”Vai Juhlaviikoille… mmmhh”, tuumaa Aimee Mann.

Syksyllä 2011 laitoimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#60 Alva Noto (uusi)

Mikä: Mille Plateux’lla musiikillisen uransa aloittanut ja nykyään Raster-Notonille levyttävä kuvataiteilija Carsten Nicolai, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Mika Vainion, Scannerin, Ryoji Ikedan ja etenkin Ryuichi Sakamoton kanssa. Dropatuista nimistä voimme jo päätellä, että liikumme konemusiikin abstraktioon taipuvaisemmassa kvadrantissa.

Kauan odotettu: Vuosituhannen alusta, viimeistään Raster-Notonille Opiaten kanssa tehdystä Opto Filesista lähtien.

Tuleeko: Vaikea sanoa. Elokuussa mies pitää itsepintaisesti lomaa eikä eräs pääkaupunkiseudulla järjestettävä festivaali ole onnistunut vielä vakuuttamaan poikkeuksien tekemisen siunauksellisuudesta.

Video ei ole enää saatavilla

#59 The Divine Comedy (–41)

Mikä: Neil Hannonin suuruudenhullu yhden miehen ja vuokratun sinfoniaorkesterin projekti.

Kauan odotettu: Vuodesta 1996 saakka, jolloin Casanova-albumi toi tervetulleen tuulahduksen wildeaanista sarkasmia ja kyynistä romanttisuutta brittipopin jätkäkulttuurin keskelle.

Tuleeko: Niin kauan kuin on elämää on toivoa. Vuoden 2016 Foreverland-levyn jälkeinen kiertue on ehtinyt jo päättyä, ja Hannon lienee vetäytynyt tekemään uusia teemalevyjä kriketistä The Duckworth Lewis Method -sivuprojektinsa kanssa. Mutta kenties sitten, kun The Divine Comedy aktivoituu seuraavan kerran?

Video ei ole enää saatavilla

#58 Orchestral Manoeuvres in the Dark (–2)

Mikä: Ensimmäisen aallon syntikkapopduo, joka suodattaa Kraftwerkia liverpoolilaisromantiikan läpi.

Kauan odotettu: Siitä asti, kun bändi 1980-luvun puolivälissä innostui keikkailusta julkaistuaan sitä ennen rivin klassisia synapoplevyjä. Vuonna 1993, jolloin bändi oli Andy McCluskeyn sooloprojekti, keikkapäivä Helsinkiin ilmoitettiin ja peruttiin. Vuonna 1996 OMD esiintyi Suomen televisiossa Universal-albuminsa promokiertueella ja esitti playbackina Walking on the Milky Way -singlensä – vielä kun muistaisi missä ohjelmassa!

Tuleeko: Olisi korkea aika! Yhtye keikkailee ahkerasti, ja The Human Leaguen keikka Flow’ssa 2011 osoitti, miten hyvin nostalgisten elektropophittien armada voi toimia myös uuden musiikin festivaaleilla. Keikkasetin voisi koostaa pelkistä hittisingleistä.

Video ei ole enää saatavilla

#57 Death Cab for Cutie (–19)

Mikä: Yhdysvaltojen oma The Smiths, introverttiä ja kirjallista kitarapoppia työstävä yhtye.

Kauan odotettu: Siitä lähtien, kun bändin neljäs albumi Transatlanticism (2003) avarsi yhtyeen soundia ja samalla siivitti biisejä The O.C.:n kaltaisille televisiosarjoille.

Tuleeko: Mikä ettei! Uutta levyä on suunniteltu tälle vuodelle, ja toukokuun alun teaserit viittaavat tarkemman julkaisupäivän sijoittuvan elokuulle. Uusimpien albumien elektronisemman soundin ja abstraktimpien tekstien myötä bändi on keikkaillut ympäri maailmaa, miksi ei siis Suomessakin.

Video ei ole enää saatavilla

#56 Happy Mondays (±0)

Mikä: 1980- ja 1990-luvun taitteen Madchester-buumin ikonisin ja huuruisin yhtye, vaikkakaan ei suosioltaan koskaan Stone Rosesin luokassa.

Kauan odotettu: Kolmisenkymmentä vuotta – kylläkin ailahtelevaisella intensiteetillä, bändin aktiivisuudesta ja Shaun Ryderin kulloisesta kondiksesta riippuen.

Tuleeko: Vaikea enää uskoa. Helsingissä bändi pistäisi varmasti vielä pystyyn kunnon bileet, niin tuhannen hengen klubilla kuin festivaaliteltassakin, mutta hintalappu lienee täkäläiseen yleisöpohjaan nähden liian korkea, niin paljon bändillä riittää yhä vientiä kotimaassaan. Toisaalta, kävihan Ian Brown Tavastialla vuonna 2010…

Video ei ole enää saatavilla

#55 Ariana Grande (uusi)

Mikä: Entinen Victorious-teinisitcomin näyttelijä, josta tuli puolihuomaamatta yksi maailman suurimmista poppareista.

Kauan odotettu: Vuoden 2014 neljä Yhdysvaltain top 10 -singleä loihtineesta listaykköslevystä My Everythingistä lähtien. Vuoden 2016 kolmoslevy Dangerous Woman ei ollut samanlainen listajyrä, mutta laittoi lisää ”pökköä” ”pesään” pop-harrastajien keskuudessa. Neljäs levy Sweetener ilmestyy tänä kesänä.

Tuleeko: Granden kokoisten tähtien saaminen Suomeen on aina vähän sattumankauppaa, mutta hyvä merkki on, että neljännen levyn ensimmäinen single No Tears Left to Cry on jumahtanut Suomen Spotifyn kuumimpaan kärkeen.

Video ei ole enää saatavilla

#54 Christina Aguilera (+32)

Mikä: Voimakkaasta äänestään ja niukasta vaatetuksestaan tunnettu popdiiva.

Kauan odotettu: Sitten vuosituhannen vaihteen teinipopbuumin.

Tuleeko: Mahdollista. Kesäkuussa ilmestyvä Aguileran ensimmäinen levy kuuteen vuoteen on kaksiteräinen miekka: toisaalta olisi syy kiertää maailmaa oikein urakalla, toisaalta kiinnostusta löytynee Suomea jännittävämmistä paikoista enemmän kuin tylsempänä vuonna.

Video ei ole enää saatavilla

#53 Usher (uusi)

Mikä: Kahdeksan Grammya kuitannut r&b-artisti, joka oli Billboardin mukaan viime vuosikymmenen ”toiseksi menestynein artisti” ja Yhdysvaltain paras singlelistamenestyjä.

Kauan odotettu: Viimeistään 2000-luvun jättihiteistä (You Got It Bad, U Remind Me, Yeah, Confessions) asti.

Tuleeko: Vaikeaa on. 2000-luvun alussa isot r&b-starat karttoivat Suomen kaukaa. Vuoden 2013 alussa Usherin Euroopan-kiertueen piti pysähtyä Hartwall-areenalle, mutta sitä lykättiin eikä uutta keikkapäivämäärää koskaan löytynyt. Johtopäätöksiä voi vetää siitä, että vuoden 2015 alussa Euroopassa käynyt maailmankiertue kiersi vain helppoja ja varmoja areenakaupunkeja. Niistä lähin oli Kööpenhamina.

Video ei ole enää saatavilla

#52 Aimee Mann (+47)

Mikä: Pitkän uran tehnyt laulaja-laulunkirjoittaja muistetaan erityisesti albumistaan Bachelor No 2. or the Last Remains of Dodo sekä esiintymisestään Paul Thomas Andersonin ohjaaman Magnolia-elokuvan ääniraidalla. Viimeisin levy Mental Illness ilmestyi vuosi sitten.

Kauan odotettu: Siitä lähtien, kun Save Me soi Magnolian lopussa. Harmaaohimoiset jo vuoden 1993 Whatever-albumista ja I Should’ve Known -hittisinglestä.

Tuleeko: Euroopan-kiertueet ovat olleet harvinaisia ja lyhyitä, mutta Mannin nykystatus tekisi hänestä oikein sopivan artistin Juhlaviikoille.

Video ei ole enää saatavilla

#51 Neutral Milk Hotel (uusi)

Mikä: Yksi 1990-luvun virallisista indiebändeistä, kaksi levyä julkaissut kulttisuosikki ja Elephant 6 -skenen ykkösnimi.

Kauan odotettu: Harva lienee edes kuvitellut Neutral Milk Hotelin Suomen-keikan mahdollisuutta ennen yhtyeen vuonna 2013 julkistamaa comeback-kierrosta.

Tuleeko: Eipä taida. Comeback kesti vuoteen 2015 asti, ja sen aikana bändi taisi olla vetovoimaansa nähden liian kallis suomalaisfestivaaleille. Tällä tietoa lisää keikkoja ei ole tulossa

Video ei ole enää saatavilla

#50 The Blue Nile (–19)

Mikä: Kuulaan romantikkopopin jo 1980-luvulla patentoinut skottitrio.

Kauan odotettu: Innokkaimmat varmasti jo debyytistä A Walk Across The Rooftopsista (1984) lähtien, realistit bändin nerouden varmistaneesta kakkoslevystä Hats (1989), jonka jälkeen bändi alkoi myös tehdä keikkoja.

Tuleeko: Ei liene toivoa. Viimeisin albumi High ilmestyi vuonna 2004, ja vaikka bändi ei ole koskaan virallisesti hajonnut, Paul Joseph Moore on useaan kertaan ilmoittanut, ettei aio enää bändiin palata. Vielä vuonna 2006 Paul Buchanan ja Robert Moore esiintyivät nimellä ”Paul Buchanan sings the songs of The Blue Nile”, mutta sittemmin hekin ovat keskittyneet soolouriinsa. Myös Buchananin soolokonsertti kelpaisi!

Video ei ole enää saatavilla

#48 (tasoissa) Damon Albarn (uusi)

Mikä: Blur-äijä, Gorillaz-äijä ja erikoisprojektiäijä.

Kauan odotettu: Soolovieraaksi vuoden 2014 soolodebyytistä Everyday Robotsista alkaen, vaikka mieluummin enemmistö ainakin tämän listauksen pohjalta ottaisi Albarnin Suomen-keikkansa Gorillazin muodossa. Blur maassamme on käynytkin.

Tuleeko: Kuluvalla vuosikymmenellä Albarn on tehnyt vaikka mitä: oopperaa, Blurin paluulevyn, Gorillazia ja soololevyn noin alkajaisiksi. Soolokeikkoja hän on tehnyt yhtä Glastonburyn poikkeusta lukuun ottamatta vain promotoidakseen Everyday Robotsia, joten Suomeen häntä saattaa odottaa korkeintaan seuraavan soololevyn tullessa.

Video ei ole enää saatavilla

#48 (tasoissa) Thom Yorke (uusi)

Mikä: Radiohead-äijä, joka unohtui äänestyksen longlistiltä ja on jälkikäteen diktatoroitu samalle sijalle Blur-äijä Albarnin kanssa.

Kauan odotettu: The Eraser -soololevy ilmestyi vuonna 2006, ja yhtäkkiä Huvila-teltan konsertin ainutkertaisuuden traumatisoimille Radiohead-faneille realisoitui mahdollisuus saada edes osa suosikkiyhtyeestään Suomeen. Yorke on myös soittanut Radioheadia omilla keikoillaan – onni niille, jotka eivät enää edes muista hänen julkaisseen vuonna 2014 Tomorrow’s Modern Boxes -nimisen soololevyn.

Tuleeko: Epätodennäköisemmin kuin Radiohead palaisi viimein Suomeen. Yorke kiertää harvakseltaan. Tänä kesänä hän tekee reilun parin viikon Euroopan-kiertueen, jonka ohjelmassa on nippu Länsi- ja Keski-Euroopan suurimpien kaupunkien lippulaivakeikkapaikkoja.

Video ei ole enää saatavilla

#47 Hannah Diamond (uusi)

Mikä: PC Music -kollektiivin autenttisuuden raja-aitoja uhmaava poptähti.

Kauan odotettu: Vuoden 2014 PC Music -buumista lähtien.

Tuleeko: Diamondin keikat ovat tähän asti olleet kovin satunnaisia esityksiä tai dj-settejä. Turku Modernin muutaman vuoden takaiseen PC Music -iltamaan hän ei osallistunut, mutta Helsinki olisi sopivia, viikoittaisia klubeja järjestäviä paikkoja väärällään.

Video ei ole enää saatavilla

#46 Gang Gang Dance (±0)

Mikä: Newyorkilaisyhtyeen musiikki kruisailee hyperpsykedeelisesti, intensiivisesti ja meluisasti yli genrerajojen.

Kauan odotettu: Erikoismusiikkia seuraavat vuoden 2005 God’s Money -albumista lähtien. Lopullisesti indieyleisö hullaantui vuoden 2011 Eye Contact -levystä.

Tuleeko: Miksei. Varsinkin, kun seitsemän vuoden levytystauko päättyy viimein ja bändi julkaisee juhannuksena Kazuashita-nimisen albumin.

Video ei ole enää saatavilla

#45 Sky Ferreira (uusi)

Mikä: Entinen post-teinitähti ja trash-ikoni ja indien bad girl, joka on viime vuosina tehnyt noin kaikkea muuta (mm. esiintynyt Twin Peaksissa ja fiittaillut menemään muun muassa The Jesus and Mary Chainin, Ssionin ja entisten ja nykyisen poikaystäviensä bändien Iceagen ja DIIVin levyillä) kuin odotettua kakkoslevyään, joka on nimetty Masochismiksi jo kolme vuotta sitten.

Kauan odotettu: Siitä lähtien, kun Everything Is Embarrassing -kappale hurmasi popnörtit vuonna 2012.

Tuleeko: Lienee ainakin festivaalien toivelistoilla, mikäli toinen levy a) ilmestyy joskus ja b) vastaa edes puoliksi toiveita.

Video ei ole enää saatavilla

#44 The Clientele (uusi)

Mikä: Jo 1990-luvun alussa perustettu lontoolaisyhtye, joka soittaa kuiskuttelevaa ja harsomaisen psykedeelistä indiepoppia.

Kauan odotettu: Vuosituhannen taitteesta, jolloin The Clientele julkaisi siihenastiset single- ja ep-aarteensa Suburban Light -kokoelmalevylle. Se lienee yhä tunnetumpi kuin yksikään yhtyeen sittemmin julkaisemasta viidestä studioalbumista.

Tuleeko: Ei aivan mahdotonta, sillä viime syksynä yhtye julkaisi kahdeksan vuoden tauon jälkeen uuden albumin, erinomaisen Music for the Age of Miraclesin. The Clientelen hintalappu lienee maltillinen, mutta jonkinlaista rohkeutta vain ja ainoastaan kulttimainetta nauttivan bändin buukkaaminen pikkuklubille tai festivaalin prestiisislottiin kysyisi. Tanskassa bändi piipahti vuonna 2016.

Video ei ole enää saatavilla

#43 Aretha Franklin (–7)

Mikä: Soulin kuningatar.

Kauan odotettu: Yli 50 vuotta, viimeistään siitä lähtien, kun I Never Loved a Man the Way I Love You löi Arethan läpi poplistoilla.

Tuleeko: Ei tule. Soulin kuningatar on jo 76-vuotias, eikä ole kiertänyt Euroopassa vuosikymmeniin. Arethan kerrotaan kärsivän lentopelosta, mikä on rajoittanut ulkomaankonsertit minimiin. Jos hän jostain syystä saapuisi vielä vanhalle mantereelle, kalenteri täyttyisi varmasti rahakkaammista kohteista.

Video ei ole enää saatavilla

#42 Modest Mouse (uusi)

Mikä: Yhdysvaltain luoteisosien ysärirockin kulmakiviä, josta tuli lähes vahingossa The O.C. -sukupolven suosituimpia indieyhtyeitä.

Kauan odotettu: Viimeistään vuodesta 2004, jolloin Float Onista tuli kaikkien odotusten vastainen crossover-hitti – joskin jo neljä vuotta aiemmin ilmestynyt The Moon & Antarctica herätti mahlat juoksemaan Euroopassakin.

Tuleeko: Melko epätodennäköistä. Yhtye on esiintynyt Euroopassa viimeksi vuonna 2015, ja silloinkin jakauma Britannian ja muun Euroopan välillä meni aika lailla tasan – lähimpänä Suomea yhtye esiintyi festivaaleilla Norrköpingissä. Kuten Amerikan indieihmeillä yleensä, kysyntä Euroopassa on sen verran vähäistä, ettei tänne tulla kuin festareita kiertämään, jos silloinkaan.

Video ei ole enää saatavilla

#41 Stars of the Lid (+16)

Mikä: Yli kaksikymmentä vuotta aaltoilevan uneliasta ambientia tarjoillut texasilaisduo.

Kauan odotettu: Vuoden 2001 The Tired Sounds Of… oli arvostelumenestys, joka viimeistään nosti bändin dronemittapuulla arvioiden suuremman yleisön suosioon.

Tuleeko: Suomalainen suosio rajoittunee yhä lähinnä Street Spirit -foorumille. Bändi on varsin satunnainen Euroopan-kävijä ja vielä satunnaisempi Manner-Euroopan kävijä, mutta The Other Sound, we’re looking at you. Duon toisen osapuolen Adam Wiltzien projekti A Winged Victory for the Sullen on Flow’ssa käynytkin.

Video ei ole enää saatavilla

Syksyllä 45 vuotta täyttävä Yorke, jonka toinen silmä on lapsuudessa tehtyjen silmäoperaatioiden takia suurempi kuin toinen, on ehtinyt luoda Radioheadin kanssa Kid A:n, OK Computerin ja In Rainbowsin kaltaisia merkkipaalulevyjä. Mutta oleellisin kysymys on vielä kysymättä. Miten miehen hiustyylit ovat muuttuneet 20-vuotisen levytysuran aikana? Tässä lyhyt oppimäärä tärkeään asiaan.

#1 Blondattu kuontalo – Pablo Honey (1993)

Yorke, Ed O’Brien, Jonny Greenwood, Phil Selway ja Colin Greenwood perustivat 1980-luvulla Abingdonin poikakoulussa bändin nimeltä On A Friday, josta myöhemmin muotoutui Radiohead. Debyyttisingle Creep julkaistiin vuonna 1992 ja debyyttilevy Pablo Honey kiihkeimmän grungeaallon jälkimainingeissa vuonna 1993.

Tämä näkyi myös laulusolistin hiuskuontalossa. Blondattu pehko toi vahvoja Kurt Cobain -mielleyhtymiä. Tukka näyttää lähinnä levy-yhtiön markkinointiosaston ajan hengen mukaan stailaamalta. “I’m a creep / I’m a weirdo / What the hell am I doing here / I don’t belong here”, Thom lauloi, ja blondatun kuontalon avustamana me uskoimme joka ikisen miehen suustaan sylkemän sanan. Creep oli valtava hitti, jota Yorke ja kumppanit eivät ole muutamia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta sitten OK Computer -levyn kiertueen soittaneet keikoillaan

Stop Whispering -videolla Yorken tukka ja tyyli tuovat mieleen Cobainin, David Bowien ja David Lynch -elokuvasta karanneen oudon roolihahmon yhdistelmän.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Hyvästi, blondattu kuontalo – The Bends (1995)

Yorke ja R.E.M.:n Michael Stiple.

Vuonna 1994 julkaistun My Iron Lung -EP:n aikoihin ja EP:n nimibiisistä tehdyllä videolla Thom Yorke kukkoili vielä vetyperoksidiblondina. Kun The Bends julkaistiin keväällä 1995 ja Radiohead kiersi Eurooppaa R.E.M.:in lämppärinä, Yorken tukka oli muuttanut väriään tummanruskeaksi, jopa vähän punertavaksi. Uskottavuuspisteet nousivat. Ylläolevassa kuvassa Yorke poseeraa Michael Stipen kanssa samoihin aikoihin, kun Radiohead vieraili ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran Suomessa, Helsingin Juhlaviikoilla Huvila-teltassa.

Tukkauskottavuuspisteiden nousu takasi myös sen, että musiikin uskottavuus kasvoi. Poissa oli Pablo Honeyn puoliangstinen tyylisuuntahapuilu, tilalla jonkin verran angstista kolmen kitaristin riffittelyä, mutta myös runsaasti eteerisen kaunista äänimaisemaa.

Parhaiden Radiohead-biisien kärkikymmenikköön lukeutuvan Fake Plastic Treesin videolla nähtiin vielä tyylikkäästi muotoillussa vaaleassa tukassa hengaileva Thom Yorke. Cobainmaisuus ja bowiemaisuus loistivat poissaolollaan.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Oma väri paras väri – OK Computer (1997)

Hiustenvärjäyskausi tuli Yorken osalta päätökseen Radioheadin aloitettua yhdeksi uransa merkkipaaluista nousseen OK Computerin nauhoitukset. Vuonna 1996 Baz Luhrmannin Romeo & Juliet -filmatisoinnin soundtrackilla julkaistu Talk Show Host nousi pieneksi hitiksi, mutta kesäkuussa 1997 julkaistu OK Computer räjäytti kaikki mahdolliset potit. Paranoid Android, Karma Police ja No Surprises olivat hittejä, ja levy oli hurja arvostelumenestys.

OK Computerin aikoihin Yorken ja muiden Radioheadin jäsenten tiedostavuus ja aktivismi tulivat esille. Naomi Kleinin ja Noam Chomskyn kaltaiset kirjailijanimet sekä esimerkiksi globalisaation vastustaminen ja reilun kaupan tukeminen nousivat esiin bändin haastatteluissa.

Koska hiustenvärjäysajat olivat ohi, Yorken oma hiekanruskea väri toi entistä enemmän uskottavuutta yhdessä arvostelumenestyslevyn ja aktivismin kanssa.

No Surprisesin video on 16 vuoden jälkeenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan aika kuumottava.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Toisinajattelija – Kid A ja Amnesiac (2000–2001)

OK Computeria seuranneella kiertueella Thom Yorke ahdistui kiertue-elämästä ja oman yhtyeensä suuresta menestyksestä. Seurasi vastareaktio nimeltä Kid A.

Levy, jota monet pitävät Radioheadin todellisena merkkiteoksena, sisälsi elektronista, kokeellista ja vahvasti efektoitua äänimaisemaa. Sama linja jatkui vuotta myöhemmin julkaistulla Amnesiac-levyllä.

Yorken ja Radioheadin aktivismi jatkui vahvana. Kid A:tä ennen tehdyllä kiertueella bändi konsertoi jättimäisessä teltassa, jossa kaikki tuote- ja sponsorimerkit oli peitetty ja paikalla oli vain ympäristö- ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kojuja. Vuonna 2001 Amnesiacin jälkeinen areenakiertue ylsi Tukholmaan asti, joka on täkäläisestä vinkkelistä lähin paikka, jossa bändi on nähty vuoden 1995 jälkeen.

Kid A:n ja Amnesiacin aikoihin Thom Yorken habitus oli OK Computerin aikakautta resuisempi, mikä johtui pitkälti parransängestä miehen naamalla. Tukkamallissa ei muutosta. Michel Gondryn ohjaamalla levottomalla Knives Out -videolla nähdään Yorke, perustukka ja aktivistisänki.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Takatukkainen perheenisä – Hail to the Thief (2003)

Vuonna 2003 julkaistu Hail to the Thief palautti perinteisemmän rocksoinnin Radioheadin musiikkiin. Albumi oli sekoitus orgaanisempaa ja elektronista soundia. Yorke kuvaili albumia reaktioksi uuden vuosituhannen ensimmäisten vuosien tapahtumiin ja huoleen vuonna 2001 syntyneen esikoislapsensa tulevaisuudesta. Hail to the Thief -kiertue jatkui vuoden 2004 kevääseen asti, jonka jälkeen bändi vetäytyi tauolle ja jäsenet keskittyivät lepäämiseen sekä sooloprojekteihinsa.

Vuonna 2003 Yorke oli edennyt sivujakaus- ja takatukkavaiheeseen. Kokoparran ja sängen välillä vaihteleva naamakarvoitus oli tullut jäädäkseen.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Siistiytynyt sivujakaus – The Eraser (2006)

Radioheadin levytyssopimus EMI:n kanssa päättyi vuonna 2004 julkaistuun Com Lag -EP:hen. Vuonna 2005 bändi julkaisi yhden uuden kappaleen, I Want None of This, joka ilmestyi Help: A Day in the Life -hyväntekeväisyyslevyllä. Muuten yhtye keskittyi luomaan ja äänittämään materiaalia seitsemännelle pitkäsoitolleen.

Vuonna 2006 Thom Yorke julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa The Eraser. Elektroniseen äänimaisemaan keskittynyt levy sai hyvän vastaanoton. Mediassa liikkui huhuja, että Radioheadin taru olisi tullut tiensä päähän. Toisin kävi.

Promokuvissa Yorke esiintyi parrakkaana, mutta tukka oli siistitty.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Takatukan lievä comeback – In Rainbows (2007)

Vuonna 2007 ilman levysopimusta ollut Radiohead päätti ravistella musiikkiteollisuutta, kun In Rainbows julkaistiin lokakuussa digitaalisessa muodossa. Levy oli ladattavana yhtyeen kotisivuilta ostajan itse valitsemalla hinnalla. Yorke ja kumppanit ravistelivat alaa myös musiikillisesti. In Rainbows oli Radioheadin kolmas merkkipaalulevy, arvostelumenestys ja vuoden parhaaksi rankattujen albumien joukossa kautta maailman ja musiikkimedian.

Vuoden 2008 maailmankiertueella Thom Yorken tukka esiintyi hiukan pöllämystyneenä ja takatukka oli tehnyt paluun, mutta ei niin väkevänä kuin vuonna 2003.

Ensimmäinen In Rainbowsilta julkaistu single oli Jigsaw Falling into Place, jonka video on kypäräkameroineen oikein hyvä, edelleen.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Hippiruoska, joogaponnari ja kokoparta – King of Limbs (2011)

In Rainbows -kiertueen jälkeen Thom Yorke kokosi melkoisen superkokoonpanon (Flea, Radiohead-hovituottaja Nigel Godrich, muun muassa Beckin taustalta tuttu Joey Waronker ja Red Hot Chili Peppersin keikkaperkussionisti Mauro Refosco) esittämään The Eraserin kappaleita livenä. Kokoonpano sai nimen Atoms For Peace.

Helmikuussa 2011 Radiohead julkaisi kahdeksannen albuminsa. King of Limbs julkaistiin aluksi vain digitaalisena ja erikoispainoksena yhtyeen omien kotisivujen kautta. Vastaanotto oli suhteellisen suopea, mutta ei In Rainbowsin veroinen.

Yorken hiukset olivat muutamassa vuodessa venähtäneet lähes hippiruoskamaiseen pituuteen. Parta oli charmantisti harmaantunut, ja joissain kuvissa mies oli vetänyt tukkansa tiukalle joogaponnarille.

Lotus Flowerin videolla Yorke yritti luoda oman gangnamstylensa. Yritykseksi jäi.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Jatkuuko joogaponnarin taru – Amok (2013)

Atoms For Peace julkaisee maanantaina esikoislevynsä Amokin. Onko Yorken tukan pituus kasvanut entisestään? Onko joogaponnari edelleen yhtä tiukkana?

Hiusmallin lisäksi jännittää toki levyn sisältö. Biisimaistiaiset ovat ainakin olleet mielenkiintoisia.

Video ei ole enää saatavilla

Kuva: Tomi Palsa

Monien mielestä Thom Yorken uran huipentuma oli Radioheadin vuonna 1997 ilmestynyt OK Computer, tuo virallisista virallisin 90-luvun kaanonklassikko. Toisten puolesta Yorke kumppaneineen olisi saanut jäädä vaikka loputtomiin toistamaan The Bendsillä (1995) kuultua emotionaalista kitaravyörytystä.

He kaikki ovat tietenkin väärässä.

Yorke korkkasi tämän vuosituhannen duetoimalla kahden palvotun naislaulajan, PJ Harveyn ja Björkin, kanssa näiden albumeilla Stories from the City, Stories from the Sea ja Selmasongs.

Vuonna 2006 Yorke julkaisi upean sooloalbumin The Eraser, joka ilmestyi aivan puun takaa ja kuulosti paitsi avantgardistiselta laptop-elektrolta, myös ajoittain 80-luvun synkältä syntikkapopilta John Foxxin malliin.

Levyn ympärille myöhemmin kasatussa Atoms for Peace -yhtyeessä soitti bassoa Red Hot Chili Peppersin Flea, mikä olisi 90-luvulla tuntunut suurin piirtein yhtä todennäköiseltä kuin Snoop Doggin ja Damon Albarnin yhteistyö.

Mainitsemisen arvoisia ovat ehkä myös Radioheadin viisi 2000-luvun albumia, joista Kid A (2001) muodostui heti ilmestyttyään käsitteeksi, johon edelleen viitataan, kun yhtye tekee urallaan rohkean taiteellisen suunnanmuutoksen. Levyn radikaali elektroninen sointi oli pitkälti Yorken aloitteesta toteutettu ratkaisu.

Liki yhtä merkittävä teos on vuonna 2007 ilmestynyt In Rainbows, jonka markkinointikampanja sekoitti digitaalisia musiikkimarkkinoita ja nousi kaupan päälle listaykköseksi sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa.

Mikä tärkeintä, tänä vuonna Yorke kohosi nettimeemiksi uskaltauduttuaan tanssahtelemaan villisti Radioheadin Lotus Flower -videolla. Siitä tehdyt lukemattomat versiot sinetöivät Yorken paikan tämän vuosituhannen nerojen joukossa.

Video ei ole enää saatavilla

Thom Yorke vs. Mambo No. 5

Vuonna 2007 ei toinen levy pyörinyt yhtä tasaiseen tahtiin luureissani kuin Burialin klassikkokelpoinen kakkosalbumi Untrue. Albumi sementoi aliaksen taakse kätkeytyvän William Bevanin aseman yhtenä dubstepin ja ylipäätään elektronisen musiikin omintakeisimmista visiönääreistä.

Samalla Untrue nosti dubstepin indie-väen soittolistoille ja todisti viimeisillekin epäilijöille genren taipuvan myös albumi-formaattiin. Levy toi sinänsä hienon ensialbumin Burialin (2006) jääkylmän kolkkoon sointiin tarttumapintaa ja lämpöä, säilyttäen kuitenkin sen kuumottavan tunnelman, joka voi olla kotoisin ainoastaan Lontoosta, mutta sopii kaupunkiympäristöön missä tahansa maailmassa.

Untruen jälkeen albumimittaista Burialia on odoteltu turhaan, mutta irtobiisejä Bevan on tiputellut epätasaiseen tahtiin – tänä vuonna jo pariinkin otteeseen. Aluksi Burial lyöttäytyi kimppaan Four Tetin ja Radioheadin Thom Yorken kanssa. Kolmikko julkaisi Text Recordsilla Ego/Mirror-kaksitoistatuumaisen – jonka 300 kappaleen painoksen kohdalla voidaan jo puhua limited editionista – ja sittemmin saatiin maisteltavaksi kolmen kappalen verran ihan aitoa Burial-soundia Hyperdubin Street Halo EP:n muodossa.

Sekä Four Tetin että Thom Yorken kanssa Bevan on tehnyt aiemminkin menestyksekästä yhteistyötä. Erityisesti Yorke ja Burial sopivat parhaimmillaan yhteen painajaismaisen hyvin. Molemmat tuntuvat luotaavan suurkaupungin alempia kerroksia: tyhjiä, kalmankalseita paikkoja joissa sataa aina. Burialin remix Yorken And It Rained All Nightista herättää edelleen kylmiä väreitä.

Mirrorilla tunnelma on rauhallisempi, harmittomampi. Tuttu Burial-biitti rakentaa turvallisen pohjan. Siihen päälle Yorken on hyvä ynistä. Vahvempaa hittipotentiaalia tarjoillaan Egolla, jossa perinteisempi Burial-soundi astuu hieman taemmalle ja jättää tanssilattialta enemmän tilaa Four Tetille. Tämä kutookin tuttuja verkkojaan akustisista soinneista melodisen tyylikkään kappaleen ympärille. Biisi päättyy kauniin pianomelodian hyväilyyn.

Pahoja unia ei tämä julkaisu tuota, mutta palaset loksahtavat komeasti yhteen. Kolme erilaista artistia muodostavat kokonaisuuden, joka melkein ylittää osiensa summan.

Uunituoreella Street Halolla Burial vuorostaan päästää irti aivan ikioman itsensä – ehkä hieman liiaksikin. Kolme kappaletta eivät juuri tarjoile yllätyksiä, mutta toki kehitystä on havaittavissa. Kokonaisuuden aloittava Street Halo sykkii eteenpäin asteen aiempaa määrätietoisemmin, tukevammin, tanssilattiallekin sopivan biitin voimalla.

Muuten osaset ovat ennallaan. Pilkotut, ruumiittomat naisäänet kiertelevät rytmin yllä Untruelta tuttuun tapaan. Ja kaikki on kiedottu vanhan vinyylin rahinaan ja siihen täysin jäljittelemättömään kaikuun, jolla Bevanin teoksensa viimeistelee.

NYC on abstraktimpi mutta samalla lämpimämpi kappale. Rytmi on rikotumpi, katkonaisempi, alati muuttuva. Biisi pysähtyy liikennevaloihin miettimään, rätisemään, kaikumaan, ennen kuin jatkaa matkaansa. Ja kun lohdullisesti soiva Stolen Dog päättyy helisevään melodian sirpaleeseen, on EP käynyt vain kolmen kappaleen aikana läpi mitä komeimman draaman kaaren.

79 Kolme erilaista artistia muodostavat kokonaisuuden, joka melkein ylittää osiensa summan. Omalla EP:llään Burial vuorostaan päästää irti aivan ikioman itsensä – ehkä hieman liiaksikin.

Video ei ole enää saatavilla

Eivätkä yllätykset loppuneet siihen. Luvassa oli levyn cd-painoksen myötä julkaistu ilmainen sanomalehti The Universal Sigh, Record Store Dayn kunniaksi julkaistava kaksitoistatuumainen vinyylisingle, jolla on kaksi uutta kappaletta, sekä Thom Yorken tuleva yhteissinkku Four Tetin ja Burialin kanssa.

Parasta tässä kaikessa ovat kuitenkin olleet lukemattomat Lotus Flower -kappaleen videosta tehdyt versiot, joilla Thom Yorke tanssii mitä erikoisimpien hittien tahtiin.

Video ei ole enää saatavilla

Thom Yorke Likes to Move It Move It