Teidän li-li-listaltanne puuttuu palanen ja uu uu se on mun näköinen.

Missä naiset? Missä räppi? Missä metalli? Missä artistit x, y ja z? Miehet äänestämässä miehiä, kun listalla oli vain viisi naisen säveltämää kappaletta.

Ennen kuin ehditte aloittaa kollektiivisen nihkeilynne, ruoskimme itse omaa listaamme sen puutteista. Ohjeistus oli pyrkiä objektiiviseen tarkasteluun ja nostaa esille kappaleita, jotka listalle olisivat kuuluneet, mutteivät syystä tai toisesta keränneet riittävästi ääniä.

Kommenttiosioon saa huomauttaa perustelujen kera muistakin kappaleista, jotka olemme sivuuttaneet.

Amorphis: Silver Bride (2009)

1990-luvun kuolometallisuuruus nousi suosiolla mitaten varsinaiseen kukoistukseensa vasta 2000-luvulla, uuden laulajan Tomi Joutsenen siivittämänä. Kalevalapohjainen ja folk- ja proge-sävyinen melodeath miellytti niin vanhoja faneja, kriitikoita ja keskitempoiseen melodiseen raskasrockiin suuntautunutta peruskansaa. Erinomainen esimerkki tunnistettavasta tyylistä on bändin yhdeksännen levyn simppelin tarttuva johtokappale. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

Children of Bodom – In Your Face (2005)

Are You Dead Yet? oli loistava, reilun puolen tunnin puristus Bodomeilta. Yhä yhtyeen paras levy. Hevimetelisoppaan lisättiin roimasti punkkia ja industriali samalla kun riffejä ja rakenteita yksinkertaistettiin, parhaita tilutusimpulsseja tappamatta. Alexin laulu saavutti uuden karisman ja aggression tason. ”I don’t give a flying fuck, motherfucker”. Vaatii näyttelijäntaitoja, että voi laulaa tuollaista uskottavasti. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Clouds feat. Tiiu – Under the Dancing Feet (2008)

Kotimaassa häpeällisen vähälle huomiolle jäänyt jokseenkin salaperäinen Clouds (helsinkiläistuottajat Dead-O ja Ponytail) nauttii varsin suurta arvostusta alan kansainvälisissä piireissä. Vuonna 2008 julkaistu fantastisen valveunisesti keinuva Under the Dancing Feet olisi oikeudenmukaisessa maailmassa heidän läpimurtohittinsä. Kappale on äärimmäisen mieleenpainuva ja ylpeän omaperäinen – jopa genreä uusiin suuntiin puskeva – suomalainen luenta dubstepista. Se on maaginen yhdistelmä dubstepin varjomaailmaa ja puhdasta popsävellystaitoa. Kappaleen puuttuminen listalta on sen räikein yksittäinen puute. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

CMX – Tähdet sylissään (2000)

”Elämä on joenuoma / leveämpi kaikkea / mitä voimme vajavaisin sanoinemme mainita” kuuluvat Tähdet sylissään -kappaleen avaussäkeet. Sama pätee CMX:n kunnianhimoon, jonka komeimpia ilmentymiä tämä kappale on. Lähes kenelle muulle hyvänsä yhtyeelle riittäisi itse emokappale, joka istuu radioon mutta ei ole syntynyt sen vuoksi, mutta kolmen minuutin codalle Yrjänä on kutsunut Kampin laulukuoron, jonka harmoniat nousevat äänikuvan pintaan kuin usva hallan puremalta niityltä. (Samuli Knuuti)

Folkswagen – Suomenhevonen (2005)

Talvisodan tankit, autioituvat kylät ja kaurapeltoa hevosineen kyntävä isäntä ovat kuvia, joista todellisuus on irronnut jo monta merkityskerrosta sitten. Niihin törmää arvokonservatiivien puheissa, maalaisromantiikaa kierrättävissä kulttuuritapahtumissa ja keskustalaisessa juhlaretoriikassa. Siksi niitä tekee mieli kavahtaa. Folkswagenin ylistyslaulu suomenhevoselle riisuu kuitenkin pisteliäimmänkin kuulijan aseista ja pureutuu sanoja syvemmälle suomalaiseen sosiaalihistoriaan. Suonna Konosen herkkä ja nöyrä kunnianosoitus valaa kuluneen kuvaston täyteen tunnetta, johon laulun uumenista tapittava märkäturpa vastaa lämpimänruskealla ja kaiken ymmärtävällä katseellaan. Laulu pysäyttää odottamatta, eikä päästä otteestaan. Sen hartaassa kerronnassa on jotakin pohjattoman kaunista ja vilpitöntä. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Hanoi Rocks –  Day Late Dollar Short (2002)

Kun ensi kertaa näin möllösilmäisen setämiehen laulavan ”we are young and strong”, hyy nousi selkäpiihini. Tämä comeback-hitti nosti Hanoi Rocksin 2000-luvun nuorten tietoisuuteen. Se oli viihdefonisoolonsa ja modulaationsa kanssa varmasti parasta, mitä Mike Monroe tai Andy McCoy ovat aikoihin tehneet. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

Ilmiliekki Quartet – Askisto (2006)

Ilmiliekin kokoonpanossa ei ole juuri mitään erikoista: trumpetti, piano, basso ja rummut. Mikään yhtye ei silti soita samoin: yhtä intuitiivisesti kuin tavallinen ihminen hengittää. Askistoa vilpittömämpää melodiantajua ja vapaampaa toteutusta, liukenemisten ja tiivistymien alkulimaa, ei ole tällä vuosituhannella Suomessa saavutettu. Kun Verneri Pohjola muun yhtyeen hiljaisesta kuohunnasta lopuksi palaa trumpetillaan ruotuun, hengen haukkomiseen on tikahtua. Voita karmasi iäksi ja osta aneeksi Take It With Me -levy. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Jaakko Laitinen & Väärä Raha – Saippuakupla (2010)

2010-luvun paras iskelmäorkesteri tanssittaa kansaa enimmäkseen lemmenlauluilla, mutta yhtyeen esikoisalbumin ehkä kovin biisi kertookin rahasta. Tosin negaation kautta, huomauttamalla, ettei maallisella mammonalla ole pysyvää merkitystä. Kolikot ovat kauniita, mutta kosketuksesta katovia saippuakuplia. Todella tärkeitä asioita ei voikaan säilöä taskuihinsa, kertoo hitaasta hehkutuksesta hurmioituneeseen kertosäkeeseen yltyvä mustalaisromanssi. Jaakko Laitisen palava laulutulkinta vahvistaa, että kyse on sydämen pohjia myöten koetusta elämänkatsomuksesta. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Jonna Järnefelt – Vaikeimman kautta (2003)

Näyttelijänä tunnetun Järnefeltin debyyttialbumi Aamukahviasetelma elvytti komeasti näyttelijöiden laulelmalevytysperinnettä 2000-luvulla. Vaikka Jukka Leppilammen säveltämistä ja Heimo Hatakan sanoittamista kappaleista Vaikeimman kautta lähentelee jo gospelia, se vetoaa erityisesti hengellisyyden taustalla hehkuvalla inhimillisyydellään. Järnefeltin kirkasta tulkintaa varjostava ja sympaattisesti keuliva Leppilammen taustalaulu on pieni, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeä yksityiskohta. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Kakka-hätä 77 – Elämä on huora (2007)

Vuonna 2007 Teemu Bergmanin bändistä tuli ilmiö. Sen ansiosta tiedettiin pitkästä aikaa, kuinka punkkarin sielunmaailma piirtyi. Ilmeni, ettei sitä kiinnostanut parantaa maailmaa – enimmäkseen vain vitutti. Mutta tämä puolittain järsittyjen roiskeläppien, pilleriliuskojen ja Kela-lomakkeiden keskeltä mölisty inhorealismi oli suodattamaton ja rämisevä dokumentti hyvinvointivaltion harmaista syövereistä. Etenkin biisin kruunaava, nuorille konservatiiveille suunnattu piikki (”olis edes hauskaa elämästä puolet / mut eihän täällä viihdy kuin kokoomusnuoret”) on masentavan hauska, mutta myös oivaltava: Arkitodellisuus on sellaista paskaa, että jos siitä nauttisi, olisi jo kadottanut itsensä. Ehkä siis parempi, jos ahdistaa. (Jukka-Pekka Ronkainen)

Video ei ole enää saatavilla

Kotiteollisuus – Jos sanon (2000)

Parilla ensimmäisellä levyillään enemmänkin mökä- ja metallipiirejä kosiskellut Kotiteollisuus löysi kolmannen pitkäsoittonsa kärkikappaleella suuria massoja miellyttävän kultasuonensa. Siinä jyräriffi ja suoraviivaisen tamppauksen miehinen hikisyys yhdistyy tarttuvaan pop-melodiaan ja nyrkinheristystä lietsovaan uhokertsiin kieltämättä varsin rehvakkain tuloksin. Samaa kaavaa yhtye on sittemmin ryöstöviljellyt melkoisella menestyksellä. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

Kukka – Hot Light (2000)

Kukka nousi legendaksi hajoamalla ennen aikojaan ja tarjoamalla luontaisen kasvualustan Risto Ylihärsilälle. Kuitenkin yhtye pitäisi muistaa ensisijaisesti musiikistaan. Harva suomalainen orkesteri on onnistunut yhdistämään haikean pop-sensibiliteetin, itseensä viittaavan indie-autismin, lämpimän lofi-äänimaiseman ja melankolisen naivismin tämän tamperelaiskolmikon tavoin. Hot Lights kiteyttää kaikki Kukan vahvuudet muutamaan usvaiseen minuuttiin, joiden uumenista löytyy hämmästyttävä määrä kauneuden sävyjä vielä vuosienkin jälkeen. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Mamba – Vielä on kesää jäljellä (2002)

Onko ihmistä, joka ei tätä tunne? Onko ihmistä, jolla ei olisi mielipidettä Mamban jättihitistä, josta on tullut hyttysten ja halvan grillimakkaran kaltainen osa Suomen kesää? Vielä on kesää jäljellä on hirvittävä kappale ja antiklassikko, mutta kulttuurisesti merkittävämpiä kappaleita maassamme ei tällä vuosituhannella ole tehty. Mamba pitää huolen siitä, että kesä alkaa helmikuussa ja jatkuu marraskuulle. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Negative – The Moment of Our Love (2003)

Kehnosti soittaville ja suttuisesti meikkaaville Manse-glamrockareille oli helppo hymähdellä huvittuneesti, mutta genrestä löytyi myös muutamia oikeasti onnistuneita biisejä. Moment of Our Loven videossa Negative soittaa rockia kelmeässä sairaalaympäristössä, itsevarmuutta uhkuen. Nuorella ja räytyneenkauniilla Jonne Aaronilla oli kaikki edellytykset tulla teini-glamin Kurt Cobainiksi. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

Kari Peitsamo: I Just Wanna Play Rock’n Roll (2004)

Peitsamon 2000-luvun tuotannon kantavia teemoja on ollut täydellisen rokkibiisin metsästys. Vuoden 2004 Taistelujen tiellä -levyltä löytyvä I Just Wanna Play voi olla hänen paras yrityksensä. Antti Lehtisen tiukan kompin ankkuroima kappale on täynnä rockin kliseitä (”I wanna know whats going on”, ”open tour radio”, I’m a rolling stone”), mutta jo haastava avauslause ”I don’t wanna go to USA” todistaa kuinka Kari ei epäröi tehdessään niistä omiaan. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

Pertti Kurikan Nimipäivät – Mä vihaan maailmaa (2010)

Valittaminen vuoden 1977 tyyliin tuntuu nyky-Suomessa usein väsähtäneeltä ja ainakin osittaiselta huijaukselta, kuten tämä valittamisesta valittamisenikin. Nimipäivien vitutuksen taustalla olevia motiiveja ei voi kukaan epäillä. Pelkästään soiton ah-niin-sopiva huojunta ja Kari Aallon klassinen punkääni muodostavat poliittisen statementin, jolla on jo muutettu suomalaisia käsityksiä kehitysvammaisten elämästä. Jos tällä ei eduskuntaa kaadeta tai massamedian ulostekanavia tukita, niin ei sitten millään. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

Pintandwefall – Somewhere I’d Be Worshipped (2007)

Tyttönelikko Pintandwefallin paras kappale on rämisevää garagerockia, mutta myös jotain enemmän. Sen kertosäe on ainoa yhteys, jossa Poets of the Fall on koskaan kuulostanut edes välillisesti hyvältä. Kappaleen hoilottavassa, jokseenkin holtittomassa energiassa ja sinne päin äännetyssä englannissa on jotain vastustamatonta ja omaperäistä, johon yhtye ei ole itsekään myöhemmin aivan yltänyt. Se ansaitsee paikan listalla, koska listalla on ehdottomasti liian vähän holtittomasti hoilottavia tyttöjä – ja ylipäätään liian vähän tyttöjä. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Plain Ride – Mannerheimintie (2009)

Plain Riden käsittelyssä 5.5 kilometriä muuttuu kymmeneksi minuutiksi ja kolmeksi sekunniksi. Kun huomioi yhtyeen käytännössä virheettömän diskografian, uniikin soundin ja Janne Westerlundin aliarvostuksen, Plain Riden paikka olisi ollut ehdottomasti listalla. Yksittäisistä kappaleista kura roiskuen junnaava Mannerheimintie on yhtyeen suurin, pisin ja kaunein. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Samuli Putro – Mitäpä jos (2009)

Zen Café huomioitiin varsinaisessa pophelmilistauksessa, mutta kunniaa ansaitsee myös Putron soolotuotanto. Mitäpä jos avaa Putron Elämä on juhla -soolodebyytin muistuttaen, kuinka tavattoman kauniiseen ja lohdulliseen ilmaisuun lauluntekijä kykenee. Mitäpä jos kuulostaa vaatimattomalta verrattuna siihen, että sen sanoituksissa poraudutaan ihmiselämän oleellisimpiin oivalluksiin. Suurista teemoista huolimatta äklö-reaktiota ei synny, kiitos nimenomaisen vähäeleisyyden. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

Swallow the Sun – Morning Never Came (2003)

Swallow the Sun -orkesteri on onnistunut tuomaan doom-metallin, jos ei nyt valtavirtaan, niin ainakin pois marginaalista. Siitä todisteena olkoon neljän edellisen levyn sijoitukset myydyimpien levyjen top10:ssä. Vahvoja melodioita ja doom-perinteitä sekoittava yhtye tuntuu uppoavan niin paatuneimpaan örrimurrihevariin kuin popimpaa heviä kuunteleviin teinityttöihin. Bändin debyyttilevy ei ole ehkä kaupallisesti menestynein, mutta sisältää kenties eniten helmiä. Niistä yksi on tämä maailmanlopun tunnelmissa seilaava levyn päätösbiisi Morning Never Came.

Video ei ole enää saatavilla

Pyhimys – Nöfnöf (2008)

Ahkerana vuodesta 2004 asti pysytelleen Pyhimyksen Tulva on täydellinen levy. Se on antiteesi edeltäjälleen (Salainen maailma): abstrakti, elektroninen, eikä lainkaan niin pröystäilevä. 19 kappaleen seasta erottuva Nöfnöf kertoo herra Bushin sikailevasta perheestä, videolla possunenäiset räppärit mässäilevät kanankoivilla ja hengaavat ostarilla. 2000-luvun parhaita räppilevyjä ja yksi lahjakkaimmista Suomi-räppäreistä ikinä. Vihaako Nuorgam räppiä? (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Redrama – If You With That (2003)

Lasse Mellbergin ensimmäinen Redrama-nimellä julkaistu sinkku pöllähti keskelle Eminemin valtakautta. Miehellä on hiukan samanlainen soundi äänessä, mutta If You With Thatin biitti on paljon funkimpi kuin Marshall Mathersillä yleensä. Biisissä ei ole mitään mullistavaa, mutta se on suomalaiseksi harvinaisen vakuuttava englanninkielinen valtavirtahoppistyge. Hymyilyttää joka kerta. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Robin – Frontside Ollie (2011)

Välillä eteen tulee täydellisiä poptuotoksia, joissa ei ole kerrassaan mitään korjattavaa – tutki asiaa miltä kantilta tahansa. Vuoden raikkain popilmiö Frontside Ollie on juuri sellainen. Nuorgamin historian hämmästyttävin vääryys puolestaan on, ettei Frontside Ollie yltänyt mukaan Top 100 -mahlalistalle. Onko 2000-luvulla muka sata kotimaista esittäjää levyttänyt tätä paremman kappaleen? (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

The Rollstons – Weekdays are Schooldays, Weekends are Mine (2002)

Mikä meitä nuorgamilaisia vaivaa, kun yksi 2000-luvun täydellisimmin surisevista kitarapoplauluista unohtui listalta? Vaikka myyttinen hevinuoruus jäi väliin, Diolta näyttävä Ronnie James jaksaa riemastuttaa edelleen. (Ville Aalto)

Teflon Brothers – Rakastunut etkoilla (2010)

Tämä leppoisan bassolinjan ja viipyilevän ruotsinlaivapianon vetämä minuuttinovelli tavoittaa etkojen tunnelman täydellisesti. Laulun kertoja on niin riemastuttavalla tavalla hukassa ihastuksensa kanssa, että on mahdotonta olla sympatisoimatta nuoren miehen ahdistusta. Kappale myös yhdistelee bossa novan hillittympää puolta niin tyylikkäästi arkisanastolla riimittelyyn, että sitä voisi käyttää oppikirjaesimerkkinä kotimaisen hiphopin parhaimmillaan oivaltavasta ilmaisuvoimasta. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Surupuku (2002)

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus oli vuosituhannen alussa Suomen suosituimpia yhtyeitä, eikä pääkaupunkiseudun ulkopuolella voinut välttyä näkemästä bändin “Kaikki liha tottelee kuria”-t-paitoja. Rautiaisen musiikki upposi niin metallia kuunteleviin pitkätukkiin kuin suomirockin kuuntelijoihinkin. Ei siis mikään ihme, että Surupuku-radiohitin sisältänyt Rajaportti-albumi myi platinaa. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Underwater Sleeping Society – Silence Teaches You How To Sing (2006)

Riihimäen ja Hyvinkään seudulta on tullut 2000-luvulla hurjasti hyvää vaihtoehtoista musiikkia. Vaikka tämä näkyikin Mahlalistalla, unohtui yksi pioneereista. Bändi, jonka lahjakkuus on sittemmin kuppautunut muun muassa Rubikiin, esiintyy omaleimaisimmillaan juuri tällä kappaleella. Intron klarinettimelodian mukanaan tuoma soinnillinen runsaus, rytminen leikittelevyys ja näiden vastapainoksi asettuvat suoraviivaiset kitarakompit vetivät suuntaviivoja vuosikymmenen kotimaiselle indierockille ilman, että tekijänsä saivat maistaa suurta kansallista menestystä. (Joonas Kuisma)

Video ei ole enää saatavilla

Velcra – We Must Start Again (2007)

En tiedä, mitä Velcralle tapahtui Hadalin jälkeen, mutta kyseessä on yksi kotimaisen industrialin harvoista hyvistä hetkistä. Levyn sydän on Jessi Freyn kaunis tumma ääni, jonka taustalle loihditaan rikkaita äänikudoksia ja keskenään risteileviä melodioita, jotka kaartelevat aiheitaan pitkään, löytäen lopulta aina maalinsa. We Must Start Again soi mahtipontisena ja leikkisänä, suureellisena ja herkkänä. Takana ovat vuosituhannen alun nu-metal ja uho. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Viikate – Kuolleen miehen kupletti (2003)

Suomalaisen raskaan musiikin kentällä Viikate on aina ollut outolintu: liian iskelmää hevareille, liian raskasta poppareille. ”Ei ketään kelle soittaa” kappaleella yhtye nousi kuitenkin koko kansan tietoisuuteen. Alkoholismista pienen pojan näkökulmasta kertova Kuolleen miehen kupletti on kuitenkin itselle yksi yhtyeen huippuhetkiä. Bändin uniikki soundi sekä Kaarle Viikatteen melankoliset sanoitukset ja mieletön melodiantaju jatkavat kunnialla suomalaisen mollivoittoisen musiikin perinnettä. Siksi Viikate kuuluu noteerata suomalaisista popklassikoista puhuttaessa. (Tero Uuttana)

Video ei ole enää saatavilla

Viola – Lovelights (2004)

Rohkeasti keskeneräisenä uransa aloittanut helsinkiläisyhtye puhkesi kukkaansa viiden vuoden olemassaolon jälkeen – ja millainen kukka se olikaan! Lovelights ja sen isäntäalbumi Tearcandy (2004) ovat yhä viiltävintä ja romanttisinta melodraamapoppia, mitä Suomessa on The Divine Comedyn jalanjäljissä tehty. Duoksi kutistunut ja viimeisinä vuosinaan vain verkossa musiikkia julkaissut yhtye lopetti toimintansa joulukuussa 2011. (Antti Lähde)

Kyyria. Mekin olimme sitä itseään.

Nu metal, nuustis, pomppumetalli, ostoskeskushevi… Uusiometallin ensiaskeleista on miltei 20 vuotta. On aika katsoa, ketkä alan tekijöistä selvisivät 2010-luvulle kuivin jaloin.

Uuden genren lanseerasivat tietämättään esimerkiksi Faith No Moren alternative metal ja Rage Against the Machinen rap rock. Sepulturan metalliklassikoksi nostettu Chaos A.D. -albumi määritteli myös keskitempoisuudessaan ja riffiensä pomputtavuudessa nuustiksen ääriviivoja. Bändin seuraava albumi Roots olikin sitten jo rehellisesti sitä itseään.

Nu metal oli tietyllä tavalla vallankumouksellista: soittaakseen raskasta sähkökitaramusiikkia ei välttämättä tarvinnut enää osata soittaa virtuoosimaisesti. Lisäksi aiemmin niin monipolvisiksi sävelletyt metallibiisit eivät nuustiskäsittelyssä tarvinneet kuin pari osaa. Pääasia, että asenne, soundit ja efektit olivat riittävän vihaisia ja angstisia. Kokonaisuuden kruunasivat sieltä täältä esiin puskeneet huutorap-säkeistöt, jotka viimeistään kaatoivat perinteistä metallia kannattaneiden körmyjen kupit.

Nu metal -nimikkeen alle niputettiin paljon toisistaan soundillisesti, ideologisesti ja imagollisesti poikenneita bändejä. Yhtäläisyyksiä esimerkiksi Kornin, Deftonesin, Hed(PE):n, Papa Roachin, Limp Bizkitin, Sevendustin, Linkin Parkin ja Static X:n välillä olivat lähinnä soittajiensa perinteisestä metallilookista eronneet habitukset ja sähkökitaroiden alavireisyys.

Suomen musiikkikentässä oltiin 1990-luvun loppupuolelle tultaessa valmiita. Nu metaliksi luettavia bändejä perustettiin Helsingistä Rovaniemelle. Tampereella laitettiin pystyyn kaiken tyylisiä alternative-yhtyeitä sisältänyt Treunion-kollektiivi, joka laajeni 2000-luvun alussa Helsingin Helunion-haarakonttoriksi. Treunion-klubit Tampereen Yo-talolla ja Klubilla keräsivät toistuvasti lähiseudun altsunuoret yhteen.

Treunioniin kuului muun muassa Velcra, jonka EMI-yhtiön kautta julkaisema esikoisalbumi Consequences of Disobedience (2002) on rap metalia kiukkuisimmillaan. Bändi kiersi Eurooppaa taajaan 2000-luvun alussa. Kotimaan ulkopuolelle tähysi myös Treunioniin kuulunut tamperelainen Killpretty, jonka esikoislevy The Art of Letting Go (2006) julkaistiin venäläisen Kapkan-yhtiön kautta. Myös Disco Ensemble -yhtye kuului Treunioniin, jonka TreCords-merkin kautta julkaistiin bändin Ghosttown Effect -ep (2001). Ep:llä bassoa soittanut Jami Westergård musisoi nykyään Herra Ylppö ja ihmiset -bändissä.

Video ei ole enää saatavilla

Velcra: My Law (live) (levyltä Consequences of Disobedience)

Video ei ole enää saatavilla

Killpretty: All the World Has to Offer (Levyltä The Art of Letting Go)

Video ei ole enää saatavilla

Disco Ensemble: Turpentine (live) (ep:ltä Ghosttown Effect)

Velcra hajosi Hadal-albumin (2007) jälkeen eri suuntiin: solisti Jessi muutti Englantiin, kitaristi O.D. lähti leffa-alalle ja on toiminut leikkajana muun muassa Sauna-elokuvassa. Rumpali Herranen on tuottanut lukuisia kotimaisia metallilevyjä. Killprettyn musiikista vastannut kitaristi Samuli Peltola on viime vuosina keskittynyt menestyksekkäästi Medeia-bändinsä luotsaamiseen, rumpali Antti Hietala löysi kodin Tigerbombsin ja I Was a Teenage Satan Worshipperin kannujen takaa ja solisti Antti Westman on tehnyt sekä soolouraa että laulanut Brightboy– ja Jalava-yhtyeiden riveissä.

Treunionin äärimetallisempaa laitaa edusti teuvalainen Nicole-yhtye, joka on liukunut nu metalista siihen brutaaliin ilmaisuun, josta bändi nyt tunnetaan. Etelä-Pohjanmaan suunnalta tuli myös toinen Treunion-uusiometallibändi Discore.

Video ei ole enää saatavilla

Nicole: Lahja (ep:ltä Lahja, 2000)

Video ei ole enää saatavilla

Discore: Rautakahle (ep:ltä Palava, 2004)

Treunioniin kuului myös rapia, metallia ja funkia yhdistellyt Oxygenol-yhtye, jonka basisti Lasse Lindfors värvättiin Disco Ensembleen. Solisti Hakim Hietikko matkasi ensin April-yhtyeeseen ja sen jälkeen For the Imperium -bändiin, jonka major label -debyytti on tätä kirjoittaessa ulkona. Oxygenolin kitaristi J-P Cavonius on sittemmin nauhoittanut joka toista helsinkiläistä demobändiä Munkkiniemen MD-studion talonmiehenä sekä soittanut The Scaramangasissa ja Bat Attackissa.

Video ei ole enää saatavilla

Oxygenol: Spineless Creep (demo, 2002)

Kotimaisia nu metal -nimikkeen alle mahtuvia levyjä oli tehty 2000-luvun vaihteen buumia aiemminkin. Kyyrian kakkosalbumi A.L.I.E.N (1997) kurotteli moneenkin alternative rockin subgenren suuntaan, ja se sisältää kenties suomi-nuustiksen hienoimman biisin Centerpiecen sekä maukkaan Mouthful of Dust -riffittelyn.

Kyyriakin haki lähtökohtaisesti elintilaa Suomen ulkopuolelta: A.L.I.E.N. julkaistiin saksalaisen Gun-yhtiön kautta, joka on myöhemmin napannut rosteriinsa Suomesta muun muassa HIMin ja Lovexin.

Video ei ole enää saatavilla

Kyyria: Mouthful of Dust

Kyyrian jäsenet sinkoutuivat bändin hajoamisen jälkeen uusiin ympyröihin: kitaristi Mikael Tanner perusti uuden, 1990-lukulaista alternativea soittavan Cro Loner -yhtyeen, rumpali Gas pestattiin HIMiin, basisti Nicu ja synisti Sande Amorphisiin ja solisti Ville Tuomi Suburban Tribeen ja myöhemmin Leningrad Cowboysiin. Suburban Triben Manimal-albumi (2004) on muuten tyylipuhdasta nuustista.

Video ei ole enää saatavilla

Sub Urban Tribe: Swallow (levyltä Manimal)

Myös suomalaisen rockin eturiviin noussut Sara-yhtye aloitti nu metalilla.

Video ei ole enää saatavilla

Sara: Seuraa (Live, Jyrki-tv-ohjelma) (levyltä Narupatsaat, 1999)

Ja joka genreä kokeillut Apulanta vieraili niin ikään ostoskeskushevin maailmassa Heinola 10 -levyllään (2001).

Video ei ole enää saatavilla

Apulanta: Ruhtinaat (levyltä Heinola 10)

Isot levy-yhtiöt heräsivät nuorisoa ravistelleeseen uusiometallikuumeeseen. Sony Musicin vastaus Rage Against the Machinelle oli Panic I.C., jonka kitaristi Ollista tuli Jyrki-ohjelman Molli-Olli. Universal signasi KMA-yhtyeen, jonka rumpali Oze paukuttaa nykyään Iconcrashissa. Basisti Harto puolestaan palkattiin juontajaksi Subtv:llä pyörineeseen Touhutippa-ohjelmaan. KMA:n ydinporukka perusti myös perinteisempää metallia soittaneen Heaven’n Hell -bändin.

Video ei ole enää saatavilla

KMA: Pommeja (Levyltä Ääripäät, 2002)

1990-luvun nu metal -räjähdyksestä saatiin joitain kansainvälisiäkin selviytyjiä, vaikka genren kuolemaa ennustettiin jo ennen vuosituhanteen vaihdetta. Linkin Park on kaupallisilla mittareilla planeetan isoimpia rockbändejä, Korn julkaisee tänä syksynä uutta materiaalia, Papa Roach on pistänyt ulos levyjä melkein joka toinen vuosi, Limp Bizkitiltä tuli menneenä kesänä uusi albumin, Sevendust kiertää edelleen maailmaa ja Deftones on lisännyt levy levyltä soundiinsa kerroksia ja sävyjä.

Lopuksi video amerikkalaisyhtyeeltä, joka ei selvinnyt nu metal -hyökyaallosta.

Video ei ole enää saatavilla

Deftones esiintyy Helsingin The Circuksessa 30.8. 

Kirjoittaja soitti 2000-luvun alussa Treunioniin kuuluneessa Damet-nuustisbändissä ja sen jälkeen April-yhtyeessä.

Ann Bell Fell

1990-luvulla moni yritti europopilla muidenkin maiden hittilistoille, mutta harvalla oli pakattuna eväskoriin yhtä hyvä biisi kuin Around and ’Round. Rake ”Illusion Rake” Eskolinin ja Ann Bell Fellin muodostama duo levytti tanskalaiselle Flexille ja taisi päästä tanssilistoille ainakin Pohjoismaissa. He julkaisivat kaksi albumia, We Come We Gon (1996) sekä Annbellievablen (1998). Jälkimmäiseltä lohkaistu Frost – Snowman käytti Walking in the Airia samoihin aikoihin kuin Nightwish. Nykyisin Eskolin tuottaa hittilevyjä, Ann Bell Fell on puolestaan laulanut muun muassa Maj Karman ja Mokoman albumeilla.

Video ei ole enää saatavilla

Bitch Alert

2000-luvun alun pienen ilmiön esikoinen Pay for Orgasm (2001) ilmestyi vain Suomessa, mutta koska suomalaisen rockin kurssi oli noihin aikoihin matkalla tähtiin, punkista ja grungesta ammentanut yhtye huomioitiin kansainvälisestikin. Songs for Your Wedding -EP (2002) valittiin kuukauden singleksi Kerrangissa ja muutenkin etenkin brittimedia kiinnostui. Heinie, Kimmo ja Maritta levyttivät vielä kolme albumia, mutta eivät kuitenkaan koskaan saavuttaneet ulkomailla juuri mitään kaupallisesti merkittävää. Bändi lopetti vuonna 2008.

Video ei ole enää saatavilla

Bogart Co. ja Sound of R.E.L.S.

Ressu Redfordin ja kumppaneiden bändi oli Suomessa kasaripopin ruumiillistuma, hyvässä ja pahassa. Monista muista tässä esiteltävistä yrittäjistä poiketen he julkaisivat useita hittialbumeita kotimaassa, mutta olivat alusta lähtien vakaasti matkalla kansainvälisille markkinoille. New Games -albumia (1987) purkitettiin Lontoossa ja promovideoita Kanarialla. Tuulipuvut ja takatukat eivät lopulta vieneet maailmanmaineeseen, mikä ei onneksi estänyt samaa porukkaa yrittämästä 1990-luvulla nimellä Sound of R.E.L.S. ja coveroimasta omaa aiempaa tuotantoaan ja vähän muitakin. He saivatkin ujutettua pari biisiään kansainvälisesti julkaistuille tanssikokoelmille ja Pohjoismaisille diskolistoille.

Video ei ole enää saatavilla

Marlo

Miljoonat ja taas miljoonat silmäparit olivat nähneet hänet Bomfunk MC’sin Freestyler-nimisessä minidisc-mainoksessa! Korkki auki, Mantaan uimaan ja Sakari Kuosmasta soimaan! Vakavasti puhuen oli hienoa, että Marlo Snellmannin hemmetin kova Dust-single (2001) pääsi BMG:n Saksan-osaston kautta kansainväliseen levitykseen. Sen tyylilajiksi valikoitui nimittäin drum’n’bass. Findancen haastattelussa yhä musiikin parissa puuhaileva Marlo elätteli toiveita jopa maailmanmenestyksestä:

”Tän projektin takana on pieni ajatus, että yritettäis tehä sitä [kaupallista menestystä]. Se auttais koko skenee ja noita puurtajia, jotka on tehny tätä jo pitkään.”

Video ei ole enää saatavilla

Miisa

Joskus vuonna 1995 Miisa oli ehdottomasti se kuumin vientitoivo. Edesmenneen Ichiban-lafkan suomalaissyntyinen omistaja Nina K. Easton saikin markkinoitua Miisan esiintymään jenkkifestivaaleille, ja Set Me Free ylsi jopa Billboardin Hot Dance Music & Club Play -listan ysiksi. Myöhemmin paljastui, ettei Miisa laulanut omilla levyillään, mitä ei Boney M:n, Milli Vanillin ja Black Boxin jälkeen voinut juuri paheksua. Sittemmin Miisa on luonut uuden uran kauneusalan ammattilaisena.

”En ole koskaan itse sanonut, että lähden valloittamaan. Siksi en koe, että olisin tullut maitojunalla takaisin”, Miisa sanoi Hesarin Kuukausiliitteessä vuonna 2005.

Video ei ole enää saatavilla

Poverty Stinks

Tuolla nimellä suomalaisen kitarapopyhtyeen olikin pakko yrittää ulkomaille. Jarmo Laineen luotsaaman Poverty Stinksin tyyli oli 1980- ja 1990-luvun vaihteessa täysin marginaalimusiikkia Suomessa, mutta kiinnostusta riitti jonkin verran Japanissa, Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Oikeastaan he olivat vain edellä aikaansa: kun brittipop löi läpi meilläkin, bändin taru alkoi olla lopussa. There Must Be… Hits! -niminen kokoelma julkaistiin vuonna 2006. Bändi teki musiikkia myös suomeksi nimellä Moppitopit.

Video ei ole enää saatavilla

Queens of Shiba

Melko mystiseksi jääneen breakbeat-projektin ainoa albumi Bad to the Bone (1998) julkaistiin tanskalaisen Kick Music -yhtiön kautta ja poiki muun muassa keikan Roskilde-festivaaleilla. Muutenkin bändi oli suositumpi Tanskassa kuin kotimaassaan. Viisihenkisen mimmiryhmän biisintekijänä toimi Cool Sheiks -yhteyksistä tuttu Hosni Boudali ja taustalla vaikutti muun muassa @takin kanssa yrittänyt ”hittituottaja” Sherif Osman. Shibojen nykyiset tiet ovat tuntemattomat – vihjeitä otetaan vastaan.

Video ei ole enää saatavilla

Sinamour ja Sara Nunes

Ensin maailmalle yritettiin kaupata lukioikäisen Sara Nunesin ja hänen ystävänsä Simonen muodostamaa popduoa. Heidän Syncout-kappaleensa video oli ensimmäisiä MTV Nordicilla näkyneitä suomalaisia pätkiä, mutta kaikki tiedämme, kuinka vaikeaa se on jalostaa oikeaksi menestykseksi. Sinamourin ainoa albumi Somewhere Between Nietzsche and the Cool julkaistiin vuonna 1998. Nunes yritti itse vuonna 2005 Simon Cowellia dissaavan Simon Can’t Sing -sinkun ja pienen kohun saattelemana. MTV ja Rolling Stone julkaisivat aiheesta jutut (=suomalaismedian mielestä Maailmanvalloitus isolla m:llä).

“En usko, että levyni myy Suomessa. Olisi siistiä, mutta onko minulle tilaa kaikkien technicolourien puristuksessa. Enkä tiedä, myykö niidenkään levy kauheasti. Ulkomaat ovat tähtäimessä. Eräs saksalainen levy-yhtiö on ollut kiinnostunut. Mutta koko ajan tulee uusia artisteja, olen vain yksi niiden joukossa”.

Sara Nunes City-lehdessä.

Video ei ole enää saatavilla

The 3Some

Nykyisin muun muassa radiomainoksia väsäävällä Kristian Maukosella oli 1990-luvulla sormet melkein joka sopassa Rapatista ja Sikaduosta Taikapeiliin. Ulkomaille hän pyrki toden teolla kuitenkin ainoastaan The 3Somen kanssa. Merry-go-round oli Sinamourin Syncoutin jälkeen ensimmäisiä MTV Nordicin voimasoittoon päässeitä suomalaisvideoita – niistä jaksettiin pitää lukua vielä pari vuotta. Jopa Emmalla palkitun The 3Somen ainoa albumi ei yltänyt Suomessa listoille lainkaan, mutta myi ilmeisesti parikymmentätuhatta kappaletta Japanissa. Bändin laulaja Milla Alftan kokeili myös soolouraa, mutta se jäi Martika-coverista huolimatta torsoksi, joten hänestä tuli sisustussuunnittelija.

MTV-rotaatiosta huolimatta Merry-go-roundia ei löydy YouTubesta, joten 3Somen kohdalla tyydymme Ylen arkistoihin.

Velcra

Teknologiapopmetallibändi Velcra on joukon toinen brittiläisen rockmedian huomioima yrittäjä. Heidän esikoisalbuminsa Consequences of Disobedience (2002) julkaistiin sekä Saksassa että Englannissa, ja eräässä vaiheessa yhtye keikkaili ainoastaan ulkomailla. Heistä tuli kuitenkin Bitch Alertin kohtalotovereita, sillä ostavan yleisön huomio suuntautui muihin nimiin. Velcran alkuperäiskokoonpanoon kuului muun muassa Amorphisissa soittava Tomi Koivusaari. Menestyksen jäätyä vaisuksi bändi muutti soundiaan rankempaan suuntaan, ja sillä tiellä se kai jatkaa yhä.

Video ei ole enää saatavilla