Kate Bush ryhtyi treenaamaan vuoden myöhässä Los Angelesin olympialaisten jousiammuntaan.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan kymmenes osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen listalta puuttuu Beastie Boysin She’s On It. Sen voit kuunnella tästä.

Vuoden 1985 Top 30 (no okei, 29)

1. Kate Bush – Running Up That Hill
2. The Smiths –How Soon Is Now?
3. Simple Minds – Don’t You Forget About Me
4. Tears for Fears – Everybody Wants to Rule the World
5. The Waterboys – The Whole of the Moon
6. The Cure – In Between Days
7. The Cult – She Sells Sanctuary
8. Madonna – Into the Groove
9. The Pogues – Dirty Old Town
10. Killing Joke – Love Like Blood
11. Whitney Houston – How Will I Know
12. The Jesus & Mary Chain – Just Like Honey
13. Huey Lewis & the News – The Power of Love
14. Fine Young Cannibals – Johnny Come Home
15. Tom Waits – Downtown Train
16. Prince – Pop Life
17. Dire Straits – Money for Nothing
18. Sandra – (I’ll Never Be) Maria Magdalena
19. Paul Hardcastle – 19
20. The Replacements – Swingin’ Party
21. Prefab Sprout – Goodbye Lucille #1
22. New Order – The Perfect Kiss
23. Nick Cave & the Bad Seeds – Tupelo
24. Talk Talk – Life’s What You Make It
25. New Model Army – No Rest
26. Camper Van Beethoven – Take the Skinheads Bowling
27. Dinosaur Jr. – Repulsion
28. Jan Hammer – Crockett’s Theme
29. Nitzer Ebb – Warsaw Ghetto

Linkki soittolistaan tästä.

Paul Westerberg tarjoaa empaattisen olkapään niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

”Bring your own lampshade, somewhere there’s a party
Here it’s never endin’, can’t remember when it started
Pass around the lampshade, there’ll be plenty enough room in jail”

Miksei The Replacements R.E.M.:n tavoin noussut lopulta maailmanvalloittajien joukkoon? Voimme katsoa todennäköisesti Budweiser-tölkin suuntaan. Toinen vaihtoehto on vilkaista Paul Westerbergin kappaleissa esiintyvää tematiikkaa ja empatiaa, jotka kohdistuvat nimenomaan oman elämänsä häviäjiin.

Swingin’ Party on käsi kädessä veljiensä – raivokkaamman Unsatisfiedin, viskihyllyn tyhjentävän Here Comes a Regularin ja vielä masentuneemman Sixteen Bluen – kanssa. Meluisimmat serkukset Bastards of Young, Hold My Life ja Left of the Dial eivät myöskään omillaan tunnu pärjäävän.

Suku on pahin: Westerbergin sisäiset lapset ovat homogeeninen joukko synkistelijöitä, joiden ainoa mahdollisuus on laulaa ja juoda pitääkseen pimeyden kauempana. Yöt ovat kovin pitkiä, mutta menevät silti päiviä nopeammin ohi.

Auringonlaskun aikaan ”juhlat” taas alkavat. Mutta näissä karkeloissa höyhenet ovat liian painavia nostaa, omat mieltymykset ovat unohtuneet hyväksynnän tarpeen alle ja aikuisuuden vaatimuksille alistettu superego osoittaa sormella pää painuksissa ja silmät turvonneena laulelevaa Paul-parkaa.

Päätä silittelevä, kevyesti keinuva akustinen tausta tekstiin yhdistettynä on ainoa asia koko kappaleessa, joka suuntaa minnekään tulevaisuutta muistuttavaan päin: tällä reseptillä myöhemmät surkuttelijat tekivät grungea ja emoa, kovin vaihtelevin tuloksin.

”Pound the prairie pavement, losin’ proposition
Quittin’ school and goin’ to work and never goin’ fishin’
Water all around, never learned how to swim now”

Vastuun kirous, ennen kuin sellaiseen on valmis, kutoo hämähäkinseittiä kertojan ympärille. Siipiä ei voi liikuttaa ja ilman seittiäkään ne tuskin kantaisivat alla olevaa rotkoa kauemmaksi. Pakopaikka tältä kaikelta löytyy vain 7-11:n juomahyllyltä löytyvän pullon suusta alas kulkemalla, kerta kerran jälkeen. Minnesotan preeria ei ole paikka, jossa levoton henki selviää emootion kitkasta ilman ulospääsyä.

Se mitä ei kerrota herättää eniten kysymyksiä: Kukas tämä toinen pelkuri on? Joku, jonka kohtalo on asettanut samaan asemaan, tunnelukkojen ja pelon sähköistämän Faradayn häkin linnuksi? Manillaköysi kietoutuu nuoren sielun aortan ja keuhkovaltimon ympärille tasaisesti puristaen.

”If bein’ afraid is a crime, we hang side by side
At the swingin’ party down the line”

Kappale tuo yhteen reflektoivan hirsipuuhuumorin (sic) kautta Replacementsin syvimmän olemuksen vielä sukuaankin paremmin: aidosti empaattista olkapäätä niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Swingin’ Party on luuserimusiikkia luusereille, mutta varustettu niin pitkillä lonkeroilla, että on helppo muistaa omatkin epäonnistumisensa vuosien varrelta sen verran elävinä, että nyt janottaa. Missä olueni ja lampunvarjostimeni on?

Video ei ole enää saatavilla

A-Ha seuraa ABC:n ja New Orderin jalanjälkiä Nuorgamin Popklassikot-sarjan ykköseksi.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan yhdeksäs osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen soittolistalta puuttuu The Flying Lizardsin Sex Machine, joka oli listan 29:s. Kappaleen videon voit katsoa tästä.

Vuoden 1984 Top 30 (no okei, Top 29)

1. A-Ha – Take on Me
2. Don Henley – The Boys of Summer
3. Talk Talk – It’s My Life
4. Van Halen – Jump
5. Prince – When Doves Cry
6. The Cars – Drive
7. Cocteau Twins – Lorelei
8. The Replacements – Unsatisfied
9. Echo & the Bunnymen – The Killing Moon
10. Bronski Beat – Smalltown Boy
11. Sade – Smooth Operator
12. Bruce Springsteen & The E Street Band – Dancing in the Dark
13. The Smiths – What Difference Does It Make?
14. Alphaville – Forever Young
15. The Chills – Pink Frost
16. Bryan Adams – Run to You
17. Modern Talking – You’re My Heart, You’re My Soul
18. U2 – The Unforgettable Fire
19. Corey Hart – Sunglasses at Night
20. Madonna – Material Girl
21. The Style Council – Shout to the Top
22. Dead or Alive – You Spin Me Round (Like a Record)
23. Nik Kershaw – The Riddle
24. The Jesus & Mary Chain – Upside Down
25. Killing Joke – Eighties
26. The Minutemen – Corona
27. Propaganda – Dr. Mabuse
28. Scritti Politti – Wood Beez (Pray Like Aretha Franklin)
29. The Fall – C.R.E.E.P.

Linkki soittolistaan tästä.

The Replacements – rockin suurimmat ja kauneimmat epäonnistujat.

Elämä länsimaisissa vapauden vankiloissa ei aina ole helppoa. Vaikka asiat olisivat pintapuolisesti kunnossa ja valinnanmahdollisuudet loputtomia kuin Carlos Santanan kitarasoolot, voi ihminen silti tuntea tyytymättömyyttä itseään ja ympäristöään kohtaan. Juuri tästä on kyse aliarvostetun alternative-neron The Replacementsin musertavassa ”voimaballadissa” Unsatisfied.

”Everything you dream of
is right in front of you
And everything is a lie
and liberty is a lie”

Minnesotalaiskvartetin loistavalta Let It Be -levyltä löytyvä Unsatisfied yhdistää mielenkiintoisella tavalla patoutuneen rähinän ja vilpittömän haavoittuvaisuuden. Kauniisti näppäillyn kitaraintron jälkeen biisi pamahtaa niin musiikillisesti kuin tunteellisestikin lähelle stadionmittoja, josta on osoituksena myös laulaja-kitaristi Paul Westerbergin sarkastisesti letkauttama ”jump”.

Vaikka Westerbergin teksti ja siloittelematon tulkinta saattavat joidenkin (kuuroihin) korviin kuulostaa angstiselta pre-grungelta, on Unsatisfied paljon enemmän kuin pelkkä ahdistuneen teinin tunteenpurkaus. Kun Westerberg rääkyy henkilökohtaisia tuntojaan sydämensä pohjasta, tulee hän samalla irtautuneeksi ensilevyjensä punk-roolista, kaivautumaan yhä syvemmälle ihmismielen anatomiaan ja rakentamaan siltaa nuoruuden ja aikuisuuden välille.

Ja ne melodiat! Ja sovitukset! Ja soundi! Ja lap steel! Ja se kohta, kun Westerberg huutaa kertosäkeessä: ”Look me in the eye and tell me that I’m satisfied!” Siinä kuulkaas ihminen murtuu, sillä ei ole mitään musertavampaa kuin kohdata oma epäonnistumisensa silmästä silmään.

Video ei ole enää saatavilla