Tuomo Prättälä neuvoo ottamaan löysin rantein. (Kuva: Tomi Palsa)

Vuonna 2007 maailman parasta soulmusiikkia levytti alle kolmekymppinen helsinkiläismies.

”Don’t take it too hard
There’s a future for you I promise
It’s not the end of your world
’Cause we’ve all got our problems
We can get by, oh yes we can”

Kuluva vuosituhat on toistaiseksi ollut kotimaiselle soulista ja jazzista ammentavalle rytmimusiikille mitä hienointa aikaa. On kuitenkin merkillepantavaa, että viimeisen kahdentoista vuoden aikana monissa kehutuimmissa kokoonpanoissa ja kiitellyimmillä levytyksillä vilahtelee tuon tuosta samoja tutuksi käyneitä nimiä. Se kertoo varmasti osaltaan pienen maan pienehköistä piireistä, mutta ennen kaikkea se kertoo tiettyjen muusikkoympyröiden lahjakkuudesta sekä palosta tehdä asioita. Luova ympäristö kun ruokkii tunnetusti luovuutta.

Niinpä levyttäessään ensimmäistä sooloalbumiaan Tuomo-nimellä, myös Tuomo Prättälä oli jo ehtinyt tehdä nimeään tunnetuksi hieman marginaaliyleisöä laajemmin muun muassa Quintessencen ja Ilmiliekki Quartetin riveissä. Silti juuri vuonna 2007 ilmestynyt My Thing ja sen kirkkain tähti, singlenäkin ilmestynyt Don’t Take It Too Hard nostivat Prättälän suuren kuulijakunnan tietoisuuteen.

Suomen lisäksi myös ulkomaat kutsuivat uutta kotimaisen soulin komeettaa. Kuten jo viime vuoden mahlanjuoksuttajat-artikkelisarjassamme tuli mainituksi, Don’t Take It Too Hard kiinnitti muun muassa arvostetun Gilles Petersonin huomion, minkä avittamana Suomi-soul soi pian aina Japania myöten. Tuomon soundissa oli kiistatta tiettyä kansainvälisyyttä, mutta samalla jotain mutkattoman suomalaista.

Seuranaan koko joukko muita 2000-luvun myötä maamme eturivin artisteiksi kehittyneitä muusikoita Tuomo vangitsi Don’t Take It Too Hardille elinvoimaa ja optimismia, jollaista kotimaisessa popmusiikissa yhä liian harvoin kuulee. Kappaleessa tiivistyvät Chicago-soulin melodisuus, Motownin popkoukutus sekä uuden vuosituhannen viileästi tanssittava Helsinki joksikin universaaliksi ja vastustamattomaksi.

”Young man you know you’re not alone
Young girl you know you’ve got your home
Young people around the world
Get together, every boy and girl
And share your sweet consolation
when you think you can’t make it through”

Aseistariisuvan groovensa ohella Don’t Take It Too Hardissa vetoaa sen viisas huolettomuus. Se tarjoaa mieltä ylentävää ja erityisesti keventävää vertaistukea murheiden murtamalle, aivan kuten monet perinteiset soulklassikot. Silti kappale lyö juuri sympaattisuudessaan laudalta useat kanonisoidut hitit. Don’t Take It Too Hardilla alle kolmekymppinen helsinkiläismies laskee kätensä toverillisesti kuuntelijan olkapäälle.

Kuten Otis, Aretha ja monet muut, myös Tuomo vaatii kunnioitusta – ennen kaikkea itsekunnioitusta. Pää pystyyn, kyllä sitä pärjätään.

”’Cause we’ve all got our problems
We can get by, yes we can
Let me show you how, come on!”

Ja totta se on. Lopun Rhodes-soolon kääntyessä kohti viimeistä suoraa olo on kevyempi ja mieli uhkuu uutta puhtia. Sellaista on musiikin voima.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

12. toukokuuta 2007 – Helsingin Hartwall Areenalla järjestetyn Euroviisujen vuoden 2007 laulukilpailun finaalin voitti Serbian Marija Šerifović kappaleella Molitva. Kyseessä oli Serbian ensimmäinen osallistumiskerta itsenäisenä valtiona.

Tuomojen kuningas Tuomo I. Kuva: Tomi Palsa

Muistan, miten joskus pikkupoikina väänsimme kavereiden kanssa siitä, kenellä oli menestyneimmät etunimikaimat. Tuolloin ei mäkihyppääjä Ylipullilla ja painija Karilalla juuri pisteitä herunut, kun vastassa oli kuuluisia jääkiekkoilijoita ja rallikuskeja. 2000-luvun lapsena olisin ollut vahvoilla.

Tuomo Prättälän kaltaisia lahjakkuuksia ei kuitenkaan riitä joka vuosikymmenelle. On hätkähdyttävää, miten monella viime vuosien kehutuimmista levyistä tämä 32-vuotias muusikko on ehtinyt olla mukana. Tiivis yhteistyö muiden lahjakkuuksien kanssa on omalta osaltaan vaikuttanut myös siihen, että 2000-luvun Suomessa kiinnostavinta musiikkia on tehty juuri rytmimusiikin saralla. Samalla yhä suurempi yleisö on löytänyt kotimaisen soulin ja jazzin.

Ensikosketukseni Prättälään oli Quintessencen hienostunut debyyttialbumi Talk Less Listen More (2002). Sen jälkeen mies onkin vakuuttanut yhä useammat niin muusikkona, säveltäjänä kuin tuottajana. Kuullessamme ensikertaa soolodebyytti My Thingin (2007) minä ja Gilles Peterson ymmärsimme, että maailman parasta soulia voi tehdä myös 2000-luvun Suomessa. Toisaalta vaikkapa Q-Continuumin tai Ilmiliekki Quartetin tuotannoista käy ilmi Prättälän herkkyys hyvinkin erilaisille ilmaisutavoille. Monipuolisuutensa vuoksi Prättälä-nimestä levyn tekijäluettelossa onkin muodostunut tietynlainen laatutakuu. Se viestii paitsi taidolla ja tyylitajulla, myös ajatuksella ja tunteella tehdystä musiikista.

Pitäkää tämä mielessä, leikkipuistojen Tuomot.

Video ei ole enää saatavilla