Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 185 Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet – Toisen oma

Yona on poikkeuksellinen artisti. Kirkasotsainen luonnonlapsi yhdistelee vanhaa kotimaista iskelmäperinnettä tuoreeseen ilmaisuun raikkaalla tavalla. Taitava laulaja ei sorru taidoillaan briljeeraamiseen, vaan kaikkea tekemistä leimaa luonnollisuus. Toisen omassa vaietaan kielletystä rakkaudesta, ja kuuma tango sulaa viileään jatsiin. Vuoden biisejä, ehdottomasti! (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 184 Jonathan Wilson – Desert Raven

Psykedeelisen folkin mestari ajaa akustisella, mietiskelevällä kitaroinnilla ja firegazing-laululla alkuvauhdit. Pikkuhiljaa Wilson työntää kuulijan melankoliselle, usvaiselle ja miltei laittomalta tuntuvalle lennolle öisen aavikon ylle. Analogisesti äänitetystä biisistä lähes kuulee mukaan tarttuneen 70-luvun taikapölyn. Stetson silmille, levitä kätesi ja lennä! (Sami Sankilampi)

Video ei ole enää saatavilla

# 183 Pallers – Wicked

Johan Angergård on tuttu muun muassa Acid House Kingsistä. Henrik Mårtensson on hänen lapsuudenystävänsä ja Pallers heidän yhteisen projektinsa (ja kotikaupunkinsa Åhusin kaupunginosan) nimi. Elise Zalbo vieraslaulaa tällä kappaleella, joka on Pallersin ultrasynteettiseltä esikoislevyltä The Sea of Memories. Wicked napsahtelee hyytävästi ja tuoksuukin pakkaselta. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 182 Class Actress – Keep You

Jonain päivänä joku ihmistä suurempi voima saa tarpeekseen viileistä, 80-luvun konepopista inspiroituneista naisartisteista ja pyyhkii heidät maailmankartalta nopeammin kuin kukaan ehtii sanoa batforlashes. Mutta niin kauan kuin voimme, nautimme Elizabeth Harperin kaltaisista jääkuningattarista, joiden albumeilta löytyy aina se 1–2 häikäisevän kirkasta pophelmeä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 181 The Antlers – Putting the Dog to Sleep

Kun Peter Silberman ulisee hylätyksi tulemisen pelostaan askeettisen säestyksen ja sydäntäriipaisevien rummuniskujen siivittämänä, ei voi muuta kuin lupautua hänen kovasti anelemakseen seuraksi kuoleman hetkellä. Tunnelma kuulostaa kitkerältä ja kauniilta samaan aikaan olematta korni. Kieroutuneella tavalla romanttinen kappale on taattua hipsterin häävalssikamaa. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 180 Julian Lynch – Terra

Terralla Julian Lynchin hypnagogahtava dronefolk saavuttaa nirvanan. Makuukamarijazz- ja intialaisvaikutteet sopivat Lynchin uniseen ja seesteiseen musiikkiin täydellisesti. Ne höystettynä tulkinnan herkkyydellä erottavat Lynchin niistä monista surfista, tropicaliasta ja delaystä innostuneista indiebändeistä, joita Amerikassa on pulpahdellut kuin sieniä sateella. (Juho Kaitajärvi)

Video ei ole enää saatavilla

# 179 John Grant – You Don’t Have To (Pretend to Care)

“Do you remember when we used to fuck all night long? Neither do I because I always passed out”. Vaikka John Grantilla on takanaan vuoden 2010 helmiin kuulunut Queen of Denmark -levy, oli vuoden 2011 molempien Helsingin-konserttien kohokohta tämä vielä levyttämätön tilitys entiselle rakastetulle. Vihaa, surua ja huumoria, niistä on suuret rakkauslaulut tehty. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 178 Twin Shadow – Changes

New Yorkissa asuva, alun perin Domikaanisessa tasavallassa keuhkonsa auki parkaissut George Lewis Jr. oli yksi vuoden odotetuimmista Flow-artisteista. Forget-esikoisalbumiin (2010) ihastuneiden harmiksi hän ei julkaissut päättyneenä vuonna kuin yhden singlen, Changesin. Biisi on cover – ei David Bowien vaan obskuurin 1980-luvun italo-artistin Baggaren tuotannosta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 177 Grimes – Vanessa

Miten nuori, yksin elektronista retropoppia tekevä naislaulaja erottuu muista kaltaisistaan? Claire Boucher eli Grimes sävelsi yksinkertaisesti hyvän kappaleen. Vanessa vangitsee suloisilla melodioillaan ja etenee määrätietoisesti vaiheesta toiseen. Minulla ei ole hajuakaan, kuka mainittu Vanessa on tai mistä kappaleessa on kyse – upeasti soljuva sävellys riittää. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 176 The Middle East – Black Death 1349

Näinä Fleet Foxesin ja Bon Iverin kulta-aikoina surullisesti kaikuvasta miesäänestä on tullut standardi anglosaksisessa vaihtoehtomusiikissa. Silti se uhkuu vahvaa ilmaisuvoimaa. Kuten The Middle Eastin hauras kuvaelma osoittaa, syvään melodiaan yhdistyessään tällainen ääni välittää tuhansia kohtaloita ja tunteita silloinkin, kun sanat kelluvat tajunnan vietävinä. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 175 Asa Masa – Kans alainen

Miksi hiphop ei voisi koukuttaa ja kiskoa tanssilattialle yhtä hyvin kansanmusiikkia kuin vuosikertafunkia kanavoimalla? Parhaisiin tuotoksiinsa lukeutuvalla Jou jou -soolollaan Asa todisti, että todellakin voi. Tämä letkeä biisi leikittelee kansalaisen käsitteellä: se tuntuu sisältävän sitoutumisen oravanpyörään, josta irtautuminen on ainoa tie oikeaan vapauteen. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 174 Those Darlins – Screws Get Loose

Nashvillen villeimpien lehmipunkkareiden kakkosalbumi oli yksi kevään takuuhymyilyttäjistä, ja sen nimikappale täydellinen yhdistelmä Crampsin röyhkeyttä, The Banglesin flirttiä ja Spector/Wilson-koulukunnan melodista briljanssia. Nuorgam nostaa mokkanahkaisen cowboy-hattunsa Nikkille, Jessille, Kelleylle ja ylväästi nimetylle rumpalille Linwood Regensburgille! (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Those Darlinsin nimetön esikoinen (2009) oli räävitön, kieli poskessa – ellei jopa jossain tuhmemmassa paikassa – kokoon roiskittu albumillinen lehmänlannalta löyhkäävää honkytonk-Ramonesia. Hauska levy siis, joskaan ei sellainen, jonka perusteella tennesseeläisyhtyeelle olisi uskaltanut ennustaa kovinkaan pitkää uraa.

Edeltäjäänsä silotellumpi ja rauhallisempi Screws Get Loose on askel – mutta mihin suuntaan? Those Darlinsin räyhäimagoon päätä pahkaa ihastuneille yhtyeen kakkosalbumi voi olla karvaskin pettymys, siihen varauksellisemmin suhtautuneille sen sijaan iloinen yllätys.

Those Darlins osoittaa albumin kahdella ensimmäisellä kappaleella sellaista poplaulun säveltämisen taitoa, jolle mokkanahkaista cowboy-hattua on kerta kaikkiaan nostettava. Nimikappale Screws Get Loose ja Be Your Bro taitavasti rytmitettyine lauluosuuksineen, yllättävine väliosineen ja tarttuvine kertosäkeineen ovat jo tasoa, jolla ei puhuta vain Ramonesista vaan myös The Beatlesin, The Beach Boysin ja Phil Spectorin kaltaisista 1960-luvun mestareista.

Kappaleissa on yhä Those Darlinsin esikoisalbumilta tuttua rosoa, särmää ja stoner-pöhköyttä, mutta myös uudenlaista kiiltoa ja kepeyttä, jonka soisi tuovan yhtyeelle uusia kuulijoita esimerkiksi Best Coastin, Vivian Girlsin tai Dum Dum Girlsin kaltaisten surf-indiesuosikkien faneista.

Those Darlinsin kiillotettu soundi saattaa tuoda sille kotimaassaan jopa radiosoittoa. Mikäli Yhdysvalloista löytyy radioasemia, jotka laskevat aalloilleen Be Your Bron kaltaisia roiseja tarinoita mudassa möyrimisestä ja tyttöjen ja poikien välisistä eroista:

”I just wanna be your brother/
You just want to be my boyfriend /
I want to run and play in the dirt with you /
You just want to stick it in…
…I may have girly parts /
But I’ve got a boy’s heart”

Levyn puolivälissä kuultava Tina Said on Screws Get Loosen kolmas täysosuma, täydellinen yhdistelmä röyhkeää Runaways-poseerausta, parhaan klassisen rockin keskitempoista svengiä ja varhaisen Beatlesin melodista vaivattomuutta. Erityismaininnan mainitsee myös drone- ja ragasävyillään Those Darlinsin repertuaaria laajentava Mystic Mind.

Jessi, Nikki ja Kelley Darlinin svengaavaa, joskaan ei virtuoosimaista räminää tukee läpi levyn erinomainen rumpali Linwood Regensburg – jolla on ”boyish parts”. Mies saa tähtihetkensä laulamallaan Let U Downilla. Biisi ei kuulu albumia parhaisiin, mutta tuo vaihtelua äänikuvaan, joka käy levyn loppupuolella varsin yksitoikkoiseksi. Väsymys iskee viimeistään tyhjyyttään kumisevan Fatty Needs a Fix -huumoripalan (”I’m not in the mood / Baby, just give me some food”) tai akustisen Waste Awayn kohdalla.

Levyn piilobiisinä kuullaan puoli minuuttia Screws Get Loosea. Ratkaisu on ristiriitainen; toisaalta se paljastaa levyn loppupuoliskon mitäänsanomattomuuden, toisaalta pakottaa painamaan play-nappulaa jälleen uudestaan.

76Those Darlins pystyy parhaimmillaan upeisiin melodioihin, mutta täyspainoiseen albumiin yhtyeen lahjat eivät vielä riitä. Sliipatumman soundin myötä yhtyeen soisi saavan uusia kuulijoita esimerkiksi Best Coastin, Vivian Girlsin tai Dum Dum Girlsin fanien joukoista.

Video ei ole enää saatavilla