omakustanne

89 Baltimor julkaisi debyyttilevynsä tammikuussa 300 kappaleen omakustannepainoksena. Homma voi osoittautua haasteelliseksi, mutta levy kannattaa yrittää metsästää käsiinsä, sillä kyseessä on ilman muuta yksi vuoden pirteimpiä metallilevyjä. Baltimor annostelee mättöä ja melodiaa juuri sopivissa annoksissa. Sekä riffeissä että suurimman osan ajasta aika takykardiasfääreissä viettävässä biitissä elää vahva NWOBHM-lataus. Laulut vedetään karheammalla ja modernimmalla murinalla, joka tuo soppaan hiukan thrashin tai uudemman punaniskaretostelun tuntua á la Red Fang. Soitosta pursuava energian määrä on huima ja bändin rosoista menoa on todella virkistävä kuulla näinä tempogridiin niitatun täsmämetallin aikoina. Kellarin haju kutittelee nenää mukavasti Baltimoria kuunnellessa. Tämä on bailumusiikkia. Ajasta irrallaan ja holtitonta. (Arttu Tolonen)

Deathchain – Ritual Death Metal

Svart

81 Kesä tulee, mökillä on mukavaa. Haulikonperällä veneen pohjalle kolkattu kasitoistakiloinen hauki savupönttöön miettimään tekosiaan, sytykkeeksi Metal Hammer Magazine. Korjaussarjaa eteen ja kolmen vartin jalluflinda vierelle selustaa suojaamaan. Deathchainin Ritual Death Metal soimaan. Elämä on ihanaa! Tää on mahtava levy. Ei oikeastaan kauhean diippii klasaria vaan enemmän niin kuin Sufjan Stevens -levy ilman määkimistä. Välillä pelleillään hieman bläkkismeiningeissä, mutta kaiken kaikkiaan hyvä kalanrillausbuugie. Vuoden kovin kotimainen tähän saakka. Kohta lähdetään Nuorgamin Markun kanssa kokemaan katiskat. Pikkukalaa tullut vasta, mutta kyllä se Cthulhu sieltä nousee. Hinattiin sinne myös jatkosodan aikainen 300 tonnin ajomiina, jos vaikka naapuri menisi tosta taas vesiskootterilla. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Håkan Hellström – Det kommer aldrig va över för mig

Universal

82 Håkan Hellström on tietenkin ihan älyttömän ihana, mutta siihen nähden göterborgilainen on tehnyt harmillisen vähän erittäin hyviä levyjä. Det kommer aldrig va över för mig on kuitenkin sellainen, hyvin todennäköisesti miehen uran paras. Seitsemännellä levyllään nyt 39-vuotias Hellström kääntää – ikätoverinsa Anssi Kelan tavoin – katseensa 1980-luvulle, hyvin erilaisin mutta aivan yhtä onnistunein tuloksin. Levyllä eivät soi juustoiset Van Halen -syntikat tai kaikuun upotetut Phil Collins -virvelit. Hellströmin sydäntä lähellä tuntuvat sen sijaan olevan myöhäisen The Policen ja The Carsin ilmava aikuispop (ihastuttavilla änkytyksillä höystetty Du kan gå din egen väg), Alphavillen disco lento (sydäntä särkevä Pistol) sekä postpunkin ja popin murtumispiste, jossa Joy Divisionista tuli New Order (Livets teater). Lähes erinomaiselta levyltä nousevat esiin myös The Killersin When You Were Youngin kevennetyltä versiolta kuulostava nimikappale sekä rennon viileä Street Hustle, joka on nimeään myöten silkkaa soolovuosien Lou Reediä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Junip – s/t

Teme Shet

83En ole tietääkseni synesteetikko, mutta kun Junip pääsee toden teolla vauhtiin ja alkaa muovailla minimalistista ja hypnoottista musiikkiaan vähä vähältä kerroksellisemmaksi, aukeaa silmieni eteen auringonpolttamia sävyjä: ruskeaa, keltaista, pronssia. Ruotsalainen krautfolktrio on nykypäivänä harvinaisuus; hyvin yksinkertaisilla sovituksellisilla ja tuotannollisilla ratkaisuilla se luo musiikkia, jollaista kukaan muu ei tee. Paljolti tästä on tietysti kiittäminen laulaja-kitaristi José Gonzálezia, jonka yhtä aikaa tyynnyttelevistä ja särmikkäistä laulumelodoista huokuu suuri sisäinen voima. González tunkeutuu säe säkeeltä syvemmälle kuulijan ihon alle esittäen kysymyksiä ja vaatimuksia, jotka käyvät kerta kerralta kipeämmin omatunnolle. Junipin esikoisalbumi Fields (2010) oli pieni mestariteos, eikä bändin itsensä mukaan nimetty kakkosalbumi häviä sille paljoakaan. Ensimmäiset kolme viidesosaa levystä antaa odottaa todellista mestariteosta, mutta mantramaisen Walking Lightly -meditaation jälkeen levy on lipsahtaa tylsän puolelle. Onneksi kaikki, mitä siihen mennessä on kuultu, on yksiselitteisesti mahtavaa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Milk Carton Kids – The Ash & Clay

Anti

65 Kenneth Pattengalen ja Joey Ryanin akustinen folkduo Milk Carton Kids hurmasi minut edellisen levynsä aikoihin sielukkaalla esiintymisellään NPR:n Tiny Desk Concerts -videoblogissa. Huurteen haihduttua ruudulta huomasin ilokseni, että yhtyeen molemmat levyt olivat ilmaiseksi ladattavissa heidän nettisivullaan. Kuinka mukavaa ja vilpitöntä! Uusi The Ash & Clay ei sivuilta löydy, ja ehkä hyvä niin, sillä veikkaan tämän levyn nostavan duon kuriositeettia korkeampaan statukseen. Levy on lähes joka suhteessa täydellinen paketti: soundi on niin kuulas ja täyteläinen kuin olla voi, tunnelmallinen kitaranäppäily sekä Jayhawksin ja Simon & Garfunkelin tyyliset lauluharmoniat on viritetty huippuunsa ja kaikesta päätellen markkinointiinkin on satsattu entistä runsaammalla ranteella. Jään kuitenkin kaipaamaan jotain – levy jää etäisemmäksi kuin kaksi edellistä. Minimalistisen tyylikkyyden eetoksesta ei tingitä sekunniksikaan, mikä tekee kokonaisuudesta helposti ohilipuvan, jopa sisustuselementtimäisen. Tarkempi tutustuminen paljastaa lukuisia hienovaraisia hetkiä, jotka nostavat palan kurkkuun tai hymyn huuleen, ja teksteissä on parhaimmillaan perspektiiviä ja syvyyttä. Oivallukset kuitenkin peittyvät peessin ja eleettömän, joskin markopaanasmaisen tyylikkään tapetin alle. Kuuntelija joutuu ikään kuin helmenkalastajan rooliin, sukeltamaan seesteisen pinnan alle ja kaivamaan jalokivet pohjahiekasta omin käsin. Jos kyseessä olisi maailmanmullistava magnum opus, tällainen tahallinen saavuttamattomuus olisi hyvä juttu. Kun kyseessä kuitenkin on vain ”ihan hyvää” parempi akustinen folkalbumi, jollaisia on tehty ja tullaan tekemään vastedeskin enemmän kuin kellekään on hyväksi, ampuu bändi tinkimättömyydellään itseään purkkariin. Sääli sinänsä. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

Rainbow Arabia – FM Sushi

Time No Place

59 Rainbow Arabian elektroninen pop on äänimaailmaltaan värikästä ja eloisaa, mutta dynamiikaltaan ja melodioiltaan staattista ja latteaa. Tämä on kummallista, sillä kyse on kuitenkin bändistä, joka kertoojo nimessään hakevansa vaikutteita tavallista eksoottisemmista maailmankolkista ja mainitsee afrikkalaiselle ja aasialaiselle musiikille omistautuneen Sublime Frequencies -levy-yhtiön yhdeksi tärkeimmistä vaikutteistaan. Valitettavasti Rainbow Arabia on juuri sitä miltä se kuulostaakin: kalifornialainen popyhtye. Aviopari Danny ja Tiffany Prestonin musiikki on mukavuudenhaluista, pikkunäppärää ja ilmaisullisesti voimatonta. Eksotiikkansa se hakee korkeintaan 1980-luvun Euroopasta. Parhaimmillaan, etenkin instrumentaalikappaleissaan, bändi tavoittaa samaa vähäeleistä hypnoottisuutta kuin toinen amerikkalainen aviopari Peaking Lights, mutta popformaattiin tukeutuessaan se vaipuu tavanomaisuuteen. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Martti Servo ja Napander – Showtime!

Live Nation

61 Suomalaiskansallisten blancospirituaalien rinnakkaistodellisuudessa purjehtiva sekstetti on edennyt iskelmädadassaan yhdeksänteen lukuunsa. Alkuun se maalaa tupeepäisen Sydämen Amiraalinsa luotsaamana kovin napandermaista maisemaa: Reissuun lähden! kyntää asfalttia iltahämyssä Juha Vainion kautta koukaten, mutta kotkalaisen kaukokaipuun sijaan tässä maistuvat tuttuun tapaan Kesoilin kitkerä pannukahvi sekä hikiset, tiukkaan kelmuun käärityt juustosämpylät. Vaan ei tämä aivan läpihuutojuttu ole. Julmahuvi-sketsiltä kuulostava Kesä alkaa Kelasta jonottaa kaavaketta hirvittävän panhuilureggaen säestämänä, ja on siksi räävittömän onnistunut vittuilu. Urheilulaulujen sarjaa jatkaa sympaattinen Koriskenttien sankarit, joka etenee arvokkaasti kuin hallin kattoon nouseva pelipaita. Levy tyytyy itsepintaiseen Napander-sapluunan pastissointiin, mikä ei sinällään häiritse, koska tietynlainen yhdentempunponius on aina ollut olennainen elementti bändin tyylissä. Punakynää tulee pikemminkin aidosti hykerryttävien nokkeluuksien puutteesta. Niitä olen tottunut kuulemaan Napander-levyillä kosolti runsaammin. Silti Martti Servon olemassaolo tekee elosta ainakin piirun verran piristävämpää. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Tuomari Nurmio – Dumari ja Spuget

Ratas

73 Stadin slangin kannalta tämä Nurmion viimeisin levyprojekti on suurtyö. Vuosikymmenten takainen katukieli soi Suomen ehkä kielikorvaltaan lahjakkaimman sanoittajan teksteissä huikean rikkaana ja svengaavana. Dumari ja Spuget on definitiivinen slangidokumentti sellaista kaipaaville. Äänilevynä se ei kuitenkaan ole yhtä oleellinen – enemmänkin ammattitaitoista Tuomari-musaa perusasetuksilla. Koetun tuntua voimistavat uusintaversiot miehen aiemmista slangibiiseistä. Oi mutsi mutsi on pistetty tekstiltäänkin osin uusiksi, ja tämä elämänkokemuksen tuomaa karheutta huokuva tulkinta nousee alkuperäisen rinnalle, mutta vuosituhannen vaihteessa levytettyjen helmien kierrättäminen tuntuu yksinomaan tarpeettomalta. Enemmistö ralleista on toki uusia, mutta useista näistä iskelmän, swingjazzin ja kantrirokin vaiheilla liikkuvista esityksistä jää lievä rutiininomaisuuden tuntu. Vain tylyn toteavana kantrina vedetty vankilalaulu Sörkan satakieli omaa klassikkopotentiaalia. Pitkän linjan monialamuusikoista koostuva Spuget-yhtye on täysin ammattitaitoinen porukka, jonka rentoa perussoundia vahvistavat tyylikkäästi sovitetut puhaltimet, mutta touhuun olisi kaivannut hullua rosoa. Miksi ei, kun Vaasiksen kulmista lauletaan? Sitä oli arvaamattomilla ja nerokkailla Hullu puutarhuri– ja Kinaporin kalifaatti -albumeilla, jotka ovat myöhemmän Nurmion selvästi parasta jälkeä. Ehkä Tuomarin olisi pitänyt pestata taustabändikseen oikeita spugeja, kuten muuan netin nokkelikko lohkaisi. (Niko Peltonen)

Tuomari Nurmio 17.10.2012 Tampere-talo, Tampere.

Vuonna 2005 ilmestynyt Kinaporin kalifaatti on toistaiseksi ainoa Tuomari Nurmion ja Alamaailman vasaroiden yhteinen albumin. (Kuva: Tomi Palsa)

2000-luvun kirkkain Nurmio-klassikko kertoo siitä, mistä useimmat muutkin hänen klassikkonsa: hullusta maailmasta, jossa jokin on pahasti vialla.

“Roskapankissa, Hesarilla
näin paavin notkumassa terassilla
pannumyssy päässä ja perseet olalla
Vatikaani taitaa olla heikolla tolalla”

Paavi Roskapankissa -biisin avaussäkeet ovat niitä, jotka jäävät mieleen. Niitä, joita voisi jäädä makustelemaan tuntikausiksi, ellei biisiä olisi pakko kuunnella loppuun aina, kun sen kerran aloittaa.

Ensin ne huvittavat. Johan on mielikuva! Tuollaisen keksiminen vaatii jo itsessään yhtä mieletöntä ajatuksenjuoksua kuin suomen kielen keinovarojen hallintaakin. Mutta muistan kyllä, miten tajunta räjähti silloin aikanaan, kun noin toisen kuuntelun paikkeilla tajusin kappaleen olevan groteskin hauskuutuksen ohella aika helvetin syvämietteinen.

Anniskeluravintola Roskapankki Helsingin Kalliossa on rujo paikka. Hyvin humalaiset ihmiset juovat siellä halpaa olutta, mutta kyse ei ole pelkästään tästä, eikä tässä tietysti olisikaan vielä kotiin kerrottavaa. Se on ollut olemassa liian kauan ja sen pohjapiirustus noudattaa saatanallisesti vääristynyttä geometriaa.

Tuhoutuneet elämät ovat pesiytyneet homeen tavoin sen seiniin ja lattian alle. Miestenvessassa unelmien sirpaleet rahisevat kengissä, enkä uskalla edes kuvitella, miltä naisten puolella näyttää. Se ei ole mikään geneerinen räkälä, joka vaihtaa nimeä ja konseptia parin vuoden välein. Siellä on tapettu ihmisiä jo minun lapsuuteni suuren laman ajoista asti määrätietoisella otteella. Se on katosta lattiaan ja terassin ovelta peränurkkaan pahuuden tyyssija.

Roskapankissakin on tarjolla kylmää kyytiä. (Kuva: Tomi Palsa)

Janan päät sulkeutuvat yhteen. Saatananpalvojilla on rituaalinsa – ne rakentuvat pyhiksi tarkoitettujen asioiden julmalle kierouttamiselle, nihilistiselle pilkanteolle. Yhden paha paikka on toisen pyhä paikka. Jumala on sitä paitsi addiktio siinä missä kylmä Karjalakin. Roskapankissa palvotaan jumalaa. Se jumalanpalvelus on joka päivä, ja se jumala on vaativampi kuin useimmat.

Miksi siis kysyä, mitä paavi tekee Roskapankissa. Mitä hän ei tekisi siellä? Paavi on illuusio niin kuin humalakin. Roskapankki on kirkko ja tarvitsee paavinsa.

Sellainen oli oikeastikin olemassa. Eräs tuttavani kertoo olleensa mukana nostamassa “Hesarin Paavina” tunnettua rapajuoppoa pyörätuoleineen Roskapankin terassin pöydälle saarnaamaan. Älä koskaan oleta, ettei todellisuus voisi olla tarinoita metaforisempi.

”Matkalla Kurviin tajusin
nyt on maailmankirjat sekaisin
Itse piru on nyt paavina Vatikaanissa
ja paavi paviaanina Roskapankissa

Toivon ettei Jeesus enää koskaan
astu tähän pahaan maailmaan
Hänet puettaisiin viittaan ja orjantappuraan
ja naulattaisiin ristiin uudestaan

Halleluja!”

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

7. lokakuuta 2005 – Nils Gustafsson vapautettiin kaikista häntä vastaan Bodominjärven murhien vuoksi nostetuista syytteistä. Syyttäjät eivät valittaneet päätöksestä.

Rakastankohan sinua, kun et enää sulje vessan ovea käydessäsi pissalla?

Nyrkkeilyn historia on täynnä nuoria toteutumattomia lupauksia. Ammattilaisrinkiin tullaan suurella ryminällä, uuden Alin mantteli harteilla ja sitten hävitään vähitellen valokeilasta, journeyman-taistelijan rääkin viedessä mennessään.

Terence Trent D’Arby oli nuorena lupaava nyrkkeilijä ja voitti lukioikäisenä Golden Glovesin. Hän kuitenkin valitsi musiikin oltuaan Yhdysvaltain armeijan leivissä Saksassa.

Englannissa miehen harteille soviteltiin uuden Princen manttelia. Tai Marvin Gayen, Al Greenin, Sam Cooken, Otis Reddingin… Riippuu miltä brittilehdistöön kirjoittavalta kriitikolta kysyttiin. Karhean seksikkään äänen lisäksi D’Arbylla oli kauniit kasvot. Hän oli myös paljon lukenut ja kykeni artikuloimaan asiansa terävästi. Täydellinen pop-tähti.

Miehen vei mennessään teennäisen taiteilun rääkki. Debyytin jälkeiset pari levyä tukehtuivat omaan mahdottomuuteensa, ja nykyään mies käyttää nimeä Sananda Maitreya, eikä maailmaa kiinnosta. Mutta onneksi meille jäivät ensilevyn helmet, kuten Sign Your Name.

Tuomari Nurmion laulussa Ikuisesti minun kertojan nimi on tatuoitu intohimon kohteen aivojen poimuihin ja poltettu sydämen lihaan. D’Arbyn laulussa se kirjoitetaan sydämeen. Ikuisesti minun voisi olla Sign Your Name II, pettymyksen jälkeisine väkivaltaisine tunteineen.

D’Arbyn laulussa seurataan miten ystävyys muuttuu joksikin lihallisemmaksi, ainakin kertojan haaveissa.

”We started out as friends
but the thought of you just caves me in
The symptoms are so deep
it is much too late to turn away”

Kappaleen alkupuolella mies on realisti, mutta aloittaa jo itsetuhoisen ja hieman passiivis-aggressiivisen uhkailun.

”Time I’m sure will bring
disappointments in so many things
It seems to be the way
when your gambling cards on love you play
I’d rather be in hell with you baby
than in cool heaven”

Kappaleen loppupuolella on jo antauduttu virran vietäväksi.

”Birds never look into the sun
before the day is done
but oh the light shines brighter
on a peaceful day
Stranger blue leaves us alone
we don’t want to deal with you
We’ll shed our stains showering
in the room that makes the rain
All alone with you
makes the butterflies in me arise
Slowly we make love
and the earth rotates
to our dictates”

Nämä ovat odotuksia, joita arki ei koskaan lunasta. Tähän voi joko suhtautua järkevästi ja löytää uudenlainen, tasaisempi kauneus arjesta toisen ihmisen kanssa tai tehdä elämästä itselleen ja läheisilleen mahdotontta roikkumalla kiinni ajatuksessa rakkaudesta ikuisena myrskynä, itseään syövänä käärmeenä.  Silloin läsnä on jatkuva houkutus lyödä koko elämä yhden pokerikäden varaan vielä kerran. Ja kerran.

Tuomarin Ikuisesti sinun -kappaletta laulaa ihminen, joka ei kyennyt löytämään kauneutta arjesta. Tai sellaisen jättämä raukka.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS!

Sheryl Crow ähkii, hönkyilee ja narisee kappaleen narulle omaan rasittavaan tyyliinsä, mutta tuotanto on niin Memphis-uskollista lävähtävine Willie Mitchell -rumpuineen, että… Justin Timberlake laulaa hienot taustat. Olisi ollut parempi kappale hänen käsittelyssään.

Video ei ole enää saatavilla

Tuomari Nurmio & Alamaailman vasarat / Tuomari Nurmio (vas.) sekä Jarno Sarkula 11.7.2004 Ruisrock, Turku.
Tänään on harvinaislaatuinen tilaisuus nähdä konserttitilanteessa Tuomari Nurmio ja Paratiisin Puutarhaorkesteri ensimmäisellä julkisella keikallaan Jyväskylän kesä -tapahtumassa. Tarkempaa tietoa janoavat osaavat varmastikin googlettaa lisätiedot itsekin.