Hope Sandoval ja Jim Reid tukkanuottasilla.

Elä laakase, naatitaan.

Jokainen jalkapallonystävä tietää, mitä edellä oleva lause tarkoittaa. Sitä, ettei palloa isketä varman paikan tullen heti verkkoon, vaan jallitetaan vielä vastustaja tai kaksi.

Jesus & Mary Chainin Sometimes Always on tämän kuopiolaista futismentaliteettia kuvaavan lausahduksen musiikillinen ilmentymä. Glasgowlaisyhtye tuntui aina tietävän, että yksi maali riittää voittoon. Siksi bändillä ei ollut koskaan kiire mihinkään.

Maali syntyy tällä kertaa ajassa 1.52.

A-duurin ja D-duurin välinen seinäsyöttely on jatkunut jo 29 tahdin ja lähes kahden minuutin ajan, kunnes se yhtäkkiä katkeaa kuin seinään. D-duuri pitää palloa yhden ylimääräisen tahdin ajan, kunnes syöttää yllättäen G-duurille, joka jatkaa pallon A-duurin kautta maaliin.

Jesus & Mary Chain 1 – muut 0. Soolo!

Viimeisen reilun puoliminuuttisen A-duuri ja D-duuri jatkavat kahdenkeskistä palloralliaan, naattien kuin vieraileva tähti Hope Sandoval (Mazzy Star), jonka ei ratkaisevan tilanteen jälkeen tarvitse edes avata suutaan.

Sometimes Always on mestariteos, joka on koottu popin yksinkertaisimmista mahdollisista perusaineksista. Sen kutsuminen kolmen soinnun renkutukseksi olisi liioittelua, koska se kolmas sointu esiintyy kappaleessa vain kerran ja silloinkin vain kahden sekunnin ajan.

* *

Tein ensimmäisen oman lauluni 5-vuotiaana. Siinä oli kaksi sointua ja se kertoi henkilöstä, joka lähtee ”Afrikkaan”, lähettää ”kaikille hyvästit” ja uhoaa, ettei tule takaisin.

Laulu tuntui ensin hyvin voimaannuttavalta, mutta sitten siitä tuli hirveän melankolinen olo. Siksi päätin lisätä siihen ylimääräisen säkeistön:

”Mutta koitti päivä, jolloin hän tuli.”

Sometimes Always on täsmälleen sama kappale, joskin dueton muodossa. Rakastavaisten kinastelu päättyy kahden kitarasoolon ja Hope Sandovalin lumoavan ”ba-a-a-a-a-a-ack” -kujerruksen jälkeen ylimääräiseen säkeistöön, jossa Jim Reid lopulta nielee ylpeytensä, laskeutuu polvilleen ja pyytää anteeksi. Ja saa kuin saakin palata kotiin.

Elämä ja popmusiikki ovat parhaimmillaan hyvin yksinkertaisia asioita.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Lukemattomien indiebändien cover-repertuaariin kuuluvan Sometimes Alwaysin esittävät tässä Feist ja M. Ward.

Video ei ole enää saatavilla

Kate Bush ryhtyi treenaamaan vuoden myöhässä Los Angelesin olympialaisten jousiammuntaan.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan kymmenes osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen listalta puuttuu Beastie Boysin She’s On It. Sen voit kuunnella tästä.

Vuoden 1985 Top 30 (no okei, 29)

1. Kate Bush – Running Up That Hill
2. The Smiths –How Soon Is Now?
3. Simple Minds – Don’t You Forget About Me
4. Tears for Fears – Everybody Wants to Rule the World
5. The Waterboys – The Whole of the Moon
6. The Cure – In Between Days
7. The Cult – She Sells Sanctuary
8. Madonna – Into the Groove
9. The Pogues – Dirty Old Town
10. Killing Joke – Love Like Blood
11. Whitney Houston – How Will I Know
12. The Jesus & Mary Chain – Just Like Honey
13. Huey Lewis & the News – The Power of Love
14. Fine Young Cannibals – Johnny Come Home
15. Tom Waits – Downtown Train
16. Prince – Pop Life
17. Dire Straits – Money for Nothing
18. Sandra – (I’ll Never Be) Maria Magdalena
19. Paul Hardcastle – 19
20. The Replacements – Swingin’ Party
21. Prefab Sprout – Goodbye Lucille #1
22. New Order – The Perfect Kiss
23. Nick Cave & the Bad Seeds – Tupelo
24. Talk Talk – Life’s What You Make It
25. New Model Army – No Rest
26. Camper Van Beethoven – Take the Skinheads Bowling
27. Dinosaur Jr. – Repulsion
28. Jan Hammer – Crockett’s Theme
29. Nitzer Ebb – Warsaw Ghetto

Linkki soittolistaan tästä.

Sofia Coppola, arvostan sinua kovin.

On silti yksi asia, jota en ole tekemisistäsi koskaan ymmärtänyt. Enkä tarkoita tällä Somewhereä.

Vaan sitä, miksi niin jännitteisen ja diskreetin romanttisen draaman kuin Lost in Translationin päätöskohtauksessa soi The Jesus & Mary Chainin Just Like Honey.

Niin, tässä vaiheessa käytän meedionlahjojani ja päättelen, että itse kukin ihmettelee tällä hetkellä, mitä kummaa tuo skribentti horisee. Kappaleen wall-of-soundhan kuulostaa yksinäisiltä kaiuilta pilvenpiirtäjäviidakossa, mikä sopii täydellisesti tuohon metropoli-isolaation moderniin klassikkoelokuvaan.

Bob ja Charlotte eivät saa toisiaan. He eivät todennäköisesti näe toisiaan enää koskaan.

Yksi, nopea suudelma ja jäähyväiset. Bob palaa limusiiniin, joka ajaa hänet Tokion halki kohti lentoasemaa.

Ja sitten Bobby Gillespien veltot rummut, Douglas Hartin basso ja se vatsanpohjaa väistämättä kouraiseva pedaalein sirpaloitu sointu, jonka William Reid heläyttää kitarastaan.

Täydellinen asetelma ikimuistoiselle loppukohtaukselle, jota ei voi katsoa kuivin silmin.

Bobin istuessa taksissa hänen katseensa näyttää juuri niin tyhjältä kuin Jim Reid kuulostaa. Siihen mennessä illuusio puhtaasta ja paheettomasta rakkaustarinasta on kuitenkin jo särkynyt. Ei tarvitse olla kovinkaan selvillä kukista, mehiläisistä tai niiden kielikuvallisuudesta ymmärtääkseen, että Jim Reid ei yrityksestään huolimatta ole kovin romanttinen.

”Listen to the girl
As she takes on half the world
Moving up and so alive
In her honey dripping beehive
Beehive
It’s good, so good, it’s so good
So good”

Tätäkö Bill Murrayn Bob-hahmo ajattelee? Vanha mies himoaa raukean kiimaisesti Scarlett Johanssonin esittämää nuorta ja kaunista vastanäyttelijäänsä? Halu on niin pakottava, että Bob on valmis nuolemaan Charlottea vastentahtoisesti aktin jälkeen.

Eihän tästä pitänyt olla kyse. Sofia hei, mitä tää nyt on?

”Eating up the scum
Is the hardest thing for
Me to do
Just like honey”

The Jesus & Mary Chainin debyyttilevyn Psychocandyn avausraitana Just Like Honey niin ikään johdatteli kuulijaa harhaan.

Se oli bändin Sunday Morning tai Femme Fatale: pelkistetty ja helposti omaksuttava osoitus siitä, että Jesus & Mary Chain oli oikeasti suurenmoinen popyhtye, joka vielä tässä vaiheessa teki parhaansa piilottaakseen melodisen lahjakkuutensa mahdollisimman repivän feedback-vallin taakse.

Vaikka riipiviä viitteitä levyn klassisuudesta ja Creation-soundia kivijaloittaneesta kitarasoundista ei voi olla kuulematta, Just Like Honeyn lasittuneessa jylyssä yhdistyivät bändin tyttöpop- ja The Velvet Underground -vaikutteiden herkimmät puolet. Se oli Jesus and Mary Chainia soundillisesti niin sokerisena kuin bändi tuolloin pystyi suinkin olemaan.

Just Like Honey saa vaaleanpunaisen popmarmeladin maistumaan ekstaattisen makealta. Levyllä seuraavan The Living Endin ensimmäisestä kirskahduksesta eteenpäin karkin sisään piilotettu lasimurska paljastaa itsensä.

Suussa maistuu sokeri ja veri. Ruokatorven haavautuminen tuntuu pistävänä kipuna. Mutta mielessäkään ei käy sylkeä makeista ulos.

Video ei ole enää saatavilla

A-Ha seuraa ABC:n ja New Orderin jalanjälkiä Nuorgamin Popklassikot-sarjan ykköseksi.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan yhdeksäs osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen soittolistalta puuttuu The Flying Lizardsin Sex Machine, joka oli listan 29:s. Kappaleen videon voit katsoa tästä.

Vuoden 1984 Top 30 (no okei, Top 29)

1. A-Ha – Take on Me
2. Don Henley – The Boys of Summer
3. Talk Talk – It’s My Life
4. Van Halen – Jump
5. Prince – When Doves Cry
6. The Cars – Drive
7. Cocteau Twins – Lorelei
8. The Replacements – Unsatisfied
9. Echo & the Bunnymen – The Killing Moon
10. Bronski Beat – Smalltown Boy
11. Sade – Smooth Operator
12. Bruce Springsteen & The E Street Band – Dancing in the Dark
13. The Smiths – What Difference Does It Make?
14. Alphaville – Forever Young
15. The Chills – Pink Frost
16. Bryan Adams – Run to You
17. Modern Talking – You’re My Heart, You’re My Soul
18. U2 – The Unforgettable Fire
19. Corey Hart – Sunglasses at Night
20. Madonna – Material Girl
21. The Style Council – Shout to the Top
22. Dead or Alive – You Spin Me Round (Like a Record)
23. Nik Kershaw – The Riddle
24. The Jesus & Mary Chain – Upside Down
25. Killing Joke – Eighties
26. The Minutemen – Corona
27. Propaganda – Dr. Mabuse
28. Scritti Politti – Wood Beez (Pray Like Aretha Franklin)
29. The Fall – C.R.E.E.P.

Linkki soittolistaan tästä.

Brittirockin coolein veljespari ja pari tonokkia, joista toinen meni ja perusti Primal Screamin.

SKRREEEEEEEEETTTTTTTCCCCHHHHHHHHHHHHHHH.

Upside Down on eräs harvoista musiikkimaailman välittömästi ylösalaisin kääntäneistä kappaleista. Kakofonian läpi tulviva melankolia, himo, vaaran tunne ja herkkyys, jonka tasolle yhtye itsekin pääsi enää harvoin uransa aikana. Se oli lommoille murjottu täydellinen popkappale aikana, jona ihmiset olivat kiinnostuneempia neonväreistä ja Spandau Ballet’sta.

Vuoteen 1983 mennessä Jim ja William Reid olivat eläneet Glasgow’n sosiaalituilla viisi vuotta kirjoittaen lauluja, jotka muodostivat myöhemmin julkaistun Psychocandy-albumin rungon. Skotlanti ei kuitenkaan ollut vielä valmis ymmärtämään The Jesus & Mary Chainin hienoutta, vaan ensimmäisen suuren oven avaamiseen tarvittiin vielä yhden skotin, Creation Recordsin perustajan Alan McGeen apua ja halua raahata yhtye Lontooseen allekirjoittamaan singlen kattava sopimus.

Yhtyeen itsensä tuottama Upside Down ilmestyi marraskuussa 1984. Se oli Creationin ensimmäinen oikeasti merkittävä julkaisu. Musiikkilehdistö kasteli pöksynsä, mutta suurta yleisöä ei tuntunut kiinnostavan. Tämä mahdollisesti edesauttoivat lähinnä vittuilun vuoksi tehdyt kymmenminuuttiset keikat ja veljesten jo tässä vaiheessa katkonainen suhde.

Jesus & Mary Chainin iholle tuleva herkkyys vain korostuu alastomalla ja räjähtävämäisillään olevalla sovituksella – luolamieskomppi, pompottelubasso, mumina ja ne kitarat, jotka muuttivat käsityksesi hyvästä soundista joskus vuosia sitten. Tarkemmin ajatellen ne muuttivat käsityksesi koko popmusiikista. Kaiken taustalla on kauniiseen melodiaan kätketyt umpinihilistiset sanoitukset, joiden muoto on silkkaa 1960-luvun tyttöpoppia.

”You live with so much carelssness
‘cause no one takes you serious
And now you think you’re dangerous
You never was but you can’t see

And if you feel there’s no one else
You’re all alone and by yourself
Your life is like a broken shell
it doesn’t really matter to me

Doesn’t matter to me
Doesn’t matter to me
Knowing you can’t see
Upside down”

Jesus & Mary Chainista puhuttaessa jaksetaan aina mainita The Velvet Undergroundin, Shangri-Lasin ja Beach Boysin suunnaton vaikutus, mutta retroilun sijaan Reidin veljesten onnistui tehdä omalla kentällään yksinkertaisista aineksista vaikutusvaltaisempaa musiikkia kuin tylsään intellektuellismiin kaatuneiden postpunk- ja futubändien koko yhdistetty tuotanto. Tämä kaikki alle kolmessa minuutissa!

Sokerina pohjalla oli vielä Reidin veljesten nerokas verbaalinen ulosanti (”Miksi uskotte ihmisten olevan niin innoissaan teistä?” ”Koska me ollaan niin vitun hyviä!”) sekä musiikkia 100-prosenttisesti tukenut visuaalinen olemus. Tavaramerkiksi muodostuneet nahkatakit ja mustat aurinkolasit olivat kaikesta rock’n’roll-banaaliudesta huolimatta yhdistävä, persoonasta riisunut univormu yhtyeen ja fanien välillä, joka myös toimi seksuaalisena täkynä Marlon Brandon ja James Deanin tyyliin. Vastaavassa onnistui seuraavan kerran vasta Suede kymmenen vuotta myöhemmin.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Kappale antoi oikeutetusti nimensä Creation Recordsin tarinan kertovalle dokumentille, jota voinee suositella kaikille hyvän musiikin ja huumorin ystäville.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus II!

Kannattaa myös tsekata sinkun varsin röyhkeä b-puoli. Vegetable Man oli viimeinen Syd Barrettin Pink Floydin jäsenenä kirjoittama kappale, joka on pyörinyt vuosikymmeniä vaihtelevantasoisilla bootlegeilla. Kappaleen alkuperäistä versiota ei vieläkään ole julkaistu virallisesti.

Video ei ole enää saatavilla

Meg: "Ilmestyisipä uusi My Vitriol -albumi jo huomenna." Jack: "Mm..."

Nuorgamin toimitus kokoontui torikahvilan suurimman pöydän ääreen keskustelemaan levyistä, joita ei vielä ole olemassa – ei välttämättä milloinkaan. Keskustelusta tuli niin vuolassanainen, että kirjurin oli pilkottava se kolmeen osaan. Turinoinnin edetessä toivo horisontissa häämöttävistä mestariteoksista alkoi hiipua.

Alla toiset kymmenen levyä, joita Nuorgam odottaa hengitystään pidätellen. Artisteille ja yhtyeille asetettu vaatimus listalle pääsemisestä oli, että edellisestä albumijulkaisusta on kulunut vähintään kuusi vuotta.

Keskusteluun osallistuivat Markus Hilden (MH), Iida Sofia Hirvonen (ISH), Jarkko Immonen (JI), Aleksi Kinnunen (AK), Teemu Kivikangas (TK), Samuli Knuuti (SK), Kimmo K. Koskinen (KKK), Hannu Linkola (HL), Antti Lähde (AL), Aku-Tuomas Mattila (ATM), Juha Merimaa (JM), Vilho Pirttijärvi (VP), Teemu Purhonen (TP), Santtu Reinikainen (SR), Anton Vanha-Majamaa (AVM) ja Juho Äijö (JÄ).

Cody ChesnuTT – 9 vuotta

Mitä silloin?

Kun flopanneessa The Crosswalk -yhtyeessä vaikuttanut Cody ChesnuTT tarjoili maailmalle rönsyilevän esikoisalbuminsa Headphone Masterpiecen lokakuussa 2002, vaikutti päivänselvältä, että atlantalaisartisti tulisi vuosikymmen myöhemmin komeilemaan Nuorgamin Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot -listan kärkikymmenikössä. Kävikin niin, että 36 biisin (joista The Seedistä kehkeytyi mannertenvälinen megahitti The Rootsin kanssa tehdyn uusioversion ansiosta) tuplapläjäys imi ChessnuTTin luovuuden kuiviin.

Mitä sen jälkeen?

Eipä juuri mitään. Ensimmäiset ajat Headphone Masterpiecen jälkeen ChesnuTT keikkaili ahkerasti, kunnes muutti Floridaan ja ryhtyi downshiftaamaan oikein olan takaa, perheeseensä ja hengen asioihin paneutuen. Joitakin singleja ja irtobiisejä on laulajalta julkaistu (muun muassa Barack Obamalle omistettu Afrobama), mutta korkean profiilin comebackia yhä odotellaan. Joulukuussa 2010 ChesnuTT ilmaantui yllättäen keikalle Helsingin YK-klubille ja palaa maamme kamaralle viikonlopun Ilosaarirockissa.

Mitä nyt?

Aina yhtä optimistinen Wikipedia ilmoittaa ChesnuTTin tulevan Landing on a Hundred -albumin julkaisuvuodeksi 2011, kuten laulaja The Faderin haastattelussa viime joulukuussa lupasi, mutta kiveen tietoa tuskin kannattaa ryhtyä hakkaamaan. Tuoreen Thank You So Much -kappaleen voi käydä kuuntelemassa Codyn Bandcampissa.

Ilmestymistodennäköisyys: 68 %

Jos juuri nyt pitäisi arvata, niin Landing on a Hundred ilmestyy – kenties vuonna 2012. Tosin me kaikki emme ole uskossa yhtä vahvoja kuin Cody. (AL)

Video ei ole enää saatavilla

Blur – 8 vuotta

Mitä silloin?

Brittipop-ikonin edellinen ja seitsemäs studioalbumi Think Tank oli yhdistelmä aiempaa seesteisempiä ja ”aikuisempia” lauluja sekä kummallisia rykäisyjä. Levyn julkaisun aikaan Blur oli jo supistunut trioksi. Graham Coxonin soittoa kuultiin vielä levyn päätöskappaleessa Battery in Your Leg. Osin Marokkossa äänitetyn albumin Lähi-itä-vaikutteisessa musiikissa kuultiin viittauksia Irakin sotaan, jota Damon Albarn näyttävästi vastusti.

Mitä sen jälkeen?

Blur palasi yhteen vasta vuoden 2009 ylistetyllä paluukiertueella – mukanaan Coxon. Vuonna 2010 Blur julkaisi 1 000 kappaleen pikkuvinyylin Fool’s Day. Blurin jäsenet ovat keskittyneet 2000-luvulla muihin projekteihinsa: Damon Albarn ja Coxon muistetaan parhaiten musiikista, Alex James muun muassa juustojen valmistamisesta, omakohtaisesta Blur-kirjasta ja kokaiinidokumentista, Dave Rowntree puolestaan politiikasta.

Mitä nyt?

Blurin mahdollinen paluu on ollut brittiläisen popmedian kestoaihe, mitä yhtyeen jäsenten kommentit ovat pönkittäneet. Helmikuussa Coxon sanoi NME:lle, että Blur äänittää uutta materiaalia, jota ei kannata odottaa julki aivan heti. ”I suppose it might turn into an LP in six years or something”, Coxon sanoi.

Ilmestymistodennäköisyys: 61 %

Riittääkö britpop-papoilla intoa ja kärsivällisyyttä rakentaa hienon menneisyyden arvoista uutta albumia? Ehkä jossain vaiheessa. (AK)

Video ei ole enää saatavilla

Deltron 3030 – 11 vuotta

Mitä silloin?

Deltron 3030 oli hiphopin superkokoonpano virtahevon kokoisella s-kirjaimella. Dan ”The Automator” Nakamura tunnettiin tuotannoistaan Dr. Octagonille ja Handsome Boy Modeling Schoolin puolikkaana, teinisensaatio Teren ”Del tha Funkee Homosapienin” Jones oli juuri tehnyt palannut parrasvalojen liepeille Hieroglyphics-kokoonpanon myötä ja Eric ”Kid Koala” San oli Ninja Tunen kuumin kyky. Trion nimetön esikoisalbumi (2000) hämmensi 3000-luvulle sijoittuvalla scifi-konseptillaan ja hämmästytti futuristisilla äänimaisemillaan, jotka upposivat erityisen hyvin indie- ja rockyleisöön.

Mitä sen jälkeen?

Deltron 3030:n voittokulku jatkui seuraavana vuonna ilmestyneellä Gorillazin esikoisalbumilla, jolla koko trio oli mukana. Sen jälkeen Dan the Automator jatkoi aherrustaan vaihtelevalla menestyksellä milloin omien projektiensa (Lovage), milloin tuottajatöiden (Head Automatica, Kasabian) parissa. Del teki toisen Hieroglyphics-albumin, kunnes vaipui jälleen puolen vuosikymmenen horrokseen. Kid Koala jatkoi turntablismin evankeliumin levittämistä maailmankiertueillaan ja julkaisi albumeita tasaiseen tahtiin.

Mitä nyt?

Työ Deltron Event II -albumin parissa alkoi jo vuonna 2006. Kaksi vuotta myöhemmin Del kertoi, että Dan ja Kid olivat jo omat osuutensa hoitaneet; levy olisi valmis, kun hän vain saisi lyriikat paperille ja räpit nauhalle. Uusin tilannepäivitys saatiin kesäkuussa, jolloin Del kertoi äänitysten olevan hyvässä loppusuoralla ja lupasi levyn ilmestyvän vielä vuoden 2011 aikana.

Ilmestymistodennäköisyys: 58 %

Eiköhän se sieltä tule. Ainakaan se ei ole kiinni Delin työinnosta: hän on intoutunut viime aikoina todelliseen julkaisuvyöryyn ja tehtaillut reilun kolmen vuoden aikana peräti viisi sooloalbumia. (AL)

Video ei ole enää saatavilla

Suede – 9 vuotta

Mitä silloin?

Syyskuussa 2002 julkaistu A New Morning oli nimestään huolimatta Sueden uran ehtoo. Crackheroiinikoukusta selvinnyt Brett Anderson sävelsi albumin rungon yksin eristäytyneenä maaseudulle, jossa elämä oli hänen omien sanojensa mukaan kuin J.G. Ballardin Concrete Islandista. Tämä ei kuitenkaan välittynyt levylle asti, ikävä kyllä. Huhujen mukaan yli miljoona puntaa maksanut ja moneen otteeseen äänitetty/tislattu albumi oli Obsessionsia lukuun ottamatta kuin irvikuva Sueden uran huippuhetkistä. Maanläheinen, teeskentelemätön ja turvallinen, toisin sanoen tylsä albumi, joka on kuin krapulan jälkeinen ripittäytyminen pieleen menneestä viikonlopusta.

Mitä sen jälkeen?

Albumia seuranneen kiertueen jälkeen yhtye julkaisi vielä singlekokoelman ja ilmoitti hajoamispäätöksestään. Mahdoton tapahtui: Brett Anderson ja helppona ihmisenä mainetta niittänyt ex-kitaristi Bernard Butler saivat fanien iloksi sovittua riitansa, mutta lopputuloksena oli vain laimeahko The Tears -terapiaprojekti. Yhtye hajosi muutaman vuoden sisällä, minkä jälkeen Anderson on keskittynyt soolouraansa. Simon Gilbert muutti Thaimaahan ja liittyi monikansalliseen Futon-elektropunkbändiin (jolla on valitettavan vähän tekemistä musiikkitoimittaja Tomi Nordlundin 2000-luvun alun samannimisen yhtyeen kanssa – toim. huom.).

Mitä nyt?

Suede on palannut jälleen esiintymislavoille sekä antanut muutamia toiveikkaita lausuntoja uudesta albumista. Brett Anderson julkaisee syksyn aikana neljännen sooloalbuminsa, jonka pitäisi lausuntojen mukaan olla tällä kertaa ehkä ihan hyvä, ja Richard Oakeskin on saamassa uuden Artmagic-bändinsä kanssa materiaalia ulos. Sueden koko tuotanto julkaistiin uudelleen laajennettuina painoksina alkukesästä 2011.

Ilmestymistodennäköisyys: 57 %

Suede on jo aikoja sitten todennut A New Morningin olleen yhtyeen uran pahin virheliike. Hyvää tehneen tauon aikana bändin jäsenet saivat nuoltua pahimmat haavat. Yllättävää kyllä, Suede saattaa olla paremmassa keikkakunnossa kuin koskaan – toivottavasti sama välittyy myös mahdolliselle uudelle albumille asti. (JÄ)

Video ei ole enää saatavilla

Mirwaïs Ahmadzaï – 11 vuotta

Mitä silloin?

Madonnan huomion herättänyt ranskalainen tuottajalahjakkuus julkaisi vuonna 2000 toisen ja toistaiseksi viimeisen studioalbuminsa Production, jonka singlet Naïve Song ja Disco Science herättivät huomiota myös Suomessa. Rumba antoi levylle täydet kymmenen pistettä.

Mitä sen jälkeen?

Arabijuuristaan ylpeä Ahmadzaï työskenteli Madonnan kanssa Music-albumilla sekä tuotti muutaman kappaleen American Lifelle (2003) ja Confessions on a Dance Floorille (2005). Hän muodosti yhdessä Yasmin Hamdanin kanssa Y.A.S.-nimisen yhtyeen, jonka esikoisalbumi Arabology julkaistiin Ranskassa pari vuotta sitten. Disco Sciencea on käytetty mainoksissa ja elokuvissa. Mikan We Are Golden (2009) sai remix-kohtelun.

Mitä nyt?

Kahden edellisenkin studioalbumin väli venyi vuosikymmenen mittaiseksi, joten ranskalaisnero ei pidä kummoista kiirettä. Eikä hän ole niin iso tähti, että uuden Mirwaïs-albumin ilmestyminen edes olisi itsestään selvää. Miehen nettisivuja ei ole päivitetty muutamaan vuoteen.

Ilmestymistodennäköisyys: 50 %

Ihan fifty-fifty. Jotain tullee joka tapauksessa, mutta millä nimellä ja milloin? (MH)

Video ei ole enää saatavilla

Dr. Dre – 12 vuotta

Mitä silloin?

Kuusinkertaista platinaa myynyt 2001-albumi vuodelta – kuinkas muutenkaan – 1999 syntyi keskellä lähes ylittämätöntä voittoputkea vielä nuorehkon hiphop-legendan uralla. Albumi määritti pitkälti 2000-luvun alun räppisoundia.

Mitä sen jälkeen?

Eminemin esikoislevyn lisäksi Dre pyöräytti vuosituhannen vaihteessa sellaisia historiaan jääviä jättihittejä kuin Mary J. Bligen Family Affairin, Even ja Gwen Stefanin Let Me Blow Ya Mindin ja 50 Centin In da Clubin. Tämän lisäksi hän ehti polkukäynnistää muun muassa 50 Centin ja The Gamen urat saatellen räppärien debyytit arvostelu- ja myyntimenestykseen. Dr. Dren viime vuosikymmenen tuotantolista näyttää ”Rapin kuka kukin on” -lyhennelmältä.

Mitä nyt?

Hiphopin kaikkien aikojen iisakinkirkoksi muodostunut Detox on ollut valmisteilla pian vuosikymmenen, ja sen ensimmäinen julkaisupäivä lyötiin lukkoon jo vuonna 2005. Lukemattomien varaslähtöjen, turhien lupausten, hämärien nettivuotojen ja peruutusten jälkeen myyttisen albumin pitäisi ilmestyä joskus tänä vuonna. Mutta tiedättekö mitä? Niin sen piti ilmestyä myös viime vuoden lopulla.

Ilmestymistodennäköisyys: 45 %

Oletettavasti Detox putkahtaa ulos jossakin vaiheessa ja tuottaa Chinese Democracyn tapaan kaikille pettymyksen, mutta en alkaisi pidättää henkeäni ihan vielä. (SR)

Video ei ole enää saatavilla

David Bowie – 8 vuotta

Mitä silloin?

Popmusiikin kyseenalaistamaton timantti(koira) julkaisi toistaiseksi tuoreimman studioalbuminsa, hienoa paluuta povanneen Realityn vuonna 2003. Vaikka albumi oli kaikkea muuta kuin täydellinen, se oli kuitenkin samalla jonkinasteinen lupaus tulevasta renessanssista. Tyyllisesti Reality oli vainoharhaista radiopoppia muutamalla kammottavalla covervalinnalla – albumi, joka vilisi viittauksia Bowien menneisyyteen.

Mitä sen jälkeen?

Bowien koko uran suurimmaksi ajateltu maailmankiertue vei veronsa, ja mies sai sydänkohtauksen kesken keikan Hurricane-festivaaleilla Saksassa. Siitä lähtien Bowie on viettänyt hiljaiseloa, keskittyen lähinnä perhe-elämään ja vaihtelevantasoisiin musiikki- ja elokuvacameoihin. Omaan tuotantoonsa hän on kuitenkin paneutunut harmillisen vähän. Viime vuosien kohokohtiin kuuluvat yhteistyöt TV on the Radion, Scarlett Johanssonin ja Arcade Firen kanssa.

Mitä nyt?

Jonkinasteista kuhinaa on ilmassa. Bowien sopimus EMIn kanssa päättyy keväällä 2012, ja alle vuoden sisällä julkaistavaksi huhutaan ainakin yhden uuden biisin sisältävää kokoelmaa, mitä sopii kyllä epäillä. Tavallaan Bowie on hiukan samassa tilanteessa kuin Scary Monstersin julkaisun jälkeen 31 vuotta sitten, jolloin hän tyynesti odotti vanhan sopimuksensa umpeutumista levykiintiön tultua täyteen.

Ilmestymistodennäköisyys: 43 %

Lähes vuosikymmenen kestänyt tauko on Bowien uran pisin, eikä hänellä omien sanojensa mukaan ole enää kiinnostusta perinteiseen popmusiikkiin. Kuinka yllättävää. Viime aikoina nousseista bändeistä kuitenkin huokuu Bowien koko uran laaja kirjo, mikä tekee hänestä – jälleen kerran – ajankohtaisemman kuin koskaan. (JÄ)

Video ei ole enää saatavilla

My Vitriol – 10 vuotta

Mitä silloin?

Vaihtoehtorockin ja shoegazingin (eli Nirvanan ja My Bloody Valentinen) synteesinä – ”nu gazena” – pidetyn lontoolaisbändin debyyttilevy Finelines tuotti suurta iloa äänekkäästi leijuttelevan rockin ystäville. Kotimaassaan yhtye saavutti useammallakin singellä Top 40 -listasijoituksen. Tiiviin kiertämisen ja Between the Lines -bonuslevyllä höystetyn debyyttinsä kansainvälisen version avulla yhtye sai jalansijaa myös Aasiassa, Etelä-Amerikassa sekä Yhdysvalloissa.

Mitä sen jälkeen?

My Vitriol ilmoitti jäävänsä keikkatauolle 2002 ja kirjoittavansa uutta materiaalia. Tästä saatiin esimakua vasta vuoden 2006 puolivirallisella livelevyllä Cast in Amber, jonka mukana tuli kuusiminuuttinen tulevan levyn demosampleri. Studio-olosuhteissa taltioitua uutta My Vitriolia kuultiin vuonna 2007, jolloin yhtye julkaisi A Secret Society -salanimellä This Time -singlen ja omalla nimellään A Pyrrhic Victory -ep:n.

Mitä nyt?

Netissä My Vitriolin elämä ei vaikuta kummoiselta, kun tuorein jalanjälki on MySpace-sivuille kirjautuminen toukokuussa 2010. Bändi on kuitenkin esiintynyt viime vuosina menestyksekkäästi festivaaleilla eri maissa ja kiertänyt kotimaassaan viimeksi 2009. ”Yli 30 kappaleen valikoimasta” koostettua, jo vuodelle 2008 (ja sittemmin vuodelle 2009) lupailtua tupla-albumia – tai edes tavallista – ei ole kuulunut, vaikka studiossa on työstetty vaikka mitä.

Ilmestymistodennäköisyys: 40 %

Liki valmista materiaalia on ilmeisesti kosolti, suosiotakin kymmenen vuoden julkaisutaukoon nähden melkoisesti. Uuden levyn tiimoilta yhtye on nyt jahkaillut reilut viisi vuotta, ja arpominen tuntuu loputtomalta. Toivottavasti debyytin 10-vuotisjuhla olisi houkutteleva kannustin kakkoslevyn pihalle laittamiseen. (KKK)

Video ei ole enää saatavilla

The Jesus and Mary Chain – 13 vuotta

Mitä silloin?

Vuonna 1998 The Jesus and Mary Chainin päihderikas sekoilu oli kääntynyt jonkinlaiseksi hirviöinniksi, ja Reidin riitaantuneet veljekset olivat valmiita liki tappamaan toisensa. Yhtye julkaisi merkitystyhjästi, mutta ruotsalaiseen vaatekauppaketjuun ”hauskalla tavalla” assosioivasti nimetyn Munkin. Albumi myi huonosti eikä menestynyt arvosteluissa. Los Angelesin loppuunmyydyllä keikalla William Reid hortoili ulos lavalta viidentoista minuutin soiton jälkeen. The Jesus and Mary Chain päätti jättää pettymyksen tuottaneen keikkaerheen viimeisekseen ja hajotutti itsensä not with a bang but a whimper.

Mitä sen jälkeen?

The Jesus and Mary Chainin hajaannuttua Reidit keskittyivät välittömästi omiin soolopohjaisiin projekteihinsa. Williamin Lazycame ja Jimin Freeheat eivät nostattaneet kuulijoissa kiinnostuksenhäiväystäkään – voiko noin väljyjä mielleyhtymiä herättävien nimien perusteella muuta odottaakaan – ja unohtuivat nopeasti. Vuonna 2005 Reidit osallistuivat Sister Vanillan kenkiintuijottelumusiikin työstämiseen, ja yhteiselo alkoi jälleen sujua. Psychocandyn, Darklandsin, Automaticin, Honey’s Deadin ja Stoned & Dethronedin uudelleenjulkaisut alkoivat enteillä The Jesus and Mary Chainin paluuta.

Mitä nyt?

Vuonna 2007 yhtye kokosi itsensä muutamaa comeback-keikkaa varten. Scarlett Johansson vieraili Coachellassa laulamassa Lost in Translationin soundtrackilla uudelleenhittiytynyttä Just Like Honeya. Vuotta myöhemmin The Jesus and Mary Chain keikkaili lisää, soitti livenä uuttakin materiaalia ja julkaisi uuden All Things Must Pass -kappaleen Heroes-sarjan soundtrackilla. Jim Reid paljasti uuden albumin olevan työn alla – ja työn alle uusi materiaali on toistaiseksi jäänytkin.

Ilmestymistodennäköisyys: 39 %

Reidien välejä aidoittanut syväjää on ehkä jo sulanut, mutta uuden levyn luomiseen tarvittavaa yhteismusisoinnin vimmaa saattaa olla vuosien etäännytyksen jälkeen vaikea saavuttaa. (ISH)

Video ei ole enää saatavilla

Pulp – 9 vuotta

Mitä silloin?

Uuden ja ympäristöystävällisen Pulpin pitkään odotettu We Love Life -albumi sai kriitikot huutamaan hoosiannaa, mutta kuoroon ei yhtynyt ostava yleisö, joka olisi halunnut Jarvis Cockerin yhä laulavan luokkavihaa hohkaavia kostotarinoita ja traagisia vinjettejä siitä millaista on, kun jää ilman. Mittavalla televisiokampanjalla tuetun Hits-kokoelman (2002) piti korjata tilanne, mutta albumilistan tuomio oli tyly: korkein sijoitus oli 71. Pulp otti tappion vastaan brittityyliin ylähuuli jäykkänä ja ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän mittaiselle tauolle.

Mitä sen jälkeen?

Jarvis on pönkittänyt mainettaan linssiluteena piipahtamalla brittitelevisiossa niin usein, että hänen kuuluisi saada kuukausipalkkaa BBC:ltä. Siinä ohessa hän on vieraillut laulamassa ranskalaisten tanssiaktien levyillä ja saanut levytetyksi kaksi sooloalbumia sekä kiekollisen materiaalia hämmentävältä Relaxed Muscle -elektroduolta. Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa, mitä Pulpin muut jäsenet ovat tehneet, olkaa hyvä, internet on käytettävissänne.

Mitä nyt?

Yhtye on palannut keikkalavoille tavalla, jota musiikkilehdistöllä on tapana kutsua ”triumfinomaiseksi”. Jatko riippuu ihan siitä, haluaako Cocker jatkaa kevytkenkäistä sekataiteellisuuttaan toisenkin vuosikymmenen vai haluaako hän vielä kerran jahdata Sitä Suurta Popunelmaa, johon hän jo kerran ehti kyllästyä.

Ilmestymistodennäköisyys: 34 %

Yhtye luultavasti testaa varpaallaan listavesiä julkaisemalla ensin uuden kokoelman, uusilla biiseillä tai ilman. Pääsy Top 70:een lienee suotavaa uuden materiaalin mahdollistamiseksi. (SK)

Video ei ole enää saatavilla

Sarjan viimeinen osa ilmestyy huomenna. Lue sarjan ensimmäinen osa tästä.