Viljami Kukkonen 12.09.2012 Korjaamon Vintti, Helsinki.

Tänään tiistaina on luvassa harvinaista herkkua, kun Helsingin Club Libertessä lavalle astuu erinomainen Viljami Kukkonen ystävineen. Konsertti on järjestyksessään ryhmän toinen julkinen esiintyminen. Giffaa hei! suosittelee!

Julkaisut:

Mörönsyötti (albumi, 2012).

Todennäköisimmin Viljami Kukkonen…

 …jatkaa valitsemallaan tiellä ihmisläheisen kiireettömyyden sanansaattajana.

Epätodennäköisimmin Viljami Kukkonen…

 …stailautuu ja brändäytyy.

Levyhyllyssä Viljami Kukkonen sijoittuu…

 …siihen nurkkaukseen, jota kohti käsi hamuaa vaistomaisesti kiireettöminä ja aurinkoisina kevättalven aamuina.

Miksi Viljami Kukkonen on hyvä?

Kukkosen lauluissa puhuttelee etenkin niiden pinnistelemätön rehellisyys ja empaattisuus. Pinnan alla loikoilee myös kiistämätön musikaalisuus, joka ei tee itseään tyrkyttämällä tykö, mutta kestää terävätkin katseet.

Kuvaile musiikkiasi kolmella sanalla:

”Avointa, Suomea, Amerikkaa.”

Ketä tai mitä ilman Mörönsyöttiä ei olisi olemassa?

”Sitä ei olisi ilman omaa julkaisuintoa ja sinnikkyyttä. Levy olisi myös jäänyt haaveeksi iIman veljeäni Paavalia ja soittohommiin juksattuja ystäviä.”

Olet maininnut, että Mörönsyötti on kirjoitettu Helsingissä ja Rautalammilla. Onko tämä olennainen tieto?

”Laulut syntyvät itseäni ja kaikkea ympärilläni tapahtuvaa ihmetellessä. Pakenin muutama vuosi sitten maalle, ja tämä Rautalammilla vietetty puolivuotinen synnytti pari kivaa laulua ja vahvisti intoa saada äänite valmiiksi. Hyvä, että nämä paikat tulevat mainituksi. Niillä on vaikutuksensa paitsi biisien aiheisiin myös koko levyn tunnelmaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Rautalampi: tie, talot ja Voice.fi.

Mikä syntyy musiikkiisi ensin: sanat, sävel vai tunnelma?

”Ensin syntyy muutama rivi sanoja.”

Millaiset tilanteet, asetelmat tai hetket synnyttävät tarpeen tehdä lauluja?

”Pyörremyrskyt romanssirintamalla tai ainakin niistä haaveileminen.”

Kuinka hyvin sinut voi sanoa tuntevansa levyn perusteella?

”Tutustumisen voi aloittaa mainiosti Mörönsyötistä. Kirjoitin laulut niin suoriksi ja henkilökohtaisiksi kuin uskalsin ilman että alkoi tuntua pahalta.”

Missä kappaleessa musiikillinen näkemyksesi kiteytyy mielestäsi parhaiten?

”Levy alkaa erityisen täräkästi. Alkufanfaarin kautta Hoivaa jää nätisti iskelmällisen melodian äärelle. Kitarat soivat, banjo länkyttelee mukana ja köörit on kohdillaan. Samalla sain levylle myös napakat alkusanat.”

Kerroit lukeneesi Nuorgamin levyarvion monta kertaa läpi. Mistä lauseesta ilahduit erityisesti?

”Lauluja tehdessä jännitti se, miten pehmo saan olla, joten esimerkiksi tämä ilahdutti: ’Mörönsyötti huomauttaa silkalla olemassaolollaan, että rehellisyyden ei tarvitse olla sepelinkarkeaa jyrkkyyttä tai arkiromantiikan merkityksettömiä sanapintoja.’”

Entä mikä väittämä meni raskaimmin metsään?

”’…lämminhenkisellä avausraidalla Haikeaa…’ Tuon nimistä laulua levyltä ei löydy.” (Katsos perhana, mistähän tuo oli tullut? No, nyt nimet ovat arviossakin kohdallaan. Toim. nöyrä huom.)

Mörönsyötti tuo sanana mieleen lapsuuden rakkaimmat satukirjat. Millainen levysi olisi satuna?

”Lohdullinen ja lorumainen. Satu päättyisi kai siihen, että kyllä tässä vielä hyvin käy yksinäisellekin.”

Julkaisit levysi omakustanteena. Onko omakustanneartistin helppo saada laulunsa kuuluville?

”Ei. Ja epäilen, että se käy pian yhä hankalammaksi, kun kaikki tutut ovat jo ostaneet Mörönsyötin. Sitten pitäisi ihastuttaa uppo-oudot ja missäs hyö sitä kuulisivat, kun ajatus keikoista jännittää minua kovasti?”

Millä tavoin musiikkibisnes tulee muuttumaan seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”Äh. Mitälie. Toivon tietysti, että äänitetyn musiikin alennustila ei käy aina vaan pahemmaksi. Toivottavasti ymmärrämme maksaa vähintäänkin siitä musiikista mistä pidämme.”

Tuleeko mahdollinen muutos vaikuttamaan musiikkiisi tai sen julkaisutapoihin mitenkään?

”Mörönsyötin kohdalla uskoin CD-painoksen tarpeellisuuteen mutta luopuisin kai mielelläni tuosta formaatista.”

Mikä sai sinut alkujaan kirjoittamaan musiikkia?

”Minua laulatti ja huomasin, että toisten tekemien biisien opetteleminen oli hankalaa. En nimittäin ole erityisen oppinut soittaja. Jos joku lyö kitaran käteen, en osaa taikoa tyhjästä timanttista riffiä ja soitella vaan. Minun kannattaa esitellä, laulaa ja rämpytellä joku simppeli oma laulu.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Jugurtti, pakastemarjat ja hunaja.”

Mikä oli ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Ensimmäisiä ikiomia C-kasettejani oli Whamin Make it Big. Ja sen biiseistä Everything She Wants on yhä ihan parhainta ikinä.”

Video ei ole enää saatavilla

Wham on kaikkea mitä nainen tahtoo.

Mitä kappaletta toivot DJ:ltä silloin, kun olet todella humalassa?

”Riippuu tietysti siitä, missä sitä huojutaan. Viimeksi toivoin varmaan Studio One -klassikkoa… Ehkä Johnny Osbournen Truths & Rights -biisiä. Esitän toiveeni kuitenkin hiljaa itsekseni, enkä häiritse ihmistä työssään.”

Video ei ole enää saatavilla

Meitä tämä toive ei häiritse.

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Kissin Dressed To Killia.”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

“Vaikkapa John Grantin Queen of Denmark -biisin avaus: ‘I wanted to change the world but I could not even change my underwear.’”

Video ei ole enää saatavilla

Kuninkaallinen vilkutus tanskalaisittain.

Entä omassa musiikissasi?

“Otsa kurtussa, pala kurkussa, minä sovitan naurua kaulaan.”

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Lambchop.”

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelisit uudelle tuttavuudelle?

”Phil Ochsia. Ei millään tapaa kauneimpia raakkujia, mutta kuitenkin vanhoista folkkareista kiehtovimpia.”

Video ei ole enää saatavilla

Kraa.

Mikä olisi mieluisin unelmakokoonpano, jossa Viljami Kukkonen olisi mukana?

”Rakkauselämäni voisi asettua jotenkin nätisti. Eli unelmakokoonpano muodostuisi sitten sen mukaan.”

Ketä muusikkoa tai musiikkialan toimijaa koet todella arvostavasi?

”Leonard Cohenia.”

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?

”Lehtipuiden suhina.”

 Mitä seuraavaksi?

 ”Seuraavia lauluja.”

Maistuisiko peukalonkynsi myös möröille?

Jos aamusi ”alkaa a:lla niin kuin ankeaa”, kuuntele tämä levy.

Musiikissa on vaikeaa olla samanaikaisesti rehellinen ja tyylitajuinen, varsinkin jos laulujen on määrä lohduttaa ja luottaa ihmisen hyvyyteen. Usein vilpittöminkin avoimuus vääntyy tahattomaksi naivismiksi, ja suoriksi sanoiksi pelkistetyt tunteet vaivaannuttavat. Sitä arvokkaampia ovatkin levyt, jotka pääsevät maaliin sisällöttömiksi latistumatta tai teennäisiksi leimaantumatta. Niiden soidessa avautuu maailma, jota kutsutaan latteasti ”ihmisen kokoiseksi”, mutta jossa ihminen voi olla toiselleen jotakin todella suurta.

Viljami Kukkosen omakustannedebyytti onnistuu tässä vaikeassa tehtävässä. Akustisesti tunnelmoiva Mörönsyötti maalaa tutuilla väreillä omanlaistaan maisemaa yrittämättä olla mitään mitä se ei luontojaan ole. Kukkonen esiintyy laulujensa äärellä paljaana, hienovaraisen musiikkinsa verhoamana. Hyytävimmässäkään keskusteluilmapiirissä hän ei tarvitse muuta ylleen, sillä musiikki lämmittää kuin puuhuvilan takka.

Levyn välittömyyttä ei ole yritetty ilmentää spontaanilla tai viimeistelemättömällä jäljellä. Päinvastoin, albumi kuulostaa alusta loppuun harkitulta. Huoliteltu ote ei kuitenkaan syö terää Kukkosen persoonasta tai etäännytä laulajaa lauluistaan. Toteutus tuntuu pikemminkin korostavan hänen humaania sanomaansa: jokainen kohtaaminen on syventymisen arvoinen, musiikissakin.

Mörönsyötti rakentuu nyanssi kerrallaan, pienimuotoisena mutta valppaana. Levyn kuulokuva henkilöityy Kukkoseen niin saumattomasti, että taustalle levittyvää laajaa soitinarsenaalia tuskin edes huomaa aluksi. Vasta muutama kuuntelukerta paljastaa sieltä täältä puhaltimen hyväilyä, hennosti väriseviä jousia ja illan varjoina kuiskivia taustalauluja.

Vaikka levy tarjoaa tarkkakorvaiselle kuulijalle paljon, se on myös helppoa kuunneltavaa. Albumin maailmaan pääsee kertaistumalta, ja lähes yhtä nopeasti Kukkosen kertojaääni muuttuu vanhaksi tutuksi. Kevyellä americanalla höystettyjen raitojen mietteliäs tunnelma tuo esittäjän niin lähelle, että hänen laulunsa suorastaan kutittaa korvaa.

Levyn avainteema on kiireettömyys. Verkkaisuuden aura sarastaa jo lämminhenkisellä avausraidalla Hoivaa, jonka tasainen keinunta kiertyy ympärille lohdun lailla. Kukkonen kuulostaa laulaessaankin kuuntelijalta, jonka sanoista välittyy empaattisen ihmisen tapettimainen läsnäolo.

”Aamu alkaa a:lla niin kuin ankeaa /
aamu panttaa ajatusta kantavaa /
uuden alku on aina vain hankalaa /
aina hankalampaa sopii odottaa /
talvi tekee tuhojaan, talvi tekee tuhojaan”

Tämän tunnelman varaan levyn juoni hiljalleen punoutuu. Kukkonen luottaa folkahtavaan balladismiin, jonka pinnalle on maailman sivu pudoteltu kaipauksen ja rakkauden sanoja. Mörönsyötillä suuretkin teemat kuulostavat yhtä vaivattomilta kuin tervehdys. Kukkonen ei pelkää olla kömpelö ollessaan ymmärtäväinen, sinisilmäinen ollessaan lohdullinen. Siinä on hänen rehellisyytensä juuri.

”Siinä voi mennä aikaa /
siitä voi olla sulle vaivaa /
anna rohkeutta ja voimaa /
hoivaa, hoivaa”

Mörönsyötti on henkilökohtaisuudessaankin eräänlainen sivustaseuraajan raportti. Kukkonen ei osoittele liiaksi tai nouse kenenkään yläpuolelle, mutta ei sorru liioin välinpitämättömyyteenkään. Vaikka laulujen tematiikka antaisi eväät ryhtyä saarnaamaan, Kukkonen esittää jopa tuomionsa satunnaisina huomioina, joiden perusteella kuulija saa valita puolensa. Niinpä jyrkkäkin kannanotto soi lähinnä varovaisena toiveena jostakin muusta:

”Kone piiputtaa /
tahtoo on mutta piisaako voimii /
tölvästä systeemin poikii /
johdata jalkasi toimiin /
tanssita ystävät rakkaat”
(Hosumatta nyt)

Albumi on yhtenäisyydessäänkin monipuolinen. Kukkosen sävelkynä seurailee tuttuja piirtoja, mutta haikeilla puhaltimilla, empaattisilla kuoroilla ja countrykitaroilla sävytetyt kappaleet rakentavat omaleimaisia yhteyksiä folkin, suomalaisen iskelmäperinteen ja etelän auringon välille. Ilmeiset verrokit löytyvät helposti. Läheisyyden ja henkistyneen pysähdyksen hurmaamana levy lähettää toverillisen suudelman John McGregorin poskelle. Solmutukan kaltaiset unenpehmeydellä putoavat kaunokit ovat puolestaan kuin hienovaraisesti päivitettyjä toisinnoksia Ville Leinosen satumaailmoista.

Ilmaisutyylillä on myös rasitteensa. Pidemmän päälle levy tuntuu turhankin harraslyöntiseltä. Avausraidan varovaisen kepeää rytmiikkaa ja siellä täällä värähtävää calexicolaista kohtalokkuutta olisi mahtunut mukaan kosolti enemmän. Vaikka mietteliäästi hidastelevat laulut kuten Minä valvon nimeäsi ja Itku pitkästä tikusta ovat tunnelmaltaan rikkumattomia ja intiimejä, livahtaa niiden standardimainen hienous helposti korvan ohi.

Myös sanoituksia niellessään joutuu tekemään hieman ylimääräistä työtä. Kukkosen sanavalikoima on miellyttävän rikas, leikitteleväkin, mutta hänen uskollisuutensa loppusäkeille johtaa muutamiin pakotetun kuuloisiin riimeihin. Viimeistelty ja todellisuudesta irrallinen ilmaisutapa sopii täydellisesti musiikin estetiikkaan, mutta keskellä vapaasti hengittävää ilmaisun virtaa notkeimpienkin riimien kahleet tuntuvat myös kalvavan tarinoiden lumovoimaa.

Levyn pohjimmainen sanoma ei kuitenkaan rakennu yksityiskohtien varaan. Mörönsyötti huomauttaa silkalla olemassaolollaan, että rehellisyyden ei tarvitse olla sepelinkarkeaa jyrkkyyttä tai arkiromantiikan merkityksettömiä sanapintoja. Ääntä täynnä olevassa ajassa levy toteuttaa agendaansa hiljaisuudellaan. Se muistuttaa, että viisaus ei aina vaadi rinnalleen ilkeyttä tai idealismi suvaitsemattomuutta. Tehokeinot eivät ole tarpeen silloin kun oleminen tunnustetaan arvoksi itsessään.

Tällä viestillä Kukkonen taltuttaa lähes huomaamattaan monta mörköä, joita spektaakkelin yhteiskunta niin avokätisesti ruokkii.

78

Mörönsyötti on miellyttävä viesti ilman turhaa meteliä. Vaikka kädenpuristus on vielä hieman hento, esittelee Kukkonen itsensä miehenä, jota ei tarvitse huomata, mutta johon kannattaa tutustua.