Suomeen…? Hjmm hjmm, Q-Tip tuumaa.

Syksyllä 2011 laitoimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#80 The Mountain Goats (uusi)

Mikä: John Darniellen tuottelias ja kulttiseurattu vaihtoehtofolk-yhtye, jonka teemaskaala on vaihdellut vapaapainista Raamatun kautta teinigoottiuteen.

Kauan odotettu: Darnielle itse pitää vuoden 2002 All Hail West Texas -levyä ”lo-fi-tuotantonsa kulmakivenä”. Samana vuonna ilmestynyt Tallahassee vei bändin 4AD:lle. Kolmanneksi kaanonlevyksi voinee lukea vuoden 2005 The Sunset Treen. Jokainen odottaja on kuitenkin yksilö: Darnielle on julkaissut tällä vuosituhannella 12 levyä, ja ”kyytiin” on voinut hypätä minkä kohdalla tahansa.

Tuleeko: Toivotaan, toivotaan. Bändin kiertueet ovat harvinaisehkoja, Euroopan-kiertueet vielä harvinaisempia. Syksyn 2017 keikat Tukholmassa olivat osa ensimmäistä Skandinavian-kierrosta 14 vuoteen – ensiyrityksellä Ruotsia raavittiin sentään linköpingejä myöten.

Video ei ole enää saatavilla

#79 Gary Numan (–43)

Kuka: Känisevä syntikkapopin legenda ja robotti-wannabe, joka on luonut kolhoudesta ja tunnekylmyydestä linjakkaan joskin yksiulotteisen uran.

Kauan odotettu: Vuodesta 1979, jolloin Numan alkoi ympätä silloisen bändinsä Tubeway Armyn geneeriseen punkiin vaikutteita Bowielta, Ultravoxilta ja Philip K. Dickiltä.

Tuleeko: Flow-lauantain alkuillasta Numanille löytyisi telttapaikka, jos Suomessa vain olisi intohimoisia numanoideja. Heitä tarvittaisiin keikan järjestämiseen, sillä Numania on jo jonkin aikaa kiinnostanut saarnata vain käännytetyille.

Video ei ole enää saatavilla

#78 The Avalanches (–30)

Mikä: Sampleista kasattua tanssimusiikkia tekevä australialaisyhtye, joka julkaisi vuonna 2000 Since I Left You -indieklassikon ja palasi kaikkien yllätykseksi levytyskantaan 16 vuotta myöhemmin.

Kauan odotettu: Alusta asti, ja nyt taas hieman intensiivisemmin, kun yhtye onnistui sittenkin olemaan olemassa ja tekemään levyn.

Tuleeko: Nähtäväksi jää, menikö Avalanchesin ”juna” jälleen. Viime kesänä bändi kiersi pitkin Eurooppaa ja oli varmasti myös suomalaisfestivaalien toivelistoilla. Seuraavasta kiertueesta ei ole tietoa – ja kuten on käynyt ilmi – bändillä on taipumusta vuosien vaikeiluun.

Video ei ole enää saatavilla

#77 Melody’s Echo Chamber (uusi)

Mikä: Ranskalaisen Melody Prochet’n ranskapoppia, shoegazea ja progea yhdistelevä projekti.

Kauan odotettu: Prochet’n silloisen poikaystävän Tame Impalan Kevin Parkerin taikapölytuotannolla kuorrutetusta esikoisesta (2012) lähtien. Kesäkuun alussa ilmestyvä kakkoslevy nostaa odotukset vielä toiseen potenssiin.

Tuleeko: Kesällä 2017 Prochet joutui vakavaan onnettomuuteen, eikä ole sen jälkeen ollut julkisuudessa tai keikkaillut. Toivoa sopii, että hän palaa vielä joskus lavoille. Ja että suomalaispromoottorit ovat silloin valppaina.

Video ei ole enää saatavilla

#76 Frankie Rose (uusi)

Mikä: Frankie Rose, oikealta nimeltään Frankie Rose, on Dum Dum Girlsistä, Vivian Girlsistä ja Crystal Stiltsistä soolouralle lähtenyt indiemuusikko.

Kauan odotettu: Vuoden 2012 Interstellar-levyn syntikkatykittelevästä avauskappaleesta ja Know Me -indiepophitistä lähtien.

Tuleeko: Toivottavasti. Rosen neljäs soololevy Cage Tropical ilmestyi viime vuonna ja osoitti, että Rosen magiasta on yhä hyvin paljon jäljellä, vaikka hänen päivänsä indiemedioiden otsikoissa alkavat olla luetut.

Video ei ole enää saatavilla

#75 (Sandy) Alex G (uusi)

Mikä: Alexander Giannoscoli eli Elliott Smithiin ja Built to Spilliin verrattu philadelphialainen laulaja-lauluntekijä ja Frank Oceanin yhteistyökumppani.

Kauan odotettu: Vuonna 1993 syntynyt Giannoscoli on jälleen yksi Bandcamp-tähti, mutta laajemmin noteeratuksi indienimeksi hän nosti itsensä julkaistessaan vuonna 2014 ensimmäisen ei-omakustanteensa DSU:n, jonka muun muassa Noisey, Vogue ja Washington Post listasivat vuoden parhaiden joukkoon. Lopullinen läpimurto oli Dominon vuonna 2017 julkaisema seitsemäs (!!!) levy Rocket.

Tuleeko: Giannoscolin asema sukupolvensa keskeisenä indienimenä alkaa olla sen verran sementoitu, että eiköhän.

Video ei ole enää saatavilla

#74 Best Coast (uusi)

Mikä: Kalifornialaisten Bethany Cosentinon ja Bobb Brunon duo, joka laulaa yksinkertaisia ja kesäisiä lauluja ”laiskottelusta, pilvenpoltosta ja kissoista”, kuten Cosentino on yhtyettä kuvannut.

Kauan odotettu: Kesästä 2010, jolloin Best Coastista tuli yksi viimeisistä buzzbandeista. Cosentino ja hänen Snacks-kissansa hurmasivat Twitterissä, ja yhtye julkaisi oivallisen Crazy for You -debyyttinsä, joka yllätti kaikki nousemalla Yhdysvaltain albumilistalla sijalle 36.

Tuleeko: Tuskinpa, ellei pääse yli hypebändin kohtalostaan. Vuonna 2013 ilmestyneen kakkoslevyn tuotti Jon Brion, ja se pärjäsi listalla debyyttiäkin paremmin, mutta huuma oli ohi. Vuoden 2015 kolmoslevyä muistaa tuskin kukaan. Crazy for Youn kymmenvuotisjuhla odottaa kahden vuoden päässä, mutta saavatko yhden kesän ihmeet soittaa klassikkolevykeikkoja?

Video ei ole enää saatavilla

#73 Camera Obscura (–22)

Mikä: Skotlantilainen hissutteluindien mestariryhmä.

Kauan odotettu: Vuoden 2006 ylistetty Let’s Get Out of This Country -albumi oli läpimurto, vuoden 2009 French Navy -single indiediskokelpoinen moderni twee-standardi.

Tuleeko: Ensisijainen toive on, että yhtye virkoaisi. Nyt Camera Obscura on ollut hiljaa ja keikkailematta vuodesta 2015, jolloin sen kosketinsoittaja Carey Lander kuoli sairastamaansa osteosarkoomaan.

Video ei ole enää saatavilla

#72 Tegan and Sara (uusi)

Mikä: Kanadalaiset identtiset kaksoset Tegan ja Sara Quin, jotka aloittivat vuosituhannen vaihteessa kitaravetoisena indie-duona, mutta vaivihkaa muuttuivat suoraviivaiseksi popkaksikoksi.

Kauan odotettu: Riippuu siitä miten ajoissa Teganin ja Saran musiikkiin on tutustunut, mutta vähintään läpimurtoalbumista So Jealous (2004) lähtien.

Tuleeko: Jos Tegan and Saralla olisi kiinnostusta vierailla Suomessa, he olisivat todennäköisesti käyneet esimerkiksi Flow-festivaalilla jo vuosia sitten. Nyt tiedossa ei ole keikkoja ylipäätään missään.

Video ei ole enää saatavilla

#71 Beirut (–30)

Mikä: Newmexicolaisen multi-instrumentalistin Zach Condonin parikymppisenä luoma indiefolkyhtye, joka leikkaa ja liimaa maailman musiikkikulttuurit sopivan hippimäisiksi kollaaseiksi.

Kauan odotettu: Vuoden 2007 4AD-debyytin Flying Cup Clubin indiehitistä Nantesista lähtien.

Tuleeko: Tuskin mikään olisi ollut flowfestivaalimpi artisti vuonna 2008 kuin Beirut, mutta kiinnostus bändiä kohtaan on ollut siitä lähtien tasaisessa laskusuhdanteessa. Spekuloida voi korkeintaan sillä, ottaisiko Pori Jazz, Ilosaarirock tai Juhlaviikot Beirutin keikalle, jos saisi tarpeeksi halvalla.

Video ei ole enää saatavilla

#70 Fiona Apple (uusi)

Kuka: 1990-luvulla hädin tuskin parikymppisenä läpilyönyt pianoa soittava vaihtoehtotähti, jonka laulut ovat henkilökohtaisia poliittiseen ja vereslihalle asti.

Kauan odotettu: Vuoden 1996 Tidal-levystä ja sen Grammyn voittaneesta Criminal-kappaleesta asti. Tällä vuosituhannella Applelta on lähinnä odotettu levyjä, joita hän on julkaissut vuosina 2005 ja 2012. Mahdolliset keikat ovat siihen päälle kivaa bonusta.

Tuleeko: Pahanlaisesti esiintymispelkoinen Apple on tehnyt uransa aikana neljä kiertuetta, joiden Euroopan-keikat voi laskea yhden käden sormilla. Eli ihme jos.

Video ei ole enää saatavilla

#69 Selena Gomez (uusi)

Kuka: Disneyn Wizards of a Waverly Place -sarjasta laulajan uralle ponkaissut supertähti, jolla on 137 miljoonaa Instagram-seuraajaa ja on-off-rakkaussuhde Justin Bieberiin.

Kauan odotettu: Kymmenen vuotta, Gomez perusti Selena Gomez and The Scene -yhtyeen vain 16-vuotiaana. Sooloura alkoi varsinaisesti vuonna 2013, jolloin ilmestyi Stars Dance -albumi, joka sisälsi muun muassa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan top ten -hitin Come & Get It.

Tuleeko: Vuoden 2016 Revival-kiertueella Gomez oli buukattu keikalle Hartwall Arenalle, mutta hän joutui jättämään kiertueen koko Euroopan-osan väliin terveysongelmien takia. Toivo elää!

Video ei ole enää saatavilla

#68 Soccer Mommy (uusi)

Mikä: Bandcampista indieyleisön tietoisuuteen noussut nashvilleläinen college rock -artisti Sophie Allison, joka on nimennyt vaikutteikseen Mitskin ja Avril Lavignen.

Kauan odotettu: Siitä sekunnista, kun on kuullut Allisonin laulavan keväällä julkaistun Clean-debyyttinsä Your Dog -singlen ensimmäisen rivin.

Tuleeko: Levyn erinomaisuus oli yllätys, ja auttamattomasti myöhässä tätä festivaalikesää ajatellen. Syksyn Euroopan-kiertue ei tule Tukholmaa lähemmäs, mutta toivoa sopii, että Soccer Mommy on relevantti vielä kesän 2019 festivaalibuukkaajien silmissä.

Video ei ole enää saatavilla

#67 Kehlani (uusi)

Mikä: America’s Got Talentissa Poplyfe-coverbändin osana vuonna 2011 menestynyt r&b-laulaja, josta tuli sittemmin Grammy-ehdokas ja Eminemille ja Cardi B:lle kelpaava fiittaaja.

Kauan odotettu: Grammy-ehdokkuuden Kehlani sai vuoden 2015 You Should Be Here -mixtapellaan. Varsinaisena läpimurtona voi pitää tammikuun 2017 CrazySexySavage-debyyttilevyä, joka nousi jättihittien puutteesta huolimatta Billboardin kolmoseksi.

Tuleeko: Ottajia varmasti olisi Pori Jazzista Flow’hun ja Circusin pistokeikkaan, mutta onko Kehlanin suosio liian Amerikka-keskeistä. Viime vuoden Euroopan-kiertue jäi kesken tyräleikkauksen vuoksi. Konsertit nähtiin keskimäärin tuhannen katsojan klubeilla, mikä ei välttämättä ole paras diili Kehlanin kaltaiselle tähdelle.

Video ei ole enää saatavilla

#66 Annie Lennox (uusi)

Mikä: Skotlantilainen laulaja-lauluntekijä, josta tuli tähti Eurythmicsin toisena jäsenenä. Soolouralle hän lähti vuonna 1992 ja heti ensimmäinen levy Diva oli klassikko ja massiivinen hitti.

Kauan odotettu: Siitä lähtien kun Whyn laulukoukku kaikui ekaa kertaa jollain aikuiseen makuun sopivalla radiokanavalla, mutta se aikuisen maun omaava joukko ei ehkä kovin valtavaa salia täyttäisi.

Tuleeko: Epätodennäköistä, ellei Pori Jazz räväytä. Annie Lennox täyttää suuria konserttisaleja tarpeeksi monessa markkinassa, ettei hänelle tarvitse buukata tuotannollisista syistä myöhemmin peruttavaa keikkaa.

Video ei ole enää saatavilla

#65 Conor Oberst (+16)

Mikä: Entinen lapsinero, laulaja-lauluntekijä joka tunnetaan parhaiten vuoteen 2011 jatkuneesta Bright Eyes -yhtyeestään. Lisäksi hän oli mukana Monsters of Folk -superbändissä vuonna 2009 ja on julkaissut tällä vuosikymmenellä neljä soololevyä. Viimeisin niistä, nimeltään Salutations, ilmestyi viime vuonna.

Kauan odotettu: Bright Eyesin 2000-luvun alun läpimurrosta asti.

Tuleeko: Oberstin toivominen tarkoittaa käytännössä Bright Eyesin toivomista, ja vaikka comeback-nostalgiakiertueita ei vielä ole luvassa, laulaja soittaa valikoituja nuoruuskappaleita yhä keikoillaan. Flow-festivaalin iltapäivän hattuslotissa (mm. Ryan Adams vuonna 2017) olisi Oberstille erinomainen paikka, joka toivottavasti vielä täytetään.

Video ei ole enää saatavilla

#64 Kacey Musgraves (uusi)

Mikä: Kolmekymppinen Grammy-voittaja, kantritähti ja parhaassa tapauksessa crossover-tähti Nashvillestä.

Kauan odotettu: Keväästä 2018, kun rundi-inkkarit löysivät Musgravesin kolmannen levyn Golden Hourin turvamusiikikseen.

Tuleeko: Tuskin saapuu edes Eurooppaan ennen kuin kantritähteyden pölyt on lopullisesti karistettu. Jos niin ylipäänsä tapahtuu joskus.

Video ei ole enää saatavilla

#63 Sebadoh (uusi)

Mikä: Indie rockin indierockmaisuuden maailmanennätys, joka muuttui Lou Barlow’n puuhasteluprojektista oikeaksi bändiksi 1980-luvun lopulla tämän saatua potkut Dinosaur Jr.:sta.

Kauan odotettu: Noin neljännesvuosisadan ajan. Sebadoh oli ja on tärkeä bändi maltillisen kokoiselle joukolle sinnikkäitä indierockveteraaneja kauhtuneissa t-paidoissaan, joissa lukee usein esimerkiksi ”Yo La Tengo”, ”Guided by Voices” tai ”Posies”.

Tuleeko: Jos virtaa vain vielä riittää, niin mahdollista. 2000-luvun ensimmäinen Sebadoh-albumi Defend Yourself (2013) toi bändin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan – muttei Suomeen. Barlow nähtiin Helsingissä joulukuussa, kun Dinosaur Jr. esiintyi Tavastialla alkuperäiskokoonpanossaan.

Video ei ole enää saatavilla

#62 Q-Tip (uusi)

Mikä: Yksi räpin eläviä jumalkuvia, jonka paikka pantheonissa voisi olla hiukan samanlainen kuin Willie Nelsonilla countryssa. Teki suurtyönsä viime vuosina uudelleen aktivoituneen ja lopettaneen A Tribe Called Questin jäsenenä.

Kauan odotettu: Vuodesta 1990 – muodossa tai toisessa.

Tuleeko: Konsertoi vielä viime syksyyn asti sekä soolona että osana A Tribe Called Questiä, mutta jälkimäisen pantua pillit pussiin mahdollisuudet ovat tilastotiedettä perversseihin solmuihin mankeloiden puolittuneet.

Video ei ole enää saatavilla

#61 Gas (uusi)

Mikä: Saksalainen elektronisen musiikin moniottelija ja Kompakt-levy-yhtiön perustaja Wolfgang Voigt. Gas-nimellään Voigt on julkaissut kuusi albumia syvälle ikimetsiin tunkeutuvaa ambientin ja teknon rajaseuduilla kummittelevaa LSD-hakuista äänimassaa. Itse hän kuvailee musiikkinsa olevan ”metsän tuomista diskoon tai toisin päin”.

Kauan odotettu: Realistisesti vasta viime vuodesta lähtien. Vuosituhannen vaihteessa julkaistujen levyjen aikaan Gasin tuskin odotettiin ilmestyvän Suomeen esittämään musiikkiaan, mutta viime vuoden Narkopopin jälkeen Voigt herätti myös projektin livekeikat henkiin.

Tuleeko: Ei mitenkään mahdotonta. The Other Sound on kuitenkin käytännössä ainoa vaihtoehto, vaikka Gasin kuuleminen Turussa Uittamon lavan metsissä Ilmiössä olisikin valtavan upeaa.

Video ei ole enää saatavilla

Disco Blanco

65 Helsinkiläisyhtye Aeron debyyttialbumi on täynnä persoonallista folkrockia. Hetkittäin levyltä aistii hengenheimolaisuutta Scandinavian Music Groupin kanssa, vaikka kokoonpanojen musiikilliset yhtäläisyydet jäävätkin vähäisiksi. Mutta ei siis mikään ihme, että esimerkiksi Kotkan siiven alle -kappale on soinut Radio Suomen taajuudella. Laulaja Henna Jokelalla ja muun muassa Superchristista tutulla Mikko Lohenojalla on kuitenkin petrattavaa Aeron mahdolliselle toiselle levylle. Nyt luontokuvaston kyllästämät sanoitukset jäävät toisteisiksi ja yksiulotteisiksi. Kärjistetysti ilmaistuna nämä sävellykset ja sovitukset ansaitsisivat persoonallisempia tekstejä. Levyn kohokohdiksi nousevat kertosäkeellään Karkkiautomaatin mieleentuova Tangier ja rytmikkäästi keinuva Paperivankkuri. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Deadmau5 – > album title goes here <

Mau5trap / EMI

71 Sympaattiseen hiirikypärään sonnustautuva Joel “Deadmau5” Zimmerman vetää keikoilleen kymmeniätuhansia ihmisiä – silloin kun ei pokkaile palkintoja dj-gaaloissa tai nahistele Madonnan kanssa twitterissä. Kanadalainen on yksi suurimpia nimiä viime vuosien aikana hurjan isoksi kasvaneessa klubimusiikki-ilmiössä, jonka aallonharjalla ovat keikkuneet Skrillexin ja Pendulumin (ja meillä Huoratronin) kaltaiset, normaalikansalaisissa lähinnä hätääntyneitä “olen liian vanha, en ymmärrä” -reaktioita herättäneet tekijät. Deadmau5 ei ole kuitenkaan mikään märkäkorva vaan jo vanha tekijä; ei-niin-nokkelasti nimetty Album Title Goes Here on jo hänen viides albuminsa – ja hiukan yllättäen suoranaista turvamusiikkia möhömahaiselle konemusiikinystävälle! Sen lisäksi, että moni albumin kappaleista on suora hatunnosto Daft Punkin kahden ensimmäisen albumin tunnelmille (Channel 42, Maths), chillailee Deadmau5 usein aikuismaisen viileästi kuin mikäkin vuosituhannen vaihteen Röyksopp (Closer, There Might Be Coffee). Varsinaista turpaanvetoa edustavat kappaleet – Fn Pig, Take Care of the Proper Paperwork ja Does It Offend You, Yeah! -tyylistä saatanallista elektrorockia edustava Professional Griefers – ovat levyllä selvässä vähemmistössä. Lopulta raflaavinta, mitä albumilla on tarjottavanaan, ovat vierailijat. Vai uskaltaisitko sinä tarttua levyyn, jonka päätösbiiseillä feattaavat Cypress Hill ja Imogen Heap? (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Esko Elomaa – Elämäniloa

Tandem Tuotanto

78 Tympeän harmaa kansi ei liikoja luvannut, ja ensimmäinen biisi Huomenna aiheuttaa vielä kymmenien kuuntelujen jälkeenkin melko akuuttia Jack Johnson -tipitii-allergiaa. Mutta näistä kun pääsee yli, Elämäniloa on perhanan hyvä levy, ja itselleni entuudestaan täysin tuntematon Elomaa todella mainio musiikintekijä. Lisäksi miehen laulusoundissa ja sanoituksissa on jotain täysin omaa ja omaperäistä fjongaa, joka vie mukanaan. Tunnelma syvenee biisi biisiltä, ja aloituksen hilpatihippaa-lönkyttely jää albumin heikoimmaksi hetkeksi. Rennosti svengaava nimikkokappale, pysäyttävän väkevä Mustaan ja palan kurkkuun nostava päätöskappale Luo veljeni uivat ihoon. Jos kuitenkin pitäisi valita yksi kappale kuvaamaan levyä kokonaisuutena, se olisi Kemikaalikansa. Sopivan seesteinen mutta silti eteenpäin vievä pulssi kuljettaa hienoa tekstiä: ”Katseet ei meitä lannista / ilkeet sanat eivät satuta / Vittu että mul on vaikeeta / enkä viisaammaks muutu edes jallupaukusta / Turha mun on teille narista / mut mä tiedän minne ollaan menossa / Rahat lasken tuoppiin Hinurissa / Aamudarra hoituu Cipralexilla / Ehkä huomenna / alkaa kädet vapista / kemikaaleilla / pysyy rahvas kurissa.” (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

Haamu – Aikaa kalliimpi

Meiän musiikki

73 Joensuulaislähtöisen Haamun Aikaa kalliimpi -albumi on virkistävä poikkeus viime aikoina julkaistusta kotimaisesta hiphopista. Monet räppärit kuulostavat julkaisuillaan siltä, että he katselevat maailmaa roolihahmojen kautta, mutta Haamu onnistuu luomaan kuuntelijalle illuusion, että hän riimittelisi omana itsenään. Hän räppää levyllään runsaasti samaistumispintaa tarjoavista aiheista, kuten esimerkiksi aikuisuuden kynnyksellä elämisestä sekä suhteestaan työhön ja auktoriteetteihin. Tuossa arkipäiväisyydessä piilee sekä levyn vahvuus että heikkous. Heikoimmillaan kappaleet jäävät lukemattomia kertoja kuultujen yksinkertaisuuksien toteamiseen (Musta lammas), parhaimmillaan hän saa kuluneestakin aiheesta irti jotain persoonallista (Olin tämänkin päivän). Kokonaisuutta pitää kasassa erinomainen, takavuosien jenkkiräpille kumartava tuotanto. Levyn suurin ansio on siltä säteilevä hyväntuulisuus. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Levek – Look a Little Closer

Lefse

81 David Levesque on näitä umpilahjakkaita makuuhuoneneroja, joiden albumit kuulostavat siltä kuin niillä soittaisi kokonainen armeija eri tyylilajeille omistautuneita muusikoita kaikilta maailman mantereilta. Floridalaisen esikoisalbumi on tunnustettu kriittisimmissäkin arvioissa vakuuttavaksi työnäytteeksi miehen tuottajantaidoista, siihen tosissaan ihastuneet ovat puolestaan ymmärtäneet kohdanneensa runsaudensarven, josta löytyy ammennettavaa vuosiksi eteenpäin. Look a Little Closer ei ole albumille paras mahdollinen nimi, sillä mitä likempää sitä tutkailee, sitä sattumanvaraisemmilta ja merkityksettömiltä se tuntuu. Look a Little Closer on ennen kaikkea taustamusiikkia – ja sellaisena lähes täydellistä. Pölyisiltä polaroid-kuvilta kuulostavat kappaleet kimmahtelevat arvaamattomasti mutta kummallisen luontevasti lempeän progressiivisesta Disney-hempeilystä (Black Mod Grow) The Clientele -tyyppiseen unifolkiin (Canterbury Bell), jazzahtavaan bossanovaan (Terra Treasures) ja David Axelrodin kunnianhimoisista tuotannoista muistuttavaan 1960-lubum psykedeeliseen souliin (With a Slow Burn) – ja siinä vaiheessa ollaan siis vasta kappaleessa neljä. Jos Levekiä pitää johonkin verrata, niin luonnonmukaisesti kasvatettuun Tame Impalaan tai epäilyttävältä tuoksahtavaa yrttiteetä litkivään puutarhakutsuversioon White Denimistä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

The Mountain Goats – Transcendental Youth

Merge

71 Enpä olekaan kuunnellut The Mountain Goatsia vuosiin. Kun viimeksi tapasimme, yhtye personoitui nuhruisiin folk-viisuihin, joissa lähes kaikki olennainen tapahtui John Darniellen ja hänen rämisevän kitaransa välillä. Noin kymmenen vuoden takaisiin kuulokuviin verrattuna Transcendental Youth on huomattavasti siistimpi ja monimuotoisempi albumi. Vaikka Darniellen taustalla on täysimittainen yhtye, on jälki hillittyä, paikoin jopa viihteellistä. Suoranaisesta salonkikelpoisuudesta on kuitenkin turha puhua. Tulkitsijana Darnielle huokuu samaa aavistuksenomaista neuroottisuutta kuin Conor Oberst, ja yhtyeen soiton kulmikas rosoisuus muistuttaa riemastuttavasti Neutral Milk Hotelista. Albumin pohjaote on kuitenkin ensisijaisesti herkkä, jopa piilotellun sentimentaalinen. Vuosituhannen vaihteen amerikkalaisen vaihtoehtorockin tyylikeinot tekevät levystä herttaisella tavalla aikajätön, mutta samalla ne alleviivaavat lähtökohtien vilpittömyyttä. Kun Darnielle huomauttaa, että ”you can’t tell me what my spirit tells me isn’t true” (White Cedar), on hänen sanojaan helppo uskoa. Tämä musiikki kumpuaa suoraan sydämestä. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

NOFX – Self Entitled

Fat Wreck Chords

56 NOFX on yhtye, jolta sopii odottaa tietynlaista lapsekasta otetta. Silti kalifornialaispunkkarien kahdennentoista studioalbumin avausraita 72 Hookers onnistuu yllättämään infantiiliudellaan. Vitsikkäässä viisussa turvataan maailmanrauha lähettämällä prostituoidut ja muut kevytkenkäiset yksilahkeiset lähi-itään, koska seksin puutteestahan ne ählämit pommivöihinsä pukeutuvat. Ehe ehe, Fat Mike. Ei naurata. Tylsimmillään NOFX on kuin keskenkasvuinen kakara, joka hihittelee panovitseille ja politisoituessaan osoittaa naiiviutta, johon vain vasta maailman menoon herännyt teini-ikäinen kykenee. Tai niinhän sitä siis luulisi. Suurimmalta osin Self Entitled on kuitenkin vain tylsä. Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin suhdetta satirisoiva Ronnie & Mags on muutaman vuosikymmenen myöhässä ollakseen kiinnostava, eivätkä vakavammat palat, kuten She Didn’t Lose Her Baby ja Down With The Ship, oikein herätä minkäänlaisia tunteita. Loppua kohden meininki onneksi hieman piristyy. Yhdellä kitaralla rouhiva This Machine Is 4 tarjoilee tuttua ja tarttuvaa NOFX-tikkausta ja Black Flagin EP:stä nimensä saaneessa I Got One Jealous Again, Againissa pistetään pakettiin ihmissuhdetta – ja jaetaan siinä samalla levykokoelmaa punk-viittauksia tiputellen. Levyn päättävä Xmas Has Been X’ed ei ehkä ole sen kypsempi suoritus kuin parjaamani avausraita, mutta sen sisältämä ajatusleikki sentään edes hymyilyttää. (Ami Vuorinen)

Video ei ole enää saatavilla

The Sea and Cake – Runner

Thrill Jockey

81 Joskus huomaan miettiväni, että vieraantumiseni indiemusiikista saattaa johtua pelkästä kontrastin puutteesta. Ehkä en vain kuuntele tarpeeksi listapoppia. Kun kaikki vaihtoehtoinen konventioiden murtaminen ja tavoiteltu yllätyksellisyys muuttuu maneereiksi, jotain on vialla. Kokeellisinkin lo-fi-sekoilu voi olla oireilevaa tylsyyttä. Runner on mielettömän tylsä levy. Se on maneerimainen levy. Mutta nämä maneerit ovat jäänteitä ajalta, jolloin indie pystyi vielä kulkemaan lähellä valtavirran popmusiikkia, eikä tarvinnut sekavia tehokeinoja erottuakseen. Runner on häpeilemättömän lähellä sitä, mitä vastaan sen olettaisi potkivan. Vain pienet yksityiskohdat erottavan tämän albumin radiorockista raffinoidummaksi laulunkirjoitukseksi, joka kymmenen vuotta sitten olisi voinut tuntua mullistavalta. Runnerin kaltaisilla albumeilla oli silloin merkitystä. Albumeilla oli silloin merkitystä. Jumala, anna minulle keskittymiskykyä kuunnella näin hyvä levy kerrankin loppuun. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

The Soft Pack – Strapped

Kemado / Mexican Summer

81

Esikoisalbuminsa (2010) aikaan The Soft Pack rämisteli kuin varhainen The Strokes, vaikka maailma ei tuntunut sellaista liiemmin kaipaavan Toisella yrittämällään kalifornialaisbändi kuulostaa yhtä aikaa ajanmukaisemmalta ja luonnollisemmalta – ja kaksi pykälää kiinnostavammalta. The Soft Packin meininki tuntuu omaehtoiselta, vaikka kvartetin oletetut vaikutteet ovatkin tuttuja vähän joka toiselta nykypäivän kitarapohjaiselta indierocklevyltä: 1960-luvulta on haettu twang-kitaroiden höystämää Orbison-pehmoilua (Everything I Know) ja hapokasta ampiaissoundia (Ray’s Mistake), 1980-lukua on puolestaan lainailtu The Go-Betweensin (Tallboy) ja Lloyd Colen (Bound to Fall) kaltaisten sivistyneiden yliopistosuosikkien kirjastokortilla. Kolmannen kulman tuo 2010-luku reipashenkisine hoilotteluineen, drumseineen ja frenchfilmseineen (Saratoga). Levyn ainoaksi yllätykseksi jää Bobby Brown, jonka sofistokoitunut soulpop sopisi paremmin Jessie Waren levylle, mutta viimeistään lotusplazamaisen loputtomasti rullaavan päätösraidan Captain Acen pauhatessa nautinnollisesti moisen riskittömyyden antaa mielellään anteeksi. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla