Greg Dulli – polttaa kynttilää molemmista, mutta tupakkaa vain toisesta päästä.

Populaarimusiikin lyhyt historia on täynnä kuvauksia vapaudenkaipuusta, palosta lähteä. Harvassa ovat kuitenkin ne, jotka onnistuvat vangitsemaan tunteen niin kuin Teenage Wristband.

“She said: You wanna go for a ride?
I’ve got sixteen hours to burn and I’m gonna stay up all night”

Vuosituhannen vaihde oli hankalaa aikaa 1990-luvulla Afghan Whigsin kanssa maineensa luoneelle Greg Dullille. Whigsin tarinan tullessa silloiseen päätepisteeseensä mies oli hieman tuuliajolla niin uransa kuin elämänsä suhteen. Rock’n’roll oli siirtynyt rengistä isännän paikalle. Luomisvoimaansa Dulli ei kuitenkaan ollut menettänyt. Sivuprojektina alkaneen The Twilight Singersin puitteissa hän ryhtyi viemään musiikkiaan entistä syvempiin vesiin. Samalla maestro löysi oikean foorumin elämänsä synkempien puolien käsittelyyn.

The Twilight Singersin vuonna 2003 ilmestynyt kakkosalbumi Blackberry Belle kiteytti Dullin uuden vision pimeyden ja valon rajankäynnistä. Albumin ehdoton helmi Teenage Wristband taiteilee juuri tuolla rajalla. Se on albumin tunnelmaan nähden jopa optimistinen hehkuen silti Dullille ominaista tummuutta. Albumille alun perin kaavailluista kappaleista Teenage Wristband oli lopulta ainoa, joka säästyi varsinaiselle levylle saakka. Kappale oli myös Dullin hyvän ystävän, vuonna 2002 kuolleen elokuvaohjaajan Ted Demmen suosikkikappale. Lopulta koko albumi omistettiin Demmen muistolle.

Jotain kuumalla liekillä palaneen ystävän muistosta voi kuvitella päätyneen myös Teenage Wristbandille. Harvoin tulee vastaan kappaletta, jossa elämän ja vapauden palo on yhtä vahvasti vangittu. Vaikka onhan näitä vapaudenkaipuuta pursuavia kappaleita popmusiikin historian saatossa kuultu ennenkin. On fastcarit, borntorunit, satumaat, albatrossit ja repetjalissut… näkökulma ja tarina vaihtelee, mutta polte on sama.

Ja samasta säiliöstä tankkaa myös Teenage Wristband, jossa ei tekijänsä mukaan ole todella kyse muusta kuin siitä itsestään – lähtemisestä. Siitä vapauden tunteesta, joka valtaa ihmisen, kun tämä kaasuttaa kohti auringonlaskua nuorikko vierellään. Tai siitä tunteesta, joka syntyy, kun haaveilee tekevänsä niin.

Yksinkertaista, toteaa joku. Naiivia teiniunelmaa, sanoo toinen. Ehkä, mutta johonkin hermoon ikuisesti pimeyden rajamailta kähisevä Dulli Teenage Wristbandilla osuu. Ja nyt, kymmenen vuoden jälkeen, jälleen entistä kipeämmin.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Twilight Singersiltä äänestettiin myös kappaletta Martin Eden.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 161 Paula Vesala & Pekka Kuusisto – Häävalssi

“Ja jos nuoruuden annankin / metsässä Kiestingin / haudoilla vieraiden /palvellen”. Kiestinki-levyllä Kuusisto ja Vesala tekivät liki mahdottoman eli onnistuivat löytämään 2. maailmansodan myytistä inhimillistä kosketuspintaa aikana, jolloin politiikassa ratsastetaan veteraaneilla kuin Vermossa konsanaan. Tämä oli kauniin ja vuoden parhaan levyn liikuttavin laulu. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 160 Jenny Hval – Portrait of a Young Girl as an Artist

”Not all limbs have erections”; ylistys masturbaatiolle. Motoriikan kautta syvälle seksuaaliseen ruumiseen kokeillen ja tunnustellen lipuvan ja aaltoillen purkautuvan ”Portraitin” tulisi – kuten koko Viscera-albumin – kuulua jokaisen sukupuolentutkimuksen kurssin kuulemistoon. Samalla se on vuoden parhaita kokeellisia pop-kappaleita. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 159 Laura Marling – The Beast

Ei uskoisi, että 21-vuotias naisenalku osaisi tehdä jotain näin dramaattista ja tyylikkään synkkää maalailua, jossa nainen uhoaa miehelleen: ”Katso kuinka naisesi makaa tänään Pedon kanssa” – vaikka oma mies ilmeisesti kyseinen peto onkin. Lisää mielenkiintoista kieroutta uhkaava biisi saa, jos lies-sanan merkitystä vaihtelee makaamisen ja valehtelemisen välillä. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 158 S.C.U.M. – Whitechapel

”Open eyes fall again, fall again into eyes”. Thomas Cohenin laulu kohoaa jylhästä urkutaustausta. Sanoitus on yhtä ekspressiivinen kuin Cohenin kädenliikkeet kappaleesta tehdyllä videolla. Tiukka bassolinja kuljettaa biisin seuraavalle tasolle ja kertosäkeellä kohotaan tanssi-ilotteluun, joka voisi kuulua The Horrorsin Skyingille, jos Faris Badwan osaisi laulaa. (Joonas Kuisma)

Video ei ole enää saatavilla

# 157 Zola Jesus – Vessel

Zola Jesus on parissa vuodessa luonut itselleen ainutlaatuisen ja välittömästi tunnistettavan tyylin. Uhmakkaat poljennot sulattavat yhteen New Orderia ja hidastettua junglea, tunnelataukset ja jännitteet ovat yksinkertaisia ja häpeämättömiä, Nika Danilovan, 22, kolkko ja ilmeikäs ääni ulvoo jatkuvasti kuin verhon takana. Vessel on kaikkea tätä. Pakko kuulla – ja nähdä livenä. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 156 bob hund – Stumfilm

Chaplinin poika on hauska, kaunis ja koskettava elokuva. Bob hund on hauska, kaunis ja koskettava yhtye. Vaikka yhtyeen englanninkielisen harharetken jälkeen ilmestyneet levyt eivät ehkä aivan tavoitakaan ensimmäisten levyjen huumaavaa energiaa, löytyy niiltä yhä Stumfilmin kaltaisia älykkäitä katsauksia ihmisyyteen. Tunnesiteet kestävät. Låt mig tala till punkt. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 155 Richard Buckner – Traitor

Ääni vetäytyy syrjään ja jää jalkoihin, mutta välittää sanojen painon. Se ansaitsee tulla julki, vaikka kukaan ei sitä kuulisikaan. Kun Richard Buckner laulaa, hän laulaa elämästä. Ja kun hän laulaa elämästä, on jokaisella sanalla merkitys. Tummankarheaan musiikkiin kiinnittyessään nämä merkitykset avaavat koko sydämensä sille, joka uskaltaa päästää ne sisälleen. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 154 The Twilight Singers – On the Corner

Greg Dulli uhkaili Dynamite Steps -albumia edeltäneissä haastatteluissa, että hän olisi viimein levyttänyt aurinkoista musiikkia. Dulli huijasi. Levyä ennakoinut On the Corner hehkui tuttua, kiehtovaa pimeyttä, mutta tällä kertaa vielä entistäkin elokuvallisemmissa ja mahtipontisemmissa sävyissä – tuloksena yötaivaalle nouseva neljän ja puolen minuutin crescendo. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 153 Guillemots – Tigers

Brittiläisen Guillemotsin kolmas albumi jäi syyttä vähäiselle huomiolle. Tigers säteilee hittipotentiaalia: se on kappale, jota haluat huutaa ympäripäissäsi festari-illan huumassa 20 000 muun kanssa. ”Home is a look on a face / home isn’t here or any place”. Tätä tuskin koskaan pääset kokemaan. Killersin ja Coldplayn parhaat puolet Arcade Firen läpi suodatettuna. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 152 Blood Orange – Champagne Coast

Englantilaisen Dev Hynesin tuorein projekti Blood Orange yhdistelee Coastal Grooves -levyllään kiehtovin lopputuloksin tummasävyisiä melodioita, rautalankakitaraa, synapoppia, itämaisia sävelkulkuja ja Princeä. Kuulas, surumielinen ja tanssittava Champagne Coast on komea osoitus Hynesin vaikuttavista taidoista. Sopii esimerkiksi tanssimiseen kyyneleet silmissä. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 151 Bill Callahan – Riding for the Feeling

Kevään sarastusta tahdittanut Apocalypse oli riisutun americanan mestariteos. Sen koruttomat sävelmät sulattivat kinosten mukana myös satunnaisen Smog-fanin sydämen. Albumin ytimessä, yksinäisessä hotellihuoneessaan, majaili Riding for the Feeling, soulballadi, josta on karsittu kaikki ylimääräinen – kaikki, paitsi syvältä riipaiseva, loputtoman luopumisen tuska. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 150 Cold Cave – The Great Pan Is Dead

Jos änkyröiden änkyrän Steve Albinin Big Black -yhtye olisi aikanaan innostunut myös brittiläisten synkistelijöiden romanttisesta puolesta, olisi lopputulos voinut hyvinkin kuulostaa tältä. Wesley Eisold mylvii allaan äärimmilleen trimmattu rumpukone. Kitaramuurin ampuma-aukoista välähtelevät kuninkaalliset kosketinriffit. Sinä olet hapoilla, mutta kone ei hyydy. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.