Torilla tavataan, koska Tori ei osaa vielä lukea. *aplodit*

Y Kant Tori Read –> Tori Amos

Y Kant Tori Readin esikoisalbumin (1988) kannessa Tori Amos poseeraa hemaisevan seksikkäänä pörröpäänä rintaliiveissään, miekkaa mustissa hansikkaissaan pidellen. Kuvan perusteella on vaikea uskoa, että siinä seisoo sama myöhempien aikojen katebush, joka neljä vuotta myöhemmin mullistaisi vaihtoehtoisen aikuispopin maailman kypsällä, älykkäällä ja emotionaalisesti paljaalla esikoisalbumillaan Little Earthquakes. Y Kant Tori Readin tarina jäi yhden albumin mittaiseksi. Kosketinsoittaja Kim Bullard liittyi myöhemmin Kajagoogoo-yhtyeeseen, rumpali Matt Sorum puolestaan – Guns N’ Rosesiin.

Video ei ole enää saatavilla

’Til Tuesday –> Aimee Mann

Viime vuosituhannen lopulla ja 2000-luvun alussa taiteellisia ja levymyynnillisiä huippuvuosiaan elänyt yhdysvaltalaislaulaja-lauluntekijä Aimee Mann päätyi suuren yleisön tietoisuuteen Magnolia-elokuvan (1999) ja sen soundtrackin sekä vuotta myöhemmin julkaistun Bachelor No 2 -albumin myötä. Wise Up, Save Me ja Red Vines soivat vaikuttavassa episodielokuvassa, mutta Mann, 53, oli ehtinyt seikkailla musiikkimaailmassa jo ennen soolouraansakin. Laulaja oli mukana The Young Snakes -punkbändissä, joka julkaisi 1980-luvun alussa yhden ep:n, mutta suosiota Mann saavutti ensimmäisen kerran kohtuullisen menestyneessä new wave -yhtyeessä ’Til Tuesday. Ryhmä julkaisi kolme pitkäsoittoa, joista ensimmäinen käväisi parhaimmillaan Yhdysvaltain albumilistan sijalla 19. Vuonna 1990 yhtye hajosi, kun Mann lähti edelleen jatkuvalle soolouralleen, joka käynnistyi tosin virallisesti vasta vuonna 1992 johtuen ’Til Tuesdayn levytyssopimuskoukeroista Epic-yhtiön kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Cheap Hotel –> Anna Calvi

Väkevä-ääninen englantilaislaulajatar Anna Calvi julkaisi hiljattain toisen albumillisen tummanpuhuvaa, dramaattista taiderockiaan. One Breathistä tuskin tulee sen suurempaa myyntimenestystä kuin Mercury-ehdokkuudestaan huolimatta korkeintaan kulttisuosikiksi nousseesta edeltäjästään, mutta toisen top 40 -albuminsa Calvi siitä kuitenkin sai – paitsi Britanniassa, myös Ranskassa ja Belgiassa. Ensimmäisen kerran top 40 -raja rikkoutui lisäksi Italiassa ja Irlannissa. Tämä kaikki on jo määrättömästi enemmän kuin mikään, mitä Calvin edellinen bändi Cheap Hotel saavutti. Lyhytaikaisen indierockyhtyeen ainoaksi saavutukseksi jäi vähin äänin unohtunut nettisingle New York, josta tehtiin jälkipolvien iloksi myös musiikkivideo.

Video ei ole enää saatavilla

DeYarmond Edison –> Bon Iver

Vähälle huomiolle aktiivivuosinaan jäänyt, Yhdysvaltojen keskilännestä ponnistanut folkrock-yhtye DeYarmond Edison julkaisi kaksi albumia ja yhden EP:n ennen hajoamistaan vuonna 2006. Ajottain oikein mainiota akustista folkia soittaneen yhtyeen nokkamies Justin Vernon siirtyi yhtyeen jälkeen soolouralle taiteilijanimellä Bon Iver ja kohosi Grammy-voittajaksi ja kriitikoiden suitsutusta kahmivaksi indie-jeesukseksi. Yhtyeen muista jäsenistä Brad Cook, Phil Cook ja Joe Westerlund muodostivat Megafaun-yhtyeen ja James Porterfield levyttää nimellä Field Report. Megafaunin friikkifolkiksikin kutsuttu maalaileva taideindie ei ole saavuttanut suurta kansainvälistä suosiota, mutta on löytänyt vakiintuneen kuulijakunnan. Field Reportin viime vuotinen esikoislevy taas sai pääasiassa kiittäviä arvioita.

Video ei ole enää saatavilla

Heatmiser –> Elliott Smith

Elliott Smithin, Neil Gustin, Brandt Petersonin (jonka vuonna 1994 korvasi Sam Coomes) ja Tony Lashin Portlandissa vuonna 1991 perustama yhtye soitti samanlaista vaihtoehtorockia kuin kaikki muutkin tuon ajan ja alueen bändit. Gustille on kreditoitu yhtyeen diskografian pirteämmät pop-biisit, kun taas Smith etsiskeli jo sitä itsesäälissä piehtaroivaa itseään, joka myöhemmin soolourallaan pääsi Oscar-gaalaan asti. Smithille Heatmiser muuttuikin pian rajoitteeksi, meluisaksi rock-bändiksi, jossa hänen sävellystensä dynamiikka ei päässyt oikeuksiinsa. Lavalla bändi teki usein ivaa Smithin alakuloisesta olemuksesta. Kun Smithin soololevyt saivat huomiota, välit Gustiin tulehtuivat ja Heatmiser hajosi. Bändi ehti kuitenkin julkaista kolme albumia ja EP:n. Ajasta kertoo paljon se, että koska Gust oli julkihomo, nimettiin Heatmiserin musiikki homocoreksi tai queercoreksi. Gustin ja Smithin välistä rakkaussuhdetta spekuloitiin pitkään.

Video ei ole enää saatavilla

First Floor Power –> Jenny Wilson

Moni kuuli Jenny Wilsonista ensimmäisen kerran vasta vuonna 2005 hänen soolodebyyttinsä Love and Youthin ja siltä lohkaistujen hittien Summer Time – The Roughest Timen ja Let My Shoes Lead My Forwardin myötä. Tuolloin 30-vuotias Wilson oli kuitenkin jo tunnettu tekijä Ruotsin indiepiireissä: olihan hän duetoinut Karin Dreijerin kanssa The Knifen You Take My Breath Away -singlellä (2003) ja tehnyt kaksi albumia First Floor Power -yhtyeensä kanssa. Nukkavierua, Pavementin sukuista indierockia tehnyt First Floor Power vieraili vuosituhannen vaihteessa Suomessakin, muun muassa Jyväskylän Jyrock-festivaaleilla. Tampereen Monsters of Pop -festivaalilla yhtye nähtiin vuonna 2008, kuitenkin ilman Wilsonia, joka oli jättänyt yhtyeen jo ennen soolouransa aloittamista.

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu maanantaina.

Belle & Sebastianin Stuart Murdochin Fox in the Snow -kappaleeseen tilaamalla Boys Noize -remixillä oli arvaamattomia vaikutuksia.

Doping toimii, siksi sitä käytetään. Myös musiikissa.

Nuorgam nostaa hattua Jason Nevinsille, Ferry Costenille, Armand Van Heldenille, Boris Dlugoschille, Todd Terrylle ja monelle muulle popmusiikin piikittäjälle. Ilman heidän lääkelaukkujensa aarteita lukemattomat hienot kappaleet olisivat jääneet alaviitteiksi musiikin historiaan sen sijaan, että olisivat kohonneet listojen kärkeen – ja usein singauttaneet esittäjänsä suosion uusiin sfääreihin.

Seuraavassa yhdeksäntoista kappaletta, joista ei olisi tullut hittiä ilman remixiä. Esittelemme niin alkuperäisen kappaleen kuin siitä tehdyn uusioversion, minkä lisäksi olemme laskeneet salaisella kaavan avulla, kuinka monta prosenttia kappaleen hittipotentiaali remixin myötä kasvoi.

Teksit ovat kirjoittaneet Markus Hilden (MH), Juha Merimaa (JM), Arttu Tolonen (AT), Gaius Turunen (GT) ja Anton Vanha-Majamaa (AVM). Editointi ja toimitustyö, sekä siitä johtuvat virheet, ovat Antti Lähteen.

#19 Jennifer Lopez – I’m Real

Ennen: Jenny from the Block rävähti kertaheitolla poptähdeksi If You Had My Love -hitillään vuonna 1999. I’m Realin ilmestyessä pari vuotta myöhemmin hän oli suositumpi kuin koskaan.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Murder Inc. -mafian villit vuodet 2000-luvun alussa innostivat Lopezia muokkaamaan sinkuistaan täysin uusia biisejä. I’m Realille palkattiin mukaan Ja Rule ja sen tempoa hidastettiin niin, ettei uusi versio kuulostanut juuri lainkaan nasevasti hytkyvältä emoraidaltaan. Hot 100 -listan ykkönen.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 39 %

I’m Realin remiksaus tehtiin USA:n hittiradioita varten ja siinä onnistuttiin erinomaisesti. Voidaan keskustella, onko se parempi kuin alkuperäinen. Minusta ei. (MH)

#18 Freddie Mercury – Living on My Own

Ensin: Queenin Ainoan Oikean Laulajan ensimmäinen soololevy Mr Bad Guy (1985) poiki pari isohkoa hittiä, mutta Living on My Own kangistui brittilistan sijalle 50 – mikä oli odotettavissa, kun kyseessä oli jo levyn kolmas singlelohkaisu.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Mercuryn kuoltua marraskuussa 1991 surukoneisto ylsi listamielessä lähes samanlaisiin saavutuksiin kuin John Lennonin poismenon jälkeen. Vanhojen soolokappaleiden remixeistä koottu The Freddie Mercury Album sisälsi Julian Raymondin remixin Living on My Ownista. Brittilistan kärkeen elokuussa 1993 ylsi kuitenkin alla oleva No More Brothersin remix.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 49 %

1980-luvun synapopilla ei olisi enää surukoneistokaan mahdollisimman isoa hittiä saanut, joten eurodanceksi oli biisi väännettävä. Raymondin remix on selvästi klubikäyttöön – alkuperäisen jazzpiano taipuu helposti myös housepianoksi. No More Brothersin versio on sisäsiistimpi ja tylsempi, hyvin ilmeistä listahittivarmistelua. Risuja ex-veljille myös Freddien hulvattomien vokaali-improvisaatioiden minimoimisesta. Tarkkavainuisempi eurodance-tuottaja olisi tajunnut, että tässä oli potentiaalia Scatmanin prototyypiksi! (GT)

#17 Cornershop – Brimful of Asha

Ensin: Intilaistaustaisen britin Tjinder Singhin kirjoittama Brimful of Asha oli Cornershop-yhtyeen neljännen levyn kolmas single. Bollywood-laulajatar Asha Bhoslea kunnioittanut kappale oli hieno pophelmi ja pikkuhitti ja nousi brittilistan sijalle 60.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Moni tykästyi Brimful of Ashan rentoon meininkiin. Yksi heistä oli Fatboy Sliminä paremmin tunnettu dj Norman Cook, joka teki kappaleesta remixin nopeuttaen sitä ja lisäten taustalle jytinää ja pauketta.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 52 %

Remix julkaistiin aluksi vain rajoitettuna 12 tuuman maksisinglenä, mutta se nousi niin suosituksi, että pian tarvittiin cd-painos. Kappaleesta tuli Cornershopin ensimmäinen (ja ainoa) listaykkönen. Vaikka remix on kappaleen tunnetuin versio, on Cornershop jatkanut kappaleen soittamista sen alkuperäisessä muodossa ja tempossa. Ratkaisu on perusteltu, sillä iskevyydestään huolimatta Cookin nopeutus vie laululta alkuperäisen letkeyden. (JM)

#16 David Bowie – Hallo Spaceboy

Ensin: Popin kameleontti kirjoitti Hallo Spaceboyn konseptialbumilleen 1. Outside (1995).

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Viralliseksi singleversioksi valittiin albumiraidan asemesta Pet Shop Boysin discohenkinen remiksaus, jolla Neil Tennant myös laulaa. Bowie ja Pet Shop Boys esittivät kappaleen vuoden 1996 Brit Awards -bileissä.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 56 %

Ihmiskunta ei vielä tunne kappaletta, jonka pophittipotentiaali ei olisi parantunut Neil Tennantin vokaaleiden ansiosta. (MH)

#15 Sneaker Pimps – Spin Spin Sugar

Ensin: Triphop alkoi olla jo menneen talven lumia, kun Sneaker Pimps julkaisi Becoming X -esikoisensa (1996). Niinpä sitä piti ryydittää kovin trendikkäillä dub-mausteilla.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Breikatakseen toden teolla hyvin coolin bändin piti turvautua populaarimpaan otteeseen. Amerikkalaisen dj-ikonin Armand Van Heldenin käsittelyn jälkeen Spin Spin Sugar nousi myös USA:n klubilistoille.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 58 %

Spin Spin Sugarista ei tullut remiksauksen ansiosta ainoastaan helpommin lähestyttävä vaan kenties myös parempi biisi – tai ainakin paljon tanssittavampi. (MH)

#14 Wildchild – Renegade Master

Ensin: Tanssituottaja Roger McKenzie ehti juuri maistaa listamenestystä ennen menehtymistään sydänkohtaukseen syksyllä 1995, vain 24-vuotiaana. Alkuperäinen Renegade Master ylsi brittilistan 11:nneksi.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Norman Cook eli Fatboy Slim, 1990-luvun lopun big beat -ilmiön keulakasvo, remiksasi Renegade Masterin talvella 1998 listakolmoseksi ja isoksi eurohitiksi.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 65 %

Biisi ei välttämättä parantunut, mutta tuolloin ultraviileän Fatboy Slimin näkemys nosti Wildchildin hetkeksi parrasvaloihin, vaikka hän ei uransa aikana ehtinyt julkaista mitään erityisen merkittävää. Sitä se nuorena kuoleminen teettää. Renegade Masterista tulikin ehkä enemmän Fatboy Slimin kuin Wildchildin hitti. (MH)

#13 Everything But the Girl – Missing

Ensin: Vuonna 1994 Tracey Thorn ja Ben Watt olivat folkjazzin veteraaneja, joiden ensimmäisestä levystä oli ehtinyt vierähtää jo kymmenen vuotta. Yhtyeen kahdeksas levy Amplified Heart ei sanottavasti uudistanut yhtyettä. Singleksi valittu Missing kuulosti toki kauniilta, mutta vain harva olisi veikannut kappaleelle elinkaarta pikkuklubien ja aikuisradion ulkopuolella.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 66 %

Terryn syöttämä pallo tuli ehkä arvaamattomasta suunnasta, mutta EBTG-kaksikko otti siitä tyylipuhtaan kopin. Kaksikon seuraavat levyt Walking Wounded ja Temperamental jatkoivat Missingin näyttämään suuntaan komein tuloksin. (JM)

#12 SWV – Right Here

Ensin: Sisters With Voices oli menestyksekäs 1990-luvun R&B-trio, jonka paremmat päivät lopahtivat miltei samalla kun swingbeat lakkasi kansaa kiinnostamasta. Debyyttialbumi It’s About Timen ensimmäinen single Right Here jäi vielä pikkuhitiksi, mutta pari seuraavaa hittiä tekivät kaupallisen läpimurron.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Right Heren remix (josta vastasi ensimmäisen version tapaan swingbeatin kultasormi Teddy Riley) sämpläsi selkeän tunnistettavasti Michael Jacksonin Human Naturea. Kappale pääsi vuoden 1993 Free Willy -elokuvan soundtrackille, jossa Jacksonin omalla Will You Be Therellä oli jo keskeinen rooli. Kaiken lisäksi soundtrack julkaistiin Jacksonin oman MJJ-levymerkin kautta. Teddy Rileyn Jackson-yhteydet (mm. Dangerous-albumin osittainen tuottaminen) selittävät nekin Right Heren vahvan jacksonistamisen.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 70 %

Yhdysvalloissa pärjääminen oli SWV:lle jo taattua, mutta mash-upilla Right Here saatiin myytyä albumin ostaneille uudestaan. Biisistä tuli bändin kotimaassa sen toiseksi isoin hitti (Billboardin kakkonen) ja Euroopassa ylivoimaisesti bändin suosituin. Muut SWV:n hitit eivät vanhalla mantereella kiinnostaneet levynostajia, mutta Right Here/Human Nature jaksoi Britanniassa peräti sinkkulistan kolmanneksi ja muuallakin top 20:n tuntumaan. Jackson-laina toimi siis takaporttina eurooppalaisten vieroksuman R&B:n myymisessä. (Knoppitiedon kerääjiä kiinnostanee, että bändin namecheckauksen hoitaa nuori Pharrell Williams!) (GT)

#11 Moloko – Sing It Back

Ensin: Róisín Murphyn ja Mark Brydonin Moloko nautti kulttisuosiota Brittein saarilla jo 1990-luvun puolivälissä, mutta juuri mikään ei viitannut tulevaan supertähteyteen. Sing It Back oli I Am Not a Doctor -albumin (1998) toinen sinkku ja raahusti brittilistan 45:nneksi.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Saksalaisen Boris Dlugoschin house-remiksaus teki Sing It Backista klubbaajien ykköshitin ja Molokosta lopulta jokaisen eurooppalaisen popnörtin suosikkiyhtyeen, kunnes bändin taru päättyi vuonna 2006. Sen sijaan Sing It Back täyttää tanssilattian yhä kuusi vuotta myöhemmin.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 72 %

Ilman Dlugoschin remiksausta Moloko olisi todennäköisesti jäänyt kyntämään indieklubeja ja brittilistojen ynnä muut -sijoituksia – sillä oletuksella, ettei Murphyn valloittavan eksentrinen olemus olisi riittänyt takaamaan laajempaa suosiota. (MH)

#10 Kelly Rowland – Work

Ensin: Destiny’s Childin toiseksi tunnetuin jäsen oli vaipumassa unholaan, sillä pitkään kypsytellyn Ms. Kelly -kakkosalbumin (2008) ensimmäinen lohkaisu Like This ei juuri kiinnostanut ja alkuperäinen Work jäi niin ikään huomiota vaille ansioistaan huolimatta.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Aiemminkin hittejä klubimuotoon sorvannut Freemasons-kaksikko muunsi Workin hengästyttäväksi arabirytmejä ja house-koukkuja viljeleväksi bilekilleriksi. Tuloksena vuoden parhaita biisejä ja iso listahitti Euroopassa.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 78 %

Work merkitsi selvää käännekohtaa Rowlandin uralla: hänestä tuli r&b-laulajan ohella myös tanssidiiva ja hänelle lankesi merkittävä rooli David Guettan tarinassa kohti megatähteyttä. (MH)

#9 Snoop Dogg – Wet

Ensin: Prinssi Williamin synttäreille tilaustyönä rustattu Wet on henkistä jatkoa vuoden 2007 uussoul-herkkupalalle Sexual Eruption. Kannabikselta käryävä flegmaattisuus ei kuitenkaan poikinut suurta hittiä. Kappale jäi Yhdysvaltain hiphop- ja r&b-listalla sijalle 40.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Kenet värvätään rukkaamaan missatusta mahdollisuudesta jättihitti? David Guettasta tietenkin. Patonkihousen kultasormi ymppäsi biisiin vähän Jomandan Don’t You Want My Lovea, nosti tempoa ja synnytti hitin, jollaiseen Dogg itse ei ole vuosikymmeneen yltänyt: kärkisijoja lukuisilla soittolistoilla, Yhdysvalloissa tanssilistan neljäs.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 84 %

Liikaa ei voi korostaa sitä, kuinka iso juttu on päästä tekemään töitä David Guettan kanssa. Tai saada hänet remiksaamaan kappaleesi. Snoop Doggin tähti oli ollut pitkään laskussa, mutta Sweat nosti sitä ainakin hetkellisesti ylöspäin. Guettan näkemys on täydellinen klubibangeri ja oikeastaan enemmän hänen biisinsä kuin Snoopin. Jälkimmäisen mukavuusalueelta ollaan aika kaukana, mikä on ihan hyvä, sillä Doggumentary (2010), jonka ensisinkku Wet oli, on täysin yhdentekevä sekasotku. (AVM)

#8 Eric B. & Rakim – Paid in Full

Ensin: Eric B. & Rakim on yksi hiphopin alkutaipaleen innovatiivisimmista yhtyeistä, ja Rakimia pidetään harvinaisen yksimielisesti yhtenä alan kaikkien aikojen parhaista solisteista. Paid in Full oli kaksikon ensimmäisen levyn viides sinkku. Sitä edeltäneet viisi singleä olivat käväisseet Billboardin R&B-listan hännillä.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Brittikaksikko Coldcut sai remix-toimeksiannon Island Recordsilta. Remix osoittautui niin suosituksi klubeilla, että sitä alettiin promota sinkkuna Britanniassa. Uusi versio Paid in Fullista oli Eric B. & Rakimin ensimmäinen oikea poplistahitti ja kaksikon avain maailmanmarkkinoille.

Lyhyt single-versio:

Video ei ole enää saatavilla

Niinikään legendaarinen 12″-miksaus:

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 86 %

Alkuperäisasussaan Paid in Full on minimalistisen tehokas veto ja hieno biisi, muttei mikään crossover-hitti. Coldcutin koristeltua Eric B. & Rakimin rytmimunan kuin Fabergé konsanaan, maailma oli taas yhden askeleen lähempänä syleilemään hiphopia aidosti globaalina kulttuurina. (AT)

#7 Tori Amos – Professional Widow

Ensin: Tori Amos raivasi osaltaan tietä Sheryl Crow’lle, Alanis Morissettelle ja muille laulunkirjoittajanaisille 1990-luvun alussa platinakerroksia haalineilla Little Earthquake– ja Under the Pink -albumeillaan. Professional Widow oli Boys for Pelen (1996) neljäs single, eikä siltä odotettu paljoakaan…

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: …kunnes Armand Van Heldenin remiksaus sai ilmaa siipiensä alle. Tuloksena Amosin kolmas top ten -brittihitti ja ainoa ykkönen. Remiksaus julkaistiin jo alkuperäisellä singlellä, mutta Radio Edit paraatipuolena vuodenvaihteessa 1996–97.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 87 %

It’s got to be big: Professional Widow ei alun perin tuoksunut pophitiltä, mutta van Heldenin remiksaus osui kaikin tavoin oikeaan saumaan. (MH)

#6 Simian – Never Be Alone

Ensin: Manchesterilaisen indieryhmän kakkoslevy We Are Your Friends poiki pikkuhitin Never Be Alone. Valju rock-veto heräsi henkiin ainoastaan kertosäkeessään eikä juuri kukaan sitä enää muista.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Vuonna 2006 ranskalainen Justice osallistui remix-kilpailuun We Are Your Friendsillä, joka rukkasi uusiksi brittiryhmän neljän vuoden takaisen biisin. Lopputuloksena oli voitto MTV EMA:ssa parhaan musiikkivideon sarjassa, mikä suututti Kanye Westin, jonka Touch the Sky jäi täten pystittä. NME listasi We Are Your Friendsin viidentoista viime vuoden parhaiden kappaleiden joukkoon.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 89 %

Modernin elektronisen musiikin suuri mestariteos on hävettävän hieno kappale. Justicen sopivan limainen tuotanto haisee tekonahalta ja pallihieltä, ja yksinkertaisen tehokas kertosäe pyörii biisin primus motorina. Taustalla tapahtuu kyllä kaikkea, mutta fokus on ennen kaikkea äärisimppelissä säeparissa ”we are your friends / you’ll never be alone again”. Voi tätä katkeransuloista toiveikkuuden tunnetta. (AVM)

#5 Suzanne Vega – Tom’s Diner

Ensin: Luka-singlellään taivaskanavilla keikkunut Suzanne Vega esitti jo vuonna 1981 kirjoittamansa Tom’s Dinerin täysin ilman säestystä. Molemmat kappaleet löytyvät Solitude Standing -kakkosalbumilta (1987).

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Ei mikään ihme, että DNA-tuottajakaksikko iski silmänsä ja korvansa Tom’s Dineriin. Biisi suorastaan huusi tuekseen maukasta tanssibiittiä. Remiksaus nousi listoille lopulta vuonna 1990, juuri Vegan kolmannen albumin Days of Open Handin ilmestyttyä eikä sitä julkaistu millään studioalbumilla.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 93 %

A cappella -esitykset eivät ole koskaan pärjänneet listoilla, joten mikä tahansa käsittely olisi tehnyt Tom’s Dinerista potentiaalisemman hitin. Biisi nousi muun muassa Saksan ykköseksi ja Britannian kakkoseksi. (MH)

#4 Primal Scream – I’m Losing More Than I’ll Ever Have

Ensin: Vuodesta 1986 vuoteen 1991 Primal Scream oli vain yksi keskinkertainen indiebändi satojen muiden juuri ja juuri levytyssopimuksen saaneiden joukossa. Sen kaksi ensimmäistä levyä, Sonic Flower Groove ja Primal Scream, olivat flopanneet. I’m Losing More Than I’ll Ever Have löytyy jälkimmäiseltä.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Kun bändin jäsenet löysivät ravet ja yhdestä niistä Andrew Weatherallin, alkoi tapahtua. Bändi pyysi mieheltä remixiä. Weatherall pisti biisin palasiksi ja kokosi uudestaan niin, ettei sitä enää tunnistanut entisekseen. Se sai uuden nimen, Loaded, ja aloitti prosessin, josta kasvoi niin monta elämää muuttanut ja Primal Screamin klassikkoliigaan nostanut Screamadelica.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 95 %

Weatherall taikoi koko homman ilmasta. On olemassa häviävän pieni mahdollisuus, että maailma olisi hullaantunut alkuperäiskappaleen kehnosta Rolling Stones -pastissista. Häviävän pieni. (AT)

#3 William Orbit – Barber’s Adagio for Strings

Ensin: Madonnan Ray of Light -albumin tuottajana läpi lyönyt Orbit päätti levyttää omat näkemyksensä taidemusiikin klassikoista. Uunista tuli Pieces in a Modern Style -albumi (2000).

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Hollantilainen Ferry Corsten puki Samuel Barberin Adagio for Stringsin trance-kuosiin. Versio meni brittilistan neljänneksi ja rohkaisi tuhannet ihmiset hankkimaan ambient-henkisen Pieces in a Modern Stylen.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 98 %

Ajatus alkuperäisestä albumiversiosta listahittinä on melko absurdi. Myös seuraavan, ja toistaiseksi viimeisen, brittihittinsä soolona Orbit sai uudelleenkäsittelyn avulla: Maurice Ravelin Pavane pour une infante défunten remiksasi mies itse. (MH)

#2 Los Del Rio – Macarena

Ensin: Sevillalainen lounge-duo Los Del Rio oli esiintymismatkalla Venezuelassa, kun duon osapuolista toinen, Antonio Romero Monge, sai yksityisjuhlissa tapaamastaan tanssijasta inspiraation rumban rytmillä etenevään kappaleeseen. Kappaleen nimeksi tuli ensin Ma’dalena, mikä viittasi Maria Magdalenaan ja siten kevytkenkäiseen naiseen. Yhtye levytti kappaleen useita kertoja, vuonna 1992 rumbana ja seuraavana vuonna flamenco-rumba-pop-fuusiona. Kappale sai suosiota espanjankielisessä maailmassa, ja Puerto Ricossa siitä tehtiin vaalilaulu.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Suosio Puerto Ricossa sai Macarenan leviämään Yhdysvaltojen latinoyhteisöihin. Miamissa se päätyi dj-kaksikko Bayside Boysin remiksaamaksi. Pian iso pyörä alkoi pyöriä: kappaleeseen kirjoitettiin englanninkielisiä sanoja (jotka annettiin naisäänelle laulettaviksi). Suurin oivallus oli kuitenkin kappaleen video, jonka tanssin kehitti lähteestä riippuen joko venezuelalainen salsaopettaja tai videolla itsekin tanssiva koreografi. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa lopputulos oli kansainvälinen megahitti, riesaksi asti levinnyt tanssi-ilmiö ja 1990-luvun paras tanssiraita.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 99 %

Macarena ketkutti Los Del Rion kaikkien aikojen yhden hitin ihmeeksi, vaikka happamien kommentaattorien – kuten remixin tehneiden Bayside Boysin – mielestä ihan koko kunnia ei ehkä kuulunut heille. Duo sai hitistään vain 25 prosentin osuuden, mutta teki kaksikosta varakkaita herrasmiehiä. (JM)

#1 Run-D.M.C. – It’s Like That

Ensin: It’s Like That oli klassikkobändin ensimmäinen sinkku. Hittinä se jäi vaatimattomaksi eikä yltänyt kuin sijalle 15 Yhdysvaltain R&B-listalle. Sinkku ja etenkin sen b-puoli Sucker MC’s olivat suosittuja hiphop-klubeilla 1980-luvun puolenvälin tienoilla, eli kulttibiisiksi It’s Like That jäi. Euroopassa se ei mennyt läpi edes sen vertaa. Vasta kolme vuotta myöhemmin Aerosmithin kanssa taltioitu Walk This Way teki kolmikosta tähtiä.

Video ei ole enää saatavilla

Sitten: Vuonna 1997 amerikkalainen house-dj Jason Nevins remiksasi kappaleesta säälimättömästi etenevän tanssipopjyrän. Kappaleesta tuli kansainvälinen hitti, yksi niitä kappaleita, joita ei pääse pakoon. Se oli brittilistan ykkösenä kuusi viikkoa vuonna 1998.

Video ei ole enää saatavilla

Kasvatti hittipotentiaalia: 100 %

Nevins kasvatti jo unholaan jääneen rapakontakaisen kulttisinkun hittipotentiaalia 100 prosenttia. It’s Like Thatin alkuperäisversiolla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta menestyä singlenä 1990-luvun lopussa. Nevinsilla maksettiin duunista muuten se normaali 5 000 dollarin kertakorvaus… (AT)

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 317 VCMG – Spock

Vince Clarke ja Martin Gore löivät hynttyyt yhteen ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen ja alkoivat veistellä teknoa suurille ikäluokille, mikä ei tarkoita, etteikö VCMG:n ensimmäinen single kuulostaisi tiukasti ajassa kiinni olevalta. Kevään myötä julkaistava albumi lienee huomattavasti jännempää tavaraa kuin 2000-luvun kädenlämpöiset Depeche Mode -levyt. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 316 Seasick Steve – Underneath a Blue and Cloudless Sky

Harmaantunut ja parrakas, iäkkäämpi herrasmies kertoo kitara kainalossa, upealla raspiäänellään rakastavansa niin paljon että saatuu ja lupaa olla lähellä vielä silloinkin, kun hiukset harmaantuvat. Michael Bolton ja Lionel Richie pakenevat nurkkaan häpeämään ällöpyllyrakkauslaulujensa kanssa tällaisten teosten rinnalla. Nyt lauletaan ihan oikeasta rakkaudesta. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 315 Tori Amos – Fearlessness

Arvaa kenen kappale: espanjalaissäveltäjä Enrique Granadosin 12 espanjalaisen tanssin Orientale-osaa mukaileva, myrskyisten meritaistelujen ja mustien demonien kautta tukehtuvaa parisuhdetta kuvaava, 14-osaisen laulusarjan neljäs kierros. Kehtaisiko tätä joku muu edes ajatella? Lopputulos on kuitenkin esittäjänsä hienoimpia hetkiä todella, todella pitkään aikaan. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 314 Kaizers Orchestra – Hjerteknuser

Maailman suurin norjankielinen rockyhtye lienee tuttu usealle Roskilden kokeneelle suomalaiselle. Kun ei osaa norjaa edes auttavasti, saa Kaizerien kappaleista rakennettua jänniä omia tulkintoja. Videon englanninnoksen mukaan teksti ei ole ollenkaan niin kipeä kuin kuvittelin sen olevan, mutta onhan kappale kaikessa pateettisuudessaan ihan pirun toimiva balladi. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 313 Eddie Vedder – Longing to Belong

Ihastuttava ei ole sana, joka tulisi ensimmäisenä mieleen Pearl Jam -laulaja Eddie Vedderistä. Juuri sellainen kuitenkin on hänen toinen soololevynsä, pikkuruisen havaijilaisen kielisoittimen parrasvaloihin nostava Ukulele Songs. Albumin huippuhetki, kaunis ja kaipuun täyttämä Longing to Belong on kuin trooppisena yönä rantaan lyövät aallot musiikiksi muutettuna. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 312 Katy Perry – Last Friday Night (T.G.I.F.)

Ison maailman versio Nylon Beatin Seksi vie ja taksi tuo -biisistä: kuplivan hedonistinen oodi sille vapauden tunteelle, jonka vain työläinen voi tuntea, vapautuessaan kerran viikossa porvarin sortavasta otteesta viikonlopun huuruiseen viettoon. Vaikka olen hautaan kypsä yli 30-vuotias mies, tämän biisin avulla pääsen hetkeksi taas parikymppisten huolettomuuteen. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 311 Erik Hassle – Are You Leaving

Näin sattumalta Erik Hasslen pienimuotoisen keikan Tukholman Radiotalolla ja löysin itselleni uuden suosikin. Soundi oli miellyttävän niukka ja riisuttu, Hassle sielukas laulaja ja kappaleet ensiluokkaisia. Biisien täyteenahdettuihin studioversioihin tottuminen vei aikansa, mutta vahvat sävellykset kestävät tunnetusti versioimista. Laittakaa Erikin nimi muistiin. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen virallisen videon voit katsoa tästä.

# 310 White Denim – River to Consider

Kaskaat sirittävät, sammakot kurnuttavat ja helle tekee tepposiaan. White Denim tekee musiikillisen Yage-huumeen etsintäretkensä syvälle keskiamerikkalaiseen aluskasvillisuuteen. Sieltä se palaa tuomisinaan polyrytmiikkaa ja eksoottisia puhallinsoittamia. River to Consider eroaa muista D:n kappaleista kuin happoinen tajunta selväpäisestä todellisuuskokemuksesta. (Joonas Kuisma)

Video ei ole enää saatavilla

# 309 Earth – Father Midnight

Mannerlaatat värähtelivät Seattlessa jo kolme viikkoa ennen Sendaita, kun Earth julkaisi pimeitä voimia huokuvan albuminsa Angels of Darkness, Demons of Light I:n. 12-minuuttinen Father Midnight on doom metalin, krautrockin, jazzin ja countryn ydinnesteistä kokoon keitetty liemi, joka kuplii, möyrii ja murisee tavalla, joka solmii sisuskalut ja kirkastaa mielen. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 308 Rome – Petrograd Waltz

Hengästyttävän triplalevyn kappalepaljouden keskeltä löytyy myös tämänkaltaisia helmiä. Tuskin on neofolkin puolella koskaan liipattu näin lähellä americanaa – tässähän soi industrial-kolinan sijaan Springsteen–Waits–Cash-perinteen lämmin tunnelma, jota Jerome Reuterin syvä baritoni vielä vahvistaa. Harvoin on Pietaria musiikin keinoin näin rakastavasti tulkittu. (Mikael Mattila)

http://vimeo.com/32744858
Petrograd Waltz julkaistiin marraskuussa ilmestyneellä tripla-albumilla Die Æsthetik der Herrschaftsfreiheit.

# 307 Nikolai Blad – Iitu

Nikolain koira Iitu kuoli ja haudattiin, jotta hänen sielunsa voisi matkata koirien tähdistöön. Viikkoa myöhemmin sunnuntain Helsingin Sanomien kannessa oli vakuutusyhtiön mainos. Mainoksessa oli koira. Koira näytti aivan Iitulta. Shirley MacLaine voi imeä röhmyä. Tämä on uskottavin sielunvaellus, josta minä olen koskaan kuullut. Ehkä mekin vaellamme mainoksiin. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 306 First Aid Kit – The Lion’s Roar

Nuorgamin Levyraatihan ei valehtele. Ruotsalaiskaksosten Johanna, 21, ja Klara, 18, Söderbergin 23. tammikuuta julkaistavan kakkosalbumin nimikappale komeilee tätä kirjoitettaessa Levyraadin maratontaulukon toisella sijalla – ja ihan syystä. A-luokan appalakkifolkia Fleet Foxesin ja Neko Casen hengessä, poikkihuilua, jumalaista stemmalaulua – ajatonta kauneutta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Deutsche Grammophon

79 Viimein! Tori Amos ei enää ota itseään vakavasti! Aivan kuin hän todella taas nauttisi cd-formaatin sietokyvyn venyttämisestä, eikä tekisi sitä vain, koska pystyy. Toki Night of Hunters on täynnä kaikkea ja paikoin tyhjääkin: uhkeita jousisovituksia, puhaltimia, ajelehtevia kappalerakenteita, joiden suvannot sulavat toisiinsa, Amosin 11-vuotiaan tyttären Natashyan toismaailmallista laulua, maagista parisuhdesaagaa – mitä nyt vain odottaa sopiikin. Niin Bachia, Debussya, Schubertia, Satieta kuin Mendelssohniakin eklektisesti mukaileva laulusarja ei tosiaan kuulosta konseptilta, jonka olisi halunnut Amosin seuraavaksi toteuttavan. Silti Night of Hunters uhkuu samaa omaperäisyyttä ja ehdottomuutta, joilla hän 1990-lukua hallitsi. Järkeä uhmaaviin rekistereihin Amos kiivettää aateloidun äänensä säästeliäästi, ja draamahuippuihin latautuukin samaa taikaa, joka esimerkiksi Precious Thingsissä elää edelleen. Ironista tai ei, Fearlessness, Your Ghost, Battle of Trees ovat komeimpia Amosin levylle saamia hetkiä yli vuosikymmeneen. Domenico Scarlattia ja gregoriaanista trad-laulelmaa varioiva nimikappale löytää Natashyan ja siskontytär Kelsey Dobynsin avustuksella kartoittamatonta maastoa, jonka Amosin toivoisi valloittavan itselleen pysyvästikin. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Diva – The Glitter End

Critical Heights

73 Oletko hippi? Tässä sulle levy. Bauhaus-rumpali Kevin Haskinsin tyttären soolodebyytti levisi kasettijulkaisuna jo viime vuonna ja kiinnitti muun muassa Ariel Pinkin huomion. Sittemmin Critical Heightsin uudelleenjulkaisema levy on toki lähellä Pinkillekin ominaista länsirannikon huurupäämentaliteettia, mutta mukana on enemmän esoteerista leijailua ja kaupunkishamaanin eskapistista angstia. Jälki muistuttaa jonkin verran Pocahauntedin (jonka riveissä Diva itsekin on vaikuttanut) uudempaa tuotantoa, mutta lähin vertailukohta lienee Honey Owens ja hänen Valet-nimikkeellä julkaisemansa levytykset, etenkin parin vuoden takainen Naked Acid -albumi. Temaattisesti Glitter End on avaruusoopperaa, jossa autuaiden hetkien välissä temmeltää kaikenlaisia painajaiselukoita madoista ja käärmeistä aina krokodiileihin. Pahimmat kliseet vältetään, ja jos häröilyn korkea aste ei haittaa, voi matka olla jopa varsin nautittava. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

K-X-P – Easy EP

Melodic

84 K-X-P luottaa kakkosjulkaisullaan enemmän DC Recordings -tyyppiseen umpivainoharhaiseen diskosoundiin kuin tummanpuhuvalla kynsilakalla silatun ensilevyn suoraviivaiseen glam-poljentoon. Ainakin pyörryttävä nimikappale Easy (Infinity Waits) pesee skitsofreenisuudessa aiemman tuotannon. Se on tarpeeksi kahjo ollakseen raivostuttavan tarttuva. Rumpukomppia voisi käyttää teräksen harjaamiseen ja kukkopilli… no, lisää kukkopilliä! Huomattavan mooditaantuman kuitenkin takaavat Easyn perään sijoitetut Cymbalim ja Suhu Moments: vangitsevia, ehkä vieläkin häiriintyneempiä jameja, mutta vailla samaa nostetta. Jotain jää puuttumaan. Remix olis kiva. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

St. Vincent – Strange Mercy

4AD

72 Nokkelan ja hurmaavan Marry Me -esikoisen ja piloille hinkatun Actorin jälkeen Annie Clarkin St.Vincent -roolihahmon toivoi tekevän radikaalin korjausliikkeen. Strange Mercy onnistuukin jälleen kutittamaan sitä häilyvää hermoa, joka reagoi vain hurmoksellisimpaan popmusiikkiin. Äkkivääriä ja kieroja tunnelmanvaihdoksia ja hövelisti annosteltua norsu posliinikaupassa -särökitaraa läikytetään edelleen yli äyräiden. Clarkin ylijumalallinen ote Holly Golightlyn lailla ailahtelevaan musiikkiinsa on yhtä tiukka kuin ennenkin. Yltäkylläinen nimikappale sekä Clarkin vain minulle ja minun korviini laulaman Champagne Yearin alakulo vaikuttavat jo liki vilpittömiltä. Strange Mercyn viehätys on samaa kuin uimahyppykilpailujen: huipputeknisten ja sulokkaiden kieppien ja volttien lomassa toivoo koko ajan salaa ja turhaan, että jollakin olisi kerrankin pokkaa hypätä alas pommina. Annie Clarkilla ei ainakaan vielä ole, huimasta oivaltavuudestaan ja itsevarmuudestaan huolimatta. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Wooden Wand – Briarwood

Fire

84 James Jackson Toth on yksi harvoista artisteista, joilla on minkään valtakunnan lihaksia haastaa Robert Pollard (Guided by Voices) mielisairaan tuotteliaisuuden taiteenlajissa. Jos Tothin eri nimikkeillä julkaisemien äänitteiden (kasetteja, cd-r:iä, ties mitä savikiekkoja) lukumäärää haluaa jostain syystä laskea, se pitää tehdä kymmenissä, ellei sadoissa. Briarwood on Tothia “helpoimmillaan”: leppoisaa, melodista ja rennosti rullaavaa vaihtoehtocountrya Drive-By Truckersin ja Uncle Tupelon hengessä, Youngin ja Lennonin kaltaisia 70’s-klassikoita lainaillen. Albumin yhdeksästä kappalesta viisi (joista neljä muodostaa levyn mykistävän avauskvartetin) on priimatavaraa ja loputkin peruspätevää rämistelyä. Teksteissä lapiodaan lunta, kerätään lentolippujen kantoa ja kuljetaan läpi toinen toistaan hiljaisempien pikkukaupunkien. Wither Awayn kertosäkeestä Ryan Adams pulittaisi vasemman jalkansa. Country got soul. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Zambri – Glossolalia EP

Kanine

68 Newyorkilaiset Jessica ja Cristi Jo Zambri muodostavat esikoislevynsä perusteella kiinnostavan duon. Minialbumilla sisarukset yhdistelevät ryskyvää teollisuusmöykkää, haudanvakavaa kenkiintuijottelua ja elektronista kohellusta rohkeasti ja ennakkoluulottomasti – ja taatusti epätasaisin tuloksin. Glossolaliassa eivät kiehdo niinkään kappaleet kuin tuotannolliset ideat, joita viiteen kappaleeseen mahtuu ylenpalttisesti: On Call kolisee kuin industrial-remix Siouxsie & the Bansheesin Peek-a-Boosta ja Heather hehkuu kuin goottimeikeillä koristeltu Lush. Levyn yleisöystävällisin kappale on To Keep Back, jonka ryhdikäs tunnelmointi viettelee Bat for Lashesin ja Florence + the Machinen tapaan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla