Tuomojen kuningas Tuomo I. Kuva: Tomi Palsa

Muistan, miten joskus pikkupoikina väänsimme kavereiden kanssa siitä, kenellä oli menestyneimmät etunimikaimat. Tuolloin ei mäkihyppääjä Ylipullilla ja painija Karilalla juuri pisteitä herunut, kun vastassa oli kuuluisia jääkiekkoilijoita ja rallikuskeja. 2000-luvun lapsena olisin ollut vahvoilla.

Tuomo Prättälän kaltaisia lahjakkuuksia ei kuitenkaan riitä joka vuosikymmenelle. On hätkähdyttävää, miten monella viime vuosien kehutuimmista levyistä tämä 32-vuotias muusikko on ehtinyt olla mukana. Tiivis yhteistyö muiden lahjakkuuksien kanssa on omalta osaltaan vaikuttanut myös siihen, että 2000-luvun Suomessa kiinnostavinta musiikkia on tehty juuri rytmimusiikin saralla. Samalla yhä suurempi yleisö on löytänyt kotimaisen soulin ja jazzin.

Ensikosketukseni Prättälään oli Quintessencen hienostunut debyyttialbumi Talk Less Listen More (2002). Sen jälkeen mies onkin vakuuttanut yhä useammat niin muusikkona, säveltäjänä kuin tuottajana. Kuullessamme ensikertaa soolodebyytti My Thingin (2007) minä ja Gilles Peterson ymmärsimme, että maailman parasta soulia voi tehdä myös 2000-luvun Suomessa. Toisaalta vaikkapa Q-Continuumin tai Ilmiliekki Quartetin tuotannoista käy ilmi Prättälän herkkyys hyvinkin erilaisille ilmaisutavoille. Monipuolisuutensa vuoksi Prättälä-nimestä levyn tekijäluettelossa onkin muodostunut tietynlainen laatutakuu. Se viestii paitsi taidolla ja tyylitajulla, myös ajatuksella ja tunteella tehdystä musiikista.

Pitäkää tämä mielessä, leikkipuistojen Tuomot.

Video ei ole enää saatavilla