Badger on The New Tigersin toinen albumi.

Neljä kaverusta, kitaroita, rummut ja basso – siinä tuo ikiaikainen resepti, jolla luodaan joko kaikista yllätyksistä ja omaleimaisuudesta riisuttua höttöä tai mieltä kutkuttavaa popmusiikkia.

Useimmiten lopputulos on ensin mainittua, mutta silloin tällöin nuorisotaloilta tai jostain lähiöiden hikisiltä treeniksiltä nousee ryhmiä, joiden pop-koukkujen taju ja oman tyylilajinsa tuntemus eivät jää keskinkertaisen harmauden jalkoihin.

The New Tigers osoitti jo esikoisellaan olevansa hilpeän melodinen ja surinaindien perinteille uskollinen yhtye, mutta muutamaa huippuhetkeä (Pocketful of Sand, World’s Greatest Actor) lukuun ottamatta levy ei ehkä kuitenkaan ollut mikään toistuvasti soittimeen palaava klassikko.

Badgeriin kohdistuvat siis tietyllä tapaa epäkiitolliset odotukset: onko tässä se yhtyeen todelliset kyvyt esiin tuova mestariteos, jolla edellisellä toteutumatta jäänyt potentiaali pääsee esille, vai onko se todiste yhtyeen juuttumisesta monet tämän lajin bändit nielevään tasapaksuuteen?

Ainakin vaikutteet ovat kaikkien shoegaze-popin ja kotikutoisen indien ystävien tunnistettavissa. My Bloody Valentinen ja Pale Saintsin kaltaisen melodis-utuiset klassikkoyhtyeet tulevat ensimmäisenä mieleen, mutta The New Tigers soi niitä suoraviivaisemmin ja jotenkin lempeämmin. Ja vaikkei kappaleissa vitsailla tai mitenkään ilmaisullisesti revitellä, niin shoegazen peruskuvastoon yhtye kutoo hienosti rämäpäisempää ja leikkisämpää, vienosti ruotsalaisen Bob Hundin rytmikilkatuksen ja kitaravinkaisut mieleen tuovaa äänivalikoimaa.

Näiden vaikutteiden esiin nostaminen ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi halpoja pastisseja metrimitalla Turun kauppatorilla kauppaava joukko, vaan yhtye onnistuu jokseenkin vaivattomasti tekemään tyylilajin puhkikalutusta kuvastosta hämmentävän tarttuvia ja ilmavia kappaleita. Esimerkiksi levyn keskivaiheilla kuultavan Quicksilverin kellopelipimputukset, lennokkaat kitarat ja poika kohtaa tytön -lyriikat ovat kaikki tuhansia kertoja kuultuja kitaravetoisen popin rakennusaineita, mutta jumalavita, miten kirkkaasti ja kesäisesti ne on saatukaan kohtaamaan.

Yhtye vaihtoi kesken Badgerin levyttämisen rumpaliaan, mikä lehdistötiedotteen mukaan vaikutti albumin rytmiseen sointiin, mutta kansilehdestä tarkistamatta on kyllä mahdoton sanoa, millä kappaleilla muutos kuuluu. Rytmipuolen sinällään oivaa paukuttelua suuremman huomion saavat nimittäin albumin selkärangan muodostavat kitaramelodiat. Appu Jasun ja Waltteri Virtasen kielisoittimien välillä kulkee tolkuttoman hieno, maalaileva vuoropuhelu muun muassa levyn avausraidalla Where Is It.

Kuten arvion alkumetreillä totesin, indiekitarapopin parissa operoiville yhtyeille tuppaa käymään niin, että tyylilajin lainalaisuuksien toisintaminen syö kappaleista kaiken kiinnostavuuden, ja jäljelle jää tusinarunttausta. The New Tigersin perusolemuksen huomioon ottaen on suorastaan ihme, ettei yhtyeelle käy niin. Badger kuulostaa kovin kotikutoiselta, löysin rantein tuotetulta, ensi kuulemalta jotenkin jopa liian nukkavierulta.

Useammalla kuuntelulla sen perusainesosista kuoriutuu koko ajan monitahoisempaa ja soinniltaan polveilevampaa, ajatonta popmusiikkia. Kuunnelkaa vaikka Don’t Know Where To Go’n 1980-luvun shoegaze-mestariteokset mieleen tuovaa haurautta tai levyn päättävän Gentle Rockin pieteetillä toteutettua kitaramaalailua.

Kauko Röyhkän Rock’n’Roll-klisee-kappaleella todetaan rockista, että ”se ei koskaan ole taidetta tai mitenkään suurta, mut se koskettaa jotain”. The New Tigersin musiikkiin tämä määre istuu täydellisesti. Se ei ole huomiotaherättävintä tai uusinta uutta, mutta se hymyilyttää, kutkuttaa, tuntuu rehellisen ujolta ja kömpelön leikkimieliseltä, olematta kuitenkaan laskelmoidun naiivia. Badger on ehkä hieman kiillottamaton, mutta todella hyvä poplevy.

82 Yhtyeen esikoista jalostuneempi, silti sympaattisen kotikutoinen ja joka kuuntelulla koukuttavampi shoegaze-rutistus, joka on paljon enemmän kuin lähtökohtansa antaa odottaa. Quicksilver on syksyn sympaattisin kappale.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=gIvDo8b70rY

Big Wave Riders, Black Twig, Cats On Fire, Astrid Swan, The New Tigers, Paperfangs, Delay Trees, Black Lizard

Helsinkiläinen indielevy-yhtiö Soliti on tullut tunnetuksi tuoreiden nimien nostajana. Ensi viikolla Nick Trianin johtama yhtiö suuntaa Soliti Roadshow -minikiertueelle esittelemään osaamistaan.

Kiertueen kunniaksi Nuorgam julistaa yhteistyössä Solitin kanssa kilpailun. Kerro meille:

Mikä on tämän hetken paras signaamaton, Soliti-levy-yhtiön rosteriin sopiva kotimainen indiebändi tai -artisti?

Anna ehdotukseksi tämän jutun kommentteihin. Laita mukaan lyhyt perustelu sekä linkki, jonka kautta yhtyettä on mahdollista kuunnella.

Kaikkien ehdotusten jättäneiden kesken arvotaan täydelliset Soliti-albumikatalogit (sisältäen vasta helmikuussa julkaistavan Paperfangs-albumin) sekä tietenkin lippuja Soliti Roadshown keikoille.

Lisäksi Nick Triani on luvannut kuunnella ja kommentoida hänen mielestään mielenkiintoisimpia ehdotuksia. Ties vaikka hän löytäisi Solitille uuden signauksen sinun ansiostasi?

Kilpailu on ohi!

Soliti-albumikatalogit ja liput Soliti Roadshow-keikoille voittivat:
Päivi Anita Ristell (Nick Trianin valinta)
Henna Marika

Paperfangs-levyt:
Henri Turunen
Anna Kauranen
Pietu Sepponen
Tuomas Kaitanen
Jussi Kaskia

KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!

Soliti Roadshow:
16.1.2013 Tavastia, Helsinki: Cats On Fire, Astrid Swan, Delay Trees, Big Wave Riders (special guests Black Twig Dj’s)
18.1.2013 Yo-Talo, Tampere: The New Tigers, Big Wave Riders, Paperfangs
19.1.2013 Dynamo, Turku: Cats On Fire, The New Tigers (Nick Triani Dj)

Janne Kauppinen ja Valtteri Virtanen laittavat musikaalista tiikeriä tankkiin. (Kuva: Oskari Onninen)

Suomen kotikutoisimpiin lukeutuva yhtye teki yhden kaikkien aikojen kimaltavimmista kesäbiiseistä.

”Summer time blows my mind
even though, nothing’s going on”

Ensimmäisistä helisevistä kitarasoinnuistaan lähtien Pocketful of Sand täyttää mielen kuvilla kesäisistä tuokioista. On auringon kimallusta aalloilla, skeittilautojen kolinaa kaduilla ja se jäätelökioskin tyttö, jolle ujo teinipoika ei uskalla jutella. Jostain nousee tuulenvire, joka pyyhkii kaikkea tätä ihailevan lomalaisen hikistä otsaa ja nostaa hiekkatiestä tomua ilmaan. Yhtäkään näistä tuokiokuvista ei kappaleen sanoituksissa mainita, mutta kyllä ne siellä ovat, jos oikein kuuntelee.

Jos 2000-luvun kotimaisista bänditulokkaista pitäisi kaivaa yksi yhtye, jossa ei oikeastaan ole mitään erikoista, mutta joka hurmaa mutkattomuudellaan, olisi The New Tigers varmasti vahvoilla. Neljän kaveruksen perustama turkulaisyhtye on parissa vuodessa onnistunut kirjoittamaan tukun kappaleita, joiden tyylilajin tunnistaa heti, mutta jotka ovat rehellisen yksinkertaisessa indierock-soinnissaan suorastaan tuoreita. Yhtye vaikuttaa kuin sattumalta autotallista esiin kiskotulta projektilta, joka kutoo voimapopin soinnut ja post-grungren surinan kotimaiseen maanläheisyyteen. Ja Pocketful of Sandilla tämä kaikki on tehty juhlamokkamaisella ammattitaidolla.

Pocketful of Sandin utuinen laulusoundi ja hypnoottisesti junnaava kitaramelodia eivät ole mitään uutta indierockin historiassa, mutta yhtye onnistuu rypistämään nämä elementit täydelliseksi kesäbiisiksi, jonka ääreltä ei ole mihinkään kiire. Kitarat vellovat kuin kolera-altaaseen kesäisenä iltapäivänä hiljalleen iskeytyvät aallot, korkealta soivan melodian ja kohinan vuorotellessa täydellisessä harmoniassa. Mitään ei ole liikaa, mitään ei ole liian paljon.

Yli kahdeksanminuuttisen kappaleen jokainen osa tukee toistaan. Valtteri Virtasen hieman hentoisena soiva laulukin kaikuu juuri sillä utuisuudella, jonka voi nähdä kesäiltapäivänä puistossa auringon siivilöityessä puiden lehtien välistä. Ja lopussa kuin tyhjästä muiden soitinten lomaan ui huuliharpun sointi, joka rauhoittaa kuin repaleisen purjeen liikkeiden katseleminen.

Ja jos kappaletta ei halua tulkita näin runollisesti, voi aina todeta, että yksi haastavimmista asioista tämän päivän pop-musiikissa on tehdä jotain, mikä kuulostaa helposti lähestyttävältä, iättömältä ja samalla täysin tunnistettavasti esittäjänsä omalta. Pocketful of Sand onnistuu tässä kaikessa, joten seuraavan kerran, kun aurinko on korkealla, asvaltti kuumaa ja sinulla ei ole mihinkään kiire, laita tämä kappale soimaan, suuntaa kaduille ja laitureille, puistoon, mihin mielesi tekeekin ja katso – täydellisellä päivälläsi on täydellinen soundtrack.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Tämä akustinen versio Pocketful of Sandista on soitettu Luomustudiossa.

Video ei ole enää saatavilla

Samaan aikaan maailmalla

28.7.2011 – Libyan kapinallisjoukot ja Muammar Gaddafin tukijat ottivat verisesti yhteen eri puolilla Libyaa. Samaan aikaan sotilasliitto NATO jatkoi Libyan pääkaupungin Tripolin pommittamista.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 65 Death Cab for Cutie – Codes and Keys

Amerikan indiesuuruuden seitsemänneltä albumilta löytyy melodinen ja tunteellinen pianohelmi. Biisi muistuttaa jostakin syystä tunnelmaltaan vähän heidän vuosien takaista tekelettään Your Heart Is an Empty Roomia. Se tuskin haittaa ketään, sillä molemmat pätkät ovat loistavia todisteita Death Cab for Cutien taidosta tehdä yksinkertaisia ja osuvia pianokappaleita. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 64 Kasabian – Days Are Forgotten

Kasabian on briteille sitä mitä keskitien suomirock meille, mutta tietysti popmusiikin suurmaassa nämäkin kuviot hoidetaan paremmin. Aina Kasabianin levyiltä on pari harmittomalla tavalla hienoa lad-renkutusta löytynyt. Tämä sinkkubiisi on edelleen sitä itseään, vähän Happy Mondaysia ja vähän Rollareita ja ripaus melankoliaa ja mukana hoilattava kertosäe. Toimii. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 63 Wild Beasts – Lion’s Share

Eroottisen ulinaindien kultapoikien tuorein pitkäsoitto ei avautunut ihan ensi kuulemalta, mutta palkitsi jaksamisen pakahduttavalla kammiovärinän tunteella. Kappaleessa on kuultavissa kaikki syyt tykätä Wild Beastsista: ihanan hintahtavat vokaalit, tunnelmallinen, äärimmilleen kiristettyä pianonkieltä muistuttava purkautumaton jännite ja pehmopornahtava kuvasto. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 62 Ville Leinonen – Aika

Klaustrofobista goottidiskoa, joka juoksee pirullisen tikittävää kelloa vastaan. Se vaanii ja velloo, kuten nuolen nuoreen uhriinsa ampuva laulaja. Päättää Auringonsäde/Pommisuojan hämmentäviin, mutta lumoutuneisiin tunnelmiin. Ja kaikesta ebm-jytkeestä huolimatta tämänkin kappaleen juuret ovat iskelmässä, siitä Leinosen mahtavan kohtalokas tulkinta pitää huolen. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Kuuntele Aika-kappaleen studioversio Spotifyn kautta tästä.

# 61 The New Tigers – Pocketful of Sand

Olen kehunut New Tigersiä jo aivan liikaa, mutta kerta kiellon päälle. Kun kuuntelen Pocketful of Sandia, en edelleenkään jaksa välittää sen ysärisurinan retromaanisuudesta tai vaikutteiden ilmeisyydestä, vaan toivon kappaleen jatkuvan äärettömyyksiin. Kaksi sointua on paperilla vähän, mutta oikeinkäytettynä paljon enemmän kuin kolme tai kuusi. Sen tiesi jo Wire. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 60 Cass McCombs – County Line

County Line on balladi sanan vanhimmassa merkityksessä: ajaton, hempeilevä ja nostalgiaan nojaava sävellys. Se ei tosin veisi yhtä hyvin mukanaan, jos äänitys ei olisi niin äärettömän hienon kuuloista joka hetki. Kaikki virveleistä kitaraan kuulostaa erittäin tarkkaan harkituilta, mutta täydellinen sähköurkusoundi ja McCombsin ääni jättävät kaiken muun varjoonsa. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 59 Jens Lekman – Waiting for Kirsten

Kun Kirsten Dunst tuli Göteborgiin Lars von Trierin Melancholian kuvauksiin, Jens Lekman teki biisin Dunstin visiitistä hänen kotikaupunkiinsa. Tositarinaan mahtuu godotmaisen tuloksetonta odottelua Dunstin hotellilla, folköliä ja osuvia huomioita ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. Samalla selviää, miksi Lekman on nykypopin parhaita tarinankertojia. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 58 Holy Ghost! – Wait and see

Newyorkilaisten Wait and See on malliesimerkki täydellisen popkappaleen muodosta, tyylistä ja mitasta. Wait and See on kevyt, rullaava ja helposti lähestyttävä kolme ja puoliminuuttinen kappale, jossa ei lauleta tuhmista asioista, vaan ihmissuhteesta ja rakkaudesta. Ihanassa videossa muuten esiintyvät Holy Ghost! -kaksikon iskät esittämässä lapsiaan. Hellyyttävää! (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 57 Rihanna – We Found Love

On Rihannan onni, että hän löysi Calvin Harrisin. We Found Love on jälkimmäisen kappale alusta loppuun. Musiikkivideo kierrättää Trainspotting-henkistä brittibilekuvastoa, joka on barbadosmimmille varmasti vierasta. Kappale rytmittyy huumepilvien ja alati jyrkemmiksi käyvien laskutilojen varaan. Avainsana on toisto, kertosäkeen koukku ei tahdo päästää otteestaan. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 56 Forest Fire – Born Into

Mitä tapahtui ujostelevan ensilevyn jälkeen? Missä vaiheessa Forest Fire ehti kasvaa näin itsevarmaksi ja suvereeniksi? Missä vaiheessa siitä jalostui massiivinen roihu, jonka liekeissä kärventyy koko joukko vaihtoehtomusiikin kuivimpia totunnaisuuksia? Palovaroitus: kun yhtye laulaa asettaneensa sydämensä sinuun, se saattaa olla oikeammassa kuin osaat uskoakaan. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 55 Real Estate – It’s Real

Mars lähimpään puistoon, viltti alle ja kylmät juomat varjoon. Se on ensimmäisiä ajatuksia Real Estaten kitaroiden helistessä ja koko bändin yhtyessä riemulliseen hoilotukseen. It’s Real on mitä täydellisintä musiikkia laiskoihin hellepäiviin tai niistä haaveilemiseen. Kesää odotellessa voikin siis tyytyä vain sulkemaan silmänsä – antaa Real Estaten hoitaa loput. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 54 Beyoncé – Party

Messevä booty, jumalainen ääni ja vuoden leppoisin bilebiisi. Tätä olisi kelvannut hietsun rannassa männäkesänä jorailla, jos joku muukin olisi kappaleen kuullut. Kanye West juontaa kappaleen, jolla Andre 3000 vierailee maailman vaivattomimmalla featilla. Tempo on sellainen, että kelpaa uima-altaassa keinutella. Jos tällainen nynny kynäniska nyt sinne uskaltaisi. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Ei tiikerit raitapaidoistaan pääse.

Nuorgamin uuden lupaavia, kiinnostavia ja ajankohtaisia yhtyeitä esittelevän sarjan korkkaa ensi viikolla debyyttialbuminsa julkaiseva The New Tigers. Jatkossa tuleviin suuruuksiin takerrutaan joka toinen viikko.

Artikkeleiden aluksi esitetään yhtyeiden faktapohja, minkä jälkeen kulloinkin vuorossa oleva bändi päästetään ääneen pienimuotoisen small talk -haastattelun muodossa.

Yhtyeeseen kuuluvat:
Appu Jasu (kitara, laulu), Waltteri Katajamäki (rummut), Janne Kauppinen (basso), Valtteri Virtanen (kitara, laulu).

Perustettu:
Turussa syksyllä 2006, tosin yhtye soitti pitkään melko sporadisesti. Tällä hetkellä kolme neljästä bändin jäsenestä asuu Turussa, yksi Helsingissä.

Julkaisut:
The New Tigers Sampler (omakustanne, 2010)
The New Tigers (albumi, Soliti, julk. 21.9.2011)

Todennäköisimmin The New Tigers…
…on lähetetty Turkuun aikakoneella vuodesta 1995.

Epätodennäköisimmin The New Tigers…
…kärsii kohtalostaan yhtään.

Levyhyllyssä The New Tigersin voi sijoittaa:
Sinne, missä on delay-pedaaleja ja 1990-luku.

Miksi The New Tigers on hyvä:
On mahdottomalta tuntuvan aivotyön takana keksiä yhtään yhtyettä, joka olisi uusintanut The New Tigersiä paremmin 1990-lukulaista noise pop -soundia maassamme. Bändi onnistuu olemaan samaan aikaan Suomen Yo La Tengo, Stereolab, Teenage Fanclub, Deerhunter, My Bloody Valentine, eikä se edes kopioi ketään edellä mainituista.

The New Tigersin musiikki kolmella sanalla bändin itsensä mielestä:

”Taipuisa, autuas, omenainen.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, kun olet hyvin, hyvin humalassa?

Appu: ”Varmaan jotain kreisii, niinku Animal Collectiven Safer.”

Valtteri: ”Käytän alkoholia eurooppalaisen sivistyneesti, mutta kerran ainakin muistan toivoneeni Stoogesin biisiä Your Pretty Face Is Going to Hell DJ Vinetolta.”

Waltteri: ”Harvemmin moiseen tilaan itseäni päästän, mutta silloin haluaisin kuulla Reginan Salakuvaaja-biisin.”

Janne: ”Motörheadin Overkill.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

Janne: ”Se on luultavasti Kari Peitsamo ja Ankkulin Jatsin Syvin Olemus tai Black Sabbathin ensimmäinen levy.”

Appu: ”Arvioin, että se on Stereolabin Transient Random-Noise Bursts With Announcements.”

Waltteri: ”Kuuntelen aina astioita tiskatessani Nirvanan Bleachia, ja aika usein on kyllä tullut tiskattua eli eiköhän se tuo taida olla!”

Valtteri: ”Teenage Fanclubin Howdy!”

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia? Miksi?

Appu: ”Luulen, että ainakin mulle tärkeintä musiikkia tekee Stars of the Lid, koska parhaimmillaan heidän musiikkinsa vaikuttaa aivan eri tavalla kuin mikään muu.”

Valtteri: ”Itselle tärkeitä, vanhempia ja vieläkin toimivia bändejä on vaikka miten paljon, mutta uudemmista nimistä tykkään Kurt Vilesta tosi paljon, en ole kuullut parempaa uutta musiikkia aikoihin.”

Janne: ”Aika vähän tulee kuunneltua uutta musiikkia. Vaikutuksen tekevät ja puhuttelevat jutut löytyvät vuosia sitten ilmestyneiltä levyiltä. Mutta jos on pakko jokin mainita, niin rehellisyyden nimissä on sanottava, että itselle tällä hetkellä tärkeintä on the New Tigersin tekemä musiikki!”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkisäkeesi pop-musiikissa?

Janne: ”Neil Youngin On the Beachin…”

”Though my problems are meaningless
that don’t make them go away”

Video ei ole enää saatavilla

Valtteri: The Flaming Lipsin Fight Testin…”

”I don’t know where the sunbeams end and the starlight begins
it’s all a mystery
And I don’t know how a man decides what’s right for his own life
it’s all a mystery”

Video ei ole enää saatavilla

Appu: The Magnetic Fieldsin 100 000 Firefliesin…”

”I have a mandolin, I play it all night long
it makes me want to kill myself”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?

Waltteri:” Taitaa useimmiten olla niin että mulle suositellaan jotain, Valtterin kautta oon ainakin löytänyt vaikka mitä mielenkiintoisia juttuja! Itse suosittelen useimmiten ehkä jotain lattarijuttuja, vaikka Os Mutantesia, Amigos Invisiblesiä tai Rocola Bacalaoa.”

Janne: ”Tässä on kyseessä luultavimmin perjantai- tai lauantai-ilta Turussa Dynamossa tai Kuka-baarissa. Se on varmaan se bändi tai artisti, jonka levyn olen aiemmin sinä päivänä ostanut tai levyhyllyn uumenista kaivanut. Tätä levyä on sitten kotona GT:tä nautiskellen kuunneltu, ja pakkohan siitä on sitten myös kaupungille päästyään jollekin vaahdota.”

Valtteri: ”Big Staria.”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä jo-tehdyn albumin haluaisit olla tehnyt ja julkaista omissa nimissäsi juuri tällä hetkellä?

Valtteri: ”Corneliuksen Fantasman.”

Appu: ”Suomen talvisota 1939-1940:n Underground-Rockin.”

Janne: ”En kai tohtisi tuota kunniaa keneltäkään evätä!”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki bändinne jäsenet suostuvat kuuntelemaan keikkabussissa, tai missä lie -autossa?

Janne: ”Appun autolla useimmiten matkaillaan, joten joudumme tavallisesti suostumaan siihen mitä Appulla on tarjolla. The New Tigersin treenisnauhoitukset ovat hyvää matkamusiikkia.”

Appu: ”Waltteri joutui muuttamaan Helsinkiin, kun ei suostunut kuuntelemaan mitään. Muuten soveltuvaa kuunneltavaa kyllä löytyy, esimerkiksi Kraftwerk on erinomaista matkamusiikkia.”

Waltteri: ”Joo, aika traaginen tilanne kyllä. Viimeksi matkalle keikalle kuuntelimme Appun kanssa Bob Hundia, ja perille kyllä päästiin!”

Appu: ”Ottakaa jotain musaa mukaan!”

Video ei ole enää saatavilla

Mihin yhtyeeseen The New Tigersin vertaaminen imartelisi sinua kaikkein eniten?

Appu: ”Yo La Tengoon.”

Valtteri: ”Bear Quartetiin.”

Janne: ”Eivät vertailut erityisemmin imartele. Viime aikoina on mainittu muun muassa Sonic Youth, Stone Roses ja jopa Crazy Horse.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?

Appu: ”Tuuli lehtipuissa.”

Waltteri: ”Veikkausliigan tunnari. Ei sillä, että olisi mitenkään hyvä biisi, mutta sen kuullessaan tietää, että on matsi alkamassa!”

Valtteri: ”Lumen narina suksien alla.”

Janne:” Tuulinen ja sateinen kesäyö, joka tuudittaa allekirjoittaneen avoimen ikkunan läpi rauhalliseen uneen.”

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka toimisi tuottajana?

Appu:
Noah Lennox – rummut
Jaakko Tolvi – rummut
Ron Mael – tuijotus/koskettimet
Thomas Öberg – laulu
Tuottaja: Curt Boettcher

Valtteri:
Kim Deal – laulu
Pekki Pipsa – nylonkielinen kitara
Mick Jagger – marakassi & huuliharppu
Todd Rundgren – piano
Tuottaja: Juana Molina

Janne:
Neil Young
Johnny Thunders
John Cale
Levon Helm
Tuottaja: Todd Rundgren

The New Tigers Helsingin Korjaamolla 17.9. ja Turun Dynamossa 30.9.