The Killers – farkkutakit vs. nahkatakit 2–2.

Mr. Brightsidessa on kaikkea – tai ainakin kaikki tarpeellinen.

”It started out with a kiss
How did it end up like this?
It was only a kiss, it was only a kiss”

Kirjoitin näkemykseni The Killersistä bändinä jo viimevuotisessa Battle Born -arviossa, joten keskityn tässä 2000-luvun parhaaseen popsingleen.

Kyllä, parhaaseen.

Biisin voi nimetä vuosikymmenen parhaaksi popsingleksi, jos…

…siihen on onnistuttu yhdistämään uuden vuosituhannen ryhdikkäin muka-kasarisyna, särmikäs rytmikitara, upeat rummut ja eräs aikamme korskeimmista laulajista.

…se on yhtä kertosäettä. Mr. Brightsiden säkeistötkin sisältävät niin intensiivisiä melodiakulkuja, että on aivan mahdotonta sanoa, mihin kappaleen varsinainen kliimaksi on piilotettu. Kuuntelijan popkorva joutuu koko ajan koetukselle.

…se kertoo epäonnisesta rakastumisesta. Monet popihanuudet syntyvät väärään aikaan ja paikkaan osuvista ihastuksista ja rakastumisista. Kerrankin löysin jonkun. Sen piti olla vain suudelma, miksi siitä tuli paljon enemmän!? Miksi!? Nyt hän on sängyssä jonkun toisen kanssa, varmasti on!

”And it’s all in my head but she’s touching his chest, now
he takes off her dress, now
Let me go!”

…kappale on samanaikaisesti kiihkeän raadollinen ja sarkastisen analyyttinen. Lopulta Mr. Brightsiden kertoja vakuuttaa itselleen, ettei enää koskaan anna käydä näin. I never! Kunnes.

…se saa sinut tanssimaan/ilmakitaroimaan/laulamaan kovaäänisesti/harrastamaan muuta aivotonta, mutta hauskaa toimintaa. Mr. Brightsidea ei tarvitse tutkia sen tarkemmin, jos ei halua. Vaikka biisin sanoituksessa on syvyyttä, ennen kaikkea se nostaa adrenaliinitasoa, vaikka ei olisi sitä kuullut koskaan ennen eikä koskaan kuule, paitsi indie-diskossa joka toinen kuukausi aamukolmelta.

Mr. Brightsidessa on kaikkea – tai ainakin kaikki tarpeellinen.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

The Killersiltä äänestettiin myös kappaleita Jenny Was a Friend of Mine, Somebody Told Me ja When You Were Young.

Tappaminen on yrmeiden miesten hommaa.

Indierockin ensimmäisiin isoihin 2000-luvun menestyjiin lukeutuva The Killers on kulkenut pitkän matkan yhdestä lasvegaslaisessa sanomalehdessä julkaistusta lehti-ilmoituksesta. Tuolla ilmoituksella laulaja Brandon Flowers etsi itselleen bändikavereita vuoden 2001 lopulla. Kitaristi Dave Keuning vastasi ilmoitukseen. Useiden kokelaiden jälkeen basistiksi valikoitui Mark Stoermer ja rumpaliksi Ronnie Vanucci. Kokoonpano vakiintui elokuussa 2002, ja on pysynyt samana siitä lähtien. The Killers oli syntynyt.

Helsingin huomenna tiistaina konsertoivan yhtyeen keulahahmo Brandon Flowers täyttää kesällä 32 vuotta. Vuodesta 2004 lähtien hän on joko bändinsä kanssa tai sooloartistina julkaissut uutta materiaalia sisältävän levyn joka toinen vuosi. Uskonto on Flowersille iso asia. Hän on kolmen poikalapsen isä, joka kuuluu perheineen Joseph Smithin 1800-luvun alkupuolella perustamaan Myöhempien aikojen pyhien kirkkoon. Kansankielellä sanottuna: hän on mormoni.

Flowers on myös suuruudenhullu. The Killersin uran ollessa alkuvaiheissaan, laulaja ja yhtyeen pääasiallinen lauluntekijä julisti yhtyeestään tulevan suurempi kuin U2:sta ja tavoittelevan amerikkalaisyleisön kuuntelutottumuksissa Led Zeppelinin ja Nirvanan paikkaa. Brandon Flowers on ollut puoli vuosikymmentä juomatta alkoholia, luopunut kahvista sekä joutunut selittelemään kyllästymiseen asti suhdettaan Jumalaan ja uskontoonsa sekä republikaanipoliitikko Mitt Romneyn tukemiseksi tulkittua lounastapaamistaan tämän Barack Obaman vastaehdokkaan kanssa Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan aikana viime vuonna. Niin Flowers kuin koko The Killerskin kiistivät olevansa kummankaan ehdokkaan puolella.

Brandon Flowersiin vahvasti henkilöityvän The Killersin esikoisalbumi Hot Fuss julkaistiin ylistävien arvioiden siivittämänä vuonna 2004. Sittemmin bändi ei ole onnistunut tekemään yhtä vahvaa levykokonaisuutta, mutta albumeilta on löytynyt useita yksittäisiä täsmäosumia. Vuosien 2008 ja 2012 levyjen välillä lähes kaikki The Killersin jäsenet julkaisivat soolomateriaalia. Suurimman huomion keräsi luonnollisesti keulakuvan sooloalbumi.

Tässä katsaus Brandon Flowersin ja The Killersin tuotoksiin Hot Fussista viimevuotiseen Battle Borniin.

#1 Hot Fuss – nousu tähtitaivaalle (2004)

Levy, jonka kappalemateriaali on tasavahvaa ja kuin täsmätuotantona indiediskojen soittolistoille tehtyä. Albumilta ei juuri heikkoja biisejä löydy. Avausraita Jenny Was a Friend of Minen keimaileva keinuttavuus, gospelmaailmalle flirttaileva ja Killersin kenties tunnistettavimmaksi lyriikkapätkäksi nousseen ”I’ve got soul but I’m not a soldier” sisältävä All These Things That I’ve Done, kaihoisampaa ja puhtaasti popahtavampaa Killersiä edustava Change Your Mind ja U2-maisesti soiva Believe Me Natalie olivat monipuolisen levyn kohokohtia, hittikaksikkoa Mr. Brightside ja Somebody Told Me unohtamatta.

Hittikaksikosta molemmat ovat hittikimaroiden aatelia sekä maailmanlaajuisesti seitsemän miljoonaa kappaletta myyneen Hot Fussin koukuttavimpia raitoja. Neljästä levyltä julkaistusta singlestä All These Things That I’ve Done on mielenkiintoisin ja loppusoittonsa ansiosta tunnelmaltaan maailmaasyleilevin sekä nostattavin. Biisin videolla sivuttiin Hot Fussia seuranneen levyn westerntunnelmia.

#2 Sam’s Town – menestyspöhö (2006)

Päällimmäisin tunne Sam’s Townin ensikuuntelun jälkeen oli pettymys. Brandon Flowersin eri musiikkimedioissa antamat lausunnot, joiden mukaan Sam’s Town on ”yksi parhaista viimeisen 20 vuoden aikana julkaistuista levyistä”, eivät auttaneet asiaa. Bändin kotikaupungissa Las Vegasissa sijaitsevan samannimisen hotelli-uhkapelikompleksin mukaan nimetty albumi myi neljä miljoonaa kappaletta, mutta pettymyksen maku oli hiipinyt suuhun.

Tuota pettymystä lievittivät kuitenkin mukavasti levyn kaksi ensimmäistä singlebiisiä. When You Were Young on likimain täydellistä valtavirtaindietä ja luonteva jatke Hot Fussin menestykselle. Singleistä parhaiten jäi mieleen kuitenkin Bones, jonka jokaisella kertosäekierrolla mukaan tulee yksi musiikillinen elementti lisää. Luurankoihin keskittyvä video on ensimmäinen itsensä Tim Burtonin ohjaama musiikkivideo.

#3 Day & Age – ollako ihminen vai tanssija (2008)

Vuonna 2007 The Killers julkaisi muun muassa yhtyeen keikkasettiin tänä päivänäkin kuuluvan Joy Division -lainan Shadowplay sekä Lou Reedin vierailun siivittämänä pikkuhitiksi nousseen Tranquilizen sisältävän b-puolikokoelma Sawdustin.
Kahden vuoden välein kokonaan uutta materiaalia sisältävä levy -julkaisutahti jatkui vuonna 2008, kun Day & Age ilmestyi.

Day & Agen parhaat hetket osuvat levyn alkuun. Isoksi hitiksi noussut ja kertosäkeensä avauslauseen ”Are we human / or are we dancer” merkityksellä ja 1980-lukulaisen sokerisilla koskettimillaan lievää hämmennystä herättänyt Human, stadioneille kurkotteleva ja Springsteenin suuntaan nyökkäävä avausraita Losing Touch sekä avaruusolioiden kaappaamaksi joutumiseen keskittyvä Spaceman olivat albumin parhaat ja The Killersin asemaa yhtenä 2000-luvun areena- ja paikoin stadionluokankin rockin kärkinimenä vahvistaneet hetket.

Day & Age kurkotteli stadionien ovia ja indie-sana alkoi olla enää kaukainen kangastus. A Dustland Fairytale toi paikoin mieleen toisen, John Francis Bongiovin johtaman newjerseyläisen stadionluokan aktin.

#4 Flamingo – irtiotto emobändistä (2010)

Brandon Flowersin soolouran avanneelta levyltä mieleen on jäänyt parhaiten Charlize Theronin tähdittämä Crossfire-singlen musiikkivideo. Biisin olisi voinut mainiosti julkaista myös The Killers -pitkäsoitolla.

Toinen singleirroitus levyltä, Only the Young, olisi myös voinut mahtipontisemmin sovitettuna ja tuotettuna löytyä kummalta vaan kahdesta viimeisestä The Killers -levystä.
Levyltä löytyy myös muun muassa slidekitaran mukanaan tuomia countryvivahteita ja materiaali kokonaisuudessaan on melko AOR-seesteistä. Tuo kolmikirjaiminen musiikkityylilajilyhenne leijuu vahvasti myös Flowersin seuraavan, paluuta emobändin hoteisiin merkinneen albumin yllä.

#5 Battle Born – stadionrockia Nevadan preerioilta (2012)

Brandon Flowersin levy kahden vuoden välein -julkaisusyklin viimeisin etappi ilmestyi viime vuonna. The Killersin viimeisin julkaisu on täynnä areena- ja paikoin jopa stadionrockia, joka on paikoin puuduttavaa, mutta stadionmaisuudessaan niin stadionmaista, ettei sille voi olla hymyilemättä. Levy on niin aikuisorientoitunutta rockia, että indie-sanan voi nyt viimeistään kuopata syvälle Nevadan preerioiden kuivaan maaperään.

Here With Me on stadionrockballadi. Winona Ryderin tähdittämän videon ohjauksesta vastasi kuuden vuoden tauon jälkeen musiikkivideo-ohjaajaksi loikannut Tim Burton.

Hot Fussin jälkeisten levyjen epätasaisuudesta huolimatta, The Killersin singlehitit ovat lähes poikkeuksetta olleet napakymppiin osuvia indien ja valtavirran välillä tasapainoilevia, häpeilemättömän tarttuvia kappaleita. Jo pelkästään näistä syistä bändin keikkakuntoa ei kannata jättää tarkistamatta.

The Killers (USA) Helsingin Hartwall Areenalla 26. helmikuuta. Lämmittelijänä sandiegolaiskokoonpano Louis XIV.

The Killers löysi ajattoman leopardikuosin.

Levyjoulukalenterissa nuorgamilaiset suosittelevat kolmea vuoden 2012 levyä sekä halunsa mukaan yhtä kuluneena ilmestynyttä kokoelmaa, ep:tä tai reissueta. Vuorossa Auroora Vihervalli.

The xx – Coexist

Piirtyy selvä kuva: tyhjä uima-allasosasto, vain pinnan alla valot. Veden lohdutan liplatus, ei muuta ja siinä juuri kaikki. Coexist on tämän vuoden surullisin levy. On käsittämätöntä, miten lontoolaiset ovat saaneet yhteen levyyn niin todentuntuista melankolisuutta ja nimenomaan sellaista, joka ei ole sepitettyä tai teennäistä. The xx:n minimalistinen ote on kylmä ja kliininen, taitava. Coexist ei kuitenkaan ryve surussa määrättömästi, vaan levyssä on myös odottamatonta toiveikkuutta. Oikeastaan levyn kaikki kappaleet ovat tematiikaltaan samanlaisia: on joku, jonka halutaan takaisin. Siksi Coexist antaa myös hieman lohtua kaikesta riipivyydestään huolimatta. Se on paljon yhdeltä levyltä.

Video ei ole enää saatavilla

The Killers – Battle Born

– Älä oo tommonen.
– Miten niin tommonen, kysyin.
– No tommonen, joka tuomitsee ennalta. Tule nyt vaan, Brandon Flowers sanoi. Kyräilin, mutta lähdin mukaan. Jaa minne? Nevadan auringon korventamaan autiomaahan, cowboy-bootsien jalanjäljille Flowersin perään. Se kannatti. Alkuvaikeuksista huolimatta Battle Born osoittautui yhdeksi tämän vuoden parhaimmista levyistä. Se on yhtä suuruudenhullu kuin Mount Rushmore ja yhtä komea kuin Bruce Springsteen pimeässä tanssiessaan vuonna 1984. Hienointa lienee se, että levy onnistuu olemaan kaikessa stadionmaisuudessaan vakuuttava ja karismaattinen. Oli siis hätiköityä ajatella, että Sam’s Town –levy olisi The Killersin huippu. Miss Atomic Bombin kaltainen superhitti kuulostaa kaiuttimissakin hyvältä, joten voi vain kuvitella, miltä se kuulostaa isolla areenalla. Helmikuu, tule jo!

Video ei ole enää saatavilla

Zebra and Snake – Healing Music

On suoranainen vääryys, kuinka vähän Zebra and Snaken debyyttialbumi on saanut huomiota. Healing Music on loistava levy, joka ansaitsee tulla nostetuksi korokkeelle. Levyltä löytyvät Money in Heaven, Now and Forever ja Empty Love Song ovat kaikki tämän vuoden ehdottomia suosikkeja. Tapio Viitasaari ja Siinaistakin tuttu Matti Ahopelto eivät turhia kikkaile, vaan miehet luottavat selkeyteen ja sopivaan koruttomuuteen. Healing Musicin tarttuva synapop ei ole varsinaisesti mitään mullistavaa, mutta se kuulostaa innostavalta, tuoreelta ja yksinkertaisesti hyvältä. Jos Healing Music soisi useamman kuulokkeissa aamupimeässä bussia odottaessa, ei luonnonvalolamppuja tai D-vitamiinipuristeita juurikaan tarvittaisi.

Video ei ole enää saatavilla

The Killers kurkottaa kuuseen – eikä pelkää kapsahtaa katajaan.

Mitä sinä pelkäät?

Battle Bornin kansi on huikean hieno, kuten kuvasta näette. Siinä kaahaava auto ja laukkaava hevonen ovat törmäyskurssilla keskellä autiomaata yllään battle-sanan e:tä esittävä salama. Kannessa on jännitettä. Se on vaarallinen. Se antaa odottaa jotain räjähtävää. Hevosvoimat törmäävät, oikeat ja ihmisen kehittämät.

Hevonen häviää varmasti.

The Killers on se auto. Äärimmilleen viritetty kiiltävä amerikanrauta, jonka vauhdin parantamiseksi on käytetty kaikki keinot.

Pop on aina ollut olympiaurheilua: citius, altius, fortius. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Se ei tarkoita sitä, että koko ajan pitää keksiä jotain uutta. Se tarkoittaa sitä, että vanha pitää tehdä paremmin.

Ja kukapa olisi sisäistänyt tätä paremmin kuin Brandon Flowers, tuo aavikoiden yksinäinen ratsastaja, joka karauttaa amerikanraudan ratissa pelastamaan poprockin. Brandon Flowers, tuo Freddie Mercuryn ja Bruce Springsteenin perinnön pyhästä hengestä syntynyt maanpäällinen ilmentymä.

Mutta milloin kunnianhimosta tuli riippakivi? Milloin epäonnistumisesta tuli kiellettyä? Milloin aloimme nauraa urheilijoille, jotka pystyvät huikeisiin suorituksiin, mutta epäonnistuvat tärkeässä paikassa? Miksi emme enää hyväksy sitä, että joku vain yrittää parhaansa, hetkittäin siinä onnistuen, joskus epäonnistuen?

Ne, jotka eivät hyväksy epäonnistumista, todennäköisesti kuittaavat Battle Bornin olankohautuksella. Se nimittäin on albumi, jonka jokainen kappale yrittää, yrittää niin vimmatusti. Lopputuloksesta viis.

Flesh and Bone -avausraidan kertosäettä edeltävä kysymys kiteyttää koko albumin, ja samalla vahingossa koko popin filosofian:

”What are you afraid of?”

Niin, mitä pelkäät? Sitä, ettet ole täydellinen?

Battle Born ei ole kokonaisuutena täydellinen, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Se yrittää, mutta myös rehellisesti myöntää oman haavoittuvaisuutensa. Tälläinen minä olen, pidät tai et.

Minä pidän. Battle Bornilla onnistuessaan The Killers on oikeasti parasta ikinä. The Way It Wasin sävellys ilmentää täydellisyyttä, jumaluutta ja kaikkea siltä väliltä. Jos Marilyn Monroen figuuri olisi popkappale, se olisi The Way It Was.

Travisin Fran Healyn kanssa kirjoitettu Here With Me puolestaan on esimerkillisin 2010-luvulla julkaistu ysäriballadi – se etsii itseään, kunnes tajuaa, että koko identiteetti perustuu kliimaksinomaisesti kertosäkeen muutamaan sointuun:

”Don’t want your memories in my head, no
I want you here with me”

Toki, The Killers on levyttänyt Somebody Told Men, Mr. Brightsiden ja Humanin kaltaisia popohjuksia, mutta bändin nerous piileekin siinä, että se ei jää aiempien hittiensä vangiksi. Battle Bornia kuunnellessa ei ikävöi hetkeäkään mitään, mitä The Killers on aiemmin tehnyt.

Koska se tekee sen kaiken nyt paremmin. Mitä siitä, että Runaways nyt sattui olemaan autopilottisingle, Battle Bornilla on paljon muutakin. Kuten esimerkiksi Deadlines and Commitments, jonka saadakseen aivan jokainen poppari antaisi leikkauttaa oikean kätensä sormen irti ja teippauttaa suunsa kiinni kolmeksi viikoksi.

Miss Atomic Bomb muistuttaa kyllä hieman Humania, mutta soi orgaanisemmin ja jopa ilmavammin. The Rising Tide käy nuuhkimassa neljä tuntia rokanneen Springsteenin stadionhikeä, mutta lipeää synamattonsa ansiosta lähes liian esimerkilliseksi poplauluksi. Lopulta From Here on Out on sitä itseään, siis silkkaa Springsteeniä.

Daniel Lanois’n tuottama Heart of a Girl on tervetullut akustinen keidas Nevadan aavikolla, jonka kuullessani alan melkein etsiä netistä lentolippuja paikkaan, jossa kasvaa luonnonvaraisia kaktuksia.

Ja sitten on Be Still. Juuri kun olen tuomitsemassa sen tyhjänpäiväiseksi täyteslovariksi, jostain ilmestyy maailmoja järisyttävä sävelkulku kuin sadekausi autiomaahan.

Lopulta jokainen Battle Bornin kappale saa minut vakuuttuneeksi, että tekisi The Killers millaista musiikkia tahansa, se tekisi sitä täydellä sydämellään, sillä bändi haluaa olla kaikkein paras kaikessa mihin se ryhtyy. Se, onnistuvatko he tavoitteessaan, on lopulta toissijaista. Heidän sitkeää yrittämistään on ilo kuunnella.

88 The Killersin tapa tähdätä kohti poptäydellisyyttä ja kaahata samalla päin autiomaan kolmimetrisiä kaktuksia kulminoituu Battle Borniin – tuloksena eräs ansiokkaimmista popalbumeista vuosiin.

Video ei ole enää saatavilla

Before Today -albumillaan (2010) indiepopin eturiviin lopullisesti murtautunut Ariel Pink palaa albumilla, joka ainakin nimensä puolesta vihjaa artistin sukeltaneen yhä syvemmällä aikuisrockin valtameriin. Pinkin mukaan Mature Themes on albumi, jonka hän olisi halunnut julkaista silloin, kun julkaisi Before Todayn. 4AD julkaisee albumin 21. elokuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Bloc Party – Octopus

Yli kaksi miljoonaa albumia kaupaksi saanut Bloc Party julkaisee neljännen, mitä ytimekkäimmin nimetyn albuminsa, Fourin 20. elokuuta. Postpunkia elektroniseen soundiin yhdistelevä brittibändin kanssa on studiossa ollut tuottaja Alex Newport, joka on tuottanut muun muassa At the Drive-Iniä, The Mars Voltaa ja Pissed Jeansia.

Video ei ole enää saatavilla

The Killers – Runaways

Las Vegasin indierockjättiläisen neljäs studioalbumi Battle Born ilmestyy 18. syyskuuta. Studiossa bändin apuna ovat hääränneet tuottajat Brendan O’Brien, Steve Lillywhite, Damian Taylor, Daniel Lanois ja Stuart Price.

Video ei ole enää saatavilla

ASAP Rocky – Goldie

1980-luvun hiphop-legendan mukaan ristitty Rakim “ASAP Rocky” Myers oli yksi BBC:n Sound of 2012 -listalleen nostamista artisteista. Korkean profiilin feattauksillaan (Smoke DZA, Usher) kiinnostusta nostattanut newyorkilaisräppäri nähdään elokuussa Flow Festivalilla. Syyskuussa julkaistavalta LongLiveASAP-esikoislevyltä lohkaistun Goldie-singlen on tuottanut Hit-Boy.

Video ei ole enää saatavilla

French Films – When People Like You Fill Heavens

Onko tässä suomi-indien virallinen kesähitti? When People Like You Fill Heavens on ensimmäistä uutta French Filmsiä sitten viime vuonna julkaistun Imaginary Future -esikoisen. Videon on ohjannut Kristian Södergård.

Video ei ole enää saatavilla

Brandon Flowers: kompassi hukassa, mutta homma toimii. Kuva: Tomi Palsa

Myytti vastahakoisesta rocktähdestä on tietenkin valhe. Miljoonankin albumin myymiseen tarvitaan niin paljon lahjakkuutta, sinnikkyyttä ja kunnianhimoa, ettei se tapahdu kenellekään vahingossa ja vasten tahtoaan, ei edes Kurt Cobainille.

The Killers -yhtyeen laulaja ja pääasiallinen laulunkirjoittaja Brandon Flowers (s. 1981) on 2000-luvun kaikista vähiten vastahakoisimpia tähtiä. Jo esikoissinglen Mr Brightside ilmestymisen kynnyksellä vuonna 2003 hän julisti The Killersin kasvavan viidessä vuodessa suuremmaksi kuin U2 ja toissavuotisella Yhdysvaltain-kiertueella hän asetti tavoitteekseen vallata Led Zeppelinin ja Nirvanan paikan amerikkalaisyleisön sydämistä.

Nämä ovat korskeita tavoitteita kenelle muusikolle hyvänsä, mutta suorastaan harhaisia silloin, kun ne esittää lameepukuja, ei-ironisia viiksiä ja silmämeikkiä suosiva lasvegasilainen mormoni, jonka idoleja ovat Morrissey ja Neil Tennant.

Suuret sanat eivät toki ole ennenkään kenenkään suuta halkaisseet, mutta Flowers on onnistunut purkamaan intensiivisyytensä myös The Killersin kerrassaan pakahduttaviin hittikappaleisiin. Läpimurtosinglet Mr Brightside ja Somebody Told Me ovat musiikiksi muuttunutta mustasukkaisuuden paniikkia, kun taas melankolian merkkiteos Smile Like You Mean It on yhteen kappaleeseen ahdettuna kaikki ne tytöt, joita kaikki maailman pojat eivät uskaltaneet lukiossa lähestyä.

Kun Flowers The Killersin kakkoslevyn Sam’s Town (2006) edellä retosteli haastatteluissa innostuneensa Bruce Springsteenistä ja amerikkalaisuudesta sinänsä, moni pelkäsi pahinta, mutta adrenaliinipitoinen keulasingle When You Were Young oli yhtä kaukana poskiparta-americanasta kuin Bellagio-kasino Lombardiasta.

Kolmoslevyn Day & Age (2008) maistiainen Human puolestaan oli mozzarellaisine syntikoineen kuin 1980-luvulla hukkunut Alphaville-klassikko, kun taas Spaceman kertoi avarusolioiden kidnappaamaksi joutumisesta postpunkiin hurahtaneen Juhan af Grannin tarmolla. Flowers ei ole cool, hän on hiestä märkä, niin epätoivoisesti hän yrittää säilyttää kuulijoidensa mielenkiinnon.

Kaiken tämän ohessa Flowers on duetoinut Lou Reedin kanssa, coveroinut Joy Divisionia, julkaissut viitenä peräkkäisenä vuotena joulusinglen ja pukannut ulos soololevyn Flamingo, jonka deluxe-painokselta löytyvä kappale The Clock Was Tickin’ on silkkaa hillbillykantria.

Joku voisi epäillä Flowersin kompassin olevan sekä sekaisin että hukassa, ellei mies olisi seitsemän vuoden sisällä työstänyt jo viisi albumillista holtittoman riemastuttavaa popmusiikkia. The Killersin albumeita on usein syytetty epätasaisiksi, vaikka itse asiassa kyse on siitä, että bändin singlet ovat niin loistavia, ettei keneltäkään voisi edellyttää kokonaisen albumin verran Read My Mindin, Somebody Told Men ja All These Thingsin verran tasoisia kappaleita. Tosin sellainenkin albumi vielä ilmestyy, ehkäpä vuonna 2013, sillä The Killersin singlekokoelmaan taitaa olla matkaa enää vain yhden studioalbumin verran.

Video ei ole enää saatavilla

Janina oli nuorempana Suomen kovin Kelly Family -fani.

(Nuorgamin sisäisen sekaannuksen vuoksi RKP:tä edustaa tässä juttusarjassa kaksi ehdokasta.)

Janina Mackiewicz, 27, konsultti, RKP (157 – Helsinki)

www.janina2011.fi

Mikä on soittolistasi nimi?

”Uskalla olla.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Tässä on muutamia suosikkiartistejani, ja nämä biisit kuvaavat eri tunnetiloja ja muistoja.”

Keille ihmisille suosittele soittolistaasi ja miksi?

”Suosittelen listaa kaikille, jotka haluavat fiilistellä tai vaipua pohdiskelutilaan.”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Musen Unintended. Olen suuri Muse-fani, ja tämä kappale koskettaa aina syvästi, koska siinä on tunteet vahvasti mukana. Muistan vielä heidän keikallaan Helsingissä miten kauniilta kappale kuulosti livenä. Voin kuunnella kyseistä kappaletta uudestaan ja uudestaan ja laulaa mukana.”

Olisitko halunnut listallesi jonkun kappaleen, mitä ei kuitenkaan Spotifyssa ollut?

”Hih, kyllä. Olin joskus pienenä varmaan Suomen suurin Kelly Family -fani, ja vannoin silloin, että heidän kappaleensa I Can’t Help Myself pysyisi aina suosikkinani.”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Kuuntelen paljon musiikkia, harvemmin tosin radiosta. Aina kun olen kotona, pistän musiikkia soimaan. Ystäväpiiriini kuuluu paljon musiikin harrastajia ja intoilijoita, joten musiikin kuuntelu on syvästi iskostunut myös minuun. Lenkille en voi mennä ilman musiikkia ja lenkkimusiikkina toimii mahtavasti Gaslight Anthem, jonka yksi biisi myös löytyy listaltani.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Olen aivan hurahtanut Museen. He soittavat loistavasti sanoitettua ja sovitettua musiikkia sekä ovat fantastisia live-esiintyjiä. Varmana kakkosena tulee Radiohead, joka yhdistää minut niihin henkilöihin joiden kanssa olen jakanut ilot ja surut.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

”Ystävieni muodostama Carmen & The Devil -duo. He soittavat amerikkalaista folkin inspiroimaa musiikkia, ja uskon, että heistä vielä kuullaan paljon.”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”En ole nyt pitkään aikaan ostanut, mutta yleensä ostan cd-levyjä. Ostan siksi, että pidän musiikista, ja haluan tukea artistia. Kannatan varsinkin kotimaisten pienempien bändien levyjen ostamista.”

Spotify vai iTunes?

”Nykyään Spotify”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Kävin viimeksi kolmisen viikkoa sitten vuoden naistulokas-Emmalla palkitun Yonan keikalla Korjaamolla Helsingissä. Yleisö oli mukavasti mukana, ja pidin Yonan spontaanista ja herkästä esiintymistavasta.”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”Kisa jatkuu edelleen.”

Janina Mackiewiczin soittolista

1. Muse – Unintended
2. The Killers – Mr. Brightside
3. The White Stripes – Seven Nation Army
4. Patrick Wolf – The Magic Position
5. Neil Young – Heart of Gold
6. Green Day – Good Riddance (Time of Your Life)
7. Amy Winehouse – Back to Black
8. The Gaslight Anthem – The ’59 Sound
9. Radiohead – Karma Police
10. Chisu – Miehistä viis!

Kuuntele Janina Mackiewiczin soittolista.