The Shins -napakympissä voi valita myös Herra D:n.

Vahvin ehdokas Viime vuosikymmenen nerokkain melodia -palkinnon voittajaksi on tässä.

”Uu u-u-uu u u-u-uu uuu
uuu uu uu uuu uu uuu”

1980- ja 1990-luvulla hetken musiikkimaailman suunnannäyttäjänä toiminut Sub Pop nousi uudella vuosituhannella jälleen keskeiseksi tekijäksi amerikkalaisen indierockin valtavirtaistamisessa. Oleellinen osa tätä prosessia oli 1990-luvun puolivälin jälkeen Albuquerquessa perustettu The Shins.

Alkujaan solisti James Mercerin sivuprojektina käynnistynyt yhtye sai tarvittavaa vetoapua jo isommissa ympyröissä kunnostautuneelta Modest Mouselta, ja niin vuosituhannen taitteessa Mercerin ja kumppaneiden eteen tyrkättiin levytyssopimus. The Shinsin debyyttialbumi Oh, Inverted World ilmestyi Sub Popin julkaisemana vuonna 2001. Se oli albumi, joka ykkössingle New Slangin vahvistamana tuli osaltaan vaikuttaneeksi siihen, millaisena 2000-luvun Sub Pop nykyisin tunnetaan. Samalla se viitoitti tietä folkin kanssa flirttailevalle indierockille ja sai pian seuraa kasvavasta joukosta uusia yhtyeitä ja artisteja.

”Gold teeth and a curse for this town
were all in my mouth
only I don’t know how
they got out dear”

Tekijänsä mukaan New Slang on haistatus kappaleen kirjoitusajankohtana vallinneille olosuhteille: tympeälle elämänpiirille epämääräisine tai olemattomine tulevaisuudenkuvineen. Sen enempää biografismiin sortumatta sanojen taakse on helppo kuvitella hanttihommissa ja pätkätöissä turhautunut kolmekymppinen Mercer, joka kappaletta kirjoittaessaan tuskin osasi aavistaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

”I’m looking in on the good life
I might be doomed never to find”

Sillä niin vain aurinko alkoi paistaa Mercerinkin risukasaan. Albumin ilmestymistä seuranneina vuosina New Slang soi tv-sarjoissa, mainoksissa ja elokuvissa. Viimeistään Zach Braffin ja Natalie Portmanin tähdittämän Garden State –elokuvan (2004) myötä kappale ja The Shins nousivat kultakantaan suurien massojen lemmikiksi. Saavutettu menestys ei kuitenkaan vähentänyt yhtyeen arvostusta kriitikkojen silmissä. Päinvastoin, se sinetöi Mercerin ja The Shinsin aseman myös indierockälykköjen ytimessä.

Silti New Slangin suurin älykkyys piilee sen yksinkertaisessa melodiassa, jonka uskallan väittää olevan eräs viime vuosikymmenen nerokkaimmista. Kuka tahansa voi ottaa nuotiokitaran käteensä ja aloittaa hyräilyn:

”Uu u-u-uu u u-u-uu uuu
uuu uu uu uuu uu uuu”

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

The Shinsiltä äänestettiin myös kappaletta Phantom Limb.

Jason Pierce saa räntäsateen näyttämään galaksien rakastelulta.

Nuorgamin levyjoulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat kolmea vuoden 2012 albumia ja halutessaan yhtä ep:tä, kokoelmaa tai reissueta. Vuorossa Kari Koivistoinen.

The Shins – Port of Morrow

Valittaessa bändiä, joka tekee täydellistä musiikkia, The Shins huopaa kärkikahinoihin vaivattoman oloisesti. James Mercerin iloisen diktatuurin alla on syntynyt jo neljä erinomaista albumia, jotka saavat halaamaan tyynyä. Port of Morrow ei ole edes bändin paras, mutta se hypnotisoi kyynisen punkkarinkin juoksentelemaan kedolla päivänkakkarat hampaissaan. Levy on epätodellisen koskettava ja tällä kertaa jopa yllättävän lähestyttävä, vaikka jälkimmäinen tosiasia saattaakin joitain puristeja skreboista hangata. Ihan sama. The Shinsin arvostelu on kuin väittäisi taivasta liian siniseksi.

Video ei ole enää saatavilla

Spiritualized – Sweet Heart Sweet Light

Suuruudenhulluus on aina riski. Se saa artistin näyttämään joko säälittävältä kylähullulta, suhteellisuudentajunsa menettäneeltä miljonääriltä tai rohkealta visionääriltä. Kun tämän asenteen sulattaa levymuotoon, saattaa itsekritiikin täysin menettänyt artisti rakastua omaan kakkapökäleeseensä ja tuloksena puristuu The 2nd Law. Tai sitten pompöösit jouset, ylipitkät kappaleet, typerät sanoitukset ja oman persoonan (pippelin) tutkistelut voivat toimia maailmanpyöränä, joka saa sydämen puristumaan kasaan ja räntäsateen näyttämään galaksien rakastelulta, jota halkoo yksisarvisella ratsastava Jeesus. Huh?

Video ei ole enää saatavilla

Django Django – s/t

On harvoin hyvä merkki, jos joutuu miettimään, kuinka tosissaan bändi on tekemisiensä suhteen. Django Django on yrittänyt parhaansa ollakseen helppo maali. Kyseessä on kasa ärsyttäviä taidekoulurunkkareita, jotka käyttävät kookospähkinöitä soittimina, pukeutuvat livenä mm. safari- ja lentäjä-asuihin ja koristelevat lavaa palmunlehdillä. Mutta minkäs teet, kun ryhmän debyytti on hysteerinen, tarttuva hyvänolon trippi maailmaan, jossa musiikkigenret on julistettu tarpeettomaksi. Se laskeutuu preerialle auringonlaskun aikaan kuin diskovaloihin kietaistu, pillastunut marakatti. Tämä ei ole ihmisen synnyttämää musiikkia. Täysin hoopo Wor pakottaa tanssilattialle ja kiertoradalla pörisevää Hail Boppia on pakko rakastaa. Onko tämä kultti ja jos on, miten siihen pääsee mukaan?

Video ei ole enää saatavilla

The Shins / James Mercer 29.06.2012 Garden Party, Helsinki.

Luonnonkaunis Nuorgam ei lakannut hämmästyttämästä James Merceriä, vaikka Port of Morrow siellä kalseasti vastaanotettiinkin.

James Mercerin johtama 2000-luvun indiesuuruus palaa viiden vuoden tauon jälkeen uudella levyllä ja uudella kokoonpanolla.

The Shinsin nousu vaatimattomasta sivuprojektista yhdeksi 2000-luvun indiepopsoundin määrittäjistä on oikea tuhkimotarina. James Mercer perusti sen Flake Music -yhtyeensä rinnalle vuonna 1996. Flake Music ei onnistunut kuitenkaan saavuttamaan merkittävää suosiota ja hajosi tehtyään vain yhden levyn, joten Mercer keskitti huomionsa The Shinsiin.

Yhtye keräsi kiitosta kriitikoilta, mutta ei aluksi saavuttanut kuin kulttisuosiota. Kaikki kuitenkin muuttui, kun ohjaaja-näyttelijä Zach Braff valitsi The Shinsin kappaleet New Slang ja Caring Is Creepy elokuvansa Garden Staten Grammy-palkitulle soundtrackille.

Elokuvassa Natalie Portmanin näyttelemä Sam julistaa elokuvan päähenkilölle, masennuslääkehorroksesta heräävälle Andrew Largemanille, yhtyeen kuuntelemisen voivan muuttaa hänen elämänsä. Vähitellen yhä useampi alkoi olla samaa mieltä.

The Shinsin musiikki osui 2000-luvun puolivälissä juuri sopivaan saumaan. Se oli yhdistelmä klassista 1960-lukulaista vuosikertapoppia, folkpohjaista laulaja-laulunkirjoittajaherkistelyä, sydänsuruista tunnustuksellisuutta, vaihtoehtokantria ja hiukan särmää tuovia kevyen elektronisia soundeja. Se tarjosi tunteisiin vetoavan ja aikuisemman muunnelman siitä vaihtoehtomusiikista, jonka parissa 2000-luvun pari-kolmekymppiset olivat kasvaneet.

Tämä musiikki ei ehkä käynyt tuskan ja raivon purkamiseen moshpitissä jonkun maihari silmässäsi, mutta soveltui sitäkin paremmin viihtyisän vaihtoehtoisiin kahviloihin, sivistyneisiin kotibileisiin ja myöhäisillan itsetutkiskeluun.

Vuoteen 2007 mennessä The Shinsistä oli tullut yksi amerikkalaisen indien suosituimmista yhtyeistä. Sen kolmas albumi Wincing the Night Away toi Sub Pop -levy-yhtiölle sen kaikkien aikojen parhaan listasijoituksen Billboardin albumilistalla (ällistyttävä sija 2 – The Shinsin aikaisempi ennätys oli sija 86 ja Sub Popin 79, jonka se sai The Afghan Whigsin Black Love -levyllä vuonna 1996) ja Mercerille ja kumppaneille Grammy-ehdokkuuden.

The Shins oli taistellut tiensä tuntemattomuudesta myyntilistojen kärkeen, mutta kun kuumaa rautaa piti alkaa takoa, Mercer uupui ja oli valmis lopettamaan yhtyeen. The Shins pistettiin jäihin ja Mercer keskittyi tuottaja Danger Mousen kanssa Broken Bells -projektiin, joka julkaisi ristiriitaisen vastaanoton saaneen debyyttialbuminsa vuonna 2010.

Nyt viisi vuotta The Shinsin kaupallisen huippuhetken jälkeen Mercer on kaivanut yhtyeensä naftaliinista, mutta melkoiset muutokset kokeneena. Jo Wincing the Night Away oli syntynyt enimmäkseen ilman muita yhtyeen jäseniä, ja tällä kertaa koko revohka on mennyt virallisesti vaihtoon.

Kitaristi Dave Hernandez soittaa parilla raidalla ja kosketinsoittaja Marty Randall yhdellä, mutta pääasiassa Port of Morrow on Mercerin ja tuottaja Greg Kurstinin yhteistyön tulos. Apuaan tarjoavat muiden muassa Modest Mousen Joe Plummer, Crystal Skullsin Yuuki Matthews sekä Sleater-Kinneystä, Quasista ja Wild Flagista tuttu Janet Weiss. Kaikkien vierailijoiden keskellä The Shinsistä on tullut lopullisesti James Mercerin sooloprojekti.

Port of Morrow kuulostaakin laulaja-laulunkirjoittajalevyltä. Sellaiselta, jolla kriisin läpikäynyt taiteilija etsii itseään. Levyllä esiin astelee entistä aikuisempi ja seesteisempi The Shins, joka samalla sekä kokeilee että lipuu yhä lähemmäksi siloteltua valtavirtapoppia.

Joillakin Port of Morrow’n raidoilla tämä uusi lähestymistapa tuottaa hienoja tuloksia. Albumin ensimmäisellä singlellä ja videolla Simple Songilla Mercer tavoittaa uudella isommalla soundilla tasoja, joihin The Shinsin menneisyyden ujostelu ei päässyt. Musiikki pauhaa kuin koski Mercerin laulaessa sanoja, joissa välähtelevät valtameret, jalkapallokentät, rotkot ja tulvat.

Mercer on kertonut laulun kertovan hänen ja hänen vaimonsa rakkaudesta, ja Simple Songilla hän onnistuukin kuvaamaan rakkauden syntyä koskettavasti ja aidon tuntuisesti:

”Remember walking a mile to your house
Aglow in the dark
I made a fumbling play for your heart
And the act struck a spark”

Myös The Shinsin miehistönvaihdokset ovat inspiroineet Simple Songin sanoituksia, kuten sen kertosäkeestä voi päätellä:

”I know that things can really get rough
When you go it alone
Don’t go thinking you gotta be tough
To bleed like a stone”

Simple Songin ohella levyn parasta puolta esittelevät kantrivaikutteiset kaunottaret For a Fool ja September sekä ilmavasti rullaava No Way Down. Septemberissä Mercer eläytyy kantrisoundille sopivasti itsesäälissä kieriväksi katuvaksi rentuksi, jonka naisen uhrautuva rakkaus pelastaa:

”I’ve been selfish and full of pride
And she knows deep down there’s a little child
But I’ve got a good side to me as well
And it’s that she loves in spite of everything else”

Port of Morrow’lla Mercerin osumatarkkuus ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin aikaisemmilla The Shins -levyillä. Mukaan on päässyt sekä mitäänsanomattomia että epäonnistuneita kappaleita.

Ensiksi mainittuun kategoriaan voi laskea nätin It’s Only Lifen ja veikeästä säkeistöstä mahtipontiseen kertosäkeeseen nousevan Bait and Switchin, jotka lipuvat ohi mukavasti, mutta jälkiä jättämättä kuin karanneet ilmapallot sinitaivaalla.

Vähemmän onnistuneita ovat mairea, Paul Simonin huolettomimmillaan mieleen tuova Fall of ’82, jonka pehmorock-soundit ja trumpettisoolo eivät erityisesti ihastuta. Levyn päättävä tummasävyinen nimikappale maittaa aluksi, mutta väljähtyy nopeasti.

Paremmin toimivat 40 Mark Strasse, joka muistuttaa soulahtavine falsettikertosäkeineen enemmän Phoenixia kuin Mercerin aikaisempia tekosia, ja Broken Bellsin synkemmistä sävelistä mallia ottanut Rifle’s Spiral.

Mercerin ja Kurstinin levylle säätämät soundit vievät The Shinsin yhä kauemmaksi indiestä ja lähemmäksi keskitien kitarapoppia. Totta toki on, ettei Mercer ole ikinä loistanut särmikkyydellä tai innovatiivisuudella. Aikaisemmin hänen kappaleensa ovat kuitenkin onnistuneet pitämään The Shinsin piirun verran laimeuden yläpuolella.

Kun kappaleet pettävät, alla häämöttää pelottavan syvä rotko pullollaan keskinkertaista, keskiluokkaista ja haaleaksi valkopestyä indiepoppia. Tällä kertaa köysi pitää, mutta vain juuri ja juuri.

61 Port of Morrow on melodinen ja miellyttävä levy, jonka musiikki on taidokkaasti ja epäilemättä suurella sydämellä tehtyä, mutta vaikea siitä on innostua. Näitä lauluja kuunnellessa ei voi olla ajattelematta, että jos Garden Staten Andrew Largeman olisi kuullut tämän levyn, hän saattaisi yhä hortoilla läpi elämänsä lääkehöyryissä.

Video ei ole enää saatavilla

Kotimaassaan Yhdysvalloissa Top 40 -bändiksi noussut Of Montreal julkaisee jo yhdennentoista studioalbuminsa. Paralytic Stalks julkaistaan 7. helmikuuta, ja sen tuottajana toimi yhtyeen keulahahmo Kevin Barnes apunaan Drew Vanderberg (Deerhunter, Best Coast). Of Montreal aloittaa Euroopan-kiertueensa Tavastialta 16. huhtikuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Leila feat. Mt. Sims – (Disappointed Cloud) Anyway

Iranilainen Leila Arab tuli tunnetuksi 1990-luvun alkupuolella yhteistyöstään Björkin kanssa. Lontoolaistuneen electronica-artistin neljäs albumi U&I julkaistaan 23. tammikuuta, ja sen useilla kappaleilla kuullaan amerikkalaista Matthew ”Mt.” Simsiä.

Video ei ole enää saatavilla

Fanfarlo – Shiny Things

Fanfarlon toinen albumi Rooms Filled With Light julkaistaan 27. helmikuuta. Lontoolais-ruotsalaisen indierockyhtye on tehnyt albumin tuottaja Ben Allenin (Animal Collective, Gnarls Barkley) ja äänittäjä David Wrenchin (Bat For Lashes, Beth Orton) kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Sara – Se keinuttaa meitä ajassa

Vaihtoehtometallliyhtye Saran kuudes albumi Se keinuttaa meitä ajassa julkaistaan 7. maaliskuuta. Se on yhtyeen ensimmäinen levy neljään vuoteen. Albumin on tuottanut Jyrki Tuovinen, ja lyriikoihin yhtye on saanut apua Jarkko Martikaiselta.

Video ei ole enää saatavilla

The Shins – Simple Song

Indiepopsuosikki The Shinsin neljäs albumi Port of Morrow julkaistaan 20. maaliskuuta. Se on amerikkalaisyhtyeen ensimmäinen albumi viiteen vuoteen ja ensimmäinen, joka julkaistaan Shins-laulaja James Mercerin Aural Apothecary -levymerkillä. Portlandissa äänitetyn albumin on tuottanut Greg Kurstin, jonka nimi löytyi viime vuonna muun muassa Red Hot Chili Peppersin, Foster the Peoplen ja Kelly Clarksonin albumien kansitiedoista.

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#60 Grizzly Bear

Mikä? Kokeileva newyorkilaisyhtye, joka tajuaa melodioiden päälle.

Odotettu? Erityisesti upean Veckatimest-albumin (2009) jälkeen. Kaikkein vihkiytyneimmät indiediggarit ovat odotelleet kauemminkin.

Tuleeko? Hankala tapaus, sillä karhu on uinunut lähes koko vuoden ja keikkailee muutenkin harvakseltaan. Seuraava albumi kuitenkin tuonee ryhmän Eurooppaan.

Video ei ole enää saatavilla

#59 Bat for Lashes

Mikä? Brittimuusikko Nathasha Khan on viime vuosien kiinnostavimpia uusia naisartisteja.

Odotettu? Viimeistään kahden vuoden takaisen, salaperäisesti viekotelleen Two Suns -albumin jälkeen.

Tuleeko? Suomessa listakamaa, joten eiköhän, kunhan uusi albumi saadaan uunista ulos.

Video ei ole enää saatavilla

#58 Orchestral Manoeuvres in the Dark

Mikä? Syntsapopin uranuurtajaduo, joka otti Kraftwerkin soundit sekä teknologiafetissin ja yhdisti ne periliverpoolilaiseen popmelodian tajuun.

Odotettu? Jotkut varmasti jo vuodesta 1979, jolloin debyyttisingle Electricity ilmestyi Factory-levymerkillä, mutta useimmat kuitenkin vasta Enola Gayn breikattua yhtyeen 1980-luvun alussa.

Tuleeko? Hyvin mahdollista, sillä comebackin tehnyt yhtye on viime vuosina keikkaillut ahkerasti ja raahannut vielä mukanaan Villa Nahia lämppärinä. Vuonna 1993 Vanhalle ylioppilastalolle buukattu keikka peruttiin.

Video ei ole enää saatavilla

#57 Stars of the Lid

Mikä? Lähes kaksikymmentä vuotta aaltoilevan uneliasta ambientia tarjoillut teksasilaisduo.

Odotettu? Vuoden 2001 The Tired Sounds Of oli arvostelumenestys, joka viimeistään nosti bändin suuremman yleisön suosioon.

Tuleeko? Suomalainen suosio rajoittunee Street Spirit -foorumille, ja bändin viimeisin Euroopan-kiertue on vuodelta 2007. Epätodennäköistä siis.

Video ei ole enää saatavilla

#56 Happy Mondays

Mikä? 1980- ja 1990-luvun vaihteen Madchester-huuman huuruisin bilebändi.

Odotettu? Sen parikyt vuotta. Tosin bändi oli välillä telakallakin. Odotuskiima nousi uuteen kukoistukseen 24 Hour Party People -leffan (2002) myötä.

Tuleeko? Juuri nyt bändi ei ole erityisen aktiivinen, mutta toisaalta on yhä hengissä, joten miksei?

Video ei ole enää saatavilla

#55 St. Vincent

Mikä? The Polyphonic Spreen ja Sufjan Stevensin riveissä aloittanut laulaja-lauluntekijä Annie Clark, joka julkaisi kitarapedaalisäksätykseen pohjautuvan, puhkikehutun nelosalbuminsa Strange Mercyn syyskuussa.

Odotettu? Fanit vuoden 2008 Actor-levystä lähtien, loput indierunkkarit hullaannuttuaan tänä syksynä Strange Mercyyn.

Tuleeko? Viimeistään ensi vuoden Flow’hun.

Video ei ole enää saatavilla

#54 Ennio Morricone

Kuka? Yksi elokuvahistorian parhaista säveltäjistä, joka kykenee kaunistamaan kaikkea spaghettiwesterneistä The Missionin kaltaisiin eeppisiin valtavirtaelokuviin.

Odotettu? Noin viisi vuosikymmentä.

Tuleeko? Mahdollisuuksien rajoissa, jos joku rakentaa tarpeeksi hyvän tapahtuman ja investoi siihen riittävästi rahaa. Kuuleeko Helsingin Juhlaviikot? Musiikkitalo?

Video ei ole enää saatavilla

#53 The Shins

Mikä? Viime vuosikymmenen tärkeimpiä yhtyeitä amerikkalaisessa indierockissa.

Tuleeko? Oh, Inverted World (2001) oli suunnannäyttäjä, joka sai pian seuraajia niin ostavasta yleisöstä kuin muusikkopiireistäkin.

Tuleeko? Jäsenvaihdosten ja nokkamies James Mercerin sivuprojektien jälkeen The Shins on tehnyt uutta musiikkia. Ensi vuonna julkaistavan albumin myötä mahdollisuudet saada yhtye myös Suomeen ovat jälleen olemassa.

Video ei ole enää saatavilla

#52 The Hold Steady

Mikä? Varttuneiden rocktoimittajien suosikkiyhtye, jonka rönsyilevän amerikkalaisen rockin kruunaavat runolliset sanoitukset.

Odotettu? Vuodesta 2007, jolloin läpimurtolevy Boys and Girls in America julkaistiin Euroopassa.

Tuleeko? Tukholmaa lähemmäs Suomea yhtye ei ole toistaiseksi päässyt, vaan toivottavasti tilanne muuttuu ensi vuonna julkaistavan kuudennen albumin myötä.

Video ei ole enää saatavilla

#51 Camera Obscura

Mikä? Melodista ja hempeää indiepoppia soittava skotlantilaisyhtye.

Odotettu? Ainakin sitten vuoden 2006 ylistetyn Let’s Get Out of This Countryn.

Tuleeko? Yhtye elää tällä hetkellä hiljaiseloa ja nauhoittelee uutta levyä, joten tuskin aivan pian.

Video ei ole enää saatavilla