Camila Cabello Suomeen, niin kuin olis jo!

Syksyllä 2011 laitoimme Nuorgamissa järjestykseen sata artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa, vaikka mielestämme olisi ehdottomasti pitänyt.

Kuusi ja puoli vuotta myöhemmin sadasta listatusta artistista kolmekymmentäviisi on käynyt tai tulossa Suomeen. On aika uusia äänestys.

Koostimme hieman yli kolmensadan Suomeen odottamamme artistin longlistin, jolta oli siivottu pois tulevan kesän festarijulkistukset, muutama tuleva klubivieras ja hajonneiksi ilmoittautuneita yhtyeitä, mutta muuten toivoa sai ihan mitä tahansa – myös mahdottomuuksia.

Äänestykseen osallistui 27 henkilöä Nuorgamista ja sen reunamilta. Jokainen äänestäjä antoi artisteille nollaa, yhtä, kolmea tai viittä pistettä mielensä mukaan. Muita ohjeita ei ollut. Niin montaa sai äänestää kuin halusi, sataa tai viittä nimeä, ihan miltä tuntui. Listalle pääsemiseen vaadittiin 18 pistettä. Kaksi parasta pääsivät yli sadan pisteen. Ed Sheeranin sijoitus oli 119.

Lopullinen lista julkaistaan viidessä 20 artistin mittaisessa osassa tämän viikon aikana. Tällä kertaa emme lupaa keikkajärjestäjille tuoretta muffinssia, vaan toivomme, vaadimme ja rukoilemme, että ainakin 35 mainituista nimistä on nähty Suomessa jouluun 2025 mennessä.

Jos äänestetty artisti on ollut myös vuoden 2011 listalla, sijoituskehitys kerrotaan suluissa nimen jälkeen.

Tekstien kirjoittamiseen ovat osallistuneet Markus Hilden, Samuli Knuuti, Antti Lähde, Matti Markkola, Juha Merimaa, Oskari Onninen, Arttu Tolonen ja Niko Vartiainen.

#100 The Bleachers (uusi)

Mikä: Edesmenneen Fun.-yhtyeen kolmanneksen, Lena Dunhamin pitkäaikaisen ex-poikaystävän ja tämän hetken velhoimman tuottajavelhon Jack Antonoffin sooloyhtye.

Kauan odotettu: Bleachersin debyyttilevyn ensimmäinen single I Wanna Get Better oli pikkuhitti Yhdysvalloissa kevättalvella 2014. Levy ilmestyi puoli vuotta myöhemmin, ja sillä vierailivat Grimes ja Yoko Ono, mutta Antonoffin kiinnostuspisteitä ovat kasvattaneet ensi sijassa hänen tuotantonsa Taylor Swiftin, St. Vincentin ja Lorden levyille.

Tuleeko: Nojaa. Todennäköisemmin Antonoff nousee Suomessa lavalle Lorden keikalla, kuten on pari kertaa tapahtunut (deittihuhuista puhumattakaan!) kuin tulee maahan Bleachersinä.

Video ei ole enää saatavilla

#99 DJ Khaled (uusi)

Mikä: Supertuottaja ja räppimoguli, joka on julkaissut siinä sivussa kymmenen levyä, joilla äänessä ovat olleet maailman suurimmat tähdet.

Kauan odotettu: DJ Khaled on ollut jo toistakymmentä vuotta skenen suuri nimi, mutta kiertämisen makuun hän pääsi kunnolla vasta 2016 ollessaan Beyoncén Formation-kiertueen erikoisvieras. Ensimmäiset megahitit ovat vasta viime vuoden listaykköseksi nousseelta Grateful-levyltä: Wild Thoughtsin esittivät Rihanna ja Bryson Tiller, I’m the Onen vaatimattomasti Justin Bieber, Quavo, Chance the Rapper ja Lil Wayne.

Tuleeko: Tällä hetkellä Khaled kiertää Demi Lovaton kanssa Yhdysvaltoja. Oma Euroopan-kiertue voisi olla ajankohtainen, jos myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä Father of Asahd -levy on Gratefulin kaltainen osuma. Ja silloinkin toiveet pitää osoittaa Blockfestin tai Weekendin rohkelikkoiluun.

Video ei ole enää saatavilla

#98 Field Music (uusi)

Mikä: Sunderlandilaisveljesten David ja Peter Brewisin muodostama indiepopyhtye, joka yhdistelee omalaatuisesti kamaripopin keveyttä, Steely Danin silmäniskuja, Wiren kulmikkuutta ja The High Llamasin rantapoikafantasioita. Kuusi ja tuorein albumi Open Here toi 30. sijallaan yhtyeelle sen uran parhaan noteerauksen Britannian albumilistalla.

Kauan odotettu: Bändi on nauttinut vankkaa kriitikko- ja kulttisuosiota kakkosalbumistaan Tones of Townista (2007) lähtien. Suomessakin bändille löytyy pieni, mutta uskollinen kuulijakunta.

Tuleeko: Tuskin, sillä Field Music keikkailee vain harvoin saarivaltakunnan ulkopuolella. Huhtikuinen minikiertue vei bändin sentään Ranskaan, Belgiaan ja Alankomaihin.

Video ei ole enää saatavilla

#97 Girlpool (uusi)

Mikä: Losangelesiläisten Cleo Tuckerin ja Harmony Tividadin riisuttua indiepoppia soittava duo, joka on velkaa niin 1960-luvun tyttöbändeille kuin Beat Happeningille.

Kauan odotettu: Trve kvlt indie -vastaus on sanoa, että vuoden 2015 debyytistä Before the World Was Big lähtien. Todennäköisemmin bändi on ”uinut tutkalle” vuoden takaisella 123-biisillään ja sitä seuranneella, kehutulla Powerplant-levyllään.

Tuleeko: No joo, miksi ei, varsinkin, jos urakehitys jatkuu. Nykyisellään suomalainen fanikunta lienee omaan keikkaan nähden liian pieni jopa Kuudennelle linjalle, mutta vaikka Sidewaysiin? Todellakin.

Video ei ole enää saatavilla

#96 Doves (–54)

Mikä: 2000-luvun brittirockin sydämellisimmät mörököllit, nuo työläispsykedelian mestarit Manchesterista.

Kauan odotettu: Esikoisalbumin Lost Souls (2000) julkaisusta asti. Dovesin suosio kotimaassaan on kuitenkin ollut koko ajan sitä luokkaa, että Suomen festivaalikesään bändiä on ollut turha haikailla.

Tuleeko: Taitaa olla myöhäistä, ellei comeback-keiju pelasta. Doves on ollut tauolla vuodesta 2010 lähtien, ja sitä johtaneet Williamsin kaksoset ovat jo perustaneet uuden yhtyeen Black Riversin. Vuoden 2018 alussa Britanniassa perustettiin nettiadressi vaatimaan Dovesin comebackia. Tätä kirjoittaessa sen on allekirjoittanut hieman yli 1 100 ihmistä.

Video ei ole enää saatavilla

#95 Camila Cabello (uusi)

Kuka: Fifth Harmony -ryhmästä toissa vuonna soolouralle irtautunut kuubalaissyntyinen popartisti.

Kauan odotettu: Fifth Harmonya ei koskaan saatu Suomeen, sillä he lopettavat tänä vuonna. Camila Cabelloa on odotettu viimeistään talvisesta, vuoden parhaimpiin kuuluvasta Camila-albumista lähtien.

Tuleeko: Jos Cabellon toinen albumi menestyy aikanaan yhtä hyvin kuin ensimmäinen, hän saattaa tehdä laajemman kiertueen myös Euroopassa, jolloin Suomen-keikka on ihan mahdollinen.

Video ei ole enää saatavilla

#94 Ciara (uusi)

Kuka: Ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa, crunk’n’b-ajassa pinnalle noussut kestotähti.

Kauan odotettu: Sitten ison jenkkihitin Goodies (2004), jota seurasi liuta muita menestyssinkkuja.

Tuleeko: Suomessa on ehkä 13 Ciara-fania, joista muutama osallistui tähän äänestykseen. Eli tuskin tulee. Ellei Pori Jazz yllätä muutaman vuoden kuluttua!

Video ei ole enää saatavilla

#93 Marc Almond (–19)

Kuka: Syntikkapopin törkysieluinen kultakurkku, josta on vuosikymmenten saatossa kuoriutunut melodramaattisten soihtuballadien ja kirjallisten laulelmien esittäjä.

Kauan odotettu: Soft Cellin keulamiehenä Tainted Loven (1980) päräyttävistä alkutahdeista saakka, mutta nykyisen rockilmaisun rajat rikkovan esiintyjähahmonsa siemenet Marc istutti 1980-luvun puolivälin soololevyillään.

Tuleeko: Ei kannata pidättää hengitystään, sillä vaikka ”Manteli-Markku” (anteeksi) kiertää Britanniassa kaiken maailman ipswichit, hän saapuu saarivaltiosta mantereen puolelle vain harvakseltaan.

Video ei ole enää saatavilla

#92 Stephen Malkmus & the Jicks (uusi)

Mikä: Stephen Malkmusin uranjatke Pavementin jäätyä ”tauolle” vuonna 1999.

Kauan odotettu: Periaatteessa koko olemassaolonsa ajan. Jicks on julkaissut nipun ihan onnistuneita levyjä, ja tällä viikolla ilmestyvää Sparkle Hardia on kehuttu ennakkoon vaikka kuinka. Silti valtava enemmistö menisi todennäköisesti keikalle nähdäkseen Pavement-keulahahmo Malkmusin, eikä siksi, että Jicks on heistä maailman neljänneksi paras bändi.

Tuleeko: Eiköhän jonain päivänä. Jicks ei ole maailman aktiivisimmin kiertävä yhtye, mutta edellisellä Euroopan-kierroksellaan vuonna 2014 se kiersi Pohjoismaita Bergeniä, Århusia ja Malmöä myöten.

Video ei ole enää saatavilla

#91 Frankie Cosmos (uusi)

Kuka: Vuonna 1994 syntynyt Greta Kline, minuutin tai parin mittaisista lauluistaan tunnettu entinen Bandcamp-tähti ja DIY-indiepoppari (nelisenkymmentä julkaisua eri nimillä vuosina 2008–2014), nykyinen kitaraindien tähtitulokas, jonka maaliskuussa ilmestyneen kolmannen studiolevyn Vesselin julkaisi Sub Pop.

Kauan odotettu: Normaalit musiikki-ihmiset vuoden 2016 Next Thing -levyä ympäröineestä Pitchfork-hypestä lähtien, indiepopparit vuoden 2014 Zentropy-levystä alkaen ja Bandcamp-nörtit kenties vieläkin pidempään.

Tuleeko: Tuskin yhdenkään ihmisen toivelistan kärjessä, mutta mahdollisia paikkoja voisivat olla vaikka Belle and Sebastianin lämmittelyslotti (joita Frankie Cosmos tekee tulevana syksynä) tai Flow’n pallolava siinä vaiheessa, kun Suomessa on katsomollinen ihmisiä, joille Cosmosin nimi sanoo jotain.

Video ei ole enää saatavilla

#90 Let’s Eat Grandma (uusi)

Mikä: Kokeellista syntikkapoppia soittavat 19-vuotiaat Rosa Walton ja Jenny Hollingworth Norwichistä Britanniasta. Tulevan kesän suuri indieläpimurto, kenties.

Kauan odotettu: Varsinainen odotuksen aihe tällä hetkellä on, että kesäkuun lopussa ilmestyvä kakkoslevy I’m All Ears olisi yhtä hyvä kuin maaliskuinen Falling Into Me -single lupailee. Täysipainoinen Suomen-keikan odotus voi alkaa vasta siinä vaiheessa.

Tuleeko: Jos kaikki menee putkeen, festarikesä 2019, tulisit jo!

Video ei ole enää saatavilla

#89 Steve Mason (+–0)

Kuka: The Beta Band -mies, skottilainen monipuolisuusihme, joka on seikkaillut viime vuosina niin elektropopin, hiphopin kuin dubinkin maailmassa.

Kauan odotettu: Siitä hetkestä, kun Beta Bandin esikois-ep (1997) ja sen meditatiivisesti jumittava avausraita Dry the Rain kietoivat pauloihinsa.

Tuleeko: Toivottavasti. Mason on käynyt Ruotsissa viimeisen viiden vuoden aikana kolmesti, ja olisi räjäyttävä kokemus vaikkapa G Livelabin tyyppisissä hifiklubiolosuhteissa.

Video ei ole enää saatavilla

#88 The Decemberists (–39)

Mikä: Historiasta ja ”tarinankerronnasta” sairaalloisen kiinnostunut indiefolkbändi Portlandista.

Kauan odotettu: Vuoden 2005 Picaresque ja vuoden 2006 The Crane Wife esittelivät bändin, jolle dramaattisesti orkestroidut kymmensäkeistöiset tarinat eivät olleet liioittelua vaan kovaa ydintä. Lavalla bändi on harrastanut muun muassa historiallisten meritaisteluiden näyttelemistä.

Tuleeko: “Joulukuulaisille” näkyy käyneen ns. perinteiset. Vuoden 2010 The King’s Dead -levy nousi Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi, ja kaksi seuraavaa ovat nekin nousseet top 10:een. Sillä suosiolla Euroopan-visiitit voi jättää muutamaan brittikeikkaan ja pistoihin Pariisiin ja Berliiniin.

Video ei ole enää saatavilla

#87 My Morning Jacket (–58)

Mikä: Jim Jamesin johtama kentuckylaisbändi, joka soittaa maha- ja hatturockia avaruudesta.

Kauan odotettu: Vuoden 2005 Z-albumista lähtien. Odotus on kuitenkin laantumaan päin: vuoden 2011 muffinssilistan sijalta 29 pudotusta on huimat 59 sijaa.

Tuleeko: Epätodennäköistä. Suomi-hype on hiipunut, kuten yltä käy ilmi. Bändi on Yhdysvalloissa niin suosittu, ettei sen tarvitse vaivautua Eurooppaan kuin satunnaisille käväisyille. Vuoden 2015 The Waterfall -levyn jälkeen keulahahmo Jim James on keskittynyt soolouraansa, eikä tietoa seuraavasta My Morning Jacket -levystä ole.

Video ei ole enää saatavilla

#86 Linda Perhacs (uusi)

Kuka: 75-vuotias folk-laulunkirjoittaja, jonka historia unohti ja New Weird America löysi.

Kauan odotettu: Siitä lähtien, kun vuoden 1970 Parallelograms julistettiin indieharrastajien keskuudessa salaiseksi aarteeksi, ja Sufjan Stevensin Asthmatic Kitty -levymerkki julkaisi vuonna 2014 Perhacsin paluulevyn The Soul of All Natural Things.

Tuleeko: Eipä taida. Vuosina 2013 ja 2014 Perhacsin saattoi nähdä Euroopassa esimerkiksi Utrechtin Le Guess Who? -festivaalilla, mutta sen jälkeen hän on soittanut harvinaiset keikkansa lähinnä koti-Kaliforniassa.

Video ei ole enää saatavilla

#85 Protomartyr (uusi)

Mikä: Neljä levyä julkaissut post-punk-yhtye Detroitista Yhdysvalloista.

Kauan odotettu: Vuosina 2014 ja 2015 julkaistuista Under Color of Official Right ja The Agent Intellect -levyistä asti. Tai siitä hetkestä asti, kun on oppinut muistamaan, että Preoccupations on kaksi levyä nykynimellään julkaissut post-punk-yhtye Calgarysta Kanadasta.

Tuleeko: Preoccupations esiintyy tämän kesän Sidewaysissa. Se voisi ihan yhtä hyvin olla Protomartyr. Useampi äänestäjä tästä kysyikin.

Video ei ole enää saatavilla

#84 Okkervil River (–21)

Mikä: Juurevaa country- ja folksoundia nautiskelevaan keskitien soft rockiin yhdistelevä indiejyrä Teksasin Austinista. Bändin yhdeksäs albumi In the Rainbow Rain ilmestyi huhtikuussa.

Kauan odotettu: Bändin osakkeet nousivat varsin korkealle vuoden 2005 kolmosalbumin Black Sheep Boyn jälkeen. Top 50 -tasolle bändin sekä kotimaassaan että Britanniassa nostaneen indiefolkbuumin laannuttua bändin suosio on ollut hiipumaan päin.

Tuleeko: Kiire alkaa tulla. Vielä vuosikymmenen alussa bändi olisi ollut oiva kiinnitys esimerkiksi Tavastialle – kuten nokkamies Will Sheffin aiempi bändi, Shearwater – jos bändi vielä 2020-luvun taitteen hujakoilla Suomeen tuodaan, niin kenties Juhlaviikoille?

Video ei ole enää saatavilla

#83 Ke$ha (uusi)

Kuka: Kymmenisen vuotta sitten biisintekijänä huipulle noussut omaleimainen popartisti, joka taisteli tuottajaansa Dr. Lukea vastaan oikeudessa syyttäen tätä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Julkaisi viime vuonna pitkän tauon jälkeen erinomaisen uuden albumin nimeltä Rainbow.

Kauan odotettu: Vuodesta 2010 ja Tik Tok -gigahitistä alkaen. Ke$han status ja vaikutusvalta naisartistien puolestapuhujana on kasvanut eksponentiaalisesti vuosien varrella.

Tuleeko: On parhaillaan Yhdysvaltojen-kiertueella Macklemoren kanssa. Viime vuonna kävi heittämässä yhden keikan Britanniassa. Suomi on kaikin puolin hyvin epätodennäköinen kohde, ellei aikataulu jonkin festarin kanssa osu täydellisesti yksiin hamassa tulevaisuudessa.

Video ei ole enää saatavilla

#82 Big Thief (uusi)

Mikä: Newyorkilaisen Adrienne Lenkerin rytmisesti ja emotionaalisesti monimutkaisia indierock-lauluja esittävä yhtye.

Kauan odotettu: Keväästä 2017, jolloin Saddle Creekin julkaisema kakkoslevy Capacity kuiskaili emo-revivalin aallonharjalla ja osoitti, että kappaleita voi tehdä myös eri tavalla ja eri perspektiivistä kuin on totuttu.

Tuleeko: Ihanaahan se olisi, varsinkin hämärtyvässä syysillassa Flow’n pallolavalla, mutta suosion kasvua joutunee vielä odottelemaan pykälän verran.

Video ei ole enää saatavilla

#81 Tracey Thorn (uusi)

Kuka: Vuosituhannen vaihteeseen asti Everything But the Girlin keulakuva. Vuodesta 2007 alkaen satunnaisesti levyttävä sooloartisti, erinomainen kirjoittaja ja muutenkin maailman paras ihminen.

Kauan odotettu: Indie-postimerkkeilijät Everything But the Girlin esikoissinglestä Night and Daystä (1983) lähtien, valtavirtayleisö hetken verran vuoden I Don’t Want to Talk About -hitin soidessa radioissa (1989), klubbailijat Massive Attackin Protectionin (1994) ja Todd Terryn remiksaaman Missing-singlen (1995) jälkeen.

Tuleeko: Ei, ellei Thorn jollain ilveellä pääse eroon esiintymispelostaan, josta hän on puhunut avoimesti ja johon hän viittaa vuoden 2015 kirjansa Naked at the Albert Hallin nimellä. Keikkatietoja kokoava Setlist.fm listaa 2010-luvulta kolme Thorn-esiintymistä, mutta ne ovat kaikki Thornin kirjaprojekteihin liittyviä haastattelu- tai lukutilaisuuksia.

Video ei ole enää saatavilla

Joulukuussa sataa aina.

The Decemberists teki täydellisen kappaleen sydänsuruista ennen kuin suuntasi omaan sisäavaruuteensa.

”And if you don’t love me, let me go
And if you don’t love me, let me go”

Portlandilaisyhtye The Decemberistsin Picaresque (2005) on yksi 2000-luvun hienoimmista albumeista. Folkista ja kantrista ammentava indierock ei todellakaan ole se omaperäisin musiikillinen resepti, mutta siitä huolimatta yhtye sai aikaiseksi modernin klassikon. Albumilla on yltiösentimentaalisuutta (We Both Go Down Together), leikkisyyttä (The Sporting Life) ja paljautta (Of Angels And Angles). Melankolinen The Engine Driver on ylivoimaisesti albumin kirkkain helmi.

En minä ole ihan varma, mistä The Decemberistsin keulakuva Colin Meloy The Engine Driverissa laulaa. Minulle laulu on aina kertonut onnettomasti päättyvästä rakkaudesta, ihmissuhteesta, joka kulkee vääjäämättömästi kohti päätepistettään. Laulun minäkertoja on löytänyt itsensä siitä lamaannuttavasta hetkestä, kun tiedostaa ihmissuhteen päättyvän, mutta haluaa pitää kynsin hampain kiinni jokaisesta jäljellä olevasta tunnesäikeestä. Lähestyvä elämänmuutos ei tunnu tuona hetkenä uuden alulta, vaan kaiken lopulta.

”And I’ve written pages upon pages
Trying to rid you from my bones”

Kappaleen minäkertoja yrittää kirjoittaa murheitaan pois mielestään. Mutta mitä tahansa hän paperille päästääkään, aina hän löytää itsensä kasvotusten oman elämänsä realiteettien kanssa.

Picaresquen jälkeen The Decemberistsille tapahtui jotain. Yhtye alkoi tuijottaa omaan napaansa ja vähät välitti koskettavien ja tarttuvien kappaleiden säveltämisestä. Jo Picaresqueta seurannut The Crane Wife (2006) on tukahduttavan mahtipontinen. Poissa ovat kaikki ne elementit, jotka tekevät Picaresquesta yhden suosikkialbumeistani.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

The Decemberistsiltä ei äänestetty muita kappaleita, mutta kuukausista kupongille pääsi myös lokakuu, Mick Harveyn October Boyn myötä.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 137 Sak Noel – Loca People

Vuoden totaalinen korvamato! Täysin järjetön yhden hitin ihme, jonka vääjäämättömästä hittistatuksesta ei ollut mitään epäselvyyttä edes ensikuulemalta, riippumatta siitä aiheuttiko biisi inhon vai riemun väristyksiä. Juuri kuten klassisen yhden hitin kesäihmeen kuuluukin! Simppelit ainekset, nerokas koukku, ripaus salaista ainesosaa ja homma on paketissa. Hitti. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 136 Low – Especially Me

Low luottaa osaamiseensa. Se antaa tuttujen kohtalokkaiden ja riipaisevien äänirihmojen valua lävitseen ja kostua sydänverestä. Kun viiltävät harmoniat kertaavat kylmäverisen analyyttisesti ihmissuhteen kohtalonkysymyksiä, on asetelma jotakuinkin hyytävä. Kappaleen kauneudessa värisee uhka ja uhassa kauneus. Tässä ristiriidassa on jotakin lähtemättömän kiehtovaa. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 135 Stephen Malkmus & the Jicks – Tigers

Tämä Malkmusin kesäbiisi on hauskaa poppia tärkeästä aiheesta: klassikkoeläin on katoamassa planeetalta! Maailmassa on jäljellä enää alle 4 000 tiikeriä, joista Intiassa on 1 200. Yhdeksästä eri tiikerin alalajista on keskuudessamme enää kuusi. Kohta heitä ei voi nähdä muualla kuin biisinnimissä ja täytettyinä luonnontieteellisissä museoissa. Pelastakaa tiikerit! (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 134 Oneohtrix Point Never – Replica

Maailmassa, jossa kaikki on lähtökohtaisesti post, ilmaisukeinot käyvät vähiin. Synamaagikko Daniel Lopatinin uusimman albumin nimikappale kuulostaa päättömästi kaikkeen viittaavan ja kaikkea kopioivan 2000-luvun popmusiikin glitchiltä, virheeltä koodissa. Näennäisen kaunis pianomelodia toistaa itseään tarkoituksetta, kohina sen ympärillä ottaa vähitellen vallan. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 133 Ewert & the Dragons – Road to the Hill

Etelänaapurin ylpeydenaihe yhdistelee älykkäästi aineksia kiitettävästi hehkutusta osakseen saaneessa indiepopissaan. Huomion kiinnittävä pianointro saattelee Road to the Hillin vauhtiin. Biisissä yhteen kietoutuvat akustinen kitara, Ewert Sundjan äänen kiehtova nuotti, taustaujellukset ja loppua kohden kasvava instrumenttivyöry. Tunnelmallinen fiilistelykappale. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 132 The Decemberists – Down by the Water

Down by the Water muistuttaa americana-teoksen lähdeluetteloa: nimi on napattu Neil Youngilta, rumpukomppi Max Weinbergilta, huuliharppu Bruce Springsteenilta ja haitari The Bandilta. Kitaraa tai taustalauluja ei edes tarvinnut lainata, vaan Peter Buck ja Gillian Welch tulivat esittämään itse. Kirjallisuuskatsauksen synteesi on kuitenkin kympin arvoinen. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 131 Studio Killers – Ode to the Bouncer

”Teemu Brunilalta kuulostava, mutta ei virallisesti Teemu Brunila” -laulajan sukupuoleton sointi tenhoaa, moderni poljento tempaa mukaansa, foneettisesti leikittelevät lyriikat keventävät tunnelman ja komea sävellys kruunaa koko paketin. Mitään järkeä tässä studiokonkareiden kepeässä pop-kappaleessa ei ole, mutta vuoden kohokohtiin se lukeutuu kuitenkin helposti! (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 130 Moustache of Insanity – We Need More Awesome!

Ensin katso Predator. Sitten ota roskasyntikka ja tee lapsellisen tarttuviin melodioihin pohjaava biisi, jossa ruodit viehtymystäsi elokuviin, joissa veri pulppuaa ja raajat irtoilevat. Lopuksi ylistä sekopäisesti huutaen kaikkia wanhan hywän ajan action-tähtiä Clintistä Chuck Norrisiin. Hölmömpää ja ihanampaa kuin Flight of the Conchords tai Lonely Island ikinä. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 129 Cosmobile & Ike Chime – Rough Riders

Jos toimintansa toistaiseksi lopettaneen Cosmobilen viimevuotinen, yhdessä Ike Chimen kanssa tehty ep jää yhtyeen viimeiseksi julkaisuksi, päättää se tarinan tyylillä ja kauniisti. Räjähtävä Rough Riders osoittaa, että Los Angeles Lakersin tähtihyökkääjän Irwin ”Fletch” Fletcherin tapaan myös Cosmobile mittauttaa itsensä afropäissään reilusti yli kaksimetrisenä. (Mikko Valo)

Cosmobile jätti iloiset jäähyväiset.

Voit kuunnella Rough Ridersin Soundcloudin kautta tästä.

# 128 Help Stamp Out Loneliness – Record Shop

Manchesterilaisbändin nynnypopbiisissä istutaan perjantai-iltaa yksin kotona itsesäälin loisteessa ja nyyhkitään kaukaisen ihastuksen suuntaan. Androgyynit laulut ja kainonkoukukas melodia viehättävät sentimentaalisuudessakieriskelystään huolimatta niin paljon, että tuntuu vähän väärältä, ettei tämä kappale muodostunut suuremmaksi indiediskohitiksi vuonna 2011. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 127 Bonnie ”Prince” Billy – New Tibet

Bonnie ”Prince” Billy veistää taiteensa hiljaisuudesta. Hänen ulosantinsa on haipunut hennon särkyväksi – miltei pois haihtuvaksi. Lempeä kitarointi ja hento laulu tuovat miehen folkiin väristykset viimeistään stemmojen helähtäessä tiskiin kertosäkeessä. Tekstissä lempeys otetaan kuitenkin takaisin takaapäin: ”As boys we fuck each other; as men we lie and smile”. (Sami Sankilampi)

Video ei ole enää saatavilla

# 126 Manna – Silent

Silentin kaltaisilla biiseillä on lapsellinen helppoa valloittaa sydämiä. Kappale on kavahduttavan realistinen, kypsä ja hyväksyvä. ”I’ll go alone”, Manna huokaisee olematta marttyyri tai uhkaileva. Äänessä ei ole katkeruutta. Silent on tämän vuoden kauneimpia biisejä, joka sisältää arvokkaan opetuksen. Sen, että rakkaudesta on osattava luopua. Nessuja tänne nyt! (Auroora Vihervalli)

Kuvateksti.

Voit kuunnella Silentin Spotifyn kautta tästä.

Sarja jatkuu huomenna.

!K7

72 Daniel Brandt, Jan Brauer ja Paul Frick ovat kolme vakavan musiikin opiskelijaa, joiden ensemblen perusajatus on kieltämättä kiinnostava: yhdistää teknon rytmit ja dynamiikka jazzista ja klassisesta tuttuun instrumentaatioon ja estetiikkaan. Alkuviehätyksen karistua Mr. Machine paljastuu kuitenkin konseptiltaan hieman liian nokkelaksi ja sisällöltään hieman liian köyhäksi, jotta siihen pystyisi toden teolla rakastumaan. Samanlaisista aineksista musiikkinsa rakentavien Hauschkan ja Penguin Café Orchestran musiikissa on sydäntä, joka tämän saksalaistrion musiikista puuttuu. Taustamusiikkina asiansa ajavan levyn parhaiksi kappaleiksi kohoavat Kraftwerkia ja jazzia yhdistävä Bop, dubstep-artisti Emikan tympeästä hönkimisestä huolimatta tunnelmallinen Pretend ja Lalo Schifrinin soundtrackien hengessä puhkuva Mi Corazon. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

The Decemberists – Long Live the King

Capitol

50 Portlandilainen indie-folk-retkue The Decemberists julkaisi tammikuussa Yhdysvaltojen listaykköseksikin kivunneen kuudennen albuminsa The King Is Deadin. Levyllään yhtye siirtyi progemmasta ilmapiiristä akustiseen americanaan lietsoen suosiotaan entisestään. Samuli Knuuti teilasi kuitenkin Rumbassa albumin yhdellä tähdellä ja julisti ”sodan huonoa americanaa vastaan”. Tuoreella ep:llään Long Live the Kingillä yhtye jatkaa edellisen julkaisunsa kanssa samalla linjalla, ja sen kuultuani myös minä olen miltei valmis rintamalle. Vaikka EP on sielukas ja viihdyttävä, siinä on jotakin niin auttamattoman keskinkertaista, keskilinjaista ja keski-ikäistä, että sen kuunteleminen uuvuttaa. Kappaleissa on sielua ja tunnelmaa, mutta ei mitään, mikä yllättäisi alkuvuodesta kokopitkän albumin kuullutta. Ainoa ero on että Long Live the King kuulostaa hieman laiskemmalta ja synkemmältä. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

The Field – Looping State of Mind

Kompakt

83 Tukholmalainen Axel Willner on todistanut kahdella ensimmäisellä albumillaan, From Here We Go Sublimella (2007) ja Yesterday and Todaylla (2009), olevansa yksi 2000-luvun kiistatta tärkeimmistä ja tunnistettavimmista elektronisen musiikin artisteista. Willner rakentaa kappaleensa muutaman sekunnin mittaisista ja taatusti tunnistamattomista sampleista (jotka voivat olla vaikka Lionel Richietä), joita hän toistaa kevyesti sykkivän housebiitin yllä usein kymmenenkin minuutin ajan. The Field on nimensä mukaista musiikkia; avaraa, laajaa, loputonta. Kolmannella albumillaan Willner tarjoaa enemmän samaa, pienin viilauksin. Erona entiseen on lähinnä se, että kappaleiden hännissä kuullaan tällä kertaa aiempaa enemmän oikeita instrumentteja; Is This Poweria maustaa kaikuisa kitara, Looping State of Mindia kimalteleva syntikkamelodia ja It’s Up Thereä napakka basso. Edellä mainitut kolme kappaletta ovat silkkaa timanttia, mutta muuten Looping State of Mind on – The Fieldin kohtuuttomalla mittapuulla – lievä pettymys. Etenkin levyn päättävät Then It’s White (pianochillailu) ja Sweet Slow Baby (kompuroivasti etenevä valkoinen kohina) tuntuvat täyteraidoilta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Hannibal & Joku Roti Mafia – Viimiseen hengenvetoon

Monsp

78 Mainion Tulenkantajat-yhtyeen hajoamisen jälkeen Hannibal Stark on levyttänyt lähinnä biittipohjaista peruskamaa – viihdyttävää, mutta ei mitenkään unohtumatonta. Viimeisellä Joku Roti Mafia -nimellä julkaistavalla albumilla horisontti on taas laajempi. Mukana on runsaslukuinen joukko taitavia muusikoita: etenkin Tulenkantajissakin vaikuttaneen Janne Hastin koskettimet ja Sami Sippolan liekehtivät fonisoolot terästävät tuottaja Ilari Aution rakentamaa tiukkaa funk-groovea. Hannibal itse kuulostaa suurimman osan aikaa kiitettävän vittuuntuneelta maan ja maailman nykytilaan, mutta myös valmiilta muuttamaan sitä. Poliittista räppiä ja Tankit on tulossa ovat suomihiphopin taistelulaulujen kärkeä. Kaikki läpät eivät ole kovin omaperäisiä, mutta kompakti, alle 40-minuuttinen levy nostattaa peukun jo ihan silkan svenginsä voimalla. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

R. Kelly – The World’s Greatest

Sony

77 Jos selviät traumoitta The World’s Greatest -tuplakokoelman aloittavasta slovarinelikosta The World’s Greatest, I Believe I Can Fly, If I Could Turn Back the Hands of Time ja I Wish, olet joko R. Kelly -diggari – eli hieno ihminen – tai nautit itsesi kiduttamisesta. Tässä vaiheessa siirappi on valunut kaapista pitkälle keittiön lattialle. Seuraavaksi harrastetaan intiimiä kanssakäymistä joko yksin, kaksin tai ryhmässä. Satisfaction guaranteed. Albumi on koottu harvinaisesti siten, että ensin tulevat hitaat ja myöhemmin jorataan. Upeita biisejä piisaa pitkälti toista tuntia mainitusta nelikosta Your Body’s Callingin, You Remind Me of Somethingin ja Ignition Remixin kautta Bump n’ Grindiin. Fantastinen When a Woman’s Fed Up kiteyttää yhä kolmentoista vuodenkin jälkeen, mistä r&b:ssä on kyse: intohimosta, vokaaliakrobatiasta ja upeista melodioista. Sonyn yllättäen julkaisemalta koosteelta puuttuu useita merkkipaaluja, muun muassa kaikki TP-3 Reloadedin (2005) ja Double Upin (2007) hitit, mutta Kels-perusteoksena tämä vetää vertoja vuonna 2003 ilmestyneelle The R in R&B Vol. 1:lle, jonka jatko-osaa ei ole vielä näkynyt. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Lil B – I’m Gay

Amalgam Digital

75 Lil B on viimeistä piirtoa myöten Web 2.0 -ajan rapin henkilöitymä. Sosiaalisen median suurkäyttäjä on julkaissut netissä käytännössä kaiken, mitä on koskaan tuottanut – mikä tarkoittaa noin 3 000 kappaletta ja freestylea. Twitterissä, Facebookissa ja keikoillaan hän on herkeämättä itse yhteydessä faniensa kanssa, minkä ansiosta Lil B:llä on heihin yhteisöllis-henkilökohtainen suhde, jollaista ei olisi voitu kuvitella edes kymmenen sitten. Bay Arean räppärillä on myös ärsyttäjän maine: hän on ateisti, joka julkaisi kappaleen I’m God etupäässä närkästyttääkseen rap-puristeja. Sama tuntuu pätevän myös tällä kertaa; vaikka Lil B julistautuu levyn nimessä homoksi, hän ei kuitenkaan ole sitä. Itse asiassa albumilla ei juuri sivuta koko aihepiiriä, mikä tuntuu pettymykseltä. Eikö vieläkään, 30 vuoden ja lukemattomien homofobisten kappaleiden jälkeen? No ei. Mutta on tämä päänavaus, joka kertoo asenteiden muutoksesta uuden sukupolven myötä. Lil B:n viesti on positiivinen; antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, ja tärkeintä on olla mieleltään vapaa ja ”gay” – sanan perinteisessä merkityksessä (”iloinen”). Musiikillisesti liikutaan samalla alueella kuin muut post-reppuselkärapartistit, kuten Kid Cudi, Theophilus London ja tietysti Lupe Fiasco. Se tarkoittaa varsin isoa, 1980-luvun poptuotantoa muistuttavaa soundia ja sampleja Goo Goo Dollsista 90-luvun alun New Jack Swingiin. I’m Gay saattaa ohittaa tilaisuuden ottaa vielä rohkeammin kantaa, mutta musiikillisesti avomielinen albumi lunastaa paikkansa; se on parasta Lil B:tä tähän mennessä. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

M83 – Hurry Up, We’re Dreaming

Mute

77

M83-nimellä musisoiva Anthony Gonzalez on mies, joka listaa aivan varmasti Facebookinsa interests  ja activities -kohtiin megalomanian. Ensimmäiseksi esimerkiksi käy nimeään myöten unihalvausmainen Before the Dawn Heals Us (2005). Sitä seurannut, vuoden 2008 Saturdays = Youth vei suuruden entistä pidemmälle. Levy oli täynnä lucid-unista ja pastellisävyistä teiniangstia, jonka täytyi ommella muutama multiplex-teatterillinen valkokankaita yhteen saadakseen laajakangaspopilleen riittävät puitteet. Nyt Gonzalez tähtää superlatiiviin. Tuplavinyylin, mutta vain yhden täyteen ahdetun cd:n mittainen Hurry Up, We’re Dreaming on kuin valtava kanuuna, joka ampuu sateenkaaren väreissä loistavaa laseria loputtomiin jatkuvan ilotulituksen lävitse. Harmi on, että audiotykin toiminta yskähtelee hieman, ja levylle on päätynyt nippu turhia ja räiskettä rauhoittavia välikebiisejä, jotka eivät tue Gonzalezin levylle antamaa eeppisyyslupausta. Sen täyttämiseksi hänen olisi suonut joko typistävän aiempaa tanssittavamman avaruusseikkailunsa tunnin mittaiseksi tai venyttävän täytebiisit kokonaisiksi. Biisintekotaidoista tämä ei olisi jäänyt varmasti kiinni, minkä todistavat jo molempien levypuoliskojen molemmat aivopuoliskot kiertoradalle jysäyttävät avauskolmikot. Kaksituntinen suurteos olisi varmasti räjäyttänyt galaksit. Nyt ne vain kipinöivät ja leimahtelevat hetkittäin liekkeihin. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Owen – Ghost Town

Polyvinyl

68 Chicagolainen Mike Kinsella on ehtinyt olla mukana soittamassa muun muassa Owlsissa ja Alohassa, mutta pelkät bändiprojektit eivät näytä riittävän miehelle. Hän on nimittäin tehtaillut Owen-nimen alla jo lukuisia sooloalbumeita, jotka kaikki sisältävät akustista rakkaustunnelmointia muutamilla jousiosioilla terästettyinä. Kun tarkastellaan musiikkityylin lisäksi vielä herran uusimman levyn Ghost Townin pastellisävyistä suloista kansipiirrosta, Damien Rice -viboilta on vaikea välttyä. Owen ei onneksi marise sydänsuruistaan aivan yhtä suurella ulinalla kuin Rice, joten Brian Deckin (Iron & Wine) tuottama Ghost Town on miellyttävää kuunneltavaa. Vaihtelua tai tasoja kokonaisuudesta on silti turha etsiä, joten levyn nokkeluus ja kiinnostavuus piileekin piikikkäissä ja välinpitämättömän toteavissa lyriikoissa. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

She & Him – A Very She & Him Christmas

Domino

40 ”Ei vielä ole joulu”, parkaisi kaupan kassa, kun ostin levyllisen joulusuklaata lokakuun puolivälissä. Ei olekaan, mutta kova työ vaatii järeät aseet. Ilman joulusuklaan kaltaista stimulanttia en todennäköisesti pystyisi kuuntelemaan tätäkään kiekkoa alkua pidemmälle. Mikä siinä onkin, että sinällään kauniit ja muistorikkaat sävelmät vääristyvät aina joululevyille päätyessään? Minkä takia paraskaan artisti ei pysty välttämään sovinnaisuutta ja teennäisyyttä upotessaan joululaulujen pariin? Ja kun näin on, miksi joululevyjä, noita musiikkiteollisuuden rasvaisimpia tuotoksia, pitää silti julkaista? Kappale kappaleelta käy selväksi, etteivät edes Zooey Deschanelin ja M. Wardin kaltaiset läpeensä tyylitajuiset ja upeaääniset muusikot selviä yrityksestään kuivin jaloin. Kaksikko tulkitsee tuttuja ja tuntemattomia angloamerikkalaisia joululauluja aistikkaasti folkahtaen, mutta tunnelma jää kaikenlaista käyttöä ajatellen liian yksipuoliseksi. Vaikka albumi on todennäköisesti vuoden parhaita joululevyjä, taidan laittaa sen pakettiin ja pistää vahingon kiertämään. Tänäkin jouluna odotetuimman levyn tarjoilee Fazer. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Summer Camp – Welcome to Condale

Moshi Moshi

71 Hei, murut! Huh, onpa rankka olo bodypumpin jälkeen! Sattuu! Aah! Nestehukka on musta jotenkin ihana tunne. Voisin kuolla nestehukkaan (jättäkää mut yksin kuumaan autoon). Mutta en halunnut kuolla vielä, niin väsäsin sitten palautumista varten smoothien, jossa on pakastemansikoita, kiivejä, D-vitamiineja ja MDMA:ta. Hedelmät on niin raikkaita näin pimenevässä syksyssä! Klikkailin kans tylsyyksissäni Urban Outfittersiä ja sitten ajauduin tilaamaan aleista pari mekkoa, joita oon katellut viiimeiset pari kuukautta. Oli vaan pakko saada ne, s000 obsessed, heh. Sitten rohkaistuin ja värjäsin vihdoin mun hiukset latvoista violeteiksi. Ja onneks nyt on perjantai! On mahtava tunne, kun voi lähteä tänä iltana ulos näiden uusien hiusten kanssa. Aiotaan ottaa hipstamaticilla paljon kuvia. Se on ihanaa, kun ei ees tarvii maksaa erikseen filmistä ja kaikki näyttää silti sellaselta, söpösti kuluneelta ja psykedeeliseltä. Ihan ku oltais oltu dokaamassa 80-luvulla tai jotain. Näätte sitten, xoxo Summer camp (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

Surfer Blood – Tarot Classics EP

Kanine

77 Mainion Astro Coast -esikoisalbumin viime vuonna julkaissut floridalaisyhtye palaa ep-levyllä, jonka neljästä kappaleesta kaksi ensimmäistä olisivat ensiluokkaisia singlejä. Ei sillä, että I’m Not Ready ja Miranda mitään ennen kuulematonta tarjoaisivat; molemmat yhdistävät The Shinsin sofistikoitunutta ja sliipattua popsoundia Wavvesin ja The Cribsin kaltaisten räväkämpien indierockryhmien suoraviivaiseen poljentoon. Nälkää herättelevän välipalan täydentävät Voyager Reprise, joka on niin perusbiisi kuin biisi vain voi olla, ja kuriositeetinomainen Drinking Problem, jolla Surfer Blood kokeilee soundipalettinsa laajentamista synteettisempään suuntaan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Brian Wilson – In the Key of Disney

Walt Disney Records

19 Ajatus Brian Wilsonista esittämässä Disney-elokuvien säveliä tuntuu kornilta. Yhtälö on kuitenkin looginen; Disney ja Wilson asettuvat luontevasti samalle viihdekulttuurin jatkumolle, joka kuljettaa halki modernin amerikkalaisen unelman. Sekä Walt Disneyn että Wilsonin toive paremmasta maailmasta on katsaus konservatiiviseen, valkoiseen yhteiskuntaan, jossa paska kielletään kitsin uhallakin ja jossa perheet kokoontuvat pianon ääreen laulamaan lauluista suloisimpia. Jos jonkun on siis näihin lauluihin koskettava, olkoon se juuri Wilson. Kokonaisuus on kuitenkin onnettoman likilaskuinen. Wilson on muovannut Disney-elokuvien ikimuistoisista sävelistä laiskasti hölkkäävää viihderockia, joka tuo mieleen kaikki ne pikkujoulujuhlat, joihin en tahdo kuunaan osallistua. Ajoittaiset hienot stemmakerrokset ja muutamin paikoin pintaan nouseva leikkisyys herättävät mielenkiinnon, mutta pääasiassa levy tympii ja kyllästyttää. Veltossa riskittömyydessään floridalaiselta eläkerahastolta maistuva kiekko huipentaa kokonaisen kulttuurihegemonian tarinan. Onneksi seuraava sukupolvi on löytänyt itselleen uudet arvot ja ihanteet. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#50 Joni Mitchell

Kuka? Kanadalainen laulaja-laulunkirjoittajalegenda.

Odotettu? 1960-luvun lopusta lähtien.

Tuleeko? 67-vuotias Mitchell konsertoi nykyään harvakseltaan, joten melko epätodennäköistä. Korkeintaan Juhlaviikoille.

Video ei ole enää saatavilla

#49 The Decemberists

Mikä? Portlandilainen indie-folkrock-yhtye on tehnyt nousujohteista työtä kymmenen vuoden uransa ajan. Yhtyeen tuorein levy, King Is Dead, ylsi alkuvuodesta Yhdysvaltain listaykköseksi.

Odotettu? Viimeistään Hazards of Love -rockoopperan (2009) jälkeen. Yhtyeellä on tapana näytellä lavalla historiallisia meritaisteluita: Oolannin Sota Tavastialla olisi varmasti elämys.

Tuleeko? Menestyksen huumassa yhtyeellä riittänee vientiä, joten tuskin aivan heti. Jos paikka huipulla osoittautuu tuuliseksi, voi tilanne olla parin vuoden päästä toinen.

Video ei ole enää saatavilla

#48 The Avalanches

Mikä? Sampleista kasattua tanssimusiikkia tekevä australialaisyhtye, jonka ainokaista, Since I Left You -albumia, pidetään yhtenä 2000-luvun parhaimmista julkaisuista.

Odotettu? Suomen-vierailua on odotettu vuosikymmen, mutta kiivaammin yhtyeeltä odotetaan toista albumia, joka on ollut tekeillä vuodesta 2005 lähtien.

Tuleeko? Epätodennäköistä, sillä yhtyeen rivit ovat tuntuneet rakoilevan levyntekoprosessin pitkityttyä.

Video ei ole enää saatavilla

#47 Dolly Parton

Kuka? Yksi aikamme suuria laulajia ja lauluntekijöitä. Nainen joka kirjoitti sekä Jolenen että I Will Always Love Youn.

Odotettu? Vuodesta 1968, jolloin country- ja popartistina menestynyt Parton julkaisi ensimmäisen singlensä.

Tuleeko? Parton kiertää parhaillaan maailmaa ja kävi Tukholmassa sekä Göteborgissa elokuussa. Suomi ei listalle mahtunut. Ehkä, jos kiertuetta jatketaan vielä joulukuun alkuun loppuvan Australian-kierroksen jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

#46 Gang Gang Dance

Mikä? Newyorkilaisyhtyeen musiikki kruisailee hyperpsykedeelisesti, intensiivisesti ja meluisasti yli genrerajojen.

Odotettu? 2000-luvun puolivälistä alkaen.

Tuleeko? Miksei. Viime vuonna ilmestyneen Eye Contact -levyn myötä indieyleisön kiinnostus yhtyettä kohtaan on noussut uusiin ulottuvuuksiin.

Video ei ole enää saatavilla

#45 Spoon

Mikä? Mahlanjuoksuttaja Britt Danielin luotsaama indierockyhtye, joka tunnetaan Euroopassa todella huonosti ottaen huomioon, että sillä on kaksi top ten -albumia Yhdysvalloissa.

Odotettu? Vuodesta 1996, mutta kiihkeämmin Ga Ga Ga Ga Ga -levystä lähtien eli noin neljä vuotta.

Tuleeko? Toivottavasti seuraavan albumin ja kiertueen myötä. Bändi on jo vieraillut sekä Ruotsissa että Norjassa.

Video ei ole enää saatavilla

#44 Built to Spill

Mikä? Doug Martschin johtama kvintetti Idahosta tekee kolmelle kitaralle sovitettuja taikatemppuja.

Odotettu? Siitä lähtien, kun yhtyeen kakkosalbumin There’s Nothing Wrong With Loven (1994) videot alkoivat pyöriä MTV Europella marginaalimusiikkia esitelleissä ohjelmissa.

Tuleeko? Kävi lähellä kiertäessään Eurooppaa keväällä 2010 Dinosaur Jr:n kanssa, mutta ei ollut läsnä kiertueen piipahtaessa Tavastialla.

Video ei ole enää saatavilla

#43 Devendra Banhart

Kuka? New Weird America -liikkeen riikinkukko, jonka vanhahtava folkrock soundaa varsin luomulta.

Odotettu? Kiertänyt ympäri maailmaa jo vuodesta 2002 lähtien.

Tuleeko? Lähitulevaisuudessa keikkoja ei tiedossa, mutta ahkeran Euroopan-kiertämisen perusteella toivoa on.

Video ei ole enää saatavilla

#42 Doves

Mikä? 2000-luvun brittirockin sydämellisimmät mörököllit, nuo työläispsykedelian mestarit Manchesterista.

Odotettu? Esikoisalbumin Lost Souls (2000) julkaisusta asti. Dovesin suosio kotimaassaan on kuitenkin ollut koko ajan sitä luokkaa, että Suomen festivaalikesään bändiä on ollut turha haikailla.

Tuleeko? Onko jo myöhäistä? Doves ei ole keikkaillut sitten helmikuun, eikä välttämättä palaa studioon enää koskaan.

Video ei ole enää saatavilla

#41 Wild Beasts

Mikä? Toismaailmallista taiderockia tekevä brittikvartetti, joka on noussut kolmanteen albumiinsa mennessä sekä kultti- että top 20 -suosikiksi.

Odotettu? Kesästä 2008, jolloin moni The Devil’s Crayon -singlen kuulleista lankesi Hayden Thorpen uhkarohkeaan falsettiin.

Tuleeko? Eiköhän vielä joskus. Bändin joulukuinen Euroopan-kiertue ulottuu rohkaisevasti jo Tukholmaan saakka.

Video ei ole enää saatavilla