Ei Chloe vaan Chlöe Howl.

Suomessa monet pitävät Flow-festivaalia festarikesän päätöstapahtumana. Itämeren länsirannalla, Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa popkesä päättyy kuitenkin vasta tulevana viikonloppuna Popaganda-festivaalin myötä. Popagandan pääesiintyjät The xx, Hot Chip ja Håkan Hellström ovat vierailleet Suomen kesätapahtumissa parin viime kesän aikana ja ovat kaikki tälläkin kertaa näkemisen arvoisia.

Nuorgam listasi molemmilta festivaalipäiviltä kolme Suomen keikka- ja festivaalilavoja toistaiseksi karttanutta syytä, miksi varata äkkilähtö Tukholmaan ja hankkia lippu Eriksdalsbadetin maauimala-alueella järjestettävään Popagandaan. Jos lähtee paikan päälle, festivaalin erikoisuus, tapahtumassa sekä perjantaina että lauantaina nähtävä Tukholman miestaideuimarien taideuintiesitys, kannattaa ehdottomasti kokea.

Perjantai

Amason (SE)

Ruotsalainen superkokoonpano, supergruppen, jonka muodostavat Miike Snow’n Pontus Winnberg, Dungenin keulahahmo Gustaf Ejstes, Little Majoretten Petter Winnberg ja Nils Törnqvist sekä Idiot Wind -nimen takaa tuttu ja The Tallest Man on Earth -kytköksiä omaava Amanda Hollingby. Musiikillisesti Amason kumartaa ja niiaa vahvasti 1970-lukulaisen soft rockin ja popin suuntaan.

Video ei ole enää saatavilla

Noah and the Whale (UK)

Kotimaassaan kohtuullisesti menestynyt indiefolkpop-ryhmä julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2008. Yhtye julkaisi neljännen albuminsa Heart of Nowhere toukokuussa. Ohjaaja Noah Baumbachin ja hänen The Squid and the Whale -elokuvansa innoittamana nimetyn kokoonpanon toinen levy The First Days of Spring oli laulaja Charlie Finkin ja ensilevyllä taustoja laulaneen Laura Marlingin eroa puiva teemalevy. Viime levyillään yhtye on muuttanut suuntaansa 1980-lukulaisempaan suuntaan ja Finkin ilmaisu on saanut loureedmaisia piirteitä.

Video ei ole enää saatavilla

MS MR (US)

Laulaja Lizzy Plapingerin ja tuottaja Mex Hershenow’n muodostama newyorkilaisduo. Muun muassa Florence & the Machinen ja Austran hallitsemille aluevesille pyrkivä, debyyttilevynsä Secondhand Rapturen toukokuussa julkaissut kaksikko saanee loihdittua Eriksdalsbadetiin hyvät kemut perjantain alkuiltaan.

Video ei ole enää saatavilla

Lauantai

Taken by Trees (SE)

Elektropopia, dream popia, folkia, dubia ja monta muuta tyylilajia musiikissaan sekoitteleva Victoria Bergsman eli Taken by Trees tunnetaan ehkä parhaiten brittiläisen John Lewis -tavaratalon tv-mainoksen taustalla soineesta versiosta Guns N’ Roses -ikivihreästä Sweet Child o’ Mine. Kolme albumia julkaisseen artistin edellinen, Bergsmanin Hawaijin-matkasta vaikutteita saanut Other Worlds -levy julkaistiin syksyllä 2012.

Video ei ole enää saatavilla

Chlöe Howl (UK)

Lauluäänellään samoissa sfääreissä Adelen kanssa liikkuva, ep-julkaisuillaan pientä hypeä herättänyt 17-vuotias brittityttö vaikuttaa julkaistujen kappaleiden perusteella asettuvan samaan lokeroon Lily Allenin, Robynin ja muiden tanssipop-persoonien kanssa. Neidin kotimaassa laulajan ensilevyä odotellaan vesi kielellä.

Video ei ole enää saatavilla

Totally Enormous Extinct Dinosaurs (UK)

Totally Enormous Extinct Dinosaurs, oikealta nimeltään Orlando Higginbottom, on brittiläinen dj ja tuottaja, joka julkaisi ensimmäisen levynsä Troublen kesällä 2012. Muun muassa Lady Gagaa ja Katy Perryä remiksannut mies saa varmasti lämmitettyä elektron, housen ja dancen sekoituksella yleisön lauantain viimeistä esiintyjää Håkan Hellströmiä varten.

Video ei ole enää saatavilla

Popaganda Tukholmassa, Eriksdalsbadetin maauimala-alueella perjantaina ja lauantaina 30.–31. elokuuta. Lisätietoja festivaalin verkkosivuilta.

Warp

42 Brooklyniläisduo yhdistelee elektronista soundia 1980-lukuiseen 4AD-taiderockestetiikkaan tavalla, joka tuo mieleen Zola Jesusin ja Austran – nimittäin siinä mielessä, että ”onpahan vaatimatonta tavaraa Zola Jesusiin tai Austraan verrattuna”. Eleanore Everdellin ja jonninjoutavassa The Boggs -yhtyeessä garagerockanneen Jason Friedmanin toinen albumi on pykälän heikompi esitys kuin kohteliaan kiinnostuneen vastaanoton saanut vuoden 2010 eponyymi esikoislevy. Kaksikko on ilmeisesti päätynyt siihen, että mitä me melodioista, kun ei melodiatkaan meistä. Everdellin lauluosuudet leijuvat monotonisten, tummanpuhuvien ja taatusti huumorintajuttomien taustojen päällä irrallisina, mistään kertomatta ja mihinkään tarttumatta. SF Summer ja Tunnels antavat jonkinlaista toivoa paremmasta, mutta kun tällaisesta tavarasta on muutenkin ylitarjontaa, niin – Simo Salmista lainatakseni – mitä sitte? (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Jaill – Traps

Sub Pop

46 Kolmannen albuminsa julkaiseva Jaill kuuluu Sub Popin kitarapoptarjonnan ynnä muuta -osastoon. Wisconsinilaistrion melodinen lofi-powerpop on letkeää, mutta melodisessa kulmikkuudessaan siinä määrin teennäistä, ettei yhtye saa kaivettua periaatteessa hedelmällisestä Ramones meets Beach Boys -maaperästä esiin kovinkaan meheviä herkkuja. Räväkämpää nykymenoa kaipaava tarttukoon mieluummin The Vaccinesiin, oikeasti hienoja voimapopsävellyksiä etsivä hakeutukoon puolestaan Big Starin. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Kuningasidea – On uusi aika

Warner

56 Sanotaan nyt ihan suoraan, että kyllähän helsinkiläinen Kuningasidea on vaihtopenkkiversio Jätkäjätkistä. 11-henkinen pumppu yhdistelee hyvinkin samaan tapaan reggaeta, hiphopia, kansanmusiikkityylejä, nostattavia kertosäkeitä ja rastatukkaista Alppipuisto-maailmanparannusta. Se vaan jää kakkoseksi vähän joka osa-alueella: livepoljento ei yllä samanlaiseen hurmioon, osuuksiaan vuorottelevat vokalistit eivät ole yhtä persoonallisia tapauksia, tyylien kirjo ei veny ihan yhtä laajaksi. Kun orkesteri vielä levyttää monikansalliselle, saatan jo kuulla kyynikkojen hymähtelevän kantakaupungin kaikilla laidoilla. Tosiasiassa Kuningasidean musiikki on paikoin melko nautittavaa, jos sitä onnistuu kuuntelemaan puhtaalta pöydältä. Varsinkin levyn alkupuoli toimii: Valkoinen lippu on energinen avaus, Huomisen haavat -biisin lohtuhalireggae pysyy viivan oikealla puolella, Suurmiehet on rempseä nostatus, jopa isoksi mainosradiohitiksi noussut Enemmän duoo ku sooloo kestää hoilotuskertsinsä varassa ainakin muutaman viikon. Sitten mitta alkaa kuitenkin täyttyä. Esanssinimelä Prinsessa löysi kohdeyleisönsä Kumpulan kyläjuhlilla, kun prinsessamekkoiset kolmevuotiaat tytöt jorasivat innolla nimikkobiisiään. Kotioloissa se vaivaannuttaa kohtuuttomasti. Tästä hudista levy ei enää toivu, vaan yleinen hyvähenkisyys, rohkaisevuus ja alleviivattu myötäeläminen alkavat nakertaa aivokuorta biisi biisiltä pahemmin. Vasta ylevän Tiikerililja-päätösraidan pseudofilosofinen fiilistely maistuu taas luontevalta. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Patti Smith – Banga

Columbia

73 Patti Smith on joka suhteessa rockin historian hienoimpia ihmisiä, mutta viimeisen vuosikymmenen ajan hänen mielenkiintonsa tuntuu olleen muualla kuin rockissa. Loistava nuoruudenmuisteluteos Just Kids saa toivomaan, että asiat pysyisivätkin tällä tolalla. Tietysti myös uusi albumi originaalia Smith-musiikkia kahdeksan vuoden tauon jälkeen kiinnostaa. Se ei vain tule samalla tavalla puun takaa tai tarjoa mitään kovin yllättävää. Tasaisen laadukkaita kappaleita kylläkin. Eikä siinäkään tietysti mitään vikaa ole. Mutta jos Gone Againista (1996) alkaneen Smithin myöhäiskauden ensimmäiset levytykset löivät tantereeseen viisaalla, mutta silti intohimoisella rockmusiikilla, ei Banga kuulosta enää yhtä pakottavan sanomisen tarpeen synnyttämältä. Lisäksi Smithin nyttemmin aika hartaalta, suorastaan mantramaiselta kuulostavasta musiikista on leikkaantunut ääripäitä, varsinkin vielä 1990-luvun lopun levyillä loistavasti toiminutta kiihkeämpää rokkausta. Väkevä Fuji-san on sentään puoliaskel tähän suuntaan ja luultavasti albumin parasta antia. Enimmäkseen tarjolla on vakavaa aikuisen ihmisen musiikkia vailla turhien genrerajojen painolastia, paljon viittauksia ajattelijoihin ja taiteilijoihin Senecasta Amy Winehouseen, maestron itsensä täysipainoista presenssiä, superpätevien muusikoiden huolella hiomia sovituksia ja ihan lopuksi luonnosmainen luenta Neil Youngin After the Gold Rushista. Smith on yhä selvemmin metataiteilija, joka tekee taidetta taiteesta – tai ehkä maailman lahjakkain taidefani. Bangassa ei ole mitään vikaa, mutta neron tuotantoon tutustumista siitä ei kannata aloittaa. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Totally Enormous Extinct Dinosaurs – Trouble

Polydor

72 ”Älyttömän suuret sukupuuttoon kuolleet dinosaurukset” on tietenkin aivan mahtava yhtyeen nimi. Niin mahtava, että se saisi Mauri Sariolankin punastumaan – ikään kuin ”älyttömän suuri” ja ”sukupuuttoon kuollut” eivät olisi määreitä, jotka sisältyisivät dinosauruksen käsitteeseen ilman erillistä mainintaa. Jos niin ikään huumorintajuisesti kastetun Orlando Higginbothamin projektilta odottaa sen nimen kaltaista hulvattomuutta, pettyy ankarasti. Muun muassa Katy Perryä ja Lady Gagaa remiksanneen brittituottajan top 40 -esikoisalbumi sisältää yllättävänkin hienostunutta elektronista poppia, joka on usein kuin sekoitus Junior Boysin kuulasta tunnelmointia ja Hot Chipin nörttihousea. Higginbotham osoittaa monipuolisuttaan kurkottelemalla myös niin dancehall-rytmittelyjen (Promises), Kindnessin kutuelektron (You Need Me On My Own) kuin Justice-röpöttelynkin (American Dream Part II) suuntaan. Ylipitkän ja hiukan sekavan albumin tähtihetkiksi nousevat melodinen Trouble, häiritsevän tutun ”faith don’t fail me now” -samplen siivittämä Tapes & Money sekä Warp-legendojen ja varhais-dubstepin hienoudesta muistuttava Closer. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 341 Handsome Furs – Serve the People

Kanada ja pop – minkäs sille oikein voi. Toimii. Genren elektronisempaa laitaa edustaa tämä perverssillä tavalla Suomeen rakastunut aviopari. Biisi on uuden Sound Kapital -levyn helmi. Se yhdistää hienosti humisevan tuotannon, hyvällä tavalla perinteisen sävellyksen ja (myös Wolf Paradesta tutun) Dan Boecknerin sopivasti paatoksellisen ja julistavan laulutyylin. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 340 Zervas & Pepper – Cigar Store Indian

Vihaan radiota suuresti. Kuulin kuitenkin virkistävän kappaleen YleX:n Uuden musiikin iltavuorossa. Tuntui kuin Neil Young ja Midlake kohtaisivat intiaanien leirinuotiolla. Vaikutuin ja tilasin Zervas & Pepperin albumin kuulematta sekuntiakaan muita biisejä. Levyn pikkukiva aikuisfolk petti odotukset, mutta Cigar Store Indian kuuluu kevyesti vuoden biisivalioihin. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella tästä.

# 339 Noah Kin – Outerspace

Valtavassa nosteessa julkaistu debyyttialbumi ei ehkä täyttänyt kaikkia kohtuuttomiksi kasvaneita odotuksia, mutta se oli kelpo päänavaus nuorelta räppäriltä. Outerspace on albumin paras biisi – hengästyttävästi eteenpäin kiitävä palanen jostain ulkoavaruuden ja klubin tanssilattian väliltä. Mikä huikeinta, sekä tuotanto että riimit ovat Noah Kinin omaa käsialaa. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 338 Loch Lomond – Blue Lead Fences

Britannian suurimman järven mukaan itsensä nimennyt portlandilaisyhtye on kuin Sufjan Stevensin maanläheinen serkkupoika kengännauhabudjetilla. The Decemberistsin kanssa tehty Amerikan-kiertue ja sitä seurannut neljäs albumi toivat bändille vihdoin jonkinlaisen läpimurron, mikä kaikkia kellopelien, staccato-viulun, mandoliinien ja vibrafonien ystäviä ilahduttaa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 337 The Dirtbombs – Good Life

Kun utelias ja konsepteihin tykästynyt rockbändi päättää tulkita albumillisen teknon klassikoita, on lopputuloksena sielukkaan kuuloinen versio kahdeksan vuoden takaisesta The Rapturesta. Tämä näkemyksellinen Detroit-synteesi Inner Cityn vuoden 1988 tanssihitistä maistunee myös heille, jotka toivovat musiikkinsa oikeiden ihmisten oikeilla soittimilla soittamana. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 336 Tenhi – Haaksi

Tenhin Haaksi on nimensä mukaisesti kuin pitkä venematka. Teemat polveilevat, musiikilliset kaaret ovat suorastaan postrockmaisia. Rytmi keinahtelee hijaisten laineiden lailla, ja etäisesti kaikuva piano on se seestynyt ulappa. Nämä vedet ovat tyyniä, matka etenee hiljalleen mutta varmasti. Haaksen nokassa Tyko Saarikko mumisee usvaisesti kuin ennenkin. Kaunista. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 335 Nightwish – Storytime

Holopainen vihdoin lunastamassa täyden potentiaalinsa! Vähemmän itäsuomalaista heviautismia, enemmän Danny Elfmania, Lloyd Webberiä ja Abbaa! Vielä kun mies saisi karsittua Nightwishistä loputkin jäykän paalutusmetallin ainekset. Mitä paremmaksi bändi muuttuu, sitä enemmän se saa odottamaan hajoamistaan, jotta Holopainen voisi keskittyä esimerkiksi musikaaleihin. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 334 Drive-By Truckers – Used to Be a Cop

2000-luvun ylivertaisimman southern rock -koplan yhdeksäs levy Go-Go Boots oli bändin uran heikoimpia – siltä löytyi ”vain” 4–5 virheetöntä americana-timanttia. Niistä kirkkain on Used to Be a Cop, piilevää raivoa kihisevä vinjetti päähänpotkitusta ja katkeroituneesta ex-jeparista, kuin Springsteenin Highway Patrolman, jossa kertoja ja päähenkilö ovat yksi ja sama. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 333 Eini – Mä jään

Vuoden ”vanha koulu kohtaa uuden aallon” -ilmiön omasta mielestäni pisimmän korren suhteessa odotustasoon vetänyt projekti oli Einin ja Lemonator-lähtöisen tuottajatiimin yhteistyönä syntynyt Mä jään, joka päivittää kasaridiskodiivan soundin 2010-luvulle menettämättä tippaakaan Iskelmäradio-ulottuvuudestaan, jolla daamin vanha fanikanta pysynee edelleen otteessa. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 332 Jimmy Träskelin – Tuhannes laulu

Yksi vuoden lupaavimmista lauluntekijöistä tunnelmoi juhlavasti harmonin säestyksellä debyyttinsä päätösraidalla. Tyylikäs herrasmies tulkitsee kuin Hector parhaina päivinään. Laulussa on sekä paljon lopullista, että jotain avoimeksi jättävää: paljon kokenut tuulisen kylän poika juoksee rakastettunsa kanssa pitkin katua ja auringonlaskuun, kohti uusia seikkailuja. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 331 Kemopetrol – A Song & a Reason

Kemopetrol palaa tavalla, joka ei jätä toivomisen varaa. Huolella työstetyn albumin nimiraita kantaa tittelinsä taakan ylväänä ja jäntevänä. Melodia nousee korkeuksiin kuin huomaamatta, sanojen alakulossa on vapauttavaa uhmaa. Lopuksi niin rakenne kuin sävelkin katoavat tuuleen kuin tanssiaskelten häätämä epätoivo. Viimeistään silloin laulu ja sen syy ovat yhtä. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 330 Totally Enormous Extinct Dinosaurs – Garden (Soul Clap Like It’s ‘97 Remix)

Silloin tällöin runopojat ja -tytöt kekkaavat, että tanssimusiikkihan on nastaa. Oxfordin dinot astelevat parketille Hot Chipin, Holy Ghostin ja kumppaneiden avaamaa väylää. Lakoninen laulanta asettuu luonnikkaasti ekstrovertin biitin lomaan. Soul Clapin tulkinta väittää olevansa vuodelta 1997 mutta lehmänkellot ja syndrumit vievät sen vielä kauemmas historiaan. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.