Tiiu Helinä 05.07.2013 Ruisrock, Turku.

Ihastuttava Helinä Tanner / Tiiu Helinä 23.11.2012 Suisto-klubi, Hämeenlinna.

Mike Hadreas, lupaus paremmista unista.

Nuorgamin levyjoulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat päivittäin kolme vuoden 2012 albumia sekä halutessaan yhtä ep:tä, reissueta tai kokoelmaa. Vuorossa Anton Vanha-Majamaa.

Tiiu Helinä: Veli

Laulelmia, joiden vähäeleisissä tarinoissa kuuluu suomalaisen kansanmusiikin vaikutus. Taustoja, jotka polveilevat post-dubstepin ja kokeellisen elektron ympärillä. Yhdistelmä haastaa paperilla, mutta hurmaa soonisessa muodossaan. Helinä Tanner tavoittaa pienissä kertomuksissaan paljon yksinäisyyden ja syrjäytymisen kaltaisista tiloista. Samuli Tanner säestää äänillä, jotka eivät koskaan dominoi, mutta vaativat kuulijan huomiota. Tuotannoltaan Veli on täydellinen: intiimi, hauras ja kristallinkirkas. Epätodennäköisistä elementeistä syntyy harvoin näin suurta musiikkia.

Video ei ole enää saatavilla

Cloud Nothings: Attack on Memory

”Call me over, ’cause I can’t stay awake”, lauloi Dylan Baldi parin vuoden takaisella Cloud Nothings -debyytillään. Slacker-popista kolme kerrosta syvemmälle tylsistyneen mielen kellarikerroksiin, ja sieltä löytyy Steve Albinin tuottama Attack on Memory. Baldi ei enää väistele apatiaa, vaan vajoaa siihen yksi kalpea raaja kerrallaan. Kyse on modernin kitararockin tulevasta kulttiklassikosta: albumista, jonka paha mieli, sitä nerokkaasti säestävät pop-melodiat ja sopivan löyhä rakenne olisivat yhtä kotonaan 1980-luvun lopun nuhjuisissa Seattle-baareissa kuin 2010-luvun indie-klubeillakin.

Video ei ole enää saatavilla

Perfume Genius: Put Your Back N 2 It

Silloin tällöin tulee vastaan musiikkia, johon tietää haluavansa nukahtaa ilta toisensa jälkeen. Mike Hadreasin toinen albumi on täynnä suloisia ääniä, joiden harva sommittelu antaa kuulijalle tilaa kulkea niiden seassa vapaasti. Levy on täynnä kipua, sivullisuutta ja mahdotonta rakkautta. Sitä säestää ennen kaikkea piano, joka yltyy vaikeimpina hetkinään angelobadalamentiaanisiin sävelkulkuihin. Jos koet tarvetta nukahtaa omaan nyyhkytykseesi, ja nähdä sen jälkeen kauneimpia unia, laita Put Your Back N 2 It soimaan.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS! Homeboy Sandman: Subject: Matter

Queensissa varttunut Homeboy Sandman on uusi ja outo rakkaus kuulijalle, joka on viimeisen vuoden altistanut itseään 2010-luvun itseään loputtomiin reflektoivalle, puolisatiiriselle ja arvoiltaan avoimelle uudelle hiphopille. Tuotteliaan räppärin EP on teksteiltään älykäs ja poikkeuksellisen notkea, biiteiltään retro tekemättä siitä numeroa. Räpin valtavirrassa Sandmanille ei välttämättä juuri nyt ole tilaa, mutta jotenkin tuntuu, ettei se haittaa häntä yhtään.

Video ei ole enää saatavilla

Susan Lawly

79 Melko ikävää musiikkia soittavan ja ikäviä ideologioita julistavan voimaelektroniikkayhtye Whitehousen päämies William Bennett on myös suuri afrikkalaisen kansanmusiikin ystävä ja itseoppinut voodooharrastaja. Yllättääkö tämä ketään? Tuskin. Enemmänkin se herättää kysymyksen, ovatko William Bennett ja nämä kaikenkarvaiset boydricet, davidtibetit ja douglaspearcet lopulta vain kosolti vanhaa rahaa perineitä eksentrikkoja, joilla on aivan liikaa aikaa käsissään. Black Mamba nimittäin on jälleen yksi tummanpuhuva kokeilu, joka ei taatusti tuota postimyynnitse levyjään myyvälle tekijälleen penniäkään, mutta saa kyllä sisäänpäinkääntyneimmät nörtit virtsaamaan hunajaa ja palvomaan ikoniaan. Parhaiten Black Mambaa kuvailisi heimoinstrumenteilla soitetuksi industriallevyksi. Tekstuurien orgaanisuus tuo myös mieleen Scott Walkerin teosten pimeät tunnelmat – tai Whitehousen arkkivihollisbändi Death in Junen siirtomaapiknikin. Kiehtovimmillaan Black Mamba onkin kuin Leni Riefenstahlin Yoruba-valokuvien sarjat: kiehtova ja samalla epäilyttävä teos. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Delay Trees – Doze

Soliti

78 Dozen ensimmäinen tahti kestää nelisen sekuntia. Siinä ajassa levy ehtii kertoa itsestään kaiken olennaisen. Kakkosalbumillaan Delay Trees sukeltaa yhä syvemmälle raukeaan mutta korkeataivaiseen dreampop-maailmaansa, jossa kirkkaat kitaralinjat punaavat maiseman ja rummun raukeat lyönnit pysäyttävät ajan. Yhtye ei ole tinkinyt melodioidensa tarttuvuudesta, mutta se on kätkenyt ne verkkaan avautuvien tunnelmakaarien taakse. Vaikka levy kuulostaa aluksi yksitotiselta, paljastuu sen uumenista ajan mittaan tukuittain tyylitajuisia yksityiskohtia, perustellusti kehittyviä kappalekokonaisuuksia sekä suurisydämistä soitantaa. Purppurapilvissä kelluvan musiikin pinnalla Rami Vierulan ääni soi kiehtovan arkisesti, ikään kuin muistuttaakseen että laajoista kuvaelmistaan huolimatta Delay Trees on sittenkin vain pienen maan pienestä kaupungista ponnistava yhtye, jolle vähäinenkin musiikki on elämää suurempaa. ”Through the silence he hums a melody that no one can lose”, tunnelmoi Vierula Dream Surferilla, eikä voisi tiivistää yhtyeensä olemusta paremmin. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Steve Hauschildt – Sequitur

Kranky

81 Steve Hauschildt kuuluu amerikkalaiseen ambient-droneyhtyeeseen Emeraldsiin, jonka asteittainen siirtyminen kohti melodisempaa ja rytmikkäämpää ilmaisua ei tuoreen ja valitettavan mitäänsanomattoman Just to Feel Anything -albumin ole sujumassa aivan kivuttomasti. Uuden albuminsa perusteella Hauschildtista onkin kehittynyt emoyhtyettään monin verroin kiinnostavampi artisti. Sequitur pulputtaa kutsuvasti ja naivistisesti kuin Jean Michel Jarre 1970-luvun merkkipaaluillaan Oxygenellä ja Equinoxella ja höystää melankolista electronicaansa romanttisilla smoothismeilla, jotka heijastelevat 10cc:n ja Stevie Windoodin partavedentuoksuista AOR-estetiikkaa. Hieno levy, joka saa toivottavasti ilmeiset esikuvat Airin ja Sebastien Tellierin kalibroimaan kompassinsa ja kääntämään avaruuslaivansa nokan oikeaan suuntaan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Tiiu Helinä – Veli

El Camino

84 Helinä Tannerin ääni on niin kuulas ja etäinen, että välillä siihen kaipaisi jopa enemmän vivahteita. Ensikuuntelulla hennon laulannan ja elektronisina pulppuavien, nykivien taustojen synnyttämä viileys tuntuu etäiseltä suhteessa kansanmusiikin elementeistä kertomuksensa poimivien laulujen rillutteleviin ja vanhahtaviin sanoituksiin. Kaiken jyrkimmin tämä asetelma korostuu kappaleella Metsuri, jonka tukkijätkäily-melankolia ei tunnu millään kohtaavan hauraan tulkinnan kanssa. Kyse on kuitenkin taikatempusta, joka paljastaa useammalla kuuntelulla koko vieraannuttavuuden johtuneen omista musiikinkuuntelijan tottumuksista. Tämä on tuoretta, vanhaa ja uutta niin lumoavasti yhdistelevää musiikkia, että siihen täytyy totutella tovi. Ja kun niin tekee, tulee huomanneeksi, että Veli on yksi tämän vuoden kotimaisista mestariteoksista. Etenkin jousien maustama, hiljalleen kasvava Sataa on haikeuden pienieleinen sinfonia. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Of Montreal – Daughter of Cloud

Polyvinyl

69 Of Montrealin levyjen muuttuminen julkaisu julkaisulta Three Stooges -sketseiksi voi olla faneille rankkaa. Jossain taustalla naururaita pyörii edelleen, mutta tiedämme tarkalleen, missä vaiheessa Curly nostaa Moen peruukin tai kalauttaa tätä nuijalla. Samat turvalliset temput ovat vuosien saatossa alkaneet leimata Of Montrealia. Daughter of Cloud on sekavahko kokoelma harvinaisuuksia, jota kuunnellessa lähes jokaisen kappaleen ensimmäiset nuotit ilmiantavat kyseessä olevan tutun yhtyeen. Kevin Barnesin suosikkityylilaji on kaaos, jota hän toki hallitsee ihailtavasti. Ehkä hänen kaaoksensa on jo liiankin hallittua, jotta hänen todella voisi sanoa riskeeraavan itsensä alttarilla. Yllättävämpiin hetkiin lukeutuukin Buffalo Springfield -versiointi Expecting to Fly. Suurin osa materiaalista kuitenkin kuuluu tuttuun tasalaadukkaaseen Of Montreal -tyyliin, jossa tuntuu albumeilta pudotetulle ainekselle ominainen kehittelyn niukkuus. Tässä vaiheessa yhtye on tehnyt pitkän uran ja alkaa näyttää siltä, että sen kehityskaaren päätepiste todellakin oli Hissing Fauna Are You the Destroyer. Tuo albumi säilyy edelleen vertaansa vailla olevana voimannäyttönä, sillä se pakotti kuulijansa tekemään jatkuvasti hypoteeseja. Daughter of Cloud pakottaa kuulijansa tekemään korkeintaan yleistyksiä – ja yleistykset enteilevät indierockin loppua: Of Montreal on alkanut tuntua sirkukselta, jossa enää vain esiintyjillä on hauskaa. Heidän kuolinnaamioidensa takaa siitäkään ei voi olla varma. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Timo Rautiainen & Neljäs Sektori – Kunnes elämä meidät erottaa

Johanna Kustannus

58 Timo Rautiainen on umpikujassa. Kaikkia hänen nykyisiä tekemisiään verrataan Trio Niskalaukauksen mainetekoihin. Eikä se ole mikään ihme, sillä olihan kokoonpano vuosituhannen alussa Suomen suurimpia yhtyeitä. Kunnes elämä meidät erottaa -levyllään Rautiainen ei edes yritä paeta Trio Niskalaukauksen varjoa. Musiikillisesti albumi on suomirockin puolelle kallistuvaa kevytmetallia, tekstien mustavalkoinen maailmankuva on kunniakysymyksineen kuin 1950-luvulta. Rautiaisen itsensä lisäksi sanoituksia ovat kynäilleet YUP:n riveistä tunnetut Valtteri Tynkkynen ja Jarkko Martikainen. Esimerkiksi Yhden miehen ylivoima on sisällöllisesti kuin teospari Trio Niskalaukauksen Nyt on mies! -hitille. Kunnes kuolema meidät erottaa puolestaan pyörittää samaa ajatusleikkiä kuin White Liesin To Lose My Life. White Lies vie tässä kamppailussa Timo Rautiaista 3–0. Kunnes elämä meidät erottaa on keskinkertainen albumi, koska Rautiainen ei ota riskejä. Maailma on muuttunut, mutta Rautiainen seisoo toinen jalka yhä vuoden 2001 Nummirockissa. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Särkyneet – Kaupungin kutsu

Combat Rock Industry

86 Kaupungin kutsu on niitä levyjä, joihin rakastui ennen kuin niitä oli oikeastaan edes kuullut – nimittäin levykaupassa. Jossain vaiheessa kesken hyllyjen selaamisen sitä vain havahtui ihmettelemään, että mikäs kumma täällä oikein soi – ja että kylläpäs kuulostaa hyvältä! Yleensä kun näin käy ja levy tulee ostettua, ei se enää kotiin kiikuttamisen jälkeen kuulostakaan niin erikoiselta. Fiilis ei herää, tilannetta ei voi toistaa. Mutta Kaupunkien kutsu, se vain paranee kuuntelu kuuntelulta ja luo riemastuttavaa tunnelmaa vaikka läppärin kaiuttimista luukuttaisi. On hyvin vaikea sanoa, mikä levyssä vetoaa – Milla Härmän teeskentelemättömän rosoinen laulutyyli ja tuottaja Lauri Elorannan loihtima rämisevä kurkkupurkkisoundi nyt ainakin. Särkyneet soittaa hyvin tavanomaista ja vanhakantaista punkpoppia, tai rautalankaiskelmään suuntaan kumartavaa “uutta aaltoa”, kuten tällaista joskus kutsuttiin. Kollaa kestää ja Kumman Heppu nousevat mieleen, mutta ennen kaikkea nahkatakit, 1980-luvun nakkikioskit ja talvipakkasilla minihameissa värjöttelevät sifonkihuiviset Dingo-tytöt – pikkukaupungin henkeä huokuvissa lyriikoissa mainitaan muun muassa “raviradan parkkipaikka”. Melodisesti Kaupungin kutsu on priimaa; ei haittaa, vaikka Tyttöjä säälittää lainaa Buzzcocksia ja Itke ei pöllii jopa Hair-musikaalia. Kumpa (sic) kaikki levyt olisivat näin ihania! (Antti Lähde)

Zombie Zombie – Rituels d’un nouveau monde

Versatile

60 Zombie Zombiesta kertoo paljon, että se versioi kaksi vuotta sitten ep-levyllisen edestä John Carpenterin elokuvasävelmiä. Yhtä paljon pariisilaisduosta – ja sen mielikuvituksettomuudesta – kertoo, että toisen albuminsa päätteeksi se versioi New Orderia. Zombie Zombie ei kenties ole maailman lahjakkain yhtye, mutta parhaimmillaan, kuten kuulentofiiliksiä kraut-hypnoosiin ja jazzrumpalointiin yhdistelevällä Black Paradisella, sen sympaattinen harrastustoiminta poikii ihan hauskoja tuloksia. Jos siis ajatus köyhän miehen gootti-Airista jammailemassa chicagolaisessa tehdashallissa jonkun kakkosdivisioonan postrock-bändin (esim. Trans Am) kanssa viehättää, uskaltaa Rituels d’un Nouveau Monden lupaukseen juhlavuudesta, hypnoottisuudesta ja jännittävistä maailmoista uskoa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Helinä ”Tiiu” Tanner laulaa unelmakvartetissaan.

Tiiu Helinä on saanut viime kuussa ilmestyneen esikoisalbuminsa Veli jälkivanassa vähän enemmän huomiota mediassa kuin moni muu tässä juttusarjassa esiintyvistä artisteista. Yhtye on myös tehnyt biisejä ja julkaissut niitä netissä jo vuodesta 2009 alkaen. Yhtä kaikki, Tiiu Helinä on ”huomisen bändi” monessakin merkityksessä: sen ensimmäiset viralliset julkaisut ovat kuluvan vuoden satoa ja mikä tärkeintä, yhtye kuulostaa tuoreelta. Se kuulostaa huomiselta.

Jäsenet:
Helinä Tanner
Samuli Tanner (dj Ponytail, Clouds)
Ville Husgafvel
Teemu Hietaniemi

Julkaisut:
Muuri-single (El Camino Records, 2012)
Veli-albumi (El Camino Records, 2012)

Todennäköisimmin Tiiu Helinä…
… jatkaa suomalaisten musiikinystävien korvien ja sielujen hellimistä jatkossakin kriitikkojen vuodattaessa mahlaa yhtyeen uniikin soundin päälle. Täysin mahdollista on myös bändin murtautuminen hämärämmän elektronisen musiikin diggareiden suosioon maailmalla, jos sitä lykästää parin strategisesti Wire-lehteen sijoitetun jutun verran. Mitenkään mahdottomana ei voi pitää suurempaakaan suosiota.

Epätodennäköisimmin Tiiu Helinä…
…nähdään ensi viikon Tartu mikkiin –ohjelmassa versioimassa Popedaa.

Levyhyllyssä Tiiu Helinä sijoittuu…
… johonkin suomalaisten kansanlaulujen arkistolevytysten ja glitch-electronican väliin.

Miksi Tiiu Helinä on hyvä?
Koska omaperäisyyttä kaipaaville voi luvata, että juuri tällaista musiikkia ei ole tehty koskaan aiemmin. Tiiun kappaleet ovat haikeita lastenlauluja alitajunnan syövereistä, suomalaista kansanmusiikkia yhdistettynä unen sinusrytmin lailla pulputtaviin elektronisiin taustoihin.

Kuvaile musiikkiasi kolmella sanalla.
Helinä: Toisto, kolina, hyminä.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?
H: Tuu, tuu tupakkirulla.

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä olivat ensimmäiset idolisi teini-ikäisenä?
H: Joni Mitchell ja naapurin Jaana.

Video ei ole enää saatavilla

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?
H: Kaj Chydeniuksen Kuollut rakastettu.

Video ei ole enää saatavilla

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka tuottaisi?
H: Just nämä tyypit jotka nytkin soittavat ja tuottavat. Ville, Teemu, minä ja Samuli.

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?
H: Oho. Liian vaikee kysymys.

Mikä on ärsyttävin musiikistasi tehty tulkinta, jonka olet kuullut?
H: En ole vielä ärsyyntynyt.

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?
H: Meren äänet.

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?
H: Tavara.

Video ei ole enää saatavilla

Jos saisit pelastaa yhden levyn kokoelmastasi, mikä se olisi?
H: Joni Mitchellin Court and Sparkin.

Video ei ole enää saatavilla