Von Hertzen Brothers / Mikko Von Hertzen 09.11.2013 Yo-talo, Tampere.

Von Hertzen, Von Hertzen ja Von Hertzen.

Tiikerit ovat kivoja.

”Von Hertzen Brothers on suomalainen kolmen veljeksen muodostama progressiivissävytteistä rockia soittava yhtye. Yhtyeen jäsenet ovat soittaneet monissa tunnetuissa suomalaisissa rock-yhtyeissä.”

Kiitos Wikipedia. Tästä lähdetään.

En ole koskaan ymmärtänyt juuri mitään progressiivissävytteisestä rockista enkä siten Von Hertzen Brothersistakaan. Mutta koska välillä pitää kuunnella musiikkia, josta ei ymmärrä mitään, niin päätin jo aikaisin talvella, että arvioin Nuorgamiin Von Hertzen Brothersin viidennen albumin – ihan vain koska se on mahdollista.

Nine Livesin kantta koristaa yhdeksän tiikerinpäätä. Yhdeksän ehkä nimenomaan siksi, koska tiikereitä on ollut yhdeksää eri lajia. Ne ovat siperiantiikeri, kiinantiikeri, balintiikeri, indokiinantiikeri, malakantiikeri, sumatrantiikeri, bengalintiikeri ja sitten kaksi sukupuuttoon kuollutta lajia, jaavantiikeri sekä kaspiantiikeri.

Tiikerit ovat kivoja. Kuka tai mikä kehtasi tappaa jaavantiikerit sukupuuttoon? Sen viimeisen tiikerin tai sen noin toiseksi viimeisen, jonka jälkeen jäljelle jäänyt oli tietämättään lajinsa viimeinen. Vailla minkäänlaista seuraa. Vailla toivoa huomisesta.

Aika karua jäädä viimeisenä maan päälle ilman, että on mitään yhteistä kenenkään kanssa.

Tiikeri sopii Nine Livesin kansikuvaeläimeksi loistavasti. Albumin ensitunnelma on hieman painostava ja silti jotenkin sympaattinen – aivan kuten tiikerikin. Upea, mutta vaarallinen eläin. Eläin, jota tekee mieli halata, mutta jonka tietää purevan käden irti.

Nine Lives on haastava ja polveileva albumi, mutta ei aivan sellainen järkäle kuin pelkäsin. En tietenkään hahmota, miksi useimpiin kappaleisiin on pitänyt ahdata niin hirveästi kitaroita, tai miksi ylipäätään kaikki musisointi pyörii kitarataiteilun ympärillä, mutta onneksi biiseistä suurin osa on kelpo sävellyksiä. Jopa kummasti jo nimellään Poets of the Fallista muistuttava Flowers and Rust, jonka ilmakitarointiin rohkaiseva kertosäe on varmasti kaikunut Radio Rockin taajuudella jo ainakin sata kertaa.

Puolivälin kaksikko Separate Forevers ja One May Never Know puhdistaa sielua kuin vaellus intialaisen vuoren rinteellä kohoavaan jylhään temppeliin. Upea World Without voisi pari minuuttia lyhyempänä olla vuoden parhaita kotimaisia poplauluja, mutta toisaalta progressiivissävytteiseen rockiin kai kuuluu tarkoituksellinen pophitin manaaminen pois ruumiista. Sääli, mutta annettakoon se anteeksi.

Ikävimmillään Von Hertzen Brothers on silloin, kun se haluaa väkisin rockata hyväntuulisesti. Esimerkiksi vaanivan kissaeläminen lailla hiipivän Prospect for Escapen jälkeen kuultava päätösraita Time and Summer on ankeiden vihellystensä myötä todellinen turhake, joka kuulostaa siltä kuin Muse olisi eksynyt Jukka Pojan kanssa autotalliin ja yrittäisi vimmatusti kitaroida tietään sieltä ulos.

En voi olla ajattelematta, miten kompakti albumi Nine Lives olisi, jos muutamat ylipitkät introt ja toistuessaan puuduttaviksi käyvät kitarasoolot saisi karsittua pois. Mutta silloin tämä bändi ei olisi Von Hertzen Brothers. Yhtye, jota en vieläkään täysin ymmärrä, mutta josta alan tavallaan pitää.

67 Jos annat salakavalasti kiehtovalle Nine Livesille pikkusormen, se kiittää kehräten ja saattaa viedä koko käden.

Video ei ole enää saatavilla

Von Hertzenin veljekset näyttävät maailmansyleilemisen mallia. (Kuva: Tomi Palsa)

Kiss a Wish on Von Hertzen Brothersin uran alkutaipaleen kultakimpale. Se tarjoaa yhdeksän ja puolen minuutin verran nostattavaa maailmojen syleilyä.

”Yet another grin, a secret, a weakness
A kiss, a wish, a smile, which so kindles
A cry, a dive, an another approach and
a kiss, a wish, a smile and that’s it”

Von Hertzen Brothers ei ollut vielä kakkoslevynsä Approachin (2006) aikaan alkuunkaan yhtä iso nimi kuin nykyään. Mutta tietysti kriitikot olivat sen jo ehtineet löytää – ja miltei hehkuttaa puhki. Approach nappasi viiden tähden arvioita suurin piirtein joka toisesta lehdestä, taitavan veljestrion progeneroutta jaksettiin ylistää loputtoman tuntuisesti.

”Suomalaisen rockin santalaatikko ei ole oikea vertailukehikko tälle värikylläiselle mysteerimatkalle, vaan veljesten pelotonta vyörytystä kannattaa kuunnella kaiken maailman psykedeelisesti värittynyttä rockia vasten”, intoili Soundin Pekka Laine täysien pisteiden levyarviossaan.

Arviot täyttyivät vertauksista niin Pink Floydiin, Led Zeppeliniin kuin varsin ymmärrettävistä Kingston Walliin. Kaikki hehkutus aiheutti itsessäni jonkinlaisen vastareaktion. Mielessäni kuvittelin yhtyeen musiikin olevan vain taitavasti tehtyä, mutta lopulta melko tympeää kriitikkoprogea, jolle ei levyhyllyssäni olisi sijaa. Kaikki muuttui, kun kuulin sattumalta albumin ehkä uljaimman kappaleen Kiss a Wishin.

Kappaleessa Mikko von Hertzenin sisäiset pohdiskelut kohtaavat musiikillisen kunnianhimon. Oikeastaan biisi ehtii jo sanomaan sanottavansa klassisessa popmitassa eli kahden ja puolen minuutin paikkeilla, mutta veljekset luovat biisille lisäarvoa vielä seitsemän kiintoisan minuutin verran.

On mahtavan uskaliasta, että usean minuutin progeilujakso alkaa Sonny Heinilän soittamalla Ney-huilusoololla. Se on riskinotto, joka kannattaa. Myös Kie von Hertzenin kitarasoolon käynnistyessä iskee positiivisen hämmästynyt monttu auki -tunnelma: onpa massiivista!

Tomi Nordlund aistii VHB:n soitossa Monttu auki -tunnelmaa. (Kuva: Tomi Palsa)

Eeppistä progeilua ja haikeita popmelodioita hienosti yhdistelevä kappale huipentuu euforisen nostattavaan kertosäkeeseensä. Lopussa Kiss a Wish kohoaa taivaisiin juuri niin kuin Mikko, Kie ja Jonne von Hertzen varmasti halusivatkin.

2000-luvun suomalaista progerockia ei voi edes yrittää käsitteellistää tai puida ilman tätä veljeskolmikkoa. Kiss a Wish on yhtyeen uran alkupään kiistaton helmi.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Kappaleen sinkku- ja videoeditissä on napsaistu mitasta puolet pois, mikä ei todellakaan tee teokselle oikeutta. Livenä bändi toki vetää kappaleensa täysimittaisena. Tässä näyte bändin viimesyksyiseltä Prahan-keikalta.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

22. toukokuuta 2006 – USAn ilmavoimien isku kylään Etelä-Afganistanissa tappoi 80 ’epäiltyä kapinallista’.[18] Tarkkailijoiden mukaan iskussa kuoli myös yli 30 siviiliä, neljä Afganistanin sotilasta ja poliisimies.[19]

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 89 Theophilus London – Why Even Try (feat. Sara Quin)

Tyylitietoinen ja kunnianhimoinen Theophilus London ei vielä vuonna 2011 aivan onnistunut valloittamaan maailmaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei Sara Quinin kanssa esitetty unenomaisen surumielinen Why Even Try olisi a-luokan popbiisi, kappale, jolla Londonin popin, rapin, uuden aallon, tanssimusiikin ja soulin sillisalaatti loksahtaa täydellisesti paikalleen. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 88 Tune-Yards – Gangsta

Merrill Garbusin on löydettävä tasapaino. Kun tuoreella Whokill-levyllä Tune-Yardsin musiikki on hallitumpaa, se menettää Bird-Brainsin kaoottisuutta. Gangstalla torvet pauhaavat ja rytmi kulkee niin vetävästi, että kappaleesta odottaisi kuulevansa rap-remixejä. Kuvitelkaa vaikkapa Big Boi tähän! Kenties Garbusilla on vielä sisässään jokin Paper Planesin kaltainen crossover-hitti, joka odottaa pääsyä ilmoille. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 87 Sokea piste – Umpikuja

Uudenvuoden aattona 1993 MTV esitti muutamaa viikkoa aiemmin nauhoitetun Nirvanan Live and Loud -liven. Keikan avanneen Radio Friendly Unit Shifterin kaltaiseen olemisen vimmaan ei ole ennen Sokean Pisteen vaikuttavaa Ajatus karkaa -albumia tullut törmättyä. Umpikuja olkoon tietoista läsnäoloa heille, joista mindfulness-meditaatio tuntuu käännytettyjen höpinältä. (Mikko Valo)

Sokea Piste esiintyy. Valokuvaaja Ville Angerin tyylinäyte Tampereen Vastavirralta.

# 86 Smith Westerns – Weekend

Smith Westernsin raikas kitarapop kuulosti erityisen riemastuttavalta vuonna, jona monet huippulevyt olivat kovin vakavamielisiä. Näiden hädin tuskin täysi-ikäisten kaverien glamin, garagen ja indien sekoituksen paras esimerkki oli hieno Weekend. Iskevä kitarakuvio, tanssittava rytmi, tarttuva melodia ja sydänsuruiset sanoitukset – näin sitä kitarapoppia tehdään. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 85 Josh T. Pearson – Sorry With a Song

Suomessa pitäisi soittamisen lisäksi opettaa biisien kirjoittamista ja tunteiden ilmaisemista peruskoulun musiikintunneilla, useita kertoja viikossa. Jos suomalaiset miehet käsittelisivät tunteitaan yhtä avoimesti, nöyrästi, herkästi ja uskomattoman rehellisesti kuin Josh T. Pearson biisinmuotoisessa anteeksipyynnössään, Suomessa olisi paljon vähemmän väkivaltaa. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 84 Drake – Take Care

Siis: Draken cover Jamie xx:n remixistä, jolla Gil Scott-Heron coveroi Brook Bentonin kappaletta I’ll Take Care of You. Hmm, yritetääs uudestaan. Draken kakkoslevy oli vuoden parasta r’n’b:tä ja Take Care soi minimalistisesti tuotettuna tragediana pakahduttavan kauniisti. ”It’s my birthday, I’ll get high if I want to” tulee suoraan yksinäisen kuninkaan sydämestä. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 83 Unknown Mortal Orchestra – Bicycle

UMO on kuin takapihalle tyhjästä pudonnut satelliitinromu. Oudosti rämisevää ja pirullisen tarttuvaa psykepoppia tahkotaan laiskanlaisella slacker-asenteella. Kuulostaa kuin Brill Building olisi romahtamassa ja punkkarit asettuneet taloksi. Debyyttilevy on täynnä koukuttavia riffejä ja laa laa -kertosäkeiden tyyppistä hölmöyttä – vaivatonta kuin polkupyörällä ajo. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 82 Toro Y Moi – Still Sound

Erittävätkö kaiuttimet jotain huumaavaa kaasua Still Soundin aikana? Tai tarkemmin ilmaisten, minne aika ja paikka katoavat kappaleen eteerisen väliosan soidessa? Etelä-Carolinan Chaz Bundick on selvästi Jamie Lidellinsä kuunnellut, mutta samalla soittolistalle on eksynyt myös unipoppia ja yé-yé’tä. Rytmimusiikki ei ole ollut aikoihin yhtä kaihoisaa ja kaikuisaa. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 81 Ydinperhe – 15 vuotta

Tässäpä on törkeän terävä kärjistys teini-iästä. Tekstiin on yllättävän helppo samastua, vaikka olisikin 22 vuotta ja pikkukaupungin verran sivussa aihealueesta. Eihän se ihan ”vitunmoista juoksua piikkien perässä” ollut, mutta tiukka sahaus, asiallinen sylkeminen, sekä vähän ilmestyskirjamaista selkeämmät soundit tekevät tehtävänsä. Minäkin haluan ydinperheen! (Mikko Valo)

“Punk on sitä että olet aina kännissä”, Ydinperhe tietää.

# 80 The Black Keys – Lonely Boy

The Black Keysin El Camino -levy on jäänyt vuosiäänestyksissä harmillisen vähälle huomiolle, koska se ilmestyi joulukuussa. Nyt huomioidaan Lonely Boy -biisi, joka on yksinkertaisesti loistava. Tarttuvampaa kertosäettä saa hakea. Ja se video! Biisi avautuu parhaiten, kun katsoo samalla nollabudjetilla tehtyä musiikkivideota, jossa – tättärää – mies tanssii yksin. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

#79 Von Hertzen Brothers – I Believe

Kotimaisen rokkiprogen suurlähettiläs Von Hertzen Brothers tarjoaa neljännellä levyllään useita huikeita proge-eepoksia, joista I Believe pitää sisällään kaikki oikeanlaisen VHB-keiton ainekset: vaihtelevia melodioita, Queen-henkisiä laulustemmoja, paljon instrumentteja… Ja pituutta tietysti reilu kahdeksan minuuttia, niin kuin kunnon progebiisissä pitää ollakin. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 78 Azari & III – Into the Night

Tiesittekö, että Toronto on yksi maailman hienoimmissa suurkaupungeista? Kulttuurien sulatusuuni, joka taipuu muun muassa helposti esittämään New Yorkia Hollywood-rainoihn. Into the Night on tämän hetken kuumimman tanssimusiikki-yhtyeen yksi loistavista kappaleista (albumi haltuun, heti!). Puhdasta aamuöiden Chicago-housea Toronton kaduilta. (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

Von Hertzen Brothers / Kie von Hertzen 09.07.2011 Ruisrock, Turku.

Von Hertzen Brothers / Kie von Hertzen 2.8.2008 Ankkarock, Korso.
Tänä viikonloppuna on festivaalivuorossa Joensuun mahtava Ilosaarirock. Von Hertzen Brothers esiintyy Ilosaarirockissa, Joensuun Laulurinteen päälavalla huomenna lauantaina kello 16.00 alkaen Mie oon Pertzeet.