Kännääminen auton takapenkillä kiinnostaa TPOBPAH-kvartettia.

The Pains of Being Pure at Heart tiesi, että jos haluaa kiitää pitkin taivaita, täytyy luoda jotain höyhenenkeveää.

”Shitfaced, fumbling in a dark place, drinking in the last days
This street looks just like the next street, bumblefuck on repeat
This time you should have stopped but where’s the fun?
The outcome, the only friend you ever had is setting off with a rich son

So sure she was like a brother ’til you dropped another
So sure you kept it under covers, until you knew you loved her”

Yksinäisyydestä ja rohkaisuryypyistä on useimmiten tehty hiljaisia ja surumielisiä lauluja. The Pains of Being Pure at Heartin kirjoissa oli sopivampaa tehdä uran toistaiseksi paras kappale, ja siirtyä sen jälkeen aivan erilaisen soundin pariin – tätä yritettiin vain kerran, ja kun lopputuloksena oli täysosuma, ei ollut syytä jäädä lypsämään jatkuvasti laimenevaa suonta. Vajaa neljä minuuttia riittää, sillä tässä kuulette upeat tanssijaiset tärykalvoillanne.

On valitettavaa, kuinka huonosti tunnettu kappale Higher Than the Stars on. Se on nimibiisi vuonna 2009 julkaistulla EP:llä, joka ei tavoittanut bändin nykyisestä yleisöstä kuin pienen osan. Harmillista, sillä kaikki laatutekijät yhteen laskettuna se on yhä The Pains of Being Pure at Heartin huippuhetki.

Ensimmäisenä huomaa todella kiiltävän pinnan: debyyttilevyn särö on hioutunut kokonaan pois eikä särökitaraa löydy sekunninkaan vertaa. Pakko myöntää muuan The Curen biisin koukun tulleen anastetuksi, mutta jos haluatte heittää kiviä kirjoittajaa päin, niin ottakaa edes mielestänne hyvä syy siihen: pidän tästä enemmän kuin Just Like Heavenistä. Jos The Field Mice olisi tehnyt kaksi kertaa nopeampia kappaleita ilman selkärangatonta ja vastenmielistä nyyhkyilyä, lopputulos olisi voinut olla jotain tätä muistuttavaa.

Nopeutta täällä riittää. Todella kiireinen hi-hat, jostain ylhäältä laskeutuva syntsakuvio ja uskomaton neljän nuotin koukku ryntäävät korvia kohti vauhdilla, mitä ei voi ensikuulemalla käsittää. Tästä syntyy pyörryttävä efekti, joka on ollut monen lempikappaleeni valttikortti: yksinkertaisesti tuntuu siltä, ettei oma käsityskykyni pysy perässä, kun sokeripommitus alkaa.

Higher than the Stars on täydellinen popkappale, mutta sen rakenne on epätavallinen ja yllättävä. Tämän kaltaisia kummallisuuksia ovat yleensä rakentaneet Roy Orbisonin kaltaiset hahmot, jotka heittävät muutamaan minuuttiin kuusi tai seitsemän osaa, lisäten jännitystä jokaisella äkkiväärällä siirrolla.

Intro toimii myös instrumentaalikertosäkeenä toistuen kahdesti kuten säkeistötkin, mutta sitten alkaa tapahtua. Tasan kahden minuutin kohdalla kuin täysin tyhjästä saapuva neljänkymmenenviiden sekunnin väliosa laukaisee biisin sellaiseen lentoon, että kesämahlalistan kymmenen kärkikään ei välttämättä pysty vastaamaan moiseen nostatukseen. Ja mistäs siinä lauletaankaan?

”Now you can’t think straight, because you’re not straight
In the back of her mother’s car, in the back of her mother’s car
No secret’s too safe, and how you just can’t stay
Higher than the stars”

Kännissä olemisesta ja auton takapenkillä istuskelusta. Kuinka moni muistaa miltä tuntui olla ensimmäistä kertaa nousuhumalassa auton kyydissä? Käsi ylös nyt! Biisissä mainittu auto tosin on tahdista ja lennosta päätellen viritetympi kuin pohjoissuomalaisen Honda Monkeyn moottori. Uskokaa pois: ne mopot ovat pienoishirviöitä.

Tässä on harvinainen tapaus, jonka kohdalla nimi vastaa kappaleen tuomaa tunnetta.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

The Pains of Being Pure at Heartilta äänestettiin myös kappaletta Young Adult Friction.

The Pains of Being Pure at Heart 13.08.2011 Flow, Helsinki.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 29 Elbow – Birds

Kaikki lähtee pienestä ja kasvaa mykistävän suureksi ‒ tietenkin. Birds on kuin kaavakuva Elbow’n musiikista: tasainen mutta kuohuva, lohduttava mutta arvaamaton. Laulu venyy sellaisiin mittoihin, ettei rajojen uskoisi enää ylittyvän, mutta samalla se leikkii ilmalla kuin linnun siipi. Niinpä musiikin syliin mahtuvat niin taivaankansi kuin ihmisten talloma maakin. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 28 Panda Bear – Last Night at the Jetty

Noah Lennox tuntuu olevan usein epävarma siitä, mitä hän haluaa olla ja edustaa. Tummasävyisesti ja toiveikkaasti pulppuileva Last Night at the Jetty on samaa sarjaa kuin Person Pitch -levyn Comfy in Nautica tai Animal Collectiven My Girls, tutkiskelu siitä, mikä on oikeasti hauskaa ja aitoa. Lennoxin musiikkia ei onneksi tarvitse kuunnella sanoitusten takia, koska rytmit ja äänimaailmat ovat niin rikkaita ja valloittavia. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 27 Matti Johannes Koivu – 80-luvun lapset

”Tässä lauletaan 60-luvun virkamiehistä, ei tähän samaistu kukaan! Tee uusi teksti ja laula oikeista asioista jos haluat saada tästä hitin.” Näin Kauko Röyhkä neuvoi Matti Johannes Koivua kuultuaan tämän kappaleen demoversion yhteiskiertueellaan. Onneksi Matti jätti tekstin ennalleen. Se ilmestyi vuotta myöhemmin ja on tehnyt pesän monen 80-luvun lapsen sydämeen. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 26 Chisu – Kohtalon oma

Kun valaistun -albumin upean alkupuolen parhaiten päähän soimaan jäänyt hetki hytkyttää riemastuttavasti ensimmäisistä huumaavista syntetisaattoritahdeista alkaen. Kertosäkeen ”hei kohtalo, oon iso tyttö jo” lienee kaikunut pikkujoulussa halki valtakunnan vuoden lopulla. Entä montako Emma-palkintoa laulaja rohmuaa? Ja voisiko mies laulaa ”mä katkon sun peukalon”? (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 25 Austra – Lose It

Katie Stelmanisin ansiot vokalistina tiedettiin entuudestaan, mutta Austran debyytti yllätti silti täysin omintakeisella sekoituksellaan tummaa karnevalismia ja heleää syntikkapoppia. Nykyindien vavahduttavimpiin kuuluvaa ääntä voisi kliseitä viljellen kuvata sekä väkeväksi että eteeriseksi, eikä ärsytyskynnys ylity missään vaiheessa. Päihittää björkit ja knaiffit. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 24 Girls – Love Like a River

Hyvät taiteilijat lainaavat, suuret varastavat. Girls on vielä toistaiseksi pysytellyt lain oikealla puolen, mutta Love Like a Riverin velka Sam Cookelle ja A Change Is Gonna Comelle on selviö ensimmäisistä urkunuoteista alkaen. Alkuperäisen kappaleen yhteiskunnallinen sanoma ei sovi hedonististen rokkareiden suuhun, mutta katkeransuloinen haaveilu on ikuista. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 23 Destroyer – Kaputt

Se ui lempeän haikeasti korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta välissä tapahtuu valtavan sykähdyttäviä asioita. Kanadalaisyhtye Destroyerin Kaputt oli yksi vuoden ilahduttavimmista ja hyväilevimmistä levyistä. Nimiraita nousi vinhan videon vanavedessä indiesuosikiksi. Vietteleviä bikinityttöjä, ihku nörttipoika, saksofonia, kitaraa, kuplivuutta. Vastustamatonta. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 22 Rubik – Laws of Gravity

Nyt kelpaa olla suomalainen! Rubik saa olon kovin ylpeäksi, vaikka vaarana olisikin leimautua persuksi: meidän pojat! Laws of Gravity on vuoden 2011 tanssittavin biisi. Nuorgamissakaan ei nähdä niin pimeää kaamospäivää, ettei tämän tahtiin jaksaisi nousta ylös ja tanssia. Up and down and all the way around, up and down and all the way around. Kaikki mukaan! Up and… (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 21 Britney Spears – I Wanna Go

On aina yhtä riemukasta huomata vanhan suosikkinsa löytäneen jälleen punaisen langan. Popikoni Britney Spears palasi keväällä kuin uudestisyntyneenä. I Wanna Go todistaa Max Martinin ja Shellbackin pistämättömät kyvyt kirjoittaa tutun tarttuvia ja sopivan särmikkäitä poplauluja europopbiitteineen sekä vihellyskoukkuineen. Eittämättä vuoden kovimpia tanssibiisejä. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 20 Gang Gang Dance – MindKilla

MindKilla kuulostaa siltä kuin Gang Gang Dance olisi sekakäyttänyt kaikkia vaikutteitaan ja saanut kahdeksanminuuttisen aivastelukohtauksen. Sen kuunteleminen on kuin pelaisi happopäissään Segalla Mortal Kombatia ja söisi samalla 400 gramman pussillista kirpeitä irtokarkkeja. Ylivireässä tilassa tekisi mieli myös tanssia – jos vain uskaltautuisi nousemaan tuolista. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 19 Adele – Rolling in the Deep

”There’s a fire starting in my heart / Reaching a fever pitch and it’s bringing me out the dark”. Täydelliset popkappaleet vangitsevat ensi säkeillään, vaikkei niissä olisi mitään sinänsä omaperäistä. Adelen kipinöivää vihaa ja kiihkeää kaipuuta naittava täysosuma johdatti 21-albumin ansaittuun megamenestykseen. Helposti samastuttavaa suurten tunteiden musiikkia. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 18 The Pains of Being Pure at Heart – Heart in Your Heartbreak

The Pains of Being Pure at Heartin toinen levy kuulosti Smashing Pumpkins -vaikutteiden kaltaisista soundipäivityksistä huolimatta harmillisen väsyneeltä ja epätasaiselta kokonaisuudelta. Singlejen kirjoittajana yhtye ei silti pettänyt taaskaan, ja Heart in Your Heartbreakin kaltaisissa osumissa tanssitennari juuttuu kiinni tuttuun vaaleanpunaiseen tweepurkkaan. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

Pains of Being Pure at Heart aloittaa Flow-vieraiden small talk -sarjan. Nuorgamin small talk -kysymyksiin vastasi yhtyeen laulaja-kitaristi Kip Berman (vasemmalla).

Yksi Flow Festivalin odotetummista vieraista on Brooklynin indiepop-helmi, ensimmäisen Suomen-keikkansa tekevä Pains of Being Pure at Heart, joka julkaisi keväällä kakkosalbuminsa Belong. Musiikkinörttiydestään tunnetun bändin kitaristilaulaja Kip Berman jutteli Nuorgamille muun muassa tisseistä, karaokesta ja Morrisseyn vaikeudesta.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”En ole oikeastaan koskaan ajatellut tätä yksittäisen kappaleen kannalta – mutta biisi, johon en koskaan voisi kyllästyä, vaikka kuinka sitä kuuntelisin, on Ashin Girls from Mars.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot todennäköisimmin dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Yleensä en ole niin rohkea – tai jos olen kännissä, menen yleensä dj:n luokse ja kerron kuinka paljon ’mä siis rakastan tätä biisii’! Näin tapahtuu yleisimmin Hefnerin, My Favoriten, Sueden tai Feltin soidessa.”

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

”Varmaan omamme – keskiluokkaiset amerikkalaisskidit, joilla on kitarat ja jotka kirjoittavat kappaleita tunteistaan.”

Minkä laulun kuullessasi tunnet aina olosi nostalgiseksi?

”En ole nostalgikko.”

Mikä musiikkibisneksessä muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana? Mikä ei?

”Ehkä ihmiset lopulta kyllästyvät rock and rolliin. Ehkä kuluneet ilmaukset, kuten ’rehellinen’, ’ahkera’ ja ’itsenäinen’ käyvät niin merkityksettömiksi, että niistä tulee menneen ajan tunnusmerkkejä, joilla ainoastaan viitataan halventavasti johonkin aataminaikaiseen sukupolveen, jonka merkitys elää enää vain lainauksissa; yhtä naurettavaan porukkaan kuin ne 1960-luvun sukupuolisen, etnisen ja taloudellisen tasa-arvon puolesta taistelleet radikaalit, jotka on sittemmin karikatyrisoitu loppuunpalaneiksi, lyhytsanaisiksi hipeiksi, joita kiinnostaa ainoastaan seuraava bongisatsi.”

Mikä elokuvaa kiertuebussissanne todennäköisimmin pyörii?

”Pidämme kaikki kovasti brittikomediasarjasta Peep Show. Se tuntuu olevan ainoa ohjelma, josta pääsemme yksimielisyyteen.”

Kenen laulajan ääni saa hyyn soimaan selkäpiissäsi?

”Tori Amosin hyvällä tavalla. Oma ääneni huonolla tavalla.”

Mikä on suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”A song for the young believers /
who woke and found themselves neither”
My Favorite: Let’s Stay Alive (1999)

”On helppo kirjoittaa siitä, millaista on olla 15-vuotias. Vaikeampi on kirjoittaa siitä, miltä tuntuu olla 15-vuotias, kun on itse asiassa 25-vuotias.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista poplaulua et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”Niitä on niin monta – ehkä The Smiths on aika ajoin hieman hämmentävä amerikkalaiskuulijalle, koska se ammentaa niin paljon Morrisseyn Manchesterin-slangista, joka kuulostaa puoliksi hypersivistyneeltä, puoliksi vierasmaalaiselta. Molemmat puolet ovat minulle yhtä haastavia. Lisäksi hänen pervessit motiivinsa eivät ikinä jätä mahdollisuutta minkäänlaiselle pinnalliselle tulkinnalle. Suurin osa popkappaleista kuitenkin sallii kuulijan edes sivistyneesti arvata, että ne todennäköisesti kertovat halusta harrastaa seksiä.”

Mikä on ärsyttävin tulkinta musiikistasi, sanoituksistasi tai imagostasi, johon olet törmännyt?

”En voi kyseenalaistaa mitään tulkintaa. Ja jos voisinkin, en tekisi sitä. Olemme itsepäisesti sen kannalla, että merkitys syntyy kuuntelukokemuksesta. Vaikka omat aikeemme olisivat kuinka jaloja, emme voi kiistää tai kyseenalaistaa mitä muut ihmiset musiikissamme kuulevat. En minäkään haluaisi Feltin Lawrencen tulevan kotiini selittämään, mistä hänen kappaleensa oikeasti kertoivat – eikä kukaan haluaisi minun ilmestyvän ovelleen samoissa aikeissa, vaikka se saattaisikin olla kutkuttavan karmivaa.”

Jos löydät itsesi karaokebaarista, minkä kappaleen todennäköisimmin laulat?

”Jeesus, en osaa muiden biisejä – siinä olen surkea. Luulen kerran yrittäneeni Amy Grantin Baby Babyä ja David Bowien Suffragette Cityä. Kummatkin olivat aikamoisia pohjanoteerauksia. Mutta Peggy (Pains of Being Pure at Heartin kosketinsoittaja ja laulaja Wang) ja ystävämme Andrew Churchman CUFFS-yhtyeestä esittivät kerran hellyttävän tulkinnan Sonnyn ja Cherin Different Drumista.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Vanhemmista bändeistä suosittelen yleensä Feltiä tai The Pastelsia, nykybändeistä suosittelen niin monia, että se käy varsin ärsyttäväksi. Wild Nothing on bändi, jonka levyyn palasin aika ajoin, samoin Puro Instinct.”

Video ei ole enää saatavilla

Sanoit taannoin eräässä haastattelussa, ettei yhtyeesi luultavasti voisi olla yhtään vähemmän “rock‘n’roll”. Mikä on kliseisin rock‘n’roll-juttu, jonka olette tehneet?

”Vedin vastahakoisesti nimmarin naisen rintaan. Vaikka on totta, että emme ole kovin ’rock‘n’roll’, uskon ’poppiin’ siinä mielessä, että haluan viihdyttää ihmisiä, jos vain pystyn. Yritän olla olematta mulkku. Jos joku haluaa tehdä ikiaikaisen rock-eleen ja pyytää nimmarin rintaansa, olen ilolla mukana. En halua olla missään asiassa ilkeä. Sitä paitsi on aika hauska sanoa, että ’vetäisinpä tissiin’.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin oletkaan?

”Onneksi kukaan ei odota meidän olevan kovin cool, joten voimme olla rehellisiä. Nykyään en enää edes tiedä, mitä cool maku tarkoittaa. Joka kerta, kun mainitsen jonkun obskuurin bändin, josta kukaan muu ei koskaan pitänyt, kaikki sanovat: ’Voi, kuinka mielenkiintoisia ja eklektisiä vaikutteita sinulla onkaan’ – joten joo, jos Close Lobster, Strawberry Switchblade ja Felt tekevät minusta coolin, niin kai minä olen cool.

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ensimmäinen poplaulu, josta muistat pitäneesi?

”Muistan Princen olleen pakkomielteeni. Laitoin äitini pukemaan minut Princeksi ja esitin soittavani kitaraa vanhojen jouluvalojen edessä sohvalla – leikin, että ihmiset vaativat encorea, ja sanoin: ’ei encorea’.”

Miten hyvin tunnet suomalaista musiikkia? Onko sinulla suosikkeja?

” Rakastan Cats on Firea. Tosin minulle on kerrottu että he ovat lähtöisin joltain Suomen ruotsinkieliseltä alueelta, joten en tiedä lasketaanko heitä.”

Suomalainen Regina esiintyy Flow-festareilla, jonne tulette esiintymään. Mitä pidät heidän uudesta kappaleestaan Jos et sä soita?

”Kuulostaa hyvältä! Toivon heille onnea ja menestystä.”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

”Twin Shadow’n When We’re Dancing.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on noloin levy kokoelmassasi?

”En häpeä mitään, tai sitten kaikkea.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Jos tätä täytyy kysyä vielä 40 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, niin vastaus on itsestään selvästi: molempia.”

Pains of Being Pure at Heart Flow Festivalilla lauantaina 13. elokuuta. Lue Belong-albumin arvostelu.

Video ei ole enää saatavilla

Flanellipaidat ovat näkyneet katukuvassa jo pitkään, ja monet tämän kevään uutuuslevyistä palauttavat Aikakoneen lailla toissa vuosikymmenelle.

The Pains of Being Pure at Heartin toinen albumi Belong soi kuin The Smashing Pumpkins loiston päivinään, eikä se ole mikään ihme – onhan levyn tuottanut Flood ja miksannut Alan Moulder, kumpikin Pumpkinsin luottomiehiä.

Uusiseelantilainen The Naked and the Famous puolestaan sekoittelee esikoisellaan Passive Me, Aggressive You ärhäkkää kitarapoppia elektrorytmeihin kuin Garbage tai Curve aikoinaan.

Kuuluupa Frank Papan ja Dolly-lampaan vuosikymmen niin Young Prismsin Friends for Now -albumin ankarassa kenkiintuijottelussa kuin Foo Fightersin Wasting Light -levyn nostalgiankäryisissä ennakkomaistiaisissakin.

Video ei ole enää saatavilla

The Pains of Being Pure at Heart – Belong

Video ei ole enää saatavilla

The Naked and Famous – Young Blood

Video ei ole enää saatavilla

Young Prisms – Stay Awake

Video ei ole enää saatavilla

Foo Fighters – Rope

Ensiksi kunnia niille, joille se olisi alun perin kuulunut, mutta jotka eivät siitä koskaan päässeet nauttimaan.

Kiitos siis The Field Mice 1987–1991 ja kiitos Black Tambourine 1989–1991. Ilman teitä nykyään ei tehtäisi näin kauniin rosoista ja tween sukuista indiepoppia.

Genren tunnetuimpiin sanansaattajiin kuuluva The Pains of Being Pure at Heart tykkäsi Field Micestä niin paljon, että otti kantaa lontoolaisbändin This Love Is Not Wrong -biisiin omalla kappaleellaan This Love Is Fucking Right.

Black Tambourine on puolestaan kaksi seiskatuumaista 90-luvun alussa julkaissut ja saman tien hajonnut washingtonilaisbändi, jonka perintö on kuultavissa newyorkilaisen The Pains of Being Pure at Heartin musiikissa niin tarkasti, että yhtyeiden levyttäminen samalle levymerkille (Slumberland) on enemmän kuin luontevaa.

Kun The Pains of Being Pure at Heartin esikoisalbumi ilmestyi keväällä 2009, se oli raikasta kuultavaa, sillä 1990-luvun alku oli vielä uusi buumi. Nyt bändillä on kaltaisiaan kollegoita jo reilusti yli kiinnostuskiintiön. Siksi on ihanaa huomata, että The Pains of Being Pure at Heart on yhä raikasta kuultavaa.

Bändi astuu kakkoslevyllään harppauksen kauemmas lofi-poppailusta. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että levyn on tuottanut Flood ja miksannut Alan Moulder. He tuskin mielellään päästävät käsistään hirvittävän rujon kuuloista materiaalia.

Jotain bändin panostuksesta Belongin tuotantoon kertoo, että sekä Glasvegasille että White Liesille riitti yksi edellä mainituista studiosuuruuksista.

Kun bändin parhaimmistoon nousevan avausbiisin Belong kitaraliplatus leviää särövalliksi viidentoista sekunnin kohdalla, välitön reaktio on: eikö The Smashing Pumpkins ollutkaan rockbändi?

Reaktio hälvenee vasta, kun tajuaa, ettei soittimessa olekaan Siamese Dream.

Jatkossa The Pains of Being Pure at Heart kuulostaa enemmän itseltään, eli hyvin kirjoitetulta, helisevältä ja säröisältä kitarapopilta, jonka päällä soivat usvaiset syntikat ja solisti Kip Bermanin turhan syvälle äänipilveen miksattu ääni.

Vaikka ”unelmahöttöön” liittyy auttamattoman negatiivisia konnotaatioita, en voi vastustaa kutsumasta The Pains of Being Pure at Heartia unelmahöttöpopiksi. Bändin tekstit nimittäin vetävät söpöysmittarit kaakkoon ja kaatavat hattarasta sulanutta sokerilientä päälle.

Biisimateriaaliltaan albumi on edeltäjänsä tavoin perusvahva. Soundimaailman täydellisestä yhtenäisyydestä johtuen sen biiseistä on aluksi hankala saada otetta.

Sinkkubiisien Belong ja Heart at Your Heartbreak lisäksi vahvimmat kiintopisteet ovat Even in Dreamsin kertosäe sekä My Terrible Friendin väliosan suvanto, joka herättelee juuri sopivasti tasaisesta säröusvasta.

Tällaisia nyansseja Belongille olisi kaivannut lisää. Sekä vuoden takaisen Say No to Love -singlen, joka olisi tuonut levylle sen kaipaaman kolmannen ässähetken.

Lähtökohta oli, että The Pains of Being Pure at Heartin piti olla yksi monista mennyttä kopioivista bändeistä vailla sen varmempaa tulevaisuutta. Bändi julkaisi kuitenkin tasaisella tahdilla mainiota materiaalia ja piti itsensä pinnalla.

Nyt tuo uurastus palkitaan siten, että The Pains of Being Pure at Heartin voi täysin puhdassydämisesti (!) sanoa olevan yksi tärkeimmistä uusista kitarapop-yhtyeistä. Tästä asiasta ei tarvinne edes kiistellä.

77 Vaikka levyjen liittäminen vuodenaikoihin on rumaa ja väärin, The Pains of Being Pure at Heart vakiinnuttaa statuksensa albumilla, jota voi kuvailla vain kevätlevyksi.

Video ei ole enää saatavilla

The Pains of Being Pure at Heart – Belong