Video ei ole enää saatavilla

Jussi Jaakonaho esitteli vuonna 1996 toisilleen Jonna Tervomaan ja Tuure Kilpeläisen. 16 vuotta myöhemmin ovat kaikki kolme piirtäneet oman vahvan jälkensä suomalaiseen pop-musiikkiin.

Suomalainen pop-yleisö yllätettiin housut kintuissa talvella 1997. Ikätovereidensa lapsitähtenä muistaman Jonna Tervomaan single Suljettu sydän lävähti vahvojen kitaravallien kanssa kuulijoiden korviin tyylillä, jota ei suomenkielisessä pop-musiikissa ollut aiemmin kuultu, etenkään naislaulajan esittämänä.

Kappaleen esittäjä oli monelle kuulijalle tuttu lapsuudesta, mutta biisin tekijät, säveltäjä Tuure Kilpeläinen ja sovittaja/tuottaja Jussi Jaakonaho, olivat vielä tuolloin varsin nimettömiä uuden polven muusikoita.

”Olin tavannut Jussi Jaakonahon jo vuonna 1994 Rumban pikkuilmoituksen kautta, jossa etsittiin muun muassa Tom Waitsia, R.E.M.:iä ja Captain Beefheartia diggailevaa laulajaa. Meillä olikin Jaakonahon kanssa Salamanteri-niminen orkesteri, jonka keikkasetissä Suljettu sydän roikkui pitkään. Olin tehnyt sen mökillä kesällä 1995 aivan vain kitaraa rämpyttämällä. Kappale oli siis silloin eräänlainen hetkensä lapsi”, Kilpeläinen muistelee vajaat 20 vuotta myöhemmin.

Jaakonaho johdatti kaksi ”junantuomaa”, forssalaisen Tervomaan ja kouvolalaisen Kilpeläisen, yhteistyöhön.

”Tapasimme Jonnan kanssa ensimmäisen kerran juuri Suljettu sydän -biisiin liittyen Café Tin Tin Tangossa. Puhuimme siellä lähinnä teksteistä. Suljetun sydämen alkuperäisestä versiosta jäi jäljelle oikeastaan vain kertosäe ja tuo ’kaikkihan sen näkee’ -hokema. Biisin alkuperäinen teksti oli jollain tapaa kevyempi, arkisempi. Jonna toi sanoitukseen yleismaailmallisempaa ja syvällisempää otetta”.

”Olin noihin aikoihin vielä musiikintekijänä varsin pihalla. En yhtään tiennyt mitä haluan, joten oli hyvä, että ne biisit kaikkine muutoksineen esitti juuri Jonna. Suljetun sydämen tavoin Likaisen miehen ja monen muunkin biisin näkökulma muuttui kiinnostavammaksi naisen laulamana”, Kilpeläinen kertoo.

Tervetullut biisi toimittajillekin

Jonna Tervomaan päätyminen yhteistyöhön juuri Kilpeläisen ja Jaakonahon (sekä levyllä soittavien Sampo Haapaniemen, Anssi Växbyn ja Mikko von Hertzenin) kaltaisten omaehtoisten muusikoiden kanssa ei ollut jälkikäteen ajateltuna mikään itsestäänselvyys. Se kuitenkin kertoo siitä, miten vahva oma näkemys Helsinkiin opiskelemaan muuttaneen Tervomaan toimintaa ohjasi. C-luokan Poptori-humppa-artistiksi tai entiseksi tenavatähdeksi ajautuminen ei ollut Tervomaan mielestä todellinen uhka.

”Olihan sedillä kaikenlaisia visioita, joo. Monenlaista vääntöä oli ja joitain kokeilujakin. Polygramilla sain vihdoin läpi ajatuksen siitä, että koko jutun voi unohtaa, jolleivät he hyväksy sitä, että teen vain sellaista, minkä tunnen omakseni. Kesti aika kauan löytää sopivat biisinkirjoituskumppanit, mutta tuskinpa itsekään olisin aiemmin ollut valmis artistiksi.”

”Suljettu sydän oli tässä kehityksessä aivan avainbiisi. Luulisin, että levy-yhtiössäkin valkeni vasta biisin myötä se, mitä halusin. Me teimme näitä biisejä varsin pimennossa, mutta kyllähän Suljettu sydän sitten heillekin kelpasi”, Tervomaa naurahtaa.

Tervomaan ja Kilpeläisen kohtaaminen oli siis täydellinen musiikillinen ”Kismet”. Suljettu sydän kolahti myös tekijöilleen itselleen.

”Muistan, kun Jussi soitti ensimmäistä kertaa sitä minulle Vanhan kuppilassa korvalappustereoilla. Olin vain että ’Wau!’. Biisi kuulosti niin raikkaalta. Kukaan ei ollut tehnyt tuollaista aiemmin tässä maassa. Biisi oli samalla myös eräänlainen virstanpylväs naisten esittämässä Suomirockissa”, Kilpeläinen tuumaa.

”Eikä vain naisten, vaan aivan kenen tahansa tekemässä suomalaisessa musiikissa! Itse muistan kuulleeni biisin ekan kerran Radiomafian Jööttiä vai Jautaa -ohjelmassa. Istuin keittön lattialla ja jännitin aivan älyttömästi! Biisi tuntui olevan kuitenkin heti hyvin tervetullut. Tuolloin elettiin kotimaisen musiikin saralla nosteaikaa ja toimittajatkin vaikuttivat olevan aina tosi fiiliksissä, kun tuli jokin uusi kotimainen albumi”, Jonna kertoo.

”Totta. Radiomafian Satu Keto oli suoraan yhteydessä minuun kertoakseen että ’tänään se tulee’. Vaikea kuvitella, että moista tapahtuisi enää nykyisin”, Kilpeläinen vahvistaa.

1990-luvun lopulla Tuure Kilpeläinen vasta etsi musiikillista identiteettiään.

”Jussi Jaakonaho -soundia” laajalla kaistalla

Suljettu sydän päätyi itseoikeutetusti Tervomaan aikuisiän uran avanneelle albumille (Jonna Tervomaa, 1998), ja on kuulunut Jonna Tervomaan keikkarepertuaariin aina ilmestymisestään lähtien.

”Kyllähän se miltei joka keikalla vedetään. Se on hyvä biisi siinäkin mielessä, että sen voi esittää niin monella tapaa. Koskaan sen esittäminen ei tunnu yhdentekevältä. Siinä on myös hyvä osallistumistempo, levyversio kuulostaakin tänä päivänä todella hitaalta.”, Jonna kertoo.

”Sen biisin teossa ovat olleet tähdet kohdillaan. Yhäkin kun laittaa biisin soimaan kovalla volyymillä, niin sieltä vyöryy sellainen harvinaislaatuinen raikas energia, joka imaisee kuin kärpäspaperi. Totta kai siinä on hieman jo nostalgialisääkin, mutta onhan biisi kestänyt hyvin aikaa”, Kilpeläinen täydentää.

Kaksikko korostaa Jussi Jaakonahon panosta kappaleen lopullisessa ulospanossa ja muotokielessä.

”Suljettu sydän lanseerasi tämän ’Jussi Jaakonaho -soundin’ laajalla kaistalla. Ei siihen aikaan ‒ levyttävistä bändeistä ainakaan ‒ kukaan soittanut kitaraa samalla tapaa. Jussihan oli meistä myös ainoa, joka oli opiskellut äänittämistä edes jonkin verran. Hänessä oli sellaista ihastuttavaa nörttiyttä; jos tarvittiin jokin hörpötin, niin Jussi kaivoi sen kyllä esiin. Ja jos Jussi olisi tässä, hän varmaankin manaisi nyt biisiin laitettua kalkatusta ja konepuksutusta. Oliko se sitten se ’rahiseva luuppi’”, Jonna ja Tuure nauravat.

Biisistä tehty video näki julkisuuden valon vasta huomattavasti myöhemmin, vuonna 2008 julkaistun Lemmikit-kokoelmalevyn myötä. Tervomaa ei ole vieläkään videosta kovin innoissaan, vaikkei lopputulos sentään aivan kelvoton ole.

”Se oli todella surullinen sessio. Olisihan siitä biisistä voinut tehdä hieman paremmin aikaa kestävän videon. Ajatuksena oli tehdä se yhdellä otolla, mutta mukana ollut cd-soitin pomppi ja pätki koko ajan, joten huulisynkasta ei ollut tietoakaan. Lisäksi ohjaajalla oli kauhea kiire lentokentälle. Olin myös artistina silloin nuori, kokematon ja epävarma ‒ oli kauheita paineita jo sellaisestakin, että paljonko saa näkyä ihoa paidan ja housun välistä”, Tervomaa huokailee.

Menestyksen tuuli alkoi tuivertaa Jonna Tervomaan hiuksia heti Suljetun sydämen ilmestyttyä.

Musiikin vuoksi, elämän ehdoilla

Suljetun sydämen julkaisun jälkeen Tervomaan ja Kilpeläisen urat ovat edenneet varsin erilaisia latuja. Tervomaa jatkoi uraansa monilla taiteellisesti ja kaupallisestikin menestyneillä albumeilla, kun taas Kilpeläinen oli pitkään kaukana parrasvaloista. Tervomaan viimeisin levy (Parempi loppu) on kuitenkin jo vuodelta 2007. Keikkojakin Tervomaa on heittänyt viime vuosina harvakseltaan.

”Minähän en ole ikinä tehnyt hirveästi keikkoja. Olen varonut polttamasta itseäni loppuun. Olen aina halunnut, ettei lavalle nouseminen ole yhdentekevä asia. Olen tajunnut, etten tule elämässäni tekemään varmasti mitään muuta tällä samalla intensiteetillä. Musiikin tekeminen ja sen esittäminen on mun ’se juttu’ ja sitä on suojeltava.”

”Viime vuodet olenkin puuhannut muita asioita ‒ muun muassa kasvattanut yhden ihanan tyttären kolmevuotiaaksi. En ole pystynyt enkä halunnutkaan riuhtaista itseäni nykyisestä elämänkuviosta, johon suhtaudun myös antaumuksella. Putsasin jokunen vuosi sitten pöydän aivan tietoisesti kaikesta, tauko vain venyi aiottua pidemmäksi. Nyt asiat ovat kuitenkin jälleen etenemässä. Mitään julkistettavaa ei vielä ole, mutta erityisesti tärkeät tuottaja-asiat alkavat hiljalleen hahmottua,” Jonna kertoo.

Kilpeläinen pääsi puolestaan usean matalan profiilin levyn jälkeen todelliseen cross over -suosioon Linnan juhlien esiintymisen ja Kaihon Karavaani -yhtyeensä myötä. Kilpeläinen takookin nyt, kun rauta on kuumaa, ja uusin, epäilemättä myös melkoisia kaupallisia odotuksia mukanaan kantava Afrikan tähti -levy on juuri ilmestynyt.

”Oma tekeminen on vasta viime vuosina kiteytynyt. On löytynyt ne tekemisen tavat, jolloin on itsensä ytimessä. Nyt se koko valtava musiikillinen aava meri on edessä” Kilpeläinen maalailee.

Jussi Jaakonaho on edelleen läheinen työtoveri Kilpeläiselle, sillä hän on äänittänyt kaikki miehen albumit.

”Jussi on oikeastaan bändin seitsemäs jäsen. On hirveän tärkeää, kuka nappuloissa on. Olemme myös yhdessä koko ajan tien päällä ja bändin kanssa tarkoituksellakin matkustetaan pienellä Ford Transitilla, jolloin kaikkien päät surraa kosketusetäisyydellä toisistaan. Tilanne on nyt ihanteellinen ja auki moneen suuntaan. Pääsemme tekemään musaa, joka on lähellä ihmistä ‒ mennään soittamaan sitten yökerhoihin, rokkiklubille tai vaikka Särkän lavalle. Meihinhän on laitettu jotain ’uuden iskelmän’ leimaa tai ansiomerkkiä, aivan miten vaan. Itse koen vain hienoksi, että olemme nyt hieman tällaisissa Agents-ympyröissä”, Kilpeläinen hymyilee.

Suljettu sydän toi Tuure Kilpeläisen ja Jonna Tervomaan yhteen myös syksyllä 2012. Kuva: Sami Perttilä.

Jonna Tervomaa & Tuure Kilpeläinen

Jonna Tervomaa on syntynyt 7. Tammikuuta 1973 Forssassa, Tuure Kilpeläinen 29. kesäkuuta 1970 Uudessakaupungissa.

Tervomaa tuli alkujaan tutuksi lapsi- ja teinitähtenä, jolloin hän levytti kolme albumia. Aikuisiän ura on tuottanut toistaiseksi viisi pitkäsoittoa ja kokoelman.

Tuure Kilpeläinen on julkaissut kuusi soololevyä, joista vuonna 2011 julkaistu Erämaa on myynyt platinaa. Lisäksi Kilpeläinen on kirjoittanut musiikkia lukuisille artisteille.

Millaista musiikkia Jonna Tervomaa kuunteli vuonna 1996: ”Noihin aikoihin tuntuu tulleen todellinen musiikkiryöppy ulkomailta ja totta kai se vaikutti omaankin musiikkiin. Silloin ostin levyjä ja kävin keikoilla huimaan tahtiin. Neil Young, Tom Waits, R.E.M., The Band ‒ ja Captain Beefheart erityisesti Jussin vaikutuksesta. Itselleni olivat tärkeitä myös naispuoliset singer/songwriterit, kuten Aimee Mann, Julianna Hatfield ja Sheryl Crow.

Toivebiisit:

Kilpeläinen: ”Ashimban Wakukaya. Olen kuunnellut viime aikoina todella paljon afrikkalaista musiikkia. Jussi Jaakonaho on tälläkin levyllä mukana. Meillähän on eräänlainen 20-vuotistaiteilijajuhla parin vuoden päästä Jussin kanssa. Sellainen visio on nyt, että sen kunniaksi voisi tehdä jotain maailmanmusiikkiin liittyvää yhdessä.”

http://soundcloud.com/jaakonaho/ashimba-wakukaya/s-VqCNv

Tervomaa: ”Caetano Veloson Cucurrucu Paloma.”

Video ei ole enää saatavilla

Tuure Kilpeläinen 14.03.2012 Poklan muistokonsertti, Tavastia, Helsinki.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 353 Death Grips – Klink

Joskus turpasauna on paras sauna. Tässä siitä saa nauttia 22 sekuntia pidempään kuin nyrkkeilyerässä. Ja mikä parasta, sinulle huudetaan päin naamaa. Läpsitään ja huudetaan. Ihan kuin merijalkaväessä, jossa joku kessu on koko ajan kaivamassa silmiä päästäsi päästäkseen nussimaan kalloasi. Tämä kessu on 180 senttiä lihasta ja tatuointeja. Revi siitä, jos uskallat. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 352 Cloud Nothings – No Future / No Past

Kaikki tarvitsevat elämäänsä yhden ranteet auki ja ammeeseen -tyylisen häiriöbiisin, jonka loputtoman psykoottisessa lohduttomuudessa voi piehtaroida omien pikkuongelmiensa kanssa. Tämä Cloud Nothingsin single on juuri se biisi tänä vuonna. Merkittävää on myös se, millaisen pesäeron Pavementin ja Liarsin väliin putoava vaikerrus tekee edellisen levyn pop-punkiin. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 351 Cat’s Eyes – Face in the Crowd

The Horrorsin laulajamörkö Faris Badwan + kanadalainen sopraano Rachel Zeffira = spectoriaanista suureellisuutta autotallimittakaavassa, juroa nahkarotsidraamaa, terapian tarpeeseen luisunutta tyttö/poikadynamiikkaa. Face in the Crowd talloo romanssin kukkapenkkiin Nancy Sinatran goottibuutseilla. PS. Kaksikko heitti ensimmäisen keikkansa Pietarinkirkon messussa. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 350 Ron Sexsmith – Believe It When I See It

En tiedä haluanko milloinkaan kasvaa yhtä keski-ikäiseksi ja mukavuudenhaluiseksi kuin miltä Ron Sexsmith on 2000-luvun äänitteillään vaikuttanut, mutta tämä ihanan vaivattomasti soljuva laiskanpulskea melodiakaunokki saa sen tuntumaan pirun houkuttelevalta. Ja kaikista maailman ihmisistä tämän musiikillisen kansaneläkeanomuksen on tuottanut Bob ”Metallica” Rock! (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 349 Wooden Shjips – Lazy Bones

”Vittu ku ei tapahdu mitää. Pitäskö tatuoida silmät?”

”Hei pudotetaaks vähä happoo? Lähetää matkalle!”

”Emmä, rupee jumittaa siit paskast nii pahasti.”

”No mut jumitetaa! Se niinku avaa jotain porttei susta tai jotai. Pistetää kato jotai musaa.”

”Okei, venaa mä laitan tota Wooden Shjipsii.” – ”Pffuuh, vittu et potkii ja svengaa!”

”Ai kumpi? Laput vai tää musa? ”

”Joo!” (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 348 Ringo Deathstarr – So High

Pöljästi nimetyn austinilaisyhtyeen huuruinen shoegaze-vyörytys tarjoaa kuuntelijalleen niin akustisten kuin efektoidujenkin kitaroiden täyttämän pariminuuttisen instant-sokerihumalan. Mybloodyvalentin-konosmaisen ylikierroksilla käyvä kaahausbiisi on kuorrutettu vähän liian söpöillä tyttö-poikalauluilla ja palaa loppuun vauhdilla kuin halpa roomalainen kynttilä. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 347 Big K.R.I.T. – Dreamin’

Vuosi 2011 oli mixtapen: useat kohutuimmista julkaisuista mustan musiikin kentällä olivat mixtapeja. Niin myös mississippiläisräppäri Big K.R.I.T.:in Return of 4Eva, joka löysi tiensä monen median vuoden parhaat -listalle. Pakahduttavan The Brothers of Soul -samplen varaan sommiteltu lämpöisä Dreamin’ ei jätä mahdollisuutta piileskelyyn korskean tuotannon takana. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 346 Teeth – Shawty

Brittilabelille levyttävän Teethin postdubstep-arkkitehtuuri on parasta, mitä Suomesta on aikoihin maailmalle lähtenyt. Shawtyn Skinemax-estetiikkaan nojaava video on kuin hypnagoginen kaleidoskooppi ja se kuvaa Teethin musiikkia täydellisesti: letargisuudessaan äärimmäisen tyylitietoista jyystöä, jossa vaikutteet seuraavat toisiaan välähdysmäisinä leikkauksina. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 345 Tornado Wallace – Rainbow Road (The Revenge Strings of Fife Mix)

Tornado Wallace on viiksekäs aussituottaja Lewie Day. Sillä ei ole oikeastaan sen suurempaa väliä, koska tämän(kin) biisin pääosassa säätää The Revenge eli Graeme Clark. Skotti on vastannut jo muutaman vuoden ajan parkettimarkkinoiden läskeimmistä uusdisko/boogiehouse-hämmennyksistä. Basso höböttää, kläppi läpsähtää, kenkä sanoo koo koo koo ja lanne heiluu näin. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 344 Crowbar – Cemetery Angels

Jykevällä d-beatilla alkava puksutus tuo esiin sludge metalin kulmakiven soinnin rivakamman laidan. Silti särömuuri on tonnin painoinen, ja liki yhtä massiivinen pääkörmy Kirk Windstein ärjyy silkkaa elämäntuskaa. Homma menee totaalisen murskaavaksi suorastaan naurettavan raskaaksi äityvässä finaalissa. Kaksijakoinen kappale rullaa ja murjoo kuitenkin tehokkaasti. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

# 343 Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani – Erämaa

Miksei menestysiskelmä muka voisi olla sydänverellä kirjoitettu laulujoikeasta elämästä? Tuure Kilpeläinen on todistanut, että kyllä se voikin. Erämaa-hittilevyn nimiraita on pieteetillä tehty ja tulkittu kappale, jossa äänen ruvelle vetävä tunne pukeutuu oppikirjasymboliikkaan. Lattaria, chansonia, mustalaismusiikkia ja kansanlaulua aivan luontevana cocktailina. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 342 Megafaun – Get Right

Juna halkoo nimetöntä maisemaa jossain päin Yhdysvaltoja. Kiskot polkevat tasaista rytmiä, välillä teräs kirskahtaa terästä vasten kuin matkustajien unia viiltelevä kitara. Ikkunasta katsoo yksinäinen mies. Hänen katseensa on unohtunut haaveiksi lasiruutuun. Get Right on pehmeä tervehdys näistä tunnelmista, joissa kahdeksaan minuuttiin mahtuu kokonainen ikuisuus. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.