Uudella levyllään Tsuumi Sound System tyytyy lähinnä peilailemaan itseään.

Urbaanifolkin suurnimen kolmoslevy on ristiriitainen maneerigalleria, joka herättää teorioita maabrändityöryhmän ja musiikkioppilaitosten välisistä salaliitoista.

Tsuumi Sound System on se definitiivinen suomietnopoppoo, joka puki kansanmusiikille tennarit ja laittoi sen kesäpäivän ajaksi Espan puiston Kappeli-ravintolan terassille lattea latkimaan. Kutakuinkin niin suurta härmäläistä urbaaniutta on sen folkjazz-fantisointi aina tihkunut.

Alkujaan se antoi tahtia nykykansantanssiryhmä Tsuumille, joka on osaltaan päivittänyt ansiokkaasti maailman ehkä epäseksikkäimmäksi miellettyä harrastetta (mitä se ei tietenkään ole, eihän?) vähemmän agraariseksi. Sittemmin orkesteri ampaisi omiin seikkailuihinsa ja kasvoi kuusitoistakätiseksi karavaaniksi. Taival on nyt edennyt kolmanteen etappiinsa nimeltä Floating Letters.

Olen tottunut pitämään Tsuumi Sound Systemiä aina povitaskussani, kun suosittelen tämän genren nimiä jollekin siihen vihkiytymättömälle. Debyyttilevy Hotas sentään on yksi parhaista albumeista, mitä uudella vuosituhannella kyseisessä viitekehyksessä on tehty. Se rymisteli hortoilevan voimakkuuden ja kuulaan herkkyyden tasapainollaan nykykansanmusiikin standardeja uusille urille, ja levyssä on tiettyä uutuudenviehätystä vielä kuuden vuoden jälkeenkin.

Sen sijaan Floating Lettersillä bändi jonglööraa maneereillaan kuin mikäkin Sisyfos.

Tämän voi todistaa kuuntelemalla noin vuosikymmenen takaisia Tsuumille sävellettyjä tanssisoundtrackeja, (jotka on myös julkaistu levyllä, mutta ilman Sound System -lopuketta – onpas tätä nyt kamalan vaikea selittää), kun ei osaa osoittaa eroa sävellysten välillä muutoin kuin tuotannollisesti.

Toisin sanoen: helminauhana eteneviä, kanadalaisviulisti Ben Minkin Foreign Affairs -albumin mieleentuovia melodiakuljetuksia, äkkivääriä Balkanin kautta kärrättyjä jatsirytmejä sekä kahden viulun ja yhden haitarin sarjatulta. Vaivihkaa on tämä oman soundin hiominen uhannut muuttua pelkäksi itsensä copypasteamiseksi.

Kuvaavaa on, kun hetken aikaa ihmettelee kakkos- ja nimiraidan kajahtaessa, miksi avauskappale Darkwing Polska on levyllä kahteen kertaan. Onneksi Joakim Berghällin saksofonipulputus tuo biisiin hieman ainutlaatuisuutta. Muutoin kokonaisuus on tuttua bilehittien ja slovareiden esterataa, ja tietenkin mukana on jälleen yksi häävalssi. Edelleen odottelen Sibelius-akatemian kokoelmaa kaikista talossa väännetyistä mokomista.

Mitä valsseihin tulee, nousee Waltzinki (Uusi valssi Helsingistä) valopilkkuna tasapaksuudesta haitaristi Hannu Kellan ja Berghällin vuoropuhelujen avulla. Samalla tulee ajatelleeksi, onko bändin tarkoituskin tehdä maabrändityöryhmälle sopivaa vientituotetta ja musiikillista matkailumainosta. Toivottavasti ei.

Years Passing on myös raikkaampi tapaus, jolla Pilvi Järvelän pianoliplatukset lainaavat hieman Esbjörn Svensson Trion kaltaisilta jazzin ja post-rockin mikstuuroilta. Kuulemma lentoyhtiöille protestiksi tarkoitettu, viulisti Esko Järvelän Altitude on melkein levyn keskeisin jytäisku, mutta uppoaa kolmen minuutin aikana lupaavan alun jälkeen liian moneen suvantoon.

Lopulta tunne on ristiriitainen. Jatkuvasta itseensä viittaamisesta ja kaikkialta paistavasta ”ihankivuudesta” huolimatta kappaleet eivät ole varsinaisesti huonoja. Tilanne on sama kuin vaikkapa The Nationalin uutukaisen kanssa, vaikka ohiolaisten pikkutakkiangstin kanssa tällä onkin melko vähän yhteistä. Reseptin toistavuus rasittaa, mutta vielä tämän kierroksen ajan sitä uskaltaa katsoa läpi sormien. Läsnä ovat kuitenkin kesytön energia sekä etevä soittotaito, joka kulkee sävellykset kaljuunankuvanaan eikä sorru joutavaan soitinpornoon.

65 Tsuumi Sound System on tilanteessa, jossa sen on löydettävä keittoonsa uusia mausteita ehkäistäkseen lopullista maksalaatikoksi latistumista. Toistaiseksi lopputulos on linjassa taannoisen hittiblogin iskulauseen kanssa: ”3/5 tähteä”.

Mm. Tsuumi Sound Systemissä ja Friggissä vaikuttavat Tommi Asplund ja Esko Järvelä kuuluvat suomalaisen nykyfolkskenen arvostetuimpiin nimiin.

Jos artikkeli Viisi kansanmusiikkilevyä, jotka popnörtin on syytä kuunnella ei ollut tarpeeksi, tässä vielä 13 kappaleen Spotify-lista. Vaikka melko harva bändi on toistaiseksi kyseiseen palveluun löytänyt, kattaa lista ainakin laajan skaalan suomifolkkia traditionaalisemmasta materiaalista uusiin sävellyksiin, joikuihin ja Ville Kankaan avantgardistiseen viuluprogeen. Sokerina pohjalla huuliharppukvartetti Svängin versio Joe Hisaishin sävellyksestä Hayao Miyazakin Liikkuva linna -elokuvaan.

1. Tallari – Polka efter blinda Pelle (15 Years of Finnish Folk, 2006)
2. Markku Lepistö – Aosta (Polku 2006)
3. Tsuumi Sound System – Casino (Hotas 2007)
4. Hedningarna – Täss’on nainen (Trä 1994)
5. Pekka Lehti & Wimme Saari – Pohjantappi (Outo voima, 2001)
6. Milla Viljamaa – Raquel (Paras aika päivästä, 2009)
7. Frigg – Jalla Jalla (Economy Class, 2008)
8. Värttinä – Liigua (Ilmatar, 2000)
9. Maria Kalaniemi – Niityt ja vainiot (Bellow Poetry, 2006)
10. Pekko Käppi – Yhtenä päivänä kompastuit (Thoughts from Screeching Lake, 2009)
11. Ulla Pirttijärvi – Niillá-ánde (Áibbaseabmi, 2008)
12. Qwenland – Kotona maailmankaikkeudessa (Music By Ville Kangas, 2007)
13. Sväng – Liikkuva linna (Jarruta, 2008)

Kuuntele soittolista Runolaulusta viuluprogeen – suomifolkin 13 puolta.