasyöpää, mutta kuolema oli jo muotoutunut miehen biisien keskeiseksi teemaksi. Kiekkotaituriksi halunneen, mutta lätkähenkivartijan rooliin joutuneen kanadalaisen Buddyn tarina hykerryttää (<em>”Take care of your teeth, that might work for you”</em>) ja loppuu ambivalentisti, kun vastaan luistelee <strong>Jarkko Ruutu</strong> (suomalaisen henkivartijan eli goonin nimeä ei biisissä oikeasti mainita). Henkivartijoiden taistelu Buddyn viimeisessä pelissä menee draaman lakien mukaan viimeiselle minuutille, kun Ruutu vetäisee Buddylta tajun kankaalle. Syttyykö lopun taivaallinen valo Buddyn maalin, kuoleman vai molempien merkiksi? Sitä voi kysyä Zevonilta itseltään, jos pääsee hänen kanssaan joskus samaan taivaalliseen voileipäpöytään. (<strong>Gaius Turunen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=H-CYJf2o7ZQ" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/H-CYJf2o7ZQ</a></p>
<p>Rannalle ruikuttamaan (eli jutun aihepiiriin kuuluvat, mutta tällä kertaa sivuutetut) jäivät muun muassa<strong> Chris Shiflett, The Divine Comedy, Fiery Furnaces, Dizzy Gillespie, Gogol Bordello, Handsome Furs, Malajube, The Pogues, The Sisterhood, Sun Kil Moon, Xzibit</strong> ja myös suomalaiseen kulttuuriin ansiokkaasti paneutunut <strong>Nits</strong>. Ehkä palaamme heidän pariinsa vielä joskus!</p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/j/o/e/joeyramone2jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/j/o/e/joeyramone2jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Saattohoidon sävelet: Viisi henkitoreissa tehtyä levytystä</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/saattohoidon-savelet-viisi-henkitoreissa-tehtya-levytysta/</link>
    <pubDate>Tue, 27 Dec 2011 08:00:37 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Wanha!]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=20448</guid>
    <description><![CDATA[Viiden albumin mittainen katsaus siihen, millaisia tuotoksia on syntynyt kilpajuoksussa noutajaa vastaan. ]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<p>Toukokuun 24. päivä vuonna 1933, New York City. 35-vuotias kantrilaulaja<strong> Jimmie Rodgers</strong> rykii, kakoo ja hikoilee studion jakkaralla. Pitkään riivannut tuberkuloosi on päässyt lopullisesti niskan päälle ja Rodgersin voimat ovat niin vähissä, että ottojen välissä hänen on käytävä pitkäkseen. Mutta laman kurittaessa Yhdysvaltoja muusikonkin on tehtävä työtä rahansa eteen – ei perhe voi savikiekkojakaan syödä jahka Jimmiestä aika jättää.</p>
<p>Kantrijodlaajan vihoviimeinen äänitys <em>Years Ago</em> tallennettiin vain kaksi päivää ennen Rodgersin kuolemaa ja kuulosti tältä.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=5apwCpkBSsc" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/5apwCpkBSsc</a></p>
<p>Asetelma on puhutteleva, mutta ei ainutlaatuinen. Vaikean sairauden uuvuttamina levyttäneitä artisteja on piisannut viime vuosiin saakka.</p>
<p>Vanha kansanviisaus kehottaa puhumaan kuolleista vain hyvää tai ei mitään. Nyt saatetaan ottaa pieniä vapauksia kyseisestä säännöstä, sillä seuraavassa on viiden albumin mittainen katsaus siihen, millaisia tuotoksia on syntynyt kilpajuoksussa noutajaa vastaan. <strong>Winehouse</strong>, <strong>Buckleyt</strong>, <strong>Mark Sandman</strong> ja muut äkkikuolijat on tiputettu kyydistä. Tälle listalle päästäkseen artistin on pitänyt oikeasti olla henkitoreissaan studiossa.</p>
<h2>#1 Queen: Innuendo + Eric Carr / Kiss: Revenge (1991)</h2>
<p>Hiljattain muisteltiin <strong>Freddie Mercuryn</strong> kuolemaa. Keski-ikää kolkuttelevat<strong> Queen</strong>-fanit saattoivat säpsähtää tajutessaan, että Farrokh Bulsaran kuolemasta tuli todella kuluneeksi jo 20 vuotta. Kenties joku havahtui ajan katoavaisuuteen ja ymmärsi keskittyä kuoleman sijasta elämään.</p>
<p>Hedonististen vuosikymmenten joukkotilinteko, AIDS, koitui Mercuryn kohtaloksi. Sairaus oli vielä 1990-luvun alussa suuri tabu, ja Mercurykin kertoi siitä julkisesti vain päivää ennen kuolemaansa 24. marraskuuta 1991. Ilkeämieliset innuendot hiv-positiivisuudesta kiusasivat maestroa viimeisiin päiviin asti ja tabloidlehdet ajoivat laulajan asuntoonsa eristyksiin.</p>
<p>En ole koskaan päässyt Queenin kuorta syvemmälle albumien kautta, joten yhdeksän kuukautta ennen Mercuryn kuolemaa julkaistun <em>Innuendon</em> musiikillisen annin ruotiminen jääköön vihkiintyneemmille. Mercuryn kuihtuminen on silti erityisen riipivä tarina kelle tahansa, sillä langanlaihan luuviulun kontrasti maskuliinista elinvoimaa tihkuneeseen lavailmiöön oli järkyttävä.</p>
<p><em>Innuendon</em> selvimpiin lähtöviesteihin kuuluu sen ylittämätön hitti <em>Show Must Go On.</em> Mutta josko maallikkokin uskaltaisi väittää, että poiminta synkeän mahtipontisen nimibiisin teksteistä summaa Mercuryn elämänfilosofian vielä raastavammin?</p>
<blockquote><p>&#8221;You can be anything you want to be<br />
Just turn yourself into anything you think that you could ever be<br />
Be free with your tempo, be free be free<br />
Surrender your ego – be free, be free to yourself&#8221;</p></blockquote>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=GmHgdLKwU8U" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/GmHgdLKwU8U</a></p>
<p>Samana päivänä Mercuryn kanssa ajasta iäisyyteen siirtyi Kissin rumpali <strong>Eric Carr</strong>, jonka leikkauksella poistettu sydänkasvain oli jättänyt fataalit jäljet 41-vuotiaan ruumiseen. <em>Revenge</em>-albumin tekovaiheessa kannuttajan kunto oli niin huono, että voimat riittivät vain taustalaluihin <strong>Eric Singerin</strong> korvatessa hänet patteriston takana. Carrin viimeinen palvelus firmalle nimeltä <strong>Kiss</strong> ovat taustavokaalit <strong>Argent</strong>-coverissa <em>God Gave Rock&#8217;n&#8217;Roll to You II.</em> Pompöösin tulkinnan videossa mäiskeestä sentään huolehtii Carr itse.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=2w4opXi2yzo" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/2w4opXi2yzo</a></p>
<p>Yhtye kunnioitti uskollisen työntekijänsä panosta myös päätösraidalla <em>Carr Jam 1981</em>, jossa Carrin ytimekäs rumpusoolo sai ympärilleen hänen laatimansa riffin. Tuon riffin varaan rakentui aikoinaan <strong>Frehley’s Cometin</strong> debyyttilevyn raita <em>Breakout</em>.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=7gNK-ic2OkE" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/7gNK-ic2OkE</a></p>
<h2>#2 Joey Ramone: Don&#8217;t Worry About Me (2002)</h2>
<p>Ramonesin viesti maailmalle vuonna 1976 oli yksinkertaisuudessaan lähes arrogantti: ”Toisin kun tähän asti on väitetty ja tästedes tullaan uskottelemaan, soittotaito tai viehättävä ulkonäkö eivät ole edellytyksiä vallankumouksellisen toimivalle musiikille”. Tämän oivalluksen symboli oli yhtyeen laulaja <strong>Jeffry Hyman</strong> alias <strong>Joey Ramone</strong>, tuo parimetrinen Frankenstein-jätkä.</p>
<p>Tultaessa uudelle vuosituhannelle hän oli nimenomaan symboli, ei enää merkittävä muusikko. Kuten eivät muutkaan Ramonet.</p>
<p>Vuonna 2001 Ramonella todettiin imusolmukesyöpä. Niinpä Joey kiirehti yhdessä <strong>Daniel Reyn</strong> ja kavereidensa (<strong>Misfitsien Jerry Only</strong> ja<strong> Dr. Chud</strong>, <strong>Marky Ramone</strong>, <strong>The Damnedin Captain Sensible</strong> ja niin poispäin) kasaamaan vielä yhden levyn.</p>
<p>Levyn otsake sanoo sen, mitä omaiset tahtovat kuulla ja mitä menetyksen jälkeen voi itselleen toistaa: älä huoli, sitä ei vainajakaan olisi toivonut. Levy on yhtä sympaattinen kuin esittäjänsä, mutta sen musiikilliset ansiot ovat erittäin keskinkertaiset. <strong>Dee Dee</strong> ja <strong>Johnny Ramonen</strong> kuolemat pian Joeyn jälkeen synkensivät 2000-luvun Ramones-kulttuuria entisestään.</p>
<p>Mikä ikävintä, levyltä ja Ramonen soolouralta muistetaan lähinnä väsähtänyt <em>What a Wonderful World</em> -cover, josta duunattiin <em>Dreamers</em>-leffasta tutun <strong>Michael Pittin</strong> tähdittämät ja <strong>Debbie Harryn</strong> ”ohjaamat” videojäähyväiset.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=8IoO5nkxT_4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/8IoO5nkxT_4</a></p>
<p>Bonuksena vielä sävelet, joita kuunnellen Joey Ramone poistui tästä maailmasta, kenties seuraavien sanojen myötä:</p>
<blockquote><p>”In a little while<br />
This hurt will hurt no more<br />
I&#8217;ll be home, love!”</p></blockquote>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=BDw10jSdlKE&#038;feature=related" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/BDw10jSdlKE</a></p>
<h2>3. Warren Zevon: The Wind (2003)</h2>
<p>Warren Zevon oli sarkastinen laulunkirjoittaja, jonka 1970-luvun albumien kansista katseli tietäväistä terävyyttä huokunut kiharapää. Hän oli kuin <strong>Elton Johnin</strong>, <strong>Bruce Springsteenin</strong> ja <strong>Harry Nilssonin</strong> riivattu risteytys, fiksu ja koketti. Hieman kuin jenkkien <strong>Juice</strong>, mutta pienemmällä renttuprosentilla.</p>
<p>Zevon oli lääkärikammoinen tupakkamies, mikä on arvatenkin huono yhdistelmä. Elokuussa 2002 tuli diagnoosi keuhkosyövästä, joka ei – yllättävää kyllä – ollutkaan röyhyttelyn vaan asbestin aikaansaamaa. Kuivasta huumoristaan tunnettu muusikko saattoi löytää ironiaa siitä, etteivät keuhkot luhistuneet tietoisen tupakointivalinnan, vaan alkuperältään tuntemattomaksi jääneen asbestialtistuman tuloksena.</p>
<p>Lääkäri antoi Zevonille kolmisen kuukautta elinaikaa. Hän kieltäytyi syöpähoidoista arvellen niiden romuttavan nautinnon viimeisistä päivistä, jotka Zevon päätti käyttää levyttääkseen jäähyväisalbumin <em>The Wind</em> (2003). Levyn sessioista tuli hitonmoiset jenkkirockin all stars -karkelot: vierailemassa kävivät<strong> Jackson Browne</strong>, <strong>Tom Petty</strong>, <strong>Ry Cooder</strong>, <strong>Don Henley</strong>, <strong>Bruce Springsteen</strong>, <strong>Emmylou Harris</strong> ja monet muut.</p>
<p><em>The Windin</em> kannesta katsoo eri mies kuin takavuosina. Pirullisen ovela tapitus on huuhtoutunut ilmeeseen, joka voi olla yhtä hyvin väsynyt tai seesteisen levollinen. Kansien sisältä löytyy muutoin tuttua huttua, mutta viimeisellä albumillaan Zevon teki Ramonet ja horjahti kornien lainabiisien sudenkuoppaan puhkikuluneella <em>Knockin&#8217; on Heavens Doorilla</em>. Muu tuotantotiimi piti ajatusta huonona, mutta ehkä biisivalinta oli päätösluku zevonmaiselle huumorille.</p>
<p>Zevon esiintyi lukuisat kerrat <strong>David Lettermanin</strong> talk show&#8217;ssa, ja siellä hän teki elämänsä viimeisen keikankin lokakuussa 2002. Lähetyksen ainoana kunniavieraana esiintynyt Zevon soitti lähetyksen kruunuksi kuuluisan laulunsa norjalaisesta palkkasoturista, ja kun biisi päättyi, saattoi liikutuksen merkit lukea Lettermanin kasvoilta. Zevonin visiitit Lettermanin ohjelmassa taisivat perustua levymyynnin maksimointia enemmän ihan oikeaan kaveruuteen.</p>
<p>Lääkäriarvion mukaan Zevonin olisi pitänyt kuukahtaa jo kuukauden kuluttua tästä tv-esiintymisestä, vaan mitä vielä. Elämää riitti vielä lähes vuoden päivät, ja sinä aikana Zevon ehti vielä näkemään lapsenlapsensa syntymän – sekä <em>The Windin</em> julkaisun. Enjoy every sandwich.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=dIC4j6Rn9s4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/dIC4j6Rn9s4</a></p>
<h2>4. Johnny Cash: American V – A Hundred Highways (2006)</h2>
<p>Kultasormi <strong>Rick Rubinin</strong> kuuluisin kasvonkohotus on <strong>Johnny Cashin</strong> vuonna 1994 startannut<em> American</em>-levysarja, jolla taiteelliseen ja kaupalliseen aallonpohjaan tipahtanut Johnny Cash viimeistään tavoitti amerikkalaisten ja amerikkalaisuuden syvimmätkin sopukat. Nirso ja särökitaroilla pilattu nuoriso houkuteltiin kuulolle tulkitsemalla <strong>Soundgardenia</strong> ja <strong>Nine Inch Nailsia</strong>, ja viimeisetkin räkänokat noukittiin tummanpuhuvan kantrisankarin matkaan <strong>Beavis &amp; Butthead</strong> -vierailulla.</p>
<p>Iso siivu Cashin järkyttävän pitkästä levytyshistoriasta on keskinkertaista rämpyttelyä tai virrenveisuuta, mutta ikoninnälkäiselle sukupolvelle oli vihdoin tarjota jotain muuta: dramaattisista mustavalkokuvista tuttu tiukan linjan mies, jonka nelikirjaiminen sukunimi tarjosi reilun ja suvaitsevan version amerikkalaispatriotismista.</p>
<p>Mutta Cashilla oli pitkä menneisyytensä, ja sen alkoi huomata kehonsakin: keskushermosto rapistui 2000-luvulla kiihtyvää tahtia ja puhekyky alkoi kärsiä. Apokalyptinen neljäs American-levy <em>The Man Comes Around</em> (2002) on vielä väkevä monumentti ikääntyneestä Cashista, mutta senkin teon jälkeen Rubin ja Cash jatkoivat nauhoituksia metsämökissä keskellä Tennesseetä.</p>
<p>Jäätyään leskeksi vuoden 2003 toukokuussa Cash alkoi väsyä. Sessiomuusikot olivat puhelinsoiton päässä valmiina palaamaan äänityksiin aina, kun Cashin vointi sen salli. Paikoin mies mustissa sai suorastaan puristaa sanat suustaan eikä hänen äänellään ollut enää tekemistä sen väkevän baritonin kanssa, joka aikanaan pani <strong>Glenn Danzigin</strong> ja <strong>Mike Nessin</strong> jäykäksi kunnioituksesta. Tunnelma äänityksissä oli kuitenkin lämmin ja harras – harvemmin tuottaja nauttii ehtoollista artistin kanssa.</p>
<p>Cash kuoli syyskuussa 2003 samana päivänä kuin American-sarjaa summannut <em>Unearthed</em>-boksi oli saatu viimeisteltyä. Viikatemiehen varjostamien studioaikojen tuloksena syntynyt <em>American V: A Hundred Highways</em> julkaistiin vasta ruumiinvalvojaisten mentyä. Vuonna 2010 ilmestyi vielä jenkkisarjan kuudes kiekko, joka oli niin ikään viimeisten äänitysten satoa, mutta <em>American V</em> jäi elämään Cashin viimeisten kuukausien dokumenttina.</p>
<p>Se on itse asiassa tämän viisikon ainoa lätty, jolla fyysinen rapistuminen ja kuoleman läheisyys ovat kouriintuntuvasti läsnä, kuten tässä <strong>Gordon Lightfoot</strong> -versioinnissa. Sovitus etenee kuitenkin lempeästi ja antaa Cashin ottaa oman aikansa.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=lukJAutj4jo" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/lukJAutj4jo</a></p>
<h2>5. Topi Sorsakoski: Tummansininen Sävel (2011)</h2>
<p>Kesällä 2011 aloiteltiin Flow-lauantaita, kun saapui murheellinen uutinen. <strong>Pekka Tammilehdon</strong> oli nujertanut keuhkosyöpä.</p>
<p>Iskelmälegendan sauhuttelun huomioon ottaen sairaus oli ajan kysymys, mutta menetys kouraisi perinteisen iskelmäyleisön ulkopuolellakin, myös Suvilahdessa.</p>
<p>Sorsakoski vakuutti taistelevansa syöpää vastaan viimeiseen asti. Siitä huolimatta, että jokainen lukemattomista savukkeista oli syventänyt kohtalokkaan taudin sillanpääasemia hengityselimissä. Röökaamisen lopetus oli työn alla, mutta kuten 58-vuotiaana kuollut Sorsakoski viimeisellä levyllään laulaa, tuli pelattua viimeiseen korttiin.</p>
<p>Sorsakoski tiesi, että kamppailu on hävitty, mutta ei antanut tiedolle valtaa. Reaalisen maailman tosiasioiden ei sopinut murentaa pohjaa taiteilijan luomistyöltä.</p>
<p>Cashin ja Sorsakosken viimeisiä studioalbumeita yhdistää metodi ”äänitetään kun jaksetaan”. Studioon mentiin aina, kun vointi sen salli, ja kotiverannalta siintävä Ähtärinjärvi antoi sisua laulaa, vaikka syöpähoidoista aiheutuneet haavaumat suussa tekivät kipeää. Tummansininen sävel ei ole mitään tangomasokismia tai korutonta piehtarointia suomalaismasennuksessa, vaan ytimekäs kokonaisuus rikkaasti sovitettua popiskelmää. <strong>Moody Bluesin</strong> <em>Candle of Life</em> on törkeän hyvä covervalinta.</p>
<p>Levyn ainoana kysymysmerkkinä on <strong>Lou Reedin</strong> <em>Perfect Dayn</em> versioinnin tarpeellisuus, tai ainakin sen hämmentävän kulmikkaasti suomennetut sanoitukset, joissa tissutellaan ensin sangriaa puistossa ja sen jälkeen mennään ruokkimaan apinaa. Siinäpä kiintoisa mielikuva suomalaisen laatuajasta. <strong>Esa Pulliaisen</strong> upea <strong>Weeping Willows</strong> -fiilistely levyn lopussa kuitenkin hyvittää kielikukkaset ja tahtoo pusertaa suolavedet raavaammankin silmiin.</p>
<p>Johnny Cash tuijottaa <em>American V &#8211;</em>levyn kannessa tuolistaan vakavana, alaviistoon kohti tyhjyyttä, ehkä jonkun mielestä murtunut ilme naamallaan. <em>Tummansinisen Sävelen</em> kannessa on puolestaan tyylikäs harmaasävyinen sivukuva hattua päähänsä asettelevasta laulajasta. Vai ottaako hän kuuluisaa lieripäähinettään pois? Onko Sorsakoski lähdössä jonnekin vai asettamassa hattua naulaan työpäivän päätteeksi?</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=3j5bxCsUAds" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/3j5bxCsUAds</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
  </channel>
</rss>
